Yhteistyövetoinen Warhammer-rymistely myy odotettua nopeammin

Fatshark on onnistunut menestymään mainiosti Warhammer: The End Time - Vermintide -toimintapelillään.

3.4.2016 18:56

Warhammer-pelejä lapioidaan tätä nykyä kauppoihin järkyttävää tahtia, mutta osa niistä onnistuu silti edelleen vielä myös menestymäänkin. Yhdeksi tällaiseksi tuotteeksi on noussut nyt viime lokakuussa pc:lle saapunut Warhammer: The End Times – Vermintide, joka kehittäjänsä Fatsharkin mukaan ohitti hiljattain 500 000 myydyn kappaleen rajapyykin.

– Olemme erittäin iloisia tähänastisista myynneistä. Saavutimme puolen miljoonan kopion rajan nopeammin kuin arvioimme. Pienelle studiolle kyseessä on suuri virstanpylväs, Fatsharkin toimitusjohtaja Martin Wahlund selittää kiittelevänä.

Periaatteessa Warhammer: The End Times – Vermintiden tarun pitäisi olla vielä myös vasta alussa. Fatsharkin tarkoituksena on jatkaa pelin pc-version tukemista sekä ilmaisen että maksullisen lisäsisällön voimin, minkä lisäksi peli on edelleen valmisteilla myös PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Tarkkaa konsolipäiväystä yhtiö ei ole pelille vielä uskaltanut antaa, kun taas seuraavaa suurempaa lisäsisältöpakettia se lupaa Vermintideen toukokuuksi.

Pian peli on saamassa toki ilmaiseksi myös kokonaan uuden vaikeustason (oikaisu: ellei se nyt jäänyt sitten tosiaan vain aprillipilaksi). Trailerin siitä voi katsastaa ohesta.

Pelaaja-lehden arvostelun Warhammer: The End Times – Vermintidesta voi lukaista tästä. Pelaaja-lehden tuoreesta huhtikuun numerosta luettavissa on myös pelin The Last Stand– ja Schlüsselschloss-lisäsisällöistä.

Lähde: Fatshark

Lisää luettavaa