Zombimättäjien haukut on kuultu: Dead Rising 4 päivittyy fanien ohjeilla

Dead Rising 4:n elo jatkuu uuden PS4-version lisäksi fanipalautteen voimin rakennetulla päivityksellä.

29.9.2017 15:39

Uusi mittava päivitys on vahvistunut Dead Rising 4:ään. Sen lisäksi, että Capcom on valmistellut peliä viime aikoina PlayStation 4 -julkaisua varten, on se koonnut yhteen fanipalautetta pelistä ja pyrkinyt vastaamaan niihin erilaisin keinoin.

Päivityksen isoimpiin lisiin lukeutuvat uudet hätäpuhelutehtävät, joissa Frank West päästetään suorittamaan erilaisia tavoitteita uusia selviytyjiä pelastaakseen. Dead Rising 4:n pomotaistelut kohenevat samalla esimerkiksi varustukseltaan, liikkeiltään sekä tekoälyltään, minkä ohella näiden päihittämisestä pelaajia palkitaan samalla uusilla aseilla.

Muita pienempiä muutoksia ovat zombien tekoälyn hionta, vähemmän jäykkä pelattavuus sekä erilaiset tasapainotukset. Julkaisunsa päivitys saa 5. joulukuuta Dead Rising 4:n PS4-julkaisun yhteydessä.

Lähde: Capcom

Lisää luettavaa