Assassin's Creed -sarja / Foorumit / pelaaja.fi
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Koska kolmososan haukkuminen meinaa olla itselle jo sydämenasia, mölisen siitä, kotona ei enää jakseta minua kuunnella. Komppaan kyllä upidipiä pelimekaniikan suhteen, taistelutyylin oppimisessa kesti aikansa, mutta edellisissä osissa ehti jo kyllästyä ainaiseen "torjuntanappi pohjassa - vihollinen hyökkää - counter attack - vihollinen kuolee - toista tarvittaessa, toimii myös joukkotappeluissa". Peliä pelatessa tuli jopa kuoltua pariin otteeseen, mitä ei ole tainnut tapahtua sitten ykkösosan lopputappelun - ihan virkistävää vaihtelua. Graafisesti loistava peli ja toisin kuin AC II, Brotherood ja Revelations, kone ei jäkkinyt laisinkaan tätä pelatessa vaan pyöritteli sitä aivan onnessaan tuuletin ylikuumentuen. Pidin myös samoilusta luonnossa ja satunnaisten karhujen tappamisesta (mistä syntyikin kotiin sisäpiirinvitsi "kill a bear with the hidden blade!"). Vuodenajat ja niiden todellinen vaikutus paikkoihin ja liikkumiseen olivat myös loistava lisä, sekä ase kahdessa kädessä toi tappeluihin sellaista silmäkarkkia, mistä sai edellisissä osissa vain haaveilla.

Ja siinäpä ne hyvät osuudet kolmosesta olivatkin. Connor oli hahmona tylsä, mitäänsanomaton ja raivostuttava, teiniangstiinsa kiinni jäänyt kyllästyttävä paska. Lähtökohdat - kulttuuriperimällinen ristiriita, vanhemmat ja kasvattaja - olivat loistavat, mutta mitä niistä hyödynnettiin? Ei yhtään mitään. Kaikki sarjan aiemmat osat olen tahkonnut läpi muutamaankin otteeseen, AC III poistui koneelta ensimmäisen läpipeluun jälkeen, eikä siitä jäänyt mitään mieleen. Paitsi ehkä se, miten hauskaa oli rymytä luonnon helmassa puissa kiipeillen ja sieltä elukoiden ja ihmisten niskaan loikkien. That's that, sellainen ei kanna peliä läpi itsensä. Meritaistelut olivat ideana loistava sivujuonne, mutta niitäkään en jaksanut pelata. Ehkä en vain sitten osannut, mutta kyllä alkoi kyrsiä kun samaa saatanan meritaistelua tahkosi läpi kymmenettä kertaa vain huomatakseen jälleen kerran seisovansa meressä nilkkoja myöten kun alus uppoaa alta. Edellisissä peleissä asevalikoimaa piti päivittää pärjätäkseen, tai ainakin se toi merkittävää helpotusta. Kolmosen tahkosin läpi perustomahawkin kanssa huomaamatta lopun tappeluissa mitään eroa alkuun. Eikun ai niin, lopussahan ne olivat paljon helpompia.

Black Flagia odottelen mielenkiinnolla, osittain siksi, että Edward on hahmona tähän mennessä mielenkiintoisin (Ezio oli hurmaava ja hahmossa oli myös sisältöä, jonka ansiosta se jäi mieleen, mutta turhan hyvä tyyppi silti) ja tarvitsen suuvettä kolmososan jälkeen. Desmond ei hahmona ole millään lailla vahva, pelattava perusjamppa, joka ei herätä ärsytystä tai sympatioita mihinkään suuntaan, mutta tarinallisuus Desmondin osuuksissa kiehtoo. Itse ainakin olen erittäin utelias sen suhteen, mihin tulevaisuudessa päädytään, etenkin AC III:n käänteiden jäljiltä. Desmond täyttää tarkoituksensa, sillä vaikka hepulla en pelaisi kokonaista peliä läpi edes kalashnikov takaraivoa kutitellen, jätkä ei käy hermoille niin, että tulevaisuusosuudet peleistä olisivat hirvittävää pakkopullaa.
Ai niin, paitsi Revelationsissa, jossa ne tuntuivat päälleliimatulta paskalta. Edes Desmondin taustatarinaa en jaksanut selvittää, vaikka se kiinnosti, koska pelattavuus oli niin huono ja halusin takaisin Ezion tarinan pariin.

Kuten aiemmin ketjussa mainitsemistani asioista voi päätellä, itsellänikin oli "hiukan" vaikeuksia uuden taistelusysteemin kanssa ja homma alkoikin sujua jotenkuten vasta King Washington lisärissä, sillä siinä tappelua oli valtavasti, häly päällä koko ajan ja vihut hanakasti kimpussa.

