Mass Effect / Foorumit / pelaaja.fi
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Twitterin kautta vissiin varmistumassa se että Omega DLC:n jälkeen pitäis tulla ainakin vielä yksi sp DLC. Se kyllä menee aika varmasti alku vuoden puolelle. Milloin sitten tuleekaan...

Kyllä kyllä, ainakin yksi on tekeillä jo ja on kuulemma jotain sellaista mitä BioWare ei ole ennen tehnyt, näin halusi kertoa Mike Gamble. Sellainen perstuntuma on, että delsuja tulee vielä useampi. Minulle kelpaa kyllä, koska jostain se BioWare fix on saatava ja DA3:kin julkaistaan parhaimmassa tapauksessa vasta 2013 loppuvuodesta. Narkkari taidan olla, onneksi ei mitään BioWarea vaarallisempaa tule käytettyä :D

Piti alkaa tossa hinkkaamaan Mässy 2, kun tälle vuodelle on tullut jo Kotor, Jade Empire, DA:O, DA2 ja ME pelattua. Lisäksi pätkissä vielä SWtoria, huh hah hei.

Jahans, seuraava Mässy onkin jo tekeillä.

Kehitystyö siirtyy Edmontonista Montrealin studiolle, joka on tätä ennen vastannut Mässyjen delsuista ja kakkosen N7 tehtävistä. Peliroottoriksi on valikoitunut Frostbite 2 jota käytetään myös seuraavassa Dragon Agessa. Kivahan se on, että ilmotellaan, mutta ala tässä nyt sitten odottamaan seuraavaa peliä jo nyt. Tiedän ettei se ole tarkoitus, mutta mistä tätä voi ennakkotilata? :p

TMJ: Kuullostaa hyvältä ja vissiin Montrealin osasto vaikuttaa oikealta päätökseltä ku kerta tehny mm. multiplayeriä. Sen suhteen vois olettaa että seuraavassa pelissä vois valita rodun hahmolleen mikä olis se asia mitä eniten ootan uudelta ME peliltä.

Saejima: Toivotaan näin. Casey kun kyseli twitterissä toiveita seuraavaan Mässyyn niin rotuvalintaa ehdottelin ja niin ilmeisesti moni muukin, koska herra Hudson twiittasi myöhemmin, että hurja määrä pyyntöjä rodun valitsemisesta on tullut. Ainoa pelko on, että seuraava peli olisi puhdas räiskintä tai fps. Valinnat ovat tämän Montreal osaston pomon mukaan kuitenkin niin suuri osa Mass Effect kokemusta, että pysyvät mukana. Joten huoli taitaa olla turhaa :)

Toivottavasti yksi (mielestäni) parhaista Mässy kirjoittajista, eli Patrick Weeks, pysyy mukana.

Tälle päivälle luvattu pieni dlc sitten. Jännä nähdä onko uutta asetta tiedossa (kiitos ei, niitä on tarpeeksi) vai armor paketti. En kyllä yhtään keksi, mitä muuta se voisi olla.

TMJ: Armoreita tuli tosta paketista. Kumma ku koitin yhden tehtävän verran ni Shepard näytti kovasti N7 Demolisheriltä. Garruksen armori vaikutti kovasti Terminus Assault Armorilta, mutta tehty Turianille.

Jeps, meinasi jäädä väliin koska ottaa päähän tuo Cerberus logo, Alliance väritys pitäis olla prkl. Garruksen armori kuitenkin sai minut tämän ostamaan, hiaaano. Tämä oli siis Alternerd armor pack 1, lisää varmaan tulossa ja sitten olisi parempi löytyä Shepukalle Spectre tai Alliancen sininen armori.

Omega dlc traikku
Tulee huomenna. Olen vissiin missannut jotain kun viimeksi omegasta kuulin niin se oli vielä lähinnä huhu asteella ja nyt se paukahtaa ihan puskista.

Omega oli ihan hyvä DLC. Mukavasti taistelua ja Aria todella on Biotic boss. Flare oli kiva saada bonus kyvyksi jota jo vähän odottelin. Eniten jäi vaan harmittamaan se after the DLC ku ei oikein jäänyt mitään käteen siitä. Ehkä johtu kai että odotin jotain LotSB tyylistä juttua.

Seuraava sp DLC vaikuttais aika lupaavalta mitä noita huhuja lukenu. Suurinosa käsikirjottajista mukana ja nyt ilmenny että Sam Hulick myös messissä. Lisäksi monet ääninäyttelijät on palannu takas äänittämään joten myös squadmatejen puhetta pitäisi olla luvassa. Jos pitää epäillä ni menee varmaan ensi vuoteen mutta sitä innolla odottaen.

Siis vieläkö sieltä pitäisi tulla sp DLC:tä kolmoseen Omegan jälkeen!? Kohtahan peli onkin sadan tunnin mittainen, mikä kyllä kelpaa minulle. Itse en ole kerennyt vielä pelaamaan Omegaa läpi, mutta vaikuttaa trailerin perusteella oikein messevältä DLC:ltä.

MJ: Juu, uus DLC tekeillä parasta aikaa ja toiv. muk. saadaan se pelattavaksi ens vuonna.

Tuollainen huhu olis liikkeellä, että seuraava ME3 mp DLC pitäis sisällään uuden pelimoodin: co-op. Lisäksi oli puhetta, että sp DLC aseet olis myös tulossa mp:iin sekä Chakram launcher. Lisäksi oli myös puhetta ULM:sta assault rifleille, snipereille ja shotguneille.

http://social.bioware.com/forum/1/topic/343/index/15753257/1

Tykkään yhä pelata ME ykköstä ja kakkosta. Ykkösen olen läpäissyt about 5 kertaa, ja kakkosen kolme kertaa.

ME3 tuli pelattua kerran läpi, enkä tykänny lainkaan. Liian suoraviivainen, liian vähän sivutehtäviä ja liikaa ammuntaa. Nukuttamaan rupes...

Mutta kohta aion palata taas ME1:n pariin, ja alkaa uudella hahmolla. Pelailen sillä sitten kakkos osan loppuun saakka, ja kolmosen jätän pois.

Sain vihdoin Omega DLC:n pelattua läpi ja hyvähän se oli! Taistelut olivat komeita, musiikki kerrassaan upeaa ja Omega ei ole mielestäni koskaan näyttänyt yhtä upealta. Arian kovistelu sai hyvää vastapainoa Nyreenin hahmolla ja näiden kahden hahmon naljailua seurasi suu hymyssä.

No niin pienen korjailun jälkeen siis: Ensi tiistaina pitäisi sitten tulla viimeinen ME3 mp DLC ja sp DLC ens kuun 5 päivä. Sp DLC:n nimi Citadel ja mp:n Reckoning.

http://blog.bioware.com/2013/02/21/mass-effect-3-citadel-reckoning-dlc-announced/

Lainaus käyttäjältä Saejima+

No niin: Ensi tiistaina pitäisi sitten tulla viimeiset ME3 mp ja sp DLC:t. Sp DLC Citadel ja mp DLC Reckoning.

http://blog.bioware.com/2013/02/21/mass-effect-3-citadel-reckoning-dlc-announced/

SP DLC tulee vasta 5. maaliskuuta. Jos ehtis edellisenä päivänä hakemaan Microsoft pointseja ku tulee opintotuki. Ja tänä viikonloppuna hommais MP:ssä crediittejä tiistaita varten samalla ku tekee operationia

Reckoning traileri jossa lopussa pieni ylläri uudesta ultra rare pelattavasta hahmosta:

http://www.youtube.com/watch?v=c7nk13M1H4Y

Omistan kaikki osat PC:llä, mutta olen harkinnut Trilogian ostoa PS3:lle. Pääsisi vähän isommalta screeniltä pelailemaan.

Olen päätynyt tulokseen että läpäisen Mass Effect 3:sen VASTA kun omistan kaikki DLC:t yksinpeliin, ja ne kaikki saatavilla puoleen hintaan tai edes alennuksella, koska kyseessä on trilogian päätösosa, niin tuntuu sopimattomalta että DLC käytännössä sijoittuu pelin alku tai keskivaiheille ja ilmestyy pelin jo ollessa läpäisty ja mielellään tahtoisin läpäistä pelin 100%sti kun se vaan mahdollista on. Voi tätä nykyajan DLC rumbaa ARGH.

No, onneksi From Ashes lisäri oli jo tarjouksessa, 3 jäljellä.

Pelaileekos täällä kukaan tuota multiplayeriä pleikkarilla? Aloin tuossa pari päivää sitten hakata sitä ja ihan mukavaa mättöähän se on, varmaan vielä hauskempaa jos olisi jotain peliseuraa. Tätyy näin etukäteen varoittaa, että olen sitten vielä aikamoinen 'noobi'.

Taas yks pelisarja mitä oon pienellä mielenkiinnolla seuraillu hieman, mutta en ole yhtäkään osaa omistanu. Tämä (Mass Effect 3) tuli siis PS+:lle ilmaiseksi eilen ja täten sain ensimmäisen Mass Effectini. Mulla on aika paljon pelattavaa tällä hetkellä, että taidan jättää yksinpelin vähän myöhemmälle. Tuli eilen tuota moninpelii pelattuu ja todella kivaa mätkettä on! Saattaapi olla, että vielä joskus tulee pelattua ME1, 2 ja sitten tämän ME3:n yksinpeli...

Eli siis PS3:lla pelailen ja peliseura kyllä kelpaisi. Mikki löytyy.
PSN ID: ViLLNess

On taas tullut nykypeliviihteen kaanonia paikkailtua, kun Originin kautta alennuksesta tuli Mass Effectin trilogia ostettua.

Koin melko outoja fiiliksiä ensimmäistä ME:tä pelaillessa. Maailman synkkyys, laajuus ja jonkin sortin epäselkeys - tarkoittaen tällä sitä, että itse piti melko pitkälti keksiä miten asiat toimivat - kiehtoi ja raivostutti. Tuli olo, että olen kehittynyt ns. normipullamössöpelisukupolven raameihin ja haluaisin asiat mahdollisimman eloisasti, värikkäästi ja selkeästi eteeni. Aikaisemmin taas olen nauttinut vaikeammin avautuvista peleistä. Vedin pelin melko pitkälti mahdollisimman nopeasti läpi eli ilman ainoankaan assignmentin suorittamista. Toinen asia mikä häiritsi - ja tätä en melkein kehtaa edes sanoa - oli grafiikoiden ja käyttöliittymän kankeus. Teho-PC:n omistajana olen nyt noin 6 kuukauden ajan nauttinut hienoista grafiikoista ja väreistä ja paluu masentavaan metallinharmauteen häiritsi alkuun suunnattomasti. Näin jälkeenpäin on kuitenkin tullut sellainen fiilis, että ensimmäinen ME oli kuitenkin tunnelmaltaan melko ainutlaatuinen. Ehkä jossain vaiheessa tulee sen pariin palattua.

Sarjan toinen osa on tällä hetkellä peluun alla ja tästä olenkin nauttinut enemmän. Ainakin näin alkuun. RPG-säädön vähentyminen on kuitenkin harmittanut suunnattomasti. Noh, kolmosta ja sen TPS- ja RPG-mekaniikkojen tasapainoisempaa(?) yhdistelemistä odotellessa...

Vähän harmittaa kun Lodestar oli vissin viimenen näistä viikonloppu haasteista, jäi Hurricane vain kahden upgraden päähän X:stä

Edit: Just huomasin että ne on lisätty ultra-rareina storeen

Bioware ei oo ainakaan vielä vahvistanu että ovatko v.loppu haasteet loppu. Hyvä homma tietty että ne on nyt saatavilla UR, mutta itseä se ei auta ku muutenkin niiden saanti jo vaikeaa ku UR lukuun ottamatta kaikki max. levelillä. Tänään se kai pitäis selvitä onko v.loppu haaste tulossa ku yleensä Torstai iltana se ilmoitetaan. Jos pitää olettaa ni ei olis kyllä ihme jos loppuisivat ku viime haasteessa oli mahdollista saada 3.

Itse toivoisin että olis vielä muutama ku Valiant ja Crusader lev. IX.

