Yhdysvaltalainen pelistudio Robotoki on julkaissut ensimmäisen videon zombiselviytymispeli Human Elementista. Lyhyt The Game Awards -gaalan yhteydessä paljastettu teaser-video vihjaa erityisesti, millaista seikkailua sävyllisesti voidaankaan odottaa.

Alun alkaen Human Element julkistettiin jo kaksi vuotta sitten hieman Robotokin perustamisen jälkeen. Studiota on vetänyt Robert Bowling, joka ennen itsenäiselle kehitysmatkalle lähtöä toimi pitkään Infinity Wardilla ”luovan strategistin” roolissa. Noihin aikoihin hän oli läheisesti tekemisissä Call of Duty -sarjan kanssa.

Human Element on tarkoitus julkaista ensi vuoden marraskuussa ja sitä kehitellään niin pc:lle, PlayStation 4:lle kuin myös Xbox Onelle. Alkujaan pelistä oli tarkoitus tehdä ilmaiseksi pelattava kokemus, mutta kehittäjät luopuivat tästä hiljattain huomattuaan, että ilmaispelimalli olisi vesittänyt kokonaisuuden.

Lisää luettavaa