Yhdysvaltain hallitus tunnustaa League of Legends -pelaajia ammattiurheilijoiksi

League of Legends -turnausten järjestäminen helpottunee jatkossa Yhdysvalloissa, sillä maan hallitus näkee pelin kovimmat pelaajat ammattilaisurheilijoina.

13.7.2013 12:23

League of Legendsin ammattilaispelaajat ovat nykyään ainakin paperilla myös ammattilaisurheilijoita Yhdysvaltain hallituksen silmissä. Riot Gamesin eSports-pomo Nick Allen toi asian esille Gamespot-sivuston haastattelussa, jossa mies totesi Riotin tehneen pitkään töitä tunnustuksen saavuttamiseksi.

Tapaus ei ole merkittävä pelkästään siksi, että Amerikassa tietokonepelin pelaaminen on nyt rinnastettu näinkin vahvasti urheiluun hallituksen toimesta. Jatkossa Yhdysvaltojen ulkopuolella asuvilla pelaajilla on mahdollisuus saapua maan kilpailuihin ammattiurheilua mukailevilla viisumeilla, minkä pitäisi yksinkertaistaa turnauksiin liittyviä paperihommia huomattavasti.

Yhdysvalloissa onkin tapahtumassa League of Legendsin kannalta suuria asioita syyskuussa. Tuolloin Kaliforniassa pyörähtävät käyntiin pelin maailman parhaat pelaajat yhteen kokoavan Season 3 World Championship -turnauksen loppuvaiheet, jotka huipentuvat lokakuussa Staples Centerissä pelattavaan finaaliin. Voittajatiimi nettoaa turnauksesta miljoona dollaria.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa