Yakuza-sarjan uutukaisesta julkaistiin uutta kuvamateriaalia ja yksityiskohtia. Parhaillaan käynnissä olevien Tokyo Game Show 2014 -messujen kunniaksi uutuusosasta Yakuza Zerosta julkaistiin muun muassa uusi traileri.

Verkkoon kantautuneiden yksityiskohtien mukaan vuoteen 1988 sijoittuva esiosa pyörii vahvasti sarjan vakiohahmojen Kazuma Kiryun ja Goro Majiman nuoruudenkommellusten ympärillä. Japanin alamaailman välienselvittelyn ohella mukana on sarjalle uskolliseen tapaan runsaasti sivupuuhasteltavaa, kuten keilaulua, karaokea ja seurustelua yöklubeissa.

Zeron uusiin askareisiin lukeutuu muun muassa Cat Fight Gamble -moodi, jossa lyödään vetoa bikinineitokaisten painiotteluista, sekä Telephone Club -tehtävät, joissa testataan pelaajien keskustelutaitoja puhelindeittailun avulla. Myös discossa juhliminen onnistuu minipelien muodossa.

Kiintoisimmat lisäykset ovat pelinsisäisissä arcade-pelihalleissa. Tällä kertaa vanhan ajan kolikkopelihalleissa voi pelata muun muassa klassisia Space Harrier-, OutRun-, Fantasy Zone– ja Hang-On -pelejä.

Yakuza Zeroa kehitetään parhaillaan PlayStation 3:lle ja PlayStation 4:lle, ja se on sarjan 10. vuotisen taipalee juhlaprojekti. Ensi vuoden puolella valmistuva peli on näillä näkymin ilmestymässä vain Japanissa, kuten sarjan edellisosat Yakuza 5 ja Yakuza Ishin.

Sarjan fanit ovatkin äänekkäästi kampanjoineet länsiversioiden puolesta.

Yakuza Zero -traileri:

Yakuza Zero -kuvia:

Lähde: Siliconera, Sega

Lisää luettavaa