Yhteistyö on avain íhmiskunnan selviytymiseen ja tuhoon Darksburgissa – taisto käynnistyy ensi viikolla

Darksburgin yhteistyötoiminta koetaan niin hyviksinä kuin pahiksina.

9.2.2020 09:04

Evoland– ja Northgard-peleistä tähän asti tunnettu Shiro Games on lyömässä tiskiin uutta pelattavaa taas ensi viikolla. Keskiviikkona 12. helmikuuta Steamissa näkee varhaisjulkaisunsa yhäältä kuvattuun selviytymistoimintaan luottava Darksburg.

Tarjonnaltaan Darksburg koostuu sekä yhteistyö- että kilpahenkisestä pelattavasta. Tarjolla on esimerkiksi PvE-tila, jossa selviytyjäjoukko latietaan jahtaamaan erilaisia tavoitteita samalla, kun nämä laittavat pinoon epäkuolleita vihollisia ja yrittävät tasapainotella resurssiensa kanssa. PvP-puolella vuorostaan toinen pelaajajoukko voi ottaa haltuunsa epäkuolleet ja auttaa näin ihmiskunnan tuhossa.

Menoa pidetään tuoreena niin vaihtelevilla kyvyillä varustetuilla sankareilla kuin vaikeustasovaihtoehdoilla. Shiro Gamesilla myös kerrotaan, että varhaisjulkaisun aikana pelin pitäisi kasvaa vielä melkoisesti ja että se on valmis muokkaamaan suunnitelmiaan pelaajilta saatavan palautteen mukaan.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa