Xbox-pomo Phil Spencer on tarjonnut kommentin liittyen Rise of the Tomb Raider -pelin Xbox-yksinoikeuteen. Haastattelussaan pelisivusto Eurogamerin kanssa Spencer on vahvistanut uuden Tomb Raiderin voivan vielä saapua PlayStationille ja pc:lle, mutta hän ei ole suostunut kertomaan, miten pitkäksi aikaa pelisarjaa hallitseva Square Enix on sitonut pelin Xboxiin.

– Mitä he tekevät pelisarjan kanssa pitkällä aikavälillä ei ole minun päätettävissäni. En hallitse sitä. Voin vain puhua omasta sopimuksestani. En tiedä, minne muualle Tomb Raider matkaa, Spencer kertoili.

– On tiettyjä asioita, joista en ole puhumassa, koska kyseessä on sopimus meidän ja heidän välillä. Tietysti sopimuksella on kestoaikansa. En ostanut nimikettä lopullisesti.

Haastattelussa Spencer myös vahvisti, että Microsoftin ja Square Enixin yksinoikeussopimus Rise of the Tomb Raiderista kattaa sekä Xbox 360- että myös Xbox One -version pelistä. Tämä varmistanee sen, että Tomb Raider -sarja ei ole vielä valmis tekemään täyttä sukellusta uuden konsolisukupolven pariin, kun uusi peli ensi vuoden lopulla julkaistaan.

Rise of the Tomb Raider ei ole kuitenkaan seuraava seikkailu, jossa pelaajat pääsevät näkemään Lara Croftin. Joulukuun 9. päivä julkaisunsa niin Xbox Onella, PlayStation 4:llä kuin pc:lläkin on saamassa nimittäin yhteistyötä painottava Lara Croft and the Temple of Osiris.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa