Ysärin tasoloikkasankari Bubsy saa jälleen uutuuspelin – ja siitä luvataan tällä kertaa oikeasti hyvää

Bubsy saa jostain syystä uuden pelin, jonka luvataan olevan vaihteeksi hyvä.

1.11.2018 21:57

Yllätyspaluun viime vuonna tehnyt B-luokan tasoloikkasankari Bubsy on saamassa jälleen uuden pelin. Alkuvuodesta 2019 Accolade on laittamassa pihalle Bubsy: Paws on Firen, jota tekee tällä kertaa Bit.Trip-peleillä monille tutuksi tullut Choice Provisions.

Bubsy-nimestä huolimatta Paws on Fire näyttäisikin olevan seuraaja Bit.Trip Runner -peleille. Uutukaisessa pelihahmo liikkuu eteenpäin siis automaattisesti ja pelaajan tehtävänä on lähinnä väistellä vastaantulevia esteitä ja kerätä esineitä. Loikkimiseen tarjolla on reilut sata kenttää ja neljä hahmoa. Kolme jonkinlaista pomotaisteluakin on mahtunut mukaan.

– Muutamien tuotteliaiden tapaamisten ja niitäkin tuotteliaampien uhkailujen jälkeen päätimme tehdä yhteistyötä Bubsyn kanssa ja luoda autorunner-pelin, joka olisi hänen arvoisensa. Kun tämä oli tehty, heitimme sen roskakoriin ja teimme paremman pelin, Choice Provisionsilla kerrotaan.

Toiminnassa Paws on Fire on nähtävissä sen ensitrailerilla. Peli on tulossa PlayStation 4:lle, Switchille ja pc:lle.

Lisää luettavaa