Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / pelaaja.fi
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Alottelin klassikon uudestaan, eli Resident Evil 4:n, mutta tällä kertaa PC:llä ja nimenomaan tuon Ultimate HD Editionin vai mikälie onkin lisänimeltään. Sanotaanko, että vaikka peli on ns. "vanha kuin taivas" niin pelimekaniikat toimivat nykypäivänäkin yllättävän hyvin vaikkakin tuo paikalleen juurtuminen ammuttaessa vähän häiritseekin, tosin streiffaaminen saattaisi tehdä pelin liian helpoksi. Pakko sanoa, että tällä normal -vaikeusasteella on muutamaa kohtaa jo tässä 3 tunnin peliaikana saanut hinkata useampaan kertaan sillä tuntuu että ammukset ovat kokoajan lopussa vaikka puukkoakin koitan käyttää mahdollisimman paljon.

Ilmeisesti peli tulee kuitenkin helpottumaan jahka aseita saa päiviteltyä tarpeeksi, tällä hetkellä hyvin on riittänyt pistooli ja haulikko, tähän mennessä kaikilla upgradeilla tottakai. Ääninäyttely on kyllä varsin luokatonta, siihen huomioni kiinnittyi ja tuo p*rkeleen Ashley. Noh, enköhän mä tästä eteenpäite jatka. :)

Aloitin tuossa vihdoinkin Lego City Undercoverin peluun ja nyt joku 7 pelituntia takana.

Ensivaikutelma pelistä on ihan mukava, vaikkei nyt maailma ole missään määrin mullistunut. Peli on selkeästi tasokkaampi ja isompi produktio, mitä Tt Gamesin pelit yleensä ja tämä huokuu pelistä. Pelimaailma on aika laaja, jossa riittää paljon puuhastelua, sekä esteratamaiset tehtävä "levelit" ovat hauskoja ja niitä pelaa mielellään uudestaan hioakseen aikoja. Super constructien kasaaminen on hauskaa ja tosiseikka, että ne ovat tavallaan "oikeita" legorakennelmia on hauska yksityiskohta (aivan kuten muissakin Lego-peleissä).

Gamepadin käyttö on ihan oivaltavaa ja hauskaa, vaikkei tässäkään yhteydessä galaksit mullistu. Tämän tasoinen Gamepad-toteutus silti riittää jo mulle, jos sille ei olla keksitty mitään sen mullistavampaa käyttöä; se lisää immersiota ja hauskuutta peliin ilman mitään sen suurempia gimmickejä.

Ehkä merkittävin valituksen aihe itselleni on tuo, että pelin maailma koostuu sekä Lego-palikoista kasatuista objekteista, että realistisistä "tosimaailman" objekteista. Tästä muodostuu ikävä tyylien clash, joka haittaa immersiota pahasti. Fiilis ei ole se, että siinä oltaisiin Lego-maailmassa, vaan reaalimaailmassa, johon on ripoteltu Lego-hahmoja ja objekteja päälle. Vähän niinkuin olisit muksuna ottanut Lego-palikat mukaan ja mennyt hiekkalaatikolle leikkimään niillä. Eihän se niin mene. Jos leikitään Legoilla, niin kaupunki, metsät jne. tehdään Legoista. End of story. Realistisen metsän sekaan ripotellut Lego-puut ja kukat näyttävät oudoilta ja yksinäisiltä siellä; jos on olemassa oikeitakin puita ja kukkia, mikä on Lego-puiden ja kukkien rooli? Jos on olemassa oikeaa kiveä, mitä Lego-kivet sitten ovat? Jotenkin maailman suunnittelusta haiskahtaa hiukan laiskuus. Lego-konstruktiot ovat Lego-maailman suola; on todella hauskaa tutustua lähempää niihin ja miettiä, miten ne ovat rakennettu. Valitettavan usein saa pettyä todetessaan, ettei jotain rakennelmaa olla jaksettu miettiä Legoista. Tt:n myöhemmässä, Lego-elokuvaan perustuvassa pelissä tämä puoli oli ilmeisesti toteutettu paljon mallikkaammin.

Muuta valittamisen aihetta on autojen kehnot kontrollit. Tässä ollaan tehty juuri se klassinen virhe, että tatissa on ensiksi sellainen 3mm dead space, johon auto ei reagoi laisinkaan, kunnes sitten heittää lähestulkoon poikittain tielle. Tämä yhdistettynä analogisen kaasunapin puutteeseen (aina täydellä kaasulla), tekee autolla ajamisesta aikamoista turoilua, joka syö nautintoa pahasti. GTA-tyylisessä pelissä ajotuntumalla on äärimmäisen tärkeä rooli. Vähän kehnokin GTA-klooni voi olla ihan hauska pelata, kunhan autolla huristelu ja ympäristön tutkiminen on hauskaa.

Miinusta tulisi kenties myös vähän kehnosta läpästä, joka ei ole saanut ainakaan allekirjoittaneen suupieliä nousemaan ylös kovinkaan useasti.

Framerate myös nykii välillä ikävästi.

Ensituntuman pohjalta voisin sanoa silti, että ehdottomasti 80 pisteen peli, parhaimpia (ellei paras) Lego-peli ja erityisesti alelaarista hyvä osto Wii U omistajalle.

Fallout 3 (muutamalla modilla) Peli heräsi täysin uudelleen henkiin kun lisäsi parilla modilla.
Ja jos kiinnostaa katsoa, teen episodimaista Let's play videosarjaa youtubeen juuri Fallout 3:sta.
Tässä linnki kanavalleni:
https://www.youtube.com/watch?v=mXrtPY2lbUQ

Tuli pelattu juuri näillä hetkillä ilmestyvä Shovel Knight läpi peruspelin osalta. Vihdoin yli vuoden odottaminen palkittiin tänä aamuna kun Kickstarteriin osallistuneet pääsivät käsiksi peliin ja täytyy sanoa, että vaikka odotukset olivat korkealla, ne myös lunastettiin. Totta on, että nykyaikoina näitä 8-bittiset ajat esikuvikseen ilmoittavia indie yms. pelejä ilmestyy vasemmalta ja oikealta, niin ettei perässä pysy mutta samanaikaisesti 98% näistä tekeleistä eivät käytännössä millään mittapuulla tavoita ripaustakaan siitä huumasta mitä esikuviensa parissa koettiin. Shovel Knight tähän kuitenkin pystyy. Aineksia on otettu juuri niistä ikiaikaisista klassikoista mutta kokonaisuus seisoo tiukasti omilla jaloillaan. Ensimmäisen kerran kun pelihahmon ohjaksiin pääsee on selvää, että voittoarpa on osunut kohdalle. Jos puhutaan näistä moderneista retropeleistä omana genrenään, Shovel Knight kiilaa aivan sinne Mega Man 9:n tuntumaan selkeänä huippuhetkenä pitkiin pitkiin aikoihin. Muut eivät pääse edes lähelle. Ehdoton valinta kaikille retrotasohyppelyn ystäville ja tietenkin erityisesti Nintendo-henkisille, jotka saavat varmasti vielä muutamaa pykälää kovemmat kiksit. Shovel Knight on niitä pelejä, joiden parissa muistaa miksi ylipäätään harrastaa pelaamista.

Taidanpa mennä takaisin lapioimaan new game plussan pariin.

Pientä musiikkinäytettä:

https://www.youtube.com/watch?v=32OLFp9-t7I

Pari päivää sitten tuli pelattua bravely default loppuun. Pelikello näytti aika tasan 75 tuntia ja nautein joka minuutista.
Täytyy vielä kehua niinkin yksinkertaista asiaa kuin toimintojen vahvistus eli hahmot ei tee mitään ennen kuin painat sitä go namiskaa. Itse onnistuin todella usein painamaan esim default namiskaa vaikka piti bravea takoa ja moni matsi olisi mennyt noiden takia persiilleen. Nyt voi vielä miettiä, että tuliko kaikki nyt varmasti oikein ennen kuin antaa porukalle käskyn toimia.

Myös se säädettävä random tappelujen tiheys on täyttä kultaa. Välillä se tuli laitettua plussalle kun halusi lisää rahaa tai expaa ja kun niille ei ollut tarvetta niin -50% jottei homma mene pelkäksi kävelyksi ilman taisteluja.
Myös viimeinen bossi taistelu sai kunnon "vitun siistiä" fiiliksiä aikaan:
[spoiler]Selvisi, että ne kaikki Airyn linkittämät kymmenet tuhannet maailmat on eri pelaajien maailmoja ja koko celestial world on meidän maailma ja me pelaajat ollaan niitä jumalia joista se bossi puhuu. Se sanookin matsin aikana "behold celstial world" ja tekee repeämän josta näkyy koneen kameran kuvaamaa matskua. Tai siis pitäisi näkyä ellei tuon masiinan kamerat olisi niin surkeita. Itse en huomannut mitään ja bongasin tuon kun luin gamefaq:sta juoni pohdintaa

Myös se tekstien jälkeen tuleva video sai odottamaan bravely secondia. Toivottavasti siinä ei ole enää tuota rinnakkais maailma toistoa vaan keksitään jotain uutta. Vaikka nyt pelistä nautein eikä tuo häirinnyt yhtään niin ei se enää toisessa pelissä toimi.[/spoiler]

Senran kagura burst

Molemmat tarinat pelattu läpi enkä tajua tämän haukkumista. Joo siinä on vähäpukeisia naisia, mutta ei se pelistä huonoa tee.
Olen törkeä ja vertaan tätä streets of rageen jota monet edelleen pitää loistavana. Siinä on muutama eri liike, tönköt kontrollit ja kestoa pari tuntia. Tässä on vauhdikasta ja hauskaa taistelua, komboja ja hienoja erikoisliikkeitä sekä kunnon tarina (olkoonkin, että se on aika perus anime settiä, mutta minä tykkäsin). Muutenkin meno on aika oldschoolia kun ensin pätkitään vihut pinoon ja ruudulle tulee "go" nuoli jolloin jatketaan matkaa ja taas mätkitään lisää. Hajotettavista laatikoista ja muista löytää kääröjä joista saa lisää expaa, lisää energiaa jne.

Tietenkin hahmot saa lisää tasoja kun kokemusta kertyy jolloin saa tehtyä pitempiä komboja ja tietenkin myös hyökkäys yms statsit kasvaa aina kun taso kasvaa. Myös vaatteiden repeäminen vaikuttaa puolustukseen ja kun mimmillä on melkein pelkät alusvaatteet päällä niin osumaa otetaan enemmän.
Frantic moodissa taas taistellaan pelkissä alusvaatteitta ja siinä on 750% hyökkäys voima ja puolustus 90% heikompi eli kipeää tekee jollei tiedä mitä on tekemässä

Jos on perfektionisti niin voi hommata joka tehtävästä jokaisella hahmolla A-arvosanan ja vetää kaikilla hahmoilla kaikki tehtävät myös franticilla. Itse pelasin kaikki tehtävät vain kerran ja silti sain pelkkään hanzon puoliskoon menemään yli 10 tuntia. Nyt on yhteensä tullut pelattua jo n.24 tuntia.

Oli erittäin kivaa vaihtelua tuon bravely defaultin jälkeen ja kyllä täysin sen 28e arvoinen mitä tästä maksoin. Itseasiassa ajattelin jo sen ekan tarinan jälkeen, että peli oli jo silloin tuon arvoinen.

Joe Danger 2: The Movie tuli tahkottua läpi aika lailla 100%. Tämä on taas niitä pelejä joiden demosta pitää, odottaa alennusmyynteihin ostaakseen pelin ja jättää kovalevylle odottamaan pelaamista. Pelin aloittaessaan ei jaksa innostunut ei sitten yhtään ja jättää sen pitkäksi aikaa kovalevylle odottamaan. Palatessa "kokeilemaan" innostuu täysillä ja pelaa vain sitä peliä useana päivänä putkeen. Täysin sama kävi myös Bastionin kohdalla.

Todella mahtavaa settiä on peli täynnä. Monipuolista ja silti tarpeeksi yksinkertaista. Vaikeustasokin on mukavasti kohdallaan niin ettei mitään Trials-pelien älyttömyyttä tule vastaan viimeisissä kentissä. Ei sillä etten pääsisi Trialsien viimeisiä kenttiä mutta kun se kultakin on jo niin vaikea (osasta mahdoton) saada.

Moninpeliäkin löytyy samalta ruudulta neljän pelaajan kesken sekä onpa mukaan lyöty myös rataeditori. Hyvää settiä oli myös käyttäjien tekemissä radoissa, tosin testasin vain yhden mutta heti se oli mielenkiintoisempi ja monipuolisempi kuin yksikään pelin omista kentistä. Aivan kuten Trialsinkin kenttien kanssa usein on.

Suosittelen testaamaan demoa, mukavaa arcade-meininkiä sopivalla määrällä pelattavaa ja hyvällä vaikeustasolla ryyditettynä.

Aika mennyt todella rattoisasti Divinity: Original Sin pelin parissa. On pakko myöntää tämän kickstarterilla syntyneen tekeleen olevan parasta old school roolipelaamista pitkään aikaan. 35 tuntia takana, eikä loppua näy.

Pelin dialogi suolletaan pelaajalle samaan tyyliin kuin esim Baldur's Gateissa ja Neverwinter Nightseissa. Luettavaa onkin riittänyt ja ihan mielenkiintoisella juonella tässä mennään. Taistelusysteemi on taasen vuoropohjaista, joka on vieläpä erinomaisesti toteutettu. Etenkin se miten eri elementit reagoivat keskenään näyttelee isoa osaa taisteluissa. Esimerkiksi tuli plus myrkky yhdistettynä räjähtää, kun taas vesisade taialla nuo liekit ja myrkkypilvet saa haihtumaan. Hauskaa on myös pelleillä stealthilla ja asetella vaikkapa öljytynnyreitä vihollisten lähelle ja sitten läväyttää sekaan tulipallolla.

Aloittelin pelin varmaan vaikeamman kautta, kun tein molemmista aloitushahmoista Lone Wolfeja, joka estää muiden hahmojen mukaan ottamisen. Voimakkaampia näistä kahdesta tuolla tavalla tulee, mutta välillä tulee kohtia, joissa pakko vähän miettiä mitä tekee. Silti tämä kahdenkäden aseilla huitova hahmo plus taikoja ovat hoitaneet homman kotiin suht hyvin. Turpaan tulee silti, jos eksyy väärälle alueelle.

Suosittelen kyllä lämpimästi katsastamaan tämän teoksen, jos kaipailee vanhaa kunnon RPG:tä. Erinomainen taistelusysteemi, dialogi ja grafiikka plus paikoin oikein hyvä musiikki. Eikä kyllä voi unohtaa quest markerien puuttumistakaan. Pelissä joutuu oikeasti lukemaan ja kuuntelemaan mitä hahmot puhuvat ja niiden perusteella etsiä asiat. Mikään maaginen nuoli ei opasta pelaajaa missään vaiheessa. Kartallekaan ei ilmesty mitään merkkejä, ellei tehtävän antaja itse sitä tee.

Forza: Horizon (xbox 360)

En ole koskaan ollut realistisien autopelien kuten Forza Motorsportin ja Gran turismon ystävä, vaan nautin arcadekaahailusta enemmän. En totta puhuen tykännyt autopeleistä paljoakaan, kunnes löysin mahtavan Top gear sarjan. Hankin pelin ja tykästyin siihen välittömästi, sillä Horizon on ihan erilainen ajokokemus kuin Forza pääsarjan pelit.

Pelaaja osallistuu kuvitteelliseen Coloradossa sijaitsevaan Horizon auto/musiikki festareille, mukanaan vain Saksalainen romurauta. Tästä olisi tarkoitus saavuttaa suosiota ja voittaa kisoja festivaaleilla ajamalla kisoja ja suorittamalla erilaisia haastetapahtumia. Pelaajaa palkitaan etenemisellä crediiteillä, joilla voi taasen ostaa uusia autoja. Valinnanvaraa riittää noin. 150 auton edestä (DLC:nä löytyy vielä päälle 50), jotka näyttävät ja kuulostavat toki oikean maailman esikuviltansa, mutta ajettavuudeltaan ovat selvästi rennompia ja nopeampia.

Peli kannustaa vapaaseen ajoon kiitettävästi. Tutkittavaa on iso alue, jonne on ripoteltu aktiviteettejä ja kisoja. Välimatkat ovat välillä pitkiä, mutta minua ne eivät koskaan rassanneet. Matkalla voi vaikka haastaa tekoälykuskeja, rikkoa nopeuskameroissa ennätyksiä tai sitten suorittaa autokohtaisia haasteita. Uusien autojen osto, viritys ja kaikki muu tärkeä hoidetaan kartan keskellä olevassa festarikeskuksessa.
Ja kisaajaan viihdyttää 24 tuntia vuorokaudessa kolme radiokanaa. Ensimmäinen soittaa bassopoppia ja dupsteppiä, toinen poppia ja kolmas kevyttä jenkkirokkia. Musiikin taso vaihtelee, mutta onneksi radion voi sulkeakkin.

Eikä tässä vielä kaikki. Pelistä löytyy verkkopeli Livessä, jossa voi ansaita rahaa ja autoja yksinpeliin sekä löytyypä peliin massiivinen ralli lisäosa. En ole vielä sitä itse pelannut, mutta kuulemani mukaan sekin on vähintään yhtä laadukas kuin peruspeli.

Maantie, Viritetty "Lamborghini Aventador", kaasu pohjassa, radiosta soi Rusko ja täydellinen ajokokemus on taattu, ainakin virtuaalisesti. Haluan jotain samanlaista kokea syksyllä Forza: horizon kakkosessa.

Viime aikojen pelailut? Pari viikkoa sitten pidettiin pienimuotoinen pelimiitti Oulun seudun pelaajaboardilaisten kanssa. Meininki oli lievästi ilmaistuna levotonta hupailua, ja illan pelailuja voi ihastella alla lojuvasta videokoosteesta! Klik klik.

IMAGE(http://i147.photobucket.com/albums/r309/Qmppari/Pelaajaboardfinal_zps90b32f5c.jpg~original)

Mario Kart 8 on neljästään pelattuna aivan uskomatonta nirvanaa. Sitä tuli tahkottua vielä runsaasti enemmänkin kuin videolla näkyy, mutta kaikkea en sentään kehdannut koosteeseen survoa. Videosta tuli muutenkin kohtuullisen mittava. Mutta tosiaan, oivallisesta nettipelistään huolimatta Mario Kart 8 on parhaimmillaan kun sen nauttii kolmen kaverin ja kylmän oluen kera. Näin on aina ollut ja on aina oleva.

Illan muut pelit koostuivatkin lähinnä ihka ensimmäisen Xboxin klassikoista. Tai no klassikoista ja klassikoista…Darkwatchista en ollut ikinä kuullutkaan ennen miittiä. Vampyyreillä (?) varustettu westernräiskintä oli ihan pätevä Halo-klooni, mitä nyt kenttien harmaus hieman yllätti. Mutta olipas kivaa pitkästä aikaa vain räiskiä menemään jaetulla ruudulla vanhaan malliin! Videolla näkyy myös Metal Arms: Glitch in the Systemin moninpeliä. Omistan kyseisen aliarvostetun teoksen jo ennestään GameCubelle, mutta jaetulla ruudulla en ollutkaan sitä tahkonnut. Brute Force jätti meikäläisen hieman hämmentyneeksi, mutta ehkä alkoholilla oli osuutta asiaan…

Illan parhaimmat repeilyt tarjosi kuitenkin Rayman Legendsin Kung Foot-minipeli! Rayman on toki tasoloikkien aatelia, mutta jo pelkästään tavattoman yksinkertainen pallottelupeli vetää koukuttavuudessaan vertoja koksulle. Jos haluatte nähdä universumin tasokkainta ”jalkapalloa” ja armotonta huutonaurua, kannattaa tsekata alla oleva videopätkä.

IMAGE(http://i147.photobucket.com/albums/r309/Qmppari/RaymanKokopitkaumllogoFinal_zps1c60e101.jpg~original)

Näiden lisäksi olen pelaillut lähinnä Pokémon Yellowia Game Boy Playerin avulla. Sehän onkin sitten rentouttavaa ja nostalgista leveleiden grindaamista. Pelin yksinkertaisuus pääsi hieman yllättämään, kun olen niin uusien Pokémon-pelien hemmottelema kauhukakara. Periaatteessa sarja on pysynyt alusta saakka samanlaisena, mutta kyllä paluu menneisyyteen lyö silti kasvoille. Mörököllien vähäinen määrä, iskujen niukkuus, kerta kaikkiaan kummallisesti toimivat pelimekaniikat sekä tuskallinen valikoiden pläräily muistuttavat pelin iästä. Tosin se kaikkein keskeisin pelattavuus on tutun toimivaa. Nyt olen tahkonnut viisi salia, ja tarkoituksena olisi kavuta vielä kaikkien aikojen Pokémon-mestariksi.

Watch_dogs

Olen niitä jotka ei hypettyneet pelistä eikä edes videoarvostelut pahemmin muuttaneet mieltä. Lauantaina tämän sitten lainasin broidilta ja eka ajatus oli "kyllä se gta 5 vaan näyttää paremmalta". Juu onhan tässä tarkemmat tekstuurit ja vähemmän sahalaitaa, mutta koko peli on niin helvetin tylsän ja lattean näköinen koska siinä ei ole kunnon valaistusta. Esim tie on vaan tasaisen harmaa "levy" joka näyttää enemmän betonilta kuin asfaltilta. Lisäksi autot on gta:ssa yksityiskohtaisempia. Erottuu hienosti renkaiden kuviointi ja hiilikuitu spoilerin pinta ja sen jälkeen watch dogsin ajoneuvot on aika simppeleitä.

Ajaminenkin oli perseestä, autojen ikkunat kestää likaa osumaa jotta ketään voisi ampua autoon sisälle, radiokanavia ei ole ja biisi vaihtuu aina kun menee autoon sisälle eli jos hyvä biisi soi ja käyt automaatilla nostamassa rahaa ja tulet takaisin autoon niin biisi vaihtuu.
Valituksen aiheita löytyi ja paljon.

Sitten yli 10 tunnin pelaamisen jälkeen joku vissiin naksahti kohdilleen koska tykästyin peliin. Nykyään ajaessa häiritsee lähinnä surkeat jarrut ja nykyään esim fixer hommia on kiva tehdä. Aluksi ärsyttävät criminal convoy keikat menee komiasti kranaatinheittimen kanssa.
Entäs ne digital tripit sitten? Jumalauta ne on loistavia. Sitä kukasta kukkaan hyppimistä en ole vielä koittanut. Madness ei ole vielä läpi koska ne pirun demonit juoksee aina pois auton edestä. Spider tank oli kunnon räiskinnän juhlaa ja sain siitä pieniä psonen ghost in the shell viboja. Alone oli loistavan tunnelmallista hiivintää jossa oli välillä kunnon pakokauhua kun paniikissa juokset karkuun.

AR peleistä cash run on myös hyvä ja yllätyin kun tajusin, että ratoja on likemmäs 40 ja lisää saa ladattua netistä ja voi niitä itsekin tehdä.
Siitä myös plussaa, että kerrankin ollaan ubilla laitettu järkevä minipeli tuonne maailmaan eli shakki. Löytyy monta puzzlea joissa on tarkoitus vaan vähillä siirroilla napata toisen sotilaat joita ei liikuteta, sitten löytyy survival haasteita ja voi ihan kokonaisia pelejäkin pelata.
Eilenkin oli siistiä mennä tekemään muutamat puzzlet sen jälkeen kun olin pelannut alonen läpi (johon onnistuin käyttämään n.1.5 tuntia).

Tarinastakin tykkäsin yhtä asiaa lukuunottamatta.
[spoiler]Miten on mahdollista, että poliisit ei saa Aidenia kiinni kun kadulla jatkuvasti ihmiset tunnistaa tyypin ja ottavat kuvia kännykällä. Joo Aiden on sekoittanut kamerat, mutta kai kytillä slmät päässä on kun ohi ajavat. Lisäksi sen oma sisko ei ilmeisesti käy ulkona ollenkaan ja muutenkin elää täydessä media pimennossa koska ei tajua mitä Aiden puuhastelee. Radiossa jopa kerran mainittiin äijä oikein nimeltä ja pakko sen on muutenkin telkkarissa tai lehdissä näkyä koska ihmiset sen tunnistaa.

Lisäksi kaikki siviilitkin oli kauhuissaan kun Damien paljasti koko kaupungille, että Aiden on vigilante vaikka äsken vielä ottivat innoissaan kuvia [/spoiler]

Tarinaa pikkasen heikensi se, että välillä koukutuin tunneiksi tekemään jotain muuta joten sen jatkuvuus kärsi, mutta se ei ole pelin vika. Itseasiassa tarkoitus olisi pelata tuo toisen kerran läpi niin, että tekee kaikki tarina tehtävät putkeen jotta tuosta saisi enemmän irti.

Nyt odotellaan jos huomenna saisi hakea postista oman dedsec editionin (79e netanttilasta alekoodin jälkeen) ja juuri äsken ostin myös season passin vaikka ei ole mitään tietoa millainen se t-bone lisäri tulee olemaan, mutta pakko se oli ostaa koska halusin sen gangster asun ja uuden digital tripin myös.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Watch_dogs & dedsec editionin (79e netanttilasta alekoodin jälkeen)

Taisit ostaa pelisi PS4:lle sillä Verkkokaupassa olisi ollut Dedsec Edition 54 euroa Xbox Onelle ja 53 euroa Xbox 360:lle. Itsehän ostin kyseisen laitoksen X360:lle. Kyllä, ex-genille.

Mukava tietää että pelistä löytyy pelillistä hyvää, sillä itsekään en ole ollut pelistä missään vaiheessa hypettynyt. Oikeastaan vain silloin hieman kun näki ensimmäisen videon, jonkalaista grafiikkaa ei sitten tullutkaan kuin lopulta käyttäjien modaamaan pc-versioon. Eli senkään takia ei haitannut yhtään tilata "paskarottahuonohyiyök"-exgen epäpelattavaa non HD -10 fps tms. jne. versiota.

Kaiken lisäksi kun oma nextgen-valinta on vielä kesken, niin voihan tuohon ostaa sen pelkän pelikotelon sitten myöhemmin kaveriksi jos näin haluaa, sillä extrat on pelillisiä koodeja lukuunottamatta täysin samat laatikko myöten.

Mennäänpä itse keskustelun aiheeseen:

Tuli tuossa eilen pelattua se vähä jäljellä ollut pois tekeleestä nimeltä Child of Light. Peli on jälleen yksi osoitus miksi niin paljon pidän ja ostan pienempiä pelejä: en tuollaista tunnelmaa ja audiovisuaalista kauneutta muista pitkään aikaan kokeneeni peleissä. Maalaukselliset grafiikat, tunnelmallinen ja hienovarainen musiikki ja sadunomainen maailma.

Pelillinenkin puoli on kaiken päälle kunnossa. Taistelusysteemi on vuoropohjainen pienellä twistillä. Itse en ole ikinä erityisemmin vuoropohjaisesta taistelusta pitänyt mutta nyt tähän sisään päästyäni pidin siitä todella paljon. En todellakaan odottanut näin syvällistä ja monipuolista taistelujärjestelmää tältä peliltä demon (enkä edes pelin ensimmäisten tuntien) perusteella. Kestoakin pelillä on mukavasti ja kerättävää sekä tekemistä löytyy mukavasti, erityisesti tämän hintaiseksi peliksi.

Pelistä en oikeastaan mitään varsinaisia miinuksia keksi mutta pakottamalla voinen sanoa että vaikeustaso joissain taistoissa tuntui heittelevän tai sitten olin väärällä levelillä niihin. Yhtä taistelua en meinannut millään voittaa mutta käytyäni nostamassa tasoja noin viiden verran, olikin enää jäljellä pari yritystä ja pomo kaatui. Tämän jälkeen taas yksikään vastus ei enää tuottanut ongelmia ja pelin kaksi viimeistä isoa koitosta kaatuivat ensimmäisellä yrityksellä ja peli oli ohi. (PIENI SPOILERI EDESSÄ KÄYTTÄMÄSTÄNI TAKTIIKASTA!)Kaiken lisäksi noihin kahteen taistoon toimi sama taktiikka: paralyze ja lighting strike (all) ensimmäisen ollessa vesielementin pomo ja toisen ollessa pimeä (dark).

Peli ansaitsee mielestäni täyden kympin. Olisin valmis ostamaan täysimittaisen tekeleen tästä pelistä suuremmalla maailmalla ja tehtävillä, pomoilla ja niin edespäin. Pelin loppu tuntui hieman kiirehdityltä, sillä kaksi viimeistä pomoa tulivat joko melkein tai suoraan peräkkäin, joten liekö Ubisoftilta tullut määräys pistää peli kasaan ja tekijöillä olisi ollutkin jotain noiden taistojen väliin suunnitteilla?

No, odotan mahdollista, ja todella toivottavaa, jatko-osaa innolla!

MENE SINNE LATAUSKAUPPAAN TAI OSTA FYYSINEN PS3/4-DELUXE EDITION HETINYT!

Tuli tuossa taannoin läpäistyä Dead Island : Riptide koska pidin siitä ensinmäisestäkin jo pelkästään sen "kuvottavan" fyysisyyden vuoksi kun annat Zombille vastapalloon joka käy päälle kuin yleinen syyttäjä, mahtavaa perussettiä, tarinalta en odottanutkaan kummoisia koska ei se ensinmäisessäkään kovin vahva ollut, kunhan juoksit eteenpäin tekemässä tehtäviä muille Survivalisteille kuten myös Riptidessä, ensiksi piti tottua Analogiseen ohjaukseen jälleen kerran ja toisekseen siihen että zombeja oli hitokseen enemmän kuin ykkösosassa, suurin natina jäikin siitä että ne pirulaiset spawnaavat takaisin jos käyt 15-30 metriä toisessa suunnassa ja aseet lahoavat kouraan turhan nopeasti, silti, läpäistyä tuli, uudella John nimisellä hahmolla ja hauskaa oli.

Wolrd Of Tanks Xbox360 Edition, kaverini sai minut väen väkisten kokeilemaan tätä ja nyt viikon jälkeen on Tier VI avattu ja hauskaa on mutta sekin riippuu niin älyttömästi siitä millaisen tiimin saat, mutta lannistavat matsitkaan eivät saa lopettamaan tämän pelaamista, sopivaa mättöä sen sijaan että seuraisi väkisin väännettyä virtuaalidraamaa joka saa Kauniit Ja Rohkeatkin tuntumaan Golden Globe materiaalilta.

Forza Horizon, tiedän että alunperin joskus 2012 kirjoitin että tätä peliä en tahtoisi omistaa mutta nyt kun sen sain 10:llä eurolla niin ajattelin että mikäs siinä, ehkä se on parempi kuin NFS pelit ylipäänsä ja oikeassahan olin.
Forzan arcademaisuus viety vapaaseen maailmaan, toimii. (Kukaan ei voi tosissaan väittää että peli missä saat 60 luvun kuplaan 800 hevosta ja pysyy ajettavissa ilman alustapalikoita olisi kovin realistinen) Mutta Horizonissa tuollainen kupla sopii peliin kuin nakutettu ja on vieläpä pirun hauska laite, pelissä on vain kolme asiaa mitkä jurppii pahemman kerran. 1. maksullisia poletteja tyrkytetään tämän tästä 2. Suomen kieltä en jumankauta osaa vaihtaa englantiin (lokalisointi aivan hirveätä) 3. Maailman koko, siis oikeasti, Colorado jonka ajaa päästä päähän alle 4 minuutissa ei kuulosta kovin hyvältä ja sitä ei myöskään ole (TDU:ssa meni helposti 20-30 minuuttia vertikaalisella akselilla jopa super super autolla / prätkällä)
Muuten peli on nannaa, autovalikoima on jees ja ajaminen on jees ja rahaakin tienaa hyvin, nettipelissä taas riivaavat ajopelien akilleen kantapäät, kuljettajat jotka luulevat osaavansa ajaa mutta eivät osaa muutakuin leikkiä flipperipalloa nojaillen autosta toiseen ja aiheuttavat kolareita enemmän kuin laki sallii (Mikä niitä ihmisiä vaivaa)
Ralli pakettia en tule tähän peliin hankkimaan koska 15 euroa on aivan tolkuttomasti niin pienestä määrästä sisältöä (onnekseen Achievement metsästäjät ei pienestä hätkähdä)
Ja toisekseen ralli oli tehty paremmin TDU 2:ssa (hiekalla ajaminen ennenkaikkea)

Sellaisia tähän erään, seuraavaksi lähtee kiertoon Mafia II ja joko GTA IV taikka Saints Row IV.

Lainaus käyttäjältä SamTheFurious82+

2. Suomen kieltä en jumankauta osaa vaihtaa englantiin (lokalisointi aivan hirveätä)

Sun täytyy vaihtaa boxin asetuksista locale -> united kingdom niin forza on englanniksi.

Menee jo liian pitkälle :D en jaksa koneen asetuksista sitä säätää ja peli on kohtapuilleen nähty nettipeliä myöten ja pääsen uusien haasteiden pariin, mutta kiitoksia vinkistä :)

Tässä on nyt tullut hiiviskeltyä ihmisten kodeissa ja ryövättyä talot puhtaaksi, joten ehkä olisi aika kertoa siitä enemmänkin. Tänään siis tuli hiiviskeltyä läpi Thief.

Aloitetaan pitkällä listalla miinuksia, negatiivinen ihminen kun olen.

Pelissä on (X360-versio) ajoittaista nykimistä jatkuvasti. Peli jähmettyy noin sekunniksi ja sen jälkeen jatkaa. Yleensä tulee kamaa ottaessa, joten liittyneekö siihen että peli lataa kaman tietoja tai vastaavaa? Eniten asia häiritsi immersion suhteen sekä välillä ihan vain suoranaisesti ärsytti ja sekoitti: hissi menee ylös mutta ovet ovat kiinni, nappeja ei voi painaa mutta voin liikkua. Menee useita sekunteja, jopa kymmenen, kunnes hissin ovet heräävät ja avautuvat äkäisesti. Liekö piilotettu lataustauko sitten mutta luulin että koko peli oli sekaisin tai jumissa.

Hahmot toistelevat samoja lauseita. Pahin tapaus oli kun kaksi tyyppiä toistivat omaa yhtä kahden sanan lausettaan peräkkäin. Loputtomasti. Samalla kun tiirikoin lukkoja. Lähellä oli ettei No-Kill pelikerta olisi muuttunut massateurastukseksi.

Huulisynkka on myös yleensä pielessä vähintään vähän ja usein todella paljon myöhässä. Joskus puhetta ei tule ollenkaan, joten tarinan seuraaminen jää tekstityksen varaan. Tätä tosin paikattiin sillä että joskus lauseita tai sen osia toistettiin putkeen.

Tekoäly ei tiedä mitä tekisi, ainakaan tallennuksen jälkeen. Pistä silmälle hahmon reitti ja yritä edetä epäonnistuen. Tallennuksen ladattaessa onkin tyyppi menossa ihan eri suuntaan kuin mitä aiemmin. Liekö sitten tarkoituksellinen keino lisätä arvaamattomuutta mutta ajoittain tuo itseäni häiritsi, kunnes siihen tottui ja ikinä en enää olettanut tyyppien menevän sinne mihin muistin.

Tallennus vain chaptereiden sisällä. Unohdapa yksikin aarre tai kerättävä ja läpäise chapter niin on jokainen tallennus kyseisestä tehtävästä menetetty. Ei voi kuin hyväksyä asia tai ottaa koko chapter alusta.

Ei koko jakson backtrackausta. Vaikeuttaa 100% nuohousta todella paljon. Mikäli et löydä alusta yhtä aarretta niin on ihan sama vaikka löytäisit kaikki muut koska et pääse sitä etsimään enää jos se on vaikka paikassa jonka sisäänkäynti romahti tai joka on liian korkealla. Ja näitä on joka chapterissa useita. Dishonoredissa oli koko kenttä auki loppuun asti ja siinä ei edes ollut kaman kerääminen tyypin
ammattina.

Alueiden jaksottaminen. Miksi ihmeessä keskellä karttaa on useita lataustaukoja vaativia siirtymäkohtia? (Juu, lienee ExGen rajoitteita mutta silti ei ole niin isoja kenttiä että mielestäni sitä vaatisivat.)

Tiettyjen asioiden tilastointi ja esittäminen. Miksei pelissä olisi voinut vaikka end gamessa ostaa karttaa joka näyttää jäljellä olevat kerättävät tai edes missä päin niitä puuttuu? Nyt ilman nettiä on todella pitkä urakka nuohota joka jakso uusiksi. Tämä lähinnä secret
placejen suhteen, joita ei ole listattu missään, mutta mikseipä muidenkin kohdalla voisi vähän helpottaa urakkaa.

Liikkuminen. Samaa ongelmaa kohtasin kuin AC-peleissä, eli kun erillistä hyppynappia ei ole niin peli olettaa mitä haluat tehdä ja aina oletus ei osu kohdalleen. Usein halusin hypätä kahden katon välillä mutta kappas, peli luuli että haluan hypätä kuolemaan alas kadulle. Turhauttavaa. Miksei suoraan Dishonoredin tyylinen vapaampi ohjaus.

Tarinaa muka seurasin mutta oli joko liian yksinkertainen tai liian monimutkainen että en päässyt täysin sisälle. Jollain tapaa tuntui että yritettiin vähän liikaa kaikkea erikoista kun yksinkertaisempikin setti olisi riittänyt. Itseä lähinnä jäi mietityttämään että mitä pelihahmolle
tarkalleen tapahtui pelin introtehtävässä. Tai ehkä asian tajusin mutta peli tuntui sitäkin pitävän isompana asiana, joten odotin jotain muutakin tapahtuneen.

Näin kaiken kaikkiaan silti mahtava peli. Pelikään ei niin putkimainen ollut mitä pelkäsin, vaan oikeastaan sopivan tiivis antaen vapautta rajojen sisällä. Edelleenkin Dishonored tekee kaiken paremmin ja sen tyyliin toteutettu Thief-peli olisikin yksi pelillinen haaveeni. Otan tämänkin kuitenkin ilolla vastaan, kuten mahdollisen parannellun jatko-osankin. Tosin sitä ennen toivottavasti pelaan Dishonored 2:a.

En muuten löytänyt yhdestäkään jaksosta kaikkea loottia, että siinä mielessä harvinainen nykypeli että kerättävissä on oikeasti jotain haastetta. Tosin en löytänyt useammastakaan jaksosta edes netin avulla, joten lieneekö jo liiankin random-paikoissa kamat.

Bravely Defaultia on vieläkin tullut hakattua. Pelikello taitaa kolista jossain 40 tunnin paikkeilla ja tarina on n. puolessa välissä. Ainakin kappaleiden määrän perusteella. Vielä ei ole alkanut puuduttamaan, koska hahmojen kykyjä vaihtelemalla ja eri taktiikoita kokeilemalla saa yllättävän paljon vaihtelua grindaamiseen. Tarina on ollut melkein kokonaan sitä "perus-JRPG" höttöä. Ei se nyt varsinaisesti ole huono ollut, mutta ei tuosta nyt mitään palkintoja kannata odottaa.

Sääli sinänsä, että viholliset ovat osoittautuneet monta kertaa mielenkiintoisemmiksi kuin päähahmot. Juuri kun mielenkiintoinen hahmo astelee kuvaan, niin sitten pitääkin jo viiltää kaverilta kurkku auki puukolla. Noh, hyvä peli kaikesta huolimatta.

Saints Row IV tuli tuossa aloitettua ja pakko todeta että hulluhan se peli on kaikin puolin mutta ahh siksi niin hauska pelata. Jostakin syystä itse pidän enemmän Saintsien kahjosta huumorista kuin GTA:n vastaavasta johtunee varmaan siitä että GTA tuntuu enemmän ja enemmän TV sarjalta kuin peliltä johon jaksaisi panostaa kun taas Saintsista ei voi olla varma että mitä sieltä tulee seuraavaksi vastaan, puhumattakaan että hahmonsa saa luoda itse joka antaa paremmat eväät immersiolle että peli on minun pelattavissa eikä täysin käsikirjoitettu tietynlaiselle hahmolle (kaikki kunnia kuitenkin Red Dead Redemptionilla jossa tarina ja peli kohtasivat mahtavasti)

Ainoa harmittava piirre on siinä että peli tosiaan vähän tuntuu siltä että se on vain ympätty Saints Row The Thirdin päälle, lievää DLC paketin makua mutta se huumori...

En muista millon viimeksi olen jättänyt pelin kesken, mutta nyt niin taitaa käydä.

Bravely Default.

Päälle 50 tuntia takana ja viimeiseen bossiin asti tuota jaksoi tahkota. Ensimmäiset neljä kappaletta olivat melkein parasta JRPG-nakertelua mitä on saanut pelata sitten Ni No Kunin ja/tai Xenobladen. Loput neljä kappaletta ovat kuitenkin niin umpisurkeita, että peliä ei enää edes tunnista samaksi. Jos en olisi vaihtanut kutoskappaleen aikana vaikeusastetta helpoimmalle, niin peli olisi jäänyt kesken välittömästi.

[spoiler]En olisi koskaan uskonut, että pelissä täytyy taistella samoja bosseja vastaan neljästi. Neljä kertaa samat neljä temppelibossia ja samat dialogit uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Kamalaa, hirveää, uskomatonta. Kenen mielestä tämä rinnakkaistodellisuus perseily oli hyvä idea? Jos peli olisi loppunut kappaleeseen neljä, niin kyseessä olisi täysin eri peli.[/spoiler]

Noh, suurin osa pelin parissa vietetystä ajasta oli kuitenkin todella nastaa, joten en ihan täysin voi dumata peliä alimpaan helvettiin. Jatko-osa kiinnostaa jonkin verran ja käsittääkseni tekijätiimistä on siirtynyt muihin tehtäviin suurimmista munauksista vastanneet henkilöt. Hyvien myyntien ansiosta jatko-osa nähdään varmasti myös lännessä.

Vihollisten puolelta löytyi mielenkiintoisia hahmoja, kaupungit olivat todella hienoja ja peli koukutti muutenkin kovasti. Kesäpeliksi tuon ostin joskus kesäkuun alussa ja hyvin tuo palveli kun nyt iski "I'm done" -olo. Kenties sitä jaksaa vielä tahkota tuon viimeisen bossin, mutta mitään sen suurempaa hinkua siihen en koe.

Kiitos ja anteeksi.

Lainaus

. Loput neljä kappaletta ovat kuitenkin niin umpisurkeita, että peliä ei enää edes tunnista samaksi. Jos en olisi vaihtanut kutoskappaleen aikana vaikeusastetta helpoimmalle, niin peli olisi jäänyt kesken välittömästi.

Pystytkö avamaan tätä vielä hiukan enemmän(ilman spoilereita kiitos :) )? Olen pitkään ollut jo kiinnostunut kyseisestä pelistä, ja nyt 3DS:n omistajan kyseinen teos tekisi mieli hankkia. Pelasitko muuten englanniksi dubattuna vai tuolla alkuperäisellä japanilaisella ääniraidalla?

Europa Universalis 4 tullut oikein antaumuksella pelattua erinomaisen Veritas et Fortitudo modin kera. Kauan sitten tämänkin ostin, mutta jätin jäähylle moneksi kuukaudeksi. Nyt kumminkin ollut helppoa päästä peliin sisälle, josta varmaan kiittäminen montakin sataa pelituntia EU3 parissa. Brandenburgin kuningaskuntani laajenee verkkaisesti, vaikka monet naapurit eivät agressiivisesta laajentumisestani oikein tykkää. On se huvittavaa kun yhden surkean provinssin omistavat "valtiot" yrittävät koalition luomalla estää laajentumistani. Eipä ole mokoma heitä paljoa auttanut.

Toisena peluutuksessa Tales of Xillia taas kerran. Ajattelin viimeinkin Judella painella tarinan läpi, ennen kuin tuo Xillia 2 julkaistaan myöhemmin tässä kuussa. Siinä onkin se vuoden odotetuin peli. Mutta tuokin läpipeluu Judella aloitettu jo aikoja sitten, mutta jäi kesken syystä tai toisesta. Nyt taas kumminkin riittää intoa tähänkin. Näköjään olin unohtanut hahmoille Devil Armsit aseiksi, kun viholliset kaatuu parissa sekunnissa Unknown modellakin.

Ja olisihan tuolla peli nimeltään Divinity: Original Sin odottamassa myös peluutuksen jatkoa, mutta pakko pidellä huilia siitä. Tuntui että ne 50 tuntia siinä menin nonstoppina.

Lainaus käyttäjältä hemmoheikkinen+

Pystytkö avamaan tätä vielä hiukan enemmän(ilman spoilereita kiitos )? Olen pitkään ollut jo kiinnostunut kyseisestä pelistä, ja nyt 3DS:n omistajan kyseinen teos tekisi mieli hankkia. Pelasitko muuten englanniksi dubattuna vai tuolla alkuperäisellä japanilaisella ääniraidalla?

Anteeksi jos hyppään nyt tähän väliin ja kerron vähän omasta kokemuksestani. Tosissaan, BD:n neljä ensimmäistä chapteria on täyttä timanttia, mutta loput alkavat puuduttamaan, ainakin minusta, ja jos ei saa spoilata niin en kerro miksi.

Bravely Default on silti ostamisen arvoinen. 40 euroakaan ei ole liian suuri hinta, kun taistelusysteemi toimii todella hyvin, ja estää tavallisiin mobeihin puutumisen ja bosseihin kunnon taktikointia. Sekä kannattaa vaihtaa japaninkieliseksi ääninäyttely heti kun on mahdollista, vaikka dubitkin ovat aika hyvin tehty. Jotenkin silti ne alkuperäiset kolahtavat kovemmin.

Need for speed: rivals (PS4)

Tämä tuli tänään ostettua ja ennakko odotukset ei olleet korkealla kuten peliostos triidistä voi lukea.
Mutta mitä ihmettä tapahtui kun 7 tuntia myöhemmin on racer puoli läpi eikä partista kertaakaan vituttanut. Seuraavaksi jäätyy varmaan helvetti.

Ensinnäkin se ajettavuus. Tässähän on sama burnout tyylinen ohjaus mitä hot pursuitissa ja most wantedissa ja olen pelannut most wantedia arviolta 60-70 tuntia yhteensä xbox 360:llä ja WiiU:lla ja siinä oli jo parin viikon tauon jälkeen hetken aikaa hakemista ja autot meni pitkin seiniä. Rivalsissa ajaminen tuntui luontevalta heti alusta asti eli jotain muutoksia ollaan tehty parempaan suuntaan ja paljon.

Tuohon kun yhdistää sen, että pelissä on vähemmän liikennettä ja koska tässä ei ajeta enää kaupungissa niin ei tarvitse siitäkään kärsiä, että kisan lopussa tulee risteyksessä joku siviili naaman eteen ja homma oli siinä. On tässäkin pari risteystä, mutta noin ei käynyt ikinä. Most wantedin jälkeen tämä oli ainakin racer puolella suorastaan rentouttavaa.
Lisäksi speedlistit tarjoaa vaihtoehtoja sillä jos vaikka yhdessä speedlistissä on pakko kerätä tietty määrä speedpointseja ja voittaa kaksi kisaa ja kolme head 2 head kisaa nin jossain toisessa täytyy vaikka voittaa kaksi hot pursuit kisaa ja tuhota pari kyttää. Ihan miten vaan haluaa ja mikä tuntuu kivalta.
Aina kun suorittaa speedlistin tehtävät niin rank kasvaa yhdellä ja juoni menee pykälän eteenpäin.

Kun viimeisen kisan ajaa läpi niin kaikki nuo speedlistit avautuu käyttöön ja huomenna ajattelin aloittaa ajamaan niitä listoja joissa keskitytään kyttien telomiseen.

Pausettamisen mahdottomuus on edelleen tyhmää kuten myös auton ikkunoissa valuva vesi vaikka aurinko paistaa, mutta muuten tämän päivän jälkeen on aikas hyvät fiilikset.

Lainaus käyttäjältä Cerker+

Lainaus käyttäjältä hemmoheikkinen+Pystytkö avamaan tätä vielä hiukan enemmän(ilman spoilereita kiitos )? Olen pitkään ollut jo kiinnostunut kyseisestä pelistä, ja nyt 3DS:n omistajan kyseinen teos tekisi mieli hankkia. Pelasitko muuten englanniksi dubattuna vai tuolla alkuperäisellä japanilaisella ääniraidalla?

Yhdyn edelliseen. Ensimmäisen neljän kappaleen takia ei ostos kaduttanut, vaikka pelin jälkipuoliskolla sanat "grindaaminen" ja "toistaminen" tulevat tutuiksi. Jos tuollaiset eivät häiritse, niin sitten ongelmaa ei ole. Pelasin peliä lontooksi ja meno oli perustuttua JRPG-ääninäyttelyä. Ei mitään mistä kannattaisi Oscareita jakaa, mutta ei mitään "All your base are belong to us" -kamaa.

E: Jeesus kiilasi auto(postauksella) eteen.

Eipä tuo grindailu ole mistään pelottanut vielä pois. Tosin mahdan ennen BD:n hommaamista pelata jotain muuta, sillä on noita roolipelejä on tullut pelattua niin pirusti tänä vuonna.

Lainaus käyttäjältä hemmoheikkinen+

Eipä tuo grindailu ole mistään pelottanut vielä pois.

Siinä tapauksessa toivotan mukavia pelihetkiä, niitä on varmasti luvassa useampi kymmenen.

Aloitin tuossa sellaisen pelin kuin Destroy All Humans The Path of the Furon (olisikohan se nuin oikeaoppisesti nimetty) no anyways, olin joskus aikaisempia kokeillut ja ajattelin että jos tuo on likimain yhtä hauska kuin aiemmat niin ei aivan surkea voi olla, pirun simppeli pelata mutta sopivasti mitoitettu, ei tarvitse grindailla mitään, ei tarvitse juosta juoneen sopimattomia tehtäviä kaiken aikaan kunhan vain käyttää Anal Probea ja Uhvoa ihmisten sekä talojen tuhoamiseen niin eteenpäin pääsee, viihdyttävä tosiaan ja alueetkin mukavan erilaisia teemoiltaan ja rakenteeltaan, karun näköinen kieltämättä 360:n peliksi mutta eipä se peli-iloa syö.
Ja niin, tämän pelin ostin virtuaalikaupasta koska hinta oli naurettavat 3 euroa niin sorruin eikä kaduta.

Bravely Default ei tyydyttänyt japsiropennälkääni, ja päätinkin aloittaa vihdoin ikuisuuksia Wiin muistissa lojuneen Final Fantasy 6:n. Tämä kaikkein parhaimmaksikin FF:ksi kehuttu tekele oli minulle ennestään aika tuntematon tapaus, enkä ollut pelannut sitä koskaan alkua pidemmälle. Nyt peliä on n. 12h takana ja voi jumpe, onhan se todella mainio peli. Juoni ja hahmot ovat perushuttua ja taistelu hidasta ja yksinkertaista (varsinkin Bravely Defaultiin verrattuna jossa sai käyttää nopeutusta ja autobattlea) ja ajan hammas on kieltämättä kolahtanut peliin jossain määrin. Silti peli on koukuttava kuin mikä, ja ulkoasu ja etenkin soundtrack rokkaavat aivan kympillä. Haastettakin on sopivasti ja pomotaistelut ovat ainakin sen verran kinkkisiä että voittaminen todella palkitsee.

Ilahduttaa kovasti, että jokin peli vielä onnistuu naulaamaan meikäläiset näinkin tehokkaasti telkkarin ääreen. Tänäkin aamuna teki ihan oikeasti pahaa lopettaa pelaaminen kesken kun joutui lähtemään töihin. Kokeilkaa ihmeessä jos sarja tai lajityyppi on vähänkään omaan makuun, tämänhän saa vaikka sun mille alustalle pilkkahintaan!

Lainaus käyttäjältä Luffy+

Bravely Default ei tyydyttänyt japsiropennälkääni, ja päätinkin aloittaa vihdoin ikuisuuksia Wiin muistissa lojuneen Final Fantasy 6:n. Tämä kaikkein parhaimmaksikin FF:ksi kehuttu tekele oli minulle ennestään aika tuntematon tapaus, enkä ollut pelannut sitä koskaan alkua pidemmälle. Nyt peliä on n. 12h takana ja voi jumpe, onhan se todella mainio peli. Juoni ja hahmot ovat perushuttua ja taistelu hidasta ja yksinkertaista (varsinkin Bravely Defaultiin verrattuna jossa sai käyttää nopeutusta ja autobattlea) ja ajan hammas on kieltämättä kolahtanut peliin jossain määrin. Silti peli on koukuttava kuin mikä, ja ulkoasu ja etenkin soundtrack rokkaavat aivan kympillä. Haastettakin on sopivasti ja pomotaistelut ovat ainakin sen verran kinkkisiä että voittaminen todella palkitsee.

Ilahduttaa kovasti, että jokin peli vielä onnistuu naulaamaan meikäläiset näinkin tehokkaasti telkkarin ääreen. Tänäkin aamuna teki ihan oikeasti pahaa lopettaa pelaaminen kesken kun joutui lähtemään töihin. Kokeilkaa ihmeessä jos sarja tai lajityyppi on vähänkään omaan makuun, tämänhän saa vaikka sun mille alustalle pilkkahintaan!

Itse kyllä kuulun siihen ryhmään, jolle nämä vanhat messiaspelit eivät vain iske toivotulla tavalla. Jos olisin tämänkin pelin pelannut Jehovan vuonna 1994, olisi se varmasti iskenyt eri tavalla, mutta PS1:n Finaalien jälkeen tämä oli tasoa "ihan ok". Loppumetreillä jäi peli kesken, kun olisi pitänyt alkaa grindaamaan heikkoja hahmojani. Tosin, taisinpa itsekin vielä 12 tunnin kohdalla olla suht hyvin messissä, mutta loppuun ei spriten viehätys enää kantanut. Huvittavaa sinänsä, että heikommat 4 ja 5 menivät sisulla loppuun asti.

Lainaus käyttäjältä Luffy+

Ilahduttaa kovasti, että jokin peli vielä onnistuu naulaamaan meikäläiset näinkin tehokkaasti telkkarin ääreen. Tänäkin aamuna teki ihan oikeasti pahaa lopettaa pelaaminen kesken kun joutui lähtemään töihin. Kokeilkaa ihmeessä jos sarja tai lajityyppi on vähänkään omaan makuun, tämänhän saa vaikka sun mille alustalle pilkkahintaan!

Samanlaisia fiiliksiä täällä. Pelasin pelin tuossa joku aika sitten läpi uudestaan ja se veti mukaansa edelleenkin ihan täysillä. Harvassa nykypelissäkään on niin tiivis tunnelma ja vahva atmosfääri. Parhaita pelikokemuksia viimevuosilta uudelleenpelattunakin ja laadullisesti aivan eri luokassa kun suurin osa nyky jrpg:istä (Eternal Sonata, Blue Dragon, Star Ocean ja Lost Odyssey jäivät kaikki kesken).

Lainaus käyttäjältä Megaman

Samanlaisia fiiliksiä täällä. Pelasin pelin tuossa joku aika sitten läpi uudestaan ja se veti mukaansa edelleenkin ihan täysillä. Harvassa nykypelissäkään on niin tiivis tunnelma ja vahva atmosfääri.

Minun mielestä taas hyvinkin monessa nykypelissä ja vanhemmassakin on heittämällä parempi tunnelma. Tosin FF6:n soundtrackista täytyy antaa erityismaininta. Ikimuistoisia melodioita tästä pelistä löytyy ja ikimuistoiset melodiat on jotain, mitä kaipaisin enemmän nykypeleiltä, vaikka kaiken maailman jousia sun muuta kumisevaa vaskia ja helisevää symbaalia löytyy.

kavereiden kanssa on otettu käsiimme joitakin retropelejä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet kokematta. Yhtenä projektina onpi ollut semmonen petollisen vähälle huomiolle jäänyt exclusiivi peli kuin Eternal Darkness ja ai ristus että maistuu. Suhteellisen surullista, että peli, joka ei ota ees täyttä visuaalista iloa irti sen hetken tehottomimmasta kotikonsolista saa 90% tän päivän pelivalikoiman peleistä näyttämään syövän jälkeläisiltä

Peli on uniikki, kiinnostava ja pitkä, puhumattakaan persoonallisuudesta. Taistelumekanismista heruu pakolliset miinukset, kuten kaikilla tän tyylin survival peleillä, mutta mainittakoot että esimerkiksi vanhoihin ressoihin ja niiden rebootteihin verrattuna taistelusysteemi on hyvin toimiva. Kontrollit muutenkin ovat pelin luonteeseen nähden todella jouhevat.

Sanity ei ehkä osaa huijata sillä tavalla, kuin se voisi huijata sellaista joka ei ko. asiaa tiedosta, mutta sanityn luomat efektit ovat silti hyvin toteutettuja ja aiheuttavat sopivasti hämmennystä. Äänimaailma korjaa sen, mikä visualiteetissa ehkä menetetään. Visualiteetinkin rajat näkyy oikeastaan vain erittäin mielikuvituksettomina viholliskonteksteina.

Summa summarum: Jos 2010 -luvulla osattaisiin edes puoliksi rakentaa näin persoonallisia ja toimivia pelipaketteja, joissa focus on omaperäisyydessä, pelituntumassa ja pitkäikäisyydessä, niin voisin kuvitella löytäväni uskomattomia pelikokemuksia vielä 2010 luvun tälläkin puolen. Tällä hetkellä niitä joutuu hakemaan selkeästi tuolta vanhemmalta ajalta. Siitä siis todisteena itselleni Eternal Darkness: Sanitys Requim tyylisen pelin anti. viiskauttaviis

MotoGP 14 PS4:llä tullut pelattua läpi, trophyistä puuttuu enää onlinesta saatavat. Kun vaan jaksais vielä vähän...

The Last of Us

Vuoden ja kahden epäonnistuneen läpipeluun jälkeen sain vihdoinki pelattua tämän teoksen läpi.
Peli ei varmaan esittelyjä kaipaa mutta juoni on kutakuinkin tämä: eletään maailmassa jossa joku sienitauti on tappanut paremman osan ihmiskunnasta ja ihmiset selviytyvät kaikin mahdollisin keinoin. Päähenkilö Joel on alunperin Teksasista ja päätyi jotenkin Bostoniin, jossa hän toimii salakuljettajana. Yksi hieno päivä hän saa tehtäväkseen salakuljettaa teini-ikäisen tytön, Ellien. Tästä alkaa matka US ja A:n halki ja matkalla sattuu ja tapahtuu yhtä sun toista.

Peli on ymmärtääkseni survival-genreä ja se onnistuu siinä hyvin. Vähäiset resurssit ja ammukset laittoivat miettimään koko ajan mihin niitä käyttää. Ampuminen on tehty erinomaisesti heiluvalla tähtäyksellä (jonka valitettavasti saa pois jos parantaa Joelin taitoja, mutta itse en tehnyt sitä). Aseita oli hyvin paljon ja kaikki olivat erilaisia ja vaikuttavat eri tavalla. Ainoa ongelma on se että miten helvetissä Joel jaksaa kantaa kaikki noi aseet ja miten vitussa joku kivääri tai haulikko mahtuu reppuun :D. Hiiviskely oli tehty hyvin ja pelissä oli koko ajan "on the edge"-fiilis kun vihollisia oli paljon ja piti käyttää taktikointia. Viholliset olivat myös hyviä vaikka välillä tekoäly bugaili ja vihut suorastaan seisoivat naaman edessä tekemättä mitään. Hahmonkehitys- ja aseidenparannusjärjestelmät olivat hyviä. Myös crafting oli aika hyvä lisä. Pelin äänimaailma oli hyvin tunnelmallinen ja olin koko ajan kuuntelemassa tarkasti, kuuluukl Clickereitä tms vihuja.

Tarinasta sen verran että kyllä välitin Joelista ja Elliestä ja niiden kemia oli tajuttoman hyvä. Muutenkin peli herätti paljon erilaisia tunteita läpipeluun aikana. Ääninäyttely oli täydellistä ja herätti hahmot henkiin.

Ja siinä olivatkin kaikki kehut ja nyt alkaa RANT-vaihe. Aloitetaan tarinasta: [spoiler]vaikka hahmot oli hyviä jne tarina on silti perinpohjaisesti kliseinen "uuu tämä on immuuni tälle taudille jee löyty parannus"-paskaa[/spoiler].
Toinen seikka on pelin bugisuus. Siis ei jumalauta että peli on buginen. Äänet katkeili, tekstuurit latautuivat hitaasti, kamera bugaili, välillä Joelin health bar oli poissa, screen teareja ja kaatumisia... Luulisi studion, joka on tehnyt jo kolme PS3-peliä ja joka koko ajan leijuu että osaa hyödyntää kolmosplekkarin ominaisuuksia, tuottavan edes semi-bugittoman pelin mutta ei... Petyin tekniseen toteutukseen ja pahasti... (ehkä ND:n kakkostiimi kehitti tätä, en tiedä).

Monet tahot kehuivat peliä ja nimittivät jopa Vuoden peliksi 2013 mutta itse en näe tässä NOIN hyvää matskua. Peli on kyllä hyvä ja on harvoja pelejä jotka saa miettimään ja välittämään hahmoista mutta itseäni häiritsi aivan liikaa seikkoja jotta peli ansaitsisi oman Vuoden peli-sinetin. Ehkä ensi kerralla, Naughty Dog...

8/10

"Endure and survive"

Nyt on viime ajat mennyt World Of Tanksin parissa niin PC:llä kuin Xbox360:llä, ja jostakin syystä pidän Boxin versiosta enemmän vaikka hajottaakin aivan käsittämättömästi ne mikrofoniin taikka Kinectiinsä huutavat 5-10 vuotiaat lapsukaiset eivätkä ne 18 vuotiaat Fuck sanaa hokevat pätijät ole oikeastaan sen parempia (taikka kivempiä)
Kummassakin versiossa onnistunut pitämään K/O ration plussalla, boxilla hiukkasen enempi mikä ehkä johtuu siitä että ohjaimella peli tuntuu sopivan jähmeältä verrattuna PC:n hyperaktiiviseen hiireen (kyllä, sensitivity on nollassa)
EN aikoinaan uskonut että jäisin tähän peliin millään muotoa koukkuun mutta niin kävi, kultaa en ole kummassakaan ostanut, enkä osta koska ilmankin pärjää, alkuun pelkäsin tosin että peli on selvästi Pay To Win mallia mutta näinhän ei ole (PC:llä huvittaa kyllä kun on pelaajat kyhänneet jo Bottejakin tahkoamaan hopeata heidän puolestaan jottei vaan tarvitsisi opetella peliä Low Tierillä kun tahtoa on päästä ajamaan suoraan High Tierillä joka taas kostautuu osaamattomuudesta)

Anyways, peli on hauskaa ajanvietettä ja onhan siinä piru vie fiilistä kun kajareista pauhaa kunnon tykistötuli, suurin miinus on siinä että pelin viihdyttävyys muuttuu niin paljon sen mukaan millainen tiimi sinulla on, ja usein katselen kun tiimini kaatuu kuin kärpäset konsanaan jolloinka pelin tietää häviävänsä mutta toisaalta, ilman häviöitä ei voitotkaan tuntuisi miltään.

Tuntuu että nyt on ollut paljon puhetta vanhoista peleistä tai ns. retropelaamisesta. Tai sitten itse vain hakeudun niihin. Mutta tähänkin liittyen otin vuosien jälkeen erään klassikon käsittelyyn: Final Fantasy IX.

Ja voi pojat on se vaan aikamoinen. Olen pelannut sitä reilun tunnin ja touhu tuntuu aivan erilaiselta kuin yhdessäkään nykyJRPG:ssä. Upea maailma, mahtavaa musiikkia, hienoja hahmoja ja juoni herättää heti kysymyksiä. Parasta tässä on että en muista juonta juuri ollenkaan, muutamia juttuja sieltä täältä kyllä. Mutta itse tarinan kaarta ei vain muista vaikka kuinka muistelisin. Olisin pelannut peliä enemmänkin, mutta kello näytti jo sitä että on 5h aikaa nukkua, niin oli pakko lopettaa.

Oli kyllä hienoa huomata että FFIX iskee edelleen alusta asti. Tietty suurin testi tulee siinä kuinka pitkälle sitä jaksaa lopulta pelata. Muistelen että jossain vaiheessa juoni ei kantanut niin hyvin kuin olisi voinut, joten voi olla että peli jää vielä kesken. Mutta alku todistaa sen, että se väsymys, ähky ja mielenkiinnottomuus useita nykypäivän pelejä kohtaan ei johdu vain minusta. Toivon todella että jollain olisi rohkeutta tehdä vielä kotikonsoleille PSOne aikojen kaltainen Final Fantasy. Vuoropohjainen taistelu, summoneita, juonta kuljettavia CGI -pätkiä, jne. Ostaisin koko konsolin pelkästään sen takia vaikka tietäisin, että en sille muita pelejä ostaisi.

Väänsin tänään Rogue Legacyn loppuun (ensimmäinen kaupallinen peli, jonka läpäisin Linuxilla!), oikeastaan jo toisen kerran, sillä peli on parhaimmillaan vasta New Game+:na. Lähes 15 tuntiahan siihen meni, mutta oli se sen arvoista. Omituista, miten noin yksinkertaisilla suunnitteluratkaisuilla saadaan noin koukuttava peli: pelkästään se, että omaa taidottomuuttaan pystyy kompensoimaan grindauksella, tekee pelistä jollain kummallisella tavalla addiktoivan. Suosittelen kokeilemaan!

Nyt palasin Path of Exilen pariin, kiitos uuden laajennuksen. Katsoo sitten, kauanko tätä jaksaa pelata.

Vanquish (Xbox 360)

Kylläpä Shinji Mikami yllätti. Resident evil mies loi aivan järkyttävän hyvän toimintaräiskinnän, joka on valitettavasti pudonnut aliarvostettujen helmien kerhoon. Peli on kuin Gears of War Japanilaiseen makuun muokattuna ja se kantaa jo todella pitkälle. Juonen takia tätä ei kannata pelata, sillä se on paperinohut. Paha ryssä on paennut joskus kauan sitten avaruuteen ja hyökkää nyt robottiarmeijansa kanssa maahan. Pelaaja on huipputekniseen taistelupukuun pukeutunut jantteri, joka lähtee kavereidensa kanssa vastahyökkäykseen kovasti mass effectin Citadelia muistuttavalle avaruusasemalle, jossa tämä pääpahiksemme on.

Vanquish on puhdasta ADHD räiskintää. Ruudulla tapahtuu enemmän kuin kaikissa call of duty peleissä yhteensä, vihollisia käy päälle kaiken kokoisina ja isoina laumoina. Pelaaja itse on taistelupukunsa ansiosta supernopea maantiekiitäjä, joka lahtaa robotteja monipuolisella asearsenaalilla. Nopea pelaaja pääsee pelin viidessä tunnissa loppuun, mutta sittenkin pelattavaa riittää haastetiloissa tai vaikkapa isommalla vaikeustasolla. Itseäni ei lyhyt kesto haitannut, sillä jaksan mainiosti vetää toisen läpipeluun parempien pisteiden ja saavutuksien toivossa.

Tällä hetkellä pelailussa on Resident Evil: Director's Cut ;) Mikä onkaan parempaa kun ne vanhat Playstation 1 klassikot? Yhtä hymyä kun Barry tulee puhumaan :D On se Jill Valentine niin hieno nainen :)

Viimeksi läpi pelattu oli Silent Hill 1 ja se oli ensimmäinen kerta kun pelasin sen läpi.. Oli ihan loistava peli! Onneksi tuli pelailtua läpi, ihan huikea tarina mitä PS1 aikaan tarjottiin :D Tykkäsin miten se vaan menee diipimmäksi ja oudommaksi :) Kait se on pakko tutustua kakkos osaan :)

Fast & furious: showdown

Kuten peliostos aiheessa kirjoitin niin nappasin tämän tänään WiiU:lle gigantista 10e hintaan. Peli on ruma ja kun sanon, että se on ruma niin se todellakin on RUMA.. Tuo on pc versiosta ja konsoleilla se on pahempi.

Ääninäyttelykin on kamalaa jne joten miksi ostin. Osittain vitsillä koska pakko se on kokea itse ja halpa hinta saa tekemään outoja asioita ja oli se pieni toivo, että entäs jos pelattavuus onkin ihan ok tasoa niin voihan tämän parissa viihtyä...voihan?

No ilmeisesti sillä n.7.5 tuntia tämän kanssa tuli vietettyä. Tätä voisi verrata vaikka tarkoituksella läpällä tehtyyn leffaan kuten vaikka sharknado. Jos siihen asennoituu oikein niin se on hyvää viihdettä ja sama pätee tähän.

Esim ajettavuus on mitä on. Useimmat autot vaan puskee aivan järjettömästi, mutta sitten on muutama jotka ei oikein tykkää pysyä lapasessa, mutta esim tuo ei oikeastaan haittaa mitään koska se ei vaikuta etenemiseen. Ainoa poikkeus oli yksi siperian keikka jossa piti seurata omalla maasturilla toista ja se nyt tykkäsi jatkuvasti vetää itsensä poikittain ellei ollut todella varovainen jolloin se jahdattava pääsi karkuun.

Esim driftauksessa ei menetä pisteitä vaikka auto menee poikittain tai ajat seinään tai osut autoon joten sille voi vain nauraa kuinka surkeasti koko mekaniikka on tehty koska ei tuossa mitään siistiä pitkää luisua saa aikaan mitenkään. Tai ehkä joku saa, mutta minä en, mutta ei sillä ole edes väliä koska homma etenee muutenkin. Paitsi jos haluaa suorittaa kaikki secondary tavoitteet, mutta silloin on pakko pelata jo vakavasti ja se on niiiiin väärin.

Ja koko pelin voi myös pelata co-oppina läpi. Katsoohan jotkut noita b-luokan pätkiäkin porukalla ja nauraa niille ja osa myös pelaa heikompia pelejä. Tässä oiva ehdokas tuollaiseen illan viettoon ja vielä kun yhtälöön lisää alkoholin niin varmasti saa nauraa. Paitsi jos kaveri on sellainen joka ei osu edes ladon seinään eikä pysy autolla ojien välissä niin sitten on hauskuus kaukana. Itse totuin ajettavuuteen tässä nopeammin kuin watch dogsissa mikä on tavallaan outoa.

WiiU:lla ollaan myös se tehty hyvin, että co-op moodissa ykkös pelaaja käyttää gamepadin ruutua ja kakkos pelaaja saa koko telkkarin itselleen. Asia jota edes itse nintendo ei ole pahemmin käyttänyt.
Olipa tässä ihan ok musat myös ja parhaillaan kuuntelen niitä tubesta. Ei harmita ollenkaan, että käytin tähän 10e.

Kesä tuli ja meni ja tässäpä kesän aikan pelatut pelit:

Pure (Xbox 360)

IMAGE(http://i.imgur.com/hD9Z1YF.jpg?1)

Black Rock Studio ei ehtinyt lyhyen elinikänsä aikana kehittää Disney Interactiven alaisuudessa kuin kaksi ajopeliä, joista v.2008 ilmestynyt Pure oli se ensimmäinen (ja studion kohtaloksi koitunut Split/Second toinen). Mönkijä-kisailusta koostuvan pelin parhaimmat puolet ovat sen radat, jotka tarjoilevat näyttäviä ilmalentoja näyttävissä ja kauniissa maisemissa. Noin muuten Pure tarjoaa muiden ajopelien tapaan sen klassisen ura-tilan, jossa yritetään nousta maailman huipulle ja viritellään siinä sivussa omaa mönkijää paremmilla osilla, jotka taas vaikuttavat menopelin huippunopeuteen, ajettavuuteen, kiihtyvyyteen, boostin kestoon ja hyppyjen korkeuteen/kestoon. Pelimuotoja ei ole kuin kolme, eli perinteinen kisailu pidemmillä radoilla, sprintti-kisat todella lyhkäsillä radoilla, sekä temppu-kisat, joissa tarkoituksena on siis combottaa mahdollisimman pitkiä sarjoja näyttäviä ja erilaisia temppuja. Ura-moodi on kuitenkin nopeasti kahlattu läpi, jonka jälkeen pelillä ei ole muuta tarjottavaa kuin yksittäiset kilpailut, sekä tietenkin moninpeli Livessä, josta yllätyksekseni jopa löytyi muutamia pelaajia näinkin monen vuoden jälkeen.

IMAGE(http://i.imgur.com/blqSgzl.jpg?1)

Ajotuntumaa en sen pahemmin lähde analysoimaan, mutta pelin tekoäly pistää etenkin uramoodin loppu-puolella todella kampoihin, joten täysin sunnuntai-ajelulla ei pelissä pysty tekoälyä voittamaan ja mikäli kisassa jää tarpeeksi jälkeen, niin kärkipään kuskeja ei enää pysty tavoittamaan, joten monia ajopelejä riivaava kuminauha-tekoäly loistaa poissaolollaan.

IMAGE(http://i.imgur.com/hkB1Rc9.jpg?1)

Kaiken kaikkiaan Pure tarjoaa ihan mainiota, mutta kovin yllätyksetöntä kisailua, josta ei riitä pelattavaa kovinkaan pitkäksi aikaa. Toki omaa mönkijää pystyy rakentamaan ja virittelemään todella monipuolisesti, mutta kaksipyöräiset olisivat ehdottomasti sopineet mukaan ja tuoneet vaihtelua peliin.... niillä tulikin sitten päristeltyä eräässä toisessa pelissä. Puren pisteet 7/10

Trials Evolution (XBLA)

IMAGE(http://i.imgur.com/ExGm83N.jpg?1)

Trials HD lukeutuu ehdottomasti Live Arcade-pelien kärkipäähän ja Evolution on edeltäjäänsä monin tavoin laajempi ja parempi peli. Etenkin pelin kentät ja ympäristöt ovat huomattavasti monipuolisempia. Siinä missä Trials HD:ssä päristeltiin varasto-halleissa, päästään Evolutionissa ajelemaan maastossa, pitkin maita ja mantuja. Pelin haaste-taso tuntuu nyt olevan enemmän kohdallaan kuin HD:ssä, missä jopa osa Hard-tason kentistä tuntui ylitsepääsemättömiltä, Extreme kentistä nyt puhumattakaan. Alkupään kentät ovat tuttuun tapaan erittäin vauhdikkaita ja tarjoavat naurettavan suuria loikkia, pudotuksia ja hyppyjä. Hard ja Extreme radat sen sijaan vaativat enemmän nopeita reflexejä sekä ongelmanratkaisu-taitoja.

IMAGE(http://i.imgur.com/0IEtfIl.jpg?1)

Näiden lisäksi tarjolla on myös "Skill"-pelejä, jotka tarjoilevat mm. "laskettelua", sekä lentelyä UFOlla...ja lisää ratoja, sekä kaikenlaisia minipelejä tarjoilevat pelin kaksi DLC:tä, sekä lisää pystyy rakentelemaan varsin monipuolisella editorilla, johon en tosin itse jaksanut sen enempää tutustua, mutta joitakin pelaajien tekemiä tuotoksia tuli kokeiltua ja valikoimasta löytyy jopa joitakin (kömpelöitä) FPS-pelejä, joten Evolution editorilla voi tosiaan tehdä lähes mitä tahansa.

IMAGE(http://i.imgur.com/YZOsIrl.jpg?1)

Livessä, sekä jaetulla ruudulla voi myös pelata toisia pelaajia vastaan sekä "supercross" radoilla, jotka ovat varsin nopeita ja helppoja ja joissa kaikki pelaajat ajavat rinta-rinnan, tai halutessaan voi myös kisata nopeimmasta ajasta normi-radoilla. Paremman ajan hakemiseen ihan yksinkin pelattaessa motivoi tietenkin se, että kaverilistan suoritukset pystyy näkemään suoraan ruudulla.

IMAGE(http://i.imgur.com/YrpTRzK.jpg?1)
Vaikka Evolution onkin lähes kaikilla osa-alueilla monipuolisempi ja parempi kuin edeltäjänsä, niin silti Trials HD kolahti v.2009 kovempaa. Pohjimmiltaan kun Evolution on kuitenkin lisää sitä samaa, joten samaa uutuuden viehätystä siinä ei enää ole. Silti peli kuuluu ehdottomasti Live Arcaden parhaimmistoon. 8/10

Starcraft II: Wings of Liberty ( vain yksinpeli)

IMAGE(http://i.imgur.com/oHMnswh.jpg?1)

Starcraftin toista tulemista saatiin odottaa yli vuosikymmen, tosin itse en alkuperäistä pelannut kuin vasta v.2008, enkä näin ollen osannut arvostaa peliä aivan yhtä korkealle kuin monet muut RTS-pelin fanit, sillä monet Starcraftin esittelemistä uusista ideoista olin jo itse ehtinyt kokea ensin Warcraft III:ssa.

Starcraft II: Wings of Liberty on monella tapaa "vain" graafisesti päivitetty versio edeltäjästään, mikä on toisaalta ymmärrettävää, faneja kun ei ole syytä karkoittaa liian merkittävillä uudistuksilla. Kuitenkin ainakin yksinpelikampanja tarjoilee joitakin kaavaa rikkovia seikkoja. Esimerkiksi kampanjan tehtävärakenne on suurimmilta osin täysin vapaa, eli pelaaja saa suorittaa tehtävät valitsemassaan järjestyksessä. Juonta kuljetetaan tuttuun tapaan tehtävien välillä välianimaatioissa, joista osa on tuotettu Starcraft II:n omalla pelimoottorilla ja kyllä sieltä jokunen CGI-pätkäkin löytyy, erinomaista jälkeä jokatapauksessa ja tuontato-arvot näkyvät ja kuuluvat niin animoinnissa, ääninäyttelyssä kuin musiikissakin. Lisäksi mainiona ideana tehtävien välillä pääsee juttelemaan pelin muiden hahmojen kanssa pelin päähenkilö, Jim Raynorin Hyperion-avaruusaluksella. Aluksella pystyy myös ostamaan tehtävistä ansaituilla rahalla yksiköille päivityksiä (yksiköt avautuvat käyttöön yksi kerrallaan suoritettavasta tehtävästä riippuen), palkkaamaan palkkasotureita (tehokkaampia ja kestävämpiä versiota pelin perusyksiköistä), sekä kehittämään uusia teknologioita, kunhan on ensin löytänyt tarpeeksi kentistä löytyviä Protoss-artifakteja tai Zerg-osia. Rahat eivät millään riitä yhden pelikerran aikana millään kaikkeen, joten päätöksiä joutuu tekemään sen suhteen mitä yksiköitä haluaa kehittää ja myös kampanjan aikana tulee vastaan muutama tilanne jossa pelaaja joutuu valitsemaan kummalle puolelle asettuu.

IMAGE(http://i.imgur.com/zOPaR36.jpg?1)

Avoin kampanja onkin varsin raikas tuulahdus RTS-genreen, mutta valitettavasti pelin juoni ei avoimesta rakenteesta johtuen saa oiken tuulta siipiensä alle kuin vasta aivan loppupuolella. Juoni kyllä etenee, mutta varsin hitaasti, eikä siinä ole samanlaista vetovoimaa kuin vaikka Warcraft III:n juonikuvioissa. Toki Starcraft II:n juoni suunniteltiin alunperinkin "trilogiaksi", josta Wings of Liberty oli siis vain ensimmäinen kappale, joka koetaan lähinnä vain Terranien ja Jim Raynorin näkövinkkelistä, mutta itse jäin tosiaan hiaman kaipaamaan vaihtelua, jota Zergeillä ja Protosseilla pelaaminen (jälkimmäisillä tosin muutama tehtävä pelataankin) olisivat tuoneet kampanjaan. Juoni noin muutenkaan ei toki ole mistään yllättävimmästä tai huikeimmasta päästä, mutta kuten todettu välianimaatioiden hyvä ääninäyttely ja tuontatoarvot takaavat sen, että juonta kuitenkin seuraa mielellään. Itse tehtävissä on tarpeeksi vaihtelua, eikä niistä juuri yksikään mene tukikohdassa nysväämiseksi, vaikka toki pari puolustus-tehtävääkin mahtuu mukaan.

IMAGE(http://i.imgur.com/9bA7ZXc.jpg?1)

Yksinpelinkin osalta Starcraft II:ssa riittää pelattavaa enemmän kuin muissa RTS-peleissä noin keskimäärin. Tehtävien kokonaismäärä (myös vaihtoehtoiset tehtävät mukaanluettuna) on n.30, jonka lisäksi tarjolla on kasa erilaisia haastetehtäviä, jotka myös osaaltaan yrittävät valmentaa itse moninpeliä varten, jota en siis edes vielä kokeillut. Jos vielä achievementtejä innostuu metsästämään (kuten minä), niin pelkästään Wings of Libertyn yksinpeliin saa helposti hukutettua kymmeniä tunteja. Vähänkin kokeneemmille RTS-pelaajille Hard tai Brutal vaikeustasot ovat välttämättömyys, sillä pelin Normal vaikeustaso on naurettavan helppo, mutta RTS-noobitkin pääsevät siis peliin helposti mukaan.

IMAGE(http://i.imgur.com/qiv5eWw.jpg?1)

Moninpelistä en siis mene vielä sanomaan yhtään mitään, sen aika tulee sitten joskus kun Starcraft II:n viimeinenkin osa, Legacy of the Void on julkaistu. Pelkästään yksinpelinäkin Wings of Liberty tarjoilee viihdyttävän kokemuksen ja ensimmäisen osan juontakin avataan sen verran, että ensimmäisen Starcraftin ja Brood War-lisärin pelaaminen ei ole välttämättömyys. Warcraft III:n asemaa RTS-pelien kuninkuudesta Starcraft II ei kuitenkaan omissa kirjoissani haasta, vaikka muuten todella hyvä peli onkin. 8,5/10

Ratchet & Clank 3 (PS3 HD-remake)

PS2-Ratchettien viimeinen peli jatkaa hyvin pitkälti samoilla linjoilla kuin edeltäjänsäkkin, niin pelattavuuden, huumorin kuin entistä tehokkaampien aseidenkin osalta. Oikeastaan Ratchet & Clank 3:sta on hyvin vaikea sanoa mitään, mitä en olisi jo kahdesta edellisestä pelistä sanonut. Peli yhdistelee onnistuneesti tasoloikkaa ja räiskintää, huomattavasti onnistuneemmin kuin Jak&Daxter trilogian kaksi jälkimmäistä osaa. Toki pelistä löytyy pari varsin turhaa asetta/vempaita, joille en pahemmin löytänyt käyttöä (kuten suojakilpi), mutta noin muuten koko arsenaalia tuli pelin aikana käytettyä, sillä aseet kehittyvät sitä paremmiksi, mitä enemmän niitä käyttää.

Kaikin puolin laadukas ja viihdyttävä peli, kuitenkaan ilman mitään yllätyksiä tai todella merkittäviä uudistuksia edellisosiin nähden. Sarjan kolme ensimmäistä peliä ovatkin laadultaan hyvin lähellä tosiaan, eikä mitään selkeitä notkahduksia pelien välillä ole. Itse tosin pidin ensimmäisen osan kenttäsuunnitelusta aavistuksen enemmän kuin jatko-osien kentistä, mutta toisaalta jatko-osien ase-arsenaali oli taas monipuolisempi ja parempi. 8/10 ja saman arvosanan voisin antaa koko Ratchet&Clank PS2-aikakauden trilogialle.

Super Mario 3D Land (3DS)

IMAGE(http://i.imgur.com/K4MGReZ.jpg?1)

3D Land sai sitten kunnian olla ensimmäinen koskaan pelaamani Mario-tasoloikka ja täytyy myöntää, että etenkin pienemmissä erissä pelattuna SM 3D Land oli hyvää viihdettä. Hyvä ja monipuolinen kenttäsuunnittelu on luonnollisesti puhdasverisessä tasohyppelyssä kaiken A ja O ja tämän puolen Nintendo selvästi osaa....juuri samaa vanhan toistoa ei kenttäsuunnitelussa tule vastaan, vaikka toki pelin "läpäistyä" avautuvat Special-kentät ovatkin vain haatavimpia versioita normi-kentistä. Peli yhdistelee hienosti 2D ja 3D-elementtejä, välillä kamera kuvaa hahmon takaa, välillä sivulta. Haastetta löytyy ainakin Special-kentistä juuri sopivasti, niin että peliä ei kehtaa sanoa täysin helpoksi, muttei toisaalta kovin vaikeaksi. Toki joissakin kentissä tiukat aikarajat, pelaajaa jahtaava "shadow Mario" (vai mikä sitten onkaan virallinen nimitys) ja/tai todella rajoitetut checkpoint-pisteet alkoivat toisinaan ärsyttämään, mutta haaste- (ja sen myötä vitutus-)käyrä ei missään vaiheessa kasvanut liian suureksi.

IMAGE(http://i.imgur.com/2oAbSlX.png?1)

Yllätyin jopa hiaman pelin graafisesta annista ,3DS-peliksi peli näyttää todella hyvältä ja siinä missä Pokemon Y:n ja Ocarina of Timen kanssa koin 3DS:n 3D-efektin täysin turhaksi, niin 3D-Landissa kyseinen efekti jopa toimi ja loi "syvyys" efektin, tosin edelleenkin vain jos konsolia sattuu pitämään juuri oikeassa asennossa silmiin nähden, joten useimmiten pidän 3D-efektin edelleen pois päältä. Grafiikka ja musiikki noin muuten on tottakai Mario-tyyliin sopivan pirteää ja värikästä.

IMAGE(http://i.imgur.com/2aciGCw.jpg?1)

Jos jotain moitteita pitää löytää,niin ehkä se että pelattavia hahmoja voisi olla enemmän (vain Mario ja perus-kentät läpäistyä Luigi), eiväkä veljekset eroa pelattavuudeltaan juurikaan toisistaan, mitä nyt Luigi ilmeisesti pystyy hiaman korkeampia ja/tai pidempiä hyppyjä tekemään. Toki mukana on erilaisia kerättäviä esineitä/"power-uppeja", jotka antavat Mariolle/Luigille erilaisia ominaisuuksia esim. heitellä bumerangeja. Jokaisesta kentästä löytyy 3 enemmän tai vähemmän näkyville paikoille piilotettuja Star Medal-kolikkoja, joita taas tarvitaan uusien kenttien avaamiseen, joten tämä taas motivoi (tai pakottaa) tutkimaan niitä jo läpäistyjä kenttiä entistä tarkemmin.

3D Landia on kuitenkin helppo suositella jokaisen 3DS:n omistajalle, hyvä ja viihdyttävä tasoloikka, ei sen enempää eikä vähempää. 8/10

Näiden lisäksi tuli vielä pelailtua Warcraft III: Reign of Chaos ja sen lisäri The Frozen Throne ties kuinka monetta kertaa läpi, tosin edellis kerrasta olikin jo kulunut useita vuosia. Myös moninpeliä tuli jonkin verran pelailtua ja vaikka sillä puolella pelaajamäärät ovatkin luonnollisesti laskeneet melkoisesti, eikä Custom-game puolella ole enää läheskään samanlaista laajaa valikoimaa pelaajien omia tuotoksia, niin kaikesta huolimatta nämä pelit kuuluvat edelleen kaikkien aikojen suosikkilistani 1.sijalle.

Nykyaikainen ja sulava 2D-tasohyppely on löytänyt ilmeisesti tiensä sydämeeni, sen olen huomannut kun on taas mennyt hieman aikaa Guacamelee Super Turbo Championship Editionin parissa. Peli ei todellakaan pitele kädestä vaan aika äkkiä tulee selväksi ettei tässä mitään Super Mariota pelata. Toki Mariossa, ja vaikkapa Raymaneissa, nousee vaikeuskäyrä loppua kohden ihan mukavasti ylöspäin mutta eivät nuo ole mitään verrattuna siihen miten Guacamelee pistää luun kurkkuun, jos ei nyt kättelyssä niin ensimmäisten iskujen jälkeen.

Aloittelin pelin naisihmiseni kanssa mutta aika pian jäi jo tasohyppelyissä toinen pelaaja jälkeen. Myöhemmin vielä lisättiin panoksia lisäämällä kaiken maailman kikkailuja jo nähtyyn meininkiin. Koko ohjain on todellakin käytössä tässä pelissä ja se on itselleni aika harvinainen tunne 2D-tasohyppelyssä. Sormet olivat useamman kerran solmussa mutta kun hommaan pääsee sisään ja muistaa eri kikat, ratkaisut ja voimien käytön niin tyydytyksen tunne on taattu. Voi että se olotila kun pääsee usean kämmin jälkeen piilotetun arkun luokse tai edes hoksaa miten sen luokse on tarkoitus päästä.

Samallaisia tuntemuksia on viimeksi aiheuttanut (Demon's & Dark) Souls-pelit. Hoksaamisia ja yritystä sekä erehdystä. Ohjaustuntumakin on rautainen eikä muutenkaan epäonnistumisista voi syyttää kuin itseään.

Itse tuli juuri pelattua kaikki El Infierno Challenget kultamitalille saakka. Onko täällä muita kyseistä peliä pelanneita ja oletteko jaksaneet noita jauhaa tuon vertaa? On niissä todellakin tekemistä vaikka usein riitti tuntuman saaminen kohdilleen ja "kaavan" selvittäminen: missä hypätä, missä syöksyä ja missä vaihtaa plainilta toiselle kesken hypyn tai vastaavan.

Todella mahtavaa, loistavaa, upeaa! Menee sivustapäin kuvattujen/2D -nykypelien kärkikaartiin Fezin, Mark of the Ninjan, Raymanien ja Shadow Complexin joukkoon. Pistäkää demo lataukseen tai ostakaa suoraan!

Playstation 3:lla tästä taitaa löytyä pelkkä Guacamelee pääpeli ja kaikki lisäsetti lienee DLC:a? Tuohan tuli vasta myöhemmin Xbox 360:lle tuollaisena STCE-versiona. Peli kuitenkin lienee aivan täyttä timanttia kummalla tahansa vehkeellä pelatessa.

Danganronpa 2: good bye despair

Koitan selittää niin, että kukaan ei varmasti kiinnostu.
Alussa 16 oppilasta herää koulun luokasta eikä kukaan muista miten sinne ollaan päädytty. Hetken ihmettelyn jälkeen paikalle saapuu läski pupu taikasauvaa heiluttamaan ja väittää olevansa opettaja ja luokkaretki alkaa niiQ just ny.

Seinät kaatuu ja ollaan trooppisella saarella ja ainoa tehtävä on ystävystyä muiden kanssa ja kerätä toivon sirpaleita...osasia...jotain. Kaikilla on kivaa ja mukavaa ja kuten tuo pupukin sanoo LOVE LOVE LOVE. Kunnes paikalle ilmestyy tuo kaikkien rakastama mustavalkoinen karhu eli Monokuma joka toteaa, että jos saarelta haluaa pois niin alkakaa tappaa toisianne.

Eikös kuulosta kivalta. Pelihän on siis visual novel settiä jossa jutellaan ja tutkitaan paikkoja kunnes joku pääsee hengestään ja aletaan ottaa selvää kuka tappoi ja tutkitaan murha paikka ja lopulta koko homma viedään päätökseen "oikeudenkäynnissä" joka on tässä siis school trial. Aika moni phoenix wright peluri on aika kotonaan vaikka tässä homma on hektisempää kun vastalauseet on luotien muodossa ja ne pitää ampua oikean sanan päälle.

Tähän voikin plätkäistä pelin trailerin jossa tuo osuus näkyy kuten koko pelin yleinen ilme jne.

Minulla meni tarinan parissa n.30 tuntia ja sen lisäksi tässä on ihan kiva pikku minipeli joka kulkee nimellä Magical Miracle Girl ★ Monomi. Tuostahan sen näkee mikä on kyseessä.

Sitten löytyy vielä island mode joka on tarinasta täysin erillinen what if skenaario jossa Monokuma saa turpaansa ja homma jatkuu sillä LOVE LOVE LOVE linjalla ja tuo moodi on periaatteessa kohtuu kevyttä mikromanagerointia. Monomi antaa tehtäväksi rakentaa jotain ja siihen pitää etsiä kamat eli laitetaan tyypit eri paikkoihin etsimään kamaa ja niistä sitten kasataan se mitä tarvitaan. Tietenkin pitää muistaa myös levätä sillä jos ahkeroi liikaa niin ei voi tehdä hommia pariin päivään ja myös mökit täytyy pitää siistinä.

Jos homma toimii kuten ekassa ronpassa niin siivous ja kaman keräys statsit pysyy tallessa pelikerrasta toiseen joka on hyvä koska kaikkia asioita ei pysty ekalla kerralla rakentamaan. Sitten vapaa-ajalla voi viettää aikaa muiden kanssa ja oppia niiden taustoista lisää jne. Ykkösessä minulla taisi mennä tässä moodissa 8 tuntia jotta onnistuin kaikki tehtävät suorittamaan ja tuo taisi sisältää nelisen läpipeluuta. Tietenkin jos on trophy huora niin tuohon menee paljon enemmän aikaa koska pitää saada kaikkien hahmojen loppuratkaisut eli niiden kanssa täytyy vietää aikaa tarpeeksi ja saada ne tykkäämään pelaajasta. Ja koska aikaa on rajallisesti niin...

Mutta ei siinä vielä kaikki. Lisäksi pelistä löytyy vielä novelli joka ainakin muutaman ekan sivun perusteella on pelkkää tekstiä. Sitä en vielä tutkinut kuinka pitkä se on, mutta onhan se pakko lukea vaikka vihaan lukea tuollaisia minkä tahansa laitteen näytöltä.
Siitä myös plussaa, että pelin extra valikoista löytyy kaikki biisit ja tälläkin hetkellä minulla on vita vahvarissa kiinni soittamassa noita.

Vaikka pelillä oli hintaa 44e joka minusta on hiukan liikaa erityisesti visual novel pelille niin kyllä tässä rahoille vastinetta saa. Tosin ensin kannattaa pelata se eka danganronpa.

Edit:

Tuli eilen pelattua storesta alle kahdella eurolla ostettu ekan pleikkarin Klonoa: door to phantomile läpi.
Olihan se ihan ok loikinta, mutta ei sen enempää. En tiedä miksi tätä pidetään suorastaan erinomaisena sillä minusta tämä ei pahemmin eroa vaikka siitä toisesta 2.5d loikinnasta eli pandemoniumista. Tässä vaan oli hyppiminen pikkasen tarkempaa, mutta usein kyllä ajattelin, että jos peli olisi ihan kunnon 2d loikinta niin se toimisi paremmin, mutta pakkohan se on ollut aikoinaan näyttää mihin pleikkarin tehoilla pystytään.

Kyllä tämä silti hintansa arvoinen oli ja nyt on hyvä tilaisuus ostaa halvalla jos haluaa päästä yhden plesen klassikoista kokemaan.

Tuli eilen sitten ostettua nostalgia huuruissa ridge racer type 4 kun senkin saa vielä alle kahdella eurolla ja se oli aika pitkälti sitä mitä muistinkin. Ainoa mikä pääsi yllättämään oli yllättävän kankea ajotuntuma kun on noihin uudempiin ridge racereihin tottunut. Alle tunti siinä menee kun ajaa koko grand prixin läpi jollain tiimillä. Se on sitten pelaajasta kiinni miten paljon jaksaa eri porukoilla ja auto valmistajilla pelata ja onhan tässä 320 autoa kerättäväksi.

Tosin niistä 320:sta autosta ei kovin montaa eri vehjettä löydy ja koko systeemi on tehty typerästi. Jos esim voittaa kaksi ekaa gp kisaa niin saa auton, mutta jos voitat ekan ja olet toisessa kisassa toinen niin saat eri auton joka kyllä näyttää samalta, mutta huippunopeus voi olla 2km/h vähemmän ja tuollaisia toistensa kopioita on aivan järjetön määrä. Lisäksi jos haluaa jostain syystä kaikki niin kisoissa on pakko jarrutella jotta saa sen sijoituksen jonka haluaa.

Itsehän ostin tämän muutama viikko julkaisun jälkeen silloin joskus muinoin ja peli tuli kyllä kaikilla tiimeillä pelattua läpi, mutta silti mukana tullut uudistettu versio ekasta ridge racerista sai enemmän peliaikaa mitä tämä. Silti kyllä tästä nostalgia tripistä mielellään sen alle 2e maksoi.

Edit:

Tuli pelattua eka driver läpi vitalla. Vissiin osasin ajaa paremmin kuin silloin kun tuo julkaistiin sillä eihän siinä mennyt kuin n.4.5 tuntia kun peli oli läpi. Tosin sen viimeisen tehtävän vedin huijaamalla muutaman yrityksen jälkeen läpi. Muistin, että se oli ärsyttävä, mutta joku raja sentään. Poliisia ja FBI autoa tulee täysillä naamaan ja perseeseen ja pitää sillä paskasti ohjautuvalla limusiinilla ajaa melkein toiselle puolelle kaupunkia tuossa pommituksessa. Joo kerta riitti silloin yli kymmenen vuotta sitten.

Muuten kyllä yllätyin siitä kuinka hyvä peli olikaan. Ajettavuus varsinkin yllätti sillä siinä ei ole pahemmin valittamista. Pikkasen tuli mieleen gta v:n muskelit, mutta tässä autot ei kuitenkaan niin paljoa luistele kun antaa kaasua. Graafisestakin puolesta yllätyin ja hyvin on huomannut miten ollaan opittu ottamaan aina vaan enemmän tehoja irti kun nyt on tullut pelattua klonoa, RR type 4 ja tämä.

Tämä on vielä 25.9 asti tarjouksessa storessa alle kahdella eurolla.

IMAGE(http://i147.photobucket.com/albums/r309/Qmppari/destinylogopieni_zpse0df7484.jpg~original)

Kuten miljoonat ennakkohehkutuksesta lumoutuneet sielut, minäkin kulutin syyskuun alkuviikot Destinyn äärellä. Mielipiteitä jakava räiskintäeepos ei ollut sitä mitä odotin, mutta ei myöskään sellainen katastrofi, kuin monet antavat ymmärtää. Selitän ristiriitaisia tuntemuksiani tässä videoavaut...arvostelussa.

Arvostelu: Destiny (Xbox One)

Vaikka omakin arvosteluni oli varsin kriittinen, myönnän mykistyväni internetin Destiny-vihan edessä. Peliä haukutaan kusiseksi ripuliksi ja vuosikymmenen pahimmaksi vedätykseksi. Olen myös nähnyt käytettävän termiä ”vuoden paskin ostos”. Joillain ihmisillä on ilmeisesti aika täydellinen elämä, jos tällainen lievästi pettänyt peruspaketti tuottaa noin suunnatonta mielipahaa. Vaikka toiminta toistaa itseään aivan sikana, niin ei itseään kannata silti hirteen heittää. Oikealla asennoitumisella Destinyn äärellä voi aidosti nauttia. Vihollisten surmaaminen on pirun hauskaa riippumatta siitä, kuinka monta kertaa sitä tekee.

Sen kyllä ymmärrän, jos Destiny ei kiinnosta lainkaan ja silti siitä mölistään kaikkialla. :D Joten en kiusaa tässä enempää.

Muuten olen vetelehtinyt Mario Kart 8:n nettipelin äärellä. Ehdin kesän alussa jo menettää mielenkiintoni tähän painovoimaa uhmaavaan huruajoon, mutta syksyn räntäsateiden keskellä huviajelut kiinnostavat jälleen. Erityisen miellyttävää on huristella kaverin kanssa jaetulla ruudulla... Ja verkossa ja samaan aikaan! Ihmispelaajien seassa pujottelu voittaa tekoälyä vastaan möllöilyn milloin vain. Ja kaverin avustuksella on toisinaan mahdollista kiusata vastustajia kieroilla tavoilla. Jään vain kaipaamaan niitä loppuvuodesta ilmestyviä lisäkenttiä. Mario Kart 8:n 32 perusrataa alkavat käydä aaaaaika tutuiksi tässä vaiheessa.

Deadpool on tullut tutuksi tässä lähiaikoina ja on pakko todeta ensalkuun että en kyllä muista pelanneeni yhtä hauskaa peliä pitkiin aikoihin, olisikohan Saints Row III viimeksi aiheuttanut itsessä samaa naurunsekaista tunnetta.
Pelihän alun alkaen kiinnosti koska olin kuullut ja lukenut sen sisältävän paljon neljännen seinän rikkomista ja sitähän riittää, hahmolla itsessäänkin tuntuu olevan luonnetta enemmän kuin monissa vastaavissa "oikeissa" supersankari peleissä, etenkin kun ei ota itseään liian vakavasti.

Suosittelen Deadpoolia kokeilemaan jos ja kun tuntuu siltä että pelit ovat liian otsa kurtussa suorittamista, tässä pelissä on hyvä muistutus siitä miksi pelejä ylipäänsä pelataan, viihteen vuoksi.

Nyt on tullut pelailtua Assassin greed 4 wii u:lla. Kolmas osa jätti niin karvaan maun suuhun ettei heti huvittanut hankkia seuraavaa osaa. Kun kerran sai nintendon shopista parilla kympillä niin ajattelin antaa pelille mahdollisuuden. Huomasin pelin olevan tarinaltaan paljon parempi verrattuna Connorin intiaani synkistelyyn. Himo suorittajana jopa kaikkien aarearkkujen ja animus sirujen metsästäminenkin ei tunnu tylsältä. Tällä hetkellä olen vasta 40% suorittanut pelistä joten vielä riittää matkaa ja ah niin ihania piraatti lauluja. Onkohan muuten ubisoft julkaissut cd kokoelmaa kaikiasta pelin piraatti lauluista. Olisi kiva kuunnella niitä vaikka automatkoilla.

Opiskelija kun olen niin rahat ei riitä vielä Assassin greed unity ja ps4:n hankintaan, mutta Ranskan vallankumous kiinnostaa kyllä aikalailla. Noh jos sais sitten kesätöissä tienattua.

Tuli tuo Wolfenstein : The New Order aloitettua ja kyllä on pakko myöntää että todellakin maistuu, miltei hätkähdin sitä kuinka hahmoon eli Blazkowicz on tuotu syvyyttä ja inhimillisyyttä, tarina itsessäänkin vaikuttaa todella taiten luodulta ja vaikka peli onkin räiskintägenreä niin tuntuu kuin peliin voisi vaikuttaa enemmänkin kuin vain ampumalla vihuja, mistä iso plussa.

Kyllä tämä tekele jo pesee miesmuistiin ainakin 3 viime vuoden räiskintäpelit heittämällä.

Olin myös hilpeästi otettu kun pelissä sai pelata alkuperäisen Wolfensteinin ensinmäistä kenttää, kyllä tälläistä nostalgiafriikkiä moinen ilahduttaa.

The crew PS4 beta

Edit: Jaa ei siitä saakaan puhua kun oli joku präntti taas jossa luki "kun lunastat koodiin niin sitoudut pitämään turpasi kiinni koska arkaluontoinen materiaali ja blaablaa"

No ei sitten kehuta ettei se vaan satuta ubisofita vaikka olihan pc betastakin foorumit ja tube täynnä matskua ja varmaan sama präntti ollut sielläkin.

Kuudelta pääsen pelaamaan BloodBornen alpha betaa, saattaa olla, etten saa siitä puhua, kuten ei Crewistäkään saanut, mutta jos voin, niin päivitän tätä sitten.

Shadow of Mordoria muutama tunti takana ja aivan huikea peli kyseessä. Ei ollut kummoisia ennakko-odotuksia, mutta peli yllätti positiivisesti ainakin näin aluksi. Kuvittelin pelin ainoastaan kopioivat muista peleistä hyväksi todettuja kikkoja, mutta kyllähän sitä uniikkia ja omalaatuista tekemistäkin riittää paljon.

Lainaus käyttäjältä Hugejorma

Shadow of Mordoria muutama tunti takana ja aivan huikea peli kyseessä. Ei ollut kummoisia ennakko-odotuksia, mutta peli yllätti positiivisesti ainakin näin aluksi. Kuvittelin pelin ainoastaan kopioivat muista peleistä hyväksi todettuja kikkoja, mutta kyllähän sitä uniikkia ja omalaatuista tekemistäkin riittää paljon.

Hyvältä kuulostaa.

Pelasitko millä alustalla? Eikö PS4-version mukana pitäisi tulla jotain "spesiaalia" sisältöä, vai päteekö tämä pelkästään ennakkotilaajiin... En ihan äkkiseltään muista milloin peli olisi viimeksi aiheuttanut tämän tyylistä (hyvää) hypeä. Taisi olla kevään Mario Kart 8.

Viikonloppuna pääsee toivottavasti Mordoriin.