Varmasti on eroja, mutta uskallan väittää, että yksikään niistä ei voita kotisohvan syleilyä.
No jaa. Jos valita pitää itse katsoo elokuvaa ennemmin pehmustetusta tuolista istuen kuin löhöten sohvalla. Jolloin teatterin tuolit ei ole ainakaan huonompi vaihtoehto. Mielipide kysymys tietty tämäkin.
Itse tulee käytyä Biorexissä aika ahkerasti. Siellä kun liittyy (ilmaiseen) leffakerhoon, niin pääsee kerran kuukaudessa katsomaan "leffakerhopäivänä" leffan 7e. Parasta kuitenkin on se santsilippu. Eli kun menee minkä tahansa leffassa käynnin jälkeen 2 viikon sisään uusiksi, nii pääsee 7e. Tuo 2 viikon santsi uusiutuu myös vaikka menisi jo voimassaolevalla santsilla leffaan. Tänä vuonna tainnut käydä 13 kertaa elokuvissa ja kerran maksanut sen ns. normihinnan. Muut kerrat olleet sen 7e.
Edelleen tullut hankittua Arrow Filmsin ja Shameless:n uudelleen julkaistuja leffoja.
Viime aikaiset ovat olleet: Demons (loistava leffa, ehkäpä Scream ottanut vaikutteita vaikka ovatkin hyvin erilaisia?), Blood and Black Lace, The Bay of Blood, Battles without honor or humanity, Hiroshima Deathmatch, Manhattan Baby, The New York Ripper (loistavaa törkyä hyvin tehtynä),The Sect ja The Church. Lisäksi pari ei arrow:n tai Shamelessin julkaisemaa: Burial Ground (törkyleffojen törkyleffa) ja Mad Max Fury Road: Black & Chrome edition, eli mustavalko-versio leffasta.
Näistä vauhkosin itsekin toisessa ketjussa. Arrow on kyllä mahtava lafka. Olen tilannut sieltä toistakymmentä leffaa lyhyessä ajassa; Dario Argenton, David Cronenbergin yms. tuotantoa. Kaikki leffat ovat olleet viihdyttäviä ja sellaisia "miksi en ole koskaan ennen nähnyt tätä??"-fiilistä herättäviä. Eilen tuli katsottua Shivers, sitä ennen Rabid Dogs. Kasarislashereista Maniac Cop ja The Mutilator aiheuttivat hilpeyttä, ihan mahtavaa kamaa! Blood Ragea odottelen kovasti. Postissa on tulossa vino pino kamaa the Stuffista japanilaisiin kostoleffoihin. Shamelessiakin löytyy hyllystä Four Flies on Grey Velvetin verran, mutta sen blu-rayn laatu oli minusta huono. Ääni vaihtuu leffan lopussa englannista italiaksi ja takaisin.
Leffateattereissa nähdyistä leffoista Blade Runner 2049 nousi vuoden ykköseksi. Ennakkotilauksessa on myöskin Stephen Kingin Se-kirjan molemmat filmatisoinnit, kunhan saisi kirjan ensin luettua loppuun.
Kauan ja hartaasti odotettu jatko-osa, jonka tekijöiksi ei olisi voinut kuvitella parempaa porukkaa. Villeneuve ohjaa, Ford palaa rooliinsa ja Deakins kuvaa. Ja mitä tästä kaikesta syntyy? Siitä syntyy vuoden paras elokuva ja täydellinen jatko-osa.
Kuin 35 vuotta ei olisi ollutkaan, vaan olet heti kuin kotonasi tulevaisuuden ankeassa maailmassa. Uusi leffa ei kopioi tai lainaa, vaan rakentaa omanlaisensa tarinan ja maailman, joka on kuitenkin niin tuttu Blade Runnerin ystäville. Näin tehdessään elokuva toimii myös itsenäisenä teoksena. Ford ja Gosling loistavat rooleissaan, eikä muissakaan ole mitään pahaa sanottavaa. Sylvia Hoeks täytyy myös nostaa erityisesti esille.
Leffan kokonaisvaltaista tunnelmaa ja visuaalisuutta ei voi tarpeeksi hehkuttaa. Tätä voisi verrata Mad Maxin uuteen tulemiseen, joka aiheutti itselleni samanlaisia kokemuksia. Tyylillisesti elokuvat vain ovat kuin yö ja päivä (lähes sananmukaisesti), mutta vahva tunnelma ja elokuvien rakentamaan maailmaan uppoutuminen olivat yhtä vetäviä.
Tuli viikko sitten netflixista katsottua paljon haukuttu total recall remake ja pakko sanoa, että minusta leffa oli ihan jees.
Toki se toistaa samaa teemaa mitä alkuperäinen joka on tarkoituskin. Tosin tällä kertaa ei marsissa käydä.
Muutenkin leffa on ottanut sopivasti vapauksia tarinassa joten sen katsominen ei tunnu siltä, että katsoisi vanhaa leffaa teknisesti hienompana.
Toki kaikenlaista epäloogista hahmojen toiminnasta löytää, mutta kuka katsoo toiminta leffaa tuolla asenteella?
No aika moni ilmeisesti. Jos ottaa sen perus "aivot narikkaan" asenteen, että ottaa viereen hyvää juomaa ja naposteltavaa ja nauttii vaan leffan tarjoamasta viihteestä miettimättä kuinka typerää tai epäloogista joku oikeasti on niin kyllä tämän parissa viihtyy erittäin hyvin.
Tänään tulikin laitettua cdonista tilaukseen aiemmassa viestissä mainittu blade runner 2049 kun sen sai alle kympillä.
Eka blade runner oli helvetin hyvä leffa ja siitä tuli aikoinaan ostettua monen blu-ray kiekon versio jossa oli kaikki eri versiot leffasta ja yhden illan aikana katsoin kolme eri versiota ja pari tuntia extroja joten odotukset tämän uuden suhteen on kohtuu kovat.
Katsoin Näin koulutat lohikäärmeesi 3 ensi-illassa. Trailereiden perusteella en odottanut mitään maata mullistavaa kokemusta. Mitä nyt toivoin, että leffassa olisi edes JOTAIN ylläreitä jäljellä, eikä kaikkea kiinnostavaa olisi spoilattu jo trailereissa, niin kuin kakkosen trailereissa tehtiin Hikotuksen äidin kohdalla.
Mutta valitettava tosiasia oli, että tässä leffassa ei edes ollut juuri spoilattavaa. Trailerit nähnyt tietää jo ennakkoon, että 1) tämä on tarinan päätösosa ja 2) Hampaaton löytää itselleen valkean tyttöystävän. Ja valitettavasti leffa meni juurikin niin ennalta-arvattavasti, kuin noiden tiedonmurusten perusteella voi kuvitella. Kaiken kukkuraksi sekä Hikotus että Astrid tuntuivat hahmoina paljon latteammilta tässä kuin aiemmissa elokuvissa. Se jos mikä oli turhauttavaa.
SPOILERIVAROITUS (jos se nyt on edes tarpeen). Seuraava kappale käsittelee sitä, miksi olin niin tyytymätön varsinkin Hikotukseen koko leffan aikana. Pistetäänpä vielä koko roska oikein italialaisittain niin voitte halutessanne skipata sen suoraan loppukaneettiin.
---------------Spoileria pukkaa--------------------------------
Siis, muistaako porukka vielä, mikä on Hikotuksen suurin vahvuus, erityisesti ykkösessä? Tekninen rakentelu, nokkeluus sekä kekseliäisyys? Ja tätä samaa nähtiin myös kakkosessa mm. liitopuvun ja tulimiekan muodossa.
Sanokaa hyvästit kaikelle tuolle, sillä HTTYD 3:n Hikotus viettää suurimman osan ajasta pelaten suoraan leffan pahiksen pussiin. Tai sitten angstaten omaa kyvyttömyyttään johtajana, varsinkin ilman Hampaattoman apua. Leffan viimeisessä taistelussa, Hikotus ei voita vastustajaansa jollain ovelalle juonella, vaan liitäen suoraan pahiksen alukselle lentopuvullaan. Tuossa kohtauksessa en voinut kuin ihmetellä, miksei se pahis vain ampunut Hikotusta alas suurella varsijousi-tykillään, jonka takana tämä silloin kykki.
Astrid puolestaan viettää ison osan ajasta neuvoen Hikotusta antamaan lohikäärmeelleen tilaa omaan elämään ja kannustaen Hikotusta johtajana. Toki oli tavallaan sympaattista nähdä, miten hyvin Astrid ja Hikotus toimivat parina ja kuinka nämä pohdiskelivat mm. avioliittoa. Mutta vastapainoksi olisin halunnut nähdä enemmän sitä tulisielua, jollaisena muistan Astridin aiemmista elokuvista. Tällä kertaa Astrid oli toistuvasti lähinnä neuvojan sekä tukijan roolissa.
Mikä ei olisi niin PAHA, jos leffa olisi saanut purettua esittämänsä kysymyksen kunnolla: Onko Hikotus juuri mitään ilman Hampaatonta? Tämän leffan perusteella, sanoisin kylmästi ei. Kolmoseen mennessä, Hikotus on luonut joukon tulenkestäviä haarniskoja, joita hyödynnetään tosissaan vain leffan alkumetreillä. Toinen "uusi" keksintö, oli korvata Hampaattoman vanha pyrstöproteesi pikimustalla, tulenkestävällä versiolla. Kaikki muut konfliktit ratkottiin jo kakkosessa nähdyillä keksinnöillä ja hyvin mielikuvituksettomilla strategioilla. Kun edelliset leffat, varsinkin ykkönen, nostivat riman jo niin korkealle, olisi sula vääryys katsoa tätä läpi sormien.
---------------------------Spoilerit ohi-----------------------------------------
Tämän leffan olisi pitänyt olla se kaikista eeppisin skaalansa puolesta: Hikotuksen porukka vs. lohikäärmeen metsästäjien laivasto, suoranainen sota näiden välillä. Ja silti, leffan panokset, sen luoma jännitys, kalpenevat edellisten elokuvien vastaaville. Kun päähenkilöt ovat vain varjoja entisestään eikä aiempien leffojen nokkeluuksista ole juuri tietoakaan, lopputuloksena on hyvin tasapaksu ja yllätyksetön finaali. Ei tämä nyt tylsä leffa ollut, mutta pettymys siltikin. Siitäkin huolimatta, että trailereiden perusteella osasin jo aika hyvin varautua tähän lopputulemaan.
Kakkosen kaksi suurinta spoileria vesittyivät minulta ennakkoon, mikä aikoinaan heikensi ekaa katselukertaa. Ekan spoilerin paljasti trailerit, toisen fanitaide, johon törmäsin jo ennen kuin leffa ehdittiin edes kiikuttaa Suomeen. Kakkosessa minua eniten häiritsi jotkut vitsit, jotka eivät olleet minun makuuni. Kolmosessa ei tätä ongelmaa juuri ollut (mitä nyt koin Limalotjan kiinnostuksen Hikotuksen äitiin varsin karmivaksi). Mutta veikkaanpa, että seuraavan kerran kun katson kakkosta, minun on helpompi sivuuttaa sen huonot kohdat ja nauttia entistä paremmin leffan vahvuuksista.
En tiedä hankiko koskaan HTTYD 3:a omakseni, olkoonkin se kuinka trilogian finaali. Pari kaunista lentokohtausta, yksi astetta hauskempi vitsi, muutama hyvä flashback sekä leffan viimeiset 2-3 minuuttia (joita en tässä spoilaa), eivät oikein riitä oikeuttamaan muuten tuskastuttavan keskivertoa elokuvaa. Leffat 1-2 menivät enemmän fiiliksiin, olivat oivaltavampia sekä jännittävämpiä. Jos haluan palata taas joskus Hikotuksen ja kumppaneiden pariin, katson mieluummin joko jommankumman noista leffoista TAI perehdyn HTTYD-tv sarjaan. Siinä näyttäis olevan vaan sen 118 jaksoa – luulisi siinä määrässä olevan edes JOTAIN omaperäisempää ja kiinnostavampaa, kuin tässä täysin riskittömässä elokuvassa. Paljon halvemmin animoituna, kenties, mutta olen valmis antamaan sen anteeksi.
Noin viisi vuotta sitä on odotettu ja nyt vihdoin se on täällä, nimittäin Lego Elokuva 2.
(TL:DR-versio löytyy lihavoituna lopusta. Kuin myös allekirjoittaneen valitettava tapaturma, jonka vuoksi olen valvonut lukuisia öitä, piehtaroinut maassa itkupotkuraivarin voimin sekä lopulta sammunut vessani lattialle sikiöasentoon makaamaan… tai sitten en. Mutta perseestä se silti oli. ).
Aikoinaan, en odottanut paljoa alkuperäiseltä Lego elokuvalta. Yllätys oli suuri, kun leffan sanoma olikin tavallista vilpittömämpi, huumori nokkelaa sekä omalaatuista ja kuinka upealta ne ”legomaiset” aallot näyttivätkään! Joten kuinkas kävi, oliko tämä jatko-osa koko tuon odotuksen arvoinen?... No jaa, oli ja ei ollut. Leffa on ihan pätevä jatko-osa, paljon arvaamattomampi ja kiinnostavampi kuin vaikkapa Näin koulutat lohikäärmeesi 3. Mutta valitettavasti, Lego elokuva 2 ei silti yllä samalle tasolle kuin edeltäjänsä. Olin osannut varautua tähän, joten pettymys ei ollut kovin suuri.
Jos ensimmäisen leffan teemat olivat kuin oodi mielikuvituksen voimalle, niin jatko-osan teemat ovat ehkä hieman synkempiä, aikuismaisempia. Kaikkea en voi tässä sanoa spoilaamatta juonta, mutta mainittakoon, että leffa käsittelee ainakin seuraavia aiheita: voiko henkilö kypsyä/karaistua menettämättä kosketusta sisäiseen lapseensa? Tulisiko sinun edes karaista itseäsi sopiaksesi ”joukkoon”? Ja kuten ensimmäisessä leffassa, myös tässä käsitellään live action puolelle meneviä ihmissuhteita. Sanottakoon, että eräs karvas keskustelu ystävyydestä osui allekirjoittaneella hieman arkaan paikkaan.
Vaan entäs se huumori? Taikka muu tarinallinen sisältö? Noh, vaikka leffa olikin varsin hauska, sen vitsit hävisivät edeltäjilleen. Lego elokuva 1 oli tasaisen huvittava alusta loppuun. Ja Lego Batman puolestaan oli paikoitellen aivan hulvaton, välillä vain ok, mutta kokonaisuutena silti hyvin viihdyttävä. Tässä elokuvassa tarttuville pop-biiseille irvaileva biisi oli juurikin niin ärsyttävä renkutus, kuin sen lyriikatkin jo sanovat. Ei, se ei ole minusta edes itseironisen hauska, ainoastaan perkeleen rasittava. Muutenkin se, että leffassa oli nyt useita musikaalinumeroita kuin Disney-leffassa konsanaan oli minusta vähän outo ratkaisu. Onneksi useimmat biisit ovat, edellä mainittua pökälettä lukuun ottamatta, ihan kelpo kuunneltavaa. Ei erityisen hyviä, muttei myöskään latteita pannukakkuja.
Lego Batman-leffan nähneille mainittakoon, että Batmanin ko. leffassa kerätty hahmonkehitys aika lailla nollataan tämän leffan alussa. ”Fanit pitävät minusta enemmän synkkänä ja yksinäisenä, joten tässä sitä ollaan.” Batman sanoo, lohkaisten yhden useista meta-tason vitseistä. Olkoonkin näin, mutta ainakin minulle yhden kokonaisen leffan hahmonkehityksen mitätöiminen moisella olankohautuksella oli kuin pieni läimäys kasvoihin. Miksi edes ympätä Lego Batman-elokuvaa samaan kaanoniin, jos hahmo pitää kuitenkin nollata tätä leffaa varten? Eihän Lego Ninjagokaan sijoittunut samaan Lego rakennelmaan kuin muut elokuvat, vaan leffan ”oikean maailman” sijainti oli aivan muualla.
Oli myös harmillista, että osa Emmetin ystävistä jäi tällä kertaa täysin seinäruusuiksi. Unikitty ja Batman saivat muita paremmin ruutuaikaa, mutta Metalbeard ja varsinkin astronautti Benny tuntuivat lähinnä pakollisilta lisukkeilta, joilla ei lopulta tehty mitään tähdellistä koko leffan aikana. Uudet hahmot, uudet kujeet, mutta miksi edes raahata noita vanhoja hahmoja mukaan aloituspaikkaa kauemmaksi, jos ette meinaa tehdä niillä mitään? Lord Business ja Good Cop/Bad Cop pärjäsivät ihan hyvin cameoilla.
Näin erään arvostelun valittelevan, että viittaukset oikeaan maailmaan olivat tällä kertaa ”liian selviä”, eivätkä tarpeeksi hienovaraisia niin kuin viimeksi. Itse hieman ihmettelen tätä asennetta – edellisen leffan suurta juonipaljastusta ei voi oikein resetoidakaan tämän leffan alkuun. Miksi siis peitellä sitä faktaa, että leffan tapahtumat pohjaavat sekä Lego-maailmaan että niillä leikkivien ihmisten maailmaan?
Summa summarum: uusi musikaalimainen tyyli ei ollut täysin onnistunut ratkaisu, mutta se olisi voinut mennä paljon huonomminkin. Leffan huumori ei päihitä edeltäjiään, Lego Ninjagoa lukuun ottamatta.
Elokuvan teemat olivat jälleen varsin puhuttelevia, toisin kuin useimmissa koko perheen elokuvissa. Ne ja jotkin juonelliset yllätykset olivat ykkösen tasolla, muuten tämä leffa pärjäsi sitä huonommin.
Loppuarvosana: 3/5. Nykytilanteessa en tiedä, kehtaisinko toivoa enää toista jatko-osaa. Voi olla, että sille voisi käydä/käy samoin kuin HTTYD 3:lle. Ja se olisi hyvin valitettavaa.
Allekirjoittaneella kävi muuten tosi paska mäihä Finnkinon joululippujen kanssa: ehdin käyttää niistä tasan yhden, juuri tuohon edellä mainittuun HTTYD kolmosen ensi-iltaan. Sen jälkeen loput kolme lippua hävisivät kuin pieru Saharaan. Ilmeisesti ne ovat pompanneet ulos takkini taskusta, ottaessani hanskat sieltä esiin leffan päätyttyä. Tai sitten ne karkasivat juuri sopivasti toisen taskun pohjaan ilmestyneen reiän kautta, kuinkas muuten. Oli miten oli, sinne meni ne 34 €. Kokonaisen viikon ajan luulin lippujen päätyneen takaisin lompakkoon, ennen kuin edes tajusin hukanneeni ne. Siihen nimeen Finnkino jää nyt hiatukselle vähäksi aikaa. Tämä oli ainoa must see-leffa, jota varten olin valmis kaivamaan extra kuvetta pöytään, vaikka sekin kyllä ketutti. Bumblebee oli tarkoitus katsoa (koska Michael Bay-perkele ei ollut sitä ohjaamassa), kenties myös Wreck it Ralph 2, mutta tästä hyvästä ne jäävät odottamaan vuokrausta.
Ready player one tuli katsottua vajaa viikko sitten ja oli niin hyvä, että teki mieli katsoa seuraavana päivänä uudestaan.
Käsikirjoitus ja tarina nyt ei ole kovin kummoisia, mutta tuskin tätä on syvälliseksi leffaksi tarkoitettukaan vaan silmäkarkiksi niille jotka on pelanneet tai muuten seuranneet pop kulttuuria pitkään.
Itse tunnistin leffasta vaikka mitä. Rautajättiä en koskaan ole katsonut vaan nähnyt ainoastaan yhden kuvan jossain arvostelussa joskus ja silti tunnistin sen heti. Sama homma gundamin kanssa joita joskus nähnyt jossain videoissa figujen muodossa tai viimeksi yhden tyypin "pahimmat peli pettymykset 2018" videossa.
Niin paljon siistiä bongattavaa ja silmäkarkkia tällaiselle joka on aloittanut pelaamisen jo 80 luvulla.
Tulipa nyt sitten viimein nähtyä HTTYD 3 (eli Näin koulutat lohikäärmeesi 3). Englanninkiellinen versiohan oli teattereista jo poistunut, mutta Finnkino suostui vielä pyynnöstäni laittamaan yhden näytöksen keskelle viikkoa aamupäivälle, jolloin katsojamäärät taitavat muutenkin lähennellä nollaa...jokatapauksessa isot peukutukset sinne suuntaan että ylipäätään suostuivat tähän pyyntöön ja pääsi tuon vielä isolta screeniltä näkemään liki 3kk ensi-illan jälkeen. Suomi-dubbehajan en voi sietää, sen verran huonoa tasoa suomi-dubbauksen taso on ollut jo pitkään. "Hauskana" yksityiskohtana kävin silloin aikanaan v.2010 alkuperäisen HTTYD:n ensimmäisessä näytöksessä (joka sekin taisi olla aamunäytös) ja nyt sitten viimeisessä.
No mitä itse elokuvaan tuli, niin hieman samoilla linjoilla kuin mecha, eli trailerit spoilasivat jo pitkälti koko elokuvan täysin ja kyllä siinä tiesti lähes tasan tarkkaan mitä leffassa tapahtuu. Ei sillä sama tapahtui jo enemmän tai vähemmöän HTTYD 2:n kohdalla ja silti viihdyin näiden molempien parissa kuitenkin hyvin. Olisin silti toivonut käsikirjoittajilta edes jotain uutta ja yllätyksellistä, mutta tuntuu että kaikki ideat oli jo käytetty ja niinpä HTTYD 3 tuntuikin hyvin pitkälti vanhan kierrätykseltä. Kyllähän leffa siitä huolimatta maistui, animaatio oli erittäin näyttävää jälleen kerran, leffa ei suoranaisesti pitkästyttänyt, eikä suurempia ärsytyksen aiheita ollut. Olisin vain silti toivonut että trilogian viimeinen osa olisi onnistunut säväyttämään ja koskettamaan samalla tavoin kuin alkuperäinen teki v.2010. Alkuperäinen HTTYD juurikin onnistui täysin yllättäen palattuamaan kiinnostukseni animaatioihin ja olisin toivonut että tämä viimeinen osa olisi ollut liikuttavampi tai kekseliäämpi lopetus hienolla trilogialle, mutta valitettavasti olen myös sitä mieltä että sarjan heikoimmaksi osaksi jää.
Silti mielestäni varsin hyvä leffa jolle voisi antaa 3/5 (Ensimmäisen osa mielestäni helposti 4,5/5 ja jatko-osa 3,5/5) Hienoa trilogia nyt saatu päätökseen ja vaikka olen sitä mieltä että parempi että sarja osattiin lopettaa tyylikkäästi ajoissa, niin siitä huolimatta on mieli vähän haikea. Jos kyseinen sarja vielä joskus vedetään ulos naftaliinista (kuten Dreamworks on ilmeisesti tekemässä Shrekin kanssa), niin toivottavasti vain jos käsikirjoitus on hyvä ja tarjolla olisi samankaltainen elämys kuin alkuperäinen elokuva silloin 9 vuotta sitten oli.
Jos animaatioista tykkää ja kyseinen leffatrilogia on vielä näkemättä niin kokonaisuutena annan kuitenkin kyllä HTTYD-trilogialle vahvan suosituksen, on niitä paljon huonompiakin trilogioita nähtyä ja kokonaisuutena HTTYD-trilogia menee kyllä helposti sinne parhampien näkemieni trilogioiden joukkoon. Ja onhan Toothless eli Hampaaton kyllä yksi animaatiohistorian sympaattisimmista otuksista, jonka "velmuilu" jaksaa kyllä aina hymyilyttää ja siinä yksi niistä tärkeimmistä syistä miksi näitä leffoja fanitan. Kyseistä lohikäärmettä tulee kyllä eniten ikävö.
Myös toinen leffa tuli tuossa pääsiäisena katsomasa ja sehän oli paljon paskaa niskaansa saanut:
Captain Marvel
Puuttumatta siihen mitä pääosan esittäjä on julkisuudessa sanonut leffaa kohtaan osoitetusta kritiikistä, niin sanottakkoon että itse leffaan kohdistununut kritiikki on kyllä täysin aiheellista. Kyseessä on nimittäin huonoin Marvel Universumin leffa todella pitkään aikaan. Tässäkin mielessä pitää varmaan palata 9 vuoden taakse vuoteen 2010 jolloin Iron-Man 2 julkaistiin.
Captain Marvel on niin mitäänsanomaton ja tylsä etenkin viimeisten vuosien aikana julkaistuihin Marvel leffoihin, että viimeisen tunnin aikana katsoin kyllä kelloa useampaankin otteeseen ja odotin vain leffan päättymistä. Myös itse päähahmo, eli Brie Larson esittämä Carol Danvers on kyllä niin puinen ja tylsä hahmo, ettei mitään rajaa. En tiedä johtuuko tämä käsikirjoituksta, näyttelijästä, ohjauksesta vai näistä kaikista, mutta itse en tämän leffan perusteella kyllä kyseistä naikkosta enää Marvel leffoissa nähdä ja tuskimpa niitä jatko-osiakaan käyn katsomassa, elleivät sitten saa ylistäviä arvioita.
Ehkä ainut selkeästi mainitsemisen veroinen asia leffassa oli Samuel L Jacksonin nuorentaminen CG-efektein, jälki on niin vakuuttavaa, että äijä näytti kuin suoraan 90-luvun alkupuolelta repäistyltä. Muuta järin positiivista snaottavaa ei sitten olekkaan, että en tiedä olisiko 2/5 jopa liian antelias arvosana, mutta ei tämä sentään mikään hirveä/huono leffa ollut, vaan yksinkertaisesti mitäänsanomaton ja tylsä, jonka voi kyllä helposti ohittaa ja mennä katsomaan Avengers End Game, ilman että tästä hahmosta olisi mitään ennakkokäsitystä. Captain Marvel leffa kun ei juuri mitään hahmosta kerro, muuta kuin mistä hän supervoimansa sai.
Moni kuitenkin on näköjään tuon käynyt juurikin sen takia katsomassa että hahmolla tulee olemaan niin suuri rooli EndGamessa, mutta voin sanoa että mikäli ette kyseistä leffaa ole vielä nähneet niin säästäkää rahanne ja aikanne...valitettavaa että tämä tekele on onnistunut yli miljardin takomaan maailmanlaajoisesti, sillä sitä ei totisesti ainsaitsisi, mutta Disney/Marvel Studios kyllä onnistuivat pelaamaan korttinsa hyvin leffan ajoituksen suhteen ja hahmon käsikirjoittamiseen sisään osana grand finalea.
Viime viikolla tuli katsottua Pokémon Detective Pikachu. Peräti ensi-illassa, vaikka aikataulujeni puolesta tämä viikko olisi sopinut huomattavasti paremmin. Mutta spoilereiden pelossa, päätin lopulta katsoa leffan mahdollisimman pian, niin etten joutuisi enää leikkimään spoilerihippaa internetissä. Ohessa allekirjoittaneen mietteitä, varsin spoilerivapaissa tunnelmissa. TL;DR-versio löytyy taas lihavoituna.
Ensi alkuun se leffan suurin, joillekin jopa ainoa vahvuus: sen visuaalinen ilme. Pokemoneista on onnistuttu tekemään realistisen näköisiä menemättä liian äklön puolelle. Puhumattakaan kaikista niistä eri Pokemoneista sekä referensseistä, joita vilahtaa taustalla ja joista suurin osa jää ekalla katsomiskerralla varmasti hoksaamatta, katsojien keskittyessä päähenkilöihin. Jo yksistään nämä kaksi asiaa takaavat sen, että aion katsoa leffan ainakin kerran uudestaan, mahdollisesti vuokrauksen kautta. Sokerina pohjalla olivat lopputekstit, joissa kaikki ihmishahmot + näiden Pokemon-partnerit oli piirretty pelien virallista promotaidetta jäljitellen, samalla kun pelien pääteema raikaa taustalla.
Mutta mikäli Pokemonien uusi visuaalinen ilme EI nappaa, tai vielä pahempaa, se jopa ällöttää. niin siinä tapauksessa, suosittelen leffaa varauksella. Sillä sen kaikilta muilta osa-aluilta, Detective Pikachu on hyvin keskinkertainen tapaus.
Kuten Hugejorma jo tuolla viikon gallupissakin tuumaili, leffan huumori ei ollut erityisen hauskaa. En sanoisi nyt suoranaisesti tylsää - kyllä parista kohtaa jopa jokunen hymähdys irtosi- mutta mitään kunnon nauruja tämä leffa ei onnistunut minusta kirvoittamaan. Ja veruke "No, sehän on lähinnä lapsia ajatellen tehty leffa." ei oikein päde, kun katsoo leffan K12-ikärajaa. Taikka vertaa sitä vaikkapa Lego elokuvien sekä Pixarin yleiseen huumorintajuun (joiden leffat ovat kaiken kukkuraksi varustettu pienemmällä ikärajalla). Silti, ne vitsit olisivat voineet olla paljon pahempiakin. Jotain Sonic-trailerin tasoista perseilyä, joka saa allekirjoittaneen kiemurtelemaan myötähäpeästä.
Juonessa oli ihan kohtuusti twistejä, vaikka varttuneempi katsoja osaakin aavistaa niistä jo osan ennakkoon. Mutta jostain syystä, leffan draama, tässä tapauksessa päähenkilö Timin pohdiskelut hänen kariutuneista väleistään isänsä kanssa, eivät tuntuneet juuri missään. Eikä ne muutkaan dramaattiset kohtaukset juuri kolahtaneet. En tiedä johtuiko tämä nyt itse näyttelyn tasosta, vaiko siitä millä tapaa nämä asiat tuotiin esille. Ajoivathan nuo kohtaukset asiansa, juu, mutta fiiliksiin ei juuri ylletty. Samaten se, että Tim ihastuu leffan naispäähenkilöön jo toiseen tapaamiskertaan mennessä oli mitä tuskastuttavin klisee. Taivaan kiitos näille kahdelle ei sentään ympätty mitään pakotettua, pahvinohutta romanssia. Mistä vetoa tätä hahmokemiaa tullaan kuitenkin kehittämään siinä tulevassa jatko-osassa, mikä onkin huomattavasti parempi ratkaisu.
Ja leffan pääpahiksen lopullinen tavoite (jota en tässä spoilaa), sai minut lähinnä raapimaan päätäni. Se oli vain niin, piirettymäisen yliampuva. Sitten muistutin itselleni, että hei, tämähän ei ole mitenkään uutta Pokemon-peleissä: 3. genissä pahikset aiheuttavat viittä vajaa maailmanlopun halutessaan laajentaa joko meri- taikka maapinta-alaa. Nelosgenin pahis puolestaan halusi tulla jumalaksi + poistaa maailman "sielun" eli tunteet. Ja 5. genin ekassa puoliskossa, pääpahis halusi valloittaa Unovan mukamas viherpiipertäjäksi tekeytyneenä, eli valloitetaan vaan paikka hippiryhmittymän voimin. Leffassa on toki lukuisia piirrettymäisiä elementtejä, mutta jotenkin sen realistinen ulkoasu, yhdistettynä hyvin lauantaipiirettymäiseen pahikseen, tuntui jo vähän kornilta.
TL;DR: Leffan visuaalista ilmettä sekä joitain action kohtauksia lukuun ottamatta, Pokemon Detective Pikachu on vain perushyvä tusinaleffa. Leffan juoni, hahmot sekä huumori ajavat asiansa, mutta ne eivät ole mitenkään maata mullistavia.
Pelileffaksi, Detective Pikachu on kuitenkin poikkeuksellisen hyvä kokemus, joskin genren muut edustajat eivät tunnetusti ole nostaneet tätä rimaa kovin korkealle. Pokemon-hahmot on siirretty onnistuneesti valkokankaalle, niin että sarjan alkuperäinen fiilis on yhä tunnistettavissa, eikä lopputulos ole myöskään liian hajuton ja mauton kuin vaikkapa Assassin's Creedissä.
Kaltaiselleni Pokemon-fanille, tämä leffa oli semmoinen 3/5-kokemus.
Fanituksen tasosta ja/tai omista mieltymyksistä riippuen (esim. Pokemonien ulkonäköä kohtaan), hardcore fanit voivat varmasti lisätä sen 0.5-1 pojoa tuohon. Kun taas Pokemoneista vähemmän välittävien lienee turvallisinta vähentää se 0.5-1 pojoa, varautuen varsin keskivertoon elämykseen.
Leffan päätteeksi, Finnkinon henkilökunta jakeli ihmisille 2 pelikortin boosteripaketteja. Tiedä häntä oliko tämä vain ensi-iltojen yksinoikeus, vai onko näitä kortteja jaettu niin pitkään kuin tavaraa riitti, myös muissakin leffateattereissa kuin Finnkinossa. Joka tapauksessa, tässä katsaus osaan korteista, joita paketista on voinut saada.
Ei sillä, että tämä korttien jakelu olisi mikään uusi käytäntö; muistan aikoinaan saaneeni Electabuzz-pelikortin ihka ensimmäisen Pokemon-leffan jälkeen. Ja ilmeisesti Suomessakin on joskus jaettu ns. muinaisia Mew-kortteja, joilla tosin ei voinut pelata mitään niiden riimukirjoitusten takia. Tällä kertaa, paketista irtosi kahvia juova nimikko Pikachu sekä, valitettavasti, leffan Lickitung-kortti. Foilina kenties (itse asiassa, molemmat kortit olivat foileja), mutta en ole koskaan juuri pitänyt kyseisestä Pokemonista. Olisin mieluummin ottanut vaikka Bulbasaurin tai edes Psyduckin. Ainakin sain sen paremman Pikachun - tuo kuvassa näkyvä kaveri ei pysty edes hyökkäämään taikka parantamaan itseään ja itse kortin kuvakin on minusta tylsempi kuin omassani.
Käsittääkseni, noissa promo boostereissa on yleensä ollut jompi kumpi detective Pikachu ja sitten joku geneerinen kortti sen kaverina, niin kuin minulla oli. Mutta jos olet ollut erittäin onnekas, olet voinut saada Pikachun sijaan jonkun noista erittäin vahvoista GX-korteista. Itse olisin toivonut tuota GX-Charizardia, joka on jostain syystä paljon vahvempi sekä kestävämpi kuin GX-Mewtwo. 60 HP:tä enemmän + paljon vahvemmat hyökkäykset, mutta toisaalta kortin vetäminen pois kentältä vie myös tuplasti energiaa Mewtwohon verrattuna. Loppujen lopuksi korttien statseilla ei kuitenkaan ole juuri merkitystä minulle, sillä kerään niitä yksinomaan niiden kuvitusten perusteella.
Tuli nähtyä Avengers End Game (sekä IMAX 3D:nä, että normiteatterissa 2D-versiona) ja olihan tuo varsin hyvä loppu Infinity-saagalle ja helposti yksi MCEU:n parhaimpia leffoja, vaikka itse edellisestä, eli Intinity Warista pidinkin hieman enemmän. Helposti tämä kuitenkin menee top 5 MCEU-leffojen joukkoon, hyvin saatiin homma pidettyä kasassa loppuun asti ja tässä onkin sitten tulevilla ohjaajilla haaste tulevina vuosina saada pidettyä yhtä hyvä taso kuin mihin Russon veljekset pystyivät. James Gunnin Guardians 3 tulee varmasti olemaan viihdyttävä ja Jon Watts onnistui melko hyvin Spider-Man: Homecoming kanssa, joten jatko-osan voisi kuvitella olevan myös ok, mutta esim. Black Pantherin ja etenkin Captain Marvelin jatko-osiin ei ole mitään odottuksia ja nähtäväksi jää mitä suurempaa tarinankaarta tuohon aletaan seuraavaksi tekemään.
Tosiaan ensimmäistä kertaa tuli myös käytyä IMAXissa, mutta vaikea sanoa ovatko nuo IMAX liput loppujen lopuksi sen lisähinnan arvoisia, tai miten IMAXin 3D eroaa normiteattereiden 3D-leffoista. Toki jollain tasolla lattiasta kattoon yltävä kangas tuo jotain lisää katselukokemukseen ja 3D tietenkin toi ajoittain syvyys-efektiä mukaan, mutta melko nopeasti jälleen unohtui että oli edes 3D-näytöksessä, mitä nyt aika-ajoin tuntui että lasien asentoa joutui hieman korjaamaan kun kuva puuroutui.
Eli tuskin kovin usein tulee IMAX-näytöksissä käytyä ottaen huomioon lippujen hinnat, sekä sen että sinne Itiksen teatteriin on kuitenkin enemmän matkaa.
Noin viikko sitten pääsin viimeinkin katsomaan Alita: Battle angelin. Eihän sitä blu-ray julkaisua tarvinnutkaan odottaa kuin 6kk.
En muista koska olen jotain leffaa odottanut näin paljon ja tässä odotellessa tuli trailerikin katsottua vähintään 10 kertaa ja leffan soundtrack kuunneltua kahdesti joten eihän leffaan voi kuin pettyä kun sen lopulta näkee.
Väärin. Aivan helvetin loistavahan se oli ja samalla eka leffa moneen vuoteen josta tuli heti perään katsottua kaikki extrat.
Mangaa en ole edes vilkaissut, mutta extrojen katsomisen jälkeen haluaisin nekin lukea.
Leffa on ottanut kohtauksia neljästä ekasta manga albumista ja erittäin uskollisesti nuo kohdat onkin toteutettu.
Tietenkin se leffan suurin tähti on Alita itse joka on uskomattoman hyvin tehty ja ilman niitä suuria silmiä (jotka muuten on Rosa Salazarin omat silmät 1.25x kokoisena) Alita menisi helposti oikeasta ihmisestä. Kaikki ihosta lähtien aina hiusten luonnollisuuteen näyttää ihan helvetin aidolta.
Toki aina löytyy niitä jotka pystyy osoittamaan vaikka mitä vikoja täysin cg:lla tehdyistä hahmoista.
Hattua täytyy myös tietenkin nostaa Rosalle jolla oli tietenkin aina mocap asu päällä ja telineessä oleva kamera suoraan naaman edessä jotta saatiin kaikki kasvojen eleet myös tallennettua. Siinä on varmasti hieno koittaa eläytyä jonkun dramaattisen kohtauksen näyttelyyn.
Tämänkin tietenkin sain tietää vasta extroja katsellessa. Kuten sanottu niin sen viimeisimmän trailerin lisäksi en katsonut mitään leffaan liittyvää joten en edes tiennyt, että Alita on pelkkä cgi hahmo. Nyt kun on katsellut tubesta vanhempia kommentteja traileriin liittyen niin moni muukin on luullut, että vain ne silmät on jälkikäteen muokattu.
Mulla oli prismassa käydessä jo 4k versio ostoskorissa, mutta päätin kuitenkin ottaa sen perus blu-rayn ihan siltä varalta jos leffa onkin paska. Hinnassa kuitenkin oli eroa kohtuu paljon kun perus blu-ray oli 19.95e ja uhd 34.95e.
Nyt kuitenkin kävi niin, että pakko se 4k kiekko on ostaa kun tulee hyvä tarjous ja muutaman päivän ollut jo varsin lähellä heittää ekasta mangasta koko boxi tilaukseen ja leffaan liittyvä artbook siinä samalla.
Soundtrack tulikin äsken jo tilattua.
Varmasti on eroja, mutta uskallan väittää, että yksikään niistä ei voita kotisohvan syleilyä.
No jaa. Jos valita pitää itse katsoo elokuvaa ennemmin pehmustetusta tuolista istuen kuin löhöten sohvalla. Jolloin teatterin tuolit ei ole ainakaan huonompi vaihtoehto. Mielipide kysymys tietty tämäkin.
Itse tulee käytyä Biorexissä aika ahkerasti. Siellä kun liittyy (ilmaiseen) leffakerhoon, niin pääsee kerran kuukaudessa katsomaan "leffakerhopäivänä" leffan 7e. Parasta kuitenkin on se santsilippu. Eli kun menee minkä tahansa leffassa käynnin jälkeen 2 viikon sisään uusiksi, nii pääsee 7e. Tuo 2 viikon santsi uusiutuu myös vaikka menisi jo voimassaolevalla santsilla leffaan. Tänä vuonna tainnut käydä 13 kertaa elokuvissa ja kerran maksanut sen ns. normihinnan. Muut kerrat olleet sen 7e.
Edelleen tullut hankittua Arrow Filmsin ja Shameless:n uudelleen julkaistuja leffoja.
Viime aikaiset ovat olleet: Demons (loistava leffa, ehkäpä Scream ottanut vaikutteita vaikka ovatkin hyvin erilaisia?), Blood and Black Lace, The Bay of Blood, Battles without honor or humanity, Hiroshima Deathmatch, Manhattan Baby, The New York Ripper (loistavaa törkyä hyvin tehtynä),The Sect ja The Church. Lisäksi pari ei arrow:n tai Shamelessin julkaisemaa: Burial Ground (törkyleffojen törkyleffa) ja Mad Max Fury Road: Black & Chrome edition, eli mustavalko-versio leffasta.
Näistä vauhkosin itsekin toisessa ketjussa. Arrow on kyllä mahtava lafka. Olen tilannut sieltä toistakymmentä leffaa lyhyessä ajassa; Dario Argenton, David Cronenbergin yms. tuotantoa. Kaikki leffat ovat olleet viihdyttäviä ja sellaisia "miksi en ole koskaan ennen nähnyt tätä??"-fiilistä herättäviä. Eilen tuli katsottua Shivers, sitä ennen Rabid Dogs. Kasarislashereista Maniac Cop ja The Mutilator aiheuttivat hilpeyttä, ihan mahtavaa kamaa! Blood Ragea odottelen kovasti. Postissa on tulossa vino pino kamaa the Stuffista japanilaisiin kostoleffoihin. Shamelessiakin löytyy hyllystä Four Flies on Grey Velvetin verran, mutta sen blu-rayn laatu oli minusta huono. Ääni vaihtuu leffan lopussa englannista italiaksi ja takaisin.
Leffateattereissa nähdyistä leffoista Blade Runner 2049 nousi vuoden ykköseksi. Ennakkotilauksessa on myöskin Stephen Kingin Se-kirjan molemmat filmatisoinnit, kunhan saisi kirjan ensin luettua loppuun.
Blade Runner 2049
Kauan ja hartaasti odotettu jatko-osa, jonka tekijöiksi ei olisi voinut kuvitella parempaa porukkaa. Villeneuve ohjaa, Ford palaa rooliinsa ja Deakins kuvaa. Ja mitä tästä kaikesta syntyy? Siitä syntyy vuoden paras elokuva ja täydellinen jatko-osa.
Kuin 35 vuotta ei olisi ollutkaan, vaan olet heti kuin kotonasi tulevaisuuden ankeassa maailmassa. Uusi leffa ei kopioi tai lainaa, vaan rakentaa omanlaisensa tarinan ja maailman, joka on kuitenkin niin tuttu Blade Runnerin ystäville. Näin tehdessään elokuva toimii myös itsenäisenä teoksena. Ford ja Gosling loistavat rooleissaan, eikä muissakaan ole mitään pahaa sanottavaa. Sylvia Hoeks täytyy myös nostaa erityisesti esille.
Leffan kokonaisvaltaista tunnelmaa ja visuaalisuutta ei voi tarpeeksi hehkuttaa. Tätä voisi verrata Mad Maxin uuteen tulemiseen, joka aiheutti itselleni samanlaisia kokemuksia. Tyylillisesti elokuvat vain ovat kuin yö ja päivä (lähes sananmukaisesti), mutta vahva tunnelma ja elokuvien rakentamaan maailmaan uppoutuminen olivat yhtä vetäviä.
Täydet viisi tähteä! Uusi merkkiteos on syntynyt!
Tuli viikko sitten netflixista katsottua paljon haukuttu total recall remake ja pakko sanoa, että minusta leffa oli ihan jees.
Toki se toistaa samaa teemaa mitä alkuperäinen joka on tarkoituskin. Tosin tällä kertaa ei marsissa käydä.
Muutenkin leffa on ottanut sopivasti vapauksia tarinassa joten sen katsominen ei tunnu siltä, että katsoisi vanhaa leffaa teknisesti hienompana.
Toki kaikenlaista epäloogista hahmojen toiminnasta löytää, mutta kuka katsoo toiminta leffaa tuolla asenteella?
No aika moni ilmeisesti. Jos ottaa sen perus "aivot narikkaan" asenteen, että ottaa viereen hyvää juomaa ja naposteltavaa ja nauttii vaan leffan tarjoamasta viihteestä miettimättä kuinka typerää tai epäloogista joku oikeasti on niin kyllä tämän parissa viihtyy erittäin hyvin.
Tänään tulikin laitettua cdonista tilaukseen aiemmassa viestissä mainittu blade runner 2049 kun sen sai alle kympillä.
Eka blade runner oli helvetin hyvä leffa ja siitä tuli aikoinaan ostettua monen blu-ray kiekon versio jossa oli kaikki eri versiot leffasta ja yhden illan aikana katsoin kolme eri versiota ja pari tuntia extroja joten odotukset tämän uuden suhteen on kohtuu kovat.
Katsoin Näin koulutat lohikäärmeesi 3 ensi-illassa. Trailereiden perusteella en odottanut mitään maata mullistavaa kokemusta. Mitä nyt toivoin, että leffassa olisi edes JOTAIN ylläreitä jäljellä, eikä kaikkea kiinnostavaa olisi spoilattu jo trailereissa, niin kuin kakkosen trailereissa tehtiin Hikotuksen äidin kohdalla.
Mutta valitettava tosiasia oli, että tässä leffassa ei edes ollut juuri spoilattavaa. Trailerit nähnyt tietää jo ennakkoon, että 1) tämä on tarinan päätösosa ja 2) Hampaaton löytää itselleen valkean tyttöystävän. Ja valitettavasti leffa meni juurikin niin ennalta-arvattavasti, kuin noiden tiedonmurusten perusteella voi kuvitella. Kaiken kukkuraksi sekä Hikotus että Astrid tuntuivat hahmoina paljon latteammilta tässä kuin aiemmissa elokuvissa. Se jos mikä oli turhauttavaa.
SPOILERIVAROITUS (jos se nyt on edes tarpeen). Seuraava kappale käsittelee sitä, miksi olin niin tyytymätön varsinkin Hikotukseen koko leffan aikana. Pistetäänpä vielä koko roska oikein italialaisittain niin voitte halutessanne skipata sen suoraan loppukaneettiin.
---------------Spoileria pukkaa--------------------------------
Siis, muistaako porukka vielä, mikä on Hikotuksen suurin vahvuus, erityisesti ykkösessä? Tekninen rakentelu, nokkeluus sekä kekseliäisyys? Ja tätä samaa nähtiin myös kakkosessa mm. liitopuvun ja tulimiekan muodossa.
Sanokaa hyvästit kaikelle tuolle, sillä HTTYD 3:n Hikotus viettää suurimman osan ajasta pelaten suoraan leffan pahiksen pussiin. Tai sitten angstaten omaa kyvyttömyyttään johtajana, varsinkin ilman Hampaattoman apua. Leffan viimeisessä taistelussa, Hikotus ei voita vastustajaansa jollain ovelalle juonella, vaan liitäen suoraan pahiksen alukselle lentopuvullaan. Tuossa kohtauksessa en voinut kuin ihmetellä, miksei se pahis vain ampunut Hikotusta alas suurella varsijousi-tykillään, jonka takana tämä silloin kykki.
Astrid puolestaan viettää ison osan ajasta neuvoen Hikotusta antamaan lohikäärmeelleen tilaa omaan elämään ja kannustaen Hikotusta johtajana. Toki oli tavallaan sympaattista nähdä, miten hyvin Astrid ja Hikotus toimivat parina ja kuinka nämä pohdiskelivat mm. avioliittoa. Mutta vastapainoksi olisin halunnut nähdä enemmän sitä tulisielua, jollaisena muistan Astridin aiemmista elokuvista. Tällä kertaa Astrid oli toistuvasti lähinnä neuvojan sekä tukijan roolissa.
Mikä ei olisi niin PAHA, jos leffa olisi saanut purettua esittämänsä kysymyksen kunnolla: Onko Hikotus juuri mitään ilman Hampaatonta? Tämän leffan perusteella, sanoisin kylmästi ei. Kolmoseen mennessä, Hikotus on luonut joukon tulenkestäviä haarniskoja, joita hyödynnetään tosissaan vain leffan alkumetreillä. Toinen "uusi" keksintö, oli korvata Hampaattoman vanha pyrstöproteesi pikimustalla, tulenkestävällä versiolla. Kaikki muut konfliktit ratkottiin jo kakkosessa nähdyillä keksinnöillä ja hyvin mielikuvituksettomilla strategioilla. Kun edelliset leffat, varsinkin ykkönen, nostivat riman jo niin korkealle, olisi sula vääryys katsoa tätä läpi sormien.
---------------------------Spoilerit ohi-----------------------------------------
Tämän leffan olisi pitänyt olla se kaikista eeppisin skaalansa puolesta: Hikotuksen porukka vs. lohikäärmeen metsästäjien laivasto, suoranainen sota näiden välillä. Ja silti, leffan panokset, sen luoma jännitys, kalpenevat edellisten elokuvien vastaaville. Kun päähenkilöt ovat vain varjoja entisestään eikä aiempien leffojen nokkeluuksista ole juuri tietoakaan, lopputuloksena on hyvin tasapaksu ja yllätyksetön finaali. Ei tämä nyt tylsä leffa ollut, mutta pettymys siltikin. Siitäkin huolimatta, että trailereiden perusteella osasin jo aika hyvin varautua tähän lopputulemaan.
Kakkosen kaksi suurinta spoileria vesittyivät minulta ennakkoon, mikä aikoinaan heikensi ekaa katselukertaa. Ekan spoilerin paljasti trailerit, toisen fanitaide, johon törmäsin jo ennen kuin leffa ehdittiin edes kiikuttaa Suomeen. Kakkosessa minua eniten häiritsi jotkut vitsit, jotka eivät olleet minun makuuni. Kolmosessa ei tätä ongelmaa juuri ollut (mitä nyt koin Limalotjan kiinnostuksen Hikotuksen äitiin varsin karmivaksi). Mutta veikkaanpa, että seuraavan kerran kun katson kakkosta, minun on helpompi sivuuttaa sen huonot kohdat ja nauttia entistä paremmin leffan vahvuuksista.
En tiedä hankiko koskaan HTTYD 3:a omakseni, olkoonkin se kuinka trilogian finaali. Pari kaunista lentokohtausta, yksi astetta hauskempi vitsi, muutama hyvä flashback sekä leffan viimeiset 2-3 minuuttia (joita en tässä spoilaa), eivät oikein riitä oikeuttamaan muuten tuskastuttavan keskivertoa elokuvaa. Leffat 1-2 menivät enemmän fiiliksiin, olivat oivaltavampia sekä jännittävämpiä. Jos haluan palata taas joskus Hikotuksen ja kumppaneiden pariin, katson mieluummin joko jommankumman noista leffoista TAI perehdyn HTTYD-tv sarjaan. Siinä näyttäis olevan vaan sen 118 jaksoa – luulisi siinä määrässä olevan edes JOTAIN omaperäisempää ja kiinnostavampaa, kuin tässä täysin riskittömässä elokuvassa. Paljon halvemmin animoituna, kenties, mutta olen valmis antamaan sen anteeksi.
Loppuarvosana: 2,5/5.
Noin viisi vuotta sitä on odotettu ja nyt vihdoin se on täällä, nimittäin Lego Elokuva 2.
(TL:DR-versio löytyy lihavoituna lopusta. Kuin myös allekirjoittaneen valitettava tapaturma, jonka vuoksi olen valvonut lukuisia öitä, piehtaroinut maassa itkupotkuraivarin voimin sekä lopulta sammunut vessani lattialle sikiöasentoon makaamaan… tai sitten en. Mutta perseestä se silti oli. ).
Aikoinaan, en odottanut paljoa alkuperäiseltä Lego elokuvalta. Yllätys oli suuri, kun leffan sanoma olikin tavallista vilpittömämpi, huumori nokkelaa sekä omalaatuista ja kuinka upealta ne ”legomaiset” aallot näyttivätkään! Joten kuinkas kävi, oliko tämä jatko-osa koko tuon odotuksen arvoinen?... No jaa, oli ja ei ollut. Leffa on ihan pätevä jatko-osa, paljon arvaamattomampi ja kiinnostavampi kuin vaikkapa Näin koulutat lohikäärmeesi 3. Mutta valitettavasti, Lego elokuva 2 ei silti yllä samalle tasolle kuin edeltäjänsä. Olin osannut varautua tähän, joten pettymys ei ollut kovin suuri.
Jos ensimmäisen leffan teemat olivat kuin oodi mielikuvituksen voimalle, niin jatko-osan teemat ovat ehkä hieman synkempiä, aikuismaisempia. Kaikkea en voi tässä sanoa spoilaamatta juonta, mutta mainittakoon, että leffa käsittelee ainakin seuraavia aiheita: voiko henkilö kypsyä/karaistua menettämättä kosketusta sisäiseen lapseensa? Tulisiko sinun edes karaista itseäsi sopiaksesi ”joukkoon”? Ja kuten ensimmäisessä leffassa, myös tässä käsitellään live action puolelle meneviä ihmissuhteita. Sanottakoon, että eräs karvas keskustelu ystävyydestä osui allekirjoittaneella hieman arkaan paikkaan.
Vaan entäs se huumori? Taikka muu tarinallinen sisältö? Noh, vaikka leffa olikin varsin hauska, sen vitsit hävisivät edeltäjilleen. Lego elokuva 1 oli tasaisen huvittava alusta loppuun. Ja Lego Batman puolestaan oli paikoitellen aivan hulvaton, välillä vain ok, mutta kokonaisuutena silti hyvin viihdyttävä. Tässä elokuvassa tarttuville pop-biiseille irvaileva biisi oli juurikin niin ärsyttävä renkutus, kuin sen lyriikatkin jo sanovat. Ei, se ei ole minusta edes itseironisen hauska, ainoastaan perkeleen rasittava. Muutenkin se, että leffassa oli nyt useita musikaalinumeroita kuin Disney-leffassa konsanaan oli minusta vähän outo ratkaisu. Onneksi useimmat biisit ovat, edellä mainittua pökälettä lukuun ottamatta, ihan kelpo kuunneltavaa. Ei erityisen hyviä, muttei myöskään latteita pannukakkuja.
Lego Batman-leffan nähneille mainittakoon, että Batmanin ko. leffassa kerätty hahmonkehitys aika lailla nollataan tämän leffan alussa. ”Fanit pitävät minusta enemmän synkkänä ja yksinäisenä, joten tässä sitä ollaan.” Batman sanoo, lohkaisten yhden useista meta-tason vitseistä. Olkoonkin näin, mutta ainakin minulle yhden kokonaisen leffan hahmonkehityksen mitätöiminen moisella olankohautuksella oli kuin pieni läimäys kasvoihin. Miksi edes ympätä Lego Batman-elokuvaa samaan kaanoniin, jos hahmo pitää kuitenkin nollata tätä leffaa varten? Eihän Lego Ninjagokaan sijoittunut samaan Lego rakennelmaan kuin muut elokuvat, vaan leffan ”oikean maailman” sijainti oli aivan muualla.
Oli myös harmillista, että osa Emmetin ystävistä jäi tällä kertaa täysin seinäruusuiksi. Unikitty ja Batman saivat muita paremmin ruutuaikaa, mutta Metalbeard ja varsinkin astronautti Benny tuntuivat lähinnä pakollisilta lisukkeilta, joilla ei lopulta tehty mitään tähdellistä koko leffan aikana. Uudet hahmot, uudet kujeet, mutta miksi edes raahata noita vanhoja hahmoja mukaan aloituspaikkaa kauemmaksi, jos ette meinaa tehdä niillä mitään? Lord Business ja Good Cop/Bad Cop pärjäsivät ihan hyvin cameoilla.
Näin erään arvostelun valittelevan, että viittaukset oikeaan maailmaan olivat tällä kertaa ”liian selviä”, eivätkä tarpeeksi hienovaraisia niin kuin viimeksi. Itse hieman ihmettelen tätä asennetta – edellisen leffan suurta juonipaljastusta ei voi oikein resetoidakaan tämän leffan alkuun. Miksi siis peitellä sitä faktaa, että leffan tapahtumat pohjaavat sekä Lego-maailmaan että niillä leikkivien ihmisten maailmaan?
Summa summarum: uusi musikaalimainen tyyli ei ollut täysin onnistunut ratkaisu, mutta se olisi voinut mennä paljon huonomminkin. Leffan huumori ei päihitä edeltäjiään, Lego Ninjagoa lukuun ottamatta.
Elokuvan teemat olivat jälleen varsin puhuttelevia, toisin kuin useimmissa koko perheen elokuvissa. Ne ja jotkin juonelliset yllätykset olivat ykkösen tasolla, muuten tämä leffa pärjäsi sitä huonommin.
Loppuarvosana: 3/5. Nykytilanteessa en tiedä, kehtaisinko toivoa enää toista jatko-osaa. Voi olla, että sille voisi käydä/käy samoin kuin HTTYD 3:lle. Ja se olisi hyvin valitettavaa.
Allekirjoittaneella kävi muuten tosi paska mäihä Finnkinon joululippujen kanssa: ehdin käyttää niistä tasan yhden, juuri tuohon edellä mainittuun HTTYD kolmosen ensi-iltaan. Sen jälkeen loput kolme lippua hävisivät kuin pieru Saharaan. Ilmeisesti ne ovat pompanneet ulos takkini taskusta, ottaessani hanskat sieltä esiin leffan päätyttyä. Tai sitten ne karkasivat juuri sopivasti toisen taskun pohjaan ilmestyneen reiän kautta, kuinkas muuten. Oli miten oli, sinne meni ne 34 €. Kokonaisen viikon ajan luulin lippujen päätyneen takaisin lompakkoon, ennen kuin edes tajusin hukanneeni ne. Siihen nimeen Finnkino jää nyt hiatukselle vähäksi aikaa. Tämä oli ainoa must see-leffa, jota varten olin valmis kaivamaan extra kuvetta pöytään, vaikka sekin kyllä ketutti. Bumblebee oli tarkoitus katsoa (koska Michael Bay-perkele ei ollut sitä ohjaamassa), kenties myös Wreck it Ralph 2, mutta tästä hyvästä ne jäävät odottamaan vuokrausta.
Ready player one tuli katsottua vajaa viikko sitten ja oli niin hyvä, että teki mieli katsoa seuraavana päivänä uudestaan.
Käsikirjoitus ja tarina nyt ei ole kovin kummoisia, mutta tuskin tätä on syvälliseksi leffaksi tarkoitettukaan vaan silmäkarkiksi niille jotka on pelanneet tai muuten seuranneet pop kulttuuria pitkään.
Itse tunnistin leffasta vaikka mitä. Rautajättiä en koskaan ole katsonut vaan nähnyt ainoastaan yhden kuvan jossain arvostelussa joskus ja silti tunnistin sen heti. Sama homma gundamin kanssa joita joskus nähnyt jossain videoissa figujen muodossa tai viimeksi yhden tyypin "pahimmat peli pettymykset 2018" videossa.
Niin paljon siistiä bongattavaa ja silmäkarkkia tällaiselle joka on aloittanut pelaamisen jo 80 luvulla.
Tulipa nyt sitten viimein nähtyä HTTYD 3 (eli Näin koulutat lohikäärmeesi 3). Englanninkiellinen versiohan oli teattereista jo poistunut, mutta Finnkino suostui vielä pyynnöstäni laittamaan yhden näytöksen keskelle viikkoa aamupäivälle, jolloin katsojamäärät taitavat muutenkin lähennellä nollaa...jokatapauksessa isot peukutukset sinne suuntaan että ylipäätään suostuivat tähän pyyntöön ja pääsi tuon vielä isolta screeniltä näkemään liki 3kk ensi-illan jälkeen. Suomi-dubbehajan en voi sietää, sen verran huonoa tasoa suomi-dubbauksen taso on ollut jo pitkään. "Hauskana" yksityiskohtana kävin silloin aikanaan v.2010 alkuperäisen HTTYD:n ensimmäisessä näytöksessä (joka sekin taisi olla aamunäytös) ja nyt sitten viimeisessä.
No mitä itse elokuvaan tuli, niin hieman samoilla linjoilla kuin mecha, eli trailerit spoilasivat jo pitkälti koko elokuvan täysin ja kyllä siinä tiesti lähes tasan tarkkaan mitä leffassa tapahtuu. Ei sillä sama tapahtui jo enemmän tai vähemmöän HTTYD 2:n kohdalla ja silti viihdyin näiden molempien parissa kuitenkin hyvin. Olisin silti toivonut käsikirjoittajilta edes jotain uutta ja yllätyksellistä, mutta tuntuu että kaikki ideat oli jo käytetty ja niinpä HTTYD 3 tuntuikin hyvin pitkälti vanhan kierrätykseltä. Kyllähän leffa siitä huolimatta maistui, animaatio oli erittäin näyttävää jälleen kerran, leffa ei suoranaisesti pitkästyttänyt, eikä suurempia ärsytyksen aiheita ollut. Olisin vain silti toivonut että trilogian viimeinen osa olisi onnistunut säväyttämään ja koskettamaan samalla tavoin kuin alkuperäinen teki v.2010. Alkuperäinen HTTYD juurikin onnistui täysin yllättäen palattuamaan kiinnostukseni animaatioihin ja olisin toivonut että tämä viimeinen osa olisi ollut liikuttavampi tai kekseliäämpi lopetus hienolla trilogialle, mutta valitettavasti olen myös sitä mieltä että sarjan heikoimmaksi osaksi jää.
Silti mielestäni varsin hyvä leffa jolle voisi antaa 3/5 (Ensimmäisen osa mielestäni helposti 4,5/5 ja jatko-osa 3,5/5) Hienoa trilogia nyt saatu päätökseen ja vaikka olen sitä mieltä että parempi että sarja osattiin lopettaa tyylikkäästi ajoissa, niin siitä huolimatta on mieli vähän haikea. Jos kyseinen sarja vielä joskus vedetään ulos naftaliinista (kuten Dreamworks on ilmeisesti tekemässä Shrekin kanssa), niin toivottavasti vain jos käsikirjoitus on hyvä ja tarjolla olisi samankaltainen elämys kuin alkuperäinen elokuva silloin 9 vuotta sitten oli.
Jos animaatioista tykkää ja kyseinen leffatrilogia on vielä näkemättä niin kokonaisuutena annan kuitenkin kyllä HTTYD-trilogialle vahvan suosituksen, on niitä paljon huonompiakin trilogioita nähtyä ja kokonaisuutena HTTYD-trilogia menee kyllä helposti sinne parhampien näkemieni trilogioiden joukkoon. Ja onhan Toothless eli Hampaaton kyllä yksi animaatiohistorian sympaattisimmista otuksista, jonka "velmuilu" jaksaa kyllä aina hymyilyttää ja siinä yksi niistä tärkeimmistä syistä miksi näitä leffoja fanitan. Kyseistä lohikäärmettä tulee kyllä eniten ikävö.
Myös toinen leffa tuli tuossa pääsiäisena katsomasa ja sehän oli paljon paskaa niskaansa saanut:
Captain Marvel
Puuttumatta siihen mitä pääosan esittäjä on julkisuudessa sanonut leffaa kohtaan osoitetusta kritiikistä, niin sanottakkoon että itse leffaan kohdistununut kritiikki on kyllä täysin aiheellista. Kyseessä on nimittäin huonoin Marvel Universumin leffa todella pitkään aikaan. Tässäkin mielessä pitää varmaan palata 9 vuoden taakse vuoteen 2010 jolloin Iron-Man 2 julkaistiin.
Captain Marvel on niin mitäänsanomaton ja tylsä etenkin viimeisten vuosien aikana julkaistuihin Marvel leffoihin, että viimeisen tunnin aikana katsoin kyllä kelloa useampaankin otteeseen ja odotin vain leffan päättymistä. Myös itse päähahmo, eli Brie Larson esittämä Carol Danvers on kyllä niin puinen ja tylsä hahmo, ettei mitään rajaa. En tiedä johtuuko tämä käsikirjoituksta, näyttelijästä, ohjauksesta vai näistä kaikista, mutta itse en tämän leffan perusteella kyllä kyseistä naikkosta enää Marvel leffoissa nähdä ja tuskimpa niitä jatko-osiakaan käyn katsomassa, elleivät sitten saa ylistäviä arvioita.
Ehkä ainut selkeästi mainitsemisen veroinen asia leffassa oli Samuel L Jacksonin nuorentaminen CG-efektein, jälki on niin vakuuttavaa, että äijä näytti kuin suoraan 90-luvun alkupuolelta repäistyltä. Muuta järin positiivista snaottavaa ei sitten olekkaan, että en tiedä olisiko 2/5 jopa liian antelias arvosana, mutta ei tämä sentään mikään hirveä/huono leffa ollut, vaan yksinkertaisesti mitäänsanomaton ja tylsä, jonka voi kyllä helposti ohittaa ja mennä katsomaan Avengers End Game, ilman että tästä hahmosta olisi mitään ennakkokäsitystä. Captain Marvel leffa kun ei juuri mitään hahmosta kerro, muuta kuin mistä hän supervoimansa sai.
Moni kuitenkin on näköjään tuon käynyt juurikin sen takia katsomassa että hahmolla tulee olemaan niin suuri rooli EndGamessa, mutta voin sanoa että mikäli ette kyseistä leffaa ole vielä nähneet niin säästäkää rahanne ja aikanne...valitettavaa että tämä tekele on onnistunut yli miljardin takomaan maailmanlaajoisesti, sillä sitä ei totisesti ainsaitsisi, mutta Disney/Marvel Studios kyllä onnistuivat pelaamaan korttinsa hyvin leffan ajoituksen suhteen ja hahmon käsikirjoittamiseen sisään osana grand finalea.
Viime viikolla tuli katsottua Pokémon Detective Pikachu. Peräti ensi-illassa, vaikka aikataulujeni puolesta tämä viikko olisi sopinut huomattavasti paremmin. Mutta spoilereiden pelossa, päätin lopulta katsoa leffan mahdollisimman pian, niin etten joutuisi enää leikkimään spoilerihippaa internetissä. Ohessa allekirjoittaneen mietteitä, varsin spoilerivapaissa tunnelmissa. TL;DR-versio löytyy taas lihavoituna.
Ensi alkuun se leffan suurin, joillekin jopa ainoa vahvuus: sen visuaalinen ilme. Pokemoneista on onnistuttu tekemään realistisen näköisiä menemättä liian äklön puolelle. Puhumattakaan kaikista niistä eri Pokemoneista sekä referensseistä, joita vilahtaa taustalla ja joista suurin osa jää ekalla katsomiskerralla varmasti hoksaamatta, katsojien keskittyessä päähenkilöihin. Jo yksistään nämä kaksi asiaa takaavat sen, että aion katsoa leffan ainakin kerran uudestaan, mahdollisesti vuokrauksen kautta. Sokerina pohjalla olivat lopputekstit, joissa kaikki ihmishahmot + näiden Pokemon-partnerit oli piirretty pelien virallista promotaidetta jäljitellen, samalla kun pelien pääteema raikaa taustalla.
Mutta mikäli Pokemonien uusi visuaalinen ilme EI nappaa, tai vielä pahempaa, se jopa ällöttää. niin siinä tapauksessa, suosittelen leffaa varauksella. Sillä sen kaikilta muilta osa-aluilta, Detective Pikachu on hyvin keskinkertainen tapaus.
Kuten Hugejorma jo tuolla viikon gallupissakin tuumaili, leffan huumori ei ollut erityisen hauskaa. En sanoisi nyt suoranaisesti tylsää - kyllä parista kohtaa jopa jokunen hymähdys irtosi- mutta mitään kunnon nauruja tämä leffa ei onnistunut minusta kirvoittamaan. Ja veruke "No, sehän on lähinnä lapsia ajatellen tehty leffa." ei oikein päde, kun katsoo leffan K12-ikärajaa. Taikka vertaa sitä vaikkapa Lego elokuvien sekä Pixarin yleiseen huumorintajuun (joiden leffat ovat kaiken kukkuraksi varustettu pienemmällä ikärajalla). Silti, ne vitsit olisivat voineet olla paljon pahempiakin. Jotain Sonic-trailerin tasoista perseilyä, joka saa allekirjoittaneen kiemurtelemaan myötähäpeästä.
