Yli kymmenen vuoden tauko riitti – ToeJam & Earl ovat taas maisemissa

ToeJam & Earlin paluu voi olla käsillä. Sarjan luojajäsen Greg Johson on suunnannut Kickstarteriin toiveenaan saada kasaan rahoitus neljättä sarjan osaa varten.

27.2.2015 00:31

Lupaukset yli 20-vuotiaan ToeJam & Earl -pelisarjan paluusta ovat hiljalleen täyttymässä. Sarjan luojiin lukeutuva Greg Johnson on kuluvalla viikolla käynnistänyt yhdessä HumaNature-studionsa kanssa Kickstarter-kampanjan, jonka tavoitteena on kerätä varoja alustavasti ainakin pc:lle suunnitellun ToeJam & Earl: Back in the Grooven kehitykseen.

Järjestyksessään neljäs ToeJam & Earl -peli kaipailee onnistuakseen ainakin 400 000 dollarin rahoitusta. Johnsonin mukaan uutukaisen on määrä olla vihdoin todellinen jatko-osa aivan ensimmäiselle sarjan pelille, mitä hän ei ole toiveistaan huolimatta saanut tähän päivään mennessä vielä tehdä. Vuonna 1993 julkaistu ToeJam & Earl II muotoitui nimittäin aikoinaan 2D-tasoloikaksi julkaisija Segan käskystä ja Xboxille 2000-luvun alussa saapunut kolmas osa oli sekin tehty lopulta julkaisijan sanelujen mukaisesti.

Varhaista pelikuvaa uutukaisesta näkee jo ohesta löytyvältä esittelyvideolta. Video osoittaa Back in the Grooven palauttavan sarjan jälleen nimenomaan lintuperspektiivistä kuvatuksi, satunnaisesti muodostuvaksi tutkimusseikkailuksi, joka on tosin tällä kertaa hyödyntämässä 2D-grafiikan rinnalla myös 3D-ympäristöjä. Mukaan luvataan myös moninpeli, joka tukee tällä kertaa maksimissaan neljää pelaajaa. Moninpelin on myös tarkoitus luonnistua sekä netissä että jaetun ruudun voimin.

Viimeksi HumaNature loi PlayStation 4:lle ja Vitalle saapuneen robottipeli Doki-Doki Universen.

Mikäli esittelyvideo ei vielä tuntunut oudolta, kannattaa ohesta kurkata myös HumaNaturen pari erikoisempaa katsausta ToeJam & Earlin henkeen.

Lisää luettavaa