Yllätystaistelija liittyy Killer Instinct -mätkijöiden joukkoon / Uutiset / pelaaja.fi

Yllätystaistelija liittyy Killer Instinct -mätkijöiden joukkoon

4.01.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Xbox One -mätkintä Killer Instinct on saamassa tammikuussa jälleen yhden uuden hahmon taistelijakaartiinsa. Tulossa ei tällä kertaa ole kuitenkaan yksi kahdeksasta Killer Instinctin toiseen tuotantokauteen kuuluvasta kamppailijasta, vaan ylimääräinen Omen-nimeä kantava ilmestys.

Omenia ei tulla jakamaan pelaajille perinteiseen tapaan, vaan siihen voivat Microsoftin Adam Isgreenin mukaan päästä poikkeuksellisesti käsiksi vain Killer Instinctin kakkoskauden Ultra Edition- ja Combo Breaker -paketin ostajat. Ylimääräisyytensä johdosta Omenilla ei päästä pelaamaan Killer Instinctin tarinatilassa, mutta hän tulee kyllä vilahtamaan muiden hahmojen juonikoitoksissa.

Taistelutyylinsä osalta hahmo tulee muistuttamaan hieman Shadow Jagoa ja normaalia Jagoa, joskin hänellä on myös joukko uusia temppuja hihassaan. Yksityiskohtaisemmin hahmon ominaisuuksista voi lukaista Killer Instinctin virallisilta foorumeilta.

Ensimmäisen vilauksen uudesta hahmosta saa oheisesta kuvasta. Videomuodossa se tullaan vuorostaan näkemään ensimmäistä kertaa ensi viikolla Microsoftin ja Iron Galaxyn virallisessa Killer Instinct -verkkolähetyksessä, jota viikkoa myöhemmin seuraa myös virallinen traileri.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.