Melkein joka asiassa samaa mieltä narrin kanssa. Tulevaisuus on kyllä kiinnostava, piilotettujen vihjeiden etsiminen jännää, mutta tulevaisuudesta oli hankalampi saada otetta ja se jäi jotenkin etäiseksi

Washington lisäri oli tarinaltaan ihan kiinnostavaa settiä. En oikein tiedä mitä ajatella "supervoimista", ihan kivaa vaihtelua, mutta vähän ehkä rikkoo pelin tunnelmaa kun hahmo osaa "taikajuoman" avulla muuttua näkymättömäksi, lentää tai käyttää "supervoimia". Kuitenkin ihan jännä lisäri, joskin kärsii myös samoista ongelmista kuin emopelikin. Propsit myös Shadow of Colossus-tyylin fiilistelystä. 7/10

Eikö täällä muka kukaan odota liberationsin hd versiota?

Itsehän olen tuon pelannut jo kahdesti vitalla läpi ja ostan tuonkin sitten kun hinta on järkevä. Moni tuota haukkuu, mutta itse tykkäsin todella paljon ja Aveline on paljon parempi hahmo mitä Connor tai Altair. Itse tykkäsin jopa enemmän mitä Eziosta, mutta se johtuu vaan siitä etten voi sietää sitä Ezion aksenttia ja puhe tyyliä.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Eikö täällä muka kukaan odota liberationsin hd versiota?

Itsehän olen tuon pelannut jo kahdesti vitalla läpi ja ostan tuonkin sitten kun hinta on järkevä. Moni tuota haukkuu, mutta itse tykkäsin todella paljon ja Aveline on paljon parempi hahmo mitä Connor tai Altair. Itse tykkäsin jopa enemmän mitä Eziosta, mutta se johtuu vaan siitä etten voi sietää sitä Ezion aksenttia ja puhe tyyliä.

Olen kyllä kiinnostunut, mutta Vitaa ei ole tullut hankittua. Hiukan kaivelee että kyseessä on latauspeli, mutta tullee varmaankin jossain vaiheessa hankittua.

Itse en edes harkinnut Washington-lisäosan hankkimista. Harvemmin muutenkaan tulee lisäosia hankittua (tähän mennessä hankitut: nolla), saati sitten peliin, jonka pelaaminen oli lähinnä pakottava "haluan tietää loppuratkaisun". Huoh, kolmosen potentiaalin ja sen saavutusten kohtaamisesta tai kohtaamattomuudesta voisi jauhaa pidemmällekin, mutta eipä siitä tällä haavaa enempää. Taika-Connorkaan ei herättänyt mielenkiintoa, jääköön siis Washington omalta koneeltani pois.

Liberationsiin vaadittavaa vehjettä ei löyty, enkä yhden pelin vuoksi sellaista hankin. Peli itsessään ja Aveline hahmona kiinnostaisivat kyllä, mutta valitettavan harvoin pelintekijät toteuttavat naishenkilöitä siedettäviksi. Suurin osa pelien naishahmoista, loikkivat ne sitten pää- tai sivuosissa, ovat vain jumankauta rasittavia. Ainoana siedettävänä mieleen hiipii Bioshock Infiniten Elizabeth, mutta se nyt menee jo aivan eri pelisarjaan.
Avelinen ja Liberationsin juttua voisi tosin joku vähän valaista, jos hyviä pointteja kokee osaavansa esittää. Olisipahan paremmin selvillä siitä, mitä menettää.

Siis tuo HD-versio tuosta Vita-pelistä tulee kotikonsoleille..

Löysin taas intoa pelata AC3:ta ja olen alkanut pitää kyseisestä pelistä. Connor ei hahmona pääsee lähellekään Eziota, mutta muuten peli on kiehtova. Connorin isäukko on paljon kiinnostavampi kuin Connor itse, ainakin omasta mielestäni.

Tämä uudestaa löydetty into AC3:seen ja sitten Black Flagin traileri on aikaansaanut sen, että en ole varma pitäisikö tuo tuleva AC kuitenkin hankkia. Edward vaikutti lupaavan erilaiselta hahmolta, ei niin angstinen kaveri kuin Connor. Mustaparta ja muut veikkoset oli todella vakuuttavia, erityisesti aiemmin mainittu.

Hieno päästä katsomaan tätä merirosvo-teemaa vähemmän siloposkisesta näkökulmasta, viittaan siis siihen perkeleen KaribianPiraatitDisneyroskaan(kaikkia kunnia Johnny Deppille,hieno mies. mutta ei pelasta niitä leffoja) Se elokuvasarja onnistui melkein tuhoamaan kaiken kiinnostuksen merirosvoilua kohtaan.

AC3:n mennyt pariin otteeseen läpi. Miljöö on huonompi, Connor on kiukkune teini joka muistuttaa mun mielest liikaa Altairii.

Kun taas AC4 vaikuttaa aivan toisenlaiselta. Maailma hienon värikäs varsinkin next-genillä. Heti PS4:n mukaan nappasen pelin messiin.

AC3:ssa toimi kyllä combatti sen verta hyvin, että jaksoin pelata helposti sen läpi, pariin otteeseen :)

Kerrankin on tuommoinen lyhytpinnainen kovis päähahmona. Ezio oli jo sinne päin mutta tämä Edward on ihan omaa luokkaansa!

En tosiaankaan hanki tätä peliä. Suurimmaksi osaksi siksi, koska kaksi aiempaa osaa ovat täysin paskoja.

Olenko nyt nähnyt omiani vai onko tuon black flagin julkaisu siirtynyt? Nyt lukee parissa paikassa, että julkaisu on 22.11. Eikös tuo ennen ollut 1.11?

edit: Ahha. Ilmeisesti wiiu versio tulee 22.11 ja muut 1.11.

Löytyihän siitä uutinenkin. Eli pc, wiiu, ps4 ja xbox one versiot tulee kaikki 22.11.

Vähän nyt himmailen ton nelosen suhteen kun kolmonen oli oikeasti törkee pettymys odotuksiin nähden. Tietty teema oli todella kiehtova, mutta itse tehtävät ihan liian lineaarisia(muistaakseni ainakin kakkosessa sai vähän "taktikoida" etenemisensä kanssa niitten salamurhien suhteen). Lisäksi se helkkarin intro oli hitokseen liian pitkä ja pääsankari täysin persoonaton. Onneks isukki oli jo astetta mielenkiintoisempi setä.

AC IV:n kohalla justiin kiehtoo miljöö, mutta muuten paha mennä mitään sanomaan - muuta kuin se että EN aio ennakkotilata. Katsellaan niitä arvosteluja ja näillä näkymin ostelen sitten joskus kun halvalla saa stiimistä.

Niin ja yleisesti vielä sarjasta, AC2 >>>>> kaikki muut.

Hifistin kanssa samaa mieltä. En ennakkotilaa, kuten aluksi ajattelin. Ostan joskus halvalla alelaarista ellei räjäytä pankkia 10/10 arvosteluilla.

AC4BF vaikuttaa mielenkiintoiselta ja Edward huomattavasti värikkäämmältä persoonalta verrattuna Connoriin. Se mitä trailereista nähnyt niin ääninäyttely vaikuttaa hyvältä, etenkin Blackbeardin ja Charles Vanenen kohdalla.

Toivon mukaan AC4BF nostaa sarjan takas siitä suosta mihin AC3 sen upotti. AC3 oli taistelultaan hyvä parannus edelliseen, mutta aikausi ei ollut oma suosikki ja päähahmo so boring. Mietin edelleen miten se edes pääsi vuoden pelihahmo äänestykseen?

Vaihtui sitten ennakkovaraus cdonista netanttilaan. Anttila kun tarjoaa black flagin skull editionia hintaan 59.95e.

Onko PC saamassa tuon Skull editionin?

Edit: Kyllä näemmä saa, osaan siis käyttää googlea..

Jaahas... Oma Skull Edition on tassuissa. Jykevää tekoa ja jatkaa sisällön suhteen tuttua AC kaavaa. Kohta levy koneeseen.

Arvostelu-embargo on poistunut ja arvosanoja alkaa tipahdella. IGN antoi 8,5, Gametrailers 9,2 ja Gamespot tasan 9.

Vaikuttaa siltä että AC 3:n virheitä on opittu.

Edit. Jaa, onhan noita arvosteluja Metacriticissä vaikka kuinka jo. Melkolailla on kehuja.

Yllättävän positiivisia arvosteluja kyllä saanut ja Watch Dogsin siirryttyä ensikeväälle voisi jopa harkita tämän ostoa, tosin ostaminen menee marraskuun puolenvälin tuolle puolelle sillä PC:llä aion tämän kokea, toisin kuin AC3:n jota sitten jälkeenpäin kaduin kun pleikalle se tuli hommattua...

Ensimmäiset tunnit pelistä takana ja monenlaisia ensi-reaktioita.

