Pari-muutama viikko sitten sain tämän kokoelman kätösiin, ja nyt eilen meni viimeinenkin episodi läpi. Voisimpa näin alkuun sanoa, että ehkäpä paras uusioversio koskaan. Sillä kyseinen pakettihan pitää siis myös Doom 3:n lisäksi kaksi sarjan klassikkoa (Doom 1&2, sekä näiden episodeja). Tämä kokoelma tuli siis tietenkin korkattua ensimmäisellä Doomilla läpäisten nämä 4 episodia ( = Ultimate Doom ?). Tämän jälkeen luonnollisesti tuli jatkettua Doom 2:lla, joka on siis edelleenkin tämän legendaarisen pelisarjan imo paras osa.
Muutenkin molemmat Tuomiot toimivat yllättävänkin hyvin padilla pelatessa eikä itse pelejä ajanhammas ole muuttanut fiilistä mihinkään, edelleen FPS-pelien parhainta kärkeä. Huvittavaa tosin on se tosiasia, että en koskaan aiemmin ollut läpäissy kakkos Doomia kokonaan.
Sitten itse setin pääpeliin, eli Doom 3:een. En ollut koskaan päässyt pelaamaan tätä peliä ennen kuin nyt, joten tämä kokoelma tuli juuri tarpeeseen. Doom 3 oli kyllä kaikinpuolin oikein viihdyttävä peli, eikä se nyt ollu minusta ihan niin pelottava kuin mitä olin kuullut, tai sitten se uusittu taskulamppu-systeemi vaikutti sen verran asiaan. Muutenkin aikalailla aavistin, milloin vihuja ilmestyy ja eteneminen oli suht rauhallista. Jos jotain negatiivista pitää hakea, niin se on ilman muuta ehkäpä huonoin vastaan tullut haulikko. Tehoa ihan okei, mutta tarkkuus oli jotain aivan kauheeta....tai sitten en vain osaa tähdätä. Viholliset ihan kivoja ja tuttuja sekä uusia, yllättäen perussoltut niitä rasittavampia. Molemmat lisäepisodit oli oikein kivoja, ei kuitenkaan yllä peruskampanjan tasolle mitenkään.
Jatkuvasti saa kyllä ilahtua, miten hyviä id softwaren pelit ovat olleet..pettymyksiä ei ole tullut juurikaan lainkaan vastaan kyseiseltä studiolta, eikä petä nytkään. Kyllä id on meikäläiselle edelleen se "THE Best FPS" -pelistudio.
Kokeilussa Diablo III. Tällä kertaa kuulopuheet pitivät paikkansa, se on kuin Torchlight mutta niin paljon synkempi. Vähän on vielä näppäimet hukassa mutta kyllä tämä tästä. Viholliset on kuitenkin omaa luokkaansa, säikähdin nimittäin ihan helvetisti kun vastaan tuli iso sininen mies joka juoksi kamalan kovaa vauhtia. . . . . :'D
Perjantaina tosiaan tipahti postiluukusta, mutt lauantaina kerkesin vasta aloitella. Nyt olen vähän yli puolenvälin edennyt pelissä, ja tähän asti helvetin hyvä! Ainoita miinuksia on ollut: ah niin ihanat, bugit! Näitähän ei XCOMissa ollutkaan tälle syksylle tarpeeks, Ehei. Noh, onneksi niitä ei ole niin paljoa ollut mitä siinä. Myöskin suojassa liikkumisen kanssa ( etenkin kun ottaa pyöreästä esineestä suojaa. esim. pylväs) välillä ongelmia. Yrittää vaihtaa suojaa niin iskumies päättääkin kierähtää keskellä vihollisten täyttämää salia. Hauskaa. Checkpoint systeemia luodessa on joku kyllä ollut aivan kassalla, sillä kamalaa paskaa ajoittain se.
Äskön kokeilin myös contracts modea, mikä vaikutti ihan hauskalle. Kyseisessä modessahan siis saa suunnitella oman murhan (max. 3 kpl per mappi) ja millä tavoin se tehdään. Esim. mitä asua käyttää, millä aseella jne. Ja kyseinen tehtävä täytyy aluksi itse tehdä, ennen kuin sen voi jakaa muiden kanssa. Näin ei ainakaan mahdottomia tehtäviä pääse syntymään.
Mut asiaan! Perjantaina ku tulin kotiin ni oven avattua siella odotti kirjekuori ja ihan eka mietin et mitakohan tilaajalahjoja tms mulle on tullu mut sit huomasin sanan DISCSHOP ja tuli pien "omg omg omg" hetki... jonkin aikaa siin ihmettelin et kuinkas nyt jo tuli. Viskasin ruokaostokset nopeet jaakaappiin ja aloin pelii alottelemaan.
Aivan hirvveen upea peli on kyl, ite tykkaan todella paljon! Nyt oon vahan yli puolen valin storys ja haluisin et loppuis jo! Ei silla etten pitais storyst mut haluun pelata Contracts moodii. Ensin pitaa pelaa story ettei levelit spoilaannu.
Aika haastava peli osaa olla, pelaan hardil. Enimmakseen se et jos mokaan -> takas alkuun. Pariin kertaan on meinannu menna hermot ku just paasemas levelin lapi ni joku enemy spottaa... Mut ei haittaa, on silti paljon mukavampaa pelata ku esim AC3. Molemmat hyvii pelei omal tavallaan.
EDIT:
...sori et tulee uus viesti heti peraan! Pleikka ainut tapa paasta nettiin talla hetkel!
Hitman Absolutionissa ON Suomen lippu =D
Spoileris kerron missa se on, tosin spoil on vaan se level mis on (en kerro miks ollaan siel tarinallisesti) ja sit yks esine mika ei kyl liity mitenkaan tarinaan eika ainakaan mulle vois spoilaantuu mut who knows jos joku laskee sen spoileriks?
[spoiler] Eli level on semmonen oikeustalo ja siel tuomarin deskin ees on suht iso puutarhatonttu ja sil on kades Suomen lippu =D Se on sillein rullal tai mytys tai jotenki et ei auki. mut on se kyl S lippu ku valkonen ja sininen risti =D [/spoiler]
Eli siit vaan pohtii mita se tarkottaa. Mul on yks teoria ja voisin kertoo sen hitmanin omas aihees taal foorumil =)
Castlevania NESillä.
Aikas epäreilu peli, kontrollit ihan puolikuntoiset ja yllätyskuolemat yleisiä. Mutta ei mitään, saatiinhan se Draculan mokoma vihdoin hakattua, ja fiilis oli siinä vaiheessa varsin korkealla.
Tähän on kyllä aikamoinen viha-rakkaussuhde. Silloin kun kaikki toimii niin on ihan kivaa, mutta mitä enemmän pelaa niin sitä enemmän kaikki viat ottaa hermoon aina vaan pahemmin ja pahemmin.
- Ajettavuus on aika pitkälti perseestä. Onhan tässä niitäkin autoja joilla on ihan kiva ajaa, mutta niitä on vain kourallinen. Lisäksi ohjauksessa on aivan hirveä viive. Koittakaa kääntää tattia laidasta laitaan ja huomaatte, että siinä menee pieni ikuisuus ennen kuin auto alkaa kääntymään toiseen suuntaan. Sama jos vaikka gt 5:ssa vetäisi ohajuksen senssin miinukselle ja lähtisi vetämään x2010:llä suzukaa ympäri. Ei se mihinkään käänny. Eikä kannata ottaa burnouteja puheeksi sillä niistä on pelattu läpi 2, 3, revenge ja paradise joten tuo ohjaustyyli on tuttu, mutta näissä need for speedeissä criterion on kussut sen aivan täysin.
- Ambush eventit. Kytät näkee pelaajan vaikka rakennuksen sisältä vaikka eivät olisi nähneet kun sinne menee. Kaikista pahin on se ambush event joka alkaa siitä isosta puistosta. Siinä ihan kirjaimellisesti spawnaa niitä poliisejä suoraan naaman eteen ettet vaan liian helposti karkuun pääse.
- Tekoäly. Kuminauha venyy ja menee välillä jopa poikki. Ei riitä kerta tai kaksi kun ajan virheettömästi ja silti ykkösenä oleva vetää sellasen keulan, että sitä on mahdoton saada kiinni. Muutaman yrityksen jälkeen sen ohittaakin muutaman mutkan jälkeen. Loistavaa.
- Aivan liian pitkät ja liian herkästi tulevat crashed, crashed, CRASHED animaatiot jotka alkaa viimeistään ekan viiden tunnin jälkeen käymään hermoille.
- Peli venyy ja paukkuu muutenkin. Sen annan anteeksi, että peli pikkasen nykii kun useampi auto kiilaa toisiaan ja romua on ilmassa, mutta en sitä, että peli oikeasti pysää ja äänet pätkii välillä jopa melkein tyhjällä tiellä. Eikä ole koneesta kiinni, sillä sama homma on molemmilla meitsin boxeilla, broidin boxilla ja taidettiin mainita myös livegamersin arvostelussa. Tiedä sitten onko vika vain xbox versiossa, mutta paskaa koodausta tuollainen varsinkin kun vertaa niihin aikasempiin burnouteihin jossa ei ongelmia ollut vaikka kuinka paljon romua oli ruudulla.
Aluksi tätä pystyi enemmänkin pelaamaan, mutta viime aikoina pystynyt vetämään parilla autolla kisat läpi ja sitten alkoi olla vkäyrä jo niin korkealla, että päätin mennä vaan cruisailemaan ja etsimään niitä kylttejä, aitoja ja jackspoteja ja tuo onkin ihan hemmetin rentouttavaa puuhaa ja samalla on kiva rikkoa kavereiden hyppy ennätyksiä.
Enää puuttuu yksi aita ja neljä jackspottia. Kaikki kisat kaikilla autoilla on kultaa ja lisäksi muutamat challanget ja kisat tullut ajettua livessä priva matseissa. Pelikello näytti äsken 39t 45min. Speedpointseja on paria tonnia vajaa neljä miljoonaa.
Enkä vieläkään kyllästynyt noiden samojen kisojen kierrätykseen. Tai sitten se johtuu siitä kun on pakko pitää taukoa hermojen takia. On tämä silti parempi kuin hot pursuit joka oli paskin nfs ikinä.
Tänään kun vedin lopuilla kuudella autolla kaikki kisat läpi niin oli vitutus jo niin korkealla ettei halunnut enää edes cruisailla ja etsiä noita puuttuvia juttuja, mutta kyllä sinne jossain vaiheessa tulee palattua laittamaan kaverien naamojen tilalle oma pärstä.
Nyt kun on joutunut bussilla matkustamaan Helsinkiin töihin, on PS Vitallekin tullut käyttöä.
Assassin's Creed Liberation tuli pelattua läpi ja olihan se ehta pikku AC. Vaikkakin välillä tuntui, että tekijät olivat ottaneet liian ison palan kehitettäväksi Vitalle tai sitten peli olisi kaivannut lisää kehitysaikaa. Framerate tippui välillä aika alhaiseksi ja yleinen sulavuus oli vähän niin ja näin. Kaupunki tuntui kuitenkin elävältä monine asukkaineen ja sivutehtävineen. Peli hyödynsi jonkin verran Vitan ominaisuuksia, esimerkiksi kirjeet aukaistiin vetämällä kosketusnäytöstä ja takakosketuspaneelista yhtä aikaa. Tehtävät ehkä toistivat itseään vähän liikaa, mutta pieninä annoksina nekin menivät kivuttomasti.
LittleBigPlanet Vita on ehdottomasti parasta pelattavaa mitä Vitalla on tällä hetkellä. Peli hyödyntää loistavasti oikeastaan kaikkia Vitan ominaisuuksia, grafiikat ovat kunnossa ja äänimaailmakin on hyvä. Täytyy todeta että näiden LBP pelien suomenkielinen toteutus on parasta mitä peleissä on nähty, näitä pelaa mielellään suomenkielisinäkin. Yksinpeli on kyllä melko lyhyt, mutta käyttäjien tekemät kentät paikkaavat sitten tätä. Niihin en kyllä ole vielä kerennyt kovin paljon perehtymään. Myös lukuista minipelit olivat hauskoja ja niiden pariin palaan varmasti myös jatkossakin.
Vaikka kaikki sanovat ettei Vitalle ole pelattavaa, niin kyllä sitä mun mielestä alkaa jo olemaan ihan kiitettävästi.
Aamulla aloitin ja nyt on eka chapteri leonilla menty. Koska olen nössö niin aloitin amateurilla eikä vielä ainakaan ole ammus pulaa ollut ja zombitkin kuolee kuten kuuluu toisin kuin vitosessa. QTE:t eivät myöskään ole haitanneet ollenkaan. Toivottavasti pysyy yhtä hyvänä loppuun asti. (Turha toivo. Kuitenkin pelissä on miljoona bossia jotka perseraiskaa ja nauraa vielä päälle)
Kokeilussa Diablo III. Tällä kertaa kuulopuheet pitivät paikkansa, se on kuin Torchlight mutta niin paljon synkempi. Vähän on vielä näppäimet hukassa mutta kyllä tämä tästä. Viholliset on kuitenkin omaa luokkaansa, säikähdin nimittäin ihan helvetisti kun vastaan tuli iso sininen mies joka juoksi kamalan kovaa vauhtia. . . . . :'D
Ikävä sanoa että itsellä Diablo kolmonen jäi "kesken" eli en vetänyt kolmatta tai viimeistä rundia läpi.
Syyt
- Dropit kakkaa, arvotonta ja ei sovi omalle pelattavalle hahmolle
- Resistancejen puutteessa osa vihuist one shottaa
- Resistancejen puutteessa siniset tappaa nopeasti hahmoni
- Korjauskulut ylittää kakka droppien tulot, kulta 0
-ilman korjattuja kamoja jopa valkoiset saattaa one shotata
- Porukassa ainoa meleehahmo, joten muut meni ohi nopeasti hahmonkehityksessä. Ei vaan voi mennä lyömään kun yksikin osuma on kuolemaksi, Jotta sai sen porukan XP:n, piti hyökätä.
- ennen kuin sai tietyn taidon, rage kasvoi vaan lyömällä, JOTEN erikoistaitoja ei voi käyttää ilman meleetä ja ilman erikoistaitoja ei selviä.
-Pelin(Diablo)Foorumin ehdotukset olivat samat kuin itsekkin tiesin. RMAH ja etsii oman tason kamoja.
-Rahalla en pelihahmoa vie eteenpäin, joten peli jäi elokuussa tauolle.
Ellei peli ole muuttunut, ei se kovin hyvä ole. Yksinpelinä ihan turhake ylläolevista syistä omalla hahmolla. Grindaus ei kannata kun korjaus on kalliimpaa kuin saalis.
Toivottavasti Dropit on parantunut, niin voisi kuvitella palaavansa peliin (kolmannelle rundille).
Eipä pahemmin Diablo ja Diablo II pelaajat tunnu arvostavan tätä, Torchlightit ovat enemmän Diablo I ja II perillisiä kuin tämä tuotos. Kuten ALien 4;sta ei ole olemassakaan Alien faneille, DIablo faneille ei ole vielä julkaistu Diablo III:sta.
Eilen tuli Walking Deadin viimeinen episodi pelattua läpi ja huhhuh.... se oli jotain eeppistä! Tän vuoden parhaimman pelin tittelistä kyllä käy taistoa Witcher 2:n kanssa. Aivan saatanan loistava! Hintaakin n. huimat 20e, niin ei voi kun suositella. Tämä kannattaa tosiaan jokaisen hommata viimeistään sitten kun tulee levyversiokin!
Tuossa ajattelin yrittää Vanquishia uudelleen. Kerran pelin olen läpäissyt kun pelin sain pari vuotta sitten joululahjaksi, mutta jäi erittäin paha maku suuhun. Tarinahan oli nyt siis aivan kissan oksennusta ja peli itsessäänkin oli aika tylsää räiskintää. Kyseessä on kuitenkin PlatinumGamesin tuotos joten oikein mielelläni haluaisin tuotoksesta tykätä. Noh, uudella yrityksellä tuli ainakin se todettua että englanninkielisellä ääniraidalla peli kuulostaa paremmalta. Tämä ei kuitenkaan paljoa pelastanut sillä kaikesta ryminästä huolimatta pää alkoi heti pilkkiä alun välivideoiden aikana. Kun itse peli alkoi en juuri paria minuuttia enempää kyennyt peliä pelaamaan, kunnes oli pakko todeta että peli oli kuin Sinkkuelämää-elokuvaa katsoisi (ei pahalla niitä kohtaan ketkä tästä leffasta nauttivat). En tiedä, en ilmeisesti kykene edes halutessani pelaamaan räiskintää.
Mieleni teki kuitenkin jotain pelata ja kun uusia pelejä ei nyt käsillä ole niin heitinpä Crash Team Racingin sisään ja vetäisin pelin 100% läpi Cortexilla. Seuraavaksi voisi yrittää Crash Bandicoot 3:sta, viimeksi kun yritin niin peli tuntui niin tylsältä etten edes ekaa kenttää päässyt läpi.
Walking Dead Episode 5 tuli pelattua läpi ja voi sitä tunteitten vyöryä. Melkein siinä isolta mieheltä itku pääsi, no se on vaan plussaa. Aivan mahtavaa settiä, kirjoitan spoilereita sitten piiloon.
[spoiler]Tiesin jo alusta asti tätä episodia, että meikäläinen saattaa vuodattaa kyyneleen pari. Ensiksi Leen käden kohtalo. Itsehän leikkasin sen poies vain jos tämä oitaisiin saatu vältettyä, kuten ne tekivät itse tv-sarjassa. Leen kunnon heikkenemistä pystyi vain seurata vierestä ja arvata hänen kohtalon. Eniten jäi harmittamaan Kennyn kuolema. Leen ja Kennyn välille oli tullut jo vankka side ja haluisn Kennyn selviävän Leen kanssa loppuun asti, mutta pakko myöntää, että harmitti kun hän uhrasi itsensä Christan vuoksi. Clementinen löydettyä en tiennyt mitä ajatella. Joutuisko lapsi ampumaan Leen vaiko kuoleeko hän Leen käsiin, kun muutos tapahtuisi. Lopulta tilanne päätyi siihen, että Clem kahlitsi Leen patteriin ja käskin hänen lähteä eikä ampumaan minua. Jäi todella, todella paljon kiinnostamaan löytääkö Clem Christan ja Omidin vaiko koituiko se hänen kohtaloksi. Ehkäpä seuraavalla tuotantokaudella saamme sen tietää? [/spoiler]
Walking Deadista tuli vuoden latauspeli ihan helposti. Yksi lempipelejäni muutenkin. Tämä kestää monta pelikertaa.
[spoiler]Itsellähän tuli lopputekstien jälkeen video, missä Clem istui pellolla (älä kysy miten se sinne pääsi) ja näki kun kaksi hahmoa käveli kaukana. Sitten se loppui siihen kun ne hahmot pysähtyivät siellä kaukana, ja ilmeiseti näkivät Clemin. Itse oletan että siellä olivat Christan ja Omid. Ehkä tosiaan saamme tietää joskus :) [/quote]
Lainaus käyttäjältä GH Player+Walking Dead Episode 5
[spoiler]Itsehän en malttanut odottaa niin pitkälle lopputekstejä. Alkoi jo lopun musiikki surettamaan, että oli pakko lopettaa x) Toivotaan jatkoa.[/spoiler]
Vähän yhtä jos toista tullu nyt pelailtua, Haloa xboxilla, mm. Crysis 2sta pikkasen PS3:lla ja useita pelejä Steamin kautta. Mutta vähän pitemmin parista pelistä. Dead Island PC
Drifun kanssa vedeltiin päätarina läpi sekä useita kymmeniä sivutehtäviä myös. Sen jälkeen on pari kertaa tullut cooppina tätä pelailtua ja näin varmaan jatkuu vielä tovin. Yksin tuota en varmana jaksaisi reilua tuntia enempää mutta yhteispelinä ihan mainiota hupia. Taistelusysteemi on todella hyvä, ampuminen ei taas ole kovin kummoista. Kaikkiaan ihan hauska peli joka täytyy pelata vähintään yhden henkilön kanssa.
Tarina oli jotain niin käsittämätöntä paskaa mutta eipä sen takia tämmöisiä pelejä niinkään pelata. Jaksoi mm. loppu naurattaa makeasti eikä siis sen takia että olisi tarkoituksella hauska. GOTY versio tämä on eli DLC:t mukana, pitäisi kai niitäkin hieman pelailla. Reilut 15h tähän nyt pistänyt ja mahdottomaksi en näe että toiset 15h tähän saisi upotettua.
F.E.A.R 3 PC
Läpi vielä en ole vetänyt mutta meiningin perusteella ei enään paria tuntia enempää tuohon mene. Mutta niin itse peli. Se on ollut ihan mukavaa räiskintää josta valitettavasti uupuu se kauhu jota nimen mukaan pitäisi olla mukana. Sarjan ensimmäinen osa on omalla listauksella "viime vuosikymmenen parhaat FPS:t" hyvin korkealla, se oli hyvä räiskintäpeli johon oli melko perkeleen hyvin nakattu kauhua mukaan onnistuneesti. Kyllä ne maisemat alkoi loppua kohden pikkasen toistaa toisiaan muttei se kauheana haitannut, nettipeli oli myös hiton hyvä johon ainakin parisen kymmentä tuntia upotin. Kakonen oli ihan hyvä peli myös, mutta siitä jo uupui sitä kauhua ja paljon.
Tässä kolmannessa ei ole ollut oikein yhtään jännittävää kohtaa, pari ihan mainiota säikkyä on ollut mutta vain pari. Toiminta kuitenkin on aikalailla sarjan parasta ettei kokonaan ole menty huonompaan suuntaan. Toimintaa tosiaan on ja välillä sitä unohtaa että tämä on edes F.E.A.R peli kun saattaa melkein puolituntia olla putkeen ihan perus räiskettä sotilaita vastaan. Kuitenkin, ihan kiva peli josta sen 5e mielellään maksoi. Graafisesti ihan nätti peli ja plussana se että tarinaan koitettu ainakin panostaa.
Steamin syysalesta lähti pari peliä mukaan ja nämä ovat Deus Ex: Human Revolution ja Total War: Shogun 2.
Deus Ex löytyi jo PS3:lle, mutta halusinpa viimein päästä koettamaan peliä myös PC:llä. Konsolilla pelatessani ei myöskään huvittanut ruveta tuliaseilla räiskimään kontrollien takia, joten tässä PC versiossa päässyt tuotakin nyt kokeilemaan. Hyvinhän tuo räiskintä kieltämättä toimii, mutta eipä tätä peliä huvita pelata tällä tavalla. Hiiviskely ja vihollisten tainnuttaminen ilman tappavaa voimaa on paljon palkitsevampaa. Upea peli tämä toden totta on ja mukava taas pelailla pitkän tauon jälkeen,
Total War: Shogun 2 olisi pitänyt hankkia jo kauan sitten, mutta hyvä kun odottelin. Sai koko paketin lisäsisältöineen ja lisäosineen kympillä Steamista. Mahtavaa Total War meininkiä mitä nyt pari tuntia olen peliä koettanut. Saa nähdä viekö voiton Medieval 2, joka on suosikki Total Warini. Mutta saisi Creative Assembly ruveta jo miettimään peliensä tekoälyä enemmän. Tuossa kokeilun aikana tuli jo nähtyä useaan otteeseen kun viholliskenraalit laukkaa keskelle joukkojani, vaikka siellä olisi joka miehellä keihäät kädessä. Tämä sitten johtanut turhankin helppoihin taisteluihin ylivoimaista vihollistakin vastaan. Äkkiä se miesten moraali putoaa, kun näkevät kenraalinsa kuolevan ensimmäisten joukossa. Mutta kyllä tuosta haastettakin onneksi löytyy. Tuli tuossa otettua pariin otteeseen turpiinkin oikein kunnolla.
Assassin's Creed 3 on se viimeisin läpipelaamani peli ja alustana pleisteissön kolme. Graafisesti tarjoaa päheää settiä ja sen huomaa sitten ruudunpäivityksessä joka välillä takkuilee todella ankarasti. Jokatapauksessa komea suoritus Ubin pojilta ja tytöiltä että saivat vanhasta raudasta näinkin paljon irti.
Sisältöähän tuossa piisaa vaikka muille jakaa. Itse tein hieman sivutehtäviä siinä juonen ohella ja pelitunteja irtosi n. 20. Tosin tuohon saa varmasti vielä ainakin 10h lisää jos haluaa 100% syncin saada. Itse tarina sitten onkin pelin heikkous, etenkin lopetus jättää p*skan maun suuhun. Ja tietty kontrolleista on pakko nipottaa jotka eivät vieläkään toimi aivan täydellisesti. Tuomio 8/10
Hitman Absolutionin alottelin viime viikolla ja nyt sitten mennään vikassa tehtävässä, eli siitäkin voisi sitten jonkinasteista palautetta kirjotella tähän. Ensinnäkin kontrollit toimivat paremmin kuin koskaan ja 47:n liike on sulavaa eikä tönkköä kuten ennen. Myös graafisesti kaunis ja elokuvamaisesta toteutuksesta tykkäsin paljon. Niin ja tarinakin toimii vaikka aika perus kauraa onkin.
Sitten päästäänkiin miinus puoliin. Kentät ovat suurimmalta osin liian kapeita ja kohteiden tappamiseen pitäisi olla enemmän erilaisia metodeja. Valeasut eivät myöskään toimi täydellisesti sillä samassa asussa olevat tunnistavat 47:n kaukaa ja vaikka olisi selkä heihin päin.
10h tuossa keskimäärin meni, hieman enemmän kun on vielä tuo vika tehtävä pelattavana, mutta tarjoaahan sitten tuo "moninpeli" -muoto Contracts pelattavaa(siinä voi siis mihin tahansa kenttään valita targetit yms.) yllin kyllin. Tuomio 8/10
edit: Laitoin sitten muutaman uuden rojektin tulille. Elikkä L.A Noire ja Deadlight PC:llä. L.A Noiren alussa vasta mennään, mutta vaikuttais aika huikeelta rikoksien ratkonta peliltä. Tässä vaiheessa jo annan miinusta frameratesta joka on capattu 30:een. Deadlight vaikuttais taas tuoreelta vaikka idea onkin kulahtanut - Zombiet. Sivuttain skrollaavaa hyvin toimivaa settiä. Näissä fiiliksissä on hyvä jatkaa.
Lego pelisarja ei ole minulle kauhean tuttu, enkä fanita niitä pelejä. Kuitenkin Lotr fanina oli käytännössä pakko ostaa tää ja pelata siskon kanssa. Peli on siis avoimeen (vaikka todella rajoitettuun) hiekkalaatikkokeskimaahan sijoittuva tasoloikka/seikkailu. Kaikkien kolmen elokuvan tarina käydään lävitte ja kaikki pelisarjan kliseet ovat mukana. Eli irtaimista pystyy vapaasti tuhoamaan ja niistä kerätyillä pikkupalikoilla ostetaan uusia pelihahmoja, joita onkin kerättävänä valtavasti. Kehitystä ei kuitenkaan ole juuri tapahtunut itse leegopelinä. Verkkomoninpeli puuttu edelleen ja jaetun ruudun pelikin on edelleen vain kahdelle. Ehkäpä isoimpana uudistuksena palikkaukot osaavat nyt puhua.
Parasta pelissä on se legopeleille tyypillinen huumori. Tarinan aikana pelaaja näkee kaikenlaista Charlie Chaplin tyylistä sähläystä, eikä mitään pissakakka huumoria. Repesimme räkäisesti nauramaan pariin kertaan, mutta varsinkin Amon Henin taistelussa mentiin jo vähän hyvän maun rajoilla. Isona miinuksena tarinatehtävät on käytännösä pakko pelata läpi mikäli haluaa kaiken tilpehöörin kerätä niistä. Sillä tietyt paikat voi aktivoida vain tietty hahmo. Esimerkiksi vain Gimli pystyy tuhoamaan kivenpalasia ja vain Frodo osaa valaista pelottavan pimeitä tunneleita, joihin ei muilla hahmoilla ole asiaa.
Ihan kohtuuhyvä peli, jolle pelaajaarvosanoina 5/10 olisi ihan reilu.
Muutakaan pelattavaa ollut kun ei se far cry 3 löytänyt reittiään tänne niin ajattelin sitten ryypiskellä ja vetästä oman naamani taas muutamaan tauluun most wantedissa. Varmaan kymmenisen minuuttia ajelin ja mikäs se siellä näkyikään. Se viimeinen aita joka on ollut hukassa jo monta tuntia ja kun siitä napsahti saavutus niin jaksoi ne loputkin ottaa eli nyt on 1000/1000 gamerscorea siitä.
Blopsissa sain viimeinkin sen parhaan lopun. Eihän siitä mitään saa ja sen olisi voinut katsoa tubestakin, mutta halusin sen pelaamalla. Ainoa este sen hommaamiselle oli se strike force tehtävä jossa suojellaan autoja dragonfirella joka meni ekalla kerralla juuri ja juuri läpi joten en halunnut sitä enää uudestaan pelata. Nyt kuitenkin päätin kokeilla ja se menikin ihan helposti.
Nyt on yksinpelikin 3.5 kertaa vedetty läpi. Tuo puolikas tulee siitä kun tänään "kelasin" tarinaa alkuun päin ja aloitin pelaamaan siitä karma tehtävästä. Vielä tarttis yksi intel hakea ihan ekasta tehtävästä ja sitten saa olla tuo yksinpeli rauhassa vaikka pari saavutusta onkin saamatta. Sitä en aio edes yrittää jossa vaaditaan, että tekee kaikki challanget ja toinen on se showdown jota en jaksa enää hommata koska taas täytyisi vetää koko homma läpi siitä karma tehtävästä lähtien. Ehkä sitten joskus kun tekee taas mieli pelata.
Parin päivän sisään pelasin kaksi viimeisintä Resident Evil-sarjan osaa; Resident Evil 6 sekä Operation Raccoon City. Molemmat olivat oman mieleni mukaan hyvää viihdettä (erityisesti RE 6) joista maksaminen ei harmita yhtään. Vaikka ORC poikkeaakin täysin perinteikkäämmästä Ressa-tyylistä, ei se näin perus kolmannenpersoonan räiskintä intoilijan päässä paljoa harmittanut. Varsinkaan jos pelasi pienellä kaveri porukalla. Koska pelin tapahtumat sijoittuivat RE kakkosen ja kolmosen aikoihin tuli vastaan useita viittauksia näihin kahteen peliin, jotka olivat mukavia nostalgia hetkiä (ja saivat myös aikaan halun palata kakkosen sekä kolmosen pariin).
Resident Evil 6 on mielestäni melkein nelosen tasoa laadultaan. Vaikka teknisiä ongelmia tuntuikin jatkuvasti ponnahtavan esiin, pidin silti jokaisesta neljästä kampanjasta jotka kaikki pitivät mielenkiinnon hyvin yllä ja toiminnan sulavana. Erityisesti Leonin kampanja toimi hyvin kaikessa ahdistavuudessaa (taisi tekijät selvästi panostaakkin eniten siihen), mutta myös Chrisin sekä Jaken toimintapläjäykset olivat hyvin toteutettuja eivätkä antaneet tapahtumien olevan mitenkään yksitoikkoisia.
Seuraavaksi pitäisi kohdistaa keskittyminen Walking Deadin viimeiseen jaksoon, Dishonoredin ja ehkä myös Cathrinen lopetukseen.
Nyt tuli läpäistyä Modern Warfare 3 kampanja yhdeltä istumalta. Noin kello 0.00 aloitin ja vartti sitten lopputekstit rullasi, eli noin 5 tuntia siihen meni. Mitäs tästä nyt sitten sanoisi? Oli se sen kymmenen euron arvoinen peli. Juoni nyt oli mitä oli kun en ole aikaisempia osia pelannut. Maisemat oli nättiä katseltavaa kuin myös muutamat kohtaukset. Katsoo nyt jos moninpeliä jaksaisi jonkun verran pelata.
Demoja tullut taas hakattua, tällä kertaa uusimman R&C:n muodossa. QForce ei välttämättä ole yhtä hauska nimi kuin USA:n tyylitelty Full Frontal Assault, mutta muuten peli oli oikein näppärää. Pelaaminen selvästi erilaista kuin aikaisemmissa sarjan peleissä, mikä on hieman pelaajasta riippuen joko positiivinen tai negatiivinen puoli. Ei tuo nyt täysiveriselle R&C-pelille vedä vertoja, mutta kyllä tuon varmaan mielellään pelaisi kokonaan läpi kun hintakin on alennettu. Nopeaa ja toimivaa räiskettä hauskoilla aseilla, aivan kuten asiaan kuuluu. Sarjan historiasta on selvästi ammennettu jo demoon melkoisesti, mikä lämmittää kovasti sydäntä. Huumori kukkii jälleen kuin valkovuokot äitienpäivänä. Demon perusteella voisi mennä ostoonkin.
Humble Bundlesta tuli THQ:n pelejä läjässä ostettua, Metro 2033 nuista ainut oli joka jo hyllystä löytyi ja pelasinkin sen läpi tuossa alku kesällä (hemmetin hyvä peli, ei tarvi muuta sanoa). Mutta nyt on ollut hieman peluussa Saints Row: The Third. Helvetin överihän tämä on, se on pakko sanoa. Sarjan ensimmäistä osaa tuli pelattua vuosia sitten melko monta tuntia mutta kävi varmaan viimeistään 10h jälkeen tylsäksi ja pelissä oli niin paljon vikoja että peli meni myyntiin. SR2:sta tesmailin hieman kun PSN+ kautta sai sen, ei kauheasti sekään napannu. Mutta tämä kolmas on tähän mennessä ollu sarjan paras, ainakin hauskaa minulla on ollut. Zombi-äänet pistin hahmolle ja tein siitä mahdollisimman tyhmän näköisen (Mixonin mukaan näyttää ihan minulta, hmmh..). Pelkästään jo tuo zombihomma aiheuttaa ajoittain kovia hajoamisia tehtävien aikana kun muut juttelee "tavallisesti" niin minä örisen vain takaisin. Pari tuntia vasta takana mutta eiköhän tämän jaksa läpi pelailla, ei pituutta kampanjalla kai paljoa ole. Nyt kun melkein ilmaiseksi tämän sai, ei voi valittaa.
Toinen peli mitä nyt viime päivinä olen paljon pelannut on Civilization 5. 16h Steamin mukaan tähän on jo mennyt parissa päivässä, helvetin koukuttavaa pelattavaa ja aina sitä vaan tulee se kuuluisa "yksi kierros lisää" pelattua vaikka kello näyttää aamua ja menoja olisi seuraavana päivänä. Odotukset oli peliä kohtaan kovat mutta taitanee ne ylittää, pari vuotta tätä herkkua odottelin eikä pettänyt. Pitkästä aikaa muutenkin edes strategiapeliä pelailen ja oivoi kun tätä olen kaivannut. 90-luvun lopulla ja 2000 alussa genre oli yksi suosikeistani mutta kiitos suuremman keskittymisen konsoleihin ei aikaa taikka nyt viime vuosina rautakaan riittänyt uusiin peleihin. Nyt pitää korjata asiaa ja yksi jos toinenkin peli on ostolistalla. Pitäisi kai sitä Crusader Kings II enemmän myös pelailla, perkeleesti vaan vaatii aina juttujen uudelleen muisteloa kun tulee pelikerroille liikaa väliä.
Syksy on ollut itselleni todella pelirikasta aikaa, joten voisin tällaisessa yhdessä tekstiseinässä sen kaiken tässä mainita. Olen nimittäin myös pelannut jotain todella legenraarista...ihmiset ovat luulleet että olen pelannut tämän jo lähes yhtä monta kertaa kuin Arvekari, mutta totuus on että tämä oli ensimmäinen. Ehkä kyseinen herra on jopa nyt ylpeä minusta. Mutta mikä peli...siellä se viimeisenä odottaa. But first things first:
NHL 13
Heti ensimmäisenä voidaan lähteä siitä, että peli on uudistunut nyt paremmin kuin moneen vuoteen. Ja syy on tietenkin tänä vuonna uudistunut luistelu, joka ottaa paljon realistisemman otteen. Peli oikeasti jopa nyt tuntuu hieman oikealta jääkiekolta, kun mahdottomia 90 asteen käännöksiä ei tehdäkkään enään. Aikalailla muilta osin peli on sitä samaa "Änäriä" mitä se on ollut edellisetkin vuodet, ja parhaiten se nimenomaan toimii niin jos pelaajia on vähintään kaksi. Toki pakottavia ärsyttävyyksiä on. Etukulmat on selvästi tämän vuoden pelissä kova sana. Ne menevät lähes luokattoman helposti maaliin maalivahdilta kuin maalivahdilta. Toinen iso juttu minkä olen huomannut yksin pelatessa ovat rangaistukset. GM Modea pelatessani, lähes 30 ottelusta vastustaja on tainnut ottaa kaksi tai kolme jäähyä. Ei siinä mitään, ei vastustaja NHL 12:kaan hirveästi ottanut jäähyjä, mutta tämä nyt on löytänyt uuden ulottuvuuden. Ja kyllä, kaikki "Penalty" sliderit on täysin tapissa. Silti eihän Änäriä voi haukkua. Se on edelleen kiistatta parhaimpia urheilupelejä mitä on tarjolla, ja vaikka esimerkiksi NHL Legends-joukkue on lähinnä vitsi, on usemmalla ohjaimella pelattaessa NHL ehkä kuitenkin edelleen se kovin.
Fifa 13
Vaikka Fifan tämän vuoden päivitystä onkin haukuttu, en sitä aio tehdä. Lähinnä siksi koska edellinne futispeli mitä itseltäni löytyy on Fifa 10, joten jalkapallon nälkä on kasvanut. Pähkäilin aikoinaan päätyäkkö Fifaan vai omaan PS2-aikakauden kuninkaaseen PES:iin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, ja taas PES:ä Digiexpoilla testattuani, olen tyytyväinen että Fifaan päädyin. Eniten Fifassa minua ilahduttaa esim. NHL:ään verrattuna on että pelin maailma on paljon elävämpi. Siirtohuhut, selostajien kommentit juuri siirtyneistä pelaajista, omien pelaajien kiukuttelut siitä etteivät saa tarpeeksi peliaikaa jne. Tällaisia todella pieniä juttuja, mutta mitkä saavat itselleni paremman pelikokemuksen. Sekä tietysti jos pelaajien otteet kentällä parantuvat/huonontuvat, näkyy se pelaajan massa overallissa, toisin kuin vaikka NHL:ssä missä tämä tapahtuu vasta kauden jälkeen.
Eikä se itse pelaaminenkaan ole huonoa. Tottakai voi valittaa et 30 metrin pommeilla on lähes mahdotonta saada maalia, tolpat kolisevat hieman liian usein, ja ainakin itsestäni tuntuu että tekoäly saa välillä ihmeellisiä parannus boosteja, kun on pidemmän ajan voittanut. Pidän itse Tottenhamista, mutta ainakin omassa pelissä se vielä toisellakin kaudella on epäreilun hyvä. Myös yksi ärsyttävä tekijä on tahattomat paitsiot. Mielestäni paitsiota ei ainakaan jalkapallossa vihelletä jos oman pelaajan laukaus osuu vahingossa toiseen omaan pelaajan joka lievässä paitsiota, eikä vaikuta peliin ollenkaan. Vai?...
Kokeilin myös tätä Fifa Ultimate Team-korttipelailua, mikä osoittautui ainakin itselleni todella pettymykseksi. Ymmärrän että oman joukkueen kasvattaminen siitä alun alatasoisesta porukasta supertähtiä viliseväksi joukkueeksi on houkuttelevaa, mutta miksi en mene Creation Centeriin, ja tee omaa lempijoukkuettani? Testasin jopa kuinka paljon näitä tähtipelaajia voi saada näitä kultapaketteja ostamalla. Ostin 7-8 pakkaa 6 €:lla, ja paras tulokseni oli yksi yli 80 overall pelaaja, Kaka. Rahaa kyllä saa siis ainakin tällä näkemällä upottaa peliin huolella, jos itse pelaaminen ei kiinnosta.
Jokatapauksessa kyseessä on todella kova peli itselleni, ja saapa nähdä viekö tämä peli oman Vuoden urheilupeli-tittelin.
Borderlands
PS Plus jäsenenä tuli ladattua tietenkin aikoinaan tämä peli, joka oli jo pitkän aikaa kiinnostanut. En nyt lähes kuukauteen peliä ole pelaillut, vaan käyttännössä lopetin pelaamisen 13 tunnin jälkeen. Pidän pelistä todella paljon, onhan se juuri tietynlainen "Diablo FPS". Mutta voi herranpieksut että tarina voi olla tylsä! Hahmoihin ei saa minkäänlaista kontaktia, ja pelaaminen on itselleni ainakin pidemmän päälle todella puuduttavaa. Luulin ensin että pelin tarjoama "hae tehtävä - suorita tehtävä - kerää rahat ja kokemuspisteet - hae tehtävä - suorita tehtävä..." olisi jonkinlaista tutoriaalia ja juoni jossain välissä lähtisi oikeasti pyörimään, mutta ei. Tällaisissa peleissä huomaan etenkin kuinka tärkeitä itselleni juuri tarina ja hahmot ovat peleissä. Mutta kyllä peli silti on viihdyttänyt: se on koukuttava ja peli antaa usein sen tutun "vielä yksi tehtävä" fiiliksen. On harmittavaa kuitenkin, että ainakin itselleni peli tuntuu todella tyhjältä. Borderlands 2 näyttäisi vielä tarjoavan juuri juonta ja hahmoja mitä ensimmäisestä osasta puuttuu, joten kenties siihen palaan sitten ensi vuonna.
Diablo III
Diablo III oli itselleni ehkä Mass Effect 3:sen kanssa eniten odottamani peli tänä vuonna. Läpipeluusta on jonkin aikaa, mutta voisin sanoa näin jälkikäteen sellaisia fiiliksiä, että pidin todella pelistä. Osa faneista on tuntunut haukkuvan peliä ettei se ole jostain syystä niin koukuttava kuin Diablo 2. Itse en tätä allekirjoita. Kyllä peli ainakin itseäni koukutti kuin Diablo 2 aikoinaan, ja peliin on tehty todella mukavia pikkuparannuksia, jota en koskaan ajatellutkaan että ne voisi paremmin ja helpommin tehdä. Auction House on mielestäni mukava uudistus, mutta se tarjoaa myös todella tehokkaan tavan tietyllä tavalla huijata. Itse hankin ensimmäisen läpipeluukerran puolessa välissä Auction Housesta todella pienellä kultarahamäärällä lähes ylivoimaiset varusteet ja aseet. Tässä siis pelaaja pääsee helposti hieman huijaamaan, eikä kaikkia tarvikkeita tarvi enään pelkästään kerätä niinkuin aiemmin. Ja tottakai myös ihan oikeallakin rahallakin näitä tarvikkeita voi hankkia. Se ehkä hieman pilaa pelin tasapainoa, mutta ei ainakaan itselleni tehnyt siitä yhtään sen vähemmän viihdyttävämpää. Erikoismaininta pitää antaa myös komeista välivideoista, jotka luovat tunnelmaa peliin todella hyvin.
Diablo 2 vai Diablo III? Valinta on vaikea, mutta hieman nuoremmalle pelaajaväelle voisin ehkä mielummin suositella Diablo III:sta, ja jos hinkua pelaamiseen vielä riittää, niin sitten Diablo 2:sta. Itselleni kovalle Diablo-fanille Diablo III ei yllättänyt odotuksiani, mutta ei kyllä myöskään pettänyt niitä. Sain juuri sitä mitä halusin, ja ehkä hieman enemmänkin.
Heti täytyy sanoa että Metal Gear Solid sarjana ei ole täysin tuntematon käsitys itselleni. Olen aikoinaan pelannut MGS3:sen läpi PS2:lla jo monia monia vuosia sitten läpi, mutta jostain syystä pelisarja on muuten jäänyt täysin itseltäni kokematta. MGS2:sta olen jonkin verran pelannut alusta, ja MGS4:sen demonkin olen muistaakseni läpi asti pelannut. Alkuperäinen MGS:kin on ollut PS3:n kovalevylläni jo vuoden tai pari. Monesti olen puhunut että "nyt tänä kesänä pelaan koko sarjan läpi" mutta kuinkas on käynytkään aina...eräänä iltana kuitenkin päätin, että nyt sen teen, ja aloitin Metal Gear Solidin....
Heti ensimmäisenä täytyy sanoa, että olen rehellisesti sanottuna paska hiippailupelien pelaaja. Sen, ja osaltaan myös aikoinaan armeijan kiireiden takia uusin Deus Ex jäi kesken. Eikä tässäkään pelissä meinannut aluksi käydä hyvin, kun lyhyt elämämittari hupeni parista virheestä. Onnistuin kuitenkin pärjäämään pelissä mielestäni ihan kohtalaisesti, eikä hirveän monesti tarvinnut aseisiin koskea pelin aikana. Muistaakseni pelasin jopa tavastani todella paljon poiketen Easylla, ja olihan peli sitä kautta loppujen lopuksi aika helppo. [spoiler]Metal Gear Rexin aikana nyt pari v*ttu sanaa tuli, mutta kun tajusi miten se pitää pelata, oli sekin aika helppo.[/spoiler]
Pelin hahmot olivat kuitenkin sitä mahtavinta luokkaa. Etenkin kaikki pääpahikset olivat todella hyviä, ja tarina itsessään oli todella viihdyttävä. Muutamassa kohdassa itseäni häiritsi ihan vähän dialogin paljous, jota tuntui tulevan 10 min edestä mutta näitä kohtia oli kuitenkin aika harvassa ja mielellään hahmojen välistä dialogia kuuntelin. Peli oli myös pituudeltaan aika mukavahko, itselläni taisi mennä reilut 10 tuntia pelin läpäisemiseen.
Pelistä on todella vaikea keksiä loppujen lopuksi mitään pahaa sanottavaa. Ehkä kaikenlaista edes takaisin juoksentelua on hieman liikaa, ja kyllähän kaikenlaisia mukavia ominaisuuksia tietysti pelistä puuttuu mitä myöhemmissä sarjan peleissä on tullut parannuksina, esim. First Person-tähtäys, kulmien taakse kurkkaillu jne. Silti ei voi sanoa että mikään näistä pilaisi pelikokemusta. Itsellä onkin nyt sitten tarkoitus heti kahden loppuvuoden Ubisoft kaksikon jälkeen (Assassin's Creed 3 ja Far Cry 3) ostaa tuo HD-paketti PS3:lla ja pelata MGS2 vihdoin myös loppuun, uudestaan MGS3, 3-4 vuotta hyllyssä ollut MGS4 sekä sitten tietysti Peace Walker. Metal Gear Solid on kyllä helposti paras PS1-peli mitä olen pelannut, sen verran kovan vaikutuksen se jätti.
Halo-castissa tulikin jo mainittua kuinka paljon tästä pelistä pidän vielä tänäkin päivänä. Juonen osalta Halo 2 on jopa ensimmäisen trilogian paras, etenkin kun Covenantin motiiveja ja sisäistä konfliktia seurattiin Arbiterin näkökulmasta. Koska Bungie ei aikoinaan paljastanut Halo 2:n yksinpelistä juuri mitään, tuli Arbiterilla pelaaminen silloin ensimmäistä kertaa täysin yllätyksenä. Monet Halo-fanit eivät Arbiterilla pelaamisesta pitäneet, mutta ainakin omasta mielestä myös Halo 3:ssa Arbiterilla olisi saanut olla suurempi rooli. Vaikka monet Halo 2:n yksinpelikentistä eivät ehkä olekkaan ensimmäisen trilogian parhammistoa, niin juoni, välinäytökset, tunnelma soundtrack ovat kaikki loistavia, eikä lopun cliffhanger harmittanut v.2004 saati nyt läheskään niin paljon kuin monien muiden Halo-fanien kohdalla....päinvastoin Halo 2:n kampanja ja loppu latasivat melkoiset odotukset Halo 3:sta kohtaan, odotukset joita Halo 3 ei sitten pystynyt valitettavasti täyttämään =/ Kaiken kaikkiaan Halo 2:n kampanja sai minusta aivan turhan paljon paskaa niskaansa, minulle se oli ja on lähes yhtä maistuva kokemus kuin ensimmäisen Halon kampanja. Ja Legendary-vaikeustaso on Halo 2:ssa juuri täydellisen haastava, etenkin verrattuna Halo 3:een jonka Legendary ainakin ilman kalloja oli turhankin helppo.
Olipa kampanjasta sitten mitä mieltä tahansa, niin Halo 2:n moninpeliä tuskin kukaan pystyy haukkumaan. Halo 2 oli syystäkin Xbox Liven pelatuin peli aina Gears of Warin ilmestymiseen asti ja PC:llä (padilla) Halo 2:n moninpeli maistuu yhtä hyvältä kuin aina ennenkin. Xboxilla Halo 2:sta tuli pelattua ainoastaan jaetun ruudun moninpeliä kavereiden kanssa, Liveä kun en ensimmäisen Xboxin aikaan omistanut, joten vasta nyt pääsin kokemaan Halo 2:n loistavat moninpelikentät suuremmilla pelaajamäärillä. Halo 2:n PC versio sisältää kaikki Xboxille julkaistut kentät + 2 vain PC:lle julkaistua kenttää. Vaikka Halo 2 julkaistiin PC:lle jo 2007, niin pelaajia on linjoilla tänäkin päivänä sellaiset 30-100 riippuen vuorokauden ajasta, joten matseja saa pystyyn.
Halo 2 on käännetty PC:lle hyvin, tarkempien tekstuurien ansiosta peli näyttää paremmalta ja pelin ruudunpäivitys on Xbox-versiota parempi. Halo 2 oli loistava Xboxilla ja sitä se on myös PC:llä. Ainut harmittava asia on, ettei PC-versiosta löydy co-oppia, tai jaetun ruudun moninpeli mahdollisuutta. Jokatapauksessa Halo 2 on loistava peli, lähes yhtä mahtava kuin Combat Evolved. Toivottavasti 343 Industries julkaisee Halo 2:sta oman Anniversary-version parin vuoden päästä kun Halo 2 täyttää 10 vuotta. 9/10
Daxter
PSP tuli hankittua jo viime vuonna ja viime vuonna sillä tuli storesta pelattua Crash Bandicoot sekä ensimmäisen MGS. Vasta nyt tuli kuitenkin ostettua niitä varsinaisia PSP-pelejä, joista ensimmäisenä tuli pelattua aikoinaan paljon kehuja saanut Daxter. Pelin juoni nyt ei varsin kummoinen ole, ja etenkin kun Jak II on vielä pelaamatta, niin pelin alku oli hiaman hämmentävä ja etenkin se että Daxter sen sijaan että ryhtyisi etsimään/pelastamaan Jakia päätyykin liiskaamaan ötököitä tuntui hiaman oudolta ratkaisulta....noh hällä väliä juonesta, vaikka tosin muuttuu hiaman kiinnostavammaksi pelin edetessä. Daxter itsessään on hauska, hyvin animoitu ja hyvin ääninäytelty hahmo. Vaikka pelissä ötököitä vastaan tapellaankin, niin itse tasohyppely on kuitenkin pääosassa. Se onkin toteuttu varsin hyvin ja harvoin mitään todella raivostuttavia kohtauksia tuli vastaan. Välillä Daxter saa uusia osia "ruiskepyssyynsä" jota pystyy käyttämään niin ilmassa leijumiseen kuin ötököiden listimiseen. Vaihtelua pyritään tuomaan ajoneuvo-kohtauksilla sekä minipeleillä, jotka tosin ovat kaikki melko tylsiä, joskus jopa ärsyttäviä napinpainallus/nopeusreaktio-pelejä. Grafiikkassa ja äänimaailmassa ei oikeastaan mitään valittamisen aihetta ole, kaikin puolin Daxter on varsin viihdyttävä tasoloikka eikä sitä turhaan ole kehuttu yhdeksi PSP:n parhaista peleistä 8/10
Prince of Persia Classic (XBLA)
Tämä alkuperäisen Prince of Persian remake on melko suoraviivainen ja yksinkertainen tasohyppely, josta nyt ei varsinaisesti jäänyt mitään erityisen positiivista tai negatiivista sanottavaa jäänyt. Ilmeisesti 3D-grafiikkaa lukuunottamatta juuri muuta eroa alkuperäiseen peliin ei ole, mikä kyllä selittääkin hyvin sen, miksi peli tuntuu varsin yksinkertaiselta nykypäivän mittapuulla. Juonta ei ole juuri nimeksikään, eikä kovinkaan haastavasta saati pitkästä pelistä ei ole kysymys, mitä nyt taistelut vartijoiden kanssa saattoivat välillä olla hiaman haastavia, samoin lopputaisto Jaffaria vastaan. Jos pelistä kuitenkin haluaa haastetta löytää enemmän, niin yritä saavuttaa pelistä kaikki achievemntit. Pelin läpäistyä avautuu nimittän haastemodi, jossa ei saa kuolla kertakaan ja tuon achievementin saavuttaminen voikin olla jo varsin haastavaa. Jokatapauksessa ihan kiva tasohyppely, josta ei tosin kovin paljon viihdettä irtoa. Ei todellakaan mitään Live Arcaden parhaimmistoa, mutta on sitä huonompiakin pelejä nähty 7/10
Neverwinter Nightsia tullut pelattua nyt parisen viikkoa, mutta siitä (ja pelin lisäosista) arviot joskus myöhemmin.
Assassin's Creed: Revelations
Tämä tuli nyt vihdoin ostettua ja pelattua läpi, en ole kuin vuoden myöhässä... Mainio peli jälleen kerran, tarina melko hyvä, peliin kiinnostavaa uutta sisältöä, kuten pommit ja hookblade ja sitä rataa sillälailla. Hiukan odotettua lyhyempi peli, AC2 ja AC:B ovat olleet sen 12 sequencea (?), mutta tämä oli vain yhdeksän. Sinänsä olen jopa iloinen siihen, että tämä oli hiukan lyhyt, sillä AC3 tuli postissa pari päivää sitten ja se pitäisi seuraavaksi korkata. Sitten juoneen. Älä siis katso, jos haluat välttyä major spoilereilta (sisältää muutaman pelin lopusta tietoa)
[spoiler]Pelin loppu jäi melkein yhtä avoinaiseksi kuten edeltäjälläänkin. En tajunnut taas tätä avaruuskulttuurijuttua yhtään, koska näköjään AC2:ssa "The Truth" on todella tärkeä osa näitä loppuja. Olen kohtalaisen laiska keräiltävien suhteen joskus, mutta muutaman YouTube-videon avulla selvisi aika paljonkin tästä. Se onkin toinen tarina.
Itse Revelationsin loppu oli kuitenkin melko outo. Mitä tapahtui Desmondille? Entä Ezio? Sofia? Noh, muutaman youtubaajan teorioiden mukaan Desmond ja kumppanit suuntaavat AC:R lopussa näytetylle "vaultille" Edenin ompun kanssa. Teorioita vain, mutta we'll see.
Ezion loppu tässä oikeastaan enemmän kiinnosti. Pelin jälkeen törmäsin youtubessa Assassin's Creed: Embers lyhytelokuva-animaatiohässäkkään, joka tuli ilmeisemmin vain CE/LE-versiossa mukana. Long live piracy! Oli todella haikeaa katsella Ezion viimeisiä päiviä 65-vee pappana ja erityisesti, kun Ezio nukkui pois lapsensa ja Sofian edessä. En muista milloin olisin viimeksi "pelin" lopulle kyynelehtinyt näin paljon. Olihan se kuolema odotettavissa, mutta ainakin se oli luonnollinen kuolinsyy. Ezio saavutti viimeisen päämääränsä; rauhan. Requiescat in pace.[/spoiler]
Kaiken kaikkiaan hieno peli, hieno jatko-osa ja hieno lopetus kyseiselle saagalle. Desmondin "journeyta" en jaksa pelata, koska 1. kentän jälkeen jäi todella paskainen maku suuhun. The Lost Archives ehkä. Mutta vain ehkä. 4,5/5
Steel Battalion: Heavy Armorin oli sitten eilen pelattu läpi. Pelin ostin julkaisupäivänä, mutta noita taukoja on ollut niin paljon että vasta nyt olisi viiminen kappale läpi.
