Oikeastaan aikakaudella ei ole niin suurta merkitystä. Esimerkiksi Boba Fettin tarinan voisi kertoa ilman yhtäkään Soloa, SKywalkeria, Artoota tai Vaderia. Itseäni ei kiinnostaisi nähdä niitä kohtauksia Imperiumin vastaiskusta tai Jedin paluusta missä Fett kuskaa Soloa Yabballe, vaan jotain uutta ja mielenkiintoista. Jotain ei niin halpaa ja helppoa, kuin tämä BAY jälkeistä aikaa.
Republic Commando-peli myös näytti että samalta aikakaudelta voi tehdä mielenkiintoista tavaraa. Sitä kloonisotilasta vaan on nähty jo niin paljon, että olisi mielenkiintoisempaa nähdä jotain aivan muuta. Force Unleashed loisti myös juonellaan.
Miten ois vaikka seuraavanlaiset historiikit/tarinat?:
- Mandalorialaisten historia/sodat (ennen tasavaltaa)
- Sithien historia (vaikka kahden säännön synty)
- Jonkun yksilön ("voimaton") tarina selviytyä likaisen avaruusaseman tai kaivoksen pahan lordin kynsistä.
- Joku salakuljettaja. Voisi ollakin vaikka Huttit mukana.
Mun pointti on vaan se että moni ei jaksa enää nähdä niitä samoja naamoja. Liika on liikaa. Vaikuttaa rahastukselta.
Elokuva Jar Jar Binksin nuoruusvuosista ja teinisekoiluista. Elokuva sijoittuisi Gunga Cityyn ja ainiin unohdin kertoa. Elokuva olisi 3d animaatio k-7 ikärajalla. Siinä olisi jotain...
Tällaisesta olen itsekkin uneksinut. "Star Wars - Jar-Jar Strikes Back". ME-SA BAAAAACK!!!! Helvetinmoista sähläystä ja turoilua alusta loppuun. Tyyliin Jar-Jar törmää rakennustelineeseen > ämpäri putoaa päähän > Jar-Jar aiheuttaa tuhoa ämpäri päässä sekoillessaan. Priceless
Aivan alkuperäinen Star Wars -käsikirjoitus päätyy sarjakuvamuotoon:
http://dome.fi/viihde/ajankohtaista/aivan-alkuperainen-star-wars-kasikirjoitus-paatyy-sarjakuvamuotoon
"George Lucasin aivan alkuperäinen The Star Wars -käsikirjoitus on paljon oudompi ja campimpi tarina kuin mitä valkokankaalla loppujen lopuksi nähtiin. Jotkut suosituista sankareista olivat muukalaisia, toiset olivat hyvinkin erilaisia. Kirjailija J. W. Rinzler on käsitellyt alkuperäistä käsikirjoitusta kirjassaan The Making of Star Wars: The Definitive Story Behind the Original film, mutta harva on päässyt tutkimaan tekstiä alkuperäisessä muodossaan.
Nyt Dark Horse aikoo julkaista The Star Warsin käsikirjoituksen sarjakuvana . ”Kolme vuotta ennen vuonna 1977 julkaistua filmiä George Lucas kirjoitti ensimmäisen kaukaiseen galaksiin sijoittuvan tarinansa, jossa oli fantastisia seikkailuita, uskaliaita pakoja, ”lazer-miekkoja”, romantiikka ja hirviöitä. Se oli tarina Jedi Annikin Starkilleristä ja kenraali Luke Skywalkerista, Han Solo -nimisestä muukalaisesta ja pahoista Sith-ritareista. Käsikirjoitus oli nimeltään The Star Wars!”"
Mun pointti on vaan se että moni ei jaksa enää nähdä niitä samoja naamoja. Liika on liikaa. Vaikuttaa rahastukselta.
Minä ainakin haluaisin nähdä Episodi VII:ssä niitä "samoja naamoja", koska se on jatko-osa, joka jatkaa edellisen elokuvan (tässä tapauksessa Jedin Paluun) tarinaa, ja sen tarinan siis tulisi jatkua samoilla hahmoilla. Ja tietenkin myös uusilla hahmoilla, jotka saisivat hoitaa sen pääosa-puolen. Minusta ainakin edellisen elokuvan hahmot kuuluu jatko-osaan, edes sivurooliin.
Mutta nyt puhuttiinkin niistä spin-offeista. No, ne saisivat olla minusta vaikkapa tuollaisia mitä Guybrush sanoi(ne olivat itse asiassa aika hyviä ehdotuksia), eli ilman vanhoja hahmoja, mutta saisivat nekin kertoa vanhoista hahmoista. Kumpikin käy, ei se minusta miltään rahastukselta vaikuttaisi jos tehtäisiin spin-off vanhoista hahmoista.
Ja minusta ainakin monet vanhat hahmot niin mielenkiintoisia, että kyllä niistä voisi vielä uuden leffan katsoa.
Lainaus käyttäjältä Galactus

Mielenkiintoista.... Tuon kyllä ostaisin! Tuleekohan tuo Suomeenkin?
Kyllähän silloin nyt tapahtui vaikka mitä! Esimerkiksi kapinallisten ja Imperiumin sodat. Kyllähän niissä nyt riittää kerrottavaa.
Mutta tämän on pakko olla enemmän tai vähemmän sitä samaa. Uutta menoa kehiin! Aikaisemmat Star Warsin ovat vähintään katsottavia, mutta miksi ihmeestä samasta aikajanasta pitää imeä uusia elokuvia kun universumista saa jokainen pulliainen ideoita muualtakin.
Lainaus käyttäjältä Anakin6
Jos ei Emperor-leffa toimisi, niin sitten tehdään leffa vaikka Max Rebosta, jos ei muuta keksitä.
WTF?! O_o Yhdellä sanalla: Ei
Spin-offeja kun miettii niin periaatteessa näitä ei tarvisi tulla välttämättä yhtään. Ja luulen että lopulta näitä tulee korkeintaan 2 tarinaa, elokuvia (useampia osia samasta tarinasta voi tietty tulla) tai minisarjoja seuraavan 20 vuoden aikana. Koska totta kai Disneyllä on suunnitelmia kuinka käyttää ja ideaoita kuinka sijoittaa sen 4 miljardia minkä Lucasfilmiin sijoitti, mutta eihän tämä tarkoita millään tavalla että näistä tulisi välttämättä mitään ulos asti.
Ainoa järkevä spin-off voisi olla Yodasta. Kyseessä on kuitenkin ikoninen hahmo. Lisäksi Yoda voisi vedota myös fantasia porukkaan. Boba Fett voisi olla ihan jees, mutta voisin veikata että tästä tulee korkeintaan minisarja tms. koska olisi aika kova riski sijoittaa kokonaiseen Boba Fett elokuvaan. Palkkionmetsästäjä elokuvaa on kuitenkin aika vaikea markkinoida Star Wars -fanien/tietäjien ulkopuolelle.
Hetkinen! Minulla taisi välähtää: StarWars.comissahan on tällä hetkellä menossa se This Is Madness-äänestys, mistä Demppa täällä jo mainitsikin, ja kertoi kuinka hirveää oli kun Dooku voitti Tarkinin. Mitäpä jos se äänestys onkin tehty sitä varten, että Disney haluaa tietää fanien mielestä parhaat Star Wars-hahmot, ja tekeekin niistä spinoff-filmit??? Saattaapa hyvinkin olla, vaikka voin olla väärässäkin.
Anyway, jos tuo olisikin totta, niin kaikki äänestämään Boba Fettiä ja Yodaa, jos haluatte niille omat elokuvat! Ja vaikka ei haluaisikaan ollenkaan mitään spin-offeja, niin kuitenkinhan ne joistakin tulee, kun onhan niistä jo virallisesti ilmoitettukin. Joten jos tuo minun teoriani pitää paikkansa, Boban ja Yodan mahdollisuudet ovat aika kyllä aika mukavat! Toivotaan parasta, itse ainakin äänestin tämänpäiväisessä äänestyksessä Boba Fettiä.
Ja vaikka ei haluaisikaan ollenkaan mitään spin-offeja, niin kuitenkinhan ne joistakin tulee, kun onhan niistä jo virallisesti ilmoitettukin.
Tuohan nyt ei sano mitään. He-Man, Ghostbusters ja monia muita jatko-osia on ollut kehityksessä (käsikirjoitusvaiheessa) jo vuosia. Mutta eipä ole näkynyt.
On totta kai todennäköistä että sielä jokin tulee, mutta ei tässä vielä useasta spin-offista (tai edes kahdesta) voi puhua.
[i]• The spin-offs films could include original characters and may not be focused on a well known character (i.e. Boba Fett, Han Solo etc).[/i]
Okei, eli Boba Fettistä siis tuskin tulee spin-offia :( Mutta:
Lainaus
[i]• However, a spin-off may possibly be set before Episode I for certain characters (i.e. Yoda).[/i]
Yodasta siis saattaa tulla spin-off! :) Ja ennen Episodi I:tä sijoittuva. Olisikohan se sitten ihan niistä Yodan varhaisista nuoruusvuosista (jedikoulutus), vai niistä ajoista jolloin hän oli jo jedimestari? Mielenkiintoista aikaa kumpikin....
Lainaus
• [b]New video games will be post Episode VI[/b] [i]and could be based on the TV Series being developed.[/i]
Ai tuleeko Jedin paluun ajoista uusi videopeli? O_o Mikäköhän peliyhtiö sen sitten tekee, kun Disney sulki LucasArtsin? Otan kyllä mielenkiinnolla vastaan uuden Star Wars-videopelin.
Lainaus
• [b]The new animated Star Wars TV series may focus on the Rebellion[/b][i] taking down the remaining remnants of the Empire spread across the galaxy. It's said to be similar to The Clone Wars in which it features a large cast of characters and doesn't focus on a sole group (i.e. Luke Skywalker, Princess Leia and Han Solo).[/i]
Ja vihdoinkin jotain huhua siitä TV-sarjastakin! Eli kapinallisiin liittyvä.... kuulostaa hyvältä! :D
Lainaus• The spin-offs films [b]could include[/b] original characters and [b]may not[/b] be focused on a well known character (i.e. Boba Fett, Han Solo etc).
Lainaus• However, a spin-off [b]may possibly[/b] be set before Episode I for certain characters (i.e. Yoda).
Lainaus• New video games will be post Episode VI and [b]could be[/b] based on the TV Series being developed.
Lainaus• The new animated Star Wars TV series [b]may focus[/b] on the Rebellion taking down the remaining remnants of the Empire spread across the galaxy. It's said to be similar to The Clone Wars in which it features a large cast of characters and doesn't focus on a sole group (i.e. Luke Skywalker, Princess Leia and Han Solo).
Eihän tuo kerro mitään :D Olisin voinut sanoa ihan samat mitä tuo kaverikin. Käytännössä tuo kuulostaa lähteen omalta spekuloinnilta. Eli ei mitään. Voi sanoa myös muutaman samanlaisen huhun:
Tulevissa elokuvissa saattaa olla myös suuri määrä vanhoja hahmoja.
Boba Fettistä saattaa tulla spin-off elokuva.
Disney saattaa julkaista 5 uutta Star Wars elokuvaa plus kaksi sarjaa 10 vuoden sisään.
Oi ja voi, alkavat sitten kunnolla lypsämään. No, itse en ala ketään kivittämään ennen kuin pääsee näkemään mitä on tarjolla. Toki sitä voi elokuvia kuvata samaan aikaan, että ei sillä sinänsä ole mitään suurta merkitystä vaikka vuoden välein tuleekin tavaraa.

Joo Disney on kuitenkin vain kustantaja, joten eiköhän resurssit (tai rahat) riitä. Mutta Lucasfilm voi olla kovilla. Osa menee varmasti vain Disneyn hyväksynnällä ja en oikein uskalla luottaa tähän. Vaikka tällä tahdilla osan elokuvista todennäköisesti voi hyvin jakaa "vain lapsille" kategoriaan.
Ettäkö uusi Star Wars joka vuosi? Enpä oikein tiedä mitä ajattelisi. Kivahan se on että ei tarvitse monia vuosia odotella seuraavaa elokuvaa, mutta että vuoden välein? Miten niin nopeasti saa kasaan elokuvan? Vuodessa? Vaikka voihan niitä tietysti samaan aikaankin kuvata, niin kuin Demppa kertoi, mutta kyllä tuo aika haastavalta hommalta tuntuu. Ja vielä päälle se televisiosarja. Ja onhan vuoteen 2015 aikaa vielä kaksi vuotta. Mutta kuitenkin, seitsemässä vuodessa viisi leffaa ja tv-sarja. Entisten Star Wars-trilogioiden tekoon meni yli kuusi vuotta. Nyt melkein samassa ajassa tuleekin viisi leffaa. Ihan kivahan se on jos ei tarvitse kauaa odottaa, mutta kunhan niihin silti pystytään paneutumaan täysillä, ja tekemään niistä hyviä elokuvia.
Eikös Lords of the Ringsit tehty myös putkeen ja julkaistiin vuoden välein. Director's Cutit olivat sellaisia järkäleitä että materiaalia olisi ollu melkein kuuteen elokuvaan.
Kuitenkin vähän tuntuu siltä että kaikki mahdollinen raha pitää Disneyn hankinnasta irti mahdollisimman äkkiä, viimeinenkin jäljellä oleva särmä hiotaan pois jotta Star Wars saadaan mahdollisimman suurelle kohdeyleisölle ja sarja imetään ahneuden huumassa kuiviin.
Paha mennä sanomaan ennenkuin lopputuloksesta tietää edes jotain. Pahimmillaan se on lastentarha Star Warsia kuten tämä: http://www.youtube.com/watch?v=Y4EX6P0bIRc Toivottavasti se on kuitenkin kuin tämä: http://www.youtube.com/watch?v=4BOQI-LAEzM Tai edes tätä: http://www.youtube.com/watch?v=pSwy412nttI
Edit: Vähän kyllä ihmetyttää jotkut leikatuista kohdista sillä ainakin omasta mielestäni muutamat näistä olisivat saaneet Anakinin kääntymisen pimeälle puolelle tuntumaan edes hiukan loogisemmalta. http://www.youtube.com/watch?v=rjUAatYo6us

LOTR -leffoja kuvattiin samaan aikaan ja sitten jälkituotanto tehtiin enemmän tai vähemmän järjestyksessä. Eli käytännössä näitä ei tehty putkeen vaan yhtä aikaa. Lisäksi nämä kuvaukset kesti yli vuoden 1999 vuoden loppu puolelta 2000 loppuun, mikä on huima aika kuvauksille. Silti aika meinasi olla aika tiukilla. Ja kyllä, kaikki kolme oli pääpiirteittäin kuvattu vuoden 2000 loppuun mennessä. Tosin olihan lisäkuvauksia vielä pitkin vuosien 2001 ja 2004 välillä.
Mutta siis uusissa Star Wars elokuvissa on todennäköisesti eri tuotanto tiimi joka elokuvalla. Uudessa trilogiassa voi tietty olla jotain päällekkäisyyksiä. Mutta näitäkään ei ymmärtääkseni kuvata samaan aikaan. Muutenkin elokuva sarjojen kuvaaminen samaan aikaan on todella harvinaista, koska se suuri taloudellinen riski. Kuvaukset kuitenkin ovat yleensä se kaikista kallein osa elokuvan teossa ja jos ensimmäinen osa ei menesty, ei jatko-osien julkaisu ole perusteltua, vaikka kuvauksista on maksettu kirjaimellisesti jo miljoonia.
Sattuipa tämmöinen Star Wars -aiheinen videopätkä silmään tuolla (sinappi)Tuubissa. Ajattelinpa sen teille jakaa. Linkki
Minulla ei ole uusia Star Wars -leffoja kohtaan juuri odotuksia, ainakaan tällä hetkellä. Kyllä ne tulee varmaankin siitä huolimatta katsottua, tuskin sieltä kovin kamalaa kuraa voi tulla.
Uudet Star Warsit kiinnostaa lähinnä sellaisella perverssillä, sadomasokistisella tavalla. Toisaalta jos elokuva todella onnistuu, niin hyvä, ja eihän vanhan ja uuden kastin sekoittaminen voi päättyä huon...
Okei, nyt se on viimeistään varmaa: Carrie Fisher ja muut ovat mukana Episodi 7:ssa.
Miten muutenkaan se voisi olla? Disney lähettelee jo ihan personal trainereita hänen kotiinsa, saamaan hänet taas prinsessa Leia-kuntoon! :D Tämä jos joku varmistaa Fisherin paluun. Vaikka viime kerralla kun hän "vahvisti esiintymisensä", sehän oli pelkkä "vitsi", joten kohta Fisherin edustaja kertoo meille tämänkin olleen "pelkkä vitsi". Turhaan tätä enää peitellään, sokea simpanssikin huomaa jo kaikkien näiden "vihjeiden" perusteella, että Carrie Fisher, Mark Hamill ja Harrison Ford ovat mukana Episodi 7:ssä.
No nyt näyttää kyllä erittäin todennäköiseltä, että John Williams palaa säveltämään Star Warsin musiikin. Hänhän oli kertonut joskus haluavansa tehdä sen. Ja nyt itse Abrams ja hänen "hovisäveltäjänsä" Michael Giacchino ovat sanoneet myös haluavansa Johnnyn tehdä sen. Eli todennäköinen vastaus = hän tekee sen. John Williams palaa säveltämään Star Wars-musiikit Episodi VII:hin! :D
Lainaus käyttäjältä Galactus
Hienoja. Toivon että tätä uutta trilogiaa ei kuvata vain vihreän kankaan edessä vaan tehdään retrosti kuten Hamill toivoo.
Joo, hienoja kuvia ovat. Tämä oli varmaankin minusta hauskin:
Ja sama se minulle tehdäänkö uusi trilogia retrosti, vai prequel-trilogian lailla, kunhan ei vaan käytetä liikaa sitä vihreää kangasta.
Ei mitään retroilua. Kunnon fantasia seikkailu. Ei siis aleta tekemään mitään "taiteellisia nyansseja" vaan tehdään kunnon elokuva. Keskittyisivät nyt vaan siihen. Sama se vaikka koko elokuva kuvattaisiin vihreää taustaa vasten kunhan se on hyvin tehty. Totta kai käytännössä joitain kohtauksia tulee olemaan ihan lavasteissa, mutta varmasti vihreää taustaa vasten kuvattuja kohtauksia on paljon. Abramsin Star Trek on varmaan aika hyvä vertailukohde siihen kuinka elokuva tehdään. Enkä valita. Näinhän elokuvat useimmiten tehdään nykyään.
Ei mitään retroilua. Kunnon fantasia seikkailu. Ei siis aleta tekemään mitään "taiteellisia nyansseja" vaan tehdään kunnon elokuva.
Kuka tässä nyt mistään taiteellisista nyansseista on puhunut. Retrolla tarkoitin enemmänkin sitä samaa tyyliä kuin mitä Original-trilogiassa käytettiin. Mutta niin ei tulla tekemään. Ne tullaan varmasti tekemään samaan tapaan kuin Prequel-trilogia. Niinhän kaikki leffat nykyään tehdään.
Lainaus käyttäjältä JayeizH
Sama se vaikka koko elokuva kuvattaisiin vihreää taustaa vasten kunhan se on hyvin tehty.
Ai sama se, vaikka koko elokuva kuvattaisiin green screeniä vasten? Ja vaikkei Prequeleissa edes kuvattu niin koko aikaa, niin niissä oli silti liikaa green screenejä?
Tässä hauska kuva liittyen green screeniin:
http://www.themovieblog.com/wp-content/uploads/2009/06/lucas-green-screen.jpg
Minusta liika cgi:n käyttö saa elokuvat tuntumaan niin feikin näköisiltä ja yleensä sillä tehdyissä toimintarymistelykohtauksissa ei ole minkäänlaista vaaran tuntua. Näkyy vain että cgi-hahmot lentelee. Ennen elokuvissa esim. kun autot hajosivat ne oikeasti hajosivat. Cgi:ssä sama ei välity. Myös normaalit taidolla tehdyt lavasteet, puvut ja pienoismallit saavat asiat tuntumaan aidoilta. Katsokaa esim LOTR-leffoja. Niissä pienoismalleilla saatiin vaikka mitä aikaan ja näyttivät ihan aidoilta.
Kuka tässä nyt mistään taiteellisista nyansseista on puhunut. Retrolla tarkoitin enemmänkin sitä samaa tyyliä kuin mitä Original-trilogiassa käytettiin.
Eh...nykyään se tyyli mikä on Orinal-trilogiassa olisi "taiteellinen nyanssi/valinta". Ei se silloin ollut "retroa", se oli sitä miten elokuvat tehtiin.
Lainaus käyttäjältä Anakin6
Ai sama se, vaikka koko elokuva kuvattaisiin green screeniä vasten? Ja vaikkei Prequeleissa edes kuvattu niin koko aikaa, niin niissä oli silti liikaa green screenejä?
Ei. Tässä taitaa tulla taas mielesi rajottuneisuus vastaan. Eli prequeleissä sitä ei tehty tarpeeksi hyvin (usko tai älä). Esim. Avatarissa se tehtiin aika helvetin hyvin. Lisäksi prequeleissa oli ymmärtääkseni kohtauksia joissa oli tehty jopa saman kohtauksen kuvauksia eri aikaan henkilöiden kesken, green screenin ansiosta. Tämä on jälleen väärä tapa. Green screeniäkin voi käyttää oikein ja väärin.
Eli prequeleissä sitä ei tehty tarpeeksi hyvin (usko tai älä).
Miten niin? Eihän nuo Avatarin Cgi-hahmot/paikat ole edes kovin kummoisempia kuin Star Wars episodeissa 1-3. Ja sitä paitsi, Avatar on tehty myöhemmin kuin Prequelit. Siksi erikoistehosteet ovat ehkä vähän kehittyneemmät siinä. Ja molempiinhan ne erikoistehosteet teki Industrial Light & Magic.
Eihän nuo Avatarin Cgi-hahmot/paikat ole edes kovin kummoisempia kuin Star Wars episodeissa 1-3.
No...kyllä ne on. Erityisesti animaation ero on aivan selvä.
Lainaus käyttäjältä Anakin6
Ja sitä paitsi, Avatar on tehty myöhemmin kuin Prequelit. Siksi erikoistehosteet ovat ehkä vähän kehittyneemmät siinä. Ja molempiinhan ne erikoistehosteet teki Industrial Light & Magic.
No shit Sherlock. Totta kai tämä on osa syy. Annoin vain räikeän esimerkin että CGI:stä saa nykyään parempaa kuin silloin. Eli vaikka sanoisi että prequeleissä CGI oli haitta, se ei välttämättä ole sitä nykyään.
Olisin voinut sanoa niinkin että LOTRin CGI on parempaa kuin prequeleissä. Eli vaikka Yoda on mielestäni tehty ihan hyvin prequeleissä, se on kaukana Klonkusta. Ja miksi en sanonut näin? Koska sinähän pidät Yodaa varmasti CGIn huipentumana koska se on Star Warsissa. Vai mitä?
Koska sinähän pidät Yodaa varmasti CGIn huipentumana koska se on Star Warsissa. Vai mitä?
Ei se Star Wars CGI:stä parempaa tee. Mutta en kyllä huomaa Klonkun ja Yodan välillä mitään suurta animaatiointi eroa. Melko samanlaiselta ne näyttävät.
Lainaus käyttäjältä JayeizH
Eli vaikka sanoisi että prequeleissä CGI oli haitta, se ei välttämättä ole sitä nykyään.
Ai vaikka Episodeissa 7-9 käytettäisiin saman verran CGI:tä kuin Episodeissa 1-3, niin se ei olisi haitaksi, kunhan se on tehty tarpeeksi hyvin? Ja mitenköhän hyvin se pitäisi tehdä? Jos sen tulisi olla vähintään yhtä hienoa kuin Avatarissa, niin sellaista se varmaankin tulee olemaan, koska ILM teki tehosteet Avatariin, ja tekee ne myös tuleviin Star Warseihin. Riippuu kuinka hyvin J.J Abrams osaa käyttää erikoisehosteita. Oliko kenties Star Trekin erikoistehosteet tarpeeksi näyttäviä? Jos oli, niin veikkaampa että samankaltaiset efektit tulemme saamaan.
Mutta en kyllä huomaa Klonkun ja Yodan välillä mitään suurta animaatiointi eroa. Melko samanlaiselta ne näyttävät.
En yleensä postaile tälläistä, mutta nyt on vaan pakko:
[spoiler][/spoiler]
Ei sillä että olisin oikeasti yllättynyt mielipiteestäsi...
Lainaus käyttäjältä Anakin6
Ai vaikka Episodeissa 7-9 käytettäisiin saman verran CGI:tä kuin Episodeissa 1-3, niin se ei olisi haitaksi, kunhan se on tehty tarpeeksi hyvin?
Toistan nyt itseäni ja selvennän itsestään selvyyksiä (kysyt että onko sellainen hyvä joka on mielestäni hyvä), mutta siis kyllä. Kunhan CGI on tehty hyvin, voivat tehdä minun puolestani vaikka koko elokuvan CGI:llä.
Lainaus käyttäjältä Anakin6
Ja mitenköhän hyvin se pitäisi tehdä?
En todellakaan tiedä kuinka selittäisin tämän sinulle, kun et huomaa Klonkun ja Yodan välillä eroa.
Lainaus käyttäjältä Anakin6
Jos sen tulisi olla vähintään yhtä hienoa kuin Avatarissa, niin sellaista se varmaankin tulee olemaan, koska ILM teki tehosteet Avatariin, ja tekee ne myös tuleviin Star Warseihin.
Avatarin tehosteet teki Weta Digital, eli sama firma joka teki LOTRin tehosteet.
Lainaus käyttäjältä Anakin6
Riippuu kuinka hyvin J.J Abrams osaa käyttää erikoisehosteita.
Näinhän se usein menee. Ohjaajasta on paljon kiinni.
Lainaus käyttäjältä Anakin6
Oliko kenties Star Trekin erikoistehosteet tarpeeksi näyttäviä? Jos oli, niin veikkaampa että samankaltaiset efektit tulemme saamaan.
Kyse ei ole näyttävyydestä, vaan luonnollisuudesta ja "sielukkuudesta". Star Warsin tapauksessa siis.
Avatarin tehosteet teki Weta Digital, eli sama firma joka teki LOTRin tehosteet.
Ai niin, ihmettelin vaan kun Wikipediassa ILM:n sivuilla filmografiassa luki Avatar. Mutta ILM olikin näköjään vaan ollut avustamassa Avatarissa:
Lainaus Wikipediasta
[i]To help finish preparing the special effects sequences on time, a number of other companies were brought on board, including Industrial Light & Magic, which worked alongside Weta Digital to create the battle sequences. ILM was responsible for the visual effects for many of the film's specialized vehicles and devised a new way to make CGI explosions.[/i]
Ja tähän loppuun haluan vielä sanoa: May the Fourth be with you! :) Hyvää Star Wars-päivää!
Episode VII:n kuvaukset aloitetaan siis ensi vuoden alussa. No, eipä ole ainakaan mikään järjetön odotus aika, vaan reilut puoli vuotta. Toivottavasti niitä näyttelijöitä paljastetaan piakkoin meille. Vaikka sehän nyt on jo selvää että ainakin Ford, Hamill ja Fisher on mukana.
Star Wars: Episode VII Plans UK Production:
http://www.superherohype.com/news/articles/176843-star-wars-episode-vii-plans-uk-production
"Lucasfilm announced today that production of Star Wars: Episode VII will take place in the United Kingdom. All of the six previous live-action Star Wars movies have included UK production in such famed studios as Elstree, Shepperton, Leavesden, Ealing and Pinewood Studios.
"We've devoted serious time and attention to revisiting the origins of 'Star Wars' as inspiration for our process on the new movie, and I'm thrilled that returning to the UK for production and utilizing the incredible talent there can be a part of that," said Kathleen Kennedy, President of Lucasfilm. "Speaking from my own longstanding connection to the UK with films like 'Raiders of the Lost Ark', 'Empire of the Sun' and recently 'War Horse', it's very exciting to be heading back."
Earlier this year, representatives from Lucasfilm met with the Chancellor of the Exchequer, George Osborne, in London to establish an agreement to produce Star Wars in the U.K.
"I am delighted that Star Wars is coming back to Britain. Today's announcement that the next Star Wars film will be shot and produced in the UK is great news for fans and our creative industries," Osborne said today.
Star Wars: Episode VII will be directed by J.J. Abrams from a screenplay by Michael Arndt and is scheduled for a 2015 release."
Hyvä kun tekevät siellä missä alkuperäiset tehtiin. Toivottavasti palaavat myös Tunisiaan jos elokuvassa on Tatoonie kohtauksia.
Hyvä että vihdoin saatiin jotain virallisia uutisia Episodi VII:stä. Viimeaikaisimmat "uutiset" ovat lähinnä olleet vaan todennäköisyyksiä ja huhuja, niinkuin esim. John Williamsin paluu, ja naispäähenkilö-huhut.
Nyt on sitten tuleva Star Wars-animaatiosarja vahvistettu: Star Wars Rebels!
Kyseinen sarja sijoittuu siis Episodien 3-4 välille, ja siinä kerrotaan kapinan synnystä ja jedien tuhosta. Mielenkiintoiset aiheet, ja vanhoja hahmojakin tullaan varmasti näkemään, kuten mm. Leia- ja Bail Organa, Darth Vader, ja keisari Palpatine. Luulisimpa, että on hyvä sarja tulossa.
Nyt muuten joka vuosi tästä lähtien tapahtuu jotain merkittävää Star Warsin kannalta:
2013: Star Wars Celebration Europe II
2014: Star Wars Rebels
2015: Star Wars Episode VII
2016: Star Wars spin-off #1
2017: Star Wars Episode VIII + Star Wars 40th Anniversary
2018: Star Wars spin-off #2
2019: Star Wars Episode IX
Ja ties mitä kaikkea siinä välissä tapahtuu! Uusia SW-pelejä, lisää Celebrationeita.... Kyllä se nyt vaan niin on, että Disney-kauppa oli Star Warsin tulevaisuuden kannalta kannattava veto! :) Paitsi 3D:eiden peruutus ja LucasArtsin lopetus.
Voi olla aika hyvä sarja jos tekevät oikein. Toivottavasti Vader, Boba Fett ja vaikka Han Solo esiintyvät joissain jaksoissa.
Hyvä kun ottavat vaikutteita Ralph Mquarrie taiteesta. Ovat kyllä hienoja:
http://www.primaryignition.com/wp-content/uploads/8.jpg
http://1.bp.blogspot.com/-wGlTr3JTIX0/T1VA6pPxzjI/AAAAAAAAAUY/9fcKfoRSWtI/s1600/StormTrooperSaber.jpg
http://4.bp.blogspot.com/-K0mezX68A4s/T1VAaX2A34I/AAAAAAAAATo/Z_BMftsFM6I/s1600/hoth2.jpg
http://images.wikia.com/starwars/images/8/87/Hoth-shield-gen-mcquarrie.jpg
Varovasti voi olla jopa innostunut tästä uutisesta. Vanhaan kunnon tyyliin. Silti olisin toivonut jotain muuta ajankohtaa sarjan tapahtumille. No, en tuomitse ennen kuin näen.
Hienoa päästä näkemään Star Warseja valkokankaalta. Pimeä uhka oli 3D:nä hieno kokemus, ja nyt on sitten Kloonien Hyökkäyksen vuoro. Mutta ei se siihen jää: Jedin paluunkin voi nähdä ulkoilma-tearrerissa Saksassa tänä vuonna!
Kaksi Star Wars-leffaa; valkokankaalta, toinen 3D:nä, ja toinen ulkoilma-teatterissa. Ja samaan päivään kuuluu myös esikatsaus Star Wars Rebels-sarjasta, Star Wars-näyttelijöiden tapaamisia ja heidän nimikirjoituksiaan, suuria Star Wars-uutisia (todennäköisesti).... Ja ties mitä muuta? Voisiko parempaa päivää SW-fani toivoa? :D
Star Wars Episodi II Nähdään sittenkin 3D:nä, ja vielä etuajassa(alkuperäiseksi ensi-illaksi oli suunniteltu 20. syyskuuta)! Mutta tosin vain Saksan Star Wars Celebrationissa.

Kaksi Star Wars-leffaa; valkokankaalta, toinen 3D:nä, ja toinen ulkoilma-teatterissa. Ja samaan päivään kuuluu myös esikatsaus Star Wars Rebels-sarjasta, Star Wars-näyttelijöiden tapaamisia ja heidän nimikirjoituksiaan, suuria Star Wars-uutisia (todennäköisesti).... Ja ties mitä muuta? Voisiko parempaa päivää SW-fani toivoa?
Pitkän hiljaisuuden jälkeen, minä postaan tänne jotain pientä uutisen kaltaista: Star Wars Episode VII tulee sisältämään J.J Abramsin mukaan rakkaustarinan. Mikäs siinä, kunhan tämä ei ole elokuvan pääteema. Ja kunhan sitä vaan ei vedetä överiksi, eli ei mitään "Jedin ja Sithin kiellettyä rakkautta". Tässä JayeizH:in joskus laittama hyvä esimerkki:
Lainaus käyttäjältä JayeizH
"Twilight Star Wars".
Traileri miehen äänellä:
"
Evil Sith.
Evil apprentice.
Forbidden love.
When a Sith apprentice loves a Jedi so much that he could become good.
When a Jedi loves a Sith apprentice so much she could become bad.
They will rip the world apart before the world rips them apart.
Star Wars Episode VII: Forbidden
Nooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo!!!!!
"
Kunhan sieltä ei nyt vaan alkaisi tulemaan mitään tämmöistä, vähän pienempää rakkaustarinaa saa olla, niinkuin ESB:issä tai AotC:ssä oli (vaikkei mieluusti heti Uuden trilogian avaus-episodiin niinkään paljoa), mutta ei mitään tuollaista. Ei hitto, nyt alkoi jo pelottamaan että jotain tuollaista on kuitenkin luvassa.... -_-
Lucas sanoo että ei ole puhunut J.J. Abramsin kanssa Star Warsista:
http://www.superherohype.com/news/articles/177569-george-lucas-says-he-hasnt-spoken-with-jj-abrams-about-star-wars
"I have not spoken to J.J. He’s been busy with Star Trek, and I’m sure that he’ll let me know when he’s got some questions. So, you know, that’s all going well. Kathy tells me it’s working out great."
Tämä meinaa että tästä voi tulla hyväkin. Toivottavasti kuvaukset alkavat edes ensi keväänä.
Sekö ettei alkuperäinen Tähtien Sodan luoja ole edes jutellut uuden ohjaajan kanssa? Ompas kunnioitus Georgea kohtaan korkealla.... Ja kun hänhän se koko Star Wars-Saagankin loi!
Ihan hyvä vain, selvästi George on menettänyt järkensä ajat sitten. Mukavaa että voidaan saada joku ohjaamaan, joka saattaa jopa saada hyvän elokuvan aikaan.
Lainaus käyttäjältä GalactusTämä meinaa että tästä voi tulla hyväkin.
Sekö ettei alkuperäinen Tähtien Sodan luoja ole edes jutellut uuden ohjaajan kanssa? Ompas kunnioitus Georgea kohtaan korkealla.... Ja kun hänhän se koko Star Wars-Saagankin loi!
Kunnioitan Lucasia todella paljon vaikka siltä ei aina viesteissäni vaikuta koska hän loi Star Warsin mutta uuden trilogian jälkeen on aika helppo sanoa että hän oli ennen viisaampi. Niiden perusteella Lucasin nykyideat eivät ole kauhean hyviä verrattuna vanhoihin. On parempi että sequel trilogia tehdään ilman että Lucas on kokoajan mukana valvomassa tai edes vitosen ja kutosen tyyliin. Tässä pätkä Lucasin haastattelusta vuodelta 1983 jolloin hän puhui viisaasti(Prequeleita tehdessä taisi unohtua ja etenkin Lucasin lopussa sanoma juttu):
Prequeleita tehdessä taisi unohtua ja etenkin Lucasin lopussa sanoma juttu
Lainaus henkilöltä George Lucas
"Special effects are just a tool, a means of telling a story. People have a tendency to confuse them as an end to themselves. A Special effect without a story is a pretty boring thing."
Näinhän se oli Prequeleissakin, jokaisella erikoistehosteella oli merkityksensä elokuvassa. Ei mitään tehosteita käytetty turhaan tai ihan vaan huvin vuoksi. Mitkä tehosteet muka olivat juonen kannalta turhia?
Lainaus käyttäjältä GalactusPrequeleita tehdessä taisi unohtua ja etenkin Lucasin lopussa sanoma juttu
Lainaus henkilöltä George Lucas"Special effects are just a tool, a means of telling a story. People have a tendency to confuse them as an end to themselves. A Special effect without a story is a pretty boring thing."
Näinhän se oli Prequeleissakin, jokaisella erikoistehosteella oli merkityksensä elokuvassa. Ei mitään tehosteita käytetty turhaan tai ihan vaan huvin vuoksi. Mitkä tehosteet muka olivat juonen kannalta turhia?
Melkeinpä kaikki. Alkuperäinen trilogia näyttää hyvin että kuvaa ei tarvitse änkeä täyteen sielutonta CGI:tä.

Niin, koska 1) silloin ei ollut CGI:tä, 2) alkuperäisen trilogian juonen toteuttamiseen ei edes tarvittu CGI:tä, ja 3) totta kai maailman kehittyessä elokuvien tekemistyyli kehittyy mukana. Juonen kannalta Episodien I-III CGI-tehosteet olivat tarpeellisia, esim: Battle Droidit. Miten ne oltaisiin muka saatu paremmin toteutettua? Stop Motion -tekniikalla niiden liikkeistä ei oltaisi saatu yhtä sulavia, ja Battle Droid-malleja olisi pitänyt tehdä kyllä aika lailla. Georgen vision pystyi toteuttamaan vain CGI:llä.
Ja toinen esim: Coruscant. Coruscantiin sijoittuvia kohtauksia oli runsaasti, ja runsaissa paikoissa. Ja oli runsaasti erilaisia rakennuksia. Joten ei kai nyt niitä kaikkia voisi rakentaa oikeasti, edes pienoismallina? Ja pienoismalli-Coruscantista ei saisi yhtä yksityiskohtaista kuin CGI-Coruscantista.
Ja vielä kolmas esim: Yoda. Ei kai nyt mikään kääpiö vaan voisi hypätä Yoda-pukuun ja ruveta hyppelemään valomiekan kanssa? Ei. Että kyllä sen CGI:n käyttö oli välttämätöntä Episodien I-III juonen kannalta. Eikä se ollut mitenkään turhaa. Jos ei CGI:tä olisi käytetty, oltaisi saatu kökköjä stopmotion-droideja, hyppivä kääpiö Yoda-puvussa ja epäaito pienoismalli-Coruscant. Vai oliko näissäkin kohdissa CGI:n käyttö turhaa?

Esim. Naboo oli käytännössä yhtä paljon CGI:tä, ellei enemmän kuin Corusant. Naboossa kun lähes kaikki sisätilatkin oli enimmäkseen CGI:tä. Ja yllättävän paljon sielä Corusantissakin oli "maisemia" itse kaupunkiin jokaisesta asunnosta.
Lisäksi kohtauksia tehtiin ymmärtääkseni paljon niin että vastanäyttelijä ei ollut paikalla ollenkaan. Näyttelijä oli yksinään, puhui vuorosanat joka sitten liitettiin toiseen suoritukseen. Voisihan tämäkin toimia, mutta käytännössä kohtauksista tulee "ohuita" tai "köykäisiä". Joka vaivasi pitkälti monia elokuvan kohtauksia.
Puhumattakaan Episodi 1:n Jar Jar Binksistä. Elokuva ei todellakaan olisi tarvinnut tälläistä koheltajaa. Ja koko Episodi 1:n kilpa-ajo. Olihan se ihan hieno sinänsä, mutta koko juoni huutaa naiivisuutta ja sattumien sarjaa. Kilpa-ajo on täysin CGI-silmäkarkin ja kakaroiden vuoksi mukana, ei sen vuoksi että se olisi hyvää kerrontaa tai hieno "käänne" tms.
Ja sellaiset elokuvat joissa on tehosteita vain ja ainoastaan juonen vuoksi, ovat todella harvassa. Tajuat tämän kun kasvat hiukan (toivossa on ainakin hyvä elää...). Vaikka en nyt mitenkään puolustele Star Wars prequeleita, niissä käytetään todella kepeällä mielellä CGI:tä, mutta esim. Abramsin Star Trekeissä on paljon ns. linssiheijastumisia kuvassa, joka käytännössä rikkoo immersion täysin. Joten en sinänsä usko että Abramsin Star Warseissa päästäisiin CGI edellä mentävästä ajatusmaailmasta, mutta Abrams osaa onneksi tehdä sillä jotain fiksuakin.
Minusta elokuvia ei pitäisi änkeä täyteen CGI:tä. Episode III ainakin näytti että sitä voi olla ihan liikaa ja se oli kuin katsoisi animaatioelokuvaa. Anakin6 esim. Yodan hyppimiset olisi voitu vain jättää pois. Nykyään kun on CGI niin sitä käytetään kokoajan myös asioisssa joita olisi mahdollista tehdä ilman. Ja monia asioita olisi voitu tehdä pienoismalleilla ja katso vaikka Taru Sormusten Herrasta-extended versioiden dokumentit. Niissä leffoissa todella moni asia on tehty pienoismalleilla. Toivon että Abrams kuuntelee Hamillia ja elokuva tehdään retrosti.
Oikeastaan aikakaudella ei ole niin suurta merkitystä. Esimerkiksi Boba Fettin tarinan voisi kertoa ilman yhtäkään Soloa, SKywalkeria, Artoota tai Vaderia. Itseäni ei kiinnostaisi nähdä niitä kohtauksia Imperiumin vastaiskusta tai Jedin paluusta missä Fett kuskaa Soloa Yabballe, vaan jotain uutta ja mielenkiintoista. Jotain ei niin halpaa ja helppoa, kuin tämä BAY jälkeistä aikaa.
Republic Commando-peli myös näytti että samalta aikakaudelta voi tehdä mielenkiintoista tavaraa. Sitä kloonisotilasta vaan on nähty jo niin paljon, että olisi mielenkiintoisempaa nähdä jotain aivan muuta. Force Unleashed loisti myös juonellaan.
Miten ois vaikka seuraavanlaiset historiikit/tarinat?:
- Mandalorialaisten historia/sodat (ennen tasavaltaa)
- Sithien historia (vaikka kahden säännön synty)
- Jonkun yksilön ("voimaton") tarina selviytyä likaisen avaruusaseman tai kaivoksen pahan lordin kynsistä.
- Joku salakuljettaja. Voisi ollakin vaikka Huttit mukana.
Mun pointti on vaan se että moni ei jaksa enää nähdä niitä samoja naamoja. Liika on liikaa. Vaikuttaa rahastukselta.
Tällaisesta olen itsekkin uneksinut. "Star Wars - Jar-Jar Strikes Back". ME-SA BAAAAACK!!!! Helvetinmoista sähläystä ja turoilua alusta loppuun. Tyyliin Jar-Jar törmää rakennustelineeseen > ämpäri putoaa päähän > Jar-Jar aiheuttaa tuhoa ämpäri päässä sekoillessaan. Priceless
C-3PO ja R2D2 hienoon komediaan. Heidät on siepattu ja katsomme 3 tuntia, kun C3PO nalkuttaa ja R2D2 piipittää. 5/5!!!!!!!
Aivan alkuperäinen Star Wars -käsikirjoitus päätyy sarjakuvamuotoon:
http://dome.fi/viihde/ajankohtaista/aivan-alkuperainen-star-wars-kasikirjoitus-paatyy-sarjakuvamuotoon
"George Lucasin aivan alkuperäinen The Star Wars -käsikirjoitus on paljon oudompi ja campimpi tarina kuin mitä valkokankaalla loppujen lopuksi nähtiin. Jotkut suosituista sankareista olivat muukalaisia, toiset olivat hyvinkin erilaisia. Kirjailija J. W. Rinzler on käsitellyt alkuperäistä käsikirjoitusta kirjassaan The Making of Star Wars: The Definitive Story Behind the Original film, mutta harva on päässyt tutkimaan tekstiä alkuperäisessä muodossaan.
Nyt Dark Horse aikoo julkaista The Star Warsin käsikirjoituksen sarjakuvana . ”Kolme vuotta ennen vuonna 1977 julkaistua filmiä George Lucas kirjoitti ensimmäisen kaukaiseen galaksiin sijoittuvan tarinansa, jossa oli fantastisia seikkailuita, uskaliaita pakoja, ”lazer-miekkoja”, romantiikka ja hirviöitä. Se oli tarina Jedi Annikin Starkilleristä ja kenraali Luke Skywalkerista, Han Solo -nimisestä muukalaisesta ja pahoista Sith-ritareista. Käsikirjoitus oli nimeltään The Star Wars!”"
Minä ainakin haluaisin nähdä Episodi VII:ssä niitä "samoja naamoja", koska se on jatko-osa, joka jatkaa edellisen elokuvan (tässä tapauksessa Jedin Paluun) tarinaa, ja sen tarinan siis tulisi jatkua samoilla hahmoilla. Ja tietenkin myös uusilla hahmoilla, jotka saisivat hoitaa sen pääosa-puolen. Minusta ainakin edellisen elokuvan hahmot kuuluu jatko-osaan, edes sivurooliin.
Mutta nyt puhuttiinkin niistä spin-offeista. No, ne saisivat olla minusta vaikkapa tuollaisia mitä Guybrush sanoi(ne olivat itse asiassa aika hyviä ehdotuksia), eli ilman vanhoja hahmoja, mutta saisivat nekin kertoa vanhoista hahmoista. Kumpikin käy, ei se minusta miltään rahastukselta vaikuttaisi jos tehtäisiin spin-off vanhoista hahmoista.
Ja minusta ainakin monet vanhat hahmot niin mielenkiintoisia, että kyllä niistä voisi vielä uuden leffan katsoa.
Mielenkiintoista.... Tuon kyllä ostaisin! Tuleekohan tuo Suomeenkin?
Mutta tämän on pakko olla enemmän tai vähemmän sitä samaa. Uutta menoa kehiin! Aikaisemmat Star Warsin ovat vähintään katsottavia, mutta miksi ihmeestä samasta aikajanasta pitää imeä uusia elokuvia kun universumista saa jokainen pulliainen ideoita muualtakin.
WTF?! O_o Yhdellä sanalla: Ei
Spin-offeja kun miettii niin periaatteessa näitä ei tarvisi tulla välttämättä yhtään. Ja luulen että lopulta näitä tulee korkeintaan 2 tarinaa, elokuvia (useampia osia samasta tarinasta voi tietty tulla) tai minisarjoja seuraavan 20 vuoden aikana. Koska totta kai Disneyllä on suunnitelmia kuinka käyttää ja ideaoita kuinka sijoittaa sen 4 miljardia minkä Lucasfilmiin sijoitti, mutta eihän tämä tarkoita millään tavalla että näistä tulisi välttämättä mitään ulos asti.
Ainoa järkevä spin-off voisi olla Yodasta. Kyseessä on kuitenkin ikoninen hahmo. Lisäksi Yoda voisi vedota myös fantasia porukkaan. Boba Fett voisi olla ihan jees, mutta voisin veikata että tästä tulee korkeintaan minisarja tms. koska olisi aika kova riski sijoittaa kokonaiseen Boba Fett elokuvaan. Palkkionmetsästäjä elokuvaa on kuitenkin aika vaikea markkinoida Star Wars -fanien/tietäjien ulkopuolelle.
Hetkinen! Minulla taisi välähtää: StarWars.comissahan on tällä hetkellä menossa se This Is Madness-äänestys, mistä Demppa täällä jo mainitsikin, ja kertoi kuinka hirveää oli kun Dooku voitti Tarkinin. Mitäpä jos se äänestys onkin tehty sitä varten, että Disney haluaa tietää fanien mielestä parhaat Star Wars-hahmot, ja tekeekin niistä spinoff-filmit??? Saattaapa hyvinkin olla, vaikka voin olla väärässäkin.
Anyway, jos tuo olisikin totta, niin kaikki äänestämään Boba Fettiä ja Yodaa, jos haluatte niille omat elokuvat! Ja vaikka ei haluaisikaan ollenkaan mitään spin-offeja, niin kuitenkinhan ne joistakin tulee, kun onhan niistä jo virallisesti ilmoitettukin. Joten jos tuo minun teoriani pitää paikkansa, Boban ja Yodan mahdollisuudet ovat aika kyllä aika mukavat! Toivotaan parasta, itse ainakin äänestin tämänpäiväisessä äänestyksessä Boba Fettiä.
Tuohan nyt ei sano mitään. He-Man, Ghostbusters ja monia muita jatko-osia on ollut kehityksessä (käsikirjoitusvaiheessa) jo vuosia. Mutta eipä ole näkynyt.
On totta kai todennäköistä että sielä jokin tulee, mutta ei tässä vielä useasta spin-offista (tai edes kahdesta) voi puhua.
http://movies.cosmicbooknews.com/content/exclusive-star-wars-animated-tv-series-plot-more-spin-off-movies-video-games
Okei, eli Boba Fettistä siis tuskin tulee spin-offia :( Mutta:
Yodasta siis saattaa tulla spin-off! :) Ja ennen Episodi I:tä sijoittuva. Olisikohan se sitten ihan niistä Yodan varhaisista nuoruusvuosista (jedikoulutus), vai niistä ajoista jolloin hän oli jo jedimestari? Mielenkiintoista aikaa kumpikin....
Ai tuleeko Jedin paluun ajoista uusi videopeli? O_o Mikäköhän peliyhtiö sen sitten tekee, kun Disney sulki LucasArtsin? Otan kyllä mielenkiinnolla vastaan uuden Star Wars-videopelin.
Ja vihdoinkin jotain huhua siitä TV-sarjastakin! Eli kapinallisiin liittyvä.... kuulostaa hyvältä! :D
Eihän tuo kerro mitään :D Olisin voinut sanoa ihan samat mitä tuo kaverikin. Käytännössä tuo kuulostaa lähteen omalta spekuloinnilta. Eli ei mitään. Voi sanoa myös muutaman samanlaisen huhun:
Tulevissa elokuvissa saattaa olla myös suuri määrä vanhoja hahmoja.
Boba Fettistä saattaa tulla spin-off elokuva.
Disney saattaa julkaista 5 uutta Star Wars elokuvaa plus kaksi sarjaa 10 vuoden sisään.
Hype pystyyn!!
Uusi Star Wars -elokuva ilmestyy vuonna 2015 - ja 2016 ja 2017 ja 2018…
En oikein tiedä itkisikö vai nauraisiko... Tuolla tahdilla tulossa on todennäköisesti sellaista roskaa että alta pois... -_-
Oi ja voi, alkavat sitten kunnolla lypsämään. No, itse en ala ketään kivittämään ennen kuin pääsee näkemään mitä on tarjolla. Toki sitä voi elokuvia kuvata samaan aikaan, että ei sillä sinänsä ole mitään suurta merkitystä vaikka vuoden välein tuleekin tavaraa.
Joo Disney on kuitenkin vain kustantaja, joten eiköhän resurssit (tai rahat) riitä. Mutta Lucasfilm voi olla kovilla. Osa menee varmasti vain Disneyn hyväksynnällä ja en oikein uskalla luottaa tähän. Vaikka tällä tahdilla osan elokuvista todennäköisesti voi hyvin jakaa "vain lapsille" kategoriaan.
Ettäkö uusi Star Wars joka vuosi? Enpä oikein tiedä mitä ajattelisi. Kivahan se on että ei tarvitse monia vuosia odotella seuraavaa elokuvaa, mutta että vuoden välein? Miten niin nopeasti saa kasaan elokuvan? Vuodessa? Vaikka voihan niitä tietysti samaan aikaankin kuvata, niin kuin Demppa kertoi, mutta kyllä tuo aika haastavalta hommalta tuntuu. Ja vielä päälle se televisiosarja. Ja onhan vuoteen 2015 aikaa vielä kaksi vuotta. Mutta kuitenkin, seitsemässä vuodessa viisi leffaa ja tv-sarja. Entisten Star Wars-trilogioiden tekoon meni yli kuusi vuotta. Nyt melkein samassa ajassa tuleekin viisi leffaa. Ihan kivahan se on jos ei tarvitse kauaa odottaa, mutta kunhan niihin silti pystytään paneutumaan täysillä, ja tekemään niistä hyviä elokuvia.
Eikös Lords of the Ringsit tehty myös putkeen ja julkaistiin vuoden välein. Director's Cutit olivat sellaisia järkäleitä että materiaalia olisi ollu melkein kuuteen elokuvaan.
Kuitenkin vähän tuntuu siltä että kaikki mahdollinen raha pitää Disneyn hankinnasta irti mahdollisimman äkkiä, viimeinenkin jäljellä oleva särmä hiotaan pois jotta Star Wars saadaan mahdollisimman suurelle kohdeyleisölle ja sarja imetään ahneuden huumassa kuiviin.
Paha mennä sanomaan ennenkuin lopputuloksesta tietää edes jotain. Pahimmillaan se on lastentarha Star Warsia kuten tämä: http://www.youtube.com/watch?v=Y4EX6P0bIRc Toivottavasti se on kuitenkin kuin tämä: http://www.youtube.com/watch?v=4BOQI-LAEzM Tai edes tätä: http://www.youtube.com/watch?v=pSwy412nttI
Edit: Vähän kyllä ihmetyttää jotkut leikatuista kohdista sillä ainakin omasta mielestäni muutamat näistä olisivat saaneet Anakinin kääntymisen pimeälle puolelle tuntumaan edes hiukan loogisemmalta. http://www.youtube.com/watch?v=rjUAatYo6us
LOTR -leffoja kuvattiin samaan aikaan ja sitten jälkituotanto tehtiin enemmän tai vähemmän järjestyksessä. Eli käytännössä näitä ei tehty putkeen vaan yhtä aikaa. Lisäksi nämä kuvaukset kesti yli vuoden 1999 vuoden loppu puolelta 2000 loppuun, mikä on huima aika kuvauksille. Silti aika meinasi olla aika tiukilla. Ja kyllä, kaikki kolme oli pääpiirteittäin kuvattu vuoden 2000 loppuun mennessä. Tosin olihan lisäkuvauksia vielä pitkin vuosien 2001 ja 2004 välillä.
