Call of Duty: Black Ops Cold Warin zombitila on saanut ensiesittelyn.

Tulossa on jälleen neljän pelaajan yhteistyötä painottava selviytymistila, jossa taistellaan aalloittain hyökkääviä eläviä kuolleita vastaan. Pääpelin tavoin räiskimään lähdetään tällä kertaa 80-luvulla, ja vaikka Black Opsin edellinen zombitarina saatiinkin jo aiemmin tavallaan päätökseen, toimii uusi tila sen eräänlaisena seuraajana vaikkakin uusien hahmojen kera.

Vanhaa kaavaa monipuolistetaan tällä kertaa muun muassa aseiden käytön osalta. Aseet voivat kantaa nyt esimerkiksi erilaisia harvinaisuusluokituksia, jotka nostavat näiden tehoa ja auttavat tekemään useammista tuliluilkista näin myös hyödyllisempiä pidemmällä aikavälillä. Otteluista voi yrittää nyt myös karata erilaisten lisäpalkintojen toivossa, joskin karkausyritykset nostavat aina eteen asettuvien zombien määrää.

Zombitilan pelaaminen käynnistyy ensin Die Maschine -nimisessä kentässä, mutta lisää on tulossa ilmaisilla päivityksellä. Tila edistää Black Ops Cold Warin muiden osuuksien tavoin myös pelin taistelupasseja.

Call of Duty: Black Ops Cold War ilmestyy zombitiloineen kaikkineen 13. marraskuuta

Lisää luettavaa