Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / pelaaja.fi
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

The order 1886

Ekana se paljon puhuttu pituus. Aloitin klo 12.09 ja 19.32 lähestyi lopputekstit loppuaan. Pelasin vielä helpoimmalla ja yhtä taistelua joiduin koittamaan kahdesti ja toista taistelua kolmesti eli saman jankkaamista ei ollut.
En tosin juossutkaan sprintillä paikasta toiseen vaan tutkein paikkoija ja muutenkin kuljin aina paikasta toiseen sillä perus kevyellä hölkällä. Hittoako sitä kiirehtimään. Elämysmatkalla tässä ollaan.

Tosiaan jos odottaa jotain kovaa toimintapeliä niin tulee varmasti pettymään vaikka omiin tarpeisiin sitä räiskintää oli tarpeeksi. Tämä todellakin on elämysmatka ja sellaisena se kannattaa ottaa. Valot pois ja äänet kovalle ja sitten vaan antaa pelin videä mukanaan. Jos pidit esim last of usin välivideoiden määrää liian suurena niin pysy kaukana.

Mitä itse taisteluun tulee niin se on varsin toimvaa. Jos jotain third person cover shootteria on pelannut niin tämän kanssa on kuin kotonaan. Jos jostain täytyy valittaa niin minusta olisi parempi jos hahmo menisi suojaan vain ympyrästä eikä myös vain kävelemällä sitä päin. Nyt äijä meni suojaan kun koitin tiukassa paikassa vaan mennä karkuun. Onneksi noin ei monesti käynyt.
Muutenkin peli toimii varsin mallikkaasti enkä törmännyt yhteenkään bugiin koko pelin aikana. Aika harvinaista.

Visuaalisestihan tämä on ihan omaa luokkaansa ja helposti voin myöntää, että ei tämä niin hieno elämys olisi ollut jos peli olisi ollut puolet rumempi. Toisaalta nautein myös last of usista paljon enemmän ps4:llä mitä ps3:lla juurikin parantuneen grafiikan ansiosta.
Myös hahmoista ja tarinasta tykkäsin ja muutenkin jatkuvasti ihmettelin, että pelaanko varmasti samaa peliä kuin mitä gamespot oli pelannut. Toivottavasti tämä myy huonoista arvosteluista huolimatta ja saadaan jatkoa.

Empä voisi juuri ollenkaan olla eri mieltä partiksen kanssa. Eilen läpäsin ja aikaa meni Hardilla joku plus/miinus 10h. Huikea elämysmatkahan tuo oli. Yksi parhaimmista jopa. Jos Orderin tosiaa ottaa pelkkänä Gears of Warin tyylisenä toimintapelinä, niin pettyyhän siinä varmasti. Menee enemmänkin samaan kategoriaan Heavy Rainien ja Telltalen viimeisimpien pelien kanssa, mihin ollaan lisätty varsin toimivaa toimintaa. Suuri osa matkasta tuli vaan käveltyä ja pyöriskeltyä samalla kun fiilisteli sekä ihasteli niin paljon kuin vain pystyi. Ostin täyshintaisena ja voin tunnustaa olevani täysin tyytyväinen hankintaan, oli se sen verran mainio pelikokemus. Tulen luultavasti joskus vielä pelailtua uudestaan läpi. Toivottavasti tulee sitä jatkoa sitten tulevaisuudessa, tästä on hyvä jatkaa. Ja loppuun vielä, onhan tämä myös kaunein peli koskaan.

Arvosanaksi loistava elämysmatka / 10

Lainaus käyttäjältä ZaleraFF+

Ja loppuun vielä, onhan tämä myös kaunein peli koskaan.

Toki kauneus on katsojan silmissä, mutta mahdoitko tarkoittaa aidoimman näköinen? Kovasti kaikki kuvamateriaali mitä itse nähnyt on näyttänyt sellaiselta fotorealismia hakevalta, jota en itse kauniiksi menisi sanomaan. Ehkäpä tässä oli vain tuo termi joka särähti silmään. Enpä tiedä sitten mikä on oikein tai väärin sanottu, jokaisella oikeus mielipiteeseensä. Itse sanoisin esim. Journeyn olevan huomattavasti kauniimpi peli.

Lainaus käyttäjältä Demppa+

Toki kauneus on katsojan silmissä, mutta mahdoitko tarkoittaa aidoimman näköinen? Kovasti kaikki kuvamateriaali mitä itse nähnyt on näyttänyt sellaiselta fotorealismia hakevalta, jota en itse kauniiksi menisi sanomaan. Ehkäpä tässä oli vain tuo termi joka särähti silmään. Enpä tiedä sitten mikä on oikein tai väärin sanottu, jokaisella oikeus mielipiteeseensä.

Ihan vaan eri sanavalinta parhaimman näköiselle pelille. Vaikka onhan Order kauniskin, juuri tuon grafiikkansa ja ulkoasun takia. Löytyyhän siitä monia kauniita näköalakohtia mitä tuli vastaan.

Nyt tuli pelattua order toisen kerran läpi ja nyt mentiin aika vauhdilla eli ei tutkiskeltu jne ja aikaa meni 5.5 tuntia. Samalla tuli taas ihmeteltyä, että kaikki jotka valittaa ettei tässä ole pelaamista ollenkaan vissiin pelaa eri peliä kuin minä. Tämähän on aika pirun hyvin tasapainossa ja pidempiä välivideoita taisi olla kaksi tai kolme. Ilmeisesti se paikkojen tutkiminen ja kävely ei ole pelaamista. Miten sitten joku point & click seikkailu on pelaamista kun siinä vaan klikkaillaan ruutua ja hahmo kävelee sinne ihan itsestään.

Vielä tekisi mieli pelata kolmannen kerran läpi ja mieluummin tätä uudestaan pelaa kuin vaikka uusinta codia. Siinä on muuten yksi peli sarja jonka uudemmissa osissa on myös paljon jonkun hahmon perässä kulkemista ja jatkuvaa scriptiä toisen perään ja silti kukaan ei itke "ei siinä pääse pelaamaan ollenkaan. Tuo on vaan paska elokuva".

Nyt vaan harmittaa, että ostin tästä sen steelbookin enkä sitä kalliimpaa versiota.

Lainaus

Ilmeisesti se paikkojen tutkiminen ja kävely ei ole pelaamista

Minkäänlaista tutkimista ei loppupeleissä ollut koska homma oli lähestulkoon nykyisten FPS-pelien kaltaista putkea trigger pointeineen päivineen. "I wonder, tuleekohan tässä huoneessa vihollisia kun siellä on rivissä suojaksi tarkoitettuja betoniporsaita??" Ei tarvita paljoa tutkimista että tietää tasan tarkkaan mitä seuraavaksi pelissä tapahtuu.

Lainaus

Miten sitten joku point & click seikkailu on pelaamista kun siinä vaan klikkaillaan ruutua ja hahmo kävelee sinne ihan itsestään

Nykyiset ns. point'n'click-pelit (Telltalen viimeisen kolmen vuoden tuotokset) ovatkin juuri tätä tavaraa jotka tarjoavat minimaalisesti pelattavaa mutta 90-luvulla ilmestynet genren pelit tarjoavat ihan sitä pelattavaa pulmapelimäisen rakenteen ja loogisen päättelyn aisteja hellivän pelattavuuden muodossa.

Mikä sitten on sitä "pelaamista" on lähinnä mielipidekysymys. Joillekin pelaaminen on tosiaan pelkkää hiirenklikkailua ruutua tuijottaen kun taas toiset haluavat peliohjaimen kaikki 12 nappia käyttöön pelissä jossa on jokainen mahdollinen genre ja alagenre edustettuna. Itse pidin Orderin pelattavuusaspektista ainoastaan toimintaosuuksista sillä ne toimivat hyvin (kömpelöhköä suojautumista en havainnut ärsyyntymispisteesen asti joten kaikki hyvin sillä saralla) mahtavan ulkoasun säestämänä ja QTE:t olivat kivoja ekat viisi tai kuusi kertaa mutta sitten mentiinkin täysin pitkin metsiä niiden rytmittämisen kanssa itse pelin varsinaisiin toimintaosuuksiin nähden. Joku sen jossain hyvin sanoi kun aiheesta oli puhetta. Syy miksi jengi on niin tuskastunut Orderiin on ehkäpä juuri se fakta että tämän luokan produktio onnistui olemaan näinkin meh-tason tekele. Jos kyseessä olisi ollut hieman tuntemattomampi studio (ja pelillä halvempi myyntihinta), puhuttaisiin tällä hetkellä aivan eri ääni kellossa tästä pelistä. Tällaisenaan se tulee olemaan vuoden kovimpia pettymyksiä satavarmasti. Jällen kerran, en sano että Order olisi niin paska mitä valtaosa arvosteluista antaa ymmärtää ja itsekin pidin pelistä niissä kohdissa jotka toimivat. Se vain olisi voinut olla niiiiiiiiin paljon parempikin mutta jokin meni jossain vaiheessa vikaan.

No sen tutkimisenkin voi ymmärtää monella tavalla. Minulle jo se on tutkimista kun kävin kaikki huoneet läpi kuten myös vaihtoehtoiset reitit vaikka ne 99% kerroista päättyykin umpikujaan. Välillä niissä oli jotain kerättävää ja välillä ei.

Nyt kun tänään veti vaan suorinta reittiä eteenpäin niin kyllä sen huomasi, että monet paikat jäi välistä vaikka ne vaan olikin jotain huoneita joissa ei ollut muuta kuin joku hypisteltävä tavara.

Tuli tuossa vihdoinkin pelattua läpi Shovel Knight ja täytyy sanoa, että ehdottomasti parhaimpia pelejä, mitä olen viimeaikoina pelannut. Huippuluokan pelattavuus, upeat grafiikat (ihanaa, kun pikselit näkyy kunnolla!!!), korvia hivelevistä sulosoinnuista koostuva soundtrack, hyvää huumoria ja kaikenkaikkisen loistava meininki ja asenne. Peli on yhdistelmä retromeininkiä ja modernia pelimekaniikkaa, joka on Jumalille suotuisa yhdistelmä. Peliin on poimittu elementtejä kulta-aikojen parhaimmistosta, kuten Duck Tales, Castlevania, Mega Man jne. ja jatkuva nyökkäily näiden klassikoiden suuntaan on kerrassaan mainiota. Ilahduttavaa pelailla tällaista Kunnon Videopeliä™ etenkin näinä aikoina, joina tuo triple A cinematic-paske (kröhöm...the order 1886...kröhöm) hallitsee myyntilistoja. Ostaisin konsolin, joka fokusoituisi tällaiseen sisältöön. Ainoa valittamisen aihe on, että peli on ladattava only. Homman kruunaisi, jos se tulisi kunnon kasetilla!

Hurraa Yacht Club games! Jään innolla odottamaan DLC:tä.

Pari vuotta vanha tekele tuli taas korkattua. Pitkään yritin seurailla mistä saisi halvimmalla mutta X360:lle ei vain ollut niin halvalla kuin PS3:lle. Syytä en tiedä. Lopulta osui silmiin Huuto.netistä avaamaton versio MS:n vehkeelle ja heitinkin yhden huutokorotuksen sinne ja peli lähti meikäläiselle tulemaan. Nyt on pelailtu tekele läpi ja siitä vähän ajatuksia. Peli on Remember Me.

Ensinnäkin ne harmittavat seikat itse pelin hankinnasta. Jo ennen julkaisua olin kiinnostunut pelistä mutta en tullut sitten sitä ostettua, koska pelin kombovalikko näytti sekavalta. Aivan, sekavalta (jota se ei kyllä mitenkään ollut). Lisäksi jossain oli juttua että peli on hyvin rajattu ja kiipeilyä on vähän. Odotin jotain Tomb Raider -tyylistä menoa, joten sekin jarrutteli uutena ostamista. Nyt kun peli on pelattu, niin harmittaa. Näin mainiolla tunnelmalla, hyvällä tarinalla ja hienolla maailmalla varustettu tekele olisi ansainnut rahallisen tukeni.

Pelin taistelusysteemi on vähän vähemmän sulava versio Batmanin vastaavasta mutta kombojen muokkausmahdollisuus piristää sitä huomattavasti. Näitä tulikin usein muokattua tilannekohtaisesti ja homma toimi loistavasti. Vähän vielä itse liikkuminen ja kamera paremmaksi niin taistelun suhteen 10+. Nyt välillä tökkii kun kameramies asettuu vihollisten puolelle. Onneksi sentään hyökkäyksistä kameran ulkopuolelta saa infomerkin ilmaan, joka hieman auttaa asiaa.

Infomerkeistä tulee taas mieleen pelin hieno maailma. Ihmisten päässä oleva Sensen-vehje näyttää oikean elämän päällä virtuaalista grafiikkaa ja homma on todella hieno. Liekkien edessä näkyy varoitus ja liekkien kuumuusaste, kauppojen mainokset ovat ilmassa leijuvaa infografiikkaa jne. Todella loistava scifi-maailma, josta tulee hyvällä tavalla mieleen Deus Ex: HR. Lisäksi koko muistoilla leikkiminen ja ihmisiin tällä tavalla vaikuttaminen ovat täydellistä scifi-matskua, josta olisi saanut vieläkin enemmän irti.

Siitä tämä peli oli itselleni erikoinen, että tuli oikeasti kävelty paljon. Pidin siis tatin ihan vähän kenossa enkä juoksuasennossa ja tätä tulee tehtyä hyvin harvoin. En yleensäkään juokse pelejä läpi mutta tutkin joka nurkan juoksemalla paikasta toiseen. Nyt kuitenkin kävely sopi tunnelmaan. Tosin peli on melkoinen putki, joten ehkä kävely tuntui luonnollisemmalta tähän. Itselle se tuli kuitenkin automaattisesti ja pelin tunnelma oli oikeasti jotain todella hienoa. Lokaatiot ovat loistavaa scifi-settiä.

Tarina on myös todella hyvä, vaikka ei lopulta niin maailmaa järisyttävä mitä arvelin. Itse veikkailin jotain maata mullistavaa käännettä loppua kohti mutta sellaista ei tullut vaikka iso käänne sieltä löytyikin. Ei huono millään tavalla mutta itselläni olisi ollut, ainakin omasta mielestäni, hienompi versio. Katso spoileri alta jos olet pelannut tai sinua ei spoilaantuminen haittaa:

[spoiler]Mysteerisen Edgen, hahmon jota ainoana ei oltu saatu koskaan Erroristeista kiinni, ajattelin olevan alusta asti jotain muuta kuin (ruumiin omaava) ihminen. Itse ajattelin hänen olevan ehkä jopa päähahmon alitajunnassa ja ehkä mahdollisesti tekoäly, jonka päähahmo olisi itse rakentanut siltä varalta että menettää itse muistinsa. Selittäisi helposti sen miksi tyyppi oli ainoa jota ei oltu koskaan vangittu. Loppua kohden ajattelin jopa että tekoäly, tai jonkun ihmisen tietoisuus, olisi mahdollisesti jopa päähahmon robottilelussa mutta sen teorian pyörsin melkein heti sillä päätelmällä, että riittäisikö lelun kapasiteetti älyn varastoimiseen? No, ei sekään huono teoria ja näiden omien päätelmien takia lopun "pääkaveri on päävihollinen"-käänne oli aika perustavaran oloista settiä, vaikka ei siis silti mikään huono sekään. Tietoisuuden saanut muistojen varastointiserveri? Ei paha.[/spoiler]

Kaikenkaikkiaan tämä on taas niitä pelejä, jotka mielestäni kannattaa pelata, vaikka eivät olekaan mitään täydellisiä tekeleitä. Helposti seiskan arvoinen tekele ja itse heittäisin vielä kasin puolelle tunnelman, tarinan ja ideoidensa takia vaikka toteutus ei aina tulekaan samalla tasolle ja erityisesti taistelujen suhteen sai joskus tuskailla toden teolla että edes ymmärsi mitä oli tarkoitus tehdä tai että homma ylipäätänsä sujuisi kuten haluaa.

Itse pelasin alusta lähtien vaikeimmalla ja paljon tuli uusintayrityksiä, erityisesti taisteluissa joissa esiteltiin uusia vihollisia tai näitä vain tuli paljon kerralla. Pomoissa myös sai välillä ihmetellä että mitä oli tarkoitus tehdä ja kun sen oli tajunnut (tai googlannut, en enää jaksanut viimeistä pomoa, ja pitkiä lataustaukoja uusintayrityksiin, ilman nettiä) niin homma saattoikin mennä heittämällä läpi. Se eräs robottipomo? Heittämällä alta 120 sekunnin (josta sai myös achievementin) ottamatta yhtään osumaa.

Peli on sen verran halpa nykyisin, ja lienee PS3:lla ollut "vuokrapeleissä", joten suosittelen tätä vähintään kokeilemaan. Moni täällä oli haukkunut liian vaikeaksi mutta itse kyllä jaksoin vaikeimmallakin pelata läpi ihan jo tunnelmansa ja tarinansa takia. Ja oli pelaaminen muutenkin mukavaa, silloin kun ei tullut tuskastuttua jo mainittuihin seikkoihin.

Metal Gear Solid 3 (PSV)

Taas yksi Kojima elämys ohi. Kiinteä käärme vaihtuu pelkkään käärmeeseen ja miljöö siirtyy 60 luvun ryssiä kuhisevaan viidakkoon. Juonen tätä lukevat varmaan tietävät, joten en siitä rupea selostamaan mitään. Mutta jos et niin kipin kapin sarja pelitykseen!

Peli kuitenkin sijoittuu suhteellisen vapaaseen viidakkomaisemaan, jossa sitten pitäisi suorittaa annettuja tehtäviä ja syödä samalla puolet viidakon asukkaista. Tällä snakella tuntuu olevan loppumaton nälkä, mitä ei siis edellisissä peleissä edes ole.
Samalla kamera muuttuu vapaasti käänneltäväksi ja pelaajalle esitellään konsolipeliksi harvinaisen monimutkaiset kontrollit, jotka itse onnistuin hallitsemaan vasta noin kymmenen tunnin jälkeen. Esimerkiksi hiippailuelementit sössin useammin kuin kerran koska en tajunnut että Snake hiippailee vain L painike pohjassa. Toinen itseäni kyrpivä puute on se masentavan harmaa viidakko. Se ei todellakaan kylve väreissä Farcry tyyliin vaan on yksinkertaisesti harmaata ja tylsää katsoa, enkä tykännyt siitä lainkaan.

Kojima kuitenkin loistaa edelleen omaperäisissä pomotaistoissa, jotka kaikki vaativat erilaisen lähestymistaktiikan. Ja luojan kiitos itse Metal gearia vastaan ei taistella, näen edelleen painajaisia siitä ykkösen chaffikranaatteja nieleskelevästä rotiskosta kuin myös ne miljoona kiljoona mechaa kakkosessa. Robotti on kyllä vastassa, mutta se on suorastaan helppo nujertaa.

Reilu 10 tuntia DA: Inqusitionia takana ja melkoista on ollut. En ole aikaisemmin sarjan pelejä pelannut, joten maailma ja lore eivät ole täysin vielä auenneet, mutta viihdyttävää on silti ollut. Mukavaa pitkästä aikaa pelata BioWaren roolipeliä, kun tietyt ominaisuudet ovat niin helposti tunnistettavia. Lähinnä siis se, että lähdetään yhdestä paikasta, valitaan ryhmä, seikkaillaan tehtäväkohteessa.

Sairaan laaja tekele tuo on. Hiekkalaatikoita riittää jo nyt ja lääniä piisaa. Keräilytehtäviä olen suosiolla jättänyt tekemättä, koska ei vain jaksa. Tässä vaiheessa voin jo melkein sanoa, että vähemmän olisi ollut enemmän. Noh, laadukas ajantappaja tuo on ollut, joten innolla pelaa eteenpäin.

Itse keräilin esim niitä shardeja aina kun niitä sattui lähellä olemaan kun jotain muuta questia tein ja lopulta niitä oli enää n.20 jäljellä joten keräsin loputkin. Tuolla tavalla tulee muutenkin yleensä kerättyä tuollaisia. Esim viime viikolla pelasin PS4:llä saint's row 4 re-electedin läpi. Olin pelannut sen jo xbox 360:llä ja silloin keräsin ne kaikki 1225 (luit oikein) clusteria ja tarkoitus ei ollut niitä enää kerätä.

Kas kummaa kun yksi ilta tuon käynnistin ja tarkoitus oli vaan tehdä hahmo ja pelata siihen asti kun pääsee vapaasti kulkemaan niin pelasin kolmisen tuntia ja keräsin likemmäs 300 clusteria. Niitä vaan on joka paikassa joten pakko ne on poimia talteen. Kun peli eteni niin keräsin niitä aina kun sellainen jossain lähellä oli ja hämmästys oli suuri kun peli oli läpi ja noita oli alle 30 jäljellä.
Muistan kun xboxilla pelatessa minulla oli tarinan läpäisyn jälkeen niitä vielä likemmäs 200 keräämättä joten niiden kerääminen tuntui työltä.

Olin muutenkin unohtanut kuinka hauska ja muutenkin loistava tuo oli. Muutenkin ihan jees re-master vaikka moni tuosta valittaa. Ruudunpäivitys ei tosin ole jatkuva 60fps vaan jossain 50-60 välillä se huitelee, mutta itseä ei haitannut sillä tuo on huima parannus xbox 360 versioon verrattuna ja kyllähän tämä graafisestikin on paljon siistimmän näköinen.

Itsehän ostin tämän pari viikkoa sitten cdonin tarjouksesta 28e hintaan ja tässähän tulee myös kaikki dlc + gat out of hell. Enter the dominatrix oli pettymys koska se oli lyhyt vaikka hauska olikin ja varsinkin "välivideoille" sai nauraa. Se joulu dlc sitten olikin loistava vaikka ei sekään sen pitempi ollut eli molemmat kestää n.tunnin, mutta tässä oli uudet talviset maisemat ja mennään pohjoisnavallekin käymään ja riehumaan. Löytyy myös kaksi uutta aktiviteettia joissa molemmissa on ne perus easy/medium/hard tasot ja myös uutta kerättävää löytyi mm. hahmojen joulupukille kirjoittamien toiveiden muodossa joille sai nauraa.

Gat out of hell on vielä kokeilematta, mutta jo nyt tuo paketti oli helposti hintansa arvoinen. No olihan se halpa kuin leipä.
Tuli tuosta myös pieni montagen tapainen väsättyä.

Yakuza 2 HD jaksoin vihdoin mennä läpi. Pelin on huima parannus ensimmäiseen Yakuzaan, mutta kalpenee vielä PS3 ja PS4 jatko-osille. Tastelusysteemi on kutakuikin samanlainen kun ykkösessä, mutta tuntu vähän sulavammalta. Kamurochon lisäkis pääsee seikkailemaan Osakassa, joka on plussaa sillä kamurochossa on pyöritty vähän liiaakin.

jos jostain on valitettava, nii sivutehtävät on tosi typerästi tehty. Voit joko saada niihin lopun tai päästä kokonaan läpi, joissain tehtävissä on vaikea olla epäonnistumatta ellei katso oppaasta mitä sanoa. Koska kyseessä on vinosilmien tekemä peli,niin välipätkät venyvät välillä turhankin pitkiksi ja ovat hyvin puuduttavia välillä. Juonessa on myös muutama arveluttava käänne mitkä voi olla turhauttavia.

Ja seuravaaksi Yakuza 3, jpn-versio nii pääsee käsiksi kaikkeen länsimaisista versioista poistettuihin osioihin.

Playstation Plussan kahden viikon ilmainen kokeilu tuli hankittua ja vahingon kautta vielä tililtä meni 1 kk jäsenyys päälle. Tuolta ajalta saatuja PS3-pelejä olen sitten testaillut sen mitä jaksanut. Päällimmäisenä syynä tuon kokeilun käyttöön oli useampi hyvä PS4-peli, jotka siis halusin tilille jo valmiiksi PS4:a odottamaan.

Ensimmäisenä pistin testiin "pikseliroskaa", joka itseäni sattuu viehättämään. Shovel Knight olisi ollut mieluisampi mutta Rogue Legacy yllätti koska en siltä ihan hirveästi odottanut. Mukavaa hack 'n' slashia ja voisiko jopa sanoa metroidvaniaa, ainakin sen osalta että tyyppi kehittyy koko ajan ja haasteet sen kautta helpottuvat. Pirullisen hankala tuo kyllä on, että taitaa jäädä ainakin kaikki trophyt hakematta. Nyt on saatu hakattua 3 pomoa neljästä, jotka vaaditaan loppupomoon. Paria pomon megaversiotakin olen yrittänyt huonoin tuloksin. Minipomot on kellistetty pelaamisen ohessa kuin huomaamatta.

Toisena pistin tylsyyksissäni kokeiluun Papa & Yo:n. Tämän mainoksen olin Steamissa nähnyt ja pikaisesti oletin ihan erilaiseksi peliksi. Varsin mainio pikkupeli, joka kertoo vakavasta aiheesta. Ei mitään kauhean ihmeellistä kuitenkaan mutta toimivaa pientä hyppelyä, puzzleilua ja sen sellaista. Pituuttakaan ei ole kuin sellaiset 3 tuntia. Mukava välipala kuitenkin.

Viimeisimpänä tuli asenneltua Counterspy. Ensin ei nimi sanonut mitään mutta melko pian muistui trailerit mieleen ja kuinka olin pitänyt jo silloin peliä mielenkiintoisena. Oli jäänyt unholaan kuitenkin mutta onneksi tätä kautta tuli pelaukseen, sillä tämä on oikein loistavaa 2D-hiippailua hieman Shadow Complexin tyyliin. Pikainen testi venyi äkkiä aika pitkälle yöhön ja nytkin polttelisi päästä sotasalaisuuksia vakoilemaan.

Ori And The Blind Forest

X-One oli ollut viimeksi käynnissä joulukuussa ja pelikäytössä viimeksi muistaakseni marraskuun lopussa joten yömyöhäisellä ensitöikseni jouduin kaivautumaan läpi hämähäkinseittien ja pölykerroksien löytääkseni edes konsolin. Nyt kun aamu on jo kirkkaimmillaan ja aamupala odottaa vieläkin valmistustaan, olen erittäin tyytyväinen että tein näin sillä konsolin sisuksiin lataamani peli on yksi tämän vuoden parhaista tekeleistä mitä millään alustalla on tullut vastaan. Isona 2D-hypintöjen ja etenkin Metroidvanioiden ystävänä, iskee peli jo pelkästään genrensä puolesta kuin tyttöystävän litsari poikien illan jälkeisenä aamuna mutta Ori And The Blind Forest tekee kaiken muunkin aivan helvetin hyvin. Kontrollit, grafiikat ja ennen kaikkea kaunis tarina, ovat omiaan parantamaan jo entuudestaan laadukasta pelikokemusta ja fiilis on pelatessa ollut vähintäänkin yhtä huipussaan kuin viime vuonna Child Of Lightia pelatessa. Molempien pelien tapauksessa saat pikkurahalle uskomattoman paljon vastinetta ja tämä on jotain joka olisi hyvä myös eräiden suurpelien (Terkut Order 1886:lle jota olen jo nyt pelannut vähemmän kuin Oria) hyvä muistaa.

Monster Hunter 4 sai juuri kovan kilpailijan vuoden parhaan pelin tittelistä ja vieläpä "vain" latauspelistä.

Jatketaan tuota aiemmin mainitsemaani Playstation Plus pelitarjontaa. Useamman päivän ajan olin jo pohtinut mielessäni kysymystä siitä, milloin mahtaakaan jäsenyyteni loppua. Tänään sainkin koluttua sen verran PS3:n valikkoja, että sieltä lopulta tiedon löysin. Päivämäärä oli sama, jota eletään kirjoitushetkellä. Ajattelin että en enää jaksa aloittaa työn alla olevan pelin viimeistä tehtävää vaan pelaankin vaikkapa Counterspyta. No, ruutuun ilmaantuukin viesti, joka ilmoittaa että käyttöaika (tms.) on lopussa. No, se niistä vuokrapeleistä sitten, ainakin kunnes tulen PS4:n ostamaan ja jäsenyyttä on pakko tilailla nettipelin vuoksi.

Kirjoittelen nyt kuitenkin tuosta jo mainitsemastani työn alla olleesta pelistä, vaikka se kesken jäikin. Viimeinen tehtävä nyt tuskin kuitenkaan peliä tulee pilaamaan, joten melko hyvän kokonaiskuvan voin jo Sherlock Holmes: Crimes & Punishmentsista antaa.

Peli ei varsinaisesti ensin kiinnostanut juuri yhtään. Domesta lukemani arvostelun jälkeen päätin kuitenkin testata peliä. Tätä päätöstä en kyllä katunut, sillä peli oli ehkä vielä piirun verran parempaa tutkimista kuin mitä loistava L.A. Noire tarjosi.

Oikeastaan yhtään samankaltaista peliä ei tule jo mainitsemani pelin lisäksi mieleen, joten ehkä senkin kautta peli oli todella virkistävä kokemus ja sitä oikein aina odotti mitä on luvassa seuraavaksi. Lisäksi jutut ovat selkeästi erillisiä ja niiden sisällä ratkaistavia, toisin kuin se yksikin Noiren tehtävä, jossa tekijää ei yksinkertaisesti voinut saada oikein tehtävän sisällä vaan vasta myöhemmin juonen edetessä. Kyseinen ratkaisu Noiressa harmitti, sillä vaikka se juonellisesti toimikin niin sitä olettaa että tehtävän voi pelata läpi sen antamien vinkkien perusteella ja näistä muodostaa kokonaiskuvan, jonka kautta saada syyllisen kiinni. Holmes tekee homman täysin oikein.

Enemmänkin tekisi mieli pelistä kirjoitella mutta tähän aikaan jo nukkumatti kolkuttelee ovelle, joten mikäli en tekstiini jotain myöhemmin lisää, päätän juttuni vain kehoitukseen: Pistähän peli testiin, erityisesti mikäli heitit sen PS+:n kautta latauslistoillesi. Tätä ei kannata missata jos genre yhtään iskee.

Watch Dogs

Kuten tavallista tämäkin peli jäi pelaamatta helpoimmallakin järjettömäksi äityvän vaikeustason takia. Ihmetyttää miksi hiippailupelissä jossa päähahmo kuolee lähes laakista on suurimmaksi osaksi pakkoräiskintää. Ihmetyttää myös samoista syistä että miksi peliin on pitänyt tunkea lähes kuolemattomia supersotilaita. Sivutehtävät ovat sitä samaa, mutta ilman välitallennusta, joten tämä taitaakin olla ensimmäinen pelini jossa kaikki toimintapainotteiset sivutehtävät kokonaan tekemättä.

Oman avuttomuuteni lisäksi ongelmia oli stutterin kanssa jota en saanut pc-versiosta pois autolla ajettaessa, muuten tosin peli toimi ihan mallikkaasti. Yliherkät poliisit tulivat paikalle heti ensimmäisestä laukauksesta ja jahtasivat tietysti aina Aidenia, oli hän ampuja tai ei. Muutamaan otteeseen virkavalta pölähti paikalle hakkerointitehtäviä tehdessä kun joku npc lähettyvillä oli ampunut laukauksen. Lisäksi jossain pomotaisteluissa oli äärimmäisen ärsyttävää kuunnella samaa skippaamatonta dialogia yhä uudelleen ja uudelleen kuolon korjatessa.

Kontrollit toimivat ihan kohtalaisesti mitä nyt suojaan menemisen kanssa oli toisinaan tahmeaa ja "kaikki tapahtuu äksästä" aiheutti jotain huvittavia ja vähemmän huvittavia munauksia.

Tarina oli ihan ok tasoa siihen mennessä johon pelitaitoni riittivät, Aiden tosin oli jäänyt hiukan valjuksi hahmoksi siihen mennessä.

Ongelmistaan huolimatta ihan ok peli 7/10

Ai? En itse kokenut Watch Dogsin vaikeusastella mitenkään erikoisena, ja en pelannut edes helpoimmalla. Ne supersotilaat ovat tosiaan hiukan meh, mutta tottelevat räjähdyksiä ja erityisesti sitä yhtä upgradea, joka antaa mahdollisuuden hakata ne pampulla nippuun. Kyllähän noita kuolemia tule, mutta en kyllä jäänyt mihinkään jumiin sen kummemmin. Itse yleensä menin hiippaillen niin pitkälle kuin mahdollista, mutta jos meni räiskimiseksi, niin sitten räiskittiin takaisin.

Itse pelasin tuon Bad Blood DLC:nkin läpi ja nautin kyllä siitäkin.

Eihän tuo Watch Dogs millään mittapuulla ole vaikea peli, mutta Angel of Death on tunnetusti Pelaajaboardin taitavin pelimies. Vaikeinta tossa pelissä oli ne juomapelit, mutta nekin patchattiin helpommiksi. Onneks, koska itellä ei hermot riittäny alunperin pelata niitä yhtään.

Bad Blood DLC oli kyllä parasta mitä Watch Dogs tarjosi, mutta siinäkin oli ihan älyttömästi liikaa sivutehtäviä jotka piti suorittaa trophyjen kiilto silmissä. Ei sekään olisi haitannut että noita sivutehtäviä piti tehdä niin paljon, mutta kun ne oli niin helvetin itseääntoistavia että aikamoiselta pakkopullalta ne maistui. T-Bone oli pelihahmona kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisempi kuin Aiden ja tarinakin oli pykälän verran kiinnostavampi.

Bad Blood on hankittuna ja pitäisi kokeilla sitä seuraavaksi. Kohta mihin jumitin oli juuri tuommoinen iso köriläsbossi johon tuo pamputus ei toiminut, varsinainen bossi ilmestyi ja ampui selkään yrittäessäni teilata isoa bossia. Hermot tosin ehti mennä bossitaistelun alkujaaritteluja kuunnellessa yhä uudelleen ja uudelleen. Tuo kyseinen bossi oli ensimmäinen jossa oli enemmän vaikeuksia, olisi pitänyt ottaa granaatinheitin. Välillä otti hermoon myös se että joka kerta kun pelin käynnisti alkoi sama läpätys kuin aiemmin jos oli sivutehtäviä tullut tehtyä main storyn sijaan. Ihan hyvä ominaisuus jos pitempi tauko on tullut pidettyä pelistä, mutta olisin toivonut tuohonkin jotain skippimahdollisuutta.

Ajotehtävistä ja saattuetehtävistä en saanut tehtyä yhtäkään, valtauksista jäi 2-3 tekemättä, osasta tutkimustehtäviä viimeiset osuudet jäivät tekemättä, rajoitetut tehtävät (tai vastaavaa) jäi täysin tekemättä.

Juu ota tuohon matsiin vaan kranunheitin seuraavaksi niin ei ole mitään ongelmaa. Saa melkein saman suojan takana pysyä ja ampua sillä menemään. Itse ostin tuon ekalla kerralla vasta kohtuu lopussa ja kirosin kun en ollut heti ostanut kun tuli saataville. Esim ne saattueet on helppoja tuolla kun ampuu ne apureiden autot paskaksi joten jäljelle jää enää kohde ja pari henkivartijaa.

Castlevania: Lords of Shadows 2 meni viimeinkin läpi. PC:llä tuon aloitin joskus joulukuun alussa ja parissa päivässä melkein 10h pelailinkin hyvällä tahdilla. Sitten menin ostamaan PS4:n ja tämä peli unohtui täysin. Voi voi.

Kuukausien tauon jälkeen peliin palaaminen ei ollut kovin helppoa. Monet mekaniikat olin unohtanut kokonaan mm. sen että tässä pelissä voi parantaa itseään toisella miekalla, kiva huomata pienen jumittelun jälkeen. Onneksi vanhat taidot olivat palaneet kun itse pääpahista menin rökittämään.

Taistelumekaniikassa ei ole pahemmin valitettavaa paitsi blokkaus on pääasiassa aivan turhaa kun kaikki vihut spämmää iskuja joita ei voi blokata... Symphony of the Nightista tuttua nopeaa väistöä tulikin sitten hakattua pelin aikana kuin piispa nunniaan. Ensimmäisen osan läpäisystä on vierähtänyt jo niin kauan etten aivan helposti muista kuinka paljon pelit eroavat toisistaan tällä saralla.

Ekan pelin Shadow of the Colossuksesta revittyjä jättimäisiä pomotappeluita jäin hieman kaipaamaan mutten pelin ärsyttävän pitkiä tasoloikka/pulma-kohtia joita kylläkin jatko-osassakin on mutta juuri sopivasti ja lyhyinä pätkinä. Kakosen suuuurin vika on helposti ne hiiviskelyyn painottavat kohdat. Mitä helvettiä kehittäjät ovat ajatelleet? Ehkä turhinta ja ärsyttävintä paskaa mitä olen hetkeen tämän kokoluokan pelissä nähnyt. Ei kukaan nuista voi tykätä, ei kukaan. Onneksi nämä osuudet ovat lyhyehköjä, paitsi jos ei heti älyä miten edetä jolloin loading ruutua saa nähdä pariinkin otteeseen.

Loppujen lopuksi Lords of Shadows 2 tuntuu edeltäjäänsä heikommalta peliltä. Tarina iski välillä tosi lujaa mutta lopussa tarina kuin koko pelikin tuntui lässähtävän. Pari viimeistä tuntia pääasiassa mietin vaan että millonkohan tämä päättyy. Hyvää paketissa on enemmän kuin kakkendaalia joten ainakin genren ja sarjan ystäville tätä voi suositella, peliä on jo hyvän tovin taskurahalla saanut joten suosittelen mukaan nappaamaan. 6-7/10

Kirjoittelin myös eilettäin blogini puolella viime pelailuista. Siellä Murdered: Soul Suspectista ja The Novelistista juttua.

