Xbox Onen julkaisu myöhästyy Suomessa – sittenkin vasta vuonna 2014

Microsoft ei saakaan Xbox Onea Suomeen vuoden 2013 aikana.

14.8.2013 23:29

Microsoft on sittenkin aikeissa julkaista Xbox Onen Suomessa ”mahdollisimman aikaisin” vuonna 2014.

Vielä viime kesäkuun E3-messuilla Microsoft kertoi, että se pyrkii saamaan uutuuskonsolinsa tulevan marraskuun aikana 21 markkina-alueelle. Nyt se on kuitenkin paljastanut, että tavoite on pudonnut peräti kahdeksalla maalla.

Suomen ohella niin Ruotsi, Tanska, Norja, Belgia, Alankomaat, Venäjä kuin Sveitsikin ovat saamassa konsolin joskus ensi vuonna. Yhtään tarkempaa ajankohtaa kyseisten alueiden julkaisuille ei ole vielä annettu.

Microsoft perustelee lykkäytymistä sillä, että eri alueita varten tehtävät toimenpiteet, kuten lokalisoinnit ja sopimusasiat, vievät aikaa. Yhtiö kehoittaakin kuluttajia olemaan kysymyksien ilmaantuessa yhteydessä jälleenmyyjiensä kanssa.

Hyvityksenä tapauksesta Microsoft lupaa ilmaista peliä heille, jotka ovat ennakkotilanneet konsolin Day One Editionin ennen tätä päivää.

Marraskuussa konsoli ollaan julkaisemassa nyt niin Pohjois-Amerikassa, Australiassa, Itävallassa, Brasiliassa, Ranskassa, Saksassa, Irlannissa, Meksikossa, Espanjassa, Britanniassa ja Uudessa-Seelannissa.

Lisäys: Uutiseen laitettu maininta hyvityspelistä. Mainittakoon myös, etteivät 13 ensimmäistä aluetta ole saaneet vielä tarkkaa julkaisupäivää.

Lähde: Xbox Wire

Lisää luettavaa