Retrostelussa kuusi historian hirveintä PlayStation-peliä (osa 2/2) / Artikkelit / pelaaja.fi

Retrostelussa kuusi historian hirveintä PlayStation-peliä (osa 2/2)

12.09.2020 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
6
Retrostelussa kuusi historian hirveintä PlayStation-peliä (osa 2/2)

Osa 1 | Osa 2

Viime viikolla potkaisimme käyntiin PlayStationin kuusi kamalinta peliä sisältävän erikois-retrostelun. Hooters Road Trip, MTV Celebrity Deathmatch ja The Crow: City of Angels olisivat aivan kotonaan vaikka kaikkien aikojen huonoimpien pelien listallakin, mutta ne olivat vasta alkulöylyt ennen päätapahtumaa.

Nyt tarjolla on nimittäin kolme niin karmeaa peliä, että joka ikisen jälkeen olin täysin vakuuttunut, että olin saavuttanut pohjan. Yksikään peli ei voisi enää olla huonompi, mutta joka kerta jouduin yllättymään ja järkyttymään uudelleen. Miten ihmeessä tällaista roskaa on edes voitu julkaista?

Muista myös katsastaa karmaisevat pelivideot artikkelin lopusta!

Mortal Kombat: Special Forces (Midway Games, 2000)

Mortal Kombat: Special Forces (Midway Games, 2000)

Mortal Kombat: Special Forces tekee Metal Gear Solidille saman kuin The Crow: City of Angels Resident Evilille. Lauma geneerisiä B-luokan pahiksia on paennut vankilasta ja vain majuri Jackson ”Jax” Briggs voi toimittaa heidät takaisin – mutta tällä kertaa ruumissäkeissä! Whoa!

Ylhäältäpäin kuvatussa toimintaseikkailussa pelaaja samoilee pitkin enimmäkseen tyhjiä kenttiä etsimässä avaimia ja muita esineitä, joilla tie seuraavalle enimmäkseen tyhjälle alueelle aukeaa. Välissä vastaan juoksee vihollisia, joita sitten mätkitään kumoon kahden napin taistelusysteemillä, joka ei tässäkään tapauksessa toimi alkuunkaan. Jax ei suostu katsomaan vihollistaan kohti ja iskujen etäisyydet ovat olemattoman pieniä, joten valtaosa taistelusta menee taas ilmaa huitoessa.

Kumarruksena perinteisemmän Mortal Kombatin suuntaan peli sisältää myös hyökkäyskomboja, joiden käyttö tosin on miltei mahdotonta. Peli kun ei rekisteröi pelaajan ohjainpainalluksia komboja varten, vaan osuneita iskuja. Ja kun iskuista oikeaan suuntaan kohdistaessakin juuri ja juuri noin puolet osuvat kohteeseensa, saa olla todellinen meedio, jotta pystyy armottoman tarkkojen aikaikkunoiden sisään naputtelemaan perille osuvia komboiskuja.

Kenttien lopussa odottaa tietenkin pomovihollinen, ja pomotaistelut ovat aivan täyttä häränpaskaa. Ensimmäisen kentän pomolla on noin puolen ruudun päähän kantava liekinheitin, jolla tämä tykittelee menemään loputtoman pitkissä sarjoissa. Lähelle ei siis pääse ottamatta tappavaa annosta vahinkoa.

Noviisi voisi kuvitella, että Jaxin kentistä keräämät ammukset kannattaisi säästää pomoihin, mutta tuliaseet tekevät pomoihin niin vähän vahinkoa, että ilman huijauskoodeja ammukset eivät riitä alkuunkaan. Mikä sitten oli ratkaisu? Pelin bugaaminen. Ehkä? Toisella yrityksellä samainen pomo ei enää suihkinutkaan liekkejä pitkin maita ja mantuja, vaan halusi tulla nyrkkitappelemaan Jaxin kanssa kohtalokkain seurauksin.

Mortal Kombat: Special Forcesin laadusta kertoo aika paljon se, että Mortal Kombatin luojat Ed Boon ja John Tobias pesivät kätensä hyvin julkisesti ja nopeasti koko touhusta toteamalla jo ennen pelin julkaisua, että he eivät sitten olleet mukana tekemässä koko pasketta ja itse asiassa vain pelasivat sitä pari minuuttia E3-messuilla.

Voi kunpa olisin itsekin voinut lopettaa niin lyhyeen.

The Fifth Element (Ubisoft, 1998)

The Fifth Element (Ubisoft, 1998)

The Fifth Element on erinomainen elokuva. Ranskalaisen Luc Bessonin tieteisleffan tyyliä olivat suunnittelemassa Jean ”Moebius” Girardin kaltaiset lahjakkuudet, ja tuloksena oli yksi 1990-luvun näyttävimmistä ja persoonallisimmista tieteistarinoista. The Fifth Element -peli taas on vihaisen jumalan kosto syntiselle maailmalle.

Näitä tekeleitä pelatessaan muistaa erittäin hyvin, miksi lisenssipelit olivat 1990-luvulla sellainen kirosana pelaajien keskuudessa. Joku on selvästi pistänyt pinon ei-niin-lahjakkaita pelinkehittäjiä työstämään turhan tiukalla aikataululla teosta, jonka laadulla ei ollut kenenkään visioissa mitään väliä. Kunhan kallista The Fifth Element -nimeä päästiin hyödyntämään vielä elokuvan ollessa ihmisten muistissa.

Tuloksena on totaalisen surkea 3D-räiskintäpeli, jossa mikään ei toimi. Pelaaja ohjastaa vuoroin Korben Dallasta ja vuoroin Leeloota, Korbenin keskittyessä ammuskeluun ja Leeloon ninjailuun. Kentät ovat ahtaita ja klaustrofobisia sokkeloita, joissa tie eteenpäin aukeaa usein käyttämällä tai ampumalla sitä yhtä tiettyä tietokonetta tai virtakaappia tuhansien identtisten joukosta.

Viholliset ilmoittavat saapumisestaan tyhjentämällä tulisarjan pelaajaan ruudun ulkopuolelta ja vieden tältä noin puolet kestopisteistä alle sekunnissa. Sitten rämpytetään hyökkäysnappia ja toivotaan, että hyökkäys automaattilukittuu oikeaan kohteeseen (tähdätä kun ei voi), aseessa riittää ammuksia vihollisen tappamiseen ja että vihollisen tekoäly ei keksi ampua uudelleen ennen kuin vihu on vainaa.

Pelaajan kestopisteillä ei ole mitään virkaa, koska välillä mittari voi tyhjentyä vaikka viisi kertaa putkeen ilman mitään haittavaikutuksia, kunnes se kuudes kerta onkin tappava. Olisi kiva, jos jokin luku esimerkiksi ilmaisisi, montako kestopalkkia pelaajalla on käytössään.

Mukaan on tungettu myös tasohyppelykohtauksia, joissa vähän väliä hahmo lopettaa ohjaimen tottelemisen. Yllättäen voikin liikkua vain yhdellä akselilla, mutta ennen kuin kukaan kuvittelee että kyse on niin sanotusta 2.5D-ratkaisusta, se akseli ei suinkaan ole etenemissuunnan mukainen vaan esimerkiksi 30 asteen kulmassa kohti lähintä rotkoa.

Oma mittarini täyttyi, kun kamerani hajosi pelisession aikana totaalisesti ja alkoi osoittamaan noin 45 astetta joko vasemmalle tai oikealle, jolloin esimerkiksi vihollisten havaitseminen ei ollut enää vain hyvin haastavaa vaan kirjaimellisesti mahdotonta.

Niin – ja tämä kaikki tapahtui ensimmäisessä kentässä. The Fifth Element on ansainnut maineensa yhtenä kaikkien aikojen huonoimmista peleistä.

Bubsy 3D (Accolade, 1996)

Bubsy 3D (Accolade, 1996)

Kortit pöydälle: olin kuullut jo ennakkoon, että Bubsy 3D:llä oli maine PlayStationin huonoimpana pelinä. Niinpä halusin tarkoituksella jättää sen viimeiseksi pelaamistani peleistä. Voisiko se niiden jälkeen muka oikeasti tuntua NIIN huonolta? Bubsy on kuitenkin ”oikea” pelisarja. Ei kai se nyt NIIN huono ole kuin väitettiin? Verrattuna The Crown tai Fifth Elementin kaltaiseen kuraan?

On se.

Vaikka olin ennakkoon miten varautunut ja kalibroinut odotukseni, Bubsy 3D oli kammottava yllätys. Pelin sijaan paketista paljastui surrealistinen painajaismaailma, joka pyrki imitoimaan 3D-tasohyppelypelejä samalla tavalla kuin läheisen ruumiin vallannut riivaajahenki imitoi ihmistä. Jos lopputulosta katsoo kauempaa ja vähän siristää silmiään, se voi melkein näyttää imitoinnin kohteelta. Mutta sitten illuusio särkyy: tämä ei ole isoäitini, tämä on Saatanan asettama ansa.

Bubsy 3D ansaitsee vihan sijaan sympatiaa, sillä se kehitettiin ennen kuin Super Mario 64 ratkaisi 3D-tasohyppelypelien ongelmakohdat. Niinpä sinänsä on ihan ymmärrettävää, etteivät sen kontrollit ole niin toimivat kuin voisi toivoa. Mutta silti: Bubsy 3D tuntuu siltä kuin pelaisi Resident Eviliä, siis sitä alkuperäistä, joka olisi yllättäen muuttunut tasohyppelypeliksi. Kankeat tankkikontrollit eivät todellakaan ole sitä, mitä tasohyppelypeliltä kaivataan!

Bubsy 3D sisältää myös surkeimman kameran ikinä. Enkä tarkoita vain sitä, että kamerakulmat ovat huonoja. Ne ovat. Hypätessä kamera esimerkiksi siirtyy Bubsyn yläpuolelle näennäisesti auttaakseen esimerkiksi hyppyjen tähtäyksessä. Käytännössä tämä yllättävä perspektiivin vaihtuminen kuitenkin tappaa pelaajan useammin kuin auttaa. Bubsy 3D:n kamera on myös matemaattisesti rikki. Kamera vääristää jotenkin oudosti pelimaailmaa, joten esimerkiksi esineiden etäisyyttä on usein todella vaikea arvioida. On aivan helvetin hauskaa yrittää tehdä helpolta näyttävä loikka, mutta kameran siirtyessä ylöspäin saakin huomata, että se aivan vieressä olevinaan ollut taso onkin naapurikaupungissa. Sitten kuollaan.

