Xbox-pomo haluaa herättää Activision Blizzardin omistamat klassikkopelisarjat eloon

Phil Spencer on innoissaan esimerkiksi Guitar Hero-, King's Quest- ja Hexen-pelisarjojen tarjoamista mahdollisuuksista.

21.1.2022 06:58

Microsoftin Activision Blizzard -kauppa avaa ovia vanhojen pelisarjojen paluulle, Xboxin Phil Spencer kertoo.

Spencer on kertonut The Washington Postin haastattelussa Xboxin haluavan tarjota kehittäjille mahdollisuuksia työskennellä esimerkiksi Activision Blizzardin omistamien klassikkopelisarjojen parissa. Hänen mukaansa Xbox-tiimi suunnittelee aloittavansa keskustelut studioiden kanssa kaupan valmistumisen jälkeen.

– Toivomme voivamme työskennellä heidän kanssaan kaupan valmistuttua varmistaaksemme, että meillä on riittävästi resursseja työskentelemään lapsuuteni rakkaiden pelisarjojen parissa, Spencer kommentoi.

Spencer kertoo olevansa innoissaan esimerkiksi mahdollisuudesta herättää King’s Questin, Guitar Heron ja HeXenin kaltaiset pelisarjat taas henkiin uusilla osilla. Valinnanvaraa Xbox-tiimillä riittää, sillä Activision Blizzardin arvioidaan omistavan immateriaalioikeudet ainakin 37 pelisarjaan aiempien yrityskauppojensa myötä.

Lähde: The Washington Post

Lisää luettavaa