Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / pelaaja.fi
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Lainaus käyttäjältä Norsukampa

Eilisiltana satuin törmäämään vallan mainiosti tehtyyn nettisaittiin uuden tulevan Master Of Orion-pelin tiimoilta ja jouduin hypejunan uhriksi. Kokeile itse jos sinulle käy samoin...

http://masteroforion.eu/en/

Peli tulee olemaan mahdollisesti Steam Early Access -peli, mutta peliä ei voi vielä tukea. Pelin Steam-sivu on kuitenkin tässä http://store.steampowered.com/app/298050/

Tässä vielä PC Gamerin tekemä haastattelu: A PC classic returns

Lainaus käyttäjältä Norsukampa

Laajempaa ja monimuotoisempaa peliä saa kuitenkin linnunradan tältä puolen hakea ja peli on tosiaan parhaimmillaan kun siihen oikein keskittyy ja antaa vallan mahtavalle tekoälylle sekä koukuttavalle "pari hetkeä vielä"-hookille.

Vähintään vastaavia ja huomattavasti laajempia, monimutkaisempia ja monipuolisempia pelejä toki löytyy monia.

Itse suosittelen ainakin seuraavia -
Avaruus:
Distant Worlds
Galactic Civilizations I
Galactic Civilizations II
Galactic Civilizations III
Star Ruler 2
Planets Nu

Historia:
Crusader Kings II
Europa Universalis IV
Hearts of Iron III
Victoria II

MX vs. ATV alive

Tämähän oli joskus kuukausia sitten ilmaisena live gold jäsenille joten tuli testattua.
Yksinpelaajalle on vain single race ja siinä se. Ajaminen sentään oli ihan kivaa ja äänissä on munaa enemmän kuin tehotuotanto kanalassa.

Aluksi on vain 125cc pärrä ja 250cc monkkäri ja huikeat neljä rataa ja seuraavat avautuu tasolla 10. Noh peli kyllä koukuttaa tuohon asti kun radat oppii paremmin ajamaan niin tulee nostettua vaikeustasoa ja saahan siinä kuskikin uutta vaatetta tason nousun myötä ja pärrä ja mönkkäri uutta osaa kun niiden taso nousee. Kaikki hyvin tähän asti.

No loput radat ja viimeinen pärrä vaatii tason 25 ja n. kuuden tunnin pelaamisen jälkeen olin tasolla 19 ja aivan kyllästynyt niihin samoihin ratoihin. Netissäkin kävin ajamassa ja siellä jopa oli muutama kuski vaikka tuokin on tehty tyhmästi. Aluksi valitaan luokka ja peli etsii seuraa ja jollei se sitä löydä niin olet yksin. Mistään ei näe mitkä luokat on tyhjillään. Lisäksi tuo on niin kivasti tehty, että jos ajat vaikka 125cc pärrällä niin siellä kiertää vain ne alun neljä rataa.
Edes netissä ei pääse niitä puuttuvia ratoja ajamaan ennen kuin olet tasolla 25 koska ne on sen lukitun luokan takana. Tietenkin oikealla rahalla voi ostaa kaikki radat auki....ai sen takia se eteneminen on noin hidasta.

Nyt jää kyllä loput seitsemän rataa näkemättä. Ei kiinnosta sen takia ajaa kymmeniä kisoja niitä jo tylsäksi käyneitä ratoja pitkin.

Ostin huutonetistä Metal Gear Solid kolmosen, nintendo 3D:sälle.Edellämainittua laitetta ei ole (Vielä), joten kaikki pitänee meikäläistä hulluna kun ostin pelin, jonka vielä olen pelannut hd collectionissa. Noh, kuten pari aikaisempaa Nintendo laitteille ilmestynyttä metal gear solidia. Tämäkin versio pelistä tulee 100% varmuudella harvinaistumaan muutaman vuoden päästä ja tarpeeksi pitkällä odottelulla saan peli myytyä varmasti yli satasella. Sitä päivää odottaessa, voisin pelata kerran pari läpi ja ihailla tuttua peliä 3D efektin läpi ja mikä parasta, ilman laseja!

Lainaus käyttäjältä Substance+

Hämmästyttävää, ettei täällä ole puhuttu oikein yhtään tästä pelistä, mutta minä olen pelannut viimeiset 6kk pääasiassa ainoastaan Blizzardin mobaa Heroes of the Storm.

Kyllähän tuota innostui jälleen virallisen julkaisun jälkeen pelaamaan aina sen 1-3 matsia päivässä jotta jonkin daily-questin saisi tehtyä...ja niitä tekemällä on kuitenkin kultaa hiljalleen kertynyt, joten itse en kyllä oikealle rahankäytölle näe mitään järkeä, ellei sitten tosiaan halua nopeasti saada kaikki hahmot avattua...ja tähänkin auttaa myös se, että joka viikko tietyt hahmot ovat kaikille ilmaiseksi pelattavissa, joten tosiaan itse en ole nähnyt järkeä pelin investoida euroakaan....skinejä toki voisi ostaa, jos ne eivät olisi niin järjettömän hintaisia (5-10 euroa)

Mutta tosiaan noin muuten tosiaan erittäin viihdyttävä ja juuri meikäläiselle sopiva, aloittelija-ystävällinen MOBA, joka ei rankaise virheistä yhtä rankasti kuin kilpailijansa, eikä välttämättä vaadi yhtä nopeita refleksejä. Ja itse tykkään juuri siitä että mitään ostettavia esineitä XP boosterien lisäksi pelistä ei löydy, vaikka jotkut LoLiin ja DoTA 2:een tottuneet pelaajat näitä mankuvatkin lisättäviksi peliin tulevaisuudessa. Ja se toinen merkittävä juttu on tietenkin erilaiset mapit eri tavoitteineen, joita on kyllä tarpeeksi, jottei kyllästyminen yhteen ja samaan kenttään pääse iskemään. Jos nyt jostain voisi jälleen valittaa, niin se, että jos tiimistä yksikin ei osaa pelata, jää idlaamaan tai poistuu pelistä, niin matsia on hyvin pelaavaa tiimiä vastaan liki mahdoton voittaa johtuen koko tiimin yhteisestä kokemustasosta, eikä taidoiltaanmuita parempi pelaaja pysty yksinään tähän paljoa vaikuttamaan.

Tosiaan suosittelen itsekkin jälleen kaikille, jotka haluavat helposti opittavan MOBAn ja ylipäätään Blizzardin peleistä tykkääville tutut hahmot tekevät tästä sen ainoan ja oikean vaihtoehdon :D Itse en tätä ennen MOBA-peleistä ollut kiinnostunut juuri yhtään, mutta Blizzardin onnistui tämän kohdalla tekemään saman, minkä tekivät aiemmin WoWin ja Heartstonen kanssa.

Sonic generations tuli pelattua läpi. Eihän tämäkään maannut plesen kovolla kuin yli vuoden kun tuon joskus alesta ostin sen jälkeen kun olin pelannut lost worldin läpi ja oli pieni sonic kuume.

Kyllähän tuon pelasi, mutta oli ne 3d osiot vaan hirveetä paskaa ohjauksensa puolesta. Olisi voitu koko peli pitää ihan vaan sivulta kuvattuna niin homma olisi toiminut paremmin.
Kivana yllärinä oli vielä ihan eka sonic myös pelattavissa ja sitä en olllutkaan pelannut sen jälkeen kun se tuli joskus muksuna mega drivella pelattua ja olihan se edelleen varsin hyvä. Oikeastaan sitä oli kivempi pelata mitä tuota originsia koska vauhtia ei olla vedetty täysin överiksi ja ohjaus toimii kunnolla.

Näköjään oli ds3:n akkukin päässyt kuolemaan kun kone oli käyttämättä ties kuinka kauan. Ei suostu enää ohjain menemään päälle ellei se ole johdon päässä. Muutenkin käyttämättömänä jotenkin hajonnut koska se menetti aina yhteyden pleikkariin jos vaikka keräsi sormuksen. Plesen valikoista kun otti tärinät pois päältä niin yhteys pysyi kunnossa. Henkimaailman asioita, mutta sainpahan tuon pelattua onneksi. Saattoi olla jopa viimeinen peli mikä tuolla tuli pelattua.

Otetaan taas pienehkö nippu pääosin PS+-tarjontaa:

Ensimmäisenä hiippailin testailemaan Stealth Inc 2: A Game of Clonesia, peliä, joka joskus oli jo muutenkin ostoslistalla. Koskaan en peliä kuitenkaan ostanut, sillä peli kuului niihin, joita pitäisi testata ennen ostamista vaikka gameplay-videot näyttivätkin ihan hyvältä. Nyt tämä tuli sitten lunastettua Plussan kautta.

Suurena hiippailun ja esimerkiksi Mark of the Ninjan ystävänä oli tämä peli todella paljon parempi mitä ajattelinkaan. Sivustapäin kuvattua hiippailua, tasoloikintaa ja puzzleilua. Todella loistavasti toimiva yhdistelmä ja vaikeustasokin just eikä melkein kohdallaan. Nyt ei pidellä turhia kädestä mutta ei silti vaadita liikojakaan, vaikka joissain kohdin luovutinkin ohjat Youtube-videoille, vain todetakseni että "miksi en tuota tajunnut!".

Loistava tekele ja harmittaa että en tätä ostanut virallisesti. Ensimmäisen osan olen ajatellut ostaa ihan tukeakseni tekijöitä ja koska epäilen saavani yhtä hyvää kamaa lisää. Suosittelen todellakin jos yhtään kuvailemani meininki kiinnostaa.

Seuraavaksi vaihdoinkin The Swapperiin. Muistelin että kyseessä on suomalainen peli ja että siihen liittyy savi. Muistin oikein. Graafisesti peli on kuin kauhuelokuvista ja itselleni se toi lähinnä mieleen ensimmäisen Alienin planeetan, josta ensimmäinen Alien elokuvassa löytyi. Muuten peli ei sitten kauhua olekaan vaan pientä tasohyppelyä kloonauspuzzlein varustettuna.

Oikein mukava välipala ja tässäkin vaikeustaso on kohdallaan. Taas tuli käytettyä Youtubea mutta tässä sitä enemmän tarvitsikin, sillä itselläni olisi mennyt ihan liian kauan huomata pari vaikeampaa kohtaa. En ehkä olisi tätä ostanut itse kuin alennuksesta mutta halvalla hinnalla tai erityisesti Plussan kautta suosittelen pelailemaan.

Kolmanneksi arvostelun kohteeksi joutuu ilmeisesti Suomen kesästä kertova rain. Perus indie-teos: lyhyt ja (teko)taiteellinen, erilainen peli.

Pelin kantava idea sateessa näkyvällä, muutoin näkymättömänä olevalla pojalla pelaten toimii hyvin. Indieihin liitän usein myös helppouden ja sitä tämäkin peli on: lähinnä kokemus, jossa ei juurikaan päätä tarvitse vaivata vaan tarina ja kokemus on se pääasia. Harmi sinänsä, sillä pelistä olisi saanut enemmänkin irti ja nyt ei edes kaikkea pelin tarjontaa käytetty tarpeeksi kun homma oli jo pulkassa.

Mukava pieni pläjäys, joka toimii jälleen hyvänä välipalana mutta en tiedä viitsisikö tästä mitään erikseen maksaa. Alennuksesta toki hyvällä hintaa ja tietenkin nyt näin Plussan kautta.

Lisäksi tuli myös kokeiltua yhden illan verran Cloudberry Kingdomia. Peli menee melko pian tosi vaikeaksi, erityisesti jos tapaani yrittää kerätä kaikki timantit kentistä eikä vain päästä niitä läpi. Youtubesta tästä olen aiemmin videota nähnyt ja ihmetellyt että miksi kukaan edes yrittäisi mitään noin vaikeaa. En pelkää haastetta mutta peli, josta kukaan ei ilmeisesti ole yhtä trophy vielä saanut, on jo vääntänyt vaikeustason hieman liiankin tiukkaan.

Toisaalta itse olen pelannut kolmea Trials peliä vaikka kuinka monta tuntia ja sekin perustuu yritys/erehdys-toimintaan ja pelitaitojen karttumiseen. Tosin Trialsien suhteen koen että jaksot on jopa inhimillisesti mahdollista päästä läpi, olkoonkin että niihin menee se vajaa 30 minuutta ja melkein kaikki yritykset.

Hautojakin on tullut ryöstettyä kaveriporukassa Lara Croft and the Temple of Osiris-pelin parissa. Jotenkin peli ei tunnu yhtään niin hyvältä miltä ensimmäinen vaan geneerisyys ja yhdentekevyys olisivat parhaat sanat kuvaamaan "seikkailua". Tätä jaksaa tosin järjettömän kaaoksen voimin, jonka neljän pelaajan coop saa "parhaimmillaan" aikaan: "KUKA *!#%&! JÄTTI POMMIN TUOHON!"

Parina iltana tuli myös testailtua Skulls of the Shogunia mutta jätin kesken kun vaikeustaso nousi hieman. Ei kai vain ole genreäni, sillä en jaksanut ruveta optimoimaan jokaista liikettä että pääsisin taas vähän eteenpäin. Tosin sekin vaikuttaa että näitä pelejä nykyisin pelaa pikavauhtia että ehtii "kokemaan" kaiken tai edes vähän kaikkea. Onneksi osaa kuitenkin välissä keskittyä niihin peleihin, joista oikeasti on kiinnostunut, kuten nyt taannoinen Witcher 3 ja tuleva MGSV.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Pelattiimpa kaverin kanssa Amnesia: A Machine for Pigs läpi pari päivää sitten. Olihan tuo nyt aika erilainen verrattuna ekaan osaan.

Mitään ei tarvinnut kerätä, pimeys ei hahmoa pelottanut ja lampun käyttöä ei tarvinnu säästellä. Normaalisti en tajua puzzleista yhtään mitään enkä henkilökohtaisesti pidä niistä muutenkaan, mutta tässä olevat "puzzlet" oli kyllä niin päivänselviä että saapaskin osaa ne selvittää. Jonkun verran sai hermoilla myös kamalaa suorituskykyä, kun ajoittain FPS meni niin puuroksi että sain päänsäryn.
Jotenki oli kans tosi yllättävää miten paljon niitä possuja sai juosta karkuun, kun Dark Descentissä itse viholliset kohdattiin vaan pari kertaa. Noihin possuihin kyllä tottui äkkiä eivätkä ne kauaa pelottaneet. Trailerista päättelin että ne ois oikeesti ihan helevetin kuumottavia & pelottavan näköisiä. Lähestulkoon kaikki paperit jäi lukematta & dialogit kuulematta, koska pelissä puhuttiin niin perkeleen vahvaa aksenttia ja vanhaa sanastoa että en tajunnut siitä yhtikäs mitään. Peli oli myös aika lyhyt, mutta empä oottanu sen kovin pitkä olevankaan. En siis siltä osin pettynyt.

Olisiko peli mennyt jo ainakin puolessa välissä, kun yllätyttiin kaverin kanssa ihan kunnolla. Yhtäkkiä koko hommasta tuli 1000 kertaa kuumottavampaa;
[spoiler]Tarkoitan tässä siis sitä kohtaa kun jokin (???) räjähtää, Mandus pyörii puolitajuissaan maassa, ja näkee lapsensa kun ne repii sydämet irti.[/spoiler]
Tässä vaiheessa kyllä oltiin oikeasti paskat housussa. Tähän asti oltiin vedetty peliä läpi suhteellisen vauhdilla, mutta nyt kun nuo tulivat vähän väliä säikyttelemään ni koko touhu muuttu ihan erilaiseksi. Urheasti kuitenkin vedimme tarinan loppuun saakka.

Loppuvaiheessa homma meni jotenki kummalliseksi. Tän ite "masiinan" viimeiset alueet oli jotenkin vähän erikoisia ja jokseenkin epärealistisen tuntuisia (ottaen huomioon aikakauden johon tää sijoittuu). En tiiä muista jotka tän pelasi, mutta erityisesti loppuvaihe tuntu jotenki sekavalta enkä ottanu siitä hirveesti selvää. Jäi kyllä arvailun varaan että kuka nyt oli sitten kuka, kuka murhas kenetki ja mitä ihmettä.

TLDR; Tarina oli jokseenkin kiehtova, ja se onkin varmaan se ainoa hyvä puoli. Ekaan osaan verrattuna ehkä aika höpö, mutta kyllä mää ton pelaamisen arvoisena näin (kaikista huonoista puolista huolimatta). Steamin alesta sitten vaan.

Heitetäänpäs väliin ihan pieni huomio. Tuli sittenkin hankittua The Last of Us Remastered vaikka aikoinaan ajattelin ettei olisi mitään järkeä sitä ostaa kun alkuperäinen tuli lisäosia myöten tahkottua täysin läpi. Nyt kuitenkin kun kavereilla pelilistoilla pyöri kyseinen peli, oli pakko myös itsekin se parhain versio teoksesta hankkia.

No mitä tästä nyt sitten enää on sanottavaa? No se, miten selvästi nyt voi vertailla sulavuuden ja graafisen loiston välistä eroa. Minulle ei ole ollut ongelma pelata suurinta osaa peleistä 30 fps:llä kun pc:llä sankarit pelaavat samaiset pelinsä 60 tai yli fps-lukemin mutta en silti voi mitenkään väittää vastaan että nimenomaan sulavampi ruudunpäivitys on EHDOTTOMASTI parempi tapa pelata tätä uutta versiota.

Annoin alussa asetuksen olla oletuksella, joka ainakin minulla siis oli lukitsematon fps, eli vähemmät herkut. Käytin lukitusta kerran päällä nähdäkseni eron, jota ennen ajattelin jopa että pelaisin pelin graafiset annit huipussaan, mutta hyvin nopeasti kävin vaihtamassa lukituksen pois.

Olen jo pitemmän aikaa muutenkin ollut sitä mieltä että pakollinen 1080p (30 fps) on huonompi vaihtoehto kuin vaikkapa 720p 60 fps.

Ei siinä, kyllä minä pystyn pelini yhä pelaamaan "elokuvamaisina" mutta se, että jotkut väittävät ettei sulavuudella olisi merkitystä tai etteivät huomaa eroa, on hyvin naurettava väite. Tässä nimenomaan on nyt peli, jossa tuon seikan voi kokea muualla kuin pakatuilla Youtube-videoilla, jotka eivät edes vielä vähän aikaa sitten olleet 60 fps.

Ei minua harmita että Arkham Knight ja Witcher 3 tuli koettua 30 fps mutta se hieman ärsyttää että pelien maailmassa lähdetään aina mieluummin kohti 1080p loistoa kuin 60 fps sulavuutta. Nintendokin tekee asian useammin oikein! Tosin tämä lienee itsestäänselvyys kun miettii kuinka suoraan - itse ainakin - miellän Nintendon pelit nimenomaan pelattavuuden kannalta sulaviksi, toimiviksi ja hauskoiksi. Eli peleiksi.

@zappah.
Minullekin kelpaa 30fps loistavasti, mutta kyllä tuli todellakin pelattua The Last of us 60 fps, koska jotenkin 30 näytti vaihdon jälkeen pätkivältä. Yleensä ei näytä, mutta varmaan niin nopea vaihdos ja kun on tottunut pelaamaan sitä 60, niin vaikutti.
Ja toisekseen eroja on oikeastaan vain valaistuksessa. Ja paremmalla valaistuksella itsellä tuli talon seinän läpi valoa, eli illuusiokin on parempi huonommilla graffoilla ja 60fps siltäkin osin.

Ryse (X-one)

Voi voi Crytek, miten olet romahtanut Far Cry ja Crysis aikojesi jälkeen. Firman tuorein peli petti meikäläisen oikein urakalla, sillä mättöpelien ja antiikin Rooman ystävänä odotin peliä ihan kohtuullisesti. Peli alkaa heti rytinällä, kun lauma barbaareja riehuu Rooman keskustassa ja pelaaja pistelee Marius nimisen hahmon puikoissa ukkoa poikki ja pinoon. Tässä ekassa tehtävässä tutustutaan taistelusysteemiin ja sen osalta oletkin nähnyt jo kaiken, sillä samaa itseääntoistavaa Cladiuksen heilutusta peli on alusta loppuun. Alkuun se viidytti, mutta lopulta vain puudutti. Koska realismi ollaan heitetty kaivoon, olisi ollut suotavaa lisätä peliin isompi valikoima aseita uusilla liikkeillä ja enemmän komboja.

Juoni on äärimmäisen kliseinen ja tahattoman koominen Hollywood kalkkuna, jossa millään ei ole mitään järkeä. Tämä oli osasyy miksi pelin tarinamoodi petti. Ja ihan kuin taistelussa ei olisi jo tarpeeksi toistoa, kaikki pelin viholliset näyttävät samoilta barbaareilta. Osaavat ne selvästi rakentaa linnoituksia ja Ballistoja, mutta eivät vieläkään pukeutua. Olisi myös kiva tietää mitä tämän vuosikymmenen pelissä tekee punaiset tynnyrit ? Kyllä, tässä pelissä on punaisia tynnyreitä. Ne räjähtävät jos niihin heittää pilumin, tai lyö miekalla. Ei helvetti ...

Yllättäen pelin parhaimmaksi osa-alueeksi palajastui moninpeli. Se on oikeastaan Kahden pelaajan yhteistyötä, missä laitetaan Gladiaattoreina poikki ja pinoon barbaareja (mitäpä muita ?) suorittaen muuttuvia tehtäviä, tai yksinkertaisesti selviytyen Areenalla. Tämäkin viihdytti aikansa, jonka jälkeen toistoa oli ilmassa. Moninpelin hukattu potentiaali vielä paistaa. Ensinäkin tästä olisi helposti saatu neljän tai useamman jampan pelattava, nyt vain kahden. Toiseksi pelin delsut eivät tuo muuta kuin uusia kenttiä ja varusteita. Jokainen vähääkään Roomasta kiinostunut tietää että Gladiaattorit taistelivat kirjavissa varusteissa ja täysin erilaisilla aseilla noissa kahakoissaan. Nyt on taas tydyttävät Cladiukseen ja kilpeen. Moninpeli voi juuri ja juuri oikeuttaa syyn pelin poimimiseen alelaarista. Tai ymmärrän kyllä jos joku tykkitietokoneen omistaja pelin hankkii raudan testaustyökaluksi. Nätti pelihän tämä on. Minulle tämä jää varmasti huonoimman Xbox One pelin tittelin omistajaksi, toivottavasti vielä pitkäksi aikaa.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Ainiin, vielä tuosta Amnesiasta. Unohin mainita miten uskomattoman kaunista musiikkia siinä oli. Kylmiä väreitä tuli ihan kunnolla. Varsinkin tästä !

Alla olevassa tekstissä ei mielestäni ole spoilereita The Last of Usista mutta sen verran infoa on että kahden eri hahmon tapaamisesta puhun.

Ei hitto. Tuota aiemmin mainittua The Last of Us Remasteredia pelatessa tuli ehkä vuosituhannen huomio tehtyä. Siis tajusin että Bill ja Tommy ovat eri hahmo. Minä, joka olen pelannut pelin PS3:lla kolme tai neljä kertaa, huomasin lopulta, että nämä täysin erilaiset hahmot ovatkin itse asiassa eri hahmo. Hienoa minä, hienoa.

Tajusin tuon siinä vaiheessa kun tultiin padolle ja puhuttiin toisen vaimosta, jolloin rupesi raksuttamaan että mitenkäs se nyt menikään. Silloin se iski.

En voi tajuta miten olen luullut tuollaista. Ajattelinko että välissä olisi mennyt aikaa, joten ukko olisi muuttunut ja että vaimo nyt olisi vain joku "piti nyt joku hankkia"-homma. En tiedä. En yhtään tiedä. Tosin sen verran pakko antaa armoa itselleni että taisin ensimmäisen kerran jälkeen joko skipata välivideot tai sitten kiinnittää niihin aika vähän huomiota. Nyt uuden version kautta ajattelin katsoa taas myös tarinan kokonaisuudessaan ja näköjään kannatti kun oppii "uutta".

Ehkä sekoitin Billin Tommyyn sen vuoksi kun oltiin koko ajan menossa veljen ja/tai Tommyn luo ja sitten kohdataan Bill.

Nostalgia-kärpänen (vai sanoisinko paarma) pääsi puremaan oikein kunnolla, joten päädyin pelaamaan yhtä PS1:n lukuisista Disney lisenssipeleistä, ”Keisarin uudet kuviot.” Edellisestä läpäisykerrasta onkin kulunut vuosia. Vaan kuinka kyyninen nyky-minä suhtautui peliin, joka lapsuudessani oli ihan passelia viihdettä?

Ekaksi lähinnä risuja: pelin grafiikat ovat varsin rosoisia sekä pelkistettyjä jopa PS1:n mittapuulla. Kyllähän ne ajavat asiansa (ja värikäs perusilme antaa jonkin verran rosoisuutta anteeksi), mutta eivät ne mitään kaunista katsottavaa ole. Noh, ainakin Kuzco jättää liikkuessaan jalanjälkiä (jotka ovat erilaiset lumella sekä kuivalla maalla), joten annetaan siitä yksi extra pojo Argonautille. Mutta se dialogin animointi, voi pojat! Kuzco on AINOA hahmo, jolle on vaivauduttu tekemään kunnolla liikkuva alaleuka puhetta varten. Ihmishahmot saavat tyytyä joko täysin liikkumattomaan naamaan tai sitten suljettuun viivaan, joka venyy ja vanuu koomisesti minne sattuu puheen aikana… No okei, tämä peli on mitä suurimmalla todennäköisyydellä väännetty kengännauha budjetilla sekä tiukalla aikataululla kasaan (lisenssipeli-perinteiden mukaisesti), mutta tuo kontrasti Kuzcon ja muiden hahmojen välillä pistää väkiselläkin silmään.

Kuzco pälättää usein, myös dialogin ulkopuolella. Itseäni se ei juurikaan haitannut (paitsi hyppiessä useiden hyppyjen sarjoja peräkanaa), mutta ymmärrän silti niitä ihmisiä, joita moinen ottaisi aivoon. Voin kumminkin kokemuksella sanoa, että Ötökän elämää-pelin Flik oli PALJON pahempi. Itse dialogissa Kuzcon sutkautukset ovat välillä ihan hauskaa kuultavaa, varsinkin kun neljättä seinää revitään alas tuon tuosta
.
Ohjaksiltaan peli on muuten ihan okei, mutta joissain kohdissa Kuzco tuntuu liikkuvan vähän liiankin liukkaasti. Päädyinkin usein käyttämään ”karatehyppypotkua” ihan vain osuakseni niihin kaikkein kapeimpiin kielekkeisiin ja tasoihin.

Continue-virkaa toimittavia Phanpy-pehmoja löytyy yleensä yks per kenttä, mutta jostain syystä ne kaikki nollautuvat aina kun palaat jo kerran läpäistyihin kenttiin. Sama toistuu myös silloin, kun lataat tallennuksesi. Kokenutta aikuispelaajaa tämä ei niinkään haittaa (sillä peli ei ole mitenkään erityisen vaikea), mutta kohdeyleisön kannalta tuo on erittäin outo ja varsin epäreilu veto.

Lopuksi isoin miinus – se vitun taulapää, joka ikinä oli vastuussa ”Viidakon yö, kappale 3”:n peliformaatista saisi HÄVETÄ!! Kentässä pitää paeta jaguaarilaumaa rämpyttämällä kaikkia symbolinäppäimiä jatkuvasti ja väistellen esteitä. Muuten hyvä, mutta Kuzcon ohjattavuus muuttuu samalla hyvin epätarkaksi. Koitahan siinä sitten kerätä kaikki kolikot samalla kun hakkaat sormiasi muusiksi. Elämiä kentässä on sentään – poikkeuksellisesti - loputtomiin, mutta kuolema nakkaa sinut aina kentän alkuun. Vihasin tätä osuutta lapsena ja vihaan sitä edelleen.

Sitten niitä ruusuja, joita oli jo tuolla risujenkin joukossa: pelissä on hyvä soundtrackki. Siinä on useita tarttuvia melodioita, jotka sopivat pelin miljööhön kuin nyrkki silmään. Ohessa pari esimerkkiä:
https://www.youtube.com/watch?v=b_Mgu2XOrCQ&list=PL90778D17AB5E5554&index=19
https://www.youtube.com/watch?v=Aug2jSsJhmo&list=PL90778D17AB5E5554&index=1

Ja siinä missä pelin graffoissa ei ole mitään kehumista, olin aidosti yllättynyt kuinka monipuolisesti pelistä löytyi ääniefektejä. Esimerkiksi Kuzkon liikkuminen maalla, puusillalla, kiveyksellä sekä jäällä kuulostavat kaikki ERILAISILTA! Samaten luolassa tai tunneleissa Kuzcon huutoihin on laitettu jopa kaikuefekti mukaan. Monipuolista ääniefektien käyttöä, siis jopa lasten lisenssipelissä! Kuka olisi arvannut?

Myös suomidubissa on selvästi nähty vaivaa (toisin kuin esimerkiksi PS1:n kaameissa Harry Potter peleissä). Itse asiassa, sanoisin että suomidubbi on jopa paljon PAREMPI kuin pelin alkuperäinen ääniraita. Katsoin nimittäin pelistä enkunkielisiä pätkiä youtubesta, eikä enkkukaartia ollut selvästikään innostanut suorittaa hommiaan niin tunteella kuin tuotantotalo Werneä. Valitettavasti tämä johti myös siihen, että suomi Kuzcon jatkuvat naljailut Pachalle kuulostavat ajoittain paljon ilkeämmiltä kuin alkuperäisessä:
http://www.youtube.com/watch?v=p5O4SO76lLc&t=2m40s (enkku)
http://www.youtube.com/watch?v=Gv30aWRTQVs&t=1m21s (suomi)
Asia ei muuten haittaisi, mutta kun pelissä oleva Kuzco ei tunnu kehittyvän hahmona yhtään mihinkään, toisin kuin elokuvassa. Ja siten herää myös kysymys, että miksi Pacha edes suostuisi auttamaan hahmoa joka vittuilee sille noin paljon 24/7?

Pelattavuudesta löytyy kohtuusti vaihtelua ja pelin kestokin on minusta ihan sopiva kohdeyleisön kannalta. Aikuinen voisi helposti päihittää pelin 1-3 päivässä (itse en jaksanut istua niin pitkään paikallaan, vaan pelasin tätä lyhyissä pätkissä parin viikon ajan), mutta mukulana hommaan upposi väkisellä paljon kauemmin.

