Myönnettäköön, facebookin chatti on syrjäyttänyt itse pelaajaboardin kokonaan. Kuka tänne jaksaa tulla, kun on tsätti tarjolla, jossa on miltei aina ihmisiä, joiden kanssaa juttua lentää ja saa aikaiseksi välillä maukasta ihmissuhdedraamaa, jota voisi melkein veitsellä paloitella.
Olen nyt kyllä missannut nämä lähiaikoina tapahtuneet suuret draamat, mutta minkäs elämälleen voi ; (
Myönnettäköön, facebookin chatti on syrjäyttänyt itse pelaajaboardin kokonaan. Kuka tänne jaksaa tulla, kun on tsätti tarjolla, jossa on miltei aina ihmisiä.
Kyllä minä ainakin jaksan. En oo varmaan kertaakaan purkanut boardijuttujani siellä.
Ottaen puheeksi taas nuo joulujutut, alkaa pikkuhiljaa tuntua että on siitä ainakin se yksi järjenhiven miksi se tulee näin aikaisin. Koska niitä lahjoja tulee tehtyä puoliksi itse, joten kaikki tarvittava pitää ostaa ja tekemisessäkin menee aikaa. Siinäpä se. . . . .
Ikuinen facepalm Nissenin joululaulumainoksien takia. :'D
Lainaus käyttäjältä FazuMyönnettäköön, facebookin chatti on syrjäyttänyt itse pelaajaboardin kokonaan. Kuka tänne jaksaa tulla, kun on tsätti tarjolla, jossa on miltei aina ihmisiä.
Kyllä minä ainakin jaksan. En oo varmaan kertaakaan purkanut boardijuttujani siellä.
Kompsis.
En tosiaan käsitä miten sen Lärvikirjan chätti voisi mitenkään vaikuttaa boardeille kirjoitteluun. Eipä siellä ikinä pystykkään syventymään mihinkään peliin/leffaan/muuhun aiheeseen samalla tavalla kuin täällä. Se hyvä puoli siinä on, että siellä on paljon helpompaa pikaisesti kysellä peliseuraa ja heitellä niitä juttuja mitä ei boardeille oikein kehtaakkaan kirjoitella. Aivan eri saitti, aivan eri kirjoitukset.
Lainaus käyttäjältä TheCpp0+
Ottaen puheeksi taas nuo joulujutut, alkaa pikkuhiljaa tuntua että on siitä ainakin se yksi järjenhiven miksi se tulee näin aikaisin. Koska niitä lahjoja tulee tehtyä puoliksi itse, joten kaikki tarvittava pitää ostaa ja tekemisessäkin menee aikaa. Siinäpä se. . . . .
Itse en ole vielä osannut uhrata ajatustakaan lahjoihin. Marraskuu viistää puoliväliä, joten pikkuhiljaa pitäisi kyllä jotain alkaa ostelemaan. Harmi että ilmaisia paketointipalveluja ei ole vielä ilmaantunut kauppoihin, koska kaltaisilleni ihmisille, kenellä paketit pysyvät kasassa lähinnä teipillä, teipillä ja kuumaliimalla, ovat nuo paketointijutut aina ihan mahtavia. Yleensä siinä saa halutessaan tukea myös junnujen harrastuksia, joten aina vaan paranee. Mielellään aina roposen lahjoittaa sille ahkeralla urheilijanalulle, kuka ne suklaarasiat nätisti naamioi.
Joo, soi vieläkin päässä Nissenin silmälasilaulut... Oi voi.
Hämeen Sanomien kuuluisa tehdasvalmsteinen halpisjoulukalenteri saapui tuossa toissapäivänä. Joku vuosi takaperin luukkuja oli marraskuun lopullekkin muutama, joita ei varmaankaan edes avattu kuten ei muitakaan luukkuja. Ennustan nyt kuitenkin huvin vuoksi, että itsenäisyyspäivänä aukeaa Suomen lippu ja jouluaattona seimi Jeesus-lapsi sylissään. (Oiii sööttiä!) Viime jouluna availin oikeastaan vain Pelaajan JoulukalenteriHD:n luukkuja.
Itse ostan jossain vaiheessa joulukuuta karsean multipacin suklaakonvehteja. Ja ne saa sentään syödä milloin haluaa. Mutta ennen parasta ennen -päivää kuitenkin.
Siis miten ihmeessä voi yhdessä riivatun yössä nousta joku -13 asteen pakkanen ja siinä feattaamassa hirvee tuuli? Eihän tässä mitään lunta tarvita, tuli ainakin Haukiputaalle niin kylmä että pelkästään sillä saatiin maa valkoiseksi. En valita koska loskakelit sentään loppui, mutta silti; olisi nyt hieman pikkuhiljaa tullut, eihän tässä kerennyt tajuta että juuri tuollaisena päivänä joudut kävelemään pari kilometriä bussipysäkille ja siellä seisoskelemaan puoli tuntia. On se nyt helvetti kumma jos tässä ei kipeeksi tule, taas.
Itse tänä vuonna olen aikomassa panostaa joululahjoihin todenteolla, ja se näkyy jo siinä että keksin isälleni joululahjan. Koskaan en ole keksinyt mitään sopivaa antaa tälle (itsehän en siis pelkkää suklaata ostele). En suinkaan mitään väsäile itse vaan ihan kylmällä valuutalla meinasin hakea sopivaa roinaa jostain ostoskeskuksesta ja sitten yrittää jotenkin saada ilmestymään lahjapaperi siihen tavaran ympärille.
Tyttöystävälle on kyllä ehdottomasti helpoin ostaa lahja, kun vaan tietäisi minkä ostaa ja mikä on lahjojen määrälle se ehdoton yläraja että saan turpaan xD Käsky on käynyt ettei mitään saisi ostaa tai sitten se pitää olla korkeintaan joku pikkuinen tikkari, mutta ei se nyt minulle käy vaan päinsä.
Yksi sukulainen taitaa olla vielä ongelma mutta pienellä tiedustelulla tämäkin ratkeaa. Toivon mukaan ensi vuonna kukaan ei kuitenkaan odota tällaista panostusta sillä silloin ollaan opiskelijabudjetilla ostelemassa.
Ja jes, huomenna saa avata joulukalenterin! Itselläni niitä on tosin kaksin kappalein, itse ostin sellaisen valtavan M&M's joulukalenterin, ja tyttöystävältä sain taas LEGO Star Wars joulukalenterin yllätyslahjana, kun olin tätä ihaillut kaupassa. Toivon kanssa että telkkarista tulee joku joulukalenteri-ohjelma, viime vuonna seurasin jotain Tonttu Tolianterin juttua missä jotkut tarkastajiksi tekeytyneet jouluvihaajat pistivät Korvatunturia sekaisin. Itselleni kelpaisi ihan joku vanhempi uusintakin.
Nightmare - Lost in the forest
Oli pakko tuonne kommentoida: "Hardcore 4 life. I've been listening hardcore since 1994. I was 13 years old then and I'm 32 years old now and I'm still loving this. "
Tuon kirjoitettuani tunsin itseni vanhaksi. Tosin tuossa on pikku virhe. Aloin kuuntelemaan tuota vasta vuonna 1995, mutta silti. No näin se elämä menee. Bändeja ja trendeja tulee ja menee. Kaikki ympärillä vanhenee, mutta minä en ja hardcore on ikuista \../
Hyvää itseppäisyyspäivää vaan kaikille. Mitään sen suurempia isänmaallisuusjorinoita en tässä ala horisemaan, mutta muistetaan nyt mummojen ja vaarien kovaa duunia tämän yhden päivän aikana. Nykyään itsenäisyys on toki hippasen eri asia kuin muinoin, mutta kiitos kuitenkin siitä, että saan tässä kahvia juodessani kirjoittaa oman mielipiteeni avoimesti tänne interwebsiin. +1 myös kun annoitte yhden vapaapäivän lisää vuoteen.
Siis parastahan nyt tässä päivässä on juurikin se että saa pidennetyn viikonlopun. Mukavaa että duunista sain huomisenkin vapaaksi, mutta palkattahan sitä tietty jää..
Sattumoisin tänään myös vaimon kanssa "vuosipäivä", sillä kuusi vuotta sitten oli ensitreffit. Sitä juhlitaan sitten illalla varmaan katsomalla telkkaria, jee.
Toki kiitokset veteraaneille itsenäisyydestä, ehdottomasti. Onkin lähes ainoa hyväntekeväisyys mihin voisin edes kuvitella antavani rahaa.
Ilta-sanomat hehkuttaa "Maailman seksikkäimmäksi naiseksi tituleerattu näyttelijä Mila Kunis, 29, on kaunista katseltavaa niin punaisella matolla iltapuvussa kuin meikittömänä farkuissa. " Linkki kuviin
Olen jo pitkään miettinyt, että mistä se johtuu kun aina noita julkkiksia pidetään jotenkin upeina. Onko se vaan sitä kun ne nyt vaan sattuu olemaan isoja hollywood tähtiä vai mikä siinä on se juttu.