Juonessa oli ihan kohtuusti twistejä, vaikka varttuneempi katsoja osaakin aavistaa niistä jo osan ennakkoon. Mutta jostain syystä, leffan draama, tässä tapauksessa päähenkilö Timin pohdiskelut hänen kariutuneista väleistään isänsä kanssa, eivät tuntuneet juuri missään. Eikä ne muutkaan dramaattiset kohtaukset juuri kolahtaneet. En tiedä johtuiko tämä nyt itse näyttelyn tasosta, vaiko siitä millä tapaa nämä asiat tuotiin esille. Ajoivathan nuo kohtaukset asiansa, juu, mutta fiiliksiin ei juuri ylletty. Samaten se, että Tim ihastuu leffan naispäähenkilöön jo toiseen tapaamiskertaan mennessä oli mitä tuskastuttavin klisee. Taivaan kiitos näille kahdelle ei sentään ympätty mitään pakotettua, pahvinohutta romanssia. Mistä vetoa tätä hahmokemiaa tullaan kuitenkin kehittämään siinä tulevassa jatko-osassa, mikä onkin huomattavasti parempi ratkaisu.
Ja leffan pääpahiksen lopullinen tavoite (jota en tässä spoilaa), sai minut lähinnä raapimaan päätäni. Se oli vain niin, piirettymäisen yliampuva. Sitten muistutin itselleni, että hei, tämähän ei ole mitenkään uutta Pokemon-peleissä: 3. genissä pahikset aiheuttavat viittä vajaa maailmanlopun halutessaan laajentaa joko meri- taikka maapinta-alaa. Nelosgenin pahis puolestaan halusi tulla jumalaksi + poistaa maailman "sielun" eli tunteet. Ja 5. genin ekassa puoliskossa, pääpahis halusi valloittaa Unovan mukamas viherpiipertäjäksi tekeytyneenä, eli valloitetaan vaan paikka hippiryhmittymän voimin. Leffassa on toki lukuisia piirrettymäisiä elementtejä, mutta jotenkin sen realistinen ulkoasu, yhdistettynä hyvin lauantaipiirettymäiseen pahikseen, tuntui jo vähän kornilta.
TL;DR: Leffan visuaalista ilmettä sekä joitain action kohtauksia lukuun ottamatta, Pokemon Detective Pikachu on vain perushyvä tusinaleffa. Leffan juoni, hahmot sekä huumori ajavat asiansa, mutta ne eivät ole mitenkään maata mullistavia.
Pelileffaksi, Detective Pikachu on kuitenkin poikkeuksellisen hyvä kokemus, joskin genren muut edustajat eivät tunnetusti ole nostaneet tätä rimaa kovin korkealle. Pokemon-hahmot on siirretty onnistuneesti valkokankaalle, niin että sarjan alkuperäinen fiilis on yhä tunnistettavissa, eikä lopputulos ole myöskään liian hajuton ja mauton kuin vaikkapa Assassin's Creedissä.
Kaltaiselleni Pokemon-fanille, tämä leffa oli semmoinen 3/5-kokemus.
Fanituksen tasosta ja/tai omista mieltymyksistä riippuen (esim. Pokemonien ulkonäköä kohtaan), hardcore fanit voivat varmasti lisätä sen 0.5-1 pojoa tuohon. Kun taas Pokemoneista vähemmän välittävien lienee turvallisinta vähentää se 0.5-1 pojoa, varautuen varsin keskivertoon elämykseen.
Leffan päätteeksi, Finnkinon henkilökunta jakeli ihmisille 2 pelikortin boosteripaketteja. Tiedä häntä oliko tämä vain ensi-iltojen yksinoikeus, vai onko näitä kortteja jaettu niin pitkään kuin tavaraa riitti, myös muissakin leffateattereissa kuin Finnkinossa. Joka tapauksessa, tässä katsaus osaan korteista, joita paketista on voinut saada.
Ei sillä, että tämä korttien jakelu olisi mikään uusi käytäntö; muistan aikoinaan saaneeni Electabuzz-pelikortin ihka ensimmäisen Pokemon-leffan jälkeen. Ja ilmeisesti Suomessakin on joskus jaettu ns. muinaisia Mew-kortteja, joilla tosin ei voinut pelata mitään niiden riimukirjoitusten takia. Tällä kertaa, paketista irtosi kahvia juova nimikko Pikachu sekä, valitettavasti, leffan Lickitung-kortti. Foilina kenties (itse asiassa, molemmat kortit olivat foileja), mutta en ole koskaan juuri pitänyt kyseisestä Pokemonista. Olisin mieluummin ottanut vaikka Bulbasaurin tai edes Psyduckin. Ainakin sain sen paremman Pikachun - tuo kuvassa näkyvä kaveri ei pysty edes hyökkäämään taikka parantamaan itseään ja itse kortin kuvakin on minusta tylsempi kuin omassani.
Käsittääkseni, noissa promo boostereissa on yleensä ollut jompi kumpi detective Pikachu ja sitten joku geneerinen kortti sen kaverina, niin kuin minulla oli. Mutta jos olet ollut erittäin onnekas, olet voinut saada Pikachun sijaan jonkun noista erittäin vahvoista GX-korteista. Itse olisin toivonut tuota GX-Charizardia, joka on jostain syystä paljon vahvempi sekä kestävämpi kuin GX-Mewtwo. 60 HP:tä enemmän + paljon vahvemmat hyökkäykset, mutta toisaalta kortin vetäminen pois kentältä vie myös tuplasti energiaa Mewtwohon verrattuna. Loppujen lopuksi korttien statseilla ei kuitenkaan ole juuri merkitystä minulle, sillä kerään niitä yksinomaan niiden kuvitusten perusteella.
Tuli nähtyä Avengers End Game (sekä IMAX 3D:nä, että normiteatterissa 2D-versiona) ja olihan tuo varsin hyvä loppu Infinity-saagalle ja helposti yksi MCEU:n parhaimpia leffoja, vaikka itse edellisestä, eli Intinity Warista pidinkin hieman enemmän. Helposti tämä kuitenkin menee top 5 MCEU-leffojen joukkoon, hyvin saatiin homma pidettyä kasassa loppuun asti ja tässä onkin sitten tulevilla ohjaajilla haaste tulevina vuosina saada pidettyä yhtä hyvä taso kuin mihin Russon veljekset pystyivät. James Gunnin Guardians 3 tulee varmasti olemaan viihdyttävä ja Jon Watts onnistui melko hyvin Spider-Man: Homecoming kanssa, joten jatko-osan voisi kuvitella olevan myös ok, mutta esim. Black Pantherin ja etenkin Captain Marvelin jatko-osiin ei ole mitään odottuksia ja nähtäväksi jää mitä suurempaa tarinankaarta tuohon aletaan seuraavaksi tekemään.
Tosiaan ensimmäistä kertaa tuli myös käytyä IMAXissa, mutta vaikea sanoa ovatko nuo IMAX liput loppujen lopuksi sen lisähinnan arvoisia, tai miten IMAXin 3D eroaa normiteattereiden 3D-leffoista. Toki jollain tasolla lattiasta kattoon yltävä kangas tuo jotain lisää katselukokemukseen ja 3D tietenkin toi ajoittain syvyys-efektiä mukaan, mutta melko nopeasti jälleen unohtui että oli edes 3D-näytöksessä, mitä nyt aika-ajoin tuntui että lasien asentoa joutui hieman korjaamaan kun kuva puuroutui.
Eli tuskin kovin usein tulee IMAX-näytöksissä käytyä ottaen huomioon lippujen hinnat, sekä sen että sinne Itiksen teatteriin on kuitenkin enemmän matkaa.
Noin viikko sitten pääsin viimeinkin katsomaan Alita: Battle angelin. Eihän sitä blu-ray julkaisua tarvinnutkaan odottaa kuin 6kk.
En muista koska olen jotain leffaa odottanut näin paljon ja tässä odotellessa tuli trailerikin katsottua vähintään 10 kertaa ja leffan soundtrack kuunneltua kahdesti joten eihän leffaan voi kuin pettyä kun sen lopulta näkee.
Väärin. Aivan helvetin loistavahan se oli ja samalla eka leffa moneen vuoteen josta tuli heti perään katsottua kaikki extrat.
Mangaa en ole edes vilkaissut, mutta extrojen katsomisen jälkeen haluaisin nekin lukea.
Leffa on ottanut kohtauksia neljästä ekasta manga albumista ja erittäin uskollisesti nuo kohdat onkin toteutettu.
Tietenkin se leffan suurin tähti on Alita itse joka on uskomattoman hyvin tehty ja ilman niitä suuria silmiä (jotka muuten on Rosa Salazarin omat silmät 1.25x kokoisena) Alita menisi helposti oikeasta ihmisestä. Kaikki ihosta lähtien aina hiusten luonnollisuuteen näyttää ihan helvetin aidolta.
Toki aina löytyy niitä jotka pystyy osoittamaan vaikka mitä vikoja täysin cg:lla tehdyistä hahmoista.
Hattua täytyy myös tietenkin nostaa Rosalle jolla oli tietenkin aina mocap asu päällä ja telineessä oleva kamera suoraan naaman edessä jotta saatiin kaikki kasvojen eleet myös tallennettua. Siinä on varmasti hieno koittaa eläytyä jonkun dramaattisen kohtauksen näyttelyyn.
Tämänkin tietenkin sain tietää vasta extroja katsellessa. Kuten sanottu niin sen viimeisimmän trailerin lisäksi en katsonut mitään leffaan liittyvää joten en edes tiennyt, että Alita on pelkkä cgi hahmo. Nyt kun on katsellut tubesta vanhempia kommentteja traileriin liittyen niin moni muukin on luullut, että vain ne silmät on jälkikäteen muokattu.
Mulla oli prismassa käydessä jo 4k versio ostoskorissa, mutta päätin kuitenkin ottaa sen perus blu-rayn ihan siltä varalta jos leffa onkin paska. Hinnassa kuitenkin oli eroa kohtuu paljon kun perus blu-ray oli 19.95e ja uhd 34.95e.
Nyt kuitenkin kävi niin, että pakko se 4k kiekko on ostaa kun tulee hyvä tarjous ja muutaman päivän ollut jo varsin lähellä heittää ekasta mangasta koko boxi tilaukseen ja leffaan liittyvä artbook siinä samalla.
Soundtrack tulikin äsken jo tilattua.
ALITA: BATTLE ANGEL | OFFICIAL HD TRAILER #3 | 2019
Niin ja motorball on hemmetin loistava biisi.
Tom Holkenborg - Motorball (Alita: Battle Angel OST)