Zombiseikkailu Dying Light palaa ensi vuonna reilusti ehostetussa jättipaketissa

Techlandin zombiseikkailu Dying Light palaa kauppojen hyllyille lisäsisältöineen päivineen reilusti paranneltuna.

7.12.2015 12:58

Techland laittaa Dying Light -zombiseikkailunsa alkuvuodesta uusiin kansiin.

Helmikuussa kauppoihin ilmestyvä Dying Light: Enhanced Edition kietoo yhteen peruspelin ohella kaiken paketin julkaisuun mennessä ilmestyneen lisäsisällön. Enhanced Edition sisältää myös niin ikään helmikuussa ilmestyvän, jo itsessään parinkymmenen euron arvoisen The Following -jättilaajennuksen, joten vaikka 60 dollarin paketti vastaa suositushinnaltaan upouutta pelijulkaisua, tarjotaan pelaajien roposille reilusti vastinetta.

Pelkkä kokoelmajulkaisu Enhanced Edition ei ole, vaan nimensä mukaisesti paketti parantelee peruspeliä useammalla eri saralla. Graafisten ehostusten ohella luvassa on parannuksia muun muassa pelin käyttöjärjestelmään, äänenlaatuun, suorituskykyyn ja tekoälyyn. Näiden lisäksi Enhanced Editioniin on ahdettu painajaismainen Nightmare-vaikeustaso, uusia parkourliikkeitä, lisäaseita ja paljon muuta.

Vaikka Enhanced Edition ei pelin jo omistavia houkuttelisikaan, eivät pihimmät fanit jää mistään paitsi. Kaikki paketin myötä ilmestyvät ylimääräiset parannukset tuodaan kaikkien pelaajien saataville ilmaisen sisältöpäivityksen muodossa, joten jo omistamansa peruspelin ehostuksesta ei tarvitse maksaa halutessaan penniäkään.

Dying Light: Enhanced Edition ilmestyy näillä näkymin helmikuun 9. päivän paikkeilla pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Paketin julkistustrailerin voi katsastaa alta.

Lähde: Eurogamer, GameSpot

Lisää luettavaa