Ensimmäistä kertaa pelaan nyt Metal Gear Solidia, hankittuani sen Vitalle PSN-storen alesta. Jäänyt tämäkin sarja välistä, kun olen enimmäkseen Nintendon konsoleilla pelaillut.
Hyvinhän tuo on näemmä aikaa kestänyt ja mukava pelata. Ääninäyttelykin on yllättävän kovaa tasoa 90-luvun peliksi. L2 ja R2-näppäinten puute hankaloittaa pelaamista jonkin verran - takakosketuslevy ei vain oikein toimi yhtä hyvin kun sitä hipaisee aina vahingossa.
Sitten kun (jos) saa tämän vedettyä läpi, niin voisi hankkia sen HD kokoelman. Peace Walkerkin löytyy jo Vitalle, mutta se saa vielä odottaa pelaamista kauan aikaa.
Menee vähän off-topicin puolelle, mutta moni näistä PS1 klassikoista on ilmeisesti 50Hz versioita? Miksiköhän näistä ei ole kohuttu samaan tapaan kuin Nintendon vastaavista? No, eipä Sonylla tietysti ole mitään Miiverseä vastaavaa verkostoa, mutta esimerkiksi Twitterissä luulisi ihmisten protestoivan.
Koska Nintendon 60hz peleissä etenkin NES-ajalla musiikkikin soi nopeammalla ja paremmalla temmolla kuin 50hz versio ja pelit pyörivät ns. sulavammin. Sen verran itse tiedän aiheesta. Ja tosiaan nuo USA-versiot ainakin ovat niitä 60hz,versioita PAL-julkaisut ovat 50hz.
Lainaus käyttäjältä PortableMillä kaavalla Metal gear tuhotaan ? Evo
EDIT: Olenko muka ainoa täällä , joka on pelannut Metal gear Solidia ? Kertokaa nyt, sillä en vain pääse pelin loppupomoa läpi.
Siis ensimmäisen MGS:nkö? Aluksi piti se tutkalaite paskoa ja sitten ampua kohti liquidia kun rexin ohjaamon luukku aukeaa.
Kyllä, mutta ne raketit ja konekiväärin kudit ovat melkeimpä mahdottomia väistää. Ja kun siihen lisätään fakta että minulla on vain yksi rationi käytettävissä ja stingerin ottaminen ja tähtääminen kestää ikuisuuden, on konsolini meinannut lentää seinään tusinan kertaa.
Lainaus käyttäjältä Dark+Lainaus käyttäjältä PortableMillä kaavalla Metal gear tuhotaan ? Evo
EDIT: Olenko muka ainoa täällä , joka on pelannut Metal gear Solidia ? Kertokaa nyt, sillä en vain pääse pelin loppupomoa läpi.
Siis ensimmäisen MGS:nkö? Aluksi piti se tutkalaite paskoa ja sitten ampua kohti liquidia kun rexin ohjaamon luukku aukeaa.
Kyllä, mutta ne raketit ja konekiväärin kudit ovat melkeimpä mahdottomia väistää. Ja kun siihen lisätään fakta että minulla on vain yksi rationi käytettävissä ja stingerin ottaminen ja tähtääminen kestää ikuisuuden, on konsolini meinannut lentää seinään tusinan kertaa.
Tutkalaitteen saa helposti hajotettua kun käyttää chaff-kranaatteja(silloin Rex on vain paikallaan tekemättä mitään). Heität vain aina uuden siten että se ehtii räjähtää ennen kuin edellisen vaikutus loppuu.
Toisessa osuudessa Chaffit eivät enää toimi. Nyt pitää osua sinne ohjaamoon. Kannattaa mennä pois näkyvistä Rexin alle ja pysytellä siellä. Silloin Rex liikuskelee jonkin aikaa mutta liiku alla sen mukana. Pitää myös pysyä riittävän kaukana laaserista ja varoa jäämästä jalkojen alle. Aina tietyn ajan jälkeen kun Rex pysähtyy katselemaan ympäristöä ammut Stingerillä leukaan(ohjaamon alle). Tätä toistat niin pitkään kunnes voitat. Tällä tavalla voit voittaa Rexin ilman että otat yhtään osumaan. :D Jos ei muuten onnistu niin tätä kannattaa käyttää.
Itsellänikin oli suuuuria ongelmia juuri tuossa Rexiä vastaan. Meni varmaan normaalilla kymmeniä yrityksiä ennen tuhoamista. Muutenkin nuo kontrollit/pelattavuus oli erittäin väkevää kryptoniittia ja siinä jo syy yksinään, miksi ei tee enää mieli palata pelin pariin vaikka muuten oli oikein hyvä peli. Sama osa-alue, juttu ja syy MGS 2:ssa ja 3:ssa, tosin vähän lievempinä. Tästä syystä MGS4 onkin imo pelisarjan paras osa, ei kankeata pelattavuutta ja muutkin asiat hyvin kunnossa eikä ne monet pitkät välivideot juuri haittaa ollenkaan.
Seuraan Zaleraa tähänkin ketjuun. :D Noei, oli tässä "asiaakin". Tuli tässä PS3 hankittua viime joulun aikoihin ja nyt pari viikkoa sitten tuli vihdoin pelattua läpi MGS4. Odotusarvo oli korkealla, onhan MGS3 kaikkien aikojen suosikkipelini.
On kuitenkin sanottava, että MGS4 oli lievä pettymys. Voi olla jopa heikoin osa koko MGS-sarjassa. Joo, peli oli sinänsä hyvä, pelattavuus pohjimmiltaan erinomainen ja tarina taattua laatua (?). Jokin pelissä kuitenkin tuntuu oudolta. Ensinnäkin välivideoita on aivan liikaa. Ja minuahan ne eivät MGS2:ssa juuri haitanneet. Jäi itselle ainakin sellainen kuva, että niitä oli tällä kertaa enemmän kuin itse pelattavia osioita.
Peli tuntuikin jollain tavalla kovin lyhyeltä. Actejahan on muistaakseni viisi kappaletta. Erityisesti pelin pari viimeistä Actia tuntui loppuvan ennen kuin ne ehtivät alkaakaan ja sitten katsotaan taas tunnin mittaista välivideota. Perushiippailua perusvartioita vastaan ei tunnu olevan pelissä juuri yhtään. Rytmitys (ehkä väärä termi?) on siis jotenkin pielessä. Vaihtelua on kyllä kiitettävästi, mutta mihinkään pelimekaniikkaan jne. ei ehdi eikä tarvitse syventyä.
Pidin kyllä pelistä, mutta yllättäviä puutteita siinä silti oli. Siksi onkin vaikea käsittää niitä, jotka hehkuttavat tätä parhaana pelinä ikinä... Taustalla lienee se, että tarinankaari saa nyt (oletettavasti) päätöksensä kaikessa eeppisyydessä ja pelimekaniikka on sinänsä erinomainen ja sarjan hiotuin. Sisältö jää kuitenkin hieman uupumaan. Onko kenelläkään pelisarjan fanilla tälläisiä tuntemuksia?
Peace Walker (!) on siis edelleen toiseksi paras peli sarjassa omasta mielestäni, heti MGS3:n jälkeen. MGS5 taas näyttää ehkä parhaalta peliltä ikinä.
Pidin kyllä pelistä, mutta yllättäviä puutteita siinä silti oli. Siksi onkin vaikea käsittää niitä, jotka hehkuttavat tätä parhaana pelinä ikinä... Taustalla lienee se, että tarinankaari saa nyt (oletettavasti) päätöksensä kaikessa eeppisyydessä ja pelimekaniikka on sinänsä erinomainen ja sarjan hiotuin. Sisältö jää kuitenkin hieman uupumaan. Onko kenelläkään pelisarjan fanilla tälläisiä tuntemuksia?
Kyllä, vaikka saatoinkin sitä hehkuttaa parhaana pelinä koskaan sen läpäistyäni. Se oli tuoreena huikea kokemus audiovisuaalisesti ja laittoi saagan päätökseen (?) sekä päivitti pelimekaanikan nykyaikaan. Kuitenkin siinä oli rytmitysongelmia ja se jokin siitä jäi puuttumaan fiilistasolla, minkä olen kokenut jokaisen aiemman osan kanssa. Etenkin juuri MGS3:n jälkeen peli tuntui jollain tavalla hieman ontolta, vaikka välivideoita oli yhden minisarjan verran. Näin jälkikäteen en tosiaan laittaisi neljättä osaa missään nimessä sarjan paalupaikalle. Trailerin perusteella 5. osassa onkin sitten sitä fiilistä, jota pelisarjalta sopii odottaa.
Joka tapauksessa MGS4:ssä oli kyllä yksi asia, mikä aikoinaan nosti sen omalle tasolleen ja se oli moninpeliosuus. Päivitykset olivat tappavat hitaita ja Konami-tunnusten (tai mitä nyt olivatkaan) takia monelta jäi leikki sikseen, mutta peli itsessään oli aivan loistava. En tiedä, alkaako tässäkin nostalgia vaikuttamaan, mutta niin hyvää onlinepeliä en ole vieläkään pelannut (joskin olen enemmän yksinpelimiehiä, joten monet moninpelit jäänyt kokematta). Peli oli todella monipuolinen ja täysin aliarvostettu, mutta tässä vaiheessa se on menneen talven lumia.
MGS4 oli kieltämättä heikoin, varsinainen pelaaminen oli pitkälti vain välivideoihin kulkemista. Ehdottomasti loistava nostalgia-pläjäys, mutta varsinkin mgs4:ssä sarjan heikkoudet vain kasvoivat. Jättimäärä aseita, mutta ideana on olla käyttämättä. Ja sitten kenttien ansiosta hiiviskely ei ollut läheskään yhtä viihdyttävää tai haastavaa. Oikeastaan joissain kohdissa jopa epäreilua kun taas joskus ihan liian helppoa. Peace Walker oli stooriltaan hyvä, joskin hahmot olivat enemmän tai vähemmän puutteellisempia ja itse peli oli ihan turhan helppo, mutta siltikin viihdyttävä. Omasta mielestäni sarjan parhain on MGS2, tietenkin kallistun MGS1:n puoleen nostalgian sun muun takia. Mutta kriittisesti ajatellen MGS2:ssa kaikki on parhaiten tasa-painossa, eteenkin kentät,tehtävät,tarina,sanoma, codec-jutut ja sarjalle ominainen viittaminen aikaisempiin peliin osuu nappiin. Snake on aina parempi kuin raiden, mutta se ei tehnyt Mgs2:sta huonompaa silmissäni.
Kyllähän toki MGS on laadukas pelisarja ja ainoastaan Peace Walker on ollut allekirjoittaneelle pettymys. MGS 2 ja 3 molemmat tosi hyviä, mutta 4:sta on vain yksinkertaisesti mukavampi pelata ja näin ollen se vie ykköspaikan. Sen verran huono olen hiipimään (aina toki yritän parhaani mukaan, ja onhan se hauskaakin touhua), että homma kaatuu yleensä ennemmin tai myöhemmin aseiden lauleskeluun ja toki sitä joskus onnistuu paremmin. Kolmosen miljöö ja tunnelma on silti mielestäni pelisarjan parasta. Kyllähän tuo MGS V vaikuttaa herkulliselta ja luultavasti menee hankintaan.
Sarjan ainoa peli joka tuntui huonolta on Peace Walker(nelosesta en tiedä koska en ole vielä päässyt pelaamaan). PW:stä puuttui Metal Gear-fiilis kokonaan ja ne bossit olivat jotain niin ärsyttävää. Olisi ollut parempi jos ne olisivat olleet edes ihmisvastustajia. Ne bossit ovat suurin syy miksi en luultavimmin tule ikinä peliä uudelleen läpi pelaamaan. Juonikaan ei ollut erikoinen. Sarjan muita osia taas tulee pelailtua monia kertoja läpi ja ne ovat lempipelejäni. Toivon että MGSV ei ota Peace Walkerista mallia.
Edit:
Lainaus käyttäjältä ZaleraFF+
Muutenkin nuo kontrollit/pelattavuus oli erittäin väkevää kryptoniittia ja siinä jo syy yksinään, miksi ei tee enää mieli palata pelin pariin vaikka muuten oli oikein hyvä peli.
Hauska lukea tällaisia viestejä koska itsestä Metal Gearien kontrollit ovat parhautta ja en ole koskaan kokenut niitä huonoksi(lukuun ottamatta Peace Walker). Itse en ymmärrä mikä niissä edes voisi olla huonoa koska itsellä ei ole ollut mitään vaikeuksia. :)
Peace Walkerissa ei kyllä ollut muuta hyvää, kuin Big Boss ja Kaz, sekä Mother Basen kehittäminen. Onneksi kaikki nuo kolme pitäisi olla Vssä mukana. Jotenkin huolettaa kyllä tuossa Vssä se, että Kojiman mukaan tarinatehtävien järjestykseen voi itse vaikuttaa. Saattaapi nimittäin heikentää tarinan tasoa. Muutenkin openworld rakenteiset pelit eivät ole tarinaltaan niin tiukkoja paketteja, kuin putkijuoksut.
Tuosta nelosesta sen verran, että pelillisesti kyseinen peli ei ollut mitään supermahtavaa, mutta tarinansa ansiosta se nousee kyllä omassa listassani MGS1 kanssa kakkospallille heti MGS3sen jälkeen.
Peace Walker (!) on siis edelleen toiseksi paras peli sarjassa omasta mielestäni, heti MGS3:n jälkeen.
Itse olen vähän samoilla linjoilla mutta toisinpäin. MGS pelit ovat aina olleet lähellä sydäntä, mutta pelien rytmitys ja joskus myös kontrollit jättävät paljon purtavaa hampaankoloihin. Pelit aikaantuvat myös todella pahasti.
Yleisestikkin hiippailu peleissä on toivottoman hidasta, tai ainakin itselleni. On tuntunut myös pelien kehittyessä aina siltä että mitä pidemmälle mennään, sitä vaikeammaksi vihollisten huomaaminen tehdään. Etenkin nelosessa sai olla aivan koko ajan varpaillaan kun mietti onko tuo liikekäyrä nyt sitten joku pieni eläin vai vihollinen, ja se on todella pitkästyttävää edetä matelemalla yksi metri minuutissa. Mitä useammin peliä alkoi sitten pelaamaan niin alkoi oppimaan vihollisten sijainteja, mikä auttoi etenkin MGS3:n kanssa, mutta nykyiseltään en muista mitään näistä ja MGS4:n läpipeluu jäi Act 2:een kun en enää jaksanut madella pusikoissa niin montaa tuntia. Sitten vielä kaikki naamioinnit pitäisi hoitaa kuntoon ja kun maasto muuttuu metrin välein niin MGS3:ssa tämä otti useammankin kerran aivoon. Sekin vielä kun seisaallaan yrittää mennä niin aivan varmasti saat aikaan sellaista ääntä ettei kenenkään ohi pääse nopeasti hiipparoimaan.
Onhan se realistista mutta realistisuus ei kulje käsi kädessä hauskan kanssa. Saattaa olla etten vain osaa, mutta kun yhtään yrittää olla rohkeampi koskaan niin kyllä hälyt pärähtää soimaan. Siinä kun yrittää tehdä sitten läpipeluuta ilman hälyjä ja alle viiteen tuntiin niin kyllä päre palaa nopeasti. Tässä välissä pohtii sitten että miksi yrittää tiettyä pelitapaa kun peli antaa kuitenkin useita mahdollisuuksia? Metal Gear peleissä on aina painotettu tiettyä "oikeaa" pelitapaa, mikä on "älä tule nähdyksi". Siitä myös jaellaan runsaasti palkintoja. Kuka siis haluaa pelata "väärin" kun siitä ei hyödy mitään? Dishonoredin kanssa en kyennyt hiippailemaan yhtään ja jouduin tyytymään vähän toiminnallisempaan pelityyliin, joka enemmän tai vähemmän pilasi pelikokemuksen. Saattaa olla henkilökohtainen juttu tosin.
Eipä siinä, kyllä noista peleistä tykkää mutta nuo mainitsemani asiat nostattavat karvat pystyyn joka kerta. Hyvä tarina, pomot, easter eggit ja näkymättömyyden kanssa leikkiminen tekevät pelaamisesta kuitenkin sen arvoista.
Peace Walker kuitenkin sai mielestäni ihan tavanomaisen pelaamisen mainiosti kuntoon. Peli on jaettu tehtäviin, joten epäonnistuessa ei tarvitse koko peliä aloittaa alusta vaan saa rauhassa hioa pelin joka osa-alueen tehtäväkohtaisesti kuntoon ja nauttia sen tuomista hyödykkeistä. Hiippailu on myös mukavaa ja oikeastaan hauskaa. Viholliset ovat niin tyhmiä ettei tarvitse pelätä jatkuvasti hälyjä tai sitä että joutuu matelemaan maassa (oikeastaan se ei onnistu ollenkaan) tai sitä että joutuu odottelemaan yhdessä pisteessä vapaata kulkureittiä minuuttitolkulla. Pelaaminen on nopeatempoista ja anteeksiantavaista. Pikaiseksi pelaamiseksi silloin tällöin se on todella mukavaa ja halutessaankin löytää kyllä haastetta.
Peace Walker ei toki ole aivan perinteinen tai suinkaan täydellinen Metal Gear peli, mutta se on mielestäni aika kiistatta mukavin pelata näistä kaikista. Ja helpoin. No jos totta puhutaan niin Rising on kaikista mukavin Metal Gear peli pelata, mutta jos perinteisestä Metal Gearista puhutaan niin Peace Walker vie kakun. Tarina ei toki ole yhtä hyvä ja pomotaistelut - vaikkakin kiintoisia - eivät oikein vedä vertoja niille persoonille mitä muissa peleissä on nähty. Vaikka suurin osa näistäkin pomotaisteluista ei juuri erotu edukseen, tarinan puitteissa näistä tulee varsin muistettavia.
MGSV:tä odottelenkin hyvin varauksella. Tarina ja hahmot kutkuttavat kovasti mielenkiintoa ja toki peli näyttää upealta, mutta samalla myös liian realistiselta ollakseen mukavaa pelattavaa. Jännä sitten nähdä mikä on lopputulos.
Sanokaapa kannattaisiko tutustua kyseiseen pelisarjaan ja puhun nyt MGS-peleistä en muista Metal Gear-peleistä.
Kyseiset pelit ovat aina kiinnostaneet, mutta ikinä ei ole tullut hankittua ja syy varmaan siihen on se, että en ole hirveän hyvä stealth-peleissä.
Joten kannattaisiko minun tutustua tähän pelisarjaan vai jättää kaupan hyllylle ?
Sanokaapa kannattaisiko tutustua kyseiseen pelisarjaan ja puhun nyt MGS-peleistä en muista Metal Gear-peleistä.
Kyseiset pelit ovat aina kiinnostaneet, mutta ikinä ei ole tullut hankittua ja syy varmaan siihen on se, että en ole hirveän hyvä stealth-peleissä.
Joten kannattaisiko minun tutustua tähän pelisarjaan vai jättää kaupan hyllylle ?
Kiitän jos jaksatte vastata!
Kyllä suosittelen silti kokeilemaan, itsekään ole mikään mestari tässä genressä mutta ovat silti todella viihdyttäviä pelejä pelattavuuden että tarinan osalta. MGS4:ssa on se hyvä puoli että sen pelin voi urpoimmatkin pelata räiskintäpelinä läpi ja hc:eimmat ilman alertteja ja kuolemia. Suosittelen silti kokeilemaan MGS 1:stä ensin jotta tarina avautuisi vähän paremmin taikka sitten MGS3:sta josta kaikki alkoi(tarinallisesti). Sinulla kun näemmä löytyy pleikkareita niin osta samantien MGS HD Collection koska kyseisessä paketissa tulee 5 peliä ja tuon saa about 20€:lla poimittua, eli vaikkei olisi mikään hitti omasta mielestä niin ei paljoa menetä ja/tai ostat storesta ensimmäisen MGS:n tai jos löydät jostain halvalla käytettynä fyysisenä, jos ostat fyysisenä niin siinä on se hyvä puoli että pelin arvo ei tule putoamaan pahemmin vuosien varrella eli voit myydä pois melkein samalla hinnalla kuin ostitkin.
Eikös ne ole huhuilleet tuota MGS Legacy collectionia Eurooppaan? Kyseinen pakettihan sisältää MGS 1-4, sekä Peace Walkerin ja VR missionseja. Elikkäs jos tuo tosiaan on tulossa Eurooppaan, niin kannattaa sitä odottaa (jos jollakin on tästä varmistusta jompaan kumpaan suuntaan, niin pistäkää tänne vaan). Itsekkin pelasin kyseisen pelisarjan pelit vasta viimevuonna ensimmäistä kertaa, enkä ole pettynyt ostopäätökseeni. En itse ollut ennen sitä juurikaan perehtynyt stealth peleihin, mutta ei se sinäänsä haitannut, vaikka myönnettävä on että monta kertaa tuli kuultua SNAKE!? SNAKE!? SNAAAAAAAKEEE!? (MGS1 taisi tulla jopa lähemmäksi 100 kertaa gameover). Pelit ovat kestäneet hyvin ajan hammasta, ja tulipa MGS3sesta oman top 10 parhaat pelit ikinä-listan ykköspaikan haltija. Lisäksi kyseisen pelin päähahmo Naked Snake pitää samaan tapaan parhaan pelihahmon paalupaikkaa. Myönnettävä on (kuten täälläkin porukka on puhunut), että pelit eivät ole siitä sulavimmasta päästä kontorollimielessä, mutta sarjan mahtava tarina pistää unohtamaan tämmöiset pikkuseikat. Elikkä lyhyesti, kannattaa todellakin harkita vakavasti pelien ostamista. Minä ainakin näytän vihreää valoa.
Näemmä tuo Legacy Collection tulee eurooppaan 12.9. Elikkäs kannattaa tuota odottaa, ainakin omastamielestäni.
Sanokaapa kannattaisiko tutustua kyseiseen pelisarjaan ja puhun nyt MGS-peleistä en muista Metal Gear-peleistä.
Kyseiset pelit ovat aina kiinnostaneet, mutta ikinä ei ole tullut hankittua ja syy varmaan siihen on se, että en ole hirveän hyvä stealth-peleissä.
Joten kannattaisiko minun tutustua tähän pelisarjaan vai jättää kaupan hyllylle ?
Kiitän jos jaksatte vastata!
Kannattaa ihmeessä. MGS1:stä kannattaa aloittaa ja pelin valikoista voi muistaakseni lukea sitä edeltäneiden kahden 2D Metal Gearien juonen lyhyesti. Vaikka grafiikat eivät ole tietenkään nykytasoa sen ei kannata antaa estää pelaamista. Juoni on loistava ja omasta mielestä se on kaikkien aikojen paras peli. :) Julkaisujärjestys on ainoa oikea tapa pelata sarja ensimmäistä kertaa läpi.
Meni justiinsa MGS2: Sons of Liberty läpi 15 tuntiin ja olihan tuo edelleenkin maan mainio peli. Viimeksi tuota tosiaan skidinä pelaillut ja olin unohdellut tai en ollut aikoinaan ymmärtänyt suurinta osaa hienoista nyansseista mitä peli tarjoaa, joten suurin osa shokkijuonenkäänteistä (joita muuten riitti) tulivat yllätyksinä. Käsikirjoituksen kannalta, aivan kuten muutkin MGS-sarjan pelit on tämäkin valovuosia edellä oikeastaan mitään muuta peliä tai pelisarjaa, sen verran monimutkainen ja hieno tarina tämä on. Varsinkin loppu ja se miten pelin sanoma ja kysymykset vapaasta tahdosta tehdään osaksi pelimekaniikkaa on vain jotain käsittämättömän hienoa. Ja vielä, kun matkaa ryydittävät pääosin upeat ja elokuvamaiset välianimaatiot sekä Codec-keskustelut niin nom nom. Olihan pelissä välillä aika, ööh, kornia dialogia paikoitellen eikä se pääse missään välissä ykkösen tai kolmosen tasolle (nelosta en ole vielä pelannut), mutta silti juoni ja sen kerronta on aivan omaa luokkaansa vielä tänäkin päivänä peleissä. Mikä on tavallaan surullista sillä tämä tekele on yli 10 vuotta vanha.
Kaikki varmaan tietävät, (tai ainakin tätä ketjua aktiivisesti seuraavat), että MGS-sarjan pelit ovat tunnettuja myös enemmän tai vähemmän kömpelöstä pelattavuudestaan, eikä SoL ole poikkeus, ainakaan nykyajan standardeilla. Kumma kyllä itseäni hiukan kömpelöt kontrollit eivät haitanneet kuin muutamassa harvassa kohdassa, eivätkä silloinkaan johtaneet äkkikuolemaan. Fat Manin kanssa tuli jonkin verran ongelmia, mutta sekin johtui siitä, etten muistanut aim-lockin olemassaoloa vaan tuli tähdättyä ihan omin voimin, mikä oli suth tuskallista.
Kenttäsuunnittelu on vielä tänäkin päivänä toimivaa ja hienoa, vaikkakin saattaa olla, että syy miksi iänikuiset tehdaskompleksit ynms. eivät haitanneet meikäläisen peli-intoa oli nostalgia. Sekä Tanker, ja varsinkin Big Shell ovat aikas laajoja paikkoja, joissa tulee harhailtua paljon, jos ei tarinan vietävänä, niin muuten vaan seikkailtua salaisuuksien perässä, vaikka kuten ykkösessä niin tässäkin menoa vaikeutetaan Access cardien avulla. Backtrackingia oli aikas paljon, vähemmän kuin ensimmäisessä osassa, mutta enemmän kuin kolmannessa, mikä potutti aina välillä, mutta minkäs teet.
Ja vaikka aina välillä rupesikin potuttamaan, niin jotain kertoo se, että ensimmäistä kertaa luoja ties kuinka pitkään viihdyin videopelin parissa koko päivän putkeen. Se on nykyään äärimmäisen harvinaista meikälle. Ja se, jos mikä on hyvän pelin merkki. Katsoo jos tänään aloittelisi Snake Eaterin vai säästelisikö suosiolla huomiseksi, jolloin on enemmän aikaa. Nom nom, sitä odotellessa...
EDIT. Ja tosiaan, Legacy Collection tuli ostettua viikonloppuna, ja sen kautta sain mahdollisuuden kokea Playstation 2:n MGS:ät uudelleen, että myös Guns of Patriotsin ja Peace Walkerin ensimmäistä kertaa. Hiton laadukas paketti.
Eilen meni Metal Gear Solid 3: Snake Eater läpi ja juu. Tuo peli taitaa yleisesti olla nimetty kaikkien aikojen Metal Geariksi (miksi, en tiedä) ja olihan se hyvä. Oliko se sittten parempi kuin ykkönen tai kakkonen? No, pohditaas.
Kahdesta ensimmäisestä osasta eroten tämä sijoittuu teolliseen, ööh, tehdasympäristön sijaan 1960-luvun venäläiseen viidakkoon. (wat?) Tämä tuo mukaan pelkän kosmeettisen kikkailun ohella myös pelimekaanillisia muutoksia, tärkeimpinä camouflage-systeemin, jossa Snaken pitää yrittää soluttautua parhaimpansa mukaan ympäristöönsä käyttämällä erilaisia vaatteita sekä kasvomaaleja.
Toinen on survival-systeemi, missä Snaken kunto hiipuu koko ajan ellei hän syö kaikenmaailman öttiäsiä joita viidakosta sitten löytääkään. Survival-modeen lukeutuu myös haavojen omakätinen hoitaminen, eli vakavan vaurion kohdatessa Snakea hän parantaa sen kotikutoisesti. Onko olkavarressa luoti? Eikun vaan puukolla sitä kaivelemaan. Kiusaavatko iilimadot pienen uintireissun jälkeen? Eikun vaan sytkärillä käristelememään pikkupirulaiset. Selviytymiseen kuuluu myös aseiden lisäosien kulumiset, eli mitä luultavimmin et pysty käyttämään äänenvaimenninta pistoolissasi koko aikaa.
Nämä systeemit luovat lisää syvyyttää ja mielenkiintoa hiippailuun ja yleiseen pelimekaniikkaan, vaikka joidenkin mielestä "jatkuva" valikoissa ramppaaminen on varmasti rasittavaa. Itsensä sulauttaminen ympäristöönsä on kuitenkin loogista (kuka nyt haluaisi liikkua mustissa aavikolla?) sekä helvetin siistin näköistä. Parhaimmillaan hädin tuskin itsekään erotat Snakea pusikoista.
Survival-modekin on hoidettu asiallisesti, vaikkakin se jää hiukan puolitiehen tullen aikalailla tarpeettomaksi, noh puolivaiheessa peliä. Sitä ennen on kuitenkin ihan kivaa metsästää pupuja ja käärmeitä metsiköstä ja sitten napostella ne raakana hienon välivideon saattelemana. Tätä näkyä kuitenkin saatiin vain harvoin. Myösa itsensä parantaminen on todella hieno ominaisuus, jonka olisi suonut yleistyvän peleissä laajemminkin. Hieno välimalli kertaheitolla parantavien Rationien sekä nurkan takana runkkaamisen välillä.
Snake on myös kehittänyt mentorinsa kanssa lähitaistelutekniikan, CQC:n joka mahdollistaa sekä lähi-, että tulitaistelun samanaikaisesti, ja voi että. En voi pukea sanoiksi miten rakastankaan tätä ominaisuutta. Mikään ei ole tyydyttävämpää kuin viiltää viholliselta kurkku auki puukolla tai heittää hänet maahan päiväunille. Erinomaisen tyydyttävää, ja monipuolistaa edellisten osien yksipuolista combattia kivasti.
Näin muuten peli oli ainakin kahteen ensimmäiseen MGS-peliin verrattuna helppo. En tiedä johtuuko se siitä, että pelasin Subsistence HD-versiota pelistä, ja vapaa kamera helpotti liikaa, mutta näin vaan on. Varsinkin pomotaisteluissa eron edellisiin huomasi selkeästi, kun pieksin Volgininkin kolmella sarjalla.
Tarina keskittyy Naked Snakeen ja hänen syntymiseensä Big Bossiksi. Snake saa tiettyjen sotaisten kiemuroiden tuloksena tehtäväkseen tappaa entisen mentorinsa Bossin, hänen Cobra-yksikkönsä, ilkeän neuvostoliittolaisen Volginin sekä tuomiopäivänaseen Shagohodin. Käsikirjoitus on ehkäpä sarjan paras ja täytyy myöntää, tämä kaunis, miehinen draama sodasta, rakkaudesta ja velvollisuudesta kostutti silmäkulmiani useampaan otteeseen.
Kakkoseen ja sen Codec-maratooneihin verrattuna Kojima on selkeästi ottanut itseään niskasta kiinni ja ymmärtänyt että joskus, vähempi on parempi. Uskaltaisin väittää että kolmosen käsikirjoitus ja rytmitys on tähän mennessä sarjan parasta (en ole pelannut nelosta tai PW:tä) Meininki pysyy koko ajan suth maanläheisenä, ja keskustelut hoidetaan pääasiassa kasvokkain, ei aina sen Codecin avulla. Väivideot ovat elokuvamaisia ja ah, niin komeita. Ei uskoisi että peli on vuoden 2004 lapsi.
Pelin bosseja on yleisesti nimitetty sarjan parhaiksi ja tässä joudun olemaan eri mieltä, tuntien että siinä missä edellisissä osissa jokaista bossia oli pohjustettu ja heihin oli luotu ainakin jonkinlainen tunneside, niin kolmosessa tilanne on erilainen, jokainen vain ilmestyi tyhjästä ilman minkäänlaista taustatarinaa tai edes kummoista dialogia. Ainoina poikkeuksina olivat Volgin sekä The Boss, ja ehkä The End.
Vaikka vastuskaarti onkin värikäs, niin heidän erikoisista luonteistaan ei silti oteta kaikkea irt, tai ainakaan Fearin kohdalla joka ylpeilee tarjoavansa Snakelle pelon jollaista hän ei ole koskaan ennen kokenut. Siinä sitten odoteltiin, jonkinlaisia hallusinaatioita, painajaisia, ihan mitä vaan mutta ei. Ottelu olikin tavallinen hippaleikki.metsässä, pyhä pettymys. Muutenkin pelin pomovastukset ovat tuttua MGS-huttua, keksi keino, odota oikeaa aikaa ja ammu. Aiemmissa osissa edes hahmot olivat kiintoisia.
Mutta kyllä pomokaartiin mahtuu pari mielenkiiintoistakin ottelua. Ensimmäinen näistä on The End, maailman paras tarkka-ampuja joka haastaa Snaken kuuruhippasille laajassa viidakossa. Tämä tässä saattaa olla kaikkien aikojen hauskin ja erikoisin pomotaistelu ikinä. Kumpikin osapuoli yrittää löytää toisensa ennen toista, ja ampua hänet. Tilaa on paljon ja ukon löytäminen haastavaa, ja Snaken täytyy käyttää luontoa hyväkseen tässäkin, etsimällä vaikka jalanjälkiä ja jäljittää papparainen niiden avulla. Erittäin tunnelmallista ja mielenkiintoista. Tai juu knou, voisit vaan odottaa ja pappa kuukahtaa vanhuuteen. Nerokasta!
Ja sitten Volgin ja The Boss. Vaikka kyseiset tappelut eivät suoranaisesti eroa tutusta kaavasta niin tässä huomaa miten tärkeä merkitys hyvällä käsikirjoituksella ja pohjustamisella on. Saatoin molempien tarinat loppuunsa mielenkiinnolla ja miksi? No koska olin luonut heihin molempiin tunnesideen, niin hyvässä ja pahassa. Mutta varsinkin The Bossin pystyy laittamaan kepeästi kaikkien aikojen videopelien loppupomo-listaukselle, niin hieno kyseinen ottelu on. Mentori ja oppilas kohtaavat toisensa kuolemaan saakka kauniilla kukkapellolla. Kun matsin aikana rupesi soimaan Snake Eater, niin miehisiä tunteita virtasi ruudun kummallakin puolen, nyyh.
No niin, enää puuttukin vastaus kysymykseen, onko tämä mielestäni The MGS-peli. Eäh, no on ja ei. Käsikirjoitukseltaan tämä on hyvinkin samaa korkea tasoa kuin aiemmatkin, peitoten kakkosen ja ehkä jopa ykkösen. Rytmityskin on parantunut. Pelimekaniikoiltaan pelisarja on ottanut huimia harppauksia QCG:n, Camouflage- sekä survival-systeemin ansiosta. Mutta itse viidakkomaisema alkoi puuduttamaan pelin loppupuolella, mutta onneksi sitten maisemiakin vaihdettiin siinä vaiheessa. Myös pelin pomotaistelut olivat paria poikkeusta lukuunottamatta pettymyksiä ollen ihan hyviä, mutta ei mitenkään erikoisia. Backtrackingia oli ilahduttavasti erittäin vähän muihin osiin verrattuna ja seikkailu vyöryi (riippuen pelityylistä) koko pelin mitan läpi vallan soljuvaan tahtiin kohti edessä häämöttävää tunteellista loppuratkaisua.
Joten en tiedä onko peli paras MGS-peli ikinä, mutta helvetin hyvä se on, ja jälleenkerran esittelee tilan, jossa pelien käsikirjoitus, kunnianhimo ja sen puute liittyen pelimekaniikkoihin on. Harvassa ovat edelleenkin ne AAA-pelit, jotka uskaltavat tarttua aiheeseen tällaisella innolla ja käsitellä sitä aikuismaisesti sekä kattavasti. On myös surullista huomata, miten pelinkehittäjät tarjoavat edelleenkin tyhmennettyjä peliratkaisuja alistumalla helppoon tiehen uskaltamatta haastaa itseään sekä pelaajia. Shame on you.
Eilen meni Metal Gear Solid 3: Snake Eater läpi ja juu. Tuo peli taitaa yleisesti olla nimetty kaikkien aikojen Metal Geariksi (miksi, en tiedä) ja olihan se hyvä. Oliko se sittten parempi kuin ykkönen tai kakkonen? No, pohditaas.
Itse kuulun niihin, jotka ovat tituleeranneet MGS3 parhaaksi Metal Geariksi. Nostalgiavaihde iski jokunen kuukausi sitten ja pelasin MGS3:n uudestaan läpi. Pakko se oli sitten parin tunnin jälkeen todeta, että aika on todella kullittanut muistot. En saanut enää samanlaisia hienouden fiilareita kuin aikoinaan, milloin neljännenkin läpipeluukerran jälkeen olin ihan pähkinöinä. Tajusin myös, kuinka tarinankerronnassa ollaan menty eteenpäin eikä MGS3 tuntunut enää pyhältä Graalin maljalta, mitä tulee fiilikseen ja tarinankerrontaan.
Omalla kohdallani MGS3 on kuitenkin edelleen se kultainen MGS. Aikanaan se sai minut kokemaan kylmän sodan, mitä en siis ole oikeasti kokenut, like never before. Viidakossa nälkä ja viholliset vastustajina sai tuntemaan Metal Gearin selviytymiseltä like never before. Shagohod oli ehkä paras Metal Gear koskaan ja tuntui sopivan luonnolliselta (ei liian yliampuvilta niin kuin Peace Walkerissa) oman aikansa ympäristöön. The End on heittämällä yksi parhaista pomovastuksista koskaan. Voi olla, että suurin syy oli ballsien puute, mutta ensimmäinen matsi The Endiä vastaan kesti minulta kaksi tuntia ja joka sekunti tuntui jännittävältä ja mahtavalta.
Tarina pysyi koko ajan hyvin kasassa ja yliampumiset olivat harvassa. Ja MGS:n kohdalla epärealistisuus toki kuuluu asiaan, mutta jostain syystä Evan moottoripyöräkarate ja mm. katosta romahtavan ryönän ampuminen RPG:lla olivat asioita, jotka olisivat voinut jättää kokonaan pois. Nämä olivat kuitenkin pieniä kauneusvirheitä muuten niin kokonaisvaltaisessa paketissa. Ai niin, ja ah ne musat ja James Bond -vibat.
Valitettavasti näitä viboja en saa enää kuin muistoissani. Mutta toisaalta hyvä niin. Onhan se mukavaa, että ala on mennyt eteenpäin eikä minun tarvitse partapappana puhista, kuinka ennen kaikki oli paremmin. Nyt todella toivon, että Kojima pysyy menossa mukana ja laittaa uutta vaihdetta silmään MGS5:n kanssa ja saa minut kokemaan kasarin like never before. Yli saa ampua, mutta ei liikaa. Maa lähellä ja hyvä tulee.
Lainaus käyttäjältä PussikissaHelvetistä
Näin muuten peli oli ainakin kahteen ensimmäiseen MGS-peliin verrattuna helppo. En tiedä johtuuko se siitä, että pelasin Subsistence HD-versiota pelistä, ja vapaa kamera helpotti liikaa, mutta näin vaan on. Varsinkin pomotaisteluissa eron edellisiin huomasi selkeästi, kun pieksin Volgininkin kolmella sarjalla.
Vapaa kamera helpottaa peliä ehdottomasti. Ei ehkä niinkään Volginin kohdalla, mutta etenkin viidakossa hiippaillessa sillä on todella suuri merkitys. Kiinteällä kameralla eteneminen on hitaampaa ja apuvälineet ovat tarpeellisempia vihollisten spottaamisessa.
Saisivat julkaista MGS HD Collectionin PS4:lle koska olisi hauska päästä Dualshock 4:llä niitä pelaamaan. Paras ohjain mihin olen koskenut. MGS3:n vanha E3-traileri on kyllä mahtava:
Saisivat julkaista MGS HD Collectionin PS4:lle koska olisi hauska päästä Dualshock 4:llä niitä pelaamaan. Paras ohjain mihin olen koskenut. MGS3:n vanha E3-traileri on kyllä mahtava:
http://www.youtube.com/watch?v=rmGmqQTDhFg
Oi kyllä, tai ekan MGS:n remake. Kyl olis niin helppoo rahaa ja mannaa se.
Tuo traileri on varmaan parhaimpia mitä olen ikinä katsonut. Puhdasta kultaa.
Saisivat julkaista MGS HD Collectionin PS4:lle koska olisi hauska päästä Dualshock 4:llä niitä pelaamaan. Paras ohjain mihin olen koskenut. MGS3:n vanha E3-traileri on kyllä mahtava:
http://www.youtube.com/watch?v=rmGmqQTDhFg
Täysin samaa mieltä. Lähtis PS4 sillä sekunnilla heti ostoon!! (kunhan ei olisi vain sellaista kuraa kuten twin snakes….)
Pitääpä heittää tänne kyssäri. Tässä olen jo pitkään harkinnut kyseiseen sarjaan tutustumista, ja ehkäpä nyt olisi oikea aika. Sarjastahan on olemassa tietääkseni jonkinlainen HD-collection, jonka mukan tulee muistaakseni: MGS2, MGS3 sekä tuo Peace Walker. MGS1 siinä ei muistaakseni ole. Haluaisinkin nyt kysyä, että jäänkö jostain pahasti paitsi, jos hommaan tuon kokoelman ja aloitan pelaamisen MGS2:ta? Voinko huoletta alkaa pelaamaan sitä, vai täytyykö edellisestä osasta tietää jotain?
Pitääpä heittää tänne kyssäri. Tässä olen jo pitkään harkinnut kyseiseen sarjaan tutustumista, ja ehkäpä nyt olisi oikea aika. Sarjastahan on olemassa tietääkseni jonkinlainen HD-collection, jonka mukan tulee muistaakseni: MGS2, MGS3 sekä tuo Peace Walker. MGS1 siinä ei muistaakseni ole. Haluaisinkin nyt kysyä, että jäänkö jostain pahasti paitsi, jos hommaan tuon kokoelman ja aloitan pelaamisen MGS2:ta? Voinko huoletta alkaa pelaamaan sitä, vai täytyykö edellisestä osasta tietää jotain?
MGS2:n, MGS3:n ja Peace Walkerin ohella paketista löytyy myös kaksi ensimmäistä sarjan osaa (Metal Gear ja Metal Gear 2: Solid Snake). Sulta voi ehkä jäädä jotain välistä tai ymmärtämättä erityisesti MGS2:n peluun aikana, jos et oo kokenut MGS1:stä. Metal Gearit kun tuppaa muutenki olemaa hyvin tarinavetoista sorttia, jossa esiintyy paljon hahmoja ja nimiä vähän sieltä sun täältä. Tuon MGS1:n PS1-version saat kuitenkin ladattua Storesta.
Pitääpä heittää tänne kyssäri. Tässä olen jo pitkään harkinnut kyseiseen sarjaan tutustumista, ja ehkäpä nyt olisi oikea aika. Sarjastahan on olemassa tietääkseni jonkinlainen HD-collection, jonka mukan tulee muistaakseni: MGS2, MGS3 sekä tuo Peace Walker. MGS1 siinä ei muistaakseni ole. Haluaisinkin nyt kysyä, että jäänkö jostain pahasti paitsi, jos hommaan tuon kokoelman ja aloitan pelaamisen MGS2:ta? Voinko huoletta alkaa pelaamaan sitä, vai täytyykö edellisestä osasta tietää jotain?
Suosittelen kyllä aloittamaan ihan ekasta osasta. Kakkosessa on todella paljon viittauksia ykköseen. Eli kannattaa siis ostaa MGS Legacy Collection joka sisältää kaikki tärkeät osat.
Edit: Ongelmaksi voi tosin tulla se ettei niitä joka kaupasta löydy. Gamestopeissa varmaan mahdollisuudet parhaimmat. Joka tapauksessa se on versio joka kannattaa hankkia. Ebay on toki keksitty .
Haluaisinkin nyt kysyä, että jäänkö jostain pahasti paitsi, jos hommaan tuon kokoelman ja aloitan pelaamisen MGS2:ta? Voinko huoletta alkaa pelaamaan sitä, vai täytyykö edellisestä osasta tietää jotain?
Sanotaanko näin spoilaamatta, että MGS:n pelaamisen aloittaminen 2:ta olisi yksinkertaisesti täydellisen väärä valinta. Vaikka pelissa on "asetukset" ensikertalaisia kohtaan, MGS2:n juoni/teemat on rakennettu kokonaan sen ympärille, että pelaaja on pelannut MGS1:n läpi ja jopa tykännytkin edes osittain kyseisestä pelistä.
Ja lopuksi pakko vielä todeta MGS2:n olevan peli, jonka juoni oikeasti vaatii ajattelua ja mieluusti enemmän kuin yhden pelikerran kaiken tajuamiseksi.
Kiitoksia vastauksista. Jos se MGS1 tosiaan löytyy sieltä storesta, niin siitä kyllä voisin aloittaa. Hiippailupelit on meikäläiselle aina hieman riskiostos, kun en ole niissä mitenkään erityisen hyvä. Ikuiset traumat jäi Splinter Cell: Double Agentista, ja se mahtaa olla toinen peli, minkä olen jättänyt kesken. Siinä tosiaan tuo stoori ei hirveästi kiinnostanut, ja tämä yhdistettynä paskoihin pelitaitoihin tappoi peli-innon kokonaan. Luulenpa, että Kojiman luoma universumi on paljon mielenkiintoisempi.
Kiitoksia vastauksista. Jos se MGS1 tosiaan löytyy sieltä storesta, niin siitä kyllä voisin aloittaa. Hiippailupelit on meikäläiselle aina hieman riskiostos, kun en ole niissä mitenkään erityisen hyvä. Ikuiset traumat jäi Splinter Cell: Double Agentista, ja se mahtaa olla toinen peli, minkä olen jättänyt kesken. Siinä tosiaan tuo stoori ei hirveästi kiinnostanut, ja tämä yhdistettynä paskoihin pelitaitoihin tappoi peli-innon kokonaan. Luulenpa, että Kojiman luoma universumi on paljon mielenkiintoisempi.
Ekassa Solidissa ei mikään sniikkikuningas tarvitse olla. Tarina on 5/5 kamaa kunhan sua ei oo spoilattu.
Edit: Ongelmaksi voi tosin tulla se ettei niitä joka kaupasta löydy. Gamestopeissa varmaan mahdollisuudet parhaimmat. Joka tapauksessa se on versio joka kannattaa hankkia. Ebay on toki keksitty .
Ainakin meillä Oulussa päin asia on juuri päinvastainen. Gamestopista ei löydy, mutta melkeinpä kaikkissa muissa kaupoissa (Prisma, Anttila, K-Citymarket) sellaisia löytyy, ja jopa useita kappaleita.
Ykkönen on kyllä mahtava ja sitä ei kannatta jättää väliin kun sarjan aloittaa. Vaikka peli on tietenkin nykymittapuulla graafisesti aika huono ei kannata antaa sen häiritä koska juonellisesti ja tunnelmallisesti peli on aivan loistava. Kannattaa vilkaista ennen pelin aloittamista valikosta löytyvä Briefing-osio. Pitäisi itsekkin pelata se jossain vaiheessa uudelleen läpi.
Tämä traileri sai ostamaan pelin aikoinaan:
http://www.youtube.com/watch?v=WCFUAOhfF7c
Tässähän täytyy ruveta tämmöstä kevyttä kesäoperaatiota suunnittelemaan eli pelais koko sarjan pelit joko ilmestymisjärjestyksessä tai sitten kronologisessa järjestyksessä. Nuo kaikki kun kuitenkin löytyvät niin olisi hyvä virkistää muistia tarinan ja tapahtumien suhteen ennen MGS V:n tuloa vaikka se nyt tuleekin vasta joskus ensi vuonna. No, kerkiäähän sen toisenkin läpipeluu kierroksen ottamaan sitten lähempänä julkasuajankohtaa vielä. :p
Hmm. Voisin sanoa että meikäläisellä on aika lupaava alku Metal Gear Solid ykkösessä. Tuo ihan eka käytävä jossa pitää päästä hissille, niin siinä onnistuin tapattamaan itseni kolme kertaa. Tiesin olevani paska hiippailupeleissä, mutta en sentään odottanut tasoni olevan näin surkuhupaisa. Noh, jos pohjalla jo ollaan, niin suunta ei ole kuin ylöspäin.
Hmm. Voisin sanoa että meikäläisellä on aika lupaava alku Metal Gear Solid ykkösessä. Tuo ihan eka käytävä jossa pitää päästä hissille, niin siinä onnistuin tapattamaan itseni kolme kertaa. Tiesin olevani paska hiippailupeleissä, mutta en sentään odottanut tasoni olevan näin surkuhupaisa. Noh, jos pohjalla jo ollaan, niin suunta ei ole kuin ylöspäin.
MGS1 on siitä hassu peli, että sen vaikeusaste on täysin päinvastainen kuin muissa peleissä eli pelin alku on varsinkin hiiviskelyn osalta ylivoimaisesti pelin vaikein osa ja mitä pidemmälle mennään, sen helpommaksi homma muuttuu kun jokaisen bossin jälkeen life mittari/rationeiden määrä kasvaa. Myöskin hassusti hiippailua vaikeuttavat asiat kuten jalanjäljet lumessa ja searchlightit tulevat heti pelin alussa eikä niitä enää myöhemmin nähdä. Viimeistään siinä vaiheessa kun on saanut pahvilaatikon ja äänenvaimentimen socomiin, homma muuttuu suorastaan naurettavan helpoksi.
Viimeistään siinä vaiheessa kun on saanut pahvilaatikon ja äänenvaimentimen socomiin, homma muuttuu suorastaan naurettavan helpoksi.
Tuo SOCOM äänenvaimentimella helpottaa kyllä todella paljon. Suuri helpotus oli myös se, että pelin pystyy pelaamaan tateilla, eikä vain nuolinäppäimiä käyttäen.
Nyt on sellaiset 7 tuntia peliä takana, ja olen kyllä tykännyt melko hemmetisti. Dialogi on aivan loistavaa, ja kyllä se David Hayter osaa vaan hommansa. Muillekin ääninäyttelijöille täytyy myös antaa tunnustusta. MGS1 käsittelee kyllä todella syvällisiä teemoja, kuten ydinsotaa, määrittävätkö geenit ihmisen, sodan raadollisuus jne... Kaikista näistä synkistä teemoista huolimatta, peli osaa myös olla hauska, jota itse arvostan todella paljon. Oikeastaan vain verenpainetta on nostattanut vain hieman tönköt pelimekaniikat, sekä tämä kohtaus, missä olen jumissa:[spoiler]]elikkä se communication tower, jossa pitää juosta ne portaat ylös vihujen tulittaessa. Miksi tälläinen osuus on hiippailupelissä? [/spoiler]. Tänään olisi tarkoitus jatkaa, ja kyllä tulee sarjan muutkin osat pelattua. Sen verran vakuuttava peli.
Myöa eräs juttu pitää jakaa, jotka aikoo hommata pelin digitaalisena. Metal Gear Solid 1:en kotelossa oli radiotaajuus, joka pitää syöttää että tarina jatkuu. Jos et osta fyysistä kopiota, niin tätä radiotaajutta et saa, vaan se pitää googletella. Varmaan tunnin etsin jotain hemmetin cd-koteloa, jonka taakse numero oli kirjoitettu. Sinänsä siisti temppu. :D
Myöa eräs juttu pitää jakaa, jotka aikoo hommata pelin digitaalisena. Metal Gear Solid 1:en kotelossa oli radiotaajuus, joka pitää syöttää että tarina jatkuu. Jos et osta fyysistä kopiota, niin tätä radiotaajutta et saa, vaan se pitää googletella. Varmaan tunnin etsin jotain hemmetin cd-koteloa, jonka taakse numero oli kirjoitettu. Sinänsä siisti temppu.
Paaaaitsi että kaikissa PS1 peleissä on mukana se digitaalinen ohjekirja, josta numero löytyy myös!
Paaaaitsi että kaikissa PS1 peleissä on mukana se digitaalinen ohjekirja, josta numero löytyy myös!
Niinpä näyttää olevan. Dempalle propsit korjauksesta. :)
Eilen tuli läpäistyä tuo ensimmäinen Metal Gear Solid, ja kyllähän se oli melkoista herkkua ihan loppuun asti. Dialogi, juoni sekä ylipäätään tunnelma oli aivan omaa luokkaansa. Onneksi en ollut spoilaantunut juonen kannalta, sillä se sisälsi sen verran yllättäviä käänteitä, että olisi kyllä harmittanut, jos ne olisin etukäteen tiennyt. Siistiä oli myös se, että vaikka Snake edustaa jenkkien erikoisryhmää, ei stoori mennyt miksikään army corps habatukseksi, vaan siinä näkyi Kojiman oma tyyli. Myös tuo geenien tärkeys MGS1 juonessa lämitti suuresti. Ollaan luennolla käsitelty tuota Richard Dawkinsin Itsekäs Geeni-teoriaa, ja täten olin perillä siitä mistä puhuttiin. Bossit olivat myös todella huikeita, ja jokainen jäi uniikilla luonteellaan ja ulkoasullaan mieleen.
Ainoa asia mikä jäi omalla tavalla harmittamaan, oli tämä:[spoiler]kyllä kyrsi, kun Meryliä en saanut pidettyä hengissä. Jotenkin ajattelin, ettei se Ocelot oikeasti häntä tapa, vaan väärässä olin. Sinänsä harmi, sillä sähkötuolista olisi pitänyt enää selvitä yksi roundi. Eilen otti tämä kyllä tosi paljon päähän, ja jopa harkitisin pelin aloittamista alusta. Vaikuttaako muuten Merylin kuoleminen sarjan muihin peleihin? [/spoiler]
Jos joku yrittää minulle enää sanoa, että pelit eivät pysty olemaan mitenkään syvällisisä, niin mahtaa päästä nauru. Nyt vain seuraavan MGS:n kimppuun, joka on Metal Gear Solid 2 HD.
[spoiler]Meryl jää sarjan kaanonissa henkiin, eli periaatteessa se mitä sinun pelissäsi tapahtui, ei oikeasti tapahtunut. Tuntuuko nyt hyvältä? :3[/spoiler]
Pistän koko setin (MGS1) spoileriin:[spoiler]En muista miten itsellä kävi ensimmäisellä kerralla mutta tosiaan Meryl on mahdollista pitää hengissä. Itse tuli pelattua toiseen kertaan kun kuulin että naikkosen saakin pelastettua.
Muutenkin kivasti tuota vaihtelua tuossa kun se vankilasta pääseminenkin käy niin usealla eri tavalla. Ja näin ylipäätänsäkin edelleen se paras MGS, jo ihan henkilöiden takia. Ei tuollaista viholliskattausta ole enää jatkossa luvassa. Ihan hyvää kamaa on esim. Snake Eaterissä, eikä Sons of Libertykään huonoa porukkaa tarjoa mutta ei mitään yhtä muistettavaa.
Tosin täytyy myöntää että vuoden 1998 peleistä voi osa muistoista olla jo kullattua, joten sille tasolle on muiden vaikea päästäkään. Niin, ja MGS4-pomoista en kauheasti mitään edes muista vaikka sen pelasin viime vuonna ensi kertaa. Että sellainen kokemus se. Ei huono sekään mutta videota lähinnä ja huonoin bossikattaus ainakin.[/spoiler]
Myös tuo geenien tärkeys MGS1 juonessa lämitti suuresti. Ollaan luennolla käsitelty tuota Richard Dawkinsin Itsekäs Geeni-teoriaa, ja täten olin perillä siitä mistä puhuttiin.
Jos joku yrittää minulle enää sanoa, että pelit eivät pysty olemaan mitenkään syvällisisä, niin mahtaa päästä nauru.
Jos Dawkinsin jutut kiinnostavat ja pelien juonien syvällisyys ovat sinusta hyvä asia niin onpi sellainen pieni tunne, että voit tulla MGS2:ta pitämään jonkin verran...
Kyllä tuli Demppa. Nyt voin matkata kohti Metal Gear Solid 2:ta hyvin mielin. :) Sama varmaan ostaa myös tuo kolmonen, kun näyttäisi tulevan myös mukana.
Lainaus
Jos Dawkinsin jutut kiinnostavat ja pelien juonien syvällisyys ovat sinusta hyvä asia niin onpi sellainen pieni tunne, että voit tulla MGS2:ta pitämään jonkin verran...
Lupaavalta kuulostaa. Juu, kyllä tuo juoni/tarina on yleensä se kokemus, mitä itse etsin videopeleiltä. Hyvät pelimekaniikat ovat myös hieno juttu.
Sellaiset viisi tuntia Metal Gear Solid 2:ta takana, ja onhan se ollut ihan hyvä. Vähän on tosin sellainen fiilis, etten ihan ymmärrä kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Olisiko nuo Snake Talesit kannattanut pelata läpi, ennen kuin aloitin itse pääpelin pelaamisen? Tankkeri osio pelattu, ja olen jo hetken seikkaillut öljynporauslautalla.
Tuossa uusimmassa PBC jaksossa puhuttiin pitkään Metal Gearista, ja pakko on vähän heittää siihen liittyen kommenttia. Kuten siellä puhuttiin, niin minulla myös itse pelaaminen on vähän ristiriitaista. 40% ajasta kaikki menee nappiin ja oikeasti tulee sellainen olo, että olen oikeasti erikoisryhmän paras jannu. Loput 60% prosenttia on sitten hirveätä hampaiden kiristelyä, kun joku huomaa minut tai painan väärä nappia syösten hahmon kuolemaansa. Juoni ja tunnelma onkin se suurin syy, miksi MGS meikäläiseen vetoaa. Bossit ovat omassa uniikiudessaan ja hulluudessaan aivan mahtavia, ja aina innolla odotan milloinka seuraavan näen.
MGS1:en realismista täytyy vielä sanoa sananen. Vaikka se tapahtuu Kylmän Sodan jälkeen, monet asiat ovat johdettavissa tuolle ajanjaksolle. Jos tietää kuinka vainoharhaiset välit Yhdysvalloilla ja Neuvostoliitolla oli, niin geenimanipulaatio ja massatuhoaseet(NL oli rakentaa pommin, joka olisi halkaissut maapallon kuoren) ovat melko uskottavia. Aikakausihan on täynnä erillaisia aivopesu kokeita sekä testejä, joissa syötettiin radioaktiivista materiaalia kehitysvammaisille ja katsottiin, mitä tapahtuu. Myös yhä tänäkin päivänä yritetään rakentaa exsoskeletonia. Kun tällaisen kontekstin ottaa huomioon, alkaa MGS:ssä olevat jutut kuulostaa uskottavilta. Kuitenkin minusta sarjassa on hieno se, ettei se uppoa liiallisen realismin suohon, vaan japanilainen outous tuo siihen tarvittavan epärealismin.
Sellaiset viisi tuntia Metal Gear Solid 2:ta takana, ja onhan se ollut ihan hyvä. Vähän on tosin sellainen fiilis, etten ihan ymmärrä kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Olisiko nuo Snake Talesit kannattanut pelata läpi, ennen kuin aloitin itse pääpelin pelaamisen?
Vaikea sanoa oikein mitään spoilaamatta kuin että pieni sekavuus kuuluu siihen juoneen erityisesti ensimmäisellä pelikerralla. Ja juuri ensimmäisellä pelikerralla, jos haluaa ymmärtää MGS2:n juonesta/teemoista mahdollisimman paljon niin silloin toinen pelikerta on erittäin suositeltavaa ellei jopa pakollista.
Suosittelen myös lukemaan extra valikoista lyötyvät tekstipätkät, jotka ovat erittäin mielenkiintoista luettavaa (tosin sitä tekstiä on sitten paljon). Ne ovat vähän kuin MGS1:n briefing ja previous pätkät paitsi, että ne eivät niinkään kerro mitä MGS2:n juonessa on luvassa vaan pohjustavat enemmänkin pelin teemoja.
Snake talesien juonet ovat täysin oma juttunsa, joilla ei ole mitään tekemistä pääpelin juonen kanssa. Ihan kivoja jos haluaa lisähaastetta pääpelin läpäisyn jälkeen.
Olo on hengästynyt ja päähän sattuu, mutta päällisin puolin on hyvät fiilikset. Nämä olivat ensimmäiset asiat mitkä pyörivät mielessäni, kun läpäisin Metal Gear Solidin 2: Sons of Libertyn. Nyt kun on pari videota katsottu ja peli on muhinut päässä, niin jotain tästä kokemuksesta voisin jakaa.
