Xboxin isä: Kelkasta jääneiden konsolivalmistajien pitää ottaa mallia Applesta

Sony, Microsoft ja Nintendo elävät keskiajalla. Xboxin luonut Ed Fries tarjoaa liiketoimintamallia Applelta.

27.11.2012 06:45

Xboxin isänä pidetty Ed Fries uskoo, etteivät konsolivalmistajat voi ohittaa Applen toimintamallia liiketoiminnassaan.

GameInformerille antamassaan haastattelussa Fries väittää Nintendon, Microsoftin ja Sonyn elävän menneisyydessä verkkopalveluidensa kanssa.

– Tavanomaisten konsolien on päivä päivältä vaikeampi jättää Applemainen kokemus väliin. Kuka tahansa voi kehittää alustalle ja alustakustannukset ovat halvat ja kivuttomat, Fries veisteli.

Friesin mukaan koko konsolibisnes pitää vahvasti kiinni myytistä, jonka mukaan liian helppo kehittäminen on huono asia. Ongelma syntyi kahdeksankymmentäluvun puolivälissä, jolloin markkinoilla oli Friesin mukaan liikaa roskapelejä.

– Tänä päivänä kahden miehen kehittämä Fez jää päivittämättä, sillä kehittäjillä ei ole varaa maksaa alustanhaltijalle päivityksen läpivientiin vaadittua summaa. Jos Fez olisi julkaistu iOS:lle, ei ongelmaa olisi, mutta Xbox Live Arcadessa päivitys on kehittäjille mahdotonta.

– Tälläisten ongelmien pitäisi kadota seuraavassa sukupolvessa. Uskon näin käyvän Ouyan, ja myös Applen mahdollisesti julkaiseman konsolin kanssa. Perinteisten konsolivalmistajien tulee vastata kilpailuun ja omaksua tulevaisuus.

– Samalla heidän tulee vastata free-to-play-liiketoimintamalliin. Maailma on murroksessa ja kuluttajat haluavat ilmaispelattavia kokemuksia. Niin haluavat myös kehittäjät. Konsolimaailman pitää kyetä muovautumaan tukemaan myös niitä. Viidenkympin peli laatikossa ei tule jatkossa riittämään, Ed Fries ennusti.

Verkkosivusto VG247 muistuttaa Ed Friesin olevan yksi Android-pohjaisen, Kickstarter-rahoitetun Ouya-pelikonsolin pääkonsultti.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa