Sekä pelaajien että kriitikoiden maasta taivaisiin ylistämä pc-roolipeli Divinity: Original Sin saadaan vihdoin konsoleille.

Kovan luokan roolipelailua tarjoileva, joukkorahoituksella viime vuonna toteutettu peli suuntaa Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle mahdollisesti jo loppuvuodesta. Enhanced Edition -lisänimeä kantava konsoliversio on kokonaan uudistettu niin sisältä kuin ulkoa. 

Graafisen kiillotuksen ja ääninäyttelyn lisäksi Enhanced Edition kehuskelee ylimääräisellä sisällöllä, josta pelin kehittäjien mukaan riittää tunneiksi iloa. Pelin juoni saa uuden version myötä myös uusia loppuja.

– Emme olleet tyytyväisiä tekemiimme juonellisiin kompromisseihin, joten tartuimme tilaisuuteen muuttaa asioita, pelin kehittäneen Larianin pääjehu Swen Vincke kertoi pelisivusto GameSpotille.

Divinity: Original Sin Enhanced Editionin ohjaus on räätälöity uudelleen konsolit mielessä pitäen, ja moninpeli toimii uusilla alustoilla niin verkossa kuin jaetullakin ruudulla. 

Myöskään alkuperäisen pc-version faneja ei ole unohdettu. Divinity: Original Sinin jo omistavat saavat Enhanced Editionin ilmaiseksi sen ilmestyessä, vaikkakaan vanhoja tallennuksia uuteen versioon ei voi siirtää. DirectX 11:n teknologiaan vaihtava Enhanced Edition vaatii perusversiota hieman enemmän ytyä koneilta, ja tukee vain 64-bittisiä käyttöjärjestelmiä.

Divinity: Original Sin Enhanced Edition ei ole vielä saanut tarkkaa julkaisupäivää, mutta Larian toivoo pelin ehtivän ulos vielä tämän vuoden puolella. Nykysukupolven konsolien ja Windowsin lisäksi teos julkaistaan myös Macille ja SteamOS:lle.

Lähde: Eurogamer, GameSpot, VentureBeat, Polygon

Lisää luettavaa