Fallout: New Vegas
Kun Microsoft muutamaa viikkoa sitten ilmoitti ostaneensa koko Bethesdan yhtenä jättimäisenä könttinä, moni innostui kovasti. Softajätti kun oli jo pari vuotta aiemmin ostanut Obsidian Entertainment -kehitysstudion ja nyt kun sekä Bethesdan pelien oikeudet että Obsidian ovat saman katon alla, mahdollisuudet sille unelmien uusintaversiolle tai jatko-osalle ovat vihdoin todellisia.
Tämä unelmien kohteena oleva peli on tietenkin aivan näillä näppäimillä 10 vuoden iän saavuttava Fallout: New Vegas, joka on vähintään se paras 3D-Fallout ikinä, ja kenties jopa koko sarjan paras peli. Niinpä vaikka 10 vuotta vanha peli ei ehkä vielä retroa olekaan, palataan silti ajassa taaksepäin pohtimaan, mikä teki New Vegasista niin rakastetun klassikon.
Fallout: New Vegas on pintapuolisesti tarina kostosta. Mojaven autiomaahan sijoittuva peli kertoo Kuriirista, joka pumpattiin täyteen lyijyä ja jätettiin kuolleena sivukylän hautausmaalle. Kuriirin onneksi paikallinen tohtori teki kuitenkin pieniä ihmeitä ja pelasti tämän hengen ja potkaisten käyntiin kostomatkan. Ennen tilien tasaamista pitäisi kuitenkin selvittää pari pientä juttua: miksi ihmeessä Kuriiri murhattiin? Ja kuka hitto hänet oikein tappoi?
Todellisuudessa tämä pääasiallinen tarina on vain pikkuruinen osa New Vegasin sisällöstä ja niin kiehtova kuin se itse kostotarina onkin, juuri se muu sisältö on suurin syy sille, miksi New Vegas muistetaan yhä rakastettuna klassikkona. Mojaven autiomaa on täynnä jos jonkinlaista väkeä, satoja sivutehtäviä, useita pelaajan mukaan liittyviä kumppaneita ja lukemattomia pienempiä tarinoita – ja täysin käsittämättömästi kaikesta sisällöstä on saatu vähintään viihdyttävää. Suuri osa siitä on suorastaan loistavaa, mikä on aika pahuksen hyvä saavutus helposti toista sataa tuntia kestävältä roolipeliltä!
Koska New Vegas on oikea roolipeli, se antaa pelaajalle tilaisuuden muokata oman Kuriirinsa juuri haluamansa kaltaisekseen. Kuriiri on hahmona kuin tyhjä taulu: hän työskenteli aiemmin kuriirina, mutta sen ohella kaikki käy. Jo aivan alkumetreiltä pelaajalle tarjotaan moraalisia valintoja, joissa ei aina ole yksiselitteisen oikeaa vaihtoehtoa. Niinpä valinta täytyy tehdä omien uskomustensa mukaisesti, mikä ei ole aina helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa.
Valinnat vaikuttavat myös suuresti pelin kulkuun, sillä New Vegas on suunnittelunsa osalta hyvin avoin pelin. Mojaven autiomaa on täynnä pienempiä ja suurempia järjestöjä ja jengejä, jotka kaikki tavoittelevat omia päämääriään ja ovat näin toistensa kanssa konfliktissa. Pelaaja ei voi olla kaikkien kaveri, sillä jos esimerkiksi suojelee pienen rintamakylän asukkaita paikallisen jengin hyökkäyksiltä, jengiläiset pahoittavat mielensä.
Kyse ei ole mistään naurettavan keinotekoisista “räjäytätkö ydinpommin kyllä / ei” -valinnoista, kuten Fallout 3:ssa, vaan monisyisemmästä poliittisesta navigoinnista. Pelaajan valinnat asettavat tämän väistämättä konfliktiin moninaisten tahojen kanssa ja blokkaavat näin suuria osia koko pelistä yhden pelikerran ulkopuolelle. Paljon pelejä pelanneena on aina hieman pysäyttävää, kun joutuu tulitaisteluun vaikka karanneiden kaivosvankien muodostaman jengin kanssa, ja yllättäen saa erillisen notifikaation siitä, että on tappanut tarinan kannalta tärkeän, nimetyn pelihahmon. Väistämättä tuntuu aina hetken siltä kuin olisi töpännyt, rikkonut pelin. Näin ei kuitenkaan ole, sillä tällaiseksi New Vegas on suunniteltu: peli ja sen maailma muovautuvat pelaajan ympärille ja antavat tämän luoda oman tarinansa.