Lainaus käyttäjältä upidipi+

Koin melko outoja fiiliksiä ensimmäistä ME:tä pelaillessa. Maailman synkkyys, laajuus ja jonkin sortin epäselkeys - tarkoittaen tällä sitä, että itse piti melko pitkälti keksiä miten asiat toimivat - kiehtoi ja raivostutti. Tuli olo, että olen kehittynyt ns. normipullamössöpelisukupolven raameihin ja haluaisin asiat mahdollisimman eloisasti, värikkäästi ja selkeästi eteeni.

Itsekkin hommasin juuri tuon ME Trilogy setin, mutta tosin ps3:lle. Olin itsekkin yllättynyt kuinka synkkä ME voi välillä olla, mutta pidän kyllä siitä kuinka iso esimerkiksi Citadel on verrattuna muihin Mass Effecteihin. Tosin monet paikat eivät näytä niin eläviltä kun siellä ei ole kovin paljon npc:tä paikkoja kansoittamassa. Tuo alku on kyllä aika hidas, itselläni meni kaikissa sivutehtävien takia jotain 8h ennenkuin pääsin edes Citadelista ulos spectrenä.

Arvostan kyllä tuota RPG räpeltämistä mutta onhan tuossa vikoja miten tuo on toteutettu. kaikki valikot ovat sekavia, hitaita ja kankeita mikä tekee tavaroiden selaamisesta hirveää. Alussa kun ei ole edes rahaa tyypit myy sulle kymppitonnilla tavaraa joka on huonompaa mitä sinulla on päällä niin tulee semmonen olo että "wat?". Noin 12h jälkeen olen saanut pari oikein hyvää kamaa, eilenkin sain omni toolin joka oli ainakin 10x parempi mitä minulla oli aijemmin ollut.

IMAGE(http://theeradicatorreviews.com/wp-content/uploads/2012/12/Character-Creation.jpg)

Olin alussa myös kujalla että miksen voi pitää medium armoria vaikka classilleni se piti olla mahdollista, vähän etsiskelin että sekin pitää avata skilleistä mikä oli hieman ärsyttävää. Eniten kuitenkin skilleissä ärsyttää charmi ja bonus talent systeemi. Itselläni on charmia niin paljon kuin pystyy että pystyn aina valitsemaan sen hyvis vaihtoehdon, tosin ei näköjään riitä lvl että voisin saada sen maximiin niin tästä syystä jotkin keskustelut ovat mahdottomia hoitaa "täydellisesti", suorastaan raivostuttava systeemi. Samalla tuo bonus talent jonka saa vain jos olet käyttänyt skilliä 75 kertaa tai ampunut aseella 150 vihollista, tämän jälkeen kun aloitat UUDEN hahmon niin voit valita bonus skilliksi sen josta olet sen saavutuksen saanut. Olisi ollut paljon järkevämpää että bonus skillin saisi valita kun on tietyn lvl tai tietyssä kohdassa peliä, sillä tietämättömät vain kärsii tästä ja jos tuon tietää niin hyvän bonus skillin saa helposti hommattua ns huijaamalla. ei minulla ole aikaa tuota pelata kahtaa kertaa -___-

Taistelu mekaniikat ovat kyllä uusimpiin ME verrattuna tönkköjä, kun vielä mietitään että jopa ME3 on hieman tönkkö verrattuna joihinkin muihin kolmannen persoonan ammuskeluihin niin ME on todella tönkkö. Monesti myös pelaaja laitetaan tilanteeseen jolloin taistelu alkaa siitä että kaikki osa puolet ovat vastakkain tyhjällä alueella jolloin meinaa henki lähtä jo ennenkuin ehdit suojaan (onneksi minulla on nyt barrier). Asiaa ei auttane AI joka välillä pyörii naamalle miten sattuu, yhdessäkin aluksessa viholliset juoksivat vain ympärilläni tehden biotic skillejä vaikka minut oli jo ahdistettu pieneen nurkkaan. Muistelin myös ettei tuo Makolla ajelu ollut niin paha mutta kyllä se vaan on, välillä puuduttavaa ajaa pystysuoria seiniä pitkin että pääsee jonkin luotaimen ja jos vielä joku matonen tulee suoraan altasi niin kuolet samantien. Mielestäni myös kaikki raketinheitin miehet/turretit pitäis kieltää jokaisesta nykypelistä, ei ollut hauskaa eilen pyöriä 6-8 lentävän raketinheitin turrettien keskellä.

IMAGE(http://i792.photobucket.com/albums/yy209/jacoboriley/MassEffect2010-10-0917-21-22-37.jpg)

Mussuttamisesta huolimatta ME on maistunut, taisteluissa on samaa taikaa kuin aina ennenkin vaikka meno hieman tönkköä onkin. Nyt kun on saanut parempia kamoja ja skillejä niin menokin on parantunut entisestään. Tutkimista ja puhuttavaa tuntuu olevan enemmälti kuin muissa ainakin näin pelin alussa, dialogi vieläkin loistavaa tasoa kaikinpuolin. Mukavaa myös että aseisiin ja armoreihin saa itse lisättyä modeja jotka vaikka parantaa lämää tai health regeniä tai armoria. Pidän myöskin siitä että sinulla on loputtomat ammukset, mutta ase voi kuumentua joksikin aikaa jos liikaa spämmii. Peli ei siis pakota vaihtelemaan aseita ja voit silloin käyttää sitä ase tyyppiä mihin olet tykästynyt tai erikoistunut vaikka koko pelin ajan.

PS3 versio pyörii yhtä hyvin kuin boxi versio (fps laskee silloin tällöin) mutta screentearia ei enää ole, autosave kestää ihan järettömän kauan ps3:lla mutta muut lataukset aikalailla saman pituisia. Onneksi motion blurrin ja film grainin saa pois päältä, en tykkää käyttää niitä missään pelissä. Bugeja on ollut enemmän kuin boxi versiossa, joskus mennyt kokonainen dialogi ohi tai kamera näyttänyt ihan minne sattuu tai ääni katkennut tai garrus liimautunut selkääni tai shephard mennyt pöydän sisään.

EDIT: Eilen tuli inventory täyteen ja muistin taas miksi vihasin tuota invetory systeemiä. Inventaariosi on täynnä, et voi poistaa mitään mitä sinulla on jo vaan sinun täytyy tomuttaa kaikki nuo uudet kamat jotka ei mahu. Kyllä on joku ADHD insinööri ollut tuota systeemiä suunnittelemassa.