Kaiken kaikkiaan, Keisarin Uudet Kuviot oli edelleen ihan mukiin menevää tasohyppelyä. Jos tasoloikat ovat intohimosi, niin tämä on ihan kokeilemisen arvoinen tapaus.

Pelasin ensimmäisen Metal Gear Solidin läpi ja oli hyvä peli.
Pelattavuus oli ihan hyvä mutta pelasin pelin läpi tarinan takia ja jostain syystä ruman näköiset videot olivat yllättävän hyviä jos irronneita olkapäitä ja vastaavia ei lasketa.
Pelin hahmot ovat kuin jostain b-toimintaelokuvasta mutta silti MGS on välistä aika vakava ja tuntuu arvostelevan ihmisen tyhmyyttä, sotaisuutta ja sodan turhuutta.

Nyt ymmärrän miksi MGS on niin arvostettu peli.
Kuuluu ehdottomasti parhaimpien pelaamieni pelien joukkoon tänä vuonna

Pelasin MGS kakosen läpi.
Tarina oli taas naurettava sekoitus draamaa, b-toimintaleffoja ja komediaa ja lisäksi sinne heitettiin jotain filosofisia ajatuksia joita monet eivät varmaan edes tajua ensimmäisellä kerralla.

Gameplay oli samanlaista kuin ykösessä = tee jotain väärin, tapa itsesi ja yritä uudestaan jne. jostain syystä 70% kuolemista tuntui huonon pelisuunnittelun, kontrollien tai reaktio testien aiheuttamilta enkä vielä laske pomovastuksia lukuun.
Vaikein kohta taisi olla toiseksi viimeinen pomo koska se oli pelkkää reaktio testiä.

Todella viihdyttävä peli mutta myös aika yliarvostettu.
Pelasin sen hardilla.

Alan Wake (PC)

Alan Wake tuli jo kauan sitten ostettua Boxille, mutta vasta nyt se tuli viimein pelattua ensimmäistä kertaa läpi....PC:llä xD. No kyllähän sitä suomalaista tuotantoa ja etenkin näin maittavaa peliä kelpaa tukea kumallakkin alustalla (ja Steamin alesta ostin).

Vaikka peli onkin luokiteltu "selviytymiskauhuksi", niin toimintaseikkailu taitaa kuitenkin olla lähempänä totuutta. Sen verran Alan Wakessa kuitenkin räiskitään ja itse kauhua pelissä ei ole juuri nimeksikään, vaikka toki tunnelmaa pelissä piisaakin ja toisinaan jokapuolelta vyöryvät viholliset ahdistavat, etenkin jos valonlähteet ja amuukset sattuvat olemaan vähissä. Suurimman osan pelistä paristoja, soihtuja, ammuksia sun muuta tavaraa jaetaan kuitenkin sen verran avokätisesti, että haastetta ei kuitenkaan normaalivaikeustasolla esiinny juuri ollenkaan.

Itse pimeyden riivamia vihollisia vastaan taistelu onkin se Alan Waken heikoin lenkki, sillä taisteluissa ja vihollisissa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi vaihtelua ja kun sitä taistelua on vielä usein liiankin kanssa, niin on aivan ymmärettävää miksi Alan Wake ei ollut aivan toivotunlainen arvostelumenestys. Harmi, sillä mikäli pelimekaniikassa olisi ollut enemmän vaihtelua, Alan Wake olisi voinut olla vähintäänkin erinomainen peli, sillä pelin juoni vetää täysillä mukaansa, vaikka osa hahmoista (kuten FBI agentti Nightingale) tuntuu todella langanlahoilta ja juonen kannalta täysin turhilta hahmoilta. Audiovisuaallisesti peli on todella komea ja kaunis, pelin maisemat ovat paikoin häkellyttävän upeita ja graafisesti peli on vielä 5 vuoden jälkeenkin todella nätti. Myös pelin soundtrack on loistava luoden juuri oikenlaista tunnelmaa, eikä sekään haittaa että Poets of the Fallin (oma suosikkini suomalaisbändeistä) musiikkia kullaan pelin aikana muutamaan otteeseen.

Pituutta pelillä oli juuri sopivasti ja TV-sarjamainen ote cliffhangereineen toimi mielestäni oikein hyvin.... pelin loppu jätettiin tosin vielä kahden lisäepisodin jälkeenkin varsin auki jatko-osalle, joten toivottavasti pelin jatko-osaa ajatellen Remedy on ottanut palautteen vastaan ja taisteluun/pelimekaniikkaan osattaisiin tuoda enemmän vaihtelua, jotta itse pelaaminen ei ajoittain tuntuisi niin puuduttavalta. Enemmän sitä selviytyimiskauhua sanan varsinaisessa merkityksessä ja vähemmän toimintaa, niin Alan Wake 2 voisi olla se mestariteos, jollaista ensimmäisestä pelistä ei valitettavasti tullut, vaikka todella hyvä ja viihdyttävä peli onkin kyseessä. 8.5/10 ja ehdoton suositus kaikkille, jotka sattuvat PC:llä tai Boxilla pelaamaan!

Trials Evolution: Gold Edition (PC)

Myös toista kotimaista tuotantoa tuli tuettua jo toiseen otteeseen, sillä sekä Trials Evolution, että Gold Editioniin sisältyvä Trials HD tuli jo kumpikin pelattua aikoinaan Boxilla. Mitäpä näistä sanomaan muuta kuin, että kuuluvat edelleen digitaallisten julkaisujen ehdottomaan parhaimmistoon ja molemmissa riittää hintaansa nähden pelattavaa vallan mainiosti, sekä perinteisten ratojen, että erilaisten "skill"-pelien muodossa ja pelaajayhteisön tekemiä ratoja/pelejä on latauspalvelun puolella loputon määrä. Vaikeimpia Extreme-ratoja en edelleenkään jaksanut yrittää läpi, mutta haastetta pelissä myös riittää sitä kaipaaville :D 8.5/10

LEGO Lord of the Rings (Xbox 360)

LEGO-pelin pelaaminen jatkui siis tällä kertaa LOTRin parissa ja se onkin ehdottomasti tähän asti pelatuista (Star Wars Complete Saga, Pirates of the Caribbean) lisenssi peleistä paras. Vaikka itse design on tuttua kauraa, (kerätään palikoita, avataan hahmoja jne) niin tällä kertaa pelin HUB-world, (eli alue jossa liikutaan varsinaisten kenttien välillä) on rakenettu suureksi, puoli-avoimeksi pelimaailmaksi, mikä sopii LOTRiin kuin nenä päähän...vaikkakin toki itse Keski-Maan koko onkin supistettu LEGOmaisiin mittoihin (eli Edoras, Isengard ja Minas Tirith sijaistsevat käytönnössä vain kivenheiton päässä toisistaan xD) Jokatapauksessa suurena LOTR-leffa trilogian fanina mini-kokoisessa LEGO Keski-Maassa vaeltelu oli jokatapauksessa viihdyttävää ja erilaista keräiltävää tuntuu riittävän enemmän kuin aiemmissa LEGO peleissä yhteensä.

Lego LOTR saikin meikäläisen haaveilemaan koko leffa trilogian kattavasta open-world pelistä, ja jotenkin tuntuu jopa oudolta, ettei koko leffa-lisenssi trilogiaa ole aiemmin nähty yhdessä ja samassa pelissä aikaisemmin vaikka muuten LOTR pelejä on muodossa tai toisessa vuosien mittaan satanutkin. No sitä odotelessa LEGO LOTR tarjoaa kuitenkin Jacksonin leffojen faneille ihan mukiinmenevää viihdettä. 7.5/10

Secret Agent Clank (PSP)

Secret Agent Clank on ihan kelvollinen, joskin melko tylsä ja etenkin loppupomon osalta jopa yllättävän vaikea peli....jopa niin vaikea, että minulta peli jäi kalkkiviivoilla kesken.

En tiedä mikä neronleimaus kehittäjiltä oli jättää väli-checkpointit viimeisestä taistosta kokonaan pois, jonka lisäksi vielä ammuksia jaetaan todella niukasti...tämä taas johti siihen, että ammuksia ja niiden ostamiseen tarvittavia muttereita oli pakko lähteä grindamaan aiemmista kentistä ja toistaa jälleen sama rumba uudestaan ja uudestaan aina kun sattui kuolemaan ja ammukset/rahat loppuivat kesken.... Vaikka lähes aina pyrin saamaan pelin kuin pelin päätökseen, niin tällä kertaa päätin lopulta vain luovuttaa, sillä en nähnyt enää mitään järkeä tuhlata tällaiseen paskaan yhtään enempää aikaa, kun triljoona muuta peliä odottaa hyllyssä vuoroaan.

Muutenkin ottaen huomioon, että kyseessä pitäisi olla Clankiin keskittyvä peli, niin itse Clankilla pelattavia osuuksia on kuitenkin yllättävän vähän ja liian suuri osa pelistä kuluukin melko tylsien Ratchet-räiskintäosuuksien tai Qwarkin suorastaan typerien kenttien parissa, mutta eipä toisaalta niisä Clankin "hiippailu"-osuuksissakaan ole paljon kehumista, sillä suuremmalta osin kenttäsuunnitellu on todella laimeaa.

Ratchet&Clank-pelien vahvuuksiin mielestäni kuuluivat juuri vahva kenttäsuunnitellu, sopiva räiskinnän ja kevyen tasoloikan tasapaino, sekä laaja valikoima erilaisia, jatkuvasti käytössä kehittyviä aseita, mutta Clank-spinnoffissa ei oikein mikään näistä sekoista tunnu olevan lähelläkään emopelien tasolla. Jakin sidekick, Daxter sai varsin onnistuneen spinoff-pelinsä, mutta Secret Agent Clank jää valitettavan laimeaksi kokemukseksi....sanoisin että jopa lähes keskinkertaiseksi peliksi, mutta annetaan nyt kuitenkin armosta 6/10

Heartstonen ja Heroes of the Stormin pelailut jatkuvat myös edelleen ja molemmat saavat myös tasaiseen tahtiin uutta sisältöä....tulipa HOTSin kohdalla jopa innostuttua ostamaan parille hahmolle skinit, kun alennuksessa sattuivat olemaan :D

Total War - Attila (PC)

Nyt kun on tullut pelattua prologi ja sain minor victoryn Frankeilla, plus kokeilin Hunneja, Juutteja ja Ostrogootteja, voisi kertoa jo enemmän tai vähemmän maineikkaan sarjan tuoreimmasta pelistä. Pelin bugit on melko pitkälti kukistettu eikä sitä työnnetty markkinoille yhtä karmeana keskosena kuin Rome II ja olen kyllä nauttinut joka tunnista pelin parissa.

Pelihän on muuten kuin Rome 2, mutta käyttöliittymää ja pelin visuaalista ilmettä ollaan remontoitu reippaalla kädellä, eikä käyttöliittymä ole enään yhtä harmaa ja tylsä kuin, joku machitosin valikkomeri. Pelit alkavat kunnon välivideoilla ja tunnelma on juuri oikea tämän aikakauden pelille. Yksikkökortit ovat hyvän näköisiä ja rakennuksien ikonit vielkin kauniimpia. Peli näyttää ja sitä myöten myös tuntuu jälleen oikealta totaalisodalta!

Aikakausihan alkaa vuodesta 395. Rooman valtakunta on jakautunut kahtia, Hunnilaumat puskevat kansoja heikentyneiden mahtivaltioiden rajoille ja ajat ovat hyvin synkät ja kaaoottiset. Pelaaja voi tietysti valita jomman kumman Roomalaisvaltion, Persialaisalkuperän uusimman imperiumin, Sassanidit, vanhoja Germaanivaltakuntia, kuten Frankit ja Saksit. Delsujen mukana tulee vielä lisää Germaanivaltakuntia, Britanian kansoja ja Varhaisviikinkejä pohjolasta. Näillä kaikilla pelataan perinteisempää totaalisotaa. Mukana on pitkästä aikaa sukupuu parempana kuin koskaan ja rome kakosesta tuttu poliittinen ikkuna, mutta paranneltuna. Pelaajan kannattaa kiinittää huomiota tähän osaan peliä, tai muuten valtakunta voi ajautua kaaokseen. Pelaaja voi nimittää sukulaisiaan, tai muita aatelisia tärkeisiin virkoihin, jotka antavat erilaisia boosteja ekonomiaan ja järjestykseen. Jokainen äijä myös kerää henkilökohtaista vaikutusvaltaa, mitä voi käytää erilaisiin tekoihin. Niitä on esimerkiksi salamurhaajien palkkaaminen, vaimon etsiminen, vastustajien vaikutusvallan vähentäminen ja monta muuta. Toinen uusi lisäys on Lojaalius Jos jonkun poliittisen henkilön lojaalius laskee liian alas, tämä voi ryhtyä kapinaan. Kapinoiva kenraali ottaa komentamansa armeijan haltuun ja kuvernööri koko provinssin potkien lojaalin kenraalin pihalle. Tämän voi estää käyttämällä jonkun hahmon vaikutusvaltaa menemällä henkilökohtaisesti varmistamaan äijän lojaalius tai tilaamalla salamurhaajan. Nyt myös vaimoilla on merkitystä, sillä hyvä vaimo antaa miehen taidoille boosteja ja huonoista kannattaa hankkiutua eroon. Vaimoilla voi myös käydä kauppaa muiden kansojen keskuudessa, mikä on oiva tapa esim lujittaa liittoumia. Kaikki tämä toimii helvetin hyvin ja tuo kokonaan uutta puhtia pelisarjaan.

Sitten meillä on kokonaan uusia vaeltavia kansoja, Visigootit, Ostrogootit, Vandaalit ja Alanit. Plus tietysti aikakauden tunnetuin pirulaiskansa, Hunnit. Vaeltavat kansat elävät jatkuvasti liikkeessä, mutta voivat Hunneja lukuunottamatta asettua asumaan haluaamansa provinssiin, jolloin peli muuttuu taas perinteiseksi tottalisodaksi. Tien päällä armeijat voivat rakentaa erilaisia telttoja, tai erilaisita eläimistä koostuvia laumoja, jotka toimivat kuin rakennukset peruskansoilla. Tosin näitä telttoja pysyttäessä tai yksikköjä kouluttaakseen on pysyttävä paikallaan vaadittu aika.

taisteluissa isoimpana uudistuksena on piiritystaisteluissa kaupungin polttaminen ja siviilit. Pelaaja voi ja kannattaakin sytyttää joko tulinuolilla tai piirityskoneilla kylän tai kaupungin kortteleita palamaan. Tämä laskee puolustajien moraalia ja hyökkäystehoa ja se kasvaa mitä enemmän kaupunki palaa. Plus se näyttää todella siistiltä! Siivilit kulkevat päättömästi kaduilla, mutta pelaajan armeijoiden lähestyessä ryntäävät pakoon. Nämä pistävät hanttiin, jos joutuvat kosketukseen joukkojen kanssa, mutta toimivat lähinä visuaalisena piristyksenä. Olisin odottanut että äijät nappaavat taloista viiniä, omaisuutta ja naisia mukaansa, mutta tällaisenkaankin piiritystaistelut ovat parempi kuin koskaan! Pelin tekoäly tuntuu myös oikeasti haastavalta. Vihollisen ratsuväki eritoten sillä se osaa iskeä ja vetäytyä hyökkäyksien jälkeen, kiertää linjojen taakse kaukotaistelijoiden kimppuun ja joskus jopa yhdistää voimansa jalkaväen kanssa tehden tuhoisia "Alasin ja vasara" hyökkäyksiä. Huonona puolena lipuista ollaan luovuttu ja ne on korvattu pienillä ikoneilla, joden klikkaaminen vaatii enemmän tarkkuuta. Jotenkin Hunnit tuntuvat turhan ylitehoisilta taistelukentillä ja sen jokainen pelaaja tulee varmasti kantapään kautta oppimaan. Ne aloittavat taistelun erittäin tuhoisalla nuolisateella ja pysyvät kaukana vihollisien joukoista. Kakkeli meinasi tulla punttiin, kun valtakunnan rajoille ilmestyi seitsemän täyttää armeijaa näitä Legolaksen tarkkuudella ampuvia kusipäitä. Meritaisteluissa sanon että nyt ei maa-armeijat pärjää sitten millään, sillä äijät kärsivät merisairaudesta, mikä syö puolet moraalista. Hyvänä juttuna merimiesten rantauduttua alus lähtee automaattisesti pois tieltä mahdollistaen uuden aluksen maihinnousun ja sitä rataa.

Olin jo ehtinyt huolestua onko sarjalla enään tulevaisuutta Rome kakosen epäonnistunee jukaisun ja Alien Isolationin kaltaisen sivuprojektin jälkeen, mutta Attila nostaa Crative assemblyn takaisin jaloilleen ja todistaa että kyllä sarjalla vielä tulevaisuutta on. En enään koskaan osta näitä pelejä julkaisussa, mutta varmasti ennemmin tai myöhemmin tuo warhammerikin tulee hankittua. Ehkäpä se saa minut kiinostumaan tuostakin loresta ?

Nyt olen pelannut MGS kolmosen läpi.
Kontrollit vaativat hieman totuttelua ja olivat hankalia vielä pitkänkin ajan jälkeen, erityisesti jäi mieleen viimeinen pomo koska jouduin kurkkimaan makuultaan kukkapuskasta ja tähtäämään käyttäen viittä nappia samaan aikaan.

Pelasin pelin hardilla ja vapaalla kameralla koska en pitänyt ensimmäisen ja toisen ylös lukitusta kamerasta.
Monet kohdat vaativat aika paljon kärsivällisyyttä koska viidestä minuutista kymmeneen minuuttiin kestävät hiippailu osuudet ovat aika pitkiä ja tähän kun lisätään inventaario värkkäys ja kaikki muu vastaava MGS3 vie paljon aikaa.
Itse sain kulutettua yli 19 tuntia mutta jos pelaan uudestaan uskon että 15 tuntia alittuu.

Odotin pomojen olevan yhtä ärsyttäviä kuin kakkosessa mutta olivatkin helpompia tai sitten taidot ovat kehittyneet.

Tarina on samanlaista vakavaa ydinaseiden ja sodan vastaisuudesta sekoilua B-toiminta elokuvien alueelle kuin aikaisemmatkin pelit.(kirjoitin alunperin elokuvat)

Tarinanhan takia näitä pelataan.

Kuninkaan paluu...

Olen tässä koko armaan päivän pelaillut peliä, tai siis pelisarjaa, jonka parissa vietin lähes koko teini-ikäni mutta jonka jouduin surussa silmin hylkäämään kilpailijoiden mentyä ohitse ja rakkaan pelisarjani muuttuessa osa osalta huonommaksi. Viime vuonna kuitenkin ensi kertaa vuosiin törmäsin taas tähän vanhaan tuttuun ja tilanne oli kuin olisi nähnyt vuosien tauon jälkeen frendin joka on kovien aikojen jälkeen tehnyt elämälleen ryhtiliikkeen ja matkalla parempaan elämään. Tänä vuonna tuo samainen pelisarja onkin sitten noussut takaisin vanhaan loistoonsa ja onkin aika julkistaa uusi futispelien kuningas. PES on palannut valtaistuimelle ja PES 2016 on paras futispeli sitten FIFA 12-huippupelin jälkeen.

PES 2016 tekee kilpailijasarjalleen saman mitä se sai kokea osakseen muutama vuosi sitten eli menee pelilliesti ohi kilpailijan keskittyessä turhuuksiin (tässä tapauksessa johonkin väsyneisiin korttipakkoihin ja niiden kanssa vekslaamisiin). Konamin jalkapallonäkemys on tänä vuonna tehnyt marginaalisia parannuksia pelimoottoriinsa mutta nyt ensi kertaa moneen vuoteen tuntuu siltä että kaikki palaset loksahtavat kohdilleen virtuaalikentällä. Pelin nopeus on täydellinen eikä meno mene missään vaiheessa yltiöarcaden suuntaan vaan peleissä hallinta tarvitsee yleensä aina sen ylimääräisen mietintätuokion jonka aikana pitää miettiä että mitä pallolla tekee seuraavan suoritteen jälkeen. Aivan kuin oikeassa jalkapalloilussakin siis. Pallo käyttäytyy erittäin realistisesti kiitos uudistetun fysiikkamoottorin ja tämä fysiikkamoottori on se isoin tekijä joka saa kentällä tapahtuvat asiat tuntumaan valovuosia FIFA-sarjan nykymenoa paremmalta. Jokainen pääpalllo on oma taistelunsa ja jokainen kaksintaistelu tuntuu todella fyysiseltä väännöltä kiitos MGS-sarjasta tutun Fox Enginen joka todella näyttää ketunkyntensä tämän pelin kanssa. Myös pelin tekoälylle pitää antaa kiitosta sillä melkoista tukkapöllyä tuli vastaanotettua kun aloin suoraan vaikeimmalla vaikeustasolla pelaamaan. Ei tässä mikään kiire ole verkkoon ihmisvastustajia vastaan räpiköimään jos peli itsessään antaa jo noin kovaa vastusta mitä tähän asti se on tarjonnut.

Pelimuodoista ehdin kokeilemaan hieman Master League-meininkejä ja siellä valikoita on selkeytetty viime vuodesta joka on pelkästään hyvä asia. Verkkopelin toimivuutta en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Valikoissa selailua tahdittaa mukava indie-painotteinen soundtrack joka voisi ehkä olla hieman enemmän biisejä sisältävä mutta kyllä näilläkin pärjää.

Ainoa nipotuksen aihe pelissä on tekoälyn kirjaimellisesti virheetön peli. Pelaan siis vaikeimmalla vaikeustasolla ja vihollisjoukkueet eivät pahemmin rikkeitä tee missään päin kenttää vaan jokainen pallonriisto on puhtoinen kuin tuore lumi. Ehkä helpommalla vaikeustasolla homma tasoittuu mutta tällaisenaan se tuntuu hieman epäreilulta. Lisäksi se PES-sarjan akilleen kantapää, puutteellinen lisenssi, on kauneusvirhe mutta ei tosiaan vie mitään pelilliseltä puolelta pois, etenkin kun editointimahdollisuudet ovat uuden editointiohjelman myötä rajattomat.

PES on siis palannut takavuosien loistoonsa ja se on ehdottomasti lajiromantikon ja laatupelien ystävän valinta tämän kauden virtuaalifutikseksi. Jotkut väittivät että Konami on kuolemassa pois mutta kuukauden sisään julkaistut Phantom Pain ja tämä todistavat että vielä sieltä tulee huippuluokan laatua.

Rare replay tuli korkattua ja ihan positiivinen fiilis. Onhan ne wanhat pelit aika paskaa eli jetpac, sabre wolf ja muut. Mulla oli sabre wolf joskus c-64:lla alkuperäisenäkin ja pettymys oli suuri kun peli olikin ihan paska.

Kyllä noitakin silti hiukan pelattua tuli snapshottien takia eli jokaisesta pelistä löytyy viisi tehtävää jonka suorittamalla saa leiman ja nuo on ihan erillisiä juttuja. Esim jetpacissa piti kasata ja tankata alus alle 60 sekunnin aikana ja toisessa tehtävässä laser ei toimi ollenkaan jne. Noita leimoja keräämällä sitten aukeaa making of videoita ja muuta vastaavaa. Lisäksi nuo antaa edes jonkun selkeän tehtävän. Minua kun ei ole koskaan kiinnostanut vaan sen isomman highscoren metsästys.

Molemmista rc pro-ameista tuli ajettua kaikki radat hirveän rewind huoraamisen avustuksella ja oli se eka rc pro-am aivan kauheeta paskaa. Eipä tuossa pitkälle tullut päästyä edes nuorempana ja silloin sentään tuli jotain battletoadsiakin tahkottua ties kuinka monta (kymmentä) tuntia. Rataa näkee sen muutaman sentin eteenpäin ja ne on täynnä öljyläiskiä ja muuta vastaavaa ja jos ajat öljystä ja osut radan reunaan niin auto pamahtaa paskaksi.

Tekoälykin huijaa aika kivasti ja se tuli huomattua parissa viimeisessä radassa. Niissä ei ole yhtään turboa antavaa nuolta eikä tuollaista power uppiakaan ole, mutta kummasti johdossa ollessa tekoälyn auton moottorin ääni nousi reippaasti korkeammaksi ja sieltä tultiin oikein vauhdilla ohi, mutta onneksi mulla oli ohjuksia varastossa.
Wikistä näköjään löytyi tuollainen "Excessive use of projectile weaponry on opponents will result in the yellow car accelerating to 127 mph, which cannot be matched by the player."

Rc pro-am 2 olikin sitten jo huima parannus tuohon ja sitä olisi varmasti nuorempi minä tykännyt nes:lla pelata. Myös battletoads arcade tuli pelattua läpi ja siinä onnistuu kuka vaan koska siinä on free play käytössä joten continuet ei lopu ja hahmo tulee takaisin aina siihen missä kuoli. Lopari oli kyllä sellainen luotisieni, että lopuksi en edes jaksanut enää väistellä sen ammuksia vaan seisoin vaan paikoillaan, ammuin ja toivoin, että se jo kuolisi.
Jätkät myös ihan suoraan kertoo dokkarissa sen, että tuo pomo ei edes ota ollenkaan osumaa ekan 45 sekunnin aikana vaikka se siltä vaikuttaakin. Ihan vaan sen takia, että siitä saadaan vaikeampi ja porukka käyttää lisää rahaa pelikoneeseen.

Muutama tunti Rainbow Six Siegen betaa Xbox ONE:lla takana ja ensivaikutelma on yllättävän positiivinen. Peli ei juurikaan kiinnostanut ennen kun sitä pääsi itse testaamaan. En vielä uskaltautunut moninpelin puolelle, vaan tyydyin terrorist huntiin 4 random pelaajan kanssa. Normaalilla pelatessa viholliset vaikuttaa menettäneen kyvyn kuulla ja nähdä joten 3-5 pelaajaa hoitaa homman helposti ilman kommunikaatioakin. Hardilla ei ole enää niin helppoa, päästiin vain yksi tehtävä läpi ja tuolla vaikeustasolla alkaa olla jo omaa peliporukkaa ikävä.

Peli itsessään näyttää ja kuulostaa hyvältä, eikä toimivuudessakaan ole ollut vielä moittimista. Peli on vakaa (toisin kuin oli BlOps 3:n beta), eikä kaatuile tai lagaa.

Pitää vielä tuota moninpeliä testata kun jaksan alkaa tuntemattomien kanssa englantia juttelemaan. Yllättävän harvalla on mikki edes käytössä pelatessa. Tilanne voi tietysti olla toinen kun pelataan ihmisiä vastaan.

Tulipa tuossa yön pikkutunteina piestyä hieman uuden Battlefrontin betaa ja tunnelmat ovat enemmän tai vähemmän positiivisen puolella vaikka hieman säröjä hommasta löytyikin.

Ensiksi pitää mainita tietenkin se seikka joka iskee ensimmäisenä silmään (PS4:llä pelasin) eli ällistyttävän hienot visuaalit. Aika vahvasti uskon että lopullinen peli tulee olemaan audiovisuaaleiltaan tämän konsolisukupolven parhaimman näköinen (ja kuuloinen) peli tähän mennessä. Valikot ovat epä-Star Warsmaiseen tapaan erittäin tyyliteltyjä ja tuovat enemmänkin mieleen Colin McRae Rally 2:n ja Wip3Outin kaltaiset tyylitietoiset pelit. Itse peli sen sijaan repii kaiken mahdollisen irti DICE:n in-house-enginestä ja etenkin piirtoetäisyys on maininnan arvoinen asia sillä lääniä riittää niin pitkälle että peliä joutuu lähes tulkoon pelaamaan kiikarit toisessa kädessä.

Pelattavuuspuoli on kunnossa ja hahmo tottelee näppäinkomentoja Battlefieldeista tutulla jämäkkyydellä. Etenkin jetpackin käyttö tuntuu taivaalliselta eikä se ole esim. niin epäimmersiomainen kuin Advanced Warfaressa vaikkapa Titanfallissa, Duke Nukem 3D:stä puhumattakaan. Ainoat isommat murheenkryynit ovat kranaattien erittäin outo launch-mekaniikka ja ampuminen jossa ei tuntunut olevan rekyyliä ollenkaan. Kranaatit lentävät hahmon kädestä kuin parhaalla baseball-syöttäjällä konsanaan ja esim. kulman taakse varmistuksena heitetty kranaatti lensi lähes poikkeuksetta seuraavaan piirikuntaan asti tai kuten odottaa saattaa, seinän kautta oman joukkueen jalkoihin. Totuttelukysymyshän tuo loppupeleissä on joten no biggie. Sen sijaan tuo mainittu rekyylin puute on erittäin outoa näin vuosien Battlefieldien ja Call of Dutyjen pelaamisen jälkeen. Tähtäimen (ei iron sight joka myös oli hieman hassua ensi alkuun) läpi ampuminen on käytännössä kursorin asettamista vihollisraukan torson tai päänupin kohdille ja ampumisnapin takomista. Pientä toivoa vihollisella kuitenkin tilanteessa aina on sillä blasteri tykkää ylikuumeta herkästi jos liipasinsormi on liian herkkä joten rytmikäs ammuskelu on valttia, vähän kuin armeijan kevyt-kk-ammunnoissa opetettiin. Nämä on joidenkin hörhöjen mukaan selitettävissä Star Wars-universumin säännöillä mutta koska brändi ei ole ikinä kauhean lähellä sydäntä ollut, en nyt muista että ylikuumeniko leffoissa aseet kertaakaan Imperiumin porukoilla saatikka kapinallisilla?

Pelimuodoista Drop Zone osoittautui ehdottomaksi suosikikseni. Pelitila on kuin leikkele leivän päällä pelin järjettömän suurista kentistä johtuen ja kun toiminta tuo mieleen Battlefield-sarjan ihanaisen Rush-pelimuodon, on olo tuttu ja turvallinen tätä pelimuotoa pelatessa.

Betan perusteella ehdottomasti yksi vuoden pelitapauksista tulossa joten hype is real! Tiedä vaikka peli kääntäisi meikäläisen pesunkestäväksi Star Wars-faniksi joka osaa ulkoa jokaisen Skywalkerin perheenjäsenen nimen.