Jos nuista kontrolleista pitäisi jotain sanoa, niin melkoinen harppaus oli tuohon MGS1. Nyt hiippailu onnistui hiukan paremmin, jotain takaiskuja lukuun ottamatta. Tuo stoorihan kumminkin eniten kiinnostaa, joten puhun siitä enemmän:[spoiler]Täytyy kyllä myöntää etten ole ennen pelannut mitään vastaavaa. Siinä vaiheessa kun tuo Colonel alkoi soittaa niitä ihme codec puheluita, niin alkoi oikeasti karmia. ”Sammuta konsoli, tämä on vain peli” ja muut jutut olivat kyllä aivan huikeita. Myös Snaken heitto loputtomista ammuksista oli siisti. Parasta tässä oli tosiaan se, ettei se jäänyt vaan neljän seinän rikkomiseksi, vaan näillä jutuilla oli isompi pointti. Erinäiset asiat sokeasta ohjeiden noudattamisesta, ja pelaajan kontrollista Raideniin olivat todella mielenkiintoisia, ja jäin pohdiskelemaan näitä pitkäksi aikaa pelin läpäisyn jälkeen. Meikäläiselle olisi kyllä myös riittänyt sellainen perusjuoni, ja ehkä mentiin vähän liikaakin tangentille lopussa(White Housista tullut kollektiivinen tietoisuus Da fuq?). Toisaalta on hemmetin siistiä että MGS2 oli oma ”sanoma”, ja tarkoituksena olisi vielä katsoa lisää peliä luotaavia videoita. Mielestäni peleissä saisi olla myös lisää tällaista, ja Specs Ops: The Line on kuulemma samankaltainen. Jo perusjuonella olisin tykännyt tästä todella paljon, mutta kyllä tämä ”postmoderni” aspekti nosti MGS2 aivan omiin sfääreihin. Tiedän ettei tämä meikäläisen tekstin pätkä kata puoliakaan niistä teemoista mitä MGS2 sisältää, mutta niitä on vaan jotenkin vaikea pukea sanoiksi.[/spoiler]
Jos jotakuta kiinnostaa, niin meikäläisen lopussa saatava koodinimi oli Elefantti. Tämä nyt ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään.
Tuossa ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa Metal Gear Solid 3, ja tätä odotan kyllä todella paljon. Neuvostoliiton alueella sijaitseva viidakko miljöönä kuulostaa mielenkiintoiselta. Myös The Bossin kohtaamista odotan, vaikka tästä henkilöstä en hirveästi tiedäkään.
Spec Ops: The Line todellakin on yksi mieleenpainuvimmista pelikokemuksista, joten ei muuta kuin hankkimaan kyseinen tekele. Itse ostin pelin neljällä eurolla verkkokaupasta ja olisi voinut paljon enemmänkin tuosta maksaa. Tarinansa lisäksi peli on muutenkin mielestäni loistava myös pelillisesti ja kestokin on juuri sopiva tarinansa puolesta. Hinta varmasti on myös kohdillaan kuten jo asiaa sivusinkin. Tosin verkkokaupasta tuo on loppunut jo.
Olo on hengästynyt ja päähän sattuu, mutta päällisin puolin on hyvät fiilikset. Nämä olivat ensimmäiset asiat mitkä pyörivät mielessäni, kun läpäisin Metal Gear Solidin 2: Sons of Libertyn. Nyt kun on pari videota katsottu ja peli on muhinut päässä, niin jotain tästä kokemuksesta voisin jakaa.
Tervetuloa MGS2-fanikerhoon. Pari erinomaista analyysia lisää:
Olo on hengästynyt ja päähän sattuu, mutta päällisin puolin on hyvät fiilikset. Nämä olivat ensimmäiset asiat mitkä pyörivät mielessäni, kun läpäisin Metal Gear Solidin 2: Sons of Libertyn.
Kiva tietää, etttä nautit pelistä, oli kyllä julkaisun aikoihin aikamoinen mindfuck ja edelleen on. Ja se toinen pelikerta on todellakin suositeltavaa nyt kun tiedät mitä lopussa tapahtuu. Snakea lainatakseni pelin lopusta: "Listen, don't obsess over words so much. Find the meaning behind the words, then decide." Älä siis ajattele, että on olemassa jatko-osia, jotka selittävät kaiken vaan pelaa peli uudestaan ja tule omiin johtopäätöksiisi niin kuin peli haluaa sinun tekevän ja jatka vasta sitten sarjan seuraaviin osiin.
MGS2:n yksi ongelmista nykypäivänä on, että vaikka pelin teemat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan, erityisesti sarjan uudet pelaajat voivat missata ne erittäin helposti jatko-osien takia, jotka selittivät asioita jotka oli tarkoitus jättää hämärän peittoon 2:ssa. Myös se kuinka pelin alkuperäinen markkinointi ja jopa pelikotelo piillottelevat Raidenin olemassaoloa viimeiseen saakka on tärkeä pointti, jonka moni missaa nykyään.
Ensimmäistä kertaa pelaan nyt Metal Gear Solidia, hankittuani sen Vitalle PSN-storen alesta. Jäänyt tämäkin sarja välistä, kun olen enimmäkseen Nintendon konsoleilla pelaillut.
Hyvinhän tuo on näemmä aikaa kestänyt ja mukava pelata. Ääninäyttelykin on yllättävän kovaa tasoa 90-luvun peliksi. L2 ja R2-näppäinten puute hankaloittaa pelaamista jonkin verran - takakosketuslevy ei vain oikein toimi yhtä hyvin kun sitä hipaisee aina vahingossa.
Sitten kun (jos) saa tämän vedettyä läpi, niin voisi hankkia sen HD kokoelman. Peace Walkerkin löytyy jo Vitalle, mutta se saa vielä odottaa pelaamista kauan aikaa.
Menee vähän off-topicin puolelle, mutta moni näistä PS1 klassikoista on ilmeisesti 50Hz versioita? Miksiköhän näistä ei ole kohuttu samaan tapaan kuin Nintendon vastaavista? No, eipä Sonylla tietysti ole mitään Miiverseä vastaavaa verkostoa, mutta esimerkiksi Twitterissä luulisi ihmisten protestoivan.
Koska Nintendon 60hz peleissä etenkin NES-ajalla musiikkikin soi nopeammalla ja paremmalla temmolla kuin 50hz versio ja pelit pyörivät ns. sulavammin. Sen verran itse tiedän aiheesta. Ja tosiaan nuo USA-versiot ainakin ovat niitä 60hz,versioita PAL-julkaisut ovat 50hz.
Millä kaavalla Metal gear tuhotaan ? Evo
EDIT: Olenko muka ainoa täällä , joka on pelannut Metal gear Solidia ? Kertokaa nyt, sillä en vain pääse pelin loppupomoa läpi.
Siis ensimmäisen MGS:nkö? Aluksi piti se tutkalaite paskoa ja sitten ampua kohti liquidia kun rexin ohjaamon luukku aukeaa.
Kyllä, mutta ne raketit ja konekiväärin kudit ovat melkeimpä mahdottomia väistää. Ja kun siihen lisätään fakta että minulla on vain yksi rationi käytettävissä ja stingerin ottaminen ja tähtääminen kestää ikuisuuden, on konsolini meinannut lentää seinään tusinan kertaa.
Tutkalaitteen saa helposti hajotettua kun käyttää chaff-kranaatteja(silloin Rex on vain paikallaan tekemättä mitään). Heität vain aina uuden siten että se ehtii räjähtää ennen kuin edellisen vaikutus loppuu.
Toisessa osuudessa Chaffit eivät enää toimi. Nyt pitää osua sinne ohjaamoon. Kannattaa mennä pois näkyvistä Rexin alle ja pysytellä siellä. Silloin Rex liikuskelee jonkin aikaa mutta liiku alla sen mukana. Pitää myös pysyä riittävän kaukana laaserista ja varoa jäämästä jalkojen alle. Aina tietyn ajan jälkeen kun Rex pysähtyy katselemaan ympäristöä ammut Stingerillä leukaan(ohjaamon alle). Tätä toistat niin pitkään kunnes voitat. Tällä tavalla voit voittaa Rexin ilman että otat yhtään osumaan. :D Jos ei muuten onnistu niin tätä kannattaa käyttää.
Itsellänikin oli suuuuria ongelmia juuri tuossa Rexiä vastaan. Meni varmaan normaalilla kymmeniä yrityksiä ennen tuhoamista. Muutenkin nuo kontrollit/pelattavuus oli erittäin väkevää kryptoniittia ja siinä jo syy yksinään, miksi ei tee enää mieli palata pelin pariin vaikka muuten oli oikein hyvä peli. Sama osa-alue, juttu ja syy MGS 2:ssa ja 3:ssa, tosin vähän lievempinä. Tästä syystä MGS4 onkin imo pelisarjan paras osa, ei kankeata pelattavuutta ja muutkin asiat hyvin kunnossa eikä ne monet pitkät välivideot juuri haittaa ollenkaan.
Seuraan Zaleraa tähänkin ketjuun. :D Noei, oli tässä "asiaakin". Tuli tässä PS3 hankittua viime joulun aikoihin ja nyt pari viikkoa sitten tuli vihdoin pelattua läpi MGS4. Odotusarvo oli korkealla, onhan MGS3 kaikkien aikojen suosikkipelini.
On kuitenkin sanottava, että MGS4 oli lievä pettymys. Voi olla jopa heikoin osa koko MGS-sarjassa. Joo, peli oli sinänsä hyvä, pelattavuus pohjimmiltaan erinomainen ja tarina taattua laatua (?). Jokin pelissä kuitenkin tuntuu oudolta. Ensinnäkin välivideoita on aivan liikaa. Ja minuahan ne eivät MGS2:ssa juuri haitanneet. Jäi itselle ainakin sellainen kuva, että niitä oli tällä kertaa enemmän kuin itse pelattavia osioita.
Peli tuntuikin jollain tavalla kovin lyhyeltä. Actejahan on muistaakseni viisi kappaletta. Erityisesti pelin pari viimeistä Actia tuntui loppuvan ennen kuin ne ehtivät alkaakaan ja sitten katsotaan taas tunnin mittaista välivideota. Perushiippailua perusvartioita vastaan ei tunnu olevan pelissä juuri yhtään. Rytmitys (ehkä väärä termi?) on siis jotenkin pielessä. Vaihtelua on kyllä kiitettävästi, mutta mihinkään pelimekaniikkaan jne. ei ehdi eikä tarvitse syventyä.
Pidin kyllä pelistä, mutta yllättäviä puutteita siinä silti oli. Siksi onkin vaikea käsittää niitä, jotka hehkuttavat tätä parhaana pelinä ikinä... Taustalla lienee se, että tarinankaari saa nyt (oletettavasti) päätöksensä kaikessa eeppisyydessä ja pelimekaniikka on sinänsä erinomainen ja sarjan hiotuin. Sisältö jää kuitenkin hieman uupumaan. Onko kenelläkään pelisarjan fanilla tälläisiä tuntemuksia?
Peace Walker (!) on siis edelleen toiseksi paras peli sarjassa omasta mielestäni, heti MGS3:n jälkeen. MGS5 taas näyttää ehkä parhaalta peliltä ikinä.
Kyllä, vaikka saatoinkin sitä hehkuttaa parhaana pelinä koskaan sen läpäistyäni. Se oli tuoreena huikea kokemus audiovisuaalisesti ja laittoi saagan päätökseen (?) sekä päivitti pelimekaanikan nykyaikaan. Kuitenkin siinä oli rytmitysongelmia ja se jokin siitä jäi puuttumaan fiilistasolla, minkä olen kokenut jokaisen aiemman osan kanssa. Etenkin juuri MGS3:n jälkeen peli tuntui jollain tavalla hieman ontolta, vaikka välivideoita oli yhden minisarjan verran. Näin jälkikäteen en tosiaan laittaisi neljättä osaa missään nimessä sarjan paalupaikalle. Trailerin perusteella 5. osassa onkin sitten sitä fiilistä, jota pelisarjalta sopii odottaa.
Joka tapauksessa MGS4:ssä oli kyllä yksi asia, mikä aikoinaan nosti sen omalle tasolleen ja se oli moninpeliosuus. Päivitykset olivat tappavat hitaita ja Konami-tunnusten (tai mitä nyt olivatkaan) takia monelta jäi leikki sikseen, mutta peli itsessään oli aivan loistava. En tiedä, alkaako tässäkin nostalgia vaikuttamaan, mutta niin hyvää onlinepeliä en ole vieläkään pelannut (joskin olen enemmän yksinpelimiehiä, joten monet moninpelit jäänyt kokematta). Peli oli todella monipuolinen ja täysin aliarvostettu, mutta tässä vaiheessa se on menneen talven lumia.
MGS4 oli kieltämättä heikoin, varsinainen pelaaminen oli pitkälti vain välivideoihin kulkemista. Ehdottomasti loistava nostalgia-pläjäys, mutta varsinkin mgs4:ssä sarjan heikkoudet vain kasvoivat. Jättimäärä aseita, mutta ideana on olla käyttämättä. Ja sitten kenttien ansiosta hiiviskely ei ollut läheskään yhtä viihdyttävää tai haastavaa. Oikeastaan joissain kohdissa jopa epäreilua kun taas joskus ihan liian helppoa. Peace Walker oli stooriltaan hyvä, joskin hahmot olivat enemmän tai vähemmän puutteellisempia ja itse peli oli ihan turhan helppo, mutta siltikin viihdyttävä. Omasta mielestäni sarjan parhain on MGS2, tietenkin kallistun MGS1:n puoleen nostalgian sun muun takia. Mutta kriittisesti ajatellen MGS2:ssa kaikki on parhaiten tasa-painossa, eteenkin kentät,tehtävät,tarina,sanoma, codec-jutut ja sarjalle ominainen viittaminen aikaisempiin peliin osuu nappiin. Snake on aina parempi kuin raiden, mutta se ei tehnyt Mgs2:sta huonompaa silmissäni.
Kyllähän toki MGS on laadukas pelisarja ja ainoastaan Peace Walker on ollut allekirjoittaneelle pettymys. MGS 2 ja 3 molemmat tosi hyviä, mutta 4:sta on vain yksinkertaisesti mukavampi pelata ja näin ollen se vie ykköspaikan. Sen verran huono olen hiipimään (aina toki yritän parhaani mukaan, ja onhan se hauskaakin touhua), että homma kaatuu yleensä ennemmin tai myöhemmin aseiden lauleskeluun ja toki sitä joskus onnistuu paremmin. Kolmosen miljöö ja tunnelma on silti mielestäni pelisarjan parasta. Kyllähän tuo MGS V vaikuttaa herkulliselta ja luultavasti menee hankintaan.
Sarjan ainoa peli joka tuntui huonolta on Peace Walker(nelosesta en tiedä koska en ole vielä päässyt pelaamaan). PW:stä puuttui Metal Gear-fiilis kokonaan ja ne bossit olivat jotain niin ärsyttävää. Olisi ollut parempi jos ne olisivat olleet edes ihmisvastustajia. Ne bossit ovat suurin syy miksi en luultavimmin tule ikinä peliä uudelleen läpi pelaamaan. Juonikaan ei ollut erikoinen. Sarjan muita osia taas tulee pelailtua monia kertoja läpi ja ne ovat lempipelejäni. Toivon että MGSV ei ota Peace Walkerista mallia.
