Muutamaa vuotta sitten tutustuimme Super Mario Bros. Specialiin, jota silloin kutsuin perustellusti historian karmeimmaksi Super Mario -peliksi. Niin vaikea kuin se onkin ehkä uskoa, pelikelvoton paske tehtiin Nintendon siunauksella ja lisenssillä. Olisin kuvitellut, että joku Nintendo-kiho olisi pistänyt hommaan stopin jo kauan ennen kuin peli puristettiin ulos, mutta toisin kävi. Aivan karmeaa ja todennäköisesti pelikokemus imi minulta niin paljon energiaa, että menetin ainakin muutamia viikkoja elinaikaa.
Luulisi, että oppisin kerrasta ja kiertäisin jatkossa karmeat Super Mario -tekeleet kaukaa, mutta kuin H.P. Lovecraftin tarinoissa, minäkin kuulin alitajunnassani kutsun. Minua ei tosin kutsunut muinainen epäjumala, vaan korealainen Super Mario Bros. -piraattipeli. Tulokset olivat silti sellaiset että taas taisi lähteä D20:n verran mielenterveyttä.
80-luvun villeinä vuosina suuri osa maailmasta pelasi Nintendon NES-konsoleilla, mutta vastarannan silakat joutuivat tyytymään Segan Master System -konsoliin. Oikeasti hyvienkin pelien joukossa nähtiin myös aivan käsittämätöntä tuubaa, mutta harva niistä oli tuubempi kuin Super Boy 1. Kuten nimestäkin voi päätellä, sekä tietenkin myös siitä, että peli julkaistiin Segan konsolille, Super Boy 1 ei ole virallinen Super Mario Bros. -käännös. Ehei, asialla oli eteläkorealainen kehitystiimi, joka lisensseistä, tekijänoikeuksista tai lakipykälistä piittaamatta päätti tehdä Super Mario Brosista oman käännöksensä.
Jos tarkkoja ollaan, Super Boy 1 ei ollut alkujaan Master System -peli, vaan se koodattiin ensin MSX-kotitietokoneille, josta se käännettiin pari vuotta myöhemmin Segan konsolille. Projektin yleistä tasoa ja kehitystiimin menoa kuvaa se, että kaikki pelin grafiikat on kirjaimellisesti pöllitty NES-originaalista ja sitten puristettu toimimaan MSX:n vaatimattomammalla raudalla. Tästä johtuen esimerkiksi Mario itse on kaksivärinen: iho on aavemaisen valkoista, kaikki muu on punaista.
Niin karmealta kuin Super Boy 1 näyttääkin, sen äänimaailma onnistuu käsittämättömästi vielä huonommin. On vaikea sanoa, onko myös musiikit ja äänet pöllitty NES-versiosta ja sitten pakotettu toimimaan MSX:llä laadusta piittaamatta, mutta tulokset ovat uskomattomat. Kappaleita on tarjolla kokonaiset kaksi, ja vaikka ne välillä kuulostavat hieman alkuperäisiltä, yllättäen koko paketti leviää käsiin ja tuloksena on uskomatonta ulinaa ja pimputusta. Väittäisin, että kuka tahansa meistä pystyisi parempaan, jos meille annettaisiin tunti vaikka Super Mario Paintin sävellysohjelman parissa.
Mutta kaikki tämä on vasta alustusta, sillä vaikka peli näyttää ja kuulostaa julmalta pilalta, audiovisuaalinen puoli on pelattavuuteen verrattuna puhdasta riemujuhlaa. Marion ohjauksissa on valtamerilaivan hienovaraista tuntua, joten pienimmätkin ohjausliikkeet ovat aina vaarallisia ja kuolema kurkkii koko ajan olan yli. Vihollisten ja Marion osumatunnistus on niin hihasta revittyä, että välillä henki lähtee, vaikka ruudulla on reilun sentin verran ilmarakoa. Joskus laavan päällä voi seistä ilman mitään haittavaikutuksia, toisinaan Mario kuolee kertaiskusta, vaikka olisi supersienen seurauksesta suurikokoinen. Kyykistyä ei voi ja jostain käsittämättömästä syystä se pelin ainoa bonusesine, voimasieni, on sijoiteltu satunnaisesti mihin kysymysmerkkilaatikkoon milloinkin.
Super Boy 1 on siis kaikilla tavoilla aivan käsittämätöntä sontaa. Jos en olisi pelannut Super Mario Bros. Specialia, voisin sanoa, että on vaikea kuvitella, miten Super Mario Brosin saisi tehtyä enää huonommin, mutta se vie vielä pienellä kaulalla voiton. Super Boy 1 onnistuukin laskeutumaan juuri sille vyöhykkeelle, missä se on niin karmea, että sille voi nauraa. Kovaa ja jatkuvasti. Meinasin itse pudota tuoliltani, kun vihdoin Bowserin voitettuani (tai oikeammin Bowserit, sillä peli on niin laadukas, että Bowsereita oli yhdellä pelikerralla kaksi) juoksin huoneeseen, jossa minua olisi pitänyt odottaa seuraavasta linnasta puhuva Toad. Siellä olikin pelkkä musta ruutu ”Sorry nothing”-tekstin kera. Ja se on Super Boy 1 täydellisesti yhteen kuvaan tiivistettynä.
Huh, olipa se kamalaa, mutta nyt se on pelattu. Eikä salama enää millään voi iskeä kolmatta kertaa samaan paikkaan. Todennäköisyys sille, että Super Boy olisi saanut jatkoa ovat tähtitieteellisen pienet, joten olemme kaikki varmasti turvassa...
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä viikottain Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.
Kommentit
Ikinä ollut tietoinenkaan tästä. Kiinnostava kyllä. Näytti pelivideon perusteella kidutukselta.
Heh. Tää kyllä näyttää (ja kuulostaa) todellakin niin huonolta että se alkaa jo olla hyvä.
Nämä aikalaisten tekemät piraattiversiot ainakin auttaa nykyihmistä ymmärtämään, miten vallankumouksellinen peli se aito oikea Super Mario Bros. aikanaan oli. Nykyajan näennäisestä simppeliydestä huolimatta nopean ja sulavan eteenpäin rullaavan maailman toteutus ei ollut helppoa.
Mutta se on kyllä synti ja häpeä, että Nintendo tosissaan lisensoi Super Mario Bros. Specialin, mutta sitten myöhemmin torppasi id Softwaren tarjotteleman SMB3:n porttauksen pc:lle, joka oli vain viikon koodaamisen jälkeen jo tuhansia kertoja parempi, kuin mikään näistä muista copycat-Marioista.
Toisaalta jos id Softwaresta olisikin tullut puolivirallinen Nintendon käännöspaja, niin saattaisimme elää nyt karussa vaihtoehtotodellisuudessa, jossa Wolfenstein 3D:tä ja Doomia ei olisi koskaan julkaistu. Id olisi tehnyt miljoonansa Super Mariolla ja porukka olisi luultavasti mennyt sekaisin, ennen kuin olisivat saaneet sitä omaa vallankumoustaan aikaan.