Hommasin Liara:lle Electronics skilliä että sain overloadin ja se ei tule valintakiekkoon ollenkaan, luin että tuo on joku kiva bugi jota ei koskaan ole patchittu -___-.

Tässä hyvä fanitraileri lievittämään vitutusta Remember me

Itse huomannu ekassa ME että paras tapa saada uusia aseita, itemejä tai armoreita on vaan tappaa niitä vihollisia ja toivoa, että laatikoista irtoaa jotain hyvää. Jos ei löydy ni ne voi aina myydä ja pikku hiljaa alkaa sitä rahaakin löytyä. Se on kyllä välillä vähän ärsyttävää alussa ku ei oo mitään rahaa jolla ostaa hyviä varusteita ja sitten ku tulee se vaihe että on jo 9 999 999 ja silti myytävää turhaa tavaraa ni ei enään tahdo löytyä niitä hyviä varusteita joihin nyt olisi varaa

EDIT: Eiks jos inventory on täynnä ni niitä pysty myymään vaikka olis max. määrä rahaa tai sitten muuttaa omni-geliksi? Siinäkin myös se max. määrä mitä voi olla.

Lainaus käyttäjältä Saejima+

EDIT: Eiks jos inventory on täynnä ni niitä pysty myymään vaikka olis max. määrä rahaa tai sitten muuttaa omni-geliksi? Siinäkin myös se max. määrä mitä voi olla.

Niin se taitaa olla, mutta mitä tuossa eilen katoin niin ei tainnut päästä pois siitä valikosta kun olin jo mennyt sen equipment osion avaamaan eikä tainnut myöskään pystyä katsomaan tomutettavien tavaroiden statsejakaan. Olisi pitänyt suoriltaan juosta kauppaan katsomatta niitä kamoja. alko sen verra ketuttaa että sammutin koko pleikan kun tuo tuli vastaan, pelaan uudestaan sen tehtävän tänään. puhdistan kyllä ensin sen inventaarion....tyhjentäminenkään ei ois niin tuskaa jos tuo valikko ei olisi noin prkl hidas ja jos se ei aina nakkais listan toiseen päähän kun yhden tavaran tomuttaa.

EDIT: Nuo mako extrat kävivät todella tylsiksi kun kaikki maailmat ovat niin kumpuraisia, samoten nuita rakennuksia on vain kolme erillaista ja noita tehtäviä on kymmeniä niin oli todella tylsää nähdä aina ne samat rakennukset eri kalustuksilla. Kuitenkin kaikki päätehtävät olivat mukavan pitkiä ja vaihteleviä, kunnollista toimintaa sekä juonenkäänteitä. Vaikka tuo inventaario systeemi on roskaa niin noiden tavaroiden määrä ja modaus on paras verrattuna muihin ME peleihin, loppupelin ase/armori voi olla yli kymmenen kertaa parempi kuin se millä aloitettiin. ps3 versio on kaikista bugisin, nyt tänään läpäistessä peliä tuli se isoin bugi...peli jäätyy joka kerta kun Sarenin on saanut tapettua. Googlettamallakin löyty "pari" kohtalo toveria linkki, linkki, linkki, linkki.

Kiitos Edge of Reality vai kuka tämän käännöksen nyt tekikään, peli pyörii yhtä huonosti kuin boxilla + lisäbugit + et voi läpäistä peliä. "#¤"**"*¤*"¤*"*!**"*%¤&!

Lainaus käyttäjältä Kaze88+

ps3 versio on kaikista bugisin, nyt tänään läpäistessä peliä tuli se isoin bugi...peli jäätyy joka kerta kun Sarenin on saanut tapettua. Googlettamallakin löyty "pari" kohtalo toveria linkki, linkki, linkki, linkki.

Kiitos Edge of Reality vai kuka tämän käännöksen nyt tekikään, peli pyörii yhtä huonosti kuin boxilla + lisäbugit + et voi läpäistä peliä. "#¤"**"*¤*"¤*"*!**"*%¤&!

Tämä. Pelasin tuossa vuoden alussa ekan Mässyn läpi pleikalla ja voin kyllä täysin allekirjoittaa. Peli myös jäätyili suunilleen joka pelisession/päivän aikana kerran. Jo tuo otti hermoihin ja kokoajan piti odottaa "okei, millos tää nyt jäätyy". Pahiten peli kuitenkin jäätyilee ja takkuilee juuri tuossa viimeisessä taistossa. Ja taisikin mennä vasta kuudennella kerralla lävitte, koska aiemmilla viidellä kerralla peli joka kerta jäätyi kyseisen taiston jälkeen. Loppupomo olikin itse porttaus :D.

Lainaus käyttäjältä ZaleraFF+

Lainaus käyttäjältä Kaze88+ps3 versio on kaikista bugisin, nyt tänään läpäistessä peliä tuli se isoin bugi...peli jäätyy joka kerta kun Sarenin on saanut tapettua. Googlettamallakin löyty "pari" kohtalo toveria linkki, linkki, linkki, linkki.

Kiitos Edge of Reality vai kuka tämän käännöksen nyt tekikään, peli pyörii yhtä huonosti kuin boxilla + lisäbugit + et voi läpäistä peliä. "#¤"**"*¤*"¤*"*!**"*%¤&!

Tämä. Pelasin tuossa vuoden alussa ekan Mässyn läpi pleikalla ja voin kyllä täysin allekirjoittaa. Peli myös jäätyili suunilleen joka pelisession/päivän aikana kerran. Jo tuo otti hermoihin ja kokoajan piti odottaa "okei, millos tää nyt jäätyy". Pahiten peli kuitenkin jäätyilee ja takkuilee juuri tuossa viimeisessä taistossa. Ja taisikin mennä vasta kuudennella kerralla lävitte, koska aiemmilla viidellä kerralla peli joka kerta jäätyi kyseisen taiston jälkeen. Loppupomo olikin itse porttaus .

