Xbox-pelaajat pääsevät ryöstämisen makuun perjantaina

Hehkutettu indiepeli Monaco missasi yllättävistä ongelmista johtuen julkaisupäivänsä konsolipuolella, mutta pian myös Xboxilla pitäisi ryöstelyn onnistua.

7.5.2013 02:45

Pc:llä jo parin viikon ajan kähveltämistä harrastanut Monaco: What’s Yours is Mine yrittää löytää tiensä Xbox Live Arcadeen nyt uudemman kerran tällä viikolla. Kehittäjä Pocketwatchin mukaan konsolilla ryöstöjä pääsee tekemään perjantaista lähtien.

Alkujaan myös Monacon Xbox-versio oli tarkoitus saada jakeluun huhtikuun 24. päivä. Päivää ennen julkaisua kehittäjät ilmoittivat kuitenkin löytäneensä pelistä vian, joka toi ongelmia sen yhteistyötilaan. Julkaisu lykkääntyikin useammalla päivällä, koska korjauspäivityksen tekemisen ohella se täytyi ajaa läpi Microsoftin varmennusprosessista.

Xboxilla Monacolle kertyy hintaa 1 200 Microsoft-pistettä. Ohessa sitä esittelevä traileri.

Lähde: Monaco (Facebook)

Lisää luettavaa