Oman mainintansa ansaitsevat myös New Vegasin erinomaiset lisäsisällöt, joista varsinkin Dead Money ja Old World Blues ovat huipputasoa. 50-luvun B-kauhuelokuvien henkeä tihkuva Old World Blues esittelee pelaajalle viisi hullua tohtoria, jotka rakentavat omaa kauhujen kammiotaan Mojaven autiomaan syrjäseudulla. Pelaajan tehtävänä on haalia ympärilleen mutanttien ja robottien armeija, joiden kanssa voi sitten kostaa hulluille tohtoreille, tai avustaa näitä heidän taistelussaan vielä hullumpaa tohtoria vastaan.
New Vegas on muutenkin täynnä tällaista lennokasta ja mielikuvituksellista sisältöä. Autiomaassa vaeltaessaan voi löytää vaikka hylätyn jääkaapin, jonka sisuksissa maatuu unohdettu nahkatakkiin ja seikkailijahattuun sonnustautunut luuranko. Tämähän on tietenkin viittaus Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta -elokuvan “Indy pakenee ydinräjähdystä jääkaapissa” -kohtaukseen. Kehitystiimillä on selvästi ollut hauskaa peliä tehdessään, ja se välittyy väistämättä myös pelaajalle. Pelaaminenkin on hauskaa, kun tarjolla on sisältöä, jota joku on tehnyt intohimon eikä takana kyyläävän pomon innostamana!
Ihan rehellisesti täytyy kuitenkin tunnustaa, että New Vegasin pelaaminen on nykyään jo hieman tuskallista. 10 vuotta vanha peli kehitettiin jo aikanaan natisevan ja kankean pelimoottorin päälle, eivätkä vierineet vuodet ole parantaneet tilannetta. Onneksi pelin nauttima arvostus kuitenkin auttaa, sillä sen ympärille on rakentunut innokas ja osaava modausyhteisö. Fanit ovat julkaisseet omia päivityksiään, jotka korjaavat tuhansia bugeja, lisäävät peliin siitä karsittuja tai kokonaan uusia ominaisuuksia, vaihtavat suttuiset tekstuurit korkearesoluutioisempiin ja niin edelleen. Parin tunnin sähellyksen jälkeen New Vegas näyttää ja myös enimmäkseen tuntuu… no, ei nyt modernilta. Mutta modernimmalta.
Omat muistoni pelistä ovat hyvin lämpimät, sillä New Vegas oli niitä pelejä, joissa kaikki palaset loksahtelevat maagisesti paikalleen hyvin usein. Muistan edelleen, 10 vuotta myöhemmin, miten marssin .357 Magnum kädessäni rikollisjengin piilopaikkana toimivaan vanhaan ostoskeskukseen. Kun ensimmäisen rikollisen pää paukahti kypsän melonin tavalla kappaleiksi ja muut gangsterit pyörähtivät hämmentyneinä kohti minua, Marty Robbinsin Big Iron – kappale kaupunkiin rikollisen perässä saapuvasta ratsupoliisista ja näiden yhteenotosta – alkoi soimaan pelin radiosta. TIlanne oli niin täydellisen herkullinen, että pitkään epäilimme sen olleen skriptattu. Mutta ei: minulla oli vain sen yhden kerran täydellinen tuuri ja sain elää hetken aikaa villin lännen fantasiaani.
Fallout: New Vegas on edelleen fantastinen peli ja helposti se paras 3D-Fallout. Sen suunnittelu ja käsikirjoitus ovat kortteleita Fallout 3:a — saati sitten Fallout 4:ää — edellä ja minun kirjoissani se nousee jopa aivan sinne kahden alkuperäisen Falloutin rinnalle. Pohdinnan jälkeen voisin jopa kehua sitä koko sarjan parhaaksi peliksi, sen verran hyvin Obsidian on hommassaan onnistunut.
Toivonkin hyvin hartaasti, että myös Microsoftilla joku on tätä mieltä ja antaa vihdoin Obsidianille tilaisuuden palata maailmanlopun jälkeiseen maailmaan uuden Fallout-tarinan myötä. Niin hauska peli kuin Outer Worlds tahollaan oli, se tuntui usein Fallout: New Vegasin kloonilta, josta oli viilattu sarjanumerot irti.
Sitä päivää odotellessa en voi suositella New Vegasiin tutustumista tarpeeksi lämpimästi. Peli irtoaa Steamin alennusmyynneistä pikkurahalla ja modaaminenkin onnistuu pienen ihmettelyn jälkeen varmasti.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.