Nyt pääsin läpi, huomasin että peli alkoi lagaamaan aina kun käytin skillejä tai tuota power/asevalikkoa. Lahtasin sarenin haulikolla käyttämättä yhtään skilliä jolloin peli toimi mukisematta ja sain sen mentyä läpi. Itselläni ei missään muualla ollut jäätymisiä, pari kertaa oli ikävää lagia mutta ei lähellekkään niin pahaa kun tuossa lopussa jos käytti skillejä. Bugeja kyllä oli ikävän paljon, kuitenkin hahmojen kanssa puhuminen on myös iso osa peliä niin ompa mukava kattoa kaverin niskaa tai se että dialogi katkeaa yhtäkkiä.

Todella ärsyttävää että ovat nähneet noin vähän vaivaa tämän version eteen, eihän sitä kaikkea voi huomata suljetussa ympäristössä mutta joku raja nyt sentään. Voisin sanoa samaa kuin kaveri sanoin Fallout 3:sta ps3:lla, "hyvä peli, mutta ikävän buginen ajoittain".

Okei, enn sitten tiedä vaikuttiko se siihen päivittäiseen jäätyilyyn, että pelasin digitaalisen version. Etkös pelannukkin levyversiona? Ehkäpä saattaa vaikuttaa pikkasen. Eipä tuo levyversio muuten kuullosta kovinkaan paljoa paremmalta.

Lainaus käyttäjältä ZaleraFF+

Okei, enn sitten tiedä vaikuttiko se siihen päivittäiseen jäätyilyyn, että pelasin digitaalisen version. Etkös pelannukkin levyversiona? Ehkäpä saattaa vaikuttaa pikkasen. Eipä tuo levyversio muuten kuullosta kovinkaan paljoa paremmalta.

Aikalailla aina hommaan mielummin levy version, tuossa taisi olla jokin 3-4gb mandatory install. periaatteessa digital version pitäis toimia paremmin kuin kaikki data on kovolla josta on nopeampi lukea. Edge of reality on mennyt sieltä mistä aita on ollut matalin, varmasti myös EA:n antama budjetti käännökselle ollut ennätyksellisen matala.

EDIT: Päivän naurut

Lainaus käyttäjältä Kaze88+

Tässä hyvä fanitraileri lievittämään vitutusta Remember me

Melkein kyynelehdin. Överi hyvin tehty. Tää sarja on kyl jotain niin helvetin eeppistä ja hyvää kamaa. Parasta koko konsolisukupolvessa imo.

Ostin frendille joululahjaksi trilogian PS3:lle ja oon kateellinen siitä, että hän kokee kaikki juonenkäänteet ja taistelut ja musiikit ensimmäistä kertaa. Huomaan soittelevani hänelle usein vaan kysyäkseni miten Shephardilla menee :D

Kun nyt on viimeinenkin DLC pelattu niin pitääpä tehdä läpileikkaus sarjasta.

Mass Effect

Sarjan selvä suosikkini. Tutkimista, hahmonkehitystä, sivutehtävissä dialogi sekä juoni ja tiimitovereiden haarniskat sai vielä vaihtaa itse. Kaikessa oli parantamisen varaa, mutta kokonaisuus oli niin paljon plussan puolella että virheet oli helppo antaa anteeksi.

Seuraavaan osaan jos inventaariota, hahmonkehitystä ja räiskintää olisi parannettu. Jos kamankeruu (aseet, haarniskat) olisi ollut Borderlands-tyylistä olisin ollut tyytyväinen.

Makolla ajelu oli itselleni jotain käsittämättömän hienoa, harmi vaan että kohteet oli liian usein laitettu vaikeapääsyisten vuorten huipulle joka koetteli hermoja, myös tykin ohjauksessa oli parantamisen varaa, mutta silti Mako-ajeluissa oli tunnelmaa.

Läpipeluukerrat: 6

Mass Effect 2

Räiskintä sekä grafiikka oli selvästi parempaa, hahmokaarti oli suurempi ja siitä löytyi enemmän kiinnostavia hahmoja, loyalty missionit olivat kiva lisä jotka paljastivat lisää hahmoista.

Sitten huonot puolet. Hahmonkehitys oli heitetty mäkeen, samoin inventaario, Makolla tutkiminen oli poissa ja sijalla oli vaatimaton planeettojen skannaus, main quest jaksoja ei voinut enää pelata vapaassa järjestyksessä, myöskään Hammerhead-tankki ei vakuuttanut, dialogittomat tehtävät tuntuivat irrallisilta, tiimitovereiden varustelu oli vaihtunut maksullisiin vaatepaketteihin eikä nämä vaatepaketit parantaneet yhtään mitään toisin kuin ykkösen ILMAISET vihollisilta saadut haarniskat. Juu, tiukkaan nahkaan pukeutuneet neitoset ovat silmää miellyttävä näky, mutta jos tälle linjalle lähdetään niin miksei samantien alasti, tästä olisin voinut maksaakkin.

Pelissä oli muitten hahmojen dialogia jaksoissa joissa niitä ei pystynyt käyttämään, joten alkuperäinen tarkoitus lienee ollut että main questin jaksot saa edetä vapaassa järjestyksessä, mikä kävi hermoon. Main quest jaksoihin pakottaminen sai Shepardin tuntumaan Illusive Manin juoksupojalta, sillä vaikka Shepard vastusteli dialogissa niin hän toimi tottelevaisemmin kuin aiemmin.

Vaikka Mass Effect 2 oli itselleni suunnattoman suuri pettymys kyseessä oli silti erinomainen peli.

Läpipeluukerrat: 2

Mass Effect 3

Moni kakkosessa ärsyttänyt asia oli poissa ja kun pelissä oli mielestäni sarjan ehkä paras hahmonkehitys. Tiimitovereiden varusteiden muokkaamisesta täytyi silti vieläkin maksaa.

Maailmanlopun meininkiä ja dramatiikkaa, porukkaa heitti veivinsä, tunnelmaa löytyi. Tosin hiukan harmitti hahmokaartin kutistuminen, joka olisi vieläkin pienempi ellen olisi ostanut day one DLC:tä.

Lopussa odotti kuitenkin yllätys joka esti tämän nousun itselleni yhtä tärkeäksi kuin ensimmäinen Mass Effect. Loppu nimittäin nollasi kaikki valintani. Olitpahan paragon tai renegade pystyit valitsemaan minkä tahansa lopun ja mikä parasta loppu ei kertonut mitään valintojen seurauksista. Directors Cutin pitäisi korjata asia, mutta eipä ole vielä tullut pelattua peliä läpi uudelleen.

