
Nintendon ja Monolith Softin menestyksekäs roolipelisarja saa uuden osan tänä vuonna. Tuore Direct-lähetys on vahvistanut, että Xenoblade Chronicles 3 on saapumassa Switchille syyskuun aikana.
Ensitietojen mukaan uuden osan on määrä toimia yhtymäkohtana ja näin myös eräänlaisena tulevaisuudenkuvana alkuperäisen Xenoblade Chroniclesin ja Xenoblade Chronicles 2:n maailmoille. Uusina päähenkilöinä se esittelee sarjaan Noah'n ja Mion, joiden kautta pelin kerrotaan käsittelevän varsinkin elämää keskeisenä teemanaan.
Ensimmäinen katsaus Xenoblade Chronicles 3:een on saatu oheisella julkistustrailerilla, joka useiden tarinaväläytysten ohella kiusoittelee uudella tutkittavalla pelimaailmalla. Varsinaisista taisteluista ei ole saatu vielä viitteitä, joten nähtäväksi jää, millaisia pelillisiä uudistuksia luvassa vielä onkaan.
Kommentit
Melko varmasti turha toivo, mutta toivon että povekkaat blade-hahmot ovat osa tätäkin peliä.
Kuinkas iso työmaa olis XB1:n ja 2:n läpäisy? Ne on olleet harkinnassa ennenkin ja pitäisi varmaan koittaa pelata ennen kuin tämä julkaistaan.
Howlongtobeat-siivuston mukaan:
Xenoblade Chonicles X (Wii U)
Päätarina 68 tuntia
Päätarina + extrat 108 tuntia
Kaikki 269 tuntia
Xenoblade Chronicles
Päätarina 51 tuntia
Päätarina + extrat 79 tuntia
Kaikki 133 tuntia
Xenoblade Chronicles 2
Päätarina 64 tuntia
Päätarina + extrat 108 tuntia
Kaikki 254 tuntia
Xenoblade Chronicles 2 Torna ~ The Golden Country
Päätarina 17 tuntia
Päätarina + extrat 25 tuntia
Kaikki 38 tuntia