Microsoft jatkaa entisellä linjalla myös Xbox Onen aluelukituksen kanssa.

Yhtiö varmistaa konsolin sisältävän aluekoodin, joka estää pelaajia pelaamasta esimerkiksi Yhdysvalloista ostettuja pelejä eurooppalaisissa konsoleissa ja päinvastoin.

Microsoftin edustajan mukaan aluelukitus vaikuttaa pelien lisäksi myös konsolin elokuva- ja musiikkitarjontaan.

– Jatkamme yhteistyökumppaneidemme kanssa noudattaen näitä suosituksia myös Xbox Onen suhteen. Aivan kuten musiikissa ja elokuvissa, maiden välillä on tekijänoikeudellisia eroja, yhtiön edustaja kertoo.

Lisäksi aluelukitus tulee tuttuun tapaan vaikuttamaan myös konsolin verkkopalveluiden sisältöön.

Lähde: CVG

Lisää luettavaa