Läpipeluukerrat: 1

Harkitsin Mass Effect trilogyn ostamista PC:lle, mutta DLC:t on ilmeisesti määritetty heittämällä juovuksissa tikkaa ja luonnollisesti parhaat joutuisi ostamaan uudelleen.

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

Lopussa odotti kuitenkin yllätys joka esti tämän nousun itselleni yhtä tärkeäksi kuin ensimmäinen Mass Effect. Loppu nimittäin nollasi kaikki valintani. Olitpahan paragon tai renegade pystyit valitsemaan minkä tahansa lopun ja mikä parasta loppu ei kertonut mitään valintojen seurauksista. Directors Cutin pitäisi korjata asia, mutta eipä ole vielä tullut pelattua peliä läpi uudelleen.

Eipä se oikein korjaa sitä, siihen on vain lisätty extra höpötystä mutta loppu silti pysyy aikalailla samana. Jos paransit Genophagen niin siitä ei selitetä mitään tai jos toit rauhan Gethien ja Quarianien välille niin eipä siitäkään sanota yhtään mitään. Asia on siis jätetty mielikuvituksen varaan...että jep jep.

Lainaus käyttäjältä Kaze88+

Eipä se oikein korjaa sitä, siihen on vain lisätty extra höpötystä mutta loppu silti pysyy aikalailla samana. Jos paransit Genophagen niin siitä ei selitetä mitään tai jos toit rauhan Gethien ja Quarianien välille niin eipä siitäkään sanota yhtään mitään. Asia on siis jätetty mielikuvituksen varaan...että jep jep.

Kaikki Directors Cut loput nähty. Edelleenkään missään lopussa miehistön hankiinjääneitä ja romanssia lukuunottamatta ei oteta mitään isoja tärkeitä valintoja huomioon, mutta ovat nämä Directors Cut endingit parempia kuin alkuperäiset joissa ei ollut juuri muuta eroa kuin onko väri vihreä, punainen vai sininen. Vaikka odotin kyllä lopuilta enemmän, niin olen silti kohtuu tyytyväinen. Helvetti varmaan jäätyy ennenkuin Shepard-trilogian valinnat otetaan huomioon nelosessa, jos neljäs edes sijoittuu kolmosen jälkeiseen aikaan.

Jos elokuva saadaan joskus valmiiksi toivoisin että se tehtäisiin jostain muusta kuin Shepardin jengistä ja indoctrination olisi suuressa roolissa, mutta eiköhän sieltä tule taas jokin erittäin typerä scifi rymistely Wing Commanderin tyyliin.

Edit:
#@$%^$#@#$%!!! No nythän tämä tempun teki! Pelatessani FemShepillä huomasin että DLC:t olivat jääneet pelaamatta, joten päätin importata tallennuksen jossa Tali oli ollut Shepardin heila, se ainakin oli 100% läpi, mutta Mass Effect 3 ei tunnista Talia Shepardin romanssivaihtoehdoksi vaan kertoo etten ollut läheinen kenenkään kanssa kakkososassa. Kyseessä on ilmeisesti bugi, pahimmassa tapauksessa joudun kahlaamaan kakkosen taas läpi. Ei jumalauta!

Edit 2:
Sain Talin näkymään kun ramppasin tallennusta vähän aikaa.

Uusin DLC Citadel aiheuttaa harmaita hiuksia vaikeusasteellaan.
[spoiler]Heti ensimmäisestä taistelukohtauksesta siellä sushi-ravintolassa laitetaan luu kurkkuun. Pelkkä pustooli kädessä, yksin, ilman powereita ja joku 1 vs 10. Kuolin siihen vaikka kuin monta kertaa, kunnes tajusin vaan rushata suoraan Brooksin luokse ja kohtaus oli ohi. Seuraavakaan kohtaus missä edelleen yksin seikkaillaan ja pitää kurmottaa taas kymmeniä solttuja, tällä kertaa tosin helpommassa ympäristössä ja powerien kera, ei ollut mikään lasten leikki. No ne eivät kuitenkaan ole se mikä itseäni rassaa, vaan tämä Shephard kloonin kanssa mittelö Normandylla. Olen kuollut tähän kohtaan jo varmasti 15 kertaa ja pisimpåän taistelu on kestänyt varmaan yhden minuutin. Ei mitään jakoa, kun taustalla klooni hyökkäilee jatkuvasti ihan tappituntumalle samalla kuin apujoukot heittelevät kranaatteja ja Brooks ampuu sarjatulta ja kilpiveikot tallustaa yhä lähemmäs ja tarkk'ampujia ahistaa taustalla. Huh, hermot menee. Pelaan siis insanitylla.[/spoiler]

EDIT: Menihän se vihdoin läpi.
[spoiler]Sain klooni Shephardin teilattua, kun löysin hyvän paikan missä kykkiä. Wrexin annoin mennä menojaan, vaikka häntä pitikin herätellä henkiin aika ajoin, ja Garruksen pidin backuppina vierelläni. Oli hyvä idea antaa Wrexin kerätä osan vihollisista huomio, sillä välin kun keskityin pitämään itseni hengissä ja kohdistaen kaikki luotini klooniin. Hänelläkin on nääs 5 medigeliä , joten hänet pitää saada käyttämään ne kaikki ennen viimeistä niittiä. [/spoiler]
Ei mikään erikoinen DLC, mutta ME nitkuihin ihan käypä pakkaus. Kannattaa ehkä ostaa alesta.

Olen pelaillut tässä Mass Effect 3 ja haluan avautua muutamasta ensimmäisen Mass Effectin ja tämän 3 valinnoista..

