Joulun jälkeinen kysyntä on ollut niin vahvaa Amerikassa, että Xbox 360:t ovat päässeet loppumaan useista paikoista. Microsoftin Jeff Bell kertoo, etteivät he ehdi valmistamaan tarpeeksi konsoleita.

”Useat kaupat ovat myyneet Xbox 360:t loppuun. Kysyntä ylittää tarjonnan ja tämä näkyy myyntitilastoissamme. Useat jälleenmyyjät ovat tyytymättömiä, mutta uskon tilanteen parantuvan kevääseen mennessä”, Bell summaa. Konsoleiden loppuminen on seurausta hyvästä joulumyynnistä ja odotettua vahvemmasta alkuvuodesta.

Xbox 360 möi Amerikassa noin 1,3 miljoonaa yksikköä joulukuun aikana.

Lähde: Reuters

Lisää luettavaa