Nyt kun Phantom Pain alkaa irroittamaan otteestaan, on ollut aikaa muillekin teoksille. Päätin aloittaa niistä, jotka ihan itse omalla rahallani ostin enkä saanut jonkun palvelun kylkiäisenä.

Ensimmäisenä testiin meni Tembo the Badass Elephant. Melko suoraviivainen tasohyppely. Pidin graafisesta tyylistä ja yleensä ottaen pelin ideasta. Toteutuksen suhteen vain ei mennä ihan niin nappiin.

Ensinnäkin lähtisin korjaamaan hahmon liikkumisen tarkemmaksi. Heti toisena pitäisi laittaa näppäinasetelma erilaiseksi, sillä nyt tulee liian helposti kuolemia vain sen takia. Esimerkiksi alaspäin syöksy voisi olla oma näppäimensä, jolloin virheitä sattuisi vähemmän. Lisäksi samaisen syöksyn maasta pongahtaminen hidastaa liikaa menoa. Ja kun hitaasta menosta puhutaan: hahmo liikkuu oletuksena tosi hitaasti ja syöksyllä taas tiettyihin tilanteisiin liian nopeasti. Tähän kun lisätään jo mainittu epätarkkuus niin homma ärsyttää äkkiä. Samoiten veden ruiskutuksen olisi voinut toteuttaa paremmin.

Hyvä lähtökohta, joka paremmalla toteutuksella olisi mainio tasohyppely. Maksoin tästä 7,50e ja sekin tuntuu jo siltä että en tiedä olisinko maksanut näin jälkeenpäin. Viisi euroa vielä menisi empimättä. Ei tämä todellakaan mikään susipaska peli missään nimessä ole mutta sen verran on asioita, jotka pienellä viilauksella nostaisivat pelin huipputasolle.

Tasohyppelyn jälkeen siirryinkin tasohyppelyyn Never Alonen ja sen lisärin Fox Talesin merkeissä. Jonkunlainen kokoelma tuli joskus tästä siis ostettua.

Peli kuuluu taas näihin indie-tasohyppelyihin, joissa itse tasohyppely on korkeintaan keskinkertaista ja sitä sitten peitellään tarinalla, visuaaleilla sun muilla kikoilla. Nyt on mukana inuiittien kansanperinnettä tarinan ja visuaalisuudenkin kautta. Pelimekaniikkaankin sitä on tuotu aseen ja matkakaverin ominaisuuksien myötä.

Tasohyppelynä peli on lyhyt, helppo ja ajoittain ärsyttävän epätarkka ja/tai buginen. Mitään etenemistä pysäyttävää ei eteen tule mutta helposti hahmo jää jumittamaan hetkeksi jos hyppää tai tippuu väärään paikkaan. Tietyt hypyt piti myös tehdä täysin kuten oli suunniteltu tai kuolema koitti.

Tasohyppelynä en peliä suosittelisi mutta tarinan ohessa toiminta oli ihan ok. Samaa settiähän tämä on näiden muiden samanlaisten kanssa: paljon kävellään ilman että mitään erityistä tulisi vastaan ja vasta puolen välin jälkeen alkaa kunnolla tulemaan jotain tasohyppelypeleistä tuttuja tasohyppelyjä.

Peli myös jakaa insighteja, ytimekkäitä videoita inuiiteista, ja näitä katsoikin ihan mielellään.

Pelin DLC oli toiseen tarinaan pohjautuva mutta samaa settiä painottuen vähän eri puoleen kuin pääpeli. Lyhyt teos, joka olisi hyvin voinut kuulua lyhyeen pääpeliin jo muutenkin vaikka eri tarina onkin. Pelin ja lisärin yhteispaketti Arctic Collection maksoi muistaakseni 9e alennuksessa ja ihan ok hinta tästä paketista.

Tasohyppelyjen jälkeen tulikin testiin puzzle-hommia Pneuma: Breath of Lifen kanssa. Hyvin lyhyt ja outoja ja/tai helppoja puzzleja sisältävä peli. Tässäkin vähän ärsytti hahmon huono liikkuvuus sekä hitaus, vaikka se onkin helppo antaa anteeksi genrensä vuoksi.

Mitä puzzleihin tulee, niin kovin paljoa ei tarvitse aivoja rasittaa ja osa ratkesi jo ennen kuin ehti edes sisäistää mitä puzzlessa oikeastaan tapahtuu. Suuri osa puzzleista kun reagoi suoraan hahmoon liikkeeseen jolloin usein jäi vähän auki, mikä liikkui mitenkin, kun olikin jo ovi auki seuraavaan huoneeseen.

Peli kestää ehkä 1-2 tuntia ja jos tekee kaiken, voi saada sen 3 tuntiakin mittariin. Onko 7,5e tällaisesta sitten hyvä hinta vai ei? Ehkä tästäkin mieluummin maksaisi sen tasarahan, viisi euroa. Tarina oli kuitenkin ihan ok eikä mikään missään vaiheessa varsinaisesti ärsyttänyt, josko ei erityisemmin haastanutkaan, joten kyllä tämä on toimiva tekele oli.

Haastavampaa ja pitkäkestoisempaa hupia saa kuitenkin varmaan ihan muualta.

Blade Runner (SteamOS) - Wikipedia
Peli jäi aikoinaan pelaamatta läpi, joten täytyi ottaa uudestaan pelailuun.

Prison Architect (SteamOS) - Viralliset sivut
Tuli ostettua jo pitkän aikaa sitten jo Early Access -vaiheessa ja täytyy sanoa, että on ollut todella mielenkiintoista seurata pelin kehittymistä. Kehittäjät ovat pitäneet yhteisön mielestäni hyvin kartalla missä mennään. Samanlaista läpinäkyvyyttä kuin Early Access ja Kickstarter -pelien kehittämisessä on, kaipaisi kyllä pelimaailmaan huomattavasti enemmän.
Tätä peliä tulee pelattua varmasti vielä todella paljon.

Tässä nyt parin viikon ajan yrittänyt pelailla FFX: remake:a uudelleen, eikä se oikein ota sujuakseen kuin puolen tunnin - tunnin pätkinä korkeintaan kun, hahmokaarti on täynnä tyyppejä joiden älykkyys loukkaa ameeboja (poikkeuksena Lulu ja Auron, jotka ovat kyynisyydessään viihdyttäviä). Tidus on varmaan ainut hahmo jota olen halveksinut enemmän kuin koko FFXIII:n hahmokaartia. "My story" my ass. Ovimatto Yuna on siedettävämpi, mutta eipä ole sen kummoisempi. Tosin Yunan hahmon kanssa voi sen sympatisoida johtuen hänen historiastaan. Wakka, no hepun hiustyyli kertoo kaiken oleellisen. Lopuksi on Khimari ja Rikku jotka eivät kovinkaan kummoisia tunteita herätä suuntaan tai toiseen.
Tarinankerronnallisesti ei tässä pelissä ole kyllä mitään hirveän kummoista, tosin en muistanut kuinka kulttimainen pelissä esiintyvä uskonto on, kun ensimmäisen minuutin aikana tulee selväksi että kyseessä ei ole kovinkaan hyväntahtoinen lahko. Ainiin, ja Seymor on varmaan naurettavampia pahiksia koskaan varsinkin kun, siinä menee niin uskomattoman pitkään ennen kuin kukaan tajuaa tyypin olevan pahis. Onhan FFX:ssä hyviäkin asioita, kuten taistelu mekaniikka joka, on selkeä, monimutkainen ja nopea tempoinen. Sphere Grid on edelleen varsin kiehtova tapaus levelaus systeeminä ja onhan se parempi kuin mikään sen jälkeen tullut leveli systeemi FF sarjassa. Musiikki on edelleen hyvää ja viihdyttävää.
FFX voisi olla kokonaisuutena parempi jos päähahmo kaartissa olisi edes yksi siedettävä hahmo enemmän ja Tiduksen saisi jotenkin hävitettyä koko pelistä.

Lainaus käyttäjältä Norsukampa

Battlefrontin betan.

Tätä on tullut nyt mätkittyä ja hyvältä se tosiaan maistui. Mikä parasta, kyseessä ei tosiaan ole Battlefield feat. SW, vaan mukavan erilainen kokemus.

Audiovisuaalisesti kyseessä lienee komein nettiräiskintä koskaan. Varsinkin räjähdykset, kipinät ja valaistus loksauttavat leukoja varmasti ympäri planeettaa. Ja kun joku läväyttää ilmoille sisäänpäin räjähtävän spessukranaatin, niin kuraa juoksee uikkariin koko Skywalkerin klaanilla. Ristus mitä tykitystä!

Vielä positiivisempi yllätys oli betan tekninen puoli. Beta on jo nyt paremmalla pohjalla kuin BF4 kenties koskaan, mikä on erittäin mukavaa. Ehkä tätä voi pelata myös julkaisussa ilman kolmiolääkkeitä...

Kuten sanottua, mukavan erilaista menoa. Classien loistaessa poissaolollaan, ei kentällä juokse kahtakymmentä pioneeria. Walker Assaultissa varsinkin on menoa ja meininkiä, varsinkin kun sen salat ovat nyt auenneet nettikansalle. Äsken nappasimme varsin helposti voiton Rebeleillä, vaikka jotku väittävät sitä mahdottomaksi.

All in all, varsin positiivinen kokemus ja selkeä parannus DICE:n edelliseen esitykseen, ainakin pelatun perusteella.

Tosiaan kuten jo tuolla uutiskommentoinnin puolella tuli todettua, niin itseni Battlefront jätti totaallisen kylmäksi. Peli maistui betan perusteella todella tylsältä ja aneemiselta. Etenkin tuo kenttäsuunnittelu....olkoonkin että Hothin ja Tatooinen erämaat ovat leffoista tuttuja paikkoja, mutta jotenkin tuntuu että kenttäsuunnittelussa on menty siitä mistä aita on matalin. Itse räiskinnässä ja taisteluissa fiilis on täysin kadoksissa, pelaaminen ei yksinkertaisesti ole nauttitavaa vaan pitkästyttävää ja tähän päälle kun vielä lämästään jo tuhanteen kertaan nähty "horde"-mode kunnollisen yksinpelin sijaan, niin ihmettelen kyllä niitä jotka tästä saavat edes pientä hupia irti. Niin, eikä se ulkoasu nyt niin täräyttävän komea ole, samalla tasolla ollaan kuin 2 vuotta sitten BF4:n kanssa.

Oma näkemys on että DICE on vain alentanut tasoaan peli peliltä...BF3 ei iskenyt juuri yhtään, BF4 vielä vähemmän ja Battlefront on betan perusteella jo uusi rimanalitus. Tekniseseti peli toki rullaa hyvin, mutta peli on yksinkertaisesti tylsä ja tunnelma täysin kadoksissa. Jos loput pelistä + lisäsisältö onnistuu paremmin, niin ehkä saatan joskus halvalla napata kokoelmaan, mutta enpä olisi odottanut että DICE saisi näinkin mitäänsanomattoman laimean ja aneemisen pelin aikaiseksi.

Lainaus käyttäjältä Balnazzard

Tosiaan kuten jo tuolla uutiskommentoinnin puolella tuli todettua, niin itseni Battlefront jätti totaallisen kylmäksi. Peli maistui betan perusteella todella tylsältä ja aneemiselta.
...

En itse testannut, mutta lukenut että peli on todella simppeli ja tylsä. Tuntuu kuulemma siltä, että menee ystävien kanssa pari iltaa, mutta sen jälkeen jää. Saa nyt nähdä, mutta tällä aikataululla voi käydä hyvinkin niin että floppi edessä.

Lainaus käyttäjältä edqe

Lainaus käyttäjältä BalnazzardTosiaan kuten jo tuolla uutiskommentoinnin puolella tuli todettua, niin itseni Battlefront jätti totaallisen kylmäksi. Peli maistui betan perusteella todella tylsältä ja aneemiselta.
...
En itse testannut, mutta lukenut että peli on todella simppeli ja tylsä. Tuntuu kuulemma siltä, että menee ystävien kanssa pari iltaa, mutta sen jälkeen jää. Saa nyt nähdä, mutta tällä aikataululla voi käydä hyvinkin niin että floppi edessä.

Jeps, Battlefrontissa kun nyt ei vaan ole yhtään mitään sellaista mitä ei olisi jo nähty miljoonaan kertaan ja tehty paremmin. Pelimekaanisesti tuntuu todella simppeliltä, jopa "halvalta" ja kuten todettua yksikään betan kentistä ei tuntunut siltä, että niihin olisi todella jaksettu nähdä aikaa ja vaivaa, vaan nopeasti suhaistu kasaan. Battlefronttia ei yksinkertaisesti ole hauska pelata, eikä nyt ihan heti tule mieleen toista ns "AAA" nimikettä joka olisi jättänyt yhtä tyhjän jä tylsistyneen tunteen. Jos kyseessä ei olisi Star Wars peli, niin tuskin tähän kukaan jaksaisi kiinnittää mitään huomiota.

No kaikkein kovimmat Star Wars fanit varmaan jaksavat roikkua mukana jonkin aikaa, mutta näillä eväillä en näe pelille kovin ruusuista tulevaisuutta, ellei sitten tosiaan loput sisällöstä tarjoile parempaa.

Tulihan sitä itsekin kokeiltua tuota parin päivän rajoitettua dem... betaa ja pakko yhtyä Balnazzardin kommentteihin. Pelistä jäi todella karvas maku suuhun ja päällimmäisenä kysymyksenä päässä pyöri "tässäkö tämä nyt oli?" Audiovisuaalisesti todellakin on pelkkää tykitystä ja valehtelematta yksi tämän (tähän mennessä melko lyhyen) konsolisukupolven parhaimmistoa. Sääli vain että siihen se jääkin. Yksi pahimmista ongelmista on aseiden rekyyli, joka loistaa poissaolollaan. Ymmärrän tämän vielä sillä asteella ettei Star Wars universumiin kuulukaan mikään ylivedetty realismi ja varsinkin leffoissa aseilla vain suhitaan lonkalta sinne tänne. Ongelma vain on se että pelissä se ei toimi. Ampuminen pelissä on tehty niin helpoksi että voin laittaa tähtäimen vain vihollisen päälle, painan liipaisinta pohjassa ja saan automaattisesti tapon. Where's the fun?

Myös se että pelistä on poistettu lähes kaikki mahdollinen suojan hakeminen ja kannustetaan/pakotetaan vain pelkkään liikkumiseen ei ole ollut järkevä veto. Edelleen voidaan vedota siihen että eihän leffoissakaan kyse ole ollut koskaan minkäänasteisesta asemasodasta, mutta kun suojan puutteeseen yhdistetään ampumisen ylivedetty arcademaisuus on pelistä tullut pelkkää reaktiohippaa.

Power-upit oli oiva lisäys mutta nekin on menty kusemaan. AT-AT:lla ajam... ampuminen on kiinni siitä löydänkö oikean power-upin oikeasta paikasta kenttää oikeaan aikaan. En ymmärrä miksi nimenomaan ajoneuvot pitää "lukita" näiden taakse, erittäin paskaa suunnittelua. Olisi oikeasti paljon järkevämpää että ne ajoneuvot spawnaisivat kentälle ja olisivat sieltä pomittavissa.