Edit:
Hauska lukea tällaisia viestejä koska itsestä Metal Gearien kontrollit ovat parhautta ja en ole koskaan kokenut niitä huonoksi(lukuun ottamatta Peace Walker). Itse en ymmärrä mikä niissä edes voisi olla huonoa koska itsellä ei ole ollut mitään vaikeuksia. :)
Peace Walkerissa ei kyllä ollut muuta hyvää, kuin Big Boss ja Kaz, sekä Mother Basen kehittäminen. Onneksi kaikki nuo kolme pitäisi olla Vssä mukana. Jotenkin huolettaa kyllä tuossa Vssä se, että Kojiman mukaan tarinatehtävien järjestykseen voi itse vaikuttaa. Saattaapi nimittäin heikentää tarinan tasoa. Muutenkin openworld rakenteiset pelit eivät ole tarinaltaan niin tiukkoja paketteja, kuin putkijuoksut.
Tuosta nelosesta sen verran, että pelillisesti kyseinen peli ei ollut mitään supermahtavaa, mutta tarinansa ansiosta se nousee kyllä omassa listassani MGS1 kanssa kakkospallille heti MGS3sen jälkeen.
Itse olen vähän samoilla linjoilla mutta toisinpäin. MGS pelit ovat aina olleet lähellä sydäntä, mutta pelien rytmitys ja joskus myös kontrollit jättävät paljon purtavaa hampaankoloihin. Pelit aikaantuvat myös todella pahasti.
Yleisestikkin hiippailu peleissä on toivottoman hidasta, tai ainakin itselleni. On tuntunut myös pelien kehittyessä aina siltä että mitä pidemmälle mennään, sitä vaikeammaksi vihollisten huomaaminen tehdään. Etenkin nelosessa sai olla aivan koko ajan varpaillaan kun mietti onko tuo liikekäyrä nyt sitten joku pieni eläin vai vihollinen, ja se on todella pitkästyttävää edetä matelemalla yksi metri minuutissa. Mitä useammin peliä alkoi sitten pelaamaan niin alkoi oppimaan vihollisten sijainteja, mikä auttoi etenkin MGS3:n kanssa, mutta nykyiseltään en muista mitään näistä ja MGS4:n läpipeluu jäi Act 2:een kun en enää jaksanut madella pusikoissa niin montaa tuntia. Sitten vielä kaikki naamioinnit pitäisi hoitaa kuntoon ja kun maasto muuttuu metrin välein niin MGS3:ssa tämä otti useammankin kerran aivoon. Sekin vielä kun seisaallaan yrittää mennä niin aivan varmasti saat aikaan sellaista ääntä ettei kenenkään ohi pääse nopeasti hiipparoimaan.
Onhan se realistista mutta realistisuus ei kulje käsi kädessä hauskan kanssa. Saattaa olla etten vain osaa, mutta kun yhtään yrittää olla rohkeampi koskaan niin kyllä hälyt pärähtää soimaan. Siinä kun yrittää tehdä sitten läpipeluuta ilman hälyjä ja alle viiteen tuntiin niin kyllä päre palaa nopeasti. Tässä välissä pohtii sitten että miksi yrittää tiettyä pelitapaa kun peli antaa kuitenkin useita mahdollisuuksia? Metal Gear peleissä on aina painotettu tiettyä "oikeaa" pelitapaa, mikä on "älä tule nähdyksi". Siitä myös jaellaan runsaasti palkintoja. Kuka siis haluaa pelata "väärin" kun siitä ei hyödy mitään? Dishonoredin kanssa en kyennyt hiippailemaan yhtään ja jouduin tyytymään vähän toiminnallisempaan pelityyliin, joka enemmän tai vähemmän pilasi pelikokemuksen. Saattaa olla henkilökohtainen juttu tosin.
Eipä siinä, kyllä noista peleistä tykkää mutta nuo mainitsemani asiat nostattavat karvat pystyyn joka kerta. Hyvä tarina, pomot, easter eggit ja näkymättömyyden kanssa leikkiminen tekevät pelaamisesta kuitenkin sen arvoista.
Peace Walker kuitenkin sai mielestäni ihan tavanomaisen pelaamisen mainiosti kuntoon. Peli on jaettu tehtäviin, joten epäonnistuessa ei tarvitse koko peliä aloittaa alusta vaan saa rauhassa hioa pelin joka osa-alueen tehtäväkohtaisesti kuntoon ja nauttia sen tuomista hyödykkeistä. Hiippailu on myös mukavaa ja oikeastaan hauskaa. Viholliset ovat niin tyhmiä ettei tarvitse pelätä jatkuvasti hälyjä tai sitä että joutuu matelemaan maassa (oikeastaan se ei onnistu ollenkaan) tai sitä että joutuu odottelemaan yhdessä pisteessä vapaata kulkureittiä minuuttitolkulla. Pelaaminen on nopeatempoista ja anteeksiantavaista. Pikaiseksi pelaamiseksi silloin tällöin se on todella mukavaa ja halutessaankin löytää kyllä haastetta.
Peace Walker ei toki ole aivan perinteinen tai suinkaan täydellinen Metal Gear peli, mutta se on mielestäni aika kiistatta mukavin pelata näistä kaikista. Ja helpoin. No jos totta puhutaan niin Rising on kaikista mukavin Metal Gear peli pelata, mutta jos perinteisestä Metal Gearista puhutaan niin Peace Walker vie kakun. Tarina ei toki ole yhtä hyvä ja pomotaistelut - vaikkakin kiintoisia - eivät oikein vedä vertoja niille persoonille mitä muissa peleissä on nähty. Vaikka suurin osa näistäkin pomotaisteluista ei juuri erotu edukseen, tarinan puitteissa näistä tulee varsin muistettavia.
MGSV:tä odottelenkin hyvin varauksella. Tarina ja hahmot kutkuttavat kovasti mielenkiintoa ja toki peli näyttää upealta, mutta samalla myös liian realistiselta ollakseen mukavaa pelattavaa. Jännä sitten nähdä mikä on lopputulos.
Sanokaapa kannattaisiko tutustua kyseiseen pelisarjaan ja puhun nyt MGS-peleistä en muista Metal Gear-peleistä.
Kyseiset pelit ovat aina kiinnostaneet, mutta ikinä ei ole tullut hankittua ja syy varmaan siihen on se, että en ole hirveän hyvä stealth-peleissä.
Joten kannattaisiko minun tutustua tähän pelisarjaan vai jättää kaupan hyllylle ?
Kiitän jos jaksatte vastata!
Kyllä suosittelen silti kokeilemaan, itsekään ole mikään mestari tässä genressä mutta ovat silti todella viihdyttäviä pelejä pelattavuuden että tarinan osalta. MGS4:ssa on se hyvä puoli että sen pelin voi urpoimmatkin pelata räiskintäpelinä läpi ja hc:eimmat ilman alertteja ja kuolemia. Suosittelen silti kokeilemaan MGS 1:stä ensin jotta tarina avautuisi vähän paremmin taikka sitten MGS3:sta josta kaikki alkoi(tarinallisesti). Sinulla kun näemmä löytyy pleikkareita niin osta samantien MGS HD Collection koska kyseisessä paketissa tulee 5 peliä ja tuon saa about 20€:lla poimittua, eli vaikkei olisi mikään hitti omasta mielestä niin ei paljoa menetä ja/tai ostat storesta ensimmäisen MGS:n tai jos löydät jostain halvalla käytettynä fyysisenä, jos ostat fyysisenä niin siinä on se hyvä puoli että pelin arvo ei tule putoamaan pahemmin vuosien varrella eli voit myydä pois melkein samalla hinnalla kuin ostitkin.
Eikös ne ole huhuilleet tuota MGS Legacy collectionia Eurooppaan? Kyseinen pakettihan sisältää MGS 1-4, sekä Peace Walkerin ja VR missionseja. Elikkäs jos tuo tosiaan on tulossa Eurooppaan, niin kannattaa sitä odottaa (jos jollakin on tästä varmistusta jompaan kumpaan suuntaan, niin pistäkää tänne vaan). Itsekkin pelasin kyseisen pelisarjan pelit vasta viimevuonna ensimmäistä kertaa, enkä ole pettynyt ostopäätökseeni. En itse ollut ennen sitä juurikaan perehtynyt stealth peleihin, mutta ei se sinäänsä haitannut, vaikka myönnettävä on että monta kertaa tuli kuultua SNAKE!? SNAKE!? SNAAAAAAAKEEE!? (MGS1 taisi tulla jopa lähemmäksi 100 kertaa gameover). Pelit ovat kestäneet hyvin ajan hammasta, ja tulipa MGS3sesta oman top 10 parhaat pelit ikinä-listan ykköspaikan haltija. Lisäksi kyseisen pelin päähahmo Naked Snake pitää samaan tapaan parhaan pelihahmon paalupaikkaa. Myönnettävä on (kuten täälläkin porukka on puhunut), että pelit eivät ole siitä sulavimmasta päästä kontorollimielessä, mutta sarjan mahtava tarina pistää unohtamaan tämmöiset pikkuseikat. Elikkä lyhyesti, kannattaa todellakin harkita vakavasti pelien ostamista. Minä ainakin näytän vihreää valoa.
Näemmä tuo Legacy Collection tulee eurooppaan 12.9. Elikkäs kannattaa tuota odottaa, ainakin omastamielestäni.
Kannattaa ihmeessä. MGS1:stä kannattaa aloittaa ja pelin valikoista voi muistaakseni lukea sitä edeltäneiden kahden 2D Metal Gearien juonen lyhyesti. Vaikka grafiikat eivät ole tietenkään nykytasoa sen ei kannata antaa estää pelaamista. Juoni on loistava ja omasta mielestä se on kaikkien aikojen paras peli. :) Julkaisujärjestys on ainoa oikea tapa pelata sarja ensimmäistä kertaa läpi.
Meni justiinsa MGS2: Sons of Liberty läpi 15 tuntiin ja olihan tuo edelleenkin maan mainio peli. Viimeksi tuota tosiaan skidinä pelaillut ja olin unohdellut tai en ollut aikoinaan ymmärtänyt suurinta osaa hienoista nyansseista mitä peli tarjoaa, joten suurin osa shokkijuonenkäänteistä (joita muuten riitti) tulivat yllätyksinä. Käsikirjoituksen kannalta, aivan kuten muutkin MGS-sarjan pelit on tämäkin valovuosia edellä oikeastaan mitään muuta peliä tai pelisarjaa, sen verran monimutkainen ja hieno tarina tämä on. Varsinkin loppu ja se miten pelin sanoma ja kysymykset vapaasta tahdosta tehdään osaksi pelimekaniikkaa on vain jotain käsittämättömän hienoa. Ja vielä, kun matkaa ryydittävät pääosin upeat ja elokuvamaiset välianimaatiot sekä Codec-keskustelut niin nom nom. Olihan pelissä välillä aika, ööh, kornia dialogia paikoitellen eikä se pääse missään välissä ykkösen tai kolmosen tasolle (nelosta en ole vielä pelannut), mutta silti juoni ja sen kerronta on aivan omaa luokkaansa vielä tänäkin päivänä peleissä. Mikä on tavallaan surullista sillä tämä tekele on yli 10 vuotta vanha.
Kaikki varmaan tietävät, (tai ainakin tätä ketjua aktiivisesti seuraavat), että MGS-sarjan pelit ovat tunnettuja myös enemmän tai vähemmän kömpelöstä pelattavuudestaan, eikä SoL ole poikkeus, ainakaan nykyajan standardeilla. Kumma kyllä itseäni hiukan kömpelöt kontrollit eivät haitanneet kuin muutamassa harvassa kohdassa, eivätkä silloinkaan johtaneet äkkikuolemaan. Fat Manin kanssa tuli jonkin verran ongelmia, mutta sekin johtui siitä, etten muistanut aim-lockin olemassaoloa vaan tuli tähdättyä ihan omin voimin, mikä oli suth tuskallista.
Kenttäsuunnittelu on vielä tänäkin päivänä toimivaa ja hienoa, vaikkakin saattaa olla, että syy miksi iänikuiset tehdaskompleksit ynms. eivät haitanneet meikäläisen peli-intoa oli nostalgia. Sekä Tanker, ja varsinkin Big Shell ovat aikas laajoja paikkoja, joissa tulee harhailtua paljon, jos ei tarinan vietävänä, niin muuten vaan seikkailtua salaisuuksien perässä, vaikka kuten ykkösessä niin tässäkin menoa vaikeutetaan Access cardien avulla. Backtrackingia oli aikas paljon, vähemmän kuin ensimmäisessä osassa, mutta enemmän kuin kolmannessa, mikä potutti aina välillä, mutta minkäs teet.
Ja vaikka aina välillä rupesikin potuttamaan, niin jotain kertoo se, että ensimmäistä kertaa luoja ties kuinka pitkään viihdyin videopelin parissa koko päivän putkeen. Se on nykyään äärimmäisen harvinaista meikälle. Ja se, jos mikä on hyvän pelin merkki. Katsoo jos tänään aloittelisi Snake Eaterin vai säästelisikö suosiolla huomiseksi, jolloin on enemmän aikaa. Nom nom, sitä odotellessa...
EDIT. Ja tosiaan, Legacy Collection tuli ostettua viikonloppuna, ja sen kautta sain mahdollisuuden kokea Playstation 2:n MGS:ät uudelleen, että myös Guns of Patriotsin ja Peace Walkerin ensimmäistä kertaa. Hiton laadukas paketti.
Eilen meni Metal Gear Solid 3: Snake Eater läpi ja juu. Tuo peli taitaa yleisesti olla nimetty kaikkien aikojen Metal Geariksi (miksi, en tiedä) ja olihan se hyvä. Oliko se sittten parempi kuin ykkönen tai kakkonen? No, pohditaas.
Kahdesta ensimmäisestä osasta eroten tämä sijoittuu teolliseen, ööh, tehdasympäristön sijaan 1960-luvun venäläiseen viidakkoon. (wat?) Tämä tuo mukaan pelkän kosmeettisen kikkailun ohella myös pelimekaanillisia muutoksia, tärkeimpinä camouflage-systeemin, jossa Snaken pitää yrittää soluttautua parhaimpansa mukaan ympäristöönsä käyttämällä erilaisia vaatteita sekä kasvomaaleja.
Toinen on survival-systeemi, missä Snaken kunto hiipuu koko ajan ellei hän syö kaikenmaailman öttiäsiä joita viidakosta sitten löytääkään. Survival-modeen lukeutuu myös haavojen omakätinen hoitaminen, eli vakavan vaurion kohdatessa Snakea hän parantaa sen kotikutoisesti. Onko olkavarressa luoti? Eikun vaan puukolla sitä kaivelemaan. Kiusaavatko iilimadot pienen uintireissun jälkeen? Eikun vaan sytkärillä käristelememään pikkupirulaiset. Selviytymiseen kuuluu myös aseiden lisäosien kulumiset, eli mitä luultavimmin et pysty käyttämään äänenvaimenninta pistoolissasi koko aikaa.
Nämä systeemit luovat lisää syvyyttää ja mielenkiintoa hiippailuun ja yleiseen pelimekaniikkaan, vaikka joidenkin mielestä "jatkuva" valikoissa ramppaaminen on varmasti rasittavaa. Itsensä sulauttaminen ympäristöönsä on kuitenkin loogista (kuka nyt haluaisi liikkua mustissa aavikolla?) sekä helvetin siistin näköistä. Parhaimmillaan hädin tuskin itsekään erotat Snakea pusikoista.
