Xbox One -videotulva muistuttaa uutuuskonsolin lähestyvästä ensijulkaisusta

Xbox Onen saadessa 13 maassa julkaisunsa tänä perjantaina, on Microsoft pommittanut pelaajia viime päivien aikana videolla jos toisellakin.

20.11.2013 00:20

Xbox Onen julkaisu koittaa virallisesti 13 markkina-alueella tänä perjantaina. Jotta maailma olisi valmis moiseen tapaukseen, on Microsoft viimeisen muutaman päivän aikana pukannut ulos joukon videoita, jotka käyvät läpi muun muassa uutuuskonsolin tarjontaa.

Ohessa nähtävillä on niin pelitrailereita, haastatteluja sekä hieman yleisempiäkin esittelypätkiä viime päivien ajalta. Twitch-suoratoistopalvelun suhteen kannattaa tosin huomioida, että vaikka siitä jo video löytyykin, saadaan palvelun suomat lähetysmahdollisuudet Microsoftin mukaan Xbox Onelle hieman yllättäen vasta joskus ensi vuonna.

Suomessa Xbox One julkaistaan virallisesti ”mahdollisimman aikaisin vuonna 2014”.

Lisää luettavaa