Joo-o, elikkäs täällä turistaan kaikenlaisista tasohyppely peleistä. Täällä voit kertoa oman mielipiteesi jostain tietystä tasohyppelystä ja voit myös kertoa oman lempi tasoloikan.
--------------------------------------------------------------
Itse pidän eniten LittleBigPlanet 2:desta, koska se vain on niin hyvä. Vähän on putkijuoksun makua siinä pelissä, mutta ne kaikki 4miljoonaa kenttää pelattavana tekee siitä täysin koukuttava pelin.
Tämä ketju on luotu rakkaudesta tasoloikkiin.
Oma lempi tasoloikkani on New super mario bros. Ostin Ds:n mukana tämän ja Pokemon Diamondin. Olin jo tuolloin Pokemon-fani, ja ajattelin, että en tätä paljon pelaisi, sillä en ole tasoloikkien suurkuluttaja. Noh, peli osoittautui loistavaksi, ja vedin sen läpi alle viikossa. Viimeiset kentät olivat minulle todella vaikeita, sillä tämä oli ensimmäinen 2d-tasoloikkani. Toivon, että tälle tulee jatkoa joskus.
EDIT: Noh, onhan tälle tullut jo wiille jatkoa, mutta tarkoitan 3ds:lle.
Itse aloitin tasohyppypelit lapsena ihan Commander Keenien, Secret Agentin ja ensimmäisen Duke Nukemin osalta. Ja kyseiset pelit ovat vielä tänä päivänäkin täyttä rautaa, ja varsinkin Keenit ovat olleet melko iso pala lapsuutta.
Minulta on kuitenkin pahasti jäänyt välistä sellaiset sarjat nuoruudessani kuten Crash Bandicoot(tosin sillointällöin pääsin pelailemaan näitä), Spyro, tai alkuperäinen R&C-sarja (kolmosen kuitenkin omistanut ps2-kaudelta saakka ja pelannut läpi)..Nämä kyllä tietyllä lailla hävettää, kun ovat jääneet väliin. Näistä uusimmista tasohyppelypeleistä ovat parhaiten jääneet mieleen uusi R&C-sarja ja Little Big Planetit, jotka ovat olleet erittäin viihdyttävää pelattavaa.
E: Nii ja ensimmäisiä Super Mario Bros. -pelejä tullut pelailtua kans paljonkin, niin nuorempana kuin myös vanhempanakin...olimpas tyhmä kun unohdin tämän mainita
PlayStation 2:n ajoista lähtien olen tasoloikkapelejä pelannut. Ensimmäinen (tasoloikka)pelini oli Jak & Daxter: The Precursor Legasy, jota tahkosin innolla läpi. Jonka jälkeen Ratchet-pelit alkoivat kiinnostaa huomattavan paljon.
Nykysukupolven tasohyppelykärkeä mielestäni tähdittävät LPB2, Super Mario Galaxyt ja oma henkilökohtainen lempipeli (jos sitä voi enää tasohyppelyksi kutsua) eli Ratchet & Clank: A Crack in Time. Kyseine. Peli on rautaisella Insomniac-laadulla tehty peli että muuta ei voi sanoa.
Harmillisesti tasöhyppelylinja minjlla on hiljalleen alkanut kääntyä Uncharted- ja muihin vastaaviin peleihin, mutta LPB2 on säännöllisesti Pleikkarin sisällä!
Itsellä kyllä nykyään ehkä lempitasoloikka Sly.On se vaan niin hyvä.Kaveri kehunut sitä aina ja ajattelin, että itsekkin voisi sitä kokeilla kun se sitä kehuu niin paljon ja on se kyllä loistava.Sly 1:sen olen mennyt jo läpi Sly 2:sessa oon 3 jaksossa.Ja omasta mielestä 2 tuntuu paremmalta mitä 1.
Tasoloikat ovat yksi suosikkigenreistäni. Harmi vain että lajityypin suosio ei ole enää samaa luokkaa kuin pari konsolisukupolvea sitten.
Kaksiulotteisista tasoloikista puhuttaessa ei voi unohtaa Super Mario Bros. -sarjan pelejä. Kasibittinintendon kruununjalokivi on ehdottomasti Super Mario Bros. 3, joka on vielä tänäkin päivänä hämmästyttävän tiukka pelikokemus. Kenttäsuunnittelu, musiikit ja yleinen tunnelma ovat yksinkertaisesti upeat. Viimeksi pelasin Mario kolmosta toissapäivänä vanhalla kunnon matolaatikko-Nintendolla. Tallennusmahdollisuuden puute on ainoa napinan aihe, mutta esimerkiksi Virtual Consolella tätäkään ongelmaa ei enää ole.
Mega Driven Sonic the Hedgehog -trilogia oli minulle lapsena vähintään yhtä huikea kokemus kuin Mariot. Eniten peleissä viehätti todella nätti ulkoasu ja rautainen musiikki. Soniceista eniten pidän sarjan toisesta osasta, jossa tuntuu olevan kaikki kohdillaan. Satunpa myös omistamaan DS:n Sonic Rushin, joka on yllättävän hyvä. Vauhtia oli kyllä omaan makuuni jo vähän liikaakin, kun vinha syöksyminen johtaa ärsyttävän usein äkkikuolemaan...
DS:n paras 2D-loikinta on kyllä ehdottomasti New Super Mario Bros. Olen pelannut kyseistä peliä viimeisen viiden vuoden aikana aivan hirvittäviä määriä. Edes täydellinen läpäisy ei riittänyt sammuttamaan intoani, vaan palaan pelin pariin tasaisin väliajoin. Myös Wiin versio on moninpelinä huikean hauska, mutta sitä en ole päässyt pelaamaan niin paljoa.
Voisin pälpättää tasohyppelyistä kokonaisen päivän, mutta taidanpa jättää fiilistelyt toistaiseksi tähän. Sanotaan vaikka, että 3D-tasohyppelyt ovat mielestäni vähintään yhtä hyviä kuin kaksiulotteiset vastineensa. Super Mariot, Banjo Kazooiet, Crashit, Spyrot, ensimmäinen Jak & Daxter, Ratchet & Clankit ja monet muut ovat tarjonneet minulle uskomattomia elämyksiä jo lapsesta saakka. Joskus on hyvä pitää breikki ainaisesta räiskintäpelien tulvasta ja pelata hetki jotain hyvää tasoloikkaa.
Tasoloikat, jaahas jaahas. Voisihan sitä itsekkin hitusen kirjoitella tästä genrestä.
Yhdyn hyvin pitkälti Jonppen mielipiteeseen. Ratchet&Clankit ovat todella hyviä tasoloikkia, aina sarjan ensimmäisestä osasta asti (käy toki lukemassa retromuisteloni aiheesta). Ja juuri tuo ACIT on varmasti yksi sarjan parhaita osia, silti nostaisin kolmosen tälle korkeimmalle pallille. LBP löytyy kyllä hyllystä, mutta sen pelaaminen on jäänyt kesken, harmillista kyllä. Laadullisestihan siinä ei missään nimessä ole mitään vikaa.
Sitten on tämä pyhä lehmä, Mario. En nyt jaksa alkaa jauhamaan sitä miten wanhat Mariot ovat loistavia, senhän kaikki tietävät. Sen sijaan tuota Super Mario Galaxy-sarjaa ei voi hehkuttaa tarpeeksi. Kaikki se mitä ensimmäinen SMG teki oikein nostettiin viidenteen potenssiin toisessa osassa, joka on mielestäni yksi tämän konsolisukupolven parhaita pelejä ja varmasti paras tasohyppely. SMG2:sta ei tahdo löytyä valitettavaa millään keinolla ja se on koko olemukseltaan juuri sellainen peli, minkä takia minäkin sijoitan aikani ja rahani konsolipeleihin. Puhdasta pelaamisen riemua parhaimmillaan. Musiikki, innovaatiot, ulkoasu, SMG2 on tekee niin monet asiat paremmin kuin monet tehokonsolien pelit yhteensä. Upea peli, kerrassan upea!
Tässä mainio traileri, joka kertoo melko hyvin pelin mahtavuudesta. Toki sekin on vain traileri.
Tasoloikat, uuh kuinka upea genre kyseessä onkaan. Nyt kun alkoi oikeasti miettimään asiaa tarkemmin, niin olen pelannut huikean paljon erilaisia tasoloikkia tässä reilun kymmenen vuoden ajan. Disneyn legendaariset 2D-loikat Aladdin, Toy Story ja Leijonakuningas olivat ensimmäisiä kosketuksiani koko videopelimaailmaan joskus vuonna 1997. Siitä pari vuotta myöhemmin jatkoin pelailua PS1:llä Crash Bandicoot ja Spyro -sarjoihin tutustuessani ja siinä samalla otin ensimmäisen askeleen kohti konsolipelaamista. 2002 vuonna löysin yhtiön nimeltä Nintendo, joka oli juuri julkaissut hauskalta näyttäneen Super Mario Sunshinen. Kyseisen tasohyppelyn myötä innostuin Super Mario-hahmosta toden teolla ja siitä lähtikin kiinnostus suuntautumaan kohti yhtiön muitakin tuotoksia. Itse asiassa ei ole väärin todeta, että tasohyppelyt ovat ylivoimaisesti suurin syy sille, miksi olen aina ollut niin innoissani videopelaamisesta.
Pakko vielä hehkuttaa niitä kaikkein parhaimpia pelaamiani 3D-tasoloikkia:
Kuten ylemmässä tekstissäni mainitsin, oli Super Mario Sunshine aikoinaan se Nintendo-peli, joka hurmasi minut ensivaikutelmallaan ja yleisellä pirteydellään. Peli oli puhdasta tasoloikintaa avoimessa, upealta näyttäneessä Isle Delfino-nimisessä saaressa. Saari tarjosi monia hauskoja ympäristöjä (huvipuisto, hienon kasinon sisältänyt aavemainen hotelli, itse saaren pääkaupunki Delfino Plaza jne.) ja lisäksi omaperäinen vesiruisku F.L.U.D.D. toi oman mielenkiintoisen lisämausteensa pelin tunnelmaan. Kaiken kaikkiaan SMS oli peli, jota pelatessa oli aina hyvä fiilis.
Nintendo on julkaissut myös muitakin laadukkaita tasoloikkia 3D:nä , mutta erityisen vaikutuksen ovat tehneet Super Mario Galaxyt. Molemmat sarjan pelit edustavat sitä huikeaa luovuuden ja innovaation määrä, jota Nintendo tarjoaa parhaimmillaan. Super Mario Galaxy oli jo aivan huippuunsa hiottu taidonnäyte, mutta pelin jatko-osa onnistuu viemään konseptia vieläkin pidemmälle ja tarjoaa puhdasta tasohyppelynautintoa koko kestonsa verran. Molempien pelien pelaaminen on jo yksistään loistava syy omistaa Wii.
Parhaimmista tasohyppelyistä puhuttaessa mainitsematta ei todellakaan voi jättää firmaa nimeltä Insomniac. Yhtiö aloitti menestystarinansa PS1-aikoina Spyro-pelisarjalla, joka lumosi ainakin allekirjoittaneen täysin. Violetilla lohikäärmellä oli yksinkertaisesti siistiä pelata liekittäen ilkeitä monsuja, ja etenkin Spyro 2-pelin maailma oli kaikin puolin onnistunut. Insomniac menetti kuitenkin oikeudet pelisarjaan Spyro: Year of the Dragon-pelin jälkeen, ja palasi tasoloikkien pariin vuonna 2002 aivan uudenlaisella Ratchet & Clank-pelillään. Peli menestyikin niin hyvin, että jatko-osa julkaistiin jo seuraavana vuonna ja pelisarja on siitä lähtien saanut uuden osan lähes vuosittain. Itse olen pelannut läpi vain sarjan PS3-tuotokset (kavereilla testaillut PS2 ja PSP-teoksia), jotka ovat tarjonneet valehtelematta yhtä hienoja tasohyppelyhetkiä kuin Spyrotkin tarjosivat aikoinaan, tosin tietysti uusilla, moderneilla twisteillä maustettuna. Mielikuvitukselliset aseet ja muutenkin todella humoristinen tunnelma pitävät huolen siitä, että pelit pelaa läpi leveä hymy suupielissään.
Jees, loppuun vielä tiivistettynä: Tasohyppelyt ovat parhautta.
Jahas, tasoloikat ollu aina lähellä sydäntä kun kuitenkin Super Mario Bros. oli ensimmäinen konsolitasoloikka mitä on tullut pelattua joskus skidinä. Aikasemmin PC:llä tullut jauhettua Commander Keen ja Duke Nukum (sic) -pelejä. Siitä lähtien tappavan tasasesti tullut jauhettua suurin osa Mario peleistä läpi, niin 2D kuin 3D:kin. En kyllä aikoinaan uskonut kun kuulin että Nintendo 64:lle on tulossa 3-ulotteinen Mario peli, että se voisi millään tasolla toimia. Olin onneksi väärässä. Tykkään kuitenkin enemmän 2-ulotteisista tasoloikista enemmän, harmittaa vaan kun en tiedä onko niitä tuolle X360:lle paljoa julkastu (Arcadessa ehkä?), eli jos joku tietää, nii saa vinkata :D
Hieno aihe sillä pelien yhdessä SHMUP-pelien kanssa, ovat tasoloikat pelimakuni maittavimmasta päästä niin kaksiulotteisena kuin ihan kolmannessakin ulottuvuudessa.
2D-tasoloikat ovat meille 90-luvulla pelejään pelanneille varmaankin se rakkain tasoloikkapelin muoto ja itse tämän myös ysäriäpäränä allekirjoitan. Mariot ja Sonicit nyt ovat sitä ns. päivänselvyyttä mutta ei sovi myöskään unohtaa PC:llä nähtyjä Commander Keen-pelejä sekä Gears of War-ylipäällikön, Cliffy B:n, uran alkutaipaleilta tuttuja Jazz Jackrabbit-pelejä. Myös Gex-gekon seikkailut sekä lukuisat SNES:n ja Mega Driven kaksiulotteiset, siilittömät ja putkimiehettömät tasoloikkapelit (mm. Vectormanit, James Pondit, Donkey Kong Countryt, Bubsy, Zool-pelit yms.) tuovat enemmän kuin hyviä pelimuistoja mieleen.
Kolmiulotteiset loikat elivät kulta-aikaansa N64:n kivikovien nimikkeiden myötä. Tietysti Super Mario 64 mainitaan AINA kun mainitaan kolmiulotteinen tasoloikka mutta ei sovi myöskään laskea pois laskuista Banjo-Kazooie-pelejä, Donkey Kong 64:ä, Gloveria, Space circusta (tai mikä ikinä lie olikaan?) ja muutamaa muuta. Toki myös Spyrot ja Crocit ja Crashit olivat pleikkarilla tuolloin rautaisia pelejä mutta Banjoja ja Mariota pelanneena, en koskaan noista nimikkeistä kovinkaan suuria kiksejä saanut.
Vuodet vierivät ja pelisarjoja tuli (lllllllloistava Jak&Daxter-sarja sekä R&C ja Sly-pelit) tuli ja meni mutta 2D-tasoloikka loisti poissaolollaan. Pitkään luulin että kyseinen genre olisi vajonnut pysyvään koomaan mutta niin vain New Super Mario Bros tuli DS:lle ja pelasti tilanteen. Marion perkele tuli ja pelasti myös tilanteen kolmiulotteisten loikintojen saralla tarjoamalla meille pelaajille uskomattoman kekseliästä ja innovatiivista pelattavaa Super Mario Galaxy-pelin myötä.
Nykyisin tasoloikkapelit elävät hienoa aikaa ja genren ystävänä en voisi olla tyytyväisempi. Horisontissa häämöttää niin uutta Kirbyä (2D) kuin uutta Mariotakin (3D... kirjaimellisesti) ja lukuisia muita pienemmän profiilin yrittäjiä.
Voisin tuon Norsukamman viestin kopioida ja käyttää lähes kokonaan omana viestinäni, sillä niin paljon siinä on omia kokemuksia.
Pelaaminen on kunnolla aloitettu Super Mario Brosilla, joten luonnollisesti tasohyppelyt ovat sitä pelien parhautta. Myös SMB2 oli erilaisuuksineenkin hieno peli. Super Mario Bros 3 sitten räjäyttikin pankin. Muistan kun aikanaan kun paikallisella Sokoksella pääsin hetken testaamaan peliä ennakkoon ja julkaisupäivänähän peli oli sitten haettava kaupasta. On muuten ensimmäinen peli, joka tähän on omalla kohdalla päässyt.
Samoihin aikoihin serkkupojalla oli Segan Master System, jolla pelailtiin Sonic-pelejä ja Alex Kiddiä (olisko ollut in Miracle World). Hyviä pelejähän nuokin olivat, mutta eivät kyllä silti Marioiden veroisia.
16-bittisillä luonnollisesti Super Mario World on se ehdoton kuningas, vaikka Sonicit, DKC:t, Disney-tasoloikat etupäässä Leijonakuningas ja Aladdin (varsinkin Mega Drive -versio) ja lukuisat muut myös lujaa iskivätkin.
Super Mario 64 on edelleen kaikkein paras 3D-tasoloikka, huippuhienoja jatko-osia on tullutkin jo kolme. N64:llä Donkey Kong 64 oli myös kova. Banjo-pelejä olen kunnolla pelannut vasta Xbox Live Arcadesta ne ladattuani ja täyttä rautaahan ne ovat.
Pleiskarin kovat pojat Crash ja Spyro jättivät minut kylmäksi eikä PS2-puolellakaan paljoa parantunut. Eka Jak & Daxter on todella hyvä peli, mutta jatko-osat ovat jo liikaa räiskintää aivan kuten R&C-pelitkin. Onneksi samanaikaisesti näiden kanssa saatiin nauttia myös yhdestä kaikkien aikojen kovimmista peleistä eli Rayman kakkosesta. Itse pelasin DC-versiota, joka on kaiketi se paras. Peli on uskomattoman nätti ja tasoloikka toimii kuin se kuuluisa junan vessa.
Molemmat New Super Mario Bros -pelit ovat hyviä vaikka eivät ehkä niin hyviä kuin (S)NES-pelit. Tosin niille häviäminen ei ole vielä huono juttu. Nyt odotellaankin sitten Super Mario 3D Landia, niin saa 3DSkin jotain pelattavaa Ocarina of Timen jälkeen. Sonic Generationsiakin odotin, kunnes demoa pelasin. Eihän siinä ole enää mitään vanhojen taikaa jäljellä, pelasi sitten uudella tai vanhalla Sonicilla. Osaako kukaan sanoa mitään Sonic Coloursin laadusta?
Sonic Colours oli niin positiivinen yllätys viime vuonna näihin aikoihin että luokittelisin sen jopa hyväksi peliksi. Se on viime vuosien tasoon nähden aivan erinomainen Sonic-peli ja samalla se oli oli tasohyppelypelinä todella hyvä. Audivisuaalinen puoli nousee pelin vahvimmaksi puoleksi sillä hyvillä vehkeillä peli näyttää totaalisen komealta.
Parasta tasoloikkaa on Trine, joka on kaikenlisäksi suomalaisten tekemä peli! Peli on julkaistu PC:lle ja PS3:lle. Pelissä on kahden pelaajan moninpeli samalta koneelta. Alustavien tietojen mukaan ensi vuonna on tulossa jatko-osa, joka mahdollistaa myös verkossa toisten kanssa pelaamisen.
Jak pelit Ps2:lla olivat mieleeni mutta nyt taitaa tulla lähinnä pelattua Littlebigplanet sekä Trine pelejä tästä genrestä. Lähiaikoina tutustunut myös Ratchet pelisarjaan ja kuumottelisi kyllä hommata tuo double pack jossa olisi molemmat PS3 Rathchetit.
Niin ja tietysti ei saa unohtaa Locoroco pelisarjaa psp:llä joka on jonkin aikaa elellyt kylläkin hiljaiseloa.
Tasoloikat on aina olleet itselle mieluinen genre. Ja kyllä, Mario on edelleen genren kuningas. Jo neljättä vuosikymmentä. Juuri tuli pelattua läpi New Super Mario Bros. DS:llä. Loistava peli, vaikkei ollutkaan yhtä tajunnanräjäyttävä kuin Galaxyt Wiillä.
Rayman Origins sai IGN:ltä 9,5 eli samat pisteet kuin Super Mario 3D Land. Myös tasoloikan ystävät saavat siis osansa syksyn peliryppäästä. Peli on muuten todella siistin näköinen!
Nyt kun on tiedossa, että Jak & Daxter saavat myös oman HD-kokoelmansa Pleiskarille, tulee taas pelattua yksi kaikkien aikojen tasoloikista, nimittäin ko. sarjan ensimmäinen peli. Kerran olen pelin pelannut läpi ja kokemus oli hieno. Kakkososan aiheittuman pettymyksen jälkeen myin sitten koko trilogian pois pyörimästä enkä siten koskaan uudelleen päässyt Precursor Legacya pelaamaan. Nyt senkin virheen voi korjata. Varaukseton tuki tälle HD-päivitykselle.
^Kyllää. Jak 1 on kyllä minulle kaikkien aikojen tasoloikka. Erittäin hyvä tarina, monipuolinen, loistava kenttäsuunnittelu, yms. Yms. Joskus pienenä tuli vedettyä kaikki 1000 Precursor munaakin, ja ehkä jaksan saman tehdä PS3lla.
Sitten on Sly 2, tuo kaikkien aikojen paras peli millään konsolilla milloin vain. Ah, se tunne kun pelaa 7h putkeen :D
Nykyään ei tasoloikkia hirveästi tule pelailtua, mutta vanhat klassikot kuten Crash, R & C, Jak, Sly, Rayman.... Kelpaavat aina. Harmi etteivät tee enää uusia tasoloikkia, vaan lbpn tyylistä paskaa. Onnneksi on ps2 :)
Locorocot ovat kaikessa ylisöpöisyydessään ja hauskalla kontrollimekaanikaltaan parasta tasoloikkaa mitä olen pelannut. Ensimmäinen osa on turhan itseääntoistava, tylsä ja juoniton. Kakkonen onnistui sitten tuomaan tuttuun kaavaan ihan kivan juonen välivideoineen ja vähintään tuplasti mielenkiintoisempia kenttiä. Kentistä löytyy koukuttavasti myös piilotettuja romuja joista voi "Craftata" uusia kalusteita muimui ötököiden taloon ja sitten katsoa mitä ne saavat aikaan sillä :) Midnight Carnival on sitten "supermegahybergyber" locoroco faneille tarkoitettu peli. Sen vaikeustaso saa aivoverisuonet posahtelemaan enkä ole vieläkään päässyt viimeiseen kenttään asti ja tuskin tulen pääsemäänkään.
Jos ja kun NGP:lle tulee locoroco niin haluaisin että konsolin kallistamisella todella saisi niihin palloihin liikettä. Ja tietysti ravistamalla konsolia pallo hajoavat.
Tämän vuoden tasoloikissa on minusta todella paljon loisto pelejä, uusi Rayman ja SM 3D LAND näin päällimmäisenä, ja luulen, että konsolien nettikaupoistakin löytyy paljon loisto pelejä.
Harmi vain, etten omista/osta NDSää tai 3DSää. Rayman taas on ainoa valopilkku, ja sitä on tullut hypeteltyä paljon. Itseäni kun ei mariot kiinnosta, niin toivottavasti ei Ubisoft tee Raymanista putkimies 2:sta. Tosin ei ole Ubisoft minua ennenkään pettänyt (onkohan koskaan..?), niin voishan sen ostaakkin. Päättäis nyt vaan, että Vita vai PS3 versio??
Suosittelisin PS3 versiota, sillä se on saanut loistavat arvosanat, ja on huikean näköinen. Vita versiossa voi kestää aika kauan, ja se on todennäköisesti hieman huonompi. (pelin porttaus sonyn käsikonsolille=alkuperäistä huonompi)
Itse tasoloikka on ehkä lempi genreni.Omia lempi pelejä ovat esim.Sly trilogy 4on kovassa odotuksessa.Sly,Jak.R&C ovat parhaita lapsuuden peli muistoja Myös Crashit 1-3 ovat PS1 parhaimmistoa. Nyky tasoloikat ovat ihan mielenkiintoisia ainut sarja joka jaksaa kunnolla kiinnostaa on Ratchet.Tietysti odotan Sly4 kovasti mutta studion vaihtaminen epäilyttää Crashien ja Spyrojen takia.Trilogy pakkaukset ovat todella hyviä.Esim ostin PSN juuri 2 ekaa Sonic peliä jotka ovat aivan loistavi. UUsin Sonicikin näyttää ihan mukavalta varsinkin tidella posetiivisen Colorsin jälkeen.Marionkin veto voima alkaa kadota en enää jaksa odottaan uutta mariota innolla.LPB olivat mukavia tasoloikkia mutta eivät yltäneet PS1-2 ajan klassikoihin tai SMG tasolle.Rayman Originssiä odotan mielen kiinnolla sillä vanhat raymanit ovat loistavia.
Ihan yleisestä mielenkiinnosta, miksi Mariot ei kiinnosta, jos Rayman iskee? Rayman on kuitenkin perustaltaan täysin samaa kuin putkimiehen seikkailut. Myös pelien tyyli on samankaltaisen satumainen, joten sekään ei liene syynä. Toki Reiskan kaksi ekaa seikkailua ovat oman genrensä huippuja, mutta kummallakin on Marion parhaisiin vielä matkaa ja luulisi näidenkin tasoloikan ystäville maittavan.
Tässä ei nyt ole tarkoitus dumata kenenkään mielipidettä tai haastaa riitaa. Jäi vain asia. mietityttämään.
LPB2:n jälkeen on tasohyppelyhammasta alkanut kolottaa, joten Rayman: Originsia kokeilin. Jäi iloinen ja pirteä vaikutelma, etenkin siitä, kun Rayman hakkaa keppikerjäläispapparaiset päin seinää ja muuttuvat sitten vielä palloksi (!). En haluasi maksaa täyttä hintaa, olisivat tehneet pelistä latausversion (eli vähemmän kenttiä ja sita rataa), jonka olisin ostanut saman tien.
Onkos muiden kokeilijoiden mielestä peli liian vaikea kahdeksanvuotiaalle lapsele, joka sujuvasti Super Mario Galaxy 2:sta pelaa ilman moitteen sanaa? Joulu tulee, nääs…
Kyllä Raymanissa haastetta tuntuu riittävän varsinkin, jos ei ole aiempaa kokemusta 2d-hyppelyistä. Demon kentät ovat varmaankin alkupäästä, joten vaikeampiakin varmasti löytyy. Veikkaisin kuitenkin, ettei vaikeusaste ole liian kova kohtalaisen pinnan omaavalle mukulalle, kun checkpointteja on ripoteltu melko tiheään ja kaksinpelissä kaveri voi herätellä kuplana leijuvan kumppanin henkiin. Voihan sitä tietenkin vaivihkaa testata kyseisellä henkilöllä?
Taidan ennakkotilata tuon, sillä taiteellinen tyyli iski todella lujaa ja kerrankin on mahdollisuus tukea tämäntyyppistä peliä heti julkkarina. Myös jaetun ruudun moninpeli "aineettomilla" hahmoilla on suuri plussa ja Ahvenanmaalta kun tilaa, niin hintakin on itselle sopiva tuon laajuisesta hyppelystä :)
Tämän tekstin tarkoitus ei ole, kuin fiilistellä vähän tasohyppelyitä.
Elikkä elikkä vähäinen vapaa-aika tällä ja viime viikolla on pitkälti mennyt ensimmäisen Slyn parissa. Kokoelmaa siis olen aloitellut pelaamaan. Täytyy ensin mainita, että ICO:n pulmien jälkeen tämä tuntuu ihanalta aivot narikkaan viihteeltä ja vaikeustaso on mitä osuvin.
Mutta se lämpimin asia, eli tuplaloikka. Voi kuinka tulikin nostalgiset fiilikset, kun hahmo hyppää ja vetää toisella napinpainalluksella vielä voltin päälle. Ai että siitä onkin aikaa, kun viimeksi pelasin peliä, jossa oli tuplahyppy. Itse asiassa tasohyppelyt ovat muutenkin jääneet tällä sukupolvella ihan väliin lukuunottamatta LittleBidPlanetteja. Mistä täytyykin nostaa pientä kritiikkiä Sonya ja Microsoftia kohtaan. Okei, onhan niitä tullut LBP:n lisäksi Ratchetit ja ainakin Banjo Kazooie, mutta tämä on aivan liian vähän. Missä ovat kaikki retail-tasohyppelyt?
No onneksi nyt sentään Rayman tulee paikkaamaan tätä edes vähän. Vieläpä ainakin osin 2d-muodossa, mikä vetoaa meikäläiseen huomattavasti 3d:tä enemmän. Demon perusteella vaikutti ainakin vakeustaso hivenen ensimmäistä osaa helpommalta, mikä on erittäin jees. Muuten fiilis demossa oli ihan uskomaton. En ole ikinä ollut mikään Raymanin fanipoika. Vain ensimmäistä osaa tullut pelattua, mutta siistiä todella, että kehittäjät ovat lainanneet suoraan tästäkin osasta kaikkea nostalgista.
Ehdottomasti iso peukku Raymanin tekijöille, että uskaltavat tehdä 2d-tasohyppelyn levyllä kauppojen hyllyille ilman Nintendon leimaa. Toivottavasti peli nyt myisi sitten tarpeeksi, että jatkoa tulisi. Mitä Slysta on tähän mennessä jäänyt käteen, niin ehkäpä parasta tasoloikkaa ps2:lla jota olen pelannut. Harmi, etten aikanaan ostanut, sillä tyyli on ehkä hiukan liian lapsellinen että sitä pystyisi ottamaan edes vähän vakavasti, mutta tasoloikan puolesta edelleen ihan rautaa.
FPS-peligenre senkun porskuttaa joka ikinen vuosi eteenpäin, mutta ps2:n tasoloikka on parempaa, kuin mitä tällä sukupolvella on itselle tullut vastaan. Ehkä pitäisi siihen Wiihin sijoittaa, jotta saisi tuon tasoloikkahampaan kolotuksen paremmin kuriin nykypäivänä. Taas tuli aivoja vähän tyhjennettyä. Toivottavasti joku kässäs punaisen langan.
Itse innolla odotan helmikuussa tulevaa Jak HD-trilogiaa, sekä myös ensivuonna tulevaa Sly 4:ää! Rayman 3 tulee varmaankin ostettua kun se vain tulee HDna, ja Origins pelitulvan rauhoituttua :) Oma "peliura" alkoikin juuri Crasheillä sekä Spyroilla, mukanaan Rayman. R&C -sarja yksi omista suosikeistani, mutta Slyt omia lemppareitani.
No niin, puolet eli 4-5 tuntia Rayman Originsia on nyt takana päin ja fiilis on hyvä. Taiteellinen tyyli on pitänyt kutinsa ainakin tähän asti ja lähes jokaisessa kentässä on tullut joku uusi elementti tahi hämmästystä herättänyt audiovisuaalinen neronleimaus. Saa nähdä, miten juuri auenneet samoihin teemoihin perustuvat kentät muuttavat fiilareita, mutta ensivisiitillä kaikissa ympäristöissä oli omanlaisensa meninki.
Suuri osa kentistä on enemmän tai vähemmän tavallisia esteratoja muutamilla jipoilla, mutta mukaan on mahtunut myös muutama todellinen helmi. Kenttäsuunnittelun taso on todella hyvää kautta linjan ja vaikeusaste nousee mukavan tasaisesti.
Niin siitä vaikeusasteesta... Eihän tämä Origins mikään Super Meat Boy ole, mutta haastetta kyllä löytyy varsinkin aarrejahtien puolelta. Itse olen toki onnistunut hankaloittamaan peliä entisestään huolehtimalla Lummeista jo ekalla läpipeluulla, mutta pari kertaa piti harrastaa lievää akrobatiaa pelkkä läpäisy tähtäimessä. Jokainen "huone" kuitenkin omaa checkpointin, ennen jokaista checkpointtia kerätyt Lummit saa pitää ja enut loistavat modernisti poissaolollaan. Kuolemasta ei siis rangaista turhan voimakkaasti.
Kaikessa näkyy mielikuvitus ja rakkaus, joilla pelejä tehtiin Snes-aikakaudella. Originsin piti olla "vain" latauspeli, enkä voi kuin kiittää UbiSoftin pamppuja teokseen uskomisesta ja sen jatkamisesta täysimittaiseksi julkaisuksi. Tänä vakavien pelien aikakautena on mukava pelata peliä, joka uskaltaa olla värikäs ja "lapsellinen". Toivon, että tällainen myy, jotta huolella tehtyjä tasoloikkia nähtäisiin jatkossa muidenkin kuin Nintendon konsoleilla.
^ Aamen.
Kiitoksia sinulle, pitänee valita Rayman Origins MW3n ja NFS The Runin ohella joululahjaksi. Muutenkin oli tarkoitus ostaa alkuvuodesta Reiskan uusimmat seikkalut.
Alkuperäiset viisi ensimmäistä Raymania (Rayman 1, 2, 3, M ja Revolution) ovat parhaimpia tasoloikkia koskaan, ja Demo oli perhanan hauska kaksinpelinä. *Hyppy + ilmassa sauvaa alaspäin ja neliö* muistutti hauskasti Jak & Daxterin ilmahyökkäyksestä, ja sillä pystyi hyvin motittamaan kaveria. Viholliset olivat ainakin Demossa niitä ensimmäisen Raymanin molopäitä,paitsi ne veden alla olevat piraijakalahommelit. Niin ja Bossit olivat erittäin hauskoja, sekä visuaalinen tyyli loistavaa.
Kannattaa ladata Storesta "Rayman Origins Bubble Dreamer Trailer". Jos pelissä on yksikin tällainen hauska videoclippi, niin Reiskan uusin seikkailu on vuoden hilpein peli ja paras Rayman koskaan!
Tukekaahan tekin tasoloikkia, ja ostakaa Rayman Origins!!
^Tuo Bubble Dreamer on pelin alkuvideo, joka pohjustaa tarinan. Muita samanlaisia videoita ei ole ainakaan puolessa välissä näkynyt, mutta semi-interaktiivisia kavereita on muutama ja tuossa videossakin näkyvän partasuun parit repliikit huvittanevat muitakin ruotsalaisen kokin ystäviä. *Hint*Repikää parrasta jokaisella hahmolla*Hint* Sävy on kuitenkin tuon aloituksen mukainen animaatioiden, musiikin ja vihujen ulkonäön siivittämänä.
Kaverin kanssa pelattiin eteenpäin ja vastaan tuli välibossi, joka pistää kahjoudessa ja huvittavuudessa kampoihin monelle klassikolle genrestä riippumatta. Naurahdeltiin ihan ääneen jopa viidennellä yrityksellä, mikä on todella hyvin. Enempää en viitsi spoilata, sillä kyseinen eeppinen taisto pitää kokea freshinä, henkilöhtaisesti ja kapula kourassa ;) Nyt tietenkin nakertaa, jos lopuissa kohtaamisissa ei ole samanlaista hilpeyttä...
Onhan näitä tullut pelattua ties mitä...
Rakkaimpana tasohyppelyinä muistuu mieleen PS2 Jak & Daxter -pelisarja, Super Mario World, sekä Megaman 3. Myös Soniciä on tullut tahkottua pienempänä jonkin verran.
Crasheistä en koskaan innostunut, tiedä sitten syytä. Vaikuttaneet aina jotenkin tylsiltä.
Tasohyppelyillä se omakin pelaajaurani alkoi. Ihan sydäntä lämmitti Spyron muistelu viimeisimmässä Pelaajaboardcastissa, sarjan aloitusosa kun sattui olemaan ensimmäinen koskaan omistamani videopeli. Synttärilahjaksi pleikkari ja sille Spyro, jota sitten siskon kanssa hakattiin päivästä toiseen ja hämmästeltiin taianomaista tunnelmaa, jännittävää kenttäsuunnittelua ja jokaista pientä yksityiskohtaa, kuten lapsena oli tapana. Mielestäni jatko-osat (2 & 3) ovat tavallaan parempia kuin ensimmäinen, sillä kaikenlaiset minipelit ja puhuvat NPC:t tekevät pelimaailmasta hauskemman ja elävämmän, mutta on siinä ensimmäisessäkin pelissä oma viehätyksensä ja parhaimmat muistot on toki koettu juuri sen parissa. Siinä uhkaa kyynel vierähtää poskelle kun Artisan's Homeworldin musiikki alkaa soida, oi että. Vaikka nautin pelaamisesta nykyäänkin, niin onhan se selvää, että lapsuudenaikojen taikaan ei ole enää paluuta, mikä on tavallaan aika surullista.
Olin pitkään yksinomaan pleikkaripelaaja, eli PS1:n jälkeen siirryin luontevasti PS2:een, autuaan tietämättömänä, että markkinoilla edes oli muita konsoleita (PS1:n aikoina olin kyllä kuullut nimen "Nintendo", mutta ajattelin sen olevan konsoli siinä missä "pleikkarikin", en suinkaan kokonainen pelitalo). Ensimmäisiä aidosti muistettavia pelikokemuksia kakkospleikalla oli tietysti Jak & Daxter: The Precursor Legacy, joka nousee edelleen omilla listoillani kolmiulotteisten tasoloikkien ehdottomaan eliittiin. Pelissä on tänäkin päivänä eräs kauneimmista ja kutsuvimmista vastaan tulleista maailmoista, jonka yhtenäisyys (ei minkäänlaisia lataustaukoja!) nostaa pelinautinnon aivan uusiin sfääreihin. Maisemat olivat aikoinaan jotain käsittämättömän upeaa, eivätkä varmaan näytä hassummilta tänäkään päivänä. Kovin lyhyt peli kyllä on, mutta meininki on sen verran laadukasta alusta loppuun, ettei tämä puute huomattavasti paina vaa'assa.
Pelin jatko-osat lähtivät sitten ihan eri reiteille, mutta peleinä en kyllä väittäisi niiden olevan yhtään heikompia esityksiä. Kakkosen oikeasti mukaansatempaava ja käänteikäs juoni oli aikoinaan ala-asteikäiselle nassikalle jotain aivan huikeaa, kuin myös huomattava vaihtelun määrä tehtävissä ja ensimmäiseen osaan nähden yllättävän synkkä ote. Kun puhutaan kaikkien aikojen parhaimmista pelikokemuksista, eli otetaan huomioon yksinomaan se, miten hyviltä pelit tuntuivat silloin kun ne ensimmäisen kerran pelasi, löytyy Jak II ehdottomasti oman listani kärkiosastolta. En tiedä, kuinka hyvin peli on kestänyt aikaa tai kuinka paljon siitä pitäisin, jos tutustuisin siihen vasta nyt, mutta aikoinaan se oli yksi mukaansatempaavimmista ja tunnelmallisimmista kokemistani seikkailuista. Kolmosesta en pitänyt yhtä paljon, toisin kuin useimmat, mutta onhan sekin erinomainen peli.
Kokonaisuutena trilogia on PS2:n loisteliaan pelikirjaston kärkikastia ja yksi suurimmista toiveistani on uuden Jak-pelin ilmestyminen PS3:lle, vanhan kunnon Naughty Dogin kehittämänä. Saisivat puolestani mennä takaisin ensimmäisen osan huolettomaan ja tasohyppelykeskeiseen meininkiin. Jatko-osien linjanmuutos oli tavallaan siisti juttu, mutta itse haluaisin nähdä myös perinteisemmän, alkuperäiselle pelille uskollisemman seuraajan. Suuri, värikäs, yhtenäinen maailma täynnä tutkittavaa, kyllä kelpaisi.
2D-tasoloikista oma suosikkini lienee Donkey Kong Country -sarja. Toinen osa on mielestäni paras koskaan pelaamani 2D-tasoloikka, mikä ei ole ihan vähän sanottu se. Ainutlaatuinen tunnelma, upeat musiikit, sopivasti vaihtelua tarjoava kenttäsuunnittelu ja jotakuinkin nappiin osunut vaikeusaste, enpä muuta osaa kaksiulotteiselta pompintapeliltä vaatia. Ensimmäinen DKC on myös erittäin kiva, pitkälti samoista syistä kuin kakkonen. Kolmosta olen pelannut vähemmän, mutta pätevältä tekeleeltä sekin vaikutti, vaikkei aivan samantasoiselta kuin kaksi edeltäjäänsä. Wiin Donkey Kong Country Returns on hyvinkin erilainen paketti tunnelmansa puolesta, mutta muuten mielestäni tämän sukupolven parhaimpia tasoloikkia. Vaihtelun tai haasteen puutteesta peliä ei voi syyttää, ja meininki on paikoittain yllättävän mahtipontista. Aitoja "Wow"-hetkiä koetaan pelin edetessä useitakin.
Mario on monille se rakkain tasohyppelysankari, mutta vaikka arvostankin hahmon tähdittämien pelien innovatiivisuutta ja vaikutusta koko pelialaan, eivät ne henkilökohtaisella tasolla ole minulle niitä genren parhaimpia tekeleitä. Poikkeuksen tähän tekevät Galaxyt, joista ensimmäistä pidän parhaimpana 3D-loikintana koskaan. Lineaarinen lähestymistapa ei minua haitannut, vaan pidin siitä itse asiassa enemmän kuin aiempien 3D-Marioiden paikoittain hieman päämäärättömältä tuntuvasta harhailusta. Kenttäsuunnittelu, tunnelma ja audiovisuaalinen puoli olivat kaikki sellaista juhlaa, että oksat pois. Haastetta ei pahemmin löytynyt, paitsi joistain komeettatehtävistä, mutta en oikeasti tullut harmitelleeksi moista juttua ennen kuin olin läpäissyt pelin kaikkine tähtineen (242). Yksi harvoista peleistä, joista olen tullu tehneeksi aivan kaiken. Kakkonen ei oikeastaan ollut varsinaisesti huonompi kuin edeltäjänsä, mutta samanlaista vaikutusta se ei samankaltaisuudensa vuoksi onnistunut tekemään. Nautin ehdottomasti enemmän ensimmäisestä osasta, mutta olen monesti miettinyt, että asian laita voisi olla aivan toinen, mikäli olisin pelannut pelit käänteisessä järjestyksessä.
Viesti on jo tässä vaiheessa pidempi kuin kukaan jaksaa lukea, joten ehkä parempi vain lopettaa tältä erää. Mainitsen lopuksi, että myös PS1:n Crashit (1 ok, 2 ja 3 mainioita), PS2:n Ratchetit ja Slyt, sekä N64:n ensimmäinen Banjo-Kazooie (parempi kuin SM64!!) lukeutuvat niihin kokemisen arvoisiin 3D-loikintoihin. 2D-puolelta nostan esiin vielä uuden Rayman Originsin demon, joka oli perhanan hauska ja sinetöi oman ostopäätökseni.
Kyllä tasoloikat vaan ovat omalla tavallaan sitä pelaamista puhtaimmillaan ja on ilo huomata, miten hyvän aikaa käytännössä kuollut genre on nyt nostamassa päätään. 2D-tasoloikat ovat hyvin edustettuina, mutta 3D kaipailee vielä lisää pelastajia. Miten ois oikeesti se seuraava Jak & Daxter, pliis?
Peliaiheisissa ostoksissa:
En tiedä, koska edes viitsin kokeilla tuota Warp Zonea uudestaan, koska jos eka kenttä menee läpi, on mentävä koko hoito siltä istumalta... Minulta muistaakseni puuttuu joku bandage vitosmaailmasta, vitosen ekan Warp Zonen bandaget (en ole päässyt sitä edes läpi) ja Cotton Alleyn viimeinen Light World sekä samasta puolet Dark Worldia. Niin ja tietenkin tuo The Guy. Raptrin näyttämä vajaa 50h kertoo jotain pelin laadusta. On huikea saavutus, että reippaasta 12 000 kuolemasta vain muutama johtui pelin bugaamisesta. Kuolemien syy löytyy aina joko korvien välistä tai rystyset valkoisina ohjainta puristavista käsistä. Pelaamistani moderneista tasoloikista ainoastaan Rayman Origins on yltänyt samalle tasolle, vaikkei yhtä vaikea olekaan.
Tein muuten oman urakkani hankalammaksi läpäisemällä koko pelin, Dark Worldit mukaanlukien, Meat Boylla. Kaikkia bandageja tuskin edes saa käyttämällä pelkkää lihapoikaa, joten niihin käytin muitakin hahmoja, The Guyn uupuessa lähinnä Ogmoa.
Nyökyttelen hyväksyvästi tuolle yllä komeilevalle Tapzan seinälle, asiantunteva ote siinä. Oman pelihistorian suurinpia häpeäpilkkuja lienee se, että en ole koskaan pelannut rakastamani Jak & Daxter -sarjan ensimmäistä osaa. Alibista menköön murrosikäni pelin julkaisun aikoina, ei vaan ollut coolia ostaa "lasten" pelejä silloin.
Keväälläpä pääsen vihdoin paikkaamaan erheeni, koska kyseinen nykyään jopa klassikkostatusta nauttiva tasoloikka tulee PS3:lle HD-trilogian mukana. Tämä ennen kokematon timantti lieneekin pääsyy, miksi juuri nämä teräväpiirtopäivitykset kuumottelevat jo nyt melko lailla. Ei sillä, ettenkö olisi kahdesta jatko-osasta pitänyt. Päinvastoin. Kakkonenkin oli synkkyydestään ja liiallisista GTA-vaikutteistaan huolimatta loistavaa viihdettä, kolmosta pidän sitäkin parempana.
Onhan jokainen tasoloikkien ystävä muuten jo ladannut Trine 2:n koneelleen? Loistava kotimainen teos, jossa hyppelyä upeissa maisemissa säestetään fysiikkapuzzleilla ja kauniilla musiikilla. Hankintaan menee itselläni heti, kunhan eurooppalainen PS Triple -versio joskus tammikuussa tulee jakeluun.
Kannattaa pelata pc:llä, jos löytyy riittävän hyvä mylly. Ainakin boksiversiossa kontrollit ovat mitä ovat. Ei se missään nimessä pelikelvoton ole, mutta ykkösen koneella pelanneena kaikki tuntuu kömpelöltä ohjaimella. Suurin ongelma on se, että hyppy on A:ssa ja kilpi/jouskari oikeassa tatissa. Yritä siinä sitten hyppiä ja tähdätä jouskarilla samalla... Myös velhon kursori on hidas, eikä säätöjä ole. Jos päivityksessä tulisi vaihtoehto, jossa hyppiminen on olkanapeissa ja hahmonvaihto A:ssa ja B:ssä, niin ostaisin heti. Kannattaa varmaankin ladata ensin demo ja katsoa häiritsevätkö kontrollit nautintoa. Kyllähän se loistavalta muuten vaikuttaa.
Pystyisikö tietokone Intel Core 2 Quad prossulla (neliydin), Nvidia GeForce 8500 GT näytönohjaimella ja neljän gigan keskusmuistilla varustettuna pyörittämää sujuvasti Trine 2:sta? Luulen että kyllä kun Portal 2 pyörii ihan hyvin. Minkäslainen mylly Munk1lta löytyy? Jos on samankaltainen kuin minun edellä mainittu kokonaisuus niin kerro ihmeessä, miten homma skulaa. Peli itsessään menee Pleikkarilla ostoon, jos ei muualle rakkaassa PC:ssä tehot riitä.
Käyttämäni kone on Core Duolla ja Radeon x1600:lla varustettu etana, jolla vanhakin Trine köhii yli 1024x768 -resoilla. Onpahan syy pelata vanhempia, väliin jääneitä klassikoita ;) Kannattaa ladata demo ja kokeilla, mutta todennäköisesti se pyörii melko iloisesti tuolla sun kokoonpanolla.
Rayman: Origins alkaa olemaan pikkuhiljaa loppupuolella, ja todella maukasta meininkiä on ollut. Olen Munkin kanssa samaa mieltä siitä, että kyseessä ei ole pelkästään vuoden paras tasoloikka, vaan on peli myös ehdottomasti paras 2d-tasoloikka peli tällä vuosituhannella. Olin jo E3:n aikoihin todella innostunut Raymanin uudesta mutta vanhasta suunnasta, sillä minulle Rayman = 2d-tasoloikka. Pelin ulkoasu on myöskin todella hauska ja lämminhenkinen. Pelin vaikeustaso on ihan sopiva omaan makuuni, ja varsinkin bonusten keräilyyn tarvitsee vähän enemmän taitoja ja näin ollen jopa yhdenkin tason läpäisemiseen on mennyt parhaimmillaan puol tuntia, kun on niin halunnut kerätä kentistä vaikeista paikoista löytyvät "tavarat" :D.
Jos minun täytyisi valita Se tasoloikkapeli ikinä, on se joko Rayman 1, Commander Keen 6, SMB3 tai Jazz Jackrabbit 1..joten ei tarvi yhtään ihmetellä, miksi olin niin iloissani tuosta, että Rayman palaa 2d-meininkiin.
Sonic Generations on aivan käsittämättömän kova tasoloikka! Olin jo pidemmän aikaa harkinnut sen ostoa, mutta vasta viikonloppuna päätin toteuttaa aikeeni. Kyllä mieltä lämmittää, kun pääsee pelaamaan näin loistavaa Sonic-peliä vuosien jälkeen. Jo Sonic the Hedgehog 4 ja Sonic Colors olivat hyviä, mutta Generations on suorastaan erinomainen hyppely. Grafiikka ja musiikki ovat kohdallaan, kuten aina, mutta ennen kaikkea kontrollit ja kenttäsuunnittelu loistavat. Nostalgianväristykset kruunaavat koko kakun.
Viimeisten vuosien aikana tasohyppelyitä on ilmestynyt ikävän harvakseltaan, mutta onneksi laadun suhteen ei ole ollut valittamisen varaa. Super Mario 3D Land oli joulun ehdoton ykköspeli, ja Rayman Origins osoittautui erittäin makeaksi co-oppina. Nyt kun Generations palautti Sonicin jälleen genren kärkijoukkoihin, ovat fiilikseni korkealla.
Menen Giganttiin --> Wii + Mario Kart 99€ --> Kävelen kaupasta ulos leveä virne naamallani ja satasen köyhempänä. Ostinpa sitten toisesta liikkeestä vielä tasoloikannälkää tyydyttämään Donkey Kong Country Returnsin. Kuinka olenkaan odottanut, että pääsen siihen käsiksi!
Parin tunnin tahkoamisen jälkeen olen kolmannen maailman puolivälissä, ja hauskaa on ollut! Odotin, että peli olisi jo alussa haastava, mutta ensimmäiset kentät soljuivatkin läpi ilman mitään ongelmia. Nyt vaikeustaso on lähtenyt jo hieman kiristymään, mikä on vain mukava homma. Myönnän kuolleeni jo toisen maailman hyökyaaltokentässä varmaan kaksitoista kertaa putkeen, mutta yhtä poikkeusta lukuunottamatta kyse oli omasta huolimattomuudestani tai hätäilystäni. Odotan mielenkiinnolla, millaista settiä loppupään tasot tarjoavat.
Ainoa ongelmani DKCR:n kanssa on se, että tämän jälkeen New Super Mario Bros. ei tunnu oikeastaan miltään. Tasosuunnittelu, grafiikka ja musiikki ovat aivan omaa luokkaansa. Totuin jopa karkkimaiseen ulkoasuun välittömästi, vaikka etukäteen pidin sitä sarjaan sopimattomana. Kai se on vain hyväksyttävä, että Retro on uusi Rare.
Hitto, kun pitää viettää päivät töissä. Pelaisin niin mielelläni kellon ympäri Donkey Kongia.
Onneksi olkoon Vulpekselle, pelaat parhaillaan kenties parasta 2D-tasoloikkaa nykykonsoleilla. Ensimmäiset maat menevät tosiaan aika mukavasti leikkiessä, mutta jossain välissä vaikeusaste tosiaan pomppaa melkoisiin korkeuksiin. Itse olin kaukaa viisas ja pelasin NSMW:n ennen DKCR:a, koska osasin arvioiden ja kuulopuheiden perusteella aavistaa, että Retron mestariteos jättäisi jopa Marion varjoonsa.
Donkey Kongin seurasta saa naattia!
Hienoa! Odottelin että Wiitä aletaan näkemään 99-hinnoissa joskus syksymmällä, mutta näköjään pikkuhiljaa aletaan varastoja tyhjentelemään kun Wii U:n julkaisu lähestyy. Tuntuu kyllä aika kaukaiselta nyt se hetki, kun maksoin pelkästä Wiistä 269 €. No onhan siitä kuitenkin yli 5 vuotta, mutta ei jumaleisson kuinka aika kuluu!
Ja Donkey Kong Country Returns on kyllä sellainen peli, jonka vuoksi jo pelkästään kannattaa wii hankkia. Yksikään oikea tasoloikan ystävä ei voi tämän pelin alla nyrpistää nokkaansa wiille, ei vaikka kuinka olis jonkun muun alustan ehdoton kannattaja. Tässä pelissä ei paljoa HD-resoluution puute paina, sillä paremmin animoitua ja suunniteltua peliä ei "tehokonsoleilta" löydy.
Minun on pakko yhtyä mielipiteisiinne. New Super Mario Bros. Wii oli kaksinpelinä loistoviihdettä, mutta Returnsiin verrattuna se tuntuu jotenkin varman päälle rakennetulta ja tasaiselta. Edes ratkiriemukas Rayman Origins ei kaikessa loistokkuudessaan tehnyt minuun samanlaista vaikutusta kuin tämä Retron taidonnäyte. DKCR:n jokainen kenttä ja yksityiskohta on viimeistelty rakkaudella ja huolella, eikä mielikuvituksen lennolla tunnu olevan rajoja. En ole tämän sukupolven aikana innostunut kovin monesta pelistä tällä tavalla!
Nyt olen neljännen maailman lopussa, ja vaikeusaste on tosiaan noussut jo pirulliseksi. Kaivoskärryillä ajelu viihdyttää ja turhauttaa aivan yhtä tehokkaasti kuin Super Nintendon aikakaudella! Lisäksi menetin (hermojeni lisäksi) parikymmentä elämää siinä tasossa, jossa lennettiin raketilla pakoon jättiläislepakkoa. On kuitenkin aidosti virkistävää, kun peli ei pureskele kaikkea valmiiksi, vaan potkii pelaajaa kasseille kun tämä mokailee.
Sanokaas nyt, että kannattaako tuo Wii nyt oikeasti ostaa jos satasella hyllystä irtoaa. Itseä on kiinnostanut jo jonkin aikaa koko konsoli ihan vain siksi, koska pelisarjat joita haluaisin pelata, ovat Wii-pelejä. Ainakin Super Mario Galaxyt ovat omissa silmissä todella kovaa tasoloikkaa, ja myös tuo Donkey Kong CR on sekin lyhyen, parin vuoden takaisen DigiExpo-testauksen jälkeen edelleen muistissa. Zeldoihinkaan en ole koskenutkaan, minkä haluaisin korjata välittömästi. Mistä päästään sitten siihen, että ihmettelen, miksi minulta ei löydy 3DS:ää ja LoZ: OoT:a??? Ellen sitten jostain hanki NIntendo 64:ää ja tuota Zeldaa sitten sille. Haalukohan kukaan näinkin hyvää peliä edes myydä?... (E: Huuto.netissä joku haluaa. Haa!!!)
^Eikös tuo OoT ole saatavilla Virtual Consolesta? Kannattaa myös harkita vanhan piirisarjan Wiin ostamista käytettynä, koska ne ovat taaksepäin yhteensopivia GC pelien kanssa. Tämä uusin PAL-laatikko ei sitä muistaakseni ole. Minäkin olen Wiin ostoa harkinnut, mutta vielä ei polttele liikaa.
Eipä se mötikkä kallis ole, joten kannattaa ehdottomasti ainakin harkita. Juurikin nuo SMG-sarjan edustajat yksinään syy ostaa Wii. Muutenkin melko kattava pelikirjasto laitteella. Ihan laidasta laitaan laatutuotteita. Jos meinaatte kuitenkin syksyllä sijoittaa Wii U:n, niin kannattaa harkita vielä kerran, sillä Wii U tulee tukemaan kaikkia Wiin pelejä. Jos ette aio Ninskan uusinta kuitenkaan ostaa, niin ei se Wiin ostaminen huono valinta ole.
Wii on satasella aivan ohittamaton ostos, jos Nintendon pelisarjat ovat lähellä sydäntä. Sille ei enää pahemmin pelejä julkaista, mutta viiden vuoden aikana sille on kyllä kertynyt melkoinen kasa huippunimikkeitä. Tällä hetkellä näitä pelejä vieläpä löytää todella helposti ja edullisesti kauppojen hyllyiltä. Muutaman vuoden päästä tilanne voi olla aivan toinen. Siksi päätinkin ostaa Wiin juuri nyt, ja suosittelen sinua tekemään samoin. Sata euroa on pieni hinta Wiin tarjoamasta huvista.
Tässä pitääkin olla tarkkana. Tämä valkoinen Mario Kart Wii -bundlen mukana tullut laite on GameCube-yhteensopiva. Gigantissa on tarjolla myös vaaleansininen Wii-konsoli, jonka matkassa saa Mario & Sonic at the Olympics -pelin. Tuo laite ei ole taaksepäin yhteensopiva, vaikka onkin saman hintainen. Suosittelen siis ostamaan nimenomaan tuon valkoisen konsolin, etenkin kun Mario Kart on niin muikea peli.
Kannattaa kyllä ostaa noin halpaan hintaan (ite maksoin silloin joskus Wiistä 219e). Varsinkin kun Wiillä peleissä on suoranaisia helmiä esim. Super Mario Galaxyt, Mario Kart Wii, Super Smash Bros Brawl, Zeldan Skyward Sword, Donkey kong CR, New Super Mario Bros Wii, Metroid Collection, ja kaikkea muuta mitä nyt en tällä hetkellä muista :D. Tietysti Wiissähän ei ole HD-grafiikkaa ja jotkut pelit näyttävät vanhoilta, mutta se ei ole pelaamistani häirinnyt.
Minulla Wii on jäänyt vähän aikaa sitten pelaamattomaksi, koska PS3 on ryöstänyt kaiken peliajan Wiiltä, ja olen myös melkeinpä kaikki itseäni kiinnostavat Wii-pelit jo käynyt läpi. Siispä Wii U:ta odotellessa. Myös 3DS:llä on kovia nimikkeitä ja sillä tulee pelattua aika paljon. Suosittelen ehdottomasti Wiin ja 3DS:sän ostoa.
Joo tuohan Wiistä tosiaan puuttuu, mutta toisaalta osa peleisä on ihan hämmästyttävän upeita vaikka sitä HooDeetä ei tosiaan ole. Hyvä esimerkki on Super Mario Galaxyt, jotka ovat ihan hämmästyttävän kauniita graafisesti. Wii näyttää kyllä hyvin että eipä ne pelit aina sitä HD-piuhaa sinne konsolin taakse tarvi, jotta saadaan kaunis peli aikaiseksi.
Ja itellä tosiaan se Wii myös löytyy. Pelivalikoima on toistaiseksi hyvin. hyvin pieni: SMG:t, Legend of Zelda Twilight Princess ja Madworld. Wiin pelejä ei vaan ole tullut paljoa ostettua jostain syystä, mikä voi johtua siitä että on tosiaan muitakin konsoleita mihin niitä pelejä tahtoo ostaa.
Älä nyt turhaan sitten rupea Ocarina of Timen takia hankkimaan ylimäräisiä konsoleita, kun Wii tosiaan mahdollistaa näiden klassikkojen ostamisen Wiin omasta nettikaupasta. Ainoa mitä tarvitset on erillisen Nintendo Classic controllerin konsolillesi, kun nuo pelit eivät perus Wiimotea tue. Ja kyllä, mielummin se Wiin oma klassikko-ohjain kuin GameCuben, sillä se ei sovellu kovin hyvin tuohon. GC-ohjainta ei olla niille optimoitu minkä takia ohjaus on hyvin kankeaa ja jotkut näppäimet eivät ole ihan kohdillaan. Nimimerkillä GC-ohjain löytyy ja Mario64 sekä Ocarina on Virtual Consolen kautta hankittu. Pitäis se klassikko-ohjain ostaa jotta sais pelata niitä. Noh, ainakin briteistä tuo ohjain lähtee hyvään hintaan.
Tässä nähdään taas se, että sillä ei ole väliä millaisilla vehkeillä niitä pelejä tekee, vaan miten niitä käyttää hyödyksi. Vaikka kehittäjällä olisi käytössään millainen tehomylly, niin ei siitä saa irti mitään, jos sitä ei osaa käyttää. Ninskalla on tunnetusti melkoisen taitavaa jengiä väsäämässä Marioita ja Zeldoja ja juuri siksi SMG-sarja ja SS ovat niin uskomattoman kauniita. Myöskin pelien huipputason taiteellinen suunnittelu auttaa paljon. Vaikka peli olisi kuinka HD:ta, niin eipä se paljon lämmitä, jos kaikki maisemat/hahmot/härpäkkeet ovat yhtä mielikuvituksellisia, kuin valkoiseksi maalattu seinä.
Mentiin nyt vähän offarin puolelle, vaikkakin wiin yhteydessä nyt tuleekin väistämättä puheeksi tasoloikat. Varsinaiseen wiistä keskusteluun löytyy keskustelu osoitteesta www.wituttaako.. eiku siis TÄÄLTÄ! Ollut niin vähän keskustelua sillä puolella, niin pakkohan se oli tulla "houkuttelemaan" porukkaa syntisen konsolin mekkaan.