Kotimaisen Cornfox & Brothersin työstämä Oceanhorn 2: Knights of the Lost Realm on matkalla aina vain useammalle alustalla.

Tähän asti jo Apple Arcadessa ja Switchillä nähty hyvin Zelda-henkinen toimintaseikkailu on vahvistunut viimeisimpänä niin Xbox Seriesille, PlayStation 5:lle kuin pc:llekin, eikä tarkoituksena ole pysähtyä myös vielä niihinkään. Cornfoxin avuksi hankkeessa on rientänyt julkaisija FDG Entertainment, jonka maineikkaampaan antiin lukeutuu varsinkin Monster Boy and the Cursed Kingdom.

Uusien versioiden ilmestymisajankohta ei ole toistaiseksi vielä tiedossa. Ohessa kuitenkin vähän trailerimatskua talven lämmikkeeksi.

Lähde: FDG Entertainment (Twitter)

Lisää luettavaa