Microsoft ei ole aikeissa jättää Xbox Onea ainakaan heti oman onnensa nojaan, kun Xbox Series X julkaistaan loppuvuodesta.

Yhtiön omien pelinkehitysstudioiden johtaja Matt Booty on todennut MCV-lehden haastattelussa, että Series X:n ensimmäisen 1-2 vuoden aikana Microsoftin julkaisemat pelit ovat pelattavissa uutuuskonsolin ohella myös Xbox Onella.  Booty vertaa mallia pc-maailmaan, jossa samat pelit toimivat erilaisilla laitekokoonpanoilla. Tärkeänä tämä näkee myös ylipäätänsä koko Xbox-yleisön huomioimisen pelejä julkaistaessa.

– Haluamme varmistaa, että mikäli joku investoi Xboxiin nyt ja Series X:n saapumisen välillä, kokevat he sijoittaneensa rahansa hyvin ja että olemme sitoutuneet tarjoamaan heille sisältöä, Booty toteaa.

Microsoft on jo aiemmin painottanut taaksepäin yhteensopivuuden tärkeyttä Series X:ssä ja näin ylipäätänsä muutenkin erilaisten Xbox-tuotteiden yhteiseloa ja keskinäistä harmoniaa. Pc on tietysti sekin yhä näkökentässä. Ensimmäinen uuden sukupolven Xboxille julkistettu peli Halo Infinite kun on vahvistettu myös Xbox Onen ohella pc:lle. Series X:llä pelin yhtälailla kuitenkin luvataan ottavan ilon irti ”kaikista laitteen ominaisuuksista”.

Lähde: MCV

Lisää luettavaa