Kun minä olin nuori™, kaikki parhaat pelit tulivat Englannista. Tai ainakin ne, joita me ostimme, koska englantilaiset budjettipelit olivat kotimaisten tavaratalojen vakiokamaa ja myös sen verran halpoja, että viikkorahoilla sai ostettua pelejä edes muutaman viikon välein.
Nykyään lähinnä autopeleistään tunnettu Codemasters oli tällä saralla niitä aktiivisimpia kehittäjiä, koska firma jahtasi tietoisesti juuri nuorten pelaajien viikkorahoja budjettihintaisilla pelijulkaisuillaan. Tätä kautta tuli tutuksi muun muassa Dizzy, tasohyppelevä kananmuna, jonka olivat kehittäneet brittiläiset Oliverin kaksoset, Andrew Nicholas Oliver ja Philip Edward Oliver.
Myöhemmin Oliverit katosivat valokeilasta, mutta ehtivät vielä 1990-luvulla kehittämään yhden äärimmäisen brittiläisen – eli hurmaavan, mutta hieman kämäisen – tasohyppelyerikoisuuden, joka on taas ajankohtainen: Gloverin, tuon hanska-aiheisten tasohyppelypelien ykkösnimen.
Gloverin taustatarina on niin 1980-luvun brittiläistä pelinkehitystä kuin olla voi. Velho keittelee linnassaan taikajuomaa, kun tapahtuu traaginen räjähdys, joka pudottaa velhon itsensä jonkinlaiseen varjoulottuvuuteen ja antaa hänen hanskoilleen tietoisuuden. Toisesta tulee paha, toisesta taas hyvä. Hyvis-hanska lähtee kuljettamaan linnasta irronneita taikakristalleja takaisin paikoilleen, tietenkin ensin muuttaen ne pomppiviksi kumipalloiksi. Miten muutenkaan kristalleita kuljetettaisiin?
Pelinä Glover on puzzle-henkinen tasohyppelypeli, jonka oikeastaan ainoa todellinen kantava idea on, että hyppivän hanskan avulla täytyisi kuljettaa palloja maaliin läpi jos jonkinlaisten vaarojen. Palloa voi työnnellä hanskalla maata pitkin, mutta näin ei kovin pitkälle pötkitä. Menestyäkseen täytyy opetella pompottelemaan ja heittelemään palloa erinäisillä tavoilla, usein kykyjä lennokkaasti yhdistellen.
On aika selvää, että joku Interactive Studiosin koodari oli ensin leikkinyt Nintendo 64 -kehitystyökaluilla, onnistunut luomaan pienen pompottelulelun ja sitten tämän lelun ympärille päätettiin rakentaa peli. Ja mikäs siinä, samalla tavalla on luotu paljon hyviä pelejä, kuten vaikka suomalainen Iron Danger, jonka idea syntyi kun pelin kehittäjät leikkivät videoeditorin aikajanalla.
Glover onnistuu kyhäämään simppelin ideansa ympärille ihan hauskan pelikokemuksen, joskin Nintendo 64:n laitteistorajoitukset hidastavat menoa melkoisesti. Kontrollit ovat kankeat ja ruudunpäivitysnopeus karmea, vaikka pelinkehittäjät ovat yrittäneet keventää konsolin taakkaa miltei Superman 64 -tasoisella sumuvallilla. Tässähän ideana tietenkin on, että maailmaa ei piirretä kuin muutamien metrien päähän, jolloin laskettavaa on vähemmän ja peli pyörii paremmin. Toki siinä sivussa on hyvin hankala hahmottaa, mihin päin suurissa ja avoimissa kentissä voi edetä, kun pelimaailman reuna ja oikea etenemissuunta näyttävät identtisiltä.
Ja silti peli pyörii näin huonosti. Voi Nintendo 64, miten monta hyvää peliä onnistuitkaan pilaamaan luokattomalla raudallasi!
Kaikki toivo ei ole toki mennyttä, sillä Glover elää edelleen, enkä puhu nyt vain emulaattoreista. Vanhojen pelien remasterointiin keskittynyt Piko Interactive ilmoitti maaliskuun alussa kehittävänsä Gloverista uusintaversiota, joka hyödyntää alkuperäisen pelin lähdekoodia. Pienen pelisession jälkeen pehmeästi pyörivä ja toimivammilla kontrolleilla toteutettu Glover kuulostaa oikein hyvältä idealta, sillä pallon pompottelu on edelleen enimmäkseen hauskaa.