[spoiler]Ensimmäiseksi 1 saa valita tappaako Wrex:n. Olen pelannut kyseisen pelin 3 kertaa läpi ja nyt on menossa 4. Jokaisella hahmolla olen säästänyt hänet, sillä ei ole koskaan tullut mieleenkään tappaa häntä. Wrex on yksi sarjan parhaimmista hahmoista enkä missään nimessä halua menettää sitä, toisaalta haluaisin nähdä millainen tarina on jos hänet tappaa. Pitää siis pelata 5 kerran läpi tämä peli :(

Sitten toinen on ensimmäisen pelin lopussa tehtävä valinta jossa päätetään antaako poliittisen päätösvallan, vai mikä se nyt oli, kuitenkin Andersonin vai Udinan. Olen aina valinnut Andersonin, Udina vaikuttaa niin mulkulta jätkältä etten missään nimessä halua valita häntä. Tämäkin valinta pitää tehdä sillä 5 pelikerralla :(

Viimeinen avautuminen on nyt tässä 3 osassa. Elikkä olen nyt siinä tehtävässä jossa päätetään parannetaanko Kroganit Genophagelta vai ei. Kroganit ovat helvetin hieno kansa ja he ovat kokeneet niin paljon pahaa, että totta helvetissä parannan heidät! Niinkuin tuossa ensimmäisessä Wrex tappo kohdassa jo sanoin ei tulisi mieleenkään tappaa heitä! :( Tämäkin vaihtoehto pitäisi sitten toteuttaa sellaisella hahmolla jolla teen vain näitä ikäviä vaihtoehtoja. Kuitenkin haluaisin kokea tuon kohdan tarinaa kahdella tavalla, jolloin Wrex elää ja jolloin hän on kuollut.[/spoiler]

Välillä valinnat ovat kyllä ihan perseestä, koska haluaa kokea tarinan myös toisella tavalla, mutta ei kuitenkaan haluaisi tehdä niin "kauheita" valintoja mitä nuo ensimmäinen ja viimeinen ovat... Muutenkin Mass Effectit eivät ole niistä lyhimmästä päästä olevia pelejä niin ei kauhean monta kertaa niitä viitsi pelata läpi kun olisi muitakin pelejä joita pelata :/

Elämä on valintoja täynnä!

Jahas taas hyvin selitetty :D

Yleensä itsellä jää Kroganit pelastamatta vain jos Wrex on kuollut ja Wreav Kroganien johtajana.

Itsellä myös parin hahmon kohdalla sillein että ei kyllä missään tapauksessa vois antaa kuolla, mutta joskus pitäisi kyllä "tahalleen" kokeilla millainen tarina olisi ilman heitä.

Nyt olisi sitten ilmestynyt universumiin suomenkielinen Mass Effect Wiki. Uutta peliä odotellessa trilogian sisältöä kääntämään ja omalla kielellämme ilmaisemaan!

Luin jostain, että mass effect 3 loppu vuoti ennenaikojaan nettiin (joku "dark matter ending", onko näin ??) ja/tai EA pakotti vaihtamaan lopun, yritin etsiä siitä tietoa, mutta en löytänyt, voisiko joku tietävä henkilö kertoa pähkinänkuoressa milainen sen lopun olisi pitänyt olla?
EA kuulemma myös hoputti biowarea tekemään nopeasti pelin loppuun, olisiko pelissä pitänyt olla vielä jotain lisää/jotkin jutut erilaisia ilman hoputusta?

Lainaus käyttäjältä NinjaSpy

Luin jostain, että mass effect 3 loppu vuoti ennenaikojaan nettiin (joku "dark matter ending", onko näin ??) ja/tai EA pakotti vaihtamaan lopun, yritin etsiä siitä tietoa, mutta en löytänyt, voisiko joku tietävä henkilö kertoa pähkinänkuoressa milainen sen lopun olisi pitänyt olla?
EA kuulemma myös hoputti biowarea tekemään nopeasti pelin loppuun, olisiko pelissä pitänyt olla vielä jotain lisää/jotkin jutut erilaisia ilman hoputusta?

Muistan lukeneeni aiheesta että joku loppuratkaisu oli vuotanut nettiin mutta asiasta ei tosiaan ole helppoa löytää tietoa näin jälkikäteen enkä siis näin ollen voi varmistaa huhua.

Olisikin mielenkiintoista kuulla mitenkä tämän pelin olisi pitänyt loppua kun se sitten ajoi päätekijät karkaamaan firmalta (ei enää samanlaista eeppisyyttä luvassa piiiiiiiitkään aikaan, kiitos siis heille, valittajille)
Joten kysyn minäkin, miten tämän pelin olisi pitänyt päättyä ?

http://www.totalxbox.com/39736/revealed-the-mass-effect-3-ending-bioware-canned-before-release/
Tuossa on jotain informaatiota.

Lainaus käyttäjältä NinjaSpy

http://www.totalxbox.com/39736/revealed-the-mass-effect-3-ending-bioware-canned-before-release/
Tuossa on jotain informaatiota.

Kiitokset tuosta.

Pystyykö muuten ps3:n mass effect 2-3:sta pelata oflinessa, jos on hankkinut dlc:itä?, tietokoneella ei ainakaan (me3:sta )pysty.

Kyllähän sen pitäisi onnistua kun se Boxillakin onnistuu ? Toisaalta en ole ME 3:sta vielä DLC:n kera pelaillut vaikka ne kaikki löytyykin mutta ykkönen ja kakkonen toimi offlinessa kyllä DLC:t mukaanlukien.

Herätelläänpäs aihetta. Tuli tälle viikkoa Xbox Liven alennuksiin ME-pelien DLC:ia ja tuli se viimeinenkin puuttuva ME3-DLC ostettua. Täytyy sanoa että olipa turha odotus. Kyseinen itseltä puuttuva lisärihän oli se ensimmäinen From Ashes, jonka alkuperäinen hinta on 10 euroa. Sisällön kahlattuani aloin jo googlaamaan että oliko se todella tässä, sillä kyseinen DLC tarjoaa vain yhden lokaation, tehtävän, hahmon ja aseen sekä vaihtoehtoista pukua muille pelin hahmoille. Toki tuossa wikin mukaan on 2 tehtävää mutta itselläni jäi toinen tekemättä kun se sattui olemaan jotain "kerää tavarat"-juttuja ja jos teki sen päätehtävän loppuun niin tuo jäi kesken. Siitäkin siis miinusta.

