Hallinnointikeskeinen This is the Police -sarja on saamassa yllättäen sivuosan. THQ Nordic ja Weappy Studio ovat vahvistaneet syyskuun 17. päivälle Rebel Copsin, jossa järjestäytynyt rikollisuus on ottanut vallan paikallisista poliiseista ja järjestys täytyisi palauttaa omankädenoikeudella.

Toisenlaisen näkökulman johdosta Rebel Cops painottaa pelatessa taktisia taisteluja. Näitä kolutaan läpi niin osana tiiviimpiä operaatioita kuin laajempia hiekkalaatikkokenttiä. Tietynlainen varovaisuus on aina valttia, sillä yksikin luoti voi tappaa niin vihollisia kuin pelaajan omia hahmoja. Pelaajan toimintatavat väkivaltaisuuden suhteen voivat johtaa jopa kansan epäsuosioon, jolloin itsensä varustaminen voi vaikeutua ja joukkojen uskollisuus rapistua.

Yhdelle Rebel Copsin kampanjalle kerrotaan kertyvän pituutta noin 15 tuntia. Peli ilmestyy pc:lle, Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja Switchille kustantaen noin kymmenen euroa.

Lisää luettavaa