Xbox Onen myynnit lähtivät reippaaseen kasvuun / Uutiset / pelaaja.fi

Xbox Onen myynnit lähtivät reippaaseen kasvuun

13.11.2014 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
10

Microsoft kertoo Xbox Onen myyntien lähteneen reiluun nousuun Pohjois-Amerikassa tehdyn hinnanalennuksen jälkeen.

Yhtiön laitteista ja studioista vastaava johtaja Yusuf Mehdi kertoo uuden konsolipakettivalikoiman ja 50 dollarin hinnanalennuksen näkyvän merkittävästi Xbox Onen myynneissä. Mehdin mukaan tuoreiden Assassin's Creed Unityn, Call of Duty: Advanced Warfaren ja Sunset Overdriven kanssa myytävää konsolia on myyty jopa kolminkertainen määrä tarjousta edeltävään viikkoon verrattuna.

Mehdi kertoo Xbox Onen johtaneen Yhdysvalloissa uuden sukupolven konsolimyyntikisaa kahden viime viikon aikana. Lisäksi konsolitoimitusten kerrotaan lähestyvän piakkoin 10 miljoonan kappaleen rajaa. Virallisia myyntilukuja yhtiö ei kuitenkaan ole paljastanut.

Kilpailija Sony kertoi yltäneensä syyskuun loppuun päättyneen vuosineljänneksen aikana kaikkiaan 13,5 miljoonaan toimitettuun PS4-konsoliin, joten Microsoftilla on vielä kirittävää uuden sukupolven myyntikisassa. Nintendo taas kertoi toimittaneensa n. 7,3 miljoonaa Wii U -konsolia maailmanlaajuisesti syyskuun loppuun mennessä.

Lähde: Xbox Wire

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän chelsea kuva
chelsea

Okei, MS yrittää saada aikaan positiivista pr:ää tällä julkistuksella. En kuitenkaan ihan ymmärrä miksi 10 miljoonaa laitetta viety kauppojen varastoon/hyllyille lojumaan jos kerta n. 6 miljoonaa konsolia vasta myyty..??

Kertokaa joku missä logiikka?

..kohta Sony julkistaa toimittaneensa 20miljoonaa konsolia hyllyille pölyttymään:)

Käyttäjän Krademuzy kuva
Krademuzy

Varmaan siinä logiikka, ettei sitten ole jatkuvasti loppu joka kaupan hyllyltä. Mutta joo on tuo 10 milj ehkä vähän ylilyönti, joku 7-8 milj olisi riittänyt aluksi jos 6milj "vasta" myyty.

Käyttäjän JamoK89 kuva
JamoK89

Itellä Bone tuli hankittua nimenomaan uuden Codin kanssa ritirinna... kun kuitenkin siirtymä uuteen sukupolveen oli tuloillaan puolenvuoden sisään kuitenkin, en sitten enää 360-versioo nähnyt järkevänä. Näin toimii näköjään moni muukin. Mikä toisaalta ihan ymmärrettävää, että arvokkaan konsolin ostoa lykätään sinneasti että tulee se mieleinen suurjulkaisu eteen. Ja toisaalta, ovathan jo "vanhempien" pelien hinnat hiukan tippuneetkin, joten uuteen sukupolveen pääsee hyppäämään hieman edullisemmin.
Vaikka työssäkäyvälle ihmiselle muutama kymppi sinne tai tänne ei tällaisissa olohuoneen viihdehankinnoissa yleensä tunnu missään :-D

Käyttäjän kapa85 kuva
kapa85

Ja saattaa tuo halo pakettikin hiukan edesauttaa noita myyntejä joulun lähestyessä.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Ei siellä kyllä vieläkään tarpeeksi aitoa yksinoikeuspelattavaa ole, joten jatkan odottelua. Hintakin saattaa tippua ennen kun kauppaan ehtii.

Käyttäjän Core kuva
Core

Forumin Gigantin avajaisissa oli kans aika kova tarjous, 250€, mutta ei tosiaan sisältänyt Kinectiä eikä peliä/pelejä, mutta aika kova tarjous kuitenkin.

Mutta hyvä että pysyy kintereillä, toivottavasti tuo Wii U:kin tuosta piristyy kun tulossa aika kovia titteleitä sinnekin suuntaan.

Käyttäjän Bloob kuva
Bloob

Kilpailu on hyvästä, ja hienoa että Xbone ei ole jäänyt jalkoihin.

Käsittääkeni tässä siis: Sony 13.5M myyty kaupoille syyskuun loppuun mennessä, Nintendo 7.29M myyty kuluttajille(?edit: ilmeisesti ei) syyskuun loppuun mennessä, ja XBone lähes 10M myyty kauppoihin lokakuun loppuun mennessä.

Käyttäjän Bloob kuva
Bloob
Lainaus käyttäjältä Core

Forumin Gigantin avajaisissa oli kans aika kova tarjous, 250€, mutta ei tosiaan sisältänyt Kinectiä eikä peliä/pelejä, mutta aika kova tarjous kuitenkin.

Mutta hyvä että pysyy kintereillä, toivottavasti tuo Wii U:kin tuosta piristyy kun tulossa aika kovia titteleitä sinnekin suuntaan.

Wii U kaipaisi hinnanpudotusta, tai ainakin joulualea.

Käyttäjän Gta IV kuva
Gta IV
Lainaus käyttäjältä Core

Forumin Gigantin avajaisissa oli kans aika kova tarjous, 250€, mutta ei tosiaan sisältänyt Kinectiä eikä peliä/pelejä, mutta aika kova tarjous kuitenkin.

Mutta hyvä että pysyy kintereillä, toivottavasti tuo Wii U:kin tuosta piristyy kun tulossa aika kovia titteleitä sinnekin suuntaan.

Se on vaa hyvä ettei mukana turhaa Kinectiä.

Käyttäjän Core kuva
Core
Lainaus käyttäjältä Gta IV

Lainaus käyttäjältä CoreForumin Gigantin avajaisissa oli kans aika kova tarjous, 250€, mutta ei tosiaan sisältänyt Kinectiä eikä peliä/pelejä, mutta aika kova tarjous kuitenkin.

Mutta hyvä että pysyy kintereillä, toivottavasti tuo Wii U:kin tuosta piristyy kun tulossa aika kovia titteleitä sinnekin suuntaan.

Se on vaa hyvä ettei mukana turhaa Kinectiä.

Itse en enää eläisi ilman, mutta on se toisaalta hyvä ettei sitä pakoteta niille jotka eivät halua, kun se kuitenkin näkyy hinnassa. Tosin nyt kehittäjät eivät ainakaan vaivaudu ottamaan hyötyä siitä kun valtaosa ottaa ennemmin halvemman bundlen

Nostoja