Aamuöisen E3 PC Gaming Show -tilaisuuden aikana lavalle kapusi myös Xbox-pomo Phil Spencer, jolla oli pc-pelaamisesta painavaa sanottavaa Microsoftin edustajana.

Heinäkuussa julkaistavan Windows 10:n pelikeskeisestä lähestymistavasta tapahtumassa puhunut Spencer myönsi, etteivät pc-pelaajien olot ole olleet aina parhaat mahdolliset Microsoftin ikeen alla.

– Halusin esiintyä täällä, koska menneisyydessä Microsoft on käynyt harhateillä pc-pelaamisen suhteen. Pc-projektit ovat kuitenkin kriittisiä meidän menestyksemme kannalta, kuten myös Windowsin menestyksen, Spencer totesi nöyränä.

Microsoft pyrkii nyt korjailemaan aikaisempia hutilyöntejään: Spencerin mukaan osa päätöstä tehdä Windows 10:stä ilmainen päivitys on nimenomaan pc-pelaamisen yhtenäistäminen. Mies kertoi Microsoftin pyrkivän tekemään pelinkehityksestä Windowsilla ja Xbox Onella mahdollisimman tasavertaista ja limittäistä, ja suunnitelmaan kuuluu oleellisesti myös kuluttajien käyttöjärjestelmien yhdenmukaistaminen.

 – Alustojen välinen pelaaminen tarjoaa meille paljon mahdollisuuksia, mutta on pelejä, jotka toimivat vain tv-ruudulla, ja pelejä, jotka toimivat vain hiirellä ja näppäimistöllä. Ei ole meidän asiamme määrätä, millaisia pelejä kehittäjät työstävät. Parhaan lopputuloksen saavuttaa antamalla heille vaihtoehtoja – suurimman mahdollisimman kankaan luovuudelle, Spencer visioi tuttuun PR-tyyliinsä.

Windows 10:n peliominaisuuksista voi lukea lisää täältä. Käyttöjärjestelmä ilmestyy pc:lle ja yhteensopiville tableteille 29. heinäkuuta.

Lähde: PC Gamer, Windows Central

Lisää luettavaa