Betaa pelatessa tuntuu siltä että tässä on yritetty ottaa todella paljon etäisyyttä Battlefieldistä (arcademaisuus, kaikki kivat jutut on lukittu power-uppien taakse yms) ja samalla tehdä pelistä aivan idioottivarman helppo että voisin jopa ostaa tämän omalle mummolleni joululahjaksi jos APU-lehden ristikot alkavat olemaan liian vaikeita.

Kaikki tuo pelillinen ongelmallisuus ei todellakaan auta siihen että pelistä uupuu kunnon yksinpeli, eikä botteja jaetullaruudulla (eikä ihan jakamattomallakaan) ole vahvistettu eikä sisältöä ole tarpeeksi täysihintaiseksi peliksi (4 planeettaa, ei space battleja yms). Pettymys peliä kohtaan ei niinkään johdu liian korkeista odotuksista, sillä ne ovat olleet lähinnä nollan tasoa sen jälkeen kun ilmoitettiin että peli tulee olemaan online only. Suurena Star Wars fanina surullisinta tässä on se kaiken potentiaalin tuhlaaminen ja ajatus siitä mitä se Free Radicalin kehittämä oikea Battlefrontin jatko-osa olisi voinut tarjota.

Lainaus käyttäjältä Balnazzard

Niin, eikä se ulkoasu nyt niin täräyttävän komea ole, samalla tasolla ollaan kuin 2 vuotta sitten BF4:n kanssa.

Juu, ei. BF4 on aivan eri sarjassa, varsinkin konsoleilla. Myös ruudunpäivitys oli betassa paremmalla tolalla. En tosin ole muutamaan kuukauteen BF4:ään viitsinyt enää koskea, niin en tiedä millä tolalla tekele on tänä päivänä.

Pääsin äsken kokeilemaan lentelyä ja sitä on myös pakko kehua. BF4:ssä se oli pienen porukan hupia, mutta kaikki taivaalla keikkuva oli aina lähes mahdotonta saada maasta käsin alas. Betassa AT-ST:t (ja toki AT-AT:t) kaatuivat mukavasti, mutta jalkaväki saa olla suhteellisen rauhassa. Myös kontrollit olivat kivan simppelit, joten tästä(kin) pinnoja Ruotsiin.

Mitä nyt tulee tuohon asetuntumaan, niin ymmärrän miksi pelissä ei bullet droppia ole. Tai betassa ei ole. En tiedä ovatko kaikki pelin aseet laserpyssyjä, vai onko mukaan saatu myös jotain muuta. Silti, tykkään taas siitä, että DICE:llä oli pokkaa tehdä tässä(kin) juttuja eri tavalla kuin osa odotti.

Ei sillä, vielä saa viilata. Walker Assaultin spawneissa on työtä, samoin Imperiumilla ei pitäisi olla asiaa aivan joka paikkaan. Silti olen positiivisesti edelleen yllättynyt siitä, miten kaukana tämä on BF4:stä. Tai BF-sarjasta ylipäätään. Etenkin pidän siitä, että kun ajoveuvot pitää etsiä kentältä, niin niiden luona ei odota puolet porukasta kun uusi tankki spawnaa.

Senkin sanon, että onneksi yksinpelin ympärille ei ole tehty turhaa kamppanjaa. Kun katsoo BF-sarjaa, niin yksinpelit olivat aikalailla umpisurkeita, joten DICE:n turha yrittää niitä kursia kasaan. Mieluummin vähän vähemmän hyvää, kuin enemmän paskaa. Tai jotain sinnepäin.

Aluks Battlefront tuntu aika heppoiselle ja turhan simppelille, ehkä kun tulee Battlefieldin puolelta niin se oli vaan liian iso askel taaksepäin. Mutta mitä enemmän pelannu sitä enemmän päässyt irti aikasemmista odotuksista ja lopulta ihan tykästynyt tuohon.

Ainoa mode pitä tuossa jaksaa pelata on se 40 pelaajan Walker Assault, muut on kyllä armottoman tylsiä, mutta sama pätee kyllä moniin muihinkin peleihin, pari pelityyppiä sieltä aina nousee yli muiden.

Harmi vaan että mitä enemmän pelannu niin sitä enemmän myös kaikki pikkuviat hyppii silmille. Kapinallisena pelaaminen saa itkun kurkkuun niin epätasapainossa tuo on. Jedillä tai Sithillä en oo kertaakaan päässyt pelaan. Lento kontrollit on huonot PC:llä ja tosissaan sekunneissa lähtee henki siitä kun puikkoihin pääsee, joku spawn kyttäys siellä on tieten menossa. Muutkin ajoneuvot ohjautuu hieman kömpelösti.

Pahinta kuitenkin on että välistä lagaa ihan mahottomasti ja peli jopa vetäsee sut kuminauhana taaksepäin, serveriä ei itse saa valita niin mitempä varmistat tasaisen pelikokemuksen, ihan vaan tuosta syystä voi jäädä ostamatta.

Tällä kertaa onkin tullut vietettyä aikaa "ilmaispelien" parissa, sillä PS+ -pelejä tuli pelailtua ihan urakalla. Täytyykin heti alkuun sanoa, että he, jotka valittavat ettei palvelusta tule "oikeita" pelejä, voivat mennä peilin eteen ja miettiä omaa "pelaajuuttaan", sillä näin rautaista settiä en ole pitkään aikaan pelannut.

Nyt kommentoimiani pelejä aiemmin tuli pelattua seuraavat, ihan itse ostetut eikä minkään palvelun kautta tulleet pelit: Pneuma: Breath of Life, Tembo the Badass Elephant ja Never Alone Arctic Collection. Täytyy sanoa, että vaikka ostamani kolmikko ei missään nimessä huonoa ole nähnytkään, niin mikä tahansa noista PS+:n kautta saaduista, alla listatuista peleistä päihittäisi jokaisen noista ostamistani peleistä.

Pelailemaan lähdin palvelun tuoreemmasta päästä Unmechanical Extendedin kautta. Mitään en tästä pelistä ollut kuullutkaan ja ehkä senkin kautta peli todella yllätti positiivisesti. Ytimekäs, looginen puzzlepeli hienolla graafisella tyylillä varustettuna.

Ainoa vika lieneekin pelin lyhyt pituus, jota mukana tullut 'Extended'-episodi hieman paikkaakin. Toisaalta parempi että peli pysyi tuoreena ja timanttisena kestonsa ajan, kuin että sitä olisi väkisellä pidennetty. Tarinat olivat myös ihan mukavaa seurattavaa, joskin sen verran avonaisia, että koko homman perimmäiset syyt tai tarkoitukset taitavat jäädä kokonaan auki. Tämäkin luultavasti valinta ja ihan hyvä ettei aina valita sitä liian alleviivauksen tietä.

Unmechanicalin jälkeen en uskonut seuraavan pelin erityisemmin iskevän mutta mitäpä että! Teslagrad iski kuin tuhat salamaa. Mikäli aiemmassa teoksessa oli hieno graafinen tyylin niin tämä se vasta upea onkin! Ilmeisesti käsin piirretut hahmot ja maisemat ovat todella mukavaa katseltavaa. Tämän lisäksi kun sopassa on toimivat kontrollit, seurattava juoni sekä erityisesti metroidvaniamainen eteneminen, niin ainakin minä olin ihan myyty.

Tämäkin peli nojaa hyvin paljon puzzleihin, eikä vihollisia varsinaisesti ole pomoja lukuunottamatta. Haastetta tulee mukaan hyvästi ja hyvässä vaiheessa ja tuntuikin, että kerrankin jo alussa oltiin lähdetty sieltä lastentarhan tasolta edes hieman ylempää liikkeelle. Tosin parempi niin, sillä tämänkään pelin kesto ei mikään ihmeellinen ole. Tarina tulee kuitenkin hyvin kerrottua ja matka on mainio. Pomotaisteluista pidin erityisesti todella paljon ja erityisesti viimeisen pomon kaaduttua maahan, oli olo kuin Souls-peleissä konsanaan. Tatilla ohjattuna hahmo reagoi vähän ehkä liiankin herkästi mutta ainoastaan viimeinen pomo ja eräs nopea "rata" aiheuttivat tämän vuoksi ongelmia. En silti enää osannut pelata ristiohjaimella vaan menin molemmat kohdat tatilla eikä se lopulta erityisen vaikeaakaan ollut kun herkkyyteen tottui.

Kahden aivan älyttömän laadukkaan ja positiivisesti yllättäneen pelin jälkeen en todellakaan uskaltanut odottaa pikseligrafiikkaiselta Xeodrifteriltä yhtään mitään. No, miten sitten kävikään. Peli iski sellaiset metroidvaniat että aiempi Teslagradkin jäi tämän pelin tasosuunnittelun jälkeen.

Nyt ei olla enää kuitenkaan kahden aiemman pelin suhteellisen tai täysin turvallisessa puzzlemaailmassa, vaan nyt mennään aika lähellä sitä, mitä Metroid oli 8-bittisellä Nintendolla. Tämä näkyy graafisen tyylin lisäksi siis myös pelisuunnittelussa. Lyhythän se tämäkin on ja omaa myös Trophyn, jossa peli pitää läpäistä alle tunnissa, joka on vieläpä täysin mahdollinen temppu jos tietää lisäkykyjen sijainnit. Tarina on hyvin yksinkertainen, mitä se kyllä on kahdessa aiemmin mainitussakin tekeleessä, mutta se ei haittaa yhtään. Toiminta on pääosassa ja se on loistavaa.

Jokainen peli näistä kolmesta on siis lyhyt mutta sitäkin ytimekkäämpi tapaus ja tarjoavat oman genrensä parasta antia. En yhtään näistä peleistä tietänyt edes nimeltä, enkä odottanut yhdeltäkään mitään mutta niin vain tuli kaikista lopulta vain se tunne, että olisin halunnut mieluusti tukea kehittäjiä kuin saada pelit "ilmaiseksi" Sonyn palvelun kautta. Hienoa kuitenkin, että pääsin kokemaan nämä mahtavat teokset.

Tarjonnasta jäi vielä kaiken huipuksi kokonaan korkkaamatta Broken Age, STFU (Super Time Force Ultra) sekä Super Meat Boy, kuten myös Chariot PS3:lla. Ihan sen vuoksi, että ajattelin näiden vievän enemmän aikaa. Ja nämä tekeleet ovatkin kaikki sellaisia, joista tiedänkin jo etukäteen jotain. Kahden demoakin pelannut aikoinaan X360:llä.

Pakko se tännekkin on tulla toteamaan että Battlefrontin beta oli mahtava! Ymmärränä hyvin ihmisiä, jotka eivät pidä pelin liiallisesta yksinkertaisuudesta, mutta meikäläistä se ei haitannut tippaakaan. Peli vain yltää sotaisuudessansa tasolle, mihin mikään battlefieldikään ei aina yllä, mutta silti vaikuttaa ihan omalta peliltänsä, eikä battlefieldiltä. kentillä leijuvat pallurat, mistä pystyy aktivoimaan erikoisaseita ja ajoneuvoja on minusta ihan hyvä ratkaisu, sillä se kannustaa tutkimaan karttoja enemmän eikä vain "leiriytymään".

Teknisesti pelissä ei ole mitään valittamista. Ykkösboksilla peli näyttää kauniilta ja isoksi yllätykseksi pyöri vielä tasaisesti isommalla ruudunpäivityksellä kuin normaalisti. En ole aikaisemmin laitteen räiskintäpelejä pelannut, niin tämä oli tosiaan kiva ylläri.

Lainaus käyttäjältä Portable

Pakko se tännekkin on tulla toteamaan että Battlefrontin beta oli mahtava! Ymmärränä hyvin ihmisiä, jotka eivät pidä pelin liiallisesta yksinkertaisuudesta, mutta meikäläistä se ei haitannut tippaakaan. Peli vain yltää sotaisuudessansa tasolle, mihin mikään battlefieldikään ei aina yllä, mutta silti vaikuttaa ihan omalta peliltänsä, eikä battlefieldiltä. kentillä leijuvat pallurat, mistä pystyy aktivoimaan erikoisaseita ja ajoneuvoja on minusta ihan hyvä ratkaisu, sillä se kannustaa tutkimaan karttoja enemmän eikä vain "leiriytymään".

Itsellä oli juuri päinvastainen fiilis. Ymmärrän kyllä että kun aletaan myymään Star Wars faneille, ei varmaan mitään hardcore peliä tehdä, mutta ei leikiksi sentään pitäisi lyödä. Loputtomat kranaatit, ammukset ja random powerupit eivät tunnu ollenkaan hyvältä. Sitten kun soppaan lisätään huonot spawnit, pieni pelaajamäärä, epätasapainoiset kentät (jotka kylläkin menevät tarinan mukaisesti, siitä plussaa) ja muita pieniä ongelmia, ei BF tunnu ollenkaan hyvältä. Sen kyllä myönnän että se näyttää ja kuulostaa mahtavalta, mutta jos haluan katsoa jotain, katson ennemmin sitten elokuvan.

Aluksi kun kuulin että DICE tekisi pelin, pelkäsin että sieltä tulisi Battlefield: Battlefront. Nyt kun on kokeillut tätä "Battlefronttia" tuntuu siltä että ehkä se ei olisikaan ollut huono vaihtoehto.

Lainaus käyttäjältä Portable

Pakko se tännekkin on tulla toteamaan että Battlefrontin beta oli mahtava! Ymmärränä hyvin ihmisiä, jotka eivät pidä pelin liiallisesta yksinkertaisuudesta, mutta meikäläistä se ei haitannut tippaakaan. Peli vain yltää sotaisuudessansa tasolle, mihin mikään battlefieldikään ei aina yllä, mutta silti vaikuttaa ihan omalta peliltänsä, eikä battlefieldiltä. kentillä leijuvat pallurat, mistä pystyy aktivoimaan erikoisaseita ja ajoneuvoja on minusta ihan hyvä ratkaisu, sillä se kannustaa tutkimaan karttoja enemmän eikä vain "leiriytymään".

Teknisesti pelissä ei ole mitään valittamista. Ykkösboksilla peli näyttää kauniilta ja isoksi yllätykseksi pyöri vielä tasaisesti isommalla ruudunpäivityksellä kuin normaalisti. En ole aikaisemmin laitteen räiskintäpelejä pelannut, niin tämä oli tosiaan kiva ylläri.

Itse pelanut aika paljonkin räiskintäpelejä Onella, mm. Titanfall, BF4, Destiny, Battlefront.. FPS-peleissä on harvemmin ongelmia ruudunpäivityksen kanssa, koska ei ole varaa olla. Tietysti se on ehkä sitten resoluutiosta pois ja muusta silmäkarkista, mutta ei kyllä oo vielä mikään Onen räiskintäpeli huonolta näyttänyt tai huonosti pyörinyt. Nuo kyseenalaiset ruudunpäivitykset on yleensä sitten muissa peleissä jossa se ei ole ihan niin tarkkaa (vaikka on joillekin silti).

Sain Mad Maxin tarinan päätökseen, vaikka valtaosa sivutehtävistä jäi kyllä tekemättä. Oli kyllä positiivinen yllätys, tuo auton nostaminen pääosaan toimi erinomaisesti tämän tyyppisessä pelissä.

Lainaus käyttäjältä Portable

Pakko se tännekkin on tulla toteamaan että Battlefrontin beta oli mahtava! Ymmärränä hyvin ihmisiä, jotka eivät pidä pelin liiallisesta yksinkertaisuudesta, mutta meikäläistä se ei haitannut tippaakaan. Peli vain yltää sotaisuudessansa tasolle, mihin mikään battlefieldikään ei aina yllä, mutta silti vaikuttaa ihan omalta peliltänsä, eikä battlefieldiltä. kentillä leijuvat pallurat, mistä pystyy aktivoimaan erikoisaseita ja ajoneuvoja on minusta ihan hyvä ratkaisu, sillä se kannustaa tutkimaan karttoja enemmän eikä vain "leiriytymään".

Teknisesti pelissä ei ole mitään valittamista. Ykkösboksilla peli näyttää kauniilta ja isoksi yllätykseksi pyöri vielä tasaisesti isommalla ruudunpäivityksellä kuin normaalisti. En ole aikaisemmin laitteen räiskintäpelejä pelannut, niin tämä oli tosiaan kiva ylläri.

Noissa "palleroissa" oli kyllä se outo puoli että ne tais aina ilmestyä samaan paikkaan, en tiedä hoksasko ihmiset sitä vielä. Hyvä maku tuosta kuitenkin itsellekin lopulta jäi vaikka ensivaikutelma oli vaisu. Viimesenä iltana pääsi pelaamaan ilman yhteysongelmia ja sai lentokontrollit kohdilleen niin oli kyllä hauskaa.

Läpäisin juuri pelin Life Is Strange. Kyseinen tuotos oli loistava, joten pitihän sitä tulla hehkuttamaan. :D

Aloitetaan grafiikoista. Tykkäsin niistä paljon, lukuun ottamatta hahmojen ajoittain kankeita kasvojen liikkeitä. Jotenkin tuli mieleen ihan liikkuvat vesivärimaalaukset, ja kokonaisuus näytti erittäin tyylikkäältä. Mitään todella vaikuttavaa ei ollut, mutta ei myöskään mitään turhaa tai rumaa. Värit olivat minusta juuri niin kuin pitikin. Graafisesti hienointa oli [spoiler]lopun myrskykohtaus, jossa etsittiin Warrenia kuvansa kera.[/spoiler]

Äänet otan käsittelyyn seuraavaksi. Kaikki kameroiden napsahdukset, ammuskelut ja juoksemiset kuulostivat juuri siltä kuin pitikin. Ääninäyttely oli ihanaa, erityisesti pidin Maxin, Katen ja Samuelin ääninäyttelijöiden suorituksista. Musiikki oli yleensä tunnelmaan sopivaa, tosin [spoiler]lopussa Chloen hautajaisissa soiva poppi oli vähän siinä ja siinä, että menettelikö vai oliko kornia.[/spoiler]

Pelin pulmat olivat viihdyttäviä. Niissä oli minulle juuri sopivasti haastetta, ei tarvinnut juurikaan ratkaisuja etsiä netistä, tykkäsin. Eniten pidin [spoiler]nelosepisodin vihjeiden yhdistelemisestä.[/spoiler]

Juoni oli mielenkiintoinen. Erilaisia käänteitä tuli jatkuvasti vastaan, ja huomasin yllättyväni miltei aina uudelleen. Pelasin pelin kaksi ensimmäistä jaksoa putkeen ja odottelin loppuja. Episodimainen rakenne vain toimi eikä käynyt mielessäkään, että olisi mysteeri pitänyt kerralla ratkaista. Lempihetkeni oli se, kun [spoiler]Max ja Chloe sopivat välinsä Frankin kanssa. Ajattelin, että toki siinä olisi voinut tappaa sen huumediilerin, mutta kun hänellä oli jo ihan tarpeeksi kurja elämä. Minusta oli miellyttävää, että pelissä sai tehtyä sovinnon vielä siinäkin vaiheessa, kun kaikki merkit jo puhuivat päin vastaista.[/spoiler]

Hahmoista eniten jäivät mieleen Max, Kate, Samuel, Frank ja David. Muistakin pidin, mutta he eivät tehneet minuun niin merkittävää vaikutusta. Erilaisia persoonallisuuksia ja ääninäyttelijöitä oli riittävästi, joten pelin maailma tuntui melkoisen elävältä.

[spoiler]Max oli alussa niin viattoman naiivi teini, mutta muuttui aika merkittävästi matkan aikana. Se kohtaus, missä tyttö kohtasi yhden muista ministään, oli huikea. Jotenkin sitä ajatteli, että miten voikaan saada ajan ja ulottuvuudet niin sekaisin, että jossain toisessa aikajatkumossa toinen sinä tietää, miten olet asiat sotkenut. Olisin kernaasti kuullut enemmänkin näiden kahden, miksei useammankin, Maxin sananvaihtoa.

Katen pelastaminen kiusaamisen pahimmalta jälkiseuraamukselta oli mahtavaa. Siinä piti todella paneutua tutkimaan hänen huonettaan, jotta sai selville, millaista elämää tyttö vietti. Olisin vaan halunnut mennä sinne teelle hänen kanssaan, jotta oltaisiin saatu keskusteltua kerrankin rennossa ympäristössä.

Samuel jäi osittain mysteeriksi minulle. Talonmies ei koskaan paljastanut paljoa itsestään, mutta hänen puheensa antoivat kuvan viisaasta, luontoa kunnioittavasta ihmisestä. Oli hauskaa ottaa viimeisessä episodissa kuva ikkunan takana nököttävistä jättiläisoravista, kun Max ajatteli sen tulevan Samuelille. :D

Frank oli se henkilö, jota minun kävi sääliksi. Mies oli sotkenut asiansa niin, että asui jossain asuntovaunussa ja kauppasi teineille aineita. :( Onneksi hänellä oli edes Pompidou seuranaan. Se koira oli ihana, kun tornadon lähestyessä eläin laski päänsä ihan rauhallisena Maxin polvelle, voi että. ^_^ Oli erittäin ikävää kertoa Frankille Rachelin kuolemasta, mutta pyrin olemaan pelissä alati rehellinen.

David kehittyi alun vainoharhaisesta oppilaiden kyylääjästä pidettäväksi ja kunnolliseksi mieheksi. Olin todella ärtynyt siitä, etten onnistunut saamaan Joycea vakuuttumaan hänen kunnollisuudestaan, missasin pelissä joitain juttuja täysin. Miehen pelastettua Maxin Jeffersonilta olin jo täysin hänen puolellaan, jo aiemmin olin häntä perheriidan aikana puolustanut, kun se oikealta tuntui.[/spoiler]

Pelin loppu oli vähän sellainen kuin aavistelinkin. Ehkä olisin halunnut siihen vielä enemmän valinnanvaraa, mutta eihän niitä valintoja voi peliin loputtomiin lisätä, jos sen haluaa saada joskus valmiiksi ja pitää tuotantokustannukset järkevinä. [spoiler]Uhrasin siis tosiaan Chloen muun Arcadia Bayn väen tieltä. Olisin varmaan antanut Maxin mieluummin tapattaa itsensä, jos sellainen vaihtoehto olisi ollut valittavissa. Maxin olisi minusta pitänyt voida antaa Chloelle vielä kerran suukko, kun kerta Warrenillekin oli mahdollisuus sellainen antaa… Tosin sitten ei siitä parhaan kaverin kuolemaan jättämisestä olisi varmaan tullut mitään. Ei niitä viattomia ihmisiä vaan voinut tapattaa, kun kaikki lähti alun perin liikkeelle Rachelista, joka taas antoi Chloelle syyn alkaa etsiä häntä jne. Ehkä voisi sanoa, että Jefferson oli kaiken takana. En tosin antanut hänenkään kuolla, kun muuten Davidista olisi tullut murhaaja. Sen jälkeen tosin aikajanaa vaihdettiin taas, niin asialta katosi merkitys.[/spoiler]

Ehkä pelin suurin heikkous oli minulle se, että [spoiler]aikajanojen vaihtuessa joiltain asioilta katosivat merkitykset. En kokenut merkittäväksi vammautuneen Chloen kanssa oleilua enää sen jälkeen, kun Max päätti sittenkin antaa Williamin mennä. Sinne meni sekin maailma, saisinko seuraavan, kiitos. Oli jatkuvaa vatkaamista, että kenet nyt pelastan ja ketä nyt vastustan. Sitten mielipiteitään saattoi aikavoimien vuoksi vaihtaa miltei loputtomiin. Ihmisten kuolemat eivät oikein enää merkinneet mitään, kun saattoi vain aikaa kelaamalla heidät pelastaa melkein aina. Kyseiset asiat ovat kuitenkin makuasioita eivätkä ne pilanneet laadukasta tarinankerrontaa kuin hiukan.[/spoiler]

Luulen, että mietin valintojani nyt ainakin hetken tarkemmin pelin pelaamisen jälkeen. Joissain pelin kohdissa nimittäin tuli vaan mieleen, että miksi olin tuossa kohdassa niin huolimaton ja miksi en tajunnut ajatella enempää tuossa toisessa asiassa. Läpipeluuseen meni 20 tuntia, todella hyvin, kun hinta oli parikymppiä. Pitänee vielä pelata peli joskus toistamiseen läpi ja ottaa jäljellejääneet valokuvat sekä tehdä järkevämmät valinnat. Lopultakin olen tyytyväinen siihen, ettei [spoiler]tässä maailmassa kenelläkään ole mahdollisuutta kääntää aikaa taaksepäin. Siitä ei lopultakaan seuraisi kuin melkoinen soppa, enkä ainakaan itse jaksaisi ikinä alkaa puljata kaiken maailman seurausten ja rinnakkaismaailmojen kanssa.[/spoiler] Peli muistutti minua siitä, että elämä on tosiaan merkillistä, mutta missä sen kiinnostavuus olisi, jossei se olisi sitä? :)

Viimeksi on tullut pelailtua Driveclubia, pCarsia joista etenkin jälkimmäinen jätti vahvan NFS Shift jälkimaun äänineen ja ohjaustuntoineen (valehtelematta jos pelaisin sokkona olisin veikannut Shift 2:ksi) joten pelaan mieluummin Driveclubia sekä GT6:sta.

Muunlaisista olen tutustunut Arkham Asylum nimiseen peliin joka oli huisin hyvä huolimatta ennakkoasenteistani ylipäänsä supersankareita kohtaan (tosin suostuin katsomaan Arrow sarjaakin suositusten perusteella, vähän Nah osastoa)
Mutta Bättis pelinä oli aivan huikea kokemus (viime kerta taisi olla 8-bittisella kun pelasin Batman peliä)

Ja sitten tuli palattua sellaiseen unohdettuun peliin kuin Rage ID softwarelta vain koska halusin piiiitkästä aikaa vain kokea rehtiä räiskintää tuhdein äänin varustettuna ilman sitä EDHDES meininkiä jota kovin paljon nykyään esiintyy, huokaus.
Näin jälkikäteen katsottuna Rage on mainio peli, kovin lineaarinen kyllä mutta etenee sopivassa suhteessa eikä jää junnaamaan "Tapa tämä bossi 300xxxx kertaa jotta se sillä yhdellä kerralla tiputtaa sinulle sen etsimäsi esineen" grindausta.

Joskus hyvät asiat vain loppuvat ja se pätee myös peleissä.

Piti lisäämäni, pelasinhan tuossa Halo Reachinkin läpi ja on pakko todeta että en edelleenkään ymmärrä sitä Halo mehutusta, siis ihan aikuisten oikeasti. Ykkösen läpäisin aikanaan originaaliboxilla Legendary tasolla siltä istumalta ja sen puuduttavampaa FPS peliä en muista pelanneeni kunnes törmäsin tähän Reachiin, äänestän siis Lompakollani, Halo ei jatkoon omalla kohdalla.

Lainaus käyttäjältä Yuuki

Life Is Strange

Kiitos tästä! Olen pelistä täysin samaa mieltä! Paitsi [spoiler]Chloen hautajais biisi oli minusta täydellinen siihen ja oli iso osa syy miksi kyyneleet virtasivat. :D [/spoiler]
Tuo nyt on pikkujuttu, mutta joo. Muuten täysin olen samaa mieltä. Todellakin loistava peli. tykkäsin lopusta, vaikka niitä nyt olikin vain kaksi.

Corpse party ja Corpse party: blood drive

Moni varmaan ihmettelee, että mikä ihmeen corpse party.

Kyseessä on siis visual novel / survival horror peli jossa joukko teinejä päättää kokeilla netistä löytämäänsä rituaalia jonka avulla heidän pitäisi pysyä yhdessä ja ystävinä ikuisesti. Homma menee tietenkin reisille ja he heräävät Heavenly Host nimiseltä ala-asteelta eli koulusta joka oli purettu jo aikoja sitten ja jonka paikalle oli rakennettu koulu jota pelin hahmot käyvät.
Ai niin. Heavenly Host purettiin sen takia koska siellä tapahtui useamman lapsen kidnappaus ja raaka murha. Joltain kaivettiin silmät päästä, joltain hakattiin koko pää muusiksi ja muuta kivaa...

Eli siitä sitten vaan tutkimaan paikkoja ja selvittämään mistä on kyse. Jos haamun näkee käytävillä niin kannattaa juosta ja kovaa koska se ei ole mikään ystävällinen Casper vaan se on kerrasta henki pois jos se pelaajan kiinni saa.
Kaiken muun lisäksi pelissä on monta ns.väärää loppua eli jos teet väärän päätöksen niin hahmolle käy varsin ikävästi. Tuota ei edes heti tajua kun siinä voi tulla parikin minuuttia dialogia, mutta lopulta jollekkin käy varsin ikävästi.
Minulle eka corpse party oli yksi ahdistavimmista kauhu peleistä vaikka se näyttää lähinnä joltain snes peliltä. Tässä on video arvostelu joka ei mielestäni spoilaa yhtään mitään tuosta pelistä.

Pelihän tuli jo vuonna 1996 japanissa NEC PC-9801 koneelle ja windows pc:lle se portattiin uudistettuna vuonna 1998 ja silloinkin kyseessä oli vain japanissa julkaistu versio.
Eurooppa ja usa sai tuon pelattavakseen kun peli portattiin psp:lle vuonna 2010 ja ios laitteet saivat omansa vuonna 2012.

Samaan trilogiaan kuuluu myöhemmin julkaistu book of shadows jota en ole pelannut, mutta se ei ole välttämätöntä jos haluaa blood drivesta nauttia sillä book of shadows on lähinnä joku sekasikiö.
Siinä on pari prologue episodia, muutama "what if" episodi jotka jatkuu ekan corpse partyn vääristä lopuista ja sitten pari episodia jotka tapahtuu juuri ennen blood drivea joka on se uusin osa ja joka julkaistiin jenkeissä ja euroopassa vitalle lokakuussa.

Siinä missä ensimmäinen party on syytä olla pelattuna ennen blood drivea niin book of shadowsista kyllä kerrotaan pelin aikana ne tärkeimmät asiat ja itse en ainakaan tuntenut jääväni mistään tärkeästä paitsi vaikka en tuota ollut koskaan pelannutkaan kun taas ykkösen tapahtumiin viitataan jatkuvasti ja onhan se koulukin se sama Heavenly Host ala-aste vaikka se onkin erilainen.
Kuulostaa tyhmältä, mutta kaikki selitetään pelin aikana.

Blood driven kohdalla muutos ekaan osaan verrattuna on jo aika iso. Pois ovat jääneet sprite hahmot ja ylhäältä kuvatut ympäristöt ja tilalle on tullut 3d ympäristöt ja chibi tyyliset hahmot. Haamutkaan ei enää tapa yhdestä osumasta, mutta kyllä minä silti niitä karkuun juoksin paniikissa.
Olen ns. elämyspelaaja joten minulle kauhupelit ei voi koskaan olla liian helppoja vaan aina liikun mahdollisimman varovaisesti ja suorastaan imen kaikki painostavat äänet sisääni ja noiden haamujen huudot sai aina aikaan sellaiset kylmät väreet, että karkuun lähdettiin ja kovaa.

Isoin valituksen aihe tässä on tuntunut olevan latausajat ja niitä kyllä on jatkuvasti ja esim luokkaan meneminen aiheuttaa n.5 sekunnin latauksen. Ei kuulosta paljolta, mutta jokainen osaa varmaan arvata millaista tahtia niitä latausruutuja tulee kun tutkitaan koulua.
Itseä nuo ei kuitenkaan haitanneet ollenkaan koska olin tuota valitusta lukenut niin paljon, että odotin paljon pahempaa. Samoin monilla on tuntunut olevan ongelmia pelin kaatumisen kanssa, mutta minulla ei tuota tapahtunut kertaakaan. Taisi olla hyvä tuuri.

Kuten alussa sanoin niin nämä on tavallaan visual novel tyylisiä eli jos ei tykkää siitä, että ruudussa on hahmojen kuvat ja dialogia tulee aika paljonkin niin sitten kannattaa skipata. Ekasta corpse partysta en paljoa muista kun sen pelaamisesta on varmaan jo vuosi aikaa, mutta blood drivessa nuo "välivideot" kesti parhaimmillaan likemmäs 15 minuuttia.
Tarina piti otteessaan loppuun asti ja pelin soundtrack on myös rautaa.

Soundtrackista kun puhutaan niin pakko vielä ottaa puheeksi taas euroopan hinnat. Blood drive maksaa PSN storessa 39.95e. Itse ostin kanadassa sijaitsevasta videogamesplus nettikaupasta everafter version 45 eurolla. Viisi euroa enemmän ja sillä sai fyysisen version, 112 sivuisen artbookin ja 2cd:n soundtrackin (76 biisiä) jossa on musaa trilogian jokaisesta osasta.

Portal 2 - Yhteistyö kampanija (PC)

Kaksin aina kaunihimpi ja Portal 2 ei tee poikeusta. Valmiiksi jo taattua Valve laatua oleva yksinpeli on varmasti jokaiselle itseään kunnioittavalle pelaajalle tuttu, mutta cooppimoodista kuulee vähemmän juttua. Tässä arviossa pureudutaankin puhtaasti siihen.

Glados luo introssa kaksi robottia, "Pasi Pallopään" (Atlas) ja "Masi Munapään" (B-boy), joita pelaajat ohjastavat tuttuun tapaan läpi pulmakammioiden ja siinä sivussa tietysti kuunnellaan Gladosin sarkastista läppää, mihinkä ei kyllästy ikinä. Pelissä on Kuusi kappaletta ja jokainen kappale koostuu kahdeksasta pulmasta. Pelit ovatkin ekat seitsemän pulmaa perinteistä kammioiden tutkintaa, mutta kahdeksas kappale sijoittuu aina jonnekkin Aperturen ränsistyneistä toimitiloista ja käy ilmi että nuo seitsemän ekaa kappaletta ovatkin vain harjoitusta, sillä Gladosilla on selvästi jotain isompaa suunitelmaa näille kahdelle veijarille ...

Pelin saavutukset ja robottien ulkoinenkin olemus kannustaa kuitenkin jatkuvasti perseilemään joko kaverin tai gladosin kustannuksella ja tunnelma onkin läpi pelin todella kevyttä ja viihdyttävää. Paljon kertonee että pelin aikana robottien persoonallisuus kehittyy ja pelaajat saavat käyttöön enemmän ja enemmän tauntteja, mitä "Q" painiketta pohjassa pitämällä voi aktivoida. Ja tietysti Glados katsoo tätä kaikkea turhautuneena. "Shift" Painikkeesta muuten voi tarkkailla kulmassa näkyvällä miniruudulla peliä kaverin silmistä ja "F" painikkeella osoittaa kaverille paikkoja. Muuten kontrollit ovat tuttuja yksinpelistä ja tuntuvat edelleen täysin luontevilta ja toimivilta.

Ja kuten tiedämmekin portal kakosen lopun, joka on pelihistorian parhaimpia on cooppipelin loppukin iso yllätys ja jonkinasteinen "wtf?!" elämys, vaikkei yhtä ikimuistoinen. Suosittelen kaikkia jotka eivät ole pelin tähän puoleen tutustuneet, niin asentamaan pelin uudestaan ja etsimään ystävää, jolla peli on. Sen ei luulisi olevan vaikeaa, sillä jokainen portal kakosen pelannut ei voi olla huono ihminen. Veteraanit palkitaan vielä saavutuksella, jos auttaa uutta pelaajaa pelaamaan pelin yhteistyömoodin läpi!

Walking Deadin kakkoskausi tuli rämmittyä läpi, kun sen sai plussasta ladattua. Ihan messevää ja mukavaa menoa, vaikka ihan samanlaista vaikutusta peli ei tehnyt kuin ykköskausi. Kaikesta kyllä tunnisti, että Telltalen tekele kyseessä, kun tekniikka oli vähän mitä oli, mutta käsikirjoitus ihan vahvalla pohjalla.

Vähän sääli, että ykköskauden pelaamisesta oli kulunut niin pitkä aika ja vielä kaiken huipuksi PS3:lla, niin tallennuksia ei ollut PS4:llä. Noh, eipä tuo maailmaan kaatanut. Kyllä tuo ehdottomasti kannatti pelata, etenkin kun yhden jakson saa yhdeltä istumalta "pois alta".

Project zero: Maiden of black water

Tuli tämä pelattua läpi vlopun aikana.
En oikein tiennyt mitä odottaa kun ainoa project zero kokemus taisi olla ihan ekan osan demo ps2:lla. Videoiden perusteella näytti kivalta joten pakkohan se limited edition oli ostaa kun niitä vielä sai.

No yllättihän se ihan positiivisesti. Jopa siinä määrin, että tässä taitaa olla meikäläisen game of the year. Pelin tunnelma ainakin iski meikäläiseen ihan täysillä ja koska olen ns.elämyspelaaja niin kävelin joka paikkaan. Sitten kun joku isompi alue oli jo koluttu läpi ja piti joku yksi kuvattava paikka löytää niin saatoin muutaman juoksuaskeleen ottaa.
Siinä vaan on sitä jotain kun sateisessa metsässä kävelee taskulampun kanssa eikä ikinä tiedä koska jossain vilahtaa joku haamu joka pitää äkkiä napata talteen. Tai ei niitä mikään pakko ole kuvata, mutta niistä saa kuitenkin pisteitä joita käytetään kameran kehittämiseen ja lisäksi tuon ansiosta tulee pysyttyä valppaana.

Musiikkia tässä ei ole oikeastaan ollenkaan vaan taustalla on jtn epämääräisiä ääniä tai sitä sateen ropinaa jne. Toimii varsin hyvin kun pimeässä pelaa luurit korvilla.
Kontrollien kanssa ei pahemmin ongelmia ollut johtuen varmaankin juuri siitä kun kävelin jatkuvasti. Kameralla sihtaaminen toimii hyvin tatti + gyro yhdistelmälllä eikä tuota oikein muulla tavalla olisi voinut edes tehdä. Nyt on varsin luontevaa käännellä padia jos täytyy ottaa vaikka pystykuva. Silloin kun kameraa ei käytetä niin padin ruudulla on kartta ja olinkin ehtinyt jo unohtaa kuinka kätevä tuo ominaisuus on. Nyt varmaan taas kaipaan sitä ps4 peleihin seuraavat pari kuukautta.

Peli on ainakin omasta mielestä varsin näyttävä ja tulihan siitä muutamia kuvia otettua jotka on nähtävissä täällä.
Onneksi tästä tuli edes se rajoitettu fyysinen versio sillä muuten olisi saattanut jäädä pelaamatta kokonaan.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Peli on ainakin omasta mielestä varsin näyttävä ja tulihan siitä muutamia kuvia otettua jotka on nähtävissä täällä.
Onneksi tästä tuli edes se rajoitettu fyysinen versio sillä muuten olisi saattanut jäädä pelaamatta kokonaan.

Toi Samus puku on kyllä aikamoinen, varsinkin kun muistaa mitä länsiversiosta sensuroitiin :D

Itsellä tuli hellun kans pelattua tuo teinikauhu Until Dawn läpi parissa illassa/yössä. Pelityyli ei oikein ollu siinä omassa kategoriassa, mutta toimi yllättävän hyvin ja peli oli muutenkin mukaansa tempaava. Pelasimme pelin keskittyen hahmojen eri luonteisiin sekä ihmissuhteisiin ja teimme sen mukaan päätökset. Pelin sisällöstä ei sinällään voi sanoa sen kummempia ilman spoilereita, mutta viihdyimme sen parissa ja parempi osapuoli taisi säikähtääkkin jokusen kerran (sorry naapurit). Nyt ei muuta kuin aloittaa uudelleen ja vetästä trophy huntit, katsoa samalla miten tarina muuttuu eri päätöksillä.

Viimeksi tuli pelattua GameCuben Paper Mario: The Thousand Year Door pikkutyttöni kanssa läpi. Tyttö tykkäsi tarinasta ja hahmoista kovasti ja höpötti niistä usein. Itse pelasin kaikki vaikeammat kohdat ja loppupomo olikin aika intensiivinen taistelu. Hieno peli, kuten edeltäjänsäkin. Jos joku ei ole kumpaakaan pelannut, niin asia kannattaa korjata.

Seuraavaksi pitäisi mennä läpi joko uusin Project Zero tai Life Is Strange. Nykyään on vaan niin paljon pelejä ja niin vähän aikaa, että saa vetä ruksin seinään, kun jonkun niistä pääsee läpi.

Bayonetta 2

Tätä tuli lykättyä pitkään Wii U ohjainongelmien takia, mutta viimeinkin Wii U on pelikunnossa ja tämäkin tuli viimein pelattua.

Ulkoasultaan peli ei pärjää tehokkaampien koneitten yksinoikeuksille, mutta väittäisin että samojen konsolien HD-remasteredeja ollaan aika lähellä, joten varsin näyttävästä pelistä on kyse. Lisäksi en havainut isompia ruudunpäivityksen pudotuksia vaikka toimintaa oli ruudulla tolkuttomasti.

Pelattavuus oli suurimmalta osin erinomaista, ainoastaan pantterimuodon päälle pistämisessä ja hallinnassa oli toisinaan vaikeuksia, samaa voi sanoa uintiosuuksista käärmemuodossa. Kameran hallinnan kanssa oli myös pieniä ongelmia paikoitellen.

Peli oli näyttävä elämysjuna jonka tarina kulki kieli vahvasti poskessa, parhaimpia toimintapelejä vähään aikaan. 10/10

Rise of the tomb raider tuli paukuteltua läpi ja sitä samaahan se tarjosi mitä edellinenkin, mutta entistä laajenpana ja nyt niitä hautojakin oli varmaan tuplat verrattuna aiempaan ja parissa jouduin sitä puzzlea miettimään niin kauan, että oikein hävettää.
Mutta minä olenkin idiootti.

Vaikka en aluksi pitänyt craftingista edes ajatuksena niin ei se kyllä mitenkään negatiivisesti peliin vaikuttanut. Samalla kun on johonkin menossa niin siinä matkalla vaan poimii kasvit ja muut materiaalit talteen niin hyvin pärjää.
Tässä ei myöskään ole lähdetty sille linjalle mitä far cry:ssa nähtiin jossa täytyi tappaa kolme sarvikuonoa jotta sai tehtyä uuden lompakon. Jos johonkin päivitykseen tarvitaan nahkoja niin se on ihan sama tuleeko ne peurasta vai jäniksestä. Vasta ihan viimeiset päivitykset voi vaatia vaikka karhun nahan, mutta sellaisenkin löytää heti ekasta talvi alueesta joten sinne vaan takaisin kun tarve tulee ja nallukalta henki pois.
Parhaita päivityksiä ei voi edes tehdä ilman tarvittavaa työkalua joka taas on pakko ostaa niillä kolikoilla joita löytää maahan kätkettynä ja välillä saattaa pari kolikkoa jossain luolassakin olla joten aika todennäköisesti niitä harvinaisempiakin nahkoja on muutama valmiina siinä vaiheessa kun tuon ostaa.

Niin ja se terveyskin palautuu ihan itsestään vissiin kaikilla muilla paitsi survivor tasolla. Jos taskusta löytyy kasvista revitty lehti ja pala kangasta niin sitten voi nopeasti teipata itsensä kasaan jos hätä on suuri.
Myös itse craftaus on simppeliä eli jos vaikka haluaa tehdä nuolia ja tarvittavat materiaalit löytyy ( puuta ja höyheniä ) niin ottaa vaan jouskarin käteen ja painaa oikean liipaisimen pohjaan. Jos osaa tehdä myrkkynuolia niin sitten valitsee ne käyttöön ja pitää oikeaa bumpperia pohjassa.

Muutamilta hahmoilta saa jopa simppeleitä sivutehtäviä eli pitää käydä vaikka tappamassa luolasta kaikki sudet tai sabotoida radiomastoja jne ja palkkioksi saa jtn kamaa kuten tiirikan tai uutta osaa aseisiin.
Viholliset ja muutkin hahmot myös juttelevat keskenään pelin tapahtumista ja ihan mielellään niitä jää kuuntelemaan ja onhan ystävällisillä kyläläisillä myös pari sanaa sanottavana Laralle jos juttelemaan menee, mutta ei niiden kanssa mitenkään kunnolla keskustella voi. Silti aika iso muutos edelliseen verrattuna.

Tuolla on taas läjä kuvia. Jos jotain mielekästä näkee niin kannattaa klikata sitä "view original" kohtaa niin kuvanlaatu paranee aika reippaasti ainakin omasta mielestä vaikka en kultasilma olekaan.

Viimeksi tuli pelattua Wolfenstein The old blood, sekä heti perään The new order. Pakko sanoa, yhtiä parhaimpia räiskintöjä koskaan. Pelattavuus on tarkkaan harkittua ja siinä keskitytään oleelliseen, eli räiskimiseen. Peli tasapainoilee sniikkailu-tappamisen, nurkassa piileskely ammuskelun ja perus räiskinnän välillä loistavasti. Ja parasta on, että sniikkailu on vain jotain mikä tekee asioista helpompaa jos onnistut, mutta se ei palkitse muuten lainkaan. Pelasin molemmat vaikeimmalla vaikeusasteella ja täytyy sanoa että oli helvetin hauskaa ja sopivan vaikeaa. Itse tarina on nyt vähän mitä on, voi sanoa että se tasapainoilee aika hyvin ylilyödyn mässäilyn ja vakavamman draaman välillä. Omasta mielestäni enempi hölmöä mässäilyä olisi ollut parempi. Mutta suosittelen lämpimästi. Jos New Order ei vähään aikaan laske hintaansa 20€:n paikkeille, niin on jo Old Blood (normaalihintaisena 20€) ostamisen arvoinen. FPS-fanit, älkää missatko tätä.