En voi sanoa että ruudunpäivitys olisi parhaimmasta päästä. Kadulla juostessa tuntuu ajoittain että katsoisi pätkivää HD-streamia. Sitten kun taas menee vaikka pieneen huoneeseen niin tuntuu että näin sen pelin pitäisi pyöriä (alustana PS3). Toki peli on kehitetty uuden sukupolven ehdoilla, mutta c'mon! Tähän päälle tuntuu että kontrollit olisivat jostain syystä vieläkin herkemmät kuin edellisissä peleissä ottamaan jokaisen sievän tatin virheellisen liikkeen free runissa. Itseäni tämä turhautti nyt alussa ainakin todella suuresti muutamassa takaa-ajo ja varjostus-tehtävässä.

Sitten käyttis. Ainakin nyt aluksi tuntuu että tavaravalikot olisi voinut toteuttaa jotenkin paljon järkevämmällä tavalla. Nyt pitää paineessa näpytellä kesken taistelun mitä asetta kulloinkin haluaa käyttää. Tämä toki korjaantuu ajan myötä kun pelitunteja satelee, mutta alkureaktiona voin vain sanoa että "mäh".

Positiivista palautetta taas tulee miljööstä. Tuntuu kuin olisin nyt sisällä niissä kaupungeissa jo oikeasti. Tottakai, halvat ja osittain kierrätetyt ympäristöt syövät siitä osansa mutta kokonaisuutena olemme jännän äärellä.
Lisäksi hahmona Edward vaikuttaa mielenkiintoiselta ja muutkin hahmot ovat olleet pahvisia lavasteita syvempiä niin so far so good.

Katsoo mitä tuleva tuo tullessaan. Nyt jatkamaan->

Arvosteluista päätellen ostan PS4:n yhteydessä. Gamespotin mukaan kunnianhimoisin AC vuosiin ja se kuullostaa jo hyvältä.

Se mikä harmittaa on, se miten pelisarja on tullut alaspäin. AC2:ssa jaksoin helposti kerätä kaiken mahdollisen ja koluta paikat miljoonaan otteeseen. Pelasin pelin 2x PS3:lla läpi, kerran PC:llä ja kerran boxilla. Mikään muu sarjan peli ei ole tehnyt samanlaista MUST...PLAY...MORE -fiilistä.

Mietin tässä, että ensimmäinen AC oli ensimmäinen PS3-pelini. Nyt kun hankin PS4:n, on ensimmäinen peli AC4. Kyllä tä aika vain kulkee.

Eilen iski lievä vitutus. Olin siinä luulossa, että wiiu versiota hiotaan vielä kun julkaisu on euroopassa vasta 22.11, mutta sehän julkaistiin jo eilen jenkeissä. Mikä hemmetin trendi tämä on, että pantataan valmiita pelejä. Ensin saa odottaa batmania pari viikkoa ja nyt creediä likemmäs kuukauden.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Eilen iski lievä vitutus. Olin siinä luulossa, että wiiu versiota hiotaan vielä kun julkaisu on euroopassa vasta 22.11, mutta sehän julkaistiin jo eilen jenkeissä. Mikä hemmetin trendi tämä on, että pantataan valmiita pelejä. Ensin saa odottaa batmania pari viikkoa ja nyt creediä likemmäs kuukauden.

Onko kellään muuten tietoa tuosta, että tuleeko Wii U:n AC IV olemaan teknisesti vain käännös PS3/360 -versioista, vai jotain noiden ja PS4/Xbonen väliltä?

Lainaus käyttäjältä Miku

Onko kellään muuten tietoa tuosta, että tuleeko Wii U:n AC IV olemaan teknisesti vain käännös PS3/360 -versioista, vai jotain noiden ja PS4/Xbonen väliltä?

Samaa olen itsekin miettinyt. Vaikka pakko toi AC on pleikalle ostaa kun ei muuten kauheasti jää sille julkasussa pelattavaa. Hyvin innoissani odotan tätä peliä ; )

Itse ennakkotilasin kesällä Black Chest Editionin Wii U:lle. Toivottavasti tuo tulee teknisesti olemaan jotain next-genin ja nykyisen väliltä, sillä muistaakseni ainakin Watch Dogsin Wii U -versio tulee olemaan juurikin sellainen. Propsit Ubisoftille kyllä jos näkevät vaivaa Wii U -versionkin eteen.

Itse olen muutenkin odottanut Black Flagia E3:sta asti innolla, koska merirosvot ja Karibia. Myöskin Edward vaikuttaa oikein mainiolta päähahmolta. Itse pidin jopa kaikkien parjaamasta AC III:sta erittäin paljon, joten luonnollisesti odotukset ovat korkealla.

Ainoa asia josta en pidä AC4BF:ssä on ne tehtävien sivutehtävät. Luulisi, että kun on Merirosvo peli kyseessä ni olisi vapaus tehdä mitä huvittaa, mutta ei. Ei tullut 100% synkronointia tehtävästä koska en käyttänyt kuin 1/2 Berserk-nuolia Bruteihin. Olisin toivonut, että tämä olisi ollut poissa. AC:B:ssa kun noi tuli ja siitä lähtien en oo pitänyt niistä. Ei siinä ettei parin kerran jälkeen onnistuisi, mutta tuollainen syö sitä vapautta pois pelistä.

Muuten kyllä hyvä parannus AC3:een. Edward vaikuttaa huomattavasti mielenkiintoisemmalta hahmolta kuin Connor mikä oli AC3:ssa iso ongelma. Laiva tappeluissa todella kannattaa sitä laivaa parannella tai muuten tulee noutaja vaikeimpia vihollislaivoja vastaan. Eilen sain 4:nen pistoolin avattua/kantoon ja muuttui hetkessä laiva valtaamiset hauskemmaksi ku länkkäri tyyliin alkaa pamauttaa vihollisia. Uplaystä saatu Toledo miekka ollu hyvässä käytössä ja näin pelin alussa paras miekka mitä voi käyttää.

Yksi asia mikä tuntuu aina helkkarin hienolta sekä tuntee kunnioituksen on kun palaa takaisin laivaan ja miehistö alkaa hurraamaan kapteenin paluulle ja sille että laiva action jatkuu. Ubisoftille pisteet siitä. Seilatessa kuuluvat laulut on myös hieno lisäys, kun siihen aikaan ei vielä radiota ollu ni toimii ihan hyvänä matkustus musiikkina.

Lainaus käyttäjältä Miku

Lainaus käyttäjältä partajeesusEilen iski lievä vitutus. Olin siinä luulossa, että wiiu versiota hiotaan vielä kun julkaisu on euroopassa vasta 22.11, mutta sehän julkaistiin jo eilen jenkeissä. Mikä hemmetin trendi tämä on, että pantataan valmiita pelejä. Ensin saa odottaa batmania pari viikkoa ja nyt creediä likemmäs kuukauden.
Onko kellään muuten tietoa tuosta, että tuleeko Wii U:n AC IV olemaan teknisesti vain käännös PS3/360 -versioista, vai jotain noiden ja PS4/Xbonen väliltä?

Varma en ole, mutta olettaisin sen olevan käännös PS3/Xbox360 -versioista, kun niiltä pelin voi tuoda sellaisenaan ja muokata vain ohjaus Wii U:lle sopivaksi.

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

Varma en ole, mutta olettaisin sen olevan käännös PS3/Xbox360 -versioista, kun niiltä pelin voi tuoda sellaisenaan ja muokata vain ohjaus Wii U:lle sopivaksi.

Tähän liittyen mainittakoon että eilen luin arvostelun jossa mainittiin että ero PS3 ja PS4 versioiden välillä ei ole mikään kovin suuri loppujen lopuksi. Tuskin siis WiiU versio teknisesti on nykykonsoliversioita kummempi paitsi tietysti ohjauksen perusteella.

Mutta itse pelistä. On se hieno! Noin niinkun pelinä.
Tekniikka Pleikkarilla vähän pykii välillä mutta ainoa isompi ongelma on lähes koko ajan täysin metsässä oleva huulisynkka ja välillä puheesta pois tipahtavat pienet pätkät. Toivottavasti päivityksellä korjattava ongelma.

[spoiler]Juuri sain kotisataman haltuun ja ensikosketuksen omaan laivastoon[/spoiler] ja tuntuu että Black Flag on kaikkea sitä mitä AC3:n olisi pitänyt olla ja kaltaiselleni AC fanipojalle vuoden peli materiaalia Last Of Usin kanssa. Ainakin näin alun perusteella siis.

Merta riittää kynnettäväksi, sinne siis!

Uskon, että PS3 ja PS4 versioiden välinen ero on kyllä merkittävä. Pelasin AC2:ta ensin PS3:lla ja sen jälkeen PC:llä ja siinä oli aivan selkeä ero. Pelkästään tasainen 60fps on jo jäätävä ero.

Syyhyttäisi vähän jo päästä pelaamaan, mutta pitää jaksaa oottaa Ps4 julkasuun asti. :) Ja niille jotka tuota Wii U:n version tasoa miettiivät, niin lainaus Game informerin arvostelusta: "The water looks amazing, but the framerate is unstable on current-gen platforms and Wii U", tuo siis grafiikka osion summauksesta. Eli ilmeisesti kyseessä on copy paste tavaraa Ps3 ja Xbox 360 versioista. :(

Jos tämä kuva pitää paikkansa niin kyllä wiiu ja xo versiolla eroa on wiiu:n eduksi.