Vuonna 2020 syntyi virus joka söi kaikki maailman piisirut ja näin koko planeetta ajautui kriisiin koska mikään ei toiminut. Kiina, jolla on tunnetusti suuri armeija( ja varsin riippumaton tietokoneista) nousi maailman johtavimmaksi suurvallaksi. Kiina liittolaisineen valloitti Euroopan ja Jenkitkin joutuivat jättämään kotimaansa. Meksikosta käsin alkaa sitten viimeinen epätoivoinen invaasio, tavoitteena saada tähtilippu heilumaan amerikan raunioissa (ja myöhemmin Afrikassa ja Euroopassa). Pelaaja tietysti kärkijoukoissa muun mecha patalijoonansa kanssa.
Peli on siis kevyt, mutta vaikea (kuten tekijöiden toinen peli, Dark Souls) simulaattori, missä Pelaaja toimii nelimiehistöisen tripoditankin ajajana. Mukana kulkee Radiomies ja kaksi lataajaa. Itse tankkia ohjataan ohjaimen vasemmalla tatilla, kameraa käännellään oikealla ja liipasimista ammutaan. Kinectiä käyttäen katsellaan ohjaamoa, vedetään periskooppia, vaihdetaan ammustyyppejä ja tarvittaessa vilkuillaan tankin luukusta (eli perse ylös tuolista). Toimintoja on paljon, mutta ne sopivat mechatankkeihin hyvin. Pelin edetessä pelaajaa saattaa menettää taisteluissa miehistöä, jolloin kuollut mies ei enään palaa, vaan patalioonasta tulee uusi keltanokka kyytiin. Lisähupina kesken pelin kuollut miehistönjäsen ei korvaudu uudella, vaan pelaaja joutuu tekemään hänen työtänsä. Esimerkiksi lataamaan tankin tykkejä omin käsin.
Varmaan 99 prosenttia tätä pelanneista on tuominnut pelin pelikelvottomaksi kontrollien takia, mitä en oikein ymmärrä. Ennen pelin käynnistämistä kalibroin kinectin varmuudne vuoksi, säädin valaistusta ja otin prikulleen samanlaisen asennon kuin ohjekirjassa neuvottiin pelaamaan (eli istuin tuolilla ja tarpeeksi kaukana töllöstä) ja näin Kinect osasi lukea liikkeitäni ihan hyvin. Itse pelatessakin on kuitenkin hyvä muistaa käyttäytyä kuin tankkimies. Eli ei hätiköidä ja rauhallisesti ohjastaa tripodiansa.
Pelin tehtävät ovat useimmiten yksinkertaisia" tuhoa kaikki viholliset", mutta mahtuupa mukaan "puolustamista" ja "etsi ja tuhoa" tyylisiä tehtäviä. Tiettyjä tehtäviä on mahdollista pelata maksimissaan neljän pelaajan kanssa Liven välityksellä ja kerätä parempia arvosanoja. Arvosanojen mukana tulee uusia ja parempia panssareita, erikoisammuksia ja muita parannuksia tankkeihin. Niitä pitää ehdottomasti kerätä ja pelaaja säästyy monilta itkupotkuraivareilta. Itse vihollinen voi olla hernepyssyllä ampuva kiinalainen kiväärimies, johonka riittää konekiväärin luoti. Jokunen kinukki kantaa AT raketteja ja osaavat kykkiä raunioissa väijjymässä pelaajaa. Sitten on tietysti vihollisien omia tankkeja ja supermegahirveitä jättiläistankkeja, joita on aluksi mahdotonta tuhota suoralla hyökkäyksellä. Nämä kaverit ovat parissa tehtävässä niin vaikeita että pelaaja voittaa enemmän tuurilla kuin taidoilla ja joutuu yrittämään lukuisia kertoja. Jättitankeista siis on pakko miinustaa pisteitä, vaikka komeita ovatkin.
Pelin maailman ja tarinan luomiseen on selvästi paljon uhrattu Jenejä, niin inhottavan realistinen on tuo tulevaisuuden maailma on. Tekijöillä on ollut paljon munaa tehdä isolla rahalla Kinectille peli, joka suuniteltu niille vähälukuisille pelaajille, jotka nauttivat haasteesta ja pitävät pelaamista työnä. Itse en pidä työnä, mutta pelin realistisuus ja Kinect kontrollit kiehtoivat. Peli kuitenkin vaatii paljon kärsivällisyyttä ja vaivaa toimiakseen oikein, plus ylivoimaiset supertankit, että annettakoon 6/10 arvosanat.
Perhanan Nashkelin kaivokset. Aina tyssää innostus kun pitää lähteä koboldeja tappamaan. Onneksi pääsin sentään nopeasti ulos sieltä, tuntuu vain että se 60fps olisi ihan kiva, mutta kun Baldur's Gate: Enhanced Edition ei jostain syystä tue asetuksen muuttamista, kuten alkuperäinen. Haste ois kova juttu myös.
Olikin hetken aikaa enemmän innostusta ajella Gran Turismo 5:ssä. No, oikeastaan nyt vielä enemmän kun eilen saapui ratti! Voisin tavallaan sanoa että tätä olen odottanut jopa kauemmin kuin Baldur's Gatea. Gran Turismot ovat kiehtoneet jo ensimmäisestä lähtien, vaikka en todellakaan ole minkään sortin automies.
Koska olen erittäin huono muuttamaan ajatuksiani verbaaliin muotoon, jää tekstit varmaan hieman lyhyeksi, mutta ei anneta sen häiritä.
Alan Wake PC
Steamin aleista Waken nappasin ja pari päivää sitten pelasin lisäepisodeineen läpi. Mitähän tuosta nyt sanoisi. Viihdyttävää sitä oli pelata, vaikka välillä ehkä liian vaikea. Pelasin easyllä, jolloin oletan, että pääsen pelin kuolematta läpi ja saan tarinan koettua. Kolmannesta episodista eteenpäin aloinkin kehittäjävalikosta ottamaan ammuksia, minkä jälkeen peli rullasikin hyvin loppuun asti. Toimintaa olisin siis halunnut paljon vähemmän.
Parhaiten pelistä jäi mieleen soundtrack. Musiikit täydensivät kokemusta enemmän kuin kuvittelinkaan. Esimerkiksi se lavataistelu on yksi lempikohtauksistani, koska se Old Gods of Asgardin biisi sopii siihen niin hyvin.
Kaikin puolin viihdyttävä peli, jonka tarina vie mukanaan. Taistelua saisi olla merkittävästi vähemmän, mutta muuten pahaa sanottavaa ei juurikaan ole. PC-versio on myös tehty laadukkaasti.
5/5
Alan Wake American Nightmare PC
En pitänyt läheskään yhtä paljon kuin AW:sta. Paikkojen kierrätys alkoi vituttamaan jo ensimmäisellä kerralla ja toisella kerralla meinasin jo jättää pelin kesken. Tavattavat hahmot (Mr. Scratchia lukuunottamatta) ovat melko tylsiä. Toiminta tuntui kuitenkin paljon paremmalta kuin ensimmäisessä osassa eikä se ollut niin häiritsevää.
Tarina oli varsin mielenkiintoinen. Jäi hieman epäselväksi tapahtuiko kaikki oikeasti vai oliko koko peli vain jotain, jota ei tapahtunut. Ne radiolähetykset ehkä viittaavat siihen, että tapahtumat ovat oikeita, koska muistaakseni jossain manuscript sivussa luki, että radiolähetykset saattavat kuulua toisiinkiin maailmohin tai jotain sellaista. Joka tapauksessa jatkoa jään odottamaan innolla.
Toimintaa parannettu, mutta se ei silti oikeuta paikkojen kierrätystä.
Aikaisemmin tällä viikolla oli jälleen suuri ilon päivä sillä maa pelastettiin jälleen ulkoavaruuden ilkeitä muukalaisilta. Operaation kunnioitettuna ja naisten tavoittelemana johtajana toimi allekirjoittanut, kun taas operaation työvoimana hääräsivät XCOM: Enemy Unknownin urheat miehet ja naiset. Paraatia ei ole meikäläiselle näkynyt, mutta itse aion ainakin nyt järjestää sellaisen urheille joukoilleni. Koska olen lämmin ja hellä johtaja.
En ole koskaan aikaisemmin tutustunut XCOM-sarjaan, mutta olen onnellinen että tein sen nyt. Pieniä napinan kohteita löytyy sieltä sun täältä, mutta silti XCOM on ehdottomasti yksi vuoden 2012 parhaista peleistä.
Ulkoasultaan peli liikkuu tyydyttävän ja tylsän välillä. Hahmojen liikkuminen ja animointi on komiaa, samoin kaikkien alieneiden ulkoasut, mutta kentät osaavat olla välillä melko tylsiä ja värittömiä. Vaihtelua olisi ehdottomasti kaivannut hippasen enemmän. Pisteitä tosin tuhoutuvista ympäristöistä, komeista räjähdyksistä ja kivoista vesiefecteistä.
Pelaaminen onkin sitten aivan rautaa. Bugeja on siellä sun täällä, mutta ei mitään maata kaatavaa. Itselläni peli jäätyi läpipelaamisen aikana muistaakseni kerran joten sen suhteen ei ole onkelmia. Välillä alienit ammuskelivat seinien läpi ja muutenkin oudoista paikoista, mutta en oikein osannut pahastua moisista kun muuten oli niin mukavaa. Taktiikkaa löytyi omaan makuuni mukavasti, etenkin kun kentissä löytyi sentään kivasti korkeuseroja.
Pelin suurin vahvuus löytyy kuitenkin hahmoista. Tarina kantaa hyvin koko pelin ajan, vaikka loppu olikin äärimmäisen lattea, mutta omasta tiimistään alkaa todella välittämään. Ihan kaikkiin hahmoihin ei toki kiinny yhtä paljon, mutta oman A-tiimini alusta asti mukana ollut nelikko pääsivät sydämmeeni.
XCOM toi hymyn huulille ja verisuonet pintaan. Arvosanaksi voisin antaa helposti 9/10 ja suosittelen kaikkia pelaamaan pelin läpi ja tukemaan kehittäjiä. Ja kunnioittakaa myös tiimini rakkaimpia lapsia:
John "Papa Bear" Sheppard, Heavy.
Ashley "Baroness" Williams, Sniper.
John "Satturn" Marston, Support.
Naogi "Scarecrow" Yamasita, Assault.
Pääsinpä kokeilemaan ensimmäistä itse hankkimaani Wii-peliä, ja kyseessä on Inazuma Eleven Strikers. Inazuma Eleven fanina olisin ostanut pelin varmasti ihan vain siksi että olen fani. Wiitä ei siis ole, mutta tyttöystävän ansiosta ei peliä tarvinnut hyllyyn jättää nököttämään. Nyt tuossa edellisviikolla pääsin pelaamaan peliä.
Ensimmäinen reaktioni oli tietenkin iloisuutta ja häkellystä siitä että näen rakastamani sarjan pelin isommalla ruudulla. Animea olen tietenkin katsellut omasta telkusta mutta näitä pelejä kun ei länteen oikein tipu niin tämä on siksi vähän harvinaisempi tapaus.
Hetken pelattuani ja opeteltua Wiimoten nappuloiden paikkoja ja muuta aloin päästä peliin sisään. DS-peleistä poiketen pelissä ei tarinaa eikä mitään freeroam maailmaa ole, vaan peli on lähinnä "partypeli" kavereiden kesken, jossa kevytmuotoisen kamppanjan kautta avataan käytettäväksi kaikki hahmot, ja tämän jälkeen otetaan sitten yhteen haluamansa tiimin kanssa. Pelistä löytyykin 1-3 DS-pelien tärkeimmät hahmot.
Itse ottelut eroavat aika merkittävästi DS-pelien otteluista, nimittäin siinä missä DS-peleissä tökitään useita hahmoja yhtäaikaa eteenpäin, tässä sinulla on hallinta yhdestä hahmosta kerrallaan. Otteluista puuttuu tauotus, eli kun pelaajat törmäävät toisiinsa on toimittava heti eikä ole mahdollisuutta miettiä ryntääkö läpi taklaten vai rynnistääkö läpi jotain erikoisliikettä käyttäen. Potkutekniikoiden käyttö myös vaatii "latausta", ja tasosta riippuen joutuu B nappia pitämään pohjassa pitkäänkin. Siinä sitten tiukassa paikassa on hyvin jännä yrittää väistellä vastustajien taklauksia ja erikoisliikkeitä samalla kun yrität ladata 3 hengen huippuerikoisliikettä (jossa tietenkin vaaditaan nämä 2 muuta henkilöä sinun lähellesi).
Erikoisliikkeiden käyttö on myös hiukan hämmentävää sillä itse en ainakaan löytänyt vielä mitään logiikkaa miksi ei hahmolla jolla on vielä tarpeeksi TP:tä tekniikkaan voi tehdä minkäänlaista erikoisliikettä. Maalia on kuitenkin mahdoton saada ilman erikoisliikettä, jollei sitten käy joku oikein muikea nakki.
Hahmojen kasvatus on kuitenkin tehty jännäksi, sillä sen sijaan että erillisiä statseja tutkaillaan, pelissä keskitytään kasvattamaan tämän suhdetta joukkueeseen, joka taas korottaa pelaajan kykyjä. Suhteet tiettyihin pelaajiin avaavat erikoisliikkeitä, vaan ne parhaimmat yleensä avautuvat siellä 100% bondauksien takana joten työtä on paljon. Puhumattakaan siitä että kaikista tärkeistä hahmoista on monia versioita (esimerkiksi sarjan päähenkilölle on kolme, jokaisesta DS-pelistä), ja parempiin versioihin vaihtaessa suhde joukkueeseen putoaa nollaan. Hyvä kuitenkin että tämä sama hahmo voi käyttää kaikkien versioidensa tekniikoita. Peliin saisi kivasti myös jonkinlaisen erikoisliikekaupan aikaiseksi, mutta en tällaista ole ainakaan kohdannut.
Peli on hyvin nautittava, mutta vaatii paljon aikaa. Itse 8 tunnin jälkeen pääsin kamppanjan loppupuolille mutta availtavaa vielä riittää. Lisäksi kunkin tiimiläisen suhteen kehittäminen on hyvin hidasta, joten 100% bondauksia ei voisi odottaa kuin vasta joskus 30 tunnin jälkeen. Matsitkin kestävät turhan pitkään, etenkin jos olet heikompaa tiimiä vastaan pelaamassa. DS-peleissäkin vaikka kello sanoi kullekkin erälle 30 minuuttia pituudeksi niin todellisuudessa ei yhdessä erässä pidempää mennyt kuin 10 minuuttia. Se tuntuu jopa helpossa ottelussa hyvin lyhyeltä. Tässä pelissä tuntuu että aika on juurikin se 30 minuuttia plus joku 5 minuutin hämmentävä yliaika jolle ei koskaan tiedä loppua, toisin kuin DS-peleissä. Oikeasti tuo aika on varmaan 15-20 minuuttia, mikä ei DS-peleihin verrattuna paljolta kuulosta, mutta näin kumpaakin lajia pelanneena on kerrottava että ero on hyvin selkeä. Uusintaotteluiden pelaaminen ei niinkään houkuttele kun matsissa tuntuu kestävän pieni ikuisuus.
Hauskaa oli miten erikoisliikkeisiin oli lisätty ääninäyttelyä. Tässä mielessä tekisi mieli pelata japanilaista versiota pelistä, sillä ääninäyttely nyt ei hirveän laadukasta ole ollut DS-peleissäkään. Ja tämä on tietty henkilökohtaista, mutta animea katsoneena on outoa kuulla jonkun japanilaisittain möreä-äänisen pojan puhuvan 10-vuotiaan äänellä. Joillekkin ääninäyttelijävalinnat eivät sovi, ja jotkut kuulostavat aivan tuskallisen huonoilta. Joukossa on kuitenkin pari hyvää suoritusta ja jopa itse hahmolle sopivaa suoritusta. Pelissä kuitenkin huomaa selkeän eron miten länsimaalaiset ääninäyttelijät eivät usein osaa laittaa tunnetta suoritukseensa.
Pääasiassa peli on tarkoitettu lapsille, joten en osaa peliä suositella kenellekkään täällä, mutta jos kaipaa hiukan erillaisempaa jalkapallopeliä, tässä olisi vaihtoehto. DS-pelejäkin suosittelen jos haluaa erillaisempaa ja Pokémon-tyylistä jalkapallopeliä kornilla ääninäyttelyllä.
Peli jonka pariin palailen aina tasaisin väliajoin vain nauttiakseni virtuaalisesta kaahamisesta kun suomen lainsäädäntö ei salli minkäänlaista hupia oikeassa elämässä eikä radallekkaan pääse näin talvisin, tuntuu hassulta että jo kaksi vuotias peli jaksaa yhä kiinnostaa mutta toisaalta jos henkilö kärsii autokuumeesta niin ihmekkös tuo, yllättävää sekin että nettipelaajia löytyy yhä pilvin pimein, ja peliä on haukuttu melkein joka suunnalta ja on monasti kuolleeksikin julistettu, teinien sanoin wtf.
Forza Motorsport 4
Ei ihan niin loistava kuin Gran Turismo mutta jaksaa myöskin viihdyttää ei pelkästään hienojen editointityökalujen takia vaan myös aivan loistavan autovalikoiman vuoksi josta PD saisi ottaa mallia, harmillista kyllä Forzan nettiserverit ovat käytännössä jo melkein kuolleet mutta onneksi peli sallii omien kisojen väkäämisen haluttuja autoja vastaan jotenka pelistä ei pelattava lopu kesken mikäli mielikuvitusta löytyy.
Far Cry 3
Peli joka oli pakkohankinta uutena vain koska fanitin älyttömästi PC originaalia ykköstä ja kakkonenkin oli puutteineenkin loistava, harmittavasti vain kolmonen on huomattavasti lyhyempi kuin kumpikaan "isistä" ja käsistäpitelyä ilmenee ehkä liiankin, ja kenen idea oli sallia pikamatkustus kesken tulitaistelun vihollisten kanssa ? Melkoista huijaamista moinen. Koomisinta oli että paljon parjattua eläinten lahtaamista ei tehnyt mieli harrastaa lainkaan jahka kaikki tarvittavat nahat oli jo kerätty, lievästi sanoen hauskoja tilanteita kun perässä juoksee Tiikeri eikä sitä halunnut "satuttaa" turhaan. Hieno peli kaikenkaikkiaan.
Darksiders
Pääsin vasta aloittamaan tämän pelin koska kakkonenkin kiinnostaa ja voin vain todeta että se on miltei täsmälleen kuin Zelda - Ocarina Of Time mutta huomattavasti aikuisempana eikä lainkaan huono asia, harmi vain että kamera tekee läpäisystä välillä kohtuuttoman raivostuttavaa vaikka maitoilenkin Medium tasolla ja päässyt jopa viidenteen Bossiin asti (Hurraa tahmanäpille)
Doom 3 BFG Edition tuli läpäistyä, harmillista että olin jo Ultimate Doomin ja Doom 2:sen läpäissyt 360:lla jo aikapäiviä sitten mutta onneksi Doom 3 oli itsessään pitkä peli plus ne kaksi lisäriä päälle jotka itseäni miellyttivät vallan mainiosti, voi vain todeta että Doomit eivät sovi niille jotka tykkäätät kykkiä ahmamies-vaikutuksen alaisena joka nurkan takana aina kun yksi vihu on kaadettu, taktikointiahan doom ei myöskään salli ellei sellaiseksi voi laskea vihun houkuttelua nurkan taakse että pääsee lasauttamaan edes kerran kunnon laakin päin näköä, harmillista että eivät päivittäneet aseiden ääniä laisinkaan, ainoat aseet jotka sai virneen naamalle ovat legendaarinen moottorisaha ja kaksipiippuinen haulikko.
FPS nostalgian nälkäiselle Doom 3 BFG on tutustumisen arvoinen paketti, muiden on parempi etsiä viihteensä muualta, mekaniikka kun on huomattavasti armottomampi kuin nyky FPS:ssä yleensä.
Ihmetyttää kyllä Darksidersin Zeldavertauksetq...pitäisi kai pelata vähän enemmän, kun alkua vasta hyvin pikaisesti testannut, mutta enemmän se olo mielestäni aivotonta hack'n'slashia? Zeldoissa kun vihollisten tappaminen ei ole ollut mielestäni koskaan se oleellinen asia.
Ihmetyttää kyllä Darksidersin Zeldavertauksetq...pitäisi kai pelata vähän enemmän, kun alkua vasta hyvin pikaisesti testannut, mutta enemmän se olo mielestäni aivotonta hack'n'slashia? Zeldoissa kun vihollisten tappaminen ei ole ollut mielestäni koskaan se oleellinen asia.
Heti ensimmäinen "luolasto" on Zelda kamaa. Taistelua on toki huomattavasti enemmän, mutta pulmia löytyy ja suunnittelussa on lainattu aika paljon OoOtista. Löytyy mm. Hookshot ja bumerangi.
Sitä tarkoitinkin, se etenee pelillisesti hyvin samaantapaan kuin Zelda, edessä on luolan suu joka on tukittu jäällä, tarvitset siis bom.... hansikkaan ja Crossblade on kuin ilmetty boomerang. Taistelua toki on enempi mutta kaava on kovin tuttu ja joka kentästä saa jotakin jota pitää käyttää pomoa vastaan.
Ei ehkä nyt ihan zelda-klooni, mutta selkeästi elementtejä niistä peleistä. Ja löytyyhän muistakin pelisarjoista jotain tuttua. Ei siis pelkästään yhden pelin juttuja.
Vanha totuushan on että "lainata saa kunhan sen tekee parhailta" mikä pätee tässä tapauksessa varsin hyvin.
Hyvin harvassa ovat ne pelit joissa on oikeasti jotain originelliä mukana nykyaikana.
Juu ei se itseäni missään nimessä haittaa jos pelit lainaavat toisiltaan jotain, erityisesti silloin kun se on hyvin tehty, mutta ei vain se taistelusysteemi napannut ainakaan heti alkuun. Hack'n'slash peleissä täytyy taistelun tuntua todella hyvältä että sitä jaksaa, kuten tuli juuri eilen illalla todettua Diablo 3:n kanssa. Turhaan on tullut välteltyä melee -hahmoja, kun barbaarilla alkoi vääntämään niin vihollisten lyöminen mössöksi oli oikein ihanan tuntuista.
Hieman vajaan parinkymmenen tunnin tahkoamisen jälkeen läpäisin Saints Row: The Thirdin campaignin.
Tarina / juoni itse
[spoiler]Mielestäni tämä ei ollut loppujen lopuksi kovinkaan räikeä. Pyritään vain tekemään jotain kaikista isoimmille jenginpomoille, varsinkin Stagille (joka on muuten ihan helvetin ärsyttävä sakki). Oletettavasti pääpaino oli siinä että Stag saataisin muualle Steelportista, koska se ilmeisesti rajoitti elämää yleisesti sekä jengien osalta.[/spoiler]
Ei siinä mitään, koska juonen edetessä tehtävät olivat entistäkin tyydyttävämpiä ja palkkakin on on mukava. Mikä sen mahtavampaa, kun saa lyödä isoja jehuja turpaan moottorisahalla, saa tonnikaupalla rahaa ja lisää kulkuvälineitä tallintäydeltä?
Monipuolisuus (kustomointi)
Ja tätä sitten riittää ainakin hahmolle ulkomuotoa tehdessä. Jokaista naaman lihasta saa väännettyä suuntaan tai toiseen, minkä avulla voi saada vaikka kenen näköisen tyypin. Huonompi puoli tässä on se että tähän on panostettu liikaa; esimerkiksi hiusvalikoima on omasta mielestäni hyvin köyhä ja vaatteitakaan ei ole hurjan paljoa. Tähän lohtua tuo hyvät värivaihtoehdot kuitenkin.
Monipuolisuus (tehtävät / muu tekeminen)
Tehtävävalikoima on hyvinkin kirjava, ja siitä löytyy varmasti aina jokaiselle jotain. Ainoa mikä on oikeastaan vähän turhempi juttu niin Trailblazing, mutta tämä taas on minun mielipiteeni. Jokatapauksessa, jos juoni ei kiinnosta niin ainahan sitä voi rellestää kaupungissa, etsiä collectableja ja tehdä minitehtäviä.
Kunnon WTF -hetki. Pieni vinkki tätä pelaaville; älä hyppää botin kanssa katolta. Ne ei ilmeisesti omista laskuvarjoa ja tervettä järkeä.
[spoiler][/spoiler] Todellinen sätky. Muuten ei tullut mitään sellaisia äärimmäisiä pelon valtaamia hetkiä, mutta tämä oli kyllä ylitse kaiken. Tämä kohta juonessa oli kyllä erikoinen lisä, ei niinkään huonolla tavalla, paitsi siinä mielessä että pari kertaa hyppäsi sydän kurkkuun.
Pelille yleinen arvosana olisi 9-/10. Välillä pelissä kohtaa aivan uskomattoman ärsyttäviä bugeja (älä koskaan aja aitaan pahki täysillä, auto warppii läpi ja siitähän ei päästä), mutta ellei tee typeryyksiä niin niistä päästään. Kaikenkaikkiaan peli on todella räikeä, monipuolinen kaikelta kannalta ja ehdottomasti pelaamisen arvoinen.
Nyt on tyhjä olo. 30t 57min siihen näytti menneen, että tämä tuli tahkottua 100% läpi. Silti kaipasin vielä lisää pelattavaa. Tein myös kaikki kisat, puukon heittämiset ja ampuma haasteet vaikka ne ei edes noita prosentteja kartuta. Tai ainakin luulen tehneeni sillä mistään ei näe mitkä noista on tehnyt ja mitä ei. Missään vaiheessa mikään ei kyllästyttänyt vaikka nuo pikku hommat on saman toistoa.
Tykkäsin tarinasta ja Vaas on ainakin tämän vuoden paras pelihahmo ehdottomasti.
[spoiler]Kuka muu on sitä mieltä, että Vaas ei ole kuollut. Itse uskon, että se vaan sillä puukolla myrkytti Jasonin ja koko tappelu Vaasia (ehe ehe) vastaan oli vain taistelua sitä myrkytystä vastaan. Lisäksi Vaas on ainoa jonka ruumista ei nähdä. Buck ja Hoyt nähdään kuolleena kyllä.
Lisäksi Doug saa haistaa vi...kukkasen. Eli se klubin dj joka niissä flashbackeissa on. Jätkällä on selvästi diili joko Hoytin tai Vaasin kanssa sillä sehän oikein suosittelee hyppäämään sinne saarelle "siellä voi tehdä mitä vaan, mahtava paikka, plaaplaaplaa". Hemmetin kusipää. Olen lukenut muutamaa foorumia eikä kukaan ole tuosta puhunut mitään joten kerrankin minä ilmeisesti kiinnitin huomiota johonkin asiaan mihin muut ei. Harvinaista.
[/spoiler]
Viimeisessä tehtävässä kyllä iski bugi joka pisti vituttamaan. Ainakin kolme kertaa kun Jason syttyi palamaan liekkärin takia niin sai odotella ainakin 20 sekuntia, että tuli se "paina namiskaa jotta et ole valkeessa". Ennen tuota et voi ampua, et avata ovia etkä edes sammuttaa niitä liekkejä vaikka kuinka pitäisit sitä nappia pohjassa. Siinäpähän sitten katselet kun Jason heiluttelee käsiään ja vikisee kun vissiin polttelee pikkasen. Ei tuon takia sentään kuoltua tullut, mutta kyllä kiroilemaan laittoi aika ankarasti.
edit: Suosittelen lukemaan handbookista kaikki tiedot eläimista, kasveista, aseista ja ajoneuvoista. Sieltä saa useammat hyvät naurut.
Pelaat kyllä Partis pelisi ihailuttavan täydellisesti aina läpi. Itekkin pitäis jaksaa enemmänkin, kuin vain sen yksinpelin läpipeluu. Mutta mutta minä en vielä Far Cry 3:een ole koskenut, koska Ubin tämän syksyn toinen suurpeli on vielä kesken. Peli kuitenkin löytyy totta kai, mutta pysyköön muoveissa kunnes Connorin seikkailut on vedetty loppuun. Muuten tiedän, että tuo AC3 tulee jäämään satavarmasti kesken.
