Olen jo monesti sanonut, että tarina oli Beyondissa parhaita missään viihde muodossa koskaan ja pelkän tarinan takia Bioshock Infinitekin on monien top kympissä, vaikka pelillisesti ei erikoinen ollutkaan.
Lähes sama asia.
Noh, ei se ikävä kyllä ole.
Ymmärrän kyllä pointtisi. Infinitessä ei ole räiskinnän puolesta Call of Dutyjen tahi Battlefieldien sulavuutta ja tarkkuutta, mutta pelaaminen toimii silti loistavasti. Aseet pysyvät hahmon käsissä kuten kuuluukin ja räiskinnässä on runsaasti vaihtelua sekä näyttävyyttä. Paikoin putkesta pääsee myös pois kun areenatyylisillä alueilla pääsee kurmoottamaan isompia vihollisia. Beyondin tapauksessa pelaaminen itsessään on kömpelöä ja onttoa.
Olen aidosti hämmästynyt Infiniten saamasta negatiivisuudesta. Keväällä se sai runsaasti positiivista huomiota, mutta nyt internet on täyttynyt pelin totaalisesti dumaavista teksteistä missä räiskintä haukutaan aiheetta alimpaan helvettiin. Täydellistä se ei ole, mutta silti äärimmäisen hauskaa. Siihen päälle vielä tarina missä käsitellään peleille vielä melko harvinaisia teemoja, joita ei kuitenkaan lyödä kermakakun lailla pelaajan naamalle. Namskis.
Beyondin tapauksessa pelaaminen itsessään on kömpelöä ja onttoa.
.
Ei minusta. Kaikki toimi loistavasti ja en itse langennut siihen "ei tiedä mihin suuntaan tattia liikuttaa taistelussa?" juttuun ollenkaan, vaan kaikki meni täydellisesti. Myös Beyondissa oli grafiikka musiikit ja muu hyvä, aivan kuten Bioshockissa.
En näe eroja.
Vaihtelevuuttakin oli riittäväst, viimeistään loistavasti toimivan Aidenin takia.
Mutta se siitä, en jaksa enään. Ainakaan tässä ketjussa.
No mielipiteistä voi kiistellä loputtomiin, kunhan vain osaa perustella miksi peli X on hyvä tai huono =) Itse vedän tähän väliin jälleen sen Bioshock-kortin hihasta (koittakaa kestää)....en oikein koskaan ole ymmärtänyt miten peli voi saada niin jumalatonta ylistystä että sen katsotaan olevan jopa yksi kaikkien aikojen parhaista FPS-peleistä, mutta tiedostan että kyse on pitkälti siitä miten pelin juoni, miljöö ja tunnelma onnistuvat iskemään...ja sama juttu tuntuu olevan Infiniten kohdalla, itse räiskintää ei ole kovinkaan moni Bioshock-fanikaan erityisesti kehunut. Mutta vaikka pidänkin Bioshockia äärettömän yliarvostettuna tekeleenä, niin samalla haluan kuitenkin painottaa ettei kyseessä missään nimessä ole paska peli....samaa voisin sanoa myös Icosta ja Shadow of the Colossuksesta (jota olen nyt pelannut pari päivää)....jälleen sellaisia pelejä joiden suurta arvostusta en itse jaa, koska pelien tunnelma ja maailma eivät yksinkertaisesti kolahda makuhermoon, muutenhan kyseiset pelit ovat äärettömän simppeleitä joissa on vain ohuen ohut juoni ja pelimekaanisesti ne ovat varsin tylsiä ja turhan yksinkertaisia (mutta eivät suinkaan kelvottomia)
Täydellisen epäonnistumisen kriteerit ovat mielestäni ne, että peli on teknisesti täysin kelvoton, eikä onnistu juonen, maailman, hahmojen tai minkään muunkaan osalta... tästä syystä myös ymmärrän myös niitä jotka sanovat nauttineen Beyondista, mutta toisaalta myös niitä jotka eivät nauttineet siitä ollenkaan, riippuen melkolailla täysin siitä onnistuuko pelin juoni ja hahmot iskemään ollenkaan.
Eli mielestäni juoni, tunnelma, miljöö, hahmot ovat sellaisia asioita jotka voivat vahvasti jakaa mielipiteitä, mutta kun puhutaan teknisestä puolesta, grafiikasta ja gameplaysta, niin näistä asioista voidaan kyllä puhua "fakta"-pohjalta, missä pelissä on pelimekaniikka on persiistä tai mikä peli on yksinkertaisesti ruma (esim kaikki varmaankin ovat samaa mieltä siitä että Duke Nukem Forever oli ilmestyessään graafisesti rujo ja useita vuosia vanhentuneen näköinen ja että Beyond on...noh pitemminkin interaktiivinen elokuva eikä peli)
Mutta näin, turha näistä asioista on sen enempää kinata, jokaisella on varmasti omat mieltymykset ja kriteerit pelien suhteen, toiset tykkää äidistä, toiset tyttäristä kuten sanonta kuuluu ;)
Minulla on monta peliä lempi peli listalla, vaikka lähes kaikki muuta sanoo täydeksi paskaksi, kuten pari lisenssi peliä, mutta niissä oli jotain mikä sai minut valtaansa. Eli ne ovat hyviä pelejä minun mielestäni. Ei tarvitse muiden mielipiteitä siihen, kun minulla on omat.
Tässähän se asian ydin onkin sitten. Sulla on omat lempipelit ja hyvä niin. Vaikka ne olisivatkin tuota lisenssikuraa, niin ei se tarkoita että ne ei jollekin olisi hyviä pelejä. Onhan näitä surkeaksi haukuttuja pelejä omallakin lempipelien listoilla, enkä juurikaan ota pulttia jos joku toinen on eri mieltä, se on vain toisen näkökanta.
Infinitessä ei ole räiskinnän puolesta Call of Dutyjen tahi Battlefieldien sulavuutta ja tarkkuutta, mutta pelaaminen toimii silti loistavasti. Aseet pysyvät hahmon käsissä kuten kuuluukin ja räiskinnässä on runsaasti vaihtelua sekä näyttävyyttä. Paikoin putkesta pääsee myös pois kun areenatyylisillä alueilla pääsee kurmoottamaan isompia vihollisia. Beyondin tapauksessa pelaaminen itsessään on kömpelöä ja onttoa.
Olen aidosti hämmästynyt Infiniten saamasta negatiivisuudesta. Keväällä se sai runsaasti positiivista huomiota, mutta nyt internet on täyttynyt pelin totaalisesti dumaavista teksteistä missä räiskintä haukutaan aiheetta alimpaan helvettiin. Täydellistä se ei ole, mutta silti äärimmäisen hauskaa. Siihen päälle vielä tarina missä käsitellään peleille vielä melko harvinaisia teemoja, joita ei kuitenkaan lyödä kermakakun lailla pelaajan naamalle. Namskis.
Edit: Slowbro.
Infiniteä ei ole kyllä ikinä, ikinä hehkutettu laajalti pelimekaanikkojen osalta, vaan kehu on kohdistunut melkeinpä yksinomaan pelin miljööseen, tarinaan ja henkilöhahmoihin, ja ihan syystäkin. Pelin räiskintä on yksitoikkoista ja sitä on aivan liikaa kiinnostavuuteensa nähden. Mikä on sääli sillä pelin upea käsikirjoitus ja asetelma olisi ansainnut mielenkiintoisemman pelattavuuden.
Ja se miksi pelin saama ylistyslaulu on hiukan laantunut taannoisesta on varmaankin se, että pelaajat ovat saaneet aikaa pohdiskella pelin hyviä ja huonoja puolia ilman, että mahtavat juonenkäänteet sumentavat näköä. Itse ainakin muistan miten pelin pelattuani olin aivan kiimassa ja 10/10 game of all years huutoja sateli avoimesti. Sitten kuitenkin hiukan aikaa mietittyäni, hoksasin että oliko se itse pelin pelaaminen lähelläkään sitä 10/10-ylistyslaulua ja no, ei. Kuten Norsukampa sanoi, niin videopelit ovat interaktiivinen taidemuoto eikä siinä riitä, että pelkkä tarinan seuraaminen on hauskaa, vaan myös sen pelaamisen pitää olla. On toki pelaajasta kiinni oliko se vai.
[spoiler]Ei sillä, oli se tosi hyvä peli.[/spoiler]
Jaa-a itse osaan aina ajatella kahdella tavalla omista peleistäni. Omaan objektiivisen kriitikon mielipiteen joka on pelannut pelejä vuodesta keppi ja keihäs. Sitten omaan fanimielipiteen missä ei ole mitään järkeä mutta se miellyttää itseäni. Arvostelu voi mennä näin: Grafiikat 7 kontrollit 6 musiikit 7 tarina 10 pelin kokonais arvosana 7,5. Tässä oli esimerkki mielipiteestäni kriitikon tyyliin. Sitte sama peli täysin omalla mielipiteelläni: (henkilö joka arvostaa loistavaa tarinaa yli kaiken) Tarina loistava vitut kontrolleista ja pelin arvosana onkin 10. Eli ymmärrän ihmisten mielipiteet/valitukset asioista peleissä ja pystyn jopa niihin samaistumaan mutta omalla arvoasteikolle ne ei välttämättä merkkaa paskaakaan.
Tämä ajattelu tapa on luultavasti todella epäkorrekti monenkin ihmisen mielestä mutta näin se vain menee. Kuulun myös tähän roskaväkeen jonka mielestä paska elokuva voi olla vähintäänkin hyvä Bruce Williksen takia.
Kyllä mielestäni esim. tuosta Deadpool pelistä joku tykätä paljonkin jos vain on suuri komiikan ystävä(mikäli pelin läppä on siis loistavaa) Vaikka muu pelistä kuseekin tavalla tai toisella.
E: Vielä tost Deadpool agendasta että uusimman lehden vuoden 2013 parhaat pelit valikoimasta kyseinen peli tosiaan löytyy. Nimenomaan sen läpän takia.
E: Vielä selventääkseni asiaani jos esim. tästä Deadpoolista tykkäisin helvetisti ja se olisi mielestäni vuoden paras peli ja joku sattuisi kysymään "Mikäs oli menneen vuoden paras peli" Vastaisin tietenkin että Deadpool. Vaikka tiedostaisin että kontrollit kusi, grafiikka oli perseellää etc. Koska se läppä vaa teki siintä pelistä vuoden parhaan.
Kommentillani kaivaudun parin sivun taakse, sinne mistä kaikki sai alkunsa: Beyond: Two Pages!
Mielestäni Beyondia voi sanoa huonoksi pelinä. Itse ainakin ymmärrän vallan hyvin kritiikin myös Walking Deadin kohdalla: sekään ei varsinainen peli ollut vaan interaktiivinen kokemus: jotain pelin ja elokuvan väliltä.
Mikäli teos arvioidaan pelinä niin jopa nolla pistettä on käypä vaihtoehto. Järkevä arvostelija tosin osaa myös laittaa tekstinsä sekaan, mieluummin loppuhuomioksi, lisähuomioita: useissa WD- ja Beyond-arvioissa onkin kehuttu kokemusta, eikä niinkään pelikokemusta tyyliin: "pelinä 4, kokemuksena 10".
Onkin aika tärkeää huomioida miten tai millä perustein tuote on arvioitu.
Senkin ymmärrän jos joku pitää Deadpoolia hyvänä. Sitä en niinkään miksi mielipidettä pitäisi/kannattaisi selitellä muiden mielipiteillä tai nettisivuilla. Oman mielipiteen pitäisi riittää.
Eipä siinäkään ole kauheasti mieltä hyökätä toisen objektiiviseen arvioon omalla mielipiteellä tai objektiivisella arviolla mielipiteeseen.
Täällä ikään kuin nyt pelataan samalla kentällä sekä koripalloa ja jääkiekkoa samaan aikaan.
Kommentillani kaivaudun parin sivun taakse, sinne mistä kaikki sai alkunsa: Beyond: Two Pages!
Mielestäni Beyondia voi sanoa huonoksi pelinä. Itse ainakin ymmärrän vallan hyvin kritiikin myös Walking Deadin kohdalla: sekään ei varsinainen peli ollut vaan interaktiivinen kokemus: jotain pelin ja elokuvan väliltä.
Mikäli teos arvioidaan pelinä niin jopa nolla pistettä on käypä vaihtoehto. Järkevä arvostelija tosin osaa myös laittaa tekstinsä sekaan, mieluummin loppuhuomioksi, lisähuomioita: useissa WD- ja Beyond-arvioissa onkin kehuttu kokemusta, eikä niinkään pelikokemusta tyyliin: "pelinä 4, kokemuksena 10".
Mutta The Beyond: Two Soulsin suurin ongelmahan on juonen, sekä tarinankerronan heikkous. Jos tehdään tarinavetoista peliä, ei juoni saa olla, kuin jostain Shyamalan pöytälaatikosta repäisty puolivalmis kirjoitelma, missä ei ole päätä, eikä häntää.
Mutta The Beyond: Two Soulsin suurin ongelmahan on juonen, sekä tarinankerronan heikkous. Jos tehdään tarinavetoista peliä, ei juoni voi olla kuin jostain Shyamalan pöytälaatikosta repäistyä huttua, jossa ei ole päätä, eikä häntää.
Kuten eräskin kiihkouskovaisryhmittymä sanoisi: et vaan ymmärrä.
Lainaus käyttäjältä zappah
Mikäli teos arvioidaan pelinä niin jopa nolla pistettä on käypä vaihtoehto. Järkevä arvostelija tosin osaa myös laittaa tekstinsä sekaan, mieluummin loppuhuomioksi, lisähuomioita: useissa WD- ja Beyond-arvioissa onkin kehuttu kokemusta, eikä niinkään pelikokemusta tyyliin: "pelinä 4, kokemuksena 10".
Tästä päästäänkin siihen että minä videopeliä pitäisi arvostella muuna kuin videopelinä? Paskoja pelejä toki voidaan arvostella myös tuopinalusena mutta kaikki ne käytännössä ajavat saman asian... paitsi 3DS-pelit tänä päivänä, ne ei oikein toimi siihen tarkoitukseen. Jos kaikki muu peli on täyttä roskaa mutta soundtrack on paras koskaan kuulemani, pitääkö minun arvioida tuote vaikka musiikkilevynä? Ei. Nämä tuotteet ovat videopelejä joiden laatu määritellään arvioijasta riippuen, muutamasta hyvän videopelin kriteerillä (kontrollit, pelattavuus, grafiikka jne.) ja that's it.
Mutta The Beyond: Two Soulsin suurin ongelmahan on juonen, sekä tarinankerronan heikkous. Jos tehdään tarinavetoista peliä, ei juoni saa olla, kuin jostain Shyamalan pöytälaatikosta repäisty puolivalmis kirjoitelma, missä ei ole päätä, eikä häntää.
Pohjasin oman tekstini lähinnä arvioihin, joten en voi omaa mielipidettä/arviota pelistä tai sen juonesta sanoa. Usea lukemani lähde siitä on kuitenkin pitänyt, joten ajattelin että se olisi "pelin" toimivia puolia. Lisäksi sen oli tarkoitus olla vain esimerkkinä eikä välttämättä pitää paikkansa.
Loppuosa tekstistäni kuitenkin taitaa pitää aika lailla paikkansa: mielipiteet, objektiiviset ja "objektiiviset" arviot sinkoilevat samalla kentällä ja on aika hankala saada päätä ja häntää erotettua. Tämä aiheessa jossa tarkoituksena listata asioita. Aina löytynee joku joka on eri mieltä toisen valinnoista, olivat ne mielipiteitä tai eivät.
Paskoja pelejä toki voidaan arvostella myös tuopinalusena mutta kaikki ne käytännössä ajavat saman asian... paitsi 3DS-pelit tänä päivänä, ne ei oikein toimi siihen tarkoitukseen. Jos kaikki muu peli on täyttä roskaa mutta soundtrack on paras koskaan kuulemani, pitääkö minun arvioida tuote vaikka musiikkilevynä? Ei. Nämä tuotteet ovat videopelejä joiden laatu määritellään arvioijasta riippuen, muutamasta hyvän videopelin kriteerillä (kontrollit, pelattavuus, grafiikka jne.) ja that's it.
En pistäisi videopelejä niin ahtaaseen muottiin, että kaikki pelit voisi arvostella samoilla kriteereillä. Tärkeää on ottaa huomioon genre, ja se, mitä kyseinen tuote koittaa olla. Olisi epäreilua tuomita Telltalen ja Quantic Dreamin tuotokset vain haasteen, sekä pelattavuudeen tietynlaisen puutteen takia, sillä kyseiset asiat eivät ole näiden pelien keskipisteessä. Näiden pelien (interaktiivisten elokuvien) arvosanat pitää antaa juonen, hahmojen ja yleisen tarinankerronan laadun mukaan, sillä näitä ominaisuuksia pelaaja tälläisistä teoksista etsii. The Beyond: Two Souls (tai oikeastaan kaikki Cagen pelit) on hyvä esimerkki siitä, kuinka jokainen edellämainituista asioista on mennyt pieleen.
Edit.
Lainaus käyttäjältä kurrinen123
Ei ymmärräkkään.
Viimein järkeä suustasi.
Juonihan kyseisessä pelissä oli mielestäni parasta vähään aikaa, aiheen kiinostavuuden vuoksi.
Minä olen siis aina ollut yliluonnolisuudesta kiinostunut ja katsonbut siksi jokaisen ufo ohjelman, ja muita yliluonnollisuuten liittyviä "dokumentteja".
Outoa vai mitä? on muuten sairaan hyvä sarja.
Netistä olen kaiken mahdollisen tiedon etsinyt kaikesta mahdollisesta yli luonnollisuuteen liittyvästä, jne.
Siksi peli, joka käsittelee kyseisen aiheen monia puolia ja vielä melko hyvin ansaitsee arvostukseni.
Eikä se edes ollut sekava.
Sinusta siis hyvä juoni määräytyy pelkästään aiheen kiinnostavuuden mukaan? Hahmonkehityksellä, tarinankerronnalla ja yleisellä loogisuudella ei ole mitään arvoa?
Kuten eräskin kiihkouskovaisryhmittymä sanoisi: et vaan ymmärrä.
.
Ei ymmärräkkään.
Viimein järkeä suustasi. :)
Juonihan kyseisessä pelissä oli mielestäni parasta vähään aikaa, aiheen kiinostavuuden vuoksi.
Minä olen siis aina ollut yliluonnolisuudesta kiinostunut ja katsonbut siksi jokaisen ufo ohjelman, ja muita yliluonnollisuuten liittyviä "dokumentteja".
Outoa vai mitä? on muuten sairaan hyvä sarja. ;)
Netistä olen kaiken mahdollisen tiedon etsinyt kaikesta mahdollisesta yli luonnollisuuteen liittyvästä, jne.
Siksi peli, joka käsittelee kyseisen aiheen monia puolia ja vielä melko hyvin ansaitsee arvostukseni.
Eikä se edes ollut sekava.
Aletaan ujuttaa keskustelua ainakin aluksi Offtopicin (tai jos silmät osuu johonkin parempaan ketjuun, niin sen) puoleen, jos joku kokee, että tähän on vielä jotain järkevää lisättävää. Kahtelen tässä vielä, josko vanhoja viestejä siirtäisin myös eteenpäin.
Lähdetään siitä liikkeelle, että nyt tulee lista, jonka monikaan ei usko olevan edes mahdollista. Jaa miksikö? No kun Wii U:lle ei tänä vuonna(kaan) ole monien mielestä pelejä tulossa. Koitan silti ottaa haasteen vastaan, ja taikoa teille huikeat kymmenen peliä jotka konsolille oletettavasti saapuvat.
Kyseessä on siis Top 10 odotetuimmat pelit Wii U:lle vuonna 2014
Okei, myönnetään että tämä nimike on sellainen josta ei olla kuultu vielä käytännössä mitään, mutta kuten sanoin niin lista on haastava. Pelin julkaisusta tänä vuonna ei ole myöskään takeita. Vaikka Shin Megami Tensei ei ole itselleni tuttu pelisarja, niin hieman hämmästellen ja kummastellen odotan kuinka se sulautuu Nintendon huippusarjaan. Pelkästään viime vuonna 3DS:lle ilmestyneen Awakeningin menestyksen voimalla tämän odotusarvo on tasoa kova.
Nintendohan julkisti taannoin Direct-lähetyksessään julkaisevansa tänä vuonna perin kummallisen pelin, joka yhdistää Zelda-pelisarjasta tutun Hyrulen valtakunnan ja TECMO-KOEIN toiminnantäytteiset Warriors -pelit. Tämä omituinen lempilapsi on jo ajatuksena niin hämmentävä, että pelin innokas odotus syntyy jo halusta nähdä, että mitä hemmettiä on tekeillä? Trailerissa oli paskat grafiikat ja Dynasty Warriorsit ja kumppanit eivät niitä maailman suurimpia arvostelumenestyksiä ole, mutta mitä väliä jos mättö on järjettömän hauskaa ja Link on keskipisteenä körmyyttämässä satoja vihollisia.
Nintendolla ei tunnu olevan mitään haluja puskea ulos uutta F-Zeroa, tai sitten eivät ainakaan kiirehdi sen kanssa. Onneksi jonkinlainen futuristinen kaahailupeli saadaan Wii U:lle tänä vuonna, koska pienen pieni Studio nimeltä Shin'en Multimedia on luvannut jatkoa aikoinaan Wiille latauspelinä tulleeseen Fast Racing Leagueen. Pelihän oli hyvin pienimuotoinen, eikä siinä ollut kuin muutama rata ja ajoneuvo, mutta oli teknisesti WiiWaren rajoitukset huomioon ottaen loistava peli. Pelissä siis kisailtiin WipeOut/F-Zero -tyyliin kilpaa vauhdikkaissa ja futuristisissa maisemissa. Tämän uuden osan on kerrottu näyttävän Wii U:n teknisen puolen syvimpiä olemuksia graafiselta kantilta tarkasteltuna, sillä kehittäjät ovat kertoneet että peli tulee näyttämään huikealta, ja sen mahdollistaa yksityiskohtaisesti luodut 4K-8K -tekstuurit. Mainospuhetta vai asiapuhetta? Toivottavasti myös pelattavuuten on panostettu ja mukaan saadaan nettipeli. Muuten en moninpeleistä välitä, mutta kaahailupeleissä se on oltava. Vähintään samalta sohvalta, mutta suotavaa nettipelikin olisi, kaikkia yksinäisiä piruja ajatellen.
Erittäin hienoa että Nintendon kotikonsolille on vihdoin luvassa realistinen ajosimulaatiopeli, tyyliin Forza ja Gran Turismo. Tämä on niitä yksiä harvoja monialustapelejä, joita tällä tietoa on Wii U:lle luvassa. Onneksi peliä kehittävä Slightly Mad Studios on jo reilun vuoden vakuutellut, että peli todella tulee loppuvuodesta ulos. Tässä myös toinen kehittäjä tuon edellä mainitsemani Shin'en Multimedian lisäksi, joka on kertonut saaneensa paljon irti Wii U:n "piilevistä tehoista" ja peli tulisi olemaan ihan yhtälailla "Core Next-Gen"-kokemus, kuin muillekin alustoille. Perunakellariin vaan jos ette ole vielä kuulleet listaa featureista, joita pelin Wii U -versio pitää sisällään. Varmasti resoluutiota ja äfpeeässää puusee-versiossa on enemmän, ja kaiken maailman ehvektejä, mutta kyllä tämä pitäisi kelvata ihmisille jotka omistavat nykykonsoleista vain Wii U:n. Vaikka olisikin tehokas PC tai PS4/Xbone, niin kyllähän tuo Wii U:n GamePad voi olla yksi seikka mikä voi tuoda jotain lisäkivaa ajosimuun.. ainakin itse tekijätkin sitä hehkuttavat. Saas nähdä onko ruutu muuta kuin taustapeilinä. Hurraa Kane!
Cranky Kong, tarvitseeko muuta sanoa. Uusi apinapeli Nintendon konsolille ja "Parta-Jaska" messissä, niin mikään ei voi mennä pieleen. Aivan kuten tapahtui männä vuonna olleessa VGX-tapahtumassa, it's fine. Retro Studios on näyttänyt kyntensä ennenkin, ja vaikka porukkaa onkin kehittäjältä lähtenyt litomaan, on uusiakin palkattu. Kai näillä joku "salatiimi" vääntää uutta Metroidia tai Star Foxia.
Keskikevyesti odottelen että Ubisoft olisi panostanut Wii U:n kohdalla tämän pelin kehityksessä, koska GamePad sopisi kuin nakutettu pelin hakkeriteemaan. Toivottavasti muutenkin olisivat saaneet kaivettua konsolin syövereistä niitä tehoja sen verran, että peli myöskin näyttäisi enemmän nykyisen sukupolven peliltä, kuin edellisen sukupolven kilpailijoiden versiot.
Mitäs tästä muuta sanoisi, kuin että helvetin hauskaa mätkintäpeliä odotellessa. En mikään maailman innokkain "Smashaaja" ole, mutta lähes kaikki Nintendo hahmot pistämässä toisiaan kuonoon, ja kunnon sekopääporukka samalla sohvalla, niin ei kai siitä bileet ainakaan huonommaksi voi mennä. Tai no ehkä netin kautta pelatessa.
Kilpikarkeloita odotellessa. Kuten edellinen SSB, on tämäkin hauskinta hauskaa porukassa. Toivotaan vain uusista radoista oivallisia oikoreitteineen ja muine hienouksiin, sekä hyvin toteutettua moninpeliä. Tämän pelin kohdalla myös se netin kautta tapahtuva moninpeli on hyvä olla kuosissa, tai se täytyykin olla.. siis pakko. Mario Karttia tuli Wiillä pelattua netissä valehtelematta lähes tuhat tuntia, joten onhan se (ainakin itselle) yksi tämän pelin mukavimpia ominaisuuksia.
Tästäkään ei ole nähty materiaalia kuin parin lyhyehkön trailerin verran, mutta nekin olivat sen verran näyttävää katseltavaa, että kyllähän se hypen synnyttää jopa tällaiselle syntiselle, joka ei vieläkään ole uhoamisesta huolimatta saanut Xenoblade Chroniclesia Wiille hankittua. Hintakin on vain tekosyy, sillä kyllä tuota vielä netin syövereistä uutenakin joistain verkkokaupoista saa. Käytetyistä pyytävät monesti enemmän noissa nettihuutokaupoissa. Toivottavasti Nintendo paljastaa pian lisää tästä Monolith Softin uutukaisesta, jota porukka maailmalla tuntuu yleisesti kuolaavan.
Kai tämä kärkisija menee perseelleen.. eikun nahkaperseelle. Järjestys olisi tälle listalle voinut olla ihan mikä vaan, ainakin kärkisijoilla, mutta jostakin syystä tuntui että odotan tätä eniten. Ehkä juuri siksi että tästä ei olla vähään aikaan kuultu mitään, ja jo edelliskerralla saivat ainakin meikäläisen vakuutettua että Platinum Games on osaava studio joka saa "jopa" Wii U:lla nahkan kiiltämään. No juu, tärkeintä kuitenkin hulvaton mustahko huumori, jota pelissä suolletaan. Ykkösosan perusteella erittäin järjetöntä toimintaa, ja jossa ei pääse pitkästymään kovin äkkiä, niin hyvää on lupa odottaa myös jatko-osalta. Toivottavasti tulee tänä vuonna.. mitä aikaisemmin, sitä parempi.
[u]!! HUOMIO TUOMIO !![/u]
Tämäkin listaus saattaa muuttaa merkitystään vuoden mittaan, sillä jotkut peleistä saattavat tulla tämän vuoden jälkeen, tai uusia vielä julkistamattomia pelejä saattaa saada julkaisunsa ennen näitä. Sillä ei ole kuitenkaan suurta merkitystä, koska listatut pelit ovat niitä joista on annettu tietoa, ja oletettavasti saapuvat 2014 vuonna. Erityisesti X ja SMTxFE ovat sellaisia, joiden kohdalla ensi vuoden julkaisu kuulostaa äkkiseltään todennäköisemmältä, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta tämän vuoden julkaisun osalta. Jos tuntuu että allekirjoittaneen peleissä oli joku nimike, josta voisitte keskustella kuten aiemmassa viestiryppäässä The Beyond: Two Soulsista, niin antaa palaa vaan.
Oikein oiva listaus, vaikka itselläni X menisikin about jokaiseen slottiin, Mario Kartin ja Donkey Kongin ollessa alemmilla sijoilla ja Bayonetta taas ei voisi vähempää kiinnostaa.
Se on kyllä äärimmäisen hienoa että Nintendo on tosiaan vielä sellainen firma joka pystyy oikeasti yllättämään! Olet täysin oikeassa siinä että muutoksia voi tulla, sillä kun katsoo viime vuoden alkua niin esim. Link Between Worldsista meillä ei ollut mitään hajua (vaikka 3DS nimike olikin). Puolessakin vuodessa ehtii tapahtua paljon.
Tuli tuossa käytyä piiiiiiitkä ja uuvuttava keskustelu siitä että mitä viime viikonlopun puhutuin ilmainen mobiilipeli teki väärin ja oikein ja miksi se nousi niinkin suureksi hitiksi mitä se lopulta oli. Keskustelun lomassa poimin mieleni sopukoihin useita asioita jotka ovat nykypäivänä pelialalla perseellään niin pelaajien kuin alalla leipänsäkin tienaavien näkökulmasta.
Varautukaa siis "ennen vanhaan kaikki oli paremmin"-fiilistelyyn, nyt tulee listaa.
TOP 10 nykypäivän kirot pelimaailmassa
(tämä ei pääty hyvin)
10. Mikromaksut
Eikö olisikin mukavaa pelata kilpailullista moninpeliä jossa kaikki pelaajat olisivat samalla viivalla ja taito ratkaisisi pelin lopputuloksen? Varmasti olisikin mutta nykypäivänä saat myös mainetta ja kunniaa höyläämällä luottokorttiasi joten miksi ihmeessä pelata nautittavaa moninpeliä useita kymmeniä tunteja kun kaiken saa rahalla muutamassa minuutissa. Oh the joy!
9. Pelimedian korruptio
Kaikki alkoi Gerstmann-gatesta ja jatkui aina viimeisimpään Machinimina-kohuun asti. Voiko mihinkään arvosteluihin enää luottaa kun pelitalot heiluvat ukaasiensa ja setelitukkujensa kanssa joka paikassa medioiden vuorotellen vakuutellessa syyttömyyttään siihen saakka kunnes käry käy muutamaa kuukautta myöhemmin. Onneksi yksilöllä on nykypäivänä mahdollisuus ennakkotestaamiseen mutta valitettavasti enemmistö pelaajista silti tekee tänä päivänäkin ostopäätöksensä sen arvostelun lopussa möllöttävän ison, ja pahimmassa tapauksessa maksetun, numeron perusteella.
8. Älyttömät alennusmyynnit
Myönnän itsekin että olen päivittäisissä ostoksissani vahvasti alennusmyynteihin panostava henkilö. Hullut Päivät ja kaiken maailman muut alennusviikot ovat aina sydäntä lähellä mutta pelialalla on alkanut näkymään vakava ilmiö joka tekee hallaa pelitaloille pahemmin kuin moni arvaakaan. Kun vielä muutama vuosi sitten oltiin huolissaan siitä miten käytettyjen pelien myynti tekee hallaa pelibisnekselle, katsotaan nyt näitä kaiken maailman Humble Bundleja ja Steamin alennuksia peukut pystyssä mutta miksi ihmeessä sillä aivan yhtä paljon rahaa pelin valmistava taho saa näistä alennusmyynneistä lunastetuista peleistä kuin GameStopin alenlaarista ostetustakin. On surullisita kuulla lause "odotan sitä peliä innolla, ostan sitten kun tulee aleihin" sillä vaikka ajatus on totta kai taloudellinen ja asiat täytyy pistää myös kontekstiin yksilön itsensä kohdalla, on tuo lause valitettavan yleinen. Se antaa kuitenkin pelin tehneelle taholle huomattavasti enemmän rahaa kun peliä ostetaan julkkaripäivänä miljoona kappaletta täyteen hintaan kuin kolme kuukautta myöhemmin kaksi miljoonaa kappaletta prosentuaalisin kateosuuksin. Siinä ei ole mitään väärää että tekee alelaareista löytöjä mutta kun ostaja tietää pelin löytyvän sieltä jo parin kuukauden päästä julkaisusta, miksi vaivautua ostamaan se täyteen hintaan? Hups, taas kaatui yksi pelitalo tai sitten se vaan alkaa tekemään pienimuotoisia latauspelejä!
7. Pelien monet eri versiot
Miksi helvetissä minun pitäisi ostaa julkaisupäivänä kiivaasti odottamani Super Monkey Ball Extreme Edition täydellä hinnalla plus tulevien lisäosien hinnat (30,00€) kun vuoden päästä saadaan kuitenkin kauppoihin pelin Definitive Game Of The Year Super Edition jossa olisi peli lisäosineen täydellisenä pakettina ja pahimmassa tapauksessa muutaman euron täyttä hintaa halvempana?!? Palaan tähän asiaan vielä sijassa 4 joten älkää luulko että tämä asia oli tässä!
6. Hamsterit
"Ostin stiimin aleista 48957623329 eri peliä, joista pelaan kolmea ja loput vaan jätän backlogiin"... ja kun jäljelle jäävistä 48957623326:sta pelistä 5kpl on oikeasti laadukkaita ja loput aivan paskoja, ihmetellään että miten joitain WarZ:n kaltaisia pökäleitä ilmestyy ja miksi niiden myyntilukemat ovat korkeita.
5. Laaduttomat ilmiöpelit
Let me phrase this clearly; jos ruotsalainen Youtube-julkkis pelaa paskaa latausvideopeliä ja tekee siitä hassunhauskan videokollaasin, se ei tarkoita sitä että tämä peli olisi jotenkin hyvä. Onko Octodadin kaltaiset pelit sitä mitä haluamme pelattavan tulevaisuudessa? Tyydyttikö Stanley Parable sen pelaamisen riemun jota saat viihdyttävistä videopeleistä? Hauskaa hupia sen hetken mitä ne viihdyttävät mutta älkää herran isä sentään väittäkö että nämä useimmat muotipelit olisivat millään lailla laadukkaita videopelejä.
4. DLC
On vuosi 1997 ja pelaan huoneeni hämärässä Final Fantasy VII:ää. Mullistavan hieno JRPG joka tarjosi tuntikaupalla pelattavaa ja lisätehtävää ja pelikello oli ylittänyt maagiset satalukemat jo aikoja sitten. Kelataan vuoteen 2013 jolloin pelaan Assassin's Creed IV. Hyvä peli kaikin puolin mutta sangen lyhyt jos sitä verrataan 16 vuotta sitten pelaamiini peleihin mutta onneksi peliin on jo tekeillä erikseen ladattavia ja maksettavia lisäosia jotka tulevat jatkamaan tarinaa epälineaarisesti ja vieläpä itse päätarinan harmonian rikkoen. Mietin samalla itsekseni että jos näitä parin tunnin "tehtäväpaketteja" ollaan tehty jo pidemmän aikaa ennen kuin valmis peli saadaan edes kauppoihin, miksi ihmeessä niitä ei vaan voinut lisätä valmiiseen peliin jolloin peliin olisi tullut pituutta ja tarinallista laatua varmasti enemmän???
3. Itkevät "fanit"
Microsoft oli tarjoamassa Xbox Onellaan jotain mitä ei olla koskaan ennen pelikonsolien historiassa nähty. Teknisiä ratkaisuja jotka eivät alkuun vaikuttaneet kovinkaan käyttäjäystävällisiltä mutta pidemmän päälle ajateltuna vaikuttivat potentiaalisilta ideoilta ja innovaatioilta. Kymmenet tuhannet netti-itkut kuitenkin muuttivat asian ja nyt meillä on jäljellä hieman tehokkaampi Xbox 360. Thief-peli oltiin tuomassa takaisin vuosien tauon jälkeen ja tekijätiimi oli tuomassa peliin uudistuksia. Netti-itkut kuitenkin painostivat Eidos Montrealin ottamaan nuo aiotut uudistukset pois ja nyt meillä tulee mitä luultavimmin olemaan menneiltä vuosilta tuttua hiiviskelyä hitusen paremmalla ulkoasulla. Netti-itkut tuhosivat myös Flappy Bird-janarin mielen joten hienoa työtä pelaajat! Miksi nämä ihmiset eivät valita konsolivalmistajien suuntaan siitä kuinka tämä ns. next-gen junnaa paikallaan eikä tarjoa mitään mikä olisi oikeasti next-geniä?
2. Sokea fanipoikuus
Faktat pöytään; meillä on kolme kotikonsolia, yksi yhdistetty työ- ja pelialusta, pari käsikonsolia ja vieläpä helposti lähestyttävä mobiiligenre. Nämä kaikki ovat pullollaan aivan helvetin loistavia pelejä joten miksi pitää olla niin helvetin nirso ja valita niistä vain yksi tai maksimissaan kaksi? Miksi ei voisi hyvällä omatunnolla nauttia suurimmasta osasta niistä sen sijaan että valitsisi ns. puolensa ja eikä koskaan näkisi mitään vikaa tässä valitsemassaan "puolessa"? Omistautuminen on arvostettavaa mutta ei voi yleensä kuin nauraa näille tahoille jotka sokeasti väittävät että Nintendolla ei olisi isoa ongelmaa WiiU:n myyntien kanssa, PS Vitan pelitarjonta olisi erittäin heikkoa tai että Ryse/Knack olisi aivan valtaisan heikko videopeli Xbox Onen/PS4:n julkaisutarjonnassa.
1. Tekninen suorituskyky = laatu... ainakin pelaajien mielestä.
Tästä olen jo ehtinyt purkaa tuntojani jopa parissakin Pulitzer-palkintoja voittaneessa käyttäjäblogissa mutta se että se kalvaa sisintäni niin kovin, on syy miksi se on listan ykkösenä. Valtaosa nykypelaajista on jollain kierolla tavalla kompensoinut pelin lopullisen laadun sen graafiseen näyttävyyteen ja moni muu pelin lopulliseen laatuun vaikuttava tärkeä seikka, jää sen alle. Totta kai grafiikka ja muut silmäkarkit ovat asia joita ensimmäisenä näemme kun peliä alamme päämme sisällä arvostelemaan mutta videopelit ovat paljon muutakin kuin vaan visuaalista herkkua ja ollakseen loistava, pitää pelin myös loistaa usealla osa-alueella. Hauskinta on se kun nämä Bioshockin "heikoista" grafiikoista valittavat tahot, pelaavat suu vaahdossa Minecraftia vain sen vuoksi koska se pyörii pehmeästi 60 framen sekuntinopeudella. B*tch please...
Monta asiaa jäi listasta pois (mikkiin kiljuvien teinien huutoihin olen jo verkkoräiskinnöissäni tottunut joten...) mutta siinä kymmenen omaa mieltä eniten ketuttavaa.
Mutta The Beyond: Two Soulsin suurin ongelmahan on juonen, sekä tarinankerronan heikkous. Jos tehdään tarinavetoista peliä, ei juoni saa olla, kuin jostain Shyamalan pöytälaatikosta repäisty puolivalmis kirjoitelma, missä ei ole päätä, eikä häntää.
No, eihän se olekkaan. En halua tätä taas aloittaa, mutta itse nautin kyseisen pelin juonesta, joka oli muuten saatanan monipuolinen, todella paljon.
No johan oli vuodatus. Tartutaan nyt ainakin seuraavaan.
Lainaus käyttäjältä Norsukampa
5. Laaduttomat ilmiöpelit
Pystyisin melkein allekirjoittamaan ajatuksesta osan, mutta varsinkin esimerkkisi menevät kyllä metrikaupalla ohi maalista. En tiedä mitään ruotsalaisista YouTube-julkkiksista ja YouTube-julkkikset ovat minulle muutenkin ilmiönä välillä kovin yhdentekeviä, mutta kovin tylsässä maailmassa tunnut elävän, kun esimerkiksi Octodadin tapainen hupailu on yhtäkkiä kiro pelimaailmassa. Ei toki sillä, että väittäisin pelin olevan edes minkäänlainen ilmiökään. Kehuja on tullut, niin myös kritiikkiä, ja myynnit ovat varmaan nyt tuurilla ehkä juuri ja juuri jonkin sadantuhannen luokkaa. Pelin saama positiivisempi huomio yksinään on enemmän osoitus siitä, että pelialalla osataan ottaa se pää välillä myös pois sieltä hanurista ja tutkiskella mahdollisuuksia muuallakin kuin räiskinnän ja Mario-hyppelyn saralla, vaikkeivät kaikki teokset saapuessaan täydellisiä helmiä olisivatkaan.
Octodad onnistuu itse asiassa myös ihan oikeasti jopa viihdyttämäänkin.
Lainaus käyttäjältä Norsukampa
Tyydyttikö Stanley Parable sen pelaamisen riemun jota saat viihdyttävistä videopeleistä?
Kyllä? Ymmärrän kyllä, ettei tämäkään kokemus uppoa kaikkiin samalla vahvuudella ja ei, en välttämättä halua nähdä Stanley Parable 2:ta ja satoja kloonipelejä tuotoksesta, mutta nykyhetkessä kyseessä on mielenkiintoinen pelivaihtoehto monien osa-alueiden suhteen aina temmosta kerrontaan ja itse asiassa jopa pelattavuuteenkin. Ja Stanleyn kohdalla nämä kaikki on vieläpä toteutettu ammattitaioisesti loppuun asti toimivan hiotusti.
Olkoot tekstisi mielessäsi sitten millaisia pulitzer-settejä tahansa, osoitat kyllä tässä kumman erikoista mediasokeutta. En tiedä tuijotatko leffojenkin osalta vain yhdentyyppisiä pätkiä, mutta kyllä minä mielelläni jahtaan useita erilaisia kokemuksia ja olen samalla kiinnostunut kuulemaan ja seuraamaan moisten matkaa maailmalla. Kyllä se Call of Duty ja FIFA sieltä edelleen vuosittain tulee, vaikka indiepeleistä esimerkiksi mediassa näyttävämmin, uskeliaammin ja laajemmin puheillaankin. Mitä vielä, nykyisellään tuntuu, että rakkautta monenlaisia pelejä kohtaan jaetaan aina vain avoimemmin, mikä on asia, jota toivoisin ihmisten arvostavan enemmän. Yhdessä myös vielä YouTube-julkkisten ja joukkorahoituksen kanssa se sinullekin rakas Mega Man tuntuu esimerkiksi vielä ainakin tyylillisesti palailevan, kun kaiken maailmaan Shovel Knightit ja Mighty No. 9 -teokset puskevat kovaa vauhtia kohti kauppapaikkoja.
Pipoa löysemmälle ja katse omaa napaa ylemmäs, niin näkyvät ne puutkin metsästä. Kuka ties, se voi auttaa jopa nauttimaan peleistäkin aina vain enemmän.
Thief-peli oltiin tuomassa takaisin vuosien tauon jälkeen ja tekijätiimi oli tuomassa peliin uudistuksia. Netti-itkut kuitenkin painostivat Eidos Montrealin ottamaan nuo aiotut uudistukset pois ja nyt meillä tulee mitä luultavimmin olemaan menneiltä vuosilta tuttua hiiviskelyä hitusen paremmalla ulkoasulla.
Sarjojen reeboottaminen, Damned if you do, damned if you don't. Mutta noin niinkuin tosissaan, miksi käyttää vanhaa sarjaa jota nuoremmat pelaajat eivät tiedä ja vanhat parrat huutavat kumoon jos ilmoitetulla pelillä ei ole juuri muita yhteyksiä alkuperäiseen peliin muunkuin nimen osalta (looking at you XCOM fps-reboot ja Syndicate reboot esitys)?
