Xbox-pomo vihjaa: Kotimaisen Quantum Breakin ilmestymispäivä julki huomenna? / Uutiset / pelaaja.fi

Xbox-pomo vihjaa: Kotimaisen Quantum Breakin ilmestymispäivä julki huomenna?

3.08.2015 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
5
Xbox-pomo vihjaa: Kotimaisen Quantum Breakin ilmestymispäivä julki?

Kotimaisen Remedyn Xbox One -suurpeli Quantum Breakin julkaisupäivästä saatetaan saada vihiä tällä viikolla.

Peliä esitellään huomenna Microsoftin lehdistötilaisuudessa Gamescom-messuilla Kölnissä, ja innokkaat fanit kärttävät Twitterissä jo vihjeitä lavaesityksen sisällöstä.

Yhtiön Xbox-jaoston pääjehu Phil Spencer vastaili utelijoille viikonloppuna odotettua suoremmin: miehen mukaan julkaisupäiväjulkistusta toivovat fanit tulevat olemaan tyytyväisiä tiistain tilaisuuteen. Julkistus ei liene turhan kaukaa haettu idea, sillä Quantum Breakia kaavailtiin aiemmin ilmestyväksi jo tänä vuonna. Microsoft kuitenkin päätti siirtää pelin debyyttiä ensi vuoden puolelle täyteen tupatun julkaisukalenterinsa valossa. 

Tiistainen lehdistötilaisuus on Quantum Breakin ensimmäinen todellinen hetki parrasvaloissa sitten vuoden 2014 E3-messujen. Kello viideltä käyntiin polkaistavaa tilaisuutta voi seurata suorana verkosta, ja kaikki messuviikon tärkeät aikataulut voi katsastaa täältä kätevässä listamuodossa.

Lähde: Phil Spencer (Twitter), GameSpot, VG247

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

"Brake"

Käyttäjän Malarkey kuva
Malarkey

Toivon kovasti, että saadaan lopullinen julkaisupäivä keväälle 2016.

Käyttäjän Hyndeman kuva
Hyndeman

Kevät 2016 kuulostaa kaikista järkevimmältä. Toivotaan kuitenkin Remedylle vähän parempaa julkaisuikkunatuuria kuin mitä 2010 keväällä. ;)

Käyttäjän Marcus_M_Fenix kuva
Marcus_M_Fenix

Aika pitkälle kevääseen saisi kyllä mennä. Syksy\talvi on varsinkin Bone pelaajalle melkosta peliruuhka aikaa.

Käyttäjän Gta IV kuva
Gta IV
Lainaus käyttäjältä Marcus_M_Fenix

Aika pitkälle kevääseen saisi kyllä mennä. Syksy\talvi on varsinkin Bone pelaajalle melkosta peliruuhka aikaa.

jaa ei kevääl oikee mitää muuta tuu :D

Nostoja