Ja nyt tosiaan olen viimeiset kaksi lomaviikonloppua pelaillut Assassin's Creed kolmea ja hyvin onkin maistunut. Aivan alku, eli Desmondin osuus oli tylsintä kaurapuuroa, mitä pelissä on vastaan tullut ja melko pienet alkuodotukset lopahtivat kaivoon. Siitä kuitenkin peli sai ihan ok startin ja sen enempää spoilaamatta ensimmäisellä pelihahmolla pelatut pari jaksoa olivat oikein hyvä aloitus pelille, eikä minusta lähdetty ollenkaan liian kaukaa tarinaa rakentamaan.
Connorilla kun pelaaminen alkoi, tulikin pelin tähän mennessä paras vaihe. Kaikki ns. syntytarinat ovat aina kiinnostavia ja oli hienoa pelata Connorin matka assasiinien joukkoon asti. Kunnes sitten jaksossa numero 7 alkaa se tuttu ja aivan liian turvallinenkin perus ac-meininki. Teet pari alustustehtävää ja sitten mennäänkin salamurhaamaan uusi ukkeli. Paitsi että itse salamaurhauksesta voisi poistaa etuliitteen, koska eipä noita kovin salamyhkäisesti ole murhattu. Jokatapuksessa 7 ja 8 chapteri olivat suoraansanottuna pakkopullaa ja lukuisat kuolemat eivät auttaneet sitten yhtään.
Mutta kuinka ollakkaan jorpakkoa kohti menevä pelikokemus kääntyikin heti yhdeksännessä jaksossa todella mielenkiintoiseksi ja pelaaminen mielekkääksi. Sen vielä ehdinkin läpi asti pelailla, kunnes lomani loppuivat, mutta perjantaina tulee varmasti tuo loppuun asti kerralla vetäistyä. Tarinan puolesta Connorin ja tämän toisen henkilön loppuratkaisu kiinnostaa. Desmondin puolesta voin vain todeta sen, mitä Norsukampa koko pelisarjasta: "Aika tylsää paskaa." Vain kakkosen ja nyt tämän kolmosen olen pelannut ja kaikenkaikkiaan minulla ei ole mitään käryä, mitä nykymaailmassa on tarkoitus tapahtua ja mitä esim. nuo energia(?)kuutioiden keräilyt tarkoittavat.
Vai täydellisesti :D Aina sillä asenteella pelaan, että jos hermot ei mene ja lopputekstit saa ruutuun niin hyvä homma. Jotkut harvat sitten iskee enemmän.
Laitetaan toinen 100% peli eli forza horizon. Yksi barn find puuttuu koska se ei vaan ilmesty.
Tämä on minulle vuoden pettymys. Peli ei ole huono, mutta odotin parempaa. Verrataan vaikka uuteen most wantediin ja TDU 2:een.
Forzassa on tekninen toteutus parempaa kuin kummassakaan. Ruudunpäivitys parempaa ja ajaminen parempaa, mutta liian vähän tekemistä.
Oli pakko laittaa TDU 2 koneeseen ja siinä on pelkkiä valokuvaus/kamojen etsimis jne tehtäviä yhteensä 200 eli enemmän kuin forzassa kaikki hommat yhteensä laskettuna.
Lisäksi forzan maisemat on tylsiä. Ei ole vaikea valita kummassa mieluummin cruisailee. TDU 2 jossa on ibiza ja oahu vai jossain coloradossa jossa on hiekkaa, pari puuta, kalliota ja....no sitä hiekkaa. Ruskeaa joka puolella. Joo yksi lippu oahulle kiitos.
Uudessa need for speedissä sitten taas on paljon monipuolisempi maailma ja siinä on oikeasti kiva etsiä niitä kylttejä ja muita ja vielä läpäisyn jälkeen vetää kylttien läpi pitempiä hyppyjä kuin kaverit jotta saa oman naamansa siihen kylttiin.
Forzan alku oli kyllä lupaava ja loistava, mutta siihen se festari fiilis sitten jääkin. Kohtuu samaa tuttua kliinisen tylsää forzaa siis. Nyt ei vaan ajeta niillä samoilla radoilla vaan ruskeissa maisemissa. Kun kerran introon ollaan nähty vaivaa niin olisi ollut kiva sitä festari fiilistä nähdä enemmänkin. Edes silloin kun käydään hakemassa se uusi ranneke joka oikeuttaa kovempiin kisoihin. Hemmetti vieköön ekan fast & furious leffan race wars kohdassa oli enemmän fiilistä mitä koko forza horizonissa vaikka trailerit ja intro lupaili edes pikkasen saman tyylistä settiä.
Tiedän, että autopelissä pitäisi olla ajettavuus se tärkein, mutta minä kaipasin edes pikkasen jotain muuta. TDU:ssa voi ostaa asuntoja, muokata niitä ja ripustaa vaikka omasta autosta kuvia seinälle sekä muokata hahmoa. Minä maksaisin vaikka ihan oikeaa rahaa pari euroa pelkästään siitä, että forzan kuskin kädestä saisi sen kammottavan kellon pois. Joo se on olevinaan joku vässykkä joka osallistuu paskalla volkkarilla horizoniin, mutta kukaan ei pidä noin hirveää kelloa kädessä. Se oikeasti pilaa koko ohjaamo näkymän.
Forzassa on tyhjää tietä, muutama puu ja kallioita...ja sitä ruskeaa hiekkaa ja maisemaa. Ei se oikein houkuta ei. Tekisivät edes uusia eventejä DLC muodossa, mutta ei. Lisää vaan autoja millä ei tee mitään kun ei ole kisoja joita ajaa. Joo se ralli paketti tulee jossa on alle 30 ek:ta huimat viisi autoa ja siinä se. Hintaa 20e. Ostakaa se WRC 3 mieluummin jos rallia haluatte. Samalla pakko sanoa, että nyt kun on forza sekä NFS koettu niin kyllä se WRC 3 on vuoden kovin autopeli minulle.
Amnesia: The Dark Descent
Tämän menin läpi jo viikko sitten, mutta ajattelin kirjoittaa siitäkin pari sanaa vertailukohtana varsinaiselle pelille. Kaikki varmasti tietävät Amnesian, jota pidetään todella pelottavana pelinä. Itse pelasin tuon kaverin katsoessa vierestä, koska tarina kolahti hänelläkin. En siis pelännyt juurikaan puolivälin jälkeen, kun pelin oikut olivat selvinneet.
Respawn-systeemi tuntui jo pelin tarinan kannalta täysin käsittämättömältä ja se vei myös ison osan pelosta. Miksi juosta karkuun, kun hahmo syntyy uudelleen ja parhaassa tapauksessa morsokin katoaa? Turpaan taisi tulla pelin aikana viidesti. Uskon silti, että tunnelma olisi hyvin erilainen luurit päässä ja yksin pelattuna. Itsehän hainkin point n' clickiä kauhua enemmän. Pulmat olivat hyviä, kuten tarinakin loppuratkaisuun asti. [spoiler]Kostoretki päättyi kuin seinään ja loppukohtaaminenkin oli vaisu. Kaiken tapahtuneen jälkeen oli vähän kornia lopettaa peli tavalliseen "loppu hyvin, kaikki hyvin" -puheenvuoroon. Olisin toivonut jotain enemmän.[/spoiler]
Hyvä peli ja varmasti pelottavakin oikeassa ympäristössä.
Metro 2033
En voinut olla vertaamatta Metroa Amnesiaan, koska ison körmyn kanssa taistelu aiheutti aina lievää pakokauhua. Toisin kuin Amnesiassa, niitä ei oikein voinut välttää, eikä hahmo synny uudelleen toiselle puolelle karttaa, joten taisteluista oli pakko selvitä hengissä. On saavutus saada aikaan pelkoa täysin valaistussa huoneessa, kun pelaajalla on kädessä haulikko ja ainut vihollinenkin on täysin näkyvissä.
Tunnelma oli loistava läpi pelin ja perusräiskintäkin toimi kohtuudella. Mutanttihörhöt eivät tuntuneet reagiovan kuin viimeiseen luotiin ja em. isot körmyt olivat melkoisia luoti-imureita. Pahimmat harha-askeleet olivat hiippailuosuudet, joissa tekoäly ei antanut kunnon mahdollisuutta kikkailuun ja vartijat huomasivat pelihahmon täysin sattumanvaraisesti. Myös eräs ektoplasma-taistelu aiheutti harmaita hiuksia tahvon tekoälyn ja vihollisten määrän takia.
Hyvä kokonaisuus, jossa tarina ja tunnelma kantoivat lopulta aika keskinkertaista peliä. THQ:n mainoskikka sai ainakin yhden uuden naaman odottamaan Last Lightia. Toivottavasti siinä olisi pelikin rautaa.
Tuli tässä viimeisen parin kuukauden aikana pelattua ensimmäistä kertaa kaikki Metal Gear sarjan pelit, joten tässä lyhyesti mietteitä niistä. Lista pelaamis järjestyksessä.
Metal Gear Solid
Täytyy kyllä sanoa, että oli ihan huikea peli varsinkin kun ottaa huomioon ilmestymisajankohdan. Peli sisälsi todella hyvää ääninäyttelemistä, ja elokuvamaisen juonen, jota en ollu näinvanhoissa peleissä pahemmin nähnyt. Pelistä ei myöskään löydy pahemmin vallittamisen aihetta, ainoastaan pelin vaikeus yllätti omat pelikykyni (kuolin pelissä 93 kertaa) ja ampuminen oli vähän hankalaa. Kuitenkin noista kahdesta ensimmäinen ei suoranaisesti ollut pelin syytä ja toisen voi laittaa aikakauden piikkiin, joten käytännössä täydellinen peli.
+ Vanhentunut lookki ei häirinnyt yhtään pelatessa, mitä voisi odottaa peliltä jota kohtaan ei ole minkäänlaisia aikaisempia nostalgiafiiliksiä.
Metal Gear Solid 2
Tämä peli onkin sitten kaksipiippuisempi juttu. Itse pelillisesti tuotoksessa ei ole mitään vikaa, kaikki toimii about yhtähyvin kuin edeltäjässään. Omat ongelmat tulee vastaan mm. (you know it) Raiden hahmossa, joka ärsyttävyydessään (vaikka onkin myöhemmin sarjalle tärkeä hahmo) tuntui tässä vaiheessa hyvin omituiselta ratkaisulta Kojimalta. Pelin juoni loppuakohti (varsinkin Soliduksen selitykset) saivat aivot nyrjähtämään pahemman kerran ja voin suoraan myöntää, että puolestakaan en tajunnut yhtään mitään, vaikka pidänkin omia englannintaitojani ihan hyvinä. Peli ei sinäänsä ollut huono mutta Raiden pettymys antoi alusta asti sitä kohtaan ehkä ansaitsemattomankin pahan maun suuhun.
Metal Gear Solid 3: Snake Eater
Nyt päästäänkin omaan lemppariini, joka samalla nousi yhdeksi pelihistoriani parhaaksi peliksi (jossei parhaaksi). Valittamisen aihetta pelistä ei löydy etsimälläkään, mutta mainittakoon että saatanan putkimiehet tulivat juuri lopun fiilistelyjen keskellä hinkkaamaan jotain huoneistoon, mikä varmasti esti tunnetasoa nousemasta maximiniin ( so no manly tears). Alkushokki tuli kyllä, kun peli oli siirtynyt kolmanteen persoonaan ja pikkukartta oli heivattu ylänurkasta. Pienen totuttelun jälkeen oli kuitenkin selvää, että nämä olivat sarjan kannalta hyvin onnistuneita ratkaisuja, jotka avittivat sneakkaus fiiliksen luonnissa. Tarina oli aivan huikea ja pelin tiimellyksessä ehti kehittyä myös kunnon manlove Big Bossia kohtaan (eittämättä paras pelihahmo ikinä!). Kyllä voin sanoa ett naama oli hevosenkengällä, kun Ground Zeroesin pax demossa paljastettiin Big Bossin naama. + ainoa mainittava heikkous pelissä oli CQCn selittäminen ja opettaminen. Yhdessä vaiheessa peliä, piti oikein nettiin mennä tutkimaan asiaa, kun pelissä yhtäkkiä mainittiin sen käytön mahdollisuudesta (toki juonessa siitä mainittiin useaan otteeseen).
Metal Gear Solid: Peace Walker
Tämä peli jäi kyllä kaikista näistä laimeimmaksi kokemukseksi johtuen osittain siitä, että pelasin sen konsolilla. Ymmärrettävistä syistä pelialueet olivat hyvin ahtaita ja ampuminen + liikkuminen tuntui hyvin kankealta. Juoni oli myös heikonlainen ja sarjakuvamainen tarinankerronta ei oikein sopinut omaan ajatusmailmaani. Myös pikku tehtävien uudelleen ja uudelleen tahkoaminen ei oikein iskenyt vaikka senkin olemassaolo on ymmärrettävää (pspllä pitää olla lyhyttä pelattavaa). Ainoat positiiviset asiat pelissä oikeastaan olivat Big Boss ja tukikohdan kehittäminen, jonka kehittyneempää versiota odotan innolla Ground Zeroesissa. Kaiken kaikkiaan on harmi, että miten paljon kyseinen peli ja sen tuomat uudet hahmot ovat sidoksissa tulevaan MGS peliin, koska tuntui, että heitä ei konsolipelien tavoin pystytty yhtähyvin kehittämään tärkeiksi kumppaneiksi ( paitsi Miller).
Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots
Mahti peli, ei voi muuta sanoa. Oli hieno, että pääsi vihdoinkin parin pelin jälkeen takasin Solidin saappaisiin, vaikka ulkomudolle ikää olikin kertynyt. Heti voisi mainita, että monien parjaamat cutscenet eivät häirinneet yhtään, vaan niitä olisi voinut katsoa vaikka vielä lisääkin. Olisipa itse gameplaytakin ollut siihen verrannollinen määrä. Siinä onkin ainoa miinus tässä pelissä gameplay. Ensinnäkin sitä on aivan liian vähän (en toki toivo että sitä olisi lisätty cut scenejä vähentämällä), ja se oli liian action painotteista. Tuntui, että sneaking mahdollisuuksia oli karsittu isolla kädellä kenttäsuunnittelun puolesta ja isot alueet + panoksien ostaminen vaan kannusti räiskimis painoitteiseen pelaamiseen (toivotaan että asia on korjattu Ground Zeroesissa). Toki tavallaan ymmärtää, miksi pelistä tehtiin eri pelityylejä kannusta, mutta pelin juuret kuitenkin pohjautuvat sneakkaukseen, ja mitä vikaa olla edes yksi pelisarja, joka tekee hieman jotain muuta kuin kanssakilpailijat. Toki tätä jotain muuta tulee sitten tarinan puolesta, joka on sitä taattua Kojima eeppisyyttä ja sekoilua. Pelin tarina oli aivan mahtava paria typeryyttä poislukien ja varsinkin lopun fiilistely oli kananlihalle tuovaa. Varsinkin kun lopputeksteissä eteen pamahtaa Spoiler "and Big Boss" hyppäsin melkein tuolilta vaikka tiesinkin, että kysienen hahmo tavataan jossakin vaiheessa peliä (Spoilalkoi toivo tästä kuitenkin hiipua, kun näin Big Bossin oletetun ruumiin). Joten ei täydellinen peli mutta tarinan ansiosta lähellä sitä.
Metal Gear
Ensimmäisenä pelistä mieleen juolahtaa sanat "Helvetin vaikea". Peliä pelatessan kuljettiin, kokoajan vittuuntuneisuuden rajamailla, mutta kyseisen aikakauden peliksi tuotoksessa ei ole oikeastaan mitään valitettavaa. Hävettää kyllä myöntää että nettiä tuli välillä käytettyä apuna, kun ei tiennyt, että mitä tehdä tai missä jokin on, muttakun kärsivällisyys ei riittänyt joka seinän koputtamiseen oli ongelman ratkaisu aika selvä, google. Jostakin syystä tämä korttiavain systeemi on on aina ollut hauskaa peleissä , ja oli se kyllä tässäkin + muut aikoinaan varmaan yllättävät pelilliset ratkaisutkin olivat hienoja (kaasu- ja pimetä huoneet+ seinien räjäyttely). Joten pelin ikää katsoen tosi hyvä peli, mutta todella vaikea - kuolin 123 kertaa.
Metal Gear 2: Solid Snake
Tässä pelissä näkyi kyllä selvästi sarjan evoluutio MGSään. Pelissä oli paljon samoja ideoita mitä MGS1 toteutetiin sitten vielä paremmin, kuten maahan kyykistyminen ja maassa liikkuminen. Tarinan kerronta oli myös paljon parempaa kuin MG1ssä ja pomotaistelut olivat myös hivenen parempia. MG2 oli myös MG1 tapaan vaikea, vaikka tasoa oltiinkin hellitetty hieman (kuolin 2 melkein puolet vähemmän). Google oli taas apuna vaikeimmissa tilanteissa, ehkä jopa enemmän kuin ykkösessä. Peli tosiaan kehittyi 1stä parempaan suuntaan, joten ei ole oikeastaan mitään valittamista tästäkään.
Laitetaan vielä pelit paremmuus järjestykseen, kun tässä kerran aloitettiin: 1. MGS 3 2.MGS 1/4 3.MG1/2 4. MGS2 5.MGS: Peace Walker
Siinä on Narastel saanut hieman hiiviskellä urakalla. Aikalailla sarjan osien suhteen olen samaa mieltä. MGS 3 yksi parhaista peleistä ikinä omastakin mielestä ja sen vaan jaksaa pelata uudelleen ja uudelleen. Mutta niin omiin pelaamisiin.
Diablo 3
Peliä odottelin hieman ennakkoon mutta kun koneessa ei julkkarin aikaan ihan potkua riittänyt siirtyi osto tähän joulukuulle, ja hyvä vaan kun pelinkin sai melko halvalla. Nyt olen Normalilla pelin läpäissyt ja Nightmare läpipeluu on kohta Act 1 lopussa. Monk (hahmon nimi Ripulimunkki) oli aika selvästi se valinta ekaksi hahmoksi ja hyväksi tämä osottautui. Siistiä hakata ihan perkeleesti ja samalla vedellä älyttömiä combo-potkuja demonien naamaan. Tarina oli hyvin tavallista settiä mitä odotinkin, eihän näitä pelejä sen puolesta pelatakkaan. Hankala vielä sanoa jaksanko tätä kuinka monta kertaa vetää läpi mutta eiköhän ainakin Nightmare mene vielä ja jos sitten boardilaisten kanssa co-opissa. Hyvä peli kaikkiaan, ei mitään siisteintä ikinä mutta jos pc löytyy joka pyörittää voin tätä lämpimästi suositella.
Halo 4
Pelin ääreen tuli takaisin palattua kiitos karttapaketin joka on ihan mainio. Innostuin myös vetämään Legendary läpipeluun loppuun, ja ei voi kuin sanoa että kampanja on ihan hiton kova. Legendaryllä pelatessa ei kyllä tullut pahemmin vastaan oikeasti vaikeita kohtia, välillä kuoli muttei mitään ärsyttävää settiä tullut kuten usein fps-peleissä vaikeimmilla on (loputtomasti spawnaavat vihut etc). En uskalla faktana kuitenkaan sanoa mutta tuntuu helpoimmalta Halolta tähän mennessä. En tietenkään Halo 2 ja 3 ole edes testannut Legendaryllä vaan Heroic läpäisyt vaan niissä. Etenkin kun vertaa Reachin vaikeimpaan josta ainakin itse löysin useita vittumaisen vaikeita kohtia ei tässä niitä todellakaan yhtään ollut. Joko olen pelaajana parantunu ihan hitosti tai peli on vaan helpompi. Silti ei tuota kaikille voi suositella, kuolema korjaa hetkessä jos ei oikein osaa liikkua.
Vieläkin pakko kehua Halo 4:n kauneutta. Ne metsät ja hienot maisemat ovat jotain mitä tässä sukupolvessa ei olla nähty. Halo Reachia tuossa viime viikolla kun pari matsia pelaili huomasi graafisen eron todella hyvin, eteenpäin on menty ja aivan helvetisti. Ei voi kuin miettiä miltä seuraava Halo näyttää uudella konsolilla...
Tässä pelissä näkyi kyllä selvästi sarjan evoluutio MGSään. Pelissä oli paljon samoja ideoita mitä MGS1 toteutetiin sitten vielä paremmin, kuten maahan kyykistyminen ja maassa liikkuminen.
Puhumattakaan taistelusta helikopteria vastaan tai niiden hemmetin pitkien rappusten kiipeämisestä. Molemmat kohdat kun on melkein sellaisenaan ekassa solidissa.
Oi Diablo minkä teit. Act 3 menossa omalla 45 Wizardilla, ja kaikki muu pelaaminen jäänyt syrjään. Jopa expabonukset Gran Turismossa katkesi kun en eilen muistanut peliä käynnistää...
Vitutti kovasti aamulla kun heräsin aikaisin että ehtisi vähän Boloa jatkaa, mutta syystä tai toisesta ei yhdistänyt...liekö johtunut siitä huoltohommasta. Argh. Ja pakko taas illalla päästä jatkamaan aivotonta naksuttelua. Ehkäpä boardilaisten kanssa..?
Heitin sitten vanhan tallennuksen usb tikulle ja aloitin uudestaan alusta. Nyt peli taas kiinnostaa. Tällä kertaa törsään kunnolla kun ekalla kerralla oli yli 10 miljoonaa kun kaikki oli tehty.
Kyllä tämä edelleen kaipaisi enemmän pelattavaa ja oli kiva huomata etten ole ainoa joka on tuota mieltä. Eilen selasin forzan foorumeita ja oli siellä useampikin joka oli pettynyt pelin pituuteen ja totesi, että trailereiden ja lupausten perusteella pelin odotti olevan todella laaja.
Näköjään se ralli pakettikin kestää alle 2 tuntia vetää läpi. 1600ms points well spent...
Nyt voisi kyllä muutamat kehittäjät tarkastella tuota hinnoitteluaan. Tuo on aivan naurettava hinta kuten myös most wantedin 800 pojon paketti jossa tulee viisi autoa ja 25 kisaa joista taas on erilaisia vain 13.
Sentään ragen paketti on ok 400 pojoa joka tulee varmasti ostettua ja samaa tasoa on trialsin uusin paketti jossa on kamaa todella paljon pelin faneille.
Mutta takaisin forzaan taas. Aina kun pelissä on mahdollista kustomoida jotain niin yleensä koitan tehdä hahmosta tai autosta mahdollisimman hienon. Tässä ei voinut vastustaa kiusausta vaan pakko oli ladata parit ponit autoon :D
[spoiler][/spoiler]
Itseasiassa mulla on nyt neljässä autossa poni maalaukset ja aventadorissa barbi maalaus. Jumalauti ku on miehekäs olo.
Tänään tuli pelattua läpi oman pelivuoteni yllättäjä eli Spec Ops: The Line Steam-versio jota pelasin langallisella X360:sen pädillä. Kymppi tuli maksettua eikä yhtään mennyt rahat hukkaan. Loistava rytmitys ja kontrollit jotka tuovat mieleen Gears Of Warin ja COD:t yhdistettynä. Etenkin tarina on monipuolinen ja pelissä saa tehdä valintoja jotka vaikuttavat pelin kulkuun ja loppuratkaisuun. Ja se MUSIIKKI. Aivan loistavaa kamaa ja jokainen biisi sopii kuin nyrkki nenään eri kohtauksissa. Näin lyhyesti kerrottuna voin suositella peliä kaikille jos saavat jostain halvalla hankittua, oma arvosana olisi siinä 7-8 paikkeilla.
Joo.... just skippasin lopputekstit. Aika... hmm... erikoinen loppu sanalla sanoen :D Itse tein lopussa sen "väärän" valinnan, ja oikeasti? Mitä helvettiä? Keräilen itseäni vieläkin.
[spoiler]Pääsin pukille sen Citran kanssa, ja sitten kesken touhujen kyseinen veijari päättää puukotttaa päähenkilömme hengiltä. Sitten alkaa kertoa miten heidän lapsensa tulee johtamaan heimoa...
Ainiin. Ja tämän KUOLEMISEN jälkeen peliä voi jatkaa. Hämärää. Mutta täytyy yhtyä partiksen edellisen sivun kommentteihin Vaasista. Dj:kin nyt tarkemmin ajateltuna oli aika kursipää. Hyviä pointteja :D[/spoiler]
Mutta jos nyt sivuutan lopun ja kerron että muuten pidin singleplayeristä. Sivutehtäviä en jaksa kyllä tehdä. Mitä muutaman tehnyt niin unettavan tylsiä, "kerää mulle teehen kukkia" tyylisiä pläjäyksijä. Ei jaksa kiinnostaa. Tekoäly myös aivan kassalla. Sokeitakin tämän lisäksi. Helpotti ehkä liikaa hippailua. Kakkosesta tuttu nukkuminen olisi saanut olla tässäkin mukana, että voisi kelata yöhön ja.... ainiin! Miksi niin pitäisi tehdä kun eipä ne sua löydä kun seisot saniaisen takan, satoi tai paistoi. Grafiikatkaan ei nyt mielestäni mitään tajuntaa räjäyttänyt, mutta näin laajaksi peliksi ihan hyvät. Ruudunpäivitys tökki kyll aika törkeästi välillä. Varsinki se lopun jeepillä huristelu missä viholliset seisoskelivat kaikki räjähteiden vieressä. Aina kun räjähti tynnyri, niin alkoi pelikin tökkiä. Lievästi sanottua syö vähän meininkiä. Vähän jäi mielestäni liian vähälle huomiolle myös ne trailerissa nähdyt sienet,(?) mitä se kumma tohtori kasvattaa. Ainut kerta kun niitä tarinan puolesta päästiin käyttämään taisi olla se trailerissakin nähty kohta. Takaumat siel luolassa oli kyllä kivoja..... Ja olenko ainut kenen mielestä on outoa että hyvinkin vihreä metsä leimahtaa tuleen äärettömän helposti? (vaikka sataisi vettä!) Ja saattaa olla että 100m päässä sijaitseva saman näköinen puu ei sytykkään enään palamaan. Viholliset myös tuppasivat talsimaan vaivalla sytyttämieni tulipalojen läpi, ilman minkään sortin vaurioita. Ja mitä niillä tulinuolilla tekee? :D Ei saatana syty viholliset, eikä mikään muukaan.... Ei auennut tämä itselle.
Mutta minkä takia edes pidin tästä pelistä? Kai se vaan oli se vapauden tunne, ja helvetin hyvin rullaavat taistelut. (kun tökkimistä ei esiinny) Suoja systeemi toimii hyvin ja aseita oli omaan makuun ihan riittävästi. (Far Cry 2:n mortaria jäin kyllä kaipaamaan) Vaikkakin hölmöä ettei kaikkiin saanut samaa määrää attachmenttejä, tai edes samoja värejä.Toiminta parhaimmillaan todella nautinnollista, kiitos eeppisten takedownien. Tarinakaan ei loppua lukuunottamatta ollut hassumpi ja Vaas oikeasta todella hyvä hahmo. Ihanan kaheli <3 Liian vähän kyllä kyseistä herraa näytettiin. Kaikki kohdat missä mies pääsee kunnolla ääneen oltiin oikeastaan demottu, eli olin ne jo nähnyt.
Mutta takaisin niihin hyviin asioihin: vihollisten outposteja on nami valloittaa, ja maailma on saatanan hyvin tehty! Pari kertaa kulkenut johonkin ihan kummallisiin mestoihin, missä ei tarinan puolesta tultaisi ikinä käymään. Sääli ettei näistä saa oikeen mitään tavaraa.... Saattaa joku homeinen patsas löytyä. Jee. Tai vaikka puulatikkoja, missä nallekarhun pää. Jee. Ja tietysti rahaa, millä ei loppupeleissä oikeen tee mitään, kun aseet saa ilmaiseksi radiotorneihin könyämällä.
Multiplayeriä pelannut muutama tunnin ja Firestromi oli hauskaa, eikä mapitkaan huonoja. Ei tätä silti tule kyllä juurikaan pelattua. Tai no tiedä sitten millaista yhteyshelvettiä itselle tulee se BO2 olemaan, etten mene vannomaan.... Map editor ja coop jutut kokonaan kokeilematta.
arvosanaksi antaisin varmaan 7½/10. Aika korkealta voi tuntua tuo arvosana, kun tekstissä lähinnä valitin joka asiasta. Muutenkin nyt varmaan tavallista sekavampaa tekstiä, kun vieläkin kelailen sitä loppua. Kaiken kaikkiaan kuitenkin iloisin mielen pelasin läpi. Kyllä tuli hyvin vastinetta sille 31e mitä tästä maksoin. Ja kannattaa tosiaan lukea sieltä handbookista niitä juttuja :D Myöskin myytävälle roinalle keksitty vähä tarinaa.
Doom 3 BFG-edition
Pari-muutama viikko sitten sain tämän kokoelman kätösiin, ja nyt eilen meni viimeinenkin episodi läpi. Voisimpa näin alkuun sanoa, että ehkäpä paras uusioversio koskaan. Sillä kyseinen pakettihan pitää siis myös Doom 3:n lisäksi kaksi sarjan klassikkoa (Doom 1&2, sekä näiden episodeja). Tämä kokoelma tuli siis tietenkin korkattua ensimmäisellä Doomilla läpäisten nämä 4 episodia ( = Ultimate Doom ?). Tämän jälkeen luonnollisesti tuli jatkettua Doom 2:lla, joka on siis edelleenkin tämän legendaarisen pelisarjan imo paras osa.
Muutenkin molemmat Tuomiot toimivat yllättävänkin hyvin padilla pelatessa eikä itse pelejä ajanhammas ole muuttanut fiilistä mihinkään, edelleen FPS-pelien parhainta kärkeä. Huvittavaa tosin on se tosiasia, että en koskaan aiemmin ollut läpäissy kakkos Doomia kokonaan.
Sitten itse setin pääpeliin, eli Doom 3:een. En ollut koskaan päässyt pelaamaan tätä peliä ennen kuin nyt, joten tämä kokoelma tuli juuri tarpeeseen. Doom 3 oli kyllä kaikinpuolin oikein viihdyttävä peli, eikä se nyt ollu minusta ihan niin pelottava kuin mitä olin kuullut, tai sitten se uusittu taskulamppu-systeemi vaikutti sen verran asiaan. Muutenkin aikalailla aavistin, milloin vihuja ilmestyy ja eteneminen oli suht rauhallista. Jos jotain negatiivista pitää hakea, niin se on ilman muuta ehkäpä huonoin vastaan tullut haulikko. Tehoa ihan okei, mutta tarkkuus oli jotain aivan kauheeta....tai sitten en vain osaa tähdätä. Viholliset ihan kivoja ja tuttuja sekä uusia, yllättäen perussoltut niitä rasittavampia. Molemmat lisäepisodit oli oikein kivoja, ei kuitenkaan yllä peruskampanjan tasolle mitenkään.
Jatkuvasti saa kyllä ilahtua, miten hyviä id softwaren pelit ovat olleet..pettymyksiä ei ole tullut juurikaan lainkaan vastaan kyseiseltä studiolta, eikä petä nytkään. Kyllä id on meikäläiselle edelleen se "THE Best FPS" -pelistudio.
Kokoelman arvosanaksi 9/10
Katsoin ja ihailin, sait uuden tilaajan.
Kokeilussa Diablo III. Tällä kertaa kuulopuheet pitivät paikkansa, se on kuin Torchlight mutta niin paljon synkempi. Vähän on vielä näppäimet hukassa mutta kyllä tämä tästä. Viholliset on kuitenkin omaa luokkaansa, säikähdin nimittäin ihan helvetisti kun vastaan tuli iso sininen mies joka juoksi kamalan kovaa vauhtia. . . . . :'D
Hitman: Absolution
Perjantaina tosiaan tipahti postiluukusta, mutt lauantaina kerkesin vasta aloitella. Nyt olen vähän yli puolenvälin edennyt pelissä, ja tähän asti helvetin hyvä! Ainoita miinuksia on ollut: ah niin ihanat, bugit! Näitähän ei XCOMissa ollutkaan tälle syksylle tarpeeks, Ehei. Noh, onneksi niitä ei ole niin paljoa ollut mitä siinä. Myöskin suojassa liikkumisen kanssa ( etenkin kun ottaa pyöreästä esineestä suojaa. esim. pylväs) välillä ongelmia. Yrittää vaihtaa suojaa niin iskumies päättääkin kierähtää keskellä vihollisten täyttämää salia. Hauskaa. Checkpoint systeemia luodessa on joku kyllä ollut aivan kassalla, sillä kamalaa paskaa ajoittain se.
Äskön kokeilin myös contracts modea, mikä vaikutti ihan hauskalle. Kyseisessä modessahan siis saa suunnitella oman murhan (max. 3 kpl per mappi) ja millä tavoin se tehdään. Esim. mitä asua käyttää, millä aseella jne. Ja kyseinen tehtävä täytyy aluksi itse tehdä, ennen kuin sen voi jakaa muiden kanssa. Näin ei ainakaan mahdottomia tehtäviä pääse syntymään.
8½/10
Hitman Absolution
Ihan aluks pakko kummastella. Kirjoitus hetkella sivuja 47, vastauksia 470. Agent 47.
Mut asiaan! Perjantaina ku tulin kotiin ni oven avattua siella odotti kirjekuori ja ihan eka mietin et mitakohan tilaajalahjoja tms mulle on tullu mut sit huomasin sanan DISCSHOP ja tuli pien "omg omg omg" hetki... jonkin aikaa siin ihmettelin et kuinkas nyt jo tuli. Viskasin ruokaostokset nopeet jaakaappiin ja aloin pelii alottelemaan.
Aivan hirvveen upea peli on kyl, ite tykkaan todella paljon! Nyt oon vahan yli puolen valin storys ja haluisin et loppuis jo! Ei silla etten pitais storyst mut haluun pelata Contracts moodii. Ensin pitaa pelaa story ettei levelit spoilaannu.
Aika haastava peli osaa olla, pelaan hardil. Enimmakseen se et jos mokaan -> takas alkuun. Pariin kertaan on meinannu menna hermot ku just paasemas levelin lapi ni joku enemy spottaa... Mut ei haittaa, on silti paljon mukavampaa pelata ku esim AC3. Molemmat hyvii pelei omal tavallaan.
EDIT:
...sori et tulee uus viesti heti peraan! Pleikka ainut tapa paasta nettiin talla hetkel!Hitman Absolutionissa ON Suomen lippu =D
Spoileris kerron missa se on, tosin spoil on vaan se level mis on (en kerro miks ollaan siel tarinallisesti) ja sit yks esine mika ei kyl liity mitenkaan tarinaan eika ainakaan mulle vois spoilaantuu mut who knows jos joku laskee sen spoileriks?
[spoiler] Eli level on semmonen oikeustalo ja siel tuomarin deskin ees on suht iso puutarhatonttu ja sil on kades Suomen lippu =D Se on sillein rullal tai mytys tai jotenki et ei auki. mut on se kyl S lippu ku valkonen ja sininen risti =D [/spoiler]
Eli siit vaan pohtii mita se tarkottaa. Mul on yks teoria ja voisin kertoo sen hitmanin omas aihees taal foorumil =)
Castlevania NESillä.
Aikas epäreilu peli, kontrollit ihan puolikuntoiset ja yllätyskuolemat yleisiä. Mutta ei mitään, saatiinhan se Draculan mokoma vihdoin hakattua, ja fiilis oli siinä vaiheessa varsin korkealla.
NFS: Most Wanted (2012)
Tähän on kyllä aikamoinen viha-rakkaussuhde. Silloin kun kaikki toimii niin on ihan kivaa, mutta mitä enemmän pelaa niin sitä enemmän kaikki viat ottaa hermoon aina vaan pahemmin ja pahemmin.
- Ajettavuus on aika pitkälti perseestä. Onhan tässä niitäkin autoja joilla on ihan kiva ajaa, mutta niitä on vain kourallinen. Lisäksi ohjauksessa on aivan hirveä viive. Koittakaa kääntää tattia laidasta laitaan ja huomaatte, että siinä menee pieni ikuisuus ennen kuin auto alkaa kääntymään toiseen suuntaan. Sama jos vaikka gt 5:ssa vetäisi ohajuksen senssin miinukselle ja lähtisi vetämään x2010:llä suzukaa ympäri. Ei se mihinkään käänny. Eikä kannata ottaa burnouteja puheeksi sillä niistä on pelattu läpi 2, 3, revenge ja paradise joten tuo ohjaustyyli on tuttu, mutta näissä need for speedeissä criterion on kussut sen aivan täysin.
- Ambush eventit. Kytät näkee pelaajan vaikka rakennuksen sisältä vaikka eivät olisi nähneet kun sinne menee. Kaikista pahin on se ambush event joka alkaa siitä isosta puistosta. Siinä ihan kirjaimellisesti spawnaa niitä poliisejä suoraan naaman eteen ettet vaan liian helposti karkuun pääse.
- Tekoäly. Kuminauha venyy ja menee välillä jopa poikki. Ei riitä kerta tai kaksi kun ajan virheettömästi ja silti ykkösenä oleva vetää sellasen keulan, että sitä on mahdoton saada kiinni. Muutaman yrityksen jälkeen sen ohittaakin muutaman mutkan jälkeen. Loistavaa.
- Aivan liian pitkät ja liian herkästi tulevat crashed, crashed, CRASHED animaatiot jotka alkaa viimeistään ekan viiden tunnin jälkeen käymään hermoille.
- Peli venyy ja paukkuu muutenkin. Sen annan anteeksi, että peli pikkasen nykii kun useampi auto kiilaa toisiaan ja romua on ilmassa, mutta en sitä, että peli oikeasti pysää ja äänet pätkii välillä jopa melkein tyhjällä tiellä. Eikä ole koneesta kiinni, sillä sama homma on molemmilla meitsin boxeilla, broidin boxilla ja taidettiin mainita myös livegamersin arvostelussa. Tiedä sitten onko vika vain xbox versiossa, mutta paskaa koodausta tuollainen varsinkin kun vertaa niihin aikasempiin burnouteihin jossa ei ongelmia ollut vaikka kuinka paljon romua oli ruudulla.
Aluksi tätä pystyi enemmänkin pelaamaan, mutta viime aikoina pystynyt vetämään parilla autolla kisat läpi ja sitten alkoi olla vkäyrä jo niin korkealla, että päätin mennä vaan cruisailemaan ja etsimään niitä kylttejä, aitoja ja jackspoteja ja tuo onkin ihan hemmetin rentouttavaa puuhaa ja samalla on kiva rikkoa kavereiden hyppy ennätyksiä.
Enää puuttuu yksi aita ja neljä jackspottia. Kaikki kisat kaikilla autoilla on kultaa ja lisäksi muutamat challanget ja kisat tullut ajettua livessä priva matseissa. Pelikello näytti äsken 39t 45min. Speedpointseja on paria tonnia vajaa neljä miljoonaa.
Enkä vieläkään kyllästynyt noiden samojen kisojen kierrätykseen. Tai sitten se johtuu siitä kun on pakko pitää taukoa hermojen takia. On tämä silti parempi kuin hot pursuit joka oli paskin nfs ikinä.
Tänään kun vedin lopuilla kuudella autolla kaikki kisat läpi niin oli vitutus jo niin korkealla ettei halunnut enää edes cruisailla ja etsiä noita puuttuvia juttuja, mutta kyllä sinne jossain vaiheessa tulee palattua laittamaan kaverien naamojen tilalle oma pärstä.
Nyt kun on joutunut bussilla matkustamaan Helsinkiin töihin, on PS Vitallekin tullut käyttöä.
Assassin's Creed Liberation tuli pelattua läpi ja olihan se ehta pikku AC. Vaikkakin välillä tuntui, että tekijät olivat ottaneet liian ison palan kehitettäväksi Vitalle tai sitten peli olisi kaivannut lisää kehitysaikaa. Framerate tippui välillä aika alhaiseksi ja yleinen sulavuus oli vähän niin ja näin. Kaupunki tuntui kuitenkin elävältä monine asukkaineen ja sivutehtävineen. Peli hyödynsi jonkin verran Vitan ominaisuuksia, esimerkiksi kirjeet aukaistiin vetämällä kosketusnäytöstä ja takakosketuspaneelista yhtä aikaa. Tehtävät ehkä toistivat itseään vähän liikaa, mutta pieninä annoksina nekin menivät kivuttomasti.
LittleBigPlanet Vita on ehdottomasti parasta pelattavaa mitä Vitalla on tällä hetkellä. Peli hyödyntää loistavasti oikeastaan kaikkia Vitan ominaisuuksia, grafiikat ovat kunnossa ja äänimaailmakin on hyvä. Täytyy todeta että näiden LBP pelien suomenkielinen toteutus on parasta mitä peleissä on nähty, näitä pelaa mielellään suomenkielisinäkin. Yksinpeli on kyllä melko lyhyt, mutta käyttäjien tekemät kentät paikkaavat sitten tätä. Niihin en kyllä ole vielä kerennyt kovin paljon perehtymään. Myös lukuista minipelit olivat hauskoja ja niiden pariin palaan varmasti myös jatkossakin.
Vaikka kaikki sanovat ettei Vitalle ole pelattavaa, niin kyllä sitä mun mielestä alkaa jo olemaan ihan kiitettävästi.
Resident evil 6
Aamulla aloitin ja nyt on eka chapteri leonilla menty. Koska olen nössö niin aloitin amateurilla eikä vielä ainakaan ole ammus pulaa ollut ja zombitkin kuolee kuten kuuluu toisin kuin vitosessa. QTE:t eivät myöskään ole haitanneet ollenkaan. Toivottavasti pysyy yhtä hyvänä loppuun asti. (Turha toivo. Kuitenkin pelissä on miljoona bossia jotka perseraiskaa ja nauraa vielä päälle)
Ikävä sanoa että itsellä Diablo kolmonen jäi "kesken" eli en vetänyt kolmatta tai viimeistä rundia läpi.
Syyt
- Dropit kakkaa, arvotonta ja ei sovi omalle pelattavalle hahmolle
- Resistancejen puutteessa osa vihuist one shottaa
- Resistancejen puutteessa siniset tappaa nopeasti hahmoni
- Korjauskulut ylittää kakka droppien tulot, kulta 0
-ilman korjattuja kamoja jopa valkoiset saattaa one shotata
- Porukassa ainoa meleehahmo, joten muut meni ohi nopeasti hahmonkehityksessä. Ei vaan voi mennä lyömään kun yksikin osuma on kuolemaksi, Jotta sai sen porukan XP:n, piti hyökätä.
- ennen kuin sai tietyn taidon, rage kasvoi vaan lyömällä, JOTEN erikoistaitoja ei voi käyttää ilman meleetä ja ilman erikoistaitoja ei selviä.
-Pelin(Diablo)Foorumin ehdotukset olivat samat kuin itsekkin tiesin. RMAH ja etsii oman tason kamoja.
-Rahalla en pelihahmoa vie eteenpäin, joten peli jäi elokuussa tauolle.
Ellei peli ole muuttunut, ei se kovin hyvä ole. Yksinpelinä ihan turhake ylläolevista syistä omalla hahmolla. Grindaus ei kannata kun korjaus on kalliimpaa kuin saalis.
Toivottavasti Dropit on parantunut, niin voisi kuvitella palaavansa peliin (kolmannelle rundille).
Eipä pahemmin Diablo ja Diablo II pelaajat tunnu arvostavan tätä, Torchlightit ovat enemmän Diablo I ja II perillisiä kuin tämä tuotos. Kuten ALien 4;sta ei ole olemassakaan Alien faneille, DIablo faneille ei ole vielä julkaistu Diablo III:sta.
Eilen tuli Walking Deadin viimeinen episodi pelattua läpi ja huhhuh.... se oli jotain eeppistä! Tän vuoden parhaimman pelin tittelistä kyllä käy taistoa Witcher 2:n kanssa. Aivan saatanan loistava! Hintaakin n. huimat 20e, niin ei voi kun suositella. Tämä kannattaa tosiaan jokaisen hommata viimeistään sitten kun tulee levyversiokin!
5/5
Tuossa ajattelin yrittää Vanquishia uudelleen. Kerran pelin olen läpäissyt kun pelin sain pari vuotta sitten joululahjaksi, mutta jäi erittäin paha maku suuhun. Tarinahan oli nyt siis aivan kissan oksennusta ja peli itsessäänkin oli aika tylsää räiskintää. Kyseessä on kuitenkin PlatinumGamesin tuotos joten oikein mielelläni haluaisin tuotoksesta tykätä. Noh, uudella yrityksellä tuli ainakin se todettua että englanninkielisellä ääniraidalla peli kuulostaa paremmalta. Tämä ei kuitenkaan paljoa pelastanut sillä kaikesta ryminästä huolimatta pää alkoi heti pilkkiä alun välivideoiden aikana. Kun itse peli alkoi en juuri paria minuuttia enempää kyennyt peliä pelaamaan, kunnes oli pakko todeta että peli oli kuin Sinkkuelämää-elokuvaa katsoisi (ei pahalla niitä kohtaan ketkä tästä leffasta nauttivat). En tiedä, en ilmeisesti kykene edes halutessani pelaamaan räiskintää.
Mieleni teki kuitenkin jotain pelata ja kun uusia pelejä ei nyt käsillä ole niin heitinpä Crash Team Racingin sisään ja vetäisin pelin 100% läpi Cortexilla. Seuraavaksi voisi yrittää Crash Bandicoot 3:sta, viimeksi kun yritin niin peli tuntui niin tylsältä etten edes ekaa kenttää päässyt läpi.
Walking Dead Episode 5 tuli pelattua läpi ja voi sitä tunteitten vyöryä. Melkein siinä isolta mieheltä itku pääsi, no se on vaan plussaa. Aivan mahtavaa settiä, kirjoitan spoilereita sitten piiloon.
[spoiler]Tiesin jo alusta asti tätä episodia, että meikäläinen saattaa vuodattaa kyyneleen pari. Ensiksi Leen käden kohtalo. Itsehän leikkasin sen poies vain jos tämä oitaisiin saatu vältettyä, kuten ne tekivät itse tv-sarjassa. Leen kunnon heikkenemistä pystyi vain seurata vierestä ja arvata hänen kohtalon. Eniten jäi harmittamaan Kennyn kuolema. Leen ja Kennyn välille oli tullut jo vankka side ja haluisn Kennyn selviävän Leen kanssa loppuun asti, mutta pakko myöntää, että harmitti kun hän uhrasi itsensä Christan vuoksi. Clementinen löydettyä en tiennyt mitä ajatella. Joutuisko lapsi ampumaan Leen vaiko kuoleeko hän Leen käsiin, kun muutos tapahtuisi. Lopulta tilanne päätyi siihen, että Clem kahlitsi Leen patteriin ja käskin hänen lähteä eikä ampumaan minua. Jäi todella, todella paljon kiinnostamaan löytääkö Clem Christan ja Omidin vaiko koituiko se hänen kohtaloksi. Ehkäpä seuraavalla tuotantokaudella saamme sen tietää? [/spoiler]
Walking Deadista tuli vuoden latauspeli ihan helposti. Yksi lempipelejäni muutenkin. Tämä kestää monta pelikertaa.
[spoiler]Itsellähän tuli lopputekstien jälkeen video, missä Clem istui pellolla (älä kysy miten se sinne pääsi) ja näki kun kaksi hahmoa käveli kaukana. Sitten se loppui siihen kun ne hahmot pysähtyivät siellä kaukana, ja ilmeiseti näkivät Clemin. Itse oletan että siellä olivat Christan ja Omid. Ehkä tosiaan saamme tietää joskus :) [/quote]
[spoiler]Itsehän en malttanut odottaa niin pitkälle lopputekstejä. Alkoi jo lopun musiikki surettamaan, että oli pakko lopettaa x) Toivotaan jatkoa.[/spoiler]
Vähän yhtä jos toista tullu nyt pelailtua, Haloa xboxilla, mm. Crysis 2sta pikkasen PS3:lla ja useita pelejä Steamin kautta. Mutta vähän pitemmin parista pelistä.
Dead Island PC
Drifun kanssa vedeltiin päätarina läpi sekä useita kymmeniä sivutehtäviä myös. Sen jälkeen on pari kertaa tullut cooppina tätä pelailtua ja näin varmaan jatkuu vielä tovin. Yksin tuota en varmana jaksaisi reilua tuntia enempää mutta yhteispelinä ihan mainiota hupia. Taistelusysteemi on todella hyvä, ampuminen ei taas ole kovin kummoista. Kaikkiaan ihan hauska peli joka täytyy pelata vähintään yhden henkilön kanssa.
Tarina oli jotain niin käsittämätöntä paskaa mutta eipä sen takia tämmöisiä pelejä niinkään pelata. Jaksoi mm. loppu naurattaa makeasti eikä siis sen takia että olisi tarkoituksella hauska. GOTY versio tämä on eli DLC:t mukana, pitäisi kai niitäkin hieman pelailla. Reilut 15h tähän nyt pistänyt ja mahdottomaksi en näe että toiset 15h tähän saisi upotettua.
F.E.A.R 3 PC
Läpi vielä en ole vetänyt mutta meiningin perusteella ei enään paria tuntia enempää tuohon mene. Mutta niin itse peli. Se on ollut ihan mukavaa räiskintää josta valitettavasti uupuu se kauhu jota nimen mukaan pitäisi olla mukana. Sarjan ensimmäinen osa on omalla listauksella "viime vuosikymmenen parhaat FPS:t" hyvin korkealla, se oli hyvä räiskintäpeli johon oli melko perkeleen hyvin nakattu kauhua mukaan onnistuneesti. Kyllä ne maisemat alkoi loppua kohden pikkasen toistaa toisiaan muttei se kauheana haitannut, nettipeli oli myös hiton hyvä johon ainakin parisen kymmentä tuntia upotin. Kakonen oli ihan hyvä peli myös, mutta siitä jo uupui sitä kauhua ja paljon.
Tässä kolmannessa ei ole ollut oikein yhtään jännittävää kohtaa, pari ihan mainiota säikkyä on ollut mutta vain pari. Toiminta kuitenkin on aikalailla sarjan parasta ettei kokonaan ole menty huonompaan suuntaan. Toimintaa tosiaan on ja välillä sitä unohtaa että tämä on edes F.E.A.R peli kun saattaa melkein puolituntia olla putkeen ihan perus räiskettä sotilaita vastaan. Kuitenkin, ihan kiva peli josta sen 5e mielellään maksoi. Graafisesti ihan nätti peli ja plussana se että tarinaan koitettu ainakin panostaa.
Steamin syysalesta lähti pari peliä mukaan ja nämä ovat Deus Ex: Human Revolution ja Total War: Shogun 2.
Deus Ex löytyi jo PS3:lle, mutta halusinpa viimein päästä koettamaan peliä myös PC:llä. Konsolilla pelatessani ei myöskään huvittanut ruveta tuliaseilla räiskimään kontrollien takia, joten tässä PC versiossa päässyt tuotakin nyt kokeilemaan. Hyvinhän tuo räiskintä kieltämättä toimii, mutta eipä tätä peliä huvita pelata tällä tavalla. Hiiviskely ja vihollisten tainnuttaminen ilman tappavaa voimaa on paljon palkitsevampaa. Upea peli tämä toden totta on ja mukava taas pelailla pitkän tauon jälkeen,
Total War: Shogun 2 olisi pitänyt hankkia jo kauan sitten, mutta hyvä kun odottelin. Sai koko paketin lisäsisältöineen ja lisäosineen kympillä Steamista. Mahtavaa Total War meininkiä mitä nyt pari tuntia olen peliä koettanut. Saa nähdä viekö voiton Medieval 2, joka on suosikki Total Warini. Mutta saisi Creative Assembly ruveta jo miettimään peliensä tekoälyä enemmän. Tuossa kokeilun aikana tuli jo nähtyä useaan otteeseen kun viholliskenraalit laukkaa keskelle joukkojani, vaikka siellä olisi joka miehellä keihäät kädessä. Tämä sitten johtanut turhankin helppoihin taisteluihin ylivoimaista vihollistakin vastaan. Äkkiä se miesten moraali putoaa, kun näkevät kenraalinsa kuolevan ensimmäisten joukossa. Mutta kyllä tuosta haastettakin onneksi löytyy. Tuli tuossa otettua pariin otteeseen turpiinkin oikein kunnolla.
Assassin's Creed 3 on se viimeisin läpipelaamani peli ja alustana pleisteissön kolme. Graafisesti tarjoaa päheää settiä ja sen huomaa sitten ruudunpäivityksessä joka välillä takkuilee todella ankarasti. Jokatapauksessa komea suoritus Ubin pojilta ja tytöiltä että saivat vanhasta raudasta näinkin paljon irti.
Sisältöähän tuossa piisaa vaikka muille jakaa. Itse tein hieman sivutehtäviä siinä juonen ohella ja pelitunteja irtosi n. 20. Tosin tuohon saa varmasti vielä ainakin 10h lisää jos haluaa 100% syncin saada. Itse tarina sitten onkin pelin heikkous, etenkin lopetus jättää p*skan maun suuhun. Ja tietty kontrolleista on pakko nipottaa jotka eivät vieläkään toimi aivan täydellisesti. Tuomio 8/10
Hitman Absolutionin alottelin viime viikolla ja nyt sitten mennään vikassa tehtävässä, eli siitäkin voisi sitten jonkinasteista palautetta kirjotella tähän. Ensinnäkin kontrollit toimivat paremmin kuin koskaan ja 47:n liike on sulavaa eikä tönkköä kuten ennen. Myös graafisesti kaunis ja elokuvamaisesta toteutuksesta tykkäsin paljon. Niin ja tarinakin toimii vaikka aika perus kauraa onkin.
Sitten päästäänkiin miinus puoliin. Kentät ovat suurimmalta osin liian kapeita ja kohteiden tappamiseen pitäisi olla enemmän erilaisia metodeja. Valeasut eivät myöskään toimi täydellisesti sillä samassa asussa olevat tunnistavat 47:n kaukaa ja vaikka olisi selkä heihin päin.
10h tuossa keskimäärin meni, hieman enemmän kun on vielä tuo vika tehtävä pelattavana, mutta tarjoaahan sitten tuo "moninpeli" -muoto Contracts pelattavaa(siinä voi siis mihin tahansa kenttään valita targetit yms.) yllin kyllin. Tuomio 8/10
edit: Laitoin sitten muutaman uuden rojektin tulille. Elikkä L.A Noire ja Deadlight PC:llä. L.A Noiren alussa vasta mennään, mutta vaikuttais aika huikeelta rikoksien ratkonta peliltä. Tässä vaiheessa jo annan miinusta frameratesta joka on capattu 30:een. Deadlight vaikuttais taas tuoreelta vaikka idea onkin kulahtanut - Zombiet. Sivuttain skrollaavaa hyvin toimivaa settiä. Näissä fiiliksissä on hyvä jatkaa.
Lego Lord of the Rings
Lego pelisarja ei ole minulle kauhean tuttu, enkä fanita niitä pelejä. Kuitenkin Lotr fanina oli käytännössä pakko ostaa tää ja pelata siskon kanssa. Peli on siis avoimeen (vaikka todella rajoitettuun) hiekkalaatikkokeskimaahan sijoittuva tasoloikka/seikkailu. Kaikkien kolmen elokuvan tarina käydään lävitte ja kaikki pelisarjan kliseet ovat mukana. Eli irtaimista pystyy vapaasti tuhoamaan ja niistä kerätyillä pikkupalikoilla ostetaan uusia pelihahmoja, joita onkin kerättävänä valtavasti. Kehitystä ei kuitenkaan ole juuri tapahtunut itse leegopelinä. Verkkomoninpeli puuttu edelleen ja jaetun ruudun pelikin on edelleen vain kahdelle. Ehkäpä isoimpana uudistuksena palikkaukot osaavat nyt puhua.
Parasta pelissä on se legopeleille tyypillinen huumori. Tarinan aikana pelaaja näkee kaikenlaista Charlie Chaplin tyylistä sähläystä, eikä mitään pissakakka huumoria. Repesimme räkäisesti nauramaan pariin kertaan, mutta varsinkin Amon Henin taistelussa mentiin jo vähän hyvän maun rajoilla. Isona miinuksena tarinatehtävät on käytännösä pakko pelata läpi mikäli haluaa kaiken tilpehöörin kerätä niistä. Sillä tietyt paikat voi aktivoida vain tietty hahmo. Esimerkiksi vain Gimli pystyy tuhoamaan kivenpalasia ja vain Frodo osaa valaista pelottavan pimeitä tunneleita, joihin ei muilla hahmoilla ole asiaa.
Ihan kohtuuhyvä peli, jolle pelaajaarvosanoina 5/10 olisi ihan reilu.
Most wanted ja black ops 2
Muutakaan pelattavaa ollut kun ei se far cry 3 löytänyt reittiään tänne niin ajattelin sitten ryypiskellä ja vetästä oman naamani taas muutamaan tauluun most wantedissa. Varmaan kymmenisen minuuttia ajelin ja mikäs se siellä näkyikään. Se viimeinen aita joka on ollut hukassa jo monta tuntia ja kun siitä napsahti saavutus niin jaksoi ne loputkin ottaa eli nyt on 1000/1000 gamerscorea siitä.
Blopsissa sain viimeinkin sen parhaan lopun. Eihän siitä mitään saa ja sen olisi voinut katsoa tubestakin, mutta halusin sen pelaamalla. Ainoa este sen hommaamiselle oli se strike force tehtävä jossa suojellaan autoja dragonfirella joka meni ekalla kerralla juuri ja juuri läpi joten en halunnut sitä enää uudestaan pelata. Nyt kuitenkin päätin kokeilla ja se menikin ihan helposti.
Nyt on yksinpelikin 3.5 kertaa vedetty läpi. Tuo puolikas tulee siitä kun tänään "kelasin" tarinaa alkuun päin ja aloitin pelaamaan siitä karma tehtävästä. Vielä tarttis yksi intel hakea ihan ekasta tehtävästä ja sitten saa olla tuo yksinpeli rauhassa vaikka pari saavutusta onkin saamatta. Sitä en aio edes yrittää jossa vaaditaan, että tekee kaikki challanget ja toinen on se showdown jota en jaksa enää hommata koska taas täytyisi vetää koko homma läpi siitä karma tehtävästä lähtien. Ehkä sitten joskus kun tekee taas mieli pelata.
Parin päivän sisään pelasin kaksi viimeisintä Resident Evil-sarjan osaa; Resident Evil 6 sekä Operation Raccoon City. Molemmat olivat oman mieleni mukaan hyvää viihdettä (erityisesti RE 6) joista maksaminen ei harmita yhtään. Vaikka ORC poikkeaakin täysin perinteikkäämmästä Ressa-tyylistä, ei se näin perus kolmannenpersoonan räiskintä intoilijan päässä paljoa harmittanut. Varsinkaan jos pelasi pienellä kaveri porukalla. Koska pelin tapahtumat sijoittuivat RE kakkosen ja kolmosen aikoihin tuli vastaan useita viittauksia näihin kahteen peliin, jotka olivat mukavia nostalgia hetkiä (ja saivat myös aikaan halun palata kakkosen sekä kolmosen pariin).
Resident Evil 6 on mielestäni melkein nelosen tasoa laadultaan. Vaikka teknisiä ongelmia tuntuikin jatkuvasti ponnahtavan esiin, pidin silti jokaisesta neljästä kampanjasta jotka kaikki pitivät mielenkiinnon hyvin yllä ja toiminnan sulavana. Erityisesti Leonin kampanja toimi hyvin kaikessa ahdistavuudessaa (taisi tekijät selvästi panostaakkin eniten siihen), mutta myös Chrisin sekä Jaken toimintapläjäykset olivat hyvin toteutettuja eivätkä antaneet tapahtumien olevan mitenkään yksitoikkoisia.
Seuraavaksi pitäisi kohdistaa keskittyminen Walking Deadin viimeiseen jaksoon, Dishonoredin ja ehkä myös Cathrinen lopetukseen.
Nyt tuli läpäistyä Modern Warfare 3 kampanja yhdeltä istumalta. Noin kello 0.00 aloitin ja vartti sitten lopputekstit rullasi, eli noin 5 tuntia siihen meni. Mitäs tästä nyt sitten sanoisi? Oli se sen kymmenen euron arvoinen peli. Juoni nyt oli mitä oli kun en ole aikaisempia osia pelannut. Maisemat oli nättiä katseltavaa kuin myös muutamat kohtaukset. Katsoo nyt jos moninpeliä jaksaisi jonkun verran pelata.
Demoja tullut taas hakattua, tällä kertaa uusimman R&C:n muodossa. QForce ei välttämättä ole yhtä hauska nimi kuin USA:n tyylitelty Full Frontal Assault, mutta muuten peli oli oikein näppärää. Pelaaminen selvästi erilaista kuin aikaisemmissa sarjan peleissä, mikä on hieman pelaajasta riippuen joko positiivinen tai negatiivinen puoli. Ei tuo nyt täysiveriselle R&C-pelille vedä vertoja, mutta kyllä tuon varmaan mielellään pelaisi kokonaan läpi kun hintakin on alennettu. Nopeaa ja toimivaa räiskettä hauskoilla aseilla, aivan kuten asiaan kuuluu. Sarjan historiasta on selvästi ammennettu jo demoon melkoisesti, mikä lämmittää kovasti sydäntä. Huumori kukkii jälleen kuin valkovuokot äitienpäivänä. Demon perusteella voisi mennä ostoonkin.
"You wrote some pretty disturbing fanfiction..."
Humble Bundlesta tuli THQ:n pelejä läjässä ostettua, Metro 2033 nuista ainut oli joka jo hyllystä löytyi ja pelasinkin sen läpi tuossa alku kesällä (hemmetin hyvä peli, ei tarvi muuta sanoa). Mutta nyt on ollut hieman peluussa Saints Row: The Third. Helvetin överihän tämä on, se on pakko sanoa. Sarjan ensimmäistä osaa tuli pelattua vuosia sitten melko monta tuntia mutta kävi varmaan viimeistään 10h jälkeen tylsäksi ja pelissä oli niin paljon vikoja että peli meni myyntiin. SR2:sta tesmailin hieman kun PSN+ kautta sai sen, ei kauheasti sekään napannu. Mutta tämä kolmas on tähän mennessä ollu sarjan paras, ainakin hauskaa minulla on ollut. Zombi-äänet pistin hahmolle ja tein siitä mahdollisimman tyhmän näköisen (Mixonin mukaan näyttää ihan minulta, hmmh..). Pelkästään jo tuo zombihomma aiheuttaa ajoittain kovia hajoamisia tehtävien aikana kun muut juttelee "tavallisesti" niin minä örisen vain takaisin. Pari tuntia vasta takana mutta eiköhän tämän jaksa läpi pelailla, ei pituutta kampanjalla kai paljoa ole. Nyt kun melkein ilmaiseksi tämän sai, ei voi valittaa.
Toinen peli mitä nyt viime päivinä olen paljon pelannut on Civilization 5. 16h Steamin mukaan tähän on jo mennyt parissa päivässä, helvetin koukuttavaa pelattavaa ja aina sitä vaan tulee se kuuluisa "yksi kierros lisää" pelattua vaikka kello näyttää aamua ja menoja olisi seuraavana päivänä. Odotukset oli peliä kohtaan kovat mutta taitanee ne ylittää, pari vuotta tätä herkkua odottelin eikä pettänyt. Pitkästä aikaa muutenkin edes strategiapeliä pelailen ja oivoi kun tätä olen kaivannut. 90-luvun lopulla ja 2000 alussa genre oli yksi suosikeistani mutta kiitos suuremman keskittymisen konsoleihin ei aikaa taikka nyt viime vuosina rautakaan riittänyt uusiin peleihin. Nyt pitää korjata asiaa ja yksi jos toinenkin peli on ostolistalla. Pitäisi kai sitä Crusader Kings II enemmän myös pelailla, perkeleesti vaan vaatii aina juttujen uudelleen muisteloa kun tulee pelikerroille liikaa väliä.
Syksy on ollut itselleni todella pelirikasta aikaa, joten voisin tällaisessa yhdessä tekstiseinässä sen kaiken tässä mainita. Olen nimittäin myös pelannut jotain todella legenraarista...ihmiset ovat luulleet että olen pelannut tämän jo lähes yhtä monta kertaa kuin Arvekari, mutta totuus on että tämä oli ensimmäinen. Ehkä kyseinen herra on jopa nyt ylpeä minusta. Mutta mikä peli...siellä se viimeisenä odottaa. But first things first:
NHL 13
Heti ensimmäisenä voidaan lähteä siitä, että peli on uudistunut nyt paremmin kuin moneen vuoteen. Ja syy on tietenkin tänä vuonna uudistunut luistelu, joka ottaa paljon realistisemman otteen. Peli oikeasti jopa nyt tuntuu hieman oikealta jääkiekolta, kun mahdottomia 90 asteen käännöksiä ei tehdäkkään enään. Aikalailla muilta osin peli on sitä samaa "Änäriä" mitä se on ollut edellisetkin vuodet, ja parhaiten se nimenomaan toimii niin jos pelaajia on vähintään kaksi. Toki pakottavia ärsyttävyyksiä on. Etukulmat on selvästi tämän vuoden pelissä kova sana. Ne menevät lähes luokattoman helposti maaliin maalivahdilta kuin maalivahdilta. Toinen iso juttu minkä olen huomannut yksin pelatessa ovat rangaistukset. GM Modea pelatessani, lähes 30 ottelusta vastustaja on tainnut ottaa kaksi tai kolme jäähyä. Ei siinä mitään, ei vastustaja NHL 12:kaan hirveästi ottanut jäähyjä, mutta tämä nyt on löytänyt uuden ulottuvuuden. Ja kyllä, kaikki "Penalty" sliderit on täysin tapissa. Silti eihän Änäriä voi haukkua. Se on edelleen kiistatta parhaimpia urheilupelejä mitä on tarjolla, ja vaikka esimerkiksi NHL Legends-joukkue on lähinnä vitsi, on usemmalla ohjaimella pelattaessa NHL ehkä kuitenkin edelleen se kovin.
Fifa 13
Vaikka Fifan tämän vuoden päivitystä onkin haukuttu, en sitä aio tehdä. Lähinnä siksi koska edellinne futispeli mitä itseltäni löytyy on Fifa 10, joten jalkapallon nälkä on kasvanut. Pähkäilin aikoinaan päätyäkkö Fifaan vai omaan PS2-aikakauden kuninkaaseen PES:iin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, ja taas PES:ä Digiexpoilla testattuani, olen tyytyväinen että Fifaan päädyin. Eniten Fifassa minua ilahduttaa esim. NHL:ään verrattuna on että pelin maailma on paljon elävämpi. Siirtohuhut, selostajien kommentit juuri siirtyneistä pelaajista, omien pelaajien kiukuttelut siitä etteivät saa tarpeeksi peliaikaa jne. Tällaisia todella pieniä juttuja, mutta mitkä saavat itselleni paremman pelikokemuksen. Sekä tietysti jos pelaajien otteet kentällä parantuvat/huonontuvat, näkyy se pelaajan massa overallissa, toisin kuin vaikka NHL:ssä missä tämä tapahtuu vasta kauden jälkeen.
Eikä se itse pelaaminenkaan ole huonoa. Tottakai voi valittaa et 30 metrin pommeilla on lähes mahdotonta saada maalia, tolpat kolisevat hieman liian usein, ja ainakin itsestäni tuntuu että tekoäly saa välillä ihmeellisiä parannus boosteja, kun on pidemmän ajan voittanut. Pidän itse Tottenhamista, mutta ainakin omassa pelissä se vielä toisellakin kaudella on epäreilun hyvä. Myös yksi ärsyttävä tekijä on tahattomat paitsiot. Mielestäni paitsiota ei ainakaan jalkapallossa vihelletä jos oman pelaajan laukaus osuu vahingossa toiseen omaan pelaajan joka lievässä paitsiota, eikä vaikuta peliin ollenkaan. Vai?...
Kokeilin myös tätä Fifa Ultimate Team-korttipelailua, mikä osoittautui ainakin itselleni todella pettymykseksi. Ymmärrän että oman joukkueen kasvattaminen siitä alun alatasoisesta porukasta supertähtiä viliseväksi joukkueeksi on houkuttelevaa, mutta miksi en mene Creation Centeriin, ja tee omaa lempijoukkuettani? Testasin jopa kuinka paljon näitä tähtipelaajia voi saada näitä kultapaketteja ostamalla. Ostin 7-8 pakkaa 6 €:lla, ja paras tulokseni oli yksi yli 80 overall pelaaja, Kaka. Rahaa kyllä saa siis ainakin tällä näkemällä upottaa peliin huolella, jos itse pelaaminen ei kiinnosta.
Jokatapauksessa kyseessä on todella kova peli itselleni, ja saapa nähdä viekö tämä peli oman Vuoden urheilupeli-tittelin.
Borderlands
PS Plus jäsenenä tuli ladattua tietenkin aikoinaan tämä peli, joka oli jo pitkän aikaa kiinnostanut. En nyt lähes kuukauteen peliä ole pelaillut, vaan käyttännössä lopetin pelaamisen 13 tunnin jälkeen. Pidän pelistä todella paljon, onhan se juuri tietynlainen "Diablo FPS". Mutta voi herranpieksut että tarina voi olla tylsä! Hahmoihin ei saa minkäänlaista kontaktia, ja pelaaminen on itselleni ainakin pidemmän päälle todella puuduttavaa. Luulin ensin että pelin tarjoama "hae tehtävä - suorita tehtävä - kerää rahat ja kokemuspisteet - hae tehtävä - suorita tehtävä..." olisi jonkinlaista tutoriaalia ja juoni jossain välissä lähtisi oikeasti pyörimään, mutta ei. Tällaisissa peleissä huomaan etenkin kuinka tärkeitä itselleni juuri tarina ja hahmot ovat peleissä. Mutta kyllä peli silti on viihdyttänyt: se on koukuttava ja peli antaa usein sen tutun "vielä yksi tehtävä" fiiliksen. On harmittavaa kuitenkin, että ainakin itselleni peli tuntuu todella tyhjältä. Borderlands 2 näyttäisi vielä tarjoavan juuri juonta ja hahmoja mitä ensimmäisestä osasta puuttuu, joten kenties siihen palaan sitten ensi vuonna.
Diablo III
Diablo III oli itselleni ehkä Mass Effect 3:sen kanssa eniten odottamani peli tänä vuonna. Läpipeluusta on jonkin aikaa, mutta voisin sanoa näin jälkikäteen sellaisia fiiliksiä, että pidin todella pelistä. Osa faneista on tuntunut haukkuvan peliä ettei se ole jostain syystä niin koukuttava kuin Diablo 2. Itse en tätä allekirjoita. Kyllä peli ainakin itseäni koukutti kuin Diablo 2 aikoinaan, ja peliin on tehty todella mukavia pikkuparannuksia, jota en koskaan ajatellutkaan että ne voisi paremmin ja helpommin tehdä. Auction House on mielestäni mukava uudistus, mutta se tarjoaa myös todella tehokkaan tavan tietyllä tavalla huijata. Itse hankin ensimmäisen läpipeluukerran puolessa välissä Auction Housesta todella pienellä kultarahamäärällä lähes ylivoimaiset varusteet ja aseet. Tässä siis pelaaja pääsee helposti hieman huijaamaan, eikä kaikkia tarvikkeita tarvi enään pelkästään kerätä niinkuin aiemmin. Ja tottakai myös ihan oikeallakin rahallakin näitä tarvikkeita voi hankkia. Se ehkä hieman pilaa pelin tasapainoa, mutta ei ainakaan itselleni tehnyt siitä yhtään sen vähemmän viihdyttävämpää. Erikoismaininta pitää antaa myös komeista välivideoista, jotka luovat tunnelmaa peliin todella hyvin.
Diablo 2 vai Diablo III? Valinta on vaikea, mutta hieman nuoremmalle pelaajaväelle voisin ehkä mielummin suositella Diablo III:sta, ja jos hinkua pelaamiseen vielä riittää, niin sitten Diablo 2:sta. Itselleni kovalle Diablo-fanille Diablo III ei yllättänyt odotuksiani, mutta ei kyllä myöskään pettänyt niitä. Sain juuri sitä mitä halusin, ja ehkä hieman enemmänkin.
Then, the moment of truth...
Ja tämä soimaan heti aluksi
Heti täytyy sanoa että Metal Gear Solid sarjana ei ole täysin tuntematon käsitys itselleni. Olen aikoinaan pelannut MGS3:sen läpi PS2:lla jo monia monia vuosia sitten läpi, mutta jostain syystä pelisarja on muuten jäänyt täysin itseltäni kokematta. MGS2:sta olen jonkin verran pelannut alusta, ja MGS4:sen demonkin olen muistaakseni läpi asti pelannut. Alkuperäinen MGS:kin on ollut PS3:n kovalevylläni jo vuoden tai pari. Monesti olen puhunut että "nyt tänä kesänä pelaan koko sarjan läpi" mutta kuinkas on käynytkään aina...eräänä iltana kuitenkin päätin, että nyt sen teen, ja aloitin Metal Gear Solidin....
Heti ensimmäisenä täytyy sanoa, että olen rehellisesti sanottuna paska hiippailupelien pelaaja. Sen, ja osaltaan myös aikoinaan armeijan kiireiden takia uusin Deus Ex jäi kesken. Eikä tässäkään pelissä meinannut aluksi käydä hyvin, kun lyhyt elämämittari hupeni parista virheestä. Onnistuin kuitenkin pärjäämään pelissä mielestäni ihan kohtalaisesti, eikä hirveän monesti tarvinnut aseisiin koskea pelin aikana. Muistaakseni pelasin jopa tavastani todella paljon poiketen Easylla, ja olihan peli sitä kautta loppujen lopuksi aika helppo. [spoiler]Metal Gear Rexin aikana nyt pari v*ttu sanaa tuli, mutta kun tajusi miten se pitää pelata, oli sekin aika helppo.[/spoiler]
Pelin hahmot olivat kuitenkin sitä mahtavinta luokkaa. Etenkin kaikki pääpahikset olivat todella hyviä, ja tarina itsessään oli todella viihdyttävä. Muutamassa kohdassa itseäni häiritsi ihan vähän dialogin paljous, jota tuntui tulevan 10 min edestä mutta näitä kohtia oli kuitenkin aika harvassa ja mielellään hahmojen välistä dialogia kuuntelin. Peli oli myös pituudeltaan aika mukavahko, itselläni taisi mennä reilut 10 tuntia pelin läpäisemiseen.
Pelistä on todella vaikea keksiä loppujen lopuksi mitään pahaa sanottavaa. Ehkä kaikenlaista edes takaisin juoksentelua on hieman liikaa, ja kyllähän kaikenlaisia mukavia ominaisuuksia tietysti pelistä puuttuu mitä myöhemmissä sarjan peleissä on tullut parannuksina, esim. First Person-tähtäys, kulmien taakse kurkkaillu jne. Silti ei voi sanoa että mikään näistä pilaisi pelikokemusta. Itsellä onkin nyt sitten tarkoitus heti kahden loppuvuoden Ubisoft kaksikon jälkeen (Assassin's Creed 3 ja Far Cry 3) ostaa tuo HD-paketti PS3:lla ja pelata MGS2 vihdoin myös loppuun, uudestaan MGS3, 3-4 vuotta hyllyssä ollut MGS4 sekä sitten tietysti Peace Walker. Metal Gear Solid on kyllä helposti paras PS1-peli mitä olen pelannut, sen verran kovan vaikutuksen se jätti.
Halo 2 (PC)
Halo-castissa tulikin jo mainittua kuinka paljon tästä pelistä pidän vielä tänäkin päivänä. Juonen osalta Halo 2 on jopa ensimmäisen trilogian paras, etenkin kun Covenantin motiiveja ja sisäistä konfliktia seurattiin Arbiterin näkökulmasta. Koska Bungie ei aikoinaan paljastanut Halo 2:n yksinpelistä juuri mitään, tuli Arbiterilla pelaaminen silloin ensimmäistä kertaa täysin yllätyksenä. Monet Halo-fanit eivät Arbiterilla pelaamisesta pitäneet, mutta ainakin omasta mielestä myös Halo 3:ssa Arbiterilla olisi saanut olla suurempi rooli. Vaikka monet Halo 2:n yksinpelikentistä eivät ehkä olekkaan ensimmäisen trilogian parhammistoa, niin juoni, välinäytökset, tunnelma soundtrack ovat kaikki loistavia, eikä lopun cliffhanger harmittanut v.2004 saati nyt läheskään niin paljon kuin monien muiden Halo-fanien kohdalla....päinvastoin Halo 2:n kampanja ja loppu latasivat melkoiset odotukset Halo 3:sta kohtaan, odotukset joita Halo 3 ei sitten pystynyt valitettavasti täyttämään =/ Kaiken kaikkiaan Halo 2:n kampanja sai minusta aivan turhan paljon paskaa niskaansa, minulle se oli ja on lähes yhtä maistuva kokemus kuin ensimmäisen Halon kampanja. Ja Legendary-vaikeustaso on Halo 2:ssa juuri täydellisen haastava, etenkin verrattuna Halo 3:een jonka Legendary ainakin ilman kalloja oli turhankin helppo.
Olipa kampanjasta sitten mitä mieltä tahansa, niin Halo 2:n moninpeliä tuskin kukaan pystyy haukkumaan. Halo 2 oli syystäkin Xbox Liven pelatuin peli aina Gears of Warin ilmestymiseen asti ja PC:llä (padilla) Halo 2:n moninpeli maistuu yhtä hyvältä kuin aina ennenkin. Xboxilla Halo 2:sta tuli pelattua ainoastaan jaetun ruudun moninpeliä kavereiden kanssa, Liveä kun en ensimmäisen Xboxin aikaan omistanut, joten vasta nyt pääsin kokemaan Halo 2:n loistavat moninpelikentät suuremmilla pelaajamäärillä. Halo 2:n PC versio sisältää kaikki Xboxille julkaistut kentät + 2 vain PC:lle julkaistua kenttää. Vaikka Halo 2 julkaistiin PC:lle jo 2007, niin pelaajia on linjoilla tänäkin päivänä sellaiset 30-100 riippuen vuorokauden ajasta, joten matseja saa pystyyn.
Halo 2 on käännetty PC:lle hyvin, tarkempien tekstuurien ansiosta peli näyttää paremmalta ja pelin ruudunpäivitys on Xbox-versiota parempi. Halo 2 oli loistava Xboxilla ja sitä se on myös PC:llä. Ainut harmittava asia on, ettei PC-versiosta löydy co-oppia, tai jaetun ruudun moninpeli mahdollisuutta. Jokatapauksessa Halo 2 on loistava peli, lähes yhtä mahtava kuin Combat Evolved. Toivottavasti 343 Industries julkaisee Halo 2:sta oman Anniversary-version parin vuoden päästä kun Halo 2 täyttää 10 vuotta. 9/10
Daxter
PSP tuli hankittua jo viime vuonna ja viime vuonna sillä tuli storesta pelattua Crash Bandicoot sekä ensimmäisen MGS. Vasta nyt tuli kuitenkin ostettua niitä varsinaisia PSP-pelejä, joista ensimmäisenä tuli pelattua aikoinaan paljon kehuja saanut Daxter. Pelin juoni nyt ei varsin kummoinen ole, ja etenkin kun Jak II on vielä pelaamatta, niin pelin alku oli hiaman hämmentävä ja etenkin se että Daxter sen sijaan että ryhtyisi etsimään/pelastamaan Jakia päätyykin liiskaamaan ötököitä tuntui hiaman oudolta ratkaisulta....noh hällä väliä juonesta, vaikka tosin muuttuu hiaman kiinnostavammaksi pelin edetessä. Daxter itsessään on hauska, hyvin animoitu ja hyvin ääninäytelty hahmo. Vaikka pelissä ötököitä vastaan tapellaankin, niin itse tasohyppely on kuitenkin pääosassa. Se onkin toteuttu varsin hyvin ja harvoin mitään todella raivostuttavia kohtauksia tuli vastaan. Välillä Daxter saa uusia osia "ruiskepyssyynsä" jota pystyy käyttämään niin ilmassa leijumiseen kuin ötököiden listimiseen. Vaihtelua pyritään tuomaan ajoneuvo-kohtauksilla sekä minipeleillä, jotka tosin ovat kaikki melko tylsiä, joskus jopa ärsyttäviä napinpainallus/nopeusreaktio-pelejä. Grafiikkassa ja äänimaailmassa ei oikeastaan mitään valittamisen aihetta ole, kaikin puolin Daxter on varsin viihdyttävä tasoloikka eikä sitä turhaan ole kehuttu yhdeksi PSP:n parhaista peleistä 8/10
Prince of Persia Classic (XBLA)
Tämä alkuperäisen Prince of Persian remake on melko suoraviivainen ja yksinkertainen tasohyppely, josta nyt ei varsinaisesti jäänyt mitään erityisen positiivista tai negatiivista sanottavaa jäänyt. Ilmeisesti 3D-grafiikkaa lukuunottamatta juuri muuta eroa alkuperäiseen peliin ei ole, mikä kyllä selittääkin hyvin sen, miksi peli tuntuu varsin yksinkertaiselta nykypäivän mittapuulla. Juonta ei ole juuri nimeksikään, eikä kovinkaan haastavasta saati pitkästä pelistä ei ole kysymys, mitä nyt taistelut vartijoiden kanssa saattoivat välillä olla hiaman haastavia, samoin lopputaisto Jaffaria vastaan. Jos pelistä kuitenkin haluaa haastetta löytää enemmän, niin yritä saavuttaa pelistä kaikki achievemntit. Pelin läpäistyä avautuu nimittän haastemodi, jossa ei saa kuolla kertakaan ja tuon achievementin saavuttaminen voikin olla jo varsin haastavaa. Jokatapauksessa ihan kiva tasohyppely, josta ei tosin kovin paljon viihdettä irtoa. Ei todellakaan mitään Live Arcaden parhaimmistoa, mutta on sitä huonompiakin pelejä nähty 7/10
Neverwinter Nightsia tullut pelattua nyt parisen viikkoa, mutta siitä (ja pelin lisäosista) arviot joskus myöhemmin.
Assassin's Creed: Revelations
Tämä tuli nyt vihdoin ostettua ja pelattua läpi, en ole kuin vuoden myöhässä... Mainio peli jälleen kerran, tarina melko hyvä, peliin kiinnostavaa uutta sisältöä, kuten pommit ja hookblade ja sitä rataa sillälailla. Hiukan odotettua lyhyempi peli, AC2 ja AC:B ovat olleet sen 12 sequencea (?), mutta tämä oli vain yhdeksän. Sinänsä olen jopa iloinen siihen, että tämä oli hiukan lyhyt, sillä AC3 tuli postissa pari päivää sitten ja se pitäisi seuraavaksi korkata. Sitten juoneen. Älä siis katso, jos haluat välttyä major spoilereilta (sisältää muutaman pelin lopusta tietoa)
[spoiler]Pelin loppu jäi melkein yhtä avoinaiseksi kuten edeltäjälläänkin. En tajunnut taas tätä avaruuskulttuurijuttua yhtään, koska näköjään AC2:ssa "The Truth" on todella tärkeä osa näitä loppuja. Olen kohtalaisen laiska keräiltävien suhteen joskus, mutta muutaman YouTube-videon avulla selvisi aika paljonkin tästä. Se onkin toinen tarina.
Itse Revelationsin loppu oli kuitenkin melko outo. Mitä tapahtui Desmondille? Entä Ezio? Sofia? Noh, muutaman youtubaajan teorioiden mukaan Desmond ja kumppanit suuntaavat AC:R lopussa näytetylle "vaultille" Edenin ompun kanssa. Teorioita vain, mutta we'll see.
Ezion loppu tässä oikeastaan enemmän kiinnosti. Pelin jälkeen törmäsin youtubessa Assassin's Creed: Embers lyhytelokuva-animaatiohässäkkään, joka tuli ilmeisemmin vain CE/LE-versiossa mukana. Long live piracy! Oli todella haikeaa katsella Ezion viimeisiä päiviä 65-vee pappana ja erityisesti, kun Ezio nukkui pois lapsensa ja Sofian edessä. En muista milloin olisin viimeksi "pelin" lopulle kyynelehtinyt näin paljon. Olihan se kuolema odotettavissa, mutta ainakin se oli luonnollinen kuolinsyy. Ezio saavutti viimeisen päämääränsä; rauhan. Requiescat in pace.[/spoiler]
Kaiken kaikkiaan hieno peli, hieno jatko-osa ja hieno lopetus kyseiselle saagalle. Desmondin "journeyta" en jaksa pelata, koska 1. kentän jälkeen jäi todella paskainen maku suuhun. The Lost Archives ehkä. Mutta vain ehkä. 4,5/5
Steel Battalion: Heavy Armorin oli sitten eilen pelattu läpi. Pelin ostin julkaisupäivänä, mutta noita taukoja on ollut niin paljon että vasta nyt olisi viiminen kappale läpi.
Vuonna 2020 syntyi virus joka söi kaikki maailman piisirut ja näin koko planeetta ajautui kriisiin koska mikään ei toiminut. Kiina, jolla on tunnetusti suuri armeija( ja varsin riippumaton tietokoneista) nousi maailman johtavimmaksi suurvallaksi. Kiina liittolaisineen valloitti Euroopan ja Jenkitkin joutuivat jättämään kotimaansa. Meksikosta käsin alkaa sitten viimeinen epätoivoinen invaasio, tavoitteena saada tähtilippu heilumaan amerikan raunioissa (ja myöhemmin Afrikassa ja Euroopassa). Pelaaja tietysti kärkijoukoissa muun mecha patalijoonansa kanssa.
Peli on siis kevyt, mutta vaikea (kuten tekijöiden toinen peli, Dark Souls) simulaattori, missä Pelaaja toimii nelimiehistöisen tripoditankin ajajana. Mukana kulkee Radiomies ja kaksi lataajaa. Itse tankkia ohjataan ohjaimen vasemmalla tatilla, kameraa käännellään oikealla ja liipasimista ammutaan. Kinectiä käyttäen katsellaan ohjaamoa, vedetään periskooppia, vaihdetaan ammustyyppejä ja tarvittaessa vilkuillaan tankin luukusta (eli perse ylös tuolista). Toimintoja on paljon, mutta ne sopivat mechatankkeihin hyvin. Pelin edetessä pelaajaa saattaa menettää taisteluissa miehistöä, jolloin kuollut mies ei enään palaa, vaan patalioonasta tulee uusi keltanokka kyytiin. Lisähupina kesken pelin kuollut miehistönjäsen ei korvaudu uudella, vaan pelaaja joutuu tekemään hänen työtänsä. Esimerkiksi lataamaan tankin tykkejä omin käsin.
Varmaan 99 prosenttia tätä pelanneista on tuominnut pelin pelikelvottomaksi kontrollien takia, mitä en oikein ymmärrä. Ennen pelin käynnistämistä kalibroin kinectin varmuudne vuoksi, säädin valaistusta ja otin prikulleen samanlaisen asennon kuin ohjekirjassa neuvottiin pelaamaan (eli istuin tuolilla ja tarpeeksi kaukana töllöstä) ja näin Kinect osasi lukea liikkeitäni ihan hyvin. Itse pelatessakin on kuitenkin hyvä muistaa käyttäytyä kuin tankkimies. Eli ei hätiköidä ja rauhallisesti ohjastaa tripodiansa.
Pelin tehtävät ovat useimmiten yksinkertaisia" tuhoa kaikki viholliset", mutta mahtuupa mukaan "puolustamista" ja "etsi ja tuhoa" tyylisiä tehtäviä. Tiettyjä tehtäviä on mahdollista pelata maksimissaan neljän pelaajan kanssa Liven välityksellä ja kerätä parempia arvosanoja. Arvosanojen mukana tulee uusia ja parempia panssareita, erikoisammuksia ja muita parannuksia tankkeihin. Niitä pitää ehdottomasti kerätä ja pelaaja säästyy monilta itkupotkuraivareilta. Itse vihollinen voi olla hernepyssyllä ampuva kiinalainen kiväärimies, johonka riittää konekiväärin luoti. Jokunen kinukki kantaa AT raketteja ja osaavat kykkiä raunioissa väijjymässä pelaajaa. Sitten on tietysti vihollisien omia tankkeja ja supermegahirveitä jättiläistankkeja, joita on aluksi mahdotonta tuhota suoralla hyökkäyksellä. Nämä kaverit ovat parissa tehtävässä niin vaikeita että pelaaja voittaa enemmän tuurilla kuin taidoilla ja joutuu yrittämään lukuisia kertoja. Jättitankeista siis on pakko miinustaa pisteitä, vaikka komeita ovatkin.
Pelin maailman ja tarinan luomiseen on selvästi paljon uhrattu Jenejä, niin inhottavan realistinen on tuo tulevaisuuden maailma on. Tekijöillä on ollut paljon munaa tehdä isolla rahalla Kinectille peli, joka suuniteltu niille vähälukuisille pelaajille, jotka nauttivat haasteesta ja pitävät pelaamista työnä. Itse en pidä työnä, mutta pelin realistisuus ja Kinect kontrollit kiehtoivat. Peli kuitenkin vaatii paljon kärsivällisyyttä ja vaivaa toimiakseen oikein, plus ylivoimaiset supertankit, että annettakoon 6/10 arvosanat.
Perhanan Nashkelin kaivokset. Aina tyssää innostus kun pitää lähteä koboldeja tappamaan. Onneksi pääsin sentään nopeasti ulos sieltä, tuntuu vain että se 60fps olisi ihan kiva, mutta kun Baldur's Gate: Enhanced Edition ei jostain syystä tue asetuksen muuttamista, kuten alkuperäinen. Haste ois kova juttu myös.
Olikin hetken aikaa enemmän innostusta ajella Gran Turismo 5:ssä. No, oikeastaan nyt vielä enemmän kun eilen saapui ratti! Voisin tavallaan sanoa että tätä olen odottanut jopa kauemmin kuin Baldur's Gatea. Gran Turismot ovat kiehtoneet jo ensimmäisestä lähtien, vaikka en todellakaan ole minkään sortin automies.
Koska olen erittäin huono muuttamaan ajatuksiani verbaaliin muotoon, jää tekstit varmaan hieman lyhyeksi, mutta ei anneta sen häiritä.
Alan Wake PC
Steamin aleista Waken nappasin ja pari päivää sitten pelasin lisäepisodeineen läpi. Mitähän tuosta nyt sanoisi. Viihdyttävää sitä oli pelata, vaikka välillä ehkä liian vaikea. Pelasin easyllä, jolloin oletan, että pääsen pelin kuolematta läpi ja saan tarinan koettua. Kolmannesta episodista eteenpäin aloinkin kehittäjävalikosta ottamaan ammuksia, minkä jälkeen peli rullasikin hyvin loppuun asti. Toimintaa olisin siis halunnut paljon vähemmän.
Parhaiten pelistä jäi mieleen soundtrack. Musiikit täydensivät kokemusta enemmän kuin kuvittelinkaan. Esimerkiksi se lavataistelu on yksi lempikohtauksistani, koska se Old Gods of Asgardin biisi sopii siihen niin hyvin.
Kaikin puolin viihdyttävä peli, jonka tarina vie mukanaan. Taistelua saisi olla merkittävästi vähemmän, mutta muuten pahaa sanottavaa ei juurikaan ole. PC-versio on myös tehty laadukkaasti.
5/5
Alan Wake American Nightmare PC
En pitänyt läheskään yhtä paljon kuin AW:sta. Paikkojen kierrätys alkoi vituttamaan jo ensimmäisellä kerralla ja toisella kerralla meinasin jo jättää pelin kesken. Tavattavat hahmot (Mr. Scratchia lukuunottamatta) ovat melko tylsiä. Toiminta tuntui kuitenkin paljon paremmalta kuin ensimmäisessä osassa eikä se ollut niin häiritsevää.
Tarina oli varsin mielenkiintoinen. Jäi hieman epäselväksi tapahtuiko kaikki oikeasti vai oliko koko peli vain jotain, jota ei tapahtunut. Ne radiolähetykset ehkä viittaavat siihen, että tapahtumat ovat oikeita, koska muistaakseni jossain manuscript sivussa luki, että radiolähetykset saattavat kuulua toisiinkiin maailmohin tai jotain sellaista. Joka tapauksessa jatkoa jään odottamaan innolla.
Toimintaa parannettu, mutta se ei silti oikeuta paikkojen kierrätystä.
4/5
Aikaisemmin tällä viikolla oli jälleen suuri ilon päivä sillä maa pelastettiin jälleen ulkoavaruuden ilkeitä muukalaisilta. Operaation kunnioitettuna ja naisten tavoittelemana johtajana toimi allekirjoittanut, kun taas operaation työvoimana hääräsivät XCOM: Enemy Unknownin urheat miehet ja naiset. Paraatia ei ole meikäläiselle näkynyt, mutta itse aion ainakin nyt järjestää sellaisen urheille joukoilleni. Koska olen lämmin ja hellä johtaja.
En ole koskaan aikaisemmin tutustunut XCOM-sarjaan, mutta olen onnellinen että tein sen nyt. Pieniä napinan kohteita löytyy sieltä sun täältä, mutta silti XCOM on ehdottomasti yksi vuoden 2012 parhaista peleistä.
Ulkoasultaan peli liikkuu tyydyttävän ja tylsän välillä. Hahmojen liikkuminen ja animointi on komiaa, samoin kaikkien alieneiden ulkoasut, mutta kentät osaavat olla välillä melko tylsiä ja värittömiä. Vaihtelua olisi ehdottomasti kaivannut hippasen enemmän. Pisteitä tosin tuhoutuvista ympäristöistä, komeista räjähdyksistä ja kivoista vesiefecteistä.
Pelaaminen onkin sitten aivan rautaa. Bugeja on siellä sun täällä, mutta ei mitään maata kaatavaa. Itselläni peli jäätyi läpipelaamisen aikana muistaakseni kerran joten sen suhteen ei ole onkelmia. Välillä alienit ammuskelivat seinien läpi ja muutenkin oudoista paikoista, mutta en oikein osannut pahastua moisista kun muuten oli niin mukavaa. Taktiikkaa löytyi omaan makuuni mukavasti, etenkin kun kentissä löytyi sentään kivasti korkeuseroja.
Pelin suurin vahvuus löytyy kuitenkin hahmoista. Tarina kantaa hyvin koko pelin ajan, vaikka loppu olikin äärimmäisen lattea, mutta omasta tiimistään alkaa todella välittämään. Ihan kaikkiin hahmoihin ei toki kiinny yhtä paljon, mutta oman A-tiimini alusta asti mukana ollut nelikko pääsivät sydämmeeni.
XCOM toi hymyn huulille ja verisuonet pintaan. Arvosanaksi voisin antaa helposti 9/10 ja suosittelen kaikkia pelaamaan pelin läpi ja tukemaan kehittäjiä. Ja kunnioittakaa myös tiimini rakkaimpia lapsia:
John "Papa Bear" Sheppard, Heavy.
Ashley "Baroness" Williams, Sniper.
John "Satturn" Marston, Support.
Naogi "Scarecrow" Yamasita, Assault.
Pääsinpä kokeilemaan ensimmäistä itse hankkimaani Wii-peliä, ja kyseessä on Inazuma Eleven Strikers. Inazuma Eleven fanina olisin ostanut pelin varmasti ihan vain siksi että olen fani. Wiitä ei siis ole, mutta tyttöystävän ansiosta ei peliä tarvinnut hyllyyn jättää nököttämään. Nyt tuossa edellisviikolla pääsin pelaamaan peliä.
Ensimmäinen reaktioni oli tietenkin iloisuutta ja häkellystä siitä että näen rakastamani sarjan pelin isommalla ruudulla. Animea olen tietenkin katsellut omasta telkusta mutta näitä pelejä kun ei länteen oikein tipu niin tämä on siksi vähän harvinaisempi tapaus.
Hetken pelattuani ja opeteltua Wiimoten nappuloiden paikkoja ja muuta aloin päästä peliin sisään. DS-peleistä poiketen pelissä ei tarinaa eikä mitään freeroam maailmaa ole, vaan peli on lähinnä "partypeli" kavereiden kesken, jossa kevytmuotoisen kamppanjan kautta avataan käytettäväksi kaikki hahmot, ja tämän jälkeen otetaan sitten yhteen haluamansa tiimin kanssa. Pelistä löytyykin 1-3 DS-pelien tärkeimmät hahmot.
Itse ottelut eroavat aika merkittävästi DS-pelien otteluista, nimittäin siinä missä DS-peleissä tökitään useita hahmoja yhtäaikaa eteenpäin, tässä sinulla on hallinta yhdestä hahmosta kerrallaan. Otteluista puuttuu tauotus, eli kun pelaajat törmäävät toisiinsa on toimittava heti eikä ole mahdollisuutta miettiä ryntääkö läpi taklaten vai rynnistääkö läpi jotain erikoisliikettä käyttäen. Potkutekniikoiden käyttö myös vaatii "latausta", ja tasosta riippuen joutuu B nappia pitämään pohjassa pitkäänkin. Siinä sitten tiukassa paikassa on hyvin jännä yrittää väistellä vastustajien taklauksia ja erikoisliikkeitä samalla kun yrität ladata 3 hengen huippuerikoisliikettä (jossa tietenkin vaaditaan nämä 2 muuta henkilöä sinun lähellesi).
Erikoisliikkeiden käyttö on myös hiukan hämmentävää sillä itse en ainakaan löytänyt vielä mitään logiikkaa miksi ei hahmolla jolla on vielä tarpeeksi TP:tä tekniikkaan voi tehdä minkäänlaista erikoisliikettä. Maalia on kuitenkin mahdoton saada ilman erikoisliikettä, jollei sitten käy joku oikein muikea nakki.
Hahmojen kasvatus on kuitenkin tehty jännäksi, sillä sen sijaan että erillisiä statseja tutkaillaan, pelissä keskitytään kasvattamaan tämän suhdetta joukkueeseen, joka taas korottaa pelaajan kykyjä. Suhteet tiettyihin pelaajiin avaavat erikoisliikkeitä, vaan ne parhaimmat yleensä avautuvat siellä 100% bondauksien takana joten työtä on paljon. Puhumattakaan siitä että kaikista tärkeistä hahmoista on monia versioita (esimerkiksi sarjan päähenkilölle on kolme, jokaisesta DS-pelistä), ja parempiin versioihin vaihtaessa suhde joukkueeseen putoaa nollaan. Hyvä kuitenkin että tämä sama hahmo voi käyttää kaikkien versioidensa tekniikoita. Peliin saisi kivasti myös jonkinlaisen erikoisliikekaupan aikaiseksi, mutta en tällaista ole ainakaan kohdannut.
Peli on hyvin nautittava, mutta vaatii paljon aikaa. Itse 8 tunnin jälkeen pääsin kamppanjan loppupuolille mutta availtavaa vielä riittää. Lisäksi kunkin tiimiläisen suhteen kehittäminen on hyvin hidasta, joten 100% bondauksia ei voisi odottaa kuin vasta joskus 30 tunnin jälkeen. Matsitkin kestävät turhan pitkään, etenkin jos olet heikompaa tiimiä vastaan pelaamassa. DS-peleissäkin vaikka kello sanoi kullekkin erälle 30 minuuttia pituudeksi niin todellisuudessa ei yhdessä erässä pidempää mennyt kuin 10 minuuttia. Se tuntuu jopa helpossa ottelussa hyvin lyhyeltä. Tässä pelissä tuntuu että aika on juurikin se 30 minuuttia plus joku 5 minuutin hämmentävä yliaika jolle ei koskaan tiedä loppua, toisin kuin DS-peleissä. Oikeasti tuo aika on varmaan 15-20 minuuttia, mikä ei DS-peleihin verrattuna paljolta kuulosta, mutta näin kumpaakin lajia pelanneena on kerrottava että ero on hyvin selkeä. Uusintaotteluiden pelaaminen ei niinkään houkuttele kun matsissa tuntuu kestävän pieni ikuisuus.
Hauskaa oli miten erikoisliikkeisiin oli lisätty ääninäyttelyä. Tässä mielessä tekisi mieli pelata japanilaista versiota pelistä, sillä ääninäyttely nyt ei hirveän laadukasta ole ollut DS-peleissäkään. Ja tämä on tietty henkilökohtaista, mutta animea katsoneena on outoa kuulla jonkun japanilaisittain möreä-äänisen pojan puhuvan 10-vuotiaan äänellä. Joillekkin ääninäyttelijävalinnat eivät sovi, ja jotkut kuulostavat aivan tuskallisen huonoilta. Joukossa on kuitenkin pari hyvää suoritusta ja jopa itse hahmolle sopivaa suoritusta. Pelissä kuitenkin huomaa selkeän eron miten länsimaalaiset ääninäyttelijät eivät usein osaa laittaa tunnetta suoritukseensa.
Pääasiassa peli on tarkoitettu lapsille, joten en osaa peliä suositella kenellekkään täällä, mutta jos kaipaa hiukan erillaisempaa jalkapallopeliä, tässä olisi vaihtoehto. DS-pelejäkin suosittelen jos haluaa erillaisempaa ja Pokémon-tyylistä jalkapallopeliä kornilla ääninäyttelyllä.
Gran Turismo 5
Peli jonka pariin palailen aina tasaisin väliajoin vain nauttiakseni virtuaalisesta kaahamisesta kun suomen lainsäädäntö ei salli minkäänlaista hupia oikeassa elämässä eikä radallekkaan pääse näin talvisin, tuntuu hassulta että jo kaksi vuotias peli jaksaa yhä kiinnostaa mutta toisaalta jos henkilö kärsii autokuumeesta niin ihmekkös tuo, yllättävää sekin että nettipelaajia löytyy yhä pilvin pimein, ja peliä on haukuttu melkein joka suunnalta ja on monasti kuolleeksikin julistettu, teinien sanoin wtf.
Forza Motorsport 4
Ei ihan niin loistava kuin Gran Turismo mutta jaksaa myöskin viihdyttää ei pelkästään hienojen editointityökalujen takia vaan myös aivan loistavan autovalikoiman vuoksi josta PD saisi ottaa mallia, harmillista kyllä Forzan nettiserverit ovat käytännössä jo melkein kuolleet mutta onneksi peli sallii omien kisojen väkäämisen haluttuja autoja vastaan jotenka pelistä ei pelattava lopu kesken mikäli mielikuvitusta löytyy.
Far Cry 3
Peli joka oli pakkohankinta uutena vain koska fanitin älyttömästi PC originaalia ykköstä ja kakkonenkin oli puutteineenkin loistava, harmittavasti vain kolmonen on huomattavasti lyhyempi kuin kumpikaan "isistä" ja käsistäpitelyä ilmenee ehkä liiankin, ja kenen idea oli sallia pikamatkustus kesken tulitaistelun vihollisten kanssa ? Melkoista huijaamista moinen. Koomisinta oli että paljon parjattua eläinten lahtaamista ei tehnyt mieli harrastaa lainkaan jahka kaikki tarvittavat nahat oli jo kerätty, lievästi sanoen hauskoja tilanteita kun perässä juoksee Tiikeri eikä sitä halunnut "satuttaa" turhaan. Hieno peli kaikenkaikkiaan.
Darksiders
Pääsin vasta aloittamaan tämän pelin koska kakkonenkin kiinnostaa ja voin vain todeta että se on miltei täsmälleen kuin Zelda - Ocarina Of Time mutta huomattavasti aikuisempana eikä lainkaan huono asia, harmi vain että kamera tekee läpäisystä välillä kohtuuttoman raivostuttavaa vaikka maitoilenkin Medium tasolla ja päässyt jopa viidenteen Bossiin asti (Hurraa tahmanäpille)
Doom 3 BFG Edition tuli läpäistyä, harmillista että olin jo Ultimate Doomin ja Doom 2:sen läpäissyt 360:lla jo aikapäiviä sitten mutta onneksi Doom 3 oli itsessään pitkä peli plus ne kaksi lisäriä päälle jotka itseäni miellyttivät vallan mainiosti, voi vain todeta että Doomit eivät sovi niille jotka tykkäätät kykkiä ahmamies-vaikutuksen alaisena joka nurkan takana aina kun yksi vihu on kaadettu, taktikointiahan doom ei myöskään salli ellei sellaiseksi voi laskea vihun houkuttelua nurkan taakse että pääsee lasauttamaan edes kerran kunnon laakin päin näköä, harmillista että eivät päivittäneet aseiden ääniä laisinkaan, ainoat aseet jotka sai virneen naamalle ovat legendaarinen moottorisaha ja kaksipiippuinen haulikko.
FPS nostalgian nälkäiselle Doom 3 BFG on tutustumisen arvoinen paketti, muiden on parempi etsiä viihteensä muualta, mekaniikka kun on huomattavasti armottomampi kuin nyky FPS:ssä yleensä.
Ihmetyttää kyllä Darksidersin Zeldavertauksetq...pitäisi kai pelata vähän enemmän, kun alkua vasta hyvin pikaisesti testannut, mutta enemmän se olo mielestäni aivotonta hack'n'slashia? Zeldoissa kun vihollisten tappaminen ei ole ollut mielestäni koskaan se oleellinen asia.
Heti ensimmäinen "luolasto" on Zelda kamaa. Taistelua on toki huomattavasti enemmän, mutta pulmia löytyy ja suunnittelussa on lainattu aika paljon OoOtista. Löytyy mm. Hookshot ja bumerangi.
Sitä tarkoitinkin, se etenee pelillisesti hyvin samaantapaan kuin Zelda, edessä on luolan suu joka on tukittu jäällä, tarvitset siis bom.... hansikkaan ja Crossblade on kuin ilmetty boomerang. Taistelua toki on enempi mutta kaava on kovin tuttu ja joka kentästä saa jotakin jota pitää käyttää pomoa vastaan.
Ei ehkä nyt ihan zelda-klooni, mutta selkeästi elementtejä niistä peleistä. Ja löytyyhän muistakin pelisarjoista jotain tuttua. Ei siis pelkästään yhden pelin juttuja.
Vanha totuushan on että "lainata saa kunhan sen tekee parhailta" mikä pätee tässä tapauksessa varsin hyvin.
Hyvin harvassa ovat ne pelit joissa on oikeasti jotain originelliä mukana nykyaikana.
Juu ei se itseäni missään nimessä haittaa jos pelit lainaavat toisiltaan jotain, erityisesti silloin kun se on hyvin tehty, mutta ei vain se taistelusysteemi napannut ainakaan heti alkuun. Hack'n'slash peleissä täytyy taistelun tuntua todella hyvältä että sitä jaksaa, kuten tuli juuri eilen illalla todettua Diablo 3:n kanssa. Turhaan on tullut välteltyä melee -hahmoja, kun barbaarilla alkoi vääntämään niin vihollisten lyöminen mössöksi oli oikein ihanan tuntuista.
Hieman vajaan parinkymmenen tunnin tahkoamisen jälkeen läpäisin Saints Row: The Thirdin campaignin.
Tarina / juoni itse
[spoiler]Mielestäni tämä ei ollut loppujen lopuksi kovinkaan räikeä. Pyritään vain tekemään jotain kaikista isoimmille jenginpomoille, varsinkin Stagille (joka on muuten ihan helvetin ärsyttävä sakki). Oletettavasti pääpaino oli siinä että Stag saataisin muualle Steelportista, koska se ilmeisesti rajoitti elämää yleisesti sekä jengien osalta.[/spoiler]
Ei siinä mitään, koska juonen edetessä tehtävät olivat entistäkin tyydyttävämpiä ja palkkakin on on mukava. Mikä sen mahtavampaa, kun saa lyödä isoja jehuja turpaan moottorisahalla, saa tonnikaupalla rahaa ja lisää kulkuvälineitä tallintäydeltä?
Monipuolisuus (kustomointi)
Ja tätä sitten riittää ainakin hahmolle ulkomuotoa tehdessä. Jokaista naaman lihasta saa väännettyä suuntaan tai toiseen, minkä avulla voi saada vaikka kenen näköisen tyypin. Huonompi puoli tässä on se että tähän on panostettu liikaa; esimerkiksi hiusvalikoima on omasta mielestäni hyvin köyhä ja vaatteitakaan ei ole hurjan paljoa. Tähän lohtua tuo hyvät värivaihtoehdot kuitenkin.
Monipuolisuus (tehtävät / muu tekeminen)
Tehtävävalikoima on hyvinkin kirjava, ja siitä löytyy varmasti aina jokaiselle jotain. Ainoa mikä on oikeastaan vähän turhempi juttu niin Trailblazing, mutta tämä taas on minun mielipiteeni. Jokatapauksessa, jos juoni ei kiinnosta niin ainahan sitä voi rellestää kaupungissa, etsiä collectableja ja tehdä minitehtäviä.
Kunnon WTF -hetki. Pieni vinkki tätä pelaaville; älä hyppää botin kanssa katolta. Ne ei ilmeisesti omista laskuvarjoa ja tervettä järkeä.
[spoiler]
[/spoiler]
Todellinen sätky. Muuten ei tullut mitään sellaisia äärimmäisiä pelon valtaamia hetkiä, mutta tämä oli kyllä ylitse kaiken. Tämä kohta juonessa oli kyllä erikoinen lisä, ei niinkään huonolla tavalla, paitsi siinä mielessä että pari kertaa hyppäsi sydän kurkkuun.
Pelille yleinen arvosana olisi 9-/10. Välillä pelissä kohtaa aivan uskomattoman ärsyttäviä bugeja (älä koskaan aja aitaan pahki täysillä, auto warppii läpi ja siitähän ei päästä), mutta ellei tee typeryyksiä niin niistä päästään. Kaikenkaikkiaan peli on todella räikeä, monipuolinen kaikelta kannalta ja ehdottomasti pelaamisen arvoinen.
Far cry 3
Nyt on tyhjä olo. 30t 57min siihen näytti menneen, että tämä tuli tahkottua 100% läpi. Silti kaipasin vielä lisää pelattavaa. Tein myös kaikki kisat, puukon heittämiset ja ampuma haasteet vaikka ne ei edes noita prosentteja kartuta. Tai ainakin luulen tehneeni sillä mistään ei näe mitkä noista on tehnyt ja mitä ei. Missään vaiheessa mikään ei kyllästyttänyt vaikka nuo pikku hommat on saman toistoa.
Tykkäsin tarinasta ja Vaas on ainakin tämän vuoden paras pelihahmo ehdottomasti.
[spoiler]Kuka muu on sitä mieltä, että Vaas ei ole kuollut. Itse uskon, että se vaan sillä puukolla myrkytti Jasonin ja koko tappelu Vaasia (ehe ehe) vastaan oli vain taistelua sitä myrkytystä vastaan. Lisäksi Vaas on ainoa jonka ruumista ei nähdä. Buck ja Hoyt nähdään kuolleena kyllä.
Lisäksi Doug saa haistaa vi...kukkasen. Eli se klubin dj joka niissä flashbackeissa on. Jätkällä on selvästi diili joko Hoytin tai Vaasin kanssa sillä sehän oikein suosittelee hyppäämään sinne saarelle "siellä voi tehdä mitä vaan, mahtava paikka, plaaplaaplaa". Hemmetin kusipää. Olen lukenut muutamaa foorumia eikä kukaan ole tuosta puhunut mitään joten kerrankin minä ilmeisesti kiinnitin huomiota johonkin asiaan mihin muut ei. Harvinaista.
[/spoiler]
Viimeisessä tehtävässä kyllä iski bugi joka pisti vituttamaan. Ainakin kolme kertaa kun Jason syttyi palamaan liekkärin takia niin sai odotella ainakin 20 sekuntia, että tuli se "paina namiskaa jotta et ole valkeessa". Ennen tuota et voi ampua, et avata ovia etkä edes sammuttaa niitä liekkejä vaikka kuinka pitäisit sitä nappia pohjassa. Siinäpähän sitten katselet kun Jason heiluttelee käsiään ja vikisee kun vissiin polttelee pikkasen. Ei tuon takia sentään kuoltua tullut, mutta kyllä kiroilemaan laittoi aika ankarasti.
edit: Suosittelen lukemaan handbookista kaikki tiedot eläimista, kasveista, aseista ja ajoneuvoista. Sieltä saa useammat hyvät naurut.
Pelaat kyllä Partis pelisi ihailuttavan täydellisesti aina läpi. Itekkin pitäis jaksaa enemmänkin, kuin vain sen yksinpelin läpipeluu. Mutta mutta minä en vielä Far Cry 3:een ole koskenut, koska Ubin tämän syksyn toinen suurpeli on vielä kesken. Peli kuitenkin löytyy totta kai, mutta pysyköön muoveissa kunnes Connorin seikkailut on vedetty loppuun. Muuten tiedän, että tuo AC3 tulee jäämään satavarmasti kesken.
Ja nyt tosiaan olen viimeiset kaksi lomaviikonloppua pelaillut Assassin's Creed kolmea ja hyvin onkin maistunut. Aivan alku, eli Desmondin osuus oli tylsintä kaurapuuroa, mitä pelissä on vastaan tullut ja melko pienet alkuodotukset lopahtivat kaivoon. Siitä kuitenkin peli sai ihan ok startin ja sen enempää spoilaamatta ensimmäisellä pelihahmolla pelatut pari jaksoa olivat oikein hyvä aloitus pelille, eikä minusta lähdetty ollenkaan liian kaukaa tarinaa rakentamaan.
Connorilla kun pelaaminen alkoi, tulikin pelin tähän mennessä paras vaihe. Kaikki ns. syntytarinat ovat aina kiinnostavia ja oli hienoa pelata Connorin matka assasiinien joukkoon asti. Kunnes sitten jaksossa numero 7 alkaa se tuttu ja aivan liian turvallinenkin perus ac-meininki. Teet pari alustustehtävää ja sitten mennäänkin salamurhaamaan uusi ukkeli. Paitsi että itse salamaurhauksesta voisi poistaa etuliitteen, koska eipä noita kovin salamyhkäisesti ole murhattu. Jokatapuksessa 7 ja 8 chapteri olivat suoraansanottuna pakkopullaa ja lukuisat kuolemat eivät auttaneet sitten yhtään.
Mutta kuinka ollakkaan jorpakkoa kohti menevä pelikokemus kääntyikin heti yhdeksännessä jaksossa todella mielenkiintoiseksi ja pelaaminen mielekkääksi. Sen vielä ehdinkin läpi asti pelailla, kunnes lomani loppuivat, mutta perjantaina tulee varmasti tuo loppuun asti kerralla vetäistyä. Tarinan puolesta Connorin ja tämän toisen henkilön loppuratkaisu kiinnostaa. Desmondin puolesta voin vain todeta sen, mitä Norsukampa koko pelisarjasta: "Aika tylsää paskaa." Vain kakkosen ja nyt tämän kolmosen olen pelannut ja kaikenkaikkiaan minulla ei ole mitään käryä, mitä nykymaailmassa on tarkoitus tapahtua ja mitä esim. nuo energia(?)kuutioiden keräilyt tarkoittavat.
Vai täydellisesti :D Aina sillä asenteella pelaan, että jos hermot ei mene ja lopputekstit saa ruutuun niin hyvä homma. Jotkut harvat sitten iskee enemmän.
Laitetaan toinen 100% peli eli forza horizon. Yksi barn find puuttuu koska se ei vaan ilmesty.
Tämä on minulle vuoden pettymys. Peli ei ole huono, mutta odotin parempaa. Verrataan vaikka uuteen most wantediin ja TDU 2:een.
Forzassa on tekninen toteutus parempaa kuin kummassakaan. Ruudunpäivitys parempaa ja ajaminen parempaa, mutta liian vähän tekemistä.
Oli pakko laittaa TDU 2 koneeseen ja siinä on pelkkiä valokuvaus/kamojen etsimis jne tehtäviä yhteensä 200 eli enemmän kuin forzassa kaikki hommat yhteensä laskettuna.
Lisäksi forzan maisemat on tylsiä. Ei ole vaikea valita kummassa mieluummin cruisailee. TDU 2 jossa on ibiza ja oahu vai jossain coloradossa jossa on hiekkaa, pari puuta, kalliota ja....no sitä hiekkaa. Ruskeaa joka puolella. Joo yksi lippu oahulle kiitos.
Uudessa need for speedissä sitten taas on paljon monipuolisempi maailma ja siinä on oikeasti kiva etsiä niitä kylttejä ja muita ja vielä läpäisyn jälkeen vetää kylttien läpi pitempiä hyppyjä kuin kaverit jotta saa oman naamansa siihen kylttiin.
Forzan alku oli kyllä lupaava ja loistava, mutta siihen se festari fiilis sitten jääkin. Kohtuu samaa tuttua kliinisen tylsää forzaa siis. Nyt ei vaan ajeta niillä samoilla radoilla vaan ruskeissa maisemissa. Kun kerran introon ollaan nähty vaivaa niin olisi ollut kiva sitä festari fiilistä nähdä enemmänkin. Edes silloin kun käydään hakemassa se uusi ranneke joka oikeuttaa kovempiin kisoihin. Hemmetti vieköön ekan fast & furious leffan race wars kohdassa oli enemmän fiilistä mitä koko forza horizonissa vaikka trailerit ja intro lupaili edes pikkasen saman tyylistä settiä.
Tiedän, että autopelissä pitäisi olla ajettavuus se tärkein, mutta minä kaipasin edes pikkasen jotain muuta. TDU:ssa voi ostaa asuntoja, muokata niitä ja ripustaa vaikka omasta autosta kuvia seinälle sekä muokata hahmoa. Minä maksaisin vaikka ihan oikeaa rahaa pari euroa pelkästään siitä, että forzan kuskin kädestä saisi sen kammottavan kellon pois. Joo se on olevinaan joku vässykkä joka osallistuu paskalla volkkarilla horizoniin, mutta kukaan ei pidä noin hirveää kelloa kädessä. Se oikeasti pilaa koko ohjaamo näkymän.
Forzassa on tyhjää tietä, muutama puu ja kallioita...ja sitä ruskeaa hiekkaa ja maisemaa. Ei se oikein houkuta ei. Tekisivät edes uusia eventejä DLC muodossa, mutta ei. Lisää vaan autoja millä ei tee mitään kun ei ole kisoja joita ajaa. Joo se ralli paketti tulee jossa on alle 30 ek:ta huimat viisi autoa ja siinä se. Hintaa 20e. Ostakaa se WRC 3 mieluummin jos rallia haluatte. Samalla pakko sanoa, että nyt kun on forza sekä NFS koettu niin kyllä se WRC 3 on vuoden kovin autopeli minulle.
Amnesia: The Dark Descent
Tämän menin läpi jo viikko sitten, mutta ajattelin kirjoittaa siitäkin pari sanaa vertailukohtana varsinaiselle pelille. Kaikki varmasti tietävät Amnesian, jota pidetään todella pelottavana pelinä. Itse pelasin tuon kaverin katsoessa vierestä, koska tarina kolahti hänelläkin. En siis pelännyt juurikaan puolivälin jälkeen, kun pelin oikut olivat selvinneet.
Respawn-systeemi tuntui jo pelin tarinan kannalta täysin käsittämättömältä ja se vei myös ison osan pelosta. Miksi juosta karkuun, kun hahmo syntyy uudelleen ja parhaassa tapauksessa morsokin katoaa? Turpaan taisi tulla pelin aikana viidesti. Uskon silti, että tunnelma olisi hyvin erilainen luurit päässä ja yksin pelattuna. Itsehän hainkin point n' clickiä kauhua enemmän. Pulmat olivat hyviä, kuten tarinakin loppuratkaisuun asti. [spoiler]Kostoretki päättyi kuin seinään ja loppukohtaaminenkin oli vaisu. Kaiken tapahtuneen jälkeen oli vähän kornia lopettaa peli tavalliseen "loppu hyvin, kaikki hyvin" -puheenvuoroon. Olisin toivonut jotain enemmän.[/spoiler]
Hyvä peli ja varmasti pelottavakin oikeassa ympäristössä.
Metro 2033
En voinut olla vertaamatta Metroa Amnesiaan, koska ison körmyn kanssa taistelu aiheutti aina lievää pakokauhua. Toisin kuin Amnesiassa, niitä ei oikein voinut välttää, eikä hahmo synny uudelleen toiselle puolelle karttaa, joten taisteluista oli pakko selvitä hengissä. On saavutus saada aikaan pelkoa täysin valaistussa huoneessa, kun pelaajalla on kädessä haulikko ja ainut vihollinenkin on täysin näkyvissä.
Tunnelma oli loistava läpi pelin ja perusräiskintäkin toimi kohtuudella. Mutanttihörhöt eivät tuntuneet reagiovan kuin viimeiseen luotiin ja em. isot körmyt olivat melkoisia luoti-imureita. Pahimmat harha-askeleet olivat hiippailuosuudet, joissa tekoäly ei antanut kunnon mahdollisuutta kikkailuun ja vartijat huomasivat pelihahmon täysin sattumanvaraisesti. Myös eräs ektoplasma-taistelu aiheutti harmaita hiuksia tahvon tekoälyn ja vihollisten määrän takia.
Hyvä kokonaisuus, jossa tarina ja tunnelma kantoivat lopulta aika keskinkertaista peliä. THQ:n mainoskikka sai ainakin yhden uuden naaman odottamaan Last Lightia. Toivottavasti siinä olisi pelikin rautaa.
Tuli tässä viimeisen parin kuukauden aikana pelattua ensimmäistä kertaa kaikki Metal Gear sarjan pelit, joten tässä lyhyesti mietteitä niistä. Lista pelaamis järjestyksessä.
Metal Gear Solid
Täytyy kyllä sanoa, että oli ihan huikea peli varsinkin kun ottaa huomioon ilmestymisajankohdan. Peli sisälsi todella hyvää ääninäyttelemistä, ja elokuvamaisen juonen, jota en ollu näinvanhoissa peleissä pahemmin nähnyt. Pelistä ei myöskään löydy pahemmin vallittamisen aihetta, ainoastaan pelin vaikeus yllätti omat pelikykyni (kuolin pelissä 93 kertaa) ja ampuminen oli vähän hankalaa. Kuitenkin noista kahdesta ensimmäinen ei suoranaisesti ollut pelin syytä ja toisen voi laittaa aikakauden piikkiin, joten käytännössä täydellinen peli.
+ Vanhentunut lookki ei häirinnyt yhtään pelatessa, mitä voisi odottaa peliltä jota kohtaan ei ole minkäänlaisia aikaisempia nostalgiafiiliksiä.
Metal Gear Solid 2
Tämä peli onkin sitten kaksipiippuisempi juttu. Itse pelillisesti tuotoksessa ei ole mitään vikaa, kaikki toimii about yhtähyvin kuin edeltäjässään. Omat ongelmat tulee vastaan mm. (you know it) Raiden hahmossa, joka ärsyttävyydessään (vaikka onkin myöhemmin sarjalle tärkeä hahmo) tuntui tässä vaiheessa hyvin omituiselta ratkaisulta Kojimalta. Pelin juoni loppuakohti (varsinkin Soliduksen selitykset) saivat aivot nyrjähtämään pahemman kerran ja voin suoraan myöntää, että puolestakaan en tajunnut yhtään mitään, vaikka pidänkin omia englannintaitojani ihan hyvinä. Peli ei sinäänsä ollut huono mutta Raiden pettymys antoi alusta asti sitä kohtaan ehkä ansaitsemattomankin pahan maun suuhun.
Metal Gear Solid 3: Snake Eater
Nyt päästäänkin omaan lemppariini, joka samalla nousi yhdeksi pelihistoriani parhaaksi peliksi (jossei parhaaksi). Valittamisen aihetta pelistä ei löydy etsimälläkään, mutta mainittakoon että saatanan putkimiehet tulivat juuri lopun fiilistelyjen keskellä hinkkaamaan jotain huoneistoon, mikä varmasti esti tunnetasoa nousemasta maximiniin ( so no manly tears). Alkushokki tuli kyllä, kun peli oli siirtynyt kolmanteen persoonaan ja pikkukartta oli heivattu ylänurkasta. Pienen totuttelun jälkeen oli kuitenkin selvää, että nämä olivat sarjan kannalta hyvin onnistuneita ratkaisuja, jotka avittivat sneakkaus fiiliksen luonnissa. Tarina oli aivan huikea ja pelin tiimellyksessä ehti kehittyä myös kunnon manlove Big Bossia kohtaan (eittämättä paras pelihahmo ikinä!). Kyllä voin sanoa ett naama oli hevosenkengällä, kun Ground Zeroesin pax demossa paljastettiin Big Bossin naama. + ainoa mainittava heikkous pelissä oli CQCn selittäminen ja opettaminen. Yhdessä vaiheessa peliä, piti oikein nettiin mennä tutkimaan asiaa, kun pelissä yhtäkkiä mainittiin sen käytön mahdollisuudesta (toki juonessa siitä mainittiin useaan otteeseen).
Metal Gear Solid: Peace Walker
Tämä peli jäi kyllä kaikista näistä laimeimmaksi kokemukseksi johtuen osittain siitä, että pelasin sen konsolilla. Ymmärrettävistä syistä pelialueet olivat hyvin ahtaita ja ampuminen + liikkuminen tuntui hyvin kankealta. Juoni oli myös heikonlainen ja sarjakuvamainen tarinankerronta ei oikein sopinut omaan ajatusmailmaani. Myös pikku tehtävien uudelleen ja uudelleen tahkoaminen ei oikein iskenyt vaikka senkin olemassaolo on ymmärrettävää (pspllä pitää olla lyhyttä pelattavaa). Ainoat positiiviset asiat pelissä oikeastaan olivat Big Boss ja tukikohdan kehittäminen, jonka kehittyneempää versiota odotan innolla Ground Zeroesissa. Kaiken kaikkiaan on harmi, että miten paljon kyseinen peli ja sen tuomat uudet hahmot ovat sidoksissa tulevaan MGS peliin, koska tuntui, että heitä ei konsolipelien tavoin pystytty yhtähyvin kehittämään tärkeiksi kumppaneiksi ( paitsi Miller).
Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots
Mahti peli, ei voi muuta sanoa. Oli hieno, että pääsi vihdoinkin parin pelin jälkeen takasin Solidin saappaisiin, vaikka ulkomudolle ikää olikin kertynyt. Heti voisi mainita, että monien parjaamat cutscenet eivät häirinneet yhtään, vaan niitä olisi voinut katsoa vaikka vielä lisääkin. Olisipa itse gameplaytakin ollut siihen verrannollinen määrä. Siinä onkin ainoa miinus tässä pelissä gameplay. Ensinnäkin sitä on aivan liian vähän (en toki toivo että sitä olisi lisätty cut scenejä vähentämällä), ja se oli liian action painotteista. Tuntui, että sneaking mahdollisuuksia oli karsittu isolla kädellä kenttäsuunnittelun puolesta ja isot alueet + panoksien ostaminen vaan kannusti räiskimis painoitteiseen pelaamiseen (toivotaan että asia on korjattu Ground Zeroesissa). Toki tavallaan ymmärtää, miksi pelistä tehtiin eri pelityylejä kannusta, mutta pelin juuret kuitenkin pohjautuvat sneakkaukseen, ja mitä vikaa olla edes yksi pelisarja, joka tekee hieman jotain muuta kuin kanssakilpailijat. Toki tätä jotain muuta tulee sitten tarinan puolesta, joka on sitä taattua Kojima eeppisyyttä ja sekoilua. Pelin tarina oli aivan mahtava paria typeryyttä poislukien ja varsinkin lopun fiilistely oli kananlihalle tuovaa. Varsinkin kun lopputeksteissä eteen pamahtaa Spoiler "and Big Boss" hyppäsin melkein tuolilta vaikka tiesinkin, että kysienen hahmo tavataan jossakin vaiheessa peliä (Spoilalkoi toivo tästä kuitenkin hiipua, kun näin Big Bossin oletetun ruumiin). Joten ei täydellinen peli mutta tarinan ansiosta lähellä sitä.
Metal Gear
Ensimmäisenä pelistä mieleen juolahtaa sanat "Helvetin vaikea". Peliä pelatessan kuljettiin, kokoajan vittuuntuneisuuden rajamailla, mutta kyseisen aikakauden peliksi tuotoksessa ei ole oikeastaan mitään valitettavaa. Hävettää kyllä myöntää että nettiä tuli välillä käytettyä apuna, kun ei tiennyt, että mitä tehdä tai missä jokin on, muttakun kärsivällisyys ei riittänyt joka seinän koputtamiseen oli ongelman ratkaisu aika selvä, google. Jostakin syystä tämä korttiavain systeemi on on aina ollut hauskaa peleissä , ja oli se kyllä tässäkin + muut aikoinaan varmaan yllättävät pelilliset ratkaisutkin olivat hienoja (kaasu- ja pimetä huoneet+ seinien räjäyttely). Joten pelin ikää katsoen tosi hyvä peli, mutta todella vaikea - kuolin 123 kertaa.
Metal Gear 2: Solid Snake
Tässä pelissä näkyi kyllä selvästi sarjan evoluutio MGSään. Pelissä oli paljon samoja ideoita mitä MGS1 toteutetiin sitten vielä paremmin, kuten maahan kyykistyminen ja maassa liikkuminen. Tarinan kerronta oli myös paljon parempaa kuin MG1ssä ja pomotaistelut olivat myös hivenen parempia. MG2 oli myös MG1 tapaan vaikea, vaikka tasoa oltiinkin hellitetty hieman (kuolin 2 melkein puolet vähemmän). Google oli taas apuna vaikeimmissa tilanteissa, ehkä jopa enemmän kuin ykkösessä. Peli tosiaan kehittyi 1stä parempaan suuntaan, joten ei ole oikeastaan mitään valittamista tästäkään.
Laitetaan vielä pelit paremmuus järjestykseen, kun tässä kerran aloitettiin:
1. MGS 3
2.MGS 1/4
3.MG1/2
4. MGS2
5.MGS: Peace Walker
Siinä on Narastel saanut hieman hiiviskellä urakalla. Aikalailla sarjan osien suhteen olen samaa mieltä. MGS 3 yksi parhaista peleistä ikinä omastakin mielestä ja sen vaan jaksaa pelata uudelleen ja uudelleen. Mutta niin omiin pelaamisiin.
Diablo 3
Peliä odottelin hieman ennakkoon mutta kun koneessa ei julkkarin aikaan ihan potkua riittänyt siirtyi osto tähän joulukuulle, ja hyvä vaan kun pelinkin sai melko halvalla. Nyt olen Normalilla pelin läpäissyt ja Nightmare läpipeluu on kohta Act 1 lopussa. Monk (hahmon nimi Ripulimunkki) oli aika selvästi se valinta ekaksi hahmoksi ja hyväksi tämä osottautui. Siistiä hakata ihan perkeleesti ja samalla vedellä älyttömiä combo-potkuja demonien naamaan. Tarina oli hyvin tavallista settiä mitä odotinkin, eihän näitä pelejä sen puolesta pelatakkaan. Hankala vielä sanoa jaksanko tätä kuinka monta kertaa vetää läpi mutta eiköhän ainakin Nightmare mene vielä ja jos sitten boardilaisten kanssa co-opissa. Hyvä peli kaikkiaan, ei mitään siisteintä ikinä mutta jos pc löytyy joka pyörittää voin tätä lämpimästi suositella.
Halo 4
Pelin ääreen tuli takaisin palattua kiitos karttapaketin joka on ihan mainio. Innostuin myös vetämään Legendary läpipeluun loppuun, ja ei voi kuin sanoa että kampanja on ihan hiton kova. Legendaryllä pelatessa ei kyllä tullut pahemmin vastaan oikeasti vaikeita kohtia, välillä kuoli muttei mitään ärsyttävää settiä tullut kuten usein fps-peleissä vaikeimmilla on (loputtomasti spawnaavat vihut etc). En uskalla faktana kuitenkaan sanoa mutta tuntuu helpoimmalta Halolta tähän mennessä. En tietenkään Halo 2 ja 3 ole edes testannut Legendaryllä vaan Heroic läpäisyt vaan niissä. Etenkin kun vertaa Reachin vaikeimpaan josta ainakin itse löysin useita vittumaisen vaikeita kohtia ei tässä niitä todellakaan yhtään ollut. Joko olen pelaajana parantunu ihan hitosti tai peli on vaan helpompi. Silti ei tuota kaikille voi suositella, kuolema korjaa hetkessä jos ei oikein osaa liikkua.
Vieläkin pakko kehua Halo 4:n kauneutta. Ne metsät ja hienot maisemat ovat jotain mitä tässä sukupolvessa ei olla nähty. Halo Reachia tuossa viime viikolla kun pari matsia pelaili huomasi graafisen eron todella hyvin, eteenpäin on menty ja aivan helvetisti. Ei voi kuin miettiä miltä seuraava Halo näyttää uudella konsolilla...
Puhumattakaan taistelusta helikopteria vastaan tai niiden hemmetin pitkien rappusten kiipeämisestä. Molemmat kohdat kun on melkein sellaisenaan ekassa solidissa.
Oi Diablo minkä teit. Act 3 menossa omalla 45 Wizardilla, ja kaikki muu pelaaminen jäänyt syrjään. Jopa expabonukset Gran Turismossa katkesi kun en eilen muistanut peliä käynnistää...
Vitutti kovasti aamulla kun heräsin aikaisin että ehtisi vähän Boloa jatkaa, mutta syystä tai toisesta ei yhdistänyt...liekö johtunut siitä huoltohommasta. Argh. Ja pakko taas illalla päästä jatkamaan aivotonta naksuttelua. Ehkäpä boardilaisten kanssa..?
Forza horizon taas kerran.
Heitin sitten vanhan tallennuksen usb tikulle ja aloitin uudestaan alusta. Nyt peli taas kiinnostaa. Tällä kertaa törsään kunnolla kun ekalla kerralla oli yli 10 miljoonaa kun kaikki oli tehty.
Kyllä tämä edelleen kaipaisi enemmän pelattavaa ja oli kiva huomata etten ole ainoa joka on tuota mieltä. Eilen selasin forzan foorumeita ja oli siellä useampikin joka oli pettynyt pelin pituuteen ja totesi, että trailereiden ja lupausten perusteella pelin odotti olevan todella laaja.
Näköjään se ralli pakettikin kestää alle 2 tuntia vetää läpi. 1600ms points well spent...
Nyt voisi kyllä muutamat kehittäjät tarkastella tuota hinnoitteluaan. Tuo on aivan naurettava hinta kuten myös most wantedin 800 pojon paketti jossa tulee viisi autoa ja 25 kisaa joista taas on erilaisia vain 13.
Sentään ragen paketti on ok 400 pojoa joka tulee varmasti ostettua ja samaa tasoa on trialsin uusin paketti jossa on kamaa todella paljon pelin faneille.
Mutta takaisin forzaan taas. Aina kun pelissä on mahdollista kustomoida jotain niin yleensä koitan tehdä hahmosta tai autosta mahdollisimman hienon. Tässä ei voinut vastustaa kiusausta vaan pakko oli ladata parit ponit autoon :D
[/spoiler]
[spoiler]
Itseasiassa mulla on nyt neljässä autossa poni maalaukset ja aventadorissa barbi maalaus. Jumalauti ku on miehekäs olo.
Tänään tuli pelattua läpi oman pelivuoteni yllättäjä eli Spec Ops: The Line Steam-versio jota pelasin langallisella X360:sen pädillä. Kymppi tuli maksettua eikä yhtään mennyt rahat hukkaan. Loistava rytmitys ja kontrollit jotka tuovat mieleen Gears Of Warin ja COD:t yhdistettynä. Etenkin tarina on monipuolinen ja pelissä saa tehdä valintoja jotka vaikuttavat pelin kulkuun ja loppuratkaisuun. Ja se MUSIIKKI. Aivan loistavaa kamaa ja jokainen biisi sopii kuin nyrkki nenään eri kohtauksissa. Näin lyhyesti kerrottuna voin suositella peliä kaikille jos saavat jostain halvalla hankittua, oma arvosana olisi siinä 7-8 paikkeilla.
Far Cry 3
Joo.... just skippasin lopputekstit. Aika... hmm... erikoinen loppu sanalla sanoen :D Itse tein lopussa sen "väärän" valinnan, ja oikeasti? Mitä helvettiä? Keräilen itseäni vieläkin.
[spoiler]Pääsin pukille sen Citran kanssa, ja sitten kesken touhujen kyseinen veijari päättää puukotttaa päähenkilömme hengiltä. Sitten alkaa kertoa miten heidän lapsensa tulee johtamaan heimoa...
Ainiin. Ja tämän KUOLEMISEN jälkeen peliä voi jatkaa. Hämärää. Mutta täytyy yhtyä partiksen edellisen sivun kommentteihin Vaasista. Dj:kin nyt tarkemmin ajateltuna oli aika kursipää. Hyviä pointteja :D[/spoiler]
Mutta jos nyt sivuutan lopun ja kerron että muuten pidin singleplayeristä. Sivutehtäviä en jaksa kyllä tehdä. Mitä muutaman tehnyt niin unettavan tylsiä, "kerää mulle teehen kukkia" tyylisiä pläjäyksijä. Ei jaksa kiinnostaa. Tekoäly myös aivan kassalla. Sokeitakin tämän lisäksi. Helpotti ehkä liikaa hippailua. Kakkosesta tuttu nukkuminen olisi saanut olla tässäkin mukana, että voisi kelata yöhön ja.... ainiin! Miksi niin pitäisi tehdä kun eipä ne sua löydä kun seisot saniaisen takan, satoi tai paistoi. Grafiikatkaan ei nyt mielestäni mitään tajuntaa räjäyttänyt, mutta näin laajaksi peliksi ihan hyvät. Ruudunpäivitys tökki kyll aika törkeästi välillä. Varsinki se lopun jeepillä huristelu missä viholliset seisoskelivat kaikki räjähteiden vieressä. Aina kun räjähti tynnyri, niin alkoi pelikin tökkiä. Lievästi sanottua syö vähän meininkiä. Vähän jäi mielestäni liian vähälle huomiolle myös ne trailerissa nähdyt sienet,(?) mitä se kumma tohtori kasvattaa. Ainut kerta kun niitä tarinan puolesta päästiin käyttämään taisi olla se trailerissakin nähty kohta. Takaumat siel luolassa oli kyllä kivoja..... Ja olenko ainut kenen mielestä on outoa että hyvinkin vihreä metsä leimahtaa tuleen äärettömän helposti? (vaikka sataisi vettä!) Ja saattaa olla että 100m päässä sijaitseva saman näköinen puu ei sytykkään enään palamaan. Viholliset myös tuppasivat talsimaan vaivalla sytyttämieni tulipalojen läpi, ilman minkään sortin vaurioita. Ja mitä niillä tulinuolilla tekee? :D Ei saatana syty viholliset, eikä mikään muukaan.... Ei auennut tämä itselle.
Mutta minkä takia edes pidin tästä pelistä? Kai se vaan oli se vapauden tunne, ja helvetin hyvin rullaavat taistelut. (kun tökkimistä ei esiinny) Suoja systeemi toimii hyvin ja aseita oli omaan makuun ihan riittävästi. (Far Cry 2:n mortaria jäin kyllä kaipaamaan) Vaikkakin hölmöä ettei kaikkiin saanut samaa määrää attachmenttejä, tai edes samoja värejä.Toiminta parhaimmillaan todella nautinnollista, kiitos eeppisten takedownien. Tarinakaan ei loppua lukuunottamatta ollut hassumpi ja Vaas oikeasta todella hyvä hahmo. Ihanan kaheli <3 Liian vähän kyllä kyseistä herraa näytettiin. Kaikki kohdat missä mies pääsee kunnolla ääneen oltiin oikeastaan demottu, eli olin ne jo nähnyt.
Mutta takaisin niihin hyviin asioihin: vihollisten outposteja on nami valloittaa, ja maailma on saatanan hyvin tehty! Pari kertaa kulkenut johonkin ihan kummallisiin mestoihin, missä ei tarinan puolesta tultaisi ikinä käymään. Sääli ettei näistä saa oikeen mitään tavaraa.... Saattaa joku homeinen patsas löytyä. Jee. Tai vaikka puulatikkoja, missä nallekarhun pää. Jee. Ja tietysti rahaa, millä ei loppupeleissä oikeen tee mitään, kun aseet saa ilmaiseksi radiotorneihin könyämällä.
Multiplayeriä pelannut muutama tunnin ja Firestromi oli hauskaa, eikä mapitkaan huonoja. Ei tätä silti tule kyllä juurikaan pelattua. Tai no tiedä sitten millaista yhteyshelvettiä itselle tulee se BO2 olemaan, etten mene vannomaan.... Map editor ja coop jutut kokonaan kokeilematta.
arvosanaksi antaisin varmaan 7½/10. Aika korkealta voi tuntua tuo arvosana, kun tekstissä lähinnä valitin joka asiasta. Muutenkin nyt varmaan tavallista sekavampaa tekstiä, kun vieläkin kelailen sitä loppua. Kaiken kaikkiaan kuitenkin iloisin mielen pelasin läpi. Kyllä tuli hyvin vastinetta sille 31e mitä tästä maksoin. Ja kannattaa tosiaan lukea sieltä handbookista niitä juttuja :D Myöskin myytävälle roinalle keksitty vähä tarinaa.
Mistä näkee kauanko on pelannut tätä?