Pitkästä aikaa sain PS3:lle sen ostamisen aikoinaan oikeuttavaa pelaamista, nimittäin vain kyseiselle vehkeelle ilmestyvää sellaista. Kyseessä on tällä kertaa vähemmän peli ja enemmän kokemus, sillä tarinoinnin aiheena on Beyond: Two Souls. Tekele on aiemmin ollut kyllä tutkalla mutta en ole kokenut sen olevan ostamisen arvoinen ennen kuin nyt, kun sen kymmenellä eurolla kaupasta sain hakea.

Aloitetaan siitä helposta päästä, eli kritiikistä. Ensinnäkin enemmän kuin useasti ärsytti näppäinvalinnat. Miksi sama asia tehdään välillä eri näppäimellä ja näin sekoitetaan pelaajaa? Ylipäätänsäkin ohjausta vaivaa tietynlainen päämäärättömyys ja tuntuu kuin pelin eri osia olisi olleet tekemässä eri tiimit tietämättä mitä näppäimiä toinen porukka mihinkin toimintaan liittää. Liikkeen suuntaakin oli vaikea joskus arvata kohdissa, joissa liikettä piti jatkaa oikeaan suuntaan. Oliko nyt haettu iskua vai puolustusta, eli eteen vai taakse? Kukapa tietää, muut kuin kehittäjät. Usein sain myös arvuutella aktivointipisteen suuntaa heiluttelemalla tattia eri suuntiin. Kyseisten asioiden logiikka on helppo ymmärtää mutta käytäntö ei menekään aina niin sujuvasti.

Voisin myös valittaa vaikutuksen vähyydestä, sillä valintakohdilla ei juuri ole näkyvää vaikutusta. En sitä kuitenkaan tee, sillä olen tähän tyyliin tottunut TellTalen pelien kautta. En olekaan ottanut näitä pelejä enää niinkään pelattavana pelinä vaan enemmänkin pitkänä, interaktiivisena elokuvana tai kokemuksena, jossa toimin tarinan eteenpäin viejänä. Tällaisena Beyond toimii siinä missä jo mainitut TellTalen tekeleetkin.

Peli on siis hyvin suoraviivainen ja juurikaan mitään omaa et voi pelin aikana tehdä. Toki pientä valintaa on tehtävänä ja näistä tärkeimmät vaikuttavat loppuunkin asti mutta kyllä se elokuvamainen valmiiksi kirjoitettu kaava sieltä läpi paistoi. Loppua kohden en enää harhaillutkaan sivukäytäville kohdatakseni videon, jossa Jodie kääntyy takaisin oikeaan suuntaan, vaan kävelin tavoistani poiketen heti kohti oletettua määränpäätä. Joka nurkan putsaajana tämä hieman häiritsi ajoittain.

Plussista täytyy mainita totta kai hieno graafinen tulitus, joka on ymmärrettävää pelin putkimaisuuden vuoksi. Hienoa se silti on ja ajoittain jotain todella upeaa. Tarina pysyi kasassa pienestä rönsyilystä huolimatta ja oli mielenkiintoinen. Itse olin jopa niin uppoutunut tarinaan että en tavoistani poiketen arvannut pelin ns. pääkäännettä tai isointa kysymystä. Mietinkin asian paljastuttua että miksi en ollut edes pohtinut asiaa? Ehkä annoin tarinan vain viedä mukanaan. Elokuvien suhteen tulee kehitettyä vaikka mitä teorioita jos jotain pientäkin mysteeriä on elokuvaan saatu. Kaiken lisäksi vastaus oli aika yksinkertainen, sen enempää asiasta kertomatta.

Tuli myös mieleen kuinka hyvä elokuva tästä saataisiin aikaan kun otettaisiin vain tarinan ydinidea ja sen ympärille tehtäisiin hyvä käsikirjoitus. Toki voitaisiin käyttää osia pelistä mutta peli on sen verran pitkä että ehkä oma tarinansa lähtökohdan ympärille olisi parempi. Sarja voisi toimia myös mainiosti ja kaiken lisäksi voisin nähdä että melko halvallakin saisi hyvää tekelettä kasaan.

Beyondilla on tavallaan kaikki jättihitin ainekset kasassa. Mikäli pelaaminen olisi yhtä sulavaa kuin esimerkiksi Ground Zeroesissa ja tarina olisi tämä, niin kohta ei arvosteluasteikko riittäisi peliä arvioimaan. Nyt kuitenkin Aidenin hyödyntäminen jää tekijöiden hotspottien sohimiseen ja isommatkin alueet on rajattu sekä tarkoitettu tietyllä tapaa ja/tai reittiä läpäistäväksi. Lopussa viitattuun jatko-osaan laajempi putki ja oikea pelimekaniikka kävely- ja sohimissimulaattorin sijasta niin se on siinä.

Pelin saaman kritiikin ymmärrän. Itse kuitenkin nautin tästä kokemuksesta siinä missä TellTalenkin tarjonnasta. Mikäli kyseisistä teoksista tykkää, niin tämäkin kannattaa ottaa harkintaan. Pelinä tästä ei saa juuri sen enempää irti kuin mitä verrokistaan mutta kokemuksena tämä on mainio.

Pelinä 6
Kokemuksena 9

Toinen vastikään viimeistelemäni peli oli X360 konsolin mukana tullut Lococycle. Mikäli tiedät pelistä mitään niin varmasti tiedätkin jo tarpeeksi. Peli on siis nimensä mukaisesti täysin päätön ja siinä on moottoripyöriä.

Päätoimintana harrastetaan tiellä eteenpäin ajelua ja vihollisten kulkuneuvojen ampumista. Välillä kuitenkin myös combotetaan parit lyönnit ja potkut vihulaisten lärviin. Aivan, moottoripyörällä. Pelissä sekä pelataan moottoripyörällä että potkitaan ja hakataan sillä. Ampumisen lomassa. Siinäpä se ytimessään. Jaksojen välillä katsellaan komeita ja päättömiä, hyvin B-luokkamaisia sekä hauskoja välivideoita.

Kuvakulma myös ajoittain siirtyy esimerkiksi sivulle ohjusten ampumisen vuoksi tai takanäkymään, jolloin usein väistellään jotain. Ajoittain jopa lennetään ilmassa kun samalla raideräiskitään näkyviä vihollisia. Kyllä. Pomotaistojakin on isompia ja pienempiä.

Peli oli tarkoitus myydä eteenpäin mutta kun ei kenellekään viidellä eurolla kelvannut niin lunastin kupongin itse. En kadu päätöstä sillä hyvät huvit sain pelistä erityisesti välivideoiden "hyvän huonouden" takia. Peli ja erityisesti videot oli aika selvästi pilke silmäkulmassa ja kieli reilusti poskella tehty. Harmi että itse pelaaminen oli äkkiä itseään toistavaa eikä missään vaiheessa erityisen toimivaa. Ei kuitenkaan mitään minkä vuoksi pelin, ja tarinavideot, jättäisi kesken mutta tuskin tämän pariin enää palaa kun on achievementit kerätty ja tarina nähty.

Pelinä 6
Välivideot ja yleinen älyttömyys 8

Tuli edellispäivänä pelattua Tomba! 2: The Evil Swine Return loppuun asti, ja vaikka se ei ole minun mielestä huono peli, mutta se jotenkin ensimmäisten tuntien aikana jätti minut verran kylmäksi kun ohjaus ei ollut niin tarkkaa kuin edellisessä pelissä.

Kyllä tuota originaalista Tombaa tulee pelattua silloin kun ei ole mitään tekemistä, ja myös siksi koska mulla on siitä pelistä nostalgisia muistoja.

Lainaus käyttäjältä Juhis815

Tuli edellispäivänä pelattua Tomba! 2: The Evil Swine Return loppuun asti, ja vaikka se ei ole minun mielestä huono peli, mutta se jotenkin ensimmäisten tuntien aikana jätti minut verran kylmäksi kun ohjaus ei ollut niin tarkkaa kuin edellisessä pelissä.

Kyllä tuota originaalista Tombaa tulee pelattua silloin kun ei ole mitään tekemistä, ja myös siksi koska mulla on siitä pelistä nostalgisia muistoja.

Itselleni molemmat pelit aiheuttavat kunnon nostalgia-tripin - tulinhan pelanneeksi ekan Tombin (kyllä, meinaan käyttää PAL-versioiden nimiä) 7-vuotiaana ja Tombi 2:n sain joululahjaksi vuotta myöhemmin. Heh, oi niitä aikoja, jolloin Tombi 2 maksoi pelikaupassa vain rapiat 280 markkaa :D. Ykösen suhteen minulla taas oli niin hyvä säkä, että sain sen kavereilta eka lainaan. Vuosia myöhemmin he sitten lahjoittivat minulle koko pelin ilmaiseksi, sillä heidän pleikkansa oli jo siihen mennessä hajonnut (ja taloudessa oltiin siirrytty Xbox-leiriin).

Tombi 2:n ohjaus ei niinkään ole minua häirinnyt muuten kuin kenttien syvyystasojen välillä liikuttaessa (ja niissäkin vain tietyillä aluilla) + niissä kohdissa joissa Tombin piti raahata jotain tavaraa ynpäriinsä. Ei sinänsä, tasojen välillä liikkuminen oli paikoitellen kankeaa jo alkuperäisessä Tombissa. Mitä muihin Tombi 2 ongelmiin tulee, niin tässä ois jokunen:

- Parhammillaankin vain keskinkertainen dubbiääninäyttely (esim. Zippo ja Gran ovat ihan ok, Charles on jotain aivan karmeaa)... Joskin PAL-versiosta ääninäyttely puuttuu lähestulkoon kaikista paitsi juonen kannalta tärkeimmistä kohtauksista, mikä voitaneen kai katsoa eräänlaiseksi siunaukseksi.
-Ylivaikea Trolley-minipeli, ainakin jos meinaat saada jok'ikisen laakeriseppeleen itsellesi (tasan kerran olen tässä jopa onnistunut, mutta koska sitä ei vaadita pelin 100% läpäisyyn, niin toiste sitä tuskin tulen tekemään)
- "Etsi kaivosmiehen sormus"-tehtävä, jossa pelaajan pitää tieten tahtoen hypätä toistuvasti varmaan kuolemaan vain löytääkseen jonkun hiton sormuksen piippujen alta... ja sitten se oikea piippu on aivan mitättömän pieni nysä jossain kentän reunalla T_T.
-Jotkut biisit ovat varsin rasittavia ja paikallaan junnaavia, varsinkin se eräs tapaus joka on noin 10 sekuntia kestävä looppi ja jota soitetaan useimpien keskustelujen aikana.

Näistä huolimatta, pidän Tombi 2 ihan hyvänä pelinä, vaikka se ei olekaan edeltäjänsä veroinen. 3D grafiikka on ihan nättiä ja värikästä katottavaa, bossitaistelut olivat huomattavasti vaikeampia entä ykkösessä, soundtrack on valtaosin ihan kivaa kuunneltavaa ja yleinen pelattavuus on nautittavaa siinä missä ykösessäkin.

Itse olen nyt tuhlannut aikaa (en kirjaimellisesti) peleihin Tomb Raider, Crysis ja Dungeon Siege 3 xbox360:llä ja ilahdukseni Tomb Raider oli mainio peli kaiken kaikkiaan ja nosti huomattavasti rimaa siitä menneisyyden S-symbolina olemisesta, siitä nostan hattua tekijöilleen.
Tokihan siinä oli roimasti väkivaltaa mutta toisaalta onko ihmekkään, pahaa teki toki katsoa ja kokea niitä putoamisia ja liukumisia kun miettii kuinka moni luu missäkin kohdassa olisi mennyt, oudoksutti tosin se kuinka pian heti alun jälkeen unohdettiin täysin se ravinnon hankinta, sen jälkeen ei neidin tarvinnut enää syödä joten mahtoi peura tosiaan olla ravintopitoista Mmmm.
Anyways, loistava peli loistavalla toteutuksella ja tarinaakin seurasi mielenkiinnolla vaikka ennalta arvattava olikin, Jouskari ja Hakku, kahta en vaihda.

Dungeon Siege 3 taas oli jokseenkin yllätyksetön peli Diablon tapaan, yllätyin jopa kuinka rajattua eteneminen oli mutta olihan pelissä puolensakin, etenkin Coop mahdollisuus samalta ruudulta, sain vaimonkin innostumaan ja yhdessähän se läpäistiin, täytyy sekin useamman kerran läpäistä eri hahmoin ja valinnoin, kun tuntuu olevan merkitystä lopun kannalta.

Crysiksen Xbox 360 versioon palasin liki 4 vuoden tauon jälkeen kun ajattelin kiskoa sen Delta vaikeustasolla läpi, puolessavälissä menossa ja täytyy myöntää että ovat tehneet pirun komeaa jälkeä (ei pärjää PC:lle toki) mutta suhteessa konetehoihin, on peli todella komean näköinen ja kuulostaakin hyvältä.
Tekoälyhän oli alun alkaenkin kuraa mutta eipä se haittaa, tuleepahan enemmän immersiota tehokkaasta supersotilaasta kun AI ei tajua mistä iskua sekä luotia tulee.

Muuten olen edelleen pelaillut WoTia (ei edelleenkään Tier X:ää auki) ja GT6:sta päivitysten saapuessa, joista jälkimmäinen saa yhä uutta sisältöä jo yli vuoden julkaisun jälkeen vaatimatta pennostakaan lisää, kunnioitan.

Eilen taputtelin Dragon Age Inquisitionin tarinan kasaan, joten pientä feedbackia voisi Biowarelle heittää. Noin 55 tuntia meni tarinaan ja osaan sivutehtävistä. Ison osan jätin suosiolle tekemättä, kun peliin oli jostain syystä tungettu aivan liikaa (ja liian isoja) pelialueita, mitkä on sitten pitänyt täyttää kaiken maailman höttöisellä "hei mikä tuolla on!!??? - kirje!!?? - vie kirje paikkaan X!!!" -puuhastelulle. Olisin itse leikannut reippaasti pelialueita pienemmäksi ja keskittynyt tekemään sivutehtävistä järkevämpiä, mutta eipä niitä onneksi ollut pakko tehdä.

Crestwood oli esimerkki loistavasta pelialueesta. Sivutehtävillä oli selkeä pointti ja ne vaikuttivat maailmaan hauskalla tavalla. Hissing Wastes puolestaan edusti spektrin toista puolta. Kaiken kaikkiaan Bioware haali liikaa tavaraa lautaselle, mikä johti myös siihen, että bugeja löytyi vieläkin sieltä sun täältä.

Tarina oli ihan mukavaa "höttöä", vaikka suuren skaalan taisteluita kaipasin kyllä lisää. Corypheus ei ehkä ollut kaikkein valovoimaisin pahis pelihistoriassa, mutta ei myöskään mitään naamapalmu-osastoa. Monia hyviä hetkiä tarinaan oli kuitenkin saatu mukaan ja loppu oli myös oikein noice!

[spoiler]Solas, miksi en ottanut sinua useammin mukaan seikkailemaan...[/spoiler]

Hahmot eivät kolahdelleet samalla tavalla kuin Mass Effectissä, mutta Iron Bull, Blackwall ja Dorian keikkuivat jatkuvasti possessa. Itse pelasin Dalishilla, kuka hoiti hommat jousella. Taistelusysteemissä voisi tulevaisuudessa olla mahdollisuus jousilla tähdätä itse pääosumia, samoin maageilla. Hommaan tulisi pikkuisen lisää tekemisen menoa. Kaikein kaikkiaan taistelu oli kuitenkin hauskaa, joskin pidän tässäkin suhteessa Mässyjen yksinkertaisemmasta komentosysteemistä enemmän. Pikkuisen epäreilua vertailla, kun niin erilaisia nuo pelit kokonaisuudessaan ovat, mutta meni jo...

Melkoisen hyvältä tuo mokoma myös näytti, etenkin kun ottaa huomioon pelin ilmestyneen myös PS3:lle ja 360:lle. Ei kerrassaan mitään valittamista. Kaiken kaikkiaan ihan mukava pelikokemus, mutta ei todellakaan täydellinen. 55 tuntia sitä tuli kuitenkin tahkottua, eikä pelaamista olisi paikoin malttanut millään lopettaa, jotain on siis tehty oikein. Suosittelen!

Jos jotain, niin peli kasvatti hypeä tulevaa Mass Effectia kohtaan, kun tietää mitä kaikkea Bioware voikaan tehdä. E3 tule jo!

Yleensä olen kirjoitellut vasta kun peli on pelattua tai ihan loppuvaiheilla mutta otetaan sääntöön pieni poikkeus. Sain siis pari päivää sitten ensikokemukset PS4:stä ja ensimmäisenä pelinä tuli testiin otettua InFamous: Second Son. Valitaan johtavia syitä olivat se, että pidin aiemmista peleistä, sekä kyseisestä peliä oli kehuttu hyväksi osoitukseksi graafisesta suorituksesta mihin uusi sukupolvi pystyy.

Parin tunnin testin jäljiltä syyt osoittautuvat paikkansapitäviksi, sillä ensinnäkin peli on todella terävä ja muutenkin nätti katsella. Toisekseen peli on InFamous. Alun jälkeen avautuva kaupunki, sinne mentävän siltakohtauksen lisäksi, on täysin samaa InFamousta kuin aiemmin. Keräilet päivitysosio voimiin, pelastat/kiusaat porukkaa, hoitelet vihollisten pesäkkeitä ja teet välillä ihan oikeitakin tehtäviä. Alun perusteella siis peli on sama peli kuin kaksi aiempaakin mutta uudella sukupolvella. On hyvä, ettei tullut odotettuakaan oikein mitään muuta. En oikeastaan odot(t)a(nut) koko uudelta sukupolvelta mitään muuta kuin samoja pelejä uudella tekniikalla. Toisaalta en yleensäkään ole innostunut gimmickeistä, joten en voi siitäkään kauheasti valittaa.

Tuli avattua Hearthstone uudestaan hetken pelaamattomuuden takia ja kolmen pelin jälkeen muistin miksi en hirveästi peliä pelaile: pelissä pärjäämiseen tarvittava onnen määrä on parempi kuin RNGesuksen pullabileissä neliapila niityllä, avustajana Hannu Hanhi, joka toi bile lahjana ripa kopallisen hevosenkenkiä. Sitten rupesi verisuoni otsassa pumppaamaan ja vedin esiin spellpower/miracle Roguen, pilaten muutaman ihmisen pelikokemuksen, viimeinen peli päättyi tappioasemasta voittoon kun jaoin kaverin otsaan 25 pinnaa vahinkoa vuorossa.

Valitettavan vähän on ehtinyt viimeisten viikkojen aikana mitään pelailemaan opiskeluista johtuen, mutta näiden pelien parissa tuli alkuvuosi vietettyä:

Fallout

IMAGE(http://i.imgur.com/f9wCUH6.jpg?1)

Falloutit kuuluivat ehkäpä merkittävimpänä pelisarjana siihen joukkoon, jota en tätä ennen koskaan aiemmin ollut pelannut. Pitkään harkitsin kahden ensimmäisen pelin skippaamista kokonaan, mutta parisen vuotta sitten GoG jakoi pelit ilmaiseksi, kun pelit siirtyivät ostettavaksi Steamista.

Vanhan koulukunnan RPG kun on, Fallout ei tarjoa juuri mitään pelinsisäisiä ohjeita siihen, miten edetä hahmonluonnissa, mitä taitoja ja perkkejä kannattaisi valita, miten edetä pelimaailmassa jne...täten tulikin aluksi luotua umpi-surkea hahmo, joka ei ensimmäistä jätti-skorpionia pidemmälle selvinnyt. Myös vuoropohjainen ja toimintapisteisiin perustuva taistelu vaati hetken totuttelua, kuin myös pelimaailmassa liikkuminen, mikä tuntui aluksi todella kömpelöltä, pelimaailman perustuessa heksoihin. Falloutin kanssa tulikin etenkin aluksi turvaudutta online-oppaisiin, jotta pääsi kärryille minkälainen hahmo kannattaa luoda ja missä järjestyksessä paikkoja kannattaa tutkia.

IMAGE(http://i.imgur.com/Gl4Gyuj.jpg?1)

Kun pelimekaniikkaan tottui, Fallout osoittautuikin varsin viihdyttäväksi peliksi, jonka maailma veti mukaansa. Juonellisesti peli ei kovin kummoinen ole, vaikka loppuratkaisu onkin varsin onnistunut. Pelihahmon mukaan tarttuu matkan varrella muutama apuri, mutta kovin syvällisiä ei näiden kanssa voi jutella, vaan lähinnä määritellä sen, mitä aseita käyttävät taistelussa ja millä etäisyydellä pysyttelevät pelaajan hahmosta. Sivuhahmoista on kuitenkin suuri apu etenkin suuremmissa yhteenotoissa, mutta eipä näiden perään jää suremaankaan, jos sattuvat taistelussa kuolla kupsahtamaan (mitään keinoa henkiinherättämiseen ei muuten ole).Aluksi lähes jokainen yhteenotto voi viedä varomattoman pelaajan hengen, mutta loppua kohti pelaaja saa käyttöönsä sellaiset aseet ja vermeet, että edes super-mutanteista ei ole mitään vastusta.

IMAGE(http://i.imgur.com/YcQundP.jpg?1)

Ensimmäinen Fallout oli roolipeliksi loppujen lopuksi varsin lyhyt, jonka pelaili muutamassa päivässä läpi, mutta toisaalta enpä lisäpituutta jäänyt erityisesti kaipaamaankaan. Pelimekaniikka ehkä kaipaisi pientä päivitystä nykyaikaan, mutta noin muuten Fallout on kestänyt varsin hyvin ajan hammasta ja on ehdottomasti kokemisen arvoinen teos. 8/10

Lego Star Wars: The Complete Saga (Xbox 360)

IMAGE(http://i.imgur.com/8FnBvQZ.jpg?1)

Lego Star Wars pelit eivät suinkaan olleet ensimmäisiä Lego-videopelejä, saatika Traveller's Talesin ensimmäisiä pelejä, mutta ne kuitenkin aloittivat lisenssi-pohjaisten Lego pelien valtaisan suosion.Prequel-trilogiaan pohjautuva peli saapui jo 6.sukupolven konsoleille, Original Trilogy saapui vuotta myöhemmin ja 2007 molemmat pelit niputettiin yhteen "Complete Saga" nimellä.

IMAGE(http://i.imgur.com/QE0yjcX.jpg?1)

Pelien tarjonta koostu pääpiirteittäin tarina- freeplay-, sekä challenge-moodista. Jokainen elokuvan episodi on jaettu kuuteen eri kenttään, joissa käydään varsin nopeasti läpi jokaisen elokuvan pääkohdat. Story-mode onkin varsin nopeasti juostu läpi, suurin aika pelin parissa kuluukin kaiken keräiltävän roinan saavuttamiseen freeplay-muodossa, jossa samat kentät pelataan läpi uudestaan, mutta vapaasti valittavilla hahmoilla, joilla on mahdollisuutta päästä paikkoihin, mihin story-modissa olevilla hahmoilla ei ole mahdollista mennä. Challenge-modissa kentistä pyritään löytämään 10 esinettä annetun aikarajan puitteissa.Bonuksena Complete Sagaan on vielä tuotu muutama extra-kenttä, jota alkuperäisistä peleistä ei löytynyt.

Kaiken kaikkiaan pelistä näkyy, että se on suunnattu ennenkaikkea nuoremmille pelaajille, taistelu on lähinnä yhden napin rämpytystä, eikä haastetta löydy kirveelläkään. Noin muuten peli on varsin laadukasta jälkeä, vaikka nähtävissä on myös 6.sukupolven konsolien rajoitukset, sekä Travelers Talesin tuolloin vielä suhkot rajalliset resurssit verrattuna uudempiin Lego peleihin.

IMAGE(http://i.imgur.com/hxNx3mh.jpg?1)

Ulkoasu ei ole kuitenkaan kovin vanhentunut, johtuen tietenkin Lego-designista, sekä värikkyydestä. Äänimaailma on sitä aitoa ja ehtaa Star Warsia ja huumoria luodaan lähinnä hahmojen ilmeillä, eleillä ja muminalla, sillä minkäänlaista dialogia tai varsinaista ääninäyttelyä ei ole.

Lego Stars Wars on siis varsin hyvä kokonaisuus, mutta uudemmilta Lego-peleiltä odotan enemmän ja parempaa. 7/10

Killzone-HD (PS3)

IMAGE(http://i.imgur.com/CKLnnxK.jpg?1)

Guerilla Games oli aikanaan kovan paikan edessä, kun PS2:lle lähdettiin tekemään omaa "Haloa"....PS2:n tehot olivat varsin rajalliset ja tämä näkyy lopputuloksessa. Killzonesta näkee, että yritys on ollut kova, mutta konsolin rajat ovat yksinkertaisesti tulleet vastaan. Lopputulos ei kuitenkaan ole aivan niin surkea, kuin ehkä jotkut väittävät.