Esim kunis on aivan tavallisen näköinen ilman meikkiä. Aina kun käyn kaupungilla niin näen vähintään saman näköisiä ja aina on se yksi tai kaksi jotka on vielä paremman näköisiä.
Onhan minullakin kyllä ne omat suosikit kuten vaikka katie holmes, mutta yhtä kovan vaikutuksen minuun on tehnyt monet "tavikset" jotka on kadulla kävelleet vastaan.
Ilta-sanomat hehkuttaa "Maailman seksikkäimmäksi naiseksi tituleerattu näyttelijä Mila Kunis, 29, on kaunista katseltavaa niin punaisella matolla iltapuvussa kuin meikittömänä farkuissa. "
Linkki kuviin
Olen jo pitkään miettinyt, että mistä se johtuu kun aina noita julkkiksia pidetään jotenkin upeina. Onko se vaan sitä kun ne nyt vaan sattuu olemaan isoja hollywood tähtiä vai mikä siinä on se.
Eiköhän se johdu juurikin siitä, että nuo ovat julkkiksia ja se kuuluisa kiven alla elänyt punaniskakin on kuullut heistä. Kyllähän monet taviksistakin ovat kauniita, mutta kun kukaan ei ole heistä kuullut niin vaikea heitä on maailman kauneimmiksi mennä tituleeraamaan. Ja tuossa kuvassa minkä linkkasit niin eihän Mila ole kovinkaan kummoisen näköinen, jopa minä olen söpömpi, kyllähän siitä näkee että miten jo pelkkä hiusten harjaaminen tekee kummia, meikistä puhumattakaan.
Minusta nuo kuvat sitten taas on siitä hyviä, että useinhan oikein hakemalla haetaan jotain kuvia joissa joku näyttää mahdollisimman huonolta. Tuossa ainakin minusta Mila näyttää ihan normaalilta. Jos pelkästä ulkonäöstä puhutaan niin kelpuuttaisin kyllä ja ihan mielelläni heräisin tommosen vierestä vaikka joka aamu. Mutta kuten sanottu niin ihan tavallinenhan se on, mutta kun on julkkis niin se lisää jotenkin sitä haluttavuutta ainakin 100%.
Usein olen myös miettinyt sitä, että aina jaksetaan suorastaan haukkua jos joku pitää jotain pelihahmoa kauniina ja olet suorastaan outo tai pervo kun tuollaisesta tykkäät. Okei joo se pelihahmo on mielikuvituksen tuotetta, mutta onko joku hollywood tähti yhtään sen todellisempi monelle ihmiselle?
Vaikka minäkin pidän esim katie holmesia todella kauniina (se on se hymy. Tosin moni varmaan vihaa sitä) niin se kuitenkin on vain pikseleitä tuossa telkkarin lcd paneelissa eikä mitään muuta. Okei kyllähän sitä voi vaikka koskettaa jos lähtee stalkkaamaan, mutta se on jo ihan eri asia.
Tosin ainahan ihmiset haluavat jotain jota eivät voi saada, mutta ei se mulla ainakaan mene niin pitkälle, että vain sen takia joku näyttelijä on "maailman seksikkäin nainen" kun ulos menemällä näkee niitä yhtä seksikkäitä naisia.
Tosin eipä siinä mitään. Ihan yhtä paljon naiset kuolaa jotain brad pittiä tai deppiä. Tosin nuo kaksi nyt onkin jo niin paljon paremman näköisiä kuin suurin osa suomen miehistä joten sen ymmärtääkin.
"Mila Kunis on kerrankin normaalin näköinen, KAMALAA!"
Voi, on se tavalla tai toisella varmaan hyvin perseestä olla julkkis. Ihan vaan sen takia koska ulkonäköön kiinnitetään niin paljon huomiota; jee jonkun bändin laulaja tai kitaristi on NIIIIIIIIN hyvännäköinen! Ja se vetää lavalla vielä niin hyvin!
Sitten kun jossain lehdessä julkaistaan "Bändin laulaja röhnöttää sohvalla verkkareissa koska on LAUANTAI! JÄRKYTTÄVÄÄ!" Ja sinne menee osa faneista. Välillä käy tavallaan sääliksi noita julkkiksia, osalla on vaikeaa liikkua arkena tai vapaa-ajalla rauhassa. Ainahan siellä on joku lehtimies nurkan takana kykkimässä ja kiikaroimassa minkä väriset sukat on tällä kertaa jalassa.
Tulipa reissu Helsingissä heitettyä ja joululahjatkin alkaa olla koossa. Tasan kaksi juttua vielä puuttuu, kumpikin postin armoilla. Sitten onkin vuorossa lahjojen paketointi ja siinä vasta jännä prosessi. Sitä ennen pitäisi keksiä piilo kaikille lahjoille, tilaa kun ei tunnu tuolle säkille olevan missään. Onneksi ei vielä ole omia lapsia :D
Onnekseni näköjään Star Wars shakkinappulat ovat tulleet, ja juurikin miten ennustin Ärsyttävät asiat ketjussa. Eli kun lähdin kotoa pois, paketti päätti ilmestyä. No mutta, huomenna hakemaan ja katsomaan onko se muki millainen kolpakko.
edit. Hämmentää muuten tuo etusivun nykyinen kysely "Kuka veti tänä vuonna pisimmän korren?". Millä perusteilla ihmiset ovat Sonya äänestäneet kun yhtiö on vain rypenyt ongelmissa eikä mitään merkittäviä uutisia olet kyseiseltä suunnalta tullut, puhumattakaan peleistä?

Niin, en odottanut ihmisten äänestävän sentään ihan näin tasaisesti. Oma ääni meni Nintendolle ihan vain Wii U:n + sen pelien takia. Ainoa valmistaja, joka sai sentään uuden konsolin tänä vuonna ulos! Aika rohkea veto sinänsä, koska kuten kaikki varmasti olettavat, niin PS4 ja seuraava Xbox ovat tulevat olemaan paitsi tehokkaampia kuin Wii U, myös raudallisesti uudempia vehkeitä.
Ja mitä tulee Sonyn ääni"ryöppyyn", niin suomalaiset ovat aikaisemmissakin äänestyksissä Sonya kannattaneet. Eipä sieltä tänä vuonna kylläkään mitään suurenmoista yksinoikeuspeliä tullut. Paitsi tietenkin Journey ja muutama lataus- ja Vita-peli, joita tykkäsin.
Hämmentää muuten tuo etusivun nykyinen kysely "Kuka veti tänä vuonna pisimmän korren?".
Eipä noita kyselyitä kovin vakavasti kannata ottaa. Täällä on kuitenkin sen verran paljon nuorta väkeä, joka ei vielä kykene tarkastelemaan asioita objektiivisesti. Heille tuo poll suomentuu muotoon "minkä valmistajan konsolin omistat?".
Nyt siellä joku Teinixxx94 imaisee kävyn rektumiin, koska on "aikuinen" eikä halua tulla lasketuksi tähän nuorten joukkoon. Lain edessä olet toki täysi-ikäinen, mutta todellisuudessa ihan lapsi vielä. Aikuisuus alkaa joskus 30 vuoden hujakoilla.
Saapa nähdä, minkälaisen shitstormin keskelle joudun tämän viestin vuoksi... Bring it.
Lainaus käyttäjältä erakkoHämmentää muuten tuo etusivun nykyinen kysely "Kuka veti tänä vuonna pisimmän korren?".
Eipä noita kyselyitä kovin vakavasti kannata ottaa. Täällä on kuitenkin sen verran paljon nuorta väkeä, joka ei vielä kykene tarkastelemaan asioita objektiivisesti. Heille tuo poll suomentuu muotoon "minkä valmistajan konsolin omistat?".
Nyt siellä joku Teinixxx94 imaisee kävyn rektumiin, koska on "aikuinen" eikä halua tulla lasketuksi tähän nuorten joukkoon. Lain edessä olet toki täysi-ikäinen, mutta todellisuudessa ihan lapsi vielä. Aikuisuus alkaa joskus 30 vuoden hujakoilla.
Saapa nähdä, minkälaisen shitstormin keskelle joudun tämän viestin vuoksi... Bring it.
Hyvä kun joku uskalsi tuon väistämättömän shitstorminkin uhalla sanoa, koska juuri noinhan se on. Itse en olisi paremmin kyennyt asiaa ilmaisemaan. Melkein jo syyttäisin Pelaajan väkeä/kuka ikinä äänestyksen laatinut, kun on sen verta mielenkiinnoton, kun kaikilla on tiedossa, millä perusteella näitä äänestetään.
Itse muuten äänestin Nintendoa, kun eivät ole Microsoft tai Sony juuri vuoden aikana ihmeisiin kyenneet, Wii U on sentään jotain uutta. Itse en sitä tod. näk. hanki ja viimeisin omistamani Nipa oli GC, joten en mikään fanipoika ole.
Samaten heittäsin palloo vähän toimituksen suuntaan että onko tälläsellä mitään muuta tarkotusta kun saada palstoille kirjotuksia ja äänestykseen klikkauksia fanipojilta. Eikös näitä pysty jotenki kiertämäänkin että voi äänestää monta kertaa? Itse laitoin Nipalle äänen ihan uuden konsolin ja sen takia kun itsellä on PS ja XBOX.
Viitaten God of War uutiseen... miten täällä ei ole yhtään rakkautta Smurffeille!? Kahden henkilön perusteella tietty huono sanoa, mutta silti. Kyllähän Smurffit nyt kevyesti God of Warin peittoaa. Tai itse ainakin mieluummin katson sinisten pikkuotusten hassuja seikkailuita kuin sitten rumaa puolialastonta miestä repimässä toisilta päitä irti.
Tosin olenkin hyvin lapsimielinen, valitsinhan LEGO Harry Potterin kun vaihtoehtoina oli se ja Mass Effect. Enkä ole kuin 20 vuotias pojan koltiainen.

Jos kyseinen Teinixxx94 elättää itsensä itsenäisesti ja täyttää kaikki täysi-ikäisyyden velvoitteet on hän silloin aikuinen, ärsyttää tälläset urpot joita on sorsittu silloinkuin he olivat nuorempia ja nyt sitten aukovat täällä naamaansa nuoremmilleen, siitä että alle 30vuotiaat ei tiedä aikuisuudesta mitään, MINÄ olen vanhempi, MINÄ olen yli kolmekymppinen te ette tiedä mitään elämästä, ennen kuin olette yhtä vanhoja. Tämä on jatkuva noidankehä, tulisi nyt vielä joku Seppo_Ilmari52 tänne mussuttamaan siitä, ettet pikkupoika itse tiedä mitään MINÄ olen vanhin joten turpa kiinni lapsi.
Jos kyseinen Teinixxx94 elättää itsensä itsenäisesti ja täyttää kaikki täysi-ikäisyyden velvoitteet on hän silloin aikuinen
En nyt sanoisi, että itsensä elättäminen on mikään tae henkiselle aikuisuudelle, jota alunperin kai haettiin. Tuskin päässäni mikään naksahtaa, kun nappaan vuokrakämpän avaimet kouraan ja aloitan opiskelijaelämän. Tapauskohtainen homma, mutta kolmekymppisellä on aika usein huomattavasti enemmän kokemusta elämisestä ja erilaisista tilanteista kuin pari vuosikymmentä nähneellä. Ei tuosta kommentista kannata vetää käpyä rektumiin tai minnekään muuallekaan.

Aloita työelämä niin voi olla että niksahtaa ja kolmekymppisetkin ovat vielä aika lapsellisia, vai mitä hait tuolla henkisesti aikuisella? Katkeraa ja kyynistä ruikuttajaa? Huumorintajutonta tosikkoa? Vai mitä? miten luokitellaan henkinen ikä kun kaiken ikäisistä löytyy kaikenlaisia tapauksia?
miten luokitellaan henkinen ikä kun kaiken ikäisistä löytyy kaikenlaisia tapauksia?
Eiköhän tuo henkinen ikä ole aika sama asia kuin se kuuluisa "kypsyys". Romaanihan siitä tulisi, jos yrittäisin selostaa käsitykseni tyhjentävästi. On vähän sellainen olo, että me ollaan nyt liian eri aallonpituuksilla, jotta tästä tulisi mitään.
Aloita työelämä niin voi olla että niksahtaa ja kolmekymppisetkin ovat vielä aika lapsellisia, vai mitä hait tuolla henkisesti aikuisella? Katkeraa ja kyynistä ruikuttajaa? Huumorintajutonta tosikkoa? Vai mitä? miten luokitellaan henkinen ikä kun kaiken ikäisistä löytyy kaikenlaisia tapauksia?
Hyppään sekaan puun takaa ja kesken kaiken, mutta juuri tuo Munkk1:n mainitsema kokemus on tässä avainasemassa. Olen samaa mieltä, että kun verrataan suomalaista 30-vuotiasta parikymppiseen, niin suurimmassa osassa tapauksia 30-vuotias on henkisesti "kypsempi". Se ei tarkoita, etteikö parikymppinen voisi olla kypsempi, mutta näin se usein menee, koska kolmekymppisellä on ollut vuosikymmen enemmän aikaa hankkia kokemuksia kuin nuoremmalla vastaparillaan. On sitten eri asia, onko tämä kolmekymppinen niitä kokemuksia hankkinut ja miten hän on ne pystynyt käsittelemään.
Vanhemmilla on myös paha taipumus vakkiintua tiettyihin toimintatapoihin jossain kohtaa, jolloin nopeammin uusia asioita omaksuva nuori saattaa saada vanhemman näyttämään fossiililta. Joka tapauksessa, moni on sanonut kokeneensa olevansa "aikuisimmillaan" juuri siinä parinkympin paikkeilla. Itsellä kävi myös näin. En koe olevani "aikuinen" nyt, mutta olen takuulla henkisesti kypsempi kuin silloin kun kuvittelin olevani aikuinen.
Indeed. Itsekin ajattelin olevani todella "aikuinen" kun 19 vuotiaana muutin pois vanhempien luota, mutta nyt 6 vuotta myöhemmin alkaa ymmärtämään kuinka teini sitä silloin vielä oli. Enää ei ole ihan niin naiivi olo, vaikka Politiikka -ketjussa niin väitettäisikin.
Olin viikon poissa täältä boardeilta, mitä tapahtui. Liikaa viestejä luettavaksi, luovutan ja kirjoitan tänne. God dangit, Steam, anna minulle aikaa koneella muuhunkin kuin pelivalikoimaasi!

Mä muutin itse omilleni kypsässä 16v iässä ja nyt 8v myöhemmin tuntuu olo ihan satavuotiaalta aina aika ajoin. Tuntuu et on jo ehtinyt nähdä ja kokea ihan hirveesti kaikenlaista. Mut joo, hyvin voi naamapalmutella nuorelle itselleen kyllä.
Huh huh, että on ollut kiireinen kuukausi!(Töitä, pelaamista ja arkipäivän paineita)
En ole edes ehtinyt paljon netissä pyöriä lähiaikoina. Voisikin tulevana vuonna painaa vähän jarrua, tähän vauhtiin.
Juuh, elikkäs, hyvää 2013:a vaan kaikille. Itselle ei tämä kyseinen juhla ole tuonut enää moneen vuoteen minkäälaista iloa, mutta hyvä jos jotkut siitä jaksavat innostua. Toivotaan, että uusi vuosi olisi ainakin edellistä parempi. Ainahan sitä on mukavaa parantaa.
Tuli serkun 2011 vuonna antamille glowstickeillekin käyttöä.
Pakko vielä sanoa kuinka yllättynyt olen tuon videon äänenlaadusta. Taustalla siis pyörii youtube video ja ääni tulee logitechin 29e purkeista. Ei ollenkaan huono.
Ja tuon videon perusteella mulla on kaksi kuollutta pikseliä 808:n kennossa. Komiaa.
Päätin, että jätän tämän saitin taakseni :d On tullut huomattua, kuinka paljon aikaa vietän täällä, ja se on suoraan sanottuna liikaa... En pahemmin kirjoita, mutta lueskeltua tuli paljon. Harva muistaa ja tunnistaa meikää, mutta ehkä jokunen täältä bongattu kaveri pleikalla tai steamissa :P Ehkä palaan joskus, ehkä en. Drama is awesome.
Mutta eniveis, jatkaa keskusteluja, "juniori" kiittää ja kuittaa :)
moni on sanonut kokeneensa olevansa "aikuisimmillaan" juuri siinä parinkympin paikkeilla. Itsellä kävi myös näin. En koe olevani "aikuinen" nyt, mutta olen takuulla henkisesti kypsempi kuin silloin kun kuvittelin olevani aikuinen.
Tuo on kyllä niin totta, koska tuossa iässä on kyllä yllättävän tietämätön monista asioista, ja sinisilmäinenkin näin jälkikäteen ajateltuna. Sitä ihminen tosiaan tuntee itsensä aikuiseksi ja uskoo tietävänsä todella paljon asioista, enkä puhu nyt mistään koulumenestyksestä tai opituista taidosta, vaan ihan elämästä ja maailmanmenosta yleisesti.. ja toisista ihmisistä ennen kaikkea. Tässähän ei ole mitään negatiivista, vaan päinvastoin, yritän vain kertoa että parinkympin persiissä kannattaa ottaa kaikki ilo irti elämästä, kun ei tiedä mitä edessä on. Voi löytää itsensä parin vuoden kuluttua vaikkapa vauva sylissä makaamassa sohvalla, ja huomata että enää ei ole niin itsestään selvää lähtee nopsaan ovesta ulos ja kaverin kanssa kaljalle, tai pelata aivan koska haluaa.
Tai sitten löytää itsensä pidätyssellistä joku "kaunis" aamu, kun on tullut sekoiltua jotain, vaikka ei ikimaailmassa olisi nuorena fiksuna aikuisena uskonut sellaiseen tilanteeseen joutuvansa. Sopii vain toivoa siellä kylmässä sellissä, että ei ole tullut ketään tapettua, jos on vaikka muisti lähtenyt kun on tullut vedettyä sen verran huolella päihteitä (viinaa tai huumeita) että muisti ei pelaa. Jos oikeasti joudut siihen tilanteeseen, ja selviät säikähdyksellä (sammunut vaikka julkiselle paikalle), niin kannattaa siitäkin ottaa opiksi. Ei ole aina edes koulutustaustasta tai työtilanteesta kiinni, millaisiin kuvioihin sotkeentuu. Tunnen läheisesti monta tapausta, joilla on mennyt sairaan hyvin juuri tuossa aikuisuuden kynnyksellä, eli hyvä työ ja paljon äksöniä.. sosiaalista elämää, fyrkkaa, naisia ympärillä.. mutta jossain vaiheessa onkin tiputtu korkealta ja kovaa. Aina ei voi tietää. Jos kusi nousee päähän liikaa, niin itse sanon että se on jopa työttömyyttä huonompi juttu. Tarkoitan sitä, että jos menee paremmin kuin muilla, ja alkaa sen vuoksi vittumaiseksi ja morkkaa jopa läheisempiään, niin se kostautuu. Tosin liian huonostikaan ei saa mennä, silläkin on seurauksensa.. pitää siis löytää balanssi.
Tiedän että suurimmaksi osaksi tekin nuoremmat edustajat näillä boardeilla olette fiksua sakkia, mutta pitäkää varanne kuitenkin. Just se "aikuiseksi" tuleminen ja maagisen parinkympin ylitys on muutenkin vaikeaa aikaa, vaikka se ei silloin siltä tuntuisi, vaan usein ollaan just siinä vaiheessa elämää, että olisi päätettävä jatko-opinnoista, käytävä intti tai pyrkiä löytämään paikkansa työelämässä. Ei ole oikeasti helppoa, ja vanhempana moni haluaisi ottaa juuri sen ajanjakson (~16-24v) uusiksi, koska tuntee tehneensä vääriä valintoja. Helppoja valintoja, kuten mässy-peleissä, vai mitä jannut ja lettupannut? ;)
Tulipa tässä vain eilen mieleen, että kun aina puhutaan siitä miten elokuvat ja videopelit ovat niin väkivaltaisia, niin onko kukaan ikinä katsonut luontodokumentteja? Ne vasta ovatkin hirveitä. Eilisessä dokumentissa näytettiin kuin haikarat napsivat pieniä kilpikonnan poikasia suuhunsa, elävinä nielivät menemään. Sinne se pikku kilppari katosi, vinhasti räpiköiden mennessä samalla kurkusta alas. Kuitenkin vielä kamalampi odotti kilpikonnia vedessä: nimittäin ravut! Selostaja kertoi että ravut yleensä repivät kilpikonnien raajat irti ja popsivat ne sitten menemään. Oli kauheaa katsoa kun yksi joutui vangiksi, mutta ennen kuin rapu ehti repiä kilparilta jalan irti se pääsi pakoon. On se luonto vaan bruttali paikka...

Itsellä on viha/rakkaus suhde luontodokumenttien kanssa. Tykkään todella paljon luonnosta ja eläimistä joten tykkään myös katsoa luontodokumentteja mutta juurikin tuollaiset kohtaukset pistävät melkeinpä itkettämään. Ja itsekin olen sitä ihmetellyt että kuinka noista ei mitkään kukkahattutädit valita kun niitä kumminkin ihan päiväsaikaan näytetään.
Lainaus käyttäjältä hemmoheikkinenTulipa tässä vain eilen mieleen, että kun aina puhutaan siitä miten elokuvat ja videopelit ovat niin väkivaltaisia, niin onko kukaan ikinä katsonut luontodokumentteja? Ne vasta ovatkin hirveitä. Eilisessä dokumentissa näytettiin kuin haikarat napsivat pieniä kilpikonnan poikasia suuhunsa, elävinä nielivät menemään. Sinne se pikku kilppari katosi, vinhasti räpiköiden mennessä samalla kurkusta alas. Kuitenkin vielä kamalampi odotti kilpikonnia vedessä: nimittäin ravut! Selostaja kertoi että ravut yleensä repivät kilpikonnien raajat irti ja popsivat ne sitten menemään. Oli kauheaa katsoa kun yksi joutui vangiksi, mutta ennen kuin rapu ehti repiä kilparilta jalan irti se pääsi pakoon. On se luonto vaan bruttali paikka...
Itsellä on viha/rakkaus suhde luontodokumenttien kanssa. Tykkään todella paljon luonnosta ja eläimistä joten tykkään myös katsoa luontodokumentteja mutta juurikin tuollaiset kohtaukset pistävät melkeinpä itkettämään. Ja itsekin olen sitä ihmetellyt että kuinka noista ei mitkään kukkahattutädit valita kun niitä kumminkin ihan päiväsaikaan näytetään.
Puhumattakaan siitä, että melkein kaikissa luontodokkareissa näytetään miten isäkilpikonna pökkää äitikilpikonnaa ja sen jälkeen jättäää tämän yksin asuntoonsa itkemään. Elatusmaksujakaan se paskiainen ei maksa. Kusipää.
Luontodokkarit tosiaan ainakin Ylen puolella olleet aina huippuluokkaa. Avara Luonto varmaan yksi parhaita ohjelmia mitä koskaan suomalaisessa telkkarissa näytetty. Juontaminen on äärettömän laadukasta ja toki kuvamateriaalikin on enemmän kuin kohdallaan. Onpahan sarjassa paljon opettavaistakin matskua. Onhan meininki välillä hippasen raakaa, mutta semmoista se elämä on. Eipä siellä dokkareissa koskaan ole mitään niin kamalaa mitä ihmiset ovat tehneet/tekevät luonnolle tai muille eläimille.
Tulipa tässä vain eilen mieleen, että kun aina puhutaan siitä miten elokuvat ja videopelit ovat niin väkivaltaisia, niin onko kukaan ikinä katsonut luontodokumentteja? Ne vasta ovatkin hirveitä. Eilisessä dokumentissa näytettiin kuin haikarat napsivat pieniä kilpikonnan poikasia suuhunsa, elävinä nielivät menemään. Sinne se pikku kilppari katosi, vinhasti räpiköiden mennessä samalla kurkusta alas. Kuitenkin vielä kamalampi odotti kilpikonnia vedessä: nimittäin ravut! Selostaja kertoi että ravut yleensä repivät kilpikonnien raajat irti ja popsivat ne sitten menemään. Oli kauheaa katsoa kun yksi joutui vangiksi, mutta ennen kuin rapu ehti repiä kilparilta jalan irti se pääsi pakoon. On se luonto vaan bruttali paikka...
Koska se ei ole väkivaltaa. Väkivalta on vain ihmisten välistä kanssa käymistä, henkistä tai fyysistä.
Heissan ja terve. Saanen mainostaa hieman vasta youtubeen upattua peliohjelmaa, Komboa, jossa meikäläinen on ollut mukana käsikirjoittajana ja kuvaajana. :) Ja mikäli joku täällä asustaa Ylä-Pirkanmaalla, niin ohjelma tulee myös telkkarista, VäriTV:llä kaapelikanavalla 255.
Toisen jakson on määrä tulla telkkarista ensi viikon tiistaina.
Heissan ja terve. Saanen mainostaa hieman vasta youtubeen upattua peliohjelmaa, Komboa, jossa meikäläinen on ollut mukana käsikirjoittajana ja kuvaajana. Ja mikäli joku täällä asustaa Ylä-Pirkanmaalla, niin ohjelma tulee myös telkkarista, VäriTV:llä kaapelikanavalla 255.
Toisen jakson on määrä tulla telkkarista ensi viikon tiistaina.
Lainaus käyttäjältä varianttiHeissan ja terve. Saanen mainostaa hieman vasta youtubeen upattua peliohjelmaa, Komboa, jossa meikäläinen on ollut mukana käsikirjoittajana ja kuvaajana. Ja mikäli joku täällä asustaa Ylä-Pirkanmaalla, niin ohjelma tulee myös telkkarista, VäriTV:llä kaapelikanavalla 255.
Toisen jakson on määrä tulla telkkarista ensi viikon tiistaina.
https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=-PXlZe0l664
Tuli ihan mieleen Tilt.tv, tiedä sitten että onko se hyvä juttu.
Niin mullekkin täydellinen kopio ja ei, se ei ole hyvä juttu. Ei pystyny ees kattoo kokonaan ku alko myötähävettämään niin paljon. Onnea uuteen yritykseen.
Lainaus käyttäjältä BoogyLainaus käyttäjältä varianttiHeissan ja terve. Saanen mainostaa hieman vasta youtubeen upattua peliohjelmaa, Komboa, jossa meikäläinen on ollut mukana käsikirjoittajana ja kuvaajana. Ja mikäli joku täällä asustaa Ylä-Pirkanmaalla, niin ohjelma tulee myös telkkarista, VäriTV:llä kaapelikanavalla 255.
Toisen jakson on määrä tulla telkkarista ensi viikon tiistaina.
https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=-PXlZe0l664
Tuli ihan mieleen Tilt.tv, tiedä sitten että onko se hyvä juttu.
Niin mullekkin täydellinen kopio ja ei, se ei ole hyvä juttu. Ei pystyny ees kattoo kokonaan ku alko myötähävettämään niin paljon. Onnea uuteen yritykseen.
Ei nyt itsellä ainekaan myötähäpeää aiheuttanut mutta nyt kun katsoin loppuun asti niin videon kohokohta oli kun vierailevaksi tähdeksi ohjelmaan saapui Nella joka ei tykkää konsolipeleistä vaan on lähinnä korttipelaaja :D Minä tykkään leikkiä puuhevosilla, saanhan tulla ensi jaksoon vierailevaksi tähdeksi?
Lainaus käyttäjältä BoogyTuli ihan mieleen Tilt.tv, tiedä sitten että onko se hyvä juttu.
Just sitä yritettiin välttää, mutta ei taidettu sitten ihan onnistua. Noh, seuraavien jaksojen kohdalla ollaan ehkä paremmalla päin.
Rytmitys, puhe ja tietynlainen "kuivuus" on aivan samanlaista kuin Tilt.tv:ssä. Siitä tulee Tilt.tv fiilikset. Vaikka visuaalinen tyyli ei olekkaan kuin Tilt.tv:ssä.
Mutta tosiaan toi puhe häiritsi itseä myös tiltissä. Kyllä nyt mielestäni peliohjelmassa voitaisiin puhua hieman rennompaan tyyliin. Kirjakieli tuhoaa korvat. Ja mikä miinus on että mario kart tyylisessä ajelussa taitoa ei vaadita niin paljoa ja saattaa tippua viimeiseksi kun ottaa osumaa ohjuksesta? Eikö se ole vähän sen pelin idea kun kerran "koko perheen peli"?
Mutta kyllähän tuon nyt katseli ja jos tubeen tulee lisää niin katselee jatkossakin. Parempi silti kun nykypäivän tilt. Yök.

Jep. Tosin visuaalinen tyyli oli sinänsä ihan söpö mielestäni, mutta ei iske muuten. Ei sitten yhtään.
Nyt se on valmis! Parikymmentä minuuttia kestävä kooste toissa perjantain peli-illasta. Vauhdissa Oselot, Luffy, Rotten Harvester sekä allekirjoittanut! Setti on vähintään levotonta, kuten asiaan sopii!
Edelleenkin harmittaa että en päässyt tulemaan. Mutta joka tapauksessa, loistava kompilaatio. Pisti kyllä hymyilyttämään :D
Mutta asiaan. Olen taas kipeänä kotona, ja tuntuu muutenkin että vastustuskyky on huonontunut merkittävästi. Vitamiinipitoisia ruokia tulee syötyä ihan hedelmien muodossa sekä uutteina, teen reippaita kävelylenkkejä 3-8 kilometriä päivässä, en tällä hetkellä stressaa oikein mistään, käyn koulussa ja nukun kohtuunormaalisti. En juo enkä tupakoi.
Perusflunssan lisäksi on ilmennyt ajoittaisi selkäkipuja (siitä voi kai syyttää ryhtiä mutta sekin on ollut aina sitä samaa jo vuosien ajan ilman mitään kipuja), sekä keuhko-ongelmia ihan siihen saakka ettei voi puhua koska happi meinaa loppua kesken (saattaa johtua pakkasestakin). Ei ole / ole ollut muilla kokemuksia tällaisesta? Pitäisikö vain painua lääkäriin ja selvittää että mikä mättää. Ja tulee muuten lapasesta lättyyn jos joku heittää syöpävitsin.
Myönnettäköön, facebookin chatti on syrjäyttänyt itse pelaajaboardin kokonaan. Kuka tänne jaksaa tulla, kun on tsätti tarjolla, jossa on miltei aina ihmisiä, joiden kanssaa juttua lentää ja saa aikaiseksi välillä maukasta ihmissuhdedraamaa, jota voisi melkein veitsellä paloitella.
Olen nyt kyllä missannut nämä lähiaikoina tapahtuneet suuret draamat, mutta minkäs elämälleen voi ; (
Kyllä minä ainakin jaksan. En oo varmaan kertaakaan purkanut boardijuttujani siellä.
Ottaen puheeksi taas nuo joulujutut, alkaa pikkuhiljaa tuntua että on siitä ainakin se yksi järjenhiven miksi se tulee näin aikaisin. Koska niitä lahjoja tulee tehtyä puoliksi itse, joten kaikki tarvittava pitää ostaa ja tekemisessäkin menee aikaa. Siinäpä se. . . . .
Ikuinen facepalm Nissenin joululaulumainoksien takia. :'D
Kompsis.
En tosiaan käsitä miten sen Lärvikirjan chätti voisi mitenkään vaikuttaa boardeille kirjoitteluun. Eipä siellä ikinä pystykkään syventymään mihinkään peliin/leffaan/muuhun aiheeseen samalla tavalla kuin täällä. Se hyvä puoli siinä on, että siellä on paljon helpompaa pikaisesti kysellä peliseuraa ja heitellä niitä juttuja mitä ei boardeille oikein kehtaakkaan kirjoitella. Aivan eri saitti, aivan eri kirjoitukset.
Itse en ole vielä osannut uhrata ajatustakaan lahjoihin. Marraskuu viistää puoliväliä, joten pikkuhiljaa pitäisi kyllä jotain alkaa ostelemaan. Harmi että ilmaisia paketointipalveluja ei ole vielä ilmaantunut kauppoihin, koska kaltaisilleni ihmisille, kenellä paketit pysyvät kasassa lähinnä teipillä, teipillä ja kuumaliimalla, ovat nuo paketointijutut aina ihan mahtavia. Yleensä siinä saa halutessaan tukea myös junnujen harrastuksia, joten aina vaan paranee. Mielellään aina roposen lahjoittaa sille ahkeralla urheilijanalulle, kuka ne suklaarasiat nätisti naamioi.
Joo, soi vieläkin päässä Nissenin silmälasilaulut... Oi voi.
Hämeen Sanomien kuuluisa tehdasvalmsteinen halpisjoulukalenteri saapui tuossa toissapäivänä. Joku vuosi takaperin luukkuja oli marraskuun lopullekkin muutama, joita ei varmaankaan edes avattu kuten ei muitakaan luukkuja. Ennustan nyt kuitenkin huvin vuoksi, että itsenäisyyspäivänä aukeaa Suomen lippu ja jouluaattona seimi Jeesus-lapsi sylissään. (Oiii sööttiä!) Viime jouluna availin oikeastaan vain Pelaajan JoulukalenteriHD:n luukkuja.
Itse ostan jossain vaiheessa joulukuuta karsean multipacin suklaakonvehteja. Ja ne saa sentään syödä milloin haluaa. Mutta ennen parasta ennen -päivää kuitenkin.
Siis miten ihmeessä voi yhdessä riivatun yössä nousta joku -13 asteen pakkanen ja siinä feattaamassa hirvee tuuli? Eihän tässä mitään lunta tarvita, tuli ainakin Haukiputaalle niin kylmä että pelkästään sillä saatiin maa valkoiseksi. En valita koska loskakelit sentään loppui, mutta silti; olisi nyt hieman pikkuhiljaa tullut, eihän tässä kerennyt tajuta että juuri tuollaisena päivänä joudut kävelemään pari kilometriä bussipysäkille ja siellä seisoskelemaan puoli tuntia. On se nyt helvetti kumma jos tässä ei kipeeksi tule, taas.
Itse tänä vuonna olen aikomassa panostaa joululahjoihin todenteolla, ja se näkyy jo siinä että keksin isälleni joululahjan. Koskaan en ole keksinyt mitään sopivaa antaa tälle (itsehän en siis pelkkää suklaata ostele). En suinkaan mitään väsäile itse vaan ihan kylmällä valuutalla meinasin hakea sopivaa roinaa jostain ostoskeskuksesta ja sitten yrittää jotenkin saada ilmestymään lahjapaperi siihen tavaran ympärille.
Tyttöystävälle on kyllä ehdottomasti helpoin ostaa lahja, kun vaan tietäisi minkä ostaa ja mikä on lahjojen määrälle se ehdoton yläraja että saan turpaan xD Käsky on käynyt ettei mitään saisi ostaa tai sitten se pitää olla korkeintaan joku pikkuinen tikkari, mutta ei se nyt minulle käy vaan päinsä.
Yksi sukulainen taitaa olla vielä ongelma mutta pienellä tiedustelulla tämäkin ratkeaa. Toivon mukaan ensi vuonna kukaan ei kuitenkaan odota tällaista panostusta sillä silloin ollaan opiskelijabudjetilla ostelemassa.
Ja jes, huomenna saa avata joulukalenterin! Itselläni niitä on tosin kaksin kappalein, itse ostin sellaisen valtavan M&M's joulukalenterin, ja tyttöystävältä sain taas LEGO Star Wars joulukalenterin yllätyslahjana, kun olin tätä ihaillut kaupassa. Toivon kanssa että telkkarista tulee joku joulukalenteri-ohjelma, viime vuonna seurasin jotain Tonttu Tolianterin juttua missä jotkut tarkastajiksi tekeytyneet jouluvihaajat pistivät Korvatunturia sekaisin. Itselleni kelpaisi ihan joku vanhempi uusintakin.
Nightmare - Lost in the forest
Oli pakko tuonne kommentoida: "Hardcore 4 life. I've been listening hardcore since 1994. I was 13 years old then and I'm 32 years old now and I'm still loving this. "
Tuon kirjoitettuani tunsin itseni vanhaksi. Tosin tuossa on pikku virhe. Aloin kuuntelemaan tuota vasta vuonna 1995, mutta silti. No näin se elämä menee. Bändeja ja trendeja tulee ja menee. Kaikki ympärillä vanhenee, mutta minä en ja hardcore on ikuista \../
Ikiteini kiittää ja kuittaa.
Hyvää itseppäisyyspäivää vaan kaikille. Mitään sen suurempia isänmaallisuusjorinoita en tässä ala horisemaan, mutta muistetaan nyt mummojen ja vaarien kovaa duunia tämän yhden päivän aikana. Nykyään itsenäisyys on toki hippasen eri asia kuin muinoin, mutta kiitos kuitenkin siitä, että saan tässä kahvia juodessani kirjoittaa oman mielipiteeni avoimesti tänne interwebsiin. +1 myös kun annoitte yhden vapaapäivän lisää vuoteen.
Siis parastahan nyt tässä päivässä on juurikin se että saa pidennetyn viikonlopun. Mukavaa että duunista sain huomisenkin vapaaksi, mutta palkattahan sitä tietty jää..
Sattumoisin tänään myös vaimon kanssa "vuosipäivä", sillä kuusi vuotta sitten oli ensitreffit. Sitä juhlitaan sitten illalla varmaan katsomalla telkkaria, jee.
Toki kiitokset veteraaneille itsenäisyydestä, ehdottomasti. Onkin lähes ainoa hyväntekeväisyys mihin voisin edes kuvitella antavani rahaa.
Ilta-sanomat hehkuttaa "Maailman seksikkäimmäksi naiseksi tituleerattu näyttelijä Mila Kunis, 29, on kaunista katseltavaa niin punaisella matolla iltapuvussa kuin meikittömänä farkuissa. "
Linkki kuviin
Olen jo pitkään miettinyt, että mistä se johtuu kun aina noita julkkiksia pidetään jotenkin upeina. Onko se vaan sitä kun ne nyt vaan sattuu olemaan isoja hollywood tähtiä vai mikä siinä on se juttu.
Esim kunis on aivan tavallisen näköinen ilman meikkiä. Aina kun käyn kaupungilla niin näen vähintään saman näköisiä ja aina on se yksi tai kaksi jotka on vielä paremman näköisiä.
Onhan minullakin kyllä ne omat suosikit kuten vaikka katie holmes, mutta yhtä kovan vaikutuksen minuun on tehnyt monet "tavikset" jotka on kadulla kävelleet vastaan.
Eiköhän se johdu juurikin siitä, että nuo ovat julkkiksia ja se kuuluisa kiven alla elänyt punaniskakin on kuullut heistä. Kyllähän monet taviksistakin ovat kauniita, mutta kun kukaan ei ole heistä kuullut niin vaikea heitä on maailman kauneimmiksi mennä tituleeraamaan. Ja tuossa kuvassa minkä linkkasit niin eihän Mila ole kovinkaan kummoisen näköinen, jopa minä olen söpömpi, kyllähän siitä näkee että miten jo pelkkä hiusten harjaaminen tekee kummia, meikistä puhumattakaan.
Minusta nuo kuvat sitten taas on siitä hyviä, että useinhan oikein hakemalla haetaan jotain kuvia joissa joku näyttää mahdollisimman huonolta. Tuossa ainakin minusta Mila näyttää ihan normaalilta. Jos pelkästä ulkonäöstä puhutaan niin kelpuuttaisin kyllä ja ihan mielelläni heräisin tommosen vierestä vaikka joka aamu. Mutta kuten sanottu niin ihan tavallinenhan se on, mutta kun on julkkis niin se lisää jotenkin sitä haluttavuutta ainakin 100%.
Usein olen myös miettinyt sitä, että aina jaksetaan suorastaan haukkua jos joku pitää jotain pelihahmoa kauniina ja olet suorastaan outo tai pervo kun tuollaisesta tykkäät. Okei joo se pelihahmo on mielikuvituksen tuotetta, mutta onko joku hollywood tähti yhtään sen todellisempi monelle ihmiselle?
Vaikka minäkin pidän esim katie holmesia todella kauniina (se on se hymy. Tosin moni varmaan vihaa sitä) niin se kuitenkin on vain pikseleitä tuossa telkkarin lcd paneelissa eikä mitään muuta. Okei kyllähän sitä voi vaikka koskettaa jos lähtee stalkkaamaan, mutta se on jo ihan eri asia.
Tosin ainahan ihmiset haluavat jotain jota eivät voi saada, mutta ei se mulla ainakaan mene niin pitkälle, että vain sen takia joku näyttelijä on "maailman seksikkäin nainen" kun ulos menemällä näkee niitä yhtä seksikkäitä naisia.
Tosin eipä siinä mitään. Ihan yhtä paljon naiset kuolaa jotain brad pittiä tai deppiä. Tosin nuo kaksi nyt onkin jo niin paljon paremman näköisiä kuin suurin osa suomen miehistä joten sen ymmärtääkin.
"Mila Kunis on kerrankin normaalin näköinen, KAMALAA!"
Voi, on se tavalla tai toisella varmaan hyvin perseestä olla julkkis. Ihan vaan sen takia koska ulkonäköön kiinnitetään niin paljon huomiota; jee jonkun bändin laulaja tai kitaristi on NIIIIIIIIN hyvännäköinen! Ja se vetää lavalla vielä niin hyvin!
Sitten kun jossain lehdessä julkaistaan "Bändin laulaja röhnöttää sohvalla verkkareissa koska on LAUANTAI! JÄRKYTTÄVÄÄ!" Ja sinne menee osa faneista. Välillä käy tavallaan sääliksi noita julkkiksia, osalla on vaikeaa liikkua arkena tai vapaa-ajalla rauhassa. Ainahan siellä on joku lehtimies nurkan takana kykkimässä ja kiikaroimassa minkä väriset sukat on tällä kertaa jalassa.
Mila Kunisko seksikäs? Hyi.
Tulipa reissu Helsingissä heitettyä ja joululahjatkin alkaa olla koossa. Tasan kaksi juttua vielä puuttuu, kumpikin postin armoilla. Sitten onkin vuorossa lahjojen paketointi ja siinä vasta jännä prosessi. Sitä ennen pitäisi keksiä piilo kaikille lahjoille, tilaa kun ei tunnu tuolle säkille olevan missään. Onneksi ei vielä ole omia lapsia :D
Onnekseni näköjään Star Wars shakkinappulat ovat tulleet, ja juurikin miten ennustin Ärsyttävät asiat ketjussa. Eli kun lähdin kotoa pois, paketti päätti ilmestyä. No mutta, huomenna hakemaan ja katsomaan onko se muki millainen kolpakko.
edit. Hämmentää muuten tuo etusivun nykyinen kysely "Kuka veti tänä vuonna pisimmän korren?". Millä perusteilla ihmiset ovat Sonya äänestäneet kun yhtiö on vain rypenyt ongelmissa eikä mitään merkittäviä uutisia olet kyseiseltä suunnalta tullut, puhumattakaan peleistä?
Niin, en odottanut ihmisten äänestävän sentään ihan näin tasaisesti. Oma ääni meni Nintendolle ihan vain Wii U:n + sen pelien takia. Ainoa valmistaja, joka sai sentään uuden konsolin tänä vuonna ulos! Aika rohkea veto sinänsä, koska kuten kaikki varmasti olettavat, niin PS4 ja seuraava Xbox ovat tulevat olemaan paitsi tehokkaampia kuin Wii U, myös raudallisesti uudempia vehkeitä.
Ja mitä tulee Sonyn ääni"ryöppyyn", niin suomalaiset ovat aikaisemmissakin äänestyksissä Sonya kannattaneet. Eipä sieltä tänä vuonna kylläkään mitään suurenmoista yksinoikeuspeliä tullut. Paitsi tietenkin Journey ja muutama lataus- ja Vita-peli, joita tykkäsin.
Journey! Niin hyvä peli että ääni väkisinkin Sonylle.
pakko myöntää että tein halvasti ja äänestin sonya ihan vaan Journeyn takia, myös.
Eipä noita kyselyitä kovin vakavasti kannata ottaa. Täällä on kuitenkin sen verran paljon nuorta väkeä, joka ei vielä kykene tarkastelemaan asioita objektiivisesti. Heille tuo poll suomentuu muotoon "minkä valmistajan konsolin omistat?".
Nyt siellä joku Teinixxx94 imaisee kävyn rektumiin, koska on "aikuinen" eikä halua tulla lasketuksi tähän nuorten joukkoon. Lain edessä olet toki täysi-ikäinen, mutta todellisuudessa ihan lapsi vielä. Aikuisuus alkaa joskus 30 vuoden hujakoilla.
Saapa nähdä, minkälaisen shitstormin keskelle joudun tämän viestin vuoksi... Bring it.
Hyvä kun joku uskalsi tuon väistämättömän shitstorminkin uhalla sanoa, koska juuri noinhan se on. Itse en olisi paremmin kyennyt asiaa ilmaisemaan. Melkein jo syyttäisin Pelaajan väkeä/kuka ikinä äänestyksen laatinut, kun on sen verta mielenkiinnoton, kun kaikilla on tiedossa, millä perusteella näitä äänestetään.
Itse muuten äänestin Nintendoa, kun eivät ole Microsoft tai Sony juuri vuoden aikana ihmeisiin kyenneet, Wii U on sentään jotain uutta. Itse en sitä tod. näk. hanki ja viimeisin omistamani Nipa oli GC, joten en mikään fanipoika ole.
Samaten heittäsin palloo vähän toimituksen suuntaan että onko tälläsellä mitään muuta tarkotusta kun saada palstoille kirjotuksia ja äänestykseen klikkauksia fanipojilta. Eikös näitä pysty jotenki kiertämäänkin että voi äänestää monta kertaa? Itse laitoin Nipalle äänen ihan uuden konsolin ja sen takia kun itsellä on PS ja XBOX.
Viitaten God of War uutiseen... miten täällä ei ole yhtään rakkautta Smurffeille!? Kahden henkilön perusteella tietty huono sanoa, mutta silti. Kyllähän Smurffit nyt kevyesti God of Warin peittoaa. Tai itse ainakin mieluummin katson sinisten pikkuotusten hassuja seikkailuita kuin sitten rumaa puolialastonta miestä repimässä toisilta päitä irti.
Tosin olenkin hyvin lapsimielinen, valitsinhan LEGO Harry Potterin kun vaihtoehtoina oli se ja Mass Effect. Enkä ole kuin 20 vuotias pojan koltiainen.
Jos kyseinen Teinixxx94 elättää itsensä itsenäisesti ja täyttää kaikki täysi-ikäisyyden velvoitteet on hän silloin aikuinen, ärsyttää tälläset urpot joita on sorsittu silloinkuin he olivat nuorempia ja nyt sitten aukovat täällä naamaansa nuoremmilleen, siitä että alle 30vuotiaat ei tiedä aikuisuudesta mitään, MINÄ olen vanhempi, MINÄ olen yli kolmekymppinen te ette tiedä mitään elämästä, ennen kuin olette yhtä vanhoja. Tämä on jatkuva noidankehä, tulisi nyt vielä joku Seppo_Ilmari52 tänne mussuttamaan siitä, ettet pikkupoika itse tiedä mitään MINÄ olen vanhin joten turpa kiinni lapsi.
Terveisin Gurgixxx89seisemänvuodenpäästaikuinen
En nyt sanoisi, että itsensä elättäminen on mikään tae henkiselle aikuisuudelle, jota alunperin kai haettiin. Tuskin päässäni mikään naksahtaa, kun nappaan vuokrakämpän avaimet kouraan ja aloitan opiskelijaelämän. Tapauskohtainen homma, mutta kolmekymppisellä on aika usein huomattavasti enemmän kokemusta elämisestä ja erilaisista tilanteista kuin pari vuosikymmentä nähneellä. Ei tuosta kommentista kannata vetää käpyä rektumiin tai minnekään muuallekaan.
Aloita työelämä niin voi olla että niksahtaa ja kolmekymppisetkin ovat vielä aika lapsellisia, vai mitä hait tuolla henkisesti aikuisella? Katkeraa ja kyynistä ruikuttajaa? Huumorintajutonta tosikkoa? Vai mitä? miten luokitellaan henkinen ikä kun kaiken ikäisistä löytyy kaikenlaisia tapauksia?
Eiköhän tuo henkinen ikä ole aika sama asia kuin se kuuluisa "kypsyys". Romaanihan siitä tulisi, jos yrittäisin selostaa käsitykseni tyhjentävästi. On vähän sellainen olo, että me ollaan nyt liian eri aallonpituuksilla, jotta tästä tulisi mitään.
E: Almasy muotoili asian paremmin.
Hyppään sekaan puun takaa ja kesken kaiken, mutta juuri tuo Munkk1:n mainitsema kokemus on tässä avainasemassa. Olen samaa mieltä, että kun verrataan suomalaista 30-vuotiasta parikymppiseen, niin suurimmassa osassa tapauksia 30-vuotias on henkisesti "kypsempi". Se ei tarkoita, etteikö parikymppinen voisi olla kypsempi, mutta näin se usein menee, koska kolmekymppisellä on ollut vuosikymmen enemmän aikaa hankkia kokemuksia kuin nuoremmalla vastaparillaan. On sitten eri asia, onko tämä kolmekymppinen niitä kokemuksia hankkinut ja miten hän on ne pystynyt käsittelemään.
Vanhemmilla on myös paha taipumus vakkiintua tiettyihin toimintatapoihin jossain kohtaa, jolloin nopeammin uusia asioita omaksuva nuori saattaa saada vanhemman näyttämään fossiililta. Joka tapauksessa, moni on sanonut kokeneensa olevansa "aikuisimmillaan" juuri siinä parinkympin paikkeilla. Itsellä kävi myös näin. En koe olevani "aikuinen" nyt, mutta olen takuulla henkisesti kypsempi kuin silloin kun kuvittelin olevani aikuinen.
Indeed. Itsekin ajattelin olevani todella "aikuinen" kun 19 vuotiaana muutin pois vanhempien luota, mutta nyt 6 vuotta myöhemmin alkaa ymmärtämään kuinka teini sitä silloin vielä oli. Enää ei ole ihan niin naiivi olo, vaikka Politiikka -ketjussa niin väitettäisikin.
Olin viikon poissa täältä boardeilta, mitä tapahtui. Liikaa viestejä luettavaksi, luovutan ja kirjoitan tänne. God dangit, Steam, anna minulle aikaa koneella muuhunkin kuin pelivalikoimaasi!
Mä muutin itse omilleni kypsässä 16v iässä ja nyt 8v myöhemmin tuntuu olo ihan satavuotiaalta aina aika ajoin. Tuntuu et on jo ehtinyt nähdä ja kokea ihan hirveesti kaikenlaista. Mut joo, hyvin voi naamapalmutella nuorelle itselleen kyllä.
Huh huh, että on ollut kiireinen kuukausi!(Töitä, pelaamista ja arkipäivän paineita)
En ole edes ehtinyt paljon netissä pyöriä lähiaikoina. Voisikin tulevana vuonna painaa vähän jarrua, tähän vauhtiin.
Oikein mukavaa uutta vuotta pelaajaboardin väelle! Mainio videopelivuosi tulossa ensi vuonnakin! 2013!
Mega64: TODD & AARON'S GAME AWARDS 2012!!!!!!!!!
Hyvää uuta vuotta!
Älkää sitten pelleilkö raketeilla!
Juuh, elikkäs, hyvää 2013:a vaan kaikille. Itselle ei tämä kyseinen juhla ole tuonut enää moneen vuoteen minkäälaista iloa, mutta hyvä jos jotkut siitä jaksavat innostua. Toivotaan, että uusi vuosi olisi ainakin edellistä parempi. Ainahan sitä on mukavaa parantaa.
Meitsin hurjempaakin hurjemmat bileet.
Ja hemmetin komiaa uuttavuotta.

Tuli serkun 2011 vuonna antamille glowstickeillekin käyttöä.
Pakko vielä sanoa kuinka yllättynyt olen tuon videon äänenlaadusta. Taustalla siis pyörii youtube video ja ääni tulee logitechin 29e purkeista. Ei ollenkaan huono.
Ja tuon videon perusteella mulla on kaksi kuollutta pikseliä 808:n kennossa. Komiaa.
Päätin, että jätän tämän saitin taakseni :d On tullut huomattua, kuinka paljon aikaa vietän täällä, ja se on suoraan sanottuna liikaa... En pahemmin kirjoita, mutta lueskeltua tuli paljon. Harva muistaa ja tunnistaa meikää, mutta ehkä jokunen täältä bongattu kaveri pleikalla tai steamissa :P Ehkä palaan joskus, ehkä en. Drama is awesome.