Kaiken muun roskan kukkuraksi pelin päähenkilönä on Bubsy, tuo ysärivuosien huonoimpien puolten ruumiillistuma. 90-luvulla lukemattomat markkinointihemmot kuvittelivat, että tie rikkauksiin kulki asenteen kautta. Ei kuitenkaan minkään oikean asenteen tai kannanoton, herran jestas, tässähän ollaan myymässä tavaraa keskiluokkaisille amerikkalaisille! Sen sijaan saamme nauttia 90-luvun asenteesta, eli Bubsy näyttää keskisormea, sanoo olleensa matkalla Uranukseen ja on sarkastinen. Bart Simpson, vapise haudassasi!

Bubsy 3D:n pelaamisen jälkeen saan pientä vahingoniloa kertoessani seuraavan tarinan. Bubsy 3D:n kehittäminen todellakin aloitettiin ennen Super Mario 64:n ilmestymistä, mutta se ei ehtinyt ensimmäisenä markkinoille. Pelin pääsuunnittelija ehti pelaamaan Mario 64:ää E3-messuilla ja todennäköisesti kalpeni lakanan valkoiseksi verratessaan Nintendon mestariteosta omaan epäpyhään tuotokseensa. Hän aneli pelin julkaisseelta Accoladelta joko koko projektin kuoppaamista, tai ainakin lisäaikaa korjata pelin lukuisat ja suunnattomat ongelmat. Tämä oli kuitenkin myöhäistä, joten kaikki pääsivät katsomaan kuin hidastetulta filmiltä Bubsy 3D:n eeppistä hirvikolaria. Accolade oli muutamaa vuotta myöhemmin konkurssissa.

Osa 1 | Osa 2

Siinä sitä sitten oli kuusi totaalisen karmeaa PlayStation-peliä, joita kenenkään ei kannata pelata. Mutta mikä peleistä on omasta mielestäsi huonoin? Mitä jäi listalta pois? Haluaako joku yrittää peräti puolustaa jotain listalle päätyneistä peleistä? Heitelkää alle kommentteja! Me palaamme asiaan paremman pelin parissa ensi viikolla!

Miikka Lehtonen

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Ei hitto, olin ihan hirveä 5th Elementin fani ja kyseinen elokuva saattoi olla jopa se ensimmäinen kipinä nykypäivään asti jatkuneeseen scifi-fanitteluun mutta olin tosi harmistunut etten päässyt demoa enempää tuota peliä pelaamaan. En pitänyt siis huonona vaikka muistan kyllä hämärästi että kovin tönkkö teos se oli. Mutta kun 5th Element! Niin se vain on, että ei siinä järki paina kun jotain fanittaa. Ja toisaalta ei sitä ollut edes niin laajaa kokemusta millainen on hyvä peli, joten sekin varmasti vaikutti.

Samoin toinen tässä artikkelissa mainittu mainio teos on tuttu, sillä Bybsy 3D oli jostain meille aikoinaan ilmestynyt. Se kyllä oli ihan järkyttävää kuraa. Yritin monta kertaa sitä pelata (koska pelejä sai sen pari vuodessa) mutta ei siitä mitään tullut. Järkyttävän turhauttava tekele, jossa varsinkin tasohyppely oli jotain todella karmivaa. Pelin logiikkakin oli ihan mitä sattuu enkä oikein ikinä tiennyt että mitähän oli tarkoitus tehdä.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Bubsy 3D näyttää suoraan helvetistä tulleelta karmeudelta. Harvoin 20 sekunnin gameplayn katsominen saa voimaan näin pahoin. Nintendo hoiti homman kerralla mestarillisesti Mariolla putkeen.

Käyttäjän Paha_Arkkitehti kuva
Paha_Arkkitehti

Bubsy 3D:n saagahan sisältää siinä mielessä onnellisen lopun, että pelin taustalla ollut Eidetic-studio otti tekemistään virheistä opikseen ja kehitti seuraavaksi pidetyn Syphon Filter -sarjan.

Studio on muuten edelleen pystyssä (tosin eri nimellä) ja heidän viimeisin tuotoksensa on verrattain tuore Playstation-yksinoikeuspeli Days Gone.

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou

Hyviä PS1 pelejä voisi kanssa retroilla, esim. Driver, Bushido Blade, Die Hard Trilogy, Team Buddies, ym.

Käyttäjän SinnGamer kuva
SinnGamer

Eiköhän se nyt ole ihan selvää, että huonoimpiin peleihin kuuluu O.D.T., Star Wars: Masters Of Teräs Käsi sekä Rascal.

Käyttäjän Le Toillètte kuva
Le Toillètte

Oikeasti tuota Bubsya vähän aikaa katsellessa tulee huono olo.

Nostoja