Pääsin pitkästä aikaa autopelien makuun, ja päätin että olisi aika päivittää tuo vanha Forza 3 uudempaan, joten Forza Horizon lähti tilaukseen. Parin päivän tuskallisen pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen Horizoni sitten kolahti postilaatikkoon ja sitä on kirjoitushetkeen mennessä pelailtu vajaa 10 tuntia. Pirun viihdyttävää touhua, varsinkin driftaaminen kolahtaa itselleni. Mutta kyllä niitä pettymyksen tunteitakin tuli, pelistä nimittäin löytyy sellainen pieni rahastuksen karvas katku, ja joitakin mukavia ominaisuuksia sarjan viimeisistä osista on karsittu. Pelin festaritunnelmasta ja soundtrackista taas nautin ihan kympillä! Omasta mielestäni soundtrack on helposti tämän konsolisukupolven parhaita, tosin Skate-sarjaa ei kyllä vielä voiteta. Forza kolmoseen verrattuna ajotuntuma on kyllä löysempi, mutta onneksi siinä arcademaisuudessakaan ei ole menty liiallisuuksiin.
Jos ykösestä kymppiin pitäisi arvosana antaa, niin Forza Horizon on vahva 8. Tulee varmasti vietettyä paljon aikaa tämän parissa.
Kahta peliä tulee tässä työstettyä semi tasaiseen tahtiin eli Skyrimiä puuceellä sekä Mortal Kombattia plesellä. Skyrim on kieltämättä eeppistä setitystä ja tarviaiskin ruveta tutustumaan sen modiskeneen myös. MK sitten on v*ttumaisen vaikea ajoittain, etenkin story -modessa. Tuon lisäks ois tarkotus hakata ladderi läpi joka taistelijalla.
Että onhan tossa tekemistä jonkun verran. Niin ja se Ni No Kunikin julkastaan kohta...
Viimeksi tuli läpäistyä veljen kanssa co-opissa Orcs Must Die! 2, jonka Steamista ostin kaksin kappalein. Yhtä mainiota pelailuahan se oli kuin ensimmäinen mutta jokin silti oli parempaa siinä ensimmäisessä: peli tuntui kestäneen pitempään ja oli mahdollista läpäistä pienellä pähkäilyllä 5 kallolla yksinpelinä (ja eihän siinä ekassa muuta ollutkaan). Selvästikin painostus on nyttemmin moninpelissä, sillä osa kentistä on jatko-osassa sen verran vaikean oloisia, erityisesti yksin. Muuten sekin ok mutta kun kaksinkin pelatessa vaivoin pääsee jakson läpi vaikka miten miettisi puolustuksia ja taktiikoita. Ensimmäisestä pelistä taas sai pienen pähkäilyn ja testailun jäljiltä vähintään sen 4 kalloa joka jaksosta.
Lukuun ottamatta tuota lyhyyden tunnetta ja ajoittaista jaksojen huonotta/vaikeutta sekä pakottamisen tunnetta moninpeliin (jota olisi kyllä joka tapauksessa pelattu) on peli silti täyttä timanttia. Erityisesti ensimmäisestä osasta pitäville suosittelen.
Pidän vain autopeleistä joissa mennään lujaa ja lyntätään peltiä, uusin Most Wanted kuuluu juurikin tähän kategoriaan vaikka auto lisenssien takia se pelti ei mene niin lyttyyn kuin voisi. Vapaanmaailman autopeleistä tämä on varmasti yksi parhaimmista, mutta vikojakin löytyy ja osittain juuri sen takia että se on vapaanmaailman autopeli. Burnout paradiseen verrattuna kartta/maailma on selkeämpi ja mukavampi ajaa, paikat sekä tiet tuntuvat sunnittelultaan autenttisilta. Uusi checkpoint systeemi toimii suurimmaksi osaksi todella hyvin mutta joskus checkpointit voivat olla kurvin takana jolloin se jää näkemättä. Olisipa tuo checkpoint systeemi toiminnassa silloin kun olet ajamassa kisapaikalle, reitti näkyy vain radarissa jolloin on helppo ajaa risteyksien ohi.
Romuttaminen tässä pelissä on todella tyydyttävää, on mukavaa nähdä kun viimeinkin saavutettu vihollisen saa tönäistyä betonivalliin. Kolarit ovat vauhdikkaita ja rajun näköisiä, joten niitä on mukava katsoa vaikka itse olisit vastaanottavassa päässä. Respawn systeemi voisi kuitenkin olla anteeksi antavaisempi yksinpelissä ja moninpelissä. Monesti autosi poppaa toisen eteen tai toinen hyvää hyvyttään antaa sinulle vauhtia jolloin tuntuu että jokaisen uudelleen syntymisen jälkeen saa maistaa betonia kunnes olet viimeinen.
Vaikka kaupungin rakenne on parempi ja selkeämpi ajaa kuin muissa vapaanmaailman ajopeleissä niin kyllä monet hypyt on mitoitettu ja aseteltu epäilyttäviin paikkoihin. monesti voi käydä että ennätyksen rikkova hyppy hyppää koko mainostaulun yli kirkkaasti tai suoraan ajettaessa toisessa päässä tuleekin talon seinä vastaan. Vauhdikkaissa kisoissa pitää vain oppia kuinka tarkasti ja mihin suuntaan hypyistä kehtaa ajaa. Ajanmittaan oppii kyllä mistä voi vetää täysillä ja mistä ei.
Kisoja on mukava määrä vaikka saman tasosilla joutuukin ajamaan joitain samoja kisoja monta kertaa. Vanhan tyylinen kaava olisi ollut parempi, jossa saman tyyppisillä autoilla samat kisat mutta saat valita tietyistä autoista millä haluat ne ajaa. Ajotuntuma on parempi Most Wantedissa kuin Criterionin aikaisemmassa pelissä, autot reagoivat paremmin ja sivuluisuun saa hyvän tuntuman nopeasti. Vauhdintuntu ja lentävän krääsän määrä isoissa kisoissa on mahtavaa katseltavaa. Vaikka peli pyöriikin normaalisti todella sulavasti niin nopeimmissa ja vaikeimmissa kisoissa voi tulla ongelmia ainakin ps3:lla. Nopean käännöksen tai hypyn jälkeen nopeimmilla autoilla maa tai seinä katoaa jolloin tietää että ongelmia on tulossa, itselläni tuli näiden jälkeen aina sellainen 2-3 sekunnin jäätyminen.
Autoja ei enään ansaita vaan niitä etsitään maailmasta ja välttämättä kaikkia ei pääse ajamaan ennenkuin ne on päihittänyt kisoissa ja lyntännyt seinään kyseisen kisan jälkeen. Tämä on kyllä mielenkiintoinen tapa jolloin pääsee heti ajamaan nopeimmillakin autoilla jos vain haluaa, mutta siitä ei saa kunnollista saavuttamisen tunnetta. Jokaisella autolla on pari omaa kisaa ja loput ovat samoja saman nopeuksisilla tai saman tyyppisillä autoilla. Jokaisesta kisasta saa autoonsa aina jotain kuten boostit ja erillaiset renkaat. Nämä pitää aukaista jokaiselle autolle erikseen yksinpelissä ja moninpelissä. Tämä systeemi saa tuntumaan autojen osien hankkimisen grindaamiselta ja uskon että ei kukaan halua grindata autopelissä, varsinkaan kun joudut ajamaan samoja kisoja samantasoisilla autoilla monta kertaa. Olisi ollut parempi jos aukaistu osa olisi ollut auki kaikille samantyyppisille autoille kun se on kerran aukaistu. Multiplayerissä pitää tehdä tiettyjä asioita kuten ajaa10 mailia tai hajottaa 15 vastustajaa jotta saat osia autoosi vaikka olisit jo saanut ne yksinpelissä.
Autolog suosittelee sinulle kokoajan kisoja joissa kaverisi on pärjännyt hyvin tai missä olet hävinnyt. Tämä lisää kilpailuhenkisyyttä yksinpelin sisällä loistavasti, aina houkuttelee pistämään kaveri paremmaksi. Multiplayerissä meno on kaoottista mutta hauskaa, kaikki kokoontuvat samaan paikkaan romuttaen toisia odottaen kisan alkua. Harmillisesti yleensä isännällä on sellainen etu että heillä kartta päivittyy ensimmäisenä mihin suuntaan pitää lähtä kisaamaan joten heillä on etulyöntiasema. Osa kisoista on sellaisia että ne pitää koitella pari kertaa ennenkuin tietää heti mitä oikeasti pitää tehdä, jos jäät lukemaan mikä on kisan tavoite niin sijoitus ei välttämättä ole kovin hyvä. Onneksi erillaisia kisoja on aina viisi ja romuttamisesta saa muutenkin pisteitä vaikka kisa ei olisi päällä. Joissain kisoissa pitää vaikka olla paikallaan pienellä katolla johon ei kaikki mahdu, tällöin osa koittaa puottaa muita jotka siellä ovat. Joissain taas joutuu menemään hyppyreistä niin monta kertaa kuin pystyy, yhteentörmäyksiä tulee varmasti tapahtumaan.
Tuntuu että poliisi takaa-ajoista ei saada tarpeeksi irti, poliisit eivät tee käytä EMP:tä tai koptereita kuten Hot Pursuitissa vaan he pysyvät perässä kuminauhamaisesti ja respawnaavat vierellesi. Muutenkin Kisailusta saa paljon paremmin speedpointseja kuin vain poliisilta pakoilusta. Silti ajoittain on mukavaa testata omia taitojaan poliisien kanssa, piiloutuminen onnistuu myös usein jos poliisit eivät vain maagisesti tiedä missä olet tai teleporttaa viereesi.
Most Wanted on hyvä vapaanmaailma autopeli, mutta koen että se olisi ollut parempi suljetuilla kentillä kuten Hot Pursuitissa ja Burnout 3 oli. Näin olisi saatu räätälöidymmät kentät, liian monta kertaa menin kisoissa hyppyreistä joissa tarvittiin paljon vähemmän vauhtia tai aivan liian tarkkaa sihtiä. Poliisit tylsiä hännystelijöitä verrattuna Hot Pursuitin kyttiin. Hemmetin hyvä ajotuntuma, kaunis peli, hyvä checkpoint systeemi. Harmillisesti samat osat joutuu grindaamaan jokaiselle autolle. Kuitenkin pelaamisen arvoinen
+ Hyvä ajotuntuma + Nopea vauhti + Romutus + Checkpoint systeemi
- Osien ja samojen kenttien grindaus - Huonot hyppyrit - Tylsät poliisit - Ei oikeaa etenemisen tunnetta
Juuh, Far Cry 3 meni tuossa hetki sitten läpi ja olihan tuo kiva peli, vuoden 2012 parhaimpia vieläpä. Pelillisesti sekä graafisesti kaikki oli toki kohdallaan kuten AAA-pelissä kuuluu ollakin, mutta mitä minä haluan eniten ylistää tässä pelissä on tarina ja sen kerronta. Harvoin olen kokenut videopelissä tällaista, varsinkaan räiskinnässä. Peli osaa käyttää hulluus/itsensä kadottaminen-teemaansa säästeliäästi (ehkäpä jopa liian säästeliäästi), ja vieläpä tyylikkäästi. Henkilöhahmotkin olivat kivoja (sanoivat muut sitten mitä tahansa, yhyyy) ja mikä parhainta, erilaisia. Otan minä päivänä tahansa enemmin inhimmillisen nuoren kaljun ja persoonottoman sotilaan tilalle. Muutenkin hahmot olivat erittäin persoonallisia ja yllättäviä. Muutenkin peli onnistuu olemaan rohkea ja jopa rajoja rikkovakin [spoiler]Seksi- ja hallusinaatiokohtausten muodossa.[/spoiler]
Näin muuten kyseessä on hyvinkin perusmeininkiä, päähahmo räiskii ja räjäyttelee tiensä vihamielisen viidakon läpi, onneksi mukana on myös kattava stealth-mahdollisuus jota käytinkin aina, kun oli mahdollisuus, eli usein, Aseita oli ihan kiitettävästi ja perusyhdistelmä mitä käytinkin aikalailla koko pelin ajan oli haulikko, konekivääri ja tarkkuuskivääri. Neljättä lokeroa en koskaan hankkinut ja kyllähän tuollakin pärjäsi vaikka Heavyheebot tuottikin harmaita hiuksia. Näin yleisesti ottaen peli ei ole kovinkaan vaikea ja vaikeimmallakaan ei tuottanut hankaluuksia. Graafisestihan peli on ah, niin makea ja väripaletti on poikkeuksellisen rikas. Me likey. Pelimaailma on myös aikalailla juuri sopivan kokoinen ja liikkuminen maailmassa on mukavan vikkelää. Maailma on kylläkin varsin tyhjä eikä siellä ole juurikaan elämää eläinten ja satunnaisten sotilaiden ohella. Pelimaailma ja sen (harvinaisen tympeät ja tylsät) sivutehtävät olisivat kaivanneet Skyrimin kaltaista syvyyttä. Nyt se jää vain nätiksi kulissiksi. Radiotornien ja Outpostien valtaamisesta nautin tosin koko pelin läpi.
Peli oli mukavan pituinen noin, 20 tuntia enkä tehnyt lähellekään kaikkia sivutehtäviä ja tulen mitä luultavimmin palaamaan vielä pelin maailmaan seikkailemaan. Moninpeliä en jaksanut ongelmiensa ja yleisen turhanpäiväisyytensä takia pitkään pelata, jaetun ruudun moninpeli oli varsin hauskaa ja saattaa olla, että tulen sen joskus pelaamaan läpi. Elikkäs, kuten saatoit hoksata ylemmältä jos olet poikkeuksellisen nopeaälyinen yksilö, niin pidin pelistä ja paljon. Vaikka siinä oli muutamia ongelmia, niin mikään näistä ei haitannut kokonaisuutta varsinkaan, kun suurin osa ongelmista keskittyy vapaaehtoiseen puuhasteluun. Ja kun ajattelen tarinaa ja maailman upeutta (riippuliitimellä lentely, uhh) niin ei voi kuin nyökkäillä, että oli kiva peli. Ostakaa ihmeessä, jos jopa kaltaiseni casuaali joka ei yleisesti ottaen niin hirveästi diggaa räiskinnöistä piti tästä ihan kybällä, niin tuskin Sinäkään voit mennä hirveästi harhaan jos tämän hommaat.
Meni tuossa jokin aika sitten läpäistyä Devil Hunterilla (= Normal). Ja kyllähän se oli oikein mainio tekele, MGR:llä ja GOWilla on kyllä tehtävää, jos meinaa päihittää DmC:n paremmuudessa. Reboottina onnistunut teos, uutta mutta tuttua meininkiä. Ei tämä kyllä siltikään aivan alkuperäisen tai DMC3:n tasolle yllä, mutta hyvinkin lähelle jopa. Toiminta oli kyllä lähes koko pelin ajan todella viihdyttävää. Bossitaistelut olivat myöskin mukavia, etenkin lopputaistelu [spoiler] Vergiliä[/spoiler] vastaan nosti ilmeen ylöspäin.
Harmi vain, että [spoiler]Mundus[/spoiler] jäi bosseista hieman pettymykseksi. Vaikka vaikeustasoa oltiinkin hieman laskettu, niin kyllä tällainen kämäinen pelaaja silti joutui muutaman kerran käyttämään Gold Orbin sekä vital stareja.
Tässä jo kokeilin ensimmäisen tehtävän verran Son of Sparda -vaikeustasolla, ja kyllä tässä on jo aivan eri meininki kuin normalilla. DmC:llä oli loistava peli aloittaa (todennäköisesti) erinomainen pelivuosi. Ja sanotaan nyt vielä loppuun, että olin itsekkin hieman skeptinen uudesta Dantesta, mutta pelin edetessä tykästyin hahmoon enemmän ja enemmän.
Vaikka vaikeustasoa oltiinkin hieman laskettu, niin kyllä tällainen kämäinen pelaaja silti joutui muutaman kerran käyttämään Gold Orbin sekä vital stareja.
LainausVaikka vaikeustasoa oltiinkin hieman laskettu, niin kyllä tällainen kämäinen pelaaja silti joutui muutaman kerran käyttämään Gold Orbin sekä vital stareja.
Kuinkas monta kuolit noin keskimäärin?
Varmaankin 4-8 kertaa yhteensä koko pelin aikana normaalilla. Sanotaa nyt vielä, että olen toisen missionin jälkeen Son Of sparda -vaikeustasolla jo kuollut enemmän kuin mitä normalilla yhteensä.
Jo rikollisen pitkään hyllyssä pelaamatta lojunut Eternal Sonata tuli tänään läpäistyä ja ihan mukavat fiilikset tuo jätti. Varsin lineaarinen tapaushan ES on, eikä hahmojen kustomointia juurikaan pääse tekemään, mitä nyt pari hassua (merkitykseltään melkoisen vähäpätöistä) tavaraa pääsee valitsemaan. Taistelut oli mukavasti toteutettu ja ne sisälsivät kiitettävästi taktiikkaa vaativia päätöksiä, jotta mielenkiinto pysyi yllä loppuun saakka. Hieman tosin rassasi nopeita reaktioita vaativa torjuntasysteemi ja ainoastaan parin erilaisen vihollisen käyttö per alue. Hyvä battle theme toki pelasti paljon.
Täytyy tosin sanoa tarinan olleen loppujen lopuksi aika wtf tasoa. Kuulema sitä on jonkin verran 360 versiosta selvennetty, mutta eipä se kunnolla auennut siltikään. Ja lopputekstien jälkeen tullut pätkä oli wtf vielä toiseen potenssiin :) Mukavan pirteä peli ja ihan iloisen fiiliksen nuo pelikerrat jättivätkin. Vaikeustasoa luulin paljon helpommaksi, mutta ehkä sitä on PS3 versioon nostettu. Varsinkin aluksi pomoilta tuli turpiin ja lujaa... lopussa taas Violan avulla viholliset kaatuivat suht kevyesti.
Seuraavaksi sitten ehkä toiseen ties kuinka pitkään vuoroaan odottaneeseen peliin; Resonance of the Fateen...
Muutama päivä takaperin hankittu DuckTales tuli tahkottua juuri äsken läpi. Eipä sitä tosin voi varsinaisesti tahkoamiseksi väittää, sillä viiden tason päihittämisessä ei kulunut tuntiakaan. Transylvaniassa sentään sain seikkailla pidemmän tovin, ennen kuin onnistuin löytämään ovelasti piilotetun pomohuoneen. NES-aikakauden perinteitä kunnioittaakseni päätin olla etsimättä neuvoja netistä.
DuckTales oli kuitenkin kahdeksanbittiseksi tasohyppelyksi helponpuoleinen ja rento. En yhtään ihmettele, että tätä pidetään yhtenä Nintendon klassikoista. Super Mario Bros. 3:n, Mega Manin ja ensimmäisen Zeldan lisäksi vain ani harva tuon aikakauden tekele on edelleen näin pelikelpoinen ja hauska!
Ultimate Doom meni juuri läpi Ultra Violence tasolla. Kyllä oli eeppistä, etenkin kun taustalla pyöri Brutal Doom modi. Ensimmäiset kolme episodia menivät suht jouhevasti, mutta jumaliste tuo viimeinen ep Thy Flesh Consumed. Siinä saikin jo turpiinsa kunnolla. Heti perään aloitin Final Doomin ja jo alussa huomasin, että vaikeustason tiputus yhdellä pykälällä on mielenterveyden kannalta tarpeen. Vasta kaksi tasoa läpi ja jo näissä vastaan tuli armoton turpasauna.
Tuli myös Amnesia The Dark Descentin kanssa vähän säädettyä. Jo aiemmin tämän upean pelin läpäissyt, mutta nyt koetin jotain uutta. Nimittäin kytkin pelin telkkariin ja asetin ohjaimeksi Xboxin padin. Jo pitkään toivonut pääseväni pelaamaan tätä kotisohvalta ja nyt siinä onnistuin.
Pääjuoni tuli pelitettyä loppuun eilen tästä pelistä ja olen todella, todella hyvällä tuulella tämän jälkeen. Pelin on luonut Silen Hilleistä tuttu "Keiichiro Toyama" ja juonen on kirjoittanut "Naoko Sato". Kyseessä ei kuitenkaan ole kauhua vaan avoimeen hiekkalaatikkomaailmaan sijoittuva toimintapeli.
Peli alkaa kun muistinsa menettänyt tyttö, nimeltä Kat, herää ilmassa leijuvan Heksevillen kujalla. Pelin alussa hänen seuraksi liittyy mystinen musta kissa. Kun musta kissa on lähettyvillä, Kat oppii yliluonnollisia kykyjä, joilla hän pystyy kontrolloimaan painovoimaa, joka on pelin keskeinen elementti. Kat pystyy leijumaan painottomasti ja painovoimaa muuttamalla jopa lentämään Heksevillen halki. Kat käyttää pelissä taitojansa suojellakseen kaupunkia, jota uhkaa mystinen painvoimamyrsky maailman pohjalla, mistä sikiää "Nevi" nimisiä hirviöitä.
Mahtavat kontrollit, mahtava pelimaailma, mahtava Soundrack, mahtava juoni ja mikä parasta, peli maistuu todella tuoreelta. Sen maailma on kaikessa omaperäisyydessään ja kummallisuudessan oma juttunsa, eikä se kopioi mitään mistään. Tämä ei ole vain paras Playstation Vita peli. Tämä on parhaimpia ja vaikuttavimpia pelejä mitä on tullut pelattua pitkään aikaa. Jatko-osa on odotuslistalla korkealla.