Mutta siis uusissa Star Wars elokuvissa on todennäköisesti eri tuotanto tiimi joka elokuvalla. Uudessa trilogiassa voi tietty olla jotain päällekkäisyyksiä. Mutta näitäkään ei ymmärtääkseni kuvata samaan aikaan. Muutenkin elokuva sarjojen kuvaaminen samaan aikaan on todella harvinaista, koska se suuri taloudellinen riski. Kuvaukset kuitenkin ovat yleensä se kaikista kallein osa elokuvan teossa ja jos ensimmäinen osa ei menesty, ei jatko-osien julkaisu ole perusteltua, vaikka kuvauksista on maksettu kirjaimellisesti jo miljoonia.
Sattuipa tämmöinen Star Wars -aiheinen videopätkä silmään tuolla (sinappi)Tuubissa. Ajattelinpa sen teille jakaa.
Linkki
Minulla ei ole uusia Star Wars -leffoja kohtaan juuri odotuksia, ainakaan tällä hetkellä. Kyllä ne tulee varmaankin siitä huolimatta katsottua, tuskin sieltä kovin kamalaa kuraa voi tulla.
Harrison Ford Jimmy Kimmelissä(liittyy Star Warsiin):
http://www.youtube.com/watch?v=7T0vs9gYydo
Selvästi näytelty koko homma mutta aivan mahtava. :D
Edit: sori olikin jo ylemmässä viestissä.
Uudet Star Warsit kiinnostaa lähinnä sellaisella perverssillä, sadomasokistisella tavalla. Toisaalta jos elokuva todella onnistuu, niin hyvä, ja eihän vanhan ja uuden kastin sekoittaminen voi päättyä huon...
Ei kun nyt iski äkillinen dejavu.
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/718162-prinsessa-leia-disney-piiskaa-minua-kuntoon
Okei, nyt se on viimeistään varmaa: Carrie Fisher ja muut ovat mukana Episodi 7:ssa.
Miten muutenkaan se voisi olla? Disney lähettelee jo ihan personal trainereita hänen kotiinsa, saamaan hänet taas prinsessa Leia-kuntoon! :D Tämä jos joku varmistaa Fisherin paluun. Vaikka viime kerralla kun hän "vahvisti esiintymisensä", sehän oli pelkkä "vitsi", joten kohta Fisherin edustaja kertoo meille tämänkin olleen "pelkkä vitsi". Turhaan tätä enää peitellään, sokea simpanssikin huomaa jo kaikkien näiden "vihjeiden" perusteella, että Carrie Fisher, Mark Hamill ja Harrison Ford ovat mukana Episodi 7:ssä.
66 harvinaista kuvaa The Empire Strikes Backin kuvauksista:
http://imgur.com/a/HGtG0
Nämä on hyviä:
http://i.imgur.com/41q8aHN.jpg
http://i.imgur.com/MTDQA11.jpg
Hienoja. Toivon että tätä uutta trilogiaa ei kuvata vain vihreän kankaan edessä vaan tehdään retrosti kuten Hamill toivoo.
http://www.starwars7news.com/2013/05/jj-abrams-believes-john-williams-will.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+starwars7news%2FPpBF+%28Star+Wars+Episode+7+News%29&utm_content=FaceBook
No nyt näyttää kyllä erittäin todennäköiseltä, että John Williams palaa säveltämään Star Warsin musiikin. Hänhän oli kertonut joskus haluavansa tehdä sen. Ja nyt itse Abrams ja hänen "hovisäveltäjänsä" Michael Giacchino ovat sanoneet myös haluavansa Johnnyn tehdä sen. Eli todennäköinen vastaus = hän tekee sen. John Williams palaa säveltämään Star Wars-musiikit Episodi VII:hin! :D
Joo, hienoja kuvia ovat. Tämä oli varmaankin minusta hauskin:

Ja sama se minulle tehdäänkö uusi trilogia retrosti, vai prequel-trilogian lailla, kunhan ei vaan käytetä liikaa sitä vihreää kangasta.
Ei mitään retroilua. Kunnon fantasia seikkailu. Ei siis aleta tekemään mitään "taiteellisia nyansseja" vaan tehdään kunnon elokuva. Keskittyisivät nyt vaan siihen. Sama se vaikka koko elokuva kuvattaisiin vihreää taustaa vasten kunhan se on hyvin tehty. Totta kai käytännössä joitain kohtauksia tulee olemaan ihan lavasteissa, mutta varmasti vihreää taustaa vasten kuvattuja kohtauksia on paljon. Abramsin Star Trek on varmaan aika hyvä vertailukohde siihen kuinka elokuva tehdään. Enkä valita. Näinhän elokuvat useimmiten tehdään nykyään.
Kuka tässä nyt mistään taiteellisista nyansseista on puhunut. Retrolla tarkoitin enemmänkin sitä samaa tyyliä kuin mitä Original-trilogiassa käytettiin. Mutta niin ei tulla tekemään. Ne tullaan varmasti tekemään samaan tapaan kuin Prequel-trilogia. Niinhän kaikki leffat nykyään tehdään.
Ai sama se, vaikka koko elokuva kuvattaisiin green screeniä vasten? Ja vaikkei Prequeleissa edes kuvattu niin koko aikaa, niin niissä oli silti liikaa green screenejä?
Tässä hauska kuva liittyen green screeniin:
http://www.themovieblog.com/wp-content/uploads/2009/06/lucas-green-screen.jpg
Minusta liika cgi:n käyttö saa elokuvat tuntumaan niin feikin näköisiltä ja yleensä sillä tehdyissä toimintarymistelykohtauksissa ei ole minkäänlaista vaaran tuntua. Näkyy vain että cgi-hahmot lentelee. Ennen elokuvissa esim. kun autot hajosivat ne oikeasti hajosivat. Cgi:ssä sama ei välity. Myös normaalit taidolla tehdyt lavasteet, puvut ja pienoismallit saavat asiat tuntumaan aidoilta. Katsokaa esim LOTR-leffoja. Niissä pienoismalleilla saatiin vaikka mitä aikaan ja näyttivät ihan aidoilta.
Eh...nykyään se tyyli mikä on Orinal-trilogiassa olisi "taiteellinen nyanssi/valinta". Ei se silloin ollut "retroa", se oli sitä miten elokuvat tehtiin.
Ei. Tässä taitaa tulla taas mielesi rajottuneisuus vastaan. Eli prequeleissä sitä ei tehty tarpeeksi hyvin (usko tai älä). Esim. Avatarissa se tehtiin aika helvetin hyvin. Lisäksi prequeleissa oli ymmärtääkseni kohtauksia joissa oli tehty jopa saman kohtauksen kuvauksia eri aikaan henkilöiden kesken, green screenin ansiosta. Tämä on jälleen väärä tapa. Green screeniäkin voi käyttää oikein ja väärin.
Miten niin? Eihän nuo Avatarin Cgi-hahmot/paikat ole edes kovin kummoisempia kuin Star Wars episodeissa 1-3. Ja sitä paitsi, Avatar on tehty myöhemmin kuin Prequelit. Siksi erikoistehosteet ovat ehkä vähän kehittyneemmät siinä. Ja molempiinhan ne erikoistehosteet teki Industrial Light & Magic.
No...kyllä ne on. Erityisesti animaation ero on aivan selvä.
No shit Sherlock. Totta kai tämä on osa syy. Annoin vain räikeän esimerkin että CGI:stä saa nykyään parempaa kuin silloin. Eli vaikka sanoisi että prequeleissä CGI oli haitta, se ei välttämättä ole sitä nykyään.
Olisin voinut sanoa niinkin että LOTRin CGI on parempaa kuin prequeleissä. Eli vaikka Yoda on mielestäni tehty ihan hyvin prequeleissä, se on kaukana Klonkusta. Ja miksi en sanonut näin? Koska sinähän pidät Yodaa varmasti CGIn huipentumana koska se on Star Warsissa. Vai mitä?
Ei se Star Wars CGI:stä parempaa tee. Mutta en kyllä huomaa Klonkun ja Yodan välillä mitään suurta animaatiointi eroa. Melko samanlaiselta ne näyttävät.
Ai vaikka Episodeissa 7-9 käytettäisiin saman verran CGI:tä kuin Episodeissa 1-3, niin se ei olisi haitaksi, kunhan se on tehty tarpeeksi hyvin? Ja mitenköhän hyvin se pitäisi tehdä? Jos sen tulisi olla vähintään yhtä hienoa kuin Avatarissa, niin sellaista se varmaankin tulee olemaan, koska ILM teki tehosteet Avatariin, ja tekee ne myös tuleviin Star Warseihin. Riippuu kuinka hyvin J.J Abrams osaa käyttää erikoisehosteita. Oliko kenties Star Trekin erikoistehosteet tarpeeksi näyttäviä? Jos oli, niin veikkaampa että samankaltaiset efektit tulemme saamaan.
En yleensä postaile tälläistä, mutta nyt on vaan pakko:
[/spoiler]
[spoiler]
Ei sillä että olisin oikeasti yllättynyt mielipiteestäsi...
Toistan nyt itseäni ja selvennän itsestään selvyyksiä (kysyt että onko sellainen hyvä joka on mielestäni hyvä), mutta siis kyllä. Kunhan CGI on tehty hyvin, voivat tehdä minun puolestani vaikka koko elokuvan CGI:llä.