No johan oli vuodatus. Tartutaan nyt ainakin seuraavaan.
Lainaus käyttäjältä Norsukampa5. Laaduttomat ilmiöpelitPystyisin melkein allekirjoittamaan ajatuksesta osan, mutta varsinkin esimerkkisi menevät kyllä metrikaupalla ohi maalista. En tiedä mitään ruotsalaisista YouTube-julkkiksista ja YouTube-julkkikset ovat minulle muutenkin ilmiönä välillä kovin yhdentekeviä, mutta kovin tylsässä maailmassa tunnut elävän, kun esimerkiksi Octodadin tapainen hupailu on yhtäkkiä kiro pelimaailmassa. Ei toki sillä, että väittäisin pelin olevan edes minkäänlainen ilmiökään.
Octodad ja muut hengenheimolaiset muuttuvat siinä vaiheessa negatiiviseksi omissa pelikirjoissani kun niille aletaan antamaan suosiota vain sen vuoksi koska ne sattuvat olemaan viraali-ilmiöitä sosiaalisessa mediassa. Jos pelaajat menevät aivan pähkinöiksi heitellen viittä tähteä vain sen vuoksi koska peli onnistui viihdyttämään sen ekat 3min kun ohjauksen kanssa sai totutella, on itku valitettavan herkässä siinä vaiheessa kun tulevaisuudessa sen lisäksi että SkyNet on tuhonnut maailman, pelaamme kolmeakymmentä eri OctoDad-kloonia tehokonsoleillamme. Olisin varmasti osannut arvostaa OctoDadia enemmän jos peli olisi ollut ihan aikuisten oikeasti laadukas teos mutta kun se ei sitä ole niin miksi minun pitäisi sitä arvostaa enempää kuin sen aiemmin mainitsemani kolme minuuttia? Lisäksi Walking Dead-ilmiö on tässäkin vahvasti läsnä sillä samankaltaisia räpellyksiä on varmasti Newgroundsit ja ties mitkä Aapeli.comit pullollaan mutta kehutaan nyt pelkästään tätä koska se on suosittu ja pinnalla. En sitten varmasti ymmärrä sitä että miten kömpelösti oikea mustekala liikkuu ja kontrolloi itseään jota joku on jopa ihan vakavalla naamalla yrittänyt selittää mutta ymmärsin kuitenkin varsin hyvin miten kitusiipinen lintu tarvitsi apua lentääkseen putkien välistä joten en mielestäni näe planeettaa niin mustavalkoisena kuin teksti antaa ymmärtää.
Ja ei, tämä teksti ei osallistu Pulitzer-raadin valintaprosessiin vaikka niin vitsillä tekstissäni heitinkin. Lupaan paljastaa tekstistä ensi kerralla vitsit LOL:illa tai silmäniskuhymiöillä.
Lainaus käyttäjältä Riepu+
En tiedä tuijotatko leffojenkin osalta vain yhdentyyppisiä pätkiä, mutta kyllä minä mielelläni jahtaan useita erilaisia kokemuksia ja olen samalla kiinnostunut kuulemaan ja seuraamaan moisten matkaa maailmalla. Kyllä se Call of Duty ja FIFA sieltä edelleen vuosittain tulee, vaikka indiepeleistä esimerkiksi mediassa näyttävämmin, uskeliaammin ja laajemmin puheillaankin. Mitä vielä, nykyisellään tuntuu, että rakkautta monenlaisia pelejä kohtaan jaetaan aina vain avoimemmin, mikä on asia, jota toivoisin ihmisten arvostavan enemmän. Yhdessä myös vielä YouTube-julkkisten ja joukkorahoituksen kanssa se sinullekin rakas Mega Man tuntuu esimerkiksi vielä ainakin tyylillisesti palailevan, kun kaiken maailmaan Shovel Knightit ja Mighty No. 9 -teokset puskevat kovaa vauhtia kohti kauppapaikkoja.
Leffojen osalta vertauskuva on hieman huono koska itseäni ei riipaise niin paljoa että kulutan taskun pohjalla olevat kymmenen euroa Ö-luokan kuraan kuin se tosiseikka että maksan yli viisikymppiä sysipaskasta videopelistä. Tämän vuoksi leffoissa ei ole niin väliä mitä joudun sietämään mutta maailmassa jossa raha pitää sinut hengissä, olen hieman varovaisempi mihin teen tässä suhteessa isommat investointini ja täten olisi varsin mukavaa jos saisin peleihin käytetyille rahoilleni kunnollisen vastineen laatutuotteen muodossa.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että en olisi avarakatseinen pelien suhteen. Parinkymmenen vuoden ajalta on tullut pelejä keräiltyö ja kaikki kokoelman pelit eivät suinkaan ole pelkkiä tasoloikkia tai futismanagerointeja vaan mukaan mahtuu tavaraa laidasta laitaan. Parikymmentä vuotta sitten en olisi kuitenkaan ikinä uskonut että vuonna 2014 maksaisin lähemmäs 100mk (about 15€) pelistä joka näyttää samalta kuin tuona armon vuonna 1994 pelaamani Star Tropics NES:lle ja vieläpä kestäisi noin puolet sen kestosta. Kärjistetty esimerkki indiestä I know mutta toivottavasti pointti tulintässä selville. Vuosittain saamme lukea siitä kuinka iso takavuosien pelitalo kaatuu tai siirtyy julkaisemaan Miinaharava-klooneja huonon taloustilanteen vuoksi ja en tiedä kumpaa pitäisi syyttävällä sormella osoittaa asiasta? Pelaajia jotka turvautuvat indieen vain sen vuoksi koska ns. ison luokan pelit ovat tänä päivänä niin tusinaroskaa, vai pelitaloja jotka eivät uskalla kokeilla riskejä ison luokan peleissä vaan pelaavat mieluummin varman päälle julkaistessaan latauspalveluissa kahden tunnin mitäänsanomattomuuksia?
Ottaisitko mieluummin joka vuosi huikealla tavalla uudistuvan ja innovaatioita tarjoavan FIFA:n ja CoD:in joita pelatessa aika ja tunnit katoavat, vai kourallisen pienellä rahalla saatavia pikkupelejä joissa on ihan jees idea mutta joka tarjoaa pelattavaa vain murto-osan siitä mihin olet aiemmassa elämässä videopelissä tottunut?
Olisin varmasti osannut arvostaa OctoDadia enemmän jos peli olisi ollut ihan aikuisten oikeasti laadukas teos mutta kun se ei sitä ole niin miksi minun pitäisi sitä arvostaa enempää kuin sen aiemmin mainitsemani kolme minuuttia?
En niinkään kehottanut peliä arvostamaan, vaan hämmästelin, että miten kyseessä on "kiro", kun peli on edelleen itse asiassa hyvin pienen piirin juttu, josta ihmiset nyt sattuivat löytämään intoa niin pelaamiseen kuin puhumiseenkin. Peli ei uhkaa muita olemassaolollaan, vaan lähinnä se voi itse asiassa juuri rohkaista uusiin absurdeihin peli-ideoihin, joissa samalla itse pelattavuutta voidaan viedä uusiin ja ennen kaikkea samalla parempiin svääreihin. Se että ihmiset osaavat arvostaa asioita, joita Octodad tekee, ei tarkoita, että he ovat automaattisesti ostamassa pelkkää sitä samaa tulevaisuudessa. Mitä vielä, epäilen, että Octodad palaa enää ainakaan sellaisenaan vastaavaan "menestykseen" esimerkiksi uuden pelin muodossa.
Lainaus
Lisäksi Walking Dead-ilmiö on tässäkin vahvasti läsnä sillä samankaltaisia räpellyksiä on varmasti Newgroundsit ja ties mitkä Aapeli.comit pullollaan mutta kehutaan nyt pelkästään tätä koska se on suosittu ja pinnalla.
Party wagoniin loikkaamista on Octodadin ja kumppanien kanssa tapahtunut varmasti, puhuttiin sitten pelien puolustajista ja vastustajista. Ilmiön synty on minusta kuitenkin samalla aina vain suurempi syy yrittää edes ymmärtää tarkemmin, mikä on johtanut tähän. Teksteissäsi nyt tuntuu kovasti siltä, että olet vastarannankiiski vain sen tähden, että on "coolia" poiketa "massasta". Edelleen, en näe miten peli olemassaolollaan muuten voi aiheuttaa sinussa tällaisen reaktion.
Lainaus
Leffojen osalta vertauskuva on hieman huono koska itseäni ei riipaise niin paljoa että kulutan taskun pohjalla olevat kymmenen euroa Ö-luokan kuraan kuin se tosiseikka että maksan yli viisikymppiä sysipaskasta videopelistä.
Mistä tämän viidenkympin hinnan nyt yks kaks repäisit? Yhtälailla juuri nämä mainitsemasi "laaduttomat ilmiöpelit" maksavat about sen leffalipun hinnan jollei vähemmänkin - minkä itse asiassa itsekin myöhemmin mainitsit(??). Ymmärtäisin toki suhdettasi Octodadiin ja jopa Stanley Parableen huomattavasti paremmin, jos niitä kaupiteltaisiin niin sanotusti täysihintaisina peleinä.
Lainaus
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että en olisi avarakatseinen pelien suhteen. Parinkymmenen vuoden ajalta on tullut pelejä keräiltyö ja kaikki kokoelman pelit eivät suinkaan ole pelkkiä tasoloikkia tai futismanagerointeja vaan mukaan mahtuu tavaraa laidasta laitaan. Parikymmentä vuotta sitten en olisi kuitenkaan ikinä uskonut että vuonna 2014 maksaisin lähemmäs 100mk (about 15€) pelistä joka näyttää samalta kuin tuona armon vuonna 1994 pelaamani Star Tropics NES:lle ja vieläpä kestäisi noin puolet sen kestosta. Kärjistetty esimerkki indiestä I know mutta toivottavasti pointti tulintässä selville.
Totta puhuen ei tullut selväksi, sillä muistelisin sinunkin moneen kertaan itsekin saarnanneen kuinka pituus ja grafiikka eivät tee peliä. Lyhyet kokemukset voivat olla helposti jopa sellaisia, että ne jättävät jopa pysyvämmän jäljen pelaajaan.
Lainaus
Vuosittain saamme lukea siitä kuinka iso takavuosien pelitalo kaatuu tai siirtyy julkaisemaan Miinaharava-klooneja huonon taloustilanteen vuoksi ja en tiedä kumpaa pitäisi syyttävällä sormella osoittaa asiasta? Pelaajia jotka turvautuvat indieen vain sen vuoksi koska ns. ison luokan pelit ovat tänä päivänä niin tusinaroskaa, vai pelitaloja jotka eivät uskalla kokeilla riskejä ison luokan peleissä vaan pelaavat mieluummin varman päälle julkaistessaan latauspalveluissa kahden tunnin mitäänsanomattomuuksia?
Tarvinnen tähän tarkennusta, sillä en tainnut ymmärtää tätäkään oikein. Vaikka indie on hyvin esillä, ei se tarkoita, että siihen pelkästään tukeuduttaisiin ja että Octodadeista pitäneet jotenkin lopettaisivat arvostamasta suurempia laatupelejä. Kannattaa studioiden kaatumisten suhteen muistaa, että se pelien tekeminenkin on pirun kallista ja riskaabelia jo ihan sellaisenaankin. Homma tuskin myöskään helpottuu uusien konsolien myötä. Indie on itse asiassa juuri nyt se oivallinen paikka tehdä kokeilua, mistä sitten voidaan ottaa mallia suurissa nimikkeissä.
Lainaus
Ottaisitko mieluummin joka vuosi huikealla tavalla uudistuvan ja innovaatioita tarjoavan FIFA:n ja CoD:in joita pelatessa aika ja tunnit katoavat, vai kourallisen pienellä rahalla saatavia pikkupelejä joissa on ihan jees idea mutta joka tarjoaa pelattavaa vain murto-osan siitä mihin olet aiemmassa elämässä videopelissä tottunut?
No olipas kömpelön johdatteleva kärjistys. Oliko tässäkin jokin pointtikin?
Pakko kehua Norsukamman Top 10 listaa, käsittämättömän hyvin kärjistetty nykyaikaa "vaivaavat" probleemat, huvittavintahan kaiken takana on se että kyse on kuitenkin "vain" videopeleistä.
Mutta "muutos" eli evoluutiohan on vain hyvästä, tästä syystä saamme nykyisin pelit kauppojen hyllylle juu mutta samaan syssyyn pitäisi pelin hinnan edestä tunkea rahaa jotta varmistamme saavamme lisäosat/autot joista meillä ei ole hajuakaan että ovatko edes sen rahan väärti, näin siis 2014 vuonna.
Ei. Nämä tuotteet ovat videopelejä joiden laatu määritellään arvioijasta riippuen, muutamasta hyvän videopelin kriteerillä (kontrollit, pelattavuus, grafiikka jne.) ja that's it.
Mielestäni ehdottomasti tärkein arvosteluun vaikuttava ominaisuus on pelin välittämä fiilis. Tästä seikasta ei voi edes väitellä. Pelissä voi olla täydelliset kontrollit, pelattavuus ja grafiikat, mutta voi olla hyvin 5/10 omasta mielestä. Esimerkkinä vaikka Walking Dead. Kyseisessä teoksessa on heikot kontrollit (ei edes inverttiä) ja pyörii konsoleilla paikoitellen heikosti. Lisäksi pelattavaa on suhteellisen vähän. Silti pelin vällittämä tunnelma ja fiilis on täyttä rautaa, vaikka en voi sietää yleisesti zombeja ja samannimistä tv-sarjaa. Kyseessä oli näistä valituksista huolimatta oma vuoden peli, eikä nämä heikot seikat tulleet edes mieleen, kun lopputekstit lähtivät pyörimään. Esimerkiksi muiden hehkuttama The Last of Us näyttää konsoleilla hyvältä, kontrollit ok ja upea ympäristö. Itseäni häiritsi aivan suunnattomasti jatkuva immersion murtuminen, kun viholliset eivät huomanneet tyttöä ja muutama muu kohta, jossa teki mieli hakata vaan päätä seinään. Näissä kohdissa fiilis häipyi täysin ja omat pisteet kyseiselle pelille on max 6/10. Ihmisillä on niin paljon erilaisia makuja ja häiritseviä seikkoja. Joitain itseäni häiritsevät asiat eivät haittaa yhtään ja taas toisinpäin.
Enkä oikeen ymmärrä minkä takia täälläkin jotkut lyttäävät täysin eräitä pelejä, jotka ei ole mukamas "oikeita pelejä". Minkä takia edes ihmiset pelaavat? Itse ainakin haluan kokea jotain uutta ja kiehtovaa. Mukava saada uudenlaisia elämyksiä, joita elokuvat, sarjat ja musiikki yksinään eivät pysty tarjoamaan. En ikinä pelaa vain sen takia, koska tykkään pelata pelejä.
Itseäni ärsyttää arvostelut, joissa ei uskalleta tuoda omia fiiliksiä esiin kunnolla (esim ei ole munaa antaa heikkoa arvosanaa, vaikka huomaa tekstistä, ettei peli ole sykähdyttänyt arvostelijaa millään tapaa). Itse arvostan todella paljon sellaisia henkilöitä, jotka uskaltavat antaa arvosanat aivan pelin aiheuttamien tunteiden purkausten mukaan. Naureskelin jo pienempänä henkilöille, jotka pisteyttivät pelit tyyliin (grafiikka 9, musiikki 8, pelattavuus 7). Näistä sitten annetaan keskiarvo. Ei näin!!!
Olen harrastanut videopelejä nintendo 8-bittisestä lähtien ja ihmetellyt miten vähän uskalletaan enään tehdä vaikuttavia pelejä. Yritetään kulkea kultaista keskitietä ja yritetään miellyttää kaikkia. Silti nämä pelit saavat jostain kumman syystä loistavia arvosanoja. Lähes kaikki viimevuosien AAA-peleistä on täyttä huttua. Harva tuotos saa minkäänlaisia tunteita pintaan. Parhaillaan katson todella isoa pelikirjastoa läpi. Harmittavan vähän sellaisia helmiä, jotka ovat vaikuttaneet omiin tunteisiin. Onneksi aina välillä julkaistaan ICO:n, Journeyn ja MGS:n kaltaisia mestariteoksia. Vanhuksena kun muistelen vanhoja pelikokemuksia kaiholla, niin uskon tunteisiin vetoavien tuotoksien tulevan ensimmäisenä mieleen. Oli kyseessä sitten "oikea peli" tai ei.
Btw. Lähestyykö täällä kukaan muu pelejä samalla tavalla kuin itse. Olen lopettanut elokuvien, pelien ja kirjojen kohdalla kaikkien trailerien, ennakkojen ja arvosteluiden katsomisen ennen pelisessiota. Tämä koskee sellaisia tuotoksia, jotka ovat jo etukäteen omalla odotuslistalla. Tottakai jälkikäteen saatan lukea ja löytää mielenkiintoisia pelejä ja leffoja arvosteluiden perusteella, mutta se on mahtava tunne, kun ei ole mitään ennakko-odotuksia. Voi luoda omat arviot pään sisällä ilman ulkopuolisia vaikutuksia. Jälkikäteen mielenkiintoista vertailla muiden kokemuksiin.
Lainaus käyttäjältä Norsukampa
mutta kehutaan nyt pelkästään tätä koska se on suosittu ja pinnalla
Tämä kommentti särähti todella kovasti korvaani. Meinasin kirjoittaa pitkän vastauksen, mutta pyyhin kommentin pois, koska kommenttiesi perusteella olet trollaillut aivan liikaa. Komppaan melkein kaikki Rievun vastaukset sinun kommentteihin.
Lainaus
6. Hamsterit
Itselläni on Steamissa ainoastaan arvostelumenestyksiä, eikä yhtään heikkoa peliä. Silti en tule ikinä pelaamaan suurinta osaa näistä (paria tuntia enempää). Jos huomaan pelin aiheuttavan vain ärräpäitä tai en saa siitä mitään irti, niin jätän aivan suosiolla kesken ja pelaamatta. Ennemmin sen ajan käytän johonkin parempaan. Itse laittaisin samanlaiseen top listaan henkilöt, jotka pelaavat pelejä väkisin. Sama koskee elokuvia, pelejä, leffoja, kirjoja tai vaikkapa naisia. Jos joku ei nappaa, niin turha siihen on tuhlata kallista aikaa sen enempää. Komppaan kommenttiasi, jos henkilöt ei jaksa edes testata ostamiaan pelejä. Olen silti tyytyväinen, kun ihmiset ostavat pelejä ja tukevat samalla kehittäjiä.
Pakko nyt tarttua koukkuun, kun muutenkin rasittaa tällainen pelaajien tyhjästä nillitys joka ainoassa asiassa.
Listasi kohdassa 8 valitat kuinka alennusmyynnit tekevät hallaa pelitaloille. Sanottakoon nyt ensiksi, että en itsekään ihan täysin ymmärrä tuota ajatustapaa mitä niin usein näilläkin boardeilla ilmenee, kun porukka sanoo "Ihan mielenkiintoinen peli, ostan sitten kun hinta tippuu alas." Mutta kyllähän useat näistä alennuksista ja kaiken maailman kampanjoista on ihan tietoinen valinta kehittäjille, jolla he saavat paljon kaivattua näkyvyyttä peleilleen. Hyvänä esimerkkinä Outlast PS+ jäsenille ilmaiseksi kuukauden ajan. Yhdessä maailman käydyimmistä pelikeskustelualueista NeoGafissä, jota seuraan, oli tehty oma alue Outlastille PC julkaisun aikaan ja keskusteluun kerääntyi muutaman sivun verran kommentteja. Outlast saapui PS4:lle ja uusi alue perustettiin. Kas kummaa, kymmeniä sivuja keskusteluja, joista pääosa vielä selvästi yllättyneitä siitä kuinka hyvä peli on! Ilman PS+:n tarjoamaa boostia pelin näkyvyydelle olisi sama tekele varmaan jäänyt 90%:lle pelaajista pelaamatta, jotka nyt sen ilmaiseksi saivat ladattua. Outlastin kehittäjien seuraava peli pistää varmasti näiden samojen pelaajien silmään ja nyt tiimin ei ehkä enää tarvitse kikkailla PS+ tapaisten kampanjoiden kautta, kun pelaajakantaa studiolla on sen verran. Joten en ehkä heti lähtisi näitä alennusmyyntejä täysin teilaamaan, vaikka moni niitä aika röyhkeästi käyttääkin hyväkseen.
Mutta mikä enemmän pisti silmään oli, kun ritarillisesti mainitsit kuinka törkeästi pelaajat käyttävät alennusmyyntejä hyödykseen ja kauniit pelistudioiden linnat sortuvat silmiemme edessä. Noh, kuitenkin kohdissa 4, 7 ja 10 valitat kuinka moraalitonta ja tyhmää on, kun studiot yrittävät vain tienata hiukan enemmän ettei tarvitsisi pakata seuraavana vuonna kamoja studiolta ja lähteä työnhakuun, koska firma meni juuri nurin. Nyt kyllä menee nämä mietteesi niin ristiin, että taisit tehdä tuon listasi käyttämättä hetkeäkään tekstisi sisällön miettimiseen, vaan sanaleikkimaailma vei taas mennessään.
Ja eipä olisi ollut vaikea arvata, että listallasi komeilee, vieläpä ykkössijalla, jälleen sinulle niinkin arka aihe kuin pelien tekninen puoli. Se, että joku valittaa pelin grafiikoista on aivan samalla tavalla huomion arvoinen seikka, kuin mikä tahansa muukin osa-alue pelissä. Toki osa-alueilla on erilaiset painoarvonsa, mutta en millään ymmärrä miksi peliä ei voisi arvostella grafiikaltaakin. Sinähän teit sitä itsekin luetellessasi noita ensimmäisen maailman ongelmia listassasi!! Kovin harvoin kukaan peliä leimaa huonoksi pelkästään grafiikoiden takia,(eipä tule mieleen yhtäkään kertaa, että olisin tähän törmännyt) joten mistä ihme viha?? Jos ei pidä visuaalisesti pelistä, oli se sitten pelin art-direction tai grafiikat tai fps niin mitä sitten?? Aivan täysin samalla tavalla nuokin vaikuttavat käyttäjäkokemukseen, joten pikkuisen voi sitä järkeä käyttää ennen kuin tulee tänne rustailemaan kuinka ennen oli kaikki paremmin. Herran jumala..
Hugejorman kanssa olen samoilla linjoilla elikkä kun itseäni kiinnostaa joku peli elokuva tai vaikkapa kirja niin vältän liki kaikkea mahdollista ennakkohypetystä ko. tekeleestä, vaikka joku varoittelisi minua mitenkä että "sehän sai vain 6 pistettä" niin hankin tuotteen joka tapauksessa koska tahdon kokea sen itse aiheen kiinnostavuuden mukaan enkä jo ensinmäisellä kokemuskerralla kokea sitä mielessä vain se "toisen toitottama arvosana" tyyliin että - pelaat 6 pisteen peliä
Vaikkapa.
ja Xtpro, hyvä luoja sentään kait nyt ihmisellä saa olla oma mielipide siitä miltä nykymaailma hänen silmissään näyttää ? Etenkin kun jokapuolella kukkii lauseita "pelin frame droppaa ainakin 2 framea ellei enemmänkin eli se on pelikelvoton" vaikkei toinen välttämättä edes huomaa koko ongelmaa koska ei ole siunattu "kultasilmillä"
Tekniikka tuntuu olevan kaikki kaikessa, ja konsolia valitessa tuntuu olevan trendi että jos toisella koneella jossakin peninkulman päässä näkyy sahalaitaista varjoa niin peli on sen pienen seikan takia pelikelvoton vaikka itse ongelmaa näe muutakuin tapittamalla iänikuisia Vs videoita ja still kuvia jotka joku on tehnyt jo puolestasi.
En näe elokuviakaan "katselukelvottomina" jos jossakin kohtauksessa jokin esine on eri tavalla kuin sitten seuraavassa, yhtälaista nihillittämistä se sellainenkin on "tartutaan mikroasioihin" koska parempaankaan emme pysty ?
Totta puhuen ei tullut selväksi, sillä muistelisin sinunkin moneen kertaan itsekin saarnanneen kuinka pituus ja grafiikka eivät tee peliä. Lyhyet kokemukset voivat olla helposti jopa sellaisia, että ne jättävät jopa pysyvämmän jäljen pelaajaan.
Pituus-aspektia en allekirjoita mutta grafiikka ei toden totta tee (vielä) peliä. Pointti olikin siinä että kun olemme saaneet seitsemän konsolisukupolven verran nauttia progressiivisesti kehittyvästä peliteknologiasta, ollaan pikkuhiljaa ottamassa askelia taaksepäin mitä tulee pelien sisältöön. Jos olisin saanut tietää N64:llä pelatessani että pelaisin viidentoista vuoden päästä kasibittisiä pelejä uutena, olisin miettinyt hetken elämän syntyjä syviä. Ja ennen kuin vedetään retrokortti esiin niin rakastan retroa, mutta kaipaisin myös suosimani harrastuksen menevän kokonaisvaltaisesti eteenpäin.
Lainaus käyttäjältä Hugejorma
Mielestäni ehdottomasti tärkein arvosteluun vaikuttava ominaisuus on pelin välittämä fiilis. Itseäni ärsyttää arvostelut, joissa ei uskalleta tuoda omia fiiliksiä esiin kunnolla (esim ei ole munaa antaa heikkoa arvosanaa, vaikka huomaa tekstistä, ettei peli ole sykähdyttänyt arvostelijaa millään tapaa). Itse arvostan todella paljon sellaisia henkilöitä, jotka uskaltavat antaa arvosanat aivan pelin aiheuttamien tunteiden purkausten mukaan. Naureskelin jo pienempänä henkilöille, jotka pisteyttivät pelit tyyliin (grafiikka 9, musiikki 8, pelattavuus 7). Näistä sitten annetaan keskiarvo. Ei näin!!!
Mitä jos pyydän sinua arvostelemaan uuden kaupunkiin avatun ravintolan? Kyseinen paikka on aivan kamala läävä, palvelu on helvetin tylyä, penkit pettävät alta, pöytä heiluu ja kaikki on totaalisen päin persettä mutta ruoka on hyvää. Annatko ravintolalle arvosanaksi 9/10 vai erotteletko arvostelussasi nämä epäkohdat ja luot sen pohjalta keskiarvon? Jos ajattelutapasi olisi pelejä kehittelevillä tahoilla käytössä niin eihän siinä tarvitsisi tehdä muuta kuin Pong-klooni jossa soisi hemmetin hyvä musiikki ja sehän olisi silloin jo loistava peli vai mitä?
Lainaus käyttäjältä xtpro+
Pakko nyt tarttua koukkuun, kun muutenkin rasittaa tällainen pelaajien tyhjästä nillitys joka ainoassa asiassa.
...
Mutta mikä enemmän pisti silmään oli, kun ritarillisesti mainitsit kuinka törkeästi pelaajat käyttävät alennusmyyntejä hyödykseen ja kauniit pelistudioiden linnat sortuvat silmiemme edessä. Noh, kuitenkin kohdissa 4, 7 ja 10 valitat kuinka moraalitonta ja tyhmää on, kun studiot yrittävät vain tienata hiukan enemmän ettei tarvitsisi pakata seuraavana vuonna kamoja studiolta ja lähteä työnhakuun, koska firma meni juuri nurin. Nyt kyllä menee nämä mietteesi niin ristiin, että taisit tehdä tuon listasi käyttämättä hetkeäkään tekstisi sisällön miettimiseen, vaan sanaleikkimaailma vei taas mennessään.
...
Ja eipä olisi ollut vaikea arvata, että listallasi komeilee, vieläpä ykkössijalla, jälleen sinulle niinkin arka aihe kuin pelien tekninen puoli. Se, että joku valittaa pelin grafiikoista on aivan samalla tavalla huomion arvoinen seikka, kuin mikä tahansa muukin osa-alue pelissä. Toki osa-alueilla on erilaiset painoarvonsa, mutta en millään ymmärrä miksi peliä ei voisi arvostella grafiikaltaakin. Sinähän teit sitä itsekin luetellessasi noita ensimmäisen maailman ongelmia listassasi!! Kovin harvoin kukaan peliä leimaa huonoksi pelkästään grafiikoiden takia,(eipä tule mieleen yhtäkään kertaa, että olisin tähän törmännyt) joten mistä ihme viha?? Jos ei pidä visuaalisesti pelistä, oli se sitten pelin art-direction tai grafiikat tai fps niin mitä sitten?? Aivan täysin samalla tavalla nuokin vaikuttavat käyttäjäkokemukseen, joten pikkuisen voi sitä järkeä käyttää ennen kuin tulee tänne rustailemaan kuinka ennen oli kaikki paremmin. Herran jumala..
Ensimmäiseen kohtaan syvimmät pahoitteluni että tulin herättämään keskustelua keskustelufoorumille. Lupaan vast'edes laitella vain silmäniskuhymiöitä ja ehkä välillä jopa heittäytyä aivan villiksi ja kirjoittaa "olen samaa mieltä" johonkin ketjuun. Loca people!
Toiseen kohtaan... Olisiko hirveän mahdoton idea jos vaikka kehitystiimi X tekisi niin tautisen hyvän pelin jotta se möisi jo julkaisuikkunassaan aivan loistavasti ja olisi ns. valmis paketti jotta sille ei tarvitsisi kaksi viikkoa julkaisun jälkeen laittaa jo puoli vuotta valmiina ollutta DLC-pakettia myyntiin? Ajattle jos vaikka MGS2 olisi ilmestymisajankohtanaan toiminut kuin nykypäivän peli? Tankkeriosuus läpi alle viidessä tunnissa jonka jälkeen odotellaan pari kuukautta Raidenin osuutta joka julkaistaisiinkin DLC:nä? Puhumattakaan pelistä löytyvistä VR Missioneista. Kumma kyllä tuolloin peli tuotiin ihan sellaisenaan ulos ja se möi kuin leipä ja syynä siihen on se että tekijätiimi oli tosiaan panostanut peliin. Sama vika Smash Bros Brawlissa. Peli möi tasaisen tappavasti ilmestymisikkunansa jälkeenkin eikä kukaan kaivannut siihen mitään ylimääräistä koska peli oli itsessään jo niin kova paketti koska tekijätiimi oli nähnyt sen kanssa vaivaa. Näin kuin useampi pelitiimi käsittelisi tuotoksiaan niin tämä kohta poistuisi listalta.
Kolmanteen kohtaan... Sanoit että peliä ei leimata koskaan huonoksi grafiikoiden vuoksi? Avaa nettiselain ja kirjoita googleen "video game related forum" ja yllätyt. Ja mitä helvettiä selität siitä että en laskisi graafista ulkoasua mihinkään arvosteluun vaikuttavaan osa-alueeseen? Jos olet niin syvästi ollut shokissa aiemmista aihetta sivunneista teksteistäni (ironista että siitä nimenomaan aloit itkemään ja viestisi alussa pystyit ruikuttamaan minun nillittämisestäni... pikkuisen voisi sitä järkeä käyttää ennen kuin tulee jne... ja vielä Herran jumala loppuun) olet varmasti myös tietoinen siitä että olen nimenomaan nostanut esiin pointin siitä kuinka nykypelaajat antavat grafiikalle aivan liian suuren arvon itse valmiissa pelissä vaikka se on vain yksi osa-alue kokonaisuudessa. Jos kaipaat luku-tai tavutusapua niihin vanhoihin teksteihin, autan mielelläni sillä siellä on vaikeita sanoja joukossa.
Lainaus käyttäjältä Riepu+
Tarvinnen tähän tarkennusta, sillä en tainnut ymmärtää tätäkään oikein. Vaikka indie on hyvin esillä, ei se tarkoita, että siihen pelkästään tukeuduttaisiin ja että Octodadeista pitäneet jotenkin lopettaisivat arvostamasta suurempia laatupelejä. Kannattaa studioiden kaatumisten suhteen muistaa, että se pelien tekeminenkin on pirun kallista ja riskaabelia jo ihan sellaisenaankin. Homma tuskin myöskään helpottuu uusien konsolien myötä. Indie on itse asiassa juuri nyt se oivallinen paikka tehdä kokeilua, mistä sitten voidaan ottaa mallia suurissa nimikkeissä
Siihen ei pelkästään tukeuduta vielä mutta mitä suositummaksi se nousee, sitä nopeammin bisneshait haistavat veren ja keskittävät yrityksiensä voimat pikkuhiljaa indien ja pienpelien suuntaan. Kun Platinum Games huomaa että OctoDad 2: Parable of Stanley menestyy niin voisiko tämänkin firman tulos parantua jos se alkaisi tekemään samanlaisia pelejä ja jättäisi Bayonetat ynnä muut pelit väliin? Nintendo on nähnyt että mobiilipelaaminen tuottaa rahaa joten nyt kun lafka on pienessä alamäessä niin pitäisikö sen keskittää kaikki voimavaransa mobiiliin? Nämä nyt on tietty pelkkää jossittelua mutta sangen mahdollisia kuvia.
Mitä jos pyydän sinua arvostelemaan uuden kaupunkiin avatun ravintolan? Kyseinen paikka on aivan kamala läävä, palvelu on helvetin tylyä, penkit pettävät alta, pöytä heiluu ja kaikki on totaalisen päin persettä mutta ruoka on hyvää. Annatko ravintolalle arvosanaksi 9/10 vai erotteletko arvostelussasi nämä epäkohdat ja luot sen pohjalta keskiarvon? Jos ajattelutapasi olisi pelejä kehittelevillä tahoilla käytössä niin eihän siinä tarvitsisi tehdä muuta kuin Pong-klooni jossa soisi hemmetin hyvä musiikki ja sehän olisi silloin jo loistava peli vai mitä?
Ei terve. Kuinka huono vertauksesi voi olla? Et vieläkään ymmärtänyt omaa pointtia. FIILISTÄ! En edelleenkään tee omaa arvosanaani yhden osa-alueen mukaan, vaan kokonaisfiiliksen. Ikinä vain hyvä ruoka ei ole saanut ravintolassa omaa tunnelmaa nostettua siihen tasolle, että lähtisin sitä hehkuttamaan. Jos peli vetää niin hyvin sisäänsä, ettei tule kiinnitettyä huomiota heikompiin osa-alueisiin, niin peli tekee jotain aivan hemmetin hyvin. Nyt sinun vertailussa nostat esiin vaan yhden osa-alueen eli ruuan, jota voidaan kuvata esim grafiikaksi. Ei se tee kokonaisuudesta hyvää. Jos itse menen ravintolaan ja lähden sieltä hymyssä suin ja hyvällä fiiliksellä pois, niin luultavasti ravintola on tehnyt todella paljon asioita oikein. Ehkä jossain voi olla parannettavaa, mutta jos minut saa hyvään tunnelmaan missä tahansa ravintolassa, niin nostan hattua.
Hyvä esimerkki tapahtui viime viikolla. Kävin Tikkurilan Chico'sissa illallisella. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkeat näin ennakkoon, koska kyseessä on perus rafla. Ravintolan ulkoasu ei erityisesti miellyttänyt silmää ja pöytä johon pääsin istumaan oli kolkko ja aivan ravintolan keittiön oven vieressä. Oma fiilis nousi kuitenkin heti, kun nätti ja uskomattoman mukava neiti tarjosi uskomattoman hyvää palvelua. En heti keksinyt sopivaa annosta ja hän ehdotti hieman erikoista vaihtoehtoa, johon tehtiin pieni muutos. Kiitos siitä, koska ruoka oli aivan erinomaista. Myös taustalla soi huikean hyvä musa. Huom joku olisi voinut alkaa kitistä likaisista aterimista, mutta sain kuitenkin puhtaat tilalle. Vaikka likaisista aterimista fiilis aluksi saattoi laskea, niin se ihana asiakaspalvelu ja miten tarjoilija tilanteen hoiti, nosti entuudestaan tunnelmaa. Tässä tapauksessa antaisin omasta illallisesta erinomaisen arvosanan. Tietysti arvostelua jos kirjoittaisin, niin toisin kyllä esille hyvät ja huonot puolet, mutta selkeästi painoittaisin minkä takia itselleni jäi positiivinen kuva.
Niitäkin ihmisiä löytyy, jotka kitisevät kaikesta vaikkapa juuri ravintoloissa. Valittavat ja valittavat ja saavat sitten huonoa palvelua. Näin saa itse luotua itselleen huonon fiiliksen. Tätä voi varmaan verrata juuri konsoleihin ja peleihin. Valitetaan jatkuvasti foorumeilla jostain pelin vioista, että varmaan menee fiilis sekä itseltä, että myös muilta. Parasta olisi jättää vaan mölyt omaan mahaan.
PS. Normaalisti vastaavissa ravintoloissa olen lähtenyt pois vailla mitään erityistä mainintaa. Vaikka ruoka olisikin hyvää, niin ei se tee illallisesta kokonaisuutena erinomaista. Toivottavasti tämä toi esille selkeästi oman pointin näinkin tyhmällä ravintola vertauksella.
Edit. Tuon vielä ICO:n jalustalle hyvänä esimerkkinä. Kyseessä on oman pelihistorian yksi tunteikkaimmista peleistä. Se iski aikoinaan ja lujaa. Kun miettiin osa-alueittain kyseistä tuotosta, niin ei hirveästi vakuuta. Pelin vetää läpi varmaan parissa kolmessa tunnissa, kepillä hakkaat yhdestä napista ja yrität raahata perässä onnetonta tyttöä, joka ei osaa tehdä mitään. Kyseessä on kuitenkin sen verran voimakas tunneside kahden hahmon välillä, etten vastaavaa ollut aiemmin peleissä kokenut. Osa pelaajista missasi täysin koko pelin pointin ja haukkui suoraan tylsäksi. Osa taas pitää sitä yhtenä kaikkien aikojen peleistä (itse mukaanlukien). Pitäisikö tämä peli arvostella puhtaasti vanhalla kaavalla. Kaikki osa-alueet yhteen ja keskiarvo vai omien tuntemusten mukaan?
Ensimmäiseen kohtaan syvimmät pahoitteluni että tulin herättämään keskustelua keskustelufoorumille. Lupaan vast'edes laitella vain silmäniskuhymiöitä ja ehkä välillä jopa heittäytyä aivan villiksi ja kirjoittaa "olen samaa mieltä" johonkin ketjuun. Loca people!
Toiseen kohtaan... Olisiko hirveän mahdoton idea jos vaikka kehitystiimi X tekisi niin tautisen hyvän pelin jotta se möisi jo julkaisuikkunassaan aivan loistavasti ja olisi ns. valmis paketti jotta sille ei tarvitsisi kaksi viikkoa julkaisun jälkeen laittaa jo puoli vuotta valmiina ollutta DLC-pakettia myyntiin? Ajattle jos vaikka MGS2 olisi ilmestymisajankohtanaan toiminut kuin nykypäivän peli? Tankkeriosuus läpi alle viidessä tunnissa jonka jälkeen odotellaan pari kuukautta Raidenin osuutta joka julkaistaisiinkin DLC:nä? Puhumattakaan pelistä löytyvistä VR Missioneista. Kumma kyllä tuolloin peli tuotiin ihan sellaisenaan ulos ja se möi kuin leipä ja syynä siihen on se että tekijätiimi oli tosiaan panostanut peliin. Sama vika Smash Bros Brawlissa. Peli möi tasaisen tappavasti ilmestymisikkunansa jälkeenkin eikä kukaan kaivannut siihen mitään ylimääräistä koska peli oli itsessään jo niin kova paketti koska tekijätiimi oli nähnyt sen kanssa vaivaa. Näin kuin useampi pelitiimi käsittelisi tuotoksiaan niin tämä kohta poistuisi listalta.
Kolmanteen kohtaan... Sanoit että peliä ei leimata koskaan huonoksi grafiikoiden vuoksi? Avaa nettiselain ja kirjoita googleen "video game related forum" ja yllätyt. Ja mitä helvettiä selität siitä että en laskisi graafista ulkoasua mihinkään arvosteluun vaikuttavaan osa-alueeseen? Jos olet niin syvästi ollut shokissa aiemmista aihetta sivunneista teksteistäni (ironista että siitä nimenomaan aloit itkemään ja viestisi alussa pystyit ruikuttamaan minun nillittämisestäni... pikkuisen voisi sitä järkeä käyttää ennen kuin tulee jne... ja vielä Herran jumala loppuun) olet varmasti myös tietoinen siitä että olen nimenomaan nostanut esiin pointin siitä kuinka nykypelaajat antavat grafiikalle aivan liian suuren arvon itse valmiissa pelissä vaikka se on vain yksi osa-alue kokonaisuudessa. Jos kaipaat luku-tai tavutusapua niihin vanhoihin teksteihin, autan mielelläni sillä siellä on vaikeita sanoja joukossa.
Juu, pahoittelut turhaa hyökkääväisyyttä viestiäsi kohtaa, se oli täysin turhaa.
Noista DLC:stä. Muistaakseni olit itsekin tykännyt Tomb Raiderin uudesta rebootista? Pelaan sitä itsekin juuri läpi ja peli omaan makuun on kolahtanut aivan kympillä, siis yksi lempipeleistäni, jos vain laatu jaksaa kantaa vielä loppuun asti, mitä en kyllä epäilisi hetkeäkään. Peli on melkein kuin hiottu timantti, mutta ei ole mikään salaisuus, että myynnit meinasivat jäädä tappiollisiksi. Ilman tätä sinua ärsyttävää Definitive Editionia se olisi varmaan jäänytkin! Ja tässä olet kyllä oikeassa, ennen oli asiat paremmin, nimittäin tällaiseen DLC, micromaksu etc hössötykseen ei ollut välttämätöntä lähteä mukaan, jos halusi pelin menestyvän. Mutta en syyttäisi pelien kehittäjiä tästä mitenkään, vaan markkinatilannetta. Käsittääkseni kuitenkin listassasi syytit kehittäjiä vai muistanko väärin? Se että kehittäjät nykyään tekevät tautisen hyvän pelin ei vielä ole lähelläkään suoraan verrannollinen pelin myyntien kanssa. Markkinoinnin ja pelaajien vastaanotto ja niin lukuisat monet muut asia (niiden summaa voi kutsua vaikkapa tuuriksi) vaikuttavat kaikki hyvin olennaisesti pelin myynteihin. Ainakin nykyään, kun tarjonta on räjähtänyt käsiin verrattuna entisaikoihin. Ja sitten vielä lisäys liittyen noihin lisäreihin. En tiedä onko minulta jotenkin maagisesti jääneet nämä lisärit näkemättä, mutta kyllä yhdeksän kymmenestä lisäristä on aivan kuraa verrattuna pääpeliin. Juonikin lisärissä on aivan päälle liimattu lisäys, jolla yritetään tuoda pelaajalle fiilistä, että tämä on pakko ostaa, koska haluan tietää mitä pelin loppuvideon jälkeen tapahtui(kyllä olen itse mennyt myös tähän ansaan, ihan hiljattainkin vielä). Mutta ei se juoni kuitenkaan valtaosissa lisäreistä ole millään tavalla välttämätön pysyäksesi nauttimaan pääpelin tarjoamasta tarinasta aivan 100 prosenttisesti. Eli pointtini onkin, että ei niitä lisäreitä tehdä melkein ikinä pääpelin kustannuksella. Pääpeli on vielä nykymaailmassakin se mihin kehityksessä suunnataan selvästi pääpaino. Joten siksi nuo esittämäsi esimerkit ovat hiukan huonoja, vaikkakin varmasti tahallisesti karrikoituja.
Tuohon viimeiseen grafiikkakiistaan. Nojasin aiemmassa kommentissani vähän myös yleisesti fobiaasi pelien teknistä suorituskykyä kohtaan. Se kun tuntuu olevan sinulle niin kamala juttu. Noissa kansainvälisillä sivuilla se trollauksen/kulutettujen vitsien määrähän nyt on nykyään jo aivan käsittämättömissä lukemissa, jos alkaa katselee niitä kommentteja "30 fps, canceling my preorder". Mutta näköjään sinä uskallat niiden perusteella yleistää koko pelikansan olemaan sitä mieltä oikeastikin? Puhutaan vaikka näistä boardeista missä nytkin keskustelemme. Moniko täällä tuomitsee pelin Pelkästään pelin graafisen ulkoasun takia? Ai niin, puhuitkin "grafiikan liiallisesta painoarvosta pelaajien mielipiteissä". No sehän muuttaakin kaiken, koska mehän emme pelaakaan niitä pelejä kukin omilla mieltymyksillä? Se että jollekin grafiikka merkitsee enemmän kuin sinulle ei ole sinulta millään tavalla pois. Miksi siis listaisit sen eniten sinua ärsyttäväksi asiaksi pelimaailmassa tällä hetkellä? Mitähän itse olisit vastaillut minun listaani, jos olisin listannut sinne Nintendon kaikkien rakastaman Marion johtuen siitä että se panostaa liikaa itse pelattavuuteen eikä ota huomioon tunnelman takia pelaavia ihmisiä. Ja kuinka minua ärsyttää ihmiset, jotka antavat pelattavuudelle liikaa painoarvoa(kuten sinä) vaikka peleissä on muitakin osa-alueita! Huomasitko miten käytin "liikaa painoarvoa", vaikka todellisuudessa tuon mittaaminen on sekä todella haastavaa, että täysin turhaa.
Mutta juu, kiitos virkistävästä keskustelusta. Painunpa tästä tekemään liiketoimintasuunnitelmaa pelilleni, jonka ehkä joskus pääsen jopa toteuttamaankin. Huonoja uutisia: jokin kohdista 4, 7 tai 10 tulee siinä varmasti ilmenemään, koska muuten siihen ei voi saada rahoitusta, koska sillä ei voi tehdä rahaa ja tällöin sen julkaiseminen jää kaukaiseksi haaveeksi.
Ei terve. Kuinka huono vertauksesi voi olla? Et vieläkään ymmärtänyt omaa pointtia. FIILISTÄ! En edelleenkään tee omaa arvosanaani yhden osa-alueen mukaan, vaan kokonaisfiiliksen. Ikinä vain hyvä ruoka ei ole saanut ravintolassa omaa tunnelmaa nostettua siihen tasolle, että lähtisin sitä hehkuttamaan. Jos peli vetää niin hyvin sisäänsä, ettei tule kiinnitettyä huomiota heikompiin osa-alueisiin, niin peli tekee jotain aivan hemmetin hyvin. Nyt sinun vertailussa nostat esiin vaan yhden osa-alueen eli ruuan, jota voidaan kuvata esim grafiikaksi. Ei se tee kokonaisuudesta hyvää. Jos itse menen ravintolaan ja lähden sieltä hymyssä suin ja hyvällä fiiliksellä pois, niin luultavasti ravintola on tehnyt todella paljon asioita oikein. Ehkä jossain voi olla parannettavaa, mutta jos minut saa hyvään tunnelmaan missä tahansa ravintolassa, niin nostan hattua.
Eli ensin karjut kurkku suorana capsien kera FIILIKSESTÄ ja sitten kumoat lähes kaiken aiemmin kertomasi sillä että tämä kyseinen FIILIS onkin summa isompaa kokonaisuutta joka muodostuu... aivan, useasta tekijästä (jotka varmaankin pelien tapauksessa olisivat ne stereotyyppiset grafiikka, äänet, pelattavuus jne.). Printatussa ja kaupallisessa pelimediassa ei arvostelijalla ole vaan kovin paljon varaa antaa suositusreferenssejä sen mukaan kuinka hyvän fiiliksen peli saa tässä aikaan. Pelit-lehden Niko Nirvi sai aikoinaan melkoisen paskamyrskyn niskaansa edustamansa lehden kanssa kun mies arvosteli DNF:n vedoten täysin omaan senhetkiseen olotilaansa. Onko tämä oikein kuluttajaa kohtaan joka pelin hyvän pelin toivossa arvosanan nähtyään osti? Ei todellakaan. Tuoreempana vertauksena (kun sinulle näytti menevän tuo raflavertauskin ihan läpi vaikka aluksi sitä kovaan ääneen kummastelitkin) voidaan ottaa vaikka viimeisin Amazing Spider Man-peli jolle en olisi ikimaailmassa antanut keskitason arvosanaa enempää vaikka hahmon ja pelin innoittaman lisenssileffan suuri ystävä olenkin.
Sanoit viestissäsi että vaikka ruoka olisi hyvää, ei se tee ravintolaillasta vielä erinomaista mutta entäpä jos kaikki muu on hyvää mutta tämä peräänkuuluttamasi FIILIS on surkeaa, muuttaako se kaiken vaikka se onkin vain yksi osa monista arvosteluaspekteista? Laita mielellään tällä kertaa vastaus mieluiten siten että et pyörrä sitä heti seuraavassa lauseessa.
Lainaus käyttäjältä Milkshake
Koska hyvät pelit aina myyvät...
Mitä jos hyvät pelit olisivat standardi kaiken maailman CoD: Ghostsien ja Assassin's Creed kolmosien sijaan? Kun julkaisijat huomaisivat että käsissä on erinomainen peli, sitä voitaisiin jopa uskaltaa markkinoida sen sijaan että ei uskalleta edes lähteä haastamaan näitä jokavuotisia loka-marraskuun keskinkertaisuuksia.
Sanoit viestissäsi että vaikka ruoka olisi hyvää, ei se tee ravintolaillasta vielä erinomaista mutta entäpä jos kaikki muu on hyvää mutta tämä peräänkuuluttamasi FIILIS on surkeaa, muuttaako se kaiken vaikka se onkin vain yksi osa monista arvosteluaspekteista? Laita mielellään tällä kertaa vastaus mieluiten siten että et pyörrä sitä heti seuraavassa lauseessa.
Luitko viestiä ollenkaan? Esim ICO:n kohdalla täydellinen vertaus. Paljon heikoja osa-alueita paljon, mutta kokonaisuutena silti itselleni aivan kymppi. Myös metacriticin arvostelijat ovat pitkälti samaa mieltä. Vaikka kuinka paljon täysiä pisteitä. Myös tein ruokavertauksen mielestäni erinomaisesti. En todellakaan muodostanut kaikista osa-alueista keskiarvoa, vaan hyvät asiat kumosi täysin nämä negatiiviset asiat (ravintolan yleisilmeen, ulkoasun, istumapaikan, likaiset aterimet yms.). Joku muu olisi voinut arvioida tämän illallisen sinun asteikolla esim 7,5-8. Itselleni jäi tästä erinomainen fiilis ja kokonaisuus oli vähintään 9,5. Itse arvostelen pelit oman fiiliksen mukaan. Jos peli ei iske, niin en tietenkään anna pelille hyviä pisteitä.
Markkinoilta löytyy satoja pelejä, joissa pitäisi olla paperilla hyvät grafiikat, pelattavuus yms, mutta silti menee siihen keskikastiin, joka ei vaan iske pelaajien mieltymyksiin. Sitten löytyy niitä pelejä, jotka iskevät suureen osaan pelaajista, mutta itselleni aiheuttaa vaan ärräpäitä (esim uutena pelikokemuksena Tomb Raider). Kyseinen peli pitäisi olla aivan loistava paperilla, mutta pakollinen räiskiminen oli toteutettu aivan uskomattoman tökerösti ja laski omat fiilikset aivan nollaan. Huom nautin hiippailuosuuksista todella paljon ja olisin voinut antaa helposti 9/10. Tökerön suunnittelun myötä oma arvosanani laskee kuitenkin välille 6,5-7.
En ole lukenut kyseistä Niko Nirven arvostelua, mutta kuulemani perusteella se on juuri sitä mitä itse kaipaan. Arvosteluissa tulee kyllä selkeästi tuoda esille myös ne negatiiviset asiat, mutta osoittaa mikä siitä tekee itselle loistavan tuotoksen. Itseäni kiinnostaa myös se mikä mahdollisesti aiheuttaa pelien kohdalla "x-factorin". Itse luen kyllä jälkikäteen arvostelut mielenkiinnolla. On erittäin mukava vertailla kokemuksia ja miten tietyt pelilliset ratkaisut vaikuttavat eri henkilöiden mielipiteisiin. Täytyy huomioida, ettei arvosteluilla ole tarkoitus miellyttää ketään, vaan tuoda esille omia tuntemuksia. Täytyisikö muka arvosanaa antaessa ottaa huomioon mitä muut ovat mieltä? Ei tietenkään. Sen takia arvosteluja tehdään, että halutaan tuoda oma mielipide esiin. Jokainen voi nykyään lukea roppakaupalla arvosteluja ja löytää niistä ne johon itse samaistuu. Asiat oli ennen toisin, kun oli vain esim yksi lehti, jossa jouduttiin arvosanaa tehdessä miettimään koko tiimin tuntemukset.
Lainaus
Ajattle jos vaikka MGS2 olisi ilmestymisajankohtanaan toiminut kuin nykypäivän peli? Tankkeriosuus läpi alle viidessä tunnissa jonka jälkeen odotellaan pari kuukautta Raidenin osuutta joka julkaistaisiinkin DLC:nä?
Itse ostin aikoinaan surkean Zone of the endersin pelkästään MGS2:n tankkeriosuuden demon takia, niin kuin todella moni muu tosi fani. Sehän oli ensimmäisiä kokeiluja, joissa yritettiin saada lisämyyntiä peleille. Siitä lähti tämä varsinainen törkeä rahastus liikkeelle. Itse en pidä pahemmin näistä DLC touhuista. Oikeastaan Oblivionin ja Skyrimim tyyliset suuret pelimaailmat ovat kuin luotuja lisäsisällölle. En ole muihin perus yksinpeleihin lisäsisältöä ostanut ikinä.
DLC ei tosiaan kaikkiin peleihin sovi mutta toisaalta en tuomitse sitä että pelaajille sitä tarjotaan jos joku on valmis sellaisesta maksamaan, me pelaajathan olemme sallineet jo lukemattomat Kickstarter buumit ja DLC:t aikapäiviä sitten ja se keitos sekoittuu vain entisestään kun joku firma keksii viedä DLC:t vieläkin pidemmälle.
Arvosteluissa on silti syytä muistaa se kultainen sääntö että Kriitikkokin on vain persoona muiden joukossa, eikä välttämättä ole samanlainen kuin kaikki muutkin, enkä muista että kovin monessa nykypelissä olisi millään muotoa huonoa ulosantia jos nyt grafiikoista/animoinnista lähdetään, ihmiset eivät siltikään missään pelissä näytä ihmisiltä, enemmänkin sarjakuvahahmoilta kiiltävine ihoineen, mikä on omaan makuun juuri sopiva, en usko että nauttisin vaikkapa Elder Scrolls XII:stä sen enempää kuin vaikkapa Skyrimistä vaikka XII olisi fotografiikoilla varustettu.
Pelien on hyvä näyttää peleiltä ja tuntua peleiltä.
Itse olen mollattu siitä että en kyennyt nauttimaan Bioshock Infinitestä koska mielestäni räiskiminen oli tehty niin anteeksiantamattoman huonosti että se vei väkisin "fiilikset" itse kokonaisuudesta joka johti vain siihen että "haukotus, taas tulee ukkoja ovista ja ikkunoista"
DLC ei tosiaan kaikkiin peleihin sovi mutta toisaalta en tuomitse sitä että pelaajille sitä tarjotaan jos joku on valmis sellaisesta maksamaan, me pelaajathan olemme sallineet jo lukemattomat Kickstarter buumit ja DLC:t aikapäiviä sitten.
Olen itse erittäin pihi ostamaan DLC:tä, koska hinnoittelu on usein ollut täyttä paskaa. Nostetaan tähänkin se MGS: GZ esimerkiksi. Olen pelisarjan vannoutunut fani ja haluan pelin, mutta en todellakaan halua ostaa niin vähäistä pelattavaa sillä hinnalla siinä pelossa, että tuo alkaa yleistymään.
On erittäin mukava vertailla kokemuksia ja miten tietyt pelilliset ratkaisut vaikuttavat eri henkilöiden mielipiteisiin. Täytyy huomioida, ettei arvosteluilla ole tarkoitus miellyttää ketään, vaan tuoda esille omia tuntemuksia. Täytyisikö muka arvosanaa antaessa ottaa huomioon mitä muut ovat mieltä? Ei tietenkään. Sen takia arvosteluja tehdään, että halutaan tuoda oma mielipide esiin. Jokainen voi nykyään lukea roppakaupalla arvosteluja ja löytää niistä ne johon itse samaistuu.
Jos haluaa vertailla kokemuksia niin sitä varten on keskustelupalstat ja muu sosiaalinen kanssakäynti olemassa. Kun tehdään "virallinen" arvostelu niin tavoite on tuoda mahdollisimman objektiivinen näkökulma ja analyysi pelistä, joka kertoo pelin ja viat ja hyvät puolet. Sen perusteella kuka tahansa voi päätellä onko peli ostamisen arvoinen. Jos fiilikset tuodaan tämän edelle niin silloin mennään väärään suuntaan ja koko pointti arvosteluista häviää. Ihmisillä on kuitenkin oma mielipide ja oikeasti hyvä peli voi saada siis "fiiliksen takia" huonon arvosanan vaikka muuten kokonaisuus olisi hyvä.
Sama voi tietenkin käydä toisinpäin, mutta mikä estää nauttimasta peliä vaikka se arvosteltaisiin huonoksi? Tai entäpä toisinpäin? Se että miten itse nauttii pelistä ei pitäisi olla mitään tekemistä arvostelujen kanssa. Arvostelut eivät kuitenkaan ole sellaisia mitkä pitää ottaa täysin tosissaan, ettei ostaisi muka peliä X koska se sai 6/10 jossain arvostelussa. Ihmisellä voi olla mielipide asiasta mutta myös objektiivinen näkökulma siihen. Infinite Space on fiilisten puolesta parhain peli mitä ikinä olen pelannut, mutta kun katsoo pintaa syvemmälle kyseessä on korkeintaan 7/10 arvoinen tekele. Se että "pidän siitä" ei ole peruste antaa pelille hyvää arvosanaa.
Eilenkin sai todistaa tätä fiilispohjaista arvostelukykyä meidän päättäjien keskuudessa ja ei se vain toimi.
Ellipsis, samoilla linjoilla ollaan, harkitsen todella tarkkaan mitä DLC:tä ostan vai ostanko ollenkaan ja millaiseen peliin, harmittaa vallan vietävästi kun aikanaan sorruin Forza peleihin ostamaan autoja kun rupesi loppujen lopuksi laskemaan käytettyjä euroja ja kaiken kukkuraksi pelistä loppui tekeminen täysin kesken jotenka hukkaanhan nuo menivät.
Viimeisin DLC jonka ostin taisi olla Deus Ex:en lisäri ja pari Mass Effect 3 lisäriä koska näin että ne toisivat peliin jotain lisääkin.
Karttapaketit, aseväripaketit, pelirahaa yms ovat itseltäni täysin pannassa, EI.
Tuli puheeksi toverien kanssa pelimusiikit ja ennen kaikkea pelimusiikit joissa on lyriikkaa sisältäviä osuuksia. Ovatko nämä hyvä vai huono asia? Pitäisikö niitä olla enemmän peleissä? Mene ja tiedä mutta ainakin osaan kertoa kymmenen parasta.
DISCLAIMER: Listalle ei siis kelpuuteta musiikki- tai rytmipelejä joten sori vaan Parappa ja muut Hatsune Mikut. Myös enemmän tai vähemmän midiä käyttävät ooppera- ja gregoriaanikuorot jäävät pois joten One Winged Angel siirtykööt takaisin sinne takariviin. Erikseen ei varmaan tarvitse mainita että lisensoidut biisit jäävät myös pois.
10. Clayfighter
Mikä onkaan parempi tapa aloittaa lista kuin esittämällä jälleen todiste siitä kuinka SNES on kaikkien aikojen paras pelikonsoli. Tämä hieno kappale sanoineen ei nimittäin soinut kilpailevan konsolin vastaavassa versiossa vaan se oli vain meidän SNES-omistajien herkkua. Harmi vaan että peli itsessään oli aika paska vaikkakin sangen muistettava. Lisää simppeliä tappelupeleistä tuttua musiikkia luvassa myöhemmin tässä listauksessa.
9. Reach For The Stars
Olen aina sanonut että 3D-Sonicit ovat täynnä niin siirappisen huonoa jenkkirokkia, että se on jo hyvää. Tätä teoriaa tukee täysin Sonic Colorsin teemakappale joka on kaikessa hirveydessään huikean kaunis kappale ja sopii jopa Sonicin nopeaan luonteeseen huomattavasti paremmin kuin muiden sarjan pelien Zebraheadin köyhän miehen Limp Bizkit-touhut. Kukakohan helvetti senkin päätti että 16bit-Sonic-pelien pirtsakoista musiikeista (Michael Jackson kolmosessa anyone!?!?) mentiin nu-metaliin ja piikkitukkapunkpoppiin?
8. Joyride
Jonnet eivät sitä muista mutta GTA-pelien soundtrackit eivät aina ole olleet lisensoituja herkkupaloja täynnä vaan aivan sarjan alkuaikoina radiokanavia ei päästy valitsemaan erikseen vaan ne valikoituivat valitun (lue: varastetun) auton perusteella ja biisitkin olivat vaan midipimputtelua eri teemoilla. Alkuvalikossa soiva Da Shootazin kunnon "känkstäräppi" kuitenkin on itsessään sen verran ikimuistoista kamaa että pelin musiikit saavat yksinään jo sen vuoksi kiitettävän arvosanan.
7. Dr.Stewart
Mielestäni on erittäin ilkeä temppu Segalta laittaa peliin, jota pelatessa silmien ja käsien välisen yhteistyön pitää ottaa yliote kaikista aisteista jotta pelaamisesta tulisi jotain, näinkin hyvää musiikkia. Aikoinaan huhut kertoivat että kyseinen biisi olisi ollut kovassa suosiossa jopa ihan isoilla tanssiklubeilla asti.
6. Indestructable
Yksi viime konsolisukupolven parhaimmista peleistä alkoi aikoinaan tosiaan suuryllätyksellä. Perinteisien Street Fighter-renkutuksien (positiivisessa mielessä that is) sijaan alkuvalikoissa korviin särähti tämä Usherilta kuulostava sokerin imelyystason omaava NRJ-poppikipale. Retrospektiivisesti ajateltuna täytyy kyllä kehua idean isää sillä veto oli nerokas ja antoi hienolle pelille vielä yhden ikimuistoisen hetken lisää.
5. Melodies Of Life
Videopelimaailman parhaimman sadun yksi merkittävimmistä musiikkikappaleista. Kaunis kappale jolla on jopa itse pelissä tärkeä merkitys.
4. Play Hard
Ne jotka eivät tätä biisiä ole pelatessaan kuulleet, eivät ole todellakaan totelleet biisin nimeä (Play Hard) eivätkä näin ollen siis pelanneet yhtä aikansa kovinta peliä. Nurkkaan häpeämään jos näin on ja nauti nyt edes biisistä linkin muodossa.
3. I Wanna Take You For A Ride
Vain seitsemän sanaa mutta ah, niin ikimuistoista ja jossain määrin ikonista tavaraa yhdestä kaikkien aikojen parhaimmista taistelupeleistä. Biisi joka jäi päähän soimaan aina konsolin sulkeuduttua ja jota hoettiin kaveriporukalla vielä matsienkin aikana. Yksinkertaista mutta silti niin loistavaa.
2. Snake Eater
Täysin yksi yhteen pelinsä teeman kanssa menevä biisi joka palauttaa mieleen Shirley Basseyn ja muiden klassisten Bond-leffojen teemat. Harmi vaan että tikkaita kiipeävän supersotilaan hanuri oli ruudussa biisin soidessa sillä tilanteeseen olisi paljon paremmin sopineet Bond-leffojen alkutunnareista tutut alastomien naisten ja pistoolien siluetit.
1. Radical Dreamers
Jos sijalla kolme löytyi yksi kaikkien aikojen parhaista tappelupeleistä (tai siis ko. pelissä oleva biisi) niin ykköspaikalla on yksi kaikkien aikojen roolipeleistä... ja siis siitä löytyvä musiikkikappale. Vaikka yleensä kaikki nipponiin liittyvä saa kurkussa aikaan oksennusreaktion, on tämä biisi jäänyt elämään pelkästään positiviisessa mielessä. Pelin soundtrack on jo yksinään rautaista tavaraa mutta tämä biisi kun pärähtää soimaan lopputekstien aikana suurenmoisen seikkailun jälkeen... kauniimpaa hetkeä saa videopelihistoriassa hakemalla hakea.
Tuota Norsukamman listausta lukiessani päädyin toteamaan että miehellä on kyllä varsin hyvä maku pelimusiikin suhteen, mutta herran listasta jäi selvästi uupumaan
monta vallan ihanaa kipaletta.
Näin ollen päätinkin itse ryhtyä tuumasta toimeen ja tässä olisi vastalista samasta aiheesta, joka siis on Top 10 vokaali VGM kipaleetHazuki-style
10. Jet Set Radio - Let Mom Sleep
Jet Set radio...Tuo aikansa mestariteos, joka jäi aikoinaan aivan liian vähälle huomiolle,
koska peli löytyi vain Dreamcast nimiseltä kulttiarvon omaavalta konsolilta. JSR:n soundtrack on yleisesti ottaen täynnä muitakin klassikkoja, mutta
jotenkin vaan tuo "let mom sleep" loistaa kirkkaammin kuin muut. Siinä oleva syke saa pelaajaan sydämen käymään nopeammilla kierroksilla
ja näitä extra pumpunlyömisiä tarvitaankin silloin kun käydään taistelua japanin poliisivoimia vastaan.
9. Conker's Bad Fur Day - The Great Mighty Poo Song
Tuo ikimuistoinen Sing-along kipale, jonka sanat tarttuivat nuoren hazukin mieleen kovemmin kuin minkään aikansa oikean popsensaatio kipaleen vastaavat.
Lyyrinen osasto on niin typerä ja ironisesti sanottuna "paska", ettei sitä vain voi unohtaa.
8. Street Fighter X Tekken - Honest Eyes
Nyt on kyseessä semmoinen biitti, joka saa kenet tahansa pumpattua täyteen intoa. Se että tämä kyseinen biisi päätyi tuohon valitettavan
paljon sorrettuun SF x Tekken peliin on varsin harmittavaa, varsinkin kun se vieläkin takoo ihmismieleen puhdasta adrenaliinia temponsa ansiosta.
7. Rockman X4 - Makenai Ai ga Kitto Aru
90-luvusta muistuu mieleeni tasan kaksi asiaa; Varsin laadukkaat videopelit sekä kevyen teknojytkeen sisäänmarssi.
Ja mitäs kummaa tuosta Kivimiehen(ei mega,koska jp only) X-sarjan neljänen osan introsta löytyykään. Kappas...kevyttä jpop+teknojytkettähän siellä.
Kyseinen biitti suorastaan uhkuu puhdasta ysäriä ja se on minun kirjoissani aina puhdasta kultaa.
6. Final Fantasy VIII - Eyes on Me
Tuo ihanaisen Faya Wongin ääni on jäänyt ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Hänen rauhallinen tapansa laulaa lepyttää mielen hetkessä.
Nobuo Uematsu on tämänkin Final fantasy -biisin takana.
5. Disgaea - Lord Laharl's Hymn
Nippon Ichi jotain vuonna 2003 todella oikein. Disgaea syntyi ja toi mukanaan valtaisen aallon taktiikkaroolipelejä markkinoille.
Joku voisi väittää, että suurin osa toki näistä tactical ropeista oli puhdasta ulostetta, mutta ainankin tähän ensimmäiseen teokseen Nippon tuntui panostavan tosissaan.
Tämä biisi on yksi niistä suurimmista korvamadon aiheuttajista jonka tiedän. Perusrytmi on niin tarttuva, että harva pääsee sitä karkuun.
Kappeleessa velloo myös vallan pirullinen aura, joka sopii pelin teemaan täysin.
4. Sonic Adventure - Open Your Heart
2000-luvun alku ja ysärin loppu oli räväkästä aikaa ja Segan mielestä myös Sonic siilen oli
aika käydä läpi imagon muutos. Pois jätettiin nössömäinen luonnonsuojelu ja tilalle tuli raflaavat kitarasoolot sekä viileääkin viileämpi asenne. Tätä muutosta kompaten myös vanhat loisteliaat 16bit tiluttelut saivat jäädä ja tilalle valittiin tätä 2000-luvun murroksesta syntynyttä powermetal+pop+punk hybridiä, jota aikoinaan Nu-metalliksi kutsuttiin.
Kipale teki meikäläiseen niin kovat vaikutuksen, että vieläkin menee iho kananlihalle kun noita
siirappilyriikoita ja ihanaisia kitarasoundeja kuuntelee.
3. Mirror's Edge - still alive
Nyt on kyseessä se "oikea" still alive - kipale. Se mitä valitettavan moni ei tunnu enää muistavan.
Kyseessä on siis tuon "Peilin reunan" tunnussävel ja se on jäänyt itselleni mieleen varsinkin sen simppeleiden
lyriikoiden takia, joita on vieläpä on varsin helppo hyräillä/laulaa.
2. NieR - Ashes of Dreams -Nuadhaich-
Aah....Nier ja sen OST. Ei sitä turhaan ole kehuttu yhdeksi parhaista pelisoundtrackeista koskaan. Jo ilman pelin pelaamista, kuuluu musiikista läpi niin kaunoinen tunnelataus, että heikoimmat kaatuvat kumoon. Tämän kyseisen kappaleen lyriikat ovat vieläpä Iiriksi(irlannin kieli) joista
allekirjoittanut ei ymmärrä sanaakaan, mutta silti se onnistuu saamaan meikäläisen hyräilemään mukana.
1. Asura's Wrath - In Belief
Asura's wrath on ehkäpä tunteikkain peli minkä tiedän. Jotkut ovat haukkuneet sitä epäpeliksi sen ylikäytettyjen QTE-hetkien takia, mutta samalla he ovat missanneet täysin yhden jopa parhaista tunteita käsittelevistä peleistä. Asuran raivo on täysin oikeutettua ja Asura ei myöskään anna minkään(edes kuoleman) estää häntä korjaamasta vääryksiä, joita muu jumalkunta on toteuttanut hänen tyttärensä kustannuksella. "In belief" on kappale, joka käytännössä koostaa kaiken tunnekuohun aallot yhteen ja sitten räjäyttää potin niin kovin, että harva pystyy samaan.
Ex Genin parhaat exclusive pelit vuorossa tässä listauksessa. Pikaisesti tuli raapustettua kun pientä kiirettä pukkaa. ;)
10. InFamous 2
Ekaa osaa en ikinä edes pelannut, mutta kyllä tämä jatko-osa ainakin on huikean hyvä. Puoltoista kertaa pelattu lävitse ja eiköhän tää toinenkin kierros tule kohta päätökseen. Eniten tykkäsin tästä supersankari/roisto asetelmasta yhdistettynä avoimeen maailmaan. Ja ulkoasukin on erittäin hyvä ottaen huomioon pelin koon. Gameplaysta en pahaa sanaa voi sanoa, sillä liikkuminen ja taistelu sujuu helkkarin hyvin ja bossi taistot ovat pelin parasta antia. Kannattaa ehottomasti antaa mahdollisuus tälle pelille!
9. Forza Motorsport 3
Paras autopeli sitten GT4:n. Autoja riittää joka lähtöön, samaten ratoja. Career mode on huikea ja verkkokisatkin ovat hyvää ajanvietettä. DLC:tä tähän tuli paljon, mutta niihin en edes koskenut. Ja tämä kelpaa myös amiksille sillä pelissä voi tuunata autoaan vaikka millä mitalla. ;)
8. God of War 3
Kratoksen kostoretken päätösosa joka ei tosiaankaan jätä kylmäksi. Gameplay on sitä samaa kuin ennenkin, mutta silmäkarkkia tarjoillaan olan takaa ja bossitaistot ovat entistä eeppisempiä. Tietty lopetuksesta voi olla montaa mieltä, mutta mulle kelpasi.
7. The Legend of Zelda: Twilight Princess
Synkkä tunnelma, loistavat puzzlet ja bossitaistot. Niistä on tämä peli tehty ja kyllä diggailin susi -osioistakin valtavan paljon. Kyllähän tämä julkasussa muistaakseni paljon kritiikkiä sai pelaajilta, mutta itse ainakin diggailin. Skyward Swordia en ole pelannut joten sen puoleen en osaa vertailla.
6. Gears of War 2
Nautin kampanjasta tajuttoman paljon, kiitos hiotun gameplayn ja kampanjan rakenteen. Tällä erää kokoajan sattuu ja tapahtuu eikä tylsiä hetkiä matkan varrella juurikaan ole. Tämän kun voi pelata vielä kaverin kanssa niin avot! Lisäksi paketista löytyy moninpeli, mutta muistaakseni sen kanssa oli itsellä ainakin paljon ongelmia, lähinnä älytön lagi tuntui peliä vaivaavan. Horde -yhteistyötila sen sijaan oli mitä mainiointa hupia porukalla ja sittemin sen tyyppisiä muotoja on integroitu muihinkin peleihin. Tämä on nimenomaan sitä "rehellistä" räiskintää.
5. Super Smash Bros. Brawl
Tappelupelien ehdoton kingi, ainakin kun kyseessä on illanvietto kavereitten kesken. Hahmoja piisaa joka lähtöön ja kenttiä myös. Tietenkin tutut luritukset kustakin pelisarjasta on mukana ja onhan tämä herranjestas parasta fan serviceä ikinä. Tempo on hitaampi kuin Meleessä ja muutama muu seikka häiritsee myös verrattuna Meleehen. Muuten totaalisen kova.
4. Metal Gear Solid 4
Moni näki sarjan neljännen osan pienenä pettymyksenä, mutta itselleni tämä oli kutakuinkin täydellinen "päätös" sarjalle. Välivideoita ja codec -keskusteluja piisasi, mutta mun mielestä näissä onkin sarjan suola. Tietty hiippailu pelimekaniikkoja vietiin huimasti eteenpäin ja etenkin räiskimisestä tehtiin ehkä liiankin helppoa verrattuna aikaisempiin osiin, silti itse vedin tämänkin osan uskollisesti hiippaillen enkä ramboillen. Bossit oli tällä erää ehkä vähän turhan samankaltaisia toisiinsa nähden, mutta kyllä niistäkin muutama mieleen painui. Nyt on muutenkin PS3:n omistajien hyvä paneutua sarjaan kun jokaisen osan kyseiselle vehkeelle saa ja suosittelen sen tekemään lämpimästi jos yhtään diggailee hiiviskelystä ja hyvästä tarinankerronnasta.
3. Halo 3
Ehottomasti genissä kategoriassa "best value". Käsittämättömän hienon kampanjan voi pelata yksin, localina tai verkossa. Tämän lisäksi tietenkin homman kruunaa moninpeli ja sitäkin voi pelata localina tai verkossa. Kaiken kukkuraksi tästä teoksesta huokuu tekijöiden rakkaus peliä kohtaan, kaikki on viimeisen päälle hiottu jokaista yksityiskohtaa myöten. Kyllä tämä asetti riman tajuttoman korkealle FPS -genressä eikä mun kohalle tätä voittanutta vastaan ole vielä tullut.
2. The Last of Us
Kyllähän jo Unchartedit olivat päräyttäviä ulkoasultaan, mutta tässä myös gameplay on miellyttävää ja Joel oikeasti tuntuu tavalliselta kuolevaiselta kun ammuskelu ei sujukaan kuten Rambolla konsanaan. Maailmanlopun meininki iskee meikäläiseen täysillä vaikka aihepiiriä itsessään onkin höylätty moneen otteeseen genin aikana - Naughty Dog vaan onnistuu kokonaisuutena kaikista parhaiten. Pelaaja saa olla lähes kokoajan varpaillaan ja hiippailu on hyvä opetella tai muuten kuolo korjaa useaan otteeseen jopa normal -vaikeusasteella. Tarina itsessään ei ole mikään jytky, mutta se tapa millä se kerrotaan on täydellinen ja taispa mulla joku roska mennä lopussa silmään. Kertakaikkiaan hieno peli ja ehottomasti PS3:n paras yksinoikeuspeli.
1. Super Mario Galaxy 2
Genin ehdoton ykkösnimi, omassa genressään eli tasoloikassa aivan täydellinen teos. Kenttä design ja soundtrack aivan kultaa kuten myös gameplay. Mielestäni paras Super Mario sitten SM64:n ja tämä kertonee jo paljon.
Ex Genin parhaat exclusive pelit vuorossa tässä listauksessa. Pikaisesti tuli raapustettua kun pientä kiirettä pukkaa.
3. Halo 3
Ehottomasti genissä kategoriassa "best value". Käsittämättömän hienon kampanjan voi pelata yksin, localina tai verkossa. Tämän lisäksi tietenkin homman kruunaa moninpeli ja sitäkin voi pelata localina tai verkossa. Kaiken kukkuraksi tästä teoksesta huokuu tekijöiden rakkaus peliä kohtaan, kaikki on viimeisen päälle hiottu jokaista yksityiskohtaa myöten. Kyllä tämä asetti riman tajuttoman korkealle FPS -genressä eikä mun kohalle tätä voittanutta vastaan ole vielä tullut.
Vastalause! Jo pelkästään Halo Reachin moninpeli-beta tarjosi parempaa viihdettä kuin koko Halo 3:n paketti yhteensä. Ok, peli oli kyllä hyvin hiottu, mutta sanoisin että jopa liian varman päälle hiottu....Yksinpeli-kampanjassa oli hyvät hetkensä, mutta ei tarjoillut juuri yllätyksiä, moninpelikentät hävisivät paria-kolmea poikkeusta lukuunottamatta selvästi Halo 2:n vastaaville. Forge oli ihan kiva idea, mutta Halo 3:ssa vielä turhan kömpelö käyttää, Reachissa nähtiin paranneltu versio, jonka lisäksi Reach vielä tarjoili ODST:ssä esitellyn Firefight-moodin. Halo 3 oli hyvä, mutta jo yksinpeli-demon ja moninpelibetan-perusteella voin sanoa että Reach ansaitsisi Halo 3:n paikan.
Sitten omaa listaa:
Eli 10 viihdyttävintä/parasta peliä, jotka olen pelannut (lähes) 10 vuotta jälkijunassa pelin alkuperäisen julkaisun jälkeen, Remaket lasken tähän myös mukaan. Monia vanhoja klassikkoja on toki edelleen pelaamatta, lähitulevaisuudessa olisi mm. Falloutit 1&2 tarkoitus pelata, mutta tällä hetkellä lista näyttää tältä:
10. Shadow of the Colossus/Monkey Island 2: Special Edition
10.sija oli pakko jakaa, sillä en näiden kahden pelin väliltä osanut valita. Shadow of the Colossuksen parasta antia on tietenkin taistelut jättimäisiä kolosseja vastaan ja HD-remasteroituna versiona peli näyttää suhkot hyvältä tänäkin päivänä. Monkey Island 2 sai ensimmäisen osan tavoin suuremman kauneusleikkauksen ja ääninäyttelyn. Monkey Island 2 ei ole kovin pitkä peli, mutta aivan hervottoman hauska ja osoittaa, että pelin huumori ja nokkela käsikirjoitus eivät ole menettäneet tehoaan tippakaan 20-vuoden aikana.
9. Diablo II
Itse pelasin peliä totaallisen väärällä tavalla, yksin offlinessa ja kaiken lisäksi Necromancerini ei osannut muuta tehdä kuin loihtia luurankoja ja golemeita avukseen...niiden avulla bossien luokse saattoi kävellä tekemättä itse juuri mitään, mutta itse bossit eivät sitten kellistyneetkään yhtä helposti ja itse Diabloa en edes koskaan saanut hengiltä....kaikesta tästä huolimatta onnistuin kuitenkin nauttimaan pelistä :D
8. Starcraft/Brood War
Monet Starcraftin aikoinaan "mullistavista" ideoista aikansa muihin RTS-peleihin nähden eivät tuntuneet kovin mullistavilta, kun itse olin ne kokenut ensin Warcraft III:ssa. Tästä huolimatta ei käy kiistäminen, etteikö tämä Etelä-Korean kansallis-urheiluksi asti noussut peli viihdyttäisi vielä tänäkin päivänä. Pelin soundtrack kuuluu myös RTS-pelien parhaimmistoon.
7.Ratchet & Clank
Lombaxin ja robotin ensimmäinen seikkailu ei aivan PS2-aikaukauden toisen parivaljakon ensimmäisen seikkailun tasolle yllä, mutta itse räiskintä-puolen Ratchet&Clank hoitaa huomattavasti paremmin kuin Jak&Daxterin jatko-osat, kiitos monipuolisen ase-arsenaalin, kenttä-suunnittelu parempaa kuin pelin jatko-osassa, Ratchet&Clank 3:sta en ole vielä pelannut.
6. The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D
Alkuun peli vaikutti melko tylsältä, mutta aika-matkailu, sekä monet muut pelilliset elementit onnistuivat tekemään tästä viihdyttävän seikkailun. Vaikka en yhdy näkemykseen "paras peli ikinä", niin Ocarina of Timen suosio on kuitenkin helppo ymmärtää, ja ennenkaikkea onnistui herättämään kiinnostuksen Zelda-sarjan muitakin pelejä kohtaan.
5. Baldur's Gate II
Myös tätä klassikkoa on ylistetty yhdeksi parhaista peleistä ikinä...entämänkään pelin kohdalla voi tuota väitettä täysin allekirjoittaa, mutta mahtava peli etenkin juonensa ja hahmojensa puolesta on kuitenkin kyseessä.
4.GTA: San Andreas
Ehdottomasti paras 6. konsoli-sukupolven aikaisista GTA-peleistä, kestänyt huomattavasti paremmin ajan hammasta kuin GTA III tai Vice City, vaikka jälkimmäisen 80-luvun teemasta pidinkin enemmän kuin San Andreaksen "gängsta" meiningistä. San Andreas on kuitenkin huomattavasti suurempi ja monipuolisempi kuin kumpikaan edeltäjistään ja myös kaikin puolin hauskempi/viihdyttävämpi kuin synkempi GTA IV.
3.Command&Conquer
RTS, joka viimeistään toi koko kyseisen genren kaiken kansan tietoisuuteen. Vaikka peli on graafisesti todella karu, etenkin samana vuonna julkaistuun karkki-SVGA-grafiikalla kuorrutettuun Warcraft II:n verrattuna, niin C&C:n vaihtoehtoinen, Tiberiumin saastuttama maailma imaisee heti tiukasti mukaansa. Pelin soundtrack, kuten kaikkien ensimmäisten C&C-pelien, Frank Klepackin säveltämä musiikki on täyttä rautaa. C&C:n Tiberium jatkumon jatko-osat eivät koskaan onnistuneet samalla tavalla viihdyttämään kuin tämä ensimmäinen peli. Sen sijaan alunperin esi-osaksi tarkoitettu Red Alert onnistui vieläkin paremmin.
2.C&C: Red Alert
For the Motherland! Lisää Mammutti-tankkeja! Ai sitä tunnetta kun Liittoutuneiden joukot kukistuvat Hell Marchin soidessa taustalla. Kaiken kaikkiaan humoristisempi Red Alert sarja onnistui olemaan Tiberium-isoveljeään viihdyttävämpi ja vaikka Red Alert 2 ja 3 olivat myös hyviä teoksia, niin alkuperäinen vetää tässäkin sen pidemmän korren.
1.Jak and Daxter: The Precursor Legacy
Pelkästään taso-hyppelyyn keskittynyt sarjan avaus-osa oli myös koko sarjan paras. Teknisesti peli on Naugty Dogilta todella kova suoritus, kun ottaa huomioon, että peli oli kuitenkin PS2 aikauden alkupuoliskon pelejä, eikä pelissä juuri lataustaukoja ole, mikä sai koko pelimaailman tuntumaan yhtenäiseltä. Daxter oli pelin (tai oikestaan koko sarjan) ehdoton väriläikkä ja pelin värikäs grafiikka ja mainio kenttä/maailma-suunnittelu tekivät tästä pelin, jonka jaksoin kolmeenkin eri otteeseen pelailla läpi, kahdesti PS2:lla (joka olisi pitänyt jättää ostamatta) ja vielä kerran PS3-HD versiona.
Neversoftin viime viikolla järjestettyjen hautajaisten kunniaksi aloin muistelemaan menneiden vuosien muita suurenmoisia pelitaloja jotka nykyään tekevät pelejä autuaammissa kehityspaikoissa ja joukkotuho näytti olevan sen verran suurta, että siitähän saisi jopa listan aikaiseksi. Tässä tulee lista joka tottelee nimeä:
TOP 10 - Never Forget
10. Clover Studio
Kolmen elinvuotensa aikana ei Capcomin omista eliittityöntekijöistä koostunut Clover Studio montaa peliä ehtinyt tekemään mutta laatu korvaa tässä tapauksessa ehdottomasti määrän. Viewtiful Joe-pelit olivat pelimaailman nicheä ennen kuin nichestä tuli valtavirtaa ja God Hand on kulttiklassikko vailla vertaa mutta isoimmat ylistykset menevät kuitenkin joidenkin mielestä sille parhaalle Zelda-pelille kautta aikojen, Okamille. Clover-studion henki elää vahvana sen jäänteistä rakennetussa Platinum Gamesissa joten jos aiemmin mainitut (kultti)klassikot miellyttävät makuhermoja, suuntaa katseesi ehdottomasti tämän hienon pelitalon suuntaan.
Pelaa Ainakin Tämä (PAT): Okami (PS2, Wii)
9. Delphine Software
Jos Ranskasta ponnistavalla firmalla on CV:ssään Shaq Fu:n, Fade To Blackin ja Moto Racer-sarjan kaltaista kuraa niin miten helvetissä voi olla mahdollista että sitä kukaan edes vuoden 2004 konkurssin jälkeen edes kaipaa?!? Kaksi nimikettä: Another World ja Flashback. No niin, saatiinhan se hymy sinne huulille.
PAT: Another World (Multi)
8. Team Silent
Kuten nimestä voi päätellä, oli tämä pelitalo survival horror-pelien suurnimen, Residen... Silent Hillien takana. Clover Studion lailla, oli Team Silent Konamin sisällä toiminut kehitystiimi joka kehitteli neljä ensimmäistä Silent Hill-peliä jotka keräsivät kerta toisensa jälkeen kiitosta ympäri maailmaa niin pelonsekaisilta pelaajilta, kuin housunsa säikähdyksissään kastelleilta kriitikoiltakin. Tämän jälkeen Konami teki aivan mahtavan peliliikkeen ja siirsi Silent Hillin kehityksen länsimaihin (koska... why not?) ja tämän jälkeen jokainen niistä aspekteista jotka tekivät sarjasta genrensä suurimman sarjan, tippuivat pelistä pois kuin desimaalit pelisarjan myyntiluvuista. Well played Konami! Jutun opetus olkoon vaikka tämä; pelaa neljää ekaa Silent Hilliä koska ne ovat loistavia pelejä ja mitä ikinä teetkin, älä anna jenkkien tehdä psykologiseen kauhuun koukkunsa perustavia pelejä.
PAT: Silent Hill 2 (PS2)
7. Westwood Studios
Tämä hieno pelitalo on jälleen yksi osa moniosaiseen eeppiseen tieteissaagaan "EA:n suljettavaksi hankkimat". Eye of The Beholderit ja Legend of Kyrandiat kuuluvat PC-naavapartojen ikisuosikkeihin mutta harva muistaa esim. SNES-aikojen loistavaa Zelda-kloonia Young Merlin, tai vaikka sitä faktaa että supersuosittu Lion King-lisenssiklassikko on kuin onkin Westwood Studiosin käsialaa. Command&Conquerin ja samalla RTS-genren suuren yleisön suursuosioon saattaminen on kuitenkin se asia josta tämä hieno jenkkistudio tullaan aikojen loppuun saakka muistamaan.
PAT: C&C: Red Alert 2 (PC)
6. Shiny Entertainment
PS4:n striimaustoiston kanssa häärivän Gaikain perustajajäsen David Perry, lukeutuu ehdottomiin suosikkihenkilöihini pelialan ns. julkkiksissa. Mies päätti 90-luvun alussa Disneyn lisenssipelejä Virginille tehdessään perustaa oman pelitalonsa ja ei voi muuta kuin onnitella miestä onnistuneesta valinnasta. Miehen perustama Shiny Entertainment kulminoitui pääasiassa sen eräänlaiseen maskottihahmo Earthworm Jimiin (joka myöhemmin tulisi saamaan oman piirrettynsä ja totaalisen brändäyksen leluista penaaleihin) hieman syvemmälle tutkimalla löytyy tukku loistavia pelejä. MDK oli 3rd person-räiskintöjen esikuva (fun fact: MDK oli ensimmäinen peli jossa oli zoomia käyttävä kiikarikivääri) ja sitä seurannut Wild 9 on todellinen "helvetin hyvä peli jota kukaan ei ole pelannut". RTS-helmi Sacrifice oli Shinyn viimeinen superhitti sillä tämän jälkeen firma astui miinaan nimeltä Matrix-lisenssi joka tuotti lähinnä kaksi unilääkkeenä (toinen jopa pahanmakuinen unilääke) toimivaa videopeliksi joidenkin sekopäiden mielestä kutsuttavaa tuotetta ja eipä aikaakaan kun vuonna 2007 firma sulki ovensa. Matrix-töhöilyistä huolimatta Shiny on omissa kirjoissani reippaasti plussan puolella. Ja hei c'mon, kuka ei voisi tykätä Earthworm Jimistä... paitsi siitä N64-pelistä jonka kanssa ei onneksi Shinyllä ollut mitään tekemistä.
PAT: Sacrifice (PC)
5. Pandemic Studios
Olit sitten suuri Star Wars-fani, 50-luvun B-luokan tieteisleffojen ystävä tai sitten yhden aikamme aliarvostetuimman RTS:n kannalla, on Pandemic sinun kuopattu pelitalosi. Firman kyhäilemät Battlefront-pelit ovat vielä melkein kymmenen vuotta julkaisunsa jälkeen ne viimeisimmät hyvät Star Wars-pelit ja Full Spectrum Warrior toden totta on yksi aikamme parhaista reaaliaikanaksuista. Pandemicin pelillinen alamäki oli karua katseltavaa Mercenaries 2:n ja/tai LOTR: Conquestin kaltaisten höyryävien ulostekasojen johdolla (tämän pelin jälkeen by the way yhtiön omistaja EA, veti johdon seinästä) joten voidaan kaiketikin sanoa että sulkeminen oli ihan ansaittua. Nykyisin Pandemicin perintöä voi ihastella Halo-peleissä joita kehittelevällä 343 Studiosilla on useita entisiä Pandemicin osaajia joukoissaan.
PAT: Full Spectrum Warrior (Multi)
4. Midway
Kun yläasteen hissankokeessa kysyttiin Midwayn merkityksestä toisessa maailmansodassa, ehdin jo kirjoittaa massiivisen vastauksen jossa hehkutin NBA Jamia, Mortal Kombatia ja Total Carnagea kunnes muistin että nyt puhutaan ehkä eri asioista. Flipper- ja arcadepiirien pioneerina tunnettu firma oli tunnettu julkaisija ja kehittäjä 90-luvun alkupuoliskon klassisimmissa pelinimikkeissä ja vaikka ei laatu aina ollutkaan ihan Intelligent Systemsin kaltaista laatuputkea, on Midway usean 90-luvulla pelaamisen aloittaneen nörtin yksi suosikkipelitaloista. Midway on myös hyvin kytköksissä sijalta 2. löytyvään pelitaloon.
PAT: NBA Jam (Arcade, Multi)
3. Psygnosis
Psygnosis ja sen pöllölogo ovat monelle assosiaatio ensimmäisen Playstationin aikoihin jolloin firman pelit olivat samanlainen laaduntae kuin Raren ja N64:n, tai vaikkapa Sonyn konsolien ja Naughty Dogin väliset yhteistyöt. Firman historia ulottuu kuitenkin varhaiselle 80-luvulle asti jolloin lafka pääasiassa julkaisi pelejä niiden pääasiallisen kehittämisen sijaan. Sonyn uutuuskonsoli kuitenkin tuli muuttamaan tätä seikkaa ja moni pelaaja onkin vahvasti sitä mieltä että Psygnosiksen kehittelemä Wipeout, oli se peli jota ilman Playstation ei olisi muodostunut sellaiseksi ilmiöksi mitä se nykypäivänä on. SCE Studio Liverpooliksi nimensä 2000-luvun puolella vaihtanut firma näki viimeisen aamunsa vuonna 2012 ja etenkin firman kotimaassa tieto otettiin vastaan jopa valtavirtamediassa raskaasti. Vaikka firman pelikirjasto ei ole tahraton, on siellä silti sen tason pelinimikkeitä joita ilman pelimaailma voisi olla hyvinkin toisenlainen paikka. Itse ainakin voin lämmöllä katsoa PSone-kirjastoani ja sillä komeilevaa Psygnosis-rivistöä.
PAT: Wip3out (PSone)
2. Iguana Entertainment
Acclaimin (kevyet mullat myös heille) hovistudio on tunnettu niin introklipeissä esiintyvästä iguaanistaan, kuin myös loistavista peleistään. Pelitalo breikkasi suuren yleisön tietoisuuteen yhdellä aniharvoista 16-bittisen aikakauden muistettavalla maskottitasoloikkapelillä Aero the Acro-Batilla ja lopullinen läpimurto tapahtui N64:n julkaisuhelmi Turok: Dinosaur Hunterin myötä. Nimenvaihdoksien ja fuusioiden jälkeen lafka sulki ovensa emoyhtiönsä kanssa samoihin aikoihin 2000-luvun puolessa välissä, jättäen kuitenkin ison jäljen pelialaan mm. Retro Studiosin (jonka siis Iguanan perustaja Jeff Spangenberg perusti) perustamisen myötä. Jos haluaa katsastaa hauskoja tarinoita firman työntekijöiden menestysvuosista niin kannattaa tsekata oheinen linkitetty paneeli viime vuoden kesältä... vaikkakaan siinä ei esiinny Turok-pelien johtohahmoa David Dienstbieriä, yhtä pelialan historian karismaattisimmista hahmoista.
https://www.youtube.com/watch?v=xW8uPx_JG5M
PAT: Turok 2: Seeds of Evil (N64, PC)
1. Bullfrog Productions
Vaikka vannoutunut konsolimies olenkin koko elämäni ollut, en voi silti kiistää sitä että Peter Molyneux ja Les Edgar tiimeineen toivat 90-luvun ajan pelaajille (lähinnä PC-pelaajille) sen tason kamaa että ne kuuluisat oksat sinne kuuluisaampaan helvettiin. Jos nimet Populous, Magic Carpet, Dungeon Keeper tai vaikkapa Theme Park eivät soita kelloja, puuttuu elämästäsi jotain merkityksellistä. Luovan mastermindin, Molyneux'n, lähdettyä firmasta ensimmäisen Dungeon Keeperin jälkeen (perustamaan omaa pelistudiotaan Lionheadia) firma takoi ysärin lopun ajan rautaisia jatko-osia menestysnimikkeilleen aina siihen asti kunnes EA päätti pelkän julkaisun sijaan kahmaista tämän hienon pelitalon sisuksiinsa jossa sen toiminta lopulta Nevesoftin tyyliin lopetettiin hiljaa vuonna 2004. Hieno pelitalo jonka lähes jokainen nimike on pelaamisen yleissivistystä.
10. InFamous 2
Ekaa osaa en ikinä edes pelannut, mutta kyllä tämä jatko-osa ainakin on huikean hyvä. Puoltoista kertaa pelattu lävitse ja eiköhän tää toinenkin kierros tule kohta päätökseen. Eniten tykkäsin tästä supersankari/roisto asetelmasta yhdistettynä avoimeen maailmaan. Ja ulkoasukin on erittäin hyvä ottaen huomioon pelin koon. Gameplaysta en pahaa sanaa voi sanoa, sillä liikkuminen ja taistelu sujuu helkkarin hyvin ja bossi taistot ovat pelin parasta antia. Kannattaa ehottomasti antaa mahdollisuus tälle pelille!
.
Tästä olen kyllä todellakin samaa mieltä. Itsellä se kuuluu kaikkien aikojen pelien top 10 listaan. Olens en läpi pelannut n. 8 kertaa. Toiseksi pelatuin pelini siis. Sly 2, kun on tullut pelattua 56 kertaa läpi. 57 meneillään vitalla. :D
Ja suosittelen pelaamaan ykkösosankin. Tietyiltä osioilta kakkosta parempi, kuten synkempi tarina ja vaikeammat viholliset. Myös voiman heikkous on alussa kova, ajankuluessa vahvistuu sitten kunnolla.
Kuuntelemme paremman puoliskoni kanssa usein ruokaa laittaessa iloista pimputusmusiikkia. Kun Italian pizzapastarilluttelut sun muut oli ns. nähty, oli minun aika etsiä jotain muuta ja päädyin pitkästä aikaa pelimusiikin pariin. Muistin Final Fantasyjen pianoversiot, jotka normaalisti ovat itselle liian lussua kamaa, mutta sopisivat tähän tilanteeseen kuin nyrkki päähän. Emäntä tykkäsi ja itsekin nostalgiahuuruissa sain taas muistutuksen, kuinka Uematsun sävellykset ovat täyttä timangia.
Silloin minulle tuli mieleen, että Final Fantasyissa on iso kasa upeita biisejä, jotka kuitenkin lähes aina jäävät isompien FF-listausten ulkopuolelle. Niinpä päätin korjata tilanteen ja tuoda esille näitä tuntemattomampia biisejä omalla listallani. Koko FF-pelikirjasto on aivan liian suuri, joten päätin rajata listan niihin omasta mielestäni ikimuistoisimpiin ja ikonisimpiin fantasioihin, eli järjestyslukuihin väliltä 7-9. Kun aloin virkistää muistiani, tuli valinnanvaikeus eteen ja päätin rajata listan vain yhteen osaan, joka tuli olemaan se muiden vihaama ja minun rakastama kahdeksas osa. Listan luonteesta johtuen pois jäävät ainakin normi- ja pomotaistelubiisit, Liberi Fatali ja Eyes On Me. Hirveistä rajauksista huolimatta listan koostaminen oli vaikeaa ja monta helmeä jäi pois.
Tunnetuimmissa biiseissä ei ole mitään vikaa, mutta ne on puhkikuunneltu ja olen nostalgiahuuruissa, joten haistakaa paska. Tässä tulee siis äärimmäisen epärationaalinen ja homogeeninen (heheh homo) listani: TOP 10 Final Fantasy VIII -biisit, joiden toivoisi näkyvän joskus jollain FF-biisilistalla, joka ei ole omani.
Kun tämä biisi pärähtää ämyreistä, tiedät taistelevasi noita-akkaa vastaan. Biisi alkaa dramaattisella jousivingutuksella, josta se lähtee puolen minuutin jälkeen liikkeelle. Melodiassa on mukavasti vaihteluita ja se mukailee Liberi Fatalia korostaen sitä seikkaa, että nyt on astetta kovempi rähinä käynnissä. Tämän biisin aikana ei tarvitse pelätä maailmanloppua, mutta tunteet ovat pelissä.
Jokaisessa listassa pitää olla yksi tappavan hidas biisi. Tämä biisi kuullaan usein mystisen Ellonen tai mystisten valkoisten Seedien yhteydessä. Biisi alkaa, noh.. ihan samalla tavalla kuin se jatkuu ja loppuukin eli hitaalla jousivingutuksella. Biisi on itse asiassa hyvin yksinkertainen, mutta siitä huokuu niin paljon haikeutta, että kovinkin teini tai teinimielinen saa tehdä töitä, ettei aamukahvien mukana imetty sokeripala nouse kurkkuun. Sisko, siskoooooo!
Biisi alkaa todella ärsyttävällä urkusoololla, mutta käyntiin lähtiessään lopun ajat voi suorastaan haistaa. Nyt ollaan Ultimecian linnassa, joka huokuu synkkyyttä sekä outoutta. Ovathan hahmojen kyvyt mystisesti hävinneet eikä oikein tiedä, mihin suuntaan sitä pitäisi linnassa kulkea. Biisi vaihtelee onnistuneesti turmion synkkyyden sekä ihan vain puhtaan outouden välillä.
Jos Oxfordin sanakirjasta hakee sanan "mystisyys" tulisi tämän biisin soida aina automaattisesti taustalla kuvausta lukiessa. Biisi kuullaan tuntemattoman kuninkaan hautasokkelossa sekä täysin valinnaisessa Centran raunioissa, jossa asustaa Tonberryjä sekä eräs Jumalan lailla uhoava setämies. Biisistä huokuu eeppiset sekä ikivanhat kertomattomat tarinat, joita voi enää vain arvailla. Kun jokin asia on tuntematon, älä käänny Jumalan puoleen, vaan laita Find Your Way soimaan.
Kyseinen biisi edustaa sitä kreisi-osastoa ja sopii jollain ihmeellisellä tavalla Esthariin, pelin futuristisimpaan sinisyyttä hehkuvaan kaupunkiin. Ei tällä vielä kreisibailausmoodiin pääse, mutta se onnistuu nostattamaan kukkuu- ja vihellysäänillään sellaisen hymyn kasvoille, että jokainen itsesuojeluvaiston omaava ihminen osaa ottaa tarvittavan turvavälin. Parhaiten biisiä kuvailee: moderni Japani.
Biisi lähtee käyntiin itseoikeutetusti tappajahaijousilla ja lähtee siitä käyntiin todella eeppisellä marssirynkytyksellä. Tämän biisin soidessa taistellaan pelin pahimman noita-akan GF:ää, Grieveriä, vastaan ja se kuuluu. Nyt ollaan jo todella lähellä niitä lopun aikoja.
Täydellinen tetsausbiisi, joka kohottaa patrioottisuutta, kuntoa sekä parantaa kuvitteellisten sarjojen tarkkuutta. Sillä näkyy olevan suoritusta parantava vaikutus myös sniikkailussa, sillä onnistuin sniikkaamaan palan Liberi Fatalia jo toistamiseen tälle listalle.
Teinille ei voi paljon parempaa biisivaihtoehtoa tarjota, etenkin kun ottaa huomioon pelin yltiöeeppiset kohdat, joissa biisi pärähtää soimaan. Ensimmäisessä kohdassa nimensä mukaan noustaan maihin Dolletiin perinteiseen venetyyliin, mutta toisessa kohdassa noustaan maihin mothafuckin' lentäviin puistoihin mothafuckin' rakettimoottoripyörillä ja mothafuckin' lentävillä exopuvuilla. Vittu! Kaiken lisäksi, minulla taitaa olla jokin fetissi Liberi Fatalia kohtaa, koska tässäkin biisissä kuuluu paikoin tuttu melodia.
Dancing Mad? More like Dancing Bad ja yksisiipiset enkelit hopeatukista hiiteen. Otetaan hopeatukasta tilalle Ultimecia ja hänen viimeinen muotonsa, mothafuckin' avaruusmuoto, ja listan numero ykkönen on siinä. Tämän lähemmäs loppua ei voi päästä, koska Ultimeciaa vastaan tapellaan mothafuckin' tyhjyydessä, kun taustalla soi mothafuckin' avaruustekno. Koska Saksan voittaessa Brasilian 7-1 tekno voitti samban 7-1, niin sen takia myös nyt tekno peittoaa allensa kaikki muut musiikin yritykset. Biisi alkaa melkein samalla tavalla kuin Liberi Fatali, joten epäonnistuin täydellisesti. Paska lista.
Kokeillaanpa jotain erilaisempaa lähestymistapaa listaukseen. Toisinaan tunnustan olevani totaalinen listahuora ja rankkailen kaikkea maan ja taivaan väliltä omassa pienessä päässäni ja parhaat vuollan perustellen julkisuuteen. Tämän listauksen käynnisti eräs töissä viettämäni yö, jonka aikana rupesin kelaamaan, miten erilaiset kentät, maailmat ja alueet peleissä ovat rakentuneet ja mikä niiden merkitys on omalle pelinautinnolleni. Varoittelen jo tässä vaiheessa, että nämä listat rakentuvat kokonaan Nintendolle julkaistujen pelien ympärille, koska siitä alustasta omaan helposti eniten kokemusta, että pystyn harkittuja listauksia tekemään.
Syvensin ajatteluani ja sain suhteellisen helposti rajattua itselleni kaikista ikimuistoisimmat ja mielestäni parhaiten rakennetut aluekokonaisuudet ikinä ja ajattelinkin että näistä kymmenestä ylivoimaisesta suosikista voisin vielä koittaa miettiä sen oikean järjestyksen. Vastapainoksi liitän viestiin myös vastakohdan, eli mielipiteeni huonoimmista / ärsyttävimmistä / typerimmistä kentistä ikinä.
Kuitenkin, koska pelit rakentuvat hyvin eri lailla joidenkin rakentuessa isojen maailmojen ympärille ja joidenkin koostuvan erillisistä kentistä vertailu oli suhteellisen haastavaa, mutta itselleni aika selkeää. Tämä seuraava listani kaikessa epämääräisyydessään sisältää siis:
TOP 10 paikat / maailmat / kentät Nintendopeleissä:
10. DK Isle - (Donkey Kong 64)
- Mitä tulee käsitteeseen "mahtava pelikokemus"; itselleni suuressa osaa sitä on yksi yhteinen ympäristö, mihin kaikki kulminoituu. Donkey Kong pelin pääalueena toimiva DK-Isle on yksi näistä. Iso alue, johon avautuu uusia mahdollisuuksia ja sisäänkäyntejä pelin edetessä. Paljon jalostetumpi versio Super Mario 64:n vastaavasta.
Alueelle itselleen piilotetut collectingit pitävät alueen tutkimisen jatkuvasti elossa. Vastaavasti, alueelle rakennettu tehokkaampi liikkuvuus erinäisiä warppeja pitkin estää kyllästymistä. Vastaavasti alue on juuri sopivan tiivis, että turhaa aikaa ei kulu pelkästään pelloilla ramppaamiseen (vrt: OoT Hyrule Fields). Todella näppärä ja toimiva aluekokonaisuus.
9. Giant World - (Super Mario Bros 3)
- Sanon suoraan, että tähän vaikuttaa eniten nostalgia ja se ilo mikä lapsen kasvoillani paistoi kun oli selättänyt kammoamani vesimaailman ja päässyt tähän mahdollisuuksien maahan. Muuten alue on yhtä mahtava kuin koko peli kokonaisuudessaan, mutta jättiläismaailma erottuu edukseen poikkeavuudellaan ja persoonallisuudellaan.
8. Battlefield / Yoshis Story - (Super Smash Bros Melee)
- Pro SSBM-pelaajana en voi sivuttaa stageja, joilla on tullut tuhlattua elämästään ehkä liiankin monta tuntia. Mutta hauskaa on aina ollut. Kilpailun tuoksinnassa pienet tekijät kentissä match-upeista riippuen ottavat välistä kovastikin pannuun, mutta sekin tekee niistä tavallaan ikimuistoisia. Battlefield on tasapainoisin kenttä pelissä, josta suuresti nautin kun taas Yoshis Storyn mahdollisuudet erilaisille show off -tempuille on ihan omaa luokkaansa. Ansainnut paikkansa listalla puhtaasti pelin yleisen annin ansioista.
7. Gruntys Furnace Fun- (Banjo-Kazooie)
- Edelleen mielestäni parhaiten rakennettu ja omaperäisin "boss stage" ikinä. Kyseessä siis lautapeliformaattinen tietokilpailu, jossa testataan sitä, kuinka paljon pelin pelaamisesta on oikeasti jäänyt mieleen. On kuva-arvoituksia joistakin kentistä ja pitää tietää mikä kenttä on kyseessä; on musiikkinäytteitä ja ääninäytteitä jotka pitää yhdistää oikeaan hahmoon / paikkaan ja niin edelleen. Kerrassaan nerokas tapa huipentaa tämä mahtava peli!
6. Spencer's Mansion - (Resident Evil REmake)
- Kyseessä ei ehkä ole alkuperäinen Nintendopeli, mutta REmaken mukana tulleet uudistukset ja paranneltu ulkoasu toivat kaivattua puhtia tähän legendaariseen peliympäristöön. Tämä on Ressaa aidoimmillaan ja koko saagan sydänjuuret kuuluvat tänne. Kartano on laaja, hyvin suunniteltu ja täynnä puzzleja. Backtrackingia tehdään paljon, ja ikinä ei voi olla varma onko se paikka, jossa aikaisemmin vierailit vielä turvallinen. Siihen päälle täydellinen tunnelma ahdistavine kameroineen, valoefekteineen ja äänineen niin kokemus on taattu. Iso plussa siitä, että peli ei leiki kunnianhimoista yrittäen laajentaa maailmaansa yhtään pidemmälle, vaan pitää koko keskittymisen tässä mystisessä kalman täyttämässä kartanossa.
5. Rainbow Road - (Mario Kart)
- Kohdistan tämän sijoituksen KAIKILLE Mario Kart -historiassa oleville Rainbow Roadeille. Kyseisen pelisarjan ehdottomalle trade markille. Mitä uudemmaksi pelit ovat menneet, sitä paremmaksi kentän laatu on muuttunut ja mikä ehdottomasti merkittävintä: MUSIIKKI on jumalainen ja paranee joka version myötä. Kentät ovat täynnä haastavia kaarteita tai malliltaan yleensä pitkiä ja innovatiivisia. Helppo sija 5. omalla listallani.
4. Isle' O Hags - (Banjo-Tooie)
- Banjo-Kazooiessa esitellyt Spiral Mountain ja Gruntys Lair täyttävät pelinautintoni siinä, että kyseessä on ympäristö joka on kaiken tapahtuman keskellä. Mutta Jatko-osassa paremmin esille tullut Isle O' Hags jättää ne sen verran selkeästi varjoonsa, että eivät mahtuneet tälle listaukselleni. Käytännössä haluan tällä sijoituksella antaa kunniaa koko pelille ja sen kenttämaailmalle. Backtrackingia on paljon ja se on maailmassa liikkumisen kautta tehty erittäin mieluisaksi. Piilotettuja salaisuuksia, mysteerejä ja mahdollisuus omiin innovatiivisiin ratkaisuihin (=Glitchejä) liikkua paikassa tekee siitä suuren yksittäisen tekijän sille, että tämäkin peli on jäädyttänyt julkaisuvuotensa syvälle sydämeeni.
3. Haunted Mansion - (Luigi's Mansion)
- Hyvin sama ilmiö kuin Resident Evil Remakessa, mutta astetta kevyempänä, rauhallisempana ja Mariomaisempana. Iso kartano, paljon tekemistä ja hyvä tunnelma. Tämä yksittäinen iso kartano, jonka ympärille kaikki rakentuu ja salaisuudet muodostuu on suurin syy, minkä takia LM 2, ei voi saada samanlaista parrasvaloa kuin tämä ensimmäinen versio (vaikka se mahtava peli kanssa onkin). Yksi maailma, kokonainen peli. Se vain toimii, jos se on näin laadukkaasti toteutettu.
2. Glitzville - (Paper Mario: The Thousand-Year Door)
- Voisin antaa pelissä kunniaa monellekin paikalle, vaikka sitten Rogue portille, joka itsessään on todella mahtava ympäristö pelille. Mutta haluan nostaa tämän pienen pykälän verran muita korkemmalle. Pelin kolmas maailma, jonka pohjana on turnausmuotoinen eteneminen, ratkaisten samalla paikalla vellovaa mysteeriä. Todella persoonallinen ja hyvin toteutettu maailma. Paikka itsessään on pieni ja tiivis, mikä vain tehostaa sen tunnelmaa. Kaikki vastustajat ovat erilaisia eikä samaa tusinajöötiä kuin tällaisissa peleissä tuppaa tämän tästä tulemaan. Ehdottomasti sijalla 2.
+ Erikoismaininnan haluan antaa saman pelin Pit of 100 Trialille. Kyseinen "paikka" tuo mukavan lisähaasteen pelille ja opetti counteroinnin masteroinnin merkityksen ihan uudella tavalla.
1. Hyrule Fields -(Legend Of Zelda: Ocarina Of Time)
- Jos kuulostikin, että DK:n kohdalla olisin parjannut pelin isoa merkityksetöntä aluetta, niin se on aika häilyvä miinus tässä kokonaisuudessa. Maailman paras peli vaatii tittelin saamiseen omassa maussa täydellisen ympäristön ja sitä Hyrule Fields alueineen on. Kaunis, laaja ja fantasiamainen. Sanalla sanoen: Oma maailmansa. En tiedä mitä pelissä voi paremmin hehkuttaa, kuin on jo tuhannesta ja yhdestä lähteestä hehkutettu. Kaikki vain toimii.
Ja Vastapainoksi sitten sitä toista ääripäätä, eli luvassa on:
TOP 10 Surkeimmat maailmat / Paikat / Kentät Nintendopeleissä (Ja kyllä; tämä sisältää rutkasti vesiteeman ympärille rakentuvia ympäristöjä)
10. Quickman Stage - (Megaman 2)
- Lapsuuden traumat puskivat silmilleni. Kentän yksinkertaisuus ja brutaalius yhden laserosuman tappaessa kuumottivat liikaa ja välttelin tätä kenttää aina viimeiseen asti. Mikä ei todellakaan ollut järkevää vaan NESsin tallentamattomuus ja pidemmän päälle iskenyt turhautuminen kenttää kohden johti monet kerrat siihen että pelin sai jäähdyttelytauon jälkeen aloittaa alusta. Näin vanhemmalla iällä, en pidä tätä kenttää enää oikein minään, mutta hiton tylsä se on silti. Lisäksi Quickman on bossina musiikkeineen kaikkineen kaikkea muuta kuin omaan makuuni.
9. Johto League: Elite 4 - (Pokemon G/S/C)
- Itselleni Pokemon Gold ja eritoten Crystal elävät aina muistoissani, mutta täydellisen popepelin harmaa pilvi leijuu pelin Elite 4:n tason yllä. Haastetta ei ole nimeksikään (korkeimman popen ollessa level 50!?!?) ja viimeisen championin loopatessa Dragonitea. Surulliseksi sen tekee se, että Elite 4:n taso ei edes muutu Kanton läpäisyn jälkeen, saati että tulis uutta liigaa. Erittäin surullinen naarmu tässä timantissa.
8. Rusty Bucket bay - (Banjo-Kazooie)
- Ensimmäinen vesikenttä listallani. Sijoitus näinkin alhainen, koska vedessä ei ole tarkoitus sen myrkyllisyyden vuoksi juurikaan viettää aikaa. Mutta muuten kyseessä on erittäin ärsyttävä kenttä, jossa kilpaillaan aivan liikaa aikaa ja ohuella lankulla kävelyä vastaan. Kentässä on myös omaan makuuni kaikista kehnoimmat kamerakulmat ja aivan turhan helppo "bossi", jos sitä voi edes siksi kutsua. Lisäksi kentällä liikkuminen ottaa pannuun. Paikasta A paikkaan B pääsee vain kiertämällä koko roskan, tai tekemällä leap of faten, joka todennäköisimmiten läjähtää suoraan veteen jolloin joudut aluksi uimaan koko roskan ympäri ja sitten vielä kiertämään sen. Ei lisättävää.
7. "Home Galaxy" - (Super Mario Galaxyt 1 & 2)
- En edes tiedä miksi näitä pitäisi kutsua, mutta tarkoitan tällä sitä aluetta mistä / millä mario matkaa kohti muita kenttiä. Ulkoasu on kiva, muttei todellakaan yllättävä mutta siihen se sitten jääkin. Tässä on historian aikana tullut nähtyä Princess Castle, Delfino Plaza, Rogue Port ja ties mitä muuta esim: M&L saagassa ja sitten silmille läjähtää tämä. Tylsä, sisällötön ja täynnä kaikkea turhaa ja siihen päälle vielä fakta siitä, että siellä palloileminen on uskomattoman ärsyttävää. Iso osatekijä sille, miksi en piittaa ko. pelisarjasta kovinkaan paljoa. Vanhojen Super Mariojen lineaarinen kentästä kenttään liikkuminenkin rakentui paljon onnistuneemman ympäristön keskelle.
6. Grunty Industries - (Banjo-Tooie)
- Valitan moderneimmissa peleissä vaikeuden puutteesta, (joka on mielestäni täysin totta) mutta tämä kenttä voisi jakaa omaa filosofiaansa haasteen luomisesta ilomielin. Kenttä itsessään on aika tympeä ympäristö ja musiikkikin kaukana siitä parhaasta nannasta, mutta haastetta piisaa. Se itsessään ei todellakaan ole huono asia, mutta tämän kentän kohdalla olen niin monta kertaa lyönyt hanskat tiskiin että se alkaa enemmän tuskastuttaa kuin herättää nautintoa. En laske tätä pelille minään miinuksena, mutta tuskanhien määrä on ollut sen verta suuri että ansaitsee paikkansa tällä listalla.
5. Gloomy Galleon - (Donkey Kong 64)
- Pelissä on keräiltävää enemmän kuin maailman taidegallerioissa yhteensä ja sitä keräilemisen intoa laskee suunnattomasti tämän tyyliset kentät. Sukeltelua suth kehnolla kontrollilla ja erittäin hazardissa ympäristössä ei ole tullut ikävä tämän kentän läpäisyn jälkeen ja olenkin tyytynyt pelaamaan pelin läpi vain 90%:sti. Tehtävät ovat paikoitellen jopa kategoriaa "ok", mutta pelin muuhun antiin verrattuna niihin nähdyn räpiköinnin vaiva tuottaa todella kehnon hyötysuhdanteen. Vihaan tätä maailmaa >_>.
4. level 57 - (NES Bubble Bobble)
- Viholliset ylhäällä tasolla ampuvia dorkia. Sinne pitäisi päästä kuplahyppelyllä. Todennäköisyys, että yksikään panos ei osu tarpeeksi reunaan tappaaksesi sinua on arviolta 2%. Kentän pääsee tuurilla jos silläkään. Ei mulla muuta
3. Water Temple - (Legend Of Zelda: Ocarina Of Time)
- Uskomatonta #@!$%. Jokainen joka on pelannut, tietää justiinsa mistä puhun. Ei lisättävää.
2. Noki Bay - (Super Mario Sunshine)
- Kenttä itsessään on menoa kahteen suuntaan: Joko ylöspäin, josta pääsee tippuessaan todella monta kerrosta takaisin alas, tai sitten syvänteeseen, parhaimmillaan vain vähän ahdistava paikka. Liikkuminen on yhtä tuskaa: Syvänteessä suihkutella epämääräisä distanceja, ylhäälle kiipiessä sokkeloidessa ahtaita polkuja huonolla kameralla ja kaiken kukkuraksi saa keräillä sinisiä kolikoita satunaisista seinäsyvänteistä, joissa loikkimista ei todellakaan tue uskomattoman surkea kamera. Ylhäältä pääsee alas vaikka ei haluaisikaan (ja useimmiten ei halua), mutta alhaalta ylöspäin pitää aina kiertää samoja tuskanreittejä pitkin. Tähän päälle kun lisää vielä sen, että kentän tehtävät ovat kaukana hauskuudesta ja koko dilemmass tapahtuu vesiympäristössä niin meikä jättää tän lystin mieluusti muille >_>.
1. World 7 / Stage 4 - (Super Mario Bros 3)
- Maailmassa on vain yksi kenttäformula, jota vihaan lähes yhtä paljon kuin vesikenttiä, ja se on liikkuvat kentät. Eli kentät joissa kamera jahtaa sinua takaa. Mutta SMB 3:n w7s4 herättää kaikki painajaiseni: kyseessä kun on liikkuva vesikenttä!!! Jotta tuskaa saisi vielä syvennettyä, niin pitäisi jollakin motivaatiolla pujotella mustien jöötien läpi kentän jahdatessa takaa ja edestä puskien satunnaisia kalaparvia tai bloobereita. Ei mitään positiivista sanottavaa tästä kentästä >___>.
Listani kauneudet ja karmeudet. Kaikki muu Nintendo-maailmassa sijoittuu johonkin näiden jaettujen top 10:en väliin, sillä koin että nämä ääripäät nousivat todellakin edukseen kaikkeen muuhun verrattuna.
Hieno lista ja allekirjoitan varsinkin tämän kohdan. Pakko myös mainita, että Super Mario Galaxyn (tai sitten se oli jatko-osassa...) tulkinta maailmasta on mainio.
Alkuperäiset hitmanit tunnettiin isoista ja laajoista kentistään joissa agentti 47 pystyi murhaamaan kohteensa haluamallaan tavalla listaankin nyt 5 parasta tehtävää Hitman Blood Money pelistä.
Top 5 Parasta Hitman Blood Money tehtävää
# 5 Death On Missippi
Agentti 47 astuu missisippi joella seilaavaan Emily höyrylaivaan Kuva aluksesta yllä jonka Kapteeni on Pelaajan tähtäimessä. höyrylaivassa on todellinen kelluva palatsi jossa kenen tahansa kelpaisi risteillä. Pelaaja voi suorittaa tehtävän perinteisessä smokissa tai olla stuertin tai matkustajan valeasussa lisäksi pelin vaikeustasosta riippuu löytyykö mitä aseita tehtävistä riippuu. tässä tehtävässä itse teilasin kohteen myrkyttymällä synttärikakkunsa.
# 4 Flatline
Agentti 47 soluttautuu vieroutushoitolaan ja yrittää vapauttaa kollegansa kolmannen kerran peräkkäin Pikku [spoiler]Hitman ykkösessä hänet pelastetaan kiinalaisesta mafialta ja kakkosessa sama agentti on venäläisten sotilaitten vankina. [/spoiler] Hoitolassa murha aseeksi käy kuntolaitteet ruoanlaittovehkeet.
Hoitolalla on kaunis puutarha todella hienoja kasveja.
# 3 A House of Cards
Agentti 47 lähtee uhkapelien pääkaupunkiin las vegasiin suorittamaan salamurhaa jonka kohteena on rikas öljysheikki, rikollispomo ja uhkapeluri. kun matkustat sas vegasissa hississä kuulet hienoa musiikkia jonka on säveltänyt Jesper kyd jokaon myös säveltänyt assins creed sarjan musiikkia.
tietä 47 on saapunut pelipöytään ja puhdistaa sen.
http://open.spotify.com/track/61VS7NCbDVaJeOB2Hr75zb tässä spotify linkki Las Vegas tehtävän musiikkiin
# 2 A Dance With Devil
Agentti 47 soluttautuu Shark Club Pilvenpiirtäjässä oleviin naamiaisiin jossa teemana on kuolemanjälkeinen elämä. korkeimmassa kerroksessa on taivas sisustus ja kellarissa on taas helvetti. tässä tehtävässä murha aseena voi esimirksi käyttää diskon liekki tehosteita.
Kuva Yllä Agentti 47 Taivas asussa.
Oli lähellä että tämä tehtävä olisi ollut ykkönen mutta yksi juttu muutti mieleni joten siirrytäänpä Lista ykköseen.
# 1 A New Life
Tässä tehtävässä ollaankin Kalifornian San Diegossa hiukan itselleni tulee mieleen perinteinen suomi. Tässä tehtävässä oleva omakotitalo on jokaisen suomalaisen unelmakämppä talossa on kaikki mukavuudet laajakuvatöllöstä vahtisaksanpaimenkoiraan ja Huh hellettä sentään tässä tehtävässä voi käydä saunassa kauniin naisen kanssa katsokaa kuva alla. Tähän päättyy minun top 5 hitman blood Money tehtävälistani odottaen palauttetta ParoniPekuGräm
P.S pelistä olisi kotieläimet jättää pois minun mielestäni. Päivitys Sauna Kuva Korjattu että näkyy kokonaan.
Listaampa itse tälläisen hölmön listan sellaisesta kuluneesta asiasta kuin videopelien, tarkemmin FPS pelien aseista..
Enkä laita paremmuus järjestykseen, en osaisi vaikka tahtoisinkin.
Cerebral Bore, Turok 2 - Seeds of Evil
Eräs parhaiten muistiin iskostuneista aseista FPS pelien maailmasta, ase joka kirjaimellisesti imee aivot vihuparan pääkopasta ulos splatter efektin kera, eipä siihen lisättävää. Ja niin, räjähtihän se pääkin sitten lopulta.
Klobb, Goldeneye 007
Tämä siksi että se oli jotenkin surkuhupaisa ase äänitehostettaan myöten mutta kun niitä sai kaksi kouraan kerrallaan niin se äänimaailma ja kituvat viholliset olivat jotain mitä ei voinut katsoa vakavalla naamalla!
Farsight XR-20, Perfect Dark
Snipu ylitse kaiken pystyi tähtäämään läpi seinien hauskan röntgen efektin kera, multiplayerissa ilontappaja mutta Botteja vastaan hulvaton tussari
Kaksipiippuinen haulikko, Doom II
Huone tyhjäksi Impeistä yhdellä laakilla ? Onnistuu kun pisti tällä tussarilla haisemaan ja se latausanimaatio
Shrinker Ray/Microwave Gun, Duke Nukem 3D Atomic Edition
Kutista vihu ja astu päälle One linerin saattelemana, hauskaa tai suurenna vihollista kunnes se räjähtää purskahtavan äänen (ja mikropiippauksen) saattelemana, huvittavaa.
Moottorisaha, Doom 3
Metsurimeininkiä, saha kouraan ja juoksuksi pimeään käytävään, äänet kertovat kyllä osuuko, ja yleensähän se osui ja upposi
Fusion Cannon, Turok - Dinosaur Hunter
Ase joka sai hihkumaan jo ennakkoon kun painoi liipasimesta ja katsoi kun pallo lentää hitaasti muutaman metrin ja ruutu välähtää ja verivanat täyttää ruudun, vetää melkein vertoja jo BFG:lle !
BFG, Doom, Doom II, Doom 3, Quake II, Doom64
Ja pakkohan tämäkin lisätä, kun ruutuun vilahti teksti you found a &""%"! gun! ei voinut tietää mitä odottaa mutta kun sitä sitten kokeili niin kyllähän se alkuun nauratti, koko näkökenttä tyhjäksi, laukauksella ? Kyllä.
Alien Blaster, Fallout 3
Pieni ase joka ei näyttänyt vaaralliselta mutta sulatti viholliset läjäksi biologista massaa, eihän tästä voinut olla pitämättä, harmillisesti panokset olivat rajattuja mutta ymmärrettävästä syystä.
Tac Gun, Crysis
Ase jonka vuoksi sorruin modailemaan Crysistä, Tac Gun, ydinräjähdyksiä pelissä jossa meni melkein kaikki hajalle mitä vain ampuikin, hulvatonta.
Psygnosis Gun, Perfect Dark
Ase joka teki vihollisista liittolaisia, onneksi aseen saattoi saada loputtomilla luodeilla jos läpäisi tietyn kentän aikarajan puitteissa, kuulosti kuin olisi nitojalla ampunut ja se vihollisen huudahdus ja sitten kävikin armottomasti omiensa kimppuun.
en tosiaan listannut ainuttakaan AK47:aa, LMG:tä enkä edes minigunia koska ne ovat niin yleisesti peleissä käytössä eikä siten ole jäänyt mainittavasti mieleen, enkä myöskään listannut Gravity Gunia Half-Life 2:sta koska se söi enemmänkin pelistä haastetta koska siitähän ei "panokset" voineet loppua ja muita aseita et tarvinnut ja sen käyttöä ryöstöviljeltiin puzzleissa ärsyttävästi, siksi Gravity gun ei tästä listalta löydy.
Mariot, Zeldat, Mega Manit ynnä muut ovat saleen tuttuja NES-klassikoita itse kullekin, mutta kasibittisen pelikirjastosta löytyy myös monia vähemmälle huomiolle jääneitä pelejä: tuntemattomia, aliarvostettuja ja unohdettuja helmiä.
Poimin tälle videolle 10 tapausta (ei parhaus- vaan aakkosjärjestyksessä!), jotka mielestäni ansaitsisivat enemmän pelaajien rakkautta osakseen.
Pelattavaa olisi vaikka muille jakaa, mutta yksi tekele on saanut ajan kulumaan melkein pelkästään pakokaasujen katkussa ja moottorien jyrinässä; Mario Kart 8. Niinhän se on, että nettimoninpeli on vienyt totaalisesti mukanaan, etenkin kun kesällä tuli pidetty pelaamisesta taukoa melkein kaikilla alustoilla (käsikonsolit pois lukien). Hence, onkin aika luetteloida ja järjestellä ko. teoksen parhaak uudet kentät. Näihin tulee DLC-karttojen tähdätä!
IMHO Mario Kart 8 edustaa sarjan kenttäsuunnittelun ehdotonta kärkeä, joten ihan helppoa tämä ei ollut. Mieluisaa, mutta ei helppoa.
Top 10 Mario Kart 8 radat!
Note: Vain uudet kentät kelpuutetaan
10. Bowser's Castle
Ovien auetessa ei edes tiedä mikä odottaa. Jättiläismäinen patsas itse perkeleestä hakkaa rataa kuin temper tantrumia poteva 3-vuotias ja sen jälkeen kiidetään laavapurkausten yli paremmille hiekkakentille. Hieno kenttä kerrassaan, mutta silti vasta listan häntäpäässä...
9. Sweet Sweet Canyon
Nintendon melko selkeä nyökkäys videopelileffa Wreckit Ralphille, mikä on hieno ele sinänsä, mutta myös kenttä on suorastaan mainio. Musiikki on tarttuvaa ja leppoisaa ja limsassa kurvailu on varmasti ollut jokaisen pienen pojan haave. Ai ei? Just me then... Radan lopussa olevan donitsin läpi sujahtaessa ja samalla korkeammalle palkintopallille kiivetettä ei voi kuin hymyillä.
8. Water Park
Suomen Serenaan selkeästi perustuva alkupään rata, mistä ei menoa eikä meininkiä puutu. Pelaajan huristaessa silmukkaan driftin ottaessa hyvin tuulta alleen, ei voi kuin nauttia pelin loppuun hiotuista mekaniikoista. Samalla voi vaikka ihastella aaltojen alle paistavaa päivää, jos nyt sattuu olemaan aikaa. 12 pelaajan karkeloissa sattuu ja taphtuu nimittäin yhtenään sitä sun tätä...
7. Twisted Mansion
Twisted Mansion olisi listan sijalla 0, jos sen aikana looppaisi taustalla koko ajan täysin muuttumatta tämä. Voi luoja paratkoon, miten täydellinen kappale tuo onkin! Noh, ei se ehkä kartteiluun sovi. Siitä huolimatta, Twisted Mansion on ehdotonta timangia kun muistellaan Nintendon muita kummitustaloihin sijoittuvia karttiratoja.
6. Shy Guy Falls
Kenties pelin paras kenttä, jos haluua demota kavereille antigravitaation (hieno sana, listaus siis myös hieno) saloja. Vesiputouksen kiipeäminen ja samaa matkaa alas laskettelu on toki mainiota hupia myös Sapattina, mutta taustalla häärivät Shy Guyt tuovat koko setin niin sanotusti eloon. Tahti on yhtä ihailtava kuin virolaisilla kattojäpille. Hyvää duunia jätkät!
5. Sunshine Airport
Lomalle Sienivaltakuntaan? Ota toki kotimaisen yhtiön kone! Mario Kartin parissa on nähty yhtä ja pikkuisen myös toista, mutta lentokentälle ei (muistaakseni) ole koskaan aikaisemmin päästy. Fedoraa kellistetään Super Mario Sunshinen suuntaan, mikä tuo toki lisäpisteitä, mutta nopeat kurvit takaavat kentän pääsyn listan kärkipäähän.
4. Mario Circuit
Yksinkertainen on kaunista ja toimivaa. Keep it simple, keep it real! Mario Circuit on valtavan hauska rata, vaikka se onkin, noh kahdeksikko. Heti alussa pääsee kurvaamaan loivaa mäkeä alas, samalla kun pelin valaistus pääsee hyvin esiin. Kansalaisten mökit kääntyvät kuin Tove Jansonin saduissa mullinmallin ja lopussa pääsee myös vetämään gliderilla näyttävästi maaliin. Kiitos tästä EAD.
3. Thwomp Ruins
Ah, miten loistava rata. Hyviä oikoreittejä ja mukavasti vaihtelua ja mahdollisuuksia. Thwompien ilme ei kuvaa sitä millaisen typerän Hessu Hopolta tutun virnistyksen kanssa kuritan japanilaisia koulutytyjä tässä kentässä. Pisteet myös kentän letkeästä musiikista.
2. Cloudtop Cruise
Kun kiitää pilvissä kysymyspalkista kohoavalla pavunvarrella Super Mario Galaxysta tuttujen sointujen tulviessa tärykalvoihin, niin meikäläisen fedora kallistuu nyt kehittäjiin päin. Cloudtop Cruise on upea rata niin pelattavuuden, musiikkien kuin ulkoasun puolesta, mutta yksi on vielä pikkuisen parempi...
1. Dolphin Shoals
Paras.Mario Kart.Rata.Koskaan. Musiikit ovat eufooriset, melkein kuin korvien kautta nauttisi Sex on the Beachia (jokainen päätelköön itse puhunko nyt siitä drinkistä...) ja ulkoasu on melko varmasti parasta mitä Wii U:lla on tähän asti tehty. Tykkäsin jo Mario Kart 7:ssä veden alla ajelusta, mutta Wii U:lla se näyttää lähes naurettavan hyvältä, vaikka Wii U tunnetaan säälittävänä nuhapumppuna. Lopun kaarre vesiputouksineen ja auringossa märkänä kiiltävine kisailijoineen on sanalla sanoen päräyttävä.
Jos ei tullut vielä selväksi, niin pidän tästä kentästä melkoisesti.
Sellaista tällä kertaa, toivottavasti jotain muuta sitten toisella kerralla...
Koska ketju on viettänyt jo pidemmän aikaa hiljaiseloa ja olen saanut nauraa maha kippurassa uutisosion eräiden uutisten kommenttikenttää, tehdäänpä tällainen hieman jopa ajankohtainen listaus.
TOP 10 syytä miksi maailma on parempi paikka "konsolijonnen" silmin
Konsolisotaakin verisempää tavaraa näyttää nykypäivänä olevan foorumimyllyt konsoli- ja PC-pelaajien välillä. Argumentointi on totuttuun tapaan paikasta riippumatta aivan huikeaa tykitystä ja typeryydet seuraavat toisiaan. Tämä lista on pääosin tehty se kuuluisa pilke silmäkulmassa (muutamaa kohtaa lukuun ottamatta) joten jos kuumenit sitä lukiessasi kuin se 2500€ maksanut cooler-järjestelmä jota olet koteloosi kaksi viikkoa yrittänyt saada sopimaan, älä turhaan sillä mielipiteitä on yhtä monta kuin mielipiteen omaavia yksilöitäkin.
10. Imago
Videopelaaminen on ottanut isoja harppauksia viime vuosina mitä tulee pelaamiseen ja pelaajien imagoon. Nykypäivänä pelaajat eivät ole ensivilkaisulla niitä rillipäisiä ja ylipainoisia nörttejä kellareissaan vaan Call of Dutya pelataan coolisti jo ihan valtavirtamediassakin kuten useissa elokuvissa ja sarjoissa olemme nähneet. Myös kaikenlainen ns. sosiaalinen pelaaminen on aina yhtä hauskaa ja virkistävää kuten mainoksista näemme kun jopa mummeli ja pappa nauttivat silminnähden pelaamisesta. PC-pelaajat sen sijaan... jos olette nähneet legendaarisen South Park-jakson Make Love, Not Warcraft niin tiedätte varmaan millaisina PC-pelaajat yhä nähdään. Onnea vaan tulevaan!
9. Innovaatiot
Eikö ole tylsää pelata laitteella joka on käytännössä näyttänyt samalta ja tehnyt asiat aina samalla tavalla jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan? Uusien konsolisukupolvien iso juttu on aina niiden tarjoamat innovaatiot ja näitä asioita eivät PC-höpönassut pääse kokemaan omilla vempaimillaan. Hiiri on toki muuttunut vuosien varrella, mitäs siitä tykkäätte liikkeentunnistus ja konsolien lisälaitteet?
8. Sosiaalinen aspekti
Milloin viimeksi illanistujaisissa hyppäsit PC:n ääreen pelaamaan Rock Bandia kaikilla soittimilla? Milloin viimeksi kutsuit porukkaa kämpillesi pelaamaan PC:llä Wii Sportsia? Milloin viimeksi koit erityisen jännittävän Smash Bros-matsin kolmen kaverisi kanssa PC:llä samalla sohvalla pelattaessa? Muistatko yhtään koska viimeksi pelasit PC:llä Let's Dancea porukalla nauraessasi toisten suorituksia? Mitenkäs Singstarin pelaaminen PC:llä?
7. Ohjaimet
Keyboard & Mouse FTW pitää yhtä paljon kutinsa kuin skientologia. Videopelaaminen on tarkoitettu ohjaimella pelattavaksi ja tämä oli aikoinaan iso syy sille miksi NES nousi maailmanmaineeseen. PC-pömpeleillekin saa nykypäivänä ohjaimia kiinni mutta jaksanko tosiaan säätää kaikenlaisten säätöjen kanssa ennen kuin saan pelattua pelini padilla? Jos näppis+hiiri-kombo olisi oikeasti niin herrarotua mitä nämä PC-hihhulit väittävät, eikö luulisi että kahdeksas konsolisukupolvi olisi pikkuhiljaa ottanut ne käyttöön vakituisesti?
6. Rentous
Kuvitelkaa että olette juuri viettäneet raskaan päivän toimistolla ja haluatte renotutua suosikkipelinne parissa. Haluanko kahdentoista tunnin toimistolla koneen äärellä istumisen jälkeen istua jälleen koneen äärelle samaan nökötysasentoon vai siirrynkö mukavaan asentoon pehmeälle sohvalle tai nojatuolille ja alan pelaamaan? Konsoleille jälleen yksi piste.
5. Porttaukset
Multiplattarit ovat nykypäivän pelibisneksessä se isoin rahantekijä ja totta kai nämä usean alustan tekeleet ilmestyvät niin konsoleille kuin useassa tapauksessa myös PC:llekin. PC-pelaajia on jo pitkään vihastuttanut se tosiseikka että pelit tehdään ensisijaisesti konsoleita ajatellen ja joskus jopa mennään totaalisesti sieltä mistä aita on matalin jotta saadaan pihalle nopeasti kyhätty PC-versio (hyvinä esimerkkeinä sanotaan vaikka viime vuonna ilmestynyt NBA2K-sarjan vuosipainos ja vaikkapa GTA IV). Hienoa olla tällainen saastainen konsolijonne kun pääsee pelaamaan pelit sellaisena kuin ne on tarkoitettukin. Eiköhän ne modaajat sitten saa taas joskus puolen vuoden jälkeen nämä uusimmatkin multiplattarit likimain pelattavaan kuntoon...
4. Hinta
Peliala kehittyy siinä missä kaikki muukin meitä ympäröivä teknologia ja uusia komponentteja valmistetaan vuosittain jotta tämä hieno harrastus pystyisi tarjoamaan aina vaan hienompia puitteita harrastajilleen. Pelikonsolien elinkaari ulottuu yleensä viiden ja kymmenen vuoden väliin ja tällä välillä tapahtuu peleissäkin melkoista muutosta kun tekijätiimit oppivat laitteiden saloja ja saavat näin ollen niistä hyödyt maksimoitua. Kuulostaa paljon inhimillisemmältä investoida pieni nippu rahaa laitteeseen about seitsemän vuoden välein kuin isompi tukku rahaa toiseen laitteeseen noin viiden vuoden välein vai mitä? No miksi ihmeessä siinä sitten vielä näperrät sen PC:si parissa??
3. Julkaisupäivät
GTA V:n ilmestyminen PC:lle ja siitä uutisointi räjäytti kaikki galaksit... big ducking deal, peli on pelattu läpi jo aikoja sitten joten ketä kiinnostaa? Ultra Street Fighter IV saapuu vihdoin PC:llekin... totta kai kuukausia konsoliversioiden jälkeen. Ryse: Son Of Romekin on tuloillaan PC:lle... komeasti yli vuoden alkuperäisen julkaisupäivänsä jälkeen. Eikö olisikin kiva pelata niitä pelejä silloin kun ne ovat ajankohtaisia?
2. Toimivuus omalla koneella
Kyllä konsolipelaajan kelpaa kun voi huoletta vaan hommata pelinsä ja ne toimivat laitteella aina eikä tarvitse huolehtia että mikä Voodoo 3D-kortti siinä 250:stä eri partikkelista kootussa "tehokoneessa" oikein olikaan. Ajattele jos sinun pitäisi miettiä kaupan maitohyllylläkin että mille lisäaineelle nyt sitten olitkaan allerginen ja mille et? Totta kai jos haluaa vaivata päätään joka kerta tenttaamalla outoja numero- ja kirjainyhdistelmiä aina kun ostaa pelin niin be my guest, itse tyydyn tähän huomattavasti vaivattomampaan vaihtoehtoon.
1. Konsoliyksinoikeuspelit
Loppupeleissä kun kiistellään videopeleistä niin eikö olekin totta että kiistellään nimenomaan videopeleistä eikä pikseleistä saatikka freimeistä per sekunti? Videopelien lopullinen laatu ratkaisee aina pelin kokonaiskuvan ja PC-pelaajat jotka eivät konsoleihin koske, ovat jääneet paitsi melkoisesta videopelitaiteesta. Kun katsoo Metacriticin kaikkien aikojen parhaiden pelien listaa, ei paljoa PC-yksinoikeuksia viidenkymmenen parhaan joukossa näy. On varmasti hienoa kutsua itseään videopelaajaksi tai peliharrastajaksi kun on missannut ja tulee missaamaan lähes kaikki tekeleet joista vielä vuosikymmenienkin päästä puhutaan vertailukohteena pelialalla.
Noh, ei se ikävä kyllä ole.
Ymmärrän kyllä pointtisi. Infinitessä ei ole räiskinnän puolesta Call of Dutyjen tahi Battlefieldien sulavuutta ja tarkkuutta, mutta pelaaminen toimii silti loistavasti. Aseet pysyvät hahmon käsissä kuten kuuluukin ja räiskinnässä on runsaasti vaihtelua sekä näyttävyyttä. Paikoin putkesta pääsee myös pois kun areenatyylisillä alueilla pääsee kurmoottamaan isompia vihollisia. Beyondin tapauksessa pelaaminen itsessään on kömpelöä ja onttoa.
Olen aidosti hämmästynyt Infiniten saamasta negatiivisuudesta. Keväällä se sai runsaasti positiivista huomiota, mutta nyt internet on täyttynyt pelin totaalisesti dumaavista teksteistä missä räiskintä haukutaan aiheetta alimpaan helvettiin. Täydellistä se ei ole, mutta silti äärimmäisen hauskaa. Siihen päälle vielä tarina missä käsitellään peleille vielä melko harvinaisia teemoja, joita ei kuitenkaan lyödä kermakakun lailla pelaajan naamalle. Namskis.
Edit: Slowbro.
Ei minusta. Kaikki toimi loistavasti ja en itse langennut siihen "ei tiedä mihin suuntaan tattia liikuttaa taistelussa?" juttuun ollenkaan, vaan kaikki meni täydellisesti. Myös Beyondissa oli grafiikka musiikit ja muu hyvä, aivan kuten Bioshockissa.
En näe eroja.
Vaihtelevuuttakin oli riittäväst, viimeistään loistavasti toimivan Aidenin takia.
Mutta se siitä, en jaksa enään. Ainakaan tässä ketjussa.
No mielipiteistä voi kiistellä loputtomiin, kunhan vain osaa perustella miksi peli X on hyvä tai huono =) Itse vedän tähän väliin jälleen sen Bioshock-kortin hihasta (koittakaa kestää)....en oikein koskaan ole ymmärtänyt miten peli voi saada niin jumalatonta ylistystä että sen katsotaan olevan jopa yksi kaikkien aikojen parhaista FPS-peleistä, mutta tiedostan että kyse on pitkälti siitä miten pelin juoni, miljöö ja tunnelma onnistuvat iskemään...ja sama juttu tuntuu olevan Infiniten kohdalla, itse räiskintää ei ole kovinkaan moni Bioshock-fanikaan erityisesti kehunut. Mutta vaikka pidänkin Bioshockia äärettömän yliarvostettuna tekeleenä, niin samalla haluan kuitenkin painottaa ettei kyseessä missään nimessä ole paska peli....samaa voisin sanoa myös Icosta ja Shadow of the Colossuksesta (jota olen nyt pelannut pari päivää)....jälleen sellaisia pelejä joiden suurta arvostusta en itse jaa, koska pelien tunnelma ja maailma eivät yksinkertaisesti kolahda makuhermoon, muutenhan kyseiset pelit ovat äärettömän simppeleitä joissa on vain ohuen ohut juoni ja pelimekaanisesti ne ovat varsin tylsiä ja turhan yksinkertaisia (mutta eivät suinkaan kelvottomia)
Täydellisen epäonnistumisen kriteerit ovat mielestäni ne, että peli on teknisesti täysin kelvoton, eikä onnistu juonen, maailman, hahmojen tai minkään muunkaan osalta... tästä syystä myös ymmärrän myös niitä jotka sanovat nauttineen Beyondista, mutta toisaalta myös niitä jotka eivät nauttineet siitä ollenkaan, riippuen melkolailla täysin siitä onnistuuko pelin juoni ja hahmot iskemään ollenkaan.
Eli mielestäni juoni, tunnelma, miljöö, hahmot ovat sellaisia asioita jotka voivat vahvasti jakaa mielipiteitä, mutta kun puhutaan teknisestä puolesta, grafiikasta ja gameplaysta, niin näistä asioista voidaan kyllä puhua "fakta"-pohjalta, missä pelissä on pelimekaniikka on persiistä tai mikä peli on yksinkertaisesti ruma (esim kaikki varmaankin ovat samaa mieltä siitä että Duke Nukem Forever oli ilmestyessään graafisesti rujo ja useita vuosia vanhentuneen näköinen ja että Beyond on...noh pitemminkin interaktiivinen elokuva eikä peli)
Mutta näin, turha näistä asioista on sen enempää kinata, jokaisella on varmasti omat mieltymykset ja kriteerit pelien suhteen, toiset tykkää äidistä, toiset tyttäristä kuten sanonta kuuluu ;)
Tässähän se asian ydin onkin sitten. Sulla on omat lempipelit ja hyvä niin. Vaikka ne olisivatkin tuota lisenssikuraa, niin ei se tarkoita että ne ei jollekin olisi hyviä pelejä. Onhan näitä surkeaksi haukuttuja pelejä omallakin lempipelien listoilla, enkä juurikaan ota pulttia jos joku toinen on eri mieltä, se on vain toisen näkökanta.
Infiniteä ei ole kyllä ikinä, ikinä hehkutettu laajalti pelimekaanikkojen osalta, vaan kehu on kohdistunut melkeinpä yksinomaan pelin miljööseen, tarinaan ja henkilöhahmoihin, ja ihan syystäkin. Pelin räiskintä on yksitoikkoista ja sitä on aivan liikaa kiinnostavuuteensa nähden. Mikä on sääli sillä pelin upea käsikirjoitus ja asetelma olisi ansainnut mielenkiintoisemman pelattavuuden.
Ja se miksi pelin saama ylistyslaulu on hiukan laantunut taannoisesta on varmaankin se, että pelaajat ovat saaneet aikaa pohdiskella pelin hyviä ja huonoja puolia ilman, että mahtavat juonenkäänteet sumentavat näköä. Itse ainakin muistan miten pelin pelattuani olin aivan kiimassa ja 10/10 game of all years huutoja sateli avoimesti. Sitten kuitenkin hiukan aikaa mietittyäni, hoksasin että oliko se itse pelin pelaaminen lähelläkään sitä 10/10-ylistyslaulua ja no, ei. Kuten Norsukampa sanoi, niin videopelit ovat interaktiivinen taidemuoto eikä siinä riitä, että pelkkä tarinan seuraaminen on hauskaa, vaan myös sen pelaamisen pitää olla. On toki pelaajasta kiinni oliko se vai.
[spoiler]Ei sillä, oli se tosi hyvä peli.[/spoiler]
Jaa-a itse osaan aina ajatella kahdella tavalla omista peleistäni. Omaan objektiivisen kriitikon mielipiteen joka on pelannut pelejä vuodesta keppi ja keihäs. Sitten omaan fanimielipiteen missä ei ole mitään järkeä mutta se miellyttää itseäni. Arvostelu voi mennä näin: Grafiikat 7 kontrollit 6 musiikit 7 tarina 10 pelin kokonais arvosana 7,5. Tässä oli esimerkki mielipiteestäni kriitikon tyyliin. Sitte sama peli täysin omalla mielipiteelläni: (henkilö joka arvostaa loistavaa tarinaa yli kaiken) Tarina loistava vitut kontrolleista ja pelin arvosana onkin 10. Eli ymmärrän ihmisten mielipiteet/valitukset asioista peleissä ja pystyn jopa niihin samaistumaan mutta omalla arvoasteikolle ne ei välttämättä merkkaa paskaakaan.
Tämä ajattelu tapa on luultavasti todella epäkorrekti monenkin ihmisen mielestä mutta näin se vain menee. Kuulun myös tähän roskaväkeen jonka mielestä paska elokuva voi olla vähintäänkin hyvä Bruce Williksen takia.
Kyllä mielestäni esim. tuosta Deadpool pelistä joku tykätä paljonkin jos vain on suuri komiikan ystävä(mikäli pelin läppä on siis loistavaa) Vaikka muu pelistä kuseekin tavalla tai toisella.
E: Vielä tost Deadpool agendasta että uusimman lehden vuoden 2013 parhaat pelit valikoimasta kyseinen peli tosiaan löytyy. Nimenomaan sen läpän takia.
E: Vielä selventääkseni asiaani jos esim. tästä Deadpoolista tykkäisin helvetisti ja se olisi mielestäni vuoden paras peli ja joku sattuisi kysymään "Mikäs oli menneen vuoden paras peli" Vastaisin tietenkin että Deadpool. Vaikka tiedostaisin että kontrollit kusi, grafiikka oli perseellää etc. Koska se läppä vaa teki siintä pelistä vuoden parhaan.
Kommentillani kaivaudun parin sivun taakse, sinne mistä kaikki sai alkunsa: Beyond: Two Pages!
Mielestäni Beyondia voi sanoa huonoksi pelinä. Itse ainakin ymmärrän vallan hyvin kritiikin myös Walking Deadin kohdalla: sekään ei varsinainen peli ollut vaan interaktiivinen kokemus: jotain pelin ja elokuvan väliltä.
Mikäli teos arvioidaan pelinä niin jopa nolla pistettä on käypä vaihtoehto. Järkevä arvostelija tosin osaa myös laittaa tekstinsä sekaan, mieluummin loppuhuomioksi, lisähuomioita: useissa WD- ja Beyond-arvioissa onkin kehuttu kokemusta, eikä niinkään pelikokemusta tyyliin: "pelinä 4, kokemuksena 10".
Onkin aika tärkeää huomioida miten tai millä perustein tuote on arvioitu.
Senkin ymmärrän jos joku pitää Deadpoolia hyvänä. Sitä en niinkään miksi mielipidettä pitäisi/kannattaisi selitellä muiden mielipiteillä tai nettisivuilla. Oman mielipiteen pitäisi riittää.
Eipä siinäkään ole kauheasti mieltä hyökätä toisen objektiiviseen arvioon omalla mielipiteellä tai objektiivisella arviolla mielipiteeseen.
Täällä ikään kuin nyt pelataan samalla kentällä sekä koripalloa ja jääkiekkoa samaan aikaan.
Mutta The Beyond: Two Soulsin suurin ongelmahan on juonen, sekä tarinankerronan heikkous. Jos tehdään tarinavetoista peliä, ei juoni saa olla, kuin jostain Shyamalan pöytälaatikosta repäisty puolivalmis kirjoitelma, missä ei ole päätä, eikä häntää.
Kuten eräskin kiihkouskovaisryhmittymä sanoisi: et vaan ymmärrä.
Tästä päästäänkin siihen että minä videopeliä pitäisi arvostella muuna kuin videopelinä? Paskoja pelejä toki voidaan arvostella myös tuopinalusena mutta kaikki ne käytännössä ajavat saman asian... paitsi 3DS-pelit tänä päivänä, ne ei oikein toimi siihen tarkoitukseen. Jos kaikki muu peli on täyttä roskaa mutta soundtrack on paras koskaan kuulemani, pitääkö minun arvioida tuote vaikka musiikkilevynä? Ei. Nämä tuotteet ovat videopelejä joiden laatu määritellään arvioijasta riippuen, muutamasta hyvän videopelin kriteerillä (kontrollit, pelattavuus, grafiikka jne.) ja that's it.
Pohjasin oman tekstini lähinnä arvioihin, joten en voi omaa mielipidettä/arviota pelistä tai sen juonesta sanoa. Usea lukemani lähde siitä on kuitenkin pitänyt, joten ajattelin että se olisi "pelin" toimivia puolia. Lisäksi sen oli tarkoitus olla vain esimerkkinä eikä välttämättä pitää paikkansa.
Loppuosa tekstistäni kuitenkin taitaa pitää aika lailla paikkansa: mielipiteet, objektiiviset ja "objektiiviset" arviot sinkoilevat samalla kentällä ja on aika hankala saada päätä ja häntää erotettua. Tämä aiheessa jossa tarkoituksena listata asioita. Aina löytynee joku joka on eri mieltä toisen valinnoista, olivat ne mielipiteitä tai eivät.
En pistäisi videopelejä niin ahtaaseen muottiin, että kaikki pelit voisi arvostella samoilla kriteereillä. Tärkeää on ottaa huomioon genre, ja se, mitä kyseinen tuote koittaa olla. Olisi epäreilua tuomita Telltalen ja Quantic Dreamin tuotokset vain haasteen, sekä pelattavuudeen tietynlaisen puutteen takia, sillä kyseiset asiat eivät ole näiden pelien keskipisteessä. Näiden pelien (interaktiivisten elokuvien) arvosanat pitää antaa juonen, hahmojen ja yleisen tarinankerronan laadun mukaan, sillä näitä ominaisuuksia pelaaja tälläisistä teoksista etsii. The Beyond: Two Souls (tai oikeastaan kaikki Cagen pelit) on hyvä esimerkki siitä, kuinka jokainen edellämainituista asioista on mennyt pieleen.
Edit.
Sinusta siis hyvä juoni määräytyy pelkästään aiheen kiinnostavuuden mukaan? Hahmonkehityksellä, tarinankerronnalla ja yleisellä loogisuudella ei ole mitään arvoa?
Ei ymmärräkkään.
Viimein järkeä suustasi. :)
Juonihan kyseisessä pelissä oli mielestäni parasta vähään aikaa, aiheen kiinostavuuden vuoksi.
Minä olen siis aina ollut yliluonnolisuudesta kiinostunut ja katsonbut siksi jokaisen ufo ohjelman, ja muita yliluonnollisuuten liittyviä "dokumentteja".
Outoa vai mitä? on muuten sairaan hyvä sarja. ;)
Netistä olen kaiken mahdollisen tiedon etsinyt kaikesta mahdollisesta yli luonnollisuuteen liittyvästä, jne.
Siksi peli, joka käsittelee kyseisen aiheen monia puolia ja vielä melko hyvin ansaitsee arvostukseni.
Eikä se edes ollut sekava.
Aletaan ujuttaa keskustelua ainakin aluksi Offtopicin (tai jos silmät osuu johonkin parempaan ketjuun, niin sen) puoleen, jos joku kokee, että tähän on vielä jotain järkevää lisättävää. Kahtelen tässä vielä, josko vanhoja viestejä siirtäisin myös eteenpäin.
-Riepu, moderaattori
Lähdetään siitä liikkeelle, että nyt tulee lista, jonka monikaan ei usko olevan edes mahdollista. Jaa miksikö? No kun Wii U:lle ei tänä vuonna(kaan) ole monien mielestä pelejä tulossa. Koitan silti ottaa haasteen vastaan, ja taikoa teille huikeat kymmenen peliä jotka konsolille oletettavasti saapuvat.
Kyseessä on siis Top 10 odotetuimmat pelit Wii U:lle vuonna 2014
10. Shin-Megami Tensei X Fire Emblem_
Okei, myönnetään että tämä nimike on sellainen josta ei olla kuultu vielä käytännössä mitään, mutta kuten sanoin niin lista on haastava. Pelin julkaisusta tänä vuonna ei ole myöskään takeita. Vaikka Shin Megami Tensei ei ole itselleni tuttu pelisarja, niin hieman hämmästellen ja kummastellen odotan kuinka se sulautuu Nintendon huippusarjaan. Pelkästään viime vuonna 3DS:lle ilmestyneen Awakeningin menestyksen voimalla tämän odotusarvo on tasoa kova.
9. Hyrule Warriors_ ( Työnimi )
Nintendohan julkisti taannoin Direct-lähetyksessään julkaisevansa tänä vuonna perin kummallisen pelin, joka yhdistää Zelda-pelisarjasta tutun Hyrulen valtakunnan ja TECMO-KOEIN toiminnantäytteiset Warriors -pelit. Tämä omituinen lempilapsi on jo ajatuksena niin hämmentävä, että pelin innokas odotus syntyy jo halusta nähdä, että mitä hemmettiä on tekeillä? Trailerissa oli paskat grafiikat ja Dynasty Warriorsit ja kumppanit eivät niitä maailman suurimpia arvostelumenestyksiä ole, mutta mitä väliä jos mättö on järjettömän hauskaa ja Link on keskipisteenä körmyyttämässä satoja vihollisia.
8. Fast Racing Neo_
Nintendolla ei tunnu olevan mitään haluja puskea ulos uutta F-Zeroa, tai sitten eivät ainakaan kiirehdi sen kanssa. Onneksi jonkinlainen futuristinen kaahailupeli saadaan Wii U:lle tänä vuonna, koska pienen pieni Studio nimeltä Shin'en Multimedia on luvannut jatkoa aikoinaan Wiille latauspelinä tulleeseen Fast Racing Leagueen. Pelihän oli hyvin pienimuotoinen, eikä siinä ollut kuin muutama rata ja ajoneuvo, mutta oli teknisesti WiiWaren rajoitukset huomioon ottaen loistava peli. Pelissä siis kisailtiin WipeOut/F-Zero -tyyliin kilpaa vauhdikkaissa ja futuristisissa maisemissa. Tämän uuden osan on kerrottu näyttävän Wii U:n teknisen puolen syvimpiä olemuksia graafiselta kantilta tarkasteltuna, sillä kehittäjät ovat kertoneet että peli tulee näyttämään huikealta, ja sen mahdollistaa yksityiskohtaisesti luodut 4K-8K -tekstuurit. Mainospuhetta vai asiapuhetta? Toivottavasti myös pelattavuuten on panostettu ja mukaan saadaan nettipeli. Muuten en moninpeleistä välitä, mutta kaahailupeleissä se on oltava. Vähintään samalta sohvalta, mutta suotavaa nettipelikin olisi, kaikkia yksinäisiä piruja ajatellen.
7. Project Cars_
Erittäin hienoa että Nintendon kotikonsolille on vihdoin luvassa realistinen ajosimulaatiopeli, tyyliin Forza ja Gran Turismo. Tämä on niitä yksiä harvoja monialustapelejä, joita tällä tietoa on Wii U:lle luvassa. Onneksi peliä kehittävä Slightly Mad Studios on jo reilun vuoden vakuutellut, että peli todella tulee loppuvuodesta ulos. Tässä myös toinen kehittäjä tuon edellä mainitsemani Shin'en Multimedian lisäksi, joka on kertonut saaneensa paljon irti Wii U:n "piilevistä tehoista" ja peli tulisi olemaan ihan yhtälailla "Core Next-Gen"-kokemus, kuin muillekin alustoille. Perunakellariin vaan jos ette ole vielä kuulleet listaa featureista, joita pelin Wii U -versio pitää sisällään. Varmasti resoluutiota ja äfpeeässää puusee-versiossa on enemmän, ja kaiken maailman ehvektejä, mutta kyllä tämä pitäisi kelvata ihmisille jotka omistavat nykykonsoleista vain Wii U:n. Vaikka olisikin tehokas PC tai PS4/Xbone, niin kyllähän tuo Wii U:n GamePad voi olla yksi seikka mikä voi tuoda jotain lisäkivaa ajosimuun.. ainakin itse tekijätkin sitä hehkuttavat. Saas nähdä onko ruutu muuta kuin taustapeilinä. Hurraa Kane!
6. Donkey Kong Country: Tropical Freeze_
Cranky Kong, tarvitseeko muuta sanoa. Uusi apinapeli Nintendon konsolille ja "Parta-Jaska" messissä, niin mikään ei voi mennä pieleen. Aivan kuten tapahtui männä vuonna olleessa VGX-tapahtumassa, it's fine. Retro Studios on näyttänyt kyntensä ennenkin, ja vaikka porukkaa onkin kehittäjältä lähtenyt litomaan, on uusiakin palkattu. Kai näillä joku "salatiimi" vääntää uutta Metroidia tai Star Foxia.
5. Watch_Dogs_
Keskikevyesti odottelen että Ubisoft olisi panostanut Wii U:n kohdalla tämän pelin kehityksessä, koska GamePad sopisi kuin nakutettu pelin hakkeriteemaan. Toivottavasti muutenkin olisivat saaneet kaivettua konsolin syövereistä niitä tehoja sen verran, että peli myöskin näyttäisi enemmän nykyisen sukupolven peliltä, kuin edellisen sukupolven kilpailijoiden versiot.
4. Super Smash Bros. U_
Mitäs tästä muuta sanoisi, kuin että helvetin hauskaa mätkintäpeliä odotellessa. En mikään maailman innokkain "Smashaaja" ole, mutta lähes kaikki Nintendo hahmot pistämässä toisiaan kuonoon, ja kunnon sekopääporukka samalla sohvalla, niin ei kai siitä bileet ainakaan huonommaksi voi mennä. Tai no ehkä netin kautta pelatessa.
3. Mario Kart 8_
Kilpikarkeloita odotellessa. Kuten edellinen SSB, on tämäkin hauskinta hauskaa porukassa. Toivotaan vain uusista radoista oivallisia oikoreitteineen ja muine hienouksiin, sekä hyvin toteutettua moninpeliä. Tämän pelin kohdalla myös se netin kautta tapahtuva moninpeli on hyvä olla kuosissa, tai se täytyykin olla.. siis pakko. Mario Karttia tuli Wiillä pelattua netissä valehtelematta lähes tuhat tuntia, joten onhan se (ainakin itselle) yksi tämän pelin mukavimpia ominaisuuksia.
2. X by Monolith Soft_
Tästäkään ei ole nähty materiaalia kuin parin lyhyehkön trailerin verran, mutta nekin olivat sen verran näyttävää katseltavaa, että kyllähän se hypen synnyttää jopa tällaiselle syntiselle, joka ei vieläkään ole uhoamisesta huolimatta saanut Xenoblade Chroniclesia Wiille hankittua. Hintakin on vain tekosyy, sillä kyllä tuota vielä netin syövereistä uutenakin joistain verkkokaupoista saa. Käytetyistä pyytävät monesti enemmän noissa nettihuutokaupoissa. Toivottavasti Nintendo paljastaa pian lisää tästä Monolith Softin uutukaisesta, jota porukka maailmalla tuntuu yleisesti kuolaavan.
1. Bayonetta 2_
Kai tämä kärkisija menee perseelleen.. eikun nahkaperseelle. Järjestys olisi tälle listalle voinut olla ihan mikä vaan, ainakin kärkisijoilla, mutta jostakin syystä tuntui että odotan tätä eniten. Ehkä juuri siksi että tästä ei olla vähään aikaan kuultu mitään, ja jo edelliskerralla saivat ainakin meikäläisen vakuutettua että Platinum Games on osaava studio joka saa "jopa" Wii U:lla nahkan kiiltämään. No juu, tärkeintä kuitenkin hulvaton mustahko huumori, jota pelissä suolletaan. Ykkösosan perusteella erittäin järjetöntä toimintaa, ja jossa ei pääse pitkästymään kovin äkkiä, niin hyvää on lupa odottaa myös jatko-osalta. Toivottavasti tulee tänä vuonna.. mitä aikaisemmin, sitä parempi.
[u]!! HUOMIO TUOMIO !![/u]Tämäkin listaus saattaa muuttaa merkitystään vuoden mittaan, sillä jotkut peleistä saattavat tulla tämän vuoden jälkeen, tai uusia vielä julkistamattomia pelejä saattaa saada julkaisunsa ennen näitä. Sillä ei ole kuitenkaan suurta merkitystä, koska listatut pelit ovat niitä joista on annettu tietoa, ja oletettavasti saapuvat 2014 vuonna. Erityisesti X ja SMTxFE ovat sellaisia, joiden kohdalla ensi vuoden julkaisu kuulostaa äkkiseltään todennäköisemmältä, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta tämän vuoden julkaisun osalta. Jos tuntuu että allekirjoittaneen peleissä oli joku nimike, josta voisitte keskustella kuten aiemmassa viestiryppäässä The Beyond: Two Soulsista, niin antaa palaa vaan.
Oikein oiva listaus, vaikka itselläni X menisikin about jokaiseen slottiin, Mario Kartin ja Donkey Kongin ollessa alemmilla sijoilla ja Bayonetta taas ei voisi vähempää kiinnostaa.
Se on kyllä äärimmäisen hienoa että Nintendo on tosiaan vielä sellainen firma joka pystyy oikeasti yllättämään! Olet täysin oikeassa siinä että muutoksia voi tulla, sillä kun katsoo viime vuoden alkua niin esim. Link Between Worldsista meillä ei ollut mitään hajua (vaikka 3DS nimike olikin). Puolessakin vuodessa ehtii tapahtua paljon.
Tuli tuossa käytyä piiiiiiitkä ja uuvuttava keskustelu siitä että mitä viime viikonlopun puhutuin ilmainen mobiilipeli teki väärin ja oikein ja miksi se nousi niinkin suureksi hitiksi mitä se lopulta oli. Keskustelun lomassa poimin mieleni sopukoihin useita asioita jotka ovat nykypäivänä pelialalla perseellään niin pelaajien kuin alalla leipänsäkin tienaavien näkökulmasta.
Varautukaa siis "ennen vanhaan kaikki oli paremmin"-fiilistelyyn, nyt tulee listaa.
TOP 10 nykypäivän kirot pelimaailmassa
(tämä ei pääty hyvin)
10. Mikromaksut
Eikö olisikin mukavaa pelata kilpailullista moninpeliä jossa kaikki pelaajat olisivat samalla viivalla ja taito ratkaisisi pelin lopputuloksen? Varmasti olisikin mutta nykypäivänä saat myös mainetta ja kunniaa höyläämällä luottokorttiasi joten miksi ihmeessä pelata nautittavaa moninpeliä useita kymmeniä tunteja kun kaiken saa rahalla muutamassa minuutissa. Oh the joy!
9. Pelimedian korruptio
Kaikki alkoi Gerstmann-gatesta ja jatkui aina viimeisimpään Machinimina-kohuun asti. Voiko mihinkään arvosteluihin enää luottaa kun pelitalot heiluvat ukaasiensa ja setelitukkujensa kanssa joka paikassa medioiden vuorotellen vakuutellessa syyttömyyttään siihen saakka kunnes käry käy muutamaa kuukautta myöhemmin. Onneksi yksilöllä on nykypäivänä mahdollisuus ennakkotestaamiseen mutta valitettavasti enemmistö pelaajista silti tekee tänä päivänäkin ostopäätöksensä sen arvostelun lopussa möllöttävän ison, ja pahimmassa tapauksessa maksetun, numeron perusteella.
8. Älyttömät alennusmyynnit
Myönnän itsekin että olen päivittäisissä ostoksissani vahvasti alennusmyynteihin panostava henkilö. Hullut Päivät ja kaiken maailman muut alennusviikot ovat aina sydäntä lähellä mutta pelialalla on alkanut näkymään vakava ilmiö joka tekee hallaa pelitaloille pahemmin kuin moni arvaakaan. Kun vielä muutama vuosi sitten oltiin huolissaan siitä miten käytettyjen pelien myynti tekee hallaa pelibisnekselle, katsotaan nyt näitä kaiken maailman Humble Bundleja ja Steamin alennuksia peukut pystyssä mutta miksi ihmeessä sillä aivan yhtä paljon rahaa pelin valmistava taho saa näistä alennusmyynneistä lunastetuista peleistä kuin GameStopin alenlaarista ostetustakin. On surullisita kuulla lause "odotan sitä peliä innolla, ostan sitten kun tulee aleihin" sillä vaikka ajatus on totta kai taloudellinen ja asiat täytyy pistää myös kontekstiin yksilön itsensä kohdalla, on tuo lause valitettavan yleinen. Se antaa kuitenkin pelin tehneelle taholle huomattavasti enemmän rahaa kun peliä ostetaan julkkaripäivänä miljoona kappaletta täyteen hintaan kuin kolme kuukautta myöhemmin kaksi miljoonaa kappaletta prosentuaalisin kateosuuksin. Siinä ei ole mitään väärää että tekee alelaareista löytöjä mutta kun ostaja tietää pelin löytyvän sieltä jo parin kuukauden päästä julkaisusta, miksi vaivautua ostamaan se täyteen hintaan? Hups, taas kaatui yksi pelitalo tai sitten se vaan alkaa tekemään pienimuotoisia latauspelejä!
7. Pelien monet eri versiot
Miksi helvetissä minun pitäisi ostaa julkaisupäivänä kiivaasti odottamani Super Monkey Ball Extreme Edition täydellä hinnalla plus tulevien lisäosien hinnat (30,00€) kun vuoden päästä saadaan kuitenkin kauppoihin pelin Definitive Game Of The Year Super Edition jossa olisi peli lisäosineen täydellisenä pakettina ja pahimmassa tapauksessa muutaman euron täyttä hintaa halvempana?!? Palaan tähän asiaan vielä sijassa 4 joten älkää luulko että tämä asia oli tässä!
6. Hamsterit
"Ostin stiimin aleista 48957623329 eri peliä, joista pelaan kolmea ja loput vaan jätän backlogiin"... ja kun jäljelle jäävistä 48957623326:sta pelistä 5kpl on oikeasti laadukkaita ja loput aivan paskoja, ihmetellään että miten joitain WarZ:n kaltaisia pökäleitä ilmestyy ja miksi niiden myyntilukemat ovat korkeita.
5. Laaduttomat ilmiöpelit
Let me phrase this clearly; jos ruotsalainen Youtube-julkkis pelaa paskaa latausvideopeliä ja tekee siitä hassunhauskan videokollaasin, se ei tarkoita sitä että tämä peli olisi jotenkin hyvä. Onko Octodadin kaltaiset pelit sitä mitä haluamme pelattavan tulevaisuudessa? Tyydyttikö Stanley Parable sen pelaamisen riemun jota saat viihdyttävistä videopeleistä? Hauskaa hupia sen hetken mitä ne viihdyttävät mutta älkää herran isä sentään väittäkö että nämä useimmat muotipelit olisivat millään lailla laadukkaita videopelejä.
4. DLC
On vuosi 1997 ja pelaan huoneeni hämärässä Final Fantasy VII:ää. Mullistavan hieno JRPG joka tarjosi tuntikaupalla pelattavaa ja lisätehtävää ja pelikello oli ylittänyt maagiset satalukemat jo aikoja sitten. Kelataan vuoteen 2013 jolloin pelaan Assassin's Creed IV. Hyvä peli kaikin puolin mutta sangen lyhyt jos sitä verrataan 16 vuotta sitten pelaamiini peleihin mutta onneksi peliin on jo tekeillä erikseen ladattavia ja maksettavia lisäosia jotka tulevat jatkamaan tarinaa epälineaarisesti ja vieläpä itse päätarinan harmonian rikkoen. Mietin samalla itsekseni että jos näitä parin tunnin "tehtäväpaketteja" ollaan tehty jo pidemmän aikaa ennen kuin valmis peli saadaan edes kauppoihin, miksi ihmeessä niitä ei vaan voinut lisätä valmiiseen peliin jolloin peliin olisi tullut pituutta ja tarinallista laatua varmasti enemmän???
3. Itkevät "fanit"
Microsoft oli tarjoamassa Xbox Onellaan jotain mitä ei olla koskaan ennen pelikonsolien historiassa nähty. Teknisiä ratkaisuja jotka eivät alkuun vaikuttaneet kovinkaan käyttäjäystävällisiltä mutta pidemmän päälle ajateltuna vaikuttivat potentiaalisilta ideoilta ja innovaatioilta. Kymmenet tuhannet netti-itkut kuitenkin muuttivat asian ja nyt meillä on jäljellä hieman tehokkaampi Xbox 360. Thief-peli oltiin tuomassa takaisin vuosien tauon jälkeen ja tekijätiimi oli tuomassa peliin uudistuksia. Netti-itkut kuitenkin painostivat Eidos Montrealin ottamaan nuo aiotut uudistukset pois ja nyt meillä tulee mitä luultavimmin olemaan menneiltä vuosilta tuttua hiiviskelyä hitusen paremmalla ulkoasulla. Netti-itkut tuhosivat myös Flappy Bird-janarin mielen joten hienoa työtä pelaajat! Miksi nämä ihmiset eivät valita konsolivalmistajien suuntaan siitä kuinka tämä ns. next-gen junnaa paikallaan eikä tarjoa mitään mikä olisi oikeasti next-geniä?
2. Sokea fanipoikuus
Faktat pöytään; meillä on kolme kotikonsolia, yksi yhdistetty työ- ja pelialusta, pari käsikonsolia ja vieläpä helposti lähestyttävä mobiiligenre. Nämä kaikki ovat pullollaan aivan helvetin loistavia pelejä joten miksi pitää olla niin helvetin nirso ja valita niistä vain yksi tai maksimissaan kaksi? Miksi ei voisi hyvällä omatunnolla nauttia suurimmasta osasta niistä sen sijaan että valitsisi ns. puolensa ja eikä koskaan näkisi mitään vikaa tässä valitsemassaan "puolessa"? Omistautuminen on arvostettavaa mutta ei voi yleensä kuin nauraa näille tahoille jotka sokeasti väittävät että Nintendolla ei olisi isoa ongelmaa WiiU:n myyntien kanssa, PS Vitan pelitarjonta olisi erittäin heikkoa tai että Ryse/Knack olisi aivan valtaisan heikko videopeli Xbox Onen/PS4:n julkaisutarjonnassa.
1. Tekninen suorituskyky = laatu... ainakin pelaajien mielestä.
Tästä olen jo ehtinyt purkaa tuntojani jopa parissakin Pulitzer-palkintoja voittaneessa käyttäjäblogissa mutta se että se kalvaa sisintäni niin kovin, on syy miksi se on listan ykkösenä. Valtaosa nykypelaajista on jollain kierolla tavalla kompensoinut pelin lopullisen laadun sen graafiseen näyttävyyteen ja moni muu pelin lopulliseen laatuun vaikuttava tärkeä seikka, jää sen alle. Totta kai grafiikka ja muut silmäkarkit ovat asia joita ensimmäisenä näemme kun peliä alamme päämme sisällä arvostelemaan mutta videopelit ovat paljon muutakin kuin vaan visuaalista herkkua ja ollakseen loistava, pitää pelin myös loistaa usealla osa-alueella. Hauskinta on se kun nämä Bioshockin "heikoista" grafiikoista valittavat tahot, pelaavat suu vaahdossa Minecraftia vain sen vuoksi koska se pyörii pehmeästi 60 framen sekuntinopeudella. B*tch please...
Monta asiaa jäi listasta pois (mikkiin kiljuvien teinien huutoihin olen jo verkkoräiskinnöissäni tottunut joten...) mutta siinä kymmenen omaa mieltä eniten ketuttavaa.
No, eihän se olekkaan. En halua tätä taas aloittaa, mutta itse nautin kyseisen pelin juonesta, joka oli muuten saatanan monipuolinen, todella paljon.
Hienoa että en ole ainoa ihminen, joka on huolissaan tästä. Pelaisipa Felix jälleen Conkerin kaltaisia vanhoja klassikkoja ...
No johan oli vuodatus. Tartutaan nyt ainakin seuraavaan.
Pystyisin melkein allekirjoittamaan ajatuksesta osan, mutta varsinkin esimerkkisi menevät kyllä metrikaupalla ohi maalista. En tiedä mitään ruotsalaisista YouTube-julkkiksista ja YouTube-julkkikset ovat minulle muutenkin ilmiönä välillä kovin yhdentekeviä, mutta kovin tylsässä maailmassa tunnut elävän, kun esimerkiksi Octodadin tapainen hupailu on yhtäkkiä kiro pelimaailmassa. Ei toki sillä, että väittäisin pelin olevan edes minkäänlainen ilmiökään. Kehuja on tullut, niin myös kritiikkiä, ja myynnit ovat varmaan nyt tuurilla ehkä juuri ja juuri jonkin sadantuhannen luokkaa. Pelin saama positiivisempi huomio yksinään on enemmän osoitus siitä, että pelialalla osataan ottaa se pää välillä myös pois sieltä hanurista ja tutkiskella mahdollisuuksia muuallakin kuin räiskinnän ja Mario-hyppelyn saralla, vaikkeivät kaikki teokset saapuessaan täydellisiä helmiä olisivatkaan.
Octodad onnistuu itse asiassa myös ihan oikeasti jopa viihdyttämäänkin.
Kyllä? Ymmärrän kyllä, ettei tämäkään kokemus uppoa kaikkiin samalla vahvuudella ja ei, en välttämättä halua nähdä Stanley Parable 2:ta ja satoja kloonipelejä tuotoksesta, mutta nykyhetkessä kyseessä on mielenkiintoinen pelivaihtoehto monien osa-alueiden suhteen aina temmosta kerrontaan ja itse asiassa jopa pelattavuuteenkin. Ja Stanleyn kohdalla nämä kaikki on vieläpä toteutettu ammattitaioisesti loppuun asti toimivan hiotusti.
Olkoot tekstisi mielessäsi sitten millaisia pulitzer-settejä tahansa, osoitat kyllä tässä kumman erikoista mediasokeutta. En tiedä tuijotatko leffojenkin osalta vain yhdentyyppisiä pätkiä, mutta kyllä minä mielelläni jahtaan useita erilaisia kokemuksia ja olen samalla kiinnostunut kuulemaan ja seuraamaan moisten matkaa maailmalla. Kyllä se Call of Duty ja FIFA sieltä edelleen vuosittain tulee, vaikka indiepeleistä esimerkiksi mediassa näyttävämmin, uskeliaammin ja laajemmin puheillaankin. Mitä vielä, nykyisellään tuntuu, että rakkautta monenlaisia pelejä kohtaan jaetaan aina vain avoimemmin, mikä on asia, jota toivoisin ihmisten arvostavan enemmän. Yhdessä myös vielä YouTube-julkkisten ja joukkorahoituksen kanssa se sinullekin rakas Mega Man tuntuu esimerkiksi vielä ainakin tyylillisesti palailevan, kun kaiken maailmaan Shovel Knightit ja Mighty No. 9 -teokset puskevat kovaa vauhtia kohti kauppapaikkoja.
Pipoa löysemmälle ja katse omaa napaa ylemmäs, niin näkyvät ne puutkin metsästä. Kuka ties, se voi auttaa jopa nauttimaan peleistäkin aina vain enemmän.
Sarjojen reeboottaminen, Damned if you do, damned if you don't. Mutta noin niinkuin tosissaan, miksi käyttää vanhaa sarjaa jota nuoremmat pelaajat eivät tiedä ja vanhat parrat huutavat kumoon jos ilmoitetulla pelillä ei ole juuri muita yhteyksiä alkuperäiseen peliin muunkuin nimen osalta (looking at you XCOM fps-reboot ja Syndicate reboot esitys)?
Octodad ja muut hengenheimolaiset muuttuvat siinä vaiheessa negatiiviseksi omissa pelikirjoissani kun niille aletaan antamaan suosiota vain sen vuoksi koska ne sattuvat olemaan viraali-ilmiöitä sosiaalisessa mediassa. Jos pelaajat menevät aivan pähkinöiksi heitellen viittä tähteä vain sen vuoksi koska peli onnistui viihdyttämään sen ekat 3min kun ohjauksen kanssa sai totutella, on itku valitettavan herkässä siinä vaiheessa kun tulevaisuudessa sen lisäksi että SkyNet on tuhonnut maailman, pelaamme kolmeakymmentä eri OctoDad-kloonia tehokonsoleillamme. Olisin varmasti osannut arvostaa OctoDadia enemmän jos peli olisi ollut ihan aikuisten oikeasti laadukas teos mutta kun se ei sitä ole niin miksi minun pitäisi sitä arvostaa enempää kuin sen aiemmin mainitsemani kolme minuuttia? Lisäksi Walking Dead-ilmiö on tässäkin vahvasti läsnä sillä samankaltaisia räpellyksiä on varmasti Newgroundsit ja ties mitkä Aapeli.comit pullollaan mutta kehutaan nyt pelkästään tätä koska se on suosittu ja pinnalla. En sitten varmasti ymmärrä sitä että miten kömpelösti oikea mustekala liikkuu ja kontrolloi itseään jota joku on jopa ihan vakavalla naamalla yrittänyt selittää mutta ymmärsin kuitenkin varsin hyvin miten kitusiipinen lintu tarvitsi apua lentääkseen putkien välistä joten en mielestäni näe planeettaa niin mustavalkoisena kuin teksti antaa ymmärtää.
Ja ei, tämä teksti ei osallistu Pulitzer-raadin valintaprosessiin vaikka niin vitsillä tekstissäni heitinkin. Lupaan paljastaa tekstistä ensi kerralla vitsit LOL:illa tai silmäniskuhymiöillä.
Leffojen osalta vertauskuva on hieman huono koska itseäni ei riipaise niin paljoa että kulutan taskun pohjalla olevat kymmenen euroa Ö-luokan kuraan kuin se tosiseikka että maksan yli viisikymppiä sysipaskasta videopelistä. Tämän vuoksi leffoissa ei ole niin väliä mitä joudun sietämään mutta maailmassa jossa raha pitää sinut hengissä, olen hieman varovaisempi mihin teen tässä suhteessa isommat investointini ja täten olisi varsin mukavaa jos saisin peleihin käytetyille rahoilleni kunnollisen vastineen laatutuotteen muodossa.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että en olisi avarakatseinen pelien suhteen. Parinkymmenen vuoden ajalta on tullut pelejä keräiltyö ja kaikki kokoelman pelit eivät suinkaan ole pelkkiä tasoloikkia tai futismanagerointeja vaan mukaan mahtuu tavaraa laidasta laitaan. Parikymmentä vuotta sitten en olisi kuitenkaan ikinä uskonut että vuonna 2014 maksaisin lähemmäs 100mk (about 15€) pelistä joka näyttää samalta kuin tuona armon vuonna 1994 pelaamani Star Tropics NES:lle ja vieläpä kestäisi noin puolet sen kestosta. Kärjistetty esimerkki indiestä I know mutta toivottavasti pointti tulintässä selville. Vuosittain saamme lukea siitä kuinka iso takavuosien pelitalo kaatuu tai siirtyy julkaisemaan Miinaharava-klooneja huonon taloustilanteen vuoksi ja en tiedä kumpaa pitäisi syyttävällä sormella osoittaa asiasta? Pelaajia jotka turvautuvat indieen vain sen vuoksi koska ns. ison luokan pelit ovat tänä päivänä niin tusinaroskaa, vai pelitaloja jotka eivät uskalla kokeilla riskejä ison luokan peleissä vaan pelaavat mieluummin varman päälle julkaistessaan latauspalveluissa kahden tunnin mitäänsanomattomuuksia?
Ottaisitko mieluummin joka vuosi huikealla tavalla uudistuvan ja innovaatioita tarjoavan FIFA:n ja CoD:in joita pelatessa aika ja tunnit katoavat, vai kourallisen pienellä rahalla saatavia pikkupelejä joissa on ihan jees idea mutta joka tarjoaa pelattavaa vain murto-osan siitä mihin olet aiemmassa elämässä videopelissä tottunut?
En niinkään kehottanut peliä arvostamaan, vaan hämmästelin, että miten kyseessä on "kiro", kun peli on edelleen itse asiassa hyvin pienen piirin juttu, josta ihmiset nyt sattuivat löytämään intoa niin pelaamiseen kuin puhumiseenkin. Peli ei uhkaa muita olemassaolollaan, vaan lähinnä se voi itse asiassa juuri rohkaista uusiin absurdeihin peli-ideoihin, joissa samalla itse pelattavuutta voidaan viedä uusiin ja ennen kaikkea samalla parempiin svääreihin. Se että ihmiset osaavat arvostaa asioita, joita Octodad tekee, ei tarkoita, että he ovat automaattisesti ostamassa pelkkää sitä samaa tulevaisuudessa. Mitä vielä, epäilen, että Octodad palaa enää ainakaan sellaisenaan vastaavaan "menestykseen" esimerkiksi uuden pelin muodossa.
Party wagoniin loikkaamista on Octodadin ja kumppanien kanssa tapahtunut varmasti, puhuttiin sitten pelien puolustajista ja vastustajista. Ilmiön synty on minusta kuitenkin samalla aina vain suurempi syy yrittää edes ymmärtää tarkemmin, mikä on johtanut tähän. Teksteissäsi nyt tuntuu kovasti siltä, että olet vastarannankiiski vain sen tähden, että on "coolia" poiketa "massasta". Edelleen, en näe miten peli olemassaolollaan muuten voi aiheuttaa sinussa tällaisen reaktion.
Mistä tämän viidenkympin hinnan nyt yks kaks repäisit? Yhtälailla juuri nämä mainitsemasi "laaduttomat ilmiöpelit" maksavat about sen leffalipun hinnan jollei vähemmänkin - minkä itse asiassa itsekin myöhemmin mainitsit(??). Ymmärtäisin toki suhdettasi Octodadiin ja jopa Stanley Parableen huomattavasti paremmin, jos niitä kaupiteltaisiin niin sanotusti täysihintaisina peleinä.
Totta puhuen ei tullut selväksi, sillä muistelisin sinunkin moneen kertaan itsekin saarnanneen kuinka pituus ja grafiikka eivät tee peliä. Lyhyet kokemukset voivat olla helposti jopa sellaisia, että ne jättävät jopa pysyvämmän jäljen pelaajaan.
Tarvinnen tähän tarkennusta, sillä en tainnut ymmärtää tätäkään oikein. Vaikka indie on hyvin esillä, ei se tarkoita, että siihen pelkästään tukeuduttaisiin ja että Octodadeista pitäneet jotenkin lopettaisivat arvostamasta suurempia laatupelejä. Kannattaa studioiden kaatumisten suhteen muistaa, että se pelien tekeminenkin on pirun kallista ja riskaabelia jo ihan sellaisenaankin. Homma tuskin myöskään helpottuu uusien konsolien myötä. Indie on itse asiassa juuri nyt se oivallinen paikka tehdä kokeilua, mistä sitten voidaan ottaa mallia suurissa nimikkeissä.
No olipas kömpelön johdatteleva kärjistys. Oliko tässäkin jokin pointtikin?
Pakko kehua Norsukamman Top 10 listaa, käsittämättömän hyvin kärjistetty nykyaikaa "vaivaavat" probleemat, huvittavintahan kaiken takana on se että kyse on kuitenkin "vain" videopeleistä.
Mutta "muutos" eli evoluutiohan on vain hyvästä, tästä syystä saamme nykyisin pelit kauppojen hyllylle juu mutta samaan syssyyn pitäisi pelin hinnan edestä tunkea rahaa jotta varmistamme saavamme lisäosat/autot joista meillä ei ole hajuakaan että ovatko edes sen rahan väärti, näin siis 2014 vuonna.
Mielestäni ehdottomasti tärkein arvosteluun vaikuttava ominaisuus on pelin välittämä fiilis. Tästä seikasta ei voi edes väitellä. Pelissä voi olla täydelliset kontrollit, pelattavuus ja grafiikat, mutta voi olla hyvin 5/10 omasta mielestä. Esimerkkinä vaikka Walking Dead. Kyseisessä teoksessa on heikot kontrollit (ei edes inverttiä) ja pyörii konsoleilla paikoitellen heikosti. Lisäksi pelattavaa on suhteellisen vähän. Silti pelin vällittämä tunnelma ja fiilis on täyttä rautaa, vaikka en voi sietää yleisesti zombeja ja samannimistä tv-sarjaa. Kyseessä oli näistä valituksista huolimatta oma vuoden peli, eikä nämä heikot seikat tulleet edes mieleen, kun lopputekstit lähtivät pyörimään. Esimerkiksi muiden hehkuttama The Last of Us näyttää konsoleilla hyvältä, kontrollit ok ja upea ympäristö. Itseäni häiritsi aivan suunnattomasti jatkuva immersion murtuminen, kun viholliset eivät huomanneet tyttöä ja muutama muu kohta, jossa teki mieli hakata vaan päätä seinään. Näissä kohdissa fiilis häipyi täysin ja omat pisteet kyseiselle pelille on max 6/10. Ihmisillä on niin paljon erilaisia makuja ja häiritseviä seikkoja. Joitain itseäni häiritsevät asiat eivät haittaa yhtään ja taas toisinpäin.
Enkä oikeen ymmärrä minkä takia täälläkin jotkut lyttäävät täysin eräitä pelejä, jotka ei ole mukamas "oikeita pelejä". Minkä takia edes ihmiset pelaavat? Itse ainakin haluan kokea jotain uutta ja kiehtovaa. Mukava saada uudenlaisia elämyksiä, joita elokuvat, sarjat ja musiikki yksinään eivät pysty tarjoamaan. En ikinä pelaa vain sen takia, koska tykkään pelata pelejä.
Itseäni ärsyttää arvostelut, joissa ei uskalleta tuoda omia fiiliksiä esiin kunnolla (esim ei ole munaa antaa heikkoa arvosanaa, vaikka huomaa tekstistä, ettei peli ole sykähdyttänyt arvostelijaa millään tapaa). Itse arvostan todella paljon sellaisia henkilöitä, jotka uskaltavat antaa arvosanat aivan pelin aiheuttamien tunteiden purkausten mukaan. Naureskelin jo pienempänä henkilöille, jotka pisteyttivät pelit tyyliin (grafiikka 9, musiikki 8, pelattavuus 7). Näistä sitten annetaan keskiarvo. Ei näin!!!
Olen harrastanut videopelejä nintendo 8-bittisestä lähtien ja ihmetellyt miten vähän uskalletaan enään tehdä vaikuttavia pelejä. Yritetään kulkea kultaista keskitietä ja yritetään miellyttää kaikkia. Silti nämä pelit saavat jostain kumman syystä loistavia arvosanoja. Lähes kaikki viimevuosien AAA-peleistä on täyttä huttua. Harva tuotos saa minkäänlaisia tunteita pintaan. Parhaillaan katson todella isoa pelikirjastoa läpi. Harmittavan vähän sellaisia helmiä, jotka ovat vaikuttaneet omiin tunteisiin. Onneksi aina välillä julkaistaan ICO:n, Journeyn ja MGS:n kaltaisia mestariteoksia. Vanhuksena kun muistelen vanhoja pelikokemuksia kaiholla, niin uskon tunteisiin vetoavien tuotoksien tulevan ensimmäisenä mieleen. Oli kyseessä sitten "oikea peli" tai ei.
Btw. Lähestyykö täällä kukaan muu pelejä samalla tavalla kuin itse. Olen lopettanut elokuvien, pelien ja kirjojen kohdalla kaikkien trailerien, ennakkojen ja arvosteluiden katsomisen ennen pelisessiota. Tämä koskee sellaisia tuotoksia, jotka ovat jo etukäteen omalla odotuslistalla. Tottakai jälkikäteen saatan lukea ja löytää mielenkiintoisia pelejä ja leffoja arvosteluiden perusteella, mutta se on mahtava tunne, kun ei ole mitään ennakko-odotuksia. Voi luoda omat arviot pään sisällä ilman ulkopuolisia vaikutuksia. Jälkikäteen mielenkiintoista vertailla muiden kokemuksiin.
Tämä kommentti särähti todella kovasti korvaani. Meinasin kirjoittaa pitkän vastauksen, mutta pyyhin kommentin pois, koska kommenttiesi perusteella olet trollaillut aivan liikaa. Komppaan melkein kaikki Rievun vastaukset sinun kommentteihin.
Itselläni on Steamissa ainoastaan arvostelumenestyksiä, eikä yhtään heikkoa peliä. Silti en tule ikinä pelaamaan suurinta osaa näistä (paria tuntia enempää). Jos huomaan pelin aiheuttavan vain ärräpäitä tai en saa siitä mitään irti, niin jätän aivan suosiolla kesken ja pelaamatta. Ennemmin sen ajan käytän johonkin parempaan. Itse laittaisin samanlaiseen top listaan henkilöt, jotka pelaavat pelejä väkisin. Sama koskee elokuvia, pelejä, leffoja, kirjoja tai vaikkapa naisia. Jos joku ei nappaa, niin turha siihen on tuhlata kallista aikaa sen enempää. Komppaan kommenttiasi, jos henkilöt ei jaksa edes testata ostamiaan pelejä. Olen silti tyytyväinen, kun ihmiset ostavat pelejä ja tukevat samalla kehittäjiä.
Pakko nyt tarttua koukkuun, kun muutenkin rasittaa tällainen pelaajien tyhjästä nillitys joka ainoassa asiassa.
Listasi kohdassa 8 valitat kuinka alennusmyynnit tekevät hallaa pelitaloille. Sanottakoon nyt ensiksi, että en itsekään ihan täysin ymmärrä tuota ajatustapaa mitä niin usein näilläkin boardeilla ilmenee, kun porukka sanoo "Ihan mielenkiintoinen peli, ostan sitten kun hinta tippuu alas." Mutta kyllähän useat näistä alennuksista ja kaiken maailman kampanjoista on ihan tietoinen valinta kehittäjille, jolla he saavat paljon kaivattua näkyvyyttä peleilleen. Hyvänä esimerkkinä Outlast PS+ jäsenille ilmaiseksi kuukauden ajan. Yhdessä maailman käydyimmistä pelikeskustelualueista NeoGafissä, jota seuraan, oli tehty oma alue Outlastille PC julkaisun aikaan ja keskusteluun kerääntyi muutaman sivun verran kommentteja. Outlast saapui PS4:lle ja uusi alue perustettiin. Kas kummaa, kymmeniä sivuja keskusteluja, joista pääosa vielä selvästi yllättyneitä siitä kuinka hyvä peli on! Ilman PS+:n tarjoamaa boostia pelin näkyvyydelle olisi sama tekele varmaan jäänyt 90%:lle pelaajista pelaamatta, jotka nyt sen ilmaiseksi saivat ladattua. Outlastin kehittäjien seuraava peli pistää varmasti näiden samojen pelaajien silmään ja nyt tiimin ei ehkä enää tarvitse kikkailla PS+ tapaisten kampanjoiden kautta, kun pelaajakantaa studiolla on sen verran. Joten en ehkä heti lähtisi näitä alennusmyyntejä täysin teilaamaan, vaikka moni niitä aika röyhkeästi käyttääkin hyväkseen.
Mutta mikä enemmän pisti silmään oli, kun ritarillisesti mainitsit kuinka törkeästi pelaajat käyttävät alennusmyyntejä hyödykseen ja kauniit pelistudioiden linnat sortuvat silmiemme edessä. Noh, kuitenkin kohdissa 4, 7 ja 10 valitat kuinka moraalitonta ja tyhmää on, kun studiot yrittävät vain tienata hiukan enemmän ettei tarvitsisi pakata seuraavana vuonna kamoja studiolta ja lähteä työnhakuun, koska firma meni juuri nurin. Nyt kyllä menee nämä mietteesi niin ristiin, että taisit tehdä tuon listasi käyttämättä hetkeäkään tekstisi sisällön miettimiseen, vaan sanaleikkimaailma vei taas mennessään.
Ja eipä olisi ollut vaikea arvata, että listallasi komeilee, vieläpä ykkössijalla, jälleen sinulle niinkin arka aihe kuin pelien tekninen puoli. Se, että joku valittaa pelin grafiikoista on aivan samalla tavalla huomion arvoinen seikka, kuin mikä tahansa muukin osa-alue pelissä. Toki osa-alueilla on erilaiset painoarvonsa, mutta en millään ymmärrä miksi peliä ei voisi arvostella grafiikaltaakin. Sinähän teit sitä itsekin luetellessasi noita ensimmäisen maailman ongelmia listassasi!! Kovin harvoin kukaan peliä leimaa huonoksi pelkästään grafiikoiden takia,(eipä tule mieleen yhtäkään kertaa, että olisin tähän törmännyt) joten mistä ihme viha?? Jos ei pidä visuaalisesti pelistä, oli se sitten pelin art-direction tai grafiikat tai fps niin mitä sitten?? Aivan täysin samalla tavalla nuokin vaikuttavat käyttäjäkokemukseen, joten pikkuisen voi sitä järkeä käyttää ennen kuin tulee tänne rustailemaan kuinka ennen oli kaikki paremmin. Herran jumala..
Hugejorman kanssa olen samoilla linjoilla elikkä kun itseäni kiinnostaa joku peli elokuva tai vaikkapa kirja niin vältän liki kaikkea mahdollista ennakkohypetystä ko. tekeleestä, vaikka joku varoittelisi minua mitenkä että "sehän sai vain 6 pistettä" niin hankin tuotteen joka tapauksessa koska tahdon kokea sen itse aiheen kiinnostavuuden mukaan enkä jo ensinmäisellä kokemuskerralla kokea sitä mielessä vain se "toisen toitottama arvosana" tyyliin että - pelaat 6 pisteen peliä
Vaikkapa.
ja Xtpro, hyvä luoja sentään kait nyt ihmisellä saa olla oma mielipide siitä miltä nykymaailma hänen silmissään näyttää ? Etenkin kun jokapuolella kukkii lauseita "pelin frame droppaa ainakin 2 framea ellei enemmänkin eli se on pelikelvoton" vaikkei toinen välttämättä edes huomaa koko ongelmaa koska ei ole siunattu "kultasilmillä"
Tekniikka tuntuu olevan kaikki kaikessa, ja konsolia valitessa tuntuu olevan trendi että jos toisella koneella jossakin peninkulman päässä näkyy sahalaitaista varjoa niin peli on sen pienen seikan takia pelikelvoton vaikka itse ongelmaa näe muutakuin tapittamalla iänikuisia Vs videoita ja still kuvia jotka joku on tehnyt jo puolestasi.
En näe elokuviakaan "katselukelvottomina" jos jossakin kohtauksessa jokin esine on eri tavalla kuin sitten seuraavassa, yhtälaista nihillittämistä se sellainenkin on "tartutaan mikroasioihin" koska parempaankaan emme pysty ?
Pituus-aspektia en allekirjoita mutta grafiikka ei toden totta tee (vielä) peliä. Pointti olikin siinä että kun olemme saaneet seitsemän konsolisukupolven verran nauttia progressiivisesti kehittyvästä peliteknologiasta, ollaan pikkuhiljaa ottamassa askelia taaksepäin mitä tulee pelien sisältöön. Jos olisin saanut tietää N64:llä pelatessani että pelaisin viidentoista vuoden päästä kasibittisiä pelejä uutena, olisin miettinyt hetken elämän syntyjä syviä. Ja ennen kuin vedetään retrokortti esiin niin rakastan retroa, mutta kaipaisin myös suosimani harrastuksen menevän kokonaisvaltaisesti eteenpäin.
Mitä jos pyydän sinua arvostelemaan uuden kaupunkiin avatun ravintolan? Kyseinen paikka on aivan kamala läävä, palvelu on helvetin tylyä, penkit pettävät alta, pöytä heiluu ja kaikki on totaalisen päin persettä mutta ruoka on hyvää. Annatko ravintolalle arvosanaksi 9/10 vai erotteletko arvostelussasi nämä epäkohdat ja luot sen pohjalta keskiarvon? Jos ajattelutapasi olisi pelejä kehittelevillä tahoilla käytössä niin eihän siinä tarvitsisi tehdä muuta kuin Pong-klooni jossa soisi hemmetin hyvä musiikki ja sehän olisi silloin jo loistava peli vai mitä?
Ensimmäiseen kohtaan syvimmät pahoitteluni että tulin herättämään keskustelua keskustelufoorumille. Lupaan vast'edes laitella vain silmäniskuhymiöitä ja ehkä välillä jopa heittäytyä aivan villiksi ja kirjoittaa "olen samaa mieltä" johonkin ketjuun. Loca people!
Toiseen kohtaan... Olisiko hirveän mahdoton idea jos vaikka kehitystiimi X tekisi niin tautisen hyvän pelin jotta se möisi jo julkaisuikkunassaan aivan loistavasti ja olisi ns. valmis paketti jotta sille ei tarvitsisi kaksi viikkoa julkaisun jälkeen laittaa jo puoli vuotta valmiina ollutta DLC-pakettia myyntiin? Ajattle jos vaikka MGS2 olisi ilmestymisajankohtanaan toiminut kuin nykypäivän peli? Tankkeriosuus läpi alle viidessä tunnissa jonka jälkeen odotellaan pari kuukautta Raidenin osuutta joka julkaistaisiinkin DLC:nä? Puhumattakaan pelistä löytyvistä VR Missioneista. Kumma kyllä tuolloin peli tuotiin ihan sellaisenaan ulos ja se möi kuin leipä ja syynä siihen on se että tekijätiimi oli tosiaan panostanut peliin. Sama vika Smash Bros Brawlissa. Peli möi tasaisen tappavasti ilmestymisikkunansa jälkeenkin eikä kukaan kaivannut siihen mitään ylimääräistä koska peli oli itsessään jo niin kova paketti koska tekijätiimi oli nähnyt sen kanssa vaivaa. Näin kuin useampi pelitiimi käsittelisi tuotoksiaan niin tämä kohta poistuisi listalta.
Kolmanteen kohtaan... Sanoit että peliä ei leimata koskaan huonoksi grafiikoiden vuoksi? Avaa nettiselain ja kirjoita googleen "video game related forum" ja yllätyt. Ja mitä helvettiä selität siitä että en laskisi graafista ulkoasua mihinkään arvosteluun vaikuttavaan osa-alueeseen? Jos olet niin syvästi ollut shokissa aiemmista aihetta sivunneista teksteistäni (ironista että siitä nimenomaan aloit itkemään ja viestisi alussa pystyit ruikuttamaan minun nillittämisestäni... pikkuisen voisi sitä järkeä käyttää ennen kuin tulee jne... ja vielä Herran jumala loppuun) olet varmasti myös tietoinen siitä että olen nimenomaan nostanut esiin pointin siitä kuinka nykypelaajat antavat grafiikalle aivan liian suuren arvon itse valmiissa pelissä vaikka se on vain yksi osa-alue kokonaisuudessa. Jos kaipaat luku-tai tavutusapua niihin vanhoihin teksteihin, autan mielelläni sillä siellä on vaikeita sanoja joukossa.
Siihen ei pelkästään tukeuduta vielä mutta mitä suositummaksi se nousee, sitä nopeammin bisneshait haistavat veren ja keskittävät yrityksiensä voimat pikkuhiljaa indien ja pienpelien suuntaan. Kun Platinum Games huomaa että OctoDad 2: Parable of Stanley menestyy niin voisiko tämänkin firman tulos parantua jos se alkaisi tekemään samanlaisia pelejä ja jättäisi Bayonetat ynnä muut pelit väliin? Nintendo on nähnyt että mobiilipelaaminen tuottaa rahaa joten nyt kun lafka on pienessä alamäessä niin pitäisikö sen keskittää kaikki voimavaransa mobiiliin? Nämä nyt on tietty pelkkää jossittelua mutta sangen mahdollisia kuvia.
Ei terve. Kuinka huono vertauksesi voi olla? Et vieläkään ymmärtänyt omaa pointtia. FIILISTÄ! En edelleenkään tee omaa arvosanaani yhden osa-alueen mukaan, vaan kokonaisfiiliksen. Ikinä vain hyvä ruoka ei ole saanut ravintolassa omaa tunnelmaa nostettua siihen tasolle, että lähtisin sitä hehkuttamaan. Jos peli vetää niin hyvin sisäänsä, ettei tule kiinnitettyä huomiota heikompiin osa-alueisiin, niin peli tekee jotain aivan hemmetin hyvin. Nyt sinun vertailussa nostat esiin vaan yhden osa-alueen eli ruuan, jota voidaan kuvata esim grafiikaksi. Ei se tee kokonaisuudesta hyvää. Jos itse menen ravintolaan ja lähden sieltä hymyssä suin ja hyvällä fiiliksellä pois, niin luultavasti ravintola on tehnyt todella paljon asioita oikein. Ehkä jossain voi olla parannettavaa, mutta jos minut saa hyvään tunnelmaan missä tahansa ravintolassa, niin nostan hattua.
Hyvä esimerkki tapahtui viime viikolla. Kävin Tikkurilan Chico'sissa illallisella. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkeat näin ennakkoon, koska kyseessä on perus rafla. Ravintolan ulkoasu ei erityisesti miellyttänyt silmää ja pöytä johon pääsin istumaan oli kolkko ja aivan ravintolan keittiön oven vieressä. Oma fiilis nousi kuitenkin heti, kun nätti ja uskomattoman mukava neiti tarjosi uskomattoman hyvää palvelua. En heti keksinyt sopivaa annosta ja hän ehdotti hieman erikoista vaihtoehtoa, johon tehtiin pieni muutos. Kiitos siitä, koska ruoka oli aivan erinomaista. Myös taustalla soi huikean hyvä musa. Huom joku olisi voinut alkaa kitistä likaisista aterimista, mutta sain kuitenkin puhtaat tilalle. Vaikka likaisista aterimista fiilis aluksi saattoi laskea, niin se ihana asiakaspalvelu ja miten tarjoilija tilanteen hoiti, nosti entuudestaan tunnelmaa. Tässä tapauksessa antaisin omasta illallisesta erinomaisen arvosanan. Tietysti arvostelua jos kirjoittaisin, niin toisin kyllä esille hyvät ja huonot puolet, mutta selkeästi painoittaisin minkä takia itselleni jäi positiivinen kuva.
Niitäkin ihmisiä löytyy, jotka kitisevät kaikesta vaikkapa juuri ravintoloissa. Valittavat ja valittavat ja saavat sitten huonoa palvelua. Näin saa itse luotua itselleen huonon fiiliksen. Tätä voi varmaan verrata juuri konsoleihin ja peleihin. Valitetaan jatkuvasti foorumeilla jostain pelin vioista, että varmaan menee fiilis sekä itseltä, että myös muilta. Parasta olisi jättää vaan mölyt omaan mahaan.
PS. Normaalisti vastaavissa ravintoloissa olen lähtenyt pois vailla mitään erityistä mainintaa. Vaikka ruoka olisikin hyvää, niin ei se tee illallisesta kokonaisuutena erinomaista. Toivottavasti tämä toi esille selkeästi oman pointin näinkin tyhmällä ravintola vertauksella.
Edit. Tuon vielä ICO:n jalustalle hyvänä esimerkkinä. Kyseessä on oman pelihistorian yksi tunteikkaimmista peleistä. Se iski aikoinaan ja lujaa. Kun miettiin osa-alueittain kyseistä tuotosta, niin ei hirveästi vakuuta. Pelin vetää läpi varmaan parissa kolmessa tunnissa, kepillä hakkaat yhdestä napista ja yrität raahata perässä onnetonta tyttöä, joka ei osaa tehdä mitään. Kyseessä on kuitenkin sen verran voimakas tunneside kahden hahmon välillä, etten vastaavaa ollut aiemmin peleissä kokenut. Osa pelaajista missasi täysin koko pelin pointin ja haukkui suoraan tylsäksi. Osa taas pitää sitä yhtenä kaikkien aikojen peleistä (itse mukaanlukien). Pitäisikö tämä peli arvostella puhtaasti vanhalla kaavalla. Kaikki osa-alueet yhteen ja keskiarvo vai omien tuntemusten mukaan?
Juu, pahoittelut turhaa hyökkääväisyyttä viestiäsi kohtaa, se oli täysin turhaa.
Noista DLC:stä. Muistaakseni olit itsekin tykännyt Tomb Raiderin uudesta rebootista? Pelaan sitä itsekin juuri läpi ja peli omaan makuun on kolahtanut aivan kympillä, siis yksi lempipeleistäni, jos vain laatu jaksaa kantaa vielä loppuun asti, mitä en kyllä epäilisi hetkeäkään. Peli on melkein kuin hiottu timantti, mutta ei ole mikään salaisuus, että myynnit meinasivat jäädä tappiollisiksi. Ilman tätä sinua ärsyttävää Definitive Editionia se olisi varmaan jäänytkin! Ja tässä olet kyllä oikeassa, ennen oli asiat paremmin, nimittäin tällaiseen DLC, micromaksu etc hössötykseen ei ollut välttämätöntä lähteä mukaan, jos halusi pelin menestyvän. Mutta en syyttäisi pelien kehittäjiä tästä mitenkään, vaan markkinatilannetta. Käsittääkseni kuitenkin listassasi syytit kehittäjiä vai muistanko väärin? Se että kehittäjät nykyään tekevät tautisen hyvän pelin ei vielä ole lähelläkään suoraan verrannollinen pelin myyntien kanssa. Markkinoinnin ja pelaajien vastaanotto ja niin lukuisat monet muut asia (niiden summaa voi kutsua vaikkapa tuuriksi) vaikuttavat kaikki hyvin olennaisesti pelin myynteihin. Ainakin nykyään, kun tarjonta on räjähtänyt käsiin verrattuna entisaikoihin. Ja sitten vielä lisäys liittyen noihin lisäreihin. En tiedä onko minulta jotenkin maagisesti jääneet nämä lisärit näkemättä, mutta kyllä yhdeksän kymmenestä lisäristä on aivan kuraa verrattuna pääpeliin. Juonikin lisärissä on aivan päälle liimattu lisäys, jolla yritetään tuoda pelaajalle fiilistä, että tämä on pakko ostaa, koska haluan tietää mitä pelin loppuvideon jälkeen tapahtui(kyllä olen itse mennyt myös tähän ansaan, ihan hiljattainkin vielä). Mutta ei se juoni kuitenkaan valtaosissa lisäreistä ole millään tavalla välttämätön pysyäksesi nauttimaan pääpelin tarjoamasta tarinasta aivan 100 prosenttisesti. Eli pointtini onkin, että ei niitä lisäreitä tehdä melkein ikinä pääpelin kustannuksella. Pääpeli on vielä nykymaailmassakin se mihin kehityksessä suunnataan selvästi pääpaino. Joten siksi nuo esittämäsi esimerkit ovat hiukan huonoja, vaikkakin varmasti tahallisesti karrikoituja.
Tuohon viimeiseen grafiikkakiistaan. Nojasin aiemmassa kommentissani vähän myös yleisesti fobiaasi pelien teknistä suorituskykyä kohtaan. Se kun tuntuu olevan sinulle niin kamala juttu. Noissa kansainvälisillä sivuilla se trollauksen/kulutettujen vitsien määrähän nyt on nykyään jo aivan käsittämättömissä lukemissa, jos alkaa katselee niitä kommentteja "30 fps, canceling my preorder". Mutta näköjään sinä uskallat niiden perusteella yleistää koko pelikansan olemaan sitä mieltä oikeastikin? Puhutaan vaikka näistä boardeista missä nytkin keskustelemme. Moniko täällä tuomitsee pelin Pelkästään pelin graafisen ulkoasun takia? Ai niin, puhuitkin "grafiikan liiallisesta painoarvosta pelaajien mielipiteissä". No sehän muuttaakin kaiken, koska mehän emme pelaakaan niitä pelejä kukin omilla mieltymyksillä? Se että jollekin grafiikka merkitsee enemmän kuin sinulle ei ole sinulta millään tavalla pois. Miksi siis listaisit sen eniten sinua ärsyttäväksi asiaksi pelimaailmassa tällä hetkellä? Mitähän itse olisit vastaillut minun listaani, jos olisin listannut sinne Nintendon kaikkien rakastaman Marion johtuen siitä että se panostaa liikaa itse pelattavuuteen eikä ota huomioon tunnelman takia pelaavia ihmisiä. Ja kuinka minua ärsyttää ihmiset, jotka antavat pelattavuudelle liikaa painoarvoa(kuten sinä) vaikka peleissä on muitakin osa-alueita! Huomasitko miten käytin "liikaa painoarvoa", vaikka todellisuudessa tuon mittaaminen on sekä todella haastavaa, että täysin turhaa.
Mutta juu, kiitos virkistävästä keskustelusta. Painunpa tästä tekemään liiketoimintasuunnitelmaa pelilleni, jonka ehkä joskus pääsen jopa toteuttamaankin. Huonoja uutisia: jokin kohdista 4, 7 tai 10 tulee siinä varmasti ilmenemään, koska muuten siihen ei voi saada rahoitusta, koska sillä ei voi tehdä rahaa ja tällöin sen julkaiseminen jää kaukaiseksi haaveeksi.
Koska hyvät pelit aina myyvät...
Eli ensin karjut kurkku suorana capsien kera FIILIKSESTÄ ja sitten kumoat lähes kaiken aiemmin kertomasi sillä että tämä kyseinen FIILIS onkin summa isompaa kokonaisuutta joka muodostuu... aivan, useasta tekijästä (jotka varmaankin pelien tapauksessa olisivat ne stereotyyppiset grafiikka, äänet, pelattavuus jne.). Printatussa ja kaupallisessa pelimediassa ei arvostelijalla ole vaan kovin paljon varaa antaa suositusreferenssejä sen mukaan kuinka hyvän fiiliksen peli saa tässä aikaan. Pelit-lehden Niko Nirvi sai aikoinaan melkoisen paskamyrskyn niskaansa edustamansa lehden kanssa kun mies arvosteli DNF:n vedoten täysin omaan senhetkiseen olotilaansa. Onko tämä oikein kuluttajaa kohtaan joka pelin hyvän pelin toivossa arvosanan nähtyään osti? Ei todellakaan. Tuoreempana vertauksena (kun sinulle näytti menevän tuo raflavertauskin ihan läpi vaikka aluksi sitä kovaan ääneen kummastelitkin) voidaan ottaa vaikka viimeisin Amazing Spider Man-peli jolle en olisi ikimaailmassa antanut keskitason arvosanaa enempää vaikka hahmon ja pelin innoittaman lisenssileffan suuri ystävä olenkin.
Sanoit viestissäsi että vaikka ruoka olisi hyvää, ei se tee ravintolaillasta vielä erinomaista mutta entäpä jos kaikki muu on hyvää mutta tämä peräänkuuluttamasi FIILIS on surkeaa, muuttaako se kaiken vaikka se onkin vain yksi osa monista arvosteluaspekteista? Laita mielellään tällä kertaa vastaus mieluiten siten että et pyörrä sitä heti seuraavassa lauseessa.
Mitä jos hyvät pelit olisivat standardi kaiken maailman CoD: Ghostsien ja Assassin's Creed kolmosien sijaan? Kun julkaisijat huomaisivat että käsissä on erinomainen peli, sitä voitaisiin jopa uskaltaa markkinoida sen sijaan että ei uskalleta edes lähteä haastamaan näitä jokavuotisia loka-marraskuun keskinkertaisuuksia.
Luitko viestiä ollenkaan? Esim ICO:n kohdalla täydellinen vertaus. Paljon heikoja osa-alueita paljon, mutta kokonaisuutena silti itselleni aivan kymppi. Myös metacriticin arvostelijat ovat pitkälti samaa mieltä. Vaikka kuinka paljon täysiä pisteitä. Myös tein ruokavertauksen mielestäni erinomaisesti. En todellakaan muodostanut kaikista osa-alueista keskiarvoa, vaan hyvät asiat kumosi täysin nämä negatiiviset asiat (ravintolan yleisilmeen, ulkoasun, istumapaikan, likaiset aterimet yms.). Joku muu olisi voinut arvioida tämän illallisen sinun asteikolla esim 7,5-8. Itselleni jäi tästä erinomainen fiilis ja kokonaisuus oli vähintään 9,5. Itse arvostelen pelit oman fiiliksen mukaan. Jos peli ei iske, niin en tietenkään anna pelille hyviä pisteitä.
Markkinoilta löytyy satoja pelejä, joissa pitäisi olla paperilla hyvät grafiikat, pelattavuus yms, mutta silti menee siihen keskikastiin, joka ei vaan iske pelaajien mieltymyksiin. Sitten löytyy niitä pelejä, jotka iskevät suureen osaan pelaajista, mutta itselleni aiheuttaa vaan ärräpäitä (esim uutena pelikokemuksena Tomb Raider). Kyseinen peli pitäisi olla aivan loistava paperilla, mutta pakollinen räiskiminen oli toteutettu aivan uskomattoman tökerösti ja laski omat fiilikset aivan nollaan. Huom nautin hiippailuosuuksista todella paljon ja olisin voinut antaa helposti 9/10. Tökerön suunnittelun myötä oma arvosanani laskee kuitenkin välille 6,5-7.
En ole lukenut kyseistä Niko Nirven arvostelua, mutta kuulemani perusteella se on juuri sitä mitä itse kaipaan. Arvosteluissa tulee kyllä selkeästi tuoda esille myös ne negatiiviset asiat, mutta osoittaa mikä siitä tekee itselle loistavan tuotoksen. Itseäni kiinnostaa myös se mikä mahdollisesti aiheuttaa pelien kohdalla "x-factorin". Itse luen kyllä jälkikäteen arvostelut mielenkiinnolla. On erittäin mukava vertailla kokemuksia ja miten tietyt pelilliset ratkaisut vaikuttavat eri henkilöiden mielipiteisiin. Täytyy huomioida, ettei arvosteluilla ole tarkoitus miellyttää ketään, vaan tuoda esille omia tuntemuksia. Täytyisikö muka arvosanaa antaessa ottaa huomioon mitä muut ovat mieltä? Ei tietenkään. Sen takia arvosteluja tehdään, että halutaan tuoda oma mielipide esiin. Jokainen voi nykyään lukea roppakaupalla arvosteluja ja löytää niistä ne johon itse samaistuu. Asiat oli ennen toisin, kun oli vain esim yksi lehti, jossa jouduttiin arvosanaa tehdessä miettimään koko tiimin tuntemukset.
Itse ostin aikoinaan surkean Zone of the endersin pelkästään MGS2:n tankkeriosuuden demon takia, niin kuin todella moni muu tosi fani. Sehän oli ensimmäisiä kokeiluja, joissa yritettiin saada lisämyyntiä peleille. Siitä lähti tämä varsinainen törkeä rahastus liikkeelle. Itse en pidä pahemmin näistä DLC touhuista. Oikeastaan Oblivionin ja Skyrimim tyyliset suuret pelimaailmat ovat kuin luotuja lisäsisällölle. En ole muihin perus yksinpeleihin lisäsisältöä ostanut ikinä.
DLC ei tosiaan kaikkiin peleihin sovi mutta toisaalta en tuomitse sitä että pelaajille sitä tarjotaan jos joku on valmis sellaisesta maksamaan, me pelaajathan olemme sallineet jo lukemattomat Kickstarter buumit ja DLC:t aikapäiviä sitten ja se keitos sekoittuu vain entisestään kun joku firma keksii viedä DLC:t vieläkin pidemmälle.
Arvosteluissa on silti syytä muistaa se kultainen sääntö että Kriitikkokin on vain persoona muiden joukossa, eikä välttämättä ole samanlainen kuin kaikki muutkin, enkä muista että kovin monessa nykypelissä olisi millään muotoa huonoa ulosantia jos nyt grafiikoista/animoinnista lähdetään, ihmiset eivät siltikään missään pelissä näytä ihmisiltä, enemmänkin sarjakuvahahmoilta kiiltävine ihoineen, mikä on omaan makuun juuri sopiva, en usko että nauttisin vaikkapa Elder Scrolls XII:stä sen enempää kuin vaikkapa Skyrimistä vaikka XII olisi fotografiikoilla varustettu.
Pelien on hyvä näyttää peleiltä ja tuntua peleiltä.
Itse olen mollattu siitä että en kyennyt nauttimaan Bioshock Infinitestä koska mielestäni räiskiminen oli tehty niin anteeksiantamattoman huonosti että se vei väkisin "fiilikset" itse kokonaisuudesta joka johti vain siihen että "haukotus, taas tulee ukkoja ovista ja ikkunoista"
Olen itse erittäin pihi ostamaan DLC:tä, koska hinnoittelu on usein ollut täyttä paskaa. Nostetaan tähänkin se MGS: GZ esimerkiksi. Olen pelisarjan vannoutunut fani ja haluan pelin, mutta en todellakaan halua ostaa niin vähäistä pelattavaa sillä hinnalla siinä pelossa, että tuo alkaa yleistymään.
Jos haluaa vertailla kokemuksia niin sitä varten on keskustelupalstat ja muu sosiaalinen kanssakäynti olemassa. Kun tehdään "virallinen" arvostelu niin tavoite on tuoda mahdollisimman objektiivinen näkökulma ja analyysi pelistä, joka kertoo pelin ja viat ja hyvät puolet. Sen perusteella kuka tahansa voi päätellä onko peli ostamisen arvoinen. Jos fiilikset tuodaan tämän edelle niin silloin mennään väärään suuntaan ja koko pointti arvosteluista häviää. Ihmisillä on kuitenkin oma mielipide ja oikeasti hyvä peli voi saada siis "fiiliksen takia" huonon arvosanan vaikka muuten kokonaisuus olisi hyvä.
Sama voi tietenkin käydä toisinpäin, mutta mikä estää nauttimasta peliä vaikka se arvosteltaisiin huonoksi? Tai entäpä toisinpäin? Se että miten itse nauttii pelistä ei pitäisi olla mitään tekemistä arvostelujen kanssa. Arvostelut eivät kuitenkaan ole sellaisia mitkä pitää ottaa täysin tosissaan, ettei ostaisi muka peliä X koska se sai 6/10 jossain arvostelussa. Ihmisellä voi olla mielipide asiasta mutta myös objektiivinen näkökulma siihen. Infinite Space on fiilisten puolesta parhain peli mitä ikinä olen pelannut, mutta kun katsoo pintaa syvemmälle kyseessä on korkeintaan 7/10 arvoinen tekele. Se että "pidän siitä" ei ole peruste antaa pelille hyvää arvosanaa.
Eilenkin sai todistaa tätä fiilispohjaista arvostelukykyä meidän päättäjien keskuudessa ja ei se vain toimi.
Ellipsis, samoilla linjoilla ollaan, harkitsen todella tarkkaan mitä DLC:tä ostan vai ostanko ollenkaan ja millaiseen peliin, harmittaa vallan vietävästi kun aikanaan sorruin Forza peleihin ostamaan autoja kun rupesi loppujen lopuksi laskemaan käytettyjä euroja ja kaiken kukkuraksi pelistä loppui tekeminen täysin kesken jotenka hukkaanhan nuo menivät.
Viimeisin DLC jonka ostin taisi olla Deus Ex:en lisäri ja pari Mass Effect 3 lisäriä koska näin että ne toisivat peliin jotain lisääkin.
Karttapaketit, aseväripaketit, pelirahaa yms ovat itseltäni täysin pannassa, EI.
Herätetäänpäs ketju pitkästä aikaa henkiin...
Tuli puheeksi toverien kanssa pelimusiikit ja ennen kaikkea pelimusiikit joissa on lyriikkaa sisältäviä osuuksia. Ovatko nämä hyvä vai huono asia? Pitäisikö niitä olla enemmän peleissä? Mene ja tiedä mutta ainakin osaan kertoa kymmenen parasta.
DISCLAIMER: Listalle ei siis kelpuuteta musiikki- tai rytmipelejä joten sori vaan Parappa ja muut Hatsune Mikut. Myös enemmän tai vähemmän midiä käyttävät ooppera- ja gregoriaanikuorot jäävät pois joten One Winged Angel siirtykööt takaisin sinne takariviin. Erikseen ei varmaan tarvitse mainita että lisensoidut biisit jäävät myös pois.
10. Clayfighter
Mikä onkaan parempi tapa aloittaa lista kuin esittämällä jälleen todiste siitä kuinka SNES on kaikkien aikojen paras pelikonsoli. Tämä hieno kappale sanoineen ei nimittäin soinut kilpailevan konsolin vastaavassa versiossa vaan se oli vain meidän SNES-omistajien herkkua. Harmi vaan että peli itsessään oli aika paska vaikkakin sangen muistettava. Lisää simppeliä tappelupeleistä tuttua musiikkia luvassa myöhemmin tässä listauksessa.
9. Reach For The Stars
Olen aina sanonut että 3D-Sonicit ovat täynnä niin siirappisen huonoa jenkkirokkia, että se on jo hyvää. Tätä teoriaa tukee täysin Sonic Colorsin teemakappale joka on kaikessa hirveydessään huikean kaunis kappale ja sopii jopa Sonicin nopeaan luonteeseen huomattavasti paremmin kuin muiden sarjan pelien Zebraheadin köyhän miehen Limp Bizkit-touhut. Kukakohan helvetti senkin päätti että 16bit-Sonic-pelien pirtsakoista musiikeista (Michael Jackson kolmosessa anyone!?!?) mentiin nu-metaliin ja piikkitukkapunkpoppiin?
8. Joyride
Jonnet eivät sitä muista mutta GTA-pelien soundtrackit eivät aina ole olleet lisensoituja herkkupaloja täynnä vaan aivan sarjan alkuaikoina radiokanavia ei päästy valitsemaan erikseen vaan ne valikoituivat valitun (lue: varastetun) auton perusteella ja biisitkin olivat vaan midipimputtelua eri teemoilla. Alkuvalikossa soiva Da Shootazin kunnon "känkstäräppi" kuitenkin on itsessään sen verran ikimuistoista kamaa että pelin musiikit saavat yksinään jo sen vuoksi kiitettävän arvosanan.
7. Dr.Stewart
Mielestäni on erittäin ilkeä temppu Segalta laittaa peliin, jota pelatessa silmien ja käsien välisen yhteistyön pitää ottaa yliote kaikista aisteista jotta pelaamisesta tulisi jotain, näinkin hyvää musiikkia. Aikoinaan huhut kertoivat että kyseinen biisi olisi ollut kovassa suosiossa jopa ihan isoilla tanssiklubeilla asti.
6. Indestructable
Yksi viime konsolisukupolven parhaimmista peleistä alkoi aikoinaan tosiaan suuryllätyksellä. Perinteisien Street Fighter-renkutuksien (positiivisessa mielessä that is) sijaan alkuvalikoissa korviin särähti tämä Usherilta kuulostava sokerin imelyystason omaava NRJ-poppikipale. Retrospektiivisesti ajateltuna täytyy kyllä kehua idean isää sillä veto oli nerokas ja antoi hienolle pelille vielä yhden ikimuistoisen hetken lisää.
5. Melodies Of Life
Videopelimaailman parhaimman sadun yksi merkittävimmistä musiikkikappaleista. Kaunis kappale jolla on jopa itse pelissä tärkeä merkitys.
4. Play Hard
Ne jotka eivät tätä biisiä ole pelatessaan kuulleet, eivät ole todellakaan totelleet biisin nimeä (Play Hard) eivätkä näin ollen siis pelanneet yhtä aikansa kovinta peliä. Nurkkaan häpeämään jos näin on ja nauti nyt edes biisistä linkin muodossa.
3. I Wanna Take You For A Ride
Vain seitsemän sanaa mutta ah, niin ikimuistoista ja jossain määrin ikonista tavaraa yhdestä kaikkien aikojen parhaimmista taistelupeleistä. Biisi joka jäi päähän soimaan aina konsolin sulkeuduttua ja jota hoettiin kaveriporukalla vielä matsienkin aikana. Yksinkertaista mutta silti niin loistavaa.
2. Snake Eater
Täysin yksi yhteen pelinsä teeman kanssa menevä biisi joka palauttaa mieleen Shirley Basseyn ja muiden klassisten Bond-leffojen teemat. Harmi vaan että tikkaita kiipeävän supersotilaan hanuri oli ruudussa biisin soidessa sillä tilanteeseen olisi paljon paremmin sopineet Bond-leffojen alkutunnareista tutut alastomien naisten ja pistoolien siluetit.
1. Radical Dreamers
Jos sijalla kolme löytyi yksi kaikkien aikojen parhaista tappelupeleistä (tai siis ko. pelissä oleva biisi) niin ykköspaikalla on yksi kaikkien aikojen roolipeleistä... ja siis siitä löytyvä musiikkikappale. Vaikka yleensä kaikki nipponiin liittyvä saa kurkussa aikaan oksennusreaktion, on tämä biisi jäänyt elämään pelkästään positiviisessa mielessä. Pelin soundtrack on jo yksinään rautaista tavaraa mutta tämä biisi kun pärähtää soimaan lopputekstien aikana suurenmoisen seikkailun jälkeen... kauniimpaa hetkeä saa videopelihistoriassa hakemalla hakea.
Tuota Norsukamman listausta lukiessani päädyin toteamaan että miehellä on kyllä varsin hyvä maku pelimusiikin suhteen, mutta herran listasta jäi selvästi uupumaan
monta vallan ihanaa kipaletta.
Näin ollen päätinkin itse ryhtyä tuumasta toimeen ja tässä olisi vastalista samasta aiheesta, joka siis on
Top 10 vokaali VGM kipaleet Hazuki-style
10. Jet Set Radio - Let Mom Sleep
Jet Set radio...Tuo aikansa mestariteos, joka jäi aikoinaan aivan liian vähälle huomiolle,
koska peli löytyi vain Dreamcast nimiseltä kulttiarvon omaavalta konsolilta. JSR:n soundtrack on yleisesti ottaen täynnä muitakin klassikkoja, mutta
jotenkin vaan tuo "let mom sleep" loistaa kirkkaammin kuin muut. Siinä oleva syke saa pelaajaan sydämen käymään nopeammilla kierroksilla
ja näitä extra pumpunlyömisiä tarvitaankin silloin kun käydään taistelua japanin poliisivoimia vastaan.
9. Conker's Bad Fur Day - The Great Mighty Poo Song
Tuo ikimuistoinen Sing-along kipale, jonka sanat tarttuivat nuoren hazukin mieleen kovemmin kuin minkään aikansa oikean popsensaatio kipaleen vastaavat.
Lyyrinen osasto on niin typerä ja ironisesti sanottuna "paska", ettei sitä vain voi unohtaa.
8. Street Fighter X Tekken - Honest Eyes
Nyt on kyseessä semmoinen biitti, joka saa kenet tahansa pumpattua täyteen intoa. Se että tämä kyseinen biisi päätyi tuohon valitettavan
paljon sorrettuun SF x Tekken peliin on varsin harmittavaa, varsinkin kun se vieläkin takoo ihmismieleen puhdasta adrenaliinia temponsa ansiosta.
7. Rockman X4 - Makenai Ai ga Kitto Aru
90-luvusta muistuu mieleeni tasan kaksi asiaa; Varsin laadukkaat videopelit sekä kevyen teknojytkeen sisäänmarssi.
Ja mitäs kummaa tuosta Kivimiehen(ei mega,koska jp only) X-sarjan neljänen osan introsta löytyykään. Kappas...kevyttä jpop+teknojytkettähän siellä.
Kyseinen biitti suorastaan uhkuu puhdasta ysäriä ja se on minun kirjoissani aina puhdasta kultaa.
6. Final Fantasy VIII - Eyes on Me
Tuo ihanaisen Faya Wongin ääni on jäänyt ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Hänen rauhallinen tapansa laulaa lepyttää mielen hetkessä.
Nobuo Uematsu on tämänkin Final fantasy -biisin takana.
5. Disgaea - Lord Laharl's Hymn
Nippon Ichi jotain vuonna 2003 todella oikein. Disgaea syntyi ja toi mukanaan valtaisen aallon taktiikkaroolipelejä markkinoille.
Joku voisi väittää, että suurin osa toki näistä tactical ropeista oli puhdasta ulostetta, mutta ainankin tähän ensimmäiseen teokseen Nippon tuntui panostavan tosissaan.
Tämä biisi on yksi niistä suurimmista korvamadon aiheuttajista jonka tiedän. Perusrytmi on niin tarttuva, että harva pääsee sitä karkuun.
Kappeleessa velloo myös vallan pirullinen aura, joka sopii pelin teemaan täysin.
4. Sonic Adventure - Open Your Heart
2000-luvun alku ja ysärin loppu oli räväkästä aikaa ja Segan mielestä myös Sonic siilen oli
aika käydä läpi imagon muutos. Pois jätettiin nössömäinen luonnonsuojelu ja tilalle tuli raflaavat kitarasoolot sekä viileääkin viileämpi asenne. Tätä muutosta kompaten myös vanhat loisteliaat 16bit tiluttelut saivat jäädä ja tilalle valittiin tätä 2000-luvun murroksesta syntynyttä powermetal+pop+punk hybridiä, jota aikoinaan Nu-metalliksi kutsuttiin.
Kipale teki meikäläiseen niin kovat vaikutuksen, että vieläkin menee iho kananlihalle kun noita
siirappilyriikoita ja ihanaisia kitarasoundeja kuuntelee.
3. Mirror's Edge - still alive
Nyt on kyseessä se "oikea" still alive - kipale. Se mitä valitettavan moni ei tunnu enää muistavan.
Kyseessä on siis tuon "Peilin reunan" tunnussävel ja se on jäänyt itselleni mieleen varsinkin sen simppeleiden
lyriikoiden takia, joita on vieläpä on varsin helppo hyräillä/laulaa.
2. NieR - Ashes of Dreams -Nuadhaich-
Aah....Nier ja sen OST. Ei sitä turhaan ole kehuttu yhdeksi parhaista pelisoundtrackeista koskaan. Jo ilman pelin pelaamista, kuuluu musiikista läpi niin kaunoinen tunnelataus, että heikoimmat kaatuvat kumoon. Tämän kyseisen kappaleen lyriikat ovat vieläpä Iiriksi(irlannin kieli) joista
allekirjoittanut ei ymmärrä sanaakaan, mutta silti se onnistuu saamaan meikäläisen hyräilemään mukana.
1. Asura's Wrath - In Belief
Asura's wrath on ehkäpä tunteikkain peli minkä tiedän. Jotkut ovat haukkuneet sitä epäpeliksi sen ylikäytettyjen QTE-hetkien takia, mutta samalla he ovat missanneet täysin yhden jopa parhaista tunteita käsittelevistä peleistä. Asuran raivo on täysin oikeutettua ja Asura ei myöskään anna minkään(edes kuoleman) estää häntä korjaamasta vääryksiä, joita muu jumalkunta on toteuttanut hänen tyttärensä kustannuksella. "In belief" on kappale, joka käytännössä koostaa kaiken tunnekuohun aallot yhteen ja sitten räjäyttää potin niin kovin, että harva pystyy samaan.
Ex Genin parhaat exclusive pelit vuorossa tässä listauksessa. Pikaisesti tuli raapustettua kun pientä kiirettä pukkaa. ;)
10. InFamous 2
Ekaa osaa en ikinä edes pelannut, mutta kyllä tämä jatko-osa ainakin on huikean hyvä. Puoltoista kertaa pelattu lävitse ja eiköhän tää toinenkin kierros tule kohta päätökseen. Eniten tykkäsin tästä supersankari/roisto asetelmasta yhdistettynä avoimeen maailmaan. Ja ulkoasukin on erittäin hyvä ottaen huomioon pelin koon. Gameplaysta en pahaa sanaa voi sanoa, sillä liikkuminen ja taistelu sujuu helkkarin hyvin ja bossi taistot ovat pelin parasta antia. Kannattaa ehottomasti antaa mahdollisuus tälle pelille!
9. Forza Motorsport 3
Paras autopeli sitten GT4:n. Autoja riittää joka lähtöön, samaten ratoja. Career mode on huikea ja verkkokisatkin ovat hyvää ajanvietettä. DLC:tä tähän tuli paljon, mutta niihin en edes koskenut. Ja tämä kelpaa myös amiksille sillä pelissä voi tuunata autoaan vaikka millä mitalla. ;)
8. God of War 3
Kratoksen kostoretken päätösosa joka ei tosiaankaan jätä kylmäksi. Gameplay on sitä samaa kuin ennenkin, mutta silmäkarkkia tarjoillaan olan takaa ja bossitaistot ovat entistä eeppisempiä. Tietty lopetuksesta voi olla montaa mieltä, mutta mulle kelpasi.
7. The Legend of Zelda: Twilight Princess
Synkkä tunnelma, loistavat puzzlet ja bossitaistot. Niistä on tämä peli tehty ja kyllä diggailin susi -osioistakin valtavan paljon. Kyllähän tämä julkasussa muistaakseni paljon kritiikkiä sai pelaajilta, mutta itse ainakin diggailin. Skyward Swordia en ole pelannut joten sen puoleen en osaa vertailla.
6. Gears of War 2
Nautin kampanjasta tajuttoman paljon, kiitos hiotun gameplayn ja kampanjan rakenteen. Tällä erää kokoajan sattuu ja tapahtuu eikä tylsiä hetkiä matkan varrella juurikaan ole. Tämän kun voi pelata vielä kaverin kanssa niin avot! Lisäksi paketista löytyy moninpeli, mutta muistaakseni sen kanssa oli itsellä ainakin paljon ongelmia, lähinnä älytön lagi tuntui peliä vaivaavan. Horde -yhteistyötila sen sijaan oli mitä mainiointa hupia porukalla ja sittemin sen tyyppisiä muotoja on integroitu muihinkin peleihin. Tämä on nimenomaan sitä "rehellistä" räiskintää.
5. Super Smash Bros. Brawl
Tappelupelien ehdoton kingi, ainakin kun kyseessä on illanvietto kavereitten kesken. Hahmoja piisaa joka lähtöön ja kenttiä myös. Tietenkin tutut luritukset kustakin pelisarjasta on mukana ja onhan tämä herranjestas parasta fan serviceä ikinä. Tempo on hitaampi kuin Meleessä ja muutama muu seikka häiritsee myös verrattuna Meleehen. Muuten totaalisen kova.
4. Metal Gear Solid 4
Moni näki sarjan neljännen osan pienenä pettymyksenä, mutta itselleni tämä oli kutakuinkin täydellinen "päätös" sarjalle. Välivideoita ja codec -keskusteluja piisasi, mutta mun mielestä näissä onkin sarjan suola. Tietty hiippailu pelimekaniikkoja vietiin huimasti eteenpäin ja etenkin räiskimisestä tehtiin ehkä liiankin helppoa verrattuna aikaisempiin osiin, silti itse vedin tämänkin osan uskollisesti hiippaillen enkä ramboillen. Bossit oli tällä erää ehkä vähän turhan samankaltaisia toisiinsa nähden, mutta kyllä niistäkin muutama mieleen painui. Nyt on muutenkin PS3:n omistajien hyvä paneutua sarjaan kun jokaisen osan kyseiselle vehkeelle saa ja suosittelen sen tekemään lämpimästi jos yhtään diggailee hiiviskelystä ja hyvästä tarinankerronnasta.
3. Halo 3
Ehottomasti genissä kategoriassa "best value". Käsittämättömän hienon kampanjan voi pelata yksin, localina tai verkossa. Tämän lisäksi tietenkin homman kruunaa moninpeli ja sitäkin voi pelata localina tai verkossa. Kaiken kukkuraksi tästä teoksesta huokuu tekijöiden rakkaus peliä kohtaan, kaikki on viimeisen päälle hiottu jokaista yksityiskohtaa myöten. Kyllä tämä asetti riman tajuttoman korkealle FPS -genressä eikä mun kohalle tätä voittanutta vastaan ole vielä tullut.
2. The Last of Us
Kyllähän jo Unchartedit olivat päräyttäviä ulkoasultaan, mutta tässä myös gameplay on miellyttävää ja Joel oikeasti tuntuu tavalliselta kuolevaiselta kun ammuskelu ei sujukaan kuten Rambolla konsanaan. Maailmanlopun meininki iskee meikäläiseen täysillä vaikka aihepiiriä itsessään onkin höylätty moneen otteeseen genin aikana - Naughty Dog vaan onnistuu kokonaisuutena kaikista parhaiten. Pelaaja saa olla lähes kokoajan varpaillaan ja hiippailu on hyvä opetella tai muuten kuolo korjaa useaan otteeseen jopa normal -vaikeusasteella. Tarina itsessään ei ole mikään jytky, mutta se tapa millä se kerrotaan on täydellinen ja taispa mulla joku roska mennä lopussa silmään. Kertakaikkiaan hieno peli ja ehottomasti PS3:n paras yksinoikeuspeli.
1. Super Mario Galaxy 2
Genin ehdoton ykkösnimi, omassa genressään eli tasoloikassa aivan täydellinen teos. Kenttä design ja soundtrack aivan kultaa kuten myös gameplay. Mielestäni paras Super Mario sitten SM64:n ja tämä kertonee jo paljon.
Vastalause! Jo pelkästään Halo Reachin moninpeli-beta tarjosi parempaa viihdettä kuin koko Halo 3:n paketti yhteensä. Ok, peli oli kyllä hyvin hiottu, mutta sanoisin että jopa liian varman päälle hiottu....Yksinpeli-kampanjassa oli hyvät hetkensä, mutta ei tarjoillut juuri yllätyksiä, moninpelikentät hävisivät paria-kolmea poikkeusta lukuunottamatta selvästi Halo 2:n vastaaville. Forge oli ihan kiva idea, mutta Halo 3:ssa vielä turhan kömpelö käyttää, Reachissa nähtiin paranneltu versio, jonka lisäksi Reach vielä tarjoili ODST:ssä esitellyn Firefight-moodin. Halo 3 oli hyvä, mutta jo yksinpeli-demon ja moninpelibetan-perusteella voin sanoa että Reach ansaitsisi Halo 3:n paikan.
Sitten omaa listaa:
Eli 10 viihdyttävintä/parasta peliä, jotka olen pelannut (lähes) 10 vuotta jälkijunassa pelin alkuperäisen julkaisun jälkeen, Remaket lasken tähän myös mukaan. Monia vanhoja klassikkoja on toki edelleen pelaamatta, lähitulevaisuudessa olisi mm. Falloutit 1&2 tarkoitus pelata, mutta tällä hetkellä lista näyttää tältä:
10. Shadow of the Colossus/Monkey Island 2: Special Edition
10.sija oli pakko jakaa, sillä en näiden kahden pelin väliltä osanut valita. Shadow of the Colossuksen parasta antia on tietenkin taistelut jättimäisiä kolosseja vastaan ja HD-remasteroituna versiona peli näyttää suhkot hyvältä tänäkin päivänä. Monkey Island 2 sai ensimmäisen osan tavoin suuremman kauneusleikkauksen ja ääninäyttelyn. Monkey Island 2 ei ole kovin pitkä peli, mutta aivan hervottoman hauska ja osoittaa, että pelin huumori ja nokkela käsikirjoitus eivät ole menettäneet tehoaan tippakaan 20-vuoden aikana.
9. Diablo II
Itse pelasin peliä totaallisen väärällä tavalla, yksin offlinessa ja kaiken lisäksi Necromancerini ei osannut muuta tehdä kuin loihtia luurankoja ja golemeita avukseen...niiden avulla bossien luokse saattoi kävellä tekemättä itse juuri mitään, mutta itse bossit eivät sitten kellistyneetkään yhtä helposti ja itse Diabloa en edes koskaan saanut hengiltä....kaikesta tästä huolimatta onnistuin kuitenkin nauttimaan pelistä :D
8. Starcraft/Brood War
Monet Starcraftin aikoinaan "mullistavista" ideoista aikansa muihin RTS-peleihin nähden eivät tuntuneet kovin mullistavilta, kun itse olin ne kokenut ensin Warcraft III:ssa. Tästä huolimatta ei käy kiistäminen, etteikö tämä Etelä-Korean kansallis-urheiluksi asti noussut peli viihdyttäisi vielä tänäkin päivänä. Pelin soundtrack kuuluu myös RTS-pelien parhaimmistoon.
7.Ratchet & Clank
Lombaxin ja robotin ensimmäinen seikkailu ei aivan PS2-aikaukauden toisen parivaljakon ensimmäisen seikkailun tasolle yllä, mutta itse räiskintä-puolen Ratchet&Clank hoitaa huomattavasti paremmin kuin Jak&Daxterin jatko-osat, kiitos monipuolisen ase-arsenaalin, kenttä-suunnittelu parempaa kuin pelin jatko-osassa, Ratchet&Clank 3:sta en ole vielä pelannut.
6. The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D
Alkuun peli vaikutti melko tylsältä, mutta aika-matkailu, sekä monet muut pelilliset elementit onnistuivat tekemään tästä viihdyttävän seikkailun. Vaikka en yhdy näkemykseen "paras peli ikinä", niin Ocarina of Timen suosio on kuitenkin helppo ymmärtää, ja ennenkaikkea onnistui herättämään kiinnostuksen Zelda-sarjan muitakin pelejä kohtaan.
5. Baldur's Gate II
Myös tätä klassikkoa on ylistetty yhdeksi parhaista peleistä ikinä...entämänkään pelin kohdalla voi tuota väitettä täysin allekirjoittaa, mutta mahtava peli etenkin juonensa ja hahmojensa puolesta on kuitenkin kyseessä.
4.GTA: San Andreas
Ehdottomasti paras 6. konsoli-sukupolven aikaisista GTA-peleistä, kestänyt huomattavasti paremmin ajan hammasta kuin GTA III tai Vice City, vaikka jälkimmäisen 80-luvun teemasta pidinkin enemmän kuin San Andreaksen "gängsta" meiningistä. San Andreas on kuitenkin huomattavasti suurempi ja monipuolisempi kuin kumpikaan edeltäjistään ja myös kaikin puolin hauskempi/viihdyttävämpi kuin synkempi GTA IV.
3.Command&Conquer
RTS, joka viimeistään toi koko kyseisen genren kaiken kansan tietoisuuteen. Vaikka peli on graafisesti todella karu, etenkin samana vuonna julkaistuun karkki-SVGA-grafiikalla kuorrutettuun Warcraft II:n verrattuna, niin C&C:n vaihtoehtoinen, Tiberiumin saastuttama maailma imaisee heti tiukasti mukaansa. Pelin soundtrack, kuten kaikkien ensimmäisten C&C-pelien, Frank Klepackin säveltämä musiikki on täyttä rautaa. C&C:n Tiberium jatkumon jatko-osat eivät koskaan onnistuneet samalla tavalla viihdyttämään kuin tämä ensimmäinen peli. Sen sijaan alunperin esi-osaksi tarkoitettu Red Alert onnistui vieläkin paremmin.
2.C&C: Red Alert
For the Motherland! Lisää Mammutti-tankkeja! Ai sitä tunnetta kun Liittoutuneiden joukot kukistuvat Hell Marchin soidessa taustalla. Kaiken kaikkiaan humoristisempi Red Alert sarja onnistui olemaan Tiberium-isoveljeään viihdyttävämpi ja vaikka Red Alert 2 ja 3 olivat myös hyviä teoksia, niin alkuperäinen vetää tässäkin sen pidemmän korren.
1.Jak and Daxter: The Precursor Legacy
Pelkästään taso-hyppelyyn keskittynyt sarjan avaus-osa oli myös koko sarjan paras. Teknisesti peli on Naugty Dogilta todella kova suoritus, kun ottaa huomioon, että peli oli kuitenkin PS2 aikauden alkupuoliskon pelejä, eikä pelissä juuri lataustaukoja ole, mikä sai koko pelimaailman tuntumaan yhtenäiseltä. Daxter oli pelin (tai oikestaan koko sarjan) ehdoton väriläikkä ja pelin värikäs grafiikka ja mainio kenttä/maailma-suunnittelu tekivät tästä pelin, jonka jaksoin kolmeenkin eri otteeseen pelailla läpi, kahdesti PS2:lla (joka olisi pitänyt jättää ostamatta) ja vielä kerran PS3-HD versiona.
Neversoftin viime viikolla järjestettyjen hautajaisten kunniaksi aloin muistelemaan menneiden vuosien muita suurenmoisia pelitaloja jotka nykyään tekevät pelejä autuaammissa kehityspaikoissa ja joukkotuho näytti olevan sen verran suurta, että siitähän saisi jopa listan aikaiseksi. Tässä tulee lista joka tottelee nimeä:
TOP 10 - Never Forget
10. Clover Studio
Kolmen elinvuotensa aikana ei Capcomin omista eliittityöntekijöistä koostunut Clover Studio montaa peliä ehtinyt tekemään mutta laatu korvaa tässä tapauksessa ehdottomasti määrän. Viewtiful Joe-pelit olivat pelimaailman nicheä ennen kuin nichestä tuli valtavirtaa ja God Hand on kulttiklassikko vailla vertaa mutta isoimmat ylistykset menevät kuitenkin joidenkin mielestä sille parhaalle Zelda-pelille kautta aikojen, Okamille. Clover-studion henki elää vahvana sen jäänteistä rakennetussa Platinum Gamesissa joten jos aiemmin mainitut (kultti)klassikot miellyttävät makuhermoja, suuntaa katseesi ehdottomasti tämän hienon pelitalon suuntaan.
Pelaa Ainakin Tämä (PAT): Okami (PS2, Wii)
9. Delphine Software
Jos Ranskasta ponnistavalla firmalla on CV:ssään Shaq Fu:n, Fade To Blackin ja Moto Racer-sarjan kaltaista kuraa niin miten helvetissä voi olla mahdollista että sitä kukaan edes vuoden 2004 konkurssin jälkeen edes kaipaa?!? Kaksi nimikettä: Another World ja Flashback. No niin, saatiinhan se hymy sinne huulille.
PAT: Another World (Multi)
8. Team Silent
Kuten nimestä voi päätellä, oli tämä pelitalo survival horror-pelien suurnimen, Residen... Silent Hillien takana. Clover Studion lailla, oli Team Silent Konamin sisällä toiminut kehitystiimi joka kehitteli neljä ensimmäistä Silent Hill-peliä jotka keräsivät kerta toisensa jälkeen kiitosta ympäri maailmaa niin pelonsekaisilta pelaajilta, kuin housunsa säikähdyksissään kastelleilta kriitikoiltakin. Tämän jälkeen Konami teki aivan mahtavan peliliikkeen ja siirsi Silent Hillin kehityksen länsimaihin (koska... why not?) ja tämän jälkeen jokainen niistä aspekteista jotka tekivät sarjasta genrensä suurimman sarjan, tippuivat pelistä pois kuin desimaalit pelisarjan myyntiluvuista. Well played Konami! Jutun opetus olkoon vaikka tämä; pelaa neljää ekaa Silent Hilliä koska ne ovat loistavia pelejä ja mitä ikinä teetkin, älä anna jenkkien tehdä psykologiseen kauhuun koukkunsa perustavia pelejä.
PAT: Silent Hill 2 (PS2)
7. Westwood Studios
Tämä hieno pelitalo on jälleen yksi osa moniosaiseen eeppiseen tieteissaagaan "EA:n suljettavaksi hankkimat". Eye of The Beholderit ja Legend of Kyrandiat kuuluvat PC-naavapartojen ikisuosikkeihin mutta harva muistaa esim. SNES-aikojen loistavaa Zelda-kloonia Young Merlin, tai vaikka sitä faktaa että supersuosittu Lion King-lisenssiklassikko on kuin onkin Westwood Studiosin käsialaa. Command&Conquerin ja samalla RTS-genren suuren yleisön suursuosioon saattaminen on kuitenkin se asia josta tämä hieno jenkkistudio tullaan aikojen loppuun saakka muistamaan.
PAT: C&C: Red Alert 2 (PC)
6. Shiny Entertainment
PS4:n striimaustoiston kanssa häärivän Gaikain perustajajäsen David Perry, lukeutuu ehdottomiin suosikkihenkilöihini pelialan ns. julkkiksissa. Mies päätti 90-luvun alussa Disneyn lisenssipelejä Virginille tehdessään perustaa oman pelitalonsa ja ei voi muuta kuin onnitella miestä onnistuneesta valinnasta. Miehen perustama Shiny Entertainment kulminoitui pääasiassa sen eräänlaiseen maskottihahmo Earthworm Jimiin (joka myöhemmin tulisi saamaan oman piirrettynsä ja totaalisen brändäyksen leluista penaaleihin) hieman syvemmälle tutkimalla löytyy tukku loistavia pelejä. MDK oli 3rd person-räiskintöjen esikuva (fun fact: MDK oli ensimmäinen peli jossa oli zoomia käyttävä kiikarikivääri) ja sitä seurannut Wild 9 on todellinen "helvetin hyvä peli jota kukaan ei ole pelannut". RTS-helmi Sacrifice oli Shinyn viimeinen superhitti sillä tämän jälkeen firma astui miinaan nimeltä Matrix-lisenssi joka tuotti lähinnä kaksi unilääkkeenä (toinen jopa pahanmakuinen unilääke) toimivaa videopeliksi joidenkin sekopäiden mielestä kutsuttavaa tuotetta ja eipä aikaakaan kun vuonna 2007 firma sulki ovensa. Matrix-töhöilyistä huolimatta Shiny on omissa kirjoissani reippaasti plussan puolella. Ja hei c'mon, kuka ei voisi tykätä Earthworm Jimistä... paitsi siitä N64-pelistä jonka kanssa ei onneksi Shinyllä ollut mitään tekemistä.
PAT: Sacrifice (PC)
5. Pandemic Studios
Olit sitten suuri Star Wars-fani, 50-luvun B-luokan tieteisleffojen ystävä tai sitten yhden aikamme aliarvostetuimman RTS:n kannalla, on Pandemic sinun kuopattu pelitalosi. Firman kyhäilemät Battlefront-pelit ovat vielä melkein kymmenen vuotta julkaisunsa jälkeen ne viimeisimmät hyvät Star Wars-pelit ja Full Spectrum Warrior toden totta on yksi aikamme parhaista reaaliaikanaksuista. Pandemicin pelillinen alamäki oli karua katseltavaa Mercenaries 2:n ja/tai LOTR: Conquestin kaltaisten höyryävien ulostekasojen johdolla (tämän pelin jälkeen by the way yhtiön omistaja EA, veti johdon seinästä) joten voidaan kaiketikin sanoa että sulkeminen oli ihan ansaittua. Nykyisin Pandemicin perintöä voi ihastella Halo-peleissä joita kehittelevällä 343 Studiosilla on useita entisiä Pandemicin osaajia joukoissaan.
PAT: Full Spectrum Warrior (Multi)
4. Midway
Kun yläasteen hissankokeessa kysyttiin Midwayn merkityksestä toisessa maailmansodassa, ehdin jo kirjoittaa massiivisen vastauksen jossa hehkutin NBA Jamia, Mortal Kombatia ja Total Carnagea kunnes muistin että nyt puhutaan ehkä eri asioista. Flipper- ja arcadepiirien pioneerina tunnettu firma oli tunnettu julkaisija ja kehittäjä 90-luvun alkupuoliskon klassisimmissa pelinimikkeissä ja vaikka ei laatu aina ollutkaan ihan Intelligent Systemsin kaltaista laatuputkea, on Midway usean 90-luvulla pelaamisen aloittaneen nörtin yksi suosikkipelitaloista. Midway on myös hyvin kytköksissä sijalta 2. löytyvään pelitaloon.
PAT: NBA Jam (Arcade, Multi)
3. Psygnosis
Psygnosis ja sen pöllölogo ovat monelle assosiaatio ensimmäisen Playstationin aikoihin jolloin firman pelit olivat samanlainen laaduntae kuin Raren ja N64:n, tai vaikkapa Sonyn konsolien ja Naughty Dogin väliset yhteistyöt. Firman historia ulottuu kuitenkin varhaiselle 80-luvulle asti jolloin lafka pääasiassa julkaisi pelejä niiden pääasiallisen kehittämisen sijaan. Sonyn uutuuskonsoli kuitenkin tuli muuttamaan tätä seikkaa ja moni pelaaja onkin vahvasti sitä mieltä että Psygnosiksen kehittelemä Wipeout, oli se peli jota ilman Playstation ei olisi muodostunut sellaiseksi ilmiöksi mitä se nykypäivänä on. SCE Studio Liverpooliksi nimensä 2000-luvun puolella vaihtanut firma näki viimeisen aamunsa vuonna 2012 ja etenkin firman kotimaassa tieto otettiin vastaan jopa valtavirtamediassa raskaasti. Vaikka firman pelikirjasto ei ole tahraton, on siellä silti sen tason pelinimikkeitä joita ilman pelimaailma voisi olla hyvinkin toisenlainen paikka. Itse ainakin voin lämmöllä katsoa PSone-kirjastoani ja sillä komeilevaa Psygnosis-rivistöä.
PAT: Wip3out (PSone)
2. Iguana Entertainment
Acclaimin (kevyet mullat myös heille) hovistudio on tunnettu niin introklipeissä esiintyvästä iguaanistaan, kuin myös loistavista peleistään. Pelitalo breikkasi suuren yleisön tietoisuuteen yhdellä aniharvoista 16-bittisen aikakauden muistettavalla maskottitasoloikkapelillä Aero the Acro-Batilla ja lopullinen läpimurto tapahtui N64:n julkaisuhelmi Turok: Dinosaur Hunterin myötä. Nimenvaihdoksien ja fuusioiden jälkeen lafka sulki ovensa emoyhtiönsä kanssa samoihin aikoihin 2000-luvun puolessa välissä, jättäen kuitenkin ison jäljen pelialaan mm. Retro Studiosin (jonka siis Iguanan perustaja Jeff Spangenberg perusti) perustamisen myötä. Jos haluaa katsastaa hauskoja tarinoita firman työntekijöiden menestysvuosista niin kannattaa tsekata oheinen linkitetty paneeli viime vuoden kesältä... vaikkakaan siinä ei esiinny Turok-pelien johtohahmoa David Dienstbieriä, yhtä pelialan historian karismaattisimmista hahmoista.
https://www.youtube.com/watch?v=xW8uPx_JG5M
PAT: Turok 2: Seeds of Evil (N64, PC)
1. Bullfrog Productions
Vaikka vannoutunut konsolimies olenkin koko elämäni ollut, en voi silti kiistää sitä että Peter Molyneux ja Les Edgar tiimeineen toivat 90-luvun ajan pelaajille (lähinnä PC-pelaajille) sen tason kamaa että ne kuuluisat oksat sinne kuuluisaampaan helvettiin. Jos nimet Populous, Magic Carpet, Dungeon Keeper tai vaikkapa Theme Park eivät soita kelloja, puuttuu elämästäsi jotain merkityksellistä. Luovan mastermindin, Molyneux'n, lähdettyä firmasta ensimmäisen Dungeon Keeperin jälkeen (perustamaan omaa pelistudiotaan Lionheadia) firma takoi ysärin lopun ajan rautaisia jatko-osia menestysnimikkeilleen aina siihen asti kunnes EA päätti pelkän julkaisun sijaan kahmaista tämän hienon pelitalon sisuksiinsa jossa sen toiminta lopulta Nevesoftin tyyliin lopetettiin hiljaa vuonna 2004. Hieno pelitalo jonka lähes jokainen nimike on pelaamisen yleissivistystä.
PAT: Magic Carpet (Multi)
Tästä olen kyllä todellakin samaa mieltä. Itsellä se kuuluu kaikkien aikojen pelien top 10 listaan. Olens en läpi pelannut n. 8 kertaa. Toiseksi pelatuin pelini siis. Sly 2, kun on tullut pelattua 56 kertaa läpi. 57 meneillään vitalla. :D
Ja suosittelen pelaamaan ykkösosankin. Tietyiltä osioilta kakkosta parempi, kuten synkempi tarina ja vaikeammat viholliset. Myös voiman heikkous on alussa kova, ajankuluessa vahvistuu sitten kunnolla.
Kuuntelemme paremman puoliskoni kanssa usein ruokaa laittaessa iloista pimputusmusiikkia. Kun Italian pizzapastarilluttelut sun muut oli ns. nähty, oli minun aika etsiä jotain muuta ja päädyin pitkästä aikaa pelimusiikin pariin. Muistin Final Fantasyjen pianoversiot, jotka normaalisti ovat itselle liian lussua kamaa, mutta sopisivat tähän tilanteeseen kuin nyrkki päähän. Emäntä tykkäsi ja itsekin nostalgiahuuruissa sain taas muistutuksen, kuinka Uematsun sävellykset ovat täyttä timangia.
Silloin minulle tuli mieleen, että Final Fantasyissa on iso kasa upeita biisejä, jotka kuitenkin lähes aina jäävät isompien FF-listausten ulkopuolelle. Niinpä päätin korjata tilanteen ja tuoda esille näitä tuntemattomampia biisejä omalla listallani. Koko FF-pelikirjasto on aivan liian suuri, joten päätin rajata listan niihin omasta mielestäni ikimuistoisimpiin ja ikonisimpiin fantasioihin, eli järjestyslukuihin väliltä 7-9. Kun aloin virkistää muistiani, tuli valinnanvaikeus eteen ja päätin rajata listan vain yhteen osaan, joka tuli olemaan se muiden vihaama ja minun rakastama kahdeksas osa. Listan luonteesta johtuen pois jäävät ainakin normi- ja pomotaistelubiisit, Liberi Fatali ja Eyes On Me. Hirveistä rajauksista huolimatta listan koostaminen oli vaikeaa ja monta helmeä jäi pois.
Tunnetuimmissa biiseissä ei ole mitään vikaa, mutta ne on puhkikuunneltu ja olen nostalgiahuuruissa, joten haistakaa paska. Tässä tulee siis äärimmäisen epärationaalinen ja homogeeninen (heheh homo) listani: TOP 10 Final Fantasy VIII -biisit, joiden toivoisi näkyvän joskus jollain FF-biisilistalla, joka ei ole omani.
10. Premonition
Kun tämä biisi pärähtää ämyreistä, tiedät taistelevasi noita-akkaa vastaan. Biisi alkaa dramaattisella jousivingutuksella, josta se lähtee puolen minuutin jälkeen liikkeelle. Melodiassa on mukavasti vaihteluita ja se mukailee Liberi Fatalia korostaen sitä seikkaa, että nyt on astetta kovempi rähinä käynnissä. Tämän biisin aikana ei tarvitse pelätä maailmanloppua, mutta tunteet ovat pelissä.
9. Drifting
Jokaisessa listassa pitää olla yksi tappavan hidas biisi. Tämä biisi kuullaan usein mystisen Ellonen tai mystisten valkoisten Seedien yhteydessä. Biisi alkaa, noh.. ihan samalla tavalla kuin se jatkuu ja loppuukin eli hitaalla jousivingutuksella. Biisi on itse asiassa hyvin yksinkertainen, mutta siitä huokuu niin paljon haikeutta, että kovinkin teini tai teinimielinen saa tehdä töitä, ettei aamukahvien mukana imetty sokeripala nouse kurkkuun. Sisko, siskoooooo!
8. The Castle
Biisi alkaa todella ärsyttävällä urkusoololla, mutta käyntiin lähtiessään lopun ajat voi suorastaan haistaa. Nyt ollaan Ultimecian linnassa, joka huokuu synkkyyttä sekä outoutta. Ovathan hahmojen kyvyt mystisesti hävinneet eikä oikein tiedä, mihin suuntaan sitä pitäisi linnassa kulkea. Biisi vaihtelee onnistuneesti turmion synkkyyden sekä ihan vain puhtaan outouden välillä.
7. Find Your Way
Jos Oxfordin sanakirjasta hakee sanan "mystisyys" tulisi tämän biisin soida aina automaattisesti taustalla kuvausta lukiessa. Biisi kuullaan tuntemattoman kuninkaan hautasokkelossa sekä täysin valinnaisessa Centran raunioissa, jossa asustaa Tonberryjä sekä eräs Jumalan lailla uhoava setämies. Biisistä huokuu eeppiset sekä ikivanhat kertomattomat tarinat, joita voi enää vain arvailla. Kun jokin asia on tuntematon, älä käänny Jumalan puoleen, vaan laita Find Your Way soimaan.
6. Movin'
Ampukaa vain niitä ohjuksia, nimittäin tämä puisto mothafuckin' liikkuu'.
5. Silence and Motion
Kyseinen biisi edustaa sitä kreisi-osastoa ja sopii jollain ihmeellisellä tavalla Esthariin, pelin futuristisimpaan sinisyyttä hehkuvaan kaupunkiin. Ei tällä vielä kreisibailausmoodiin pääse, mutta se onnistuu nostattamaan kukkuu- ja vihellysäänillään sellaisen hymyn kasvoille, että jokainen itsesuojeluvaiston omaava ihminen osaa ottaa tarvittavan turvavälin. Parhaiten biisiä kuvailee: moderni Japani.
4. The Legendary Beast
Biisi lähtee käyntiin itseoikeutetusti tappajahaijousilla ja lähtee siitä käyntiin todella eeppisellä marssirynkytyksellä. Tämän biisin soidessa taistellaan pelin pahimman noita-akan GF:ää, Grieveriä, vastaan ja se kuuluu. Nyt ollaan jo todella lähellä niitä lopun aikoja.
3. The Stage is Set
Täydellinen tetsausbiisi, joka kohottaa patrioottisuutta, kuntoa sekä parantaa kuvitteellisten sarjojen tarkkuutta. Sillä näkyy olevan suoritusta parantava vaikutus myös sniikkailussa, sillä onnistuin sniikkaamaan palan Liberi Fatalia jo toistamiseen tälle listalle.
2. The Landing
Teinille ei voi paljon parempaa biisivaihtoehtoa tarjota, etenkin kun ottaa huomioon pelin yltiöeeppiset kohdat, joissa biisi pärähtää soimaan. Ensimmäisessä kohdassa nimensä mukaan noustaan maihin Dolletiin perinteiseen venetyyliin, mutta toisessa kohdassa noustaan maihin mothafuckin' lentäviin puistoihin mothafuckin' rakettimoottoripyörillä ja mothafuckin' lentävillä exopuvuilla. Vittu! Kaiken lisäksi, minulla taitaa olla jokin fetissi Liberi Fatalia kohtaa, koska tässäkin biisissä kuuluu paikoin tuttu melodia.
1. The Extreme
Dancing Mad? More like Dancing Bad ja yksisiipiset enkelit hopeatukista hiiteen. Otetaan hopeatukasta tilalle Ultimecia ja hänen viimeinen muotonsa, mothafuckin' avaruusmuoto, ja listan numero ykkönen on siinä. Tämän lähemmäs loppua ei voi päästä, koska Ultimeciaa vastaan tapellaan mothafuckin' tyhjyydessä, kun taustalla soi mothafuckin' avaruustekno. Koska Saksan voittaessa Brasilian 7-1 tekno voitti samban 7-1, niin sen takia myös nyt tekno peittoaa allensa kaikki muut musiikin yritykset. Biisi alkaa melkein samalla tavalla kuin Liberi Fatali, joten epäonnistuin täydellisesti. Paska lista.
Kokeillaanpa jotain erilaisempaa lähestymistapaa listaukseen. Toisinaan tunnustan olevani totaalinen listahuora ja rankkailen kaikkea maan ja taivaan väliltä omassa pienessä päässäni ja parhaat vuollan perustellen julkisuuteen. Tämän listauksen käynnisti eräs töissä viettämäni yö, jonka aikana rupesin kelaamaan, miten erilaiset kentät, maailmat ja alueet peleissä ovat rakentuneet ja mikä niiden merkitys on omalle pelinautinnolleni. Varoittelen jo tässä vaiheessa, että nämä listat rakentuvat kokonaan Nintendolle julkaistujen pelien ympärille, koska siitä alustasta omaan helposti eniten kokemusta, että pystyn harkittuja listauksia tekemään.
Syvensin ajatteluani ja sain suhteellisen helposti rajattua itselleni kaikista ikimuistoisimmat ja mielestäni parhaiten rakennetut aluekokonaisuudet ikinä ja ajattelinkin että näistä kymmenestä ylivoimaisesta suosikista voisin vielä koittaa miettiä sen oikean järjestyksen. Vastapainoksi liitän viestiin myös vastakohdan, eli mielipiteeni huonoimmista / ärsyttävimmistä / typerimmistä kentistä ikinä.
Kuitenkin, koska pelit rakentuvat hyvin eri lailla joidenkin rakentuessa isojen maailmojen ympärille ja joidenkin koostuvan erillisistä kentistä vertailu oli suhteellisen haastavaa, mutta itselleni aika selkeää. Tämä seuraava listani kaikessa epämääräisyydessään sisältää siis:
TOP 10 paikat / maailmat / kentät Nintendopeleissä:
10. DK Isle - (Donkey Kong 64)
- Mitä tulee käsitteeseen "mahtava pelikokemus"; itselleni suuressa osaa sitä on yksi yhteinen ympäristö, mihin kaikki kulminoituu. Donkey Kong pelin pääalueena toimiva DK-Isle on yksi näistä. Iso alue, johon avautuu uusia mahdollisuuksia ja sisäänkäyntejä pelin edetessä. Paljon jalostetumpi versio Super Mario 64:n vastaavasta.
Alueelle itselleen piilotetut collectingit pitävät alueen tutkimisen jatkuvasti elossa. Vastaavasti, alueelle rakennettu tehokkaampi liikkuvuus erinäisiä warppeja pitkin estää kyllästymistä. Vastaavasti alue on juuri sopivan tiivis, että turhaa aikaa ei kulu pelkästään pelloilla ramppaamiseen (vrt: OoT Hyrule Fields). Todella näppärä ja toimiva aluekokonaisuus.
9. Giant World - (Super Mario Bros 3)
- Sanon suoraan, että tähän vaikuttaa eniten nostalgia ja se ilo mikä lapsen kasvoillani paistoi kun oli selättänyt kammoamani vesimaailman ja päässyt tähän mahdollisuuksien maahan. Muuten alue on yhtä mahtava kuin koko peli kokonaisuudessaan, mutta jättiläismaailma erottuu edukseen poikkeavuudellaan ja persoonallisuudellaan.
8. Battlefield / Yoshis Story - (Super Smash Bros Melee)
- Pro SSBM-pelaajana en voi sivuttaa stageja, joilla on tullut tuhlattua elämästään ehkä liiankin monta tuntia. Mutta hauskaa on aina ollut. Kilpailun tuoksinnassa pienet tekijät kentissä match-upeista riippuen ottavat välistä kovastikin pannuun, mutta sekin tekee niistä tavallaan ikimuistoisia. Battlefield on tasapainoisin kenttä pelissä, josta suuresti nautin kun taas Yoshis Storyn mahdollisuudet erilaisille show off -tempuille on ihan omaa luokkaansa. Ansainnut paikkansa listalla puhtaasti pelin yleisen annin ansioista.
7. Gruntys Furnace Fun- (Banjo-Kazooie)
- Edelleen mielestäni parhaiten rakennettu ja omaperäisin "boss stage" ikinä. Kyseessä siis lautapeliformaattinen tietokilpailu, jossa testataan sitä, kuinka paljon pelin pelaamisesta on oikeasti jäänyt mieleen. On kuva-arvoituksia joistakin kentistä ja pitää tietää mikä kenttä on kyseessä; on musiikkinäytteitä ja ääninäytteitä jotka pitää yhdistää oikeaan hahmoon / paikkaan ja niin edelleen. Kerrassaan nerokas tapa huipentaa tämä mahtava peli!
6. Spencer's Mansion - (Resident Evil REmake)
- Kyseessä ei ehkä ole alkuperäinen Nintendopeli, mutta REmaken mukana tulleet uudistukset ja paranneltu ulkoasu toivat kaivattua puhtia tähän legendaariseen peliympäristöön. Tämä on Ressaa aidoimmillaan ja koko saagan sydänjuuret kuuluvat tänne. Kartano on laaja, hyvin suunniteltu ja täynnä puzzleja. Backtrackingia tehdään paljon, ja ikinä ei voi olla varma onko se paikka, jossa aikaisemmin vierailit vielä turvallinen. Siihen päälle täydellinen tunnelma ahdistavine kameroineen, valoefekteineen ja äänineen niin kokemus on taattu. Iso plussa siitä, että peli ei leiki kunnianhimoista yrittäen laajentaa maailmaansa yhtään pidemmälle, vaan pitää koko keskittymisen tässä mystisessä kalman täyttämässä kartanossa.
5. Rainbow Road - (Mario Kart)
- Kohdistan tämän sijoituksen KAIKILLE Mario Kart -historiassa oleville Rainbow Roadeille. Kyseisen pelisarjan ehdottomalle trade markille. Mitä uudemmaksi pelit ovat menneet, sitä paremmaksi kentän laatu on muuttunut ja mikä ehdottomasti merkittävintä: MUSIIKKI on jumalainen ja paranee joka version myötä. Kentät ovat täynnä haastavia kaarteita tai malliltaan yleensä pitkiä ja innovatiivisia. Helppo sija 5. omalla listallani.
4. Isle' O Hags - (Banjo-Tooie)
- Banjo-Kazooiessa esitellyt Spiral Mountain ja Gruntys Lair täyttävät pelinautintoni siinä, että kyseessä on ympäristö joka on kaiken tapahtuman keskellä. Mutta Jatko-osassa paremmin esille tullut Isle O' Hags jättää ne sen verran selkeästi varjoonsa, että eivät mahtuneet tälle listaukselleni. Käytännössä haluan tällä sijoituksella antaa kunniaa koko pelille ja sen kenttämaailmalle. Backtrackingia on paljon ja se on maailmassa liikkumisen kautta tehty erittäin mieluisaksi. Piilotettuja salaisuuksia, mysteerejä ja mahdollisuus omiin innovatiivisiin ratkaisuihin (=Glitchejä) liikkua paikassa tekee siitä suuren yksittäisen tekijän sille, että tämäkin peli on jäädyttänyt julkaisuvuotensa syvälle sydämeeni.
3. Haunted Mansion - (Luigi's Mansion)
- Hyvin sama ilmiö kuin Resident Evil Remakessa, mutta astetta kevyempänä, rauhallisempana ja Mariomaisempana. Iso kartano, paljon tekemistä ja hyvä tunnelma. Tämä yksittäinen iso kartano, jonka ympärille kaikki rakentuu ja salaisuudet muodostuu on suurin syy, minkä takia LM 2, ei voi saada samanlaista parrasvaloa kuin tämä ensimmäinen versio (vaikka se mahtava peli kanssa onkin). Yksi maailma, kokonainen peli. Se vain toimii, jos se on näin laadukkaasti toteutettu.
2. Glitzville - (Paper Mario: The Thousand-Year Door)
- Voisin antaa pelissä kunniaa monellekin paikalle, vaikka sitten Rogue portille, joka itsessään on todella mahtava ympäristö pelille. Mutta haluan nostaa tämän pienen pykälän verran muita korkemmalle. Pelin kolmas maailma, jonka pohjana on turnausmuotoinen eteneminen, ratkaisten samalla paikalla vellovaa mysteeriä. Todella persoonallinen ja hyvin toteutettu maailma. Paikka itsessään on pieni ja tiivis, mikä vain tehostaa sen tunnelmaa. Kaikki vastustajat ovat erilaisia eikä samaa tusinajöötiä kuin tällaisissa peleissä tuppaa tämän tästä tulemaan. Ehdottomasti sijalla 2.
+ Erikoismaininnan haluan antaa saman pelin Pit of 100 Trialille. Kyseinen "paikka" tuo mukavan lisähaasteen pelille ja opetti counteroinnin masteroinnin merkityksen ihan uudella tavalla.
1. Hyrule Fields -(Legend Of Zelda: Ocarina Of Time)
- Jos kuulostikin, että DK:n kohdalla olisin parjannut pelin isoa merkityksetöntä aluetta, niin se on aika häilyvä miinus tässä kokonaisuudessa. Maailman paras peli vaatii tittelin saamiseen omassa maussa täydellisen ympäristön ja sitä Hyrule Fields alueineen on. Kaunis, laaja ja fantasiamainen. Sanalla sanoen: Oma maailmansa. En tiedä mitä pelissä voi paremmin hehkuttaa, kuin on jo tuhannesta ja yhdestä lähteestä hehkutettu. Kaikki vain toimii.
Ja Vastapainoksi sitten sitä toista ääripäätä, eli luvassa on:
TOP 10 Surkeimmat maailmat / Paikat / Kentät Nintendopeleissä (Ja kyllä; tämä sisältää rutkasti vesiteeman ympärille rakentuvia ympäristöjä)
10. Quickman Stage - (Megaman 2)
- Lapsuuden traumat puskivat silmilleni. Kentän yksinkertaisuus ja brutaalius yhden laserosuman tappaessa kuumottivat liikaa ja välttelin tätä kenttää aina viimeiseen asti. Mikä ei todellakaan ollut järkevää vaan NESsin tallentamattomuus ja pidemmän päälle iskenyt turhautuminen kenttää kohden johti monet kerrat siihen että pelin sai jäähdyttelytauon jälkeen aloittaa alusta. Näin vanhemmalla iällä, en pidä tätä kenttää enää oikein minään, mutta hiton tylsä se on silti. Lisäksi Quickman on bossina musiikkeineen kaikkineen kaikkea muuta kuin omaan makuuni.
9. Johto League: Elite 4 - (Pokemon G/S/C)
- Itselleni Pokemon Gold ja eritoten Crystal elävät aina muistoissani, mutta täydellisen popepelin harmaa pilvi leijuu pelin Elite 4:n tason yllä. Haastetta ei ole nimeksikään (korkeimman popen ollessa level 50!?!?) ja viimeisen championin loopatessa Dragonitea. Surulliseksi sen tekee se, että Elite 4:n taso ei edes muutu Kanton läpäisyn jälkeen, saati että tulis uutta liigaa. Erittäin surullinen naarmu tässä timantissa.
8. Rusty Bucket bay - (Banjo-Kazooie)
- Ensimmäinen vesikenttä listallani. Sijoitus näinkin alhainen, koska vedessä ei ole tarkoitus sen myrkyllisyyden vuoksi juurikaan viettää aikaa. Mutta muuten kyseessä on erittäin ärsyttävä kenttä, jossa kilpaillaan aivan liikaa aikaa ja ohuella lankulla kävelyä vastaan. Kentässä on myös omaan makuuni kaikista kehnoimmat kamerakulmat ja aivan turhan helppo "bossi", jos sitä voi edes siksi kutsua. Lisäksi kentällä liikkuminen ottaa pannuun. Paikasta A paikkaan B pääsee vain kiertämällä koko roskan, tai tekemällä leap of faten, joka todennäköisimmiten läjähtää suoraan veteen jolloin joudut aluksi uimaan koko roskan ympäri ja sitten vielä kiertämään sen. Ei lisättävää.
7. "Home Galaxy" - (Super Mario Galaxyt 1 & 2)
- En edes tiedä miksi näitä pitäisi kutsua, mutta tarkoitan tällä sitä aluetta mistä / millä mario matkaa kohti muita kenttiä. Ulkoasu on kiva, muttei todellakaan yllättävä mutta siihen se sitten jääkin. Tässä on historian aikana tullut nähtyä Princess Castle, Delfino Plaza, Rogue Port ja ties mitä muuta esim: M&L saagassa ja sitten silmille läjähtää tämä. Tylsä, sisällötön ja täynnä kaikkea turhaa ja siihen päälle vielä fakta siitä, että siellä palloileminen on uskomattoman ärsyttävää. Iso osatekijä sille, miksi en piittaa ko. pelisarjasta kovinkaan paljoa. Vanhojen Super Mariojen lineaarinen kentästä kenttään liikkuminenkin rakentui paljon onnistuneemman ympäristön keskelle.
6. Grunty Industries - (Banjo-Tooie)
- Valitan moderneimmissa peleissä vaikeuden puutteesta, (joka on mielestäni täysin totta) mutta tämä kenttä voisi jakaa omaa filosofiaansa haasteen luomisesta ilomielin. Kenttä itsessään on aika tympeä ympäristö ja musiikkikin kaukana siitä parhaasta nannasta, mutta haastetta piisaa. Se itsessään ei todellakaan ole huono asia, mutta tämän kentän kohdalla olen niin monta kertaa lyönyt hanskat tiskiin että se alkaa enemmän tuskastuttaa kuin herättää nautintoa. En laske tätä pelille minään miinuksena, mutta tuskanhien määrä on ollut sen verta suuri että ansaitsee paikkansa tällä listalla.
5. Gloomy Galleon - (Donkey Kong 64)
- Pelissä on keräiltävää enemmän kuin maailman taidegallerioissa yhteensä ja sitä keräilemisen intoa laskee suunnattomasti tämän tyyliset kentät. Sukeltelua suth kehnolla kontrollilla ja erittäin hazardissa ympäristössä ei ole tullut ikävä tämän kentän läpäisyn jälkeen ja olenkin tyytynyt pelaamaan pelin läpi vain 90%:sti. Tehtävät ovat paikoitellen jopa kategoriaa "ok", mutta pelin muuhun antiin verrattuna niihin nähdyn räpiköinnin vaiva tuottaa todella kehnon hyötysuhdanteen. Vihaan tätä maailmaa >_>.
4. level 57 - (NES Bubble Bobble)
- Viholliset ylhäällä tasolla ampuvia dorkia. Sinne pitäisi päästä kuplahyppelyllä. Todennäköisyys, että yksikään panos ei osu tarpeeksi reunaan tappaaksesi sinua on arviolta 2%. Kentän pääsee tuurilla jos silläkään. Ei mulla muuta
3. Water Temple - (Legend Of Zelda: Ocarina Of Time)
- Uskomatonta #@!$%. Jokainen joka on pelannut, tietää justiinsa mistä puhun. Ei lisättävää.
2. Noki Bay - (Super Mario Sunshine)
- Kenttä itsessään on menoa kahteen suuntaan: Joko ylöspäin, josta pääsee tippuessaan todella monta kerrosta takaisin alas, tai sitten syvänteeseen, parhaimmillaan vain vähän ahdistava paikka. Liikkuminen on yhtä tuskaa: Syvänteessä suihkutella epämääräisä distanceja, ylhäälle kiipiessä sokkeloidessa ahtaita polkuja huonolla kameralla ja kaiken kukkuraksi saa keräillä sinisiä kolikoita satunaisista seinäsyvänteistä, joissa loikkimista ei todellakaan tue uskomattoman surkea kamera. Ylhäältä pääsee alas vaikka ei haluaisikaan (ja useimmiten ei halua), mutta alhaalta ylöspäin pitää aina kiertää samoja tuskanreittejä pitkin. Tähän päälle kun lisää vielä sen, että kentän tehtävät ovat kaukana hauskuudesta ja koko dilemmass tapahtuu vesiympäristössä niin meikä jättää tän lystin mieluusti muille >_>.
1. World 7 / Stage 4 - (Super Mario Bros 3)
- Maailmassa on vain yksi kenttäformula, jota vihaan lähes yhtä paljon kuin vesikenttiä, ja se on liikkuvat kentät. Eli kentät joissa kamera jahtaa sinua takaa. Mutta SMB 3:n w7s4 herättää kaikki painajaiseni: kyseessä kun on liikkuva vesikenttä!!! Jotta tuskaa saisi vielä syvennettyä, niin pitäisi jollakin motivaatiolla pujotella mustien jöötien läpi kentän jahdatessa takaa ja edestä puskien satunnaisia kalaparvia tai bloobereita. Ei mitään positiivista sanottavaa tästä kentästä >___>.
Listani kauneudet ja karmeudet. Kaikki muu Nintendo-maailmassa sijoittuu johonkin näiden jaettujen top 10:en väliin, sillä koin että nämä ääripäät nousivat todellakin edukseen kaikkeen muuhun verrattuna.
Hieno lista ja allekirjoitan varsinkin tämän kohdan. Pakko myös mainita, että Super Mario Galaxyn (tai sitten se oli jatko-osassa...) tulkinta maailmasta on mainio.
Alkuperäiset hitmanit tunnettiin isoista ja laajoista kentistään joissa agentti 47 pystyi murhaamaan kohteensa haluamallaan tavalla listaankin nyt 5 parasta tehtävää Hitman Blood Money pelistä.
Top 5 Parasta Hitman Blood Money tehtävää
# 5 Death On Missippi
Agentti 47 astuu missisippi joella seilaavaan Emily höyrylaivaan Kuva aluksesta yllä jonka Kapteeni on Pelaajan tähtäimessä. höyrylaivassa on todellinen kelluva palatsi jossa kenen tahansa kelpaisi risteillä. Pelaaja voi suorittaa tehtävän perinteisessä smokissa tai olla stuertin tai matkustajan valeasussa lisäksi pelin vaikeustasosta riippuu löytyykö mitä aseita tehtävistä riippuu. tässä tehtävässä itse teilasin kohteen myrkyttymällä synttärikakkunsa.
# 4 Flatline
Agentti 47 soluttautuu vieroutushoitolaan ja yrittää vapauttaa kollegansa kolmannen kerran peräkkäin Pikku [spoiler]Hitman ykkösessä hänet pelastetaan kiinalaisesta mafialta ja kakkosessa sama agentti on venäläisten sotilaitten vankina. [/spoiler] Hoitolassa murha aseeksi käy kuntolaitteet ruoanlaittovehkeet.
# 3 A House of Cards
Agentti 47 lähtee uhkapelien pääkaupunkiin las vegasiin suorittamaan salamurhaa jonka kohteena on rikas öljysheikki, rikollispomo ja uhkapeluri. kun matkustat sas vegasissa hississä kuulet hienoa musiikkia jonka on säveltänyt Jesper kyd jokaon myös säveltänyt assins creed sarjan musiikkia.
tietä 47 on saapunut pelipöytään ja puhdistaa sen.
http://open.spotify.com/track/61VS7NCbDVaJeOB2Hr75zb tässä spotify linkki Las Vegas tehtävän musiikkiin
# 2 A Dance With Devil
Agentti 47 soluttautuu Shark Club Pilvenpiirtäjässä oleviin naamiaisiin jossa teemana on kuolemanjälkeinen elämä. korkeimmassa kerroksessa on taivas sisustus ja kellarissa on taas helvetti. tässä tehtävässä murha aseena voi esimirksi käyttää diskon liekki tehosteita.
Kuva Yllä Agentti 47 Taivas asussa.
Oli lähellä että tämä tehtävä olisi ollut ykkönen mutta yksi juttu muutti mieleni joten siirrytäänpä Lista ykköseen.
# 1 A New Life
![IMAGE(<a href="http://imgur.com/abiJxJw"><img src="http://i.imgur.com/abiJxJwl.jpg?1" title="Hosted by imgur.com"/></a>)](<a href="http://imgur.com/abiJxJw"><img src="http://i.imgur.com/abiJxJwl.jpg?1" title="Hosted by imgur.com"/></a>)
Tähän päättyy minun top 5 hitman blood Money tehtävälistani odottaen palauttetta ParoniPekuGräm
Tässä tehtävässä ollaankin Kalifornian San Diegossa hiukan itselleni tulee mieleen perinteinen suomi. Tässä tehtävässä oleva omakotitalo on jokaisen suomalaisen unelmakämppä talossa on kaikki mukavuudet laajakuvatöllöstä vahtisaksanpaimenkoiraan ja Huh hellettä sentään tässä tehtävässä voi käydä saunassa kauniin naisen kanssa katsokaa kuva alla.
P.S pelistä olisi kotieläimet jättää pois minun mielestäni. Päivitys Sauna Kuva Korjattu että näkyy kokonaan.
Listaampa itse tälläisen hölmön listan sellaisesta kuluneesta asiasta kuin videopelien, tarkemmin FPS pelien aseista..
Enkä laita paremmuus järjestykseen, en osaisi vaikka tahtoisinkin.
Cerebral Bore, Turok 2 - Seeds of Evil
Eräs parhaiten muistiin iskostuneista aseista FPS pelien maailmasta, ase joka kirjaimellisesti imee aivot vihuparan pääkopasta ulos splatter efektin kera, eipä siihen lisättävää. Ja niin, räjähtihän se pääkin sitten lopulta.
Klobb, Goldeneye 007
Tämä siksi että se oli jotenkin surkuhupaisa ase äänitehostettaan myöten mutta kun niitä sai kaksi kouraan kerrallaan niin se äänimaailma ja kituvat viholliset olivat jotain mitä ei voinut katsoa vakavalla naamalla!
Farsight XR-20, Perfect Dark
Snipu ylitse kaiken pystyi tähtäämään läpi seinien hauskan röntgen efektin kera, multiplayerissa ilontappaja mutta Botteja vastaan hulvaton tussari
Kaksipiippuinen haulikko, Doom II
Huone tyhjäksi Impeistä yhdellä laakilla ? Onnistuu kun pisti tällä tussarilla haisemaan ja se latausanimaatio
Shrinker Ray/Microwave Gun, Duke Nukem 3D Atomic Edition
Kutista vihu ja astu päälle One linerin saattelemana, hauskaa tai suurenna vihollista kunnes se räjähtää purskahtavan äänen (ja mikropiippauksen) saattelemana, huvittavaa.
Moottorisaha, Doom 3
Metsurimeininkiä, saha kouraan ja juoksuksi pimeään käytävään, äänet kertovat kyllä osuuko, ja yleensähän se osui ja upposi
Fusion Cannon, Turok - Dinosaur Hunter
Ase joka sai hihkumaan jo ennakkoon kun painoi liipasimesta ja katsoi kun pallo lentää hitaasti muutaman metrin ja ruutu välähtää ja verivanat täyttää ruudun, vetää melkein vertoja jo BFG:lle !
BFG, Doom, Doom II, Doom 3, Quake II, Doom64
Ja pakkohan tämäkin lisätä, kun ruutuun vilahti teksti you found a &""%"! gun! ei voinut tietää mitä odottaa mutta kun sitä sitten kokeili niin kyllähän se alkuun nauratti, koko näkökenttä tyhjäksi, laukauksella ? Kyllä.
Alien Blaster, Fallout 3
Pieni ase joka ei näyttänyt vaaralliselta mutta sulatti viholliset läjäksi biologista massaa, eihän tästä voinut olla pitämättä, harmillisesti panokset olivat rajattuja mutta ymmärrettävästä syystä.
Tac Gun, Crysis
Ase jonka vuoksi sorruin modailemaan Crysistä, Tac Gun, ydinräjähdyksiä pelissä jossa meni melkein kaikki hajalle mitä vain ampuikin, hulvatonta.
Psygnosis Gun, Perfect Dark
Ase joka teki vihollisista liittolaisia, onneksi aseen saattoi saada loputtomilla luodeilla jos läpäisi tietyn kentän aikarajan puitteissa, kuulosti kuin olisi nitojalla ampunut ja se vihollisen huudahdus ja sitten kävikin armottomasti omiensa kimppuun.
en tosiaan listannut ainuttakaan AK47:aa, LMG:tä enkä edes minigunia koska ne ovat niin yleisesti peleissä käytössä eikä siten ole jäänyt mainittavasti mieleen, enkä myöskään listannut Gravity Gunia Half-Life 2:sta koska se söi enemmänkin pelistä haastetta koska siitähän ei "panokset" voineet loppua ja muita aseita et tarvinnut ja sen käyttöä ryöstöviljeltiin puzzleissa ärsyttävästi, siksi Gravity gun ei tästä listalta löydy.
Videomuotonen kymppilistaus tähän väliin!
Mariot, Zeldat, Mega Manit ynnä muut ovat saleen tuttuja NES-klassikoita itse kullekin, mutta kasibittisen pelikirjastosta löytyy myös monia vähemmälle huomiolle jääneitä pelejä: tuntemattomia, aliarvostettuja ja unohdettuja helmiä.
Poimin tälle videolle 10 tapausta (ei parhaus- vaan aakkosjärjestyksessä!), jotka mielestäni ansaitsisivat enemmän pelaajien rakkautta osakseen.
YouTube: Tuntemattomat NES-helmet
Pelattavaa olisi vaikka muille jakaa, mutta yksi tekele on saanut ajan kulumaan melkein pelkästään pakokaasujen katkussa ja moottorien jyrinässä; Mario Kart 8. Niinhän se on, että nettimoninpeli on vienyt totaalisesti mukanaan, etenkin kun kesällä tuli pidetty pelaamisesta taukoa melkein kaikilla alustoilla (käsikonsolit pois lukien). Hence, onkin aika luetteloida ja järjestellä ko. teoksen parhaak uudet kentät. Näihin tulee DLC-karttojen tähdätä!
IMHO Mario Kart 8 edustaa sarjan kenttäsuunnittelun ehdotonta kärkeä, joten ihan helppoa tämä ei ollut. Mieluisaa, mutta ei helppoa.
Top 10 Mario Kart 8 radat!
Note: Vain uudet kentät kelpuutetaan
10. Bowser's Castle
Ovien auetessa ei edes tiedä mikä odottaa. Jättiläismäinen patsas itse perkeleestä hakkaa rataa kuin temper tantrumia poteva 3-vuotias ja sen jälkeen kiidetään laavapurkausten yli paremmille hiekkakentille. Hieno kenttä kerrassaan, mutta silti vasta listan häntäpäässä...
9. Sweet Sweet Canyon
Nintendon melko selkeä nyökkäys videopelileffa Wreckit Ralphille, mikä on hieno ele sinänsä, mutta myös kenttä on suorastaan mainio. Musiikki on tarttuvaa ja leppoisaa ja limsassa kurvailu on varmasti ollut jokaisen pienen pojan haave. Ai ei? Just me then... Radan lopussa olevan donitsin läpi sujahtaessa ja samalla korkeammalle palkintopallille kiivetettä ei voi kuin hymyillä.
8. Water Park
Suomen Serenaan selkeästi perustuva alkupään rata, mistä ei menoa eikä meininkiä puutu. Pelaajan huristaessa silmukkaan driftin ottaessa hyvin tuulta alleen, ei voi kuin nauttia pelin loppuun hiotuista mekaniikoista. Samalla voi vaikka ihastella aaltojen alle paistavaa päivää, jos nyt sattuu olemaan aikaa. 12 pelaajan karkeloissa sattuu ja taphtuu nimittäin yhtenään sitä sun tätä...
7. Twisted Mansion
Twisted Mansion olisi listan sijalla 0, jos sen aikana looppaisi taustalla koko ajan täysin muuttumatta tämä. Voi luoja paratkoon, miten täydellinen kappale tuo onkin! Noh, ei se ehkä kartteiluun sovi. Siitä huolimatta, Twisted Mansion on ehdotonta timangia kun muistellaan Nintendon muita kummitustaloihin sijoittuvia karttiratoja.
6. Shy Guy Falls
Kenties pelin paras kenttä, jos haluua demota kavereille antigravitaation (hieno sana, listaus siis myös hieno) saloja. Vesiputouksen kiipeäminen ja samaa matkaa alas laskettelu on toki mainiota hupia myös Sapattina, mutta taustalla häärivät Shy Guyt tuovat koko setin niin sanotusti eloon. Tahti on yhtä ihailtava kuin virolaisilla kattojäpille. Hyvää duunia jätkät!
5. Sunshine Airport
Lomalle Sienivaltakuntaan? Ota toki kotimaisen yhtiön kone! Mario Kartin parissa on nähty yhtä ja pikkuisen myös toista, mutta lentokentälle ei (muistaakseni) ole koskaan aikaisemmin päästy. Fedoraa kellistetään Super Mario Sunshinen suuntaan, mikä tuo toki lisäpisteitä, mutta nopeat kurvit takaavat kentän pääsyn listan kärkipäähän.
4. Mario Circuit
Yksinkertainen on kaunista ja toimivaa. Keep it simple, keep it real! Mario Circuit on valtavan hauska rata, vaikka se onkin, noh kahdeksikko. Heti alussa pääsee kurvaamaan loivaa mäkeä alas, samalla kun pelin valaistus pääsee hyvin esiin. Kansalaisten mökit kääntyvät kuin Tove Jansonin saduissa mullinmallin ja lopussa pääsee myös vetämään gliderilla näyttävästi maaliin. Kiitos tästä EAD.
3. Thwomp Ruins
Ah, miten loistava rata. Hyviä oikoreittejä ja mukavasti vaihtelua ja mahdollisuuksia. Thwompien ilme ei kuvaa sitä millaisen typerän Hessu Hopolta tutun virnistyksen kanssa kuritan japanilaisia koulutytyjä tässä kentässä. Pisteet myös kentän letkeästä musiikista.
2. Cloudtop Cruise
Kun kiitää pilvissä kysymyspalkista kohoavalla pavunvarrella Super Mario Galaxysta tuttujen sointujen tulviessa tärykalvoihin, niin meikäläisen fedora kallistuu nyt kehittäjiin päin. Cloudtop Cruise on upea rata niin pelattavuuden, musiikkien kuin ulkoasun puolesta, mutta yksi on vielä pikkuisen parempi...
1. Dolphin Shoals
Paras.Mario Kart.Rata.Koskaan. Musiikit ovat eufooriset, melkein kuin korvien kautta nauttisi Sex on the Beachia (jokainen päätelköön itse puhunko nyt siitä drinkistä...) ja ulkoasu on melko varmasti parasta mitä Wii U:lla on tähän asti tehty. Tykkäsin jo Mario Kart 7:ssä veden alla ajelusta, mutta Wii U:lla se näyttää lähes naurettavan hyvältä, vaikka Wii U tunnetaan säälittävänä nuhapumppuna. Lopun kaarre vesiputouksineen ja auringossa märkänä kiiltävine kisailijoineen on sanalla sanoen päräyttävä.
Jos ei tullut vielä selväksi, niin pidän tästä kentästä melkoisesti.
Sellaista tällä kertaa, toivottavasti jotain muuta sitten toisella kerralla...
Koska ketju on viettänyt jo pidemmän aikaa hiljaiseloa ja olen saanut nauraa maha kippurassa uutisosion eräiden uutisten kommenttikenttää, tehdäänpä tällainen hieman jopa ajankohtainen listaus.
TOP 10 syytä miksi maailma on parempi paikka "konsolijonnen" silmin
Konsolisotaakin verisempää tavaraa näyttää nykypäivänä olevan foorumimyllyt konsoli- ja PC-pelaajien välillä. Argumentointi on totuttuun tapaan paikasta riippumatta aivan huikeaa tykitystä ja typeryydet seuraavat toisiaan. Tämä lista on pääosin tehty se kuuluisa pilke silmäkulmassa (muutamaa kohtaa lukuun ottamatta) joten jos kuumenit sitä lukiessasi kuin se 2500€ maksanut cooler-järjestelmä jota olet koteloosi kaksi viikkoa yrittänyt saada sopimaan, älä turhaan sillä mielipiteitä on yhtä monta kuin mielipiteen omaavia yksilöitäkin.
10. Imago
Videopelaaminen on ottanut isoja harppauksia viime vuosina mitä tulee pelaamiseen ja pelaajien imagoon. Nykypäivänä pelaajat eivät ole ensivilkaisulla niitä rillipäisiä ja ylipainoisia nörttejä kellareissaan vaan Call of Dutya pelataan coolisti jo ihan valtavirtamediassakin kuten useissa elokuvissa ja sarjoissa olemme nähneet. Myös kaikenlainen ns. sosiaalinen pelaaminen on aina yhtä hauskaa ja virkistävää kuten mainoksista näemme kun jopa mummeli ja pappa nauttivat silminnähden pelaamisesta. PC-pelaajat sen sijaan... jos olette nähneet legendaarisen South Park-jakson Make Love, Not Warcraft niin tiedätte varmaan millaisina PC-pelaajat yhä nähdään. Onnea vaan tulevaan!
9. Innovaatiot
Eikö ole tylsää pelata laitteella joka on käytännössä näyttänyt samalta ja tehnyt asiat aina samalla tavalla jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan? Uusien konsolisukupolvien iso juttu on aina niiden tarjoamat innovaatiot ja näitä asioita eivät PC-höpönassut pääse kokemaan omilla vempaimillaan. Hiiri on toki muuttunut vuosien varrella, mitäs siitä tykkäätte liikkeentunnistus ja konsolien lisälaitteet?
8. Sosiaalinen aspekti
Milloin viimeksi illanistujaisissa hyppäsit PC:n ääreen pelaamaan Rock Bandia kaikilla soittimilla? Milloin viimeksi kutsuit porukkaa kämpillesi pelaamaan PC:llä Wii Sportsia? Milloin viimeksi koit erityisen jännittävän Smash Bros-matsin kolmen kaverisi kanssa PC:llä samalla sohvalla pelattaessa? Muistatko yhtään koska viimeksi pelasit PC:llä Let's Dancea porukalla nauraessasi toisten suorituksia? Mitenkäs Singstarin pelaaminen PC:llä?
7. Ohjaimet
Keyboard & Mouse FTW pitää yhtä paljon kutinsa kuin skientologia. Videopelaaminen on tarkoitettu ohjaimella pelattavaksi ja tämä oli aikoinaan iso syy sille miksi NES nousi maailmanmaineeseen. PC-pömpeleillekin saa nykypäivänä ohjaimia kiinni mutta jaksanko tosiaan säätää kaikenlaisten säätöjen kanssa ennen kuin saan pelattua pelini padilla? Jos näppis+hiiri-kombo olisi oikeasti niin herrarotua mitä nämä PC-hihhulit väittävät, eikö luulisi että kahdeksas konsolisukupolvi olisi pikkuhiljaa ottanut ne käyttöön vakituisesti?
6. Rentous
Kuvitelkaa että olette juuri viettäneet raskaan päivän toimistolla ja haluatte renotutua suosikkipelinne parissa. Haluanko kahdentoista tunnin toimistolla koneen äärellä istumisen jälkeen istua jälleen koneen äärelle samaan nökötysasentoon vai siirrynkö mukavaan asentoon pehmeälle sohvalle tai nojatuolille ja alan pelaamaan? Konsoleille jälleen yksi piste.
5. Porttaukset
Multiplattarit ovat nykypäivän pelibisneksessä se isoin rahantekijä ja totta kai nämä usean alustan tekeleet ilmestyvät niin konsoleille kuin useassa tapauksessa myös PC:llekin. PC-pelaajia on jo pitkään vihastuttanut se tosiseikka että pelit tehdään ensisijaisesti konsoleita ajatellen ja joskus jopa mennään totaalisesti sieltä mistä aita on matalin jotta saadaan pihalle nopeasti kyhätty PC-versio (hyvinä esimerkkeinä sanotaan vaikka viime vuonna ilmestynyt NBA2K-sarjan vuosipainos ja vaikkapa GTA IV). Hienoa olla tällainen saastainen konsolijonne kun pääsee pelaamaan pelit sellaisena kuin ne on tarkoitettukin. Eiköhän ne modaajat sitten saa taas joskus puolen vuoden jälkeen nämä uusimmatkin multiplattarit likimain pelattavaan kuntoon...
4. Hinta
Peliala kehittyy siinä missä kaikki muukin meitä ympäröivä teknologia ja uusia komponentteja valmistetaan vuosittain jotta tämä hieno harrastus pystyisi tarjoamaan aina vaan hienompia puitteita harrastajilleen. Pelikonsolien elinkaari ulottuu yleensä viiden ja kymmenen vuoden väliin ja tällä välillä tapahtuu peleissäkin melkoista muutosta kun tekijätiimit oppivat laitteiden saloja ja saavat näin ollen niistä hyödyt maksimoitua. Kuulostaa paljon inhimillisemmältä investoida pieni nippu rahaa laitteeseen about seitsemän vuoden välein kuin isompi tukku rahaa toiseen laitteeseen noin viiden vuoden välein vai mitä? No miksi ihmeessä siinä sitten vielä näperrät sen PC:si parissa??
3. Julkaisupäivät
GTA V:n ilmestyminen PC:lle ja siitä uutisointi räjäytti kaikki galaksit... big ducking deal, peli on pelattu läpi jo aikoja sitten joten ketä kiinnostaa? Ultra Street Fighter IV saapuu vihdoin PC:llekin... totta kai kuukausia konsoliversioiden jälkeen. Ryse: Son Of Romekin on tuloillaan PC:lle... komeasti yli vuoden alkuperäisen julkaisupäivänsä jälkeen. Eikö olisikin kiva pelata niitä pelejä silloin kun ne ovat ajankohtaisia?
2. Toimivuus omalla koneella
Kyllä konsolipelaajan kelpaa kun voi huoletta vaan hommata pelinsä ja ne toimivat laitteella aina eikä tarvitse huolehtia että mikä Voodoo 3D-kortti siinä 250:stä eri partikkelista kootussa "tehokoneessa" oikein olikaan. Ajattele jos sinun pitäisi miettiä kaupan maitohyllylläkin että mille lisäaineelle nyt sitten olitkaan allerginen ja mille et? Totta kai jos haluaa vaivata päätään joka kerta tenttaamalla outoja numero- ja kirjainyhdistelmiä aina kun ostaa pelin niin be my guest, itse tyydyn tähän huomattavasti vaivattomampaan vaihtoehtoon.
1. Konsoliyksinoikeuspelit
Loppupeleissä kun kiistellään videopeleistä niin eikö olekin totta että kiistellään nimenomaan videopeleistä eikä pikseleistä saatikka freimeistä per sekunti? Videopelien lopullinen laatu ratkaisee aina pelin kokonaiskuvan ja PC-pelaajat jotka eivät konsoleihin koske, ovat jääneet paitsi melkoisesta videopelitaiteesta. Kun katsoo Metacriticin kaikkien aikojen parhaiden pelien listaa, ei paljoa PC-yksinoikeuksia viidenkymmenen parhaan joukossa näy. On varmasti hienoa kutsua itseään videopelaajaksi tai peliharrastajaksi kun on missannut ja tulee missaamaan lähes kaikki tekeleet joista vielä vuosikymmenienkin päästä puhutaan vertailukohteena pelialalla.