Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / pelaaja.fi
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Viimeksi tuli pelattua uusin Sly läpi ja 70% trophyeista tuli hankittua ja oli kyllä hyvä peli :). Toiseksi paras sarjan peli, heti Sly 2 jälkeen, ellei jopa parempi :). Suuria virheitä pelissä ei ollut, paitsi kamera kääntyili välillä minne sattuu, hypyt ei aina mennyt sinne minne piti ja muutaman kerran peli jäätyi ja parissa kohtaa video takkuili. Pulloihin ja aarteisiin olisi saanut olla kartat, niin ei olisi tarvinut googlettaa :). Kokonaisuutena oli silti tosi hyvä peli ja viime vuosien yksi parhaista peleistä 9/10. Ainoat miinuksen aiheet oli toi kamera ja välillä pelin takkuilu. Suositten kaikille tasohyppely pelien ystäville :). Seuraavaksi Ratchet Gladiator HD kimppuun :).

Lainaus käyttäjältä Terzzi+

Ilmeeni kun luin juuri pelaajalehdestä ettei Dragon Age Inquisition käytä save importtausta. 25h Originssia alla uudelleen läpipeluun kautta, mutta onneksi olen viettänyt elämäni parasta aikaa (taas) pelin parissa. Noh nyt ainakin säästyn tuolta toisen osan kakkakikkareelta kun se tuli ainakin 90% aikanaan pelattua läpi lisäosat mukaan lukien. Nyt vain Origins tulille ja sen jälkeen pääsee perehtymään inquisitionin maailmaan!

Kannattaa kuitenkin ne valinnat hoitaa sitten IMAGE(https://dragonagekeep.com/) kautta. Ihme palvelu perhana kun tuonne saa kuitenkin otettua ne sankarit tallennuksista Originsista ja kakkosesta, mutta ei ne valinnat kyllä sinne olleet tallentuneet. Piti kaikki valita manuaalisesti.

Mutta joo, suosittelen kaikille Inquisitionia aloittaville, erityisesti jos ei ole aiempia pelejä pelannut niin tuolta saa sellaisen kätevän "mitä viimeksi on tapahtunut" -videon. Toki paljon termejä, paikkoja ja hahmoja tulee sitten tuossa esiin mistä ei tiedä hölkäsen pöläystä, mutta pitäähän ne jostain oppia.

Ja hyvin voi lähteä peliä pelaamaan vaikkei olisi aiemmat tuttuja, mielestäni. Lisämausteena se vain että tietää taustatarinaa ja hahmoja enemmän.

Kirjoitin seuraavan tekstin ensin Dragon Age -aiheeseen mutta ehkä tämä sopii vähän paremmin tänne tuon lopun mietinnän takia:

Tulipas tässä sitten itsekin syöksyttyä Dragon Agen maailmaan. Tosin syöksymiseni on viisi vuotta myöhässä, sillä syöksähdys tapahtui Originsin pariin. Mikäli halutaan olla vielä tarkempia niin myöhästyminen on vain neljä vuotta, sillä kyseessä on vuonna 2010 julkaistu Ultimate Edition. Tästä siis vähän fiiliksiä tulin kertomaan tuoreempien tuulahdusten joukkoon, ajatellen tarjota pienen retrospektiivin pelisarjan alkuun.

Peli ei varsinaisesti ikinä ollut kuulunut hankintalistoilleni, ei vaikka kaverit ja suuri osa nettimassasta peliä kovasti on kehunutkin. Lopullinen päätös pelin pelaamiselle tulikin Inquisitionin hypen muodossa ja ehkä hieman Witcher 2:n pelaamisenkin takia. Se kun oli myös yksi kehuttu peli, joka ei omilla listoillani roikkunut mutta tuli kuitenkin ostettua kun niin kehuttiin, ja johon sitten ihastuin täysin.

Odotukset peliä kohtaan voisi kiteyttää Mass Effectiksi ritarein ja lohikäärmein. Tätä en kuitenkaan saanut. Eniten yllätti se, että taistelu ei ollutkaan ME-tyylistä tyyppien käskytystä vaan tässä onkin ihan erilainen, luultavasti monimutkaisempi systeemi alla. Pelaamisesta tulee se fiilis minkä olen joiltain MMO-pelien videoilta saanut: kävelytät ukkoasi ja valitset mitä se tekee. Mielestäni tylsää ja vähän passiivista hommaa. Tosin pelitunteja lienee alle viisi, joten voi olla että en vain ole vielä ymmärtänyt koko jutusta lähinnä kuin että hahmoja voi vaihtaa ja pikanäppäimiin saa eri kykyjä käytettäväksi.

Tarina ja yleinen kiinnostavuuskin on aika vähäistä ja meno tuntuu olevan melko perusfantasiaa ritareineen ja kääpiöineen. Tämänkin suhteen tosin täytyy muistuttaa todella vähäisistä pelitunneista. Witcher 2 iski kunnolla vasta ensimmäisen oikean chapterin jälkeen.

Peli lienee siis joko jotain joka ei iske meikäläiseen tai joka jossain vaiheessa suorastaan imaisee mukaansa. Nämä tällaiset tekeleet ovat hieman ristiriitaisia teoksia. Yleensä ovat kyllä niitä parhaita kokemuksia mutta näihin kestää aina aikansa päästä sisään. Yleensä tällaisia tekeleitä yhdistää myös se, että kesto näille lasketaan kymmenissä, joskus sadoissakin tunneissa. Sekin on kaksipiippuinen juttu, sillä aikaa on rajoitetusti ja on aina jotenkin pelottavaa lyödä pelikoneeseen tuote, joka vaatii pelaajaltaan enemmän kuin sen mitä joku COD, BF, Bioshock, Uncharted tai The Last of Us. Skyrimkin on helppo teos vaikka tunteja riittää. Siitäkään en saa sitä tunnetta että se vaatisi kaiken aikasi, aivokapasiteettisia, muistia ja sielusi.

Onko tällainen ajattelu outoa vai onko muilla yhtään samankaltaisia tuntemuksia tietyntyylisiä pelejä kohtaan?

Forza horizon 2

Neljän päivän kohtuu ahkeran pelaamisen jälkeen on toinenkin finaali voitettu ja pari asiaa ärsyttää edelleen.
Ekana ne road tripit. Ne oli kivoja kun mentiin uusiin paikkoihin, mutta sen jälkeen ne on täysin turhaa täytettä ja pelin venytystä mikä on aika käsittämätöntä koska peli on muutenkin pitkä. Nyt kun olen voittanut 30 mestaruutta ja kaksi finaalia niin minulla on mennyt n.tunti enemmän aikaa noihin road trippehin kuin itse mestaruuksien ajamiseen. Elättelin toiveita, että toisen mestaruuden jälkeen noista luovutaan, mutta ei. Mikä järki?

Varsinkin kun muutenkaan en ole käyttänyt fast travelia ollenkaan niin sitä tyhmemmältä nuo tuntuu kun muutenkin tulee ajettua ja nautittua maisemista....ja tuo on asia josta ehana Ben aina jaksaa road tripin alussa mainita eikä sitä voi edes hiljentää koska valikoista saa voice overit vaan ykkös tasolle joten sitä on edelleen pakko kuunnella vielä kaikkien näiden tuntien jälkeenkin. AAAARGH

Toinen ärsyttävä asia on sellainen joka ei varmaan ketään muuta haittaa, mutta minä olisin halunnut enemmän sitä festivaali tunnelmaa. Sama vaivasi jo ekaa horizonia. Miksi edes keksiä joku festival setti jos sitä ei käytetä. Ajat kolme mestaruutta ja Ben sanoo, että mennään takaisin festareille juhlimaan ennen seuraavaa road trippia joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, että ajan taas yli 10km (se on tässä piiiiitkä matka vaikka alla olisi super auto) sinne alueelle jossa lyödään tekstinä ruutuun, että olen voittanut kolme ajamaani mestaruutta. No jippii missä ne juhlat on.

Jos kerran pelin introa varten ollaan kuvattu ihan aitoa video kuvaa niin miksei noihin kohtiin oltaisi voitu laittaa sitten jotain teemaan sopivaa biletys kuvaa myös vaikka vain 10-20 sekuntia kun sellaista settiä on jo introssakin. Eli tuokin ajaminen on ihan täyttä pelin pitkittämistä jota ei edes tarvita kun pelissä on 168 mestaruutta joissa kaikissa on neljä kisaa ja tuohon päälle vielä 45 bucket list haastetta ja moninpeli ja collectiblet.

Ei. Voi. Käsittää.

Tuli pelattua ensimmäinen Bayonetta WiiU:lla läpi pari päivää sitten. Taitaa olla ainoa peli pariin sukupolveen joka on pelattu toistamiseen läpi. PS3:lla oli ensimmäinen kerta. Ja ei kyllä ole peli huonontunut yhtään vuosien varrella. On jopa parempi. Peli on yksinkertaisesti vain hyvä. Liikkeitä riittää, ohjaustuntuma on lähes täydellinen, pomot vaihtelevia, meno on komeaa ja helvetin hienoa edelleen. Todellista videopelaamista.
Nykyään tulee pelattua pelejä paljon tarinan vuoksi ja itse pelaaminen on se joka tulee mukana, vaikkakin mieluisena (esim. arkham asylum), mutta Bayonetta on eri juttu. En sinänsä vähättele Bayonetan juonta. Se ajaa asiansa. Samoin humoristinen ote välivideoissa iskee kyllä ja Bayonetta ei olisi Bayonetta ilman niitä. Mutta itse pelamisesta tulee ihan 8bit ja 16bit ajat mieleen, kun pelaaminen on silkkaa iloa ja ohjainta ei vain malta laskea alas ennen kuin on ehdoton pakko.

Nyt on tullut pieniä skitsofrenian oireita kun osa päästä sanoo että hiotaan vielä Bayonettaa normal asetuksilla ja sitten siirrytään ylempiin vaikeustasoihin ja toinen puoli syyhyää että pitäisi saada jo Bayonetta 2 tosissaa tulille. Eilen kallistuin Bayonetta 2:een. Aluksi huomasi että B2 taitaa olla hiukan vaikeampi. Väistöliikkeeseen on vähemmän aikaa kuin B1:ssä. Näin siis B1 Normal vs. B2 3rd climax. Hienoa menoa silti ja tuntuu että meno ei ole hidastunut taikka heikentynyt yhtään uusimpaan osaan. Tosin peliä nyt on yhteensä takana varmaan 2h maksimissaan, joten ei nyt lopullisia kommentteja voi sanoa. Mutta meikän jouluiltojen ja uudenvuoden iltojen suunnitelmat on aika selvät.

Viimeaikojen PC porttaus fiaskojen joukkoon mahtuu onneksi valon pilkettäkin sillä juuri Stiimissä julkaistu Metal Gear Solid: Ground Zeroes on optimoitu vastapainoksi todella hyvin. Medium/High -asetuksilla sai aika pitkälti pelailla ilman suurempia slowdowneja. Peli näyttääkin julmettoman hyvältä vaikken läheskään silmäkarkit tapissa pääsekkään pelailemaan, isona plussana myös ohjain tuki ilman minkäännäköstä kikkailua, tosin nykyäänhän se ohjaintuki rupeaa olemaan pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Pikkuhiljaa myös aloteltu Xcom: Enemy Unknown Puuceellä kerran sitäkään ei ole tullut pahemmin pelailtua ja on siihen kuitenkin se Enemy Withinikin hankittu. Joku 4-5h takana ja oikein maistuvaa taktista mättöä tuntuu tarjoilevan, oon niin haka että omilta lähtee henki vähän väliä vaikken edes vaikeimmalla vaikeusasteella pelaakkaan.

Witcher 2: EE on myös aloteltu puuceellä alusta asti ja tällä kertaa ois tarkotus vetää lähes täydellinen läpipeluu Witcher 3:a ajatellen. Myöskin siis tällä erää "oikeilla" valinnoilla. Julmettoman kova ropehan tämä on edelleenkin ja näyttää syötävän hyvältä ja kyllä mä X360 pelaajillekin tätä suosittelen, vaikka teirän versio hiukan gimpattu onkin niin sama sisältö siinäkin on, toisaalta jos et tätä ole jo pelannut niin häpeä!

Edit: Xbonella ois tietysti tuo DAI, Halot ja Forza Horizon 2 työstettävänä mutta kaikkea ei kerralla kerkiä. Niin ja jouluksi olen Pokemon Omega Rubyn säästänyt, ei tässä pelattava kyllä lopu kesken, ei.

Joulun kunniaksi sitten erehdyin boottaamaan pölyyntymään jääneen 3DS:sän ja sen digitaalikaupasta kävin penkomassa pelin nimeltä Rune Factory 4. Handheld laitteiden ja etenkin niiden pikkuruutujen vihaajana löytänyt kumminkin itseni jo toista iltaa putkeen pelin ääreltä. Niska kipeäksi tässä tulee.

Mutta on kyllä toden totta addiktoiva peli kyseessä. Aivan tajuttomasti tekemistä niin farmauksesta ruuanlaittoon ja taisteluun. Kalastuksen kanssa jumittanut liiankin pitkiä toveja. Hahmokaarti pelissä on kyllä siitä aurinkoisimmasta päästä ja saa jopa kaltaiseltani tontulta hymyn huulille useaan otteeseen. Juoni ei kovin vakavalta muutenkaan tunnu näin alkuun ja se kyllä jääkin kaiken muun tekemisen alle. Suosittelen kaikkia tämän katsastamaan, vaikka ei anime tyylinen setti kiinnostaisikaan.

Heti kun 3DS latailee akkuvirtansa tappiin, niin taidankin jatkaa perunan sun muun istuttamista. Pitäisi varmaan liesikin ostaa.

Battlefield 3 + China Rising DLC (PC - 14,95€)
Saints Row 4 (Xbox 360 - 19,95 €)

Tein ilmeisesti ihan oikein odottamalla sen vuoden ennen kuin ryntäsin uuden bäfän pariin. Muistan edelleen miten paljon paskaa peli sai niskaansa bugien ja nettikoodin takia ja pysyin edelleen Battlefield 3 pelaajana. Mutta tänään ehdin pelata pienen pätkän kampanijaa ja noin neljä tuntia moninpeliä ja olen positiivisesti yllättynyt. Peli toimi täysin sulavasti Mantle apilla ja High asetuksilla 64 pelaajan rähinöissä ja uudet mapit ovqat näyttäneet hyviltä. Olen kuitenkin vasta alle 1% pelistä kokenut, joten pitänee vielä antaa pelille enemmän aikaa ennen arvion kirjoittelua.

Ja Saints row nelosen hankintakin oli vain ajan kysymys, koska kolmonen iski meikäläiseen kybällä, kun tuli ilmaiseksi se ladattua kultajäsenetuna. Kausilippu oli joskus alessa muutamalla eurolla livessä, joten sekin löytyy.

Onko kellään mitään sanottavaa TellTalen uusista Borderlands ja Game of Thrones peleistä? Olisi Livessä alennuksessa molemmista ensimmäinen episodi mutta olisi mukava kuulla ovatko nuo kuinka laadukasta kamaa. Netti kyllä tuntuisi noita molempia kehuvan. Niin, ja voisihan nuo toki ladata testiinkin, kun toimivat demoina, mutta ei nyt ole välttämättä aikaa uppoutua noihin ennen alennusten umpeutumista.

Lainaus käyttäjältä JayeizH+

Todellista videopelaamista.

Tässä helmikuun Pelaajaan se isoin quote saitilta.

Pikkuisen päälle tunnin olen samalla alustalla samaa peliä pelannut, nyt ensimmäistä kertaa. Demoa tuli joskus PS3:lla kokeiltua, mutta syystä tai toisesta en koskaan peliin euroja sijoittanut. Jokainen liike menee perille kuin suoraan aivoista ja vauhtia riittää. Siis todellakin, riittää. Ruudunpäivitys ei ole ottanut vielä slaavikyykkyä, mutta muuten peli on.....harmaa. Ainakin ensimmäisen tunnin ajan ympäristöt ovat olleet harmaita ja ruskeanharmaita. Klassista viime konsolisukupolvea.

Hauskaa menoa, vaikka en missään nimessä sanokkaan osaavani pelata peliä. Haastavaa ja näyttävää, kuten osasin odottaa. Äsken tein pienen reissun GTA V:n maisemiin PS4:llä, mutta koko ajan mietin vain, että mitähän Bayossa on seuraavaksi luvassa...

Lainaus käyttäjältä zappah

Onko kellään mitään sanottavaa TellTalen uusista Borderlands ja Game of Thrones peleistä? Olisi Livessä alennuksessa molemmista ensimmäinen episodi mutta olisi mukava kuulla ovatko nuo kuinka laadukasta kamaa. Netti kyllä tuntuisi noita molempia kehuvan. Niin, ja voisihan nuo toki ladata testiinkin, kun toimivat demoina, mutta ei nyt ole välttämättä aikaa uppoutua noihin ennen alennusten umpeutumista.

Game of Thronesin pelannut läpi. Tapahtumat sijoittuvat tv-sarjan kolmannen kauden lopuille, vaikka tuttuja hahmoja ei juurikaan tässä ensimmäisessä episodessa näkynytkään. Graafinen tyyli on erilainen mihin ollaan Walking Deadissa ja Wolf Among Ussissa totuttu. Öö... hieman vaikea selittää. Ei jotenkin niin sarjakuvamainen? Kannattaa vaikka katsoa ne kuvat sieltä Liven kauppapaikalta. Sopii mielestäni paremmin jokatapauksessa peliin kuin se sarjakuvatyyli. Että ihan hyvä valinta. Välillä havaitsin osan ruudulla näkyvistä asioista olevan ihan järkyttävän blurrin peitossa. Tälläistä en ole havainnut Walking Deadeissa ja Wolfissa, joten epäilen että tuolla graafisella tyylillä jotain tekemistä asian kanssa. Mutta itse peli oli ihan tuttua Teltale tasoa: "Tee valintoja joilla ei oikeasti ole juuri mitään merkitystä". Ehkä tässä nyt tuntui vielä jotenkin turhemmilta tehdä valintoja, kun ei oikein osannut samaistua kehenkään hahmoon ja se "päähenkilökin" tuntui Game of Thrones tyyliin vaihtelevan aika paljon. 2,5e hintaan nyt kuitenkin iha kelpo ostos, ettei ole tarvinut katua muutama euron investointia. Aikaa en tajunnut yhtään katsoa kun yhdeltä istumalta pelasin läpi, mutta mututuntumalla arvioisin senki siihen tutun ja turvallisen parin tunnin pintaan. Buy it.

Uusin Humble Bundle weekly tuli osteltua pari päivää sitten kun näytti sisältävän juuri omaan makuun sopivia teoksia. En edes enään muista kuinka monta kertaa Dust: An Elysian Tailin olen ostanut ja tietenkin se on vieläkin (pientä tesmausta laskematta) pelaamatta.
IMAGE(http://images.gamestar.de/images/idgwpgsgp/bdb/2476251/617x.jpg)
Bundlessa mukana tulleen Mind: Path to Thalamus pelailin kuitenkin juuri äskettäin läpi. Mukavat melkein viisi tuntia kestänyt puzzleilu osui juuri sopivasti krapulaisen miehen mielentilaa entisestään sekoittamaan. Peli onkuin Dear Estherin ja Portalin yhden yön jutusta syntynyt äpärä. Paljon on "kävelysimulaattorimaisia" hetkiä joita siivittää päälle kerrottu dialogi, tietenkin juoni on hyvin dramaattinen ja melankolinen. Alussa juoni tuntui hyvinkin mielenkiintoiselta, aivan heti en älynnyt että mistä tässä on kyse mutta lopussa kaikille tulee kyllä selväksi että mitä missä milloin.

Juoni tässä pelissä onkin se suurin pettymys, alkaa hyvin mutta lopussa jopa naurettavan paskaa kamaa. Aluksi annetaan esim. Dear Estherin ja Gone Homen tapaan pelaajan itse päätellä mitä on tapahtunut ja mitä tässä koitetaan tehdä. Toisin kuin nuissa peleissä Mindissä vastaukset kaikkiin kysymyksiin huudetaan (ihan oikeasti) pelaajalle ja vielä aivan jäätävän epäuskottavasti. Pelissä on vain yksi ääninäyttelijä ja hän saa Deadly Premonitionin ääninäyttelyn kuulostamaan erinomaiselta. Etenkin kun mies koittaa olla "vakava" ja ehkä jopa "pelottava" ei voi pelaajana muuta tehdä kuin pidätellä naurua.

IMAGE(https://c2.staticflickr.com/4/3913/15003320941_437ff71cf5.jpg)

Onneksi Mind on kuitenkin "ihan oikea peli" jos siis Gone Homen ja Dear Estherin tapaiset kävelysimulaatiot ei jonkun mielestä sitä ole. Näin siis juonen heikkous ei niin kamalasti haittaa. Mind on loppujen lopuksi aika helvetin hyvä puzzleilu. Monet aivopähkinät olivat parempia kuin esim. Portalista löytyvät. Pelin melkeinpä kaikki pulmat liittyvät joko portaalien käyttämiseen tai maailmasta löytyvien elementtien muuttelemiseen. Välillä olin aika mukavasti jumissa ja tämä on vain hyvä asia. Toinen suuri plussa pelissä on sen kerrassaan upea ulkoasu. Peli näyttää välillä joltain kauniilta maalaukselta jota jäin tosissaan ihmettelemään. Omalla jo jokusen vuoden vanhalla koneella peli silti pyöri täysillä eikä mitään teknisiä vikoja tullut vastaan. Kaikkiaan Jazzpunkin tavoin ei voi kuin olla kiitollinen Humble Bundlelle kun tuo tämän tapaisia pieniä indiepelejä minunkin tietoisuuteen. En älyä miten olen missannut tämänkin herkun viime vuodelta totaalisesti. Steamiin taitaa vain tulla pelattavaa niin törkeän paljon että vaikka aktiivisesti koittaa indiepeleistäkin olla perillä niin jää yksi jos toinen huomaamatta.

Lyhyesti:
- Puzzlet hyviä
- Huikea ulkoasu
- Juoni aika heikko muttei pilaa kokemusta.

Sunset overdrive tuli paukutettua läpi ja olihan se pirun hauska ja hyvä peli. Täynnä loistavaa läppää enkä tajua miksi esim rev3games valitti hahmon kusipäisyydestä. Itse rakastin sitä kevyesti vittuilevaa ja nälvivää kommentointia.

Muutenkin peli oli täynnä leffa ja peli viittauksia joille sai nauraa ja neljäs seinä rikotaan useammin kuin missään mitä olen aiemmin pelannut.
Vielä kun pelattavuuskin toimii ja maisemat on hienoja ja värikkäitä niin eipä tässä paljoa valittamista ole.
Pituuttakin oli tarpeeksi ja itsellä meni 18-19 tuntia kun tein kaikki sivutehtävät myös (en käyttänyt fast travelia). Ainakin oletan, että ne on tehty koska yhtään ei enää kartalla näy. Vielä on kaikki haasteetkin pelaamatta ja niitä voisi huomenna kokeilla millaisia ne on.

Alien Isolation tuli pelattua läpi viime viikolla.

Tunnelman luomisessa oli onnistuttu hyvin, ja pelin alku hetket kuluivatkin pelätessä ja jännittäessä, varsinkin, kun itse täydellinen olento tuli kuviin. Alussa ei vielä paljoa panoksia ja aseitakaan ollut, joten taistelut oli puoli pakko hoitaa hiipien, ja vasta pelin puolivälissä tuli tapettua ihminen ensimmäistä kertaa. Noh, sitten toinen puolisko tuon tapon jälkeen, no se oli yhä hyvä ja mukava, mutta jännitys alkoi kadota aseiden saamisen ja [spoiler]Alienin häipymisen[/spoiler] takia. Muutenkin androideja alkoi tulemaa isolla syötöllä, jonka takia se oli räiskintä tyylisemmäksi. Onneksi [spoiler]pesä[/spoiler] toi jännitystä hetkeksi takaisin. Huomasimpa, että alun hiippailun ja hitaasti liikkumisen jälkeen toinne puolisko meni juosten ja ampuen. Onneksi vaikeampia vaikeustasoja on olemassa, mutta vihaan androideja jo sen verran, etten tiedä haluanko niistä vahvempia. :D

Joka tapauksessa loistava peli, alku tosi jännä, ja toinen puolisko muuten vain kiintoisa. Värisävyt olivat loistavat, ja graffoista tykkäsin. Eeppisiä maisemiakin löytyi. Loppu oli iso pettymys, tosi surkea. Onneksi se ei ole iso häviö.
(8,5/10)

Theatrythm - Final Fantasy: Curtain Call tuli vedettyä "tarinallisesti" päivää ennen kuin vuosi vaihtui. Oikeasti, mä unohdin että tuossa pelissä ylipäätänsä yritti olla mitään tarinanpoikasta laisinkaan - keräsin vain kasaan 200 000 rhytmia-pistettä ja BAM, peli pakotti minut taistelubiisi-kenttään Dissidia-peleistä tuttua Chaos-pahista vastaan.

Sanottakoon, että tässä pelissä on mulle vielä TURKASEN paljon pelattavaa, jos perfektionisti haluaisin olla (enkä todellakaan halua, ainakaan tämän pelin parissa). Hahmoja olisi kerättävänä vaikka kuinka, samaten hahmokortteja. "Quest"-modea en ehtinyt tavallisen pelimoden sijaan vetää kuin pari kenttää ja jos haluaisin saada jokaisesta kentästä täydellisen version SSS-arvosanasta (=yksikään näpäytys ei ole parhainta critical-arvosanaa huonompi), saisin pelata tätä peliä lopun ikäni. Varsinkin kun olen aika onneton pelin korkeimman vaikeustason kanssa, erityisesti tappelubiisien suhteen. Basic score taas on niin helppoa ja hidastempoista pelattavaa että sen kanssa alkaa pitkästyä. Ainakin sillä on hyvä harjoitella yksistään vasenkätistä ohjaussysteemiä, jos siltä tuntuu. Pysyin siis kultaisella keskitiellä eli Expert Scoressa.

Curtain Callin merkittävin ero edeltäjäänsä on mahdollisuus valita kolmen kontrollivaihtoehdon välillä aiemman yhden sijaan. Ensin on tietenkin stylus, toisena joystick + A-nappi ja viimeisenä joystick + L nappi puhtaasti vasenkätiseen pelaamiseen (toki jos pelaaja itse on vasenkätinen, niin tämä vaihtoehto tuskin on niin kankea kuin se minulle oli).Tämä oli todellakin tervetullut uudistus, sillä pelatessani ekan Dissidian demoa huomasin että en ollut kovin hyvä styluksen kanssa tappelubiiseissä kun taas rauhallisimmissa field-biisit hoituivat leikiten. Rupesinkin Curtain Callissa käyttämään stylusta kaikissa muissa paitsi tappelubiiseissa.

Itse pelin biisivalikoima on laaja sekä kiitettävän monipuolinen. Ja vaikka en tunnistanut kuin kourallisen hahmoja tai biisejä vähäisen FF-kokemukseni vuoksi, pelattavuus oli tästä huolimatta mitä viihdyttävintä sekä koukuttavaa. Ainoa asia, mihin en niinkään jaksanut kovin suuresti paneutua oli pelin "JRPG"-puoli. Hahmojen kerätessä kokemusta he saavat uusia kykyjä ja pärjätessäsi hyvin kentällä saat parempia esineitä käyttöösi. Kaikkein oleellisinta on kumminkin se, että mikään näistä ei vaikuta pääpelattavuuden pistesaldoon, vaan kentän lopullinen arvosana on puhtaasti siitä kiinni miten hyvin sait näpäytykset ja liukumiset kohdilleen. Kyvyillä voikin lähinnä helpottaa ongelmatilanteita kuten vähäistä HP:ta + listiä tehokkaammin monstereita parempien esineiden toivossa.

Ainoa miinus, minkä tälle pelille antaisin olisi DLC:n pöyristyttävä hinta. Lähteiden kuten FF wikin mukaan se olisi 1€ per DLC hahmo tai biisi. Ei tyyliin 1€ kahdesta hahmosta tai kaikista DLC-biiseistä per yksi Final Fantasy-peli, ehei, vaan euron per tuote. Näin vertailun vuoksi, pulitin pääpelistä noin 33 € jolloinka yhden biisin hinnaksi tulisi noin 15 senttiä (33€ : 221). Niissä harvoissa paikoissa joissa tätä peliä on saatavilla jopa hyllyltä (kuten verkkokauppa.comilla) sen hinta pyörii noin 40 €:ssä, jolloin yksi biisi olisi arvoltaan noin 20 senttiä. Eli yksi DLC-biisi on hinnaltaan vähintään viisinkertainen pelin alkuperäisiin biiseihin nähden D:! Hyvä yritys Square, mutta ei.

Lainaus käyttäjältä Muksu+

Ruudunpäivitys ei ole ottanut vielä slaavikyykkyä, mutta muuten peli on.....harmaa. Ainakin ensimmäisen tunnin ajan ympäristöt ovat olleet harmaita ja ruskeanharmaita.

Joo eipä se oikein muuksi muutu matkalla. Itseäni tämä ei varsinaisesti häirinnyt, mutta Bayonetta 2 tuntuu monipuolisemman väripaletinsa vuoksi jotenkin erilaiselta. Tämän jälkeen vasta tajusi kuinka harmaa ensimmäinen osa onkaan. Jos nyt palaisi takaisin ensimmäisen kimppuu uudestaan, voisi tunnelma poiketa paljonkin siitä miksi sen kuvitteli.

Hetki sitten meni minullakin Alien isolation läpi ja varsin mainio ja tunnelmallinen peli kyllä kaikenkaikkiaan on. Välillä joutui muutamia kohtia pelaamaan useampaan kertaan, kun kuolo korjasi, mutta siltikään ei missään vaiheessa hermot pahemmin mennyt. Aloitin pelin suoraan toiseksi vaikeimmalla tasolla, koska peli suosittelee tarinan koettavaksi niin. Tästä syystä niitä yrityksiä varmaan sitten kertyikin. Loppua kohden tosiaan asearsenaali kasvaa, mutta harkiten niitäkin kannattaa käyttää, koska meteli tietysti herättää muukalaisen huomion, eikä panoksiakaan nyt liiemmäksi ole. Androideihin saa myös upotettua kiitettävästi panoksia, joten niiden välttely on melkeinpä se parempi vaihtoehto. Erilaisia esineitä löytyy myös vihollisten hämäämiseen, mutta itse ei juurikaan tullut näitä esineitä käytettyä.

Arvosanaksi antaisin jotain kahdeksikon ja yhdeksikön väliltä.

Lainaus käyttäjältä JayeizH+

Lainaus käyttäjältä Muksu+ Ruudunpäivitys ei ole ottanut vielä slaavikyykkyä, mutta muuten peli on.....harmaa. Ainakin ensimmäisen tunnin ajan ympäristöt ovat olleet harmaita ja ruskeanharmaita.

Joo eipä se oikein muuksi muutu matkalla. Itseäni tämä ei varsinaisesti häirinnyt, mutta Bayonetta 2 tuntuu monipuolisemman väripaletinsa vuoksi jotenkin erilaiselta. Tämän jälkeen vasta tajusi kuinka harmaa ensimmäinen osa onkaan. Jos nyt palaisi takaisin ensimmäisen kimppuu uudestaan, voisi tunnelma poiketa paljonkin siitä miksi sen kuvitteli.

Jatko-osa on tosiaan ainakin videoissa ja kuvissa esiintynyt edukseen. Noh, katsellaan sitä sitten kun saa ykkösen läpi.

Melko armoton peli tämä Bayo tosiaan on. Montaa kertaa ei tarvitse turvautua itemeihin tai heittää veiviään, niin kivipystiä tippuu kentän päätteeksi. QTE:t pistivät paikoin hampaat kireälle, mutta onneksi vain hetkeksi. Kyllä tästä huomaa, että kyseessä on useamman vuoden ikäinen peli. Hauskaa tuo toiminta silti on.

Nyt ollut työn alla Mass Effect, ykkösen pääsin jo läpi ja kakkosen aloitin, tuntui jotenkin uskomattomalta se vaihdos kun tajusi kuinka paljon pätäkkää ME2:sen tekemiseen on pistetty ykkösen jälkeen, ulkoasu ja repliikkien määrä. Kunnioitan kyllä sitä että asiat joita ykkösessä teki todellakin näkyy tai kuuluu tavalla tai toisella kakkosessa, hyvän mielen pelejä kyllä.

Offtopicina laitan että katsastin tuossa Mass Effect animaatio elokuvankin kakkosta alottaessa, loi mukavasti enemmän tunnetta peliin kun se täydentää ME kokemusta ylipäänsä.

Tämä ilta on tullut kirjoitusten ohella pelattua Geometry Dash steam versiota. Ei voi muuta kun hehkuttaa kyseistä tuotosta. Olin etukäteen skeptinen hiiri / näppäin ohjaukselle, mutta jo ensimmäisistä painalluksista lähtien peli piti otteessaan. Kuvittelin etukäteen, että tämä olisi parempi kosketusnäytöllä, mutta olin väärässä. Pelissä on myös huikean hyvin toteutettu tallennusjärjestelmä. Voit jatkaa pc:llä mihin puhelimella olet päässyt. Eli ei tarvitse kaikkia tasoja ja kolikoita kerätä moneen otteeseen. Peli tukee myös 144hz näyttöjä, joten on ilo pelata kunnon pelinäytöltä. Paikoin hieman hämää, kun peli on zoomattu hieman liian lähelle ja näyttää isommalta näytöltä ehkä jopa liian suurelta, mutta ehkä kyseessä on vain tottumuskysymys. Ainakin tänään tasot meni paremmin läpi kuin ikinä puhelimella. Tämä peli kustantaa ilman alennuksia on 3,99€, joten kerroshampurilaisen hinnalla irtoaa. Suosittelen kaikille.

http://store.steampowered.com/app/322170/

Edit. Juuri tuli vedettyä yksi taso läpi ja vastaan tuli upea ladattava kenttä. Aivan loistava musiikki https://www.youtube.com/watch?v=WdKeQW4fYY0

Lainaus käyttäjältä SamTheFurious82+

Nyt ollut työn alla Mass Effect, ykkösen pääsin jo läpi ja kakkosen aloitin, tuntui jotenkin uskomattomalta se vaihdos kun tajusi kuinka paljon pätäkkää ME2:sen tekemiseen on pistetty ykkösen jälkeen, ulkoasu ja repliikkien määrä. Kunnioitan kyllä sitä että asiat joita ykkösessä teki todellakin näkyy tai kuuluu tavalla tai toisella kakkosessa, hyvän mielen pelejä kyllä.

Itse olen myöskin pelannut nämä kaksi läpi viime vuoden puolella, mutta kolmosta en ole vielä saanut aloitettua. Haluaisinkin kysyä, mitä mieltä olet ME2:n muuttumisesta entistä enemmän ammuskelupeliksi RPG-vaikutteiden jäädessä varsin pieneen rooliin?

Okei, myönnetään - sotisopaasi voit vielä kohtuusti vaikuttaa erilaisilla osilla ja taitopisteiden kanssa sinun on edelleen tehtävä valintoja eri kykyjen välillä... mutta ne aseet T_T. Mässy ykkösessä pystyit räätälöimään vaikka yhden tuliluikun puhtaasti Gethien massamurhaa varten kun taas toisella tussarilla pistit orgaanisia vihuja matalaksi. Kakkosessa pyssyistäsi tulee aina vaan voimakkaampia/parempia joka päivityksen jälkeen ja that's it - et voi lähteä kehittämään asettasi tiettyyn erityiseen suuntaan, vaan peli on päättänyt aseen hyvät ja huonot tilanteet sinun puolestasi.

Mitä haarniskoihin tulee, Mässy 1 antoi sinulle mahdollisuuden perehtyä ties mihin kilpiin, resistansseihin, fyysisen damagen buffereihin jne., mutta et voinut päättää siitä, että minkä näköisistä osista haarniskasi koostui tai edes minkä värinen se olisi. Mässy 2:ssa tämä kääntyi toisin päin - haarniskaan saatavia osia (joilla sai mm. lisäenergiaa, lisää raskaiden aseiden panoksia jne.) oli loppujen lopuksi aika vähän, mutta niiden ulkomuodon välillä oli tarpeeksi vaihtelua, että pystyit - yhdessä väri-editorin kanssa - luomaan juuri sellaisen custom-haarniskan kun halusit (eikä tullut siten yhtään käytettyä trilogia paketin mukana tulleita haarniskoja, vaikka ne olisivat olleetkin tehoiltaan paremmat :D).

Itse en olisi kaivannut ihan Mässy 1:n kokoluokkaa olevaa krääsävuorta, mutta minusta ME2:ssa mentiin liikaa siihen toiseen ääripäähän.

Toinen kysymykseni koskee vapaamuotoista seikkailua laajoilla alueilla (niin Makolla kuin ilman): jäitkö kaipaamaan niitä?

Itse kuuluun siihen oletettavaan vähemmistöön, joka ei manannut Makolla ajoa syvimpään maanrakoon, vaan -taivas varjele- jopa nautti siitä! Mineraalien metsästys oli myöskin hauskaa, joskin oli typerä veto Biowarelta olla laittamatta niiden sijaintia valmiiksi karttoihin. Oli myös kiva löytää ties mitä krääsää kentältä... ja sitten pelätä kauhulla jos Thresher Maw pomppaisikin suoraan alapuoleltasi maan pinnalle ja tappaisi koko lössin yhdestä iskusta.

Tästä huolimatta ymmärrän myös niitä, joista koko touhu saattoi muuttua ennen pitkää varsin puuduttavaksi ja itseään toistavaksi. Asiaa ei auttanut planeettojen grafiikoiden primitiivisyys sekä alueiden totaalinen tyhjyys. Nämä näkyivät erityisesti ”vehreillä planeetoilla” joissa eleskeli tasan tarkkaan kahta elukkalajia ja niitäkin vain alle kymmenen elukan laumoissa. Mistään puista tai pensaista ei ollut tietoakaan. Olikin helppo bongata vähintään kaksi eri hiekkaplaneettaa vähän erivärisillä taivailla, kaksi kallioplaneettaa, kaksi lumiplaneettaa... Ja auta armias kun joka saakelin tutkimuskeskus sekä kaivos olivat kaikki valmistettu samoilla pohjapiirrustuksilla, AINA!

Mässy 2:ssa tyhjät sekä itseään toistavat planeetat korvattiinkin yksityiskohtaisilla, tarkoin hiotuilla ja toisistaan eroavilla alueilla. Valitettavasti tämä johti samalla jatkuvaan putkijuoksuun. Ja mikä järki tämmöisissäkin sivutehtävissä oli: hienon näköisellä pilviplaneetalla pitää laittaa joku leijuvalla tasolla oleva laite päälle. Hyvässä lykyssä saat sen parissa minuutissa läpi ja et pääse palaamaan kyseiselle planeetalle enää koskaan tutustuaksesi vaikkapa johonkin isompaan alukseen. Tuntui aikamoiselta resurssien haaskaukselta minusta.

Arvostin minäkin Mässy kakkosen parempia graffoja, hiotumpia alueita jne. Mutta samalla jäin kaipaamaan ykkösen RPG-vivahteita ja vapautta tutkia suurta tuntematonta. Kertokaa toki muutkin, jos tää herätti teissä ajatuksia.

Mako oli mahtava menopeli ja vaikka ymmärränkin sen dissauksen niin itse nautin sillä ajelusta. Planeettojen skannaus on paljon tylsempää vaikka kyllä sitäkin ihan ongelmitta teki. Ykkösessä muita ongelmia oli nimenomaan se tavaran yletön määrä, joka tosin joiltain osin plussaakin kuten mainittu, sekä kenttien ja rakennusten liika kierrätys, josta myös mainintaa jo olikin. Itse silti lähtisin mieluummin pelaamaan toista tai kolmatta osaa jos nyt pitäisi valita. Jo ykkösen ylipitkä alku vie intoja pelistä.

Mako oli ihan jees, vähän kummallinen ohjattava mutta ei se niin hirviä ollu. Combat ainut selkeä miinus omasta mielestä, toki ulkoasu on melko karu paikoitellen ja blaablaablaa...kyseessä kuitenkin pelisarjan esikoinen niin voi armahtaa.

Kakkosessa ekaksi pisti silmään parempi ulkoasu, toiminnallisuus ja sen toimivuus. Housut märkänä puskin läpi pelin ja lopussa olin enemmän kuin tyytyväinen. Vasta palattuani ekaan peliin huomasin miten paljon kakkosta oltiin karsittu sielt ja täält.

Kaikki kolme peliä ovat lähellä sydäntä, kukin omista syistään.

New Super Mario Bros. 2 - Vasta nyt iskin näpit kiinni tähän 3DS:än tasohyppelyyn, ja se oli täysin samaa mitä olin odottanutkin. Mario-tasohyppely. Ei mitään muuta. Tottakai se kolikoitten kerääminen jaksoi viihdyttää hetken aikaa, ja vietin kohtuullisen määrän aikaa myös keräten juuri niitä tähtikolikoita itselleni, mutta sisälle jäi vähän tyhjä fiilis kun ei muuta ollut. Sitä kaksinpeliä en ole vielä pystynyt kokeilemaan, sillä ei löydy tuttavapiiristä yhtään 3DS:än omistajaa. Peli itsessään oli todella helppo, meikä veti sen suunnilleen 6-7 tunnissa läpi, ja tähän aikaan siis sisältyi tähtikolikoitten metsästystä ja lisäelämien tahkoamista alkupään kentistä. En ole itsekkään mikään kovan tason hardcore-mättäjä, mutta haasteruuvia oltiin vähän höllätty sitten edellisten pelien jälkeen. Viimeinen taso oli ainoa joka sai kuitenkin otsasuonen pullistumaan edes vähäsen, sillä koko pomotaistelu piti vetää ihan putkeen läpi, joka tarkoitti että yksi moka heitti suoraan taistelun alkuun. No, pienen tuskastelun jälkeen onnistuin pääsemään lopputeksteihin. Kaiken kaikkiaan New Super Mario Bros 2:sta voi suositella ihan hyvillä mielin. Ei tämä mikään innovatiivisin tai haastavin tasohyppely ole, mutta peli jätti meikäläisenkin ihan hyville mielin läpäisyn jälkeen. Joten, jos et ole pystynyt jostain ihmeen syystä Mario-pelejä 3DS:llä, tai jos etsit vaikka kevyttä, nopeasti pelattavaa viihdykettä vaikka automatkalle, niin kannattaa iskeä hampaat tähän.

Lainaus käyttäjältä SamTheFurious82+

Nyt ollut työn alla Mass Effect, ykkösen pääsin jo läpi ja kakkosen aloitin, tuntui jotenkin uskomattomalta se vaihdos kun tajusi kuinka paljon pätäkkää ME2:sen tekemiseen on pistetty ykkösen jälkeen, ulkoasu ja repliikkien määrä. Kunnioitan kyllä sitä että asiat joita ykkösessä teki todellakin näkyy tai kuuluu tavalla tai toisella kakkosessa, hyvän mielen pelejä kyllä.

Offtopicina laitan että katsastin tuossa Mass Effect animaatio elokuvankin kakkosta alottaessa, loi mukavasti enemmän tunnetta peliin kun se täydentää ME kokemusta ylipäänsä.

Pakko linkittää tämä biisi taas kerran. Tuo mimmi vaan osaa tehdä loistavia biisejä ja pakko se on myöntää, että tuo saa aina minulla kyyneleet silmiin.

Mun mielestä kolmosessa löydettiin hyvä balanssi noiden aseiden ja panssarien päivityksessä. Ekassa osassa itellä ainakin puolet meni ihan ohi kun ei tajunnut puoliakaan niistä eri päivityksistä ja lista vaan jatkui. Kakkosessa tosiaan tuntui että oli jo vähän liikaakin pelkistetty mahdollisuuksia. Kolmosessa oli taas tuotu vähän takas ja muutenkin kolmosessa mun mielestä aseet ja päivitykset oli jotenkin kaikista selkeimpiä ja parhaiten tehty.

Muutenkin itse tykkäsin kolmosesta pelinä kaikista eniten vaikka moni sitä dissaakin. Kolmosessa oli mun mielestä pelattavuus vihdoin tarpeeksi sujuvaa, roolipelielementtejä ja räiskintää oli hyvässä suhteessa ja toiminta oli oikeasti mukaansatempaavaa ja hauskaa. Kakkosen räiskintä oli mun mielestä vielä vähän kankeaa mikä söi pelikokemusta jonkin verran enkä ollut niin kovin innoissaa sen tarinastakaan joten osa tehtävistä jäi kokonaan pelaamatta. Kolmosen taas kolusin läpi viimeistä nurkkaa myöten, jotenkin se imaisi kaikista parhaiten mukaansa ja se tavoiteltu eeppinen ja massiivinen tunnelma galaksien välisestä sodasta oli vihdoin saavutettu.

Asphalt 8: Airborne

Testattu Lumia 930 (wp 8.1), saatavilla myös ios ja android versio.

Pakkohan sitä oli uuden luurin hankkimisen myötä kokeilla millaisia nämä pelit nykyään on kun en ole yli kolmeen vuoteen luurilla pelannut mitään.
Näyttää kivalta, ohjaus on ihan jees vaikka driftaus mekaniikka olisi voitu tehdä paremmin ja musat on omaan makuun erittäin hyvät ja ajettavaa riittää.

Mutta voi vieteri tuota mikromaksu pasketta. Nyt olen ajanut neljännen "tierin" kisoja ja melkein missään kisassa ei pärjää enää vaan täytyisi virittää lisää tai ostaa uusi auto. Rahaa on kymmeniä tuhansia ja saisin ehkä jonkun C-luokan auton tuunattua tai ostettua sellaisen joka olisi hiukan parempi mitä nykyinen + pari viriosaa.
Mitäs sitten kun ne kisat on ajettu?

Kisoista tulee edes päälle 2000$ palkkioita aika harvoin ja vaikka joku kolmos tason kiihtyvyys upgrade maksaa c-luokan autoon 6000$. Lisäksi joka kisa luokassa on tietenkin paljon kisoja joihin vaaditaan tietty auto, mutta vielä on ollut mahdollista saada seuraava satsi kisoja auki ilman, että on pakko alkaa noita ajamaan.

Sitten kun tässä ei edes ole mitään mikromaksuja vaan oikein kunnon maksimaksuja. Joku 1.2 miljoonaa credua taisi maksaa yli 30£ ja kaiken huippu on kaksi S-luokan autoa sisältävä paketti joka maksaa 79.9£ siis KAKSI autoa. Kenelle nuo on tarkoitettu? Niille samoille business miehille jotka vissiin laittaa tuhansia euroja kuukaudessa clash of calnsiin vai mikä se oli. Nuokin kaksi autoa ovat sellaisia joita ei muuten edes saa. On tuolla myös toinen auto paketti jossa on kaksi heikompaa autoa ja siinäkin se mustang ei ole edes luokkansa paras auto. Tuolla oli hintaa 39£

Daily bonus systeemi tässä on eli jos pelaa perättäisinä päivinä niin viiden päivän päästä saa tupla rahat.....ekasta kisasta jonka sinä päivänä ajat. Jumalauta tuosta onkin aivan tajuttoman suuri apu.
Oltaisi vaan lyöty pelille joku 5-10e hinta vaikka ja tehty siitä normaali. Nyt tämä on aika mahdoton sellaisen pelata läpi joka haluaa tehdä muutakin kuin ajaa samoja kisoja varmaan satoja kertoja jotta saa taas pari uutta kisaa ajettua.

Lainaus käyttäjältä mecha_no_maniac

Lainaus käyttäjältä SamTheFurious82+Nyt ollut työn alla Mass Effect, ykkösen pääsin jo läpi ja kakkosen aloitin, tuntui jotenkin uskomattomalta se vaihdos kun tajusi kuinka paljon pätäkkää ME2:sen tekemiseen on pistetty ykkösen jälkeen, ulkoasu ja repliikkien määrä. Kunnioitan kyllä sitä että asiat joita ykkösessä teki todellakin näkyy tai kuuluu tavalla tai toisella kakkosessa, hyvän mielen pelejä kyllä.

Itse olen myöskin pelannut nämä kaksi läpi viime vuoden puolella, mutta kolmosta en ole vielä saanut aloitettua. Haluaisinkin kysyä, mitä mieltä olet ME2:n muuttumisesta entistä enemmän ammuskelupeliksi RPG-vaikutteiden jäädessä varsin pieneen rooliin?

Okei, myönnetään - sotisopaasi voit vielä kohtuusti vaikuttaa erilaisilla osilla ja taitopisteiden kanssa sinun on edelleen tehtävä valintoja eri kykyjen välillä... mutta ne aseet T_T. Mässy ykkösessä pystyit räätälöimään vaikka yhden tuliluikun puhtaasti Gethien massamurhaa varten kun taas toisella tussarilla pistit orgaanisia vihuja matalaksi. Kakkosessa pyssyistäsi tulee aina vaan voimakkaampia/parempia joka päivityksen jälkeen ja that's it - et voi lähteä kehittämään asettasi tiettyyn erityiseen suuntaan, vaan peli on päättänyt aseen hyvät ja huonot tilanteet sinun puolestasi.

Mitä haarniskoihin tulee, Mässy 1 antoi sinulle mahdollisuuden perehtyä ties mihin kilpiin, resistansseihin, fyysisen damagen buffereihin jne., mutta et voinut päättää siitä, että minkä näköisistä osista haarniskasi koostui tai edes minkä värinen se olisi. Mässy 2:ssa tämä kääntyi toisin päin - haarniskaan saatavia osia (joilla sai mm. lisäenergiaa, lisää raskaiden aseiden panoksia jne.) oli loppujen lopuksi aika vähän, mutta niiden ulkomuodon välillä oli tarpeeksi vaihtelua, että pystyit - yhdessä väri-editorin kanssa - luomaan juuri sellaisen custom-haarniskan kun halusit (eikä tullut siten yhtään käytettyä trilogia paketin mukana tulleita haarniskoja, vaikka ne olisivat olleetkin tehoiltaan paremmat ).

Itse en olisi kaivannut ihan Mässy 1:n kokoluokkaa olevaa krääsävuorta, mutta minusta ME2:ssa mentiin liikaa siihen toiseen ääripäähän.

Toinen kysymykseni koskee vapaamuotoista seikkailua laajoilla alueilla (niin Makolla kuin ilman): jäitkö kaipaamaan niitä?

Itse kuuluun siihen oletettavaan vähemmistöön, joka ei manannut Makolla ajoa syvimpään maanrakoon, vaan -taivas varjele- jopa nautti siitä! Mineraalien metsästys oli myöskin hauskaa, joskin oli typerä veto Biowarelta olla laittamatta niiden sijaintia valmiiksi karttoihin. Oli myös kiva löytää ties mitä krääsää kentältä... ja sitten pelätä kauhulla jos Thresher Maw pomppaisikin suoraan alapuoleltasi maan pinnalle ja tappaisi koko lössin yhdestä iskusta.

Tästä huolimatta ymmärrän myös niitä, joista koko touhu saattoi muuttua ennen pitkää varsin puuduttavaksi ja itseään toistavaksi. Asiaa ei auttanut planeettojen grafiikoiden primitiivisyys sekä alueiden totaalinen tyhjyys. Nämä näkyivät erityisesti ”vehreillä planeetoilla” joissa eleskeli tasan tarkkaan kahta elukkalajia ja niitäkin vain alle kymmenen elukan laumoissa. Mistään puista tai pensaista ei ollut tietoakaan. Olikin helppo bongata vähintään kaksi eri hiekkaplaneettaa vähän erivärisillä taivailla, kaksi kallioplaneettaa, kaksi lumiplaneettaa... Ja auta armias kun joka saakelin tutkimuskeskus sekä kaivos olivat kaikki valmistettu samoilla pohjapiirrustuksilla, AINA!

Mässy 2:ssa tyhjät sekä itseään toistavat planeetat korvattiinkin yksityiskohtaisilla, tarkoin hiotuilla ja toisistaan eroavilla alueilla. Valitettavasti tämä johti samalla jatkuvaan putkijuoksuun. Ja mikä järki tämmöisissäkin sivutehtävissä oli: hienon näköisellä pilviplaneetalla pitää laittaa joku leijuvalla tasolla oleva laite päälle. Hyvässä lykyssä saat sen parissa minuutissa läpi ja et pääse palaamaan kyseiselle planeetalle enää koskaan tutustuaksesi vaikkapa johonkin isompaan alukseen. Tuntui aikamoiselta resurssien haaskaukselta minusta.

Arvostin minäkin Mässy kakkosen parempia graffoja, hiotumpia alueita jne. Mutta samalla jäin kaipaamaan ykkösen RPG-vivahteita ja vapautta tutkia suurta tuntematonta. Kertokaa toki muutkin, jos tää herätti teissä ajatuksia.

Kuulun siihen osaan pelaajista joka ei pidä kaikista muutoksista ME1 ja ME2:sen välillä, johon lukeutuu aseiden kustomointi, minua alkuun otti nuppiin se että aseissa piti väenväkisten olla panokset toisin kuin ME1:ssä, ymmärrän sillä haetun vaikeustason nostoa tai "realismia" mutta se ei tuntunut hyvältä hyppäykseltä puhumattakaan aseiden kustomoinnista joka oli iso osa ykkösen viehätystä.

Makosta sen verran että todellakin kaipaan kakkoseen (kuin myös kolmoseenkin) sitä vapaampaa maaston samoamista, olkoonkin että Mako oli alkuun kammottava ajettava (fysiikkabugi lempinimeltään) mutta se toi ykköseen enemmän seikkailuntuntua mitä kakkosessa ei oikein ole, se Hammerhead kun ei tarjoa kuin lähinnä raiteilla ajoa paitsi Overlord lisärin ajaksi jossa maasto oli kohtalaisen suuri ja näyttävä.

Kakkosessa inhoan myös sitä "kiireen" tuntua kun teet muutaman missun ja sitten Illusive Man käskee sinua painumaan tuonne ja sinne, toki ymmärrän että käsillä on iso selkkaus joka pitää hoitaa mutta tuolla tapaa on voinut monilta jäädä iso osa lisätehtävistä tekemättä joista jotkin luovat lisää syvyyttä itse maailmaan ja hahmoihin.

Elikkäs lyhyesti.
- Ikävöin ykkösen kustomointia
- Makoa (varauksin)
- Hakkerointia (varauksin, pidin enemmän refleksipohjaisesta kuin tästä kakkosen systeemistä)
- Inhoan kakkosen planeettojen skannausta enemmän kuin Makolla ajamista
- pakollisia "aikarajoituksia" kakkosessa
- Zaeed ja Kasumi ovat aika pintapuolisia kun kummankaan kanssa ei voi keskustella kuten "ydinporukan" kanssa, en pidä.

Tuli sitten maksettua rahaa demosta, nimittäin Verkkokaupasta mukaan lähti Metal Gear Solid V: Ground Zeroes. Hinta tosin oli jo sellainen että tuon kehtasi jo ostaa, nimittäin 5,80 euroa näytti kuitin loppusumma.

No, onko tuo sitten niin lyhyt ja turha kuin mitä useat huutelivat? Kyllä ja ei, kuten jo silloin myös vastattiin. Eipä tuohon päätehtävään mennyt kuin puolitoista tuntia ja mielestäni käytin aikaa melko reilusti. En tosin tutkinut ihan joka paikkaa vaan meni juonen mukaan (pelanneet ymmärtävät). Hardilla tuli myös pelattua tuo kyseinen tehtävä sekä vielä kerran sen jälkeen yritin parhaani normaalilla ja sieltähän pätkähti Rank S.

Noiden kolmen pelikerran ja parin uusintaoton (jos jäi heti alkupuolella kiinni) jäljiltä tuntuu että aika lailla koko alue on nähty. Toki prosentit näyttävät vajaata 20% mutta en laskisi jotain kerättäviä merkkejä ja turhan typerästi aukaistavia haasteita näihin. Miksi kaikki haasteet eivät voisi aueta viimeistään kun tehtävä on läpäisty hardilla? Ei, pidennetään hommaa sillä että ensin pitää pelata normaalilla että saa sen haasteet auki ja vielä erikseen hardilla sen haasteet. Niin ja toki ne haasteet voi tehdä vasta kun ne ovat auki.

Keinotekoista pidentämistä mielestäni ja ymmärrän todellakin kritiikin. Ymmärrän vaikka itse luultavasti roikunkin vielä tuolla hyvän aikaa noita tekemässä. Hinta oli nyt sopiva tällaiselle välipalalle ja vertaisinkin tätä Dead Rising: Case Zeroon, joka maksoin heti julkaisussa viisi euroa. Kumpikin on nopeasti läpäisty mutta aikaa saa enemmänkin heitetty peliin mikäli niin haluaa ja homma kiinnostaa. Se ei kuitenkaan ole hyvä syy pistää sitä hintalappua mikä GZ:lla alunperin oli.

Niin, ja grafiikat hyvät, jopa tällä Xbox 360:llä ja muukin toimii oikein mainiosti. Kyllä tästä ehkä 10 euroakin vielä olisi voinut maksaa juuri ja juuri mutta tämä kuutisen euroa oli oikein sopiva hinta edelleen tälle.

Jahas, se olisi sitten vuoden ensimmäisen pitkän "romaanin" aika :D

EndWar (Xbox 360)

IMAGE(http://i.imgur.com/3SopJCE.jpg)

Hyvät strategia-pelit ovat konsoleilla harvinaisuus ja sitäkin harvinaisempia ovat nimenomaan konsoleilla toimivat RTS-pelit. Monien mielestä HaloWars oli ensimmäinen ja ainut onnistunut RTS konsoleilla, mutta Tom Clancy'n nimen alla ratsastava EndWar ehätti v.2008 lopulla ensin.

EndWarin ohuen ohut juoni kertoo siis kolmannesta maailmansodasta USA:n, Euroopan ja Venäjän välillä. EndWarissa Euroopan kansat ovat yhidstyneet yhdeksi suureksi liittovaltioksi ja suhteet Yhdysvaltoihin ovat tulehtuneet...kun sitten Venäjä lavastaa terroristien hyökkäyksen USA:n maaperällä Euroopan liittovaltion rahoittamaksi, niin siitäkös se rähinä sitten alkaa. Kaikki tämä kerrotaan itse pääkampanjaa edeltävän "Prelude of War"-tilan aikana, jossa siis opetetaan pelin perusteet kaikkien kolmen osapuolen näkökulmasta. Itse pääkampanja tarjoaakin sitten oikeastaan vain sitä samaa mitä itse moninpelikin (jos serverit olisivat siis pystyssä, mutta EndWarin moninpei suljettiin konsoleilla jo kauan sitten), mutta tietenkin tekoälyä vastaan. Euroopaan, Jenkkeihin ja läntiselle Venäjälle rajoittunut sota tarjoilee muutamaa erilaista tehtävää kentällä olevien pisteiden valtauksesta ja hallussapitämisestä kaikkien vihollisten tuhoamiseen, strategisten rakennusten tuhoamiseen ja näitä kaikkia yhdistäviin "Siege" tehtäviin joissa taistellaan pääkaupunkien hallinnasta.

IMAGE(http://i.imgur.com/ltVvXxS.jpg)

Juonellisesti EndWar ei siis tarjoile yhtään mitään, vaan kaikki tehtävät tuntuvat toisistaan irrallisilta ilman sen suurempaa tarinankerrontaa ja jopa samoja kenttiä kierrätetään kampanjan aikana. Itse taistelut käydään tottakai reaali-aikaisesti, mutta maailmankartalla tekoäly tekee vuorollaan omat siirtonsa joko hyökäten tai puolustaen omia alueitaan. Lopulta peli päättyy siihen kun kaikki kolme pääkaupunkia (Washington, Pariisi, Moskova) on vallattu tai kunnes tietty määrä alueita on vallattu. Tekoäly osaa jo normal-vaikeustasolla pistää varomattomalle pelaajalle hanttiin ja hardilla tekoälyä vastaan on edes turha yrittää, ellei halua pitkittää muutenkin melko tylsää kampanja-tilaa entisestään.

Onneksi itse pelaaminen luonnistuu kuitenkin loistavasti. EndWarin suurimmaksi valttikortiksi mainostettiin sen ääniohjausta. Toki äänikomennot toimivat enimmäkseen mallikkaasti, vaikka toisinaan peli erehtyi kuulemaan komennot väärin. Ennen pitkää jatkuva mikkin monotonisesti höpöttäminen tyyliin "unit 2 attack hostile ", "units 1 and 4 move to alpha" alkoi kuitenkin jurppimaan ja väsyttämään, mutta onneksi ilman äänikomentojakin pärjää. Pelin yksiköt on jaettu ryhmiin, joiden välillä pystyy helposti ja nopeasti vaihtamaan vain parin D-padia käyttämällä. Koska kaikenlainen resurssien kerääminen ja tukikohdan rakentelu on EndWarissa jätetty pois, pystyy pelaaja keskittymään vain ja ainoastaan joukkojen komentamiseen. EndWarissa ei myöskään ole täysin vapaasti liikuteltavaa kameraa, vaan kamera seuraa aina pelaajan valitsemaa joukkoja/yksikköryhmää. Ratkaisu saattaa aluksi tuntua oudolta etenkin PC-RTS peleihin tottuneelle, mutta toisaalta ratkaisu toimii hyvin, eikä aiheuta suurempia haittoja joukkojen komentamiselle.

IMAGE(http://i.imgur.com/1tukdOd.jpg?1)

EndWarin yleisimissä tehtävissä, eli "Uplinkien" valloituksessa pelaajalla on käytössään rajallinen määrä yksiköitä, joita voi saada kartalle lisää valloittamalla lisää kyseisiä pisteitä. Ennen tehtävää pelaaja saa myös valita mitä yksiköitä tai pitemminkin "joukkoja" haluaa alussa kentälle. Yksiköt/joukot on jaettu jalkaväkeen, pioneereihin, kuljetusvaunuihin/rekkoihin, tankkeihin, koptereihin ja tykistöön. Homma toimii kivi-paperi-sakset periaatteella, jossa kopterit ja pioneerit ovat vahvoilla tankkeja vastaan, tankit jalkaväkeä/kuljetusvaunuja ja kuljetusvaunut/pioneerit koptereita vastaan. Tykistö pystyy luonnolisesti tuhoamaan kaiken maalla liikkuvan tehokkaasti kaukaa. Muissa tehtävätyypeissä joukkoja saa enemmän jo heti alussa. Käytännössä pelaajalla ja tekoälyllä on rajaton määrä joukkoja käytettävissä, mutta tuhotut joukot palautuvat käyttöön aina minuutin-parin viiveellä, ja ne maksavat tietyn määrän toimintapisteitä, joten täysin varomaton niiden kanssa ei voi olla. Mikäli tekoäly/pelaaja saa vallattua itselleen puolet kentän "uplinkeistä" saa tekoäly/pelaaja käyttöönsä joukkotuhoaseen, jonka avulla voi liiskata vaikka kaikki joukot kerralla ja kääntää pelin päälaelleen. Muita "kykyjä", kuten ilmaiskuja ja EMP-iskun sää käyttöönsä kehittämällä nämä toiminnnot vallatuista uplinkeistä. Yksiköitä ja kykyjä pystyy myös kehittämään tehtävistä kerätyn kokemuksen avulla ja yksiköt itsessään keräävät kokemusta ja mitä enemmän kokemusta, sitä korkeampi "sotilas-arvo", sitä enemmän vahinkoa yksiköt tekevät ja kestävät ja sitä parempia päivityksiä näille pystyy ostamaan. Sodan eri osapuolet eivät muuten eroa merkittävästi toisistaan, vaan erot kohdistuvat lähinnä yksiköiden ulkonäköön. Euroopan armeijan yksiköt kaiketi liikkuvat hiaman muita nopeammin, Venäjän armeija kestää muita enemmän kuritusta ja Jenkit ovat jotain tältä väliltä, mutta näitä eroja tuskin pelatessa huomaa.

IMAGE(http://i.imgur.com/d5LxcKn.jpg?1)

Audio-visuaallisesti EndWar on ok-tasoa, äänimaailmasta ja grafiikasta ei sen paremmin löydy mitään erityistä moitittavaa kuin kehuttavaakaan. EndWar on kaiken kaikkiaan varsin onnistunut konsoli-RTS, joka olisi kuitenkin kaivannut yksinpeliinsä kunnollista kampanjaa ja juonta, sekä lisää erilaisia tehtävä-tyyppejä ja karttoja. Kun pelin serveritkin on suljettu konsoleilla jo hyvän aikaa sitten, ei EndWarista loppujen lopuksi irtoa kovin pitkäkestoista viihdettä ja yksinpelaajalle parempaa RTS-viihdettä kolmannesta maailmansodasta tarjoaa esimerkiksi PC:n World in Conflict. Hyvästä yrityksestä kuitenkin 7/10

Sega Rally Online Arcade (XBLA)

IMAGE(http://i.imgur.com/zvsrxuj.jpg?1)

Tätä Xbox Whireless Wheelin kanssa tullutta peliä ei enää edes ole Xbox Livestä erikseen ladattavissa, mutta ehkäpä parempi niin. Peliä voi aluksi erehtyä luulemaan v.2007 julkaistun Sega Rally Revon digitaalliseksi versioksi, sillä itse pelin valikot, autot, radat, grafiikat ja musiikit ovat tismalleen samat. Pelistä ei kuitenkaan löydy autoja kuin kourallinen ja ratojakin vain 5 kappaletta...eli sisältöä on karsittu rankalla kädellä. Eikä siinä vähäisessä sisällössäkään ole paljon hurraamista, kun itse ajaminen on tylsääkin tylseempää arcadea (nimensä mukaisesti), josta on ralli kaukana. Kun tekoälystäkään ei ole paljon vastusta, niin ainoat positiiviset asiat pelistä ovat pirteät grafiikat ja helpot achievementit/gamerscoret. Toisaalta eipä tästä tarvinnut mitään maksaa, eikä peliä voi siis edes enää erehtyä Livestä ostamaan. 4/10

Starcraft II: Heart of the Swarm

IMAGE(http://i.imgur.com/UEvwRvQ.jpg?1)

Starcraft II- trilogian toinen osa tarjoilee samaa laadukasta RTS-viihdettä kuin edeltäjänsäkkin. Juoni jatkuu suoraan siitä mihin Wings of Liberty loppui ja keskittyy tällä kertaa Sarah Kerriganin ja Zerggien tarinaan. Pelin juonikuviota muistaakseni kritisoitiin aikoinaan jostain syystä, mutta itselleni kampanja tarjoili enemmän tai vähemmän yhtä laadukkaan kokemuksen kuin Wings of Liberty. Pelin Cinematic-videot olivat jälleen tuttua Blizzard laatua, eli erittäin maukkaita.

IMAGE(http://i.imgur.com/Qv0PPNo.jpg?1)

Wings of Libertyn tavoin mukana on pieniä roolipelimausteita, eli kampanjan edetessä yksiköitään pystyy kehittämään haluamallaan tavalla. Jotkin valinnoista ovat pysyviä, kun taas joitakin yksiköiden ja myös Kerriganin kykyjä pystyy aina halutessaan vaihtamaan. Lisähaasteita tarjoaville mukana on tottakai achievementit, jotka kaikki tulikin jälleen keräiltyä :D

Myös Starcraftin hehkutettua moninpeliä uskaltauduin tällä kertaa kokeilemaan ja vaikka se tarjoileekin yksinpelin tavoin laadukasta RTS-viihdettä, onnistuen samalla tarjoamaan suurin piirtein oman tasoista peliseuraa, niin itse en kuitenkaan moninpeliä muutamaa matsia enempää jaksanut vääntää, etenkin kun muuta pelattavaa riittää enemmän kuin tarpeeksi.

IMAGE(http://i.imgur.com/L6PKKFx.jpg?1)

Heart of the Swarm on siis kaikin puolin perusvarma, mutta erittäin laadukas lisäosa, laadukkaaseen peliin ja mielenkiinnolla jään odottamaan mitä trilogian päätososa, Legacy of the Void tuo tullessaan. 8,5/10

Sly Cooper and the Thievius Raccoonus aka Sly Raccoon (PS3 HD-remake)

Vanhojen PS2- HD-remaster "klassikoiden" pelaaminen jatkui siis tällä kertaa ensimmäisen Slyn merkeissä. Aivan ensiksi täytyy mainita, että kohennetusta HD-ulkoasustaankin huolimatta peli on vanhentunut varsin arvokkaasti, kiitos värikkään, piirrosmaisen grafiikan. Vanhentuneen ulkoasun huomaa oikeastaan vain taustoista, sekä kömpelöstä animaatiosta, muuten ei pelin ulkoasusta voisi arvata, että alkuperäinen julkaisu on vuodelta 2002.

Grafiikaltaan peli siis mielyttää silmää, mutta mielyttävää sitä on myös pelata. Sly Cooper/Raccoon on kaikin puolin mainio, joskin ehkä hiaman lyhyt taso-loikka. Ei tämä aivan yhtä nautittava ollut kuin Jak&Daxter sarjan ensimmäinen osa, mutta mitään suurempaa valittamista pelistä on vaikea löytää. Toki peli on suunniteltu kaiken ikäisille, joten todellista haastetta peli ei tarjoile muuten kuin vaihtoehtoisten aika-haasteiden muodossa. Toisaalta juuri tällaiset helpot ja leppoisat pelit, joista riittää pariksi illaksi pelattavaa sopivat itselleni oikein hyvin, sillä vapaa-aikaa on nykyään niin pirun rajallisesti. 7,5/10

New Super Mario Bros. 2 (3DS)

Lyhyestä virsi kaunis. Oikeastaan itselläni ei ole mitään lisättävää DoomiPeikon yllä olevaan kirjoitukseen, NSMB 2 tarjoilee tuttua ja turvallista Mario-tasoloikkaa ilman sen suurempia yllätyksiä tai riemun kiljahduksia. Itsekkään en päässyt pelin co-oppia kokeilemaan, luultavasti peli olisi jaksanut viihdyttää paremmin kaverin kanssa pelattuna. Haastetta peli ei tosiaan juuri tarjoile muuten kuin kaikkien tähtikolikoiden keräämisellä (joilla voi lopputekstien jälkeen avata lisää tasoja) ja tosiaan Browserin kukistaminen oli aluksi hiaman haastellisempi homma, johtuen juurikin checkpointtien puuttesta.

Eli ok-tason tasoloikka, josta ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa pelattavaa löydy ja parempaakin tasoloikkaa on 3DS:lle tarjolla vaikkapa Super Mario 3D Landin muodossa, jonka rinnalla New Super Mario Bros 2 tuntuu todella vaisulta 6,5/10

Black Mesa-modi, Half-Life 2 ja episodit 1&2 (cinematic mod) (PC)

IMAGE(http://i.imgur.com/gjKUKBx.png?1)

Vaikka uusia, täysin pelaamattomia pelejä on odottamassa järjetön määrä, niin joskus nostalgia hammasta vain kolottaa ja mieli tekee palata jo moneen kertaan pelattujen suosikkipelin pariin...ja itselleni Half-Life sarjan pelit ovat suosikkilistan kärkipäässä.

Black Mesa-modi julkaistiin parisen vuotta sitten ja olen sen jo kertaalleen läpi pelaillut ja täällä kaiketi joskus "arvostellutkin", joten ei siitä sen enempää kuin että edelleen pirun laadukas modi ja alkuperäisen Halffiksen remake Source-pelimoottorilla....tosin Xen-loppuosa puuttuu pelistä edelleen, joten niille jotka haluavat kokea ensimmäisen Half-Lifen kokonaisuudessaan, joutuvat tyytymään alkuperäiseen versioon.

IMAGE(http://i.imgur.com/1uyEl4E.jpg?1)

Half-Life 2:n ja sen episodien pelaamisesta oli kulunut kuitenkin jo sen verran aikaa (viimeksi Orange Boxin julkaisun yhteydessä v. 2007), että oli jo korkea aika ottaa uusinta-kierros. Half-Life 2:n julkaisusta on jo kuitenkin sen verran aikaa (yli 10 vuotta), että Black Mesa-modin rinnalta Halffis 2:n ja sen episodien ulkoasu näyttää liiankin vanhentuneelta. Onneksi PC:n modaaja-yhteisöstä löytyi jälleen kerran apu:

http://cinematicmod.com/

Cinematic-modin avulla Half-Life 2 episodeineen saa melkoisen kasvojenkohotuksen ja vaihtoehtoisesti myös uusitut hahmomallit (itse tyydyin vanhoihin tuttuihin naamoihin), asemallit, sekä soundtrackin (Hans Zimmerin Dark Knight-trilogian sävellyksiä, sanomattakin selvää, että jätin mielummin vanhat kunnon musat soimaan taustalle).

Cinematic-mod lisää peliin mm.kasvillisuutta niin paljon, että välillä en edes meinannut tunnistaa joitakin kenttiä samoiksi kuin modaamattomassa pelissä. Half-Life 2 ja sen episodit ovat toki erinomaisia pelejä ilman modejakin, mutta ainakin itse voin "grafiikka-huorana" sanoa, että kasvojenkohotus tuli kyllä tarpeeseen :D. Kuvat puhukoot puolestaan:

IMAGE(http://i.imgur.com/22knr2V.jpg?1)

IMAGE(http://i.imgur.com/pZIP6wL.jpg?1)

IMAGE(http://i.imgur.com/DEC5uSC.jpg?1)

Kaikkiaan Half-Life saaga Black Mesa-modin ja Cinematic-modilla varustetun Half-Life 2:n kanssa oli jälleen erinomainen kokemus, jotka eivät kertaakaan kyllästyttäneet. Tästä kiitos kuuluu Valven erinomaiselle alkuperäiselle kenttä-suunnittelulle, mielenkiintoiselle taustatarinalle ja hahmoille (vaikka itse päähenkilö ei pukahda pelien aikana sanaakaan xD) ja pelien hienolle tunnelmalle. Half-Life-sarja on siis edelleen "putkiräiskintöjen" ehdoton ykkönen, eli kaikille peleille yhteisarvosanaksi 9/10

Hearthstone: Heroes of Warcraft (PC)

IMAGE(http://i.imgur.com/bXaobly.jpg?1)

Vielä jokunen kuukausi sitten olin yksi niistä jotka ihmettelivät tämän digitaallisen korttipelin valtavaa suosiota....kunnes sitten eräänä iltana hairahduin itse peliä kokeilemaan...

Tämän seuraksena en koko viime syksynä/loppuvuonna pelannut juuri mitään muuta kuin Hearthstonea. Toisaalta peli sopi elämäntilanteeseen, jossa ei paljon vapaa-aikaa ollut paremmin kuin hyvin, mutta peli osasi myös olla todella pitkään pirun koukuttava....Hearthstone kun on yksi niistä "vielä kerran" peleistä, joiden parissa voi tulla vietettyä enemmän aikaa kuin oli alunperin suunnitellut.

En nyt tässä ala Hearthstonen sääntöjä ja mekaniikkoja sen enempää selittelemään, sillä siihen menisi koko ilta, mutta täytyy sanoa, että eri hahmoluokkien, lukuisten erilaisten kortti-combojen, "random-factorien", sekä puhtaan tuurin ja uuden sisällön ansiosta Hearthstone on maistunut näinkin pitkään, vasta aivan viimeaikoina kiinnostus on alkanut hiljalleen hiipumaan. Toki aivan tuuripohjaisesta pelistä ei voida toki puhua, vaan netistä kyllä löytyvät ohjeet kaikkein tehokkaimpien korttipakkojen rakentamista varten ja oikeaa rahaa käyttämällä on toki mahdollista rakentaa itselleen parempi pakka nopeammin kuin täysin ilmaiseksi pelaamalla.

IMAGE(http://i.imgur.com/ttPrW7S.jpg?1)

Jos kuitenkin pelin tuuri (sekä toki myös taito)-pohjaisuus jossain tulee parhaiten esiin, niin se on Areena-matseissa, (maksavat 150 virtuaallista kulta rahaa, jonka voi maksaa siis oikealla rahalla tai ansaista daily-tehtäviä/normi-matseja pelaamalla), jossa pelaajat siis rakentavat pakkansa pelin antamista class/kortti-vaihtoehdoista ja yrittävät tuolla pakalla voittaa niin monta kertaa kuin mahdollista (12 voiton raja tai 3 tappion raja) Toisinaan kun kerran luulee saaneensa kasaan voittoja tuottavan pakan, tuloksena onkin suoraan 3 tappion putki, kun taas toisinaan tuntuu että huonomalla pakalla voittoja kasaantuu yllättävänkin paljon. Areena-matseissa menestymisessä tuntuu toisaalta olevan myös ajankohdalla olevan väliä, sillä ns "pro-pelaajat" tulevat todennäköisemmin vastaan arki-iltoina, siinä missä "sunnuntai-jonnet", kuten minä menestyvät paremmin viikonloppuisin, jolloin saa todennäköisemmin oman tason pelaajia vastaan.

IMAGE(http://i.imgur.com/w5tEgRn.jpg?1)

Hearthstone on helposti lähestyttävä peli, johon ei vältämättä tarvitse upottaa euron euroa, jotta pelistä pystyisi nauttimaan, vaikka tosiaan rahaa käyttämällä saa myös todennäköisemmin niitä "parempia" ja harvinaisempia kortteja. Peli sekä ilahduttaa, että raivostuttaa, siinä missä pitkät tappio ja voittoputket seuraavat toisensa perään ja tuurilla on menestyksen suhteen oma painonsa. Eipä tosiaan olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut kuinka koukuttavaa viihdettä digitaalinen korttipeli voisi tarjota, mutta rajansa se on toki Hearthstonen hauskuudellakin. Suosittelen ainakin kokeilemaan, ilmaiseksi kun peliä pystyy kuitenkin pelaamaan. 8/10

Tulipas taas vuodatettua tekstiä, kiitos vain niille jotka jaksoitte lukea alusta loppuun :D

Lainaus käyttäjältä zappah

MGS ground zeroes jupinaa

Itse sain tuohon kulumaan 10 tuntia kun pelasin sen päätehtävän muutaman kerran läpi ja tein myös ne muut jutut. Olikohan ne sitten niitä haasteita. Ei voi muistaa enää, mutta en minä muista mitään ihmeellistä tehneeni, että sain ne auki.
Jos metal gearin lore yhtään kiinnostaa niin kannattaa ainakin ne kaikki audio logit kerätä ja kuunnella joka ei ole paha homma guiden avulla. Ainakin minulle ne oli hyvää settiä ja niiden kuulemisen jälkeen ei enää voinut sitä alussa soivaa biisiä kuunnella "hei täähän on aika jees biisi" asenteella kun sai tietää mitä kaikkea herra skull face on tehnyt tai laittanut muut tekemään samalla kun tuo on soinut taustalla. Sairas äijä on hän.

Asphalt 8: airborne (taas...)

Antakaa anteeksi sillä olen tehnyt syntiä ja ostin oikealla rahalla tavaraa tähän.
D-luokan autopaketti maksoi 1.99e ja sillä sai 9-10 autoa ja C-luokan paketti oli 2.99e ja sillä sai vissiin kahdeksan autoa. Veikkaan, että nuo sisältää kaikki autot mitä noissa luokissa alunperin oli kun se julkaistiin.

Pelinautinto nousi heti kun monelle noista autoista on myös oma kisa jota nyt pääsi heti ajamaan ja keräämään tähtiä ja rahaa. Lisäksi nyt pystyi keskittymään keräämään rahaa oikeasti koviin autoihin ja virittämään noiden luokkien parhaita autoja.
Ostin myös 200 tokenia kahdella eurolla jotta sain tuplarahat. Tuo bonus maksaa 100 tokenia ja on voimassa 24 tuntia. Valitettavasti se kello tikittää myös silloin kun peliä ei pelaa joten kannattaa varata aikaa grindaukseen.

Eli nyt olen käyttänyt yhteensä 7 euroa tähän ilmaiseen peliin. Kaduttaako? No ei. Toisaalta jopa hyväksyn tuon hintaiset paketit kun peli on ilmainen eikä siinä ole edes mainoksia. Mutta sitten kun mennään hankinnoissa ylemmälle tasolle niin hommasta katoaa järki kuten aiemmin sanoin ja itseasiassa muistin väärin nuo crediittien hinnat sillä 2.4 miljoonaa maksaa 99.99e. Näyttää gta onlinen rahakortit halvoilta tuon rinnalla kun 1.2 miljoonaa taitaa saada 13e hintaan.

Kyllä tässä silti grindata täytyy vaikka on tupla rahat. Aluksi ajoin yhtä kisaa josta sai n.5000 credua ja tuo on siis jo tuplattu. Ei ole paljoa ei kun joistakin autoista saa maksaa 300 000 - 1.2 miljoonaa. Tänään sain 600 tähteä kerättyä ja päivityksenä tullut yhdeksäs kausi aukesi ja nyt saan n.9000 credua kisasta joka kestää n.1min 11s ja tuo on jo kohtuu tahti, mutta taas kerran tuo on jo se tuplattu summa eli normaalisti tuostakin saisi vain 4500 credua.

Tälläkin hetkellä se kello siellä tikittää ja tarttis varmaan vielä tässä illan aikana muutama kisa ajaa ja heti aamulla jatkaa.
Onhan tässä silti paljon hyvääkin. Kuten matkapuhelin triidissä mainitsin niin nettipeli toimii hyvin. Ei näkyvää lagia ja matsit ja pelikaverit löytyy nopeasti. Lisäksi pelissä on myös vaihtuvia eventtejä joista tarpeeksi hyvä kuski voi saada jopa uuden auton.
Nyt on menossa nsx cup josta tuntuu jokainen voittavan kyseisen auton koska nuo kisat on niin helppoja. Yleensä nuo on leaderboard pohjaisia ja esim ekat 100 saa auton ja minä olen ollut jossain 25 000:n paskemmalla puolella :D
Lisäksi myös noista eventeistä voi saada rahaa, viritys kortteja tai noita tokeneita joilla voi ostaa vaikka sitä tupla raha bonusta.

Jos vielä miettii, että olen pelannut tätä jo yli 20 tuntia ja tulen pelaamaan vielä lisää ja olen oikeasti jopa nauttinut tästä enemmän mitä vaikka drive clubin yksinpelistä, uusimmasta ridge racerista tai split secondista niin ei se 7e sijoitus ole ollenkaan paha.

Hetken kun luin esim real racing 2 pelin "arvosteluja" windows phonen marketplacelta niin en ihmettele miksi näitä mikromaksuja on. "Muuten hyvä peli, mutta liian kallis", "Miks tää on näin kallis kun asphalt 8 on ilmainen" ja tuota samaa saa lukea eri muodoissaan. Hintaahan real racingilla taisi olla 3 euroa. Saattoi olla jopa 2 euroa.

Siis kolme euroa on liian kallis hinta pelistä ja mieluummin otetaan näitä ilmaisia joissa eteneminen vaatii julmettua grindausta tai sitten niitä mikromaksuja.

Sen verran tullut uutta juttua väliin etten enää tuohon vanhempaan samaa peliä koskevaan viestiini viitsi tätä lisätä. Tämä linkityskään ei taida suoraan toimia, ei ainakaan minulla, sillä menee ylimpään viestiin eikä minun viestiini. No, joka tapauksessa päätin vielä vähän lisäillä fiiliksiä tuosta Metal Gear Solid V: Ground Zeroesista.

Läpäisyprosentti tällä hetkellä 90 ja kaikki achievementit kerätty. On siis pelattu jokainen tehtävä sekä normaalilla että hardilla vähintään kahdesti. S-rank on myös hankittu jokaisesta tehtävästä ja osasta se tuli ihan vahingossa useammankin kerran. Kasetit ja XOF-merkit on nekin kaikki kerätty. Jäljellä onkin enää tehtäviin auenneet haastetehtävät, jotka ovat tyyliin "tapa/merkkaa kaikki viholliset" tai "tapa kaikki rotat/varikset".

Edelleen aiempi kritiikkini tätä haasteiden aukaisua kohtaan pätee, sillä saatoin ihan hyvin saada ensimmäisellä kerralla paremman ajan tai muuten paremman suorituksen kuin sitten kun haaste oli auki ja sen pystyi suorittamaan. Typerä tyyli tehdä asia. Olisi ollut ok että kaikki tehtävän haasteet olisivat auenneet yhden läpäisyn jälkeen per vaikeustaso. Nyt tuosta jäi se aiemminkin mainitsemani väkisin pidentämisen maku.

Ei kuitenkaan passaa valittaa, sillä muutenhan tuo "demo" oli oikein loistava tällaiselle vanhalle MGS-fanille. Vanha tarkoittaa tässä tapauksessa ehkä enemmän sitä että en sitä enää niinkään ole. MGS3:n jälkeen oli pitkä tauko että pääsin PS3:n pariin ja siinä välissä oli tapahtunut jotain, jonka takia MGS4 tuntui laimealta. Ehkä se MGS4:n vähäinen pelaamisen määrä, vaikka fanipalvelu kyllä olikin kohdallaan.

Nyt tämän Ground Zeroesin kohdalla tuntuu että ollaan todellakin oikealla linjalla. Välikuvaa kyllä löytyi jo tästäkin mutta jo se että yhden kartan alueella sai näin erilaista touhua aikaseksi oli loistavaa. Aiemmin olin kyllä hankkimassa MGSV:TPP:n, mutta nyt tuli ihan oikea hype sitä peliä kohtaan. Mikäli tällainen makupala on näin mahtava niin mitä se itse pääpeli voikaan parhaimmillaan tarjota!

Pidän kuitenkin edelleen aiemmat kritiikkini muuttumattomana: vähän tuossa on pelattavaa 30 euron hinnalla sellaiselle jota MGS:n tarina ei kiinnosta tai joka ei niitä tunne tai halua perehtyä asiaan ja/tai ei halua suorittaa tehtäviä monta kertaa uusiksi eri tavoitteiden perässä. Nämä asiathan on toisteltu varmaan kymmenissä arvosteluissa mutta tuo on luultavasti sen alkuperäisen hinnan arvoinen MGS-fanille ja muille loistavaa alelaarikamaa, jota ei kannata sinne jättää lojumaan.

Pitkästä aikaa on itsellä hypeä ilmassa ja nyt sai Witcher 3 kaverin MGSV:TPP:sta.

Duke nukem 3d megaton edition (vita)

Tämähän on tässä kuussa ps+ pelinä vitalle ja ps3:lle ja päätin sitten eilen kokeilla pienessä krapulassa vita kourassa sängyssä maaten.
Odotukset ei olleet korkealla koska aiemmin olen tätä kokeillut pc:llä kun peli oli juuri julkaistu ja tuon jälkeen olen koittanut myös psone ja xbox360 versioita enkä koskaan jaksanut pelata paria ekaa kenttää pidemmälle koska ne sokkeloiset kentät ei vaan iskeneet. Mainitaan myös, että olen pelannut esim doomin ja wolfenstein 3d:n monesti läpi eli old school fps meno on kelvannut.

Nyt sitten ekat pari kenttää vähän tökki ja abyss niminen kenttä aika paljonkin koska jäin jumiin aivan totaalisesti. Kun googletin niin syy selvisi. Eräässä kohdassa on pakko katsoa ikkunasta ulos jotta tietty seinä romahtaa ja jos noin ei tee niin kenttä ei etene. Ah tätä 90 luvun designia. Niin oliko tämä sitä aikaa kun pelit vielä tehtiin rakkaudella ja kaikki oli parhautta?

Tuon jälkeen sitten onkin ollut ihan maittavaa menoa ja pelasin melkein kaikki ekat kolme episodia läpi. Jokaisessa episodissa on siis useampi kenttä ja nykyisen jälkeen on enää yksi episodi jäljellä. Sitten on vielä muutama extra episodi jotka vissiin on aikamoista kuraa verrattuna peruspeliin.

Ainakaan vielä en ole törmännyt bugeihin vaikka ps3 versio niistä kuulemma kärsii ja oikeasti hämmästyin kuinka hyvältä tämä näyttikään vitan ruudulla. Tokihan graffoja ollaan parannettu, mutta odotin jotain paljon huonompaa. Ei tätä kyllä silti tee mieli minkään full hd telkkarin kautta pelata.

Viime viikolla rämmin tieni läpi ensimmäisen Bayonettan Wii U:lla ja ihan mielenkiintoinen kokemus tuo kieltämättä oli. Kun ottaa huomioon, että peli ei ole enää ihan tuore tapaus, niin itse toiminta on pysynyt ihmeen hyvässä kuosissa. Melkein kaikki viholliset oli suunniteltu hauskasti ja kun onnistuu viime sekunnilla väistämään iskun, niin tunne on melko mahtava. Ehdottomasti haastava peli, mutta itemeillä menoa saa niin helpoksi kuin vain haluaa.

Ulkoisesti tuo on todella karu tapaus. Kaikki ympäristöt ovat harmaita ja muutenkin melko mielikuvituksetonta art designia kaikin puolin. Esimerkki tapaus siitä miltä hyvin moni PS3/360:lla julkaistuista peleistä yhdessä vaiheessa näytti. Bayonetta oli hahmona todella mahtava ja paikoin tuli ääneen jopa hymähdeltyä. Mitenkään seksistisenä en hahmoa pitänyt, mutta oli silti hauskaa pelata vaihteeksi toimintapeliä, missä päähahmo ei ole kalju karpaasi.

Pitää jossain vaiheessa mätkiä jatko-osa läpi ja kokeilla miltä Bayo tuntuu tuoreempana tapauksena. Videoiden perusteella ulkoasu näyttää ainakin pikkuisen pirteämmältä.

Lainaus käyttäjältä Muksu+

Melkein kaikki viholliset oli suunniteltu hauskasti ja kun onnistuu viime sekunnilla väistämään iskun, niin tunne on melko mahtava.

Lyönti, lyönti, lyönti, täydellinen väistö, lyönti, lyönti, toisen vihun täydellinen väistö, lyöntilyöntilyöntilyöntiLYÖNTI! Väistö ja lisää lyöntiä kehiin.

Bayonetta 1&2 on niin täydellistä akrobatiaa parhaimmillaan, että onnistunut pelaaminen saa vähintäänkin hymyn aikaiseksi. Parasta on tosiaan se kun ympärillä on pikku pomo ja 5-10 muuta vihua. Hardilla onnistumisen tunne on kuin suoraan 8- ja 16bit ajoilta. Tälläiset pelit on melkein kuolleet jo sukupuuttoon.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Nykyään pelaan suhteellisen harvoin erilaisia pelejä, puhumattakaan niistä lukemisesta, innostumisesta tai ostamisesta (en siis wareta, vaan ostan harvoin). Mutta Fallout 3:sta ja Fallout: New Vegasista tulin sanomaan pari sanaa, koska helvetti sentään, mähän jäin nokasta kiinni koukkuun ja irti en pääse.

Laitetaan FNV ekaksi syyniin kun sitä pelasin ennen kolmatta:
Todella kaunis peli. Joku tuossa ydinsodan jälkeisessä villi länsi - vegas sekoituksessa viehättää ja iskee TODELLA paljon. Dialogeissa on mukavasti vaihtoehtoja, ei ainakaan mulle tullu sellasta "no entäs jos en halua valita mitään noista" -tilannetta. Mielenkiintoa ylläpitää erityisesti questit; vaikka ne eivät sisällöltään niin älyttömän erikoisia ole, ne voi kuitenkin tehdä sen verta monella tavalla että se ei jää aivottomaan ota-ja-palauta -looppiin. Maailma on myöskin mukavan suuri, ja löysinkin itseni jatkuvasti tutkailemasta hylättyjä hökkeleitä sen sijaan että etenisin tehtävissä. Kiva yllätys oli se että jokaisessa kolkassa oli jotain nähtävää ja tutkittavaa, eikä seikkailu jäänyt vaan ajantappamiseksi.

Huonoja puolia en hirveästi New Vegasista löytänyt, mutta muutama asia kyllä sai hiustuppoja putoamaan päästä. Ensinnäkin se että PC versio (varsinkin DLC -pakettien lataamisen jälkeen) peli kaatui aivan jatkuvasti, ja savettaa piti jokaisessa välissä. Toiseksi se, että päätarina ei ollut juuri lainkaan mielenkiintoinen. Tätä onneksi korjaa lukuiset sivutehtävät, niihin kuuluvat hahmot ja tarinat, joita tekee paljon mieluummin. Viimeisenä mainittakoon se Legioonan partolli, ne ei saatana kuole mini nukestakaan. . . .

Ja sitten Fallout 3.
[spoiler]Pelin aloitus veti mukaansa mielestäni hyvin. Isän äkillinen lähtö / katoaminen vaikutti todella dramaattiselta ja erikoiselta: uskoin että sen takana oli varmasti hyvä syy, sillä isä kuitenkin vaikutti rakastavan lastaan todella paljon. Päätarina siis veti paremmin mukaansa, vaikka isän etsiminen tuntui välillä päättömältä. Jokainen paikka jonne vihjeet viittasivat ja jossa "isän piti olla", vedettiin vesiperä kerta toisensa jälkeen.[/spoiler]
Pelin ulkonäkö tai teema ei iskenyt niin hyvin kuin FNV, mutta ns. 'pääkaupungit' ja isommat mestat olivat mielenkiintoisempia kuin autiommat alueet. Pysyin siis enemmän pää- kuin sivutehtävien parissa, enkä juuri seikkaillut. Haastetta on kyllä huomattavasti enemmän kuin FNV:ssa; joka kerta kun koetin vähän tutkia ja seikkailla vaihtelun vuoksi, niin eiköhän sieltä joku saakelin Deathclaw tullu ja lyöny naaman irti. Vihollisia on kyllä muutenkin huomattavasti enemmän. Tämä nyt ei varsinaisesti haitannut, mutta olihan tuohon vaikeeta tottua FNV:n jälkeen. Oli mukava myös huomata, että peli oli paljon vakaampi kuin seuraava osa.

Uudelleenpeluuarvosta en tiedä. Aloitin juuri toisen läpipeluun, mutta totesin että koetan ensin DLC -paketteja. FNV on menossa jo kolmatta kertaa läpi, kai sen pariin palaan mieluummin siksi kun pääsee hitusen helpommin vähän enemmän piilossa oleviin tehtäviin / paikkoihin (seppo the kasuaali, lol). Ehkä joku päivä palaan Fallout 3:a tutkimaan uudestaan.

En muista olenko kirjoittanut tästä mutta ihan lähisivuilla en tekstiä löytänyt, joten vähän asiaa Bulletstormista.

Ensinnäkin peli on ihan loistava! Harmittaa että tälle ei varmaan jatkoa ole tulossa, sillä asetelmat ja jo pelkkä pelimekaniikka olisivat lunastaneet sen jatko-osan. Peli on taas yksi niistä, jotka muistuttavat mitä se pelaaminen perimmiltään on: se on hauskaa! Saman tunteen ovat luoneet itselleni myös Dishonored sekä Wolfenstein: New Order.

Voisin kehua peliä miltei loputtomiin mutta tyydyn vain kehoittamaan kokeilemaan demoa. Mikäli yhtään iskee niin halvalla lähtee nykyisin jos sattuu jostain löytämään.

Hieman tuli taas tasohypittyäkin, sillä ostamani uuden Xbox 360 E:n mukana tuli useampi kuponki latauspeleille. Yksi niistä joka itseänikin kiinnosti, oli Max - Curse of Brotherhood. Pikaisen demokokeilun jälkeen lunastin koodin enkä laittanutkaan sitä nettiin myyntiin ja hyvä että näin tein.

Peli on mukavan tiivis ja toimiva tasohypähtely pienin puzzle-elementein varustettuna. Välillä kyllä tuntui että haasteet ovat vähän liiankin helppoja mutta kohta oli taas jossain jokin kerättävä jonka kanssa piti pähkäillä kunnolla että miten sen saa ja useampi jäi kokonaan löytämättä ensimmäisellä pelikerralla.

Puzzleilu ja muukin pelaaminen on hyvin fysiikkapohjaista ja taikatussilla voi piirtää ja tuhota erilaisia asioita, jotka on kuitenkin aika lailla rajattu liaaneihin, kivipaaseihin, puunoksiin, vesivirtauksiin ja pommeihin. Näitä voi sitten käyttää valmiiksi määritetyissä kohdissa. Itse en kaivannut sen vapaampaa käyttöä näihin, sillä nytkään homma ei mennyt täysin kaavamaiseksi vaikka suurin osa piirtämisestä helppoa olikin.

Peli ei mikään mestariteos ole mutta helposti pelattavan arvoinen tekele ja mainio makupala vaikkapa joidenkin AAA-räiskintöjen ja radiomastopelien höyhenten keräämisten välissä.

Veljellä lainassa ollut rad-- eikun laivanmastopeli Assassin's Creed IV: Black Flag tuli myös tarpeeseen sillä jo aikaa sitten alesta ostettu Freedom Cry piti päästä myös pelailemaan. Alussa odottelin että millaista puurtamista homma taas on mutta yllätyin taas tämän pelin suhteen positiivisesti, aivan kuten emopelinkin kanssa. Hommahan on toimivaa ja pääosin hauskaakin. Itse asiassa tämä DLC on jopa parempi paketti kuin mitä pääpeli, sillä kesto ja tekemisen määrä on juuri sopiva, eikä turhia höyheniä sun muuta ole kerättävänä juurikaan. Perushommat tehdään juonen ohessa ja se siinä. Mainio paketti ja lisäosien parhaimmistoa.

En muista sitäkään, olenko kirjoitellut tänne jo Bullysta. Tämä tekele oli jäänyt välistä joskus aikoinaan ja nyt sen todella halvalla päätin ottaa testiin. Pelihän yllätti sitten virkistävyydellään. Olihan se periaatteessa GTA koulumaailmassa mutta homma toimi oikein hyvin. Lisäksi pelin kesto ja tekemisen määrä oli mielestäni aika optimaali. Kyllähän siellä oli kaikenlaista turhaa kerättävää mutta ei läheskään niin hengästyttävää määrää mitä radiomastopeleistä nykyään tuntuu olevan pakko löytyä. Ja tiedän ettei ole pakko tehdä kaikkea mutta kun on tällainen niin sille harvoin mitään voi. Ja sitten kun on aloittanut aikana jollain pelistä halusi/piti/kannatti pelata kaikki puhki, sillä yleensä sitä yhtä peliä pelasin kuukausia ilman että muita sai, joten ehkä se on peruja sitäkin kautta.

Ei vain siinä, Bully on oikein mainio peli ja sen verran halpa että mikäli on mennyt ohi kuten minulta niin kokeiluun vain. Graafinen ulosanti ja mekaniikatkin ovat hieman vanhenneet mutta eipä tuo menoa haitannut.

Lainaus käyttäjältä zappah

Bully.

Mistä ostit tuon Bullyn? PS2:lla tuota tuli hakattua varmaan satoja tunteja, ja nyt olen jo pitkän aikaan koittanut löytää Xbox360:n Scholarship Editionia, mutta fyysistä versiota ei tunnu löytyvän mistään.

(Oletan siis että ostit tuon Xbox360 version.)

Lainaus käyttäjältä Armo

Mistä ostit tuon Bullyn? PS2:lla tuota tuli hakattua varmaan satoja tunteja, ja nyt olen jo pitkän aikaan koittanut löytää Xbox360:n Scholarship Editionia, mutta fyysistä versiota ei tunnu löytyvän mistään.

(Oletan siis että ostit tuon Xbox360 version.)

Ostin Livestä jostain alennuksesta, joten ei ollut fyysinen versio. Muuten kyllä taisi olla tuo samainen versio.

Eihän tota Resi Remakea saa pelattua ku muutaman tunnin kerrallaan. Syke nousee ja kuumottaa. Mikähän tossa on ku ei mitkään muut kauhupelit ole pelottanut yhtään paitsi vanha resi ykkönen ja tää remake. Silent hillit ja amnesiat ja jopa muut ressat ei saa minun kauhu jöpötintä sykkimään ollenkaan, mutta nuo kaksi perkeleen tekelettä, ei kestä hermot:D

Onko käynyt muille vastaavaa Duke nukem 3D megaton editionissa että kuva jumittuu paikalleen ja muu ei auta kuin sulkea peli ja käynnistää uudestaan? Tätä tapahtui minulle jatkuvasti toisessa episodissa yhdessä kentässä jonka nimeä en nyt muista. Kuva siis jumittaa yleensä välittömästi kun aseen laukaisee. Pääsin jotenkin rimpuiltua eteenpäin kun tallensin pelin aina heti jos kuva ei jumittanut, mutta nyt on sitten sellainen tilanne että ei suostu edes lataamaan peliä vaan pitäisi episodi aloittaa alusta. Kyllä on turhauttavaa.

Zappahille, Bulletstorm todella oli hauska kokemus kaiken kaikkiaan ja kirjoituksesi myötä ajattelin lyödä pelin xboxiin ja kiskoa sähköruoskalla vihollisia ympäriinsä, kiitän muistutuksesta.

Nyt muuten on mennyt aikaa Distant Universen parissa sekä ME2:sen läpipeluussa, toisaalta pientä paussia on tullut kun innostuin väkäämään Revellin pienoismalleja, hyvä että edes pelata ehtii.

Tales from the Borderlands ep1 (ps4) tuli sunnuntaina rapuloissa vetästyä läpi. BL sarjaan toisen osan kohdalla hypänneenä ja tykänneenä odotin tätä Telltalen peliä jopa jonkin verran. Storen alennuksesta koko kausi sitten lähti messiin ja eipä ainakaan vielä kaduta.

Ep1 oli taattua Telltalen nykyistä kamaa. Vaikka samalla pelin "pelaamisen" vähyys vähän kyrsii niin tämmöistä kevyttä mutta juoneltaan mielenkiintoista pelattavaa on aina välillä mukava pelailla, tämän takia monet indiehäröilytkin iskevät minuun täysiä. Tarina lähti mukavasti pyörimään eikä päähahmoissa ole pahemmin moitittavaa. Jo aiemmin sarjassa esiintyneitä hahmoja oli mukava nähdä ja tykkäsin siitä etteivät ne olleet kovin suuressa roolissa vaan niitä käytetään säästeliäästi. Borderlands ja Telltalen nykyisestä tuotannosta tykkääville tätä voi aika turvallisesti suositella. Jos oikeaa point & click pelattavaa haluaa niin ostakaa Grim Fandangon Remastered versio.

Kevyestä pelailusta siirryin sitten The Talos Principle (pc) nimiseen tuotokseen. Joulukuun puolivälissä tämmöinen teos Steamiin pöllähti ja heti pelaajat ja arvostelijat melkolailla yllätti. Kuten pari viikkoa sitten Mind: Path to Thalamus pelistä puhuessa en voi kuin ihmetellä että miten tämmöinen nimike on voinut jäädä minulta täysin huomaamatta. Vasta aivan viime vuoden lopulla kuulin tästä pelistä monien sivustojen "Game of the Year" listauksien kautta ja ihmettelin että mikäs hiton peli se tuo on. Peli näytti graafisesti epäilyttävän paljon Serious Sam 3:lta mutta tämähän on jotain vakavaa pulmailua. Mitä ihmettä!?

Kyseessä on tosiaan studio Croteamin uusin peli. Vanha Serious Sam sarjan fani olen ja ei voi kuin ihmetellä että miten kyseisiä hyvin simppeleitä mutta mainioita räiskintöjä tekevä studio sai aikaiseksi näinkin ajatuksia herättävän ja oikeasti vakavan pelin.

Mitään en tahdo spoilata joten hyvin lyhyesti sanon vain että pelissä käydään läpi monia "elämän suuria kysymyksiä" samalla kun selvitetään vallan mainioita pulmia. Monet asiat mistä pelissä puhuttiin olivat minulle tuttuja ennemminkin filosifian tai psykologian tunneilta eikä peleistä. Jotain aivan uutta tämän harrastuksen saralla siis ainakin tuli vastaan.

Peli olisi nyt kerran läpäistynä, kaikki palikat (joiden avulla ovia avataan) olen löytänyt mutta salaisuuksia on järjettömästi etsimättä. Sinäänsä pelissä on useampi loppu josta kaksi olen nyt nähnyt. Tavallisessa läpäisyssä jossa ei salaisuuksia paljon metsästetä niin menee silti yli 15h, jos kaiken etsii niin varmaan vähintään 25h menee. Pituus tietenkin vaihtelee rankasti sen mukaan kuinka hyvin pulmat älyää, ns. pakolliset puzzlet olivat vaikeudeltaan hyvin vaihtelevia muttei mitään hullun vaikeaa. Välillä kuitenkin sai tosissaan jumitella hyvän tovin ja tämä on hyvä asia pulmapelissä.

Ei voi muuta kuin suositella kumpaakin peliä, Talosia kuitenkin helvetisti rankemmalla kädellä. The Talos Principle tuli, yllätti ja valloitti. Yksi parhaista ellei jopa paras peli vuodelta 2014.

Tuli tossa muutama viikko sitten hommattua The Crew, nyt pari päivää sitten vasta innostuin enemmän kyseistä peliä pelaamaan. Muutaman tunnin jälkeen peli alkoi kiinnostaa enemmän: sai rallisarjan (ja muut sarjat) avattua ja matkattua hyvän syyn (tehtävien) takia muihin kaupunkeihin. Suosittelen kyllä.
Plussaa että tehtäviä voi vetää "jengissä" eli moninpelinä.

The Crew:tä pelaavat pelaajat (PS4); lisätkää psn: LLEVVI

Tänään sain käsiini heroes of might and magic 3 hd editionin pc:lle ja jäin totaalisesti koukkuun. Valehtelamatta pelasin sitä yhteen kyytiin ainakin 6 tuntia ja varmaan vielä vähän päälle. Oli pakko lopettaa kun silmiin alkoi särkeä.

Viimeksi pelasin kyseistä peliä pikkupoikana ja silloinkin pidin pelistä todella paljon. Mutta en muistanut, että peli oli näin koukuttava. Täydet pisteet.

Noniin! Nyt on tullu pelattua Evolvea noin 20tuntia ja peli on juuri sitä mitä turtle rock lupailikin. Kauheasti lukenut valitusta siittä kun pelissä ei ole hirveästi sisältöä. Jos totta puhutaan niin ei kauheen monessa muussakaan pelissä ole (destiny, diablo3) ja silti ne näyttää kelpaavan pelaajille. Evolve toimii ja maistuu todella hyvältä mikin kautta muitten pelaajien kanssa. Tullu kaadettua muutama todella hyvä monsu pelaaja porukalla kun kommunikointi toimii ja tämä tekee pelistä todella hauskan. Monsterilla taas vaatii todella paljon harjoittelua. Itellä noin 20 peliä sillä takana ja voittoja tullut juuri ja juuri 5. Lisäsisällön pitäis tuoda sitten lisää huntereita ja yhden monsterin. Harmi että aika hintavaks ovat nuo laittaneet (yksi uusi monsteri 15$, eli noin 13€ kohilla). Ne jotka olivat ennakko varanneet pelin niin saavatkin monsterin ilmaiseksi ja uusia skinejä hahmoille.

Ite heittäisin tälle pelille 4/5 koska peli on ollut juuri sitä mitä odotinkin ja ehkä vähän enemmänkin. L4D fanina tiesin että sieltä ei mitään open world megamättö peliä ole tulossa, vaan kunnon tiimityöskentely peli, joka saa monsterilla pelatessa kuumottaan ja miettimään jokaista liikettä, sekä huntereilla pelatessa vaatii hyvää monsteri pelaajaa vastaan oikeasti hyvän kommunikoinnin ja tiimin. NAUTIN!

Monsterilla ollaan sen verran huomattu, että jos kulkee jokia/vesiä pitkin niin maahan ei jää jalanjälkiä ja sillon myös trapperin (maggie) daisyn on vaikea haistaa sinut ja seurata. Myös monsterilla voit sniikata toisen trapper hahmon (griffin) sound spikejen ohitte.

Huntereilla jos medic kaatuu niin luultavasti kaatuu myös loppu tiimi. Siks ollaankin aika usein otettu supo classista hank jolla on shield projector, eli antaa shieldin medicille jos monsu ottaa kohtees medicin. Myös support classin näkymättömyys on hyvä heittää päälle jos huomaa että jää alakynteen tai joudun mennä nostamaan kaverin ylös maasta (eli ressaan). Assault ja support onkin ne pää damagen tekijät ja trapper taas vain pitää monsun paikoillaan koukuilla tai sitten kolmannella ja viimesellä trapper hahmolla on kranaatit jotka hidastavat monsterin liikkumista. Jos valitsee jonkun muun trapperin kuin maggien niin on hyvä ottaa support classista bucket jolta löytyy UAV. kun ei ole daisyä ketä seurata niin tuolla UAVllä voipi kätevästi lähtee ettimään ite monsua ja tägätä sen että muutkin näkevät missä se menee.

Tässä olikin omasta mielestäni muutamia hyviä vinkejä jos olet ostamassa peliä. Muilla voipi olla muita ideoita ja mielipiteitä. Nä'mä ovat vaan koituneet aika hyviksi taktiikoiksi pelissä. :)

Tuli tosiaan kuun vaihteessa käytettyä hyväksi PSN+:n ilmainen kaksiviikkoa ja tätä kautta sain mm. Rogue Legacyn. Kyseinen tekele oli aina hieman kiinnostanut mutta ei läheskään niin paljon mitä Shovel Knight. Nyt testaamisen jälkeen tuli kuitenkin huomattua kuinka kova teos Rogue Legacy onkaan! Pieni testaaminen venyi tunnin mittaiseksi ja lisääkin olisin jauhanut, ellei oikean elämän asiat olisi vaatineet konsolin äärestä poistumista.

En ikinä ole erityisemmin välittänyt peleistä, jotka generoivat sisältöään jatkuvasti lisää, mutta tässä tämä vain toimii. Itse asiassa tulee hieman Souls-pelien fiilis tätä pelatessa kun jatkuvasti hahmo kehittyy kovemmaksi ja tietää että kyllä se ja se mörkö vielä kaatuu kun pari sukupolvea kuluu.

Pelihän oli alunperin vain bonuksena haluamilleni First Light ja Transistor -peleille mutta tämän kokeilun jäljiltä tuosta olisi voinut ihan hyvin maksaakin. Loistavaa viihdettä kerta kaikkiaan.

Ihme addiktio taas iskenyt Resoguniin. Kaiken maailman hinkkaamista tullut harrastettua nyt kun tuoreet päivitykset tuoneet ties mitä ihme haasteita ja pelinsisäisiä saavutuksia. Harmillista ettei aikaisempia tekemisiä ole tuo huomioinut, mutta onpahan taas jotain tavoiteltavaa kun noita koittaa availla. Arcademoodissa tuli experienced vaikeusasteella karvan verran alle 94 miljoonaa pistettä, perhanan finngamer se jäi korkeammalle sijoitukselle. Noh, kyllä tuo tuosta kun kerran pari koittaa uudelleen. 999 oli sijoitus maailmojen listoilla. Veteranilla tuli sitten Acista hakattua, kuten linkkaamastani videosta huomaa, ja pääsinpähän siellä sitten sijalle 61. Kumma juttu kun Arcadessa pelasin veteranilla niin sain samaisesta kentästä hieman yli 39 miljoonaa pistettä, mutta nyt kun on koittanut yksittäisenä kenttänä hakata, en millään pääse samaan lukemaan. Oh well.

Perjantai 13. luokitellaan yleensä epäonnen päiväksi mutta tänä vuonna se on ollut todellinen onnen ja riemun ja päivä sillä viime viikolla samana päivänä 3DS sai osakseen ei vain yhden, mutta kokonaista kaksi (2!!) peliä jotka tulevat olemaan vuoden parhaita pelejä käsittelevillä listauksilla korkealla kun pelivuosi 2015 laitetaan myöhemmin nippuun ja pakettiin.

Ensimmäisenä näistä kahdesta korkkasin Majora's Maskin uusioversion joka oli juuri niin hyvä mitä peliltä osasikin odottaa. Jälleen kerran mallia näille nykyajan väsyneille 720p->1080p-remasteredmoneyofffromconsumers-paskoille siitä miten se oikea remasterointi tehdään. Kerrassaan komeaa menoa ja mikä parasta, tämä huippupeli saa viimein ansaitsemansa paikan valokeilassa jonka se alkuperäisellä julkaisuajankohdallaan missasi täysin.

Toinen tapaus onkin sitten iskenyt kuin nyrkki nakkikioskin jonossa. Monster Hunter 4 Ultimate tuli Majoran kanssa samana päivänä ladattua ja voi veljet mitä tavaraa Capcom tällä kertaa meille pelaajille saikaan aikaan!?!? En ole koskaan ollut kovinkaan intohimoinen sarjan fani vaan pikemminkin pelaillut sitä (lue: kokeillut kakkosta PSP:llä ja pelannut jonkin verran kolmosta Wiillä) aika lailla sen laadun vuoksi... ja tietty tukeakseni pelitaloista parasta ja kauneinta eli Capcomia. Nelososa on kuitenkin koukuttanut heroiiniakin pahemmin ja en tiedä mikä siinä on mutta aivan kuten Fire Embleminkin kanssa, on myös tämän pelin kohdalla se isoin ns. herääminen tapahtunut nimenomaan käsikonsoliversion myötä. Myös sekin seikka saattaa painaa vaa'assa että aiemman osan jälkeen on tullut pelattua pariakin erittäin hyvää Souls-sarjan peliä jotka tuovat hyvin paljon pelattavuudeltaan ja haasteeltaan mieleen hirviömetsästyksen. Peli jossa on lähes loputtomasti pelattavaa ja vielä kun verkkopelikin tuntuu toimivan hyvin (joka on harvinaista Nintendon laitteilla), on käsissä kirjaimellisesti käsikonsoliklassikko. Mahtava peli siinäkin suhteessa että se on oivallinen niin aloittelijoille kuin myös hyvin vähän osviittaa pelaajalle antamattomuutensa vuoksi konkareillekin.

Order 1886 tuli tuossa menneellä viikolla yhdessä päivässä läpäistyä ja siitä voit lukea lisää vaikka täältä.

On ollut tarkoitus jo pitemmän aikaa kirjoittaa tästä, mutta nyt vasta koppeuduin. Tosiaan viime viikolla tuli ostettua tuo Resident Evil HD, ja sitä olen pelannut onnesta soikeana. Voi pojat että on hyvällä tavalla tunnelmallinen, mutta samalla aikaa ahdistava peli. Tätä Ressu 1 remakea olen pitemmän aikaa jo etsinyt, ja oli kyllä pirun siisti juttu Capcomilta julkaista se tällä tavalla. Mistä sitä lähtisi puhumaan?

Kuten tuossa aiemmin mainitsin, niin on tunnelma kohdallaan. Miljöö on todella persoonallinen. Ahdistava kartano joka täynnä kaikkea mielnkiintoista tavaraa. On persoonallisia maalauksia, haarniskoja ja vaikka mitä. Eli kaikkea mistä meikläinen tykkää! Jotenkin myös pikku asioilla on osattu luoda tunnelmaa. Jo se että on isossa salissa ja kuule omien kenkien kopinan marmoria lattiaa vasten, on jotenkin omasta mielestä ahdistavaa. Eniten tykkäsin siitä, että pölyisillä alueilla pöly lähtee lentoon kun sen päältä kävelee. Pieni seikka mutta hememtin siisti. Soundtrackki sisltää myös Ressulle sopivaa musiikkia, ja olihan se mukava nähdä ensimmäistä kertaa kunnolla, kun Jill soittaa tuon Full Moon Sonatan. Labra osuutta olen aloitellut, ja se vaikuttaa hemmetin hyvälle kanssa. Itselle Resident Evilissä parhaita hetkiä on yleensä ne, kun päästään labroihin seikkailee.

Puzzelt ovat olleet ihan mukavia. Osahan on vähän järjettömiä(tavaraa löytyy todella epäloogisista paikoista), mutta eipä tuo ole minua haittannut. Toivon todella paljon että tämä vanhojen Ressujen puzzle elementti teksi paluun jossain vaiheessa.

Jo vaikeustason valinta on kanssa persoonallinen. Ei ole mitään nomri Hard - Easy settiä, vaan peli kysyy millaista kokemusta haet. Haluatko vuorikiipeilyyn verrattavan kokemuksen jne... Itse olen sen verran huono pelamaan Residen Eviliä, että tällä kertaa mentiin Normalilla.

Liikkuminen on äryttänyt vain parissa kohtaa kun yritin tehdä erästä puzzlea, mutta muuten ei ole kontrolleista mitään valittamista. Onhanne hiukan vanhanaikaiset, mutta toimivat.
Tätä pelatessa kyllä näkyy miten paljon uudemmat Ressut ovat tunnelmassa menettäneet, etenkin RE5 ja RE6. Jospa tuo Revelations 2 palauttaisi tämän, mutta vähän huonolta näyttää.

Kaiken kaikkiaan olen pitänyt ensimmäisen Resident Evilin uusversiosta todella paljon. Suosittelen lämpimästi, jos tämän on joskus missannut.