Tähän ketjuun on koottu ohjeistusta ja sääntöjä Pelaajalehti.comin uusille ja vanhoille käyttäjille. Lukemalla ja noudattamalla seuraavia ohjeita edesautat meidän kaikkien viihtyvyyttä keskustelupalstalla.
Kirjoita viestisi selkeästi ja ajatuksen kanssa. Perustele, jaa pohdintojasi, pohjusta tilanteita ja niin edelleen. Älä kirjoita vastaukseksi vain esimerkiksi ”samaa mieltä” tai "+1".
Pidä kielioppi mielessä. Täydellistä suomea ei vaadita, mutta viestisi menee paremmin perille, jos ihmiset kykenevät ymmärtämään sen. Luettavuuden kannalta on tärkeää, että erityisesti isot kirjaimet ja välimerkit saataisiin paikoilleen. Myös kappalejaon käyttö on suositeltavaa, sillä "tekstiseinien" lukeminen rasittaa silmiä.
Muista lukea keskusteluketjun ensimmäinen viesti. Tämä niin sanottu aloitusviesti voi sisältää lisäohjeita vastaamiseen ja antaa paikoin otsikkoa paremmin osviittaa siitä, mitä asiaa ketju käsittelee.
Keskustele asiallisesti. Huumorin ja ironian viljely on sallittua ja jopa suotavaa, mutta keskustellessa ei mennä henkilökohtaisuuksiin tai haukkua muutenkaan toisia käyttäjiä. Kirota saa tehokeinona hyvän maun rajoissa, mutta sitä ei pidä viljellä jatkuvasti. Muista netiketti!
Älä tuplapostaa. Älä kirjoita kahta tai useampia viestiä putkeen samaan ketjuun, jos väliin ei ole ilmestynyt jonkun toisen viestiä. Jos sinulla tulee mieleen jotain lisättävää, muokkaa vanhaa viestiäsi. Säännöstä ei tarvitse kuitenkaan huolehtia, jos edellisestä viestistäsi on kulunut pitkähkö aika (noin vuorokausi) ja/tai sinulle ilmaantuu keskusteluun oikeasti jotain tärkeää ja kiinnostavaa lisättävää.
Älä elvytä kuolleita keskusteluja. Älä nosta kauas pudonnutta, kauan hiljaisena ollutta ketjua noin vain ilman syytä. Kirjoita siihen vain, jos sinulla on jotain järkevää lisättävää, ja aiheesta on tullut esimerkiksi uusia uutisia.
Älä "spoilaa". Varoita selkeästi juonipaljastuksista ja muista mahdollisista ”spoilereista”, kuten vaikkapa piilotetuista salaisuuksista, niistä puhuttaessa. Näin voit keskustella vapaasti muun muuassa pelistä kuin pelistä pilaamatta kenenkään muun peli-iloa. Varoittaminen on erityisen tärkeää muun muuassa tuoreimpien pelien ja elokuvien kohdalla.
Käytä tekstiä. Älä vastaa viesteihin pelkällä kuvalla tai animaatiolla, kuten "trollface"-kuvalla. Se on laiskaa. Jos sinulla ei ole mitään oikeaa sanottavaa, älä vastaa ollenkaan.
Jätä sisäpiirivitsit minimiin. Keskustelualueille syntyy aina omat vitsinsä ja juttunsa, mutta näitä ei pidä viljellä liikaa. Näin annat uusille tulokkaillekin paremman mahdollisuuden päästä keskusteluihin mukaan.
Älä mainosta. Huuto.net-kohteiden ja muiden myynti-ilmoitusten markkinointi ja mainonta on kielletty.
Housut jalassa. Pelaajaboard ei ole K18-foorumi. Sen vuoksi kaikenlaiset navanalusjutut ovat kiellettyjä. Näille asioille on olemassa netissä enemmän kuin tarpeeksi sivustoja. Tämä sääntö koskee niin suoraan omista seikkailuista kertomista kuin myös näiden käyttöä vertauskuvissa.