Mikä?
Ei enempää eikä vähempää kuin vuoden suurin yksittäinen videopelitapahtuma jossa kehittäjät ja julkaisijat paljastavat tulevaisuudensuunnitelmiaan ja näkymiään taloudellisessa ja tuotteellisessa mielessä.
Missä?
LA Convention Centerissä
Milloin?
10-12.6.2014 (perinteiset E3-pressit alkavat toki jo 9.6.)
Damn right son! On jälleen aika sanoa hyvästit normaalipikmenttisille silmänalusille, unirytmille ja tietty varoittaa alakerrassa asuvia naapureita ajoittaisesta kolahtelusta joka johtuu lattiaan kolahtavasta leuasta. E3 on pian yllämme ja on aika käynnistää hyperaketti ja mikä olisikaan siihen parempi paikka kuin maan paras Pelaajaboard... eli Pelaajaboard.
Viime vuosi meni next-genin vastaanottamiseen ja tänä vuonna onkin lupa odottaa sitä ensimmäistä isoa askelta tähän uuteen sukupolveen. Uusi pelisukupolvi on kaikkea muuta paitsi vakuuttanut tähän mennessä joten tämän vuoden messuilla on iso tehtävä edessään sillä sen pitää tarjota pelaajille syyt siirtyä pois vanhasta konsolisukupolvesta uuteen. Helppoa se ei tule nykypäivän pelibisneksen tuntien olemaan mutta ainakin allekirjoittaneella on jollain kierolla tavalla luottoa ainakin kolmeen suureen sekä pariin pienempään.
Mainitsinkin tuossa äsken kolme suurta ja ei, nyt en puhu mistään erotiikkaelokuvista vaan kolmesta suuresta konsolivalmistajasta joiden pressit ovat aina messujen eräänlainen kohokohta. Perinteiseen E3-hypeketjun tapaan, paneudutaas hieman näihin konsolisotiemme osapuoliin ja spekuloidaan hieman tulevaa...
SONY
Sony on palannut neljännellä Playstationillaan vuosien tauon jälkeen kukkulan kuninkaaksi mitä tulee pelikonsolien myyntilukemiin. Viime vuonna Sonyn pressi sai olla ensimmäisen aallon PS4-pelien esittelyalusta ja kun osa näistä peleistä on yhä työpöydällä, on erittäin suuri mahdollisuus että nämä viime vuonna nähdyt nimikkeet konkretisoituvat tämän vuoden messuilla. Nähtäväksi jää myöskin että saako PS Vita minkäänlaista kunnollista osaa pressissä vai onko laitteen kohtalona olla vain indie-pelien kaupaksi käymätön alusta ja PS4:n oma vastine WiiU:n Gamepadille? Jack Trettonia emme tule ikävä kyllä tämän vuoden messuilla näkemään mutta annamme tämän anteeksi jos näemme pelikuvaa vaikka jostain vanhan tutun IP:n PS4-osasta...
Mitä tullaan aika varmasti näkemään
The Order: 1886, Driveclub, lisää materiaalia tulevasta Unchartedista, myyntilukuja, lisää indietä, GTA V:n ja muutaman muun pelin tarpeeton uusiojulkaisu
Mitä ei todellakaan tulla näkemään
Last Guardian, uusi God of War, Naughty Dogin firman sisäistä työtyytyväisyyskyselyä, ostamisen arvoista Vita-eksklua
Megaton
Uuden sukupolven God of War
NINTENDO
Nintendo jatkaa tänäkin vuonna viime vuodelta tutulla linjalla jättäen esiintymislavat tyhjäksi tarjoten sen sijaan ennakkoon nauhoitetun Direct-verkkolähetyksen. Viime vuonna tämä kyseinen verkkokaistaa kurmottanut lähetys näytti meille matskua mm. Monolithin nimeä X kantavasta projektista, kahdesta eri Zelda-pelistä, Bayonetta 2:sta ja Mario Kart 8:sta. Vuosi on tuosta kulunut ja usea viime vuonna nähty nimike on ollut kauppojen hyllyillä jo tovin joten Nintendolla on toivon mukaan varaa laittaa pajatso tyhjäksi uudella Metroidilla, Star Foxilla, F-Zerolla ja Zeldalla... ... ketä minä huijaan? Hyvä jos yksikin noista nähdään videomuodossa. WiiU:lla on näytön paikka ja 3DS pitäisi saada takaisin viime vuoden kukoistukseen, ei paineita Nintendo.
Mitä tullaan aika varmasti näkemään
Uusi WiiU-osa johonkin Nintendon kauan kaivattuun franchiseen, Reggien tarjoamaa meemimateriaalia, hinnanpudotus WiiU:lle, erittäin paljon Smash Brosia ja jo ennen messuja julkaistua Mario Kart 8:a
Mitä ei todellakaan tulla näkemään
Uutta WiiU-osaa johonkin Nintendon kauan kaivattuun franchiseen, lagitonta Direct-lähetystä, Monolithin uuden pelin julkaisupäivää, egobuustailevia myyntilukuja WiiU:n osalta
Megaton
Uusi kotikonsoli-Zelda
MICROSOFT
Meille suomalaisille Xbox One saattaa olla vielä haave kaukainen vain, mutta muualla päin maapalloa se on ihan todellinen ja julkaistu asia joten suhtaudutaan M-Softin pressiin muun maailman näkökulmasta. Microsoftin presseissä ovat yleensä vuosien saatossa olleet pääosassa kolmannen osapuolen valmistajat ja niin on mitä luultavimmin asia tänäkin vuonna. Uutta Call of Dutya, uusia EA:n urheilupelejä ja totta kai Xbox Onen multimediaominaisuuksia tullaan varmasti näkemään show'ssa joka on ainakin omaan silmään ollut viime vuosina nimenomaan se mediaseksikkäin näiden kolmen suuren pressiosuuksista. Palaako Xbox 360:n joku suosikkisarjoista? Nähdäänkö Kinectitön halvempi myyntipaketti? Nähdäänkö uusi Halo? Keitä julkkiksia nähdään lavalla? Erittäin paljon kysymyksiä...
Mitä tullaan aika varmasti näkemään
Haloa jossain muodossa, Call of Dutyn timed exclusive-diili, paljon mediaominaisuuksia joihin me suomen asukkaat emme ikinä tule pääsemään käsiksi, tyylikkäästi esiintyvä Don Mattrick
Mitä ei todellakaan tulla näkemään
Uutta Forzaa, uutta Blinx The Time Sweeperiä, tuotantoarvoiltaan halpaa show'ta, hyvää peliä Rarelta, tarkkaa julkaisupäivää Quantum Breakille, vaatimatonta kelloa Don Mattrickin kädessä
Megaton
Halo 5 pelattavana ja julkaisupäivän kera
Entä ne muut sitten?? Ubisoft, Konami ja EA tunnetusti ovat pitäneet myös omat pressinsä ja näissä on ainakin lupa odottaa tulevaa Metal Gearia, Ubisoftin viime vuonna esiteltyjä uusia nimikkeitä The Crew'tä ja Divisionia, Mirrors Edgen uutta tulemista, Battlefield-lisäriä. Jos joku halusi nähdä Beyond Good&Evil 2:n niin näiltä messuilta on tuhra etsiä...
No niin rakkaat hömötiaiset. Latu on auki spekuloinnille ja pohdiskelulle ja totta kai myöhemmin myös kommentoinnille. Antakaa palaa ja kertokaa mitä haluatte ehdottomasti nähdä ja mitä tiedätte että valitettavasti ette näe vaikka kuinka haluaisitte? Yritetään minimoida Neogaf-juoruilua ja linkkailua jotta jännitys säilyy messuille asti muillakin osastoilla kuin Nintendolla. Sana on vapaa mutta moderoitavissa, olkaa hyvät...
Toivottavasti näytetään kunnolla gameplayta Metal Gear Solid V:stä ja kerrotaan julkaisupäivä. Toivon mukaan paljastetaan myös uusia mielenkiintoisia pelejä. Sony voisi tuoda Syphon Filter ja MediEvil-sarjat takaisin ja Capcom saisi paljastaa uuden Dino Crisiksen. Epätodennäköistä mutta aina saa toivoa.
Peli mitä toivon kaikkein eniten on Mafia III.
Aina toivon sitä yhtä peliä, jota ei kuitenkaan koskaan tulla E3-messuilla esittelemään, koska Valve....eli Half-Life 3.
Ja kuten aina, toivon näkeväni jonkun mielenkiintoisen hyper-super yllärin...näitäkään ei kuitenkaan ole vuosien aikana paljon ollut kun lähes aina kaikki tiedot on "vuodettu" nettiin jo hyvissä ajoin.
Mutta sitten niitä juttuja mitä todennäköisesti voitaisiin nähdä. Halo 2 Anniversaryn haluan nähdä jopa enemmän (ja mieluusti myös 360-versio, kun Xbox Onen osto ei ole suunnitelmissa vielä vuosiin) kuin Halo 5:n, koska jälkimmäinen nyt sata varmuudella on kuitenkin enemmin tai myöhemmin sieltä tulossa. Lisäksi siitä Black Tuskin kehittämästä Xbox One yksinoikeudesta olisi nyt vihdoin ja viimein kiva nähdä jotakin...viime vuoden E3:n lyhyen teaserin jälkeen pelistä kun ei ole kuulunut yhtään mitään, ja hiaman jopa pelkään että projekti olisi jopa hyllytetty uuden Gears of Warin tieltä, Microsoft kun osti pelisarjan oikeudet ja siirsi vastuun tulevista Gears peleistä Black Tuskille.
Ja NK:lle tiedoksi, Don Mattrickia ei todellakaan (thank God!) tulla Microsoftin pressissä näkemään, mies kun lähti Microsoftilta ja on nykyään selainpelejä julkaisevan Zyngan johtotehtävissä...ellei sitten luvassa ole "Farmville-Xbox One Edition".
Itseltäni jää live-seuranta todennäköisesti tältä vuodelta väliin kun tuon kyseisen viikon ajan olen matkoilla, mutta melko tylsää seurattavaa pressit ovat yleensä olleetkin.
Heitänpä tähän omat villit E3-ennustukseni! Kristallipalloni on harvoin osunut oikeaan, mutta aion siitä huolimatta poimia messujen parhaat käänteet jo ennakkoon.
NINTENDO
Nintendo paljastaa messuilla jokavuotiseen tapaansa uuden 3DS-mallin. Tämä malli korvaa ensimmäisen 3DS:n ja sisältää viimeinkin kaksi analogitattia, vaikka kukaan ei niitä enää kaipaakaan. Tämä paremmalla akkukestolla varustettu "3DS Lite" läntätään samaan pakettiin uuden Super Smash Bros. -pelin kanssa. Laite ilmestyy kauppoihin jo alkusyksystä.
Wii U:n uudesta Zeldasta näytetään epämääräinen traileri. Peli ei muistuta ulkoisesti juuri lainkaan muutaman vuoden takaista grafiikkademoa, mutta siitä huolimatta videonpätkä aiheuttaa fanipojille peräkkäisiä orgasmeja. Uusi Zelda ei ilmesty ennen vuotta 2015, eikä se ole messuilla pelattavana.
Yllättävää kyllä Nintendo päättää tuoda takaisin kaksi haudattua pelisarjaansa: 1080 SnowBoardingin sekä Wave Racen. Kumpikin peli saa uuden osan, tosin ainoastaan ladattavassa muodossa EShoppiin.
Wii U:n Virtual Consoleen luvataan huomattavaa parannusta. Pari suosittua N64-peliä saapuu valikoimaan heti Nintendo Direct-lähetyksen jälkeen. Loppuvuodesta valikoimaan saadaan vielä muutama GameCube-peli, joihin lukeutuu ainakin Super Mario Sunshine sekä Luigi's Mansion.
Yllätys yllätys: Retro Studios tekee uutta Metroidia! Peli on kuitenkin todella pahasti vaiheessa, joten siitä ei näytetä mitään teaseria/logoa kummallisempaa.
SONY
Luvassa paljon myyntiluvuilla kehuskelua ja tilastoilla mässäilyä. Sonyllä on syytä pieneen omahyväisyyteen.
Playstation Vita TV julkaistaan saapuvaksi myös länsimaihin vielä tämän vuoden puolella. Ei sitä kukaan halua, mutta silti.
PS1 + PS2 -klassikot saapuvat ladattavaksi PS4:lle. Oli jo aikakin.
Sony lupailee noudattavansa 10-vuotissuunnitelmaansa Playstation 3:n suhteen. Tästä todisteena vanhalle laitteelle julkistetaan kokonaan uusi yksinoikeuspeli joka ei perustu mihinkään aiempaan sarjaan.
The Last Guardian on kuin onkin hengissä! Siitä julkaistaan uusi traileri. Peli näyttää pientä PS4-ehostusta lukuunottamatta aivan samalta kuin ennenkin. Pelinörtit ovat onnesta soikeina, vaikka ihmettelevätkin samalla, että mihin kaikki nämä vuodet on oikein käytetty.
MICROSOFT
Xbox One saa virallisen hinnanpudotuksen joka puolella maailmaa, minkä lisäksi Titanfall pakataan jokaisen konsolin kylkeen. Hinta putoaa noin 50 dollarin / euron verran.
Halo 2 Anniversary on totista totta! Juhlallinen 10-vuotisjulkaisu ilmestyy Xbox Onen lisäksi Xbox 360:lle. Samalla se jää viimeiseksi yksinoikeuspeliksi, jonka Microsoft julkaisee vanhalle sotaratsulleen.
Yllä mainittu julkaisu jää kuitenkin isomman Halo-mehustelun jalkoihin. Halo 5 tuodaan nimittäin ihmisten ihasteltavaksi tajuttoman näyttävän trailerin saattelemana. Eeppinen videopätkä sisältää "pelikuvaa", mutta pelattavasta demosta saadaan vain uneksia. Pelin luvataan ilmestyvän vuoden 2015 lopulla.
Rare esittelee lavalla uutta kepeää Kinect-peliä. Messukeskuksessa vallitsee kiusaantunut hiljaisuus, jonka rikkoo ainoastaan muutaman Rare-fanin katkera itku.
... Tulee olemaan aika hauska katsoa, kuinka pahasti osuin harhaan. Odotus on tuskallista!
Sony
Pelejä, Playstation Now, Morpheus ja tv.
Yksinoikeudet:
Sonyn yksinoikeuksista varmin nakki on syksyksi lupailtu The Order: 1886, josta odotan kunnon pelidemoa ja jonkunsortin tarina traileria. Veikkaan myös. että peli siirretään ensivuodelle, koska ilmeisesti peli ei pyörinyt kauhean hyvin, kun sitä viimeksi näytettiin toimittajille. Lisäksi uudelleen ilmestynyt Driveclub tulee olemaan esillä, jotta autofanaatikoillakin olisi jotakin mille onanoida. Deep Downinkin toivoisi olevan esillä, vaikka siitä näytetty gameplay onkin herättänyt mailmalla hieman huolia. Juuri hiljattain (eilen jos tänään tätä luet) vuotanut From Softwaren Project Beastin (Beast Souls??) luulisi olevan myös esillä, koska kuvien perusteella on peli esitysvalmiudessa.
Uncharted 4sta on uumoiltu näytettäväksi, mutta viimeaikaisten uutisten valossa en lähtisi odottamaan mitään kauhean suurta esitystä. Elikkä korkeintaan lyhyt traileri rauhoittelemaan Naugthy Dogin suurimpia faneja, kuten minua. NDstä kun kerran on puhe, niin täyttää kyseinen lafka tänävuonna 30, minkä johdosta he ovat lupailleet useampia julkistuksia lähi kuukausille. Joten en sulkisi pois sitä, että meitä teasattaisiin jostakin toisesta NDn projektista (oikeudet takaisin Activisionilta ja pienemmällä tiimillä uutta CTRrää ÄRKELE!).
Sonyn viimevuonna esilletuoman indie fokuksen siivittämänä toivoisin näkeväni Gamescomissa nähdyt Rimen ja Everyones Gone to Rapturen, sekä muita vielä julkistamattomia pelejä, joita Sony on ainakin nimien perusteella trademarkannut ahkerasti viimepäivinä. Lisäksi odotan ainakin parin Sonyn ykkös- ja kakkos party kehittäjän paljastavan uudet tuotoksensa. Esim. Media Moleculen uusi move?- peli, Sony Santa Monican uusi toivottavastieigodofwar, Sony Bendin uusi IP tai Syphon Filter, Guerrilla Gamesin uusi rpg IP, Sanzarun uusi Sly ja Quantic Dreamin uusi quicktimeevent peli. Odotan Last Guardianin tekevän paluun, vaikka useammat ovatkin heittäneet jo kiveensä kaivoon.
3rd party:
Veikkaisin, että Squarelta tullaan ainakin näkemään Final Fantasy XV:tä, koska en millään jaksa uskoa, että peliä haluttaisiin enää pimittää, varsinkin sen saaman positiivisen pörinän takia. Metal Gearin uskoisin palaavan takaisin Sonyn lavalle viimevuotisesta syrjähypystä huolimatta uudella trailerilla. Ubisofti on tutusti ollut suuresti esillä Sonyn presseissä, joten uskoisin, että ainakin uutta ACtä ja mahdollisesti Far Cryta ollaan näkemässä. Arkham Knight tulee myös todennäköisesti olemaan jossakin muodossa esillä. Aikaisempana vuotena näytetty Destiny saattaa tänävuonna tehdä oman syrjähyppynsä Microsoftin showhun. .... huhhuh eiköhän tässä ollut jo tarpeeksi yhdelle tilaisuudelle?
Microsoft
Pelejä, pelejä, pelejä ...ehkä vähän tv:tä
Yksinoikeudet: Odotan näkeväni mikkiksen showssa ainakin lisää Quantum Breakia ja Insomniacin peliä (jonka nimi karkaa päästä nyt tällä kirjoitushetkellä). Lisäksi mikkis näyttää todennäköisesti uutta Haloa, Halon toista anniversary editionia ja Fablea. Pari uutta peliä tullaan myös näkemään, joista todennäköisiä ovat jonkunnäköinen tease Black Tuskin Gearsista, mikkiksen lupailema japani IP ja joku 3rd party kehittäjien maksettu yksinoikeus, + Ehkä jotakin Rarelta ja lisää Killer instinctiä.
3rd party:
Activision hyppää lauteille uuden Codin ja aikaisemmin mainitsemani Destinyn kanssa ja EA näyttää jotakin lukuisista tulevista peleistään (Mirrors Edge, Star Wars, Dragon Age, Mass Effect, urheilu).
Nintendo
Tästä listasta voi varmaan tuon 3rd partyn jättää kokonaan pois....
Yksinoikeudet:
Mariota (uutta ja vanhaa), uusi Zelda???, X, Platinum gamesia.,, Sori lyhyt lista.
Ubisoft
Ubilla on kyllä monta rautaa tulessa, joista voisi mainita kaksi AC peliä, Division, uusi Far Cry himalajalla ja tanssipelit. + Tulisiko tänäkin vuonna pressin loppuun joku yllätyspeli, kuten heillä on ollut parina viimevuonna tapana.
EA
Star Wars, Mirrors Edge, uutta BFfää?, Dragon Agea ja Mass Effectiä, Näistä erityisen kiinnostunut olen näkemään juurkin Mass Effectiä... ma en pusu mun housussa.
Bites me... en edes muistanut tällaista tapahtuneen vaikka Zynga onkin Rovion jälkeen suosikkipelitalojani. Toivon mukaan Mikkis saa jonkun vähintään yhtä osaavan janarin hoitamaan spiikit ja mehuilut.
Tätä ollaan odotettu ja enää kuukausi jäljellä. Todella nopeasti on aika mennyt näin minun osaltani. Tuntuu kuin vain kuukausi sitten PS4:n hinta olisi julkistettu ja uusi Battlefront paljastettu.
Paljoa odotettavissa ja mahdollisesti tulee olemaan paras E3 tähän asti, kun next-gen on saatu virallisesti käyntiin! Ja mitäs odotuksia minulla?
Nintendo
Hieman käy Nintendoa sääliksi, koska ei näytä Wii U ihmisille kelpaavan. Itse en laitetta omista, mutta kyllähän se pitäisi olla kaikille päivän selvää, että kyllä sille pelejä löytyy. Mario, Donkey Kong, Mario, Zelda, Mario, Wonderful 101, Mario, Pikmin 3, Mario jne...
Nyt kun saataisiin kunnollista tietoa siitä Wii U:n Zeldasta, niin eiköhän ihmiset avaa silmänsä. Itselle tällä hetkellä kiinnostavin Wii U:n peli on Super Mario 3D World ja Mario Kart 8. Mario on vain jotain sellaista, mitä jaksaa pelata päivästä toiseen.
Microsoft
Itsellä ei kyllä mitään sanottavaa Mikkisoftan kohdalla tunnu olevan. Jos se Halo 2 Anniversary edes saataisiin ja gameplayta Sunset Overdrivesta.
Sony
Tällä hetkellä suurimmat odotukset ovatkin Sonyn kohdalla. Mutta suorastaan vatuttaa, että Jack Trettonia ei nähdä tänä vuonna. Hänet kun on nähty jo kuutena peräkkäisenä vuotena lavalla, niin hänestä on tullut itselle E3:n ''vakiokasvo''.
Mutta ennenkuin pompataan peleihin, niin pari sanaa noista elokuvista. Nyt saatatte luulla että eksyin aiheesta mutta ei. Elokuvilla tarkoitan Sonyn tämänhetkisiä videopelileffoja. Edes uusi traileri Ratchet & Clank-leffasta saisi hymyn huulille. Mutta ei elokuvasta mitään suurta numeroa. Mieluummin samanlainen pikkuetappi niinkuin Sonylla viime vuonna Michael Lyntonin kanssa.
No niin, peleihin! Näemmä Uncharted on se päivän sana, niin mikäs siinä, kelpaa minullekkin. Jos saataisiin pelin juonea valoittava traileri, jossa (toivottavasti) Nate,Sully ja Elena jatkaisisivat yhä päähenkilöinä.
Mitä Vitaan tulee, niin länsirintamalta ei mitään uuttaa. Vita pölyyntynyt tuolla hyllyssä Tearawayn läpäisyn jälkeen. Nyt tarvittaisiin jokin kunnon AAA-titteli avuksi. God of War tai ihan pelkästään Vitalle suunniteltu R&C-peli, eikä mikään Q-forcen tapainen laiska portti, saisi sukat pyörimään jaloissa. Hitto, uusi Modnation Racerskin olisi parempi kuin ei mitään...
Ubisoft
Tom Clancy's The Divison ja Far Cry 4 on ne, mitä sieltä haluaisi kuulla. Valitettavasti lähes sama tapaus kuin Microsoftin kanssa. Ei oikein mitään itseä kiinnostavaa.
EA
Battlefront, Battlefront, BATTLEFRONT!
Suutuin tuon ekan parista kohdasta. En nyt sano mistä.
Pölyinen Vita ja ''Then this n*gga said Wii U''.
Joko olen Edward Cullenin tasoinen ajatustenlukija tai sitten sinä olet Bella Swan.
(Ja nyt vain odotetaan kuinka monelle vitsi aukeaa)
Sonyn puolelta Uncharted ja Guerillan uusi IP pitäisi olla varmaa (kai?). MS:n luulisi esittelevän lisää viime messuilla paljastettuja pelejä. Nintendon puolelta uusi Zelda pitäisi olla selviö.
Se mitä haluan eniten ei ole kuitenkaan jonkin vanhan IP:n uudistettu versio, vaan ennen kaikkea haluan nähdä niitä kokonaan uusia IP:tä. Vaikka vanhassa vara parempi ja tietyiltä sarjoilta on lupa odottaa tiettyjä asioita, niin minusta täysin uuden ja tuntemattoman odottaminen on jännitävämpää. Paitsi tietysti Dino Crisiksen kohdalla. Annan kivekseni Capcomille, jos tuovat Dino Crisiksen jossain muodossa. Paitsi mobiilimuodossa, silloin näytän Capcomille centteriä.
Hieno ketju hienolle aiheelle.
Nintendo
Zelda U, X, Bayonetta 2 ja Hyrule Warriors varmasti esillä, mutta niiden lisäksi haluaisin pari kovaa uutta peliä. Metroidia, kiitos. Wii U:lle tuota tietenkin kaikki haluavat, mutta en sylkisi pelin päälle jos sellainen ilmestyisi 3DS:lle. Kristallipallo on myös antanut vihjeitä siitä, että Wii U:lle saataisiin urheilua Marion kera. Eikös tänä vuonna pelata niitä potkupallokisoja, joten jalkapallo voisi olla kova veto. Niin, Mario Kart 8 DLC:tä (melko) varmasti luvassa.
3DS:lle Advance Wars, pls. Käsikonsolin backlog niin valtaisa, että en varsinaisesti kaipaa yhtäkään uutta julkistusta. Silti niitä varmasti saadaan. Nintendo voisi myös valella pikkuisen lihaa NNID:n ympärille ja kertoa lisää suunnitelmistaan eShopin suhteen. Ninty on aina tietyllä tavalla villi kortti, joten en oikein osaa sen suuremmin spekuloida...
Sony
Pitkiä myyntipuheita ja paljon pukujätkiä. Sekaan mielellään uusi Ratchet & Clank ja Uncharted. Siinä oikeastaan ne tärkeimmät. Order on aivan varmasti esillä isosti, mutta en oikein osaa vielä innostua siitä. Last Guardiania ei tulla näkemään, mutta PS4:n oma Gran Turismo saattaa tehdä pienen piipahduksen. Toivottavasti pääpaino on PS4:llä ja PS3:n annetaan vaipua horrokseen rauhassa.
MS:ltä en odota mitään, koska One on ainoa kolmesta tämän sukupolven vehkeestä mitä ei telkkarin alta löydy. Halo on esillä isosti, samoin uusin CoD. CoD aloittaa shown ja demon aikana nähdään sanat "In the interest of time". Laitan vasemman pallini siitä panokseksi. EA:lta, WB:lta ja Ubilta en odota sen suuremmin mitään. Uusi Mass Effect olisi koko vuoden kohokohta, samoin pelikuva Arkham Knigtista. Ubilta tulee...ööö...Salamurhaajia sellaisella tahdilla että pelaajia hirvittää.
Se on varmaa, että luvassa on hienot messut.
Sony
Mitäköhän Sonylla on tällä kertaa hihassaan... Sanoisinpa, että melko varmasti tullaan näkemään pelikuvaa muutamista viime vuoden show:ssa esitellyistä peleistä (Kingdom Hearts 3, Final Fantasy XV, The Order: 1886), uutta Unchartedia komean traikun muodossa, iso liuta indiepelejä ja tietty niitä ainaisia myyntilukemia sekä tilastoja.
Vita jää varmaan (taas kerran) ilman suurempaa huomiota, joka on tietty harmi mutta ymmärrettävää, koska onhan PS4 ja sen marketoiminen nyt Sonyn tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Olisi se kuitenkin ihan kiva, jos Vitalle julkistettaisiin edes yksi uusi eksklusiivi, sekin olisi parempi kuin joku pari vuotta vanha Borderlands 2 ja muutama huonosti portattu HD-kokoelma (Jak & Daxter Collection, I'm looking at you...).
Itse odotan Sonyn pressitilaisuudelta eniten FROM Softwaren uuden projektin paljastusta. Kovana Dark Souls-fanina tuo mahdollinen Demon's Soulsin henkinen jatkaja/uusi Souls-peli olisi törkeän kova juttu ja varmistaisi PS4:n oston jossain vaiheessa.
Toivon myös, että Sony paljastaisi jonkin uuden ja erikoisen IP:n, joka ei olisi mikään parin tunnin indieräpellys. Don't get me wrong, indiepelit ovat ihan kivoja ja odotankin itse muutamaa indiepuolen tekelettä innolla, mutta haluaisin mielummin uuden kokopitkän, freesin ja uniikin kokemuksen à la Ico ja Shadow of the Colossus. Missä viipyy The Last Guardian?
Microsoft
Mikkiksellä on näillä tulevilla messuilla nyt ns. näytön paikka: konsoli maksaa enemmän kuin kilpailijan vastaava ja on saanut huomattavasti enemmän kritiikkiä mediassa. Nämä jutut tietysti vaikuttavat myynteihin, joissa Xbox Onen pitäisikin nyt ottaa vähän kiriä jotta pysyisi PS4:n kanssa tasoissa. What do? Noh, itse ainakin luulen että Microsoft ilmoittaa tilaisuudessaan tiputtavansa Xbox Onen hintaa about viidelläkympillä, kertoo aloittavansa Games with Gold -kampanjan Xbox Onen puolella (tarjoten heti pressitilaisuuspäivästä lähtien pari peliä) ja lisäämällä muutamia ominaisuuksia Gold-jäsenille, jotta Live-jäsenyyden maksaminen olisi vähän oikeutetumpaa.
Näiden lisäksi nähdään varmasti demoilua uudesta Call of Dutysta, kuullaan jotain Halosta (Halo 2 Anniversary? Halo 5? Halo TV-sarja?!), heitetään ilmoille uusi traikku Quantum Breakista ja näytetään pelikuvaa Sunset Overdrivesta. Ja jos Phil Spenceriin on luottaminen, on luvassa todella pelipainotteinen show (niin kuin pitääkin!), joten ehkä jenkkien urheilu- ja TV-fiilistelyt on jätetty astetta pienemmälle tällä kertaa. Luulen, että Forza Horizon 2 ja Crackdown 3 paljastetaan myös show:n aikana. Ensimmäisestä on ainakin jo konseptitaidetta ja paljon huhuilua netissä ja jälkimmäisestä on Xbox-pomo itse vihjaillut aina silloin tällöin. Uudesta Gears of Warista varmaan pilkahtaa pienen pieni teaseri tilaisuuden loppupuolilla.
Microsoft nosti viime vuonna pari hieman vanhempaa nimikettä taas henkiin, Killer Instinctin ja Crimson Dragonin. Ensimmäinen näistä osoittautui yllättävän kovaksi tappelupeliksi ja mainioksi uusioversioksi klassikkosarjalle, jälkimmäinen melko kehnoksi Panzer Dragoonin henkiseksi jatkajaksi. Mutta pointtini on, että haluaisin ehdottomasti nähdä Mikkiksen tekevän jotain tällaista taas tänä vuonna. Vanhoja kulttiklassikoita henkiin Xbox Onelle! Uusi Conker tai Jet Force Gemini? Timesplitters 4 vihdoinkin? Jatkoa Jet Set Radiolle?! Kyllä kiitos!
Kinectitön malli Xbox Onesta olisi myös ihan kiva julkistus, kun eipä sitä Kinectiä olla oikein missään peleissä kunnolla hyödynnetty eikä se tunnu olevan kovin olennainen osa sitä Xboxia. Nyt olisi myös ihan hyvä aika julkistaa sellainen malli, kun laite julkaistaankin monessa maassa vasta syyskuussa.
Nintendo
Varmaan aika paljon Smash Bros.-matskua tullaan näkemään Directissä ja Monolithin X:stä saadaan uutta pelikuvaa, muttei kuitenkaan tarkkaa julkaisupäivää (vieläkään). Jotain Pokémon-aiheista näytetään. Uusi Zelda paljastetaan Directin lopuksi, jengi sekoaa.
Nintendolta en itse henk.koht. odota oikeastaan mitään, mutta toivon kuitenkin muiden puolesta että paljastaisivat uuden Metroidin Wii U:lle. Ehkä uusi kotikonsoli-Kirby olisi kiva. Myös jotain 3DS-pelejä olisi hyvä julkistaa, kun niitä ei näytä ilmestyvän loppuvuodesta lähes yhtään eikä nämä alkuvuodesta ilmestyneet tekeleetkään älyttömästi laitella myy, varsinkin kun monen odottama Yoshi's New Island olikin lievä pettymys.
Ubisoft & EA
Ubisoftilla tulee olemaan varmaan ihan peruskiva show, The Division vaikutti kiinnostavalta ja siitä varmaan nähdäänkin jotain uutta materiaalia. The Crew ja Assassin's Creed: Unity -promoilut vie varmaan suurehkon osan ajasta. Veikkaan, että upouusia paljastuksia tulee olemaan vain muutama, yksi niistä huhuiltu Far Cry 4, joka olisi omaan mieleeni, kolmonen oli kuitenkin sen verran kova peli. Rainbow Six: Patriots myös varmaan "paljastetaan" tilaisuuden alkupuolilla. Jotain Rocksmith ja Just Dance -tuubaa tullaan myös näkemään, eihän niiltä voi välttyä.
Toivon todella hartaasti, että nyt kun Rayman Legends on ollut jo hetken kaupoissa ja nauttinut myynti- sekä arvostelumenestystä niin uuden Raymanin sijaan nähtäisiin ihan aikuisten oikeasti se Beyond Good & Evil 2. Jos näin kävisi olisin erittäin tyytyväinen. Myös lisää Ubiart-moottoria käyttäviä peliä olisi siisti nähdä!
EA tulee olemaan hieman normaalia parempi tänä vuonna, koska siellä on nyt kaikille vähän kaikkea: urheilufaneille UFC:tä + futista, räiskintäjannuille Battlefield-settiä, kasuaalipelaajille Sims 4, hurjapäille varmaankin uusi Need for Speed ja __kunnon__ pelaajille Star Wars: Battlefront sekä Mirror's Edge. Toivon todella, että Battlefrontista ja Mirror's Edgestä saadaan jonkinlaista kuvamateriaalia. Julkaisupäiviä ei varmaan pahemmin niille ilmoitella, mutta jos edes vähän näyttäisivät pelikuvaa niistä olisin enemmän kuin tyytyväinen. Vähän semmoinen tunne, että varsinaisia uusia pelejä ei EA:n pressitilaisuudessa oikein paljasteta, ehkä juuri joku Need for Speed ja seuraavasta Battlefieldista pikkuriikkisiä tiedonjyväsiä mutta ei varmaan mitään megaton-kamaa muuten.
Huh, tulipa tekstiseinä.
Pleikkari ja xbox saavat varmasti hyviä pelejä ja paljon. Jälkimmäisen suoraa lähetystä aion tietysti seurata konsolilta käsin. Dreamcast kakkoselta, eli Wii U:lta en odota mitään, mutta ei sitä tiedä vaikka Nintendo yllättäisi. Mutta Vitapelejä vaan tulemaan ja lisää infoa Gravity rush kakkosesta niin olen tyytyväinen. Kuka tietää vaikka siellä olisi uusi Locoroco tai pataponi ?
Jospa Sonylta nähtäisiin Santa Monican uusi projekti? Tai Guerrilla Gamesin uusi IP? Ottaisin mielelläni vastaan vaikka sitten pelkästään tiiserin jommasta kummasta. Ja eikös London Studiosillakin ollut jotain meneillään, uusi Getaway kenties? Tietty se Last Guardian on ainakin nyt vihdoin pakko saada ja julkaisupäivän kera mielellään, vuosia odotelleena alkaa jo pikkuhiljaa ottamaan aivoon tämä ettei mitään kuulu! Niinjoo, tiettyhän sieltä pelikuvaa on varmasti Order 1886:sta tulossa joka ainakin teeman ja miljöön takia kiinnostaa julmetusti, mielellään sillekin vielä julkasupäivä lukkoon! Vitallekin muutama julkistus ois kiva asia, Locoroco tai Patapon kyllä kelpaisivat oikein hyvin, tietty joku yksinoikeus JRPG:kin tekis gutaa!
Sitten aiheeseen Nintendo. Wii U:lle pitäis ehottomasti julkistaa tässä vaiheessa pari uutta nimikettä, ei riitä että pyöritellään noita jotka jo tiedetään, vaikka olenkin ihan mehuissani uudesta Smashista, X:stä ja Bayonetta 2:sta. Zeldasta, Metroidista ja Starfoxista vaikkapa trailerin tynkää niin olisin oikein tyytyväinen. Eikä uus F-Zerokaan olis pahitteeksi! Unohtamatta jos saataisiin vaikkapa uus Paper Mario joka palauttaisi homman sarjan juurille! 3DS tarttis kanssa muutaman julkistuksen, nykynen pelivalikoima on kyllä sen verran kova että en oikein osaa sanoa mitä sieltä toivoisi. Noh, toivottavasti tulee jotakin!
Mikkiksen suurimmat valttikortit aivan varmasti ovat Halo 5, Gears 4 ja Quantum Break. Veikkaan kuitenkin että koko kolmikon julkaisu valahtaa ensvuoden puolelle ja tänä vuonna sen sijaan tulee Halo 2 Anniversary sekä Xbonelle että 360:lle, Sunset Overdrive, D4 ja mahdollisesti myös Fable Legends. Toivottavasti jotain freesiäkin esiteltäisiin, toki varmasti tulevat myös hypettämään noita tv -sarja juttujaankin paljon!
Halo on ainut absoluuttisen kiinostukseni kohde messuilla, mutta kaikki muutkin pelit kiinostavat varmasti. Ubisoft näyttää taas varmaan jonkun ylläripylläri pelinsä viime vuosien tapaan(toivottavasti). Uus Crash bandicootti ois myös mukava nähdä Activisionin toimesta.
Sony
Ennustan: elvistelyä myynneillä (PS4:n, Vitasta ei puhuta), Order 1886 pelikuvaa, Deep Downista uutta pelikuvaa, KH3 traileri, Uncharted traileri, Vitalle paljastetaan yksi uusi eksklu, David Cage +kehittäjät studiolta uusi teaseri, joka näyttää taivaalliselta, Destiny traileri
Toivon: From softwaren huhutusta Project Beastista traileria, Santa Monicalta uusi IP
Microsoft
Ennustan: Forza Horizon 2 traileri, Sunset Overdrive pelikuvaa, kahdesta eri televisiosarjasta trailerit, Halo 2 Anniversary traileri ja julkaisupäivä, Halo 5 vasta 2015 ja teaseri, Quantum Break pelidemo (ei oikeaa pelikuvaa, proof of concept), Games with Gold for XBOX ONE -hypetystä (yksi indie peli kuukaudessa), lyhyt COD-pätkä
Toivon: Uutta IP:tä, Halo 5 -pelikuvaa
EA
Ennustan: Visceralilta uusi Battlefield kilpailemaan Codin kanssa, Star Wars teasereita, urheilupelejä, ei mitään Mirror's edgestä, pitkä DA esittely
Toivon: uuden pelin sijaan laajennus BF4:än, vaikka BF2143 olisi ihan kiva
Ubisoft
Ennustan: uusi yllätyspeli lopuksi, salamurhaajia, Division pelikuvaa, Far Cry 4, Just Dance 2014
Toivon: Rainbow Six
Jätän Nintendon käsittelemättä (lastenkonsoli, hyi), koska toivon vain sydämeni pohjasta uutta Zeldaa, jotta saisin viimeisen tekosyyn ostaa Wii U.
Nintendo
Olisi kiva nähdä jotain, joka saisi minut ostamaan Wii U:n. Etenkin X:stä olisi kiva nähdä pelikuvaa ja julkaisupäivä piristäisi päivää oikein mukavasti. Platinum kun on ollut niin hyvää pataa Nintsikan poikien kanssa niin voisi paljastaa vaikka Wank Fish 2:akkosen. Zelda olisi tietenkin monelle iso juttu, mutta Skyward Sword jätti itseni hieman kylmäksi, joten hieman tavallisesta poikkeavaa menoa pitäisi olla (tyyliin Wind Waker), jotta kiinnostukseni heräisi. Fire Emblemin jatkosta olisi myös varsin ihana kuulla. Toivottavasti 3DS:olmedeeässää ei myöskään unohdeta täysin ja esimerkiksi seuraavista taskuhirviöistä paljastettaisiin jotain. 3. generaation remake olisi se mieluisin ratkaisu, sillä en BW2-tyylistä kierrätystä haluaisi. Wii U:llekin olisi tietenkin kiva saada Pokemonia, mutta enpä usko, että mitään suurta 3D-Pokemon seikkailua tullaan näkemään. Olisi varsin mallikasta jos jokin vanhempi sarja näkisi uudestaan valon, mutta tähän ei suurta luottoa kyllä löydy, vaan todennäköisemmin saamme vain uuden Marion.
Microsoft & Sony + eikonsolivalmistajat
Ei odotuksia eikä kiinnostusta.
Juuh elikkäs en kyl tie tuli taas nii negatiivist settii. Odotukset vaa nii korkeelle ku ikinä ja sit voiaa olla loppuvuos pettyneitä.
Eeeääähhh...
Yhteisesti kaikilta odotan pre-renderöityjä trailereita, jotka eivät vastaa millään tavalla todellisuutta tai kerro meille peleistä yhtään mitään. Numeroita. Some hubrista. Tarpeettomia uus-saappaita. Korulauseita.
yksittäin:
Sony
"Year of Playstation". Herutelevat varmaan numeroilla yli sopivan ajan (yli 0 sekunttia), esittelevät uuden Unchartedin (zzz), mahdollisesti mainostavat TLoU2:ta ja varmaan näyttävät FFXV:n trailerin (taas). Saattavat jopa näyttää jonkun uuden IP:n (auto tai zombie -peli). Meillä-on-indie-pelejä-me-ollaan-hip. Riippuen Microsoftin esityksestä tulee varmaan jotain tarjouksia PS4:stä. Jossain välissä myös varmaan mainitaan sosiaalinen media ja pari random julkkista pyörähtää. Jotain uutta taistokentästä (ehkä taistelua).
Microsoft
"Year of Microsoft". 360 IP:en jatkoja tullaan näkemään (zzz), numeroilla mehustelua yli sopivan rajan (yli 0 sekunttia), sisällöttömiä trailereita, Kinect höttöä ja sen "innovaation" mainontaa. Hyvällä onnella yksi tai kaksi uutta IP:tä, meillä-on-indie-pelejä-me-ollaan-hip. Loppuille julkaisu alueilla sitä sun tätä jukaisu tarjouksia. Luvassa myös Xbox Live herutusta, sosiaalisen median diipadaapaa, random julkkiksia ja viime vuosien tapaan liikaa urheilua ja palveluita jotka koskevat vain jenkkejä ja mahdollisesti brittejä. Raren mätänevä ruho raahataan lavalle jostain syystä paraati saattueessa. Jotain eksklusiivista uudesta turskasta (varmaan lapamatoja).
Nintendo
"Year of XYZ". Numeroilla mehustelua yli sopivan rajan (yli 0 sekunttia). Nintendo IP:t niin vanhat kuin vanhemmatkin näkyvissä, mutta sisältää luultavasti uuden Marion, Smash 4 hahmoja, mahdollisesti uusi Zelda. Mukana ei ole uutta Metroidia, F-Zeroa tai Strar Foxia. Bayonetta 2. Ehkä X. Jotain todella outua, koska Nintendo. Ei uutta IP:tä. Muinaisia juttuja sosiaalisen median interaktiossa ja joku Wii U uutinen jolla yritetään parantaa myyntejä (hinnan alennus).
Pelijulkaisijat Ubi, EA ja kumppanit

Kiiltokuviksi kiillotettuja trailereita joilla ei ole mitään tekemistä todellesuuden kanssa ja ilman kunnollista informaatiota. Muuten tämä kuva summaa odotukseni:
Noin. Nyt on miinoitettu sen hype junan raiteet, nyt tarvitsee enää hankkia tuoli ja popkornit ja jäädä seuraamaan spektaakkelimaista junaonnettomuutta.
Nintendo
Nintendo on ollut valitettavan hiljaa suunnitelmistaan tässä jo tovin ja nyt odotan heidän pistävän kortit pöytään. Alkuvuodesta meille luvattiin uutta, Gamepadiin focusoitunutta Wii U-sisältöä ja sitä siis odotan näkeväni. Koen, että suossa kyntävällä Wii U:lla on vielä kohtalaiset mahdollisuudet kipailla ainakin X1:tä vastaan, mutta nyt on ammuttava täyslaidallinen ja luotava hypeä, joka kannattelee Mario Kartilta odotettua nostetta.
Monolithin X:ää on näytettävä runsaasti ja julkaisupäivä on paljastettava. Odotan myös näkeväni jotain Fire Emblem x Shin Megami Tenseistä, Yarn Yoshista, Fatal Framesta ja tietenkin uuden Zeldan on kruunattava koko show. Tämän lisäksi olisi kriittisen tärkeää julistaa jotain täysin uutta ja yllättävää (S.H.I.E.L.D?)
Kauhuskenario on se, että show pyörii Smash Brossin ja Bayonetta 2:n ympärillä, josta ollaan nähty jo aivan riittävästi matskua. Kuluvat koko pelit vielä puhki ennen julkaisua, jos niitä näytetään liikaa....
3DS:lle 2014 on ollut edellistä vuotta selkeästi laimeampi, joten odotan jymyjulkistuksia sille myös. Uutta Pokemonia/remakea en haluaisi vielä nähdä, sillä Pokemon X on itselläni vielä aivan kesken.
Sony
Odotukset pyörivät lähinnä PS3 hinnanpudotuksen ympärillä (99€ PS3, niin tehdään kaupat). PS4:n suhteen ei juuri mitään odotuksia, mutta toki olen avoin yllätyksille.
Micorosoft
Eipä juuri mitään odotuksia. Ovat toki tervetulleita osoittamaan minulle, miksi konsoli olisi hankkimisen arvoinen.
EDIT: tosiaankin kahdelta ylläolevalta odottaisin sitä, että he näyttäisivät tänä vuonna PELEJÄ, eivätkä CGI leffatrailereita. Taitaa olla liian korkeat odotukset.
Odotukseni Sonya ja muita puljuja kohtaan ovat tässä topicissa tulleet jo aikalailla ilmaistuiksi muiden toimesta, joten en niihin enempää paneudu. Ainoa lisättävä asia on että suurena Killzone fanina odotan kuitenkin Guerrilla Gamesin tähän menessä vähän puhuttua seuraavaa aivan uutta peliä, josta varmaan saamme E3ssa kuulla.
Laitetaas nyt itsekin omat toiveet ja odotukset koska aloitusviestissä oli tarkoitus olla objektiivinen.
Ihan aluksi, hoidetaan nämä pakolliset jokavuotiset virret pois alta: Toivon että saamme lisätietoa Beyond Good&Evil 2:sta ja Last Guardianista.
Ja nyt kun tuo on hoidettu taas tämän vuoden osalta niin voidaan keskittyä siihen olennaiseen.
Yksittäisistä nimikkeistä odotan näkeväni kunnollista pelikuvaa mm. Divisionista, uusista Smash Bros-peleistä, The Order: 1886:sta, Battlefront 3:sta (erittäin kaukainen ja villi haave), Battlefield 4:n uudesta lisäristä, Monolithin X:stä ja vaikkapa Quantum Breakista (myöskin erittäin kaukainen ja villi haave).
Ihan in overall toivon että keskitytään enemmän pelikuvaan kuin näihin jo tässäkin ketjussa parhattuihin CGI-trailereihin, enemmän AAA-nimikkeisiin kuin indieen, enemmän lähituleevaisuudessa ilmestyviin peleihin kuin "Released in 2019 / when it's done"-kamaan, enemmän sitä oikeaa kunnon next-geniä kuin menneen sukupolven uusiojulkaisuja.
Itse toivon ja odotan että Biowarelta tulisi jotain teaserin tynkää tai infoa uudesta Mass Effect pelistä. Uusista AC peleistä tulee varmasti jotain joten niitä innolla odottaen.
Paras olisi tulla se Last Guardian '2014 / Q4 / PS4' tai muuten olen yhtä jallupulloa köyhempi...siinä kaikki toiveet ja haaveet.
Tietysti jos täysin tosissaan ollaan niin toki uutta Zeldaa olisi mukava nähdä, enemmänkin ehkä sen takia että näkisi mitä ovat keksineet tehdä gamepadilla. Eipä mitään kummempaa, katsellaan mitä tulee. Saapahan enemmän niitä yllätysmomentteja kun ei aseta oikeita toiveita ja ei spekuloi kaikkea mahdollista tulevaa.
Tämä on kyllä totta. Tuntuu, että moni (ei välttämättä näillä foorumeilla) odottaa näkevänsä kaikki mahdollisuuksien rajoilla olevat julkaisut vanhosta sarjoista, plus pari uutta, aina juuri niillä tulevilla messuilla. Kuitenkin sapluuna on mielestäni jo hyvin useana vuotena ollut, että pari ison luokan AAA-julkistusta ja lisää infoa jo julkistetuista peleistä per konsolinvalmistaja. Tämä voi olla enemmän kuin riittävästi, jos pelit todella kolahtavat, mutta usein meillä alaa seuraavilla tuntuu olevan sen verran kriittinen maku, että joutuu pettymään minimissään pienesti pitkän odotuksen jälkeen. Toisaalta, onhan näiltä messuilta oikeutettua odottaa enemmän kuin pitkään aikaan, mutta pahoin pelkään, ettei todellisuus tule olemaan niin hunajainen kuin internetin hype-foorumeilla.
Joka tapauksessa, yhdyn Last Guardian -ennustukseesi, ettei tulisi ihan liian varman päälle pelattua :)
Norsukamman avaukselle ehdoton :ylos: !
Itse tarkennan katseeni Xbox Onen tarjontaan, sillä konsolin pelitarjonta on tällä hetkellä suorastaan köyhää. Konsolin julkaisusta asti olen hakannut pääosittain FIFAa ja Battlefieldia. Jotain oikeasti mielenkiintoista yksinpeliä tuo pressitilaisuus huutaa, joka myös julkastaisiin tänä vuonna. Sitä tuskin tullaan näkemään. (Quantum Break on kiva, mutta me kaikki tiedetään, että peli ei ole valmis vielä vuosiin. Voi ottaa ylös.).
Monet ystäväni ovat myös tekemässä harppausta kohti uutta sukupolvea, ja toivonkin MS:n lanseeraavan halvemman konsolipaketin. Kinect nyt ei ole osoittanut itseään mitenkään elintärkeäksi ensimmäisen puolivuotisensa aikana, joten uskon Microsoftin reagoivan Sonyn ylikävelyyn tiputtamalla konsolin hintaa jossain muodossa. Kinect pois, tai konsoleiden myyntiä railakkaasti persnetolla, ihan sama - jotain on tehtävä.
Futisforum-termistölle ehdoton :ylos: :tuoppi:
Tämä ainakin itselläni korreloituu siihen että mitä enemmän tunteita (niin yllätyksien aikaansaamia positiivisia kuin pettymyksen aiheuttavia negatiivisakin) messut ja etenkin pressien seuraaminen herättää, sitä parempi. Olisi aika tylsää laittaa se vekkari soimaan aamukolmelta vailla minkäänlaisia odotuksia tai intressejä sitä kohtaan mitä tuleman pitää ja seurata tapahtumaa ihan vaan virkamiespohjalta. Nykypäivänä toki niiden oikeiden superyllätysten paljastuessa Neogafin foorumeilla tahattomasti tai tahallisesti paria viikkoa ennen itse tapahtumaa, on tuo jännitysmomentti aika lailla minimissään mutta sitten tietty ne yllärit jotka tulevat, tuntuvatkin yhtäkkiä paljon suuremmilta (lue: viime vuoden KI-paljastus, Division, muutaman vuoden takainen Metroid: Other M jne.)
Täällä kaistanpäässä olen jo hyllyttänyt omat haaveeni Last Guardianista, enkä enää jaksa nähdä sen edes koskaan kauppoihin tai storeen rantautuvan. Toivottavasti olen väärässä. Muutenkin odotukseni tämän vuoden messuilta ovat hyvinkin maltilliset, koska ennakkohype on useana vuotena tuottanut lopulta karvaan (tai happaman) pettymyksen maun, kun vain murto-osa veikatuista peleistä lopulta ollaan näytetty.
Sony
Vuodessa ollaan tehty paljon oikein ja nyt olisi aika laittaa lavashowkin uusiksi vihdoin. Pressi voisi kerrankin alkaa ajallaan ja sisältää tiukan paketin tykitystä pleikkaripuolen loppuvuoden pelikirjosta. Väliin muutama mielenkiintoinen puhuja ja jos nyt välttämättä tarvitaan, niin joku lyhyt move-tempaus. Joka tapauksessa kuten Norsukampakin mainitsi, on paljon mukavampi saada tietoa ja paljastuksia peleistä, jotka julkaistaan tämän vuoden puolella tai viimeistään talvella. Se, että näytetään kuvataidetta Final Fantasy XVIII :stä joka ilmestyy Q2 2019 ei tosiaan ole kuin mulkun kohotus pelaajille.
Sonylla tuntuu olevan hyvät mahdollisuudet nousta pressivoittajaksi, mutta se vaatii tosiaan sitä, että showsta leikataan ylimääräinen tunti kestosta pois ja myyntiluvuilla kerskuminen jätetään vaikka Wii U:n ja Ninskan tehtäväksi. Sonylla loppuvuoden tarjonta ei näytä mitenkään erityisen mahtavalta vielä tässä vaiheessa, mutta todettakoon että ei se boksin puolellakaan hääppöinen ole. Siksipä niitä julkaisupäiviä ja mielellään muutama uusi yksinoikeus voitaisiin tuoda esille. Uutta LBP:tä siellä kuitenkin jossain muodossa ollaan työstetty, joten tällaisista peleistä mieluusti kuulisi enemmän, kuin Sonyn markkinointimixin tuottamasta katteesta Intian markkinoilla.
Nintendo
Nyt on todettava, että viime vuosina en ole jaksanut asettaa Nipan pressille tai messutarjonnalle ylipäänsä juuri mitään odotuksia. Tämä siis sen katastrofivuoden (2008?) jälkeen, kun muun muassa Vitality Sensor esiteltiin ja mitä kaikkea siellä olikaan. Pettymyksen arvet ovat edelleen nähtävissä ranteistani. Anyways täytyy myöntää, että viimekuukausina Wii U:n osto on alkanut kiinnostamaan yllättävän paljon, joten muutama kovan luokan yksinoikeus vielä Smashin, Kartin ja uuden Zeldan lisäksi jos nähtäisiin, niin voisin marssia kesän helteillä hakemaan oman masiinani kaupasta. Uusi F-Zero olisi se kruunun jalokivi, mutta ehkä vielä kovempana helmenä pitäisi vihdoin jotain täysin uutta tasoloikka / toimintapeliä Nintendon omalta tiimiltä, jossa eivät putkimiehet ja gorillat juoksentelisi.
Microsoft
Ei liiemmin odotuksia, sillä kolmesta suuresta jää tässäkin sukupolvessa todennäköisesti Mikkiksen laite itsellä ostamatta, mutta showt ovat silti olleet viimevuosina ehkä niitä parhaita, joten kyllä tältä osaa aina jotain odottaa. Uusi Banjo Kazooie tai Jade Empire voisi toimia ja Sunset Overdrive näytti ainakin viimevuoden messuilla todella kiinnostavalta. Tuntuu vaan että MS:lläkään ei riitä kantti ja uskallus nostaa vanhoja ensimmäisen boksin sarjoja ja pelejä uusiversion tai mieluummin ihan uudella jatko-osalla, vaan samat tutut sarjat saavat vain jatko-osan jatko-osaa.
Kolmen suuren ulkopuolelta Skate 4 tai vastaava olisi erittäin positiivinen uutinen samoin tietenkin uutta SSX:ää unohtaen vuoden 2012 pannukakun. Rockstar ei ihmeemmin ole E3:een enää vuosiin osallistunut, mutta niitä kunnon yksinpelin lisäsisältöpaketteja GTA vitoseen odottelen vesi kielellä.
Tietysti ihan ihmisestähän moinen riippuu, mut kyllä mun mielestä Xbox Onella on aika hyvä tarjonta eri genreistä. Itsellä ainakin pelattavaa ollut paljon enemmän kuin aikaa. Ja jos olis ollu enemmän aikaa (ja rahaa) niin olisi ollut vielä monta muutakin kiinnostavaa peliä jotka skippasin sen ajan- ja rahanpuutteen vuoksi.
Ja mitä Kinectiin tulee, niin kylläpäs vitutti eilen katsoa Viaplaysta (HDMI:llä PC -> TV) kun ei voinutkaan sanoa "Xbox, pause" yms. Kyllä mulle toi Kinect on ihan lempparijuttuja boxissa ja toivon edelleen etteivät luovu siitä. Sen puolesta toivoisin että ratkaisu olis ennemmin pienemmällä katteella myynti tai tappiolla kuin Kinectistä luopuminen. PS4:n myyntimääristä huolimatta saattaa Xbox One olla tuottanut yhtiölleen enempi rahaa kuin PS4, pelejä Xbox One taitaa myydä yhä enemmän per konsoli kuin PS4 plus sitten konsolin korkeampi kate.
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Kyllä minäkin odotan aina innolla ainakin jotain jymypaukkua messuilta ja tiettyihin studioihin/pelisarjoihin kohdistuu aina odotuksia. Tarkoitin lähinnä sitä, että jos odottaa esim. kaikkien Sonyn studioiden, jotka eivät ole vielä PS4-tuotostaan tuonut julki, esittelevän juuri näillä messuilla AAA-superpelin, niin silloin odotukset eivät ole yksinkertaisesti realistisia. Ja siksi en nimenomaan halunnut näihin foorumeihin viitata, koska enemmän sitä näkee tuolla kansainvälisillä keskustelualueilla.
Menee vähän ohi aiheen enkä epäile pelien myyntiä per konsoli, mutta olitkos nyt aivan varma tuosta ensimmäisestä väittämästäsi? VGChartz (joo, tiedän) jos on edes jonkin verran suuntaa antava, niin One ei ole lähellekään PS4:n lukemissa, puhutaan myynneistä sitten valuutassa tai kappalemäärissä. Menee ohi aiheen ja saivarteluksi, mutta on myös mielenkiintoista verrata kokonaistuottoa toisessa kohtaa ja tuottoa per yksikkö toisessa.
EDIT: Ja nyt kun luin vielä uudestaan, niin mainitsit tosiaan "saattaa", mutta mainitsit myös katteen, joka on mielestäni mielenkiintoinen aihe. Mehän emme tietääkseni tiedä Onen ja PS4:n kustannuksia vai tiedämmekö?
Joo en kyllä siis laita päätäni mistään pantiksi, siksi tosiaan "saattaa", jotain yksittäisiä artikkeleita lukenut sieltä täältä asian tiimoilta. Mitä noihin kustannuksiin tulee, niin mun mielestä ainakin julkaisun yhteydessä oli molemmista mukamas jotain tietoa. En nyt muista lukuja, mutta mun mielestä se oli jotain tyyliin osien ja kokoamisen jälkeen PS4 "tienaa" jotain 18 dollaria, tosin musta siinä ei ollut sitten mitään logistisia juttuja enää. Xbox Onella samojen lähteiden mukaan oli hieman parempi kate osien ja kokoomisten jälkeen, mutta ei nyt ole siitäkään mitään linkkiä sulle tarjota.
Siitä ei kyllä ole kauan kun jossain just uutisoitiin pelimyynneistä per konsoli, jossa mielestäni Xbox One johti aika hyvin, mutta nyt on kyllä viime aikoina tullut PS4:llekin aika hyvää kamaa joten tuokin tieto on jo varmaan vanhentunutta. EDIT: Löysin jotai referenssiä aiheen tiimoilta. Saattoipi olla niinkin päin että varsinaisia pelejä on myyty about samaa luokkaa molemmille alustoille, mutta koska Xbox Oneja on maailmalla vähemmän niin se tekisi siitä "pelimyynnit konsolia kohden" korkeammat, josta ehkä voi tehdä jotain johtopäätöksiä korkeintaan siitä, että Xbox Onen omistajille vaikuttaisi ehkä olevan enemmän ostamishaluja herättäviä pelejä tarjolla. Oli noissa jossain myös pohdintaa tyyliin "riippuen kunkin konsolin katteista, saattaa jopa olla että PS4 ei johdakaan tuotetussa rahan määrässä".
Mutta siis pointtini taisi alunperin olla juuri tuossa, kun joku sanoi "ettei mitään ostamisen arvoisia pelejä ole Xbox Onella" tms. että siis ainakin myydyt pelit per konsoli-luvut ovat ilmeisesti hieman parempia X1:llä kuin PS4:lla. Tarkoituksena ei sen enempää ollut mitään konsolisotaa lietsoa, vaan ehkä väittää sitä että universaalisti se ei taida kyllä olla kovin yleinen mielipide etteikö boxilta kelpo pelattavaa löytyisi. Mitä minuun tulee, niin X1:lle olen ostanut 7 peliä + maksullista sisältöä yhteen F2P-peliin. Ja jos olisin täyspäiväisesti töissä täyspäiväisen opiskelun sijasta niin olisi ostanut ainakin vielä 3-4 peliä lisää jotka kyllä kiinnostavat, mutta ei ihan "must have" että tällä budjetilla hommaisin.
Core,
ymmärrän toki pointtisi, mutta pakko sen verran vielä lisätä, että luulen näiden viitteiden olevan peräisin enemmän Amerikan mantereelta, joissa PS4 ja One ovat todella lähekkäin ja siellä tosiaan One myy enemmän pelejä kuin PS4. Maailmanlaajuisesti kuitenkin VGChartzin mukaan PS4 on myynyt huhtikuun loppuun mennessä 7,4 miljoonaa konsolia, kun taas One on myynyt 4,4 miljoonaa. Onen attach rate ei voi mitenkään olla niin hyvä, että myisi maailmanlaajuisesti enemmän pelejä tuolla laitemäärällä. Toki VGChartz ei tarjoa tarkimpia lukuja, mutta se kuitenkin korjaa arvioitaan jatkuvasti tarkemman datan mukaiseksi ja antaa varmasti ihan hyvän kuvan, missä suhteessa konsolit keskenään ovat. No joka tapauksessa, ei tästä nyt tämän enempää tässä ketjussa.
Että pysytään aiheessa, niin ennustan monen muun mukaisesti, että näistä myyntiluvuista saadaan lisää tietoa sitten messuilla :)
Totta kyllä tuokin, usein kun näitä juttuja lukee niin sitten on jossain pienellä präntillä että koskaa siis vain jenkkejä.
Vai olisi se taas aika kääntää katse kohti läntistä pallonpuoliskoa, jossa nuo maagisen kuuluisat E3 messut pidetään.
Omat odotukseni eivät nyt mitenkään ihmeellisen korkealla (ainankaan vielä), mutta jokavuotiseen tapaan nuo pressit tulee kuitenkin katseltua läpi täydellä innolla.
Microsoft
Siinä missä haluaisin uskoa, että mikkisoft ottaisi itseään vihdoinkin niskasta kiinni ja aloittaisi tekemään alustalleen jotain uutta ja ihmeellistä (kuten yksinoikeus videopelejä), niin en millään enää jaksaisi uskoa siihen.
Microsoftilta on tuntunut pallo tippuvan hanskoista vähän joka osa-alueella (Windows 8, Windows phone, viime vuoden e3) ja siinä missä heillä on huikeita ideoita, niin aniharva niistä tuntuu materialisoituvan millään merkittävällä tavalla (smartglass, kinect).
Mutta onneksi aina saa toivoa, right ?
Utopistinen ennuste:
- Microsoft lanseeraa uuden version xbox one laitteestaan, joka kulkee nimellä Xbox Onelive. Laite on täysin 2013-vuoden E3 messuilla esitetty "always-online" toiminnoilla varustettu yksilö,
jonka päätoiminen idea oli keksiä Steam uusiksi ja tuoda sama konsepti kotikonsoleille.
Kyseistä laitteesta puuttuu myös fyysinen asema täysin.
- Microsoft ostaa Segan.
Realistinen ennuste:
- Ei minkäänlaista pahoittelua toisen (kasti)tason maille, jotka jäivät ilman Xbonea viime syksynä.
- 50-70€ hinnanalennus 500gb konsolille.
- uusi teran kokoisen kovalevyn sisältämä versio kauppoihin, hinta norm. 500€
- Rare tekee taas jotain turhaa kinect jumppaa.
- yhtäkään kunnon(lue. ei timed) yksinoikeus diiliä ei ole saatu napattua.
100% varma:
- Tulen taas pettymään siihen, että mikkisoft ei edes yritä.
Sony
Sonyn "voitto" kulkua on ollut helppo katsella, siinä missä kilpailijoilla on ollut hieman omia ongelmiaan.
Sonylla kun on tupattu ymmärtämään, että A.kaikkea ei tarvitse tehdä itse B.tekemällä pelejä myydään pelikonsoleita.
Jälkimmäinen virke nyt ei kuitenkaan ole vielä ehtinyt mennä jakeluun PSVitan hallintoyksikölle, mutta ehkäpä jo tänä vuonna...
Utopistinen ennuste:
- Sony panostaa PSvitaan, Uusia yksinoikeus pelejä only for PSvita.
- PSvita TV julkistetaan länsimaihin.
- Ps4:en ohjainfiaskoon(irtoavat tattinupit) vastataan uudella design:illa
- Ape escape ja Crash bandicoot tekevät comebackin.
Realistinen ennuste:
- Excel taulukoita, lisää Indie pelejä, uusi killzone, uusi Gow.
- Uncharted pelikuvaa, jossa tapahtuu teknisesti varsin tyylikkäitä asiota (juostaan tulivuoren purkausta pakoon jne.)
- Beast(iality) Souls räjäyttää pankin.
100% varma:
- Esityksessä nähdään jotain tajunnan räjäyttävää.
Nintendo
Nintendo on siitä hauska tapaus, että vaikka heidän Wii U laitteensa on periaatteessa konsolisodan häviäjä, niin toisaalta se mittelee niin eri kehässä, ettei käytännössä mitään taistulua edes olisi voitu käydä.
Nintendo on puhtaasti oman tiensä kulkija, joka vähät välittää muiden mielipiteistä ja tekee oman päänsä mukaan lähes kaiken.
Tällä meiningillä on tietenkin hyvät (tasaisen hyvä 1st-party pelien laatu) ja huonot puolensa (mitkä 3rd party pelit?, nettipuoli yleisesti), mutta kunnioitettavaa se siitä huolimatta on.
Utopistinen ennuste
- Nintendo lanseeraa uuden Wii U mobile mallin, jolla voi pelata kotikonsolin pelejä ollessaan matkalla.
- Uusi 2DS XL malli julkistetaan, laite sisältää kaksi min. 4" näyttöä ja kokoa laitteella on n. 10" tabletin verran.
- Yhden Metroidin sijaan julkistetaan kaksi Metroid sarjan peliä. Käsikonsoleilla nähdään 2,5d (3d ominaisuutta ajatellen) old-school seikkailu ja Wii U puolestaan saa täysverisen Prime jatko-osan.
- Captain N nähdään uudessa Smash Bros sarjan pelissä..
Realistinen ennuste
- Uusi käsikonsolimalli.
- Vähintäänkin 3 peliä, joissa esiintyy Mario.
- Stream tulee nykimään edellisvuosien tapaan.
- Nipa julkistaa suuren ja mahtavan kamppanjan, johon Suomi ja muut pohjoismaat eivät kuulu.
100% varma
- Bayonetta 2 julkaisupäivä
- X saa "oikean" nimen (Xenobots).
Ubisoft
Uutta meme tason matskua on varmasti luvassa, kun ubin uusin show lähtee taas lapasesta. Selostaa tapahtuman sitten Aisha Tyler(girl boner etc), Joel McHale tai Mr. Coca...Caffeine, niin varmaa tahatonta
repeilyä show tulee kuitenkin aiheuttamaan.
Utopistinen ennuste
- Ubi pitää tauon AC sarjasta.
- Rabbitsit kuopataan lopullisesti
- Beyond good & evil 2 vihdoinkin.
Realistinen ennuste
- Vuoden loppuun mennessä 3 uutta Salamurhaajien kiltaa
- Rayman palaa tavalla tai toisella.
- Ubiart engine pelejä enemmän kuin sielu sietää.
100% varma:
- Pienen ranskalaisen miehen naama kiiltää kuin hangon keksi ja puheesta ei saa mitään selvää.
Eletronic Arts
Tuo suuri perkele kärpästen joukossa. Tuo mahtilaitos, joka voisi tahdotessaan valloittaa maailman.
Monien vuosien ajan EA on saanut lokaa niskaansa pelaajilta ympäri maailmaa (osittain myös ihan syystä), mutta pikkuhiljaa tuo pikkujätti on alkanut ymmärtämään ihmisiä.
Ehkäpä tänä vuonna nähdään jo jotain.....uutta?
Utopistinen ennuste
- Skate 4 & Fight Night; Skeitti ja nyrkkeily -pelit ovat olleet jo liian kauan horroksessa ja nämä sarjat ehdottomasti ansaitsisivat jatkoa.
- Battlefield 2142 tekee paluun.
Realistinen ennuste
- Battlefield 4 DLC
- Mirror's Edge 2 pelikuvaa
100% varma
- Fifa,NFL,NHL, Need for Speed...
Konami
Vanha konkari aloittaa taas E3 marssin ennen muita ja ulos pusketaan kevyt 40-minuutin video, jonka antiin kuuluu Castlevania, MGS ja PES.
Utopistinen ennuste
- Hayter tekee paluun.
- Uusi ZOE (ZO3) julkistetaan
- Uusi metroidvania Wii U:lle
Realistinen ennuste
- MGS 5 julkaisupäivä
- uusi Castlevania
100% varma
Ei mitään tajunnan räjäyttävää ja eikä mitään niin huvittavaa kuin vanha kunnon Dance Evolution happotrippi esitys.
EA on kertonut esittelevänsä messuille yhden pelin, joka saa julkaisunsa vielä tämän vuoden puolella sekä kuusi myöhemmin julkaistavaa peliä, joista yksi on Star Wars Battlefront. Lähde.
Tänä vuonna ainakin omaksi yllätykseksi EA:lta EI tule need for speediä tämän vuoden e3:siin.
Gran Turismo 7 olisi mielenkiintoista nähdä, millaista jälkeä PS4 pystyisikään loihtimaan esille vaikkapa 32 ajoneuvon (tai enemmän) ollessa ruudulla samalla kun sade sekä uudet tuuli efektit pyyhkäisevät ruutua tavalla jollaista ei ole ajopeleissä nähty, mikään muu ei suuremmin kiinnosta.
Voisi jälleen herätellä ketjua, kun messujen alkuun on reilu viikko.
Microsoft pressi-huhuja
Eli Rysen jatko-osa esiteltäisiin jo nyt (mihin en kyllä jaksa uskoa), mutta noin muuten voisi olla ihan uskottava lista, eli:
-Ryse 2
-Forza Horizon 2
-Halo 5 (ja julkaisupäivä)
-Halo 2 Anniversary, jossa mukana myös PC-version moninpelikentät, sekä pelattavana vuoden 2003 E3-messuilla nähty demo, jota ei koskaan sellaisenaan nähty itse pelissä. Myös Halo-Collectionista (Halot 1-4) Xbox Onelle on huhuiltu.
-Rarelta ensimmäinen "kunnon" peli vuosiin, eli Perfect Dark Reboot (tätäkin vahvasti epäilen)
-Gears of War: Lazarus
-Fable Legends
-Quantum Break
-Sunset Overdrive
-Next-gen Crackdown.
-Epic Gamesin uusi Xbox One yksinoikeus.
Lisäksi uutta IP:tä (mutliplattaria vai yksinoikeutta, suuren budjetin peliä vai halpaa indie-kamaa, who knows) tulossa seuraavilta kehittäjiltä:
Good Science Studios, Twisted Pixel, Lift London, Frontier Development, Grounding Inc., Platinum Games, Leap Experience Pioneers
Multiplattareista esillä olisivat mm. Cod: Advanced Warfare (ylläripylläri), Fallout 4, The Divison, sekä vielä tuntematon peli EA:lta, jonka pääkehitys alusta olisi Xbox One ja/tai sille on tulossa vain/ensin Xbox Onelle tulevaa lisäsisältöä.
Sanomattakin selvää, että tähän listaan on syytä suhtautua suurella varauksella, mutta melkoinen kattaus ja show Microsoftilta tulossa, mikäli pitäisi paikkansa.
Tulevilla messuilla tuskin tullaan täysin säästymään noloilta hetkiltä ja niitä odotellessa on kiva muistella edellisten vuosien noloimpia hetkiä, tässä Gametrailersin top-10:
http://www.gametrailers.com/videos/vii10f/gt-countdown-top-10-e3-train-wrecks
(itselleni tuo Sonyn E3-2006 show on kyllä ylittämätön ykkönen :D)
Sonyn 2006 joutaa kieltämättä ykköseksi hyvinkin monesta syystä. Mielestäni tuo Nintendon 2008 olisikin ollut sitten hyvä kakkonen. Ei pelkästään Wii Music, joka oli vain eltaantunut kerma eltaantuneen kakun päällä, vaan koko show alusta loppuun.
Agreed. Kun ottaa huomioon, että 2008 Nintendo päätti tutustuttaa pelaajat ihanaa naiseen nimeltä Cammie Dunaway. Aivan käsittämättömän kiusallinen tuo koko 2008 vuoden show. Onneksi ei tullut silloin livenä seurattua E3-teatteria, sillä videopelaaminen olisi varmasti vaihtunut virkkaamiseen ja imppaamiseen.
Nintendon 2008 kuuluisi tuon listan ykköseksi valovuosien mitalla. Sonyn töhöilyt ovat toki jääneet vuodesta 2006 elämään nettikansan mielessä varsin hyvin mutta kaikista töppäilyistä huolimatta siellä sentään tarjottiin uutta rautaa koko kansan nähtäväksi toisin kuin vuoden 2008 snoozefestissa jota arvon rouva Dunaway tähditti yhdessä rumpalijanarin kanssa.
Kolmos-sijalla on ehdottomasti Microsoftin viime kevään "watch television, watch TV, television television, TV TV, callahdoody, sports, sports, callahdoody, TV. Watch TV", vaikkei E3:ssa ollutkaan.
Nintendon 2008 oli ilman muuta ärsyttävämpi kuin Sonyn 2006, kiitos Cammien. Omasta mielestäni kuitenkin Sonyn pressi menee ykköseksi niiden järjettömän suurien odotusten vuoksi, jotka Sony latasi edellisenä vuonna hype-videoillaan. Kun ottaa vielä huomioon, että Sony oli täysin suvereeni kukkulan kuningas kahden sukupolven ajan ja sitten onnistuu niin täydellisesti munaamaan kaiken. Toki takana oli ajan mittaan kehittynyt ylimielisyys ja sen tuomat huonot ratkaisut, mutta kaikki se tuli esille tiivistettynä tässä nimenomaisessa pressissä. Jos näitä taustoja ei huomioi, niin riiidge racerit ja giant enemy crabit eivät vedä mitenkään vertoja 2008 Nintendolle.
Noh nimenomaan ei voida tähän laskea, kun ei kyse ollut E3-pressistä....toki tuo Xbox Onen julkistus-tilaisuus oli kuraa, mutta esittelemällä ne TV, Kinect ja urheilu-jutut jo ennen E3:sta, itse E3-pressi olikin sitten Microsoftin oma paras show moneen vuoteen. Edellisvuosia oli aina leimmanut se tylsä tunnin kestävä osio jossa puhuttiin Kinectistä ja sen turhista peleistä, Facebookista, Netflixistä, milloin mistäkin. Joten tältä kantilta nähtynä olen edelleen sitä mieltä, hyvä veto Microsoftilta, valitettavasti Microsoftin hyvä E3-pressi jäi viimevuonna täysin DRM-"sodan" varjoon ja Sony sai vedettyä pisteet kotiin pelkästään sillä, että ilmoittivat PS4 olevan DRM-free.
No jos pelkästään ajattelee messujen kannalta, niin hieno veto MS:ltä toki, mutta konsolin julkistusta ja kokonaisuutta ajatellen pieleen meni ja pahasti. Ei enää tässä vaiheessa ole epäilystäkään oliko kyseessä hyvä vai huono veto, koska se oli huono. Toki MS ihan omilla ansioillaan onnistui kusemaan omiin nilkkoihin DRM:llä, Kinectillä jne.
Kuten Sonykin tapauksessa, niin yhden huonon uutisen pyyhkimiseksi tarvitaan viisi hyvää ja kun starttaa uuteen sukupolveen paskamyrskyn saattelemana, saa siinä tehdä paljon töitä, että saadaan omaa brandia kiillotettua paremmaksi.
Noh....kunniamaininnan ovat ainakin ansainneet!
Historiallisen huono.
Odotan Nintendon esitystä suurella mielenkiinnolla. WiiU:n alku on ollut lievästi tahmainen pelien osalta vaikka Nintendolla on kehitystiimejä ja 2nd Partyja aika pirusti. Uskaltaisin pistää tämän hitauden HD pelien kehityksen piikkiin, jota Nintendo itsekin on valitellut. Osin totta kai senkin piikkiin että joka tiimiltä ei voi peliä tuoda samaan aikaan bisnessyistä, vaikka se kehityksen osalta olisikin mahdollista.
Uusi Zelda, Hyrule Warriorsin lisäksi taitaa olla jo aika varma. F-Zero olisi kiva, mutta tähän en ihan heti usko. Jos/kun sieltä F-Zero tulee, sen pitää olla 60fps ja saatanan komea, joten tätä Nintendo tuskin laskee ulos ihan heti. Oma toive ja aavistuskin on uusi StarFox. Sarja ei ole ollut kunnolla juurillaan sitten N64 aikojen (uudemmat on olleet vähän sillisalaattia) joten voisi olla aika. StarFoxista saisi kyllä varmaan ihan toimivan 3rd person räiskinnänkin. Jota vähän yritettiinkin Assaultin kanssa, mutta lopputulos oli vähän niin tai näin. Ymmärtääkseni.
Fire Emblem voisi olla myös yksi, mutta riippuu paljon siitä kuinka kiireinen Intelligent systems on Shin Megami Tensei X Fire Emblemin (vidu mikä nimi...) kanssa. Mutta peliä tekee myös Atlus ja IS:llä on 130 kehittäjää, niin uskoisin että sielä on jotain muutakin tekeillä. Tältä ei ole kuitenkaan tullut mitään "isoa" sitten 3DS:n Fire Emblemin.
Se mitä kaikki toivoo on Metroid. Mutta julkistettaisiinko Metroid samassa tilaisuudessa kuin KAKSI Zelda peliä + muut? Tuskin. Metroid ja Zelda kuitenkin söisivät huomiota toisiltaan ja tulevaisuudellekin pitää jättää jotain. Tietty joku CGI pätkä ei olisi mahdoton. Mutta tuskin. Lisäksi Retro sai vasta DKC:n valmiiksi, niin uskoisin että odotellaan ensi vuoteen.
Lisäksi yksi mielenkiinnon aihe on että onko Nintendo jakanut hahmojaan jälleen 3rd partyjen käsiin. Itselle tulee mieleen Kid Icarus sarja. En tiedä kuinka se menestyi 3DS:llä, mutta jotenkin kutkuttaisi ajatus yhtälöstä Kid Icarus + Team Ninja.
Ja mitä 3rd Partyihin tulee, onko Platinum Gamesillä jotain vielä Nintendolle? Tällä hetkellä sielä ei kai ole julkisesti kehityksessä kuin X1 peli ja Bayonetta2. Tiedä sitten kuinka paljon porukkaa PG:llä on, onko resursseja tehdä enempää kuin kahta peliä kerrallaan.
Kaiken kaikkiaan Nintendon hahmo repertuaari on mieletön, joten sieltä voi tulla ihan mitä vaan. Ja nyt on jo pakko heittää määrääkin kehiin pelkän laadun lisäksi. Varsinkin kun nyt on saatu se todennäköisesti kovin hitti (Mario Kart) ulos. Pahin pelko mitä voi tapahtua on se että Nintendo keskittyy puhumaan ja esittelemään GameTabin ominaisuuksia heittämällä toistakymmentä minipeliä ruudulle. Tähän sanon ihan suoraan: Vittu EI! Toinen on se että siinä markkinoidaan minuutti tolkulla Mario Kartia joka menisi aivan hukkaan Directissä. Eli toiseen kertaan: Vittu EI!!
Sonyn ja M$:n pressit eivät sisällä samanlaista odotusta minulle kuin Nintendon Direct, mutta lopulta voi olla että näistä molemmat iskevät kovempaa kuin Direct. Lähinnä siksi että Nintendolla on ollut tapana tuoda pettymyksiä ja meh fiiliksiä viime aikoina, vaikka menestyksen avaimet olisi käsissä. Sonylta ja M$:ltä tulee varmasti uusia sarjoja. Erityisesti odotan että että Platinum Games näyttäisi X1:n pelinsä. Tai pelolla odotan. Tämä on peli joka voi pistää meikäläisen suunnitelmat ympäri. X1:stä kun ei pitänyt hankkia...
Näiden lisäksi, kerron jälleen sen toiveen jonka kerron joka vuosi sitä saamatta: Square-Enix. Final Fantasy back to the beginning. Eli FF -peli joka palaisi vihdoin sinne miekka, magia, ilmalaiva, kristallit, lohikäärmeet, summonit, juna jne. maailmoihin. FFIX remake WiiU:lle voisi myös heittää pään pyörälle. Mutta, se suurin toive: Vanha kunnon FF-peli. Jos mahdollista niin jopa vuoropohjaisella taistelulla, mutta tämä tuskin on mahdollista nykyteinien mieltymysten vuoksi. Mutta voi jukolauta se olisi jotain. Final Fantasy XVI: Dragon Crystal ^_^ Ihan sama mille kotikonsolille tulisi, peli ja kone olisi mun viimeistään kun peli julkaistaisi. Makso mitä makso.
No siis, huomion on syytä olla Gamepadissa ja sen tarjoamassa lisarvossa (vihdoinkin), mutta toivottavasti esittelevät sen käyttöä pääasiallisesti "kunnon" peleissä, vaikken satunnaista minipelikokoelmaa pahakseni pistä. Toive on se, että Nintendo olisi vihdoinkin tajunnut sen Wii-casual-laivan seilanneen, eikä kierrättämällä vanhan Wiin hittipelejä Wii U:n kulkua käännetä voitokkaaksi. Nyt taistellaan core-yleisön rahoista. Core-yleisö on jo aivan tulessa viime perjantaina julkaistusta Mario Kart 8:ta ja nyt vaan lisää vettä myllyyn!
Voisihan se olla, mutta ihmettelen jos Nintendo olisi nyt jotain ihmeellistä game[size=20]TAB[/size] käyttöä keksinyt, koska sitä ei ole vieläkään tullut. Perus gamepad eli Pro Controller on helvetin hyvä ohjain ja akku kestää ikuisuuden. Todellakin toivon että jokaisessa pelissä on mahdollisuus käyttää sitä.
Jos lähtökohta olisi tämä, niin Gamepadin ja Wii U:n konseptin varaan nojaavien pelien kehittäminen olisi mahdotonta. Yksi Wii U:n suurimpia ongelmia tällä hetkellä on juuri se, ettei Gamepad-ohjainta ja kahden ruudun pelaamista olla hyödynnetty kovinkaan luovasti. No, onneksi Nintendo vaikuttaa tajunneen tämän tosiseikan ja meille on jo luvattu esitellä E3:ssa pelejä, jotka eivät olisi mahdollisia ilman Gamepadia.
ps: se on Wii U Gamepad.
Nintendon omilla sivuilla Gamepad. Wikipedia-sivustolla Gamepad. Firman omissa pressitiedotteissa Gamepad. Firman omassa tuoteselosteessa Gamepad.
Miten siitä saa vielä Gametabin? Ei Dual Shockiakaan kukaan kutsu Duel Cockiksi...
Tahallinen lukihäiriö kenties...