Tiesitkö? Ensimmäinen Xbox syntyi pelosta Sonya kohtaan / Artikkelit / pelaaja.fi

Tiesitkö? Ensimmäinen Xbox syntyi pelosta Sonya kohtaan

15.11.2020 // Kirjoittanut: Ida Suominen
1
Tiesitkö? Ensimmäinen Xbox syntyi pelosta Sonya kohtaan

"Tiesitkö?" on Pelaaja.fin sunnuntaisin ilmestyvä artikkelisarja, jossa Ida Suominen pureutuu pelien ja pelialan ilmiöihin, taustoihin, ikoneihin tai salaisuuksiin.

Sekä Microsoft että Sony ovat tällä viikolla korkanneet uuden konsolisukupolven, kumpikin aavistuksen kyseenalaisen mediahuomion kera. Videot savuttavista Xbox Series X -konsoleista ovat huolestuttaneet kuluttajia, olkoonkin että videot ovat tiettävästi lavastettuja. PlayStation 5:n osakseen saama julkisuus on sen sijaan aidosta syystä. Ilmeisen laajalti esiintyvä hikka saa pelien lataukset jumiin niin, ettei latausta voi perua eikä käynnistää uudelleen. Uuden sukupolven tulo on siis ollut hieman töyssyinen.

Konsolijätit ovat kilvoitelleet keskenään jo lähemmäs parikymmentä vuotta. Kisa käynnistyi, kun ensimmäinen Xbox ilmestyi konsolikentälle haastamaan PlayStation 2:n. Microsoftilla oli kyllä hyvä jalansija PC-pelien puolella, mutta konsolirintama oli yhtiön osalta hiljainen. Sony oli dominoinut kenttää 90-luvun puolivälistä asti, ja Microsoft-pomo Bill Gatesia oli vuosituhannen loppua kohti alkanut hiljakseen huolestuttaa, että PS2 tulisi ominaisuuksiensa ansiosta kilpailemaan konsoleiden lisäksi myös tietokoneiden kanssa.

Samoihin aikoihin Microsoftilla työskennellyt Seamus Blackley, yksi Xboxin luojista, oli alkanut ounastella samaa. Hänestä yksi PC:n suurimmista ongelmista pelilaitteena oli se, että potentiaalisilla pelaajilla oli paljon erilaisia pc-kokoonpanoja, mikä puolestaan vaikeutti kehittäjän työtä.

– Sitä päätyi helposti typistämään sisältöä todella paljon, jotta saattoi olla aivan varma, että kaikilla asiakkailla on mahdollisuus kohtalaiseen kokemukseen.

Blackley koki äkillisen oivalluksen istuessaan tyhjän panttina lentokoneessa. Jotta Sonyn voisi voittaa, Microsoftin olisi pelattava samalla kentällä.

– Kun kone laskeutui, olin tullut siihen lopputulokseen, että meidän olisi tehtävä oma konsolimme.

Blackleyn mukaan Microsoftilla olisi etulyöntiasema siinä, että he voisivat lähestyä konsolia tietokonevalmistajan tulokulmasta. Heillä olisi käytettävissään työkaluja, joita Sonylla ei ollut. Blackley alkoi kutsua itseään tapaamisiin voidakseen esitellä ideansa Microsoftin omasta konsolista Gatesille.

Blackleyn visiosta tuli totta talvella 2001, kun ensimmäinen Xbox julkaistiin. Laite myi hyvin Pohjois-Amerikassa mutta floppasi Japanissa. Vaikka myynnit eivät vastanneet odotuksia, se onnistui ohittamaan GameCuben ja Dreamcastin. Kauppa kävi riittävästi, jotta konsolin tulevaisuus oli turvattu, ja Xbox 360 ilmestyikin vain muutamia vuosia myöhemmin, joulumarkkinoille 2005.

Lue lisää:

Kommentit

Käyttäjän RattMike kuva
RattMike

Oikeastaan eka Xbox syntyi siitä kun, Microsoft tarjosi Sonylle ps2:lle käyttöjärjestelmäkseen Windowsia mutta Sony torppasi idean heti alkumetreillä. Sen sijaan Segalle kelpasi Windows CE Dreamcast konsoliinsa, Ms ja Sega olivat tiiviissä yhteistyössä konsolin teko vaiheessa, mutta kuten tiedämme Dreamcast floppasi. Näin ollen Microsoftille tarjoutui tilaisuus päästä konsoli markkinoille omalla konsolillaan, tarkoituksenaan laittaa Sony kuriin...

Nostoja