Kaikki muut Assassin's Creedit hankkinut boksille mutta tämä tulee hommattua Wii U:lle. Taitaa PS4 versio olla se paskin kun saanut ylivoimaisesti huonoimmat pisteet arvosteluissa. Liekö syynä liian kovat odotukset kyseistä versiota kohtaan. Asiasta toiseen, olipahan miellyttävä pelata AC3 vuoden tauon jälkeen kun kaikki isoimmat bugit ja virheet on saatu korjattua. Boksiversio oli julkaisussa aivan karseaa pelattavaa. Nyt Wii U:lla kolmonen kierrossa ja hyvin pelittää. Ei tämä edelleenkään pääse lähellekään kakkosen loistoa mutta paremmalta maistuu kuin vuosi takaperin.

Kertokaahan veikkoset, onko taistelusysteemi samantyylinen kuin brotherhoodissa? Siis ei kokoajan sitä kirottua countterin hakkaamista.

Lainaus käyttäjältä Virttis+

Kertokaahan veikkoset, onko taistelusysteemi samantyylinen kuin brotherhoodissa? Siis ei kokoajan sitä kirottua countterin hakkaamista.

Samanlaista kuin AC3:ssa eli vähän kehittyneempää, mutta kyllä. Pelkkää countterin hakkaamista.

Kertokaahan veikkoset, onko taistelusysteemi samantyylinen kuin brotherhoodissa? Siis ei kokoajan sitä kirottua countterin hakkaamista.

Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Lainaus käyttäjältä Virttis+Kertokaahan veikkoset, onko taistelusysteemi samantyylinen kuin brotherhoodissa? Siis ei kokoajan sitä kirottua countterin hakkaamista.

Samanlaista kuin AC3:ssa eli vähän kehittyneempää, mutta kyllä. Pelkkää countterin hakkaamista.

Oh dääm. Mietin, että olisiko mahdoton ajatus, jos Ubisoftin väki kehittäisi Batman pelien tyylisen taistelumekaniikan AC:hen. Oi että olis nannaa.

Messuilla testasin peliä pikaisesti ja ainakaan demon perusteella en väittäisi PS4:n versiota graaffisesti ylivertaiseksi. Varmasti jotkin asiat ovat tehokkaammilla koneilla "paremmin", mutta tässä vaiheessa homma menee pikselien halkomiseksi. Siitähän emme pidä, emmehän.

Alkuun peli ei kiinnostanut ollenkaan, mutta veri vetäisi kyllä vesille. Tiedä sitten viitsiikö pelkästään laivataisteluiden ja purjehtimisen takia peliä hankkia, mutta jouluun mennessä saadaan hinnasta varmaan pikkuisen jo höylättyä vajan lattialle.

Lainaus käyttäjältä Virttis+

Kertokaahan veikkoset, onko taistelusysteemi samantyylinen kuin brotherhoodissa? Siis ei kokoajan sitä kirottua countterin hakkaamista.
Lainaus käyttäjältä kurrinen123Lainaus käyttäjältä Virttis+Kertokaahan veikkoset, onko taistelusysteemi samantyylinen kuin brotherhoodissa? Siis ei kokoajan sitä kirottua countterin hakkaamista.

Samanlaista kuin AC3:ssa eli vähän kehittyneempää, mutta kyllä. Pelkkää countterin hakkaamista.

Oh dääm. Mietin, että olisiko mahdoton ajatus, jos Ubisoftin väki kehittäisi Batman pelien tyylisen taistelumekaniikan AC:hen. Oi että olis nannaa.

AC3/AC4 taistelu systeemi on kyllä suora kopio Batman peleistä : D Eli siis AC2,AC;Brotherhood ja AC: Revelationssin taistelu systeemit ovat täysin erilaiset kuin AC3 ja AC4

Lainaus käyttäjältä Asabay

Lainaus käyttäjältä Virttis+Kertokaahan veikkoset, onko taistelusysteemi samantyylinen kuin brotherhoodissa? Siis ei kokoajan sitä kirottua countterin hakkaamista.
Lainaus käyttäjältä kurrinen123Lainaus käyttäjältä Virttis+Kertokaahan veikkoset, onko taistelusysteemi samantyylinen kuin brotherhoodissa? Siis ei kokoajan sitä kirottua countterin hakkaamista.

Samanlaista kuin AC3:ssa eli vähän kehittyneempää, mutta kyllä. Pelkkää countterin hakkaamista.

Oh dääm. Mietin, että olisiko mahdoton ajatus, jos Ubisoftin väki kehittäisi Batman pelien tyylisen taistelumekaniikan AC:hen. Oi että olis nannaa.

AC3/AC4 taistelu systeemi on kyllä suora kopio Batman peleistä : D Eli siis AC2,AC;Brotherhood ja AC: Revelationssin taistelu systeemit ovat täysin erilaiset kuin AC3 ja AC4

Ei kyllä ole.

@Asabay: No ei kyllä AC3:n combatti ollut lähelläkään B-man pelien combattia. Whattafuck maan?!

Lainaus käyttäjältä Bonzei

Syyhyttäisi vähän jo päästä pelaamaan, mutta pitää jaksaa oottaa Ps4 julkasuun asti. Ja niille jotka tuota Wii U:n version tasoa miettiivät, niin lainaus Game informerin arvostelusta: "The water looks amazing, but the framerate is unstable on current-gen platforms and Wii U", tuo siis grafiikka osion summauksesta. Eli ilmeisesti kyseessä on copy paste tavaraa Ps3 ja Xbox 360 versioista.

No juu, tiedä tuosta sitten, onko nyt ihan niin häiritsevää droppailua ettei pelata pystyisi. Ainakin graafisen annin puolesta tuo Wii U on mielestäni varsin riittävä. Tässä pelikuvaa: Assassin's Creed IV Havana Gameplay on Wii U in HD.

Lainaus käyttäjältä Hifisti+

@Asabay: No ei kyllä AC3:n combatti ollut lähelläkään B-man pelien combattia. Whattafuck maan?!

No ei tuo AC3 nyt niin hyvässä muistissa ole mutta samalta tuntui esim. vastaiskujen tekeminen, vastustajan päällä "paina nappia merkki" niin kuin Batmanissä ja sitten esim jos vastustaja on liian kaukana niin Connor syöksyy sen kimppuun pelkästä hyökkäys nappulasta, kuten myös Batmanissä. Tietysti dodgeilut sun muut puuttuvat. Ehkä termi "halpa kopio" olisi sopinut paremmin :D.

Kyllä silti omasta mielestäni AC3 combatti oli lähenteli enemmän Batmanin omaa kuin sarjan aikasempien osien combattia(Missä siis seisotaa paikallaan nappula pohjassa ja odotetaan että vihollinen iskee).

Muistaakseni vielä uutisoitiin aikoinaan kuinka AC3 kehittäjät puhuivat että AC3 combatti on saanut Battiksestä inspiraation.

En nyt sanois halvaks kopioks, jos eka AC tuli 2007. Taistelu on perusidealtaan pysynyt samalta, mutta jokaisessa osassa aina viilattu paremmaksi combattia. AC:n combatti huomattavasti rauhallisempaa temponsa puolesta. Bättiksen tappelu on suht paljon hektisempää.

Minäkin osallistun sen verran taistelu-väittelyyn että ei minun mielestäni ole kyllä AC:n kinastelut lähelläkään Batmanin nahisteluja. AC:ssa aiempi malli ensin ärsytti kun tyyli oli nappi pohjassa hyökkäyksien odottelua ja oliko siinä sitten se megaketjutus one-killejä myös. Sitten AC3:ssa (vai oliko jo aiemmin?) yritettiin jotain uutta ja metsään mielestäni mentiin. Juuri kun aloin tykästyä siihen ketjutus-hommaan aiemmissa peleissä. Taistelu on aina tuntunut jotenkin kömpelöltä ja tylsältä odottelulta AC:ssa. Batmanissa homma toimii mainiosti.

Jees tuli AC4BF tarina pelattua eilen läpi.

[spoiler]Taas tuttu tilanne, että muuten hyvä peli, mutta loppu aika helkkarin tylsä. Vikassa taistelussa odotin isoa laivastoa vs. Jackdaw tai Edward vs. joku iso pahis feat. extra voimat. Etenkin oikeassa maailmassa ku oletin, että jotain isoa ja mullistavaa tapahtuisi kun sen viimeisen tietokoneen hakkeroisi, mutta ei mitään Abstergolta tai Assasineilta. Ainoa iso juttu oli se Juno kellarikerroksessa. Olettaisin, että Kenwayn suku olisi nyt käyty läpi ja AC5:ssa olisi suurella toivolla joku Aasialainen Assassini. Sinne toivoisin että sarjan seuraava osa laajenisi.[/spoiler]

4.11 tilasin AC Heritagen VPD:stä ja tänään sitä odottelin jo luukusta kun Hintaseuranta.fi'in mukaan kotiinkuljetus tapahtuisi julkaisupäivään mennessä (sanallisesti toimitusaika oli silloin 1 päivä).

Noh, ei ollut luukusta tipahtanut, ja menin sitten tsekkaamaan että mikä siellä sitten on. Hintaseurannan mukaan (myös VPDn) kotiinkuljetus 8 päivää.

Eli tuotetta saatavailla vasta 15.11?? Tarkoittaako tämä että tuote saapuu minulle 15.11, vai tarkottaako se sitä että tuotetta on ennakkotilattu niin paljon että seuraava satsi sitä peliä tulee tuona kyseisenä päivänä 15.11?
Olen 100% varma että VPDlla oli vielä 4.11 nopein kotiinkuljetus ja halvin hinta.

GamePlayer... Kannattaisiko kysyä sieltä VPD:stä? Siellä varmaan tiedetään paremmin kuin täällä.

AC4 lähestyy loppua. Hyvin on maistunut mutta ilmeisesti joka osaan pitää saada tungettua elementti joka on täysin perseestä. Revelationsissa se on se tukikohtien puolustaminen, AC3:ssa kaupankäynti kokonaisuudessaan ja nyt nelosessa se sukeltelu. Ne 'tun hait ja muut. Edward paran yrittää tappaa (ja usein onnistuu) puolet meren eläinkunnasta.

Ajattelin jos on hintaseurannan/VPDeen jotain tavallista käytöstä mikä on aiemmin toistunut. Tilailette niitä pelejä sieltä kuitenkin enemmän kuin minä.
Ja jos joku muu olisi vpdeltä tilannut ja spotannut saman asian täällä. Pelinjulkaisu päivä kuitenkin.

Anteeksi, jatkakaa.

Totta kai VPDlle ilmoitin, mutta en usko vastausta sieltä yhtä nopeaksi, mikä se täällä olisi mahdollinen.

ouroboros: Itse olin aluksi siinä uskossa että hait tappaa heti jos huomaa ja pääsee liian lähelle, mutta onneksi näin ei ole. Sukeltelu oli itsellekkin aluksi kyllä ihan hanurista ku kontrollit ei meinannu toimia, mutta kyllä se siitä pikku hiljaa alkoi toimia. En sano, että oon mestari sukeltaja nyt, mutta normi tasoa vähintään.

Lainaus käyttäjältä GamePlayer

Totta kai VPDlle ilmoitin...

No olisit heti sanonut. :) Toki täältäkin kannattaa kysyä, luulin vaan että tää oli ainoa kanava.

Mutta joo. Sain tärkeimmät eli pirrokset laivan päivityksiin sukelleltua, loput arkut ja shardit saa olla.

Ja menihän tuo läpikin. Brotherhood pysyy edelleen suosikkina mutta kyllähän tää siihen kannoille kiilaa. Hahmoja ja maailmaa tuossa on niin paljon että lisää voi hyvinkin olla tulossa jos rosvoilu myy. [spoiler]Ja jättäähän loppu Edwardillekin oven auki.[/spoiler]
Thatchia/Mustapartaa olisi saanut olla enemmänkin, yksi parhaita sivuhahmoja joita on peleissä tullut vastaan. Samoin pelin naishahmot tulivat ja menivät vähän liian nopeasti. [spoiler]No, tavallaan.[/spoiler]

DLC olisi sitten Adéwalén seikkailu mutta hahmo jäi kyllä niin tyhjänpäiväiseksi pelissä että ei mikään kiire sen lisukkeen pariin ole. Harmi sinänsä. Muutenkin miehistö oli pelkkää tykinruokaa. Aden lisäksi olisi ainakin joku toinen hahmo olla laivalla vähän esillä.

No joo. Enpä minä pelejä arvostella osaa mutta kyllä tämä viihdytti.

Abstergon hakkeroinneista:
[spoiler]Yhdeltä tietokoneelta löytyi tietoa Abstergo-agentti Juhani Otso Bergistä. Hauska pikku yksityiskohta. Peli ilmeisesti laittaa pelaajan kotimaan mukaan ko. kansioon hahmon tiedot.[/spoiler]

Itseä suorastaan vitutti kun kuulin että PC-julkaisu myöhästyy. Odotin sitä samaanaikaan julkaistavaksi kun konsoliversioitakin, mutta ei. No, tulee se varmaan ennakkotilattua täältä mikäli vain rahaa saan tarpeeksi kasaan. En mistään halvemmalla löytänyt. Vähän kyllä tökkii tuo UPLAYn käyttö mutta sehän nyt ois jokatapauksessa pakollista..

Oisko teidän mielestä se Ac2:sen kalmari easteregg:i viitannu tähän Ac4:sen tuloon? Yhes videos näin sen taas easteregginä Ac4:sessa.

Tos on vähän tietoa siitä kalmarista jos alko kiinostaan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalmari . Huomasin kyllä, että niitä elää myös välimerellä. Kuten Huttunen sanoi. Koko meri pitäis valaa bensaa ja 'burn it with FIRE!'.