Survival-modekin on hoidettu asiallisesti, vaikkakin se jää hiukan puolitiehen tullen aikalailla tarpeettomaksi, noh puolivaiheessa peliä. Sitä ennen on kuitenkin ihan kivaa metsästää pupuja ja käärmeitä metsiköstä ja sitten napostella ne raakana hienon välivideon saattelemana. Tätä näkyä kuitenkin saatiin vain harvoin. Myösa itsensä parantaminen on todella hieno ominaisuus, jonka olisi suonut yleistyvän peleissä laajemminkin. Hieno välimalli kertaheitolla parantavien Rationien sekä nurkan takana runkkaamisen välillä.
Snake on myös kehittänyt mentorinsa kanssa lähitaistelutekniikan, CQC:n joka mahdollistaa sekä lähi-, että tulitaistelun samanaikaisesti, ja voi että. En voi pukea sanoiksi miten rakastankaan tätä ominaisuutta. Mikään ei ole tyydyttävämpää kuin viiltää viholliselta kurkku auki puukolla tai heittää hänet maahan päiväunille. Erinomaisen tyydyttävää, ja monipuolistaa edellisten osien yksipuolista combattia kivasti.
Näin muuten peli oli ainakin kahteen ensimmäiseen MGS-peliin verrattuna helppo. En tiedä johtuuko se siitä, että pelasin Subsistence HD-versiota pelistä, ja vapaa kamera helpotti liikaa, mutta näin vaan on. Varsinkin pomotaisteluissa eron edellisiin huomasi selkeästi, kun pieksin Volgininkin kolmella sarjalla.
Tarina keskittyy Naked Snakeen ja hänen syntymiseensä Big Bossiksi. Snake saa tiettyjen sotaisten kiemuroiden tuloksena tehtäväkseen tappaa entisen mentorinsa Bossin, hänen Cobra-yksikkönsä, ilkeän neuvostoliittolaisen Volginin sekä tuomiopäivänaseen Shagohodin. Käsikirjoitus on ehkäpä sarjan paras ja täytyy myöntää, tämä kaunis, miehinen draama sodasta, rakkaudesta ja velvollisuudesta kostutti silmäkulmiani useampaan otteeseen.
Kakkoseen ja sen Codec-maratooneihin verrattuna Kojima on selkeästi ottanut itseään niskasta kiinni ja ymmärtänyt että joskus, vähempi on parempi. Uskaltaisin väittää että kolmosen käsikirjoitus ja rytmitys on tähän mennessä sarjan parasta (en ole pelannut nelosta tai PW:tä) Meininki pysyy koko ajan suth maanläheisenä, ja keskustelut hoidetaan pääasiassa kasvokkain, ei aina sen Codecin avulla. Väivideot ovat elokuvamaisia ja ah, niin komeita. Ei uskoisi että peli on vuoden 2004 lapsi.
Pelin bosseja on yleisesti nimitetty sarjan parhaiksi ja tässä joudun olemaan eri mieltä, tuntien että siinä missä edellisissä osissa jokaista bossia oli pohjustettu ja heihin oli luotu ainakin jonkinlainen tunneside, niin kolmosessa tilanne on erilainen, jokainen vain ilmestyi tyhjästä ilman minkäänlaista taustatarinaa tai edes kummoista dialogia. Ainoina poikkeuksina olivat Volgin sekä The Boss, ja ehkä The End.
Vaikka vastuskaarti onkin värikäs, niin heidän erikoisista luonteistaan ei silti oteta kaikkea irt, tai ainakaan Fearin kohdalla joka ylpeilee tarjoavansa Snakelle pelon jollaista hän ei ole koskaan ennen kokenut. Siinä sitten odoteltiin, jonkinlaisia hallusinaatioita, painajaisia, ihan mitä vaan mutta ei. Ottelu olikin tavallinen hippaleikki.metsässä, pyhä pettymys. Muutenkin pelin pomovastukset ovat tuttua MGS-huttua, keksi keino, odota oikeaa aikaa ja ammu. Aiemmissa osissa edes hahmot olivat kiintoisia.
Mutta kyllä pomokaartiin mahtuu pari mielenkiiintoistakin ottelua. Ensimmäinen näistä on The End, maailman paras tarkka-ampuja joka haastaa Snaken kuuruhippasille laajassa viidakossa. Tämä tässä saattaa olla kaikkien aikojen hauskin ja erikoisin pomotaistelu ikinä. Kumpikin osapuoli yrittää löytää toisensa ennen toista, ja ampua hänet. Tilaa on paljon ja ukon löytäminen haastavaa, ja Snaken täytyy käyttää luontoa hyväkseen tässäkin, etsimällä vaikka jalanjälkiä ja jäljittää papparainen niiden avulla. Erittäin tunnelmallista ja mielenkiintoista. Tai juu knou, voisit vaan odottaa ja pappa kuukahtaa vanhuuteen. Nerokasta!
Ja sitten Volgin ja The Boss. Vaikka kyseiset tappelut eivät suoranaisesti eroa tutusta kaavasta niin tässä huomaa miten tärkeä merkitys hyvällä käsikirjoituksella ja pohjustamisella on. Saatoin molempien tarinat loppuunsa mielenkiinnolla ja miksi? No koska olin luonut heihin molempiin tunnesideen, niin hyvässä ja pahassa. Mutta varsinkin The Bossin pystyy laittamaan kepeästi kaikkien aikojen videopelien loppupomo-listaukselle, niin hieno kyseinen ottelu on. Mentori ja oppilas kohtaavat toisensa kuolemaan saakka kauniilla kukkapellolla. Kun matsin aikana rupesi soimaan Snake Eater, niin miehisiä tunteita virtasi ruudun kummallakin puolen, nyyh.
No niin, enää puuttukin vastaus kysymykseen, onko tämä mielestäni The MGS-peli. Eäh, no on ja ei. Käsikirjoitukseltaan tämä on hyvinkin samaa korkea tasoa kuin aiemmatkin, peitoten kakkosen ja ehkä jopa ykkösen. Rytmityskin on parantunut. Pelimekaniikoiltaan pelisarja on ottanut huimia harppauksia QCG:n, Camouflage- sekä survival-systeemin ansiosta. Mutta itse viidakkomaisema alkoi puuduttamaan pelin loppupuolella, mutta onneksi sitten maisemiakin vaihdettiin siinä vaiheessa. Myös pelin pomotaistelut olivat paria poikkeusta lukuunottamatta pettymyksiä ollen ihan hyviä, mutta ei mitenkään erikoisia. Backtrackingia oli ilahduttavasti erittäin vähän muihin osiin verrattuna ja seikkailu vyöryi (riippuen pelityylistä) koko pelin mitan läpi vallan soljuvaan tahtiin kohti edessä häämöttävää tunteellista loppuratkaisua.
Joten en tiedä onko peli paras MGS-peli ikinä, mutta helvetin hyvä se on, ja jälleenkerran esittelee tilan, jossa pelien käsikirjoitus, kunnianhimo ja sen puute liittyen pelimekaniikkoihin on. Harvassa ovat edelleenkin ne AAA-pelit, jotka uskaltavat tarttua aiheeseen tällaisella innolla ja käsitellä sitä aikuismaisesti sekä kattavasti. On myös surullista huomata, miten pelinkehittäjät tarjoavat edelleenkin tyhmennettyjä peliratkaisuja alistumalla helppoon tiehen uskaltamatta haastaa itseään sekä pelaajia. Shame on you.
Itse kuulun niihin, jotka ovat tituleeranneet MGS3 parhaaksi Metal Geariksi. Nostalgiavaihde iski jokunen kuukausi sitten ja pelasin MGS3:n uudestaan läpi. Pakko se oli sitten parin tunnin jälkeen todeta, että aika on todella kullittanut muistot. En saanut enää samanlaisia hienouden fiilareita kuin aikoinaan, milloin neljännenkin läpipeluukerran jälkeen olin ihan pähkinöinä. Tajusin myös, kuinka tarinankerronnassa ollaan menty eteenpäin eikä MGS3 tuntunut enää pyhältä Graalin maljalta, mitä tulee fiilikseen ja tarinankerrontaan.
Omalla kohdallani MGS3 on kuitenkin edelleen se kultainen MGS. Aikanaan se sai minut kokemaan kylmän sodan, mitä en siis ole oikeasti kokenut, like never before. Viidakossa nälkä ja viholliset vastustajina sai tuntemaan Metal Gearin selviytymiseltä like never before. Shagohod oli ehkä paras Metal Gear koskaan ja tuntui sopivan luonnolliselta (ei liian yliampuvilta niin kuin Peace Walkerissa) oman aikansa ympäristöön. The End on heittämällä yksi parhaista pomovastuksista koskaan. Voi olla, että suurin syy oli ballsien puute, mutta ensimmäinen matsi The Endiä vastaan kesti minulta kaksi tuntia ja joka sekunti tuntui jännittävältä ja mahtavalta.
Tarina pysyi koko ajan hyvin kasassa ja yliampumiset olivat harvassa. Ja MGS:n kohdalla epärealistisuus toki kuuluu asiaan, mutta jostain syystä Evan moottoripyöräkarate ja mm. katosta romahtavan ryönän ampuminen RPG:lla olivat asioita, jotka olisivat voinut jättää kokonaan pois. Nämä olivat kuitenkin pieniä kauneusvirheitä muuten niin kokonaisvaltaisessa paketissa. Ai niin, ja ah ne musat ja James Bond -vibat.
Valitettavasti näitä viboja en saa enää kuin muistoissani. Mutta toisaalta hyvä niin. Onhan se mukavaa, että ala on mennyt eteenpäin eikä minun tarvitse partapappana puhista, kuinka ennen kaikki oli paremmin. Nyt todella toivon, että Kojima pysyy menossa mukana ja laittaa uutta vaihdetta silmään MGS5:n kanssa ja saa minut kokemaan kasarin like never before. Yli saa ampua, mutta ei liikaa. Maa lähellä ja hyvä tulee.
Vapaa kamera helpottaa peliä ehdottomasti. Ei ehkä niinkään Volginin kohdalla, mutta etenkin viidakossa hiippaillessa sillä on todella suuri merkitys. Kiinteällä kameralla eteneminen on hitaampaa ja apuvälineet ovat tarpeellisempia vihollisten spottaamisessa.
Saisivat julkaista MGS HD Collectionin PS4:lle koska olisi hauska päästä Dualshock 4:llä niitä pelaamaan. Paras ohjain mihin olen koskenut. MGS3:n vanha E3-traileri on kyllä mahtava:
http://www.youtube.com/watch?v=rmGmqQTDhFg
Oi kyllä, tai ekan MGS:n remake. Kyl olis niin helppoo rahaa ja mannaa se.
Tuo traileri on varmaan parhaimpia mitä olen ikinä katsonut. Puhdasta kultaa.
Täysin samaa mieltä. Lähtis PS4 sillä sekunnilla heti ostoon!! (kunhan ei olisi vain sellaista kuraa kuten twin snakes….)
Pitääpä heittää tänne kyssäri. Tässä olen jo pitkään harkinnut kyseiseen sarjaan tutustumista, ja ehkäpä nyt olisi oikea aika. Sarjastahan on olemassa tietääkseni jonkinlainen HD-collection, jonka mukan tulee muistaakseni: MGS2, MGS3 sekä tuo Peace Walker. MGS1 siinä ei muistaakseni ole. Haluaisinkin nyt kysyä, että jäänkö jostain pahasti paitsi, jos hommaan tuon kokoelman ja aloitan pelaamisen MGS2:ta? Voinko huoletta alkaa pelaamaan sitä, vai täytyykö edellisestä osasta tietää jotain?
MGS2:n, MGS3:n ja Peace Walkerin ohella paketista löytyy myös kaksi ensimmäistä sarjan osaa (Metal Gear ja Metal Gear 2: Solid Snake). Sulta voi ehkä jäädä jotain välistä tai ymmärtämättä erityisesti MGS2:n peluun aikana, jos et oo kokenut MGS1:stä. Metal Gearit kun tuppaa muutenki olemaa hyvin tarinavetoista sorttia, jossa esiintyy paljon hahmoja ja nimiä vähän sieltä sun täältä. Tuon MGS1:n PS1-version saat kuitenkin ladattua Storesta.
Suosittelen kyllä aloittamaan ihan ekasta osasta. Kakkosessa on todella paljon viittauksia ykköseen. Eli kannattaa siis ostaa MGS Legacy Collection joka sisältää kaikki tärkeät osat.
Edit: Ongelmaksi voi tosin tulla se ettei niitä joka kaupasta löydy. Gamestopeissa varmaan mahdollisuudet parhaimmat. Joka tapauksessa se on versio joka kannattaa hankkia. Ebay on toki keksitty .
Sanotaanko näin spoilaamatta, että MGS:n pelaamisen aloittaminen 2:ta olisi yksinkertaisesti täydellisen väärä valinta. Vaikka pelissa on "asetukset" ensikertalaisia kohtaan, MGS2:n juoni/teemat on rakennettu kokonaan sen ympärille, että pelaaja on pelannut MGS1:n läpi ja jopa tykännytkin edes osittain kyseisestä pelistä.
Ja lopuksi pakko vielä todeta MGS2:n olevan peli, jonka juoni oikeasti vaatii ajattelua ja mieluusti enemmän kuin yhden pelikerran kaiken tajuamiseksi.
Kiitoksia vastauksista. Jos se MGS1 tosiaan löytyy sieltä storesta, niin siitä kyllä voisin aloittaa. Hiippailupelit on meikäläiselle aina hieman riskiostos, kun en ole niissä mitenkään erityisen hyvä. Ikuiset traumat jäi Splinter Cell: Double Agentista, ja se mahtaa olla toinen peli, minkä olen jättänyt kesken. Siinä tosiaan tuo stoori ei hirveästi kiinnostanut, ja tämä yhdistettynä paskoihin pelitaitoihin tappoi peli-innon kokonaan. Luulenpa, että Kojiman luoma universumi on paljon mielenkiintoisempi.
Ekassa Solidissa ei mikään sniikkikuningas tarvitse olla. Tarina on 5/5 kamaa kunhan sua ei oo spoilattu.
Ainakin meillä Oulussa päin asia on juuri päinvastainen. Gamestopista ei löydy, mutta melkeinpä kaikkissa muissa kaupoissa (Prisma, Anttila, K-Citymarket) sellaisia löytyy, ja jopa useita kappaleita.
Ykkönen on kyllä mahtava ja sitä ei kannatta jättää väliin kun sarjan aloittaa. Vaikka peli on tietenkin nykymittapuulla graafisesti aika huono ei kannata antaa sen häiritä koska juonellisesti ja tunnelmallisesti peli on aivan loistava. Kannattaa vilkaista ennen pelin aloittamista valikosta löytyvä Briefing-osio. Pitäisi itsekkin pelata se jossain vaiheessa uudelleen läpi.
Tämä traileri sai ostamaan pelin aikoinaan:
http://www.youtube.com/watch?v=WCFUAOhfF7c
Tässähän täytyy ruveta tämmöstä kevyttä kesäoperaatiota suunnittelemaan eli pelais koko sarjan pelit joko ilmestymisjärjestyksessä tai sitten kronologisessa järjestyksessä. Nuo kaikki kun kuitenkin löytyvät niin olisi hyvä virkistää muistia tarinan ja tapahtumien suhteen ennen MGS V:n tuloa vaikka se nyt tuleekin vasta joskus ensi vuonna. No, kerkiäähän sen toisenkin läpipeluu kierroksen ottamaan sitten lähempänä julkasuajankohtaa vielä. :p
Hmm. Voisin sanoa että meikäläisellä on aika lupaava alku Metal Gear Solid ykkösessä. Tuo ihan eka käytävä jossa pitää päästä hissille, niin siinä onnistuin tapattamaan itseni kolme kertaa. Tiesin olevani paska hiippailupeleissä, mutta en sentään odottanut tasoni olevan näin surkuhupaisa. Noh, jos pohjalla jo ollaan, niin suunta ei ole kuin ylöspäin.
