Zeldaa suomalaisittain tarjoillut Oceanhorn saa komeaa jatkoa

Suomalaista tekoa ollut hyvin Zelda-henkinen Oceanhorn saa jatkoa ja aina vain nätimmässä kuosissa.

22.8.2016 15:37

Vahvoja vaikutteita Nintendon Zelda-sarjalta ottanut suomalaispeli Oceanhorn on saamassa oman jatko-osansa. Alkuperäisen pelin luonut Cornfox & Brothers työstää parhaillaan Oceanhorn 2: Knights of the Lost Realmia, jota se on hahmottelemassa kasaan viiden hengen kokoisen ydinkehitystiimin voimin.

Ensimmäisen pelin tapaan myös jatko-osaan luvataan niin toimintaa kuin pulmanratkontaakin, joskin tällä kertaa pelin kolmannen persoonan kameran pitäisi viedä pelaajat aina vain lähemmäksi tapahtumien keskiötä. Luvassa on myös kokonaisen maailmankarttanäkymän kautta tapahtuvaa seikkailua, ja onpa odotettavissa tietysti uusia apuvälineitäkin. Yksi uusista esineistä on taianomainen Caster-ase, jolla pitäisi piisata monia käyttötarkoituksia pitkin seikkailua.

Toistaiseksi on vielä epäselvää, mille alustoille Oceanhorn 2 on matkalla ja milloin. Alkuperäinen Oceanhorn nähtiin alunperin mobiililaitteilla, mistä se ponkaisi myöhemmin myös pc:lle. Konsoleille alkuperäispeli saadaan syyskuussa.

Maistiaisen Oceanhorn 2:n musiikillisesta annista voi ottaa alta. Pelin pääsäveltäjänä on toimimassa jälleen Kalle Ylitalo.

Lähde: Cornfox & Brothers

Lisää luettavaa