En todellakaan tiedä kuinka selittäisin tämän sinulle, kun et huomaa Klonkun ja Yodan välillä eroa.
Avatarin tehosteet teki Weta Digital, eli sama firma joka teki LOTRin tehosteet.
Näinhän se usein menee. Ohjaajasta on paljon kiinni.
Kyse ei ole näyttävyydestä, vaan luonnollisuudesta ja "sielukkuudesta". Star Warsin tapauksessa siis.
Ai niin, ihmettelin vaan kun Wikipediassa ILM:n sivuilla filmografiassa luki Avatar. Mutta ILM olikin näköjään vaan ollut avustamassa Avatarissa:
Ja tähän loppuun haluan vielä sanoa: May the Fourth be with you! :) Hyvää Star Wars-päivää!

http://www.starwarsunderworld.com/2013/05/star-wars-episode-vii-to-begin-filming.html
Episode VII:n kuvaukset aloitetaan siis ensi vuoden alussa. No, eipä ole ainakaan mikään järjetön odotus aika, vaan reilut puoli vuotta. Toivottavasti niitä näyttelijöitä paljastetaan piakkoin meille. Vaikka sehän nyt on jo selvää että ainakin Ford, Hamill ja Fisher on mukana.
Star Wars: Episode VII Plans UK Production:
http://www.superherohype.com/news/articles/176843-star-wars-episode-vii-plans-uk-production
"Lucasfilm announced today that production of Star Wars: Episode VII will take place in the United Kingdom. All of the six previous live-action Star Wars movies have included UK production in such famed studios as Elstree, Shepperton, Leavesden, Ealing and Pinewood Studios.
"We've devoted serious time and attention to revisiting the origins of 'Star Wars' as inspiration for our process on the new movie, and I'm thrilled that returning to the UK for production and utilizing the incredible talent there can be a part of that," said Kathleen Kennedy, President of Lucasfilm. "Speaking from my own longstanding connection to the UK with films like 'Raiders of the Lost Ark', 'Empire of the Sun' and recently 'War Horse', it's very exciting to be heading back."
Earlier this year, representatives from Lucasfilm met with the Chancellor of the Exchequer, George Osborne, in London to establish an agreement to produce Star Wars in the U.K.
"I am delighted that Star Wars is coming back to Britain. Today's announcement that the next Star Wars film will be shot and produced in the UK is great news for fans and our creative industries," Osborne said today.
Star Wars: Episode VII will be directed by J.J. Abrams from a screenplay by Michael Arndt and is scheduled for a 2015 release."
Hyvä kun tekevät siellä missä alkuperäiset tehtiin. Toivottavasti palaavat myös Tunisiaan jos elokuvassa on Tatoonie kohtauksia.
Hyvä että vihdoin saatiin jotain virallisia uutisia Episodi VII:stä. Viimeaikaisimmat "uutiset" ovat lähinnä olleet vaan todennäköisyyksiä ja huhuja, niinkuin esim. John Williamsin paluu, ja naispäähenkilö-huhut.
Nyt on sitten tuleva Star Wars-animaatiosarja vahvistettu: Star Wars Rebels!
Kyseinen sarja sijoittuu siis Episodien 3-4 välille, ja siinä kerrotaan kapinan synnystä ja jedien tuhosta. Mielenkiintoiset aiheet, ja vanhoja hahmojakin tullaan varmasti näkemään, kuten mm. Leia- ja Bail Organa, Darth Vader, ja keisari Palpatine. Luulisimpa, että on hyvä sarja tulossa.
Nyt muuten joka vuosi tästä lähtien tapahtuu jotain merkittävää Star Warsin kannalta:
2013: Star Wars Celebration Europe II
2014: Star Wars Rebels
2015: Star Wars Episode VII
2016: Star Wars spin-off #1
2017: Star Wars Episode VIII + Star Wars 40th Anniversary
2018: Star Wars spin-off #2
2019: Star Wars Episode IX
Ja ties mitä kaikkea siinä välissä tapahtuu! Uusia SW-pelejä, lisää Celebrationeita.... Kyllä se nyt vaan niin on, että Disney-kauppa oli Star Warsin tulevaisuuden kannalta kannattava veto! :) Paitsi 3D:eiden peruutus ja LucasArtsin lopetus.
Voi olla aika hyvä sarja jos tekevät oikein. Toivottavasti Vader, Boba Fett ja vaikka Han Solo esiintyvät joissain jaksoissa.
Hyvä kun ottavat vaikutteita Ralph Mquarrie taiteesta. Ovat kyllä hienoja:
http://www.primaryignition.com/wp-content/uploads/8.jpg
http://1.bp.blogspot.com/-wGlTr3JTIX0/T1VA6pPxzjI/AAAAAAAAAUY/9fcKfoRSWtI/s1600/StormTrooperSaber.jpg
http://4.bp.blogspot.com/-K0mezX68A4s/T1VAaX2A34I/AAAAAAAAATo/Z_BMftsFM6I/s1600/hoth2.jpg
http://images.wikia.com/starwars/images/8/87/Hoth-shield-gen-mcquarrie.jpg
Noita olisi hieno saada kehistettyinä seinälle.
Varovasti voi olla jopa innostunut tästä uutisesta. Vanhaan kunnon tyyliin. Silti olisin toivonut jotain muuta ajankohtaa sarjan tapahtumille. No, en tuomitse ennen kuin näen.
Star Wars Episodi II Nähdään sittenkin 3D:nä, ja vielä etuajassa(alkuperäiseksi ensi-illaksi oli suunniteltu 20. syyskuuta)! Mutta tosin vain Saksan Star Wars Celebrationissa.
Hienoa päästä näkemään Star Warseja valkokankaalta. Pimeä uhka oli 3D:nä hieno kokemus, ja nyt on sitten Kloonien Hyökkäyksen vuoro. Mutta ei se siihen jää: Jedin paluunkin voi nähdä ulkoilma-tearrerissa Saksassa tänä vuonna!
Kaksi Star Wars-leffaa; valkokankaalta, toinen 3D:nä, ja toinen ulkoilma-teatterissa. Ja samaan päivään kuuluu myös esikatsaus Star Wars Rebels-sarjasta, Star Wars-näyttelijöiden tapaamisia ja heidän nimikirjoituksiaan, suuria Star Wars-uutisia (todennäköisesti).... Ja ties mitä muuta? Voisiko parempaa päivää SW-fani toivoa? :D
Kai sinulla on jo liput hankittuna?
Totta kai! :D
Pitkän hiljaisuuden jälkeen, minä postaan tänne jotain pientä uutisen kaltaista: Star Wars Episode VII tulee sisältämään J.J Abramsin mukaan rakkaustarinan. Mikäs siinä, kunhan tämä ei ole elokuvan pääteema. Ja kunhan sitä vaan ei vedetä överiksi, eli ei mitään "Jedin ja Sithin kiellettyä rakkautta". Tässä JayeizH:in joskus laittama hyvä esimerkki:
Kunhan sieltä ei nyt vaan alkaisi tulemaan mitään tämmöistä, vähän pienempää rakkaustarinaa saa olla, niinkuin ESB:issä tai AotC:ssä oli (vaikkei mieluusti heti Uuden trilogian avaus-episodiin niinkään paljoa), mutta ei mitään tuollaista. Ei hitto, nyt alkoi jo pelottamaan että jotain tuollaista on kuitenkin luvassa.... -_-
Lucas sanoo että ei ole puhunut J.J. Abramsin kanssa Star Warsista:
http://www.superherohype.com/news/articles/177569-george-lucas-says-he-hasnt-spoken-with-jj-abrams-about-star-wars
"I have not spoken to J.J. He’s been busy with Star Trek, and I’m sure that he’ll let me know when he’s got some questions. So, you know, that’s all going well. Kathy tells me it’s working out great."
Tämä meinaa että tästä voi tulla hyväkin. Toivottavasti kuvaukset alkavat edes ensi keväänä.
Sekö ettei alkuperäinen Tähtien Sodan luoja ole edes jutellut uuden ohjaajan kanssa? Ompas kunnioitus Georgea kohtaan korkealla.... Ja kun hänhän se koko Star Wars-Saagankin loi!
Ihan hyvä vain, selvästi George on menettänyt järkensä ajat sitten. Mukavaa että voidaan saada joku ohjaamaan, joka saattaa jopa saada hyvän elokuvan aikaan.
Kunnioitan Lucasia todella paljon vaikka siltä ei aina viesteissäni vaikuta koska hän loi Star Warsin mutta uuden trilogian jälkeen on aika helppo sanoa että hän oli ennen viisaampi. Niiden perusteella Lucasin nykyideat eivät ole kauhean hyviä verrattuna vanhoihin. On parempi että sequel trilogia tehdään ilman että Lucas on kokoajan mukana valvomassa tai edes vitosen ja kutosen tyyliin. Tässä pätkä Lucasin haastattelusta vuodelta 1983 jolloin hän puhui viisaasti(Prequeleita tehdessä taisi unohtua ja etenkin Lucasin lopussa sanoma juttu):
http://www.youtube.com/watch?v=ykmZp5cgbkU
Tämä taisi oikeasti tapahtua:
http://www.youtube.com/watch?v=_BMgegut3UM
:D

Surullista