Ensinnäkin ymmärrän nyt täysin miksi ihmiset ovat netissä sanoneet tämän olevan sellaista kamaa joka olisi pitänyt kuulua aina peliin. Sen verran turha tämä on lisärinä, erityisesti 10 euron hintaan. Onneksi itse maksoin vähän vähemmän mutta silti se about 7 euroakin tuntui liialta. Toki uusi hahmo lisää paljon myös keskustelua mutta en ala tuon takia pelaamaan peliä taas uusiksi, joten senkin kautta olisi ollut parempi olla heti alusta lähtien mukana.

Onneksi Leviathan (jäi kesken kun olikin sen verran pitkä), Omega ja Citadel tuntuvat tarjoavan oikeasti sisältöä. Hinnatkin taisivat olla samaa luokkaa, joten tuo From Ashes vaikuttaa näiden muiden rinnalla entistä typerämmältä DLC:lta.

Paras olisi ollut että tämä olisi tullut koodina kaikille pelin uutena ostaville eikä vain CE-versioissa.

Itse sisältö, se vähäinen, oli ihan mainiota kamaa. Perusammuskelua tosin lähinnä mutta keskustelut ihan mielenkiintoista settiä. Itse lisärin juoni taas oli aika laimea ja enemmän kiinnostikin siihen johtaneet tapahtumat.

Lainaus käyttäjältä zappah

Ensinnäkin ymmärrän nyt täysin miksi ihmiset ovat netissä sanoneet tämän olevan
sellaista kamaa joka olisi pitänyt kuulua aina peliin.

Ehdottomasti olisi pitänyt kuulua peruspeliin, mutta...

Lainaus käyttäjältä zappah

Toki uusi hahmo lisää paljon myös keskustelua mutta en ala tuon takia pelaamaan peliä taas uusiksi,

Tämä on tietty oma päätöksesi, mutta olisit varmasti tuntenut rahoillesi enemmän vastetta, jos olisit pitänyt Javikin mukana seikkailusi ajan. Hänen hahmonsa antaa todella paljon syvyyttä tarinaan ja koko ME:n loreen. Ehdottomasti kolmannen osan mielenkiintoisimpia hahmoja. Ymmärrän ettet ole tyytyväinen vain tuohon yhteen tehtävään. En minäkään olisi, mutta tämän lisärin anti onkin muualla kuin tuossa hahmoon liitetyssä tehtävässä. Jos aiot pelin pariin vielä palata, niin suosittelen suuntaamaan Eden Primelle heti sen mahdollisuuden tullen.

Itse ostin lisärin ennen, kuin edes aloitin ensimmäistä läpipeluuta ja on ehdottomasti parhaita ladattavia lisiä ME-peleissä. Vaikka olisikin pitänyt olla osa emopeliä.

Tiedostin siis toki että enemmän olisi saanut hahmosta irti kun olisi pelannut tyyppi mukana enemmänkin mutta jo kahdesti pelin läpäisseenä ja pitkän pinon pelejä odottamassa en näillä näkymin ala tuota urakkaa suorittamaan. Toisaalta taas en myöskään varmasti ole kuullut mitä kaikkea sanottavaa perushahmoillakaan on eri tilanteissa, joten tämä ominaisuus siis on tämänkin seikan kautta pieni vastine rahalle ja enemmän vain huutaa sitä seikkaa että lisärin ollessa lähinnä nimenomaan uusi hahmo kommentteineen, olisi sen pitänyt kuulua jo vähintään uusien pelien mukaan koodina.

Leviathan, Omega sekä Citadel taas tarjoavat oikeasti vastinetta rahalle, oli pelaamassa vain lisärit tai koko pelin. Muistaakseni myös Price of Revenge (eli Zaeedin DLC) Mass Effect 2:ssa tarjosi enemmän tekemistä hahmon lisäksi. Toisaalta voi muistaa väärin ja siinäkin saattoi olla tynkä tehtävä mutta pelkkien muistikuvien kautta en ainakaan siihen pettynyt kuten nyt vähän tähän From Ashesiin. Tosin silloin oli kova ME-kuume päällä ja kyseinen peli oli ensimmäinen johon DLC:a ikinä ostin (ja josta koko DLC:n ostamiseni alkoi). Kolmannen pelin ostoa taas viivästelin ja ostin vain peruspelin enkä CE:a kuten toisesta osasta. Mainio pelihän tuo kolmas oli, ehkä jopa sarjan paras vaikka en niitä haluaisikaan listata kun omaavat omat hyvät ja huonot puolensa, mutta jotenkin se hankinta myöhästyi ja tuli ostettua myöhemmin halvemmalla perusversio. Ja siis vasta nyt nuo lisäritkin tuli pelattua.

Outoa että siitä on 2 vuotta kun tuota peliä pelasi viimeksi.

Yhdyn mielipiteeseen että From Ashes olisi pitänyt olla jo alinperinmukana koska se toi kokonaan kadonneen rodun takaisin spiikkeineen ja taustoineen, rodun joka oli "sukupuutossa" aiemmasta syklistä, siksi itse suutuin silloin aikoinaan kun peli julkaistiin ja tuo olisi pitänyt 10 eurolla avata itselleen, en ole edelleenkään ko. hahmon kanssa pelannut peliä koska tavoitteena olisi jossakin välissä aloittaa ME trilogia alusta DLC paketteineen jotta kokemus olisi täysi, ME3:sen aloitin ilman ainuttakaan DLC:tä mutta kun niitä alkoi ilmaantua niin se jäi kesken ja paketit on sittemmin hankittu kun ovat olleet vuosien saatossa alennuksessa.

Hassua kyllä, myönnän pitäväni ME sarjasta miltei nimenomaan ääninäyttelyn vuoksi ja jaksan kuunnella jokaikisen repliikin minkä hahmot ulos päästävät, siksi tuo Ashes lisärikin oli pettymys kun ei alkujaan peliin sisältynyt.

Toisaalta, taidan olla onnekaskin kun en ole peliä läpäissyt jo ennen DLC julkaisuja, nyt kun aikanaan ME3:sen läpäisen, koen sen siten kun se on kaiketi tarkoitetukkin koettavaksi.

Harmittaa vain että joutuu tarkkaan valitsemaan kaverit tehtäviin joten jää miltei pakostakin monenmonta keskustelua / repliikkiä kuulematta.

Edelleen muistelen lämmöllä kun vein ME2:ssa Gethin Quarien kotiovelle... Kylläpä tykkäsivät