MGS1 on siitä hassu peli, että sen vaikeusaste on täysin päinvastainen kuin muissa peleissä eli pelin alku on varsinkin hiiviskelyn osalta ylivoimaisesti pelin vaikein osa ja mitä pidemmälle mennään, sen helpommaksi homma muuttuu kun jokaisen bossin jälkeen life mittari/rationeiden määrä kasvaa. Myöskin hassusti hiippailua vaikeuttavat asiat kuten jalanjäljet lumessa ja searchlightit tulevat heti pelin alussa eikä niitä enää myöhemmin nähdä. Viimeistään siinä vaiheessa kun on saanut pahvilaatikon ja äänenvaimentimen socomiin, homma muuttuu suorastaan naurettavan helpoksi.
Tuo SOCOM äänenvaimentimella helpottaa kyllä todella paljon. Suuri helpotus oli myös se, että pelin pystyy pelaamaan tateilla, eikä vain nuolinäppäimiä käyttäen.
Nyt on sellaiset 7 tuntia peliä takana, ja olen kyllä tykännyt melko hemmetisti. Dialogi on aivan loistavaa, ja kyllä se David Hayter osaa vaan hommansa. Muillekin ääninäyttelijöille täytyy myös antaa tunnustusta. MGS1 käsittelee kyllä todella syvällisiä teemoja, kuten ydinsotaa, määrittävätkö geenit ihmisen, sodan raadollisuus jne... Kaikista näistä synkistä teemoista huolimatta, peli osaa myös olla hauska, jota itse arvostan todella paljon. Oikeastaan vain verenpainetta on nostattanut vain hieman tönköt pelimekaniikat, sekä tämä kohtaus, missä olen jumissa:[spoiler]]elikkä se communication tower, jossa pitää juosta ne portaat ylös vihujen tulittaessa. Miksi tälläinen osuus on hiippailupelissä? [/spoiler]. Tänään olisi tarkoitus jatkaa, ja kyllä tulee sarjan muutkin osat pelattua. Sen verran vakuuttava peli.
Myöa eräs juttu pitää jakaa, jotka aikoo hommata pelin digitaalisena. Metal Gear Solid 1:en kotelossa oli radiotaajuus, joka pitää syöttää että tarina jatkuu. Jos et osta fyysistä kopiota, niin tätä radiotaajutta et saa, vaan se pitää googletella. Varmaan tunnin etsin jotain hemmetin cd-koteloa, jonka taakse numero oli kirjoitettu. Sinänsä siisti temppu. :D
Paaaaitsi että kaikissa PS1 peleissä on mukana se digitaalinen ohjekirja, josta numero löytyy myös!
Software Manual
Niinpä näyttää olevan. Dempalle propsit korjauksesta. :)
Eilen tuli läpäistyä tuo ensimmäinen Metal Gear Solid, ja kyllähän se oli melkoista herkkua ihan loppuun asti. Dialogi, juoni sekä ylipäätään tunnelma oli aivan omaa luokkaansa. Onneksi en ollut spoilaantunut juonen kannalta, sillä se sisälsi sen verran yllättäviä käänteitä, että olisi kyllä harmittanut, jos ne olisin etukäteen tiennyt. Siistiä oli myös se, että vaikka Snake edustaa jenkkien erikoisryhmää, ei stoori mennyt miksikään army corps habatukseksi, vaan siinä näkyi Kojiman oma tyyli. Myös tuo geenien tärkeys MGS1 juonessa lämitti suuresti. Ollaan luennolla käsitelty tuota Richard Dawkinsin Itsekäs Geeni-teoriaa, ja täten olin perillä siitä mistä puhuttiin. Bossit olivat myös todella huikeita, ja jokainen jäi uniikilla luonteellaan ja ulkoasullaan mieleen.
Ainoa asia mikä jäi omalla tavalla harmittamaan, oli tämä:[spoiler]kyllä kyrsi, kun Meryliä en saanut pidettyä hengissä. Jotenkin ajattelin, ettei se Ocelot oikeasti häntä tapa, vaan väärässä olin. Sinänsä harmi, sillä sähkötuolista olisi pitänyt enää selvitä yksi roundi. Eilen otti tämä kyllä tosi paljon päähän, ja jopa harkitisin pelin aloittamista alusta. Vaikuttaako muuten Merylin kuoleminen sarjan muihin peleihin? [/spoiler]
Jos joku yrittää minulle enää sanoa, että pelit eivät pysty olemaan mitenkään syvällisisä, niin mahtaa päästä nauru. Nyt vain seuraavan MGS:n kimppuun, joka on Metal Gear Solid 2 HD.
[spoiler]Meryl jää sarjan kaanonissa henkiin, eli periaatteessa se mitä sinun pelissäsi tapahtui, ei oikeasti tapahtunut. Tuntuuko nyt hyvältä? :3[/spoiler]
Pistän koko setin (MGS1) spoileriin:[spoiler]En muista miten itsellä kävi ensimmäisellä kerralla mutta tosiaan Meryl on mahdollista pitää hengissä. Itse tuli pelattua toiseen kertaan kun kuulin että naikkosen saakin pelastettua.
Muutenkin kivasti tuota vaihtelua tuossa kun se vankilasta pääseminenkin käy niin usealla eri tavalla. Ja näin ylipäätänsäkin edelleen se paras MGS, jo ihan henkilöiden takia. Ei tuollaista viholliskattausta ole enää jatkossa luvassa. Ihan hyvää kamaa on esim. Snake Eaterissä, eikä Sons of Libertykään huonoa porukkaa tarjoa mutta ei mitään yhtä muistettavaa.
Tosin täytyy myöntää että vuoden 1998 peleistä voi osa muistoista olla jo kullattua, joten sille tasolle on muiden vaikea päästäkään. Niin, ja MGS4-pomoista en kauheasti mitään edes muista vaikka sen pelasin viime vuonna ensi kertaa. Että sellainen kokemus se. Ei huono sekään mutta videota lähinnä ja huonoin bossikattaus ainakin.[/spoiler]
Jos Dawkinsin jutut kiinnostavat ja pelien juonien syvällisyys ovat sinusta hyvä asia niin onpi sellainen pieni tunne, että voit tulla MGS2:ta pitämään jonkin verran...
Kyllä tuli Demppa. Nyt voin matkata kohti Metal Gear Solid 2:ta hyvin mielin. :) Sama varmaan ostaa myös tuo kolmonen, kun näyttäisi tulevan myös mukana.
Lupaavalta kuulostaa. Juu, kyllä tuo juoni/tarina on yleensä se kokemus, mitä itse etsin videopeleiltä. Hyvät pelimekaniikat ovat myös hieno juttu.
Kuten snap sanoi, epäilen että mahlaat pöksysi MGS2:ssa. Omasta mielestä se kaikista kovin ämgeeäs on juuri tuo toka osa. Aivan..helevetin hyvä peli
Sellaiset viisi tuntia Metal Gear Solid 2:ta takana, ja onhan se ollut ihan hyvä. Vähän on tosin sellainen fiilis, etten ihan ymmärrä kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Olisiko nuo Snake Talesit kannattanut pelata läpi, ennen kuin aloitin itse pääpelin pelaamisen? Tankkeri osio pelattu, ja olen jo hetken seikkaillut öljynporauslautalla.
Tuossa uusimmassa PBC jaksossa puhuttiin pitkään Metal Gearista, ja pakko on vähän heittää siihen liittyen kommenttia. Kuten siellä puhuttiin, niin minulla myös itse pelaaminen on vähän ristiriitaista. 40% ajasta kaikki menee nappiin ja oikeasti tulee sellainen olo, että olen oikeasti erikoisryhmän paras jannu. Loput 60% prosenttia on sitten hirveätä hampaiden kiristelyä, kun joku huomaa minut tai painan väärä nappia syösten hahmon kuolemaansa. Juoni ja tunnelma onkin se suurin syy, miksi MGS meikäläiseen vetoaa. Bossit ovat omassa uniikiudessaan ja hulluudessaan aivan mahtavia, ja aina innolla odotan milloinka seuraavan näen.
MGS1:en realismista täytyy vielä sanoa sananen. Vaikka se tapahtuu Kylmän Sodan jälkeen, monet asiat ovat johdettavissa tuolle ajanjaksolle. Jos tietää kuinka vainoharhaiset välit Yhdysvalloilla ja Neuvostoliitolla oli, niin geenimanipulaatio ja massatuhoaseet(NL oli rakentaa pommin, joka olisi halkaissut maapallon kuoren) ovat melko uskottavia. Aikakausihan on täynnä erillaisia aivopesu kokeita sekä testejä, joissa syötettiin radioaktiivista materiaalia kehitysvammaisille ja katsottiin, mitä tapahtuu. Myös yhä tänäkin päivänä yritetään rakentaa exsoskeletonia. Kun tällaisen kontekstin ottaa huomioon, alkaa MGS:ssä olevat jutut kuulostaa uskottavilta. Kuitenkin minusta sarjassa on hieno se, ettei se uppoa liiallisen realismin suohon, vaan japanilainen outous tuo siihen tarvittavan epärealismin.
Snake talesit ei liity mitenkään mihinkään vaan ovat ihan silkkaa extraa kuten vr tehtävätkin.
Vaikea sanoa oikein mitään spoilaamatta kuin että pieni sekavuus kuuluu siihen juoneen erityisesti ensimmäisellä pelikerralla. Ja juuri ensimmäisellä pelikerralla, jos haluaa ymmärtää MGS2:n juonesta/teemoista mahdollisimman paljon niin silloin toinen pelikerta on erittäin suositeltavaa ellei jopa pakollista.
Suosittelen myös lukemaan extra valikoista lyötyvät tekstipätkät, jotka ovat erittäin mielenkiintoista luettavaa (tosin sitä tekstiä on sitten paljon). Ne ovat vähän kuin MGS1:n briefing ja previous pätkät paitsi, että ne eivät niinkään kerro mitä MGS2:n juonessa on luvassa vaan pohjustavat enemmänkin pelin teemoja.
Snake talesien juonet ovat täysin oma juttunsa, joilla ei ole mitään tekemistä pääpelin juonen kanssa. Ihan kivoja jos haluaa lisähaastetta pääpelin läpäisyn jälkeen.
Olo on hengästynyt ja päähän sattuu, mutta päällisin puolin on hyvät fiilikset. Nämä olivat ensimmäiset asiat mitkä pyörivät mielessäni, kun läpäisin Metal Gear Solidin 2: Sons of Libertyn. Nyt kun on pari videota katsottu ja peli on muhinut päässä, niin jotain tästä kokemuksesta voisin jakaa.
Jos nuista kontrolleista pitäisi jotain sanoa, niin melkoinen harppaus oli tuohon MGS1. Nyt hiippailu onnistui hiukan paremmin, jotain takaiskuja lukuun ottamatta. Tuo stoorihan kumminkin eniten kiinnostaa, joten puhun siitä enemmän:[spoiler]Täytyy kyllä myöntää etten ole ennen pelannut mitään vastaavaa. Siinä vaiheessa kun tuo Colonel alkoi soittaa niitä ihme codec puheluita, niin alkoi oikeasti karmia. ”Sammuta konsoli, tämä on vain peli” ja muut jutut olivat kyllä aivan huikeita. Myös Snaken heitto loputtomista ammuksista oli siisti. Parasta tässä oli tosiaan se, ettei se jäänyt vaan neljän seinän rikkomiseksi, vaan näillä jutuilla oli isompi pointti. Erinäiset asiat sokeasta ohjeiden noudattamisesta, ja pelaajan kontrollista Raideniin olivat todella mielenkiintoisia, ja jäin pohdiskelemaan näitä pitkäksi aikaa pelin läpäisyn jälkeen. Meikäläiselle olisi kyllä myös riittänyt sellainen perusjuoni, ja ehkä mentiin vähän liikaakin tangentille lopussa(White Housista tullut kollektiivinen tietoisuus Da fuq?). Toisaalta on hemmetin siistiä että MGS2 oli oma ”sanoma”, ja tarkoituksena olisi vielä katsoa lisää peliä luotaavia videoita. Mielestäni peleissä saisi olla myös lisää tällaista, ja Specs Ops: The Line on kuulemma samankaltainen. Jo perusjuonella olisin tykännyt tästä todella paljon, mutta kyllä tämä ”postmoderni” aspekti nosti MGS2 aivan omiin sfääreihin. Tiedän ettei tämä meikäläisen tekstin pätkä kata puoliakaan niistä teemoista mitä MGS2 sisältää, mutta niitä on vaan jotenkin vaikea pukea sanoiksi.[/spoiler]
Jos jotakuta kiinnostaa, niin meikäläisen lopussa saatava koodinimi oli Elefantti. Tämä nyt ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään.
Tuossa ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa Metal Gear Solid 3, ja tätä odotan kyllä todella paljon. Neuvostoliiton alueella sijaitseva viidakko miljöönä kuulostaa mielenkiintoiselta. Myös The Bossin kohtaamista odotan, vaikka tästä henkilöstä en hirveästi tiedäkään.
Spec Ops: The Line todellakin on yksi mieleenpainuvimmista pelikokemuksista, joten ei muuta kuin hankkimaan kyseinen tekele. Itse ostin pelin neljällä eurolla verkkokaupasta ja olisi voinut paljon enemmänkin tuosta maksaa. Tarinansa lisäksi peli on muutenkin mielestäni loistava myös pelillisesti ja kestokin on juuri sopiva tarinansa puolesta. Hinta varmasti on myös kohdillaan kuten jo asiaa sivusinkin. Tosin verkkokaupasta tuo on loppunut jo.
Tervetuloa MGS2-fanikerhoon. Pari erinomaista analyysia lisää:
- http://www.deltaheadtranslation.com/MGS2/DOTM_TOC.htm
- https://www.youtube.com/watch?v=T-2YuPGYabw
Kiva tietää, etttä nautit pelistä, oli kyllä julkaisun aikoihin aikamoinen mindfuck ja edelleen on. Ja se toinen pelikerta on todellakin suositeltavaa nyt kun tiedät mitä lopussa tapahtuu. Snakea lainatakseni pelin lopusta: "Listen, don't obsess over words so much. Find the meaning behind the words, then decide." Älä siis ajattele, että on olemassa jatko-osia, jotka selittävät kaiken vaan pelaa peli uudestaan ja tule omiin johtopäätöksiisi niin kuin peli haluaa sinun tekevän ja jatka vasta sitten sarjan seuraaviin osiin.
MGS2:n yksi ongelmista nykypäivänä on, että vaikka pelin teemat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan, erityisesti sarjan uudet pelaajat voivat missata ne erittäin helposti jatko-osien takia, jotka selittivät asioita jotka oli tarkoitus jättää hämärän peittoon 2:ssa. Myös se kuinka pelin alkuperäinen markkinointi ja jopa pelikotelo piillottelevat Raidenin olemassaoloa viimeiseen saakka on tärkeä pointti, jonka moni missaa nykyään.