Mutta eniveis, jatkaa keskusteluja, "juniori" kiittää ja kuittaa :)
Tuo on kyllä niin totta, koska tuossa iässä on kyllä yllättävän tietämätön monista asioista, ja sinisilmäinenkin näin jälkikäteen ajateltuna. Sitä ihminen tosiaan tuntee itsensä aikuiseksi ja uskoo tietävänsä todella paljon asioista, enkä puhu nyt mistään koulumenestyksestä tai opituista taidosta, vaan ihan elämästä ja maailmanmenosta yleisesti.. ja toisista ihmisistä ennen kaikkea. Tässähän ei ole mitään negatiivista, vaan päinvastoin, yritän vain kertoa että parinkympin persiissä kannattaa ottaa kaikki ilo irti elämästä, kun ei tiedä mitä edessä on. Voi löytää itsensä parin vuoden kuluttua vaikkapa vauva sylissä makaamassa sohvalla, ja huomata että enää ei ole niin itsestään selvää lähtee nopsaan ovesta ulos ja kaverin kanssa kaljalle, tai pelata aivan koska haluaa.
Tai sitten löytää itsensä pidätyssellistä joku "kaunis" aamu, kun on tullut sekoiltua jotain, vaikka ei ikimaailmassa olisi nuorena fiksuna aikuisena uskonut sellaiseen tilanteeseen joutuvansa. Sopii vain toivoa siellä kylmässä sellissä, että ei ole tullut ketään tapettua, jos on vaikka muisti lähtenyt kun on tullut vedettyä sen verran huolella päihteitä (viinaa tai huumeita) että muisti ei pelaa. Jos oikeasti joudut siihen tilanteeseen, ja selviät säikähdyksellä (sammunut vaikka julkiselle paikalle), niin kannattaa siitäkin ottaa opiksi. Ei ole aina edes koulutustaustasta tai työtilanteesta kiinni, millaisiin kuvioihin sotkeentuu. Tunnen läheisesti monta tapausta, joilla on mennyt sairaan hyvin juuri tuossa aikuisuuden kynnyksellä, eli hyvä työ ja paljon äksöniä.. sosiaalista elämää, fyrkkaa, naisia ympärillä.. mutta jossain vaiheessa onkin tiputtu korkealta ja kovaa. Aina ei voi tietää. Jos kusi nousee päähän liikaa, niin itse sanon että se on jopa työttömyyttä huonompi juttu. Tarkoitan sitä, että jos menee paremmin kuin muilla, ja alkaa sen vuoksi vittumaiseksi ja morkkaa jopa läheisempiään, niin se kostautuu. Tosin liian huonostikaan ei saa mennä, silläkin on seurauksensa.. pitää siis löytää balanssi.
Tiedän että suurimmaksi osaksi tekin nuoremmat edustajat näillä boardeilla olette fiksua sakkia, mutta pitäkää varanne kuitenkin. Just se "aikuiseksi" tuleminen ja maagisen parinkympin ylitys on muutenkin vaikeaa aikaa, vaikka se ei silloin siltä tuntuisi, vaan usein ollaan just siinä vaiheessa elämää, että olisi päätettävä jatko-opinnoista, käytävä intti tai pyrkiä löytämään paikkansa työelämässä. Ei ole oikeasti helppoa, ja vanhempana moni haluaisi ottaa juuri sen ajanjakson (~16-24v) uusiksi, koska tuntee tehneensä vääriä valintoja. Helppoja valintoja, kuten mässy-peleissä, vai mitä jannut ja lettupannut? ;)
E: Tässä yksi hyvä esimerkki, kuinka nuorena tiputaan korkealta ja kovaa!
Tulipa tässä vain eilen mieleen, että kun aina puhutaan siitä miten elokuvat ja videopelit ovat niin väkivaltaisia, niin onko kukaan ikinä katsonut luontodokumentteja? Ne vasta ovatkin hirveitä. Eilisessä dokumentissa näytettiin kuin haikarat napsivat pieniä kilpikonnan poikasia suuhunsa, elävinä nielivät menemään. Sinne se pikku kilppari katosi, vinhasti räpiköiden mennessä samalla kurkusta alas. Kuitenkin vielä kamalampi odotti kilpikonnia vedessä: nimittäin ravut! Selostaja kertoi että ravut yleensä repivät kilpikonnien raajat irti ja popsivat ne sitten menemään. Oli kauheaa katsoa kun yksi joutui vangiksi, mutta ennen kuin rapu ehti repiä kilparilta jalan irti se pääsi pakoon. On se luonto vaan bruttali paikka...
Itsellä on viha/rakkaus suhde luontodokumenttien kanssa. Tykkään todella paljon luonnosta ja eläimistä joten tykkään myös katsoa luontodokumentteja mutta juurikin tuollaiset kohtaukset pistävät melkeinpä itkettämään. Ja itsekin olen sitä ihmetellyt että kuinka noista ei mitkään kukkahattutädit valita kun niitä kumminkin ihan päiväsaikaan näytetään.
Puhumattakaan siitä, että melkein kaikissa luontodokkareissa näytetään miten isäkilpikonna pökkää äitikilpikonnaa ja sen jälkeen jättäää tämän yksin asuntoonsa itkemään. Elatusmaksujakaan se paskiainen ei maksa. Kusipää.
Luontodokkarit tosiaan ainakin Ylen puolella olleet aina huippuluokkaa. Avara Luonto varmaan yksi parhaita ohjelmia mitä koskaan suomalaisessa telkkarissa näytetty. Juontaminen on äärettömän laadukasta ja toki kuvamateriaalikin on enemmän kuin kohdallaan. Onpahan sarjassa paljon opettavaistakin matskua. Onhan meininki välillä hippasen raakaa, mutta semmoista se elämä on. Eipä siellä dokkareissa koskaan ole mitään niin kamalaa mitä ihmiset ovat tehneet/tekevät luonnolle tai muille eläimille.
Koska se ei ole väkivaltaa. Väkivalta on vain ihmisten välistä kanssa käymistä, henkistä tai fyysistä.
Heissan ja terve. Saanen mainostaa hieman vasta youtubeen upattua peliohjelmaa, Komboa, jossa meikäläinen on ollut mukana käsikirjoittajana ja kuvaajana. :) Ja mikäli joku täällä asustaa Ylä-Pirkanmaalla, niin ohjelma tulee myös telkkarista, VäriTV:llä kaapelikanavalla 255.
Toisen jakson on määrä tulla telkkarista ensi viikon tiistaina.
https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=-PXlZe0l664
Tuli ihan mieleen Tilt.tv, tiedä sitten että onko se hyvä juttu.
Just sitä yritettiin välttää, mutta ei taidettu sitten ihan onnistua. :D Noh, seuraavien jaksojen kohdalla ollaan ehkä paremmalla päin.
Niin mullekkin täydellinen kopio ja ei, se ei ole hyvä juttu. Ei pystyny ees kattoo kokonaan ku alko myötähävettämään niin paljon. Onnea uuteen yritykseen.
Ei nyt itsellä ainekaan myötähäpeää aiheuttanut mutta nyt kun katsoin loppuun asti niin videon kohokohta oli kun vierailevaksi tähdeksi ohjelmaan saapui Nella joka ei tykkää konsolipeleistä vaan on lähinnä korttipelaaja :D Minä tykkään leikkiä puuhevosilla, saanhan tulla ensi jaksoon vierailevaksi tähdeksi?
Rytmitys, puhe ja tietynlainen "kuivuus" on aivan samanlaista kuin Tilt.tv:ssä. Siitä tulee Tilt.tv fiilikset. Vaikka visuaalinen tyyli ei olekkaan kuin Tilt.tv:ssä.
Pumpanen pelannut Max Paynen läpi... Yllätyin : o
Mutta tosiaan toi puhe häiritsi itseä myös tiltissä. Kyllä nyt mielestäni peliohjelmassa voitaisiin puhua hieman rennompaan tyyliin. Kirjakieli tuhoaa korvat. Ja mikä miinus on että mario kart tyylisessä ajelussa taitoa ei vaadita niin paljoa ja saattaa tippua viimeiseksi kun ottaa osumaa ohjuksesta? Eikö se ole vähän sen pelin idea kun kerran "koko perheen peli"?
Mutta kyllähän tuon nyt katseli ja jos tubeen tulee lisää niin katselee jatkossakin. Parempi silti kun nykypäivän tilt. Yök.
Jep. Tosin visuaalinen tyyli oli sinänsä ihan söpö mielestäni, mutta ei iske muuten. Ei sitten yhtään.
Juu.....
http://uk.ign.com/articles/2013/01/25/flying-rc-plane-highlights-splinter-cell-blacklist-collectors-edition
Nyt se on valmis! Parikymmentä minuuttia kestävä kooste toissa perjantain peli-illasta. Vauhdissa Oselot, Luffy, Rotten Harvester sekä allekirjoittanut! Setti on vähintään levotonta, kuten asiaan sopii!
Pelaajaboardin miitti 8.2.2013.