Dead Islandia on tullut viimeaikoina tahkottua urakalla ja nyt on 10h takana/70% main questista läpi. H*lvetin rasittava peli ajoittain eikä juoni ole oikein mistään päin kotoisin. Sivutehtävätkin aikalailla sitä perus shaibaa että "tuo mulle ruokaa, alkoholia jne..." Graafisesti peli on jäljessä, mutta jopa mun kohtuu tehokkaalla koneella framerate ei aina ole tasainen. Gameplay sentään toimii ja miljöö itsessään on mielenkiintoinen. Ihan mukiinmenevää viihdettä ja eiköhän tästä saisi vielä enemmän irti jos cooppina pelaisi.
edit: bingo bango, läpi meni. Reilu 14h meni läpäisyyn aikaa ja akkani sain levelille 35. Muuten ihan menevä kokonaisuus, mutta ei jeesus kuinka meinas palaa käämi ton loppu bossin kanssa, oli meinaan rasittavin kokemus aikoihin. Joo-o, nyt sitten Skyrimin pariin takaisin.
Kohta kolme kautta Fifa 13:n Career-modea takana Manchester Unitedilla, eikä loppua näy. Täytyy olla itselle kovimpia urheilupelejä vuosiin! Selkeästi parin vuoden tauko futispeleistä on tuonut sitä tietynlaista nälkää jaksaa tahkota tätä. Toki ei peli ole täydellinen, mutta en näin äkkiseltään siitä hirveästi huonoakaan keksi.
On niin monia asioita Fifassa mitä en voi ymmärtää miksi ne eivät löydy toisesta urheilusuosikistani NHL:stä. Peli saa niin paljon lihaa luidensa ympärille kun tähtihyökkääjä valittaa vähäisestä peliajastaan tai jopa yhtäkkiä uhkaa lähteä seurasta (Rooney). Tai se kuinka pelaajien statsit kehittyvät mitä paremmin pelaavat, eikä vasta kauden jälkeen niinkuin NHL:ssä. Lisäksi siirtokaupat toimivat paljon paremmin kuin NHL:n "anna kaksi tähtipelaajaa yhdestä"-tyyliset kaupat. Lisäksi selostuksen taso ja syvyys on paljon paljon parempaa. NHL on selkeästi pienemmän piirin peli verrattuna Fifaan, mutta Fifan kaltaiset yksinkertaiset asiat tekisivät NHL 13:stakin niin paljon nautinnollisempaa. Paljon enemmän mitä näitä näkisin kuin lisää jotain NHL legendoja.
Tuli tämä joululahjaksi saatua ja uuteen vuoteen mennessä saatua 1000/1000 pojoa ja nyt vasta jaksan kirjoittaa pari riviä.
Itse olen aina ollut erilainen ja pidin Far Cry 2:sta. Toki FC2:lla oli omat kompastuksensa, mutta kaiken kaikkiaan kaunis ja hyvä peli. Far Cry 3 muuttui aikalailla aiemmasta osasta. Tuli ei ollut enään isossa merkityksessä, nyt löytyi ihmisiä ketkä eivät halua teurastaa sinua ja pelin hahmot olivat mielenkiintoisia, tai Vaas oli mielenkiintoinen. Pelin läpäisyyn meni abouttiarallaa 20 ellei enemmänkin tunteja ja olin kutakuinkin tyytyväinen. Itselläni läpimeno oli bugiton ja sen takia varmaan niin hyvä kokemus. Pelissä ei juurikaan ollut haastetta normaalilla vaikeustasolla vaan melkeinpä oli vaan läpijuoksua tukka putkella ja ase laulaen. Crafting-osio ei itseäni kiehtonut, mutta kuitenkin hommasin kaikki välttämättömimmät taskut maksimiin ja tietysti niihin liittyvät saavutukset. Sivutehtävät olivat suhteellisen samanlaisia enkä niitäkään kauheammin jaksanut mennä. Mitä nyt palkkamurhaukset menin melkein kaikki läpi. Graafisesti Far Cry on todella nätti. Sama efekti mikä ihastutti minut Darkness II:n. Äänet olivat oikein munakkaat ja ei tullut yhtään lussua asetta vastaan äänten perusteella.
Todella sekavan seikkojen kasauksen jälkeen, peli on todella hyvä, grafiikat hivelevät silmiä, äänet ovat messeviä ja jos onnistut saamaan bugittoman läpipeluun niin kokemuksesi tulee olemaan ekstaasinen.
Max Payne 3
Tämän löysin Cittarista 29.90 euron hintaan joten pakkohan se oli korjata pois hyllystä ainoana xboxin kappaleena. Alkuun sanon, että tämä oli todella vaikea peli, tai sitten olen huono pelaaja. Kuitenkin useampaan otteeseen heitin kapulan lattialle ja lähdin mököttämään olkkariin, kun Martti Tuska otti osumaa. Onneksi peli helpottaa tätä alituista kuolemista kipulääkkeitten ja ammusten lisäämisellä jos itkupotkuraivarin verran kertyy kuolemia putkeen. Itsehän en ole pelannut aiempia sarjan pelejä ennestään joten en voi verrata kylmään, sateiseen New Yorkiin tätä Brasilian paahteeseen sijoittuvaa mäiskettä.
Pelin kannesta huomaa jo, että kyseessä on taattua Rockstarin kaunista kansitaidetta. Ja ilokseni avatessani pelikuoren löysin sisältä jopa ohjekirjan, enkä vain normaalia kahta mustavalkoista lappua jossa kerrotaan ohjekirjan lukemisesta pelilevyltä. Graafinen puoli on toteutettu todella upeasti ja peli on todella, todella, todella brutaali, painotan vielä sanaa TODELLA. Peli ei todellakaan sovellu lapsille. Lääkekoukussa oleva alkoholisti Max on rappiolla ja sitten tapetaan vihollisia niin maan perhanasti. Bullet time on tietysti mukana, jotta saa tyylillä hidastetusti pistää pahiksia mullan alle lepäilemään. Kiroilua on niin perhanasti kanssa, mutta oletan sen kuuluvan asiaan. Max hyppää pelin aikana menneisyyteen New Yorkiin (jotka ovat todella viihdyttäviä pätkiä) ja siellä vietetäänkin pienoinen tovi aina ajallaan. Palatessaan takaisin Brasiliaan alkaa se toivoton ampuminen ja hiusten repiminen vaikeuden vuoksi. Tosiaan, pelasin pelin mediumilla läpi ja meni hermot useammin kerran kuin jaksan muistaa, mutta peli on todella mahtava. Moninpeli on mukavaa vaikka matchmaking on aivan Timo Soinin korvasta. Siinä mennään lyhyesti logiikalla ''Ai, et omista tätä DLC:tä? No pistetään se äänestykseen ja katsotaan jatkatko seuraavaan matsiin vai pistetäänkö sinut etsimään uutta peliä seuraavaksi puoleksi tunniksi''. Tämä saa todellakin halun ostaa nämä DLC:t, mutta moninpeli ei todellakaan ole niin pitkäikäinen, että viitsisi sen 10 euroa lyödä jokaiseen lisäsisältöön.
Itse antaisin pelille todellakin sen 9/10 vain eeppisen tarinan, suhteellisen toimivan moninpelin, audiovisuaalisen ilmeen ja vaikeustason vuoksi. Todellakin mahtavaa räiskintää Rockstarilta hyvään hintaan.
E: Aivan ja Guitar Hero Metallicasta tuli saavutettua nyt 32 rock rank. Todella mukava huomata, että rankit alkavat tavallaan alusta tuon 30 jälkeen. Hieno peli.
Alku näyttääkin lupaavalta, väripaletti on tyypillistä jrpg karkkiväriä hillitympi, tarinakaan ei näytä kulkevan ihan niitä miljoonaan kertaan nähtyjä latuja vaan palkkasoturin hommia tehdään aatelisten pelinappulana. Muutenkin peli on hiukan usein ylivedettyjä jrpg-pelejä hillitympi, mikä on miellyttävää vaihtelua.
Alun jälkeen päästään kaupunkiin, josta löytyy tekemistä bonuschaptereiden, areenan, ynnä muun pikku sivutekemisen muodossa.
Taistelusysteemi toimii, mutta kamerakulma ja ruudunpäivityksen takkuilu haraa toisinaan vastaan. Hankaluuksia toisinaan tuottaa myös a-nappi, kun hahmo parannusympyrään syöksymisen sijasta halaakin seinää, tosin peli oli selvästi suunniteltu enemmän classic-ohjainta ajatellen ja itse pelasin kapulalla.
Ei vaikuta ollenkaan hassummalta, mutta kun on päästy yli puolenvälin jotain tapahtuu ja loppu tarinasta mennäänkin ennalta-arvattavassa pahimpien jrpg-kliseiden putkessa. Final Fantasy XIII on viimeinen peli josta olisi kannattanut ottaa mallia.
Tästäkin huolimatta peli jää enemmän plussan puolelle ja uudelleenpeluuarvoa lisää aivan liian vähän käytössä ollut new game+.
Tämä saa todellakin halun ostaa nämä DLC:t, mutta moninpeli ei todellakaan ole niin pitkäikäinen, että viitsisi sen 10 euroa lyödä jokaiseen lisäsisältöön.
Mä olen yhden DLC:n tainnut ostaa ja 9 kertaa kymmenestä pääsen pelaamaan. Ainakin Team Deathmatchissa on ne parit kentät joita porukka (ja minä) tykkään eniten jyystää. Max Payne on muuten ainut peli jonka moninpeliä olen jaksanut pelata ihan kunnolla. Oon nyt levelilä 25 ja se on ihan helvetinmoinen saavutus minulle joka pelaa muutenkin tosi vähän ja yleensä vain tarinat läpi.
Tuli myös tahkottua Far Cry 3 läpi kaikkineen sivu- / oheistehtävineen. Juonessa parasta oli loppuvaiheilla näyttöön lävähtävät [spoiler]tissit[/spoiler]. Peli oli graafisesti ihan hieno, ja nautin maisemista viimeisille pelikerroille asti. En jäänyt jumiin missään vaiheessa ja taisin kuolla vain pari hassua kertaa, mikä oli tavallaan positiivista. Vituttaa sellaiset ylivaikeat pelit. Tämän kanssa aika meni leppoisasti, eikä ylenpalttinen helppous ole koskaan itseä häirinnyt, päinvastoin, siinähän tuntee itsensä ylijumalaksi. Samana iltana hain karhuryhmään ja lääkikseen, vastauksia edelleen odottaen.
Onhan tässä pelissä omat buginsa, mutta silti hyvä paketti viihdettä, minkä osto ei kaduta. Suosittelen kaikille vähän huonommille pelaajille.
Tässä samalla kun uudempia pelejä olen pelaillut on hyvä välillä vaihtaa johonkin hieman vanhempaan. Etenkin jos peli on pinossa joka sisältää " jokaisen itseään kunnioittavan pelaajan pitäisi pelata nämä pelit" settiä. Tällä kertaa pelasin siis Psychonautsin läpi.
Jo ennen pelin julkaisua muistan kuulleeni paljon hyvää tästä ja hyvät arvostelut peli sitten saikin. Se oli ostolistalla kauan mutta jäi sitten ostamatta. Steamista sitten viimeinkin tämän nappasin pari vuotta sitten parilla eurolla ja nyt vasta sain pelin asennettua ja läpäistyä (nopea tahti Steam-kirjaston tyhjentämisessä...). Itse peli? Vallan mainio. Tarina, hahmot ja maailma oli todella loistavaa tavaraa josta tykkäsin alusta loppuun. Hyvin selväksi käy että Schafer siellä kynäilemässä ollut, huumori on samaa tasoa kuin 90-luvun klassikoissaan mutta myös vakavia kohtia löytyy kivasti.
Nykyajan harmauden keskellä kun tämmöisen värikkääseen ja iloiseen (mutta sinäänsä myös samalla todella synkkään ja mustaa huumoria täynnä olevaan) maailmaan mukava hypätä eikä sieltä helpolla tahdo pois. Pelin läpäisyssä meni minulla jotain 15 tuntia, melko tarkasti kolusin jokaisen paikan mutta paljon silti jäi kerättävää kenttiin. Myös hyvin hitaasti etenin kun mielellään juoksentelin ja juttelin tai tutkin maailmaa josta löytyy paljon pieniä mutta hauskoja salaisuuksia.
Kaikkea olen siis tähän mennessä kehunut, muttei se tarkota että peli olisi täydellinen. Pelattavuus... se on hyvin vanhentunutta ja hyvin tyypillistä ps2-sukupolven tasohyppelyä paljolti. Monet pelattavuudessa olevat viat (kamera, epätarkkuus hypyissä ja toiminnoissa etc.) on useissa muissa hyppelyissä paremmin tehty. Tietenkin pelasin tietokoneella (master race fuk yes) jonka näppis + hiiri ehkei ole paras pelitapa. Tästä en tiedä koska konsolilla tätä en ole pelannut mutta olettaisin niin. Kuitenkaan tämä ei ole mikään iso ongelma jonka takia harmaita hiuksia tulisi, jollei laske pelin lopulla olevaa Meat Circusta joka sai vitutuksen aikaan, on tämä vain pieni heikko puoli muuten mainiossa pelissä. Grafiikat ovat vielä nykyäänkin mukavan eloisat eikä pieni rosoisuus haittaa. Ostakaa ja pelatkaa tämä peli, turhaan ei tällä ole omaa kulttisuosiota.
Lainaus käyttäjältä GH Player+
Tämä saa todellakin halun ostaa nämä DLC:t, mutta moninpeli ei todellakaan ole niin pitkäikäinen, että viitsisi sen 10 euroa lyödä jokaiseen lisäsisältöön.
Mä olen yhden DLC:n tainnut ostaa ja 9 kertaa kymmenestä pääsen pelaamaan. Ainakin Team Deathmatchissa on ne parit kentät joita porukka (ja minä) tykkään eniten jyystää. Max Payne on muuten ainut peli jonka moninpeliä olen jaksanut pelata ihan kunnolla. Oon nyt levelilä 25 ja se on ihan helvetinmoinen saavutus minulle joka pelaa muutenkin tosi vähän ja yleensä vain tarinat läpi.
No jos kerta noin useaan pääsee pelaamaan niin voisi kai sitä katsella jonkun DLC:n itselleen. On meinaan rasittavaa, kun saa istua sitten sen 20 minuuttia etsimässä peliä ja päädyt keskeneräiseen matsiin mikä loppuu pian ja sen jälkeen pääset taas etsimään uutta, kun ei löydy ekstraa.
Kaveri kehui tätä peliä aivan upeaksi pc:llä joten pitihän sen hommata kun huohkeampaan hintaan sen pc:lle sai. Far Cry 2 oli mielestäni liian väritön, itseään toistava ja ravaamista oli liikaa. Kuitenkin FC2 oli hieman tunnelmallisempi ja siinä oli osittain enemmän immersiota. Kartta ei ollut mikään valikko, aseet hajosivat, pystyit sairastumaan. Osan näistä olisi voinut implentoida paremmin FC3:eenkin.
kuva fc2:sta
Far Cry 3:n vahvuuksia ovat ympäristö, hahmot ja luonto. Katsastamalla alueen mastosta sinulle aukeaa aseita ja karttasi täyttyy erillaisilla aktiviteeteilla. Aina on suuri houkutus mennä tutkimaan jokin alue jossa on reliikkejä tai vastaavaa. Tälläkertaa kun hoitelet vihollisen vartioaseman he eivät enää synny sinne uudestaan vaan heidän tilalle tulee omia kavereita. Vartioasemien tyhjentäminen vihollisista hiljaisesti ainakin alussa on suositeltavaa koska siitä saat parhaiten expaa, jokaisesta vartioasemassa voit ostaa itsellesi aseita jne. Expalla voit parantaa hahmosi kestävyyttä ja vastaavaa. Harmillisesti pari perusmekaniikkaa jotka pitäisi mielestäni olla jo heti käytettävissä on ensin avattava taitopuusta, kuten reunalta teloittaminen ja pudotus teloitus. Vallatuista varioasemien tauluilta saat useimmat tehtäväsi. Miltei heti alusta asti voit pikamatkustaa mistä vain mihin tahansa vartioasemaan jonka olet vapauttanut.
Tauluilta saatavia tehtäviä on kahdenlaisia: mene ja tapa tämä henkilö puukolla ja metsästä tällä aseella näitä eläimiä määrä X. Sitten kartalta löytyy lääkekuljetus tehtäviä, asukkaiden tehtäviä sekä random räiskintä tehtäviä. Vaikka missään näistä ei tarvitse ravata niin kyllä nuo puukkotappo tehtävät ja asukkaiden turhat tehtävät käyvät tylsiksi pian. Metsästys ja random räiskintä tehtävät tuovat peliin mukavasti vaihtelua. Näissä random tehtävissä voit joutua vaikka ampumaan helikoptereita bazookalla alas. Tarina tehtävät ovat myös hyviä ja vaihtelevia lukuunottamatta Indiana Jones tehtäviä mitä pitää tehdä 4-5 heti peräkkäin.
kaikki tarvittavat yrtit pitää löytää luonnosta. Yrttejä yhdistelemällä voit tehdä itsellesi health piikkejä tai antaa itsellesi taito nähdä viholliset sienien läpi. Erikoisemmat piikit helpottavat toimintaa ja metsästystä mukavasti. Alussa hahmo ei pysty kantamaan paljon mitään, mutta taskut saa helposti isommiksi metsästämällä tiettyjen eläiten nahkoja. Osan parhaimmista taskuista saa vain tauluilta löytyvistä metsästys tehtävistä.
Hahmot ovat loistavia ja he jäävät hyvin mieleen, varsinkin Vaas jolla on loistavaa pahis karismaa. Onkin harmillista että toinen pahis ei koskaan pääse samalle tasolle kuin Vaas, myös harmillista on se että heidän kanssa taistelut ovat pelkkiä tylsiä QTE momentteja. Myös Dennis ja Citra hoitavat roolinsa hyvin erittäin hyvin, yleensä tällaiset hahmot kuulostavat teennäisiltä mutta eivät nämä. Tarinan päähahmo Jason Brody kehittyy tarinan edetessä uskottavasti nössöstä pahikseksi, parasta on myös että hän huomaa sen itsekkin.
Kaikista parasta hyvissä vapaanmaailman peleissä on se että pelaaja saa halun tutkia maailmaa omin neuvoin tuntien ajan, tämä peli kuuluu juurikin siihen kategoriaan. Miltei jokainen eläin oli nyljetty suurempien taskujen toivossa ja vartioasemat valloitettua ennenkuin menin edes toiseen tarina tehtävään. Räiskintä on mukavaa ja lähestyminen mistä suunnasta tahansa tuo mukavaa strategisointia pelaamiseen. Voit hiiviskellä puukottaen kaikki tai ampua kaikki kaukaa kiväärillä tai hyökätä vihollisten naamalle aseet laulaen, kannattaa kuitenkin tuhota hälytysjärjestelmät ettei vihollisia tule liikaa.
Aseita on oikein mukava määrä, jokaista asetta on vähintään 3-4 erillaista. Miltei jokaista asetta voi parantaa isommalla lippaalla tai erillaisilla tähtäimillä jos haluaa. Nämä tietenkin vaikuttavat aseen tarkkuuteen ja muuhun joten siitä on hyötyä kuluttaa rahaa aseisiinsa. Jousipyssyyn taas voi tehdä tulinuolia tai räjähtäviä nuolia. Harmillisesti tuli ei leviä tässä niin hyvin kuin Far Cry 2:ssa jossa oli helppo polttaa itsensäkin, välillä on aivan satunnaista mikä sytyy ja mikä ei.
Far Cry 3 Co-op on harmillisesti aivan rikki ja tehtävät ovat muutenkin aika tylsiä. Se on kuin läpimentävä putkikenttä jossa täytyy joko tappaa kaikki tai kuljettaa laatikoita paikasta toiseen. Sinällänsä ihan ok muoto, mutta asiaa ei auta että se on todella buginen ja nettipuoli takkuilee pahasti. Moninepelissä on potentiaalia mutta tässäkin nettipuoli takkuilee välillä ikävästi. Myöskään kartat eivät ole oikein tasapainoisia, eikä siinä saa millaista tuntumaa kuten call of duty tai battlefield että missä vihollinen liikkuu. Pelissä on myös expaus systeemi joka on ihan toimiva, samalla myös voit oppia kykyjä kuten battle cry jolla sinä ja kaverisi saatte elämää takaisin jos kuolema meinaa korjata. Kuollessasi jäät makaamaan maahan jolloin kaveri voi herättää sinut takaisin henkiin, harvoin kukaan tulee pelastamaan.
Toimiva yksinpeli laajalla alueella ja tekemisen määrällä, hieman itseään toistavat tehtävät eivät haittaa liikaa. Hahmot hoitavat hommansa suurimmaksi osaksi enemmän kuin hyvin. Harmillisesti co-op on aivan rikki ja moninpelin potentiaalia ei ole käytetty hyödyksi tarpeeksi.
+ Hyvät hahmot + Valinan vapaus lähestymisessä + Tekemisen ja tutkimisen määrä + Ei tarvitse ravata jos ei halua + Iso saari ja värikkyys
- Itseään toistavat tehtävät - Rikkinäinen co-op - Moninpeli ei niin hyvä kuin voisi olla
Hyvä teksti Kaze, saa oivan kuvan pelistä! En ole jaksanut kiinnostua tästäkään 'isommasta' pelistä vielä, joko sen takia että on läjä muita pelejä pelaamatta tai en vain jaksa etsiä tietoa itse. . . .
Omalla koneella on tykitetty World of Warcraftia nyt noin puolentoista viikon ajan. Joka arki-ilta on helposti vierähtänyt se 4-6 tuntia ja viikonloppuisin varmaan kaksi kertaa enemmän PÄIVÄSSÄ. Pyydän anteeksi kavereiltani ja otan kaiken takaisin mitä olen aiemmin pelistä sanonut, sillä tämä peli on oikeasti aika koukuttava. Mikä onkaan siis tuomioni tätä massiivista peliä kohtaan?
Kuten minulle kerrottiinkin, kavereiden tätä on todella hauska pelata. Varsinkin minulle kun maisemat, tehtävät, classit ja joka ikinen asia on minulle täysin uutta toisin kuin heille. Kuten sanoin, olen koukussa, mutta en tavallaan vieläkään ole tajunnut mikä tässä sitten niin koukuttaa lopulta?
+ Toimii lähes ongelmitta. Lagipiikkejä ei oikeastaan tule ja kaikki säädöt voi olla kaakossa ilman mitään kaatuilua tai vastaavaa. + Vaihtelevuus. Jokainen paikka on aina jollain tapaa kaunis, välillä pysähdyn vain ihastelemaan niitä ja mietin josko niistä saisi näillä kätösillä jonkin sortin taidetta aikaan. Laskien mukaan myös kaikenmaailman elukat joita näillä maisemilla liikkuu, kaikki on niin erilaisia! + Muokattavuus. Peliin saa liitettyä paljon erilaisia widgettejä (vai millä ikinä haluattekaan kutsua niitä) joista saa selville nippelitietoa ja asetukset ovat monipuoliset. + Musiikit. Kyllä niitäkin kuuntelee.
- Tehtävien yksitoikkoisuus. Ruudin etsiminen veden alta, rakettien ampuminen taivaalle, puheiden kuuntelu tai jonkun lasipallon noutaminen ei oikein iske, koska tehtävissä ei ole kunnon 'tarinaa' sille miksi niitä tehdään. Ottaen esimerkiksi vaikka RuneScapen (lue ennen kuin tuomitset); siinä olevissa tehtävissä on aina jotain erilaista ja niissä saa värkätä aika paljon erilaisia asioita ennen kun homma on hoidettu. Ei näitä pelejä voi verrata sinänsä, mutta voisi kuvitella että WoWissa olisi paljon erilaisempia tehtäviä. - Pöljät pelaajat. Välillä sitä joutuu kyllä niin känkityksi että välillä tekisi mieli kirota kaikki alimpaan helvettiin, mutta onneksi kaikki ei tätä harrasta. Ymmärrän jos on joku suunnilleen samantasoinen pelaaja joka hyökkää kimppuun ja haluaa haastaan, mutta oikeasti, 14 lvl vastaan 90? Kuinka säälittävää se on? - Toimii LÄHES ongelmitta. Pienet bugit osoittautuvat välillä todella rasittaviksi, ainakin ne missä pitää jotain poimia maasta mutta sehän ei sitä tee. Myös nämä joissa pitää käydä palauttamassa tehtäviä mutta sitäkään ei voi tehdä aina, mobit tervehtivät kyllä iloisesta joka kerta kun klikkailet päin näkyä mutta mitän ei tapahdu.
Yleisesti peli on vähintäänkin kokeilemisen arvoinen. Minulla ei ole ollut näin hauskaa aikoihin kavereiden kanssa pelatessa, ja vaikka yksinkin pelaisin välillä niin kyllä siinä aika kuluu. En valita tällä hetkellä mistään muusta kuin pienilevelisiä känkkivistä, tavallaan koukuttavuudesta ja huonoista healereista. 7½/10 ainakin toistaiseksi.
Viimeksi tuli pelailtua läpi Hotline Miami joka osottautui erinomaiseksi peliksi. Pelihän on siis ylhäältäpäin kuvattu "tappamis simulaattori" varustettuna 8 bittisillä grafiikoilla. Pelin vaikeustaso pitää kuitenkin huolen siitä, että rynnäköimällä ei pitkälle pötkitä ja pelaajan onkin usein suunniteltava huolella reittinsä sillä kuolema palauttaa tason alkuun. Tosin tässä pelissä ei voi kuolemilta välttyä nimittäin pelaaja kuolee yhtä herkästi kuin vihollisetkin eli laaki ja vainaa. Gameplay toimii erinomaisesti ja tarinakin on suht viihdyttävä(ääninäyttelyyn tottunut, varaudu lukemaan!) ja soundtrack on parhautta,oikeasti.
Lähes voisin antaa täydet pisteet, mutta koska peli on koluttu lävitse 4:ssä tunnissa niin pakko miinustaa yksi piste, olisin mielelläni pelannut tätä paljon enemmän. Pliis, tehkää jatko-osasta vähintään tuplasti pidempi. Loppuarvosana siis 9/10 ja Hifistin valinta -leima vielä päälle.
Tänään tuli kuusi ekaa chapteria pelattua ja fiilikset on todella positiiviset. Viimeaikoina kun koneessa on ollut borderlands, dead island ja far cry 3 niin tämä on ihanan virkistävää, värikästä ja lapsellisen hauskaa pelattavaa. Kyllä noita hahmoja on pakko ainakin pari hommata lisää. En kyllä olisi uskonut, että näin kovin tykästyn. Toivotaan, että fiilikset on loppuun asti yhtä korkealla.
Tänään tuli kuusi ekaa chapteria pelattua ja fiilikset on todella positiiviset. Viimeaikoina kun koneessa on ollut borderlands, dead island ja far cry 3 niin tämä on ihanan virkistävää, värikästä ja lapsellisen hauskaa pelattavaa. Kyllä noita hahmoja on pakko ainakin pari hommata lisää. En kyllä olisi uskonut, että näin kovin tykästyn. Toivotaan, että fiilikset on loppuun asti yhtä korkealla.
Lopun bosseissa tulee "mukavia" QTE shaibaa, oli todella ärsyttävää tehdä QTE kahen henkilön puolesta kun pelattiin tuota tyttöystävän kanssa.
Jumalauta kun tuli ragetettua ja oli lähellä ettei koko helvetin kinect lentänyt seinään. Peli olisi kyllä ihan ok tällaiselle fable fanille, mutta tuo perkeleen kinect on perseestä. Istun keskellä sohvaa ja silti vasemman käsinojan kohdalla se muka välillä huomaa jotain jonka se laskee liikkeeksi. Ajattelin, että koska tuo sohva on keinonahkaa ja pikkasen heijastaa valoa niin olisiko siitä kiinni joten laitoin siihen kangasta päälle ja sama homma.
Kokeilin säätää valaistusta, ei vaikutusta. Muutenkin sillä oli tunnistus ongelmia joten koitin myös laittaa selkänojan päälle vaikka mustaa kangasta ja itse istuin ilman paitaa. Ei vaikutusta.
Ei paljon naurata kun ensin tuon kolmannenkin temppelin alussa sai kyllä loitsuja heitettyä, mutta seuraavassa huoneessa ei sitten millään vaikka istun saatana samassa paikassa, samassa asennossa ja huidon kädellä aivan samallatavalla.
Samoin counterin tunnistaminen kusee. Joskus toimii ja joskus ei. Sehän tehdään laittamalla käsi rinnan korkeudelle vaakatasoon. Jopa kinectin oma kalibrointi ei tunnista tuota kuin niin, että käsi on tietyn matkan päässä rinnasta.
Ei kyllä tuon takia todellakaan jaksa alkaa siirtelemään huonekaluja ja muuta vastaavaa jos tuo sitten ehkä alkaisi toimimaan paremmin. Ja eikös microsoft kaavaile kinectiä ihan vakio ominaisuudeksi uuteen boxiin. Ei jumalauta enempää tuota liiketunnistus paskaa. Luojalle kiitos ei ole oma kinect vaan ainoastaan lainassa ja kai täytyy loput neljä kenttää vetää tuosta vielä läpi, mutta nyt on parin päivän paussi paikoillaan.
Tropico 3 tuli viimeinkin läpäistyä Xbox360:llä ja siirryin sitten Crackdown 2:sen pariin jonka lisäksi pitäisi ehkä viimeinkin jatkaa GTA IV:tä ja Red Dead Redemptionia, GT5 kuuluu yhä tiuhaan pelattuihin peleihin ja Mass Effect 3:nkin pitäisi aloittaa alusta kun nyt sattui From Ashes lisäri olemaan halvemmalla Livessä, huoh.
Onneksi on lomaviikko, ehtii sitten tahkoa läpi "rästipelejä"
New Super Mario Bros. U tuli tahkottua äsken läpi ja suureksi onneksemme, prinsessa saatiin pelastettua. Oi onnea!
Julkaisupeliksi (ja oikeastaan miksi peliksi vain) hitsin kiva pelihän tuo on. Wii U:sta ei revitä irti ihan niin paljon kuin lähtisi, mutta muuten perustoimivaa menoa koko lailla. Grafiikat ja musiikit eivät tosiaan ole mitään maatamullistavaa, mutta jotenkin tuo New-sarjan tyyli toimii teräväpiirtona melkoisen hyvin. Kentissä olevat taustat paikoitellan tooooooodella nättejä katsella ja ihan kivasti siellä on sellaistakin mitä ei ole aikaisemmin New-sarjassa nähty. Pilvimaa ja viidakkomaa erottuivat varmaan parhaiten edukseen. Myös aika paljon yksityiskohtia saatu kivasti mukaan kenttiin, kummitusten ja oravien ilmeet kun vääntelevät naamaansa pisti ainakin silmiin kivasti. Musiikit aika pitkälle tutuja lurituksia, mutta oli siellä muutama biitti mitkä kuulostivat uusilta. Nättejä valaistuksia saatu myös mukaan.
Audiovisuaalinen puoli siis hyvin kasassa, mutta mitenkäs se itse pelaaminen. Se kun tuppaa olemaan 2D-tasoloikissa kuulemma tärkeääkin. Parasta 2D-loikkaahan tuo on piiiiiiitkiin aikoihin. Ehdottomasti paras peli koko New-sarjassa. Kenttäsuunnittelu hemmetin loistavaa ja oikeastaan jokaisesta maasta löytyy useampia kenttiä missä jotain oikeasta todella siistiä. Oravapuvusta tykkäsin kovasti, samoin Yoshit kaikissa olomuodoissana olivat jälleen parhautta. Pomovastuksissakin mukavasti vaihtelua ja haastetta. Haasteesta kun puhutaan, niin sitähän riittää. Pelin loppupäässä ehdottomasti oli haastetta riittämiin ja elämiäkin kului paikoitella kovaa tahtia. Erilliset haastetilat sitten vielä astetta masokistisempia. Varmasti löytyy haastetta veteraaneillekkin.
Padilla pelaaminen melkoisen kätevää kun voi samalla töllöttää vaikka telkkaria ja Miiversessä paljon hauskaa settiä pelin osalta. Erikoisboonuksena pakko mainita, että ihailtavaa miten paljon Mario-universumista saatu otettua peliin vaikutteita. Jättiläiskentät älyttömän hauskoja ja hymyn huulille toivat myös SMG-sarjasta lainatut laavamonsterit.
NSMBU kannattaa ehdottomasti hankkia jos meinaa Wii U:n kaupasta mukaansa napata. En edes muista milloin olisi viimeksi 2D-tasoloikka tehnyt näin kovaa vaikutusta. Usko Marioon alkoi kovan ilmestymistahdin takia jo hiipua, mutta tämä palautti sen kyllä täysin.
Skyrimin main questi tuli naputeltua tossa päivällä lävitse ja ihan menevää settiähän se oli, vaikka juoni ei tosiaan parhaasta päästä ollutkaan. Nyt sitten sidequesteja pelailen ja eeppisiä hetkiä niittenkin parissa on tullut, etenkin se eräs iso taistelu. Niin ja sen verran vielä että peli paranee kertaa 10 kun näkee hieman vaivaa ja asentelee modeja tuohon. Aivan liian herkullista settiä. +25h takana eikä loppua näy.
Nyt pelaan Sleeping Dogsia.
-Peli on todella hyvä GTA 4 klooni. Upean näköinen, pelattavuus huippuluokkaa, ja erittäin monipuolista menoa kaikin puolin ympäri Hong Kongia. Voin suositella kaikille jotka tykkää GTA ja Saints Row peleistä.
Pelin ammunta ja lähitaistelusysteemi on mielestäni parempi kuin GTAssa ja Saint Rowssa.
Pelissä on myös RPG mäinen experience systeemi, joka tuo syvyyttä ja mielenkiintoa peliin. Tasojen parannuksen takia jaksaa pelata pidempään. Pääsin esim juuri tasolle 5 kyttäosiossa ja nyt voin ottaa kyttäautojen takakonteista aseita tarvittaessa!
Osta tämä peli heti!!! Onhan GTA5:een vielä kuukausia aikaa.
Steamin kirjastoa tässä taas koittanut "tyhjentää" ja kaksi nimikettä tuolta sainkin nyt pelaamattomista poistaa, ja nämä olivat Half-Life: Opposing Force & Blue Shift. Nämä joskus vuosia sitten ostin koska en kumpaakaan ollut ikinä läpäissyt. Kumpaakin kuitenkin olin vähintään demona julkaisuidensa aikoina pelannut, Opposing Forcen kokoversiota kuitenkin jopa ja nyt tuossa mitä koitin muistella niin noin puoliväliin olin penikkana päässyt.
Mutta itse lisärit. Nykyään Borderlandsista tunnettu yhtiö Gearboxin yhtiä ensimmäisiä pelejä (Valve tietenkin mukana myös ollut tekemässä mutta ison osan Gearbox hommaillut) ja hyvin tehtävästään suoriutuivat. Opposing Forcesta tykkäsin paljon, Blue Shift oli taas.. vähän jämä. OF:n läpipeluu kesti reilut neljä tuntia ja mukavaa oli alusta loppuun. Uusia aseita, vihollisia sekä henkilöitä mukana ja tietenkin "pahiksena" oli kiva nähdä tapahtumien kulun. Kaikkiaan mainio lisäri joka kannattaa pelata vielä tänäkin päivänä, ulkoasultaan nämä pelit ovat vanhentuneet mutta pelattavuus on vieläkin hyvin tehty sekä puzzlet ovelia. Nykyajan elokuvamaiseen putkipaskaan verrattuna tämä on aivan mestarillista räiskintää.
Blue Shiftissä parasta oli kuten OF:ssa Black Mesa tapahtumien kokeminen uuden hahmon silmistä. Peli kuitenkin oli aikoinaan tarkoituksena julkaista Dreamcast Half-Life version kylkiäisenä ja se näkyy. Pituutta on vain noin kaksi tuntia, uusia aseita ja vihollisia ei ole sekä tämä tuntuu niin paljolti samalta kuin itse pääpeli. Ihan hyvin tuon jaksoi koska lyhyt peli mutta jo tuon aikana tuntui tämä turhan tutulta. Äksönin ja puzzlejen tasapaino myös koko sarjan heikoin, melkein heti aletaan helvetisti tappamaan ja samalla jotain laatikoita tökitään. Tätä on helppo suositella nykyaikana vain koville HL-faneille.
Lopun bosseissa tulee "mukavia" QTE shaibaa, oli todella ärsyttävää tehdä QTE kahen henkilön puolesta kun pelattiin tuota tyttöystävän kanssa.
Taisit pelata giantsia sillä tuossa spyro's adventuressa ei ollut yhtään QTE kohtaa. Vai millä koneella pelasit sillä ainakin 3ds versio on oikeastaan ihan eri peli kuin isojen konsoleiden versiot.
Lauantaina tuo tuli pelattua läpi ja oli se kyllä suoraan sanottuna hemmetin hyvä. Olin kyllä aika varma etten jaksa sitä edes nopeasti pelata läpi kun en ole mitään tasohyppelyitä tai vastaavia jaksanut kunnolla tahkota enää pitkään aikaan kun niissä on vaan sitä samaa ilman kunnon tarinaa. Esim kirbys epic yarn kesti varmaan yli 6kk vetää läpi kun ei vaan jaksanut vaikka peli oli todella hyvä.
Tästä sitten pelasin silloin lauantaina loput 16 chapteria kerralla läpi vaikka tämäkin on periaatteessa sitä samaa eli hahmosta riippuen räiskintää tai mäiskintää ja aarteiden keräystä jotta saa hahmolle uusia kykyjä jotta siitä tulee vielä kovempi. Sisäinen lapsi tykkäsi myös noista cgi välidemoista ja dialogista joka hymyilytti montakin kertaa.
Sisäinen lapsi myös tykkäsi noista figuureista jotka ovat yllättävän laadukkaita. Jotkut jopa todella hienoja. Ehkä tykästyin jopa liikaakin tai sitten noissa on jotain huumetta joka leviää ilman välityksellä elimistöön ja houkuttelee ostamaan lisää sillä tänään tuli tilattua "pari" lisää:
Tuossa olisi siis 10 hahmoa spyro's adventuresiin ja kaksi giantsiin eli Chill ja Sprocket. Tosin nuo kaikki muutkin toimii giantsissa ja siinä niiden maksimi taso on 15 kun spyros adventuressa maksimi taso on 10.
Jokaisesta hahmosta aukeaa myös uusi heroic challange jonka suorittamalla saa aina boostia hahmon kykyihin. Kaikki haasteet voi suorittaa kaikilla hahmoilla joten kyllä niihinkin aikaa menee kun niitä on sitten yhteensä auki 13kpl ja kun ne tekee kaikilla uusilla hahmoilla niin menee siihen hetki sillä eihän niitä sitten ole kuin vaatimattomat 130kpl tehtävänä.
Lisäksi olisi tarkoitus tehdä kaikki uudet haasteet myös noilla alkuperäisillä kolmella hahmolla vielä. (Spyro, Trigger happy ja Gill grunt)
Ehkä tulee se giantsin starter paketti hommattua pian myös ja siinähän tulee kolme hahmoa lisää. Tosin ainoastaan cynder toimii myös tuossa ekassa skylandersissa. Kyllä tämä jonkun pokemonin voittaa.
Jos joku on elänyt yhtä pimennossa tämän pelin suhteen kuin minä niin TÄSSÄ
oma unboxaus ja fiiliksiä pelistä. 1080p laadulla kannattaa katsoa niin näkee ainakin sen kuinka hyvältä nuo figut näyttää.
edit: Fable: the journey
Tuli pelattua tämäkin loppuun ja nyt tuo kinect jopa toimi pikkasen paremmin. Kerran kävi taas se, että loitsu ei lähtenyt vaikka mitä teki ja ääni komennot ei vieläkään aina onnistu vaan välillä saa huutaa neljä kertaa "fireball" jotta se antaa sen tulipallon käteen. Nyt sentään counteri toimi joten sen ansiosta verenpaine ei noussut.
Tarina oli tällaselle fable fanille hyvä ja peli syventää theresan hahmoa kivasti.
Palasin kuun alusta takaisin Civilization V:en pariin, ja kerryttänyt peliaikaa yhteensä taas 15 tunnilla. Uudet päivitykset ovat tehneet pelistä vielä enemmän optimoidun kokemuksen, uusine AI parannuksineen ja suorituskyvyn parantamisineen. Sivistyksen pariin oli erittäin mukava palata!
Lainaus käyttäjältä Kaze88+
Lopun bosseissa tulee "mukavia" QTE shaibaa, oli todella ärsyttävää tehdä QTE kahen henkilön puolesta kun pelattiin tuota tyttöystävän kanssa. Taisit pelata giantsia sillä tuossa spyro's adventuressa ei ollut yhtään QTE kohtaa. Vai millä koneella pelasit sillä ainakin 3ds versio on oikeastaan ihan eri peli kuin isojen konsoleiden versiot.
Anteeksi luin aivan väärin, ne QTE kohtaukset olivat The Legend of Spyro: Dawn of the Dragon pelissä.
Path of Exile - Open beta
Näin Diablo 3 pettymyksen jälkeen on mukava kokeilla jotain erillaista. PoE on aika hidastempoinen alussa kun oli tottunut D3 nopeaan mäiskeeseen. Taistoihin kuitenkin tulee lisää nopeutta ja potkua kunhan hahmo kehittyy ja saa lisää gemejä.
Kaikki pelin aktivoitavat skillit ovat gemeinä ja nämä gemit saa käyttöön jos omat statsit ja lvl ovat riittävät + Socket paikka sille gemille. ihan sama onko se Socket hanskoissa tai kengissä kunhan se on oikean värinen. Jos armorissa on socketit yhteydessä toisiinsa kannattaa siihen laittaa support gem joka vahvistaa tai muuttaa skillin toimintaa. Tekemällä questeja saat tehtävää palauttaessasi respec pisteitä tai passiivi stat pisteitä tai saat valita vaikka viidestä gemistä itsellesi yhden.
Statsit ja passiiviset skillit valitaan itse taitopuusta, jokainen class aloittaa eri paikasta puuta. Haarautumia on mukavan paljon joten vastaan saattaa tulla aika paljon erillaisia hahmoja vaikka he oisivatkin samaa classia. esim: templarista voi tehdä tanky lämä buildin tai zombeja ja toteemeja taikovan mörssärin.
Pelin valuuttana toimivat erillaiset itemit, kultaa siis pelissä ei ole. Ensimmäisenä valuuttana toimivat identification scrollssit joilla voi tunnistaa armoreita/aseita. Sen jälkeen jokin ase voi vaikka maksaa 1x Orb of Chance (item jolla voisit vaikka muuttaa normaalin itemin rareksi). Tässä pelissä jopa jo ensimmäisillä levelleillä voi tippua parikin rarea mitkä ovat oikeasti hyviä...parasta.
Pelin yleisilme on synkkä ja grafiikka on ihan nättiä, animaation taas on töksähtelevää. Efekteistä ja osumisesta uupuu sitä potkua ja fiilistä. Monesti co-opatessa randomien kanssa meno on hajannaista ja osa tyypeistä puskee vaan eteenpäin tuhatta ja sataa. Eikä tyyppeihin pääse minkään bannerin kautta mukaan vaan tämän täytyy laittaa teleport jotta pääset samaan paikkaan missä muut ovat.
Kannattanee kokeilla tuota avointa betaa jos tämänkaltaiset pelit kiinnostavat.
Eli pelattiin nelistään eilen PlanetSide 2:sta kolme tuntia. Oli aivan koko kolmen tunnin ajan kovempaakin kovemmat rähinät. On kyllä siitä mukava peli tuokin, että yksi herrasmies ei voi muuttaa koko pelin kulkua. Näinhän se on tyyliin BF3:ssakin, mutta kun tuossa yhden paikan valtaamiseen tarvitaan 2 herrasmiestä pitämään paikkaa, eikä silloin saa olla vihollisiakaan lähellä.
Joskus tullut aikaisemminkin pelattua tuota, mutta se jäi laginsa takia pienemmälle pelaamiselle. Nyt sitten 6GB patchin jälkeen peli oli oikeinkin pelattavaa ja porukassa erittäin hauskaa!
Olimme siis äijäporukan kesken kaljoittelemassa, kun keksimme pelata kahdeksanbittisen Nintendon Track & Field II:ta. Pakko sanoa, että siinä oli peukalot koetuksella! Selvinpäin tätä armottoman yksinkertaista urheilupeliä ei kestäisi hetkeäkään. Muutenkin kakkosessa on aivan naurettavat lajit verrattuna ykköseen. Moninpelilajeja on kolme: Kädenvääntö, miekkailu ja taekwondo. Mitä ihmeen jämälajeja sinne on noukittu?! :D
No ainakin meininki oli kova, kuten videosta näkee.
Eilen huhkin tieni Walking Deadin ensimmäisen kauden läpi ja voisihan tuosta jotain rustailla.
Pelasin kaikki viisi episodia läpi suhteeliisen nopeasti putkeen muutamassa päivässä. Tarkoituksella aikoinaan jätin yksittäiset jaksot ostamatta, kun halusin ladata ja pelata kaikki kerralla. Aika paljon positiivista hypeä kuullut tuosta kaudesta kokonaisuutena ja vaikka täysin ei hypeä lunastanut, niin kyllä tuosta positiivinen loppuvaikutelma jäi. En jaksa erikseen höristä kaikista jaksoita vaan keskityn kokonaisuuteen.
Paljon kehuttu hahmoja ja muutenkin käsikirjoitusta ja kyllä ne kehut suurimmaksi osaksi ovat ihan kohdilleen menneet. Hahmoissa monia oikeasti todella hienosti kirjoitettuja persoonia ja mikä tärkeintä, alkaa pelaaja oikeasti kiinnostumaan ja välittämään näistä persoonista. Leen matka Clementinen kanssa oli alusta loppuun kutkuttavan jännittävä, vaikka ensimmäinen jakso keskittyikin enemmän esittelemään hahmoja.
Parasta tuossa pelissä juurikin nuiden valintojen tekeminen. Onhan peleissä aikaisemminkin saanut itse ohjailla pelin tarinaa ja omia sanomisiaan, mutta aika harvoin pääsee tekemään valintoja mitkä eivät ole oikeastaan ollenkaan mustavalkoisia. Joku kuoli ja melkoisen usein. Useimmiten se oli vieläpä todella epämiellyttävää. Vaikea uskoa miten sitä kiintyikään tiettyihin hahmoihin niin vahvasti.
[spoiler]Kennystä ja Benistä tykkäsin molemmista kovasti. Duckin pelastin alussa ja itse myös painoin liipaisinta kun Duckin oli lähdettävä kohti parempia karkkimaita. Carlyä kohtaa aloin myös kiintyä, mutta sitten Lily päättikin pilata sen suhteen. Kiitti vaan. Lillystä ja hänen isästään en välittänyt ollenkaan, mutta hahmojen olikin selvästi tarkoitus olla epämiellyttäviä. Ben, vaikka olikin melkoisen pihalla kaikesta, niin teki silti jotenkin vaikutuksen. Aloin miettimään, että miltä tuntuisi olla aikuisuuden kynnyksellä moisessa maailmassa. Kennyn ja Benin kuolemat tekivätkin oikeasti vaikutuksen, mutta onneksi he saivat sentään lähteä yhdessä. Clementineen osasin myös kiintyä, vaikka aluksi en oikein uskonutkaan siihen. Loppua kohti huomasin myös, että tekemäni valinnat olivat sellaisia, mitkä auttoivat meitä selviytymään, vaikka halusinkin olla jälleen "hyvis".
Viimeinen jakso ehdottomasti paras ja sen aikana halusinkin vain, että Clementine ja muu ryhmä selviäisi veneellä, laivalla tai vaikka kopterilla turvaan. Minua oli purtu, joten itselläni ei ollut väliä. Lähdin yksin pelastamaan Clemiä, sahasin itse käteni irti ja pidin huolen etten muutu. Viimeinen episodi oli kutkuttavan jännittävä ja loppu olikin tyydyttävä vaikka se olikin melkoisen masentava. Tosin, mitä muuta odotinkaan. Lopputekstien jälkeen tullut cliffhangeri taas sai haluamaan lisää, lisää, lisää![/spoiler]
Oli tuossa huonoakin. Ainakin PS3:lla peli tökkii ja jäätyilee paikoin. Ulkoasu, vaikka onkin mukavan persoonallinen ja paikoin todella hieno, olisi kaivannut pientä viilausta, mutta nämä ovat pieniä kaloja ison valaan mahassa. Musiikista voisi antaa kiitosta, sillä se oli usein erinomaisella tasolla. Lopputekstien aikana soiva kappale oli suorastaan täydellinen ja tuki pelin jättämiä fiiliksiä uskomattoman hyvin.
Monia hienoja/karmivia hetkiä, upeita hahmoja, vaikuttava käsikirjoitus.... Kaikki tämä ja paljon muutava ladattavassa pelissä. Toivottavasti pelin käsikirjoittaminen saa tästä tuulta allensa. Pelin alussa halusin olla kirkas ja kaunis ritari, mutta lopussa olin aivan yhtä ruma ja likainen kuin kaikki muutkin. Peli ei saarnannut siitä, mutta piti huolen että tajusin sen. Valintoja voi tosiaan tehdä myös harmaalla-asteella. Hieno peli jota suosittelen kokeilemaan.
40h takana Skyrimiä ja voisi jo pienimuotoisen arvostelun kirjoittaa. Kuten kaikki tietävät Skyrim on jatko-osa suositulle The Elder Scrolls -sarjalle, avoimenmaailman roolipeli siis. Alustana PC ja tietenkin monia, monie hienoja modeja asenneltu myös.
Itse main questi oli semi tylsähkö ja kertoi tavanomaisen fantasia tarinan. No mutta eihän TES -sarjan ajatuksena suinkaan ole main questi vaan itse pelialue, sivutehtävät ja lore. Skyrim on itsessään mielenkiintoinen paikka josta löytyy runsaasti vaihtelua, paljon vuoria ja kukkuloita, vesiputouksia sekä tietenkin lunta!! Sitten löytyy tietenkin luolastoja, vartiotorneja, linnakkeita, kyliä ja kaupunkeja etc.. Jo pelkästään pelialueella yleiseen häröilyyn kuluu aikaa tolkuttomasti.
Sivutehtäviä pelissä piisaa ja mulla ainakin semmonen fiilis, että pintaa vasta raapaistu noitten sivutehtävien osalta - ja ovatpa ne useimmiten semi pitkiäkin eikä mitään parin minuutin sekoiluja. Äänimaailmasta myös pointsit, lukuunottamatta ääninäyttelyä jossa samaa ääntä kierrätetään liikaakin(tuttu edellisistä osista+Fallouteista). Tietenkin myös näin massiivisesta pelistä löytyy myös bugeja jotka ovat onneksi suurimmaksi osaksi hauskoja, esimerkiksi itselleni kävi niin, että tapoin lohikäärmeen eräällä aukealla, sitten n.2-3 minuutin päästä se lohikäärmeen luuranko tippui taivaalta siihen nenän eteen.
Niin ja olisihan vielä tuo Dragonborn -lisäosakin odottelemassa peluuta, mutta päätin hetken odotella jotta tulee modeihin yhteensopivuus päivitykset.
Summasummarum, Skyrim on hiton kova roolipeli, modien kanssa lähes täydellinen. Siispä 10/10 ja Hifistin valinta -leima vielä päälle. Ja nyt takaisin Skyrimiä hakkaamaan.
Viikon aikana läpäisty Crackdown 2, Bioshock ja Bodycount, joista Bioshock yllättäen lyhyin huolimatta "oikeasta" tarinasta mikä on kyllä ihan jees osastoa mutta pelinä se on kyllä sitä samaa putkea kuin miltei kaikki Doomin jälkeen ilmestyneet FPS:ssät, noh tulipahan Little Sisterit pelastettua ja hahmosta Big Daddy joka jollain ilveellä juoksee ne bootsit jalassa tismalleen samalla lailla kuin ilmankin, veikkaan syyksi ylikäytettyä Unreal moottoria.
Crackdown 2 oli hauska peli mutta siinäkin loppuu tekeminen yllättävän lyhyeen, etenkin jos vertaa Saints Row tai GTA osastoon mutta missäpä pelissä ei joskus tekeminen loppuisi (paitsi ajopeleissä joissa peliä voi koetella monin eri tavoin jos intoa riittää)
Bodycount taas on kuten moni kriitikkokin mainitsi, itseään toistava tusinaräiskintä jossa ei ole oikein mitään omaleimaista (paitsi idioottimaisen näköiset vastustajat) mutta alta 3 eurolla sen ostin jotenka hinta kohtaa laadun tässä tapauksessa.
Skyrimiä täälläkin PC:llä. Ajat sitten pelasin hahmon 51 levelille. Nyt sitten tuli hommattua joskus alesta Dawnguard. Marraskuussa laitoin pelin uudelleen tulille ja pelasin uudella hahmolla harhaillen siellä täällä sekä Dawnguardin, Hahmo pamahti 57 levelille, mutta parilla ongelmalla eli Belethor ja Riverwoodin seppä oli raatoja (Ärsyttää toi Dawnguardin Vampireattackit). Modasin hieman lisää ja löin tuon Dragonbornin. Nyt sitten uusi hahmo levelillä 11.
PS. PC-pelaajat, kai mukana on mukava Nordi nimeltä Vilja(Skyrim nexuksesta löytää). Itsell on noin 112 modia. Poistin suorat huijaukset, mutta kuten Fallout3:ssakin, pidä paria arkkua josta voi ottaa kamaa, jos treasure hunt alkaa pännimään. Tosin vielä en ole ottanut, sain juuri ja juuri rahat Breezehomeen ja sen päivityksiin keräilyillä.
Konsolilla on hyvä pelata, kun ei edes ajattele mahdollisuutta huijaamiseen (Tietysti scroll bugi oblivionissa, kirjahylly+ogma infinium bugi skyrimissä, mutta niitä ei ole pakko käyttää)
Tuli pistettyä nyt suurimmat osat nykypeleistä syrjään ja kaivoin Grand Theft Auto: San Andreasin muovipussista. Löin pelin sisään levykelkkaan ja rukoiliin Saatanaa, että peli toimii ja hei se toimi! Ei sanat kuvaa sitä tunnetta, kun pääsee takaisin Los Santosiin varastamaan pyörän ja nousemaan isoksi kihoksi Grove Streetin jengissä. Tähän asti olen pelaillut juonta läpi ja olen päässyt San Fierroon.
Nykyään peli näyttää törkeän rumalta, mutta ei se menoa haittaa. Lukuisat ajoneuvot, kamalan kokoinen pelialue ja hurjasti fiilistä pakattuna tuolle levylle on pitänyt peli-intoni suurena. Kyllä tämä peli on vain niin hyvä ja ajoittain hankala, kun ei enää niitä koodeja käytä. Kyllä edelleen suosittelen kaikille jos ei VIELÄKÄÄN joku ole kokeillut.
10/5
Kun ensin ennakoissa näin mitä Dantelle oli tehty kauhistelin kuinka valkotukasta oli tehty Hayden Christensen, mutta pelin läpipeluun jälkeen tämä yllättäen ei hatannut juuri ollenkaan ja huomaan pitäväni myös tästä Dantesta.
Meininki oli vedetty reilusti överiksi, kuten kuuluukin, mutta tässä ei tullut facepalm-ylilyöntejä joka sai minut joskus aiemmissa sarjan peleissä kärvistelemään (Dante "surffaa" ohjuksella).
Valkotukka-Dantea tutuksi tulleen porukan kanssa on hiukan ikävä, mutta tämäkin versio kyllä kelpaa paljon paremmin kuin ennakkoon luulin.
Pelin tarinamoodin olen siis pelannut Medium vaikeustasolla läpi. Juoni on aika älytön ja lapsellinen kuten saatoin odottaa. Eli pelaaja pelatsaa maailman tanssilattiat Kakkososassakin nähdyltä Tohtori Tanilta, joka ei selvä tunne termiä "luovuus". Tarinamoodin pelaamiseksi riittää että tanssii hyvin eri tanssiryhmien valitsemia kappaleita. Eri tanssiryhmät tarjoavat musiikkia eri aikakausilta. Pelin ensimmäinen ryhmä esimerkiksi tarjoaa 70 luvun discoa, seuraavaa 80 lukua, ysäriä jne.
Juonesta viis, pelin jokaista kappaletta pystyy pelaamaan heti yksin tai jossain lukuisista moninpelimodeista. Jos siis riittää kiinostusta biiseihin. Tästä saammekin ensimmäisen ongelman, pelin biisilista on suorastaan paska. Monet biisit kuten "Ice Ice baby" ja "Hustle" ovat omien genrien klassikoita, mutta pelasin ne lävitse ainoastaan pakosta, en huvista. Kikkareista suurimpana komeilee Justin Bieber, joka on vain huono vitsi harmonixilta. Lisäksi on paljo kappaleita, joista en ole koskaan kuullut enkä varmasti uudelleen halua tanssia niitä. Vaivaiset kaksi oikeasti hyvää kappaletta on mukana. Daft Punkin "Around the World" ja LMFAO:n "Sexy and i know it". DLC markkinoilta vielä piristysruiskeena "Gangnam Style".
Toinen ongelma on että pelistä on vaikea löytää mitään uutta. Dance Central kakkonen oli hyvä jatko-osa, sillä se lisäsi oikean kaksinpelin ja useita muita pelimoodeja, eikä vain lätkäissyt uusia biisejä. Kolmonen on kuin biisipaketti, missä ei hölmön tarinamoodin lisäksi ole paljoakaan uutta. Haluan että Harmonix katsoisi historiankirjoja ja huomaisi mitä Activision teki hänen omalle lapsellensa Guitar Herolle, eikä tekisi samaa virhettä tämän sarjan kanssa.
Pelin lopun perusteella meillä on kuitenkin edessä Dance Central nelonen ja siihen sitten on jotain merkittävästi uutta ja parempi biisilista saatava. Edes verkkomoninpeli.
Nautin erittäin paljon Blood Moneystä, joten odotin peliltä paljon, jouduin kuitenkin pettymään. Pistesysteemi ei itselleni istunut ollenkaan, sillä päädyin kokeilemisen sijasta tekemään tehtävät optimaalisella tavalla sivullisia uhreja välttäen, joka johti totaaliseen turhautumiseen load checkpoint-rumban takia.
Toki olisin voinut pelata peliä mass murderina pisteistä välittämättä, mutta ennalta-arvattava kliseinen juoni ei juuri innostanut pelaamaan ja päivitykset jäivät saamatta. Kovin mielekäs muutos ei ollut myöskään ollut herra numero neljäseiskan löytynyt omatunto vaikka olikin murheistani pienimpiä.
Siinä missä Blood Moneytä tuli pelattua useita kertoja eri lähestymistapoja yrittäen ei tämä samaan innostanut ja peli jäikin kesken puolenvälin tienoilla, eipähän tällä kertaa vaikeuden takia. Muuten homma toimi ihan mallikkaasti, into pelata vain puuttui.
Mainostanpa täälläkin: Pelaajaboardin Oulumiitissä pelasimme pari elämää suurempaa Super Smash Bros. Melee -ottelua, Wario Ware -häröilyä ja Mario Kart -matsia. Empiirisen tutkimukseni mukaan GameCube ja Nintendo 64 ovat maailman parhaimmat konsolit, kun pitää viettää iltaa saman sohvan ääressä.
Aloittelin myös hieman tuota Oselotilta lainaamaani Kameo: Elements of Power -peliä. Pitkälle en pötkinyt, mutta ensivaikutelma oli melko yllättävä. Grafiikka on edelleen näyttävää, vaikka kyse on vuonna 2005 ilmesyneestä Xbox 360:n julkaisupelistä. Ja minusta tuntuu jotenkin siltä, kuin pelaisin hyvää GameCube -peliä Xbox 360:llä. Pelissä on selvästi vanhainaikaisen, pirteän toimintaseikkailun henkeä, jonka kaltaisia nykypäivänä kaipailen. Rare, palaa takaisin...
Far Cry 3 on nyt pelattu läpi. Olihan se ihan jees tapaus, pelattavuus oli hyvä, saarilla oli mukava liikkua ja karhujen metsästäminen liekinheittimellä on hauskaa.
Tehtävät olivat hyvinkin vaihtelevia niistä ärsyttävistä pakotettu stealth tehtävistä mukavampiin pikkutehtäviin jossa oli paljon vapaammat kädet. Tarinan ohella hahmot olivat Vaasia lukuunottamatta surkeita, etenkin "pelastus" loppu oli todella kökkö.
Vaas piti pitkälti mielenkiintoni yllä pelin puoleenväliin asti kunnes hävisi jonnekin ja loppupelin jouduin katselemaan jotain kämäistä huume/ihmiskauppa mafiosota *huoh*. Pelin ehkä paras asia Vaasin ohella oli protagonistin muuttuminen bilehileestä ihmishirviöksi ja tämän muutoksen tiedostaminen.
Tosin täytyy sanoa, että se vipa snipu äänenvaimentimella oli aikamoinen reilukerhon jäsen.
Max Payne 3 PC
Tuossa viime viikolla ostin tämän teoksen enkä pettynyt ollenkaan. Hieno peli alusta loppuun, grafiikat on nätit, tekoäly on mukavan haastava sekä tärkeimpänä peli tuntuu Max Payneltä. Vaikka peli sijoittuu isolta osalta aiempia pelejä aurinkoisempiin maisemiin ei se vienyt Maxin viehätystä taikka ylipäätään kokoajan päällä olevaa melankoliaa. Sinäänsä harmittaa etten jo aiemmin tätä pelannut mutta aina ei riitä kaikille hyvillekkään peleille aikaa heti. Yksi viime vuoden parhaista toimintapeleistä helposti.
XCOM: Enemy Unknown PC
Perkele sentään, Firaxis se osaa tehdä pelejä. Graafisesti taikka etenkään juoni/välivideot eivät ole mitenkään erikoista tavaraa mutta se itse peli.. oh mama. Läpipeluussa kesti hieman odotettua kauemmin (noin kuukausi sitten pelin aloitin) kiitos mm. Chivalryn ja Max Payne 3:n. Peli oli kerrassaan mainiota naksuttelua joka oli juuri mukavan haastavaa jotta sitä jaksoi pelata alusta loppuun mielellään. Ensimmäisen läpipeluun vedin normalilla mutta nyt tässä piakkoin voisin ainakin Classic modilla vetästä tämän uudestaan, hieman meinasi jo eka läpipeluu kusta kun en älynnyt että satelliitit ja omat lentokone/alukset ovat ne asiat johon pitäisi enemmän keskittyä. Rahaa ja muuta laitoin hieman liikaa ekoina tunteina aseisiin ja sen sellaisiin joten menetin pari valtiota nopeasti. Kuitenkin pääsin läpi pienien vastoinkäymisten jälkeen ja tuntui se hyvältä.
Ainoa suurempi heikkous mitä keksin on juuri juoni. Se ei ole mitenkään se asia joka ajaa peliä eteenpäin vaan ylipäätään nautinto vetää alieneita turpiin. Tunne sen jälkeen kun aluksi mahdottomalta näyttänyt skenaario voitetaan yhtäkään tiimiläistä menettämättä teki niiin hyvää. Samoin myös peli osasi laittaa vituttamaan ja oikeasti ajoittain miehen ärsytyksestä huudahtamaan kun sekä Sgt. Demppa, Col.Norsukampa ja Col. Mixon ampuvat ohi alienia samalla kierroksella vaikka prosentit jokaisella oli hyvät sekä se oli kuolemaisillaan. Tämän jälkeen sitten kyseinen vihollinen tappaa yhden tiimiläisen ensi kierroksella. Voi sitä iloa.
Mutta niin, kaikkiaan mainio peli jota on helppo suositella genren faneille.
Mainostanpa täälläkin: Pelaajaboardin Oulumiitissä pelasimme pari elämää suurempaa Super Smash Bros. Melee -ottelua, Wario Ware -häröilyä ja Mario Kart -matsia. Empiirisen tutkimukseni mukaan GameCube ja Nintendo 64 ovat maailman parhaimmat konsolit, kun pitää viettää iltaa saman sohvan ääressä.
Aloittelin myös hieman tuota Oselotilta lainaamaani Kameo: Elements of Power -peliä. Pitkälle en pötkinyt, mutta ensivaikutelma oli melko yllättävä. Grafiikka on edelleen näyttävää, vaikka kyse on vuonna 2005 ilmesyneestä Xbox 360:n julkaisupelistä. Ja minusta tuntuu jotenkin siltä, kuin pelaisin hyvää GameCube -peliä Xbox 360:llä. Pelissä on selvästi vanhainaikaisen, pirteän toimintaseikkailun henkeä, jonka kaltaisia nykypäivänä kaipailen. Rare, palaa takaisin...
Ilahduttavaa nähdä "hengenheimolainen" kun itsekkin menin tuon Kameon ostamaan tuossa viime syksynä ja vähän alkuun, nättihän se on kuin sika pienenä niinkin iäkkääksi peliksi (tälläiselle 8-bit fanille kaikki nykypelit ovat hienoja, tosin) mutta Rare on niitä pelitaloja joita arvostin suuresti jo 8-bit ajoilla, harmittavasti vain parhaat pelitkin ilmestyivät Nintendon alaisuudessa kun heillä oli vapaammat kädet kuin nyt MS:n alaisuudessa.
Odottanut innolla josko hulppeasta Blast Corpsista tulisi jatkoa mutta ei ole näkynyt.. Harmi.
Pääsin pitkästä aikaa autopelien makuun, ja päätin että olisi aika päivittää tuo vanha Forza 3 uudempaan, joten Forza Horizon lähti tilaukseen. Parin päivän tuskallisen pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen Horizoni sitten kolahti postilaatikkoon ja sitä on kirjoitushetkeen mennessä pelailtu vajaa 10 tuntia. Pirun viihdyttävää touhua, varsinkin driftaaminen kolahtaa itselleni. Mutta kyllä niitä pettymyksen tunteitakin tuli, pelistä nimittäin löytyy sellainen pieni rahastuksen karvas katku, ja joitakin mukavia ominaisuuksia sarjan viimeisistä osista on karsittu. Pelin festaritunnelmasta ja soundtrackista taas nautin ihan kympillä! Omasta mielestäni soundtrack on helposti tämän konsolisukupolven parhaita, tosin Skate-sarjaa ei kyllä vielä voiteta. Forza kolmoseen verrattuna ajotuntuma on kyllä löysempi, mutta onneksi siinä arcademaisuudessakaan ei ole menty liiallisuuksiin.
Jos ykösestä kymppiin pitäisi arvosana antaa, niin Forza Horizon on vahva 8. Tulee varmasti vietettyä paljon aikaa tämän parissa.
Kahta peliä tulee tässä työstettyä semi tasaiseen tahtiin eli Skyrimiä puuceellä sekä Mortal Kombattia plesellä. Skyrim on kieltämättä eeppistä setitystä ja tarviaiskin ruveta tutustumaan sen modiskeneen myös. MK sitten on v*ttumaisen vaikea ajoittain, etenkin story -modessa. Tuon lisäks ois tarkotus hakata ladderi läpi joka taistelijalla.
Että onhan tossa tekemistä jonkun verran. Niin ja se Ni No Kunikin julkastaan kohta...
Viimeksi tuli läpäistyä veljen kanssa co-opissa Orcs Must Die! 2, jonka Steamista ostin kaksin kappalein. Yhtä mainiota pelailuahan se oli kuin ensimmäinen mutta jokin silti oli parempaa siinä ensimmäisessä: peli tuntui kestäneen pitempään ja oli mahdollista läpäistä pienellä pähkäilyllä 5 kallolla yksinpelinä (ja eihän siinä ekassa muuta ollutkaan). Selvästikin painostus on nyttemmin moninpelissä, sillä osa kentistä on jatko-osassa sen verran vaikean oloisia, erityisesti yksin. Muuten sekin ok mutta kun kaksinkin pelatessa vaivoin pääsee jakson läpi vaikka miten miettisi puolustuksia ja taktiikoita. Ensimmäisestä pelistä taas sai pienen pähkäilyn ja testailun jäljiltä vähintään sen 4 kalloa joka jaksosta.
Lukuun ottamatta tuota lyhyyden tunnetta ja ajoittaista jaksojen huonotta/vaikeutta sekä pakottamisen tunnetta moninpeliin (jota olisi kyllä joka tapauksessa pelattu) on peli silti täyttä timanttia. Erityisesti ensimmäisestä osasta pitäville suosittelen.
Need For Speed Most Wanted
Pidän vain autopeleistä joissa mennään lujaa ja lyntätään peltiä, uusin Most Wanted kuuluu juurikin tähän kategoriaan vaikka auto lisenssien takia se pelti ei mene niin lyttyyn kuin voisi. Vapaanmaailman autopeleistä tämä on varmasti yksi parhaimmista, mutta vikojakin löytyy ja osittain juuri sen takia että se on vapaanmaailman autopeli. Burnout paradiseen verrattuna kartta/maailma on selkeämpi ja mukavampi ajaa, paikat sekä tiet tuntuvat sunnittelultaan autenttisilta. Uusi checkpoint systeemi toimii suurimmaksi osaksi todella hyvin mutta joskus checkpointit voivat olla kurvin takana jolloin se jää näkemättä. Olisipa tuo checkpoint systeemi toiminnassa silloin kun olet ajamassa kisapaikalle, reitti näkyy vain radarissa jolloin on helppo ajaa risteyksien ohi.
Romuttaminen tässä pelissä on todella tyydyttävää, on mukavaa nähdä kun viimeinkin saavutettu vihollisen saa tönäistyä betonivalliin. Kolarit ovat vauhdikkaita ja rajun näköisiä, joten niitä on mukava katsoa vaikka itse olisit vastaanottavassa päässä. Respawn systeemi voisi kuitenkin olla anteeksi antavaisempi yksinpelissä ja moninpelissä. Monesti autosi poppaa toisen eteen tai toinen hyvää hyvyttään antaa sinulle vauhtia jolloin tuntuu että jokaisen uudelleen syntymisen jälkeen saa maistaa betonia kunnes olet viimeinen.
Vaikka kaupungin rakenne on parempi ja selkeämpi ajaa kuin muissa vapaanmaailman ajopeleissä niin kyllä monet hypyt on mitoitettu ja aseteltu epäilyttäviin paikkoihin. monesti voi käydä että ennätyksen rikkova hyppy hyppää koko mainostaulun yli kirkkaasti tai suoraan ajettaessa toisessa päässä tuleekin talon seinä vastaan. Vauhdikkaissa kisoissa pitää vain oppia kuinka tarkasti ja mihin suuntaan hypyistä kehtaa ajaa. Ajanmittaan oppii kyllä mistä voi vetää täysillä ja mistä ei.
Kisoja on mukava määrä vaikka saman tasosilla joutuukin ajamaan joitain samoja kisoja monta kertaa. Vanhan tyylinen kaava olisi ollut parempi, jossa saman tyyppisillä autoilla samat kisat mutta saat valita tietyistä autoista millä haluat ne ajaa. Ajotuntuma on parempi Most Wantedissa kuin Criterionin aikaisemmassa pelissä, autot reagoivat paremmin ja sivuluisuun saa hyvän tuntuman nopeasti. Vauhdintuntu ja lentävän krääsän määrä isoissa kisoissa on mahtavaa katseltavaa. Vaikka peli pyöriikin normaalisti todella sulavasti niin nopeimmissa ja vaikeimmissa kisoissa voi tulla ongelmia ainakin ps3:lla. Nopean käännöksen tai hypyn jälkeen nopeimmilla autoilla maa tai seinä katoaa jolloin tietää että ongelmia on tulossa, itselläni tuli näiden jälkeen aina sellainen 2-3 sekunnin jäätyminen.
Autoja ei enään ansaita vaan niitä etsitään maailmasta ja välttämättä kaikkia ei pääse ajamaan ennenkuin ne on päihittänyt kisoissa ja lyntännyt seinään kyseisen kisan jälkeen. Tämä on kyllä mielenkiintoinen tapa jolloin pääsee heti ajamaan nopeimmillakin autoilla jos vain haluaa, mutta siitä ei saa kunnollista saavuttamisen tunnetta. Jokaisella autolla on pari omaa kisaa ja loput ovat samoja saman nopeuksisilla tai saman tyyppisillä autoilla. Jokaisesta kisasta saa autoonsa aina jotain kuten boostit ja erillaiset renkaat. Nämä pitää aukaista jokaiselle autolle erikseen yksinpelissä ja moninpelissä. Tämä systeemi saa tuntumaan autojen osien hankkimisen grindaamiselta ja uskon että ei kukaan halua grindata autopelissä, varsinkaan kun joudut ajamaan samoja kisoja samantasoisilla autoilla monta kertaa. Olisi ollut parempi jos aukaistu osa olisi ollut auki kaikille samantyyppisille autoille kun se on kerran aukaistu. Multiplayerissä pitää tehdä tiettyjä asioita kuten ajaa10 mailia tai hajottaa 15 vastustajaa jotta saat osia autoosi vaikka olisit jo saanut ne yksinpelissä.
Autolog suosittelee sinulle kokoajan kisoja joissa kaverisi on pärjännyt hyvin tai missä olet hävinnyt. Tämä lisää kilpailuhenkisyyttä yksinpelin sisällä loistavasti, aina houkuttelee pistämään kaveri paremmaksi. Multiplayerissä meno on kaoottista mutta hauskaa, kaikki kokoontuvat samaan paikkaan romuttaen toisia odottaen kisan alkua. Harmillisesti yleensä isännällä on sellainen etu että heillä kartta päivittyy ensimmäisenä mihin suuntaan pitää lähtä kisaamaan joten heillä on etulyöntiasema. Osa kisoista on sellaisia että ne pitää koitella pari kertaa ennenkuin tietää heti mitä oikeasti pitää tehdä, jos jäät lukemaan mikä on kisan tavoite niin sijoitus ei välttämättä ole kovin hyvä. Onneksi erillaisia kisoja on aina viisi ja romuttamisesta saa muutenkin pisteitä vaikka kisa ei olisi päällä. Joissain kisoissa pitää vaikka olla paikallaan pienellä katolla johon ei kaikki mahdu, tällöin osa koittaa puottaa muita jotka siellä ovat. Joissain taas joutuu menemään hyppyreistä niin monta kertaa kuin pystyy, yhteentörmäyksiä tulee varmasti tapahtumaan.
Tuntuu että poliisi takaa-ajoista ei saada tarpeeksi irti, poliisit eivät tee käytä EMP:tä tai koptereita kuten Hot Pursuitissa vaan he pysyvät perässä kuminauhamaisesti ja respawnaavat vierellesi. Muutenkin Kisailusta saa paljon paremmin speedpointseja kuin vain poliisilta pakoilusta. Silti ajoittain on mukavaa testata omia taitojaan poliisien kanssa, piiloutuminen onnistuu myös usein jos poliisit eivät vain maagisesti tiedä missä olet tai teleporttaa viereesi.
Most Wanted on hyvä vapaanmaailma autopeli, mutta koen että se olisi ollut parempi suljetuilla kentillä kuten Hot Pursuitissa ja Burnout 3 oli. Näin olisi saatu räätälöidymmät kentät, liian monta kertaa menin kisoissa hyppyreistä joissa tarvittiin paljon vähemmän vauhtia tai aivan liian tarkkaa sihtiä. Poliisit tylsiä hännystelijöitä verrattuna Hot Pursuitin kyttiin. Hemmetin hyvä ajotuntuma, kaunis peli, hyvä checkpoint systeemi. Harmillisesti samat osat joutuu grindaamaan jokaiselle autolle. Kuitenkin pelaamisen arvoinen
+ Hyvä ajotuntuma
+ Nopea vauhti
+ Romutus
+ Checkpoint systeemi
- Osien ja samojen kenttien grindaus
- Huonot hyppyrit
- Tylsät poliisit
- Ei oikeaa etenemisen tunnetta
Romutus on aina hauskaa!
7/10
Juuh, Far Cry 3 meni tuossa hetki sitten läpi ja olihan tuo kiva peli, vuoden 2012 parhaimpia vieläpä. Pelillisesti sekä graafisesti kaikki oli toki kohdallaan kuten AAA-pelissä kuuluu ollakin, mutta mitä minä haluan eniten ylistää tässä pelissä on tarina ja sen kerronta. Harvoin olen kokenut videopelissä tällaista, varsinkaan räiskinnässä. Peli osaa käyttää hulluus/itsensä kadottaminen-teemaansa säästeliäästi (ehkäpä jopa liian säästeliäästi), ja vieläpä tyylikkäästi. Henkilöhahmotkin olivat kivoja (sanoivat muut sitten mitä tahansa, yhyyy) ja mikä parhainta, erilaisia. Otan minä päivänä tahansa enemmin inhimmillisen nuoren kaljun ja persoonottoman sotilaan tilalle. Muutenkin hahmot olivat erittäin persoonallisia ja yllättäviä. Muutenkin peli onnistuu olemaan rohkea ja jopa rajoja rikkovakin [spoiler]Seksi- ja hallusinaatiokohtausten muodossa.[/spoiler]
Näin muuten kyseessä on hyvinkin perusmeininkiä, päähahmo räiskii ja räjäyttelee tiensä vihamielisen viidakon läpi, onneksi mukana on myös kattava stealth-mahdollisuus jota käytinkin aina, kun oli mahdollisuus, eli usein, Aseita oli ihan kiitettävästi ja perusyhdistelmä mitä käytinkin aikalailla koko pelin ajan oli haulikko, konekivääri ja tarkkuuskivääri. Neljättä lokeroa en koskaan hankkinut ja kyllähän tuollakin pärjäsi vaikka Heavyheebot tuottikin harmaita hiuksia. Näin yleisesti ottaen peli ei ole kovinkaan vaikea ja vaikeimmallakaan ei tuottanut hankaluuksia. Graafisestihan peli on ah, niin makea ja väripaletti on poikkeuksellisen rikas. Me likey. Pelimaailma on myös aikalailla juuri sopivan kokoinen ja liikkuminen maailmassa on mukavan vikkelää. Maailma on kylläkin varsin tyhjä eikä siellä ole juurikaan elämää eläinten ja satunnaisten sotilaiden ohella. Pelimaailma ja sen (harvinaisen tympeät ja tylsät) sivutehtävät olisivat kaivanneet Skyrimin kaltaista syvyyttä. Nyt se jää vain nätiksi kulissiksi. Radiotornien ja Outpostien valtaamisesta nautin tosin koko pelin läpi.
Peli oli mukavan pituinen noin, 20 tuntia enkä tehnyt lähellekään kaikkia sivutehtäviä ja tulen mitä luultavimmin palaamaan vielä pelin maailmaan seikkailemaan. Moninpeliä en jaksanut ongelmiensa ja yleisen turhanpäiväisyytensä takia pitkään pelata, jaetun ruudun moninpeli oli varsin hauskaa ja saattaa olla, että tulen sen joskus pelaamaan läpi. Elikkäs, kuten saatoit hoksata ylemmältä jos olet poikkeuksellisen nopeaälyinen yksilö, niin pidin pelistä ja paljon. Vaikka siinä oli muutamia ongelmia, niin mikään näistä ei haitannut kokonaisuutta varsinkaan, kun suurin osa ongelmista keskittyy vapaaehtoiseen puuhasteluun. Ja kun ajattelen tarinaa ja maailman upeutta (riippuliitimellä lentely, uhh) niin ei voi kuin nyökkäillä, että oli kiva peli. Ostakaa ihmeessä, jos jopa kaltaiseni casuaali joka ei yleisesti ottaen niin hirveästi diggaa räiskinnöistä piti tästä ihan kybällä, niin tuskin Sinäkään voit mennä hirveästi harhaan jos tämän hommaat.
DmC: Devil May Cry
Meni tuossa jokin aika sitten läpäistyä Devil Hunterilla (= Normal). Ja kyllähän se oli oikein mainio tekele, MGR:llä ja GOWilla on kyllä tehtävää, jos meinaa päihittää DmC:n paremmuudessa. Reboottina onnistunut teos, uutta mutta tuttua meininkiä. Ei tämä kyllä siltikään aivan alkuperäisen tai DMC3:n tasolle yllä, mutta hyvinkin lähelle jopa. Toiminta oli kyllä lähes koko pelin ajan todella viihdyttävää. Bossitaistelut olivat myöskin mukavia, etenkin lopputaistelu [spoiler] Vergiliä[/spoiler] vastaan nosti ilmeen ylöspäin.
Harmi vain, että [spoiler]Mundus[/spoiler] jäi bosseista hieman pettymykseksi. Vaikka vaikeustasoa oltiinkin hieman laskettu, niin kyllä tällainen kämäinen pelaaja silti joutui muutaman kerran käyttämään Gold Orbin sekä vital stareja.
Tässä jo kokeilin ensimmäisen tehtävän verran Son of Sparda -vaikeustasolla, ja kyllä tässä on jo aivan eri meininki kuin normalilla. DmC:llä oli loistava peli aloittaa (todennäköisesti) erinomainen pelivuosi. Ja sanotaan nyt vielä loppuun, että olin itsekkin hieman skeptinen uudesta Dantesta, mutta pelin edetessä tykästyin hahmoon enemmän ja enemmän.
8.5 / 10
Kuinkas monta kertaa kuolit noin keskimäärin?
Varmaankin 4-8 kertaa yhteensä koko pelin aikana normaalilla. Sanotaa nyt vielä, että olen toisen missionin jälkeen Son Of sparda -vaikeustasolla jo kuollut enemmän kuin mitä normalilla yhteensä.
Jo rikollisen pitkään hyllyssä pelaamatta lojunut Eternal Sonata tuli tänään läpäistyä ja ihan mukavat fiilikset tuo jätti. Varsin lineaarinen tapaushan ES on, eikä hahmojen kustomointia juurikaan pääse tekemään, mitä nyt pari hassua (merkitykseltään melkoisen vähäpätöistä) tavaraa pääsee valitsemaan. Taistelut oli mukavasti toteutettu ja ne sisälsivät kiitettävästi taktiikkaa vaativia päätöksiä, jotta mielenkiinto pysyi yllä loppuun saakka. Hieman tosin rassasi nopeita reaktioita vaativa torjuntasysteemi ja ainoastaan parin erilaisen vihollisen käyttö per alue. Hyvä battle theme toki pelasti paljon.
Täytyy tosin sanoa tarinan olleen loppujen lopuksi aika wtf tasoa. Kuulema sitä on jonkin verran 360 versiosta selvennetty, mutta eipä se kunnolla auennut siltikään. Ja lopputekstien jälkeen tullut pätkä oli wtf vielä toiseen potenssiin :) Mukavan pirteä peli ja ihan iloisen fiiliksen nuo pelikerrat jättivätkin. Vaikeustasoa luulin paljon helpommaksi, mutta ehkä sitä on PS3 versioon nostettu. Varsinkin aluksi pomoilta tuli turpiin ja lujaa... lopussa taas Violan avulla viholliset kaatuivat suht kevyesti.
Seuraavaksi sitten ehkä toiseen ties kuinka pitkään vuoroaan odottaneeseen peliin; Resonance of the Fateen...
Muutama päivä takaperin hankittu DuckTales tuli tahkottua juuri äsken läpi. Eipä sitä tosin voi varsinaisesti tahkoamiseksi väittää, sillä viiden tason päihittämisessä ei kulunut tuntiakaan. Transylvaniassa sentään sain seikkailla pidemmän tovin, ennen kuin onnistuin löytämään ovelasti piilotetun pomohuoneen. NES-aikakauden perinteitä kunnioittaakseni päätin olla etsimättä neuvoja netistä.
DuckTales oli kuitenkin kahdeksanbittiseksi tasohyppelyksi helponpuoleinen ja rento. En yhtään ihmettele, että tätä pidetään yhtenä Nintendon klassikoista. Super Mario Bros. 3:n, Mega Manin ja ensimmäisen Zeldan lisäksi vain ani harva tuon aikakauden tekele on edelleen näin pelikelpoinen ja hauska!
Ultimate Doom meni juuri läpi Ultra Violence tasolla. Kyllä oli eeppistä, etenkin kun taustalla pyöri Brutal Doom modi. Ensimmäiset kolme episodia menivät suht jouhevasti, mutta jumaliste tuo viimeinen ep Thy Flesh Consumed. Siinä saikin jo turpiinsa kunnolla. Heti perään aloitin Final Doomin ja jo alussa huomasin, että vaikeustason tiputus yhdellä pykälällä on mielenterveyden kannalta tarpeen. Vasta kaksi tasoa läpi ja jo näissä vastaan tuli armoton turpasauna.
Tuli myös Amnesia The Dark Descentin kanssa vähän säädettyä. Jo aiemmin tämän upean pelin läpäissyt, mutta nyt koetin jotain uutta. Nimittäin kytkin pelin telkkariin ja asetin ohjaimeksi Xboxin padin. Jo pitkään toivonut pääseväni pelaamaan tätä kotisohvalta ja nyt siinä onnistuin.
Gravity Rush
Pääjuoni tuli pelitettyä loppuun eilen tästä pelistä ja olen todella, todella hyvällä tuulella tämän jälkeen. Pelin on luonut Silen Hilleistä tuttu "Keiichiro Toyama" ja juonen on kirjoittanut "Naoko Sato". Kyseessä ei kuitenkaan ole kauhua vaan avoimeen hiekkalaatikkomaailmaan sijoittuva toimintapeli.
Peli alkaa kun muistinsa menettänyt tyttö, nimeltä Kat, herää ilmassa leijuvan Heksevillen kujalla. Pelin alussa hänen seuraksi liittyy mystinen musta kissa. Kun musta kissa on lähettyvillä, Kat oppii yliluonnollisia kykyjä, joilla hän pystyy kontrolloimaan painovoimaa, joka on pelin keskeinen elementti. Kat pystyy leijumaan painottomasti ja painovoimaa muuttamalla jopa lentämään Heksevillen halki. Kat käyttää pelissä taitojansa suojellakseen kaupunkia, jota uhkaa mystinen painvoimamyrsky maailman pohjalla, mistä sikiää "Nevi" nimisiä hirviöitä.
Mahtavat kontrollit, mahtava pelimaailma, mahtava Soundrack, mahtava juoni ja mikä parasta, peli maistuu todella tuoreelta. Sen maailma on kaikessa omaperäisyydessään ja kummallisuudessan oma juttunsa, eikä se kopioi mitään mistään. Tämä ei ole vain paras Playstation Vita peli. Tämä on parhaimpia ja vaikuttavimpia pelejä mitä on tullut pelattua pitkään aikaa. Jatko-osa on odotuslistalla korkealla.
Dead Islandia on tullut viimeaikoina tahkottua urakalla ja nyt on 10h takana/70% main questista läpi. H*lvetin rasittava peli ajoittain eikä juoni ole oikein mistään päin kotoisin. Sivutehtävätkin aikalailla sitä perus shaibaa että "tuo mulle ruokaa, alkoholia jne..." Graafisesti peli on jäljessä, mutta jopa mun kohtuu tehokkaalla koneella framerate ei aina ole tasainen. Gameplay sentään toimii ja miljöö itsessään on mielenkiintoinen. Ihan mukiinmenevää viihdettä ja eiköhän tästä saisi vielä enemmän irti jos cooppina pelaisi.
edit: bingo bango, läpi meni. Reilu 14h meni läpäisyyn aikaa ja akkani sain levelille 35. Muuten ihan menevä kokonaisuus, mutta ei jeesus kuinka meinas palaa käämi ton loppu bossin kanssa, oli meinaan rasittavin kokemus aikoihin. Joo-o, nyt sitten Skyrimin pariin takaisin.
Kohta kolme kautta Fifa 13:n Career-modea takana Manchester Unitedilla, eikä loppua näy. Täytyy olla itselle kovimpia urheilupelejä vuosiin! Selkeästi parin vuoden tauko futispeleistä on tuonut sitä tietynlaista nälkää jaksaa tahkota tätä. Toki ei peli ole täydellinen, mutta en näin äkkiseltään siitä hirveästi huonoakaan keksi.
On niin monia asioita Fifassa mitä en voi ymmärtää miksi ne eivät löydy toisesta urheilusuosikistani NHL:stä. Peli saa niin paljon lihaa luidensa ympärille kun tähtihyökkääjä valittaa vähäisestä peliajastaan tai jopa yhtäkkiä uhkaa lähteä seurasta (Rooney). Tai se kuinka pelaajien statsit kehittyvät mitä paremmin pelaavat, eikä vasta kauden jälkeen niinkuin NHL:ssä. Lisäksi siirtokaupat toimivat paljon paremmin kuin NHL:n "anna kaksi tähtipelaajaa yhdestä"-tyyliset kaupat. Lisäksi selostuksen taso ja syvyys on paljon paljon parempaa. NHL on selkeästi pienemmän piirin peli verrattuna Fifaan, mutta Fifan kaltaiset yksinkertaiset asiat tekisivät NHL 13:stakin niin paljon nautinnollisempaa. Paljon enemmän mitä näitä näkisin kuin lisää jotain NHL legendoja.
Far Cry 3
Tuli tämä joululahjaksi saatua ja uuteen vuoteen mennessä saatua 1000/1000 pojoa ja nyt vasta jaksan kirjoittaa pari riviä.
Itse olen aina ollut erilainen ja pidin Far Cry 2:sta. Toki FC2:lla oli omat kompastuksensa, mutta kaiken kaikkiaan kaunis ja hyvä peli. Far Cry 3 muuttui aikalailla aiemmasta osasta. Tuli ei ollut enään isossa merkityksessä, nyt löytyi ihmisiä ketkä eivät halua teurastaa sinua ja pelin hahmot olivat mielenkiintoisia, tai Vaas oli mielenkiintoinen. Pelin läpäisyyn meni abouttiarallaa 20 ellei enemmänkin tunteja ja olin kutakuinkin tyytyväinen. Itselläni läpimeno oli bugiton ja sen takia varmaan niin hyvä kokemus. Pelissä ei juurikaan ollut haastetta normaalilla vaikeustasolla vaan melkeinpä oli vaan läpijuoksua tukka putkella ja ase laulaen. Crafting-osio ei itseäni kiehtonut, mutta kuitenkin hommasin kaikki välttämättömimmät taskut maksimiin ja tietysti niihin liittyvät saavutukset. Sivutehtävät olivat suhteellisen samanlaisia enkä niitäkään kauheammin jaksanut mennä. Mitä nyt palkkamurhaukset menin melkein kaikki läpi. Graafisesti Far Cry on todella nätti. Sama efekti mikä ihastutti minut Darkness II:n. Äänet olivat oikein munakkaat ja ei tullut yhtään lussua asetta vastaan äänten perusteella.
Todella sekavan seikkojen kasauksen jälkeen, peli on todella hyvä, grafiikat hivelevät silmiä, äänet ovat messeviä ja jos onnistut saamaan bugittoman läpipeluun niin kokemuksesi tulee olemaan ekstaasinen.
Max Payne 3
Tämän löysin Cittarista 29.90 euron hintaan joten pakkohan se oli korjata pois hyllystä ainoana xboxin kappaleena. Alkuun sanon, että tämä oli todella vaikea peli, tai sitten olen huono pelaaja. Kuitenkin useampaan otteeseen heitin kapulan lattialle ja lähdin mököttämään olkkariin, kun Martti Tuska otti osumaa. Onneksi peli helpottaa tätä alituista kuolemista kipulääkkeitten ja ammusten lisäämisellä jos itkupotkuraivarin verran kertyy kuolemia putkeen. Itsehän en ole pelannut aiempia sarjan pelejä ennestään joten en voi verrata kylmään, sateiseen New Yorkiin tätä Brasilian paahteeseen sijoittuvaa mäiskettä.
Pelin kannesta huomaa jo, että kyseessä on taattua Rockstarin kaunista kansitaidetta. Ja ilokseni avatessani pelikuoren löysin sisältä jopa ohjekirjan, enkä vain normaalia kahta mustavalkoista lappua jossa kerrotaan ohjekirjan lukemisesta pelilevyltä. Graafinen puoli on toteutettu todella upeasti ja peli on todella, todella, todella brutaali, painotan vielä sanaa TODELLA. Peli ei todellakaan sovellu lapsille. Lääkekoukussa oleva alkoholisti Max on rappiolla ja sitten tapetaan vihollisia niin maan perhanasti. Bullet time on tietysti mukana, jotta saa tyylillä hidastetusti pistää pahiksia mullan alle lepäilemään. Kiroilua on niin perhanasti kanssa, mutta oletan sen kuuluvan asiaan. Max hyppää pelin aikana menneisyyteen New Yorkiin (jotka ovat todella viihdyttäviä pätkiä) ja siellä vietetäänkin pienoinen tovi aina ajallaan. Palatessaan takaisin Brasiliaan alkaa se toivoton ampuminen ja hiusten repiminen vaikeuden vuoksi. Tosiaan, pelasin pelin mediumilla läpi ja meni hermot useammin kerran kuin jaksan muistaa, mutta peli on todella mahtava. Moninpeli on mukavaa vaikka matchmaking on aivan Timo Soinin korvasta. Siinä mennään lyhyesti logiikalla ''Ai, et omista tätä DLC:tä? No pistetään se äänestykseen ja katsotaan jatkatko seuraavaan matsiin vai pistetäänkö sinut etsimään uutta peliä seuraavaksi puoleksi tunniksi''. Tämä saa todellakin halun ostaa nämä DLC:t, mutta moninpeli ei todellakaan ole niin pitkäikäinen, että viitsisi sen 10 euroa lyödä jokaiseen lisäsisältöön.
Itse antaisin pelille todellakin sen 9/10 vain eeppisen tarinan, suhteellisen toimivan moninpelin, audiovisuaalisen ilmeen ja vaikeustason vuoksi. Todellakin mahtavaa räiskintää Rockstarilta hyvään hintaan.
E: Aivan ja Guitar Hero Metallicasta tuli saavutettua nyt 32 rock rank. Todella mukava huomata, että rankit alkavat tavallaan alusta tuon 30 jälkeen. Hieno peli.
Last Story
PC edelleen hajalla, joten tämäkin tuli pelattua.
Alku näyttääkin lupaavalta, väripaletti on tyypillistä jrpg karkkiväriä hillitympi, tarinakaan ei näytä kulkevan ihan niitä miljoonaan kertaan nähtyjä latuja vaan palkkasoturin hommia tehdään aatelisten pelinappulana. Muutenkin peli on hiukan usein ylivedettyjä jrpg-pelejä hillitympi, mikä on miellyttävää vaihtelua.
Alun jälkeen päästään kaupunkiin, josta löytyy tekemistä bonuschaptereiden, areenan, ynnä muun pikku sivutekemisen muodossa.
Taistelusysteemi toimii, mutta kamerakulma ja ruudunpäivityksen takkuilu haraa toisinaan vastaan. Hankaluuksia toisinaan tuottaa myös a-nappi, kun hahmo parannusympyrään syöksymisen sijasta halaakin seinää, tosin peli oli selvästi suunniteltu enemmän classic-ohjainta ajatellen ja itse pelasin kapulalla.
Ei vaikuta ollenkaan hassummalta, mutta kun on päästy yli puolenvälin jotain tapahtuu ja loppu tarinasta mennäänkin ennalta-arvattavassa pahimpien jrpg-kliseiden putkessa. Final Fantasy XIII on viimeinen peli josta olisi kannattanut ottaa mallia.
Tästäkin huolimatta peli jää enemmän plussan puolelle ja uudelleenpeluuarvoa lisää aivan liian vähän käytössä ollut new game+.
8
Mä olen yhden DLC:n tainnut ostaa ja 9 kertaa kymmenestä pääsen pelaamaan. Ainakin Team Deathmatchissa on ne parit kentät joita porukka (ja minä) tykkään eniten jyystää. Max Payne on muuten ainut peli jonka moninpeliä olen jaksanut pelata ihan kunnolla. Oon nyt levelilä 25 ja se on ihan helvetinmoinen saavutus minulle joka pelaa muutenkin tosi vähän ja yleensä vain tarinat läpi.
Tuli myös tahkottua Far Cry 3 läpi kaikkineen sivu- / oheistehtävineen. Juonessa parasta oli loppuvaiheilla näyttöön lävähtävät [spoiler]tissit[/spoiler]. Peli oli graafisesti ihan hieno, ja nautin maisemista viimeisille pelikerroille asti. En jäänyt jumiin missään vaiheessa ja taisin kuolla vain pari hassua kertaa, mikä oli tavallaan positiivista. Vituttaa sellaiset ylivaikeat pelit. Tämän kanssa aika meni leppoisasti, eikä ylenpalttinen helppous ole koskaan itseä häirinnyt, päinvastoin, siinähän tuntee itsensä ylijumalaksi. Samana iltana hain karhuryhmään ja lääkikseen, vastauksia edelleen odottaen.
Onhan tässä pelissä omat buginsa, mutta silti hyvä paketti viihdettä, minkä osto ei kaduta. Suosittelen kaikille vähän huonommille pelaajille.
Tässä samalla kun uudempia pelejä olen pelaillut on hyvä välillä vaihtaa johonkin hieman vanhempaan. Etenkin jos peli on pinossa joka sisältää " jokaisen itseään kunnioittavan pelaajan pitäisi pelata nämä pelit" settiä. Tällä kertaa pelasin siis Psychonautsin läpi.
Jo ennen pelin julkaisua muistan kuulleeni paljon hyvää tästä ja hyvät arvostelut peli sitten saikin. Se oli ostolistalla kauan mutta jäi sitten ostamatta. Steamista sitten viimeinkin tämän nappasin pari vuotta sitten parilla eurolla ja nyt vasta sain pelin asennettua ja läpäistyä (nopea tahti Steam-kirjaston tyhjentämisessä...). Itse peli? Vallan mainio. Tarina, hahmot ja maailma oli todella loistavaa tavaraa josta tykkäsin alusta loppuun. Hyvin selväksi käy että Schafer siellä kynäilemässä ollut, huumori on samaa tasoa kuin 90-luvun klassikoissaan mutta myös vakavia kohtia löytyy kivasti.
Nykyajan harmauden keskellä kun tämmöisen värikkääseen ja iloiseen (mutta sinäänsä myös samalla todella synkkään ja mustaa huumoria täynnä olevaan) maailmaan mukava hypätä eikä sieltä helpolla tahdo pois. Pelin läpäisyssä meni minulla jotain 15 tuntia, melko tarkasti kolusin jokaisen paikan mutta paljon silti jäi kerättävää kenttiin. Myös hyvin hitaasti etenin kun mielellään juoksentelin ja juttelin tai tutkin maailmaa josta löytyy paljon pieniä mutta hauskoja salaisuuksia.
Kaikkea olen siis tähän mennessä kehunut, muttei se tarkota että peli olisi täydellinen. Pelattavuus... se on hyvin vanhentunutta ja hyvin tyypillistä ps2-sukupolven tasohyppelyä paljolti. Monet pelattavuudessa olevat viat (kamera, epätarkkuus hypyissä ja toiminnoissa etc.) on useissa muissa hyppelyissä paremmin tehty. Tietenkin pelasin tietokoneella (master race fuk yes) jonka näppis + hiiri ehkei ole paras pelitapa. Tästä en tiedä koska konsolilla tätä en ole pelannut mutta olettaisin niin. Kuitenkaan tämä ei ole mikään iso ongelma jonka takia harmaita hiuksia tulisi, jollei laske pelin lopulla olevaa Meat Circusta joka sai vitutuksen aikaan, on tämä vain pieni heikko puoli muuten mainiossa pelissä. Grafiikat ovat vielä nykyäänkin mukavan eloisat eikä pieni rosoisuus haittaa. Ostakaa ja pelatkaa tämä peli, turhaan ei tällä ole omaa kulttisuosiota.
No jos kerta noin useaan pääsee pelaamaan niin voisi kai sitä katsella jonkun DLC:n itselleen. On meinaan rasittavaa, kun saa istua sitten sen 20 minuuttia etsimässä peliä ja päädyt keskeneräiseen matsiin mikä loppuu pian ja sen jälkeen pääset taas etsimään uutta, kun ei löydy ekstraa.
Far Cry 3
Kaveri kehui tätä peliä aivan upeaksi pc:llä joten pitihän sen hommata kun huohkeampaan hintaan sen pc:lle sai. Far Cry 2 oli mielestäni liian väritön, itseään toistava ja ravaamista oli liikaa. Kuitenkin FC2 oli hieman tunnelmallisempi ja siinä oli osittain enemmän immersiota. Kartta ei ollut mikään valikko, aseet hajosivat, pystyit sairastumaan. Osan näistä olisi voinut implentoida paremmin FC3:eenkin.
Far Cry 3:n vahvuuksia ovat ympäristö, hahmot ja luonto. Katsastamalla alueen mastosta sinulle aukeaa aseita ja karttasi täyttyy erillaisilla aktiviteeteilla. Aina on suuri houkutus mennä tutkimaan jokin alue jossa on reliikkejä tai vastaavaa. Tälläkertaa kun hoitelet vihollisen vartioaseman he eivät enää synny sinne uudestaan vaan heidän tilalle tulee omia kavereita. Vartioasemien tyhjentäminen vihollisista hiljaisesti ainakin alussa on suositeltavaa koska siitä saat parhaiten expaa, jokaisesta vartioasemassa voit ostaa itsellesi aseita jne. Expalla voit parantaa hahmosi kestävyyttä ja vastaavaa. Harmillisesti pari perusmekaniikkaa jotka pitäisi mielestäni olla jo heti käytettävissä on ensin avattava taitopuusta, kuten reunalta teloittaminen ja pudotus teloitus. Vallatuista varioasemien tauluilta saat useimmat tehtäväsi. Miltei heti alusta asti voit pikamatkustaa mistä vain mihin tahansa vartioasemaan jonka olet vapauttanut.
Tauluilta saatavia tehtäviä on kahdenlaisia: mene ja tapa tämä henkilö puukolla ja metsästä tällä aseella näitä eläimiä määrä X. Sitten kartalta löytyy lääkekuljetus tehtäviä, asukkaiden tehtäviä sekä random räiskintä tehtäviä. Vaikka missään näistä ei tarvitse ravata niin kyllä nuo puukkotappo tehtävät ja asukkaiden turhat tehtävät käyvät tylsiksi pian. Metsästys ja random räiskintä tehtävät tuovat peliin mukavasti vaihtelua. Näissä random tehtävissä voit joutua vaikka ampumaan helikoptereita bazookalla alas. Tarina tehtävät ovat myös hyviä ja vaihtelevia lukuunottamatta Indiana Jones tehtäviä mitä pitää tehdä 4-5 heti peräkkäin.
kaikki tarvittavat yrtit pitää löytää luonnosta. Yrttejä yhdistelemällä voit tehdä itsellesi health piikkejä tai antaa itsellesi taito nähdä viholliset sienien läpi. Erikoisemmat piikit helpottavat toimintaa ja metsästystä mukavasti. Alussa hahmo ei pysty kantamaan paljon mitään, mutta taskut saa helposti isommiksi metsästämällä tiettyjen eläiten nahkoja. Osan parhaimmista taskuista saa vain tauluilta löytyvistä metsästys tehtävistä.
Hahmot ovat loistavia ja he jäävät hyvin mieleen, varsinkin Vaas jolla on loistavaa pahis karismaa. Onkin harmillista että toinen pahis ei koskaan pääse samalle tasolle kuin Vaas, myös harmillista on se että heidän kanssa taistelut ovat pelkkiä tylsiä QTE momentteja. Myös Dennis ja Citra hoitavat roolinsa hyvin erittäin hyvin, yleensä tällaiset hahmot kuulostavat teennäisiltä mutta eivät nämä. Tarinan päähahmo Jason Brody kehittyy tarinan edetessä uskottavasti nössöstä pahikseksi, parasta on myös että hän huomaa sen itsekkin.
Kaikista parasta hyvissä vapaanmaailman peleissä on se että pelaaja saa halun tutkia maailmaa omin neuvoin tuntien ajan, tämä peli kuuluu juurikin siihen kategoriaan. Miltei jokainen eläin oli nyljetty suurempien taskujen toivossa ja vartioasemat valloitettua ennenkuin menin edes toiseen tarina tehtävään. Räiskintä on mukavaa ja lähestyminen mistä suunnasta tahansa tuo mukavaa strategisointia pelaamiseen. Voit hiiviskellä puukottaen kaikki tai ampua kaikki kaukaa kiväärillä tai hyökätä vihollisten naamalle aseet laulaen, kannattaa kuitenkin tuhota hälytysjärjestelmät ettei vihollisia tule liikaa.
Aseita on oikein mukava määrä, jokaista asetta on vähintään 3-4 erillaista. Miltei jokaista asetta voi parantaa isommalla lippaalla tai erillaisilla tähtäimillä jos haluaa. Nämä tietenkin vaikuttavat aseen tarkkuuteen ja muuhun joten siitä on hyötyä kuluttaa rahaa aseisiinsa. Jousipyssyyn taas voi tehdä tulinuolia tai räjähtäviä nuolia. Harmillisesti tuli ei leviä tässä niin hyvin kuin Far Cry 2:ssa jossa oli helppo polttaa itsensäkin, välillä on aivan satunnaista mikä sytyy ja mikä ei.
Far Cry 3 Co-op on harmillisesti aivan rikki ja tehtävät ovat muutenkin aika tylsiä. Se on kuin läpimentävä putkikenttä jossa täytyy joko tappaa kaikki tai kuljettaa laatikoita paikasta toiseen. Sinällänsä ihan ok muoto, mutta asiaa ei auta että se on todella buginen ja nettipuoli takkuilee pahasti. Moninepelissä on potentiaalia mutta tässäkin nettipuoli takkuilee välillä ikävästi. Myöskään kartat eivät ole oikein tasapainoisia, eikä siinä saa millaista tuntumaa kuten call of duty tai battlefield että missä vihollinen liikkuu. Pelissä on myös expaus systeemi joka on ihan toimiva, samalla myös voit oppia kykyjä kuten battle cry jolla sinä ja kaverisi saatte elämää takaisin jos kuolema meinaa korjata. Kuollessasi jäät makaamaan maahan jolloin kaveri voi herättää sinut takaisin henkiin, harvoin kukaan tulee pelastamaan.
Toimiva yksinpeli laajalla alueella ja tekemisen määrällä, hieman itseään toistavat tehtävät eivät haittaa liikaa. Hahmot hoitavat hommansa suurimmaksi osaksi enemmän kuin hyvin. Harmillisesti co-op on aivan rikki ja moninpelin potentiaalia ei ole käytetty hyödyksi tarpeeksi.
+ Hyvät hahmot
+ Valinan vapaus lähestymisessä
+ Tekemisen ja tutkimisen määrä
+ Ei tarvitse ravata jos ei halua
+ Iso saari ja värikkyys
- Itseään toistavat tehtävät
- Rikkinäinen co-op
- Moninpeli ei niin hyvä kuin voisi olla
Open worldia parhaimmillaan
8/10
Hyvä teksti Kaze, saa oivan kuvan pelistä! En ole jaksanut kiinnostua tästäkään 'isommasta' pelistä vielä, joko sen takia että on läjä muita pelejä pelaamatta tai en vain jaksa etsiä tietoa itse. . . .
Omalla koneella on tykitetty World of Warcraftia nyt noin puolentoista viikon ajan. Joka arki-ilta on helposti vierähtänyt se 4-6 tuntia ja viikonloppuisin varmaan kaksi kertaa enemmän PÄIVÄSSÄ. Pyydän anteeksi kavereiltani ja otan kaiken takaisin mitä olen aiemmin pelistä sanonut, sillä tämä peli on oikeasti aika koukuttava. Mikä onkaan siis tuomioni tätä massiivista peliä kohtaan?
Kuten minulle kerrottiinkin, kavereiden tätä on todella hauska pelata. Varsinkin minulle kun maisemat, tehtävät, classit ja joka ikinen asia on minulle täysin uutta toisin kuin heille. Kuten sanoin, olen koukussa, mutta en tavallaan vieläkään ole tajunnut mikä tässä sitten niin koukuttaa lopulta?
+ Toimii lähes ongelmitta. Lagipiikkejä ei oikeastaan tule ja kaikki säädöt voi olla kaakossa ilman mitään kaatuilua tai vastaavaa.
+ Vaihtelevuus. Jokainen paikka on aina jollain tapaa kaunis, välillä pysähdyn vain ihastelemaan niitä ja mietin josko niistä saisi näillä kätösillä jonkin sortin taidetta aikaan. Laskien mukaan myös kaikenmaailman elukat joita näillä maisemilla liikkuu, kaikki on niin erilaisia!
+ Muokattavuus. Peliin saa liitettyä paljon erilaisia widgettejä (vai millä ikinä haluattekaan kutsua niitä) joista saa selville nippelitietoa ja asetukset ovat monipuoliset.
+ Musiikit. Kyllä niitäkin kuuntelee.
- Tehtävien yksitoikkoisuus. Ruudin etsiminen veden alta, rakettien ampuminen taivaalle, puheiden kuuntelu tai jonkun lasipallon noutaminen ei oikein iske, koska tehtävissä ei ole kunnon 'tarinaa' sille miksi niitä tehdään. Ottaen esimerkiksi vaikka RuneScapen (lue ennen kuin tuomitset); siinä olevissa tehtävissä on aina jotain erilaista ja niissä saa värkätä aika paljon erilaisia asioita ennen kun homma on hoidettu. Ei näitä pelejä voi verrata sinänsä, mutta voisi kuvitella että WoWissa olisi paljon erilaisempia tehtäviä.
- Pöljät pelaajat. Välillä sitä joutuu kyllä niin känkityksi että välillä tekisi mieli kirota kaikki alimpaan helvettiin, mutta onneksi kaikki ei tätä harrasta. Ymmärrän jos on joku suunnilleen samantasoinen pelaaja joka hyökkää kimppuun ja haluaa haastaan, mutta oikeasti, 14 lvl vastaan 90? Kuinka säälittävää se on?
- Toimii LÄHES ongelmitta. Pienet bugit osoittautuvat välillä todella rasittaviksi, ainakin ne missä pitää jotain poimia maasta mutta sehän ei sitä tee. Myös nämä joissa pitää käydä palauttamassa tehtäviä mutta sitäkään ei voi tehdä aina, mobit tervehtivät kyllä iloisesta joka kerta kun klikkailet päin näkyä mutta mitän ei tapahdu.
Yleisesti peli on vähintäänkin kokeilemisen arvoinen. Minulla ei ole ollut näin hauskaa aikoihin kavereiden kanssa pelatessa, ja vaikka yksinkin pelaisin välillä niin kyllä siinä aika kuluu. En valita tällä hetkellä mistään muusta kuin pienilevelisiä känkkivistä, tavallaan koukuttavuudesta ja huonoista healereista. 7½/10 ainakin toistaiseksi.
Viimeksi tuli pelailtua läpi Hotline Miami joka osottautui erinomaiseksi peliksi. Pelihän on siis ylhäältäpäin kuvattu "tappamis simulaattori" varustettuna 8 bittisillä grafiikoilla. Pelin vaikeustaso pitää kuitenkin huolen siitä, että rynnäköimällä ei pitkälle pötkitä ja pelaajan onkin usein suunniteltava huolella reittinsä sillä kuolema palauttaa tason alkuun. Tosin tässä pelissä ei voi kuolemilta välttyä nimittäin pelaaja kuolee yhtä herkästi kuin vihollisetkin eli laaki ja vainaa. Gameplay toimii erinomaisesti ja tarinakin on suht viihdyttävä(ääninäyttelyyn tottunut, varaudu lukemaan!) ja soundtrack on parhautta,oikeasti.
Lähes voisin antaa täydet pisteet, mutta koska peli on koluttu lävitse 4:ssä tunnissa niin pakko miinustaa yksi piste, olisin mielelläni pelannut tätä paljon enemmän. Pliis, tehkää jatko-osasta vähintään tuplasti pidempi. Loppuarvosana siis 9/10 ja Hifistin valinta -leima vielä päälle.
Skylanders: spyro's adventure
Tänään tuli kuusi ekaa chapteria pelattua ja fiilikset on todella positiiviset. Viimeaikoina kun koneessa on ollut borderlands, dead island ja far cry 3 niin tämä on ihanan virkistävää, värikästä ja lapsellisen hauskaa pelattavaa. Kyllä noita hahmoja on pakko ainakin pari hommata lisää. En kyllä olisi uskonut, että näin kovin tykästyn. Toivotaan, että fiilikset on loppuun asti yhtä korkealla.
Lopun bosseissa tulee "mukavia" QTE shaibaa, oli todella ärsyttävää tehdä QTE kahen henkilön puolesta kun pelattiin tuota tyttöystävän kanssa.
Fable: the journey
Jumalauta kun tuli ragetettua ja oli lähellä ettei koko helvetin kinect lentänyt seinään. Peli olisi kyllä ihan ok tällaiselle fable fanille, mutta tuo perkeleen kinect on perseestä. Istun keskellä sohvaa ja silti vasemman käsinojan kohdalla se muka välillä huomaa jotain jonka se laskee liikkeeksi. Ajattelin, että koska tuo sohva on keinonahkaa ja pikkasen heijastaa valoa niin olisiko siitä kiinni joten laitoin siihen kangasta päälle ja sama homma.
Kokeilin säätää valaistusta, ei vaikutusta. Muutenkin sillä oli tunnistus ongelmia joten koitin myös laittaa selkänojan päälle vaikka mustaa kangasta ja itse istuin ilman paitaa. Ei vaikutusta.
Ei paljon naurata kun ensin tuon kolmannenkin temppelin alussa sai kyllä loitsuja heitettyä, mutta seuraavassa huoneessa ei sitten millään vaikka istun saatana samassa paikassa, samassa asennossa ja huidon kädellä aivan samallatavalla.
Samoin counterin tunnistaminen kusee. Joskus toimii ja joskus ei. Sehän tehdään laittamalla käsi rinnan korkeudelle vaakatasoon. Jopa kinectin oma kalibrointi ei tunnista tuota kuin niin, että käsi on tietyn matkan päässä rinnasta.
Ei kyllä tuon takia todellakaan jaksa alkaa siirtelemään huonekaluja ja muuta vastaavaa jos tuo sitten ehkä alkaisi toimimaan paremmin. Ja eikös microsoft kaavaile kinectiä ihan vakio ominaisuudeksi uuteen boxiin. Ei jumalauta enempää tuota liiketunnistus paskaa. Luojalle kiitos ei ole oma kinect vaan ainoastaan lainassa ja kai täytyy loput neljä kenttää vetää tuosta vielä läpi, mutta nyt on parin päivän paussi paikoillaan.
Tropico 3 tuli viimeinkin läpäistyä Xbox360:llä ja siirryin sitten Crackdown 2:sen pariin jonka lisäksi pitäisi ehkä viimeinkin jatkaa GTA IV:tä ja Red Dead Redemptionia, GT5 kuuluu yhä tiuhaan pelattuihin peleihin ja Mass Effect 3:nkin pitäisi aloittaa alusta kun nyt sattui From Ashes lisäri olemaan halvemmalla Livessä, huoh.
Onneksi on lomaviikko, ehtii sitten tahkoa läpi "rästipelejä"
New Super Mario Bros. U tuli tahkottua äsken läpi ja suureksi onneksemme, prinsessa saatiin pelastettua. Oi onnea!
Julkaisupeliksi (ja oikeastaan miksi peliksi vain) hitsin kiva pelihän tuo on. Wii U:sta ei revitä irti ihan niin paljon kuin lähtisi, mutta muuten perustoimivaa menoa koko lailla. Grafiikat ja musiikit eivät tosiaan ole mitään maatamullistavaa, mutta jotenkin tuo New-sarjan tyyli toimii teräväpiirtona melkoisen hyvin. Kentissä olevat taustat paikoitellan tooooooodella nättejä katsella ja ihan kivasti siellä on sellaistakin mitä ei ole aikaisemmin New-sarjassa nähty. Pilvimaa ja viidakkomaa erottuivat varmaan parhaiten edukseen. Myös aika paljon yksityiskohtia saatu kivasti mukaan kenttiin, kummitusten ja oravien ilmeet kun vääntelevät naamaansa pisti ainakin silmiin kivasti. Musiikit aika pitkälle tutuja lurituksia, mutta oli siellä muutama biitti mitkä kuulostivat uusilta. Nättejä valaistuksia saatu myös mukaan.
Audiovisuaalinen puoli siis hyvin kasassa, mutta mitenkäs se itse pelaaminen. Se kun tuppaa olemaan 2D-tasoloikissa kuulemma tärkeääkin. Parasta 2D-loikkaahan tuo on piiiiiiitkiin aikoihin. Ehdottomasti paras peli koko New-sarjassa. Kenttäsuunnittelu hemmetin loistavaa ja oikeastaan jokaisesta maasta löytyy useampia kenttiä missä jotain oikeasta todella siistiä. Oravapuvusta tykkäsin kovasti, samoin Yoshit kaikissa olomuodoissana olivat jälleen parhautta. Pomovastuksissakin mukavasti vaihtelua ja haastetta. Haasteesta kun puhutaan, niin sitähän riittää. Pelin loppupäässä ehdottomasti oli haastetta riittämiin ja elämiäkin kului paikoitella kovaa tahtia. Erilliset haastetilat sitten vielä astetta masokistisempia. Varmasti löytyy haastetta veteraaneillekkin.
Padilla pelaaminen melkoisen kätevää kun voi samalla töllöttää vaikka telkkaria ja Miiversessä paljon hauskaa settiä pelin osalta. Erikoisboonuksena pakko mainita, että ihailtavaa miten paljon Mario-universumista saatu otettua peliin vaikutteita. Jättiläiskentät älyttömän hauskoja ja hymyn huulille toivat myös SMG-sarjasta lainatut laavamonsterit.
NSMBU kannattaa ehdottomasti hankkia jos meinaa Wii U:n kaupasta mukaansa napata. En edes muista milloin olisi viimeksi 2D-tasoloikka tehnyt näin kovaa vaikutusta. Usko Marioon alkoi kovan ilmestymistahdin takia jo hiipua, mutta tämä palautti sen kyllä täysin.
9/10.
Skyrimin main questi tuli naputeltua tossa päivällä lävitse ja ihan menevää settiähän se oli, vaikka juoni ei tosiaan parhaasta päästä ollutkaan. Nyt sitten sidequesteja pelailen ja eeppisiä hetkiä niittenkin parissa on tullut, etenkin se eräs iso taistelu. Niin ja sen verran vielä että peli paranee kertaa 10 kun näkee hieman vaivaa ja asentelee modeja tuohon. Aivan liian herkullista settiä. +25h takana eikä loppua näy.
Nyt pelaan Sleeping Dogsia.
-Peli on todella hyvä GTA 4 klooni. Upean näköinen, pelattavuus huippuluokkaa, ja erittäin monipuolista menoa kaikin puolin ympäri Hong Kongia. Voin suositella kaikille jotka tykkää GTA ja Saints Row peleistä.
Pelin ammunta ja lähitaistelusysteemi on mielestäni parempi kuin GTAssa ja Saint Rowssa.
Pelissä on myös RPG mäinen experience systeemi, joka tuo syvyyttä ja mielenkiintoa peliin. Tasojen parannuksen takia jaksaa pelata pidempään. Pääsin esim juuri tasolle 5 kyttäosiossa ja nyt voin ottaa kyttäautojen takakonteista aseita tarvittaessa!
Osta tämä peli heti!!! Onhan GTA5:een vielä kuukausia aikaa.
Steamin kirjastoa tässä taas koittanut "tyhjentää" ja kaksi nimikettä tuolta sainkin nyt pelaamattomista poistaa, ja nämä olivat Half-Life: Opposing Force & Blue Shift. Nämä joskus vuosia sitten ostin koska en kumpaakaan ollut ikinä läpäissyt. Kumpaakin kuitenkin olin vähintään demona julkaisuidensa aikoina pelannut, Opposing Forcen kokoversiota kuitenkin jopa ja nyt tuossa mitä koitin muistella niin noin puoliväliin olin penikkana päässyt.
Mutta itse lisärit. Nykyään Borderlandsista tunnettu yhtiö Gearboxin yhtiä ensimmäisiä pelejä (Valve tietenkin mukana myös ollut tekemässä mutta ison osan Gearbox hommaillut) ja hyvin tehtävästään suoriutuivat. Opposing Forcesta tykkäsin paljon, Blue Shift oli taas.. vähän jämä. OF:n läpipeluu kesti reilut neljä tuntia ja mukavaa oli alusta loppuun. Uusia aseita, vihollisia sekä henkilöitä mukana ja tietenkin "pahiksena" oli kiva nähdä tapahtumien kulun. Kaikkiaan mainio lisäri joka kannattaa pelata vielä tänäkin päivänä, ulkoasultaan nämä pelit ovat vanhentuneet mutta pelattavuus on vieläkin hyvin tehty sekä puzzlet ovelia. Nykyajan elokuvamaiseen putkipaskaan verrattuna tämä on aivan mestarillista räiskintää.
Blue Shiftissä parasta oli kuten OF:ssa Black Mesa tapahtumien kokeminen uuden hahmon silmistä. Peli kuitenkin oli aikoinaan tarkoituksena julkaista Dreamcast Half-Life version kylkiäisenä ja se näkyy. Pituutta on vain noin kaksi tuntia, uusia aseita ja vihollisia ei ole sekä tämä tuntuu niin paljolti samalta kuin itse pääpeli. Ihan hyvin tuon jaksoi koska lyhyt peli mutta jo tuon aikana tuntui tämä turhan tutulta. Äksönin ja puzzlejen tasapaino myös koko sarjan heikoin, melkein heti aletaan helvetisti tappamaan ja samalla jotain laatikoita tökitään. Tätä on helppo suositella nykyaikana vain koville HL-faneille.
Taisit pelata giantsia sillä tuossa spyro's adventuressa ei ollut yhtään QTE kohtaa. Vai millä koneella pelasit sillä ainakin 3ds versio on oikeastaan ihan eri peli kuin isojen konsoleiden versiot.
Lauantaina tuo tuli pelattua läpi ja oli se kyllä suoraan sanottuna hemmetin hyvä. Olin kyllä aika varma etten jaksa sitä edes nopeasti pelata läpi kun en ole mitään tasohyppelyitä tai vastaavia jaksanut kunnolla tahkota enää pitkään aikaan kun niissä on vaan sitä samaa ilman kunnon tarinaa. Esim kirbys epic yarn kesti varmaan yli 6kk vetää läpi kun ei vaan jaksanut vaikka peli oli todella hyvä.
Tästä sitten pelasin silloin lauantaina loput 16 chapteria kerralla läpi vaikka tämäkin on periaatteessa sitä samaa eli hahmosta riippuen räiskintää tai mäiskintää ja aarteiden keräystä jotta saa hahmolle uusia kykyjä jotta siitä tulee vielä kovempi. Sisäinen lapsi tykkäsi myös noista cgi välidemoista ja dialogista joka hymyilytti montakin kertaa.
Sisäinen lapsi myös tykkäsi noista figuureista jotka ovat yllättävän laadukkaita. Jotkut jopa todella hienoja. Ehkä tykästyin jopa liikaakin tai sitten noissa on jotain huumetta joka leviää ilman välityksellä elimistöön ja houkuttelee ostamaan lisää sillä tänään tuli tilattua "pari" lisää:
Triple pack:
Sprocket, Sonic boom, Stump smash
Triple pack:
Double trouble, Whirlwind, Drill sergant
Triple pack:
Chill, Zook, Ignitor
Yksittäisiä:
Hex, Dino-rang, Drobot
Yhteensä 103,6e....Hups :D
Tuossa olisi siis 10 hahmoa spyro's adventuresiin ja kaksi giantsiin eli Chill ja Sprocket. Tosin nuo kaikki muutkin toimii giantsissa ja siinä niiden maksimi taso on 15 kun spyros adventuressa maksimi taso on 10.
Jokaisesta hahmosta aukeaa myös uusi heroic challange jonka suorittamalla saa aina boostia hahmon kykyihin. Kaikki haasteet voi suorittaa kaikilla hahmoilla joten kyllä niihinkin aikaa menee kun niitä on sitten yhteensä auki 13kpl ja kun ne tekee kaikilla uusilla hahmoilla niin menee siihen hetki sillä eihän niitä sitten ole kuin vaatimattomat 130kpl tehtävänä.
Lisäksi olisi tarkoitus tehdä kaikki uudet haasteet myös noilla alkuperäisillä kolmella hahmolla vielä. (Spyro, Trigger happy ja Gill grunt)
Ehkä tulee se giantsin starter paketti hommattua pian myös ja siinähän tulee kolme hahmoa lisää. Tosin ainoastaan cynder toimii myös tuossa ekassa skylandersissa. Kyllä tämä jonkun pokemonin voittaa.
Jos joku on elänyt yhtä pimennossa tämän pelin suhteen kuin minä niin TÄSSÄ
oma unboxaus ja fiiliksiä pelistä. 1080p laadulla kannattaa katsoa niin näkee ainakin sen kuinka hyvältä nuo figut näyttää.
edit: Fable: the journey
Tuli pelattua tämäkin loppuun ja nyt tuo kinect jopa toimi pikkasen paremmin. Kerran kävi taas se, että loitsu ei lähtenyt vaikka mitä teki ja ääni komennot ei vieläkään aina onnistu vaan välillä saa huutaa neljä kertaa "fireball" jotta se antaa sen tulipallon käteen. Nyt sentään counteri toimi joten sen ansiosta verenpaine ei noussut.
Tarina oli tällaselle fable fanille hyvä ja peli syventää theresan hahmoa kivasti.
Palasin kuun alusta takaisin Civilization V:en pariin, ja kerryttänyt peliaikaa yhteensä taas 15 tunnilla. Uudet päivitykset ovat tehneet pelistä vielä enemmän optimoidun kokemuksen, uusine AI parannuksineen ja suorituskyvyn parantamisineen. Sivistyksen pariin oli erittäin mukava palata!
Anteeksi luin aivan väärin, ne QTE kohtaukset olivat The Legend of Spyro: Dawn of the Dragon pelissä.
Path of Exile - Open beta
Näin Diablo 3 pettymyksen jälkeen on mukava kokeilla jotain erillaista. PoE on aika hidastempoinen alussa kun oli tottunut D3 nopeaan mäiskeeseen. Taistoihin kuitenkin tulee lisää nopeutta ja potkua kunhan hahmo kehittyy ja saa lisää gemejä.
Kaikki pelin aktivoitavat skillit ovat gemeinä ja nämä gemit saa käyttöön jos omat statsit ja lvl ovat riittävät + Socket paikka sille gemille. ihan sama onko se Socket hanskoissa tai kengissä kunhan se on oikean värinen. Jos armorissa on socketit yhteydessä toisiinsa kannattaa siihen laittaa support gem joka vahvistaa tai muuttaa skillin toimintaa. Tekemällä questeja saat tehtävää palauttaessasi respec pisteitä tai passiivi stat pisteitä tai saat valita vaikka viidestä gemistä itsellesi yhden.
Statsit ja passiiviset skillit valitaan itse taitopuusta, jokainen class aloittaa eri paikasta puuta. Haarautumia on mukavan paljon joten vastaan saattaa tulla aika paljon erillaisia hahmoja vaikka he oisivatkin samaa classia. esim: templarista voi tehdä tanky lämä buildin tai zombeja ja toteemeja taikovan mörssärin.
Pelin valuuttana toimivat erillaiset itemit, kultaa siis pelissä ei ole. Ensimmäisenä valuuttana toimivat identification scrollssit joilla voi tunnistaa armoreita/aseita. Sen jälkeen jokin ase voi vaikka maksaa 1x Orb of Chance (item jolla voisit vaikka muuttaa normaalin itemin rareksi). Tässä pelissä jopa jo ensimmäisillä levelleillä voi tippua parikin rarea mitkä ovat oikeasti hyviä...parasta.
Pelin yleisilme on synkkä ja grafiikka on ihan nättiä, animaation taas on töksähtelevää. Efekteistä ja osumisesta uupuu sitä potkua ja fiilistä. Monesti co-opatessa randomien kanssa meno on hajannaista ja osa tyypeistä puskee vaan eteenpäin tuhatta ja sataa. Eikä tyyppeihin pääse minkään bannerin kautta mukaan vaan tämän täytyy laittaa teleport jotta pääset samaan paikkaan missä muut ovat.
Kannattanee kokeilla tuota avointa betaa jos tämänkaltaiset pelit kiinnostavat.
PlanetSide 2:ta tuli pelattua
Eli pelattiin nelistään eilen PlanetSide 2:sta kolme tuntia. Oli aivan koko kolmen tunnin ajan kovempaakin kovemmat rähinät. On kyllä siitä mukava peli tuokin, että yksi herrasmies ei voi muuttaa koko pelin kulkua. Näinhän se on tyyliin BF3:ssakin, mutta kun tuossa yhden paikan valtaamiseen tarvitaan 2 herrasmiestä pitämään paikkaa, eikä silloin saa olla vihollisiakaan lähellä.
Joskus tullut aikaisemminkin pelattua tuota, mutta se jäi laginsa takia pienemmälle pelaamiselle. Nyt sitten 6GB patchin jälkeen peli oli oikeinkin pelattavaa ja porukassa erittäin hauskaa!
NES- kaksintaistelu!
Olimme siis äijäporukan kesken kaljoittelemassa, kun keksimme pelata kahdeksanbittisen Nintendon Track & Field II:ta. Pakko sanoa, että siinä oli peukalot koetuksella! Selvinpäin tätä armottoman yksinkertaista urheilupeliä ei kestäisi hetkeäkään. Muutenkin kakkosessa on aivan naurettavat lajit verrattuna ykköseen. Moninpelilajeja on kolme: Kädenvääntö, miekkailu ja taekwondo. Mitä ihmeen jämälajeja sinne on noukittu?! :D
No ainakin meininki oli kova, kuten videosta näkee.
Eilen huhkin tieni Walking Deadin ensimmäisen kauden läpi ja voisihan tuosta jotain rustailla.
Pelasin kaikki viisi episodia läpi suhteeliisen nopeasti putkeen muutamassa päivässä. Tarkoituksella aikoinaan jätin yksittäiset jaksot ostamatta, kun halusin ladata ja pelata kaikki kerralla. Aika paljon positiivista hypeä kuullut tuosta kaudesta kokonaisuutena ja vaikka täysin ei hypeä lunastanut, niin kyllä tuosta positiivinen loppuvaikutelma jäi. En jaksa erikseen höristä kaikista jaksoita vaan keskityn kokonaisuuteen.
Paljon kehuttu hahmoja ja muutenkin käsikirjoitusta ja kyllä ne kehut suurimmaksi osaksi ovat ihan kohdilleen menneet. Hahmoissa monia oikeasti todella hienosti kirjoitettuja persoonia ja mikä tärkeintä, alkaa pelaaja oikeasti kiinnostumaan ja välittämään näistä persoonista. Leen matka Clementinen kanssa oli alusta loppuun kutkuttavan jännittävä, vaikka ensimmäinen jakso keskittyikin enemmän esittelemään hahmoja.
Parasta tuossa pelissä juurikin nuiden valintojen tekeminen. Onhan peleissä aikaisemminkin saanut itse ohjailla pelin tarinaa ja omia sanomisiaan, mutta aika harvoin pääsee tekemään valintoja mitkä eivät ole oikeastaan ollenkaan mustavalkoisia. Joku kuoli ja melkoisen usein. Useimmiten se oli vieläpä todella epämiellyttävää. Vaikea uskoa miten sitä kiintyikään tiettyihin hahmoihin niin vahvasti.
[spoiler]Kennystä ja Benistä tykkäsin molemmista kovasti. Duckin pelastin alussa ja itse myös painoin liipaisinta kun Duckin oli lähdettävä kohti parempia karkkimaita. Carlyä kohtaa aloin myös kiintyä, mutta sitten Lily päättikin pilata sen suhteen. Kiitti vaan. Lillystä ja hänen isästään en välittänyt ollenkaan, mutta hahmojen olikin selvästi tarkoitus olla epämiellyttäviä. Ben, vaikka olikin melkoisen pihalla kaikesta, niin teki silti jotenkin vaikutuksen. Aloin miettimään, että miltä tuntuisi olla aikuisuuden kynnyksellä moisessa maailmassa. Kennyn ja Benin kuolemat tekivätkin oikeasti vaikutuksen, mutta onneksi he saivat sentään lähteä yhdessä. Clementineen osasin myös kiintyä, vaikka aluksi en oikein uskonutkaan siihen. Loppua kohti huomasin myös, että tekemäni valinnat olivat sellaisia, mitkä auttoivat meitä selviytymään, vaikka halusinkin olla jälleen "hyvis".
Viimeinen jakso ehdottomasti paras ja sen aikana halusinkin vain, että Clementine ja muu ryhmä selviäisi veneellä, laivalla tai vaikka kopterilla turvaan. Minua oli purtu, joten itselläni ei ollut väliä. Lähdin yksin pelastamaan Clemiä, sahasin itse käteni irti ja pidin huolen etten muutu. Viimeinen episodi oli kutkuttavan jännittävä ja loppu olikin tyydyttävä vaikka se olikin melkoisen masentava. Tosin, mitä muuta odotinkaan. Lopputekstien jälkeen tullut cliffhangeri taas sai haluamaan lisää, lisää, lisää![/spoiler]
Oli tuossa huonoakin. Ainakin PS3:lla peli tökkii ja jäätyilee paikoin. Ulkoasu, vaikka onkin mukavan persoonallinen ja paikoin todella hieno, olisi kaivannut pientä viilausta, mutta nämä ovat pieniä kaloja ison valaan mahassa. Musiikista voisi antaa kiitosta, sillä se oli usein erinomaisella tasolla. Lopputekstien aikana soiva kappale oli suorastaan täydellinen ja tuki pelin jättämiä fiiliksiä uskomattoman hyvin.
Monia hienoja/karmivia hetkiä, upeita hahmoja, vaikuttava käsikirjoitus.... Kaikki tämä ja paljon muutava ladattavassa pelissä. Toivottavasti pelin käsikirjoittaminen saa tästä tuulta allensa. Pelin alussa halusin olla kirkas ja kaunis ritari, mutta lopussa olin aivan yhtä ruma ja likainen kuin kaikki muutkin. Peli ei saarnannut siitä, mutta piti huolen että tajusin sen. Valintoja voi tosiaan tehdä myös harmaalla-asteella. Hieno peli jota suosittelen kokeilemaan.
9/10.
40h takana Skyrimiä ja voisi jo pienimuotoisen arvostelun kirjoittaa. Kuten kaikki tietävät Skyrim on jatko-osa suositulle The Elder Scrolls -sarjalle, avoimenmaailman roolipeli siis. Alustana PC ja tietenkin monia, monie hienoja modeja asenneltu myös.
Itse main questi oli semi tylsähkö ja kertoi tavanomaisen fantasia tarinan. No mutta eihän TES -sarjan ajatuksena suinkaan ole main questi vaan itse pelialue, sivutehtävät ja lore. Skyrim on itsessään mielenkiintoinen paikka josta löytyy runsaasti vaihtelua, paljon vuoria ja kukkuloita, vesiputouksia sekä tietenkin lunta!! Sitten löytyy tietenkin luolastoja, vartiotorneja, linnakkeita, kyliä ja kaupunkeja etc.. Jo pelkästään pelialueella yleiseen häröilyyn kuluu aikaa tolkuttomasti.
Sivutehtäviä pelissä piisaa ja mulla ainakin semmonen fiilis, että pintaa vasta raapaistu noitten sivutehtävien osalta - ja ovatpa ne useimmiten semi pitkiäkin eikä mitään parin minuutin sekoiluja. Äänimaailmasta myös pointsit, lukuunottamatta ääninäyttelyä jossa samaa ääntä kierrätetään liikaakin(tuttu edellisistä osista+Fallouteista). Tietenkin myös näin massiivisesta pelistä löytyy myös bugeja jotka ovat onneksi suurimmaksi osaksi hauskoja, esimerkiksi itselleni kävi niin, että tapoin lohikäärmeen eräällä aukealla, sitten n.2-3 minuutin päästä se lohikäärmeen luuranko tippui taivaalta siihen nenän eteen.
Niin ja olisihan vielä tuo Dragonborn -lisäosakin odottelemassa peluuta, mutta päätin hetken odotella jotta tulee modeihin yhteensopivuus päivitykset.
Summasummarum, Skyrim on hiton kova roolipeli, modien kanssa lähes täydellinen. Siispä 10/10 ja Hifistin valinta -leima vielä päälle. Ja nyt takaisin Skyrimiä hakkaamaan.
Viikon aikana läpäisty Crackdown 2, Bioshock ja Bodycount, joista Bioshock yllättäen lyhyin huolimatta "oikeasta" tarinasta mikä on kyllä ihan jees osastoa mutta pelinä se on kyllä sitä samaa putkea kuin miltei kaikki Doomin jälkeen ilmestyneet FPS:ssät, noh tulipahan Little Sisterit pelastettua ja hahmosta Big Daddy joka jollain ilveellä juoksee ne bootsit jalassa tismalleen samalla lailla kuin ilmankin, veikkaan syyksi ylikäytettyä Unreal moottoria.
Crackdown 2 oli hauska peli mutta siinäkin loppuu tekeminen yllättävän lyhyeen, etenkin jos vertaa Saints Row tai GTA osastoon mutta missäpä pelissä ei joskus tekeminen loppuisi (paitsi ajopeleissä joissa peliä voi koetella monin eri tavoin jos intoa riittää)
Bodycount taas on kuten moni kriitikkokin mainitsi, itseään toistava tusinaräiskintä jossa ei ole oikein mitään omaleimaista (paitsi idioottimaisen näköiset vastustajat) mutta alta 3 eurolla sen ostin jotenka hinta kohtaa laadun tässä tapauksessa.
Skyrimiä täälläkin PC:llä. Ajat sitten pelasin hahmon 51 levelille. Nyt sitten tuli hommattua joskus alesta Dawnguard. Marraskuussa laitoin pelin uudelleen tulille ja pelasin uudella hahmolla harhaillen siellä täällä sekä Dawnguardin, Hahmo pamahti 57 levelille, mutta parilla ongelmalla eli Belethor ja Riverwoodin seppä oli raatoja (Ärsyttää toi Dawnguardin Vampireattackit). Modasin hieman lisää ja löin tuon Dragonbornin. Nyt sitten uusi hahmo levelillä 11.
PS. PC-pelaajat, kai mukana on mukava Nordi nimeltä Vilja(Skyrim nexuksesta löytää). Itsell on noin 112 modia. Poistin suorat huijaukset, mutta kuten Fallout3:ssakin, pidä paria arkkua josta voi ottaa kamaa, jos treasure hunt alkaa pännimään. Tosin vielä en ole ottanut, sain juuri ja juuri rahat Breezehomeen ja sen päivityksiin keräilyillä.
Konsolilla on hyvä pelata, kun ei edes ajattele mahdollisuutta huijaamiseen (Tietysti scroll bugi oblivionissa, kirjahylly+ogma infinium bugi skyrimissä, mutta niitä ei ole pakko käyttää)
vihdoin..tuli pelattua ratchet and clank hd collection läpi ja 100% trophy ..huhhu on siinä paljon pelattavaa
Tuli pistettyä nyt suurimmat osat nykypeleistä syrjään ja kaivoin Grand Theft Auto: San Andreasin muovipussista. Löin pelin sisään levykelkkaan ja rukoiliin Saatanaa, että peli toimii ja hei se toimi! Ei sanat kuvaa sitä tunnetta, kun pääsee takaisin Los Santosiin varastamaan pyörän ja nousemaan isoksi kihoksi Grove Streetin jengissä. Tähän asti olen pelaillut juonta läpi ja olen päässyt San Fierroon.
Nykyään peli näyttää törkeän rumalta, mutta ei se menoa haittaa. Lukuisat ajoneuvot, kamalan kokoinen pelialue ja hurjasti fiilistä pakattuna tuolle levylle on pitänyt peli-intoni suurena. Kyllä tämä peli on vain niin hyvä ja ajoittain hankala, kun ei enää niitä koodeja käytä. Kyllä edelleen suosittelen kaikille jos ei VIELÄKÄÄN joku ole kokeillut.
10/5
Amen.
Devil May Cry
Kun ensin ennakoissa näin mitä Dantelle oli tehty kauhistelin kuinka valkotukasta oli tehty Hayden Christensen, mutta pelin läpipeluun jälkeen tämä yllättäen ei hatannut juuri ollenkaan ja huomaan pitäväni myös tästä Dantesta.
Meininki oli vedetty reilusti överiksi, kuten kuuluukin, mutta tässä ei tullut facepalm-ylilyöntejä joka sai minut joskus aiemmissa sarjan peleissä kärvistelemään (Dante "surffaa" ohjuksella).
Valkotukka-Dantea tutuksi tulleen porukan kanssa on hiukan ikävä, mutta tämäkin versio kyllä kelpaa paljon paremmin kuin ennakkoon luulin.
9
Dance Central 3
Pelin tarinamoodin olen siis pelannut Medium vaikeustasolla läpi. Juoni on aika älytön ja lapsellinen kuten saatoin odottaa. Eli pelaaja pelatsaa maailman tanssilattiat Kakkososassakin nähdyltä Tohtori Tanilta, joka ei selvä tunne termiä "luovuus". Tarinamoodin pelaamiseksi riittää että tanssii hyvin eri tanssiryhmien valitsemia kappaleita. Eri tanssiryhmät tarjoavat musiikkia eri aikakausilta. Pelin ensimmäinen ryhmä esimerkiksi tarjoaa 70 luvun discoa, seuraavaa 80 lukua, ysäriä jne.
Juonesta viis, pelin jokaista kappaletta pystyy pelaamaan heti yksin tai jossain lukuisista moninpelimodeista. Jos siis riittää kiinostusta biiseihin. Tästä saammekin ensimmäisen ongelman, pelin biisilista on suorastaan paska. Monet biisit kuten "Ice Ice baby" ja "Hustle" ovat omien genrien klassikoita, mutta pelasin ne lävitse ainoastaan pakosta, en huvista. Kikkareista suurimpana komeilee Justin Bieber, joka on vain huono vitsi harmonixilta. Lisäksi on paljo kappaleita, joista en ole koskaan kuullut enkä varmasti uudelleen halua tanssia niitä. Vaivaiset kaksi oikeasti hyvää kappaletta on mukana. Daft Punkin "Around the World" ja LMFAO:n "Sexy and i know it". DLC markkinoilta vielä piristysruiskeena "Gangnam Style".
Toinen ongelma on että pelistä on vaikea löytää mitään uutta. Dance Central kakkonen oli hyvä jatko-osa, sillä se lisäsi oikean kaksinpelin ja useita muita pelimoodeja, eikä vain lätkäissyt uusia biisejä. Kolmonen on kuin biisipaketti, missä ei hölmön tarinamoodin lisäksi ole paljoakaan uutta. Haluan että Harmonix katsoisi historiankirjoja ja huomaisi mitä Activision teki hänen omalle lapsellensa Guitar Herolle, eikä tekisi samaa virhettä tämän sarjan kanssa.
Pelin lopun perusteella meillä on kuitenkin edessä Dance Central nelonen ja siihen sitten on jotain merkittävästi uutta ja parempi biisilista saatava. Edes verkkomoninpeli.
Hitman Absolution
Nautin erittäin paljon Blood Moneystä, joten odotin peliltä paljon, jouduin kuitenkin pettymään. Pistesysteemi ei itselleni istunut ollenkaan, sillä päädyin kokeilemisen sijasta tekemään tehtävät optimaalisella tavalla sivullisia uhreja välttäen, joka johti totaaliseen turhautumiseen load checkpoint-rumban takia.
Toki olisin voinut pelata peliä mass murderina pisteistä välittämättä, mutta ennalta-arvattava kliseinen juoni ei juuri innostanut pelaamaan ja päivitykset jäivät saamatta. Kovin mielekäs muutos ei ollut myöskään ollut herra numero neljäseiskan löytynyt omatunto vaikka olikin murheistani pienimpiä.
Siinä missä Blood Moneytä tuli pelattua useita kertoja eri lähestymistapoja yrittäen ei tämä samaan innostanut ja peli jäikin kesken puolenvälin tienoilla, eipähän tällä kertaa vaikeuden takia. Muuten homma toimi ihan mallikkaasti, into pelata vain puuttui.
7
Mainostanpa täälläkin: Pelaajaboardin Oulumiitissä pelasimme pari elämää suurempaa Super Smash Bros. Melee -ottelua, Wario Ware -häröilyä ja Mario Kart -matsia. Empiirisen tutkimukseni mukaan GameCube ja Nintendo 64 ovat maailman parhaimmat konsolit, kun pitää viettää iltaa saman sohvan ääressä.
Aloittelin myös hieman tuota Oselotilta lainaamaani Kameo: Elements of Power -peliä. Pitkälle en pötkinyt, mutta ensivaikutelma oli melko yllättävä. Grafiikka on edelleen näyttävää, vaikka kyse on vuonna 2005 ilmesyneestä Xbox 360:n julkaisupelistä. Ja minusta tuntuu jotenkin siltä, kuin pelaisin hyvää GameCube -peliä Xbox 360:llä. Pelissä on selvästi vanhainaikaisen, pirteän toimintaseikkailun henkeä, jonka kaltaisia nykypäivänä kaipailen. Rare, palaa takaisin...
Far Cry 3 on nyt pelattu läpi. Olihan se ihan jees tapaus, pelattavuus oli hyvä, saarilla oli mukava liikkua ja karhujen metsästäminen liekinheittimellä on hauskaa.
Tehtävät olivat hyvinkin vaihtelevia niistä ärsyttävistä pakotettu stealth tehtävistä mukavampiin pikkutehtäviin jossa oli paljon vapaammat kädet. Tarinan ohella hahmot olivat Vaasia lukuunottamatta surkeita, etenkin "pelastus" loppu oli todella kökkö.
Vaas piti pitkälti mielenkiintoni yllä pelin puoleenväliin asti kunnes hävisi jonnekin ja loppupelin jouduin katselemaan jotain kämäistä huume/ihmiskauppa mafiosota *huoh*. Pelin ehkä paras asia Vaasin ohella oli protagonistin muuttuminen bilehileestä ihmishirviöksi ja tämän muutoksen tiedostaminen.
Tosin täytyy sanoa, että se vipa snipu äänenvaimentimella oli aikamoinen reilukerhon jäsen.
Max Payne 3 PC
Tuossa viime viikolla ostin tämän teoksen enkä pettynyt ollenkaan. Hieno peli alusta loppuun, grafiikat on nätit, tekoäly on mukavan haastava sekä tärkeimpänä peli tuntuu Max Payneltä. Vaikka peli sijoittuu isolta osalta aiempia pelejä aurinkoisempiin maisemiin ei se vienyt Maxin viehätystä taikka ylipäätään kokoajan päällä olevaa melankoliaa. Sinäänsä harmittaa etten jo aiemmin tätä pelannut mutta aina ei riitä kaikille hyvillekkään peleille aikaa heti. Yksi viime vuoden parhaista toimintapeleistä helposti.
XCOM: Enemy Unknown PC
Perkele sentään, Firaxis se osaa tehdä pelejä. Graafisesti taikka etenkään juoni/välivideot eivät ole mitenkään erikoista tavaraa mutta se itse peli.. oh mama. Läpipeluussa kesti hieman odotettua kauemmin (noin kuukausi sitten pelin aloitin) kiitos mm. Chivalryn ja Max Payne 3:n. Peli oli kerrassaan mainiota naksuttelua joka oli juuri mukavan haastavaa jotta sitä jaksoi pelata alusta loppuun mielellään. Ensimmäisen läpipeluun vedin normalilla mutta nyt tässä piakkoin voisin ainakin Classic modilla vetästä tämän uudestaan, hieman meinasi jo eka läpipeluu kusta kun en älynnyt että satelliitit ja omat lentokone/alukset ovat ne asiat johon pitäisi enemmän keskittyä. Rahaa ja muuta laitoin hieman liikaa ekoina tunteina aseisiin ja sen sellaisiin joten menetin pari valtiota nopeasti. Kuitenkin pääsin läpi pienien vastoinkäymisten jälkeen ja tuntui se hyvältä.
Ainoa suurempi heikkous mitä keksin on juuri juoni. Se ei ole mitenkään se asia joka ajaa peliä eteenpäin vaan ylipäätään nautinto vetää alieneita turpiin. Tunne sen jälkeen kun aluksi mahdottomalta näyttänyt skenaario voitetaan yhtäkään tiimiläistä menettämättä teki niiin hyvää. Samoin myös peli osasi laittaa vituttamaan ja oikeasti ajoittain miehen ärsytyksestä huudahtamaan kun sekä Sgt. Demppa, Col.Norsukampa ja Col. Mixon ampuvat ohi alienia samalla kierroksella vaikka prosentit jokaisella oli hyvät sekä se oli kuolemaisillaan. Tämän jälkeen sitten kyseinen vihollinen tappaa yhden tiimiläisen ensi kierroksella. Voi sitä iloa.
Mutta niin, kaikkiaan mainio peli jota on helppo suositella genren faneille.
Ilahduttavaa nähdä "hengenheimolainen" kun itsekkin menin tuon Kameon ostamaan tuossa viime syksynä ja vähän alkuun, nättihän se on kuin sika pienenä niinkin iäkkääksi peliksi (tälläiselle 8-bit fanille kaikki nykypelit ovat hienoja, tosin) mutta Rare on niitä pelitaloja joita arvostin suuresti jo 8-bit ajoilla, harmittavasti vain parhaat pelitkin ilmestyivät Nintendon alaisuudessa kun heillä oli vapaammat kädet kuin nyt MS:n alaisuudessa.
Odottanut innolla josko hulppeasta Blast Corpsista tulisi jatkoa mutta ei ole näkynyt.. Harmi.