IMAGE(http://i.imgur.com/fkmKob7.jpg?1)

Killzonen juoni, hahmot, aseet ja kenttäsuunnitelu ovat kaikki varsin unohdettavaa tavaraa, mutta kenttiin on kuitenkin yritytetty tuoda edes hiaman vaihtelua sen mukaan millä neljästä eri hahmosta sattuu pelaamaan. Hahmoilla pelaaminen myös eroaa hiaman toisistaan, joten co-op olisi sopinut tähän kuin nenä päähän....mutta siihen ei tietenkään PS2:n tehot riittäneet.

IMAGE(http://i.imgur.com/fieOe3t.jpg?1)

Killzonesta olisikin voinut saada huomattavasti paremman pelin, mikäli peli oltaisiin PS2:n sijaan suunnattu PS3:n julkaisupeliksi...oikeastaan Killzonelle olisi kannattanut tehdä Halo-Anniversaryn kaltainen remake-käsittely, sillä "HD".versioissa edes todella lyhyttä piirtoetäisyyttä ei ole päivitetty ja jostain syystä peli tuntuu ajoittain hidastelevan, joten mistään järin laadukkaasta HD-käännöksestä ei ole kyse.

Kuitenkin on niitä huonompiakin pelejä tullut pelattua, ja PS2:n tehot huomioiden yritystä on kuitenkin ollut....,HD-versioon olisi nyt kuitenkin pitänyt panostaa hiaman enemmän kuin portata peli lähes sellaisenaan PS2:lta. 5,5/10

Näiden lisäksi on jälleen tullut silloin tällöin pelailtua Hearthstonea, hiaman World of Tanksia, sekä lyhyt paluu Halo 3:n moninpelin (valitettavan kuollut MCC:n julkaisun jälkeen), sekä World of Warcraftin pariin, mutta ei näistä sen enempää.

Nyt on 36 tuntia The Binding of Isaac: Rebirthiä takana. Sekä The Lamb että ??? on tuhottu, eli jäljellä on ainoastaan Mega Satan (plus yli sata saavutusta avaamatta). Olen avannut kaikki muut hahmot paitsi The Lostin. Azazel on Edenin ohella ainoa hahmo, jolla olen päässyt sydäntä (eli It's Lives!) pidemmälle, lähinnä siksi, että muilla hahmoilla alku on niin tavattoman tympäisevä. Ai niin, myös haasteita on iso kasa jäljellä, olen päässyt läpi vain kaksi.

Täytyy myöntää, että peli on parempi kuin alunperin kuvittelin (kirjoitin pelistä aikaisemmin tänne, kun takana oli vain 1½ tuntia takana). Eräs kaverini on pelannut peli lähemmäs kahtasataa tuntia, joten tuohon on vielä matkaa, mutta tuskin mielenkiinto pysyy yllä.

No, sitten takaisin Pillars of Eternityn pariin...

Tosiaan unohtui mainita, että tulipa myös Heroes of Stormin betaa lyhyesti testattua....MOBA peleistä ehdottomasti kiinnostavin, kiitos Blizzardin hahmojen ja matsien ollessa kilpailijoihin nähden lyhyitä (keskimäärin 20 minuuttia). Lisäksi siinä missä League of Legendissä jauhetaan lähinnä sitä yhtä ja samaa kenttää, tarjoaa HoS tässä vaiheessa 6 erilaista kenttää, joissa jokaisessa on omat jipponsa. Lisäksi vielä Heroes of Stormissa kokee kilpailijoihin verrattuna jonkinlaista edistymistä "hahmonkehityksen" muodossa...sekä oma pelaajaprofiili, että jokainen hahmo erikseen keräävät kokemusta ja tasoja, jotka taas avaavat uusia kykyjä ja skinejä. Kaikki tämä siis tekee Heroes of Stormista ehdottomasti genrensä kiinnostavimman pelin, mutta kun muuta pelattavaa on enemmän kuin tarpeeksi, eikä MOBA genre varsinaisesti viehätä, niin kiinnostus lopahti viikon pelailun jälkeen.

Muihin MOBA peleihin kyllästyneille, tai genren peleistä kiinnostuneille vasta-alkajille suosittelen kuitenkin kokeilemaan.

Jatkanpa jo aiemmassa postauksessani olleesta Infamous: Second Sonista.

Peli tuli pelattua hyvällä karmalla vaikeimmalla tasolla ja kerättyä kaikki kama. Vaikeustaso oli ainakin itselleni oikein sopiva tuolla ylimmällä tasolla eikä tuo sen vaikeampi ollut kuin aiemmatkaan pelit. Nekin taisin tosiaan pelata sillä vaikeimmalla. Toki sai aika paljon juosta piiloon jos ehti saada enemmän osumaa mutta ei missään vaiheessa tuntunut lähellekään että olisi ollut edes hard-tasolla.

Pelin kesto oli aika lailla sopiva ja veikkailen että sain tuohon 100% läpäisyyn menemään jonkun verran yli 20 tuntia. Vielä pitäisi pelailla toki myös pahalla karmalla, josta tosin tulee lähinnä läpijuoksuveto normaalilla vaikeustasolla. En halua helpoimmalle pistää, ainakaan heti alussa. Pitää katsoa kuinka paljon tulee vastusta läpijuoksulle.

Mitä se peli sitten tarjosi? Kuten jo kirjoitin aiemmin, on peli melko pitkälle sama peli kuin sarjan kaksi aiempaa osaa. Toki tässä on hienommat grafiikat, eri tapahtumapaikka, voimat, tarina ja pienet uudet ohjaus-gimmickit mutta muuten peli on kiteytettynä Infamous.

Pelin jälkeen pistin konsolin levyasemaan Infamous: First Lightin. Pieni ähky ehkä vaivasi emopelin jauhamisesta mutta DLC oli tarpeeksi erilainen, huolimatta siitä että DLC:n peliaikani koostui aika pitkälti kaman keräämisestä. Itse tarina oli toimiva mutta lyhyt. Paras pätkä DLC:sta, ja ehkä jopa emopelistäkin, oli aivan lopussa, josta sain uuden Tomb Raiderin fiiliksiä.

Lisätekemisenä on mukaan lyöty myös areenoita, joissa pystyy harjoittamaan horde-pelimuodon tyyppistä laumojen peittoamista. Pikaisen kokeilun perusteella tarjonnee joksikin aikaa tekemistä mutta ei järin vaihtelevaa sellaista. Itse ajattelin jauhaa niitäkin jonkun aikaa.

First Lightissa oli onnistuneesti vaihdettu turhia kosketusalustan pyyhkäisykomentoja alustan painamiseen mutta graffitien suhteen oli menty täysin metsään. Aiemmin loistavasti toimiva liikeohjaus(?) oli vaihdettu sellaiseksi, jota en saanut yhtään osumaan sinne minne halusin. Järjetön muutos kaiken kaikkiaan.

Mikäli viihdyit aiempien sarjan pelien parissa niin kannattaa viimeistään nyt ostaa nämä tekeleet pois kaupan hyllyiltä lojumasta. Mikäli sarja on täysin uusi, niin tällöinkin kannattaa laittaa testiin.

Zappahin kanssa olen aikalailla samoilla linjoilla. En nyt pidempää ala kirjoittamaan, mutta mielestäni First Light lisäri oli jopa emopeliä parempi. Muutokset (graffitia lukuunottamatta) olivat hyvään suuntaan tehty, ja tunnelma oli loistava. Itse emopeliin hieman petyin, mutten voi sanoa huonoksi, sillä tarina oli ok, kaupunkin ihan mielenkiintoinen ja tekemistä hyvin, vaikkei siinä tarinallisia sivutehtäviä ollutkaan. Ja olen iso Infamous fani, joten mukana olin heti.
Grafiikat on silmilleni nannaa, ja voimat todella nättejä, tosin siinäkin voiton vie First light.
Antaisin numerona pääpelille n. 8/10 ja First lightille 9/10.

Molempia on yhteensä tullut pelattua n. 60h, sillä areenan haasteiden suorittaminen vie aikaa, ja niitä olen tahkonnut paljon. Olen myös emopelin vetänyt 100% kaksi kertaa, hyvänä ja pahana. (Niiden erot oli aiempia pelejä pienemmät ikävä kyllä, ja paha loppu oli huono, hölmö.)
Tykkäsin kyllä paljon, vaikka emopeli olikin pettymys, ja "lisäri" positiivinen yllätys.

Aikkaa meni luultavasti vielä 10 siihen kun metsästin niitä origami juttuja, joista siis tuli nettiin arvoituksia ja tehtäviä, joita täytyi suorittaa päästäkseen itse pelin tutkimuksissa eteenpäin.
Oli se tosi mielenkiintoinne kokemus, loi iluusiota pelissä olosta ihan eri tavalla.

Alright, vähän aikaa sitten tuli vedettyä Sly 3: Honor Among thieves ensimmäisen kerran läpi lähes kymmeneen vuoteen. Ja en voi muuta kuin äimistellä, miten täysin eri fiiliksissä olen nyt kuin mitä olin vuonna 2005. Nyt pitääkin miettiä, mitäs sitä tulikaan muinoin sanottua tästä pelistä ns. PunaTiltin eli silloisen Tilt.Tv:n foorumeille:

- Sly 3 on liian helppo, sillä esimerkiksi vartijat eivät jahtaa sinua läheskään yhtä kauan kuin Sly 2:ssa, Poikkeuksena vaikeustasoon ovat raivostuttavat lukkokohtaukset, jotka puolestaan ovat turkasen vaikeita muuhun peliin verrattuna.
- Pullot ja niillä auottavat kassakaapit puuttuvat, jolloin pelin kenttiä ei tule tutkittua läheskään yhtä hyvin kuin ennen
- Juoni oli huonompi kuin Sly 2:ssa
- Peliin on lisätty uusi, raivostuttava ääniefekti, jota ei ollut aiemmissa peleissä. Joka kerta kun poimit kolikoita, niin perinteisen "kling" äänen lisäksi joudut kuuntelemaan kuinka kolikkolaskuri rullaa ylöspäin.

Kutakuinkin näin, jos en nyt ihan väärin muista. Rehellisesti sanottuna ainoa asia, josta voin olla täysin samaa mieltä vielä tänäkin päivänä, on tuo ääniefekti. Mutta toisin kuin nuorempana, jolloin tuo kilkutus suorastaan raastoi hermojani, osaan nykyään sulkea sen eri lailla pois.

Mitä vaikeuteen tulee, tämä peli on itse asiassa haastavampi kuin edeltäjänsä jo pelkästään bossi-tappeluidensa suhteen (ei tosin aina sillä parhaimmalla mahdollisella tavalla – PRKL sitä Dimitrin vedenalaista tappelua ja sen kirottuja kontrolleja). On totta, että perusvihut luopuvat jahdista varsin nopeaa, mutta rehellisesti sanottuna ne tekivät saman jo Sly 2:ssa. Luultavasti tuo eroavaisuuden tunne johtui aikoinaan siitä, että pelatessani Sly 2:ta ekaa kertaa onnistuin toikkaroimaan toistuvasti useiden vartijoiden tielle. Sly 3:n ilmestyessä osasin jo hiippailla huomattavasti paremmin, mistä johtuen myös haastavuus putosi ja en enää säntäillyt ympäriinsä kuin päätön kana läheskään yhtä paljon. Tästä huolimatta pelistä löytyy kohtuusti potkua ja vääntöä vielä tänäkin päivänä, varsinkin Master Thief-haasteiden ansiosta. Mitä lukkoihin tulee, niiden avaamisesta tuli PALJON helpompaa kun viimeinkin opin oikean tekniikan siihen.

Pullojen, kassakaappien sekä piilopaikkaan pöllittävien aarteiden puutos harmittaa kieltämättä nytkin. Onni onnettomuudessa on kumminkin se, että Sly 3:ssa hahmoille ostettavien erikoislaitteiden/liikkeiden hinta on noussut pilviin – yhdessä kappaleessa niiden kokonaishinta saattoi helpostikin olla yli 10 000 kolikkoa. Ja koska kentistä ei enää löydy mitään ylimääräisiä aarteita, niin ainoa tapa haalia nuo rahat kasaan on joko tuhota kaikki eteen tuleva roina ja/tai aloittaa taskuvarastelun rikosaalto. Etsiessäsi hohtavataskuisia vartijoita päädyt väkiselläkin tutkimaan kenttää varsin laajalta alueelta. Rahankeruuseen upposi varmasti useampikin tunti tuon pelin aikana, mutta missään vaiheessa se ei tuntunut ylenmääräisen hitaalta tai puuduttavalta.

Toisin kuin edellisissä peleissä, Sly 3:n pääpahikset eivät muodostaneet mitään yhtenäistä jengiä. Näin ollen jokaisen kappaleen juoni sekä bossit olivat tarinallisesti vapaita kulkemaan omia polkujaan. Erittäin virkistävää, täytyy myöntää. Vaikka Sly 2 on edelleenkin kova sana, niin jo ekalla pelikerralla olin erittäin pettynyt koko viimeiseen kappaleeseen ja Neyla/Clockwerk fuusioon. Tässä vaiheessa täytyy mainita, että samanlainen pettymys iski myös Jak 3:n kanssa. Mutta toisin kuin Jak 3, jonka juoni tuhosi täysin Precursorien mystisyyden ja aiheutti samalla huomattavia juonellisia ristiriitoja edeltäjänsä kanssa (esim. Precursor stone), Sly 3 ei todellakaan tehnyt vastaavanlaista vahinkoa edeltäjilleen. Mitä nyt Slyn ja Carmelitan suhteen toimivuutta voi vähän kyseenalaistaa, kun miettii millaisen valeen päälle se on kasattu…

Kaiken kaikkiaan, Sly 3 on erittäin nautittava peli – siinä on syvempi juoni, kosolti hahmonkehitystä sekä hersyvän hauskaa dialogia. Pelattavuus on edelleenkin monipuolista ja viihdyttävää, itse asiassa varmaan monipuolisinta koko hitsin trilogiassa. Mutta ainahan niitä miinuksiakin löytyy, joten tässä jokunen jota en ole vielä maininnut.

-Kentät olivat vähän pienempiä edelliseen peliin verrattuna. Varsinkin Australia tuntui erityisen pieneltä, johtuen kenties sen yksipuolisesta ilmeestä (tai sitten parista huomattavan suuresta sivualueesta, joiden valmistamien on voinut rokottaa itse overworldin kokoa). Kyseinen kenttä onkin varsin ankea, aina rasittavan vonkuvaa taustamusaa myöten. Ja musiikista puheen ollen…
- Musat ovat Sly 3:ssa yhtä mitäänsanomattomia siinä missä Sly 2:ssakin. Molemmissa peleissä on näemmä sama säveltäjä, Peter McConnell ja hän on nähtävästi työskennellyt säveltäjänä yhden jos toisenkin tunnetun pelin parissa. Tunnettu tai ei, minusta hänen biisinsä kuulostavat tylsiltä ja geneerisiltä. Ei sillä että ne erityisesti ärsyttäisivät (yllä mainittua poikkeusta lukuun ottamatta), mutta eivät ne myöskään millään muotoa tehostaneet pelikokemusta samalla lailla kuin Sly 1:n säveltäjän, Ashif Hakikin, biisit tekivät.
- Carmelita paralla on tunnetusti eri ääninäyttelijä kaikissa sarjan peleissä. Sly 3:ssa hänen latino-aksenttinsa tuli – onneksi – takaisin, mutta vaikka ääni itsessään on ok, ääninäyttelyssä olisi ollut reippaasti parantamisen varaa. Ruth Livierin suoritus jää valitettavan latteaksi kaikissa niissä kohtauksissa, joissa Carmelitan pitäisi (ainakin kässärin puolesta) osoittaa välittävänsä Slysta.
- 3D-efekti on täysin jonninjoutava lisä. En voinut käyttää alkuperäisiä laseja, sillä ne uupuivat käytettynä ostetusta pelistäni. Mutta sitten löysin sattumalta astetta kestävämmät muovikapistukset kirpparilta. Nämä kakkulat istuivat paljon mukavammin päässä kuin alkuperäiset ja niiden toinen linssi oli sinisen sijaan vihreä. Paremmat lasit tai ei, pelin 3D-efekti oli hädin tuskin huomattavissa, silloinkin vain taustoissa. Toisin kuin teininä, en tällä kertaa alkanut tuntemaan suoranaista pahoinvointia ensimmäisen 3D-kentän aikana. Tästä huolimatta, alkavat merkit siitä olivat ilmeiset päästyäni osuuden loppuun, joten lasit jäivät lopulta nököttämään pleikkarini päälle.
-Master Thief Challengeissa olisi EHDOTTOMASTi pitänyt olla pelkkä ”Reset”-vaihtoehto saatavilla. Nykyisellään siellä on vain ”Reset with/without 3D” riippuen siitä kumpi pelitila sinulla on milloinkin päällä. Tämä on varsin turhauttavaa, kun haluaisit nopeasti resetoida aiemman ryssityn yrityksesi ja et todellakaan haluaisi lätkäistä 3D-efektiä päälle.
-Kuten Sly 2:n kanssa, PAL-versiosta uupuu ainakin ”Evolution of Sly” extravideo, jossa nimensä mukaisesti näytetään mitä kulissien takana on tapahtunu eri pelien työstämisen aikaan. (Tää PAL-versioista puuttuvat extrat ja yllärit ovat muutenkin valitettavan yleinen vitsaus. On tullut vastaan myös esim. Ratchet & Clank peleissä.)

Pelissä on noteerattavia fiboja, kyllä, mutta pelattavuuden monipuolisuus ja huomattavat harppaukset tarinankerronnassa antavat paljon anteeksi. Kaiken kaikkiaan, on suorastaan hävytöntä kuinka ala-arvoisessa asemassa olen pitänyt tätä peliä kaikki nämä vuodet. Pettymykseni Sly 3:n suhteen oli aikoinaan niin kova, että hankkiuduin pelistä eroon hyvin nopeaa jahka olin läpäissyt sen. Sen jälkeen olen vuosikaudet pitänyt kolmosta ”sarjansa pohjanoteerauksena”, ihan turhaan. On silti hiukan ikävää ajatella, miten pelistä olisi voinut tulla entistäkin parempi yhden vaivaisen vuoden lisäajalla…

Sly Cooper: Thieves in Time:n ala-arvoinen dialogi tulee tuntumaan entistä karmeammalta tämän pelin jälkeen. On tavallaan surullista, kuinka paljon potentiaalia Sanzaru Gamesin pelissä oli – pelattavuus ja graffat olivat ihan kohdillaan mutta Carmelitaa lukuun ottamatta kaikki muut hahmot (eritoten Penelope) oli menty vesittämään täysin. Toisaalta, Thieves in Timen pelaamisella oli se positiivinen sivuvaikutus, että se sai minut arvostamaan Sly 3:n parempia puolia entistä enemmän.

Konsolin mukana tullut Order 1886 tuli pelailtua läpi. Siis todellakin läpi, sillä platina oli hallussa yhden pelikerran sekä parin sieltä täältä pelailun jälkeen. Peli on siis vähemmän yllättäen lyhyt, kuten on paljolti uutisoitu.

Pelaaminen, silloin kun sitä pääsee tekemään, on perustoimivaa suojaräiskintää. Aseet ovat tyypillistä perustussaria ja sitten löytyy se puolet aseista, jotka ovat jollain tapaa erikoisia. Vähänpä niitä kuitenkin pääsi käyttämään ja tuntuikin että pääosin tuli käytettyä vain 3-4 asetta. Nykypeleille jo tavallinen bullettimekin löytyy mutta sen käyttö meni niin nopeasti ohi että käytännössä pelasin pelin läpi ilman kykyä, lukuun ottamatta paria kimppuun hyökkäävää haulikkomiestä, joista en muuten hard-vaikeustasolla päässyt eteenpäin.

Peli koostuu tiukasta putkesta, jossa tulee välillä vähän vähemmän tiukkaa putkea mutta putkea joka tapauksessa. Välillä yritetään vähän isompaakin aluetta puutarhan tai vastaavan muodossa mutta myös ne ovat pieniä alueita isommasta vapaudestaan huolimatta.

Kontrollit toimivat oikein hyvin mutta paljolti ärsytti ohjauksen jatkuva rampauttaminen elokuvallisuuden vuoksi. Paljon aikaa kuluu siihen kun ukko kävelee eikä juoksunappi toimi. Asettakaan ei saa paukutella milloin haluaa, vaan vain pelin sen salliessa. QTE:issä oli sentään yritystä ja hyviä ratkaisuja, joita en itse ollut muissa peleissä nähnyt. "Tatti vasemmalle"-QTE ilmestyy tietenkin ruudun vasempaan reunaan, jolloin sen helposti huomaa ja ymmärtää. Parissa kohtaa sai myös QTE:n aikana valita kohteen, jossa näppäintä painaa ja video tästä sitten jatkuu sen mukaan. Pieni juttu, jota olisi voinut ehkä laajemminkin käyttää, mikäli QTE-kohtauksia on pakko peliin lisätä.

Videoita pelissä riittää, sillä tuntui että pelasin vähemmän mitä istuin ohjain kädessä katsomassa videota. Itse tarina ja muu videoissa nähtävä oli kyllä oikein toimivaa settiä, vaikka vauhtiin tässäkin päästiinkin kunnolla vasta pelin puolen välin jälkeen. Sama vauhtiin pääseminen tapahtui pelin pelaamisosioissa, sillä vasta ihan lopussa peli raotti mahdollisuuksia räiskintäosioihin. Hiippailuosiotkin toimivat, vaikka tuntuivat aika pakotetuilta eivätkä niin vapailta mihin olen tottunut muissa peleissä. Toimivia silti nekin.

Pelillä on paljon potentiaalia, sillä kaikki perusasiat toimivat. Kaikkea vain on liian vähän. Videota taas on liikaa tällä peliosioiden määrällä mutta mikäli itse pelaamista olisi ollut tuplasti, niin videon katselun määrä olisi ollut aika hyvä. Samalla pelin ongelmaksi muodostuu se, että sillä on hintaa liikaa. Kaiken huipuksi pelin tarina on kuin sarjan avausjakso, jolla saadaan katsoja kiinnostumaan sarjasta. Siinä vaiheessa kun mielenkiintoisin punainen lanka alkaa avautua, ollaan pelin lopussa ja jäädäänkin jatkoa odottelemaan.

En ostaisi peliä täydellä hinnalla mutta 20 euron hintaan tätä voin jo helposti suositella, mikäli lyhykäinen peliaika ei ole ongelma ja kokemus on tärkeämpi. Itse sain pelin konsolibundlen mukana.

Ai niin, ja ne grafiikat. No, ne ovat parhainta mitä olen nähnyt tähän mennessä millään vehkeellä. Jos sillä nyt jollekin on merkitystä. Itse odotan että saadaan tällainen grafiikan taso jokaiseen peliin, joissa olisi myös sitä pelaamista vähän enemmän ja vähemmän putkea.

EDIT: Mikäli lyhyehköä peliä etsii, jossa on mieleenpainuva tarina sekä plussana vielä pelattavaakin, niin suosittelen etsimään käsiin Spec Ops: The Line -pelin.

Order 1886

Taas tuli yksi peli pe...eikun jätettyä kesken.

Grafiikan ja miljöön puolelta peli saa minulta lähes täydet pojot, mutta muuten itselleni peli jäi hiukan valjuksi vaikka suurin osa ihan asioista ihan hyvin toimikin.

Itselleni pelin tuhoksi koitui joka toimintapeliin pakkosyötetty hiippailuosio, sillä näissä minimaalinenkin epäonnistuminen vei jakson alkuun. Stealth-tappo qte ei ole hankala, mutta itselläni tämä onnistui noin 80% ajasta minimivaatimuksen ollessa 100%, tähän vielä lisätään jousen ohilaukauksen, nurkan takaa tuleva vihun ilmestymisen, kerran seinän läpi minut huomanneen vartijan kertakuolemat jotka siirtävät pelin jakson alkuun, niin homma oli osaltani taputeltu ja oli aika katsoa loppu tarinasta youtuben kautta.

Hiippailuosioita lukuunottamatta olin tosin nauttinut pelistä, vaikka en tätä samalle viivalle esimerkiksi Gears of Warien kanssa nostakaan. Arvosana 7 (ilman hiippailuja 8 )

Itse törmäsin peliin nimeltään Ni No Kuni : wrath of the white witch
ja täytyy myöntää että koukkuun jäin, pelissä on juuri sellaista "pokemonmaista" maniaa jollaista olen jo liki 10 vuotta odotellutkin, toimii täydessä 3D:ssä open worldissa ja sekin että peli vielä näyttää Ghiblin tuotannolta saa allekirjoittaneelta lisää propseja, puhumattakaan siitä että pelissä on todella tekemistä, nähtävää, kokeiltavaa ja edelleen tekemistä, ilman minkäänsortin pakkopulla DLC:tä.

Arvostan kirkkaasti ja vasta olen 30 tuntia kellottanut peliin.

Mahtava.

Forza Horizon: Rally( Xbox 360)
Forza Horizon on minusta maailman parhain autopeli ja pelin läpipeluun jälkeenkin se on pitänyt meikäläisen koukussa aika tiukasti (enemmän tai vähemmän aktiivisesti tullut pelattua jo yli kaksi vuotta). Pelin rallilaajennus saapui joku aika sitten alennukseen ja pakkohan se oli napata. Nimestäkin voi jo päätellä että sorateille ei anneta armoa ja vauhdin huuma on taattua. Mukana on kuusi uutta, ralliin räätälöityä autoa ja kuusi erilaista kisaa. Kisat koostuvat yleensä kolmesta tai useammasta erilaisesta rataosuudesta. Kisat ovat otettu eri puolilta peruspelin Coloradoa ja ne kaikki näyttävät helvetin kauniilta. Paikoitellen oli vaikeata keskittyä pysymään radalla, kun tuli ihmeteltyä miten kauniita ratoja tälle raudalle on saatu koodattua. Miinusta on annettava laajennuksen hinnasta. Kaksikymppiä perushintaisena on liikaa, mutta näin alenettuna kympillä tämä olisi oikea hinta. Enemmän autoja ja uusia biisejä peruspeliinkin olisi ollut paikallaan ja hinta olisi voinut olla oikeutettu.

Forza Horizon 2: Presents Fast and Furious (Xbox 360)
Valitettavasti Horizon kakkosen Xbox 360 versio oli pettymys. Se on selvää takapakkia visuaalisesti paljon upeammalla ykköselle, musiikki on suoraan sanottuna paskaa ja peliä vaivaa edelleenkin bugi, jonka takia en voi käyttää konsolin langatonta speedwheeliä kunnolla pelaamiseen, koska L j R painikkeet eivät toimi valikoissa. Mutta sitten tuli tämä rajoitetun ajan ilmaiseksi ollut "Hurjapäät" lisenssipeli, joka ei vaadi peruspeliä toimiakseen. Pelissä olisi tarkoituksena kisaamalla kerätä kymmenen kappaletta erilaisia elokuvien ikonisia autoja. Peli on rajoitettu peruspelin Ranskan puoleiselle alueelle, eikä sieltä pääse pois saati kaupungin pikkukujille ajamaan. Peli on kuin Dead Rising kakkosen demoamiseen tarkoitettu pikkupeli Case Zero.

Teknisesti peli on parempaa jälkeä kuin peruspeli, sillä bugeja ei ole tullut vastaan ja Speed Wheel toimii nyt täydellisesti. Musiikkiraitakin on parempi (vaikkakin selvästi suppeampi) kuin peruspelissä. Kun pelissä on vieläpä helpot saavutukset ja mahdollisuus ansaita yksi bonusauto peruspeliin ilmaiseksi, on tämä oikein maukas välipala kaikille. Tosin maksullisena se on vähän siinä ja siinä uskaltaako tätä suositella. Vitosella alennettuna tämän voisi jo napata.

Lainaus käyttäjältä Portable

Forza Horizon 2: Presents Fast and Furious (Xbox 360)
-- Kympillä alennettuna tämän voisi jo napata.

Pelihän on normihinnaltaan tuon kymmenen euroa. Mikäli tämä koskaan siis alenee hinnaltaan, niin se on vielä sitäkin halvempi. Mainio tekele mutta en itsekään kymppiä maksaisi yhden illan huvista. Vitosen tuosta olisi voinut maksaakin, vaikka onkin saanut esim. Bullyn & Bulletstormin vielä sitäkin halvemmalla.

Lainaus käyttäjältä zappah

Lainaus käyttäjältä PortableForza Horizon 2: Presents Fast and Furious (Xbox 360)
-- Kympillä alennettuna tämän voisi jo napata.Pelihän on normihinnaltaan tuon kymmenen euroa. Mikäli tämä koskaan siis alenee hinnaltaan, niin se on vielä sitäkin halvempi. Mainio tekele mutta en itsekään kymppiä maksaisi yhden illan huvista. Vitosen tuosta olisi voinut maksaakin, vaikka onkin saanut esim. Bullyn & Bulletstormin vielä sitäkin halvemmalla.

Joo korjausta tähän, vitonen on tosiaan oivat hinta tuolle pelille.

Yksi PS3:n suurimmista helmistä, Last of Us jäi aikanaan pelaamatta konsolin puuttumisen vuoksi. Kateellisena seurasin vierestä, kun kaverit hehkuttivat peliä toisilleen ja vuoden peli -palkintoja ropisi joka puolelta.

PS4:n saavuttua vihdoin talouteen Last of Us: Remastered olikin ensimmäinen hankintani. Peli löytyi huuto.netistä 30 euron hintaan, ja olisihan tuo ollut hintansa arvoinen vaikka sillä täydellä 50 eurolla. Last of Us nimittäin hipoo täydellisyyttä lähes jokaisella osa-alueella. Ruudunpäivitys on sulavaa, grafiikat komeinta miesmuistiin ja pelimekaniikat ovat yksinkertaisesti todella toimivia. Hiiviskely on oikeasti hauskaa ja taistelu taas verran haastavaa että etenkin alussa hiippailin mieluusti vihollisten ohi tulitaistelun sijaan. Keräiltävää rojua riittää kaikkialla ja tarina piti minut niin tiukasti otteessaan että läpäisyyn taisi riittää kolme sessiota, joista ensimmäinen oli yli 7 tunnin mittainen. Kaiken lisäksi tuohon pakettiin on tungettu kaikki lisäsisältö mukaan, ja esimerkiksi Left Behind on yksi parhaista DLC-paketeista mitä olen koskaan pelannut. Moninpeliin en ole edes koskenut, ja se todennäköisesti jääkin hieman unholaan uuden Witcherin viedessä kaiken huomion.

Toivotaan, että Uncharted -trilogia saadaan myös PS4:lle, yhtä laadukkaasti toteutettuna!

Spec Ops: The Line
Kesti useampi kuukausi pelata peli läpi tylsän gameplayn takia mutta jo se pelkkä tarina on sen arvoinen.
Pelin tapa kertoa sotarikoksista ja muista sotaan liittyvistä asioista ei ole mustavalkoinen kuten lähes kaikilla dokumenteilla ja elokuvilla on tapana.
Spec Ops: The Linestä jäi ehkä parhaiten mieleen valkoinen fosfori josta olen aikaisemmin lukenuta ainoastaan sven haselista ja hieman intrnetistä.

Lainaus käyttäjältä rautahuilu

Spec Ops: The Line
Kesti useampi kuukausi pelata peli läpi tylsän gameplayn takia mutta jo se pelkkä tarina on sen arvoinen.
Pelin tapa kertoa sotarikoksista ja muista sotaan liittyvistä asioista ei ole mustavalkoinen kuten lähes kaikilla dokumenteilla ja elokuvilla on tapana.
Spec Ops: The Linestä jäi ehkä parhaiten mieleen valkoinen fosfori josta olen aikaisemmin lukenuta ainoastaan sven haselista ja hieman intrnetistä.

Aika tylsää on saanut olla jos monta kuukautta menee kun peli kestää kuitenkin vain n.5 tuntia.

Assassins Creed 2 tuli Platinoitua eilen. Huikea peli se on edelleen ja paljon parempi, kuin ykkönen vaikka hyvä peli senkin on :). Tuli silloin jo julkasu aikoihin pelattua Assassins 2, mutta pelasin nyt uudestaan läpi ja keräsin kaikki trophyt. Suurimmat miinukset tulee siitä, että peli muutaman kerran tilttasi ja välillä oli Enzio ei suostunut hyppämään tai hyppi minne sattui, mutta suuria virheitä pelissä ei ollut. Juoni meni osittain ohi, kun en ole kauhean hyvä englannissa, mutta kyllä silti jotakin siitä ymmärsin :). Mordor tavoin olisi ollut kiva, jos sulat olisi näkynyt kartassa. 8/10 peli. Seuraavaksi Brotherhood mailmaan :).

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Lainaus käyttäjältä rautahuiluSpec Ops: The Line
Kesti useampi kuukausi pelata peli läpi tylsän gameplayn takia mutta jo se pelkkä tarina on sen arvoinen.
Pelin tapa kertoa sotarikoksista ja muista sotaan liittyvistä asioista ei ole mustavalk66oinen kuten lähes kaikilla dokumenteilla ja elokuvilla on tapana.
Spec Ops: The Linestä jäi ehkä parhaiten mieleen valkoinen fosfori josta olen aikaisemmin lukenuta ainoastaan sven haselista ja hieman intrnetistä.

Aika tylsää on saanut olla jos monta kuukautta menee kun peli kestää kuitenkin vain n.5 tuntia.

Riippuuhan se ihan siitä millä tavalla peliä pelaa, tai jos kuolee useasti ja joutuu samoja kohtia pelaamaan uudelleen. Enkä muista että itselläkään olisi ainoastaan viisi tuntia pelin läpäisyyn mennyt.

^Minulla meni se viitisen tuntia ja oikein ihmettelin, että mites se noin tynkä oli. Enkä edes rushinut mitenkään ja paria kohtaa jouduin koittamaan kaksi-kolme kertaa. Helpoimmalla pelasin joten turha jankkaaminen oli minimissä, mutta ei se vaikeustason nostaminen pelistä sen pidempää tee vaan silloin vaan jankataan samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan. Ei esim battletoads ole mikään 40 tunnin peli vaikka sitä aikoinaan tuli ainakin noin paljon tahkottua. Näköjään alle tunti siinä menee.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

^Minulla meni se viitisen tuntia ja oikein ihmettelin, että mites se noin tynkä oli. Enkä edes rushinut mitenkään ja paria kohtaa jouduin koittamaan kaksi-kolme kertaa. Helpoimmalla pelasin joten turha jankkaaminen oli minimissä, mutta ei se vaikeustason nostaminen pelistä sen pidempää tee vaan silloin vaan jankataan samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan. Ei esim battletoads ole mikään 40 tunnin peli vaikka sitä aikoinaan tuli ainakin noin paljon tahkottua. Näköjään alle tunti siinä menee.

Tarkoitin sitä että jos pelissä ei pääse eteenpäin tai pelaa vaikka ainoastaan tunnin kuukaudessa niin tällätavoin pelin läpäisy kyllä venyy. Oli peli minkä mittainen tahansa. Myös vaikeustaso lisää periaatteessa pelin kuin pelin pituutta, koska moni kohta täytyy pelata paljon harkitsevammin kuin normaalilla tai varsinkin helpoimmalla tasolla. Kyllähän vaikka souls pelitkin vetäisi läpi vaikka kuinka nopeasti, jos ne ei olisi niin armottoman vaikeita. Joka tapauksessa muutamilla sivustoilla joissa mitataan aikaa pelien läpäisyyn, niin Spec opsin keskimääräinen aika mitä läpäisyyn menee on 6-7 tuntia. Jos kerää kaiken niin silloin tietysti enemmän.

Spec Opsin läpipelaaminen FUBAR-vaikeustasolla oli yksi hermoja raastavimmista kokemuksista. Vaikka pelasinkin pelin läpi ensin alemmalla vaikeustasolla, niin siitä kokemuksesta ei tuntunut olevan mitään hyötyä toisella läpipeluulla. Kuolin ns. ihan saatanasti ja väitän että aika iso osa noista ei ollut itse aiheutettuja kuolemia. Ne tekoälykaverit, jotka tossa mukana roikku, tuntuivat olevan sillä asenteella liikkeellä että pelaaja (eli minä) ajetaan hermoromahduksen partaalle. Harvoin niistä kavereista tossa mitään iloa oli. Siinä oli jo tarpeeksi hommaa että pysyi itse hengissä, mutta se että piti vielä toimia lapsenvahtina näille sankareille meinas olla paikkapaikoin liikaa.

Onneks se sitten lopussa palkitsi ainakin jollain tasolla kun tilille napsahti Platina-trophy. Silti, muutamat aivosolut saletisti menetin. Hyvä pelihän toi oli, mutta ei se tarina nyt niin megasuperhyperduper tajunnanräjäyttävä ollut kuin mitä jotkut internet-tyypit väittivät. Massasta erottuva kuitenkin.

Niin ja oiskohan ekaan läpipeluuseen menny joku 7 tuntia, toiseen vähän enempi.

Oli itseasiassa aika helppo tuossa Spec opsissa tuo platina.