Tuli tuossa pari päivää sitten mentyä kolmannelle prestigelle ja juuri viimeisellä levelillä onnistuin nappaamaan itselleni Diamond camot sinkoihin, aika bling-blingiltä näyttää kyllä. Seuraavaksi ajattelin keskittyä vähän enemmän haulikoiden levelaamiseen ja voisihan niistäkin yrittää saada se Diamond camo, Remingtonista löytyykin jo kultainen camo.
onnistuin nappaamaan itselleni Diamond camot sinkoihin, aika bling-blingiltä näyttää kyllä.
Treyarchille propsit tuosta diamond camosta, on ollut helkkarin koukuttavaa hankkia. Itsellä ei vielä ole, snipuja olen levuttanut ahkeraan. Ballistassa vielä tapot ilman perkkejä jäljellä ja sitten SVU:n kimppuun niin diamond camot hanskassa.
Välillä boksillakin huomaa kuinka lag comp hyppää peliin kun killcamista näkee ettei omat laukaukset rekisteröineet ollenkaan, mutta tälläistä se on aina ollut CoD:eissa. Täytyy sanoa kuitenkin, että ehkä sarjan paras peli.

Heh, no ei kyllä ole aina ollut. MW2 toimi melkeimpä täydellisesti ja toimii itseasiassa vieläkin vaikka pelaajia on vain murto-osa BO2:n pelaajamäärästä. Tämä lag comp -paska alkoi vasta MW3:ssa. Ja toisillahan tämä ongelma on ihan jatkuva, joka matsissa tapahtuva, eikä mikään sellainen että välillä huomaa. Kun taas koitin tuon tupla XP:n takia pelata, niin tuli vaan todettua että ei pysty.
Lainaus käyttäjältä Riukkuli 94+
Eilisissä demolition matseissa parhaimmillaan 49-9 k/d ratio. Laitan montage linkin illalla tänään (jos ketään kiinnostaa)
Ei oikein kiinnosta montage, mutta kiinnostaa tietää millaisella netillä pelaat.
Itselläni meni hermot tuohon lag compensation perseilyyn. Laajakaistalla tuli turpaan lähes auttamatta ja joskus tuo viive oli naurettava, helposti puolikin sekuntia. Rupesin pelaamaan puhelimen netillä (1Mbit/s) ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmaa kyykyttää porukkaa. Pystyn tyyliin pyörimään vastustajan ympärillä enkä saa osumaa. Mahtaa porukkaa ärsyttää kun olen matseissa 1 tai 2 pykälän yhteyksillä. Maistakoot mokkulapellet vuorostaan omaa lääkettään. Kuten Maxwell83 yllä totesikin, ei esim. MW 2:ssa ollut mitään tällaisia ongelmia. Pitänee kohta taas siirtyä käyttämään tuota nopeampaa nettiä. Vituttaa jo valmiiksi.
Lainaus käyttäjältä Riukkuli 94+Eilisissä demolition matseissa parhaimmillaan 49-9 k/d ratio. Laitan montage linkin illalla tänään (jos ketään kiinnostaa)
Ei oikein kiinnosta montage, mutta kiinnostaa tietää millaisella netillä pelaat.
54mb netti, että ihan hyvä, sattui olemaan vain hyvät matsit, mutta kyllä tuo lagcomp yleensä riiva miltei joka matsissa
Kun taas koitin tuon tupla XP:n takia pelata, niin tuli vaan todettua että ei pysty.
Tupla XP:n aikana on pleikkarilla ihan täysin turha edes yrittää pelata. Serverit ei vaan kestä sitä määrää pelaajia ja yhteydet on huonoakin huonommat. Sain muuten oman PS3 yhteyden siedettävämmäksi kytkemällä pleikkarin modeemin siltaavaan porttiin. Viivettä ei ole niin paljoa, mutta hit detection on silti kuraa. Pleikkarilla en oikeasti tänään saanut yhdessä KC matsissa edes UAV:tä ja boksilla TDM:ssä Lodestar...
Boksilla jos joku haluaa peliseuraa, niin voi lisäillä. Oma kaverilista on tällä hetkellä 2 henkilön mittainen nimittäin :D Huomenna tosin yksi kaveri, joka on myöskin hyvä pelaamaan ja täysin kyllästynyt PS3 paskaan, ostaa boksin pelkästään BO2:n takia.
Joulua vähä pelko persiissä odottelen.... mitenköhän itselle toimii nuo yhteydet :/
(Olettaen että olen ollut tarpeeksi kiltti, että saan ylipäänsä lahjoja..)
Joululahjana tuli vähän rahaa, ja päätin sitten ostaa tämän ~30€:lla (PC), vaikka edellinen COD, MW3, jätti huonon maun.
Ja tällä hetkellä on hyvin ristiriitaiset fiilikset. Ensinnäkin, pelistä on saatu tehtyä jollain lailla entisäkin hektisempi, eikä taukoa saa edes pariksi sekunniksi. Tämä johtunee monesta syystä, mutta erityisesti kartat tuntuvat hyvin, hyvin pieniltä. Muihin sarjan osiin verrattuna kartat ovat pienentyneet selvästi, ja ne mapit jotka edellisissä osissa olivat keskikokoisia, ovat nyt suuria. Ja BO:sta tutuissa Wager Matcheissa - nykyään Party Gameseissa, on kokoajan radar päällä, joten kokoajan joutuu olemaan liikkeessä. Tämä toki estää kämppimistä, mutta voi hyvä luoja, tahtoisi tappojen/kuolemien välissä hengähtääkin välillä. Ihmettelin kaverini kanssa pelin tempoa, joten päätimme palata testaamaan MW2:hta ja BO:ta, ja kappas, niissä tempo tuntui huomattavasti tasapainotetummalta, joka tekee pelaamisesta mukavampaa.
Seuraavaksi huomio kiinnittyi pelaajan hp:hen, joka tuntui olevan laskettu edellisistä osista. Nyt pelatessa jos joku tulee vastaan ja ehtii liipaisimelle ennen sinua, olet lähes poikkeuksetta kuollut. Aluksi ajattelin että onko tämä nyt sitä kuuluisaa lag compensationia mitä löytyi MW3:stakin, mutta varmuutta en saanut. Tuntuu ainakin että itse joutuu ampumaan jopa kaksi kertaa kauemmin vihollisia ennen kuin nämä kuolevat - tämä tekee pelistä erittäin vaikean pelattavan. Sen huomaa jo KD/R:ssäkin, joka on tässä ~1 pintaan, kun edellisissä osissa se on ollut alustasta riippuen vähintään 1,3. Sain tässä aikaseksi myös COD - historiani huonoimman roundin, kun Dominationissa pamahti ruutuun pelin päätteeksi luvut 7/29. Aivan järkyttävää.
Itselleni yksi odotetuimmista ominaisuuksista oli myös Zombie-pelimuoto, joka tuntuu vähintäänkin oudolta. Hyppäsin pelaamaan kolmen random pelaajan kanssa, joista ei ilmeisesti kukaan muukaan ollut ko. moodi pelannut, ja eihän siitä tullut yhtään mitään. Ensimmäiseksi hämmennystä aiheutti alusta mukaan saatava turbiini, [spoiler](joka myöhemmin oman teoriani mukaan availi ovia, joihin ei ollut sähköä?)[/spoiler] johon ei annettu mitään opastusta, kuten ei myöskään sieltä täältä löytyviin workbencheihin. Sitten hyppäsimme bussiin, ja eri paikkoja koluttuamme emme löytäneet power-nappulaa, ja lopulta kuolimme. Myöskin bussista ennen pysäkkiä hypätessä naamalle hyppäsi hämmennystä aiheuttava apinankaltainen ilmestys, tiedä sitten tämänkään ideaa. 2 kertaa yritimme tätä pelata, mutta koska minkäänlaisia ohjeita ei mihinkään löytynyt, päätimme luovuttaa. Tiedän, että internetistä nämäkin olisi löytynyt, mutta eikös pelin pitäisi pystyä itsekin opastamaan, ja tässä ei tosiaan ollut minkäänlaisia ohjeita. Täytynee myöhemmin testailla ohjeiden kanssa uudelleen, mutta kyllä edellisten versioiden Zombie-pelimuoto vaikuttaa paremmalta.
Peli tuntuu siltä, että siinä on potentiaalia, ja että jotain uuttakin olisi saatu ehkä mukaan, mutta se on omaan makuuni (johtuuko sitten juuri siitä lag compensationista, pelailen Elisa Viihteen 24/1 netillä) turhan hektinen. Single Playeria en vielä ole pelannut, ja sen uskon olevan oikein hyvä, sillä edelliset pelisarjan pelit ovat lyhyine action-painotteisine kampanjoineen pystyneet viihdyttämään. Pelailen Multiplayeria/Zombiesia vielä hetken, mutta ellei ne yhtäkkiä iske jollain mystisellä tavalla, taidan siirtyä edellisten osien pariin, jotka tekivät monet asiat mielestäni paremmin.
^^ Itsekkin tuota zombia kokeilin ja aivan hukassa kyllä olin. Siellä 1 kaveri joka oli julkaisupäivänä pelin hommannut teki omia juttujaan, ja itse lähinnä ihmettelin.... Ne apinankaltaiset ihmetykset saaa puukottamalla pois kimpusta ja kyllä, turbiinilla avataan ovia missä ei ole sähköä :) Mutta jos tämä tuntuu liian sekavalle, niin voi pelata ihan tuttua ja turvallista zombia, tai uutta Grieffiä, mikä yhden pelin perusteella on oma suosikki näistä!
Multiplayeriä en hirveästi ole vielä kerennyt pelaamaan, mutta olen jo levelillä 40. Turhan nopeasti tuntuu saavan prestigen. Mutta itse pelin toimivuudesta olen yllättänyt! Itsellä tainnut tulla tasan 1 peli missä oikeasti lagaa eikä hosti vaihdu. Mutta se mistä olen oikeasti yllättnyt niin sitä paljon puhutta lag compensationia en ole juurikaan itse havainnut. Ja ennen kuin joku kysyy, niin pelaan 10mb netillä. Kyllähän sitä aina välillä on omassa ruudussa kulman takana, mutta killcamissa vasta matkalla, mutta ei tätä niin paljoa tapahdu mitä esim. mw3:ssa. K/d on sellainen mitä muissakin codeissa, niin en viitsi alkaa kirota muutaman "turhan" kuoleman tähden.
Ja ennen kuin joku kysyy, niin pelaan 10mb netillä. Kyllähän sitä aina välillä on omassa ruudussa kulman takana, mutta killcamissa vasta matkalla, mutta ei tätä niin paljoa tapahdu mitä esim. mw3:ssa. K/d on sellainen mitä muissakin codeissa, niin en viitsi alkaa kirota muutaman "turhan" kuoleman tähden.
No ei tuo 10mb kyllä kerro mitään netin nopeudesta, ainoastaan kaistanleveyden. Tuota kaistaahan ei paljoa tarvita. Latenssi eli pingi on se, jolla on merkitystä. Nykyäänhän on paljon noita viihdepaketti-nettejä, joissa interleaving laitetaan oletuksena päälle -> latenssit nousee. Lisäksi on niitä vielä lagisempia mokkulanetillä pelaajia, niin tällaisella kunnollisella netillä se lag comppi on lähes poikkeuksetta itseä vastaan. Enpä muista, koska viimeksi olisin löytänyt pelikelpoisen lobbyn tässä pelissä.
Ite olen jo luovuttanut tämän pelin suhteen. Samanlainen ignore-mode Treyarchin pojilla päällä kuin IW:llä oli MW3:n julkaisun jälkeen tämän ongelman suhteen.
Lunta! Jes, tätä on kaivattu! Ensimmäistä kertaa voisin harkita map packin ostamista codiin Sen verran siistiä tätä on ollut pelailla.
Yksittäisen map packin ostaminen ei sitten kannata. Sitten vähän ajan päästä kun niitä tulee enemmän niin kunnon matsin löytäminen menee ihan mahdottomaksi, kun suurimmalla osalla pelaajista on joko kaikki DLC:t (Season Pass) tai ei mitään. Harvalla sattuu olemaan juuri se sama DLC / DLC-kombo kuin sinulla, ja vielä harvemmalla kunnon yhteyksien päässä. :)
^Jep maxwellilla hyvä pointti, joka ainakin edellisissä codeissa päti aika vahvasti. Ja siksi itse vielä venailen sitä ilmaista Summittia tai jotain, sillä season pass no thanks.
Joulun jälkeen tuore liha on itsellä ainakin purrut mitä erinomaisemmin. Parhaat matsit TMS:ssä luokkaa 40-8, mikä itselle on todella hyvin kun yleensä tapot ja kuolemat ovat liki tasoissa. Ja tullut myös pelattua Domia, sekä tuota Hardpointtia pikkaisen. Kill Confirmediä tullut myös pelattua, koska perus TDM ei jaksa kahta matsia kauempaa kiinnostaa. Muuten jaksan kerralla hakata moninpeliä maksimissaan vähän yli tunnin, jonka jälkeen homma alkaa taas purkalta maistumaan. Se tunti on kuitenkin sen verran nautinnollista, että joululomalla melkein päivittäin on tullut aikaa peliin laitettua.
Tällä hetkellä tykkään pelata kahden Bouncing Betyn avustuksella ja pääaseena sitten smg tai assault. Ei secondarya, koska kuolen kuitenkin ennen patien loppua ja nyt kun Scavenger on käytössä, ei siitäkään ole huolta. Nuo Bouncing Betyt ovat kyllä edelleen niin hyvä tapa turvata selusta ja aina yhtä tyydyttävää nähdä, kun selkään poraava vihollinen kuolee kill camissa tuohon miinaan. Koska karvaisevin tappio on aina se, kun joku tulee selkään.
^^ Hyvä pointti tosiaan. Täytyy sitten ehkä odotella että toinen map packki julkaistaan ja jos sekin näyttää hyvälle + saan kaverit innostumaan myös, niin kai sen Season Passin voisi hankkia.
Lainaus käyttäjältä janneus"Downhill – snow-based map set in a ski resort"
Lunta! Jes, tätä on kaivattu! Ensimmäistä kertaa voisin harkita map packin ostamista codiin Sen verran siistiä tätä on ollut pelailla.
Yksittäisen map packin ostaminen ei sitten kannata. Sitten vähän ajan päästä kun niitä tulee enemmän niin kunnon matsin löytäminen menee ihan mahdottomaksi, kun suurimmalla osalla pelaajista on joko kaikki DLC:t (Season Pass) tai ei mitään. Harvalla sattuu olemaan juuri se sama DLC / DLC-kombo kuin sinulla, ja vielä harvemmalla kunnon yhteyksien päässä.
Itse ainakin aikoinaan ostin yhden map packin Modern Warfare kakkoseen ja sitten meni mahdottomaksi pelien löytäminen kun tuli lisää lisäosia joita en ostanut. Mutta sitten poistin ensimmäisen map packin kovalevyltä niin alkoi taas pelejä löytymään, sekä vihollisten taso laski tosi paljon, koska monet uudet pelaajat eivät osta lisäosia.
Lainaus käyttäjältä maxwell83Lainaus käyttäjältä janneus"Downhill – snow-based map set in a ski resort"
Lunta! Jes, tätä on kaivattu! Ensimmäistä kertaa voisin harkita map packin ostamista codiin Sen verran siistiä tätä on ollut pelailla.
Yksittäisen map packin ostaminen ei sitten kannata. Sitten vähän ajan päästä kun niitä tulee enemmän niin kunnon matsin löytäminen menee ihan mahdottomaksi, kun suurimmalla osalla pelaajista on joko kaikki DLC:t (Season Pass) tai ei mitään. Harvalla sattuu olemaan juuri se sama DLC / DLC-kombo kuin sinulla, ja vielä harvemmalla kunnon yhteyksien päässä.
Itse ainakin aikoinaan ostin yhden map packin Modern Warfare kakkoseen ja sitten meni mahdottomaksi pelien löytäminen kun tuli lisää lisäosia joita en ostanut. Mutta sitten poistin ensimmäisen map packin kovalevyltä niin alkoi taas pelejä löytymään, sekä vihollisten taso laski tosi paljon, koska monet uudet pelaajat eivät osta lisäosia.
Itellä ainakin on MW2:seen vain resurgence map packi, ja hyvin sieltä pelejä löytyy. Yleensä DLC kenttiä tulee. Mutta eipä tuota enää ole paljoa tullut pelattua enään.
Black Ops 2:seen ostettiin kaverin kanssa Season Passi, ja innolla odottelen Die Riseä. MP mapit ei paljoa kiinnosta, vaikka niitäkin varmaan vähäsen pelailen. Kuitenkin WAWiin ja BO1:seen ostin DLCt vain zombien takia. Muuten, minkäköhänlainen mappi toi Die Rise on? Onko se Tranzit -pelitilan vai Survivalin ja Grieffin? Itse toivon että yhtä iso kuin Green Run, ja jos näin on niin Treyarchille 5/5. 12,50€ tranzit mapista ei ole yhtään liikaa, ja tuleehan siinä plussana mp mappeja ja yksi ase.
Uskomatonta. Pelaavat samalla konsolilla split-screeniä ja noin paljon lagia ja ongelmia. Voin vain kuvitella kuinka kamalaa tuo on nettipelissä missä oikeasti on sitä lagia.

En pysty käsittämään miten pahoja ongelmia tässä pelissä on. Se on harmi sillä varsinainen peli olisi parasta CoDia tähän asti. Tuskin saavat korjattuakaan, tai edes yrittävät korjata. Redditistä tulee välillä bongailtua noita Vonderhaarin twiittejä ja saanut semmoisen käsityksen, että siellä Treyarchin päässä ei mitään ongelmia nähdä.
^^ Kokeilin itse samaa boxin puolella, ja kyllähän tuo piti aika hyvin kutinsa. Suojan takaa nuosevan näkemiseen meni todellakin varmaan se 1s ylimääräistä aikaa. Se tosin varmaan pystyttäisiin korjaamaan liikettä muuttamalla. Noista hyppelyistä sitten vaikeampi sanoa... kyllä niissä jtn pientä heittoa oli, mutta se oli niin pientä etten sen kokenut juurikaan haittaavan.
Tuli myös huomattua että Killcamit kusevat aika huolella. n. 1s välein luoti päähän msmc:lle = vaatii kolme luotia. Killcamissa ammun 2 kertaa ja toisella kerralla 2 luotia kerralla. Tämä nyt ei mitenkää vakavaa, mutta huomasinpa senkin

Kill camit on kyl ärsyttäviä usein näen pelissä et joku ampuu mua kerran ja kuolen, kill camis viis kertaa ja sit vast kuolen. Sama kun drop shottaan, niin mut on tapettu jo ennen kun olen ees maassa ja en ole vielä mukamas kertaakaan ampunut. Ne killcamit pitäis poistaa pelistä niin ei ärsyttäis tälläset lagi kuolemat niin paljon.
Lainaus käyttäjältä janneus

Kokeilkaapa joskus pelata Tom Clancy's Ghost Recon: Future Soldieria netissä ja verratkaa sen killcameja BO2:sen killcameihin. Siihen nähden tässä on loistavat killcamit...
Itseä on tässä pelissä ruvennut ärsyttämään nuo Lightning Striket. Tuntuu, että kuolen joka ikiseen niistä. Ja yleensä aina heti sen perään kun on spawnannut. Ketju menee suurin piirtein näin: seikkailen -> kuolen -> spawnaan -> kuolen Lightning Strikeen -> Enemy Lightning Strike imbound! Eräässäkin domi-matsissa kukaan käyttänyt yhtä ainoaa Lightning Strikea ennen kuin kuolin, spawnasin ja kuolin heti perään uudelleen siihen perhanan ilmaiskuun.
Sain myös tuossa jokin aika sitten ensimmäisen kultaisen camon M-TAR:iin. On kyllä muut aseet jääneet selvästi vähemmälle käytölle, mutta ei ihmekkään, kun tuntuu, että se on ainoa ase millä pärjää aina. Seuraava kultainen camo tulee varmaankin FHJ:n. Suurin ongelma tuon hankkimisessä on challenge, joka vaatii ihmisten ohjaamien point streakkien alas ampumisen, mutta good luck finding those.

Se on kyl hyvä streakki ite käytän sitä yleensä saanut sen 51 kertaa ja tappanut sillä 81 sotilasta eli aina tappaa jonkun onnettoman. Toinen mukava streakki jota aloin vast ikään käyttää on death machine, jonka oon saanu 7 kertaa ja tappanut sillä 43 se on aika ylivoimanen ja sen saa ihan muutamalla tapolla. Pelitunteja takana 20h.
Lainaus käyttäjältä MixonVideo lag compensaatiosta etc
Uskomatonta. Pelaavat samalla konsolilla split-screeniä ja noin paljon lagia ja ongelmia. Voin vain kuvitella kuinka kamalaa tuo on nettipelissä missä oikeasti on sitä lagia.
En pysty käsittämään miten pahoja ongelmia tässä pelissä on. Se on harmi sillä varsinainen peli olisi parasta CoDia tähän asti. Tuskin saavat korjattuakaan, tai edes yrittävät korjata. Redditistä tulee välillä bongailtua noita Vonderhaarin twiittejä ja saanut semmoisen käsityksen, että siellä Treyarchin päässä ei mitään ongelmia nähdä.
Ilmeisesti kyseessä on enemmänkin kameran ongelma kuin lagi- tai latenssiongelma. Monasti ainakin boksilla yks kaks kuolo korjaa ja kill camin katsomisella selviää että joku jamppa edessäni on ampunut puoli lipasta smg:llä ennenkuin olen edes nähnyt koko äijää. Joskus sitten taas tulee ammuttua ampumisen perään, hitmarkkia ropisee koko ajan ja killcamin mukaan olen seissyt paikallani tekemättä mitään. Saa DLC:t jäädä jos ei korjata. Harmi sillä samalla jää myös uudet zombi-kartat saamatta.
Pitkään vaikutti, ettei tämän pelaamisesta tule yhtikäs mitään, mutta olen kuin olenkin löytänyt taas peli-ilon Black Ops 2:ssa! Kaikki lähti yksinkertaisesta muutoksesta: aloin käyttää LMG:tä. Tämä COD4:ssä viimeksi minulla käytössä ollut aseluokka on osoittautunut aivan käsittämättömän hyväksi. Äärimmäisen tappavia verrattuna rynkkyihin ja konepistooleihin, jotka tuntuvat aina antavan vain pelkkää hitmarkeria. Tällä hetkellä mulla on käytössä Mk48 quickdrawilla ja stockilla varustettuna. Quickdraw on oikeastaan pakollinen, jos meinaa pärjätä tiukemmissa 1 vs 1 -tilanteissa, mutta toisessa slotissa esim. mikä tahansa tähtäin on ihan hyvä valinta. Rapid fireä en ole vielä unlockannut, mutta luulisin sen olevan melko hyödyllinen.
Edit: Lol, edes silencer ei onnistunut pilaamaan Mk48:aa. Mutta illan aikana avaamistani attachmenteista laser sight oli kyllä se hyödyllisin, pystyi suolaamaan jätkiä myös muutaman metrin päästä tehokkaasti. Mutta odottelen edelleen sitä rapid fireä innolla... Myös seuraavaksi avautuva "zoom" kuulostaa mielenkiintoiselta, tällä tulee kuitenkin ammuskeltua yleensä pitkienkin matkojen päähän. Janneuspa kerkesikin jo näköjään suositella sitä.
Pelkkä hyvä primary ei tietenkään riitä. Toinen tärkeä osa on care package, ja koko classi on oikeastaan suunniteltu sen ympärille. Elikkäs scorestreakkeinä olen käyttänyt: UAV, Care Package, [insert vapaavalintainen scorestreak here]. Hellstorm ja Lightning Strike toimivat molemmat hyvin, koska niillä saa yleensä aika hyvin tappoja, mutta ne on kuitenkin sen verran nopeita saada, että on suht. helppoa aloittaa uusi scorestreak-kierros saman elämän aikana. Tällä hetkellä taitaa olla valittuna Stealth Chopper.
Perkit: Hardline - helpottaa streakien saamista entisestään.
Toughness - tärkeä aina kun räiskitään piippua pitkin, ja tätähän tehdään LMG:llä paljon.
Engineer - care packagesta tulee monesti hyvää tavaraa, jos ei ekalla niin sitten tokalla yrityksellä.
Lethal: Olen käyttänyt semtexiä. Sillä saa aika usein tappoja, kun viskoo Domissa lipuille.
Tactical: Tämä on sitten todella tärkeä (ja hauska) vempain. Black Hat. Voi napata care packagen mistä tahansa paikasta. Tällä pitää usein itsensä hengissä. Halutessaan voi heittää care packagen keskelle mappia, ampua viholliset jotka yrittävät hijackata, ja vasta sitten napata sen itselleen etänä. Myös UAV:tä ja CUAV:tä on tullut tuhottua paljon. Black Hattejä mulla on aina mukana 2.
Kakkosaseena sitten B23R. Tällä on hyvä tyhjennellä taloja tai juoksennella pidempiä etäisyyksiä.
Kylkyl. Siisti kuulla millä seteillä muut kiskovat menemään. Ties vaikka saisi hyviä neuvoja.
Tähän väliin täytyy sanoa että itsekkin aloitin viikonloppuna käyttämään LMG:tä, koska.... no ei tullu aikaisemmin vaan käytettyä ja todella yllättynyt itsekkin olen. Jopa se kaikkien haukkuma QBB on lähietäisyydelle peto. Vähän kuin submachine gun steroideilla tai jtn :D Jokaiselle LMG:lle tein oman classin, sen verran innoistuin. Paras on kuitenkin ehkä ollut HAM(ME)R ihanan rautatähtäimen ansiosta. Tulee Scar-H itselle mieleen... Kannattaa muuten kokeilla LMG:ssä sitä variable zoomia,(?) vai mikä ihme snipasta pöllitty tähtäin onkaan. Ei potki meinaan paljoa ja heduja napsuu kiitettävästi.
Perkit ja Kil... Scorestreakit vaihtelee niin paljon pelimuodon mukaan (counter-uav poikkeuksena aina mukana!) etten niitä ala listaamaan. Hyvä peli, vaikka edellisellä sivulla valitetut aiheet ovat edelleen ihan perseestä.
Joo'o, mitäköhän sitä nytten tekisi. Tupla XP:t ja kaikki ja peli on taas vaihteeksi lähes pelikelvoton. Pitkän aikaa toimi tuo peli ihan moitteetta itsellä ja nyt kun sitten vielä olisi kannustinta pelaamaan enemmän, niin taasko alkaa se lagipaska. En nyt jaksa enempää alkaa selittelemään, koska siitä on puhuttu jo oikeastaan kaikki. Sekään ei auta, että ruvennut näkemään vähän parempaakin porukkaa liikenteessä. l337-skillssit + connection etu on vähän turhan huono yhdistelmä omaa hauskanpitoa ajatellen. Ehkä sitä pärjäisi jos vaan käyttäisi jatkuvasti samoja OP-aseita mitä muutkin, mutta sitten häviää koko pelin hohto. Hirveästi ei muutenkaan kiinnostaisi mitään SMG:itä käytellä. Vielä eilen peli toimi "normaalisti", tänään on ollut ihan eri meininki.
Taidan vain mennä rageilemaan muiden pelien pariin.
Ei tullut innostuttua niin tästä, turhan nopea temposta menoa. Spawnaus ole aina kohdillaan kun kuolema koittaa jo välittömästi, sitten hetken odottelu ja kokeillaan uudestaan. No kuolema koittaa taas edes silmiä kerkeä räpäyttää, tulee heti fiilis että viittiikö tätä edes sitten pelata.
Kerro ihmeessä muutakin. :) Esmes mikä pelissä mättää, jos siitä ei innostu jne jne.
EDIT Nyt kyllä kyykkäsi foorumiengine, sillä itsellä ei äsken näkynyt muuta tekstiä, kun tuo lainaamani pätkä. Noh enivesi.
Eilen illalla tuli taas pelattua ja toimihan se paremmin jo, kunnes Treyarchin serverit ilmeisesti kyykkäsivät tai vastaavaa, kun kaikilla alkoi aivan järjetön nykiminen. Sitä kesti sitten muutaman pelin ajan, kunnes se nykiminen ja lagaaminen loppui. Oli kyllä veikeätä pelata diashowna.
Eilen pamautin 6:nen Prestigen tulille ja ihan hyvä fiilis taas vaihteeksi kun peli on toiminut jokseenkin siedettävästi. Revolutionia odottelen tässä ihan kivasti lähinnä uuden Zombie mapin ja pelimuodon takia. Nyt kampanjan aloittanut vasta Veteraanilla ja tavoitteena olisi nuo loput 43 challengea myös kentistä vetaista. Ei ole siis enään 1000G kaukana tästäkään.
Ite kyllä oon ollu positiivisesti yllättyny BO2:sta. Ostin sen kun skippasin MW3:sen kun tuntu että joka vuosi tulee uus CoD joka ei muutu juurikaan edeltäjästään. Itseasiassa olin päättänyt olla BO2:sen ostamatta kun katsoin trailereita enkä innostunut yhtään. Mutta yli vuoden CoD tauon jälkeen päätin sit kavereiden kanssa ostaa ja olen kyllä kovasti nauttinut. Itsellä ei ole suurempia valittamisen aiheita ollut, ainoa asia joka ärsyttää aika ajoin on kun vastustajilla on se 6 pelaajaa jotka kaikki juoksee silencer SMG:n kanssa, onneksi patchejen myötä SMG:n tehokkuutta pitkillä etäisyyksillä on laskettu. Ilman "meta" peliä en ehkä jaksaisi CoD:ia määräänsä kauempaa, mutta on kiva kerätä Camoja ja suorittaa challengejä, kerätä calling cardeja sun muuta. Kerrankin olen jopa onnistunut pelaamaan muitakin pelejä CoDin rinnalla.
Ei nappaa enää BO tai CoD.Törkeän huonot yksinpelikampanjat jotka on vain lätkäisty päälle,kun hehkutetaan JÄRISYTTÄVÄÄ onlinepelaamista.Moninpeli ei ole koskaan kiinnostanut,eikä tule kiinnostamaan.Kertokaa mikä siinä päättömässä Ramboilussa viehättää?Minä kun en ymmärrä moista vouhotusta.Johtuneeko siitä että en omaa nin kovaa kilpailuviettiä.

Rehellisesti sanottuna ymmärrän täysin sun näkökulman. Itse en ole jaksanut noita yksinpelikamppanioita edes pelata enää läpi. Itse en käyttäisi sanaa JÄRISYTTÄVÄ moninpelistä, mutta kyllä se viihdyttävä ainakin omalla kohdalla on. Rehellisesti sanoen moninpeli toimii harvinaisen hyvin, verrattuna moniin muihin vastaavanlaisiin moninpeleihin. Itse henkilökohtasesti eniten tykkään kun peli pyörii tuolla 60fps, joka tekee pelistä harvinaisen sulavan. Yksi asia tietty on tuo kilpailuvietti, olen monta kertaa katsonut jotain pelaajia jotka jatkuvasti pelaa ihan päin persettä että miten ne edes jaksaa yrittää, koska peli tuskin on kauheen hauskaa kun kokoajan saa rättiä naamaan. Mutta kaiken kaikkiaan se moninpeli on harvinaisen tasapainoinen, verrattuna esim. Modern Warfare 2:seen jossa oli näitä puukko juoksioita ja noobtube tappoi vähän liiankin helpolla.
Mutta sinun kohdalla ehkä kannattaa vaan suosiolla skipata, itse mm. tykkäsin tosi paljon Battlefield 3:sta, tosin se peli on parhaimmillaan kun on kavereita joiden kanssa pelata netissä.

Jos olet hyvä päätön ramboilia niin kyllähän siitä pitää, sen verran kumminkin helppoa on codien pelailu. On tosin näitäkin jotka saavat 1 tapon ja kuolevat 15 kertaa matsissa ehkä kuulut niihin.

Kerro ihmeessä mikä sinun mielestäsi niistä yksinpelikampanjoista tekee törkeän huonoja? Itse en kyllä MW2 tai MW3 yksinpeleistä hirveämmin pitänyt (CoD 1-4 en ole pelannut), mutta Treyarch tekee omasta mielestä hyviä yksinpelikampanjoita. Ei ne varsinaisesti ole mitään juonellista tai pelillistä juhlaa, mutta kyllä niitä silti kelpaa pelailla sen 4-6h mitä ne kestävät, ja hyvin olen kyllä viihtynyt. Muutenkin BO2 yksinpelikampanjassa on se hyvä puoli, että ne kentät eivät ole samanlaista kapeaa putkea kuin aiemmin vaan vähän leveämpää, jolloin taisteluissa pystyi etenemään haluamallaan tavalla. Tietenkin Strike Force-missionit olivat yhtä helvettiä ja jätin ne suosiolla tekemättä.
Se pitää vielä sanoa, että on kyllä ihan perjantain vaikeeta, kun yrittää saada DSR-50:tä kultaiseksi. 10 kertaa pitäisi saada Bloodthirsty mitalli, eli se 5 tappoa pukeen kyseisellä aseella. Ei vaan tunnu onnistuvan. Itsellä on se 8/10 saatuna, mutta tuntuu, että enää ei onnistu millään. Se, mikä asiasta tekee vielä kurjempaa, on se tosiasia, että olen saanut jo kaikki 10, mutta kahedesti on peli kaatunut kesken matsin eikä se ole silloin niitä ottanut huomioon. Hyvää tuuria, kun harvoin niitä 5 tapon putkia tulee ja silloin kun tulee, niin peli kaatuu.
Kerro ihmeessä mikä sinun mielestäsi niistä yksinpelikampanjoista tekee törkeän huonoja? Itse en kyllä MW2 tai MW3 yksinpeleistä hirveämmin pitänyt (CoD 1-4 en ole pelannut), mutta Treyarch tekee omasta mielestä hyviä yksinpelikampanjoita
Harmi että olet missannut uniikki Cod:in (MW1) sitten alkoikin se alamäki.. Ja hah Treyarch tekee hyviä yksin peli kampanjoita ? Niinkuin WaW ? salli nauraa ilmeisesti olet asunut jossain luolassa kuin infityn pelit ei ole tuttuja, ja se mitä tulee BO tarinan kerrontaa on radikaalisesti otettu MW:n tarinoista mallia sen huomasi Treyarch itsekkin WaW:in jälkeen että hei näille teineille uppoaa tälläinen AD/HD räiskintä minkä Infity teki ensimmäisenä tehään meki mukaan tempaava juoni hollywood mallin raidetta pitkin ja varastetaan vielä moninpeli idea ja näin syntyi Trayarch...
LainausKerro ihmeessä mikä sinun mielestäsi niistä yksinpelikampanjoista tekee törkeän huonoja? Itse en kyllä MW2 tai MW3 yksinpeleistä hirveämmin pitänyt (CoD 1-4 en ole pelannut), mutta Treyarch tekee omasta mielestä hyviä yksinpelikampanjoita Harmi että olet missannut uniikki Cod:in (MW1) sitten alkoikin se alamäki.. Ja hah Treyarch tekee hyviä yksin peli kampanjoita ? Niinkuin WaW ? salli nauraa ilmeisesti olet asunut jossain luolassa kuin infityn pelit ei ole tuttuja, ja se mitä tulee BO tarinan kerrontaa on radikaalisesti otettu MW:n tarinoista mallia sen huomasi Treyarch itsekkin WaW:in jälkeen että hei näille teineille uppoaa tälläinen AD/HD räiskintä minkä Infity teki ensimmäisenä tehään meki mukaan tempaava juoni hollywood mallin raidetta pitkin ja varastetaan vielä moninpeli idea ja näin syntyi Trayarch...
Ilman näitä luettelemiasi ominaisuuksia peli tuskin olisi CoD? Voisivat suoraan tehdä oman pelisarjan, mutta Activision maksaa ja Treyarch tekee.
Itse tykkäsin WaWista todella paljon, sen ura on sopivan haastava, nettipeli hiukan erilainen ja zombit tottakai parhautta. Omistan sen kummallekkin pleikalle ja boksille, ja molemmilla on tullut pelattua kymmeniä tunteja. BO1:nen taas on uraltaan kait se paras CoDi, juoni on käypä ja ensimmäistä kertaa sellainen jota saa edes hieman miettiä. Nettipeli on taas Treyarchin tapaan hieman erilainen kuin MWissä, mutta kuitenkin CoD. Zombit taas ovat jälleen kerran parhautta, omistan kaikki DLCt ja jokaisesta olen nauttinut sen 15e arvosta mitä niistä olen maksanutkin. BO2 taas on todella paljon erilainen kuin mikään aiempi CoDi, mm. tulevaisuus -teema, uran lukuiset parannukset, zombin isommat kentät ja enemmän tekemistä ja nettipelin tasapainoisuus jne. Omasta mielestä yhteensä kaikkein paras CoDi ja selkeä taidonnäyte 3arc:ltä. Season Passin ostin heti ja nyt odottelen lisää zombeja pleikalle (;
Kaiken kaikkiaan pidän CoDeista paljon, en vain erinomaisen nettipelin takia vaan tykkään niiden mukaansatempaavista kamppanjoista, zombies/special ops moodeista ja yleisesti siitä että niiden pelaamiseen ei vaadita paljoa keskittymistä, toisin kuin suurimpaan osaan muista peleistä. Kaikki eivät tykkää codeista kuten minäkään en tykkää kaikista peleistä, mutta ei sillä ole väliä enkä ala niitä haukkumaan.
ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET OSTAKO DLC:TÄ! Jo ennestään laginen paska paskoi omille jaloilleen vielä vähän lisää ja peli on yhtä helvettiä koko ajan. Ja se uusi ase, Peacekeeper.. Nimi tulee varmaan siitä, että jos kaikilla olisi oikeassa elämässä se paska käytössä, niin rauha olisi ainut vaihtoehto, kun eihän sillä saa ketää hengiltä. Paitsi vastustajat, jotka ovat jatkuvasti edellä. Vaikka ammun äijää selkään, niin sehän ihmettelee vaan että mikäs siinä surisee ja tekee kissamaisen käännöksen tappaen minut samalla parilla kudilla. No joo, tuossa esimerkissä oli kyse niistä yhteyksistä, mutta aseen huonouden huomaa todella helposti botteja vastaan pelatessa. Ase on siis assault riflen ja smg:n risteytys, smg:n liikuteltavuus yhdistettynä ar:n tarkkuuteen ja kantamaan. Tai niin se Trollarch väittää.. Rekyyli kusee tarkkuuden samantien ja kantamasta on turha puhua mitään, koska ase on käsittämättömän tehoton lähietäisyydeltäkin. Äläkä nyt väitä, että ammun huonosti tai en osaa pelata..
MW3:ssa (pelasin PS3:lla) sentään oli vaihtoehto poistaa dlc:t hausta, mutta eipä tässä.. En nimittäin siinä ikinä hakenut matseja niiden kanssa, täysin sama ongelma, jos dlc:t mukana, lagaaaaaaaaa niin maan vitusti.
Itse mapit on ihan jees, mutta kaikki niiden mukanaan tuoma paska ei ole. 3/10
Nyt Respawn helvetti vauhtia sen uuden pelin kanssa, jää nimittäin CoDit hyllylle siinä vaiheessa.
Itse pelasin tänään boxilla tunnin tuota uutta dlc:tä eikä mulla mitään isompia ongelmia ollut. Paljon en porukkaa kyllä hengiltä saanut, mutta se johtuu vaan omasta taidottomuudesta. Ainakin vielä olen tyytyväinen.
Rekyyli kusee tarkkuuden samantien ja kantamasta on turha puhua mitään, koska ase on käsittämättömän tehoton lähietäisyydeltäkin.
Itse olen ollut siinä ymmärryksessä internetin puheiden perusteella, että Peacekeeper on vähän kuin mini-M27. Surkea damage, mutta älytön range + erittäin pieni rekyyli. Joka tapauksessa itse en tule tätä dlc:tä ostamaan, sillä se kun jakaa varmasti jo valmiiksi pienen pelaajakunnan vielä pienempään osaan. Luulenpa, että pc:llä pienempi osa pelaajista ostaa dlc:n kuin jättää ostamatta. Hienoilta ne mapit kuitenkin vaikutti.
Btw, joko porukka on jo nähnyt uuden "mainos".trailerin tuosta Revolution-dlc:stä? *CLICK*
On muuten ihan perhanan läppä traileri. :D
Siinä ilmeisesti jotain gameplayta. Itse en ole katsonut.
Ainakaan boxilla ei voi puhua pienestä pelaajakunnasta sillä jo tänään revolution playlistin tdm pelimuodossa oli yli 17.000 pelaajaa ja määrä varmaan kasvaa.
Edit: Joku videon tapainen eiliseltä. Eli revolution dlc settiä peacekeeperilla.
Itse olen ollut siinä ymmärryksessä internetin puheiden perusteella, että Peacekeeper on vähän kuin mini-M27. Surkea damage, mutta älytön range + erittäin pieni rekyyli.
Surkea damage CHECK! Siihen jäi, ase tosiaan heiluu kun teinipojan tatti pcn ääressä iltaisin, joten ei sillä ihmeisiin pysty. Ja ei sillä hyvällä rangella tee mitään, jos sillä on erittäin vaikea ampua kauas ja tehoa ei ole juuri ollenkaan. Vector hoitaa saman asian tuhat kertaa paremmin.
Ainakaan boxilla ei voi puhua pienestä pelaajakunnasta sillä jo tänään revolution playlistin tdm pelimuodossa oli yli 17.000 pelaajaa ja määrä varmaan kasvaa.
Edit: Joku videon tapainen eiliseltä. Eli revolution dlc settiä peacekeeperilla.
On se kyl hyvä pyssy näköjään ku välil ei ees osu vastustajaan ollenkaan niin saa silti tapon.

Näinpä. PC:llä on yleensä pelaajia se 15 000 samaan aikaan koko pelissä ja suurin osa pelaa joko TDM:ää tai Dominationia. Muissa pelimuodoissa on yleensä alta 500 pelaajaa. Tupla xp:n aikaan pelaajamäärä pomppasi jo 40k mutta sitä iloa kestikin vain sen viikonlopun. Noh, joka tapauksessa ainakin vielä tuntuu pelaajia löytyvän ihan hyvin. Välillä myös ärsyttää se, kuinka nopeasti peli löytää pelattavan matsin. Pari kertaa tullut klikattua vahingossa väärää pelimuotoa ja mitään et ole ehtinyt tehdä, kun matsi on jo latautumassa. Sitten on vain pakko lähteä ja ottaa tappio tilille.
Miten muuten on konsoleilla tuon party-homman kanssa? PC:llä toimii vähän miten sattuu ja joskus on jopa heittänyt porukan eri matseihin. Usein se myös rikkoo koko partyn, varsinkin jos pelistä lähtee. Sitten pitää odotella, kun kaveri yrittää liittyä takaisin partyyn, mutta peli jää vain miettimään hetkeksi ennen kuin ilmoittaa, että "party is no longer active". Ei tuo mikään vakava ongelma ole, mutta silti ärsyttää, kun se tapahtuu.
Tuli tossa pelattua kaverin kanssa Zombia ja laatikko ei sitten voinut mitää järkevää antaa, ni heitin sitten DSR 50:sen Pack-O-Punchiin... Itseasiassa pari-kolme kertaa taisin virittää. Yllätyin todenteolla kuinka tehokas tuo laite on, kun Iron Sightilla pääsee losautteleen ja päällänsä on Root Tap ja Speed Cola... Uusi lempiase zombiemodiin löytyny, kannattaa tesmiä :D
Tänään tuli tahkottua noita uusia kenttiä about 8 tuntia eikä vieläkään pahaa sanottavaa. Tänään taisi kolme matsia tuona aikana olla sellaisia jossa lagi häiritsi niin paljon, että oli pakko jättää peli kesken. Peli nyki ja hahmot warppaili.
Zombi setti oli pettymys tosin en minä sille mitään rahallista arvoa edes laske kun en pahemmin koko moodista tykkää. Tuota uutta kenttää ei kuitenkaan pääse pelaamaan survival moodissa ollenkaan vaan siinä on pakko kytkeä sähköjä päälle jne ja lisäksi sitä uutta turned moodia voi pelata ainoastaan diner kentässä ellen ole missannut jotain. Tuonkin olisi varmaan voinut niissä traikuissa mainita.
Kunhan noita kenttiä tulee pelattua yli 10 tuntia niin olen saanut rahoilleni jo hyvin vastinetta varsinkin kun ottaa huomioon, että olen niitä perus mappejakin pelannut vain n.20 tuntia.
Miten muuten on konsoleilla tuon party-homman kanssa?
Aika usein joo tippuu jengiä kun porukalla mennään pelaamaan. Sitten katsellaan "reconnectin to party" tekstiä, mikä on todella upeaa. Eri peliinkin ollaan pari kertaa jouduttu ja eilen kaverini yritti lähteä pois lobbystä, niin joutui Ground Wariin :p Saattoi tietysti olla että jtn sähelsi painaa, mutta ei omien sanojensa mukaan.
Jei! Tuli vihdoin itsekin rekisteröidyttyä tänne Suomen parhaan pelilehden foorumille. Ja kyllä, oma lehmähän mulla tässä on ojassa. Tein nimittäin tollasen "taktiikkavideon" ja haluaisin saada mahdollisimman paljon palautetta aiheesta tonne videon alle. Jatkossa voisi tehdä noita enemmänkin - ihan työaikana, jos kiinnostusta riittää tarpeeksi. :)
Olisi muutenkin hyvä kuulla vähän, että miten porukka ylipäätään peliä pelaa tai katsotaanko passiivista pelaamista ylipäätään kieroon (vai onko ne kämpperi-avautumiset vain turhautuneiden teinien yksinoikeus). Tuolla kommenteissa vähän itsekin selitin omaa näkökantaani asiaan.
Tuli tuossa pari päivää sitten mentyä kolmannelle prestigelle ja juuri viimeisellä levelillä onnistuin nappaamaan itselleni Diamond camot sinkoihin, aika bling-blingiltä näyttää kyllä. Seuraavaksi ajattelin keskittyä vähän enemmän haulikoiden levelaamiseen ja voisihan niistäkin yrittää saada se Diamond camo, Remingtonista löytyykin jo kultainen camo.
Treyarchille propsit tuosta diamond camosta, on ollut helkkarin koukuttavaa hankkia. Itsellä ei vielä ole, snipuja olen levuttanut ahkeraan. Ballistassa vielä tapot ilman perkkejä jäljellä ja sitten SVU:n kimppuun niin diamond camot hanskassa.
Välillä boksillakin huomaa kuinka lag comp hyppää peliin kun killcamista näkee ettei omat laukaukset rekisteröineet ollenkaan, mutta tälläistä se on aina ollut CoD:eissa. Täytyy sanoa kuitenkin, että ehkä sarjan paras peli.
Heh, no ei kyllä ole aina ollut. MW2 toimi melkeimpä täydellisesti ja toimii itseasiassa vieläkin vaikka pelaajia on vain murto-osa BO2:n pelaajamäärästä. Tämä lag comp -paska alkoi vasta MW3:ssa. Ja toisillahan tämä ongelma on ihan jatkuva, joka matsissa tapahtuva, eikä mikään sellainen että välillä huomaa. Kun taas koitin tuon tupla XP:n takia pelata, niin tuli vaan todettua että ei pysty.
Ei oikein kiinnosta montage, mutta kiinnostaa tietää millaisella netillä pelaat.
Itselläni meni hermot tuohon lag compensation perseilyyn. Laajakaistalla tuli turpaan lähes auttamatta ja joskus tuo viive oli naurettava, helposti puolikin sekuntia. Rupesin pelaamaan puhelimen netillä (1Mbit/s) ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmaa kyykyttää porukkaa. Pystyn tyyliin pyörimään vastustajan ympärillä enkä saa osumaa. Mahtaa porukkaa ärsyttää kun olen matseissa 1 tai 2 pykälän yhteyksillä. Maistakoot mokkulapellet vuorostaan omaa lääkettään. Kuten Maxwell83 yllä totesikin, ei esim. MW 2:ssa ollut mitään tällaisia ongelmia. Pitänee kohta taas siirtyä käyttämään tuota nopeampaa nettiä. Vituttaa jo valmiiksi.
54mb netti, että ihan hyvä, sattui olemaan vain hyvät matsit, mutta kyllä tuo lagcomp yleensä riiva miltei joka matsissa
Tupla XP:n aikana on pleikkarilla ihan täysin turha edes yrittää pelata. Serverit ei vaan kestä sitä määrää pelaajia ja yhteydet on huonoakin huonommat. Sain muuten oman PS3 yhteyden siedettävämmäksi kytkemällä pleikkarin modeemin siltaavaan porttiin. Viivettä ei ole niin paljoa, mutta hit detection on silti kuraa. Pleikkarilla en oikeasti tänään saanut yhdessä KC matsissa edes UAV:tä ja boksilla TDM:ssä Lodestar...
Boksilla jos joku haluaa peliseuraa, niin voi lisäillä. Oma kaverilista on tällä hetkellä 2 henkilön mittainen nimittäin :D Huomenna tosin yksi kaveri, joka on myöskin hyvä pelaamaan ja täysin kyllästynyt PS3 paskaan, ostaa boksin pelkästään BO2:n takia.
Joulua vähä pelko persiissä odottelen.... mitenköhän itselle toimii nuo yhteydet :/
(Olettaen että olen ollut tarpeeksi kiltti, että saan ylipäänsä lahjoja..)
Joululahjana tuli vähän rahaa, ja päätin sitten ostaa tämän ~30€:lla (PC), vaikka edellinen COD, MW3, jätti huonon maun.
Ja tällä hetkellä on hyvin ristiriitaiset fiilikset. Ensinnäkin, pelistä on saatu tehtyä jollain lailla entisäkin hektisempi, eikä taukoa saa edes pariksi sekunniksi. Tämä johtunee monesta syystä, mutta erityisesti kartat tuntuvat hyvin, hyvin pieniltä. Muihin sarjan osiin verrattuna kartat ovat pienentyneet selvästi, ja ne mapit jotka edellisissä osissa olivat keskikokoisia, ovat nyt suuria. Ja BO:sta tutuissa Wager Matcheissa - nykyään Party Gameseissa, on kokoajan radar päällä, joten kokoajan joutuu olemaan liikkeessä. Tämä toki estää kämppimistä, mutta voi hyvä luoja, tahtoisi tappojen/kuolemien välissä hengähtääkin välillä. Ihmettelin kaverini kanssa pelin tempoa, joten päätimme palata testaamaan MW2:hta ja BO:ta, ja kappas, niissä tempo tuntui huomattavasti tasapainotetummalta, joka tekee pelaamisesta mukavampaa.
Seuraavaksi huomio kiinnittyi pelaajan hp:hen, joka tuntui olevan laskettu edellisistä osista. Nyt pelatessa jos joku tulee vastaan ja ehtii liipaisimelle ennen sinua, olet lähes poikkeuksetta kuollut. Aluksi ajattelin että onko tämä nyt sitä kuuluisaa lag compensationia mitä löytyi MW3:stakin, mutta varmuutta en saanut. Tuntuu ainakin että itse joutuu ampumaan jopa kaksi kertaa kauemmin vihollisia ennen kuin nämä kuolevat - tämä tekee pelistä erittäin vaikean pelattavan. Sen huomaa jo KD/R:ssäkin, joka on tässä ~1 pintaan, kun edellisissä osissa se on ollut alustasta riippuen vähintään 1,3. Sain tässä aikaseksi myös COD - historiani huonoimman roundin, kun Dominationissa pamahti ruutuun pelin päätteeksi luvut 7/29. Aivan järkyttävää.
Itselleni yksi odotetuimmista ominaisuuksista oli myös Zombie-pelimuoto, joka tuntuu vähintäänkin oudolta. Hyppäsin pelaamaan kolmen random pelaajan kanssa, joista ei ilmeisesti kukaan muukaan ollut ko. moodi pelannut, ja eihän siitä tullut yhtään mitään. Ensimmäiseksi hämmennystä aiheutti alusta mukaan saatava turbiini, [spoiler](joka myöhemmin oman teoriani mukaan availi ovia, joihin ei ollut sähköä?)[/spoiler] johon ei annettu mitään opastusta, kuten ei myöskään sieltä täältä löytyviin workbencheihin. Sitten hyppäsimme bussiin, ja eri paikkoja koluttuamme emme löytäneet power-nappulaa, ja lopulta kuolimme. Myöskin bussista ennen pysäkkiä hypätessä naamalle hyppäsi hämmennystä aiheuttava apinankaltainen ilmestys, tiedä sitten tämänkään ideaa. 2 kertaa yritimme tätä pelata, mutta koska minkäänlaisia ohjeita ei mihinkään löytynyt, päätimme luovuttaa. Tiedän, että internetistä nämäkin olisi löytynyt, mutta eikös pelin pitäisi pystyä itsekin opastamaan, ja tässä ei tosiaan ollut minkäänlaisia ohjeita. Täytynee myöhemmin testailla ohjeiden kanssa uudelleen, mutta kyllä edellisten versioiden Zombie-pelimuoto vaikuttaa paremmalta.
Peli tuntuu siltä, että siinä on potentiaalia, ja että jotain uuttakin olisi saatu ehkä mukaan, mutta se on omaan makuuni (johtuuko sitten juuri siitä lag compensationista, pelailen Elisa Viihteen 24/1 netillä) turhan hektinen. Single Playeria en vielä ole pelannut, ja sen uskon olevan oikein hyvä, sillä edelliset pelisarjan pelit ovat lyhyine action-painotteisine kampanjoineen pystyneet viihdyttämään. Pelailen Multiplayeria/Zombiesia vielä hetken, mutta ellei ne yhtäkkiä iske jollain mystisellä tavalla, taidan siirtyä edellisten osien pariin, jotka tekivät monet asiat mielestäni paremmin.
^^ Itsekkin tuota zombia kokeilin ja aivan hukassa kyllä olin. Siellä 1 kaveri joka oli julkaisupäivänä pelin hommannut teki omia juttujaan, ja itse lähinnä ihmettelin.... Ne apinankaltaiset ihmetykset saaa puukottamalla pois kimpusta ja kyllä, turbiinilla avataan ovia missä ei ole sähköä :) Mutta jos tämä tuntuu liian sekavalle, niin voi pelata ihan tuttua ja turvallista zombia, tai uutta Grieffiä, mikä yhden pelin perusteella on oma suosikki näistä!
Multiplayeriä en hirveästi ole vielä kerennyt pelaamaan, mutta olen jo levelillä 40. Turhan nopeasti tuntuu saavan prestigen. Mutta itse pelin toimivuudesta olen yllättänyt! Itsellä tainnut tulla tasan 1 peli missä oikeasti lagaa eikä hosti vaihdu. Mutta se mistä olen oikeasti yllättnyt niin sitä paljon puhutta lag compensationia en ole juurikaan itse havainnut. Ja ennen kuin joku kysyy, niin pelaan 10mb netillä. Kyllähän sitä aina välillä on omassa ruudussa kulman takana, mutta killcamissa vasta matkalla, mutta ei tätä niin paljoa tapahdu mitä esim. mw3:ssa. K/d on sellainen mitä muissakin codeissa, niin en viitsi alkaa kirota muutaman "turhan" kuoleman tähden.
No ei tuo 10mb kyllä kerro mitään netin nopeudesta, ainoastaan kaistanleveyden. Tuota kaistaahan ei paljoa tarvita. Latenssi eli pingi on se, jolla on merkitystä. Nykyäänhän on paljon noita viihdepaketti-nettejä, joissa interleaving laitetaan oletuksena päälle -> latenssit nousee. Lisäksi on niitä vielä lagisempia mokkulanetillä pelaajia, niin tällaisella kunnollisella netillä se lag comppi on lähes poikkeuksetta itseä vastaan. Enpä muista, koska viimeksi olisin löytänyt pelikelpoisen lobbyn tässä pelissä.
Ite olen jo luovuttanut tämän pelin suhteen. Samanlainen ignore-mode Treyarchin pojilla päällä kuin IW:llä oli MW3:n julkaisun jälkeen tämän ongelman suhteen.
Ensimmäisestä DLC:stä tietoa
"Downhill – snow-based map set in a ski resort"
Lunta! Jes, tätä on kaivattu! Ensimmäistä kertaa voisin harkita map packin ostamista codiin :p Sen verran siistiä tätä on ollut pelailla.
Yksittäisen map packin ostaminen ei sitten kannata. Sitten vähän ajan päästä kun niitä tulee enemmän niin kunnon matsin löytäminen menee ihan mahdottomaksi, kun suurimmalla osalla pelaajista on joko kaikki DLC:t (Season Pass) tai ei mitään. Harvalla sattuu olemaan juuri se sama DLC / DLC-kombo kuin sinulla, ja vielä harvemmalla kunnon yhteyksien päässä. :)
^Jep maxwellilla hyvä pointti, joka ainakin edellisissä codeissa päti aika vahvasti. Ja siksi itse vielä venailen sitä ilmaista Summittia tai jotain, sillä season pass no thanks.
Joulun jälkeen tuore liha on itsellä ainakin purrut mitä erinomaisemmin. Parhaat matsit TMS:ssä luokkaa 40-8, mikä itselle on todella hyvin kun yleensä tapot ja kuolemat ovat liki tasoissa. Ja tullut myös pelattua Domia, sekä tuota Hardpointtia pikkaisen. Kill Confirmediä tullut myös pelattua, koska perus TDM ei jaksa kahta matsia kauempaa kiinnostaa. Muuten jaksan kerralla hakata moninpeliä maksimissaan vähän yli tunnin, jonka jälkeen homma alkaa taas purkalta maistumaan. Se tunti on kuitenkin sen verran nautinnollista, että joululomalla melkein päivittäin on tullut aikaa peliin laitettua.
Tällä hetkellä tykkään pelata kahden Bouncing Betyn avustuksella ja pääaseena sitten smg tai assault. Ei secondarya, koska kuolen kuitenkin ennen patien loppua ja nyt kun Scavenger on käytössä, ei siitäkään ole huolta. Nuo Bouncing Betyt ovat kyllä edelleen niin hyvä tapa turvata selusta ja aina yhtä tyydyttävää nähdä, kun selkään poraava vihollinen kuolee kill camissa tuohon miinaan. Koska karvaisevin tappio on aina se, kun joku tulee selkään.
^^ Hyvä pointti tosiaan. Täytyy sitten ehkä odotella että toinen map packki julkaistaan ja jos sekin näyttää hyvälle + saan kaverit innostumaan myös, niin kai sen Season Passin voisi hankkia.
Itse ainakin aikoinaan ostin yhden map packin Modern Warfare kakkoseen ja sitten meni mahdottomaksi pelien löytäminen kun tuli lisää lisäosia joita en ostanut. Mutta sitten poistin ensimmäisen map packin kovalevyltä niin alkoi taas pelejä löytymään, sekä vihollisten taso laski tosi paljon, koska monet uudet pelaajat eivät osta lisäosia.
Itellä ainakin on MW2:seen vain resurgence map packi, ja hyvin sieltä pelejä löytyy. Yleensä DLC kenttiä tulee. Mutta eipä tuota enää ole paljoa tullut pelattua enään.
Black Ops 2:seen ostettiin kaverin kanssa Season Passi, ja innolla odottelen Die Riseä. MP mapit ei paljoa kiinnosta, vaikka niitäkin varmaan vähäsen pelailen. Kuitenkin WAWiin ja BO1:seen ostin DLCt vain zombien takia. Muuten, minkäköhänlainen mappi toi Die Rise on? Onko se Tranzit -pelitilan vai Survivalin ja Grieffin? Itse toivon että yhtä iso kuin Green Run, ja jos näin on niin Treyarchille 5/5. 12,50€ tranzit mapista ei ole yhtään liikaa, ja tuleehan siinä plussana mp mappeja ja yksi ase.
Video lag compensaatiosta etc
Uskomatonta. Pelaavat samalla konsolilla split-screeniä ja noin paljon lagia ja ongelmia. Voin vain kuvitella kuinka kamalaa tuo on nettipelissä missä oikeasti on sitä lagia.
En pysty käsittämään miten pahoja ongelmia tässä pelissä on. Se on harmi sillä varsinainen peli olisi parasta CoDia tähän asti. Tuskin saavat korjattuakaan, tai edes yrittävät korjata. Redditistä tulee välillä bongailtua noita Vonderhaarin twiittejä ja saanut semmoisen käsityksen, että siellä Treyarchin päässä ei mitään ongelmia nähdä.
^^ Kokeilin itse samaa boxin puolella, ja kyllähän tuo piti aika hyvin kutinsa. Suojan takaa nuosevan näkemiseen meni todellakin varmaan se 1s ylimääräistä aikaa. Se tosin varmaan pystyttäisiin korjaamaan liikettä muuttamalla. Noista hyppelyistä sitten vaikeampi sanoa... kyllä niissä jtn pientä heittoa oli, mutta se oli niin pientä etten sen kokenut juurikaan haittaavan.
Tuli myös huomattua että Killcamit kusevat aika huolella. n. 1s välein luoti päähän msmc:lle = vaatii kolme luotia. Killcamissa ammun 2 kertaa ja toisella kerralla 2 luotia kerralla. Tämä nyt ei mitenkää vakavaa, mutta huomasinpa senkin
Kill camit on kyl ärsyttäviä usein näen pelissä et joku ampuu mua kerran ja kuolen, kill camis viis kertaa ja sit vast kuolen. Sama kun drop shottaan, niin mut on tapettu jo ennen kun olen ees maassa ja en ole vielä mukamas kertaakaan ampunut. Ne killcamit pitäis poistaa pelistä niin ei ärsyttäis tälläset lagi kuolemat niin paljon.
Kokeilkaapa joskus pelata Tom Clancy's Ghost Recon: Future Soldieria netissä ja verratkaa sen killcameja BO2:sen killcameihin. Siihen nähden tässä on loistavat killcamit...
Itseä on tässä pelissä ruvennut ärsyttämään nuo Lightning Striket. Tuntuu, että kuolen joka ikiseen niistä. Ja yleensä aina heti sen perään kun on spawnannut. Ketju menee suurin piirtein näin: seikkailen -> kuolen -> spawnaan -> kuolen Lightning Strikeen -> Enemy Lightning Strike imbound! Eräässäkin domi-matsissa kukaan käyttänyt yhtä ainoaa Lightning Strikea ennen kuin kuolin, spawnasin ja kuolin heti perään uudelleen siihen perhanan ilmaiskuun.
Sain myös tuossa jokin aika sitten ensimmäisen kultaisen camon M-TAR:iin. On kyllä muut aseet jääneet selvästi vähemmälle käytölle, mutta ei ihmekkään, kun tuntuu, että se on ainoa ase millä pärjää aina. Seuraava kultainen camo tulee varmaankin FHJ:n. Suurin ongelma tuon hankkimisessä on challenge, joka vaatii ihmisten ohjaamien point streakkien alas ampumisen, mutta good luck finding those.
Se on kyl hyvä streakki ite käytän sitä yleensä saanut sen 51 kertaa ja tappanut sillä 81 sotilasta eli aina tappaa jonkun onnettoman. Toinen mukava streakki jota aloin vast ikään käyttää on death machine, jonka oon saanu 7 kertaa ja tappanut sillä 43 se on aika ylivoimanen ja sen saa ihan muutamalla tapolla. Pelitunteja takana 20h.
Ilmeisesti kyseessä on enemmänkin kameran ongelma kuin lagi- tai latenssiongelma. Monasti ainakin boksilla yks kaks kuolo korjaa ja kill camin katsomisella selviää että joku jamppa edessäni on ampunut puoli lipasta smg:llä ennenkuin olen edes nähnyt koko äijää. Joskus sitten taas tulee ammuttua ampumisen perään, hitmarkkia ropisee koko ajan ja killcamin mukaan olen seissyt paikallani tekemättä mitään. Saa DLC:t jäädä jos ei korjata. Harmi sillä samalla jää myös uudet zombi-kartat saamatta.
Pitkään vaikutti, ettei tämän pelaamisesta tule yhtikäs mitään, mutta olen kuin olenkin löytänyt taas peli-ilon Black Ops 2:ssa! Kaikki lähti yksinkertaisesta muutoksesta: aloin käyttää LMG:tä. Tämä COD4:ssä viimeksi minulla käytössä ollut aseluokka on osoittautunut aivan käsittämättömän hyväksi. Äärimmäisen tappavia verrattuna rynkkyihin ja konepistooleihin, jotka tuntuvat aina antavan vain pelkkää hitmarkeria. Tällä hetkellä mulla on käytössä Mk48 quickdrawilla ja stockilla varustettuna. Quickdraw on oikeastaan pakollinen, jos meinaa pärjätä tiukemmissa 1 vs 1 -tilanteissa, mutta toisessa slotissa esim. mikä tahansa tähtäin on ihan hyvä valinta. Rapid fireä en ole vielä unlockannut, mutta luulisin sen olevan melko hyödyllinen.
Edit: Lol, edes silencer ei onnistunut pilaamaan Mk48:aa. Mutta illan aikana avaamistani attachmenteista laser sight oli kyllä se hyödyllisin, pystyi suolaamaan jätkiä myös muutaman metrin päästä tehokkaasti. Mutta odottelen edelleen sitä rapid fireä innolla... Myös seuraavaksi avautuva "zoom" kuulostaa mielenkiintoiselta, tällä tulee kuitenkin ammuskeltua yleensä pitkienkin matkojen päähän. Janneuspa kerkesikin jo näköjään suositella sitä.
Pelkkä hyvä primary ei tietenkään riitä. Toinen tärkeä osa on care package, ja koko classi on oikeastaan suunniteltu sen ympärille. Elikkäs scorestreakkeinä olen käyttänyt: UAV, Care Package, [insert vapaavalintainen scorestreak here]. Hellstorm ja Lightning Strike toimivat molemmat hyvin, koska niillä saa yleensä aika hyvin tappoja, mutta ne on kuitenkin sen verran nopeita saada, että on suht. helppoa aloittaa uusi scorestreak-kierros saman elämän aikana. Tällä hetkellä taitaa olla valittuna Stealth Chopper.
Perkit: Hardline - helpottaa streakien saamista entisestään.
Toughness - tärkeä aina kun räiskitään piippua pitkin, ja tätähän tehdään LMG:llä paljon.
Engineer - care packagesta tulee monesti hyvää tavaraa, jos ei ekalla niin sitten tokalla yrityksellä.
Lethal: Olen käyttänyt semtexiä. Sillä saa aika usein tappoja, kun viskoo Domissa lipuille.
Tactical: Tämä on sitten todella tärkeä (ja hauska) vempain. Black Hat. Voi napata care packagen mistä tahansa paikasta. Tällä pitää usein itsensä hengissä. Halutessaan voi heittää care packagen keskelle mappia, ampua viholliset jotka yrittävät hijackata, ja vasta sitten napata sen itselleen etänä. Myös UAV:tä ja CUAV:tä on tullut tuhottua paljon. Black Hattejä mulla on aina mukana 2.
Kakkosaseena sitten B23R. Tällä on hyvä tyhjennellä taloja tai juoksennella pidempiä etäisyyksiä.
Toivottavasti jotain jaksoi kiinnostaa!
Kylkyl. Siisti kuulla millä seteillä muut kiskovat menemään. Ties vaikka saisi hyviä neuvoja.
Tähän väliin täytyy sanoa että itsekkin aloitin viikonloppuna käyttämään LMG:tä, koska.... no ei tullu aikaisemmin vaan käytettyä ja todella yllättynyt itsekkin olen. Jopa se kaikkien haukkuma QBB on lähietäisyydelle peto. Vähän kuin submachine gun steroideilla tai jtn :D Jokaiselle LMG:lle tein oman classin, sen verran innoistuin. Paras on kuitenkin ehkä ollut HAM(ME)R ihanan rautatähtäimen ansiosta. Tulee Scar-H itselle mieleen... Kannattaa muuten kokeilla LMG:ssä sitä variable zoomia,(?) vai mikä ihme snipasta pöllitty tähtäin onkaan. Ei potki meinaan paljoa ja heduja napsuu kiitettävästi.
Perkit ja Kil... Scorestreakit vaihtelee niin paljon pelimuodon mukaan (counter-uav poikkeuksena aina mukana!) etten niitä ala listaamaan. Hyvä peli, vaikka edellisellä sivulla valitetut aiheet ovat edelleen ihan perseestä.
Joo'o, mitäköhän sitä nytten tekisi. Tupla XP:t ja kaikki ja peli on taas vaihteeksi lähes pelikelvoton. Pitkän aikaa toimi tuo peli ihan moitteetta itsellä ja nyt kun sitten vielä olisi kannustinta pelaamaan enemmän, niin taasko alkaa se lagipaska. En nyt jaksa enempää alkaa selittelemään, koska siitä on puhuttu jo oikeastaan kaikki. Sekään ei auta, että ruvennut näkemään vähän parempaakin porukkaa liikenteessä. l337-skillssit + connection etu on vähän turhan huono yhdistelmä omaa hauskanpitoa ajatellen. Ehkä sitä pärjäisi jos vaan käyttäisi jatkuvasti samoja OP-aseita mitä muutkin, mutta sitten häviää koko pelin hohto. Hirveästi ei muutenkaan kiinnostaisi mitään SMG:itä käytellä. Vielä eilen peli toimi "normaalisti", tänään on ollut ihan eri meininki.
Taidan vain mennä rageilemaan muiden pelien pariin.
Ei tullut innostuttua niin tästä, turhan nopea temposta menoa. Spawnaus ole aina kohdillaan kun kuolema koittaa jo välittömästi, sitten hetken odottelu ja kokeillaan uudestaan. No kuolema koittaa taas edes silmiä kerkeä räpäyttää, tulee heti fiilis että viittiikö tätä edes sitten pelata.
Kerro ihmeessä muutakin. :) Esmes mikä pelissä mättää, jos siitä ei innostu jne jne.
EDIT Nyt kyllä kyykkäsi foorumiengine, sillä itsellä ei äsken näkynyt muuta tekstiä, kun tuo lainaamani pätkä. Noh enivesi.
Eilen illalla tuli taas pelattua ja toimihan se paremmin jo, kunnes Treyarchin serverit ilmeisesti kyykkäsivät tai vastaavaa, kun kaikilla alkoi aivan järjetön nykiminen. Sitä kesti sitten muutaman pelin ajan, kunnes se nykiminen ja lagaaminen loppui. Oli kyllä veikeätä pelata diashowna.
Eilen pamautin 6:nen Prestigen tulille ja ihan hyvä fiilis taas vaihteeksi kun peli on toiminut jokseenkin siedettävästi. Revolutionia odottelen tässä ihan kivasti lähinnä uuden Zombie mapin ja pelimuodon takia. Nyt kampanjan aloittanut vasta Veteraanilla ja tavoitteena olisi nuo loput 43 challengea myös kentistä vetaista. Ei ole siis enään 1000G kaukana tästäkään.
Ite kyllä oon ollu positiivisesti yllättyny BO2:sta. Ostin sen kun skippasin MW3:sen kun tuntu että joka vuosi tulee uus CoD joka ei muutu juurikaan edeltäjästään. Itseasiassa olin päättänyt olla BO2:sen ostamatta kun katsoin trailereita enkä innostunut yhtään. Mutta yli vuoden CoD tauon jälkeen päätin sit kavereiden kanssa ostaa ja olen kyllä kovasti nauttinut. Itsellä ei ole suurempia valittamisen aiheita ollut, ainoa asia joka ärsyttää aika ajoin on kun vastustajilla on se 6 pelaajaa jotka kaikki juoksee silencer SMG:n kanssa, onneksi patchejen myötä SMG:n tehokkuutta pitkillä etäisyyksillä on laskettu. Ilman "meta" peliä en ehkä jaksaisi CoD:ia määräänsä kauempaa, mutta on kiva kerätä Camoja ja suorittaa challengejä, kerätä calling cardeja sun muuta. Kerrankin olen jopa onnistunut pelaamaan muitakin pelejä CoDin rinnalla.
Ei nappaa enää BO tai CoD.Törkeän huonot yksinpelikampanjat jotka on vain lätkäisty päälle,kun hehkutetaan JÄRISYTTÄVÄÄ onlinepelaamista.Moninpeli ei ole koskaan kiinnostanut,eikä tule kiinnostamaan.Kertokaa mikä siinä päättömässä Ramboilussa viehättää?Minä kun en ymmärrä moista vouhotusta.Johtuneeko siitä että en omaa nin kovaa kilpailuviettiä.
Rehellisesti sanottuna ymmärrän täysin sun näkökulman. Itse en ole jaksanut noita yksinpelikamppanioita edes pelata enää läpi. Itse en käyttäisi sanaa JÄRISYTTÄVÄ moninpelistä, mutta kyllä se viihdyttävä ainakin omalla kohdalla on. Rehellisesti sanoen moninpeli toimii harvinaisen hyvin, verrattuna moniin muihin vastaavanlaisiin moninpeleihin. Itse henkilökohtasesti eniten tykkään kun peli pyörii tuolla 60fps, joka tekee pelistä harvinaisen sulavan. Yksi asia tietty on tuo kilpailuvietti, olen monta kertaa katsonut jotain pelaajia jotka jatkuvasti pelaa ihan päin persettä että miten ne edes jaksaa yrittää, koska peli tuskin on kauheen hauskaa kun kokoajan saa rättiä naamaan. Mutta kaiken kaikkiaan se moninpeli on harvinaisen tasapainoinen, verrattuna esim. Modern Warfare 2:seen jossa oli näitä puukko juoksioita ja noobtube tappoi vähän liiankin helpolla.
Mutta sinun kohdalla ehkä kannattaa vaan suosiolla skipata, itse mm. tykkäsin tosi paljon Battlefield 3:sta, tosin se peli on parhaimmillaan kun on kavereita joiden kanssa pelata netissä.
Ei kai kaikkien tarvi kaikesta tykätä?
Jos olet hyvä päätön ramboilia niin kyllähän siitä pitää, sen verran kumminkin helppoa on codien pelailu. On tosin näitäkin jotka saavat 1 tapon ja kuolevat 15 kertaa matsissa ehkä kuulut niihin.
Kerro ihmeessä mikä sinun mielestäsi niistä yksinpelikampanjoista tekee törkeän huonoja? Itse en kyllä MW2 tai MW3 yksinpeleistä hirveämmin pitänyt (CoD 1-4 en ole pelannut), mutta Treyarch tekee omasta mielestä hyviä yksinpelikampanjoita. Ei ne varsinaisesti ole mitään juonellista tai pelillistä juhlaa, mutta kyllä niitä silti kelpaa pelailla sen 4-6h mitä ne kestävät, ja hyvin olen kyllä viihtynyt. Muutenkin BO2 yksinpelikampanjassa on se hyvä puoli, että ne kentät eivät ole samanlaista kapeaa putkea kuin aiemmin vaan vähän leveämpää, jolloin taisteluissa pystyi etenemään haluamallaan tavalla. Tietenkin Strike Force-missionit olivat yhtä helvettiä ja jätin ne suosiolla tekemättä.
Se pitää vielä sanoa, että on kyllä ihan perjantain vaikeeta, kun yrittää saada DSR-50:tä kultaiseksi. 10 kertaa pitäisi saada Bloodthirsty mitalli, eli se 5 tappoa pukeen kyseisellä aseella. Ei vaan tunnu onnistuvan. Itsellä on se 8/10 saatuna, mutta tuntuu, että enää ei onnistu millään. Se, mikä asiasta tekee vielä kurjempaa, on se tosiasia, että olen saanut jo kaikki 10, mutta kahedesti on peli kaatunut kesken matsin eikä se ole silloin niitä ottanut huomioon. Hyvää tuuria, kun harvoin niitä 5 tapon putkia tulee ja silloin kun tulee, niin peli kaatuu.
Harmi että olet missannut uniikki Cod:in (MW1) sitten alkoikin se alamäki.. Ja hah Treyarch tekee hyviä yksin peli kampanjoita ? Niinkuin WaW ? salli nauraa ilmeisesti olet asunut jossain luolassa kuin infityn pelit ei ole tuttuja, ja se mitä tulee BO tarinan kerrontaa on radikaalisesti otettu MW:n tarinoista mallia sen huomasi Treyarch itsekkin WaW:in jälkeen että hei näille teineille uppoaa tälläinen AD/HD räiskintä minkä Infity teki ensimmäisenä tehään meki mukaan tempaava juoni hollywood mallin raidetta pitkin ja varastetaan vielä moninpeli idea ja näin syntyi Trayarch...
Ilman näitä luettelemiasi ominaisuuksia peli tuskin olisi CoD? Voisivat suoraan tehdä oman pelisarjan, mutta Activision maksaa ja Treyarch tekee.
Itse tykkäsin WaWista todella paljon, sen ura on sopivan haastava, nettipeli hiukan erilainen ja zombit tottakai parhautta. Omistan sen kummallekkin pleikalle ja boksille, ja molemmilla on tullut pelattua kymmeniä tunteja. BO1:nen taas on uraltaan kait se paras CoDi, juoni on käypä ja ensimmäistä kertaa sellainen jota saa edes hieman miettiä. Nettipeli on taas Treyarchin tapaan hieman erilainen kuin MWissä, mutta kuitenkin CoD. Zombit taas ovat jälleen kerran parhautta, omistan kaikki DLCt ja jokaisesta olen nauttinut sen 15e arvosta mitä niistä olen maksanutkin. BO2 taas on todella paljon erilainen kuin mikään aiempi CoDi, mm. tulevaisuus -teema, uran lukuiset parannukset, zombin isommat kentät ja enemmän tekemistä ja nettipelin tasapainoisuus jne. Omasta mielestä yhteensä kaikkein paras CoDi ja selkeä taidonnäyte 3arc:ltä. Season Passin ostin heti ja nyt odottelen lisää zombeja pleikalle (;
Kaiken kaikkiaan pidän CoDeista paljon, en vain erinomaisen nettipelin takia vaan tykkään niiden mukaansatempaavista kamppanjoista, zombies/special ops moodeista ja yleisesti siitä että niiden pelaamiseen ei vaadita paljoa keskittymistä, toisin kuin suurimpaan osaan muista peleistä. Kaikki eivät tykkää codeista kuten minäkään en tykkää kaikista peleistä, mutta ei sillä ole väliä enkä ala niitä